Kuolleiden kanssa puhuminen

keltainen.aurinko

Olen huomannut pystyväni kommunikoimaan kuolleiden kanssa. Kuulostaa naurettavalta, mutta en vitsaile. Ns. "vihaajat" voivat sitten jättää vastaamatta. En halua kuulla kommentteja siitä, kuinka olen teidän mielestänne naurettava jne.

Puhun kuolleiden kanssa yleensä hautausmaalla. Ainakin kokemusteni mukaan se onnistuu siellä kaikkein helpoiten ja tuntuu sujuvimmalta. Haluaisin nyt ekaa kertaa kommunikoida oman kuolleen läheiseni (mummini) kanssa. Ongelmana on kuitenkin se, että mummi on haudattu miehensä viereen, ja pelkään joutuvani jonkinnäköiseen yhteyteen myös miehen kanssa. Hän oli eläessään väkivaltainen ja pelottava, enkä haluaisi olla tekemisissä hänen kanssaan. Kuitenkin haluaisin puhua mummin kanssa, sillä hän oli minulle hyvin läheinen, melkein kuin "toinen äiti".
Miten ratkaisisin tämän ongelman?

Ja älkää sitten tulko saarnaamaan minulle tai leimaamaan minua pahaksi sen takia, että puhun kuolleiden kanssa. Olen sellainen kuin olen, ja jos sinun tekee mieli pelotella minua ja leimata pahaksi, niin pura mielummin omaa pahaa oloasi vaikka lenkkeilemällä. Asiallisia ja ystävällisiä vastauksia, kiitos! :)

49

7324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 24072011

      No voithan puhua mummosi kanssa ja jos pappasi tulee väliin niin käske hänen väistyä syrjään ja sano niinkö asia on, että haluat yhteyden vain mummoosi.

    • Surullinen ja avuton

      Hei! pystytkö kommunikoimaan eläinten kanssa. Koirani kuoli neljä päivää sitten, pystyisitkö mitenkään auttamaan?

      • keltainen.aurinko

        Riippuu varmaan siitä puhuuko koirasi Suomea. En osaa oikein hyvin jos puhuu vaikka saksaa


    • hugabuga123

      Hei mä tarvitsisin vastauksen henkiltä voisiksä mitenkään kysyy henkiltä
      mun gmail on [email protected] ota yhteytta

    • <( * _ * )>

      Heilpoin tapa suojautua pahoilta hengiltä on ostaa koru tai käyttää jotain vanhaa koruasi, puhdistaa koru ja siunata se suojaamaan pahoilta hengiltä

    • ...

      Et sinä paha ole! Suosittelen menemään psykiatrille mitä pikimmiten niin saat lääkityspuolen kuntoon. ja psykologille kannattaa käydä juttelemassa myös!! Skitsofrenia on vakava sairaus

      • näen ja aistin kuoll

        helppo se on huudella jos itse ei koe mitään "normaalia poikkeavaa"


    • wolvery

      Et ole hullu. Tai sit meitä on kaksi.. Ehdottaisin että koetat kutsua mummiasi jossain muualla kuin hautausmaalla, silloin ei ole pelkoa että "paha pappasi" tulee kuokkimaan keskusteluasi. Jos tuntuu hankalalta niin kannattaa kääntyä jonkun työkseen henkien kanssa tekemisissä olevan puoleen. Niitä taitaa löytyä melkein joka paikkakunnalta.. Äitini kävi sellaisella ja sai tietää, että talossamme kummitteli kaksi koiraa. Taloommee on kuollut ainakin 3 koiraa joista 1 oli entisten omistajien koira ja se kuoli tulipalossa. Kannattaa silti varoa, osa "ammattiauttajista" on ihan täysiä huijareita...

      • epäilevä_watson

        Älä nyt vitussa mene mihinkään "hengille puhujalle"! Sehän on täyttä paskaa.

        Ja jos et usko niin katsopa Penn & Teller: Bullshit! ensimmäinen jakso, tässä:

        http://www.youtube.com/watch?v=NczbkxG6WXo

        Käsittelee juurikin tuota suurta kusetusta ja myöskin kerrotaan se tekniikka jolla se homma hoituu.

        Ja jos et usko minua, että meediot ovat pelkkää rahastusta niin kokeilepa seuraavaa;

        Varaa aika meedion vastaanotolle. Sano, että haluat ottaa yhteyttä (kuvitteelliseen setääsi). Siis tapauksessa jossa sinulla ei edes ole setää.

        Ensimmäinen kusetus tulee tässä, meedio alkaa kertomaan millainen setäsi oikein on. Tässä vaiheessa pitäisi jo älytä haistattaa paskat koko meediolle, mutta jos et silti usko että hän voisi huijata, jatka mukana.

        Meedio esittää jatkokysymyksiä, onko setäsi sellainen ja tykkääkö nistä asioista. (ei siis suoraan vaan epäsuorasti, esim; "Näen meren, pitikö setäsi kalastuksesta? Jos vastaat, ei, hän jatkaa esim. uimisesta? jos vastaat hänen pitäneen kalasta niin meedio on saanut yhden kiinnepisteen lisää).

        Meediohan ei tiedä oikeasti mitään, hän on ukottamisen mestari, kyselee epäsuorasti joka aiheuttaa sen, että tiedostamattasi annat itse vastaukset meediolle ja hän kertoo "tarinaa" aivan kuin hän olisi ne "nähnyt".

        Jokuhan voi puolustella, että ei se noin toimi koska huijaisin meediota alusta asti ja hän näkisi jotain muuta. Paskat. Jos meedio kerran näkee oikeasti henkiä niin miksi ihmeessä saan kusetettua tuota henkilöä alusta asti? Eikös meedion pitäisi todeta, "Hetkinen, sinä huijaat, ei sinulla ole setää koska en näe häntä."

        Ja jos joku meedio otti nokkiinsa ja väittää muka oikeasti olevansa aito niin vastatkoot tähän viestiin ja sovitaan "henkisessio". Lupaan olla huijaamatta, saat ottaa yhteyttä mummooni jota en koskaan ehtinyt näkemään. Mutta eräs juttu, loput saat päätellä itse. Ei kysymyksiä, kerrot vain mitä näet.

        Ja jos todellakin osut oikeaan, vannon ja lupaan, että maksan sinulle 10 tuhatta euron palkkion. Olen ihan tosissani.
        Vahtaan tätä palstaa ja meediot voivat olla yhteyksissä sähköpostilla osoitteeseen; [email protected]


    • okkgaam

      Eivät he ole kuoleta, he ovat toisessa tasossa ja kuulevat meitä.
      Usein iltaisin partsilla röökillä juttelen ajatuksin edellä menneiden kanssa, enkä silti pidä sitä ihmeenä jos saan vastauksenajatustasolla. Siis ihan normaalia ajatusvaihtoa.
      maagikko

    • gfhgfhfh

      Minä juttelen edellisten elämäni henkilöille ja pystyn kommunikoimaan myös itseni kanssa joka on elänyt aikaisemmin..

      • sdffdd

        Minä taas en saa edelliselämääni yhteyttä, koska se henkilö on siirtynyt eteenpäin, eikä jäänyt edes kummittelemaan.
        Minä voin ottaa yhteyttä seuraavaan elämään, koska aika on limittäin ja aikamatkaajia tulee nyt esiin enemmään.


    • ReportteriStar

      Joo, en oo viittiny mainostaa, mutta nyt ku kohta julkaistaan se juttu. Mä nimittäin juttelin tossa maaliskuussa Elviksen kanssa ja se tulee Seiskan vappunumeroon.

    • Keskustelija

      Wolveryn neuvo on oikein hyvä. Koeta saada yhteys jossain muuaalla, jossain paikassa tai jonkin asian tai esineen kautta, joka liittyy mummoosi mutta ei hänen mieheensä.

      Eiköhän tuo onnistu.

    • epäilevä_watson

      Kyllähän minäkin puhelen kuolleille. Lähinnä krapulaa potiessa sadattelen.

      Alan myös kuulla jumputusta pääni sisältä kun krapula-aamuna kova päänsärky yllättää sekä se aiheuttaa samalla ummetusta jolloinka kuulen lisää ääniä, lähinnä suolistosta.

      Jos nyt tosissaan ollaan niin näihin juttuihin on syytä suhtautua varauksella. Uskoohan ne ihmiset jumaliinkin ja mielestään puhuvat jumalien kanssa. Kukaan ei kuitenkaan (ainakaan eri uskonnon edustajat) puhu toisten jumalien kanssa, kun ne ovat sellaista paskapuhetta mutta oma jumala on totta.

      Kyllähän sitä porukka väittää irtautuneen kehostaan. Se on tieteellisesti todistettukin paskapuheeksi. Sille löytyy selitys ja samanlainen tunne on saatu keinotekoisesti aikaiseksi.

      Lääketieteessähän äänien kuulemiselle on ihan olemassa omat terminsäkin.
      Jos kuitenkin pystyt aukottomasti todistamaan ettet ole ns. seinähullu, ihan niin kuin tieteellisessä testissä, uskon kyllä ettet puhu paskaa.

      Ja pliis. Älkää nyt kukaan sherlock tulko väittämään, että tiede nyt ei kaikkea pysty todistamaan. Ei pystykään, mutta joskus on asioita joihin löytyy todisteet vaikka kuinka monelta taholta ja ne on aukottomasti todistettu oikeiksi, silti joku saattaa suggeroida itsensä siihen uskoon, että kaikki tuo tieteellinen todistelu on pelkkää paskapuhetta eikä tiede tiedä mitään.

    • se

      Tuo olisikin oivallista osata jos kykenisi puhumaan edellisen elämän itsensä kanssa!

    • Mentalisti

      Jokainen uskoo mihin haluaa - itse olen varsin skeptinen tälläisten asioiden suhteen. Minun, kuten käytännössä kaikkien muidenkin, on kuitenkin vaikea tulla kertomaan mitä toinen ihminen mielessään kokee, enkä siksi voi tyrmätä tätäkään kertomusta ihan täytenä huuhaana.

      Jos oikeasti koet jotain tuollaista, niin uskon sinun tulleen väärään paikkaan kyselemään neuvoa. Varmasti olisi ihanteellista löytää sielunveli tai -sisko täältä, mutta todennäköisemmin sinut leimataan hulluksi tai sinulle ehdotellaan juuri noita henkiparantajia tms. Meedioiden toiminnasta kävin laittamassa viestin seuraavaan keskusteluun; http://keskustelu.suomi24.fi/node/6884916
      Älä siis sorru siihenkään ellet ole halukas rahoja menettämään.

      Jos sinulla on kyky, sinun on opittava itse käyttämään sitä. Näin ulkopuolisen silmissä tuntuisi huvittavalta, jos joku oppisi kommunikoimaan kuolleiden kanssa, muttei pystyisi oppimaan kohdentamaan kykyään siten, että voisi valita kenelle puhuu.

    • Pelästynyt-

      Keltainen.Aurinko. vieläkö mahdat katsella näitä kirjoituksia? tai joku joka osaa vastata tai neuvoa/auttaa? eli asia on tämä- pystyn kai jollain oudolla tavalla kommunikoimaan kuolleiden henkien kanssa, ihan totta (vaikka tämä kuulostaa aivan hullulta) Myös nään unia jotka toteutuvat joillakin saroilla. Sanon kaikille niille että turha tulla tuomitsemaan ja puhumaan mistää terapeuteista/spygolokeista jne.. jotka te ette itse ole kokeneet mitään tälläistä.

    • sky angels fe

      hei:)en ole varma osaanko puhua kuolleille.asun perheeni kanssa mummuni vanhassa talossa.kun muutimme tänne vuonna 2007 ja äitini kuuli öisin outija ääniä esim.oven availuja askelia yms.vaikka ovi oli lukossa jne.

    • astraaliarska

      Mine kuulla myös outija ääniä , keskustelen myös itseni kanssa 4 eri elämässä. Yki niistä on tulevaisuudessa,huui!!

    • dyab la

      Eiköhän se ole sillälailla että kukin kuunnelkoon niitä ääniään keskenänsä, vaikka omia pahalle haisevia pierujaan.Toinen asia on että ei kannattaisi alkaa ketään leimaamaan hulluksi heti, jokaisella on edessään kuolema jossain vaiheessa elämää.
      Niin yllättyikö se räkänokka siellä joka haukkuu muita hulluiksi, että mikään ei ole ikuista, hehe.Mutta kaikki aikanaan sanoi pyöveli kun päätä katkaisi.

    • Lenitar_

      Toki voi puhua ihan mille haluaa, ei siinä ole mitään pahaa. Eiväthän ne kuolleet mitään sieltä vastaa. Yhtään sen enempää kuin huoneen seinätkään. Tiesitkö, että kuolleet todella nukkuvat, heillä ei ole mitään käsitystä olotilastaan. Mutta jos se puhuminen hautausmaalla lohduttaa, niin siitä vaan.

    • tällaista tapahtui

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014100818728538_uu.shtml

      ”Tyttöjen spiritismi-leikki johti talopaloon Kouvolassa”

      Kuinkapas sattuikaan. Tietysti tuo näyttää vain vahingolta, sattumalta. Ehkä olikin sitä. Mutta ei välttämättä.

      Kaverini kertoi taannoin harrastaneensa spiritismiä. Sattumalta vissiin vaan katosivat valot yht’äkkiä. Loppui onneksi se spiritismi justiinsa siihen.

    • 7+1

      Minulla myös tämä taito.

      Lisäksi johtuen uudelleensyntymisestä eli sinun sielu on ollut aiemmin eri ihmisen ruumissa, olen pystynyt olemaan kontaktissa useiden aiempien henkilöiden kanssa.

      Tosi jännittävää ja kivaa.

      • laajalti

        Mitäpä tulevat henkilösi? Ovatko nekin soitelleet?


      • edullistakin
        laajalti kirjoitti:

        Mitäpä tulevat henkilösi? Ovatko nekin soitelleet?

        Luulisi tulevien henkilöiden olevan helppo soittaa. Kun kaikki hinnat koko ajan nousevat, niin tulevaisuuden liittymistä pitäisi olla halvempi soittaa nykyajan liittymiin.


    • En aio leimata sinua pahaksi sen vuoksi mitä teet. Käsitän sen, että haluat jutella lähiomaisiesi kanssa, mutta siinä on yksi seikka, minkä sinun sopisi tietää.

      "Olen huomannut pystyväni kommunikoimaan kuolleiden kanssa. Kuulostaa naurettavalta, mutta en vitsaile."

      Ei kuulosta naurettavalta, etkä välttämättä näe/kuule aistiharhoja, mutta sinun täytyy olla varovainen tämän kanssa, koska demoneilla on tapana huijata ihmisiä juuri tuttaviesi kautta.

      Tässä on sellainen vaara, että pahat henget pyrkivät huijaamaan sinua viimeisen päälle, joten pysyttelisin sinuna erossa tuosta sinun uudesta "taidostasi".

      Ole varovainen.

    • väylä avoinna?

      Joku on jollakin pahanteolla avannut kanavan, jota pitkin pahat henget pääsevät vaikuttamaan. Esiintyvät mielellään "edesmenneinä". Tai ihan minä tahansa, kunhan vain saavat sinua mukaan tarkoitusperiinsä. Onneksi ovat melko vajaavaltaisia. Eivät voi itsekseen tehdä paljon mitään. Kyllähän ihminen voi esim. kummittelua pelätä, mutta jos kummituksen kyvyt päättyvät siihen, että saavat supistua puoliunisen korviin jotain tai naristavat lattioita tms., niin kyllä siitä on aika pitkä matka siihen, että pystyisivät itsenäisesti yhtään mihinkään. Eivät esim. yleensä voi vastustaa sitä, että ihminen päsäyttää valot päälle ja vaikka radion. Näillä tempuilla loppuu suurin osa kaikista tavanomaisista kummitteluista. Aamun tuleminen lopettaa kummitteluista sekin suurimman osan.

      • hengistä hieman

        Yleensä kummituksella sekin rajoitus, että joutuu kummittelemaan rajatulla alueella. Ihmisella helpompaa. Voi yleensä kuleksia siellä sun täällä. Vaikka olisi kuinka köyhä tai tyhmä tai muuten "vajaa" ihminen, niin pärjää kummitukselle useimmiten "kuusnolla".

        Eli kummituksethan ovat yleensä pahoja henkiä. Voivat olla toki jotain sielun jäänteitä, edesmenneestä. Jotain samaa toistavia "drivereita". Kuten ilmiöissä, joissa kummitus näyttäisi etsivän jotain. Vuoisisatoja samalla tavalla. Luulisi kyllästyttävän, mutta jos sellainen kummitus on vain "driveri".

        Mutta kummitteleva paha henki: se ei omaa mitään isompaa valtaa. Ja koettaa höntittää ihmisen uskomaan itseensä ja mukaan juttuihinsa. Voi koettaa esittää pystyvämpää kuin onkaan. Koska ihmisen kautta se paha henki voi saada lisää toimintamahdollisuuksia, se koettaa mielistellä ja saada ihmistä tekemään erilaisia asioita. Joiden ,mielekkyys ei välttämättä avaudu ihmiselle. Toki se henki voi tietää asioita, jotka ovat ihmiseltä salattuja. Joku naurettavakin "tekeminen" voi saada aikaan jotain, josta on hengen toiminnalle hyötyä. Ei kannata alkaa MIHINKÄÄN pahojen henkien kanssa.


    • ganjaman

      2 vuoden kestävässä psykoosissa kuolleet puhui joka hetki ja sillon tapahtu.vanki sairaalassa kuolleet kerto mitä toinenvvanki ajatteli kun sanoin vangille että ajattele jotain niin kuolleet kerto ja kaikki 4 ihmiseltä keltä kysyin että ajattele jotain nii meni oikein.yks sano..no yritä nyt edes ja se meni oikein sitte yks vanki ihmetteli ku meni oikein sit se sano että annahhan minä ajattelen nii koita arvata nii siihen sanoin että kerron mitä olet tänään ajatellut ja sanoin että se liittyy kalastukseen ja se oli hämillään ja sano että tunti sitten mietti kalastusonnettomuutta ja sit olin innoissani ja soitin esille ja sanoin että ajattele jotain nii sanon mitä ajattelet ja heti putkahti päähän sana perkele ja se meni oikein sit aloin enemmän seota ja yheltä vangilta joka oli myös psykoosissa nii osasin arvata senki ajatuksen sit sekosin pahasti ku tajusin että osaan lukea ajatuksia mut sit kuolleet sano että ei enää tai sekoa liikaa.en ole uskaltanut enää kokeilla sitä.pää kun oli täysin levinneenä nii ne kerto semmosia asioita ihmisistä mitä ovat eläessään tehny ja sit ku tarkistin nii elävältä että ootteko sen ja sen kanssa tehny tai kokenu sitä nii oli oikein kaikki.kuolleet johdattelee ja suojelee meitä uskokaa pois sillä tunnen oman sieluni metrien päässä ilmassa minkä yksi kuollu repi miusta ku sain sydänkohtauksen.mulla on 3 vihkonen kirja noista tehtävistä mitä kuolleitten kanssa tehtiin ja kaikista sattumasta mitä kuolleet järjesti.sun ajatukset on arvokkaita sillä terveet terveen hulluja. Oon hullu tiedän mutta kaikkien kokemani jälkeen ku tietäsitte mitätapahtu nii saattaa itte vaikka uskoo kuoleman jälkeiseen elämään terveisin Kim Kalamaa. Löytyy facesta jos kiinnostaa tietää lisää.vittu terveet ei meille sano terve.isän sielu meni yhteen vankiin joka myös puhu kuolleille nii meni siihe vankii et voidaan pelata bilistä niinku isä ja poika ja mehän pelattiin eikä vanki tienny mitään että isän sielu oli siinä nii se vanki sano ku mentiin saunaan nii pukukopissa sano että tuntuu ihan ku oisin joku isä hahmo sinulle ja tapahtu paljon muuta. moro.joskus on pakko aivot operoitava

    • ganjaman

      Sie joka puhut mummis kanssa nii kerro setämieheltä terveisiä sillä kuolleet tietävät minut. Kaikki kuolleet tietävät. Mummisi on iloinen et pidät hälle seuraa.vanhuksilla on parhaat oltavat ku niillä on lapsisieluja hoidettavana. Olen elävä kuollu jonka kuolleet muutti pienestä pitäen jotta mieli olisi niin synkkä et selviisin kamalalista tehtävistä. Olin pienestä pitäen hullu kauhu fani ja sillä kauhu synkkyydellä uskalsin hoidella kuoleman jälkeisen elämän tehtäviä jotta niillä ois hyvä olla ja muuta semmosta. Hulluja juttuja mut nyt on pää selvä ku sain hoidettuu tehtävät nii kuolleet sano et ne lähtee pois tai muuten sekoat liikaa ja nehän lähti.ne kerto kaikki kuoleman jälkeisestä elämästä ja miten ne jopa muutti muitten ajatus maailmaa ku esim mustalaiset kuolleet tuli nii samantien monet Alko heittää hoiii sieee mustalais läppää. Hyvä veliiii. En millään jaksa kaikkia juttuja kirjoittaa mutta tää sielu mikä tuntuu kirjaimellisesti ilmassa metrien säteellä ja on liikkunu siinä vuoden yötä päivää nii se on semmonen tunne mikä ei kirjaimellisesti voi olla mahollista muttakun on.kuudes aistihäkkyräsielu. Heyee .saa pitää hulluna sillä jujuki laulaa että oon hullu ja tiedän myöskin olevani kuolematon. Voiku ois kerrottavaa ja paljon mut nyt jo leimasi itteni hulluksi tosissaan mut eissen väliä. Ne ketkä uskoo nii niitten kuolleet ihmiset on onnellisia siitä että kerroin tän ja ne ketkä ei usko nii kuolleet on siltikin onnellisia ja niitten tehtävä on vaan suojella teitä ja semmosta tämmöstä .mä olen koko Vitun uskonto niinku sekopäissäni huusin

    • ganjaman

      Puhuit siitä miehestä joka oli eläessään väkivaltainen mutta nyt kun hän on kuollut niin varmasti katuu tekojaan koska hänelläkin on nyt niin hyvä olla että toivoo anteeksi antoa ja hän varmasti korvaa hyvillä teoilla sen mitä on eläessään tehnyt . Usko pois .Annatko hänelle anteeksi.hän on muuttunut ja hyvittää ikuisuuden sen mitä eläessään teki

    • Live

      Onko madeleina kuoleiden kanssa vai elävien kirjoissa otakaa selvä

    • Anonyymi

      Pystyiskö joku autaamaan minua saamaan mieheeni yhteyden joka menehtyi tänä vuonna. Mun olisi pakko saada tietää et hänellä on kaikki hyvin.. myös pitää saada sanottua et minä ja sen lapsi kaivataan ja rakastetaan sitä. Tai ihan mitä vaan..... Aivan sama vaikka olisi kusetusta tää koko juttu mut kaikki on nyt kokeiltava. Yhteyttä voi ottaa [email protected]

    • Anonyymi

      Mun mielestä noita asioita eipidä mennä muualla puhumaan tai kirjoittelemaan, kuin juuri täällä, jossa voit kirjoittaa nimimerkillä. Sellaiset ihmiset joita ei näitäkään sinun lahjojas oo ei niitä ymmärrä tai sitten niitä pilkataan. Minulla on myös ns poikkeavia lahjoja. ennalta näkemisen lahjoja ym. Kaikkein vähimmän kannattaa puhua näistä asioista lääkärille. Lääkäri vaan lätkäsee sulle hullun leiman perseeseen ja köijjää sinut jonnekkin psyyke sairaalaan. Uskon, että sinä voit puhua vainajien kanssa koska itselläni on se lahja myös. Minä en tarte mennä hautuu maalle heille puhumaan vaan saan heihin yhteyden esm yö vuoteellani. Nämä asiat ei oo huuhaata aina, on jo otettu valokuvia ns haamuista ja jo aikaa sitten kuolleista ihmisistä,nyky tekniikalla. Rajatieto on lähitulevaisuuden asia ja tulevaisuudessa on yhteydet henkimaailmoihin nyky tekniikalla ihan tavallisia. En tiedä miten voidaan väittää näitä asioita huuhaaksi vaikka sadat ihmiset on nähneet saman aikaisesti painottomia ihmisiä esm jotka leijjuu ilmassa. Ilmiötä sanotaa Levitaatioksi.
      OLe rohkea, meidän ns poikkeavien on kestettävä täällä ns normaalien kanssa!!

    • Anonyymi

      Ahah, ovat vaan vähän hiljaisia puhekummpaneita. Mutta siitä hyviä että eivät sano vastaan eivätkä suutu vaikka mitä sanoisit.

    • Anonyymi

      No kerro mun kuolleille eläimille terveiset ja tutuille

      • Anonyymi

        Sain terveisiä muutamilta sun tutuilta kuolleilta eläimiltä , lähettivät terkkuja kovasti. Suurin osa oli satiaisia, kirppuja , luteita ja täitä. Kaipasivat hajuasi kovasti ja lupasivat tulla moikalle.


    • Anonyymi

      lukeka kaikki 1 Sam 28 luku ja mietiikää johtopäätöksiä, mikä on hyvää ja rakentavaa, varsinkin pitkässä juoksussa

      • Anonyymi

        Olet houkka,etsimässä jotain valoenkeleitä. Jeesus nimenomaan kehottaa astumaan varjopuolelle.

        Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.


    • Anonyymi

      Onnistuu paremmin kun kirjoitat heille. joku voi vastatakin.

      • Anonyymi

        Väärä ohje. Heillä ei ole fyysisiä silmiä, joten he eivät näe kirjoitusta.


    • Anonyymi

      Joopa joo, olen minäkin harrastanut yksinpuhelua sillä tavalla, että välillä puhuu se toinen. Olen joskus puhellut kuin olisin presidentti. Voihan sitä hautaus maallakin harrastaa yksinpuhelua ja välillä puhua sen kuolleen suulla, mutta tosi asia on kuitenkin se, ettei kuolleitten kanssa voi kommunikoida, se on enemmän kuin 100 %.n varmaa. Paremmin sitä uni kuvissaan voi luulla olevansa kuolleiden kanssa kosketuksissa, kuin valveilla ollessa.
      Joopa joo, olen minäkin unta nähdessäni ollut kuolleiden kanssa tekemisissä, mutta en taatusti valveilla ollessa ja kirkkaassa päivän valossa.
      Jos sinä Raamattuusi olet perehtynyt, niin sielläpä sanotaan ettei kuolleet tiedä mitään. Oliko Saarnaajan kirjassa se juttu kuolleiden tilasta.
      Pirujen ja pahojen henkien kanssa kyllä pääsee yhteyteen, jotka tekeytyvät vainajien hengeksi. Pikku ukkoja näkee, kun on ottanut viikon känniputken. Sekopäisenä nimenomaan näkee kaikenlaisia näkyjä. Huumeen käyttäjät nimen omaan näkevät ja kokevat hallusinaatioita. Selväjärkinen ihminen ei näe eikä koe mitään yliluonnollisia kokemuksia.

    • Anonyymi

      Mitä teit ennen kommunikointia koska sama homma?

    • Anonyymi

      Hyvin voi puhua. Tosin kukaan ei kuule eikä vastaa.

    • Anonyymi

      Voit olla ihan huoletta, ne äänet syntyy omien aivojen tuotoksena. Äänten kuuleminen ei pelkästään mt-tapauksilla esiintyvä ilmiö. Myös ihan terve ihminen saattaa alkaa kuulemaan ääniä. Näistä on lukuisia esimerkkejä.

    • Anonyymi

      Aion kesällä mennä äitini haudalle ja jutella. Meillä ei jäänyt onneksi mitään skismaa. Mutta haluan jutella mukavia. Ja viedä kukkia,joita hänelle ei eläessään voinut viedä,koska sai astmakohtauksen.

    • Anonyymi

      Kaverini höpisee usein itsekseen vaikka kuolleita ei ole lähimaillakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe