Pelastakaa Lapset ry:n kaksinaismoralismia

hutkivaajournalismia

Pelastakaa Lapset ry:n "tutkivaa journalismia"

Lastensuojelun luulisi olevan tutkivien journalistien suosikkikohde. Kartoittamattomia ja tutkimattomia aiheita riittäisi. Vallan kolmijako- opin ohitukset, huostaanottojen syyt, lastensuojelun asiakasdokumentointi ja sen oikeusturvariskit, lastensuojelun edunvalvontahankkeen ja avoimen adoption uhat ja mahdollisuudet, sijaishuollon yrittäjien, poliitikkojen ja kuntapäättäjien kytkökset, lastensuojelukerroin ja sen vaikutukset, ideologiamuutokset ja niiden yhteys talouteen, politiikkaan ja lainsäädäntöön tai sijoitettujen kokemukset sijaishuollosta, joita ei Suomessa ole tutkittu tai kartoitettu lainkaan. Mutta mutta.. mistä toimittajat ovatkaan kiinnostuneita?

Raili Mykkänen Pelastakaa Lapset - lehdestä pahoittelee, etteivät lapset voi kertoa biologisten vanhempien suorittamista heitteillejätöistä, koska asiakkuuslaki ja julkisuuslaki suojelee vanhempia.

Siis saman Pelastakaa Lapset - järjestön edustaja, joka haluaisi erottaa vanhemmat lapsistaan edunvalvojalla, mikäli lapsi tai perhe tuo julkisuuteen oman lastensuojelutapauksensa ja kertoo lastensuojelun tai sijaishuollon laittomuuksista . Pelastakaa Lapset ry on saanut yli seitsemän vuotta rahoitusta tämän huolestuttavan hankkeen toteuttamiseen ja juurruttamiseen- ilman kritiikkiä, puolueetonta arviointia tai valvontaa.

Heitteillejättäneiden biologisten vanhempien asiakastapausten julkaisemisen vaikeusko on suurin huolenaihe ja journalistisen kiinnostuksen kohde tilanteessa, jossa kontrolli on korvannut perheille annettavan tuen, lastensuojelulaki sallii mielivallan, asiakasdokumentointi on ala-arvoista panettelua, ls-perheille ei sallita puolueetonta oikeudenkäyntiä ja suomalaisten sijoitettujen lasten väkivaltakokemuksia sijaishuollossa ei ole tutkittu, ei kuunnella eikä uskota vaikka YK ei enää suosita laitossijoituksia niissä ilmenneiden lukuisten väkivaltakokemusten takia.

Tilanteessa, jossa sijoitetuilla lapsilla ei ole lastensuojelun ja sijaishuollon väärinkäytöksistä valittamiselle mitään toimivaa kanavaa eikä väkivallantekijöillä ole mitään vastuu- tai korvausvelvoitteita mikäli toimivat palvelujärjestelmän ja sijaishuollon sisällä.

Näin Raili Mykkänen kirjoittaa:
"Sosiaalihuollon asiakkuuslain 11 § ja julkisuuslain 24 § 1 momentin 25 kohdan mukaan vanhemman tiedot ovat edelleen vanhemman tietoja, jotka eivät poistu sinä päivänä, kun lapsi täyttää 18 -vuotta. Se, mikä poistuu lapsen täyttäessä 18 vuotta, on huoltajan oikeus lapsensa yksityisyyteen. Tällä tavalla lapsi saa täysi-ikäisenä saman intimiteettisuojan kuin huoltajansakin.

Omat tiedot ovat nyt täysin 18 vuotta täyttäneen vallassa. Sen sijaan lastensuojelun asiakkaana koetut lapsuuden tapahtumat koskevat edelleen lapsen vanhempia ja näistä asioista kertominen vaatii yhä vanhemman suostumuksen. Tulipa aikuisuuden ikävuosia miten paljon tahansa, lapsesta ei tule niin aikuista, että hän voisi omalla nimellään ja kuvallaan kertoa lapsena kokemasta heitteillejätöstä ilman vanhempansa suostumusta tällaiseen julkiseen esilletuloon. Tähän on myös toimittajan tyytyminen, jos sitä vanhemman lupaa ei tule."

Raili Mykkänen
toimitussihteeri, Pelastkaa Lapset –lehti
Pelastakaa Lapset ry

9

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ari N

      Kuinka paljon Pelastakaa lapset ry keräämistä varoista päätyy itse kohteelle? luku on vähäinen osa sillä Pelastakaa Lapset ry on huijareitten mekka joka harjoittaa toimintaansa petoksella ja valehtelulla vain tyhmä antaa "lahjoituksen" pelalle koska "avustus" ei mene itse tarkoitukseen vaan näitten pelan porsaitten ylellisen elämän kustannukseen

      • Katkerien rahoja

        Voihan olla, että tarkoittavatkin lahjoituksensa Pelan hyödyksi, ei suinkaan lasten. Paljon on sellaisia ihmisiä, joilla on halua tuhota toisen lapsia. Täälläkin riehuu ainakin kasvis ja serlok sellaisia. Pelasta, niin se on täsmälleen miten osuvasti ilmaisit, huijareita ja valehtelijoita täynnänsä.


      • Trumbox
        Katkerien rahoja kirjoitti:

        Voihan olla, että tarkoittavatkin lahjoituksensa Pelan hyödyksi, ei suinkaan lasten. Paljon on sellaisia ihmisiä, joilla on halua tuhota toisen lapsia. Täälläkin riehuu ainakin kasvis ja serlok sellaisia. Pelasta, niin se on täsmälleen miten osuvasti ilmaisit, huijareita ja valehtelijoita täynnänsä.

        Oletko varma ettet itse tee enemmän hallaa lasten asialle?


      • Anonyymi

        Suurin ryhmä on nykyisin mamujen perheet. Kakaroita tekevät pilvin pimein. Eipä innosta antamaan rahaa keräyksiin. Paljonko on johtajien palkat näissä kerjäys firmoissa. Kun tiedän jonkun suomalaisen köyhän perheen niin ilomielin annan avustuksen. Ei kukaan välistä vetäis. Herrat jäis ilman.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin ryhmä on nykyisin mamujen perheet. Kakaroita tekevät pilvin pimein. Eipä innosta antamaan rahaa keräyksiin. Paljonko on johtajien palkat näissä kerjäys firmoissa. Kun tiedän jonkun suomalaisen köyhän perheen niin ilomielin annan avustuksen. Ei kukaan välistä vetäis. Herrat jäis ilman.

        Mistä tietää oikeesti köyhän perheen ostaisin jouluksi ruokaa.


    • PeLan valheita

      Eihän tuo mikään ongelma ole!

      Jos vanhempi jättää lapsen heiteille, kyllä hänen nimensä ja kuvansa julkaistaan rikosoikeuden päätöksen yhteydessä ja monesti jo aikaisemmin iltapäivälehtien lööpeissä.

      Ja lapsen sananvapautta en ole ikinä kuullut rajoitettavan missään minkään lain pohjalta. Eivät nuo väitteet pidä paikkaansa.

    • Veijo Karkkula

      http://www.iltalehti.fi/perhe/2012102216231232_pr.shtml

      Pelastakaa lapset harjoittaa käytännössä ihmiskauppaa se lahjoo sosiaaviranomaiset tekemään perusteettomia huostaanottoja esimerkkitapauksia poliisilla missä lapsen huostaanotto on tehty sen perusteella että naapuri on "kertonut" yskivästä lapsesta lapsen sijoitus sijaiskotiin siis ollut pelan mielivallan perusteella

      kyse ei ole yksittäisestä tapauksesta tapauksia on sadottain

      muistakaa että pela ei ole viranomainen vaan tavallinen rekisteröity kaupallista toimintaa harjoittava yritys jonka toiminta on jo ylittänyt rikosoikeudellisen arvioinnin

      http://www.pelastakaa-lapset.blogspot.fi/

    • Kari Nyberg

      varokaa vastuutonta varainkerääjää

      Pelastakaa Lapset Ry on huijareitten pesä sillä vain murto-osa Pelastakaa Lapset ry:n hädän ja lasten nimissä tapahtuvasta varainkeruusta ohjautuu itse kohteelle suurimman potin kerää nämä rosvot itse millä rahoittavat huijaritoimintaansa. Pelastakaa Lapset ry:n toiminta perustuu valehteluun ja mainokseen vaatikaa Pelastakaa Lapset ry:n varainkerääjältä kirjallista dokumenttia keräyksensä tarkoituksesta mitään konkreettista tai rehellistä dokumenttia nämä huijarit eivät pysty esittämään suurin osa asiakirjoista kun on väärennöksiä ja suurta huijausta. Terve järki sanelee ehdot helpoin tapa edesauttaa tälläisen porukan huijauskierrettä on olla antamasta ropoakaan tälläiselle järjestölle joka ei pysty vakuuttamaan kuinka paljon kerätyistä varoista mihinkin menee.

      Pelastakaa Lapset ry:n väittämistä "ihmiskaupoista" 1960 luvun loppupuolella on muu muassa Suomen Yleisradio ja euroopan radioviestimet asettanut ohjelmia esityskieltoihin lisäksi Pelastakaa Lapset ry:stä on vireillä monta rikos- ja vahingonkorvauskannetta niistä myöhemmin infoa

      Muistakaa tosiasia Pelastakaa Lapset ry ei todellakaan ole viranomainen vaan aivan tavallinen rekisteröity yhdistys jonka kaupalliset kriteerit eivät enää kestä rikosoikeudellista arviointia

      Katso tästä huostaanotot on bisnestä Pelastakaa Lapset ry:n rooli on järjestellä tekaistuja perusteettomia heppoisin eväin perusteltuja huostaanottoja joiden kulut koituu lapsiperheitten kontolle

      http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/16/lapsibisnesta-ei-valvo-kukaan/201231577/137

    • Aija Suutarinen

      Mistäpä on pelastakaa lapset ry tehty mistäpä muusta kuin petoksista ja valehtelusta lapsista viis kunhan niillä voi rikostella ja rahastella

      suoraan pelastakaa lapset ry:n toimintakertomuksesta lause

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      73
      3350
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3170
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2682
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2052
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1845
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1775
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      129
      1424
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe