Mäntsälän Keittiö"Expert" kannattaa kiertää kaukaa

jylpplander

Tilasin eteiskomeron Mäntsälän Keittiöexpertistä ja se meni munille aika lailla.

Alunperin soitin liikeeseen ja kävin läpi minkälaisen komeron haluan. Puhelimessa varmistin, että heidän standardisyvyys on riittävä (56cm). Ymmärsin, että komeron saa muuten koottua heidän standardiosista, mutta päädyn matalin kaappi tulisi madaltaa. Kaiken aikaa varmistin useaan otteeseen, että vakiosyvyys on riittävä. Samoin myyjä tiesi hyvin,ett kyse on eteiskomerosta.

Piirsin kaapista 3D kuvat Google ScetchUpilla ja lähetin heille. Kuviin jäi sokkelinsyvyys (standardi 524mm) ja selvä sokkelisyvennys. Kaapin syvyyttä kuvissa ei mainittu, koska puhelimessa sovimme, että kuvissa riittää korkeudet ja leveydet - syvyydenhän piti olla vakio.

Sitten kesken usean viikon jälkeen tiiviin sähköpostivaihdon luomassa myyjä kysyy minulta onko koko kaapin syvyys 524mm ja tuleeko lisätaustalevy syvyyteen lisäksi.

Tässä kohti minulla kävi käpy ja huomaisin samalle riville kirjoituista kysymyksistä vain jälkimmäisen, joten vastasin vain, että lisätaustalevy tulee syvyyteen lisäksi.

Välittämättä siitä, että Myyjän ehdottamaan 524mm syvään kaappiin ei mahdu henkarit sisälle tai siitä etten vastannut hänen ensimmäiseen kysymykseensä, myyjä muutti suunnitelmia ja toimitti 524m syvät rungot sen kummempia asiaa varmistamatta.

Totuus paljastui vasta kun komerot oli toimitettu ja jouduin omalla kustannuksellani tilaamaan uudet standardisyvyiset rungot. Minulle ei ollut aikaa tapella asiasta.

Jep, vikaa oli myös itsessä, mutta vähääkään ammattitaitoinen myyjä olisi suoraan osannut sanoa, että kaappi saattaa olla liian kapea henkareille. Vaan Mäntsälän Keittiö"experteillä" ei turhia kysellä.

Syvyydestä valittaessani nurisin samalla myös matallimman kaapin (n 1500mm korkea) päällä olevista reistä, jotka näkyvät ikävästi. Myyjä kertoi, että heidän kaapeissaan on moiset reiät vakioa. Jassoo. Eipä hän muistanut mainita rei'istä mitään tilausta tehdessäni.

Uusia standardisyviä runkoja noutaessani nurisin asiasta ja siitä, että kaikista matallimmassa kaapissa on ne reiät kattolevyssä. Firman pomo sanoi, että oishan ne reiät voinut poiskin jättää, kun olisin vaan sanonut siitä tilausta tehtäessä.

"#!!#, mistä hitosta asiakas voi tietää, että heidän kaapeissaan on reiät kattolevyssä. Armoa.

Summarum. Jos haluat laadukasta palvelua keittiöntoimittajalta, niin tämä putiikki kannattaa kiertää kaukaa. Mäntsälän Keittiö"experteillä" ei paljon yksityiskohtia mietitä.

Parempiakin liikkeitä on.

30

5094

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toisen asiakas

      Et ole ainoa asiakas, joka on samoilla linjoilla kanssasi. Ja toimitukset viivästyvät, vaikka sopimukset tehty asennuksista ja ne asennuksetkin sitä sun tätä, ei sitä, mitä on tilattu.

    • ulkonäkö pettää

      Tuntuisi, että alan ammattilaisten pitäisi osata, mutta kuultu on muiltakin asiakkailta tyytymättömyydestä.

    • Äitee ihminen vain

      Mikä siinä meni vikaan, nimittäin olin harkinnnut ottavani kalusteet juuri tuolta ?? Onneksi en vielä tilannut.

      • rahafirmako

        Halvemmallakin saat muualta, expertillä hinnat huipussaan. Älä lankea kiusaukseen.


      • raha liikkuu

        Kysseinen liike valittee asiakkaansa


    • 7+5

      Kyllä tässä tapauksessa asiakas saa ottaa syyt niskoilleen, koska on antanut väärät mitat myyjälle puhelimessa ja ilman piirustuksia.

      • mittamieskö

        Jaa, mutta eikö myyjän pitäisi pyytää asiakasta käymään piirustusten kera, sehän pitäisi olla ammattilainen ja tietää, miten asiat etenee.


    • jylpplander

      Mitathan eivät siis olleet kuvassa väärin, vaan myyjä tulkitsi toista mittaa toiseksi (sokkelin syvyys tulkittiin koko kaapin syvyydeksi). Ainakin muut käyttämäni ammattilaiset tarkistavat mitat kunnolla asiakkaan kera.

      • NäinMeillä

        " Ainakin muut käyttämäni ammattilaiset tarkistavat mitat kunnolla asiakkaan kera."

        Kyllä itse voin sanoa näin rakennusalan ammattilaisena että hyvin usein tulee ongelmia juuri näiden maallikkojen kanssa jotka piirtelevät kaikenlaista kuvaa joissa on sitten jotain mittoja mutta osa taas puuttuu. Olettavat että kaiken osaa aina arvata oikein vaikka ei kaikkea mitoittaisikaan. Itse kun mitoitan jotain kuvia, mietin aina voiko tämän joku ymmärtää väärin ja jos pienikin mahdollisuus on, selvennän mitoitusta ja lisään vielä selitteen, mitä mitta koskee (kokonaisleveys, sokkelin syvyys jne.)
        Toki ammattilaisen pitäisi aina kaikki tarkistaa, mutta ihmisiä me kaikki vain olemme. Usein ollaan kiireisiä, puhelimessa sovittuna tulee usein väärinkäsityksiä yms. Toki olisi paras jos katsottaisiin kaikki kerran läpi kasvotusten. Mutta ap:n viestistä välittyi kyllä kuva että hän nimenomaan halusi hoitaa homman kätevästi vain puhelimessa ja lähettelemällä itse jotain kuvia. SIlloin on aina väärinymmärryksen vaara kuten juuri ap:lle kävi yhteen viestiin vastatessa.
        Hyvä yritys toki tulee asiassa asiakasta vastaan jos kyse on molemmin puolisesta väärinkäsityksestä.


      • luotettavako
        NäinMeillä kirjoitti:

        " Ainakin muut käyttämäni ammattilaiset tarkistavat mitat kunnolla asiakkaan kera."

        Kyllä itse voin sanoa näin rakennusalan ammattilaisena että hyvin usein tulee ongelmia juuri näiden maallikkojen kanssa jotka piirtelevät kaikenlaista kuvaa joissa on sitten jotain mittoja mutta osa taas puuttuu. Olettavat että kaiken osaa aina arvata oikein vaikka ei kaikkea mitoittaisikaan. Itse kun mitoitan jotain kuvia, mietin aina voiko tämän joku ymmärtää väärin ja jos pienikin mahdollisuus on, selvennän mitoitusta ja lisään vielä selitteen, mitä mitta koskee (kokonaisleveys, sokkelin syvyys jne.)
        Toki ammattilaisen pitäisi aina kaikki tarkistaa, mutta ihmisiä me kaikki vain olemme. Usein ollaan kiireisiä, puhelimessa sovittuna tulee usein väärinkäsityksiä yms. Toki olisi paras jos katsottaisiin kaikki kerran läpi kasvotusten. Mutta ap:n viestistä välittyi kyllä kuva että hän nimenomaan halusi hoitaa homman kätevästi vain puhelimessa ja lähettelemällä itse jotain kuvia. SIlloin on aina väärinymmärryksen vaara kuten juuri ap:lle kävi yhteen viestiin vastatessa.
        Hyvä yritys toki tulee asiassa asiakasta vastaan jos kyse on molemmin puolisesta väärinkäsityksestä.

        Tällaiset mittatilaustyöt pitää aina hoitaa kasvotusten myyjän kanssa väärin-
        käsitysten välttämiseksi ja jos myyjä on ammattilainen ja yritys haluaa antaa hyvän kuvan, ensiksikin aina pitää pyytää henk. koht. käyntiä, jotta lopputulos olisi kumpaakin hyödyntävä ja paras mahdollinen. Kyseisessä firmassa on ikävä kyllä aika epäammattimaista touhua, ei tämä alkuperäinen viesti ollut ainoa, mitä on kuultu, myös suullisesti kuulee näistä asioista kylillä kulkiessaan. Kaikkitietävä yrittäjä kusee vielä omille nilkoillensa, jos myöntäisi myös omat virheensä. Itse olen saanut toisesta firmasta hyvää palvelua nimeä mainitsematta ja kohtuuhinnoin. Ei kannata hätiköidä firmaa valitessa, hiljaa hyvä tulee.


      • myyjä paikalle
        luotettavako kirjoitti:

        Tällaiset mittatilaustyöt pitää aina hoitaa kasvotusten myyjän kanssa väärin-
        käsitysten välttämiseksi ja jos myyjä on ammattilainen ja yritys haluaa antaa hyvän kuvan, ensiksikin aina pitää pyytää henk. koht. käyntiä, jotta lopputulos olisi kumpaakin hyödyntävä ja paras mahdollinen. Kyseisessä firmassa on ikävä kyllä aika epäammattimaista touhua, ei tämä alkuperäinen viesti ollut ainoa, mitä on kuultu, myös suullisesti kuulee näistä asioista kylillä kulkiessaan. Kaikkitietävä yrittäjä kusee vielä omille nilkoillensa, jos myöntäisi myös omat virheensä. Itse olen saanut toisesta firmasta hyvää palvelua nimeä mainitsematta ja kohtuuhinnoin. Ei kannata hätiköidä firmaa valitessa, hiljaa hyvä tulee.

        Nimenomaan,pyytäkää myyjä paikanpäälle mittaamaan,niin vastuu siirtyy heille.


    • tyytyväinen

      kyllä siellä jotakin on perseellään ku kaikki valittaa, ite ostin siltä nova keittiön mieheltä maisalantieltä ja kaikki meni tosi mutkattomasti, asennus oli ainaki todella ammattitaitoista ja mitat tismalleen oikein!
      suosittelen lämpimästi uusia sisäremppoja miettiville!

    • RaksaRakentaja

      Itse olen ostanut kyseisestä liikkeestä wc-tilan kalusteet, sekä koko eteisen kalusteet, ja ei todellakaan ole mitään valitettavaa.
      Mitat todella tarkat ja tottakai kävivät mittaamassa, vaikka oli todella tarkat mitat omasta takaakin.
      Ei mitään ylimääräisiä reikiä missään ja ehdottelivat myös omia ratkaisuja jotta kokonaisuudesta tulisi täydellinen.
      Ei todellakaan ole mitään moitittavaa, ei palvelussa, ei hinnoissa, eikä missään!

      • kaapistolainen

        Tämä firma valitsee asiakkaansa, joille aikataulu pitää, mahdoit olla hyväkin tuttu, kun noin kehuskelet, mahdatkin olla ainoa. Itse en saanut sellaista palvelua tältä firmalta, että olisin kaupat tehnyt, hinnat sikamaiset.


      • tyytymätön

        Harvat valitut saavat sitä henk.koht. palveluja, totuus piilee kaapin sisällä.


    • niinpä niin...

      Asiakas on nyt ainakin tainnut tehdä sen virheen että on lähtenyt hakemaan mittatilaustavaraa liikkeestä joka ei sitä tee muutoin kuin sen puitteissa mitä pystyy vakiotavaraa modifioimaan... Siksi ne reiät siinä kaapin pinnassa, lyhennetty jostakin vakiokomerosta vain.... Ovatko edes itse modanneet vai runkotoimittaja.

      • komero novalta

        Näinhän siinä on käynyt, että yrittäjä tekee "paloista" uusia komeroita, mutta siinä tekee pahoja virheitä just jättämällä reikiä huomaamatta. Kuulemani mukaan 2. laatua suurin osa myynnistä ja törkeet hinnat.


    • Tyytyväinen asiakas

      Meillä oli ihan toisenlaiset kokemukset mainitusta liikkeestä. Mitat otettiin tarkkaan paikan päällä, toimitukset tulivat ajallaan ja jälki oli viimeisen päälle hyvää!

      • valikoiva

        Taisit olla hyvinkin "tuttu", ehkä tiedettiin jo, että rahaa riittää


    • Kysyvä

      Miten on Nova keittiön tai Plussa keittiön laita Mäntsälässä?

      • Sinikantei

        Novasisustuksella/Novakeittiöllä ei ole yrityksen Y-tunnusta, joten mm. kotitalousvähennys tulee ongelmalliseksi.


      • rakentaja2
        Sinikantei kirjoitti:

        Novasisustuksella/Novakeittiöllä ei ole yrityksen Y-tunnusta, joten mm. kotitalousvähennys tulee ongelmalliseksi.

        Novasisustus ja Novakeittiöt ovat tuotemerkkejä, joiden takana toimii aivan laillinen ja Y-tunnuksen omaava yritys, jonka työ on kotitalousvähennys kelpoista. Ikävää, kun levitellään huhuja ottamatta asioista selvää. Novakeittiöt on muuten vienyt Keittiöexpertin asiakkaita melkosen paljon, etenkin rakennusyrityksiä. t.entinen keittiöpertin asiakas


    • tyytyväinen!

      Rakennan taloja myyntiin Mäntsälässä, kahteen viimeiseen ostin kalusteet Novasta .Hyvin osui mitoitukset ja hyvää laatuakin olleet. Sieltä ostetaan jatkossa.Hyvä ja joustava palvelu.

    • neuvottelu

      Kannatatteko edelleen Novaa Mäntsälässä, keittiöremppa alkaa nimittäin ja uutta pitäisi saada.

    • Lillukkanvarsi

      Piti juuri mennä keittiö experttiin, pitääköhän kiertää kaukaa? Etsin jotain vastaavaa liikettä josta kommentit ei ole tuota luokkaa?

      • Naapurikuntalainen

        Vein keväällä Rukalle mennessäni keittiön ja kaikki oli millilleen ja osalleen oikein. Tämä toki oli äärimmäisen tärkeää etäisyydenkin puolesta. Toisessakaan keittiössä ei ole huomautettavaa Myös hinnat ja laatu ovat kilpailukykyiset. Nähtävästi ollut toiminnassa jossain vaiheessa jotain säätöä, mutta ei ole nykyisin havaittavissa. Suosittelen lämpimästi.


      • Anonyymi

        Ei tartte kiertää, olen aina saanut loistavaa palvelua ko liikkeestä. Kyllä mittojen valittajat saa katsoa monesti peiliin.


    • Harmaamummo

      Itse olen tilannut jo toiseen asuntoon keittiön kaapistot ja niin hyvää palvelua en ole saanut missään ja hinta laatusuhde kohdallaan.....Ja vuosien saatossa on kyllä kestäneet ja pysyneet hyvinä....

    • Anonyymi

      Mäntsälän keittiöexpert on edullinen ja yrittäjiä ei saa mollata

    • Anonyymi

      Hauska katsoa kun ihmiset anonyymisti haukkuvat yritysten palvelua ja laatua minun mielestä jos on parannettavaa jossakin asiassa onse sitten palvelussa tai tavaranlaadussa niin asioista voi reklamoida ja sanoa asiallisesti vasten kasvoja eikä täällä netissä. Tuolloin asioihin voi puuttua ja parantaa yritystoimintaa. Enemmän tälläinen saa miettimään onko ihmisellä katkeruutta vai päässä vikaa että nettiin pitää mennä huutelemaan. Ja kyseisessä yrityksessä on ollut jo vuosienajan käytössä tarkistus mittaus ennenkuin edes kaappien runkoja kasataan jotta ei tulisi mitään suurempia virheitä ja kaapit sopisivat paikalle, mutta tottakai virheitäkin voi sattua kukaan ei ole täydellinen. Terveisin tyytyväinen asiakas joka onjo 10vuoden ajan käyttäny kyseisen yrityksen palveluita ja kertaakaan ei ole ollut ongelmaa jota ei ole voinut ratkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe