Botellon piknik tulevaisuudessa?

sivustaseurailija

Botellon piknikin järjestäjän vastuusta on ollut nyt paljon puhetta.

Suurin osa piknikkiin tulijoista sai tiedon median utisoinnista sekä vinkkinä tuttavaltaan.

Ei tähän piknikkiin mitään kutsua tarvittu, vaikka facebookissa tapahtumalle ryhmänsä olikin. Media uutisoi, että ihmisiä aikoo kokoontua puistoon lauantaina. Yhtälailla ihmiset viestittelivät ja tavatessan kertoivat toisilleen, että ihmisiä aikoo kokoontua puistoon lauantaina. Niin minäkin jutelin aiheesta vaikka en mennyt, en kutsunut, enkä ollut edes aikeissa mennä sinne. Harva ketään mihinkään kutsui, korkeintaan paria ystäväänsä jos itsellä oli innostusta mennä piknikille. Olenkohan minä tai joku ystävänsä paikalle kutsunut syyllistynyt johonkin rikokseen?

Entä jos ensi vuonna kukaan ei kirjoita tapahtumasta julkisesti netissä mitään, vaan sana leviää pikkuhiljaa.
Huhu tapahtumasta saatta saada alkunsa jo pelkästään siitä, että joku kysyy baarissa, että onko tietoa tämän vuoden botellonista, ja toinen vastaa, että en yhtään tiedä, mutta veikkaa kolmen viikon päästä. Tämän sitten joku kuulee ja sana leviää nopeasti.
Jos joku jotain kirjoittaakin niin varmasti tästä "viisastuneena" laittaa tietoa niin anonyymisti, että jäljittäminen on mahdotonta. Ja media hoitaa viikkoa kahta ennen taas tapahtumasta kertomisen niin massiivisesti, että ainakaan yhdellekään turkulaiselle ei jää epäselväksi koska ihmisiä kokoontuu piknikille ja missä.

Sitäpaitsi.
Tänä vuonnahan Turussa oli/on heinäkuussa keskiaikaiset markkinat, Ruisrock, Modern festival ja DBTL. Tämä oli ainoa ns. jotenkin tapahtumavapaa viikonloppu. Ei ollut yllätys, että piknik oli juuri nyt. Eikä tarvita kovin suuria ennustajanlahjoja jos veikkaa, että ensi vuonnakin ihmisiä kokoontuu piknikille tällaisena tapahtumaköyhempänä viikonloppuna jo runsaammin ihan luonnostaankin.
Todennäköisesti tapahtuman ajankohdaksi muutenkin vakiintuu joku tietty kesän viikonloppu. Silloinhan järjestäjää ei yksinkertaisesti voi edes olla olemassa.

36

807

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maksaja löytyi....

      Onko jännäkakka housussa jo? Kohta poliisit soittavat ovikelloasi, ole huoleti. Aikanaan oikeuden päätöksen jälkeen menevät korvaukset ulosottoon. Olisi kannattanut miettiä tarkemmin ennen kutsun laittoa...

      • sivustaseurailija

        En ole laittanut kutusa. Kannattaisi varmaan miettiä mitä valheita toisista kirjoittelee.


    • Kissalle puuroa

      Miksi et sano suoraan mikä on se puurokuppi, jonka ympärillä pyörit? Minä kerron. Joku päättää ja ilmoittaa botellon päivämäärän ja hän on viimekädessä tapahtuman järjestäjä. Sinä haluat varmistaa, että ensivuonnakin olisi Botello ja että joku muu kuin sinä itse ehdottaisi jotain tiettyä viikonloppua, josta tulisi Botellon vakiintunut ajankohta.

      • Jepulisjeejee

        "Olisi mukavaa tavata uusia ihmisiä ja vähän juhlistaa kesän päättymistä isommallakin piknikiporukalla jos mahdollista. Tulkaa kaikki piknikille X puistoon x.x.2012. Meitä on kaksi pariskuntaa tulossa, nähdään siellä!"


      • sdggds
        Jepulisjeejee kirjoitti:

        "Olisi mukavaa tavata uusia ihmisiä ja vähän juhlistaa kesän päättymistä isommallakin piknikiporukalla jos mahdollista. Tulkaa kaikki piknikille X puistoon x.x.2012. Meitä on kaksi pariskuntaa tulossa, nähdään siellä!"

        Jos llupaa haette niin hakekaa "minipiknikkiä" klo 13.00 - 13.15. Voisi vaikka megafonilla kuuluttaa, että järjestetty piknik on päättynyt, jokainen kuka tämän jälkeen yleiseen puistoon vielä jää on omalla vastuullaan.


    • riittää jo

      Ensi vuonna vesitykit ja mellakkapoliisit paikalle ja penikat kuriin.

      • Helenalle

        No voi herranjestas...siellähän oli päivällä sen piknikin aikaan lapsiperheitäkin täysin selvinpäin pallogrilleineen nauttimassa kesästä.

        Illan pimetessä vasta alkoivat huligaanit riehumaan. Sillä ollut enää mitään tekemistä pikniki kanssa


      • huostaan sitten
        Helenalle kirjoitti:

        No voi herranjestas...siellähän oli päivällä sen piknikin aikaan lapsiperheitäkin täysin selvinpäin pallogrilleineen nauttimassa kesästä.

        Illan pimetessä vasta alkoivat huligaanit riehumaan. Sillä ollut enää mitään tekemistä pikniki kanssa

        No lapset huostaan jos pitää laatikkotolkulla kaljaa vetää


      • huomioitko ollenkaan
        huostaan sitten kirjoitti:

        No lapset huostaan jos pitää laatikkotolkulla kaljaa vetää

        Onko lukemisen ymmärtämisessä vaikeuksia?
        Viestiin johon kommentoit luki:
        "lapsiperheitäkin täysin selvinpäin"


      • Piere verta pösilö
        huomioitko ollenkaan kirjoitti:

        Onko lukemisen ymmärtämisessä vaikeuksia?
        Viestiin johon kommentoit luki:
        "lapsiperheitäkin täysin selvinpäin"

        Hasta huilu, kyse on pusikaljajuopettelusta eikä mistään muusta.

        Wikipedia
        "Botellón on Espanjassa 1900-luvun lopulla syntynyt nuorison tapa kerääntyä juomaan suuria määriä alkoholia julkisille paikoille.[1] Termi botellón on johdettu sanasta "botella", pullo, ja sen kirjaimellinen merkitys on "iso pullo". Botellénia on verrattu suomalaiseen pussikaljoitteluun[2]."

        http://eva02.statkal.fi/plus/img/mega/20110718/mega_110718botello.jpg
        Montako "lapsiperhettä" löydät kuvasta?

        Ihan turha sievistellä ja selitellä kun on jo paskat housuissa. Joko Poliisi on ottanut yhteyttä?


    • Paaaksuuut

      Onko ne lerppahuuliset raiskaajat saatu jo kiinni? Pareittain täytyy kulkea, kun yksin eivät uskalla.

    • Nuoriso=bakteerimassa

      Tulevaisuudessa kun bakteerimassa on kasaantunut puistoon niin armeijan lentokoneet voisivat käydä tiputtamassa vähän napalmia näiden niskaan. Puhdistuisi puisto tehokkaasti roskineen päivineen.

      • sontaa kentälle

        Sian paskan levittäminen puiston nurmelle toimii varmasti hyvänä ehkäisykenona ensivuonna.


      • ..ja ikä oli..?

        "Nuoriso=bakteerimassa": Olipa viehtättävä viesti, ihanko itse keksit..?


      • napalmia niskaan
        ..ja ikä oli..? kirjoitti:

        "Nuoriso=bakteerimassa": Olipa viehtättävä viesti, ihanko itse keksit..?

        Lukiko siinä niin? Ei lukenu. Tuollainen paikkoja sotkeva paskamahaporukka on iästä riippumatta baktereimassaa.

        Vai oletko sinä sitä mieltä että paskasakki=nuorisoa?


      • ällähbakram
        napalmia niskaan kirjoitti:

        Lukiko siinä niin? Ei lukenu. Tuollainen paikkoja sotkeva paskamahaporukka on iästä riippumatta baktereimassaa.

        Vai oletko sinä sitä mieltä että paskasakki=nuorisoa?

        Sitä tummaa paskasakkia on varissuo pullollaan. Sinne sitä napalmia sopisi vetää...


    • Vouti.
      • xcvretfdh

        Suomeen pitäisi todellakin saada pakkotyörangaistus käyttöön, tekisi hyvää näille lorviville pennuille esim. roskien keruu katujen varsilta. Saattaisi muuttua suhtautuminen roskaamiseenkin sen jälkeen.


    • Ja lasku lankeaa!

      Nonii trendipellet! Alkakaas kaivaa kuvettanne ja päälle tulee vielä oik.käyntikulut.

      Kannattiko kopioida maailmalta tämäkin villitys ja kutsua paskasakkia puistoon roskaamaan ja sikailemaan. Vittun hyvä, että joudutte vastuudeen!



      "Turun Botellón menee syyteharkintaan
      Lähialue | Turun Sanomat 06:00

      Varsinais-Suomen poliisi on saanut päätökseen esitutkinnan kesän 2011 Botellón-piknikistä. Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt seikkoja, joiden perusteella on todennäköisiä syitä epäillä rikosta, ja asia siirretään syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjänvirastoon.

      Epäiltyinä on kaksi parikymppistä turkulaismiestä, jotka ovat kiistäneet syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Poliisi epäilee miehiä lievästä kokoontumisrikkomuksesta, josta voidaan tuomita korkeintaan sakkorangaistukseen. Turun kaupungin korvausvaatimus tapahtumasta on yli 10 000 euroa."

      • Kuri ja järjestys

        Toivottavasti määrätään tuo kymppitonni maksettavaksi.

        Onhan tyo nyt todella törkeää että järjestetään kokoontuminen ja sotketaan koko Kupittaan puisto ja karataan paikalta jälkiä siivoamatta.


      • Kurjuus ja ankeus
        Kuri ja järjestys kirjoitti:

        Toivottavasti määrätään tuo kymppitonni maksettavaksi.

        Onhan tyo nyt todella törkeää että järjestetään kokoontuminen ja sotketaan koko Kupittaan puisto ja karataan paikalta jälkiä siivoamatta.

        Onhan se todella törkeää kun ihmisillä on sosiaalista kanssakäymistä!

        Sehän voi johtaa vaikkapa tanssimiseen...


      • huuhaa juttantutaa
        Kurjuus ja ankeus kirjoitti:

        Onhan se todella törkeää kun ihmisillä on sosiaalista kanssakäymistä!

        Sehän voi johtaa vaikkapa tanssimiseen...

        Eihän täällä kukaan mitään "kanssakäymistä" kritisoi vaan sen aiheuttamia lieveilmiöitä.


      • Miten se on
        Kurjuus ja ankeus kirjoitti:

        Onhan se todella törkeää kun ihmisillä on sosiaalista kanssakäymistä!

        Sehän voi johtaa vaikkapa tanssimiseen...

        niin vaikeaa korjata roskansa pois?


      • siivoa jälkesi
        Kurjuus ja ankeus kirjoitti:

        Onhan se todella törkeää kun ihmisillä on sosiaalista kanssakäymistä!

        Sehän voi johtaa vaikkapa tanssimiseen...

        Onko paikkojen paskaaminen samaa kuin sosiiaalinen kanssakäymminen? Paskannatko myös kaverisi matolle kun käyt kylässä?!?


    • Powercupbileet

      Mikä siinä siivouksessa maksaa,kun työn tekevät yhdeksän euron orjat?

      • hoh kun nukuttaa

        Kaupungin omat työntekijät ovat vain niin saata.nan laiskoja, etteivät viitsisi millään siivota! Mieluummin vetävät itsekin brenkkua lähikuppilassa.


      • ottakaa opiksi

        Olis varmaan tullu halvemmaksi siivota itse jälkensä.


      • Roska päivässä
        ottakaa opiksi kirjoitti:

        Olis varmaan tullu halvemmaksi siivota itse jälkensä.

        Helvetin hyvä jos tulee lasku jannuille. Maailma tarvitsee esikuvia.


    • Òtellón

      Eipä taida tulla laskua siivouksesta. Eikä varmaan myöskään sakkoa kokoontumisrikkomuksesta, tuntuu perusteet ontuvan siinä määrin.
      Olisi kuitenkin kaikille parempi jos tuleva BOTELLoóOòò````O````oO`´OóÒN olisi siistimpi ja roskia ei leviteltäisi pirinpärin. Toivottavasti keli suosii!!

      • jaa na

        Hauskahan se on grillata ja kupitella Kupittaalla. Eikä tuosta varmaan kukaa oikeasti pahastu jos ei roskata. Kettään en kuttu mutta Kupittaa kuttuu...


    • piknic

      Hohhoijaa olisko pikkuisen rajoittunut aivotoiminta joillakin "sianpaskaa nurmikolle", "napalmia niskaan". Jos nyt puistopiknikistä joku lavallinen roskaa jääkin niin ei pelkästään siitä syystä pitäisi kymmentä tuhatta tulla kuluja muutenkin palkkalistoilla olevien työntekijöiden työstä

      • sitä saa mitä tilaa

        Tuollaista pussikajatapahtumaa ei tarvita. Sontaa nurmelle niin ruoho kasvaa paremmin.

        Piknikit on ihan ok, kunhan siivotaan jälkensä.


    • Remmiä reisille!

      Toivottavasti nämä roskaajat saavat niin isot sakot että ei riitä edes oma eläkekään sitä maksamaan!

    • Òtellón

      No nuorekkaat ihmiset jotka painavat töitä ja on kenties velkaakin, niin ei ole ehkä varaa kalliisiin tapahtumiin. Tallinnasta vedätetty tarjouskossu ja pienet eväät ovat halpa hinta rennosta illanvietosta. Ja yleisestikin puistot kuuluvat kaikille, ei sieltä varmaan voi mihinkään vedoten väkeä ajaa pois. Mutta roskaamisesta sakko!

    • jokupölllimunauton

      Voi jeesus. jos jotkut idiootit ei osaa käyttäytyä niin se ei tarkoita sitä että jokainen nuori ihmine olisi tyhmä juoppo. vittu mitä porukkaa tännekki kirjottelee. ja se ei oo varmaan kenenkään muun asia jos poliisit ottaa tosta porukkaa tutkintaan? 2012 botellon ei varmaa ees tapahdu koska luvassa on niin paskaa ilmaa

    • muhmmed

      RaiskRaisk ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2413
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1534
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      790
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      206
      745
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe