Hirvaskankaan ABC !! Todella huonoa palvelua, ÄLÄ MENE !!

Jaakko 1979

Kävimme tänä aamuna kahden hengen porukassa syömässä Hirvaskaan ABC-liikennemyymälä asemalla ja uskoimme saavamme kohtuullista ruokaa ja palvelua. Toisin kuitenkin kävi.

Aluksi asemalle mennessämme kysyin kassa-myyjältä että että mitä tiettyyn annokseen kuuluu, vastaukseksi saimme että "meillä olisi nyt tuo aamiainen" Siis hetkinen, lähden kysymään asiakkaana ja ASIAKASOMISTAJAna tarkennusta mitä tiettyyn annokseen kuuluu ja vastaukseksi saimme että "meillä on aamiainen" onko asiakaspalvelua jos myyjä katsoo tietävänsä mitä asiakas haluaa juuri tällä hetkellä syödä..? Ilmeisesti keski-suomessa tämäkin on mahdollista..? Eli jos koko ruoka-lista on käytössä niin luulisi että se silloin näin on..?

Toiseksi ABC-ketjuhan mainostaa salaattipöytäänsä vallan runsaana, mutta ilmeisesti aamiaisaikaan totuus on toinen, saimme erikseen lautasella pienen määrän sitä perinteistä "huoltoasema-salaattia" eli pienen määrän väkevää ja etikkaista punajuurisurvosta ja muutaman kurkun ja jäävuorisalaatin palan. Eli suomeksi sanottuna ihan potaskaa !! Varmasti tuota ei söisi edes kanit.. joten se loistavasta salaattipöydästä !!

ABC mainostaa sitoutuvasta ja ystävällisestä henkilökunnasta, mietinkin kuuluuko kyylääminen ja supsuttelu asiakkaasta tähän ystävällisyyteen !! Mutta pakko on sanoo että tääläpäion suomea palveluasenteen korjaamisessa on hyvin paljon parantamisen varaa.

Kun saimme tämän porsaan lehtipihvin pöytään kaksin kappalein oli pettymys annoksen kuvaan nähden tyrmäävä !! Missään vaiheessa tämä aamiaista tarjonnut kassa-myyjä ei kysynyt mitkä perunat haluamme, mielestäni tämä ei kuulu asiakkaalle vaan henkilökunnan PITÄÄ asiaa kysyä !!

Ja mitäs sitten saimmekaan..? Odotuksiin nähden ihan todella tulisen pihvin jossa oli oikeastaan vain santa maria grillimaustetta eikä oikeastaan mitään muuta. eli pihvi oli ihan väärin maustettu ja todella karvasti kurkkua. Perunoiksi tämä asiantunteva henkilökunta valitsi ranskalaiset !! Ranskalaiset jossa oli todella paljon suolaa ja joita oli keitetty rasvakeittimessä ihan liian vähän, eli ranskalaiset olivat puoliksi raakoja ikvä kyllä, lisäksi annoksessa oli puolikas paistettu tomaatti ja nokare maustevoita ja ns.kastike joka oli tosi tulinen tämäkin..

Sitten tätä annosta kutsutaan erikoisateriaksi nimellä' "makuja keski-suomesta" siis, kun olen naapurimaakunnasta niin pakko ihmetellä et missä on tämänm maakunnan ruoka-kulttuuri, tämä annos ei sitä ainakaann ole!!

Pakko sanoa että kun laskee yhteen ruoan ja tämän aseman palvelun niin todella ala-arvoisessa mennään. Pakko sanoa että kun nämä ruoat maksoivat 28 euroa eli170 vanhaa oikeaa markkaa niin karmea vitutuksen maku tä'stä kyllä jäi !! Ei ainakaan tälle liikenneasemalle IKINÄ ENÄÄ !!

Vielä niille VITTUILIJOILLE TIEDOKSI jotka sanoo että varo mitä kirjoitat ettei sua haasteta oikeuteen että tulen taatusti vastaamaan joka sanasta mitä olen tällä palstalla kirjoittanut ja että keskustelen oikein mielelläni keski-suomalaisesta palvelusta tällä palstalla ja miksei muuallakin.

Joten ilmoita vaan sä joka haluat mulle vittuilla numerosi tai sähköpostisi niin vastaan sulle tätä asiaa koskeviin vastauksiin oikein mielelläni.

Jos vielä abc vessat haisis jollekin muiulle kun kuselle niin olisi kyllä jo plussaa, mutta järkyttävä paikka ei voi muuta sanoo.. :( Ikävää että tämmöstä nyky-suomessa vielä on.. :( kohta on nesterallit joten nopeesti pitäs ryhtiliikkeen tulla, mutta erittain huonolta näyttää keski-suomalainen palvelu ei voi muuta sanoo. Kyylätä ihmiset kyllä tääläpäin osaa.. ja supista keskenään, helpointa se on sanoo suoraan se palaute, olen ihan sitä mieltä.

112

8901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en käy noissa

      No voit syyttää vain itseäsi. Jokainen joka on kerran käynyt missä vain ABC- asemalla, tietää että syötäväksi he tarjoavat suurkeittiö-sontaa, suurista kanistereista tulee kaikki "ruoka" ja se vain lämmitetään asemilla. Ei sellasta moskaa juurikaan voi syödä ja on aivan omaa tyhmyyttä jos asia ei mene kerralla jakeluun. Täytyy olla aika puupää jos yrittää toisen kerran syödä ABC:n moskaa.
      Palvelusta en osaa sanoa, huonoa palvelua saa tuollaisissa paikoissa todennäköisemmin kuin pienemmissä paikoissa.

      • Jaakko 1979

        joo olen todennut saman nyt viimeistään, siksi päätinkin lopettaa ABC-asemilla käynnin. Todennäkösemmin ostan tästä lähtien bensankin muualta. Joskus vajaa 10 vuotta sitten ABCeilta sai vielä kohtuullista ruokaa mutta ei enää, tähän loppu ainakin mun osalta.

        Vaikka ABCeilta toisilta saa parempaakin ruokaa, yhden tiedän ainakin, niin nyt loppu käynnit jopa sielä. Jos saa tarpeeks *askaa niskaansa paremmatkin paikat kärsii, mutta nyt saa loppua.


    • S-ketju=ABC

      Aloittajalla asiallinen aloitus. ja pitänee lisätä yksi ABC on mamuja duunissa.kyll ruokahalut meni ku erittäin tumma henkilö huseerasi keittiössä.välillä kaivoi nekkuaan ja peeeeetä ja sit jotain ihan muuta. harmi

      • rwgerqg

        Eipä Joutsankaan ABC oikein vakuuta.


    • Jaakko 1979

      Joo, mun puolesta ihan sama onko tumma vai vaalea kunhan vaan saa palvelua eikä supatusta ja edes kohtuullista ruokaa niin hyvä on..

    • pahaa saa sieltä

      Mutta kohtuullisen ruoan saanti sikäli vaikeaa, kun sapuska tulee valmiina suurissa astioissa, kaikkiin ABC-asemiin toimitetaan samaa moskaa. Kokin koulutus on niiden asemien keittiössä turhaa, koska siellä vain lämmitetään se suurkeittiö moska.
      Minulle myös sama minkä väriunen on henkilökunta sinänsä, mutta noilla asemilla ei auta vaikka olisi itse Hans Välimäki keittiössä lämmittämässä niitä valmismoskia.

      • apsilla töissä ollut

        ihan nyt sikäli jos saan huomauttaa nii ruuat kyllä ei tule mistään valmiina kypsennettyinä. kyllä lihat ja kaikki paistetaan ihan siellä ravintolassa. ja jos olette saaneet yhdellä huoltsikalla paskaa palvelua niin ei se tarkoita että joka apsilla ois samanlaista populaa töissä.


    • Jaakko 1979

      "Paikalliset tuotteet valikoimissa ovat meille se oma juttumme, jolla pyrimme erottautumaan muista, ABC Hirvaskankaan liikennemyymäläpäällikkö Virpi Tyrväinen" tosiaan näin on, en ole missään saanut yhtä huonoa ruokaa.. ÄLKÄÄ MENKÖ !!

      tässä linkki ABC-hirvaskankaalle:
      http://www.digipaper.fi/assa/65903/index.php?pgnumb=16

    • Jyväskylän neito

      Hirvaskankaan ABC:n lause: ME HUOLEHDIMME SINUSTA!!!!..
      Bleace... älkää huolehtiko, jos se on tollaista. Äitini huolehti kun olin pieni, se oli oikeaa huolehtimista!!!!.
      Ensiksi.. kun vessaan menee asioille, täytyy miettiä monta kertaa mennäkö vai ei, mutta pakon edessä oli pakko mennä. Naisten vessa haisee verelle ja virtsalle. Lattiat ovat tulvillaan papereita, ja tilat erittäin ahtaat, vaikkin normaalikokoinen.
      Ruoka: Tilasimme mieheni kanssa MAKUJA KESKI-SUOMESTA-annokset. Kun annokset tulivat pöytään, näky oli jotakin muuta kuin olisin toivonut. Maustekasat peittivät porsaan lehtipihvit, paistetun puolikkaan tomaatin. Ranskanperunat olivat näivettyneitä ja suolan peitossa. Ruoka-annoksen kastike oli tulista, sekä myös maustevoi pihvin päällä. Salaatti oli valmiiksi tuotuna lautasella. Etikkainen punajuurisalaatti kurkkuineen, eivät vastanneet ABC:n niin kehumaa salaattiannosta. Onko tosiaankin tarkoitus, että asiakas saa erittäin mausteisesta ruuasta vatsanväänteitä ja närästysoireita?. Ensi kerralla tiedän ottaa Rennietä mukaan kun tarkoituksni on ruokailla ABC:llä. Sen ainakin nyt tiedän, etten astu jalallanikaan Hirvaskankaan ABC:lle.
      Henkilökunnalla ei ole mielestäni käytöstapoja. Ainakin sen perusteella, millaista kohtelua sain osakseni: kyyläystä, ja supsuttelua saman aikaisesti toisten työntekijöiden kanssa. Onkohan kokille opetettu, että tee mahdollisemman tulista ruokaa, jos asiakas tilaa annoksen aamulla, eikä suostu ottamaan aamiasta, vaan tilaa ruoan jostakin listalta?. Asiakaskoulutuksessa taas opastettu että kyylää asiakasta mahdollisimman tarkasti ja juorua hänestä muun henkilökunnan kanssa, varsinkin silloin, kun asiakas huomaa tilanteen?.. ME HUOLEHDIMME SINUSTA???? paremmeinkin ME KYYLÄÄMME SINUA JA PUHUMME SINUSTA!!!.

      • pizamies

        ei se oo ruokapaikka mene syömään kotias, äiti tekee ruuan


      • Jyväskylän neito
        pizamies kirjoitti:

        ei se oo ruokapaikka mene syömään kotias, äiti tekee ruuan

        pizamies,,, hmmm.... sattumoisin olen aikuinen ja teen itse ruokani. Äitini on kuollut v.96. Sulle siis tiedoks,että ota selvää mistä puhut!..Ja muutenkin tarkista vähän tota sun asennettasi.


      • Jaakko 1979
        pizamies kirjoitti:

        ei se oo ruokapaikka mene syömään kotias, äiti tekee ruuan

        Moro !! Sori äitini siirtyi ajasta iäisyyteen 2006 joten ei ole mulle tekemässä ruokia !! Tekeekö sulle äitis Ruoan..? Varmaan asutkin kotonas..? Sossusta taskurahaa mistä et muista antaa ruokarahaa äidilles..?


      • naurattaa...
        Jaakko 1979 kirjoitti:

        Moro !! Sori äitini siirtyi ajasta iäisyyteen 2006 joten ei ole mulle tekemässä ruokia !! Tekeekö sulle äitis Ruoan..? Varmaan asutkin kotonas..? Sossusta taskurahaa mistä et muista antaa ruokarahaa äidilles..?

        Jaakko ja Jyväskylän neito tais käydä yhdessä epäonnistuneilla treffeillä hirvaskankaalla... Tekstit on kuin samasta kynästä - jos eivät olekin yhden ja saman kirjoittamaa propagandaa... Tai sitten vaan ne treffit meni niin v*itun mönkään, Jaakko ei saanu ja Jyväskylän neito ei antanu, niin kaikki syy on sitten ruokaravintolan keittiössä... =) =)


    • rahtari.

      Näinhän se menee.Jollekkin on sentin liian kapeaa paskapaperia,jollekkin lattia on liian liukas,jollekkin valot on liian kirkkaat,kalja liian kylmää tai ainakin pihassa tuulee liikaa.

      Itse ajan rekkaa ja pysähdyn kolme-neljä kertaa viikossa kaikkina vuorokaudenaikoina Hirvaksella ja aina on asiat olleet kohdillaan,mutta niinhän se on,että kaikkia ei voi miellyttää.

      Karmeimpia asiakkaita ovat nämä pyntätyt ämmät,jotka luulevat,että ne voi saada eväänsä ennen muita jonon ohi.
      Itse puhun kekkanoista,siis akoista jotka luulevat olevansa jotain,mutta todellisuudessa ovat verrattavissa pesemättömään tiskirättiin.

      Ei se tuuman pakkeli tee kenestäkään etuoikeutettua,vaikka nämä kekkanat niin luulevat.

      • Jyväskylän neito

        Kuules rahtari. Tää nainen ei olekaan mikään pyntätty ämmä, mitä väitit!. En tosiaankaan "harrasta" jonossa ohittelua. Luulet näköjään tietäväsi kaiken naisista ja naisten vaatimuksista. Taidat olla jokin juntti ku luulet kaikken naiste olla sellaisia ku kirjoitit.. Joo, sul varmaan on itselläsi kotona pytätty ämmä, joka ohittelee jonossa muita ihmisiä vai onko sulla naista olleskaan..

        Sattumoisin kellon aika oli aamuyöllä jolloinka söimme. Vitt ... olisitko itse halunut syödä mausteilla pilattua ruokaa?.. Jos haluat, voin ensi kerralla jättää sulle tulisen annokseni, jos eksyn Hirvaskankaalle,, näin saat maistaa sulle loistavaa suussa sulavaa ruokaa.. Tai sit ku rekkakuski oot ,,, sun mahas on varmaan tottutut kaikkeen pask... matkasi varrella.

        Menistkö itse naisten kuukautissuojahajuiseen vessaan tekemään tarpeesi?.. Jos kerta oudoista hajuista tykkäät, niin käy toki vessassa piipahtamassa ja haistelemassa tykkäämääsi hajua.

        Sulle vain sanoin buon appetito!. Nauti ruoasta, olet ehkä ansainnut syödäkin siellä, missä haisee p:lle ja saa huonoa palvelua.


      • osu ja uppos ?
        Jyväskylän neito kirjoitti:

        Kuules rahtari. Tää nainen ei olekaan mikään pyntätty ämmä, mitä väitit!. En tosiaankaan "harrasta" jonossa ohittelua. Luulet näköjään tietäväsi kaiken naisista ja naisten vaatimuksista. Taidat olla jokin juntti ku luulet kaikken naiste olla sellaisia ku kirjoitit.. Joo, sul varmaan on itselläsi kotona pytätty ämmä, joka ohittelee jonossa muita ihmisiä vai onko sulla naista olleskaan..

        Sattumoisin kellon aika oli aamuyöllä jolloinka söimme. Vitt ... olisitko itse halunut syödä mausteilla pilattua ruokaa?.. Jos haluat, voin ensi kerralla jättää sulle tulisen annokseni, jos eksyn Hirvaskankaalle,, näin saat maistaa sulle loistavaa suussa sulavaa ruokaa.. Tai sit ku rekkakuski oot ,,, sun mahas on varmaan tottutut kaikkeen pask... matkasi varrella.

        Menistkö itse naisten kuukautissuojahajuiseen vessaan tekemään tarpeesi?.. Jos kerta oudoista hajuista tykkäät, niin käy toki vessassa piipahtamassa ja haistelemassa tykkäämääsi hajua.

        Sulle vain sanoin buon appetito!. Nauti ruoasta, olet ehkä ansainnut syödäkin siellä, missä haisee p:lle ja saa huonoa palvelua.

        Jyväskylän neito se on vasta Mimmi ! Siellä älähtää missä kalikka kalahtaa vai miten se menikään...
        Kauhee kun toiset saa kierroksia vaikka mistä !
        Rahtari on niin oikeessa !!!!


      • ghjghjghj
        Jyväskylän neito kirjoitti:

        Kuules rahtari. Tää nainen ei olekaan mikään pyntätty ämmä, mitä väitit!. En tosiaankaan "harrasta" jonossa ohittelua. Luulet näköjään tietäväsi kaiken naisista ja naisten vaatimuksista. Taidat olla jokin juntti ku luulet kaikken naiste olla sellaisia ku kirjoitit.. Joo, sul varmaan on itselläsi kotona pytätty ämmä, joka ohittelee jonossa muita ihmisiä vai onko sulla naista olleskaan..

        Sattumoisin kellon aika oli aamuyöllä jolloinka söimme. Vitt ... olisitko itse halunut syödä mausteilla pilattua ruokaa?.. Jos haluat, voin ensi kerralla jättää sulle tulisen annokseni, jos eksyn Hirvaskankaalle,, näin saat maistaa sulle loistavaa suussa sulavaa ruokaa.. Tai sit ku rekkakuski oot ,,, sun mahas on varmaan tottutut kaikkeen pask... matkasi varrella.

        Menistkö itse naisten kuukautissuojahajuiseen vessaan tekemään tarpeesi?.. Jos kerta oudoista hajuista tykkäät, niin käy toki vessassa piipahtamassa ja haistelemassa tykkäämääsi hajua.

        Sulle vain sanoin buon appetito!. Nauti ruoasta, olet ehkä ansainnut syödäkin siellä, missä haisee p:lle ja saa huonoa palvelua.

        Ite haiset p:lle :D


      • hjghjghjghj
        Jyväskylän neito kirjoitti:

        Kuules rahtari. Tää nainen ei olekaan mikään pyntätty ämmä, mitä väitit!. En tosiaankaan "harrasta" jonossa ohittelua. Luulet näköjään tietäväsi kaiken naisista ja naisten vaatimuksista. Taidat olla jokin juntti ku luulet kaikken naiste olla sellaisia ku kirjoitit.. Joo, sul varmaan on itselläsi kotona pytätty ämmä, joka ohittelee jonossa muita ihmisiä vai onko sulla naista olleskaan..

        Sattumoisin kellon aika oli aamuyöllä jolloinka söimme. Vitt ... olisitko itse halunut syödä mausteilla pilattua ruokaa?.. Jos haluat, voin ensi kerralla jättää sulle tulisen annokseni, jos eksyn Hirvaskankaalle,, näin saat maistaa sulle loistavaa suussa sulavaa ruokaa.. Tai sit ku rekkakuski oot ,,, sun mahas on varmaan tottutut kaikkeen pask... matkasi varrella.

        Menistkö itse naisten kuukautissuojahajuiseen vessaan tekemään tarpeesi?.. Jos kerta oudoista hajuista tykkäät, niin käy toki vessassa piipahtamassa ja haistelemassa tykkäämääsi hajua.

        Sulle vain sanoin buon appetito!. Nauti ruoasta, olet ehkä ansainnut syödäkin siellä, missä haisee p:lle ja saa huonoa palvelua.

        Ite haiset p:lle :D


      • älä jankuta...
        hjghjghjghj kirjoitti:

        Ite haiset p:lle :D

        Älä jankuta...


      • fhgfhfghfg
        älä jankuta... kirjoitti:

        Älä jankuta...

        Tuli vahingossa kahdesti... Anteeksi...


      • fghfghfgh
        Jyväskylän neito kirjoitti:

        Kuules rahtari. Tää nainen ei olekaan mikään pyntätty ämmä, mitä väitit!. En tosiaankaan "harrasta" jonossa ohittelua. Luulet näköjään tietäväsi kaiken naisista ja naisten vaatimuksista. Taidat olla jokin juntti ku luulet kaikken naiste olla sellaisia ku kirjoitit.. Joo, sul varmaan on itselläsi kotona pytätty ämmä, joka ohittelee jonossa muita ihmisiä vai onko sulla naista olleskaan..

        Sattumoisin kellon aika oli aamuyöllä jolloinka söimme. Vitt ... olisitko itse halunut syödä mausteilla pilattua ruokaa?.. Jos haluat, voin ensi kerralla jättää sulle tulisen annokseni, jos eksyn Hirvaskankaalle,, näin saat maistaa sulle loistavaa suussa sulavaa ruokaa.. Tai sit ku rekkakuski oot ,,, sun mahas on varmaan tottutut kaikkeen pask... matkasi varrella.

        Menistkö itse naisten kuukautissuojahajuiseen vessaan tekemään tarpeesi?.. Jos kerta oudoista hajuista tykkäät, niin käy toki vessassa piipahtamassa ja haistelemassa tykkäämääsi hajua.

        Sulle vain sanoin buon appetito!. Nauti ruoasta, olet ehkä ansainnut syödäkin siellä, missä haisee p:lle ja saa huonoa palvelua.

        Sitten???


    • Joltain kuullut

      Rahtari aloitti ja minä jatkan...nimittäin ruoan kehumisen tähän ketjuun.
      Itse kävin eilen syömässä kyseisessä paikassa eikä siinä ruoassa ollut valittamista.Koko ajan tytöt vaihtoi ruokavuokia kun syöjiä oli niin paljon että tötsät vajeni nopeaan tahtiin.

      Noinhan se on että pilkunviilaajille riittää moittimista paikasta kuin paikasta ja asiasta kuin asiasta.
      Ympäri Suomea kiertäneenä voin sanoa että abc:itten vessat on siitä siisteimmästä päästä joissa oon käynyt.
      Se loppusiisteys sitten riippuu meistä itsestämme että jos edellinen hätäkävijä on viskannut pyyhepaparinsa lattialle ja siitä tehdään johtopäätös niin tuskin siitä voi siivoojaa moittia.

    • Jaakko 1979

      Hei vain rahtari ja joltain kuullut !! Tässä teille alkuperäinen kirjoittaja vastailemassa. Aluksi joltain kuulleelle onhan se hyvä että olet osunut juuri niille abseille ja just niihin aikaan kun sielä on siivottu: ONNITTELEN sinua OMASTA PUOLESTANI !! Sulla on käynyt tuuri !! joten 10 PISTETTÄ JA PAPUKAIJA MERKKI SINULLE !! Olet ollut todella onnekas meinaan..itse satuin käymään sielä kusella just ennen kun vessan siivoojat aloittivat työnsä, ja pakko sanoa etten heidän työtään kadehdi, niin kuvottava paskan ja kusen haju meinaan oli.

      Sille JOLTAIN KUULLUT tiedoksi että syötiin ala carte annokset jotka listalla oli mutta jos olet ollut lounaaseen tyytyväinen niin se on hyvä.. :)

      Kerros Joltain kuullut missä vaiheessa siivoojaa moitin..? Olisiko aika opetella sisälukutaito..? RAHTARIlle sitten, valitettavasti en ole rahtari joka tietää kaiken suomen abseista, mutta ajelen vuodessa 30 000 joten joskus tulee huoltoasemilla poikettua. Tosin ABSithan on liikenneasemia..

      Pidätkö RAHTARI ittees parempana kun muut..? Koska saat rahtarikortilla alennuksen ABC-asemilla..? Jos niin niistä tykkäät niin siinäpähän tykkäät, itse luulisin että saisin palvelulle vastinetta kun kuitenkin maksan siitä enemmän kun sinä koska mulla EI OLE RAHTARIKORTTIA !!

      • gfsdfdsfgdfgdf

        Idiootti!


    • Makuasia

      Tokihan kehua saa jos kerran jostain pitää, mutta jos oikeesti pitää ABC-ruokaa hyvän makuisena, niin on pakko todeta sellaisten henkilöiden ruokatottumusten tai olevan hyvin kapea-alainen, tai makuaisti on jäänyt kehittymättä.
      Tämän perustan siihen kun niille tylee kaikki ruoka valmiiksi tehtynä suurkeittiöstä. Kaikki on mättöä, joka on vielä tarkoituksella tehty mauttomaksi, näin se kelpaa ihmisille, joilla ei ole tietoa hyvästä ruoasta.

    • Joltain kuullut

      Aloittaja.
      Taisin käyttää sanaa pilkunviilaaja etten erityisesti tarkoittanut ketään josta pillastuit :).

      Sanot kuitenkin jossain viestissä että älkää menkö noihin myymälöihin.Jos sinä et ole saanut itsellesi oikeuttavaa palvelua niin miksi me palvelua saaneet emme saisi käydä siellä??

    • keskimaas

      Nää on näitä abcn provokaattoreita, niitä harmittaa kun ei oo oma neste tai selli tai tepoili niin hyvällä paikkaa ja niin laadukas sekä monipuolinen kuin abc on nim. kaikissa suomen abcissä käynyt

      • absityöntekijäfani..

        Niin, hmm, mielenkiintoinen vastaus!

        Suomen abceillä ja erityisesti tunnen keski-suomen abct, eli siis,, ymmärrän suuttumuksen.

        Vuorossa saattaa olla kaikki extroja, eli siis väliaikaisia työntekijöitä. Taso vaihtelee nollasta sataan, onnensattumaa mihin osut! Valiitettavasti vaikka en konserniin kuulukkaan. Siis on on ihan päivästä ja ajasta kiinni, millaista palvelua saat. Vakkarit vetää täysillä, ilman taukoja!!!!! ( Oleette ainutlaatuisia!) Heille asiakas on tärkein, mutta extroille..... nojooo....
        Missä on imnhimillisyys ja kahvi ja ruoka tauot? Voisiko abc konserni vastata?
        Kuka muu halua kannattaa työntekijöiden riistoa, kuin keskimaas?!


    • S-etukortti on

      Juurikin näin!

    • Habazi (Homo)

      olen homoseksuaali

      • no joo

        Mitähän se tähän kuuluu?


    • Vali vali vali vali

      Jaakko 1979 on neitimäinen mies. Turhan-narisia paskiainen joka vikisee joka asiasta kuin pikkutytöt. Paskatärkeä egoisti luulee olevansa muiden yläpuolella ja oikeutettu muka arvostelemaan kaikkia. Haistappa homo Jaakko vlttu.

      • uusiminä?

        Kuules Vali Vali,,, niin metsä kutsuu kuin siihen huudetaan... Itsehän oot narissut.... en huomannut narinaa Jaakko1979 kirjoituksessa vaan mieipiteen saamastaan kohtelusta ABC:llä. Oletko homovastainen vai itse piilohomo joka piipittää kirjoituksen takana?. Mieti kuka itse olet,,, syyllistä sitten vasta toisia sulle tuntemattomia ihmisiä, kun olet päässyt yksiin oman sisäisen minäsi kanssa. Ja todellakin olet eksynyt aiheesta.. Tarkoituksena oli edelleenkin mainita huonosta palvelusta ja mausteiden pilaamasta ruuasta eikä mistään muusta. Sori vaan sulle, että itsekin eksyin aiheesta, siis puolustin sulle tuntematonta ihmistä. Etkö ole kuullut sanontaa,,, kaikki olemme samanarvoisia?... Sitä paitsi hän ei ole homo. Seuraavaksi varmaan haukut minua,,, sulle taas täysin tuntematonta ihmistä.. Mutta jos haukut,, se on sun oman tunnon asia.. Yritä seuraavaksi löytää välillä ihmisistä hyvää..Sillä sulta kohta loppuvat negatiiviset asiat joita keksit muista ihmisistä, sillä sanoja on vain rajattu määrä olemassa,, ellet halua keksiä slangisanoja.. Hyvää jatkoa vaín elämääsi... Älä hukkaa energiaasi toisten haukkumiseen..siitä et pääse puusta pitemmälle.


      • Jaakko 1979

        Vai neitimäinen mies.. Kuules poika !! Kaks muksua olen saanu tähän päivään mennessä aikaseks ja muuta. Perusteles mikä siinä niin neitimäistä on jos saamastaan palvelusta valittaa..?

        Äläkä sielä ihmisille haistattele kuitenkaan. "oikeutettu arvostelemaan kaikkia" ketäs kaikkia olen sitten arvostellu? Kerros poika. Silloin kun mä söin jo huoltoasemalla, veikkaan että sä taisit olla mällinä isäs haaravalissä vielä.

        Muuten poika, mistä ton homon keksit.. nyt kannattaa laittaa suuta pienemmälle, niin ei sulle tapahdu mitään. Itkeen alkaisit kumminkin.


      • pelle4
        Jaakko 1979 kirjoitti:

        Vai neitimäinen mies.. Kuules poika !! Kaks muksua olen saanu tähän päivään mennessä aikaseks ja muuta. Perusteles mikä siinä niin neitimäistä on jos saamastaan palvelusta valittaa..?

        Äläkä sielä ihmisille haistattele kuitenkaan. "oikeutettu arvostelemaan kaikkia" ketäs kaikkia olen sitten arvostellu? Kerros poika. Silloin kun mä söin jo huoltoasemalla, veikkaan että sä taisit olla mällinä isäs haaravalissä vielä.

        Muuten poika, mistä ton homon keksit.. nyt kannattaa laittaa suuta pienemmälle, niin ei sulle tapahdu mitään. Itkeen alkaisit kumminkin.

        Oletpas asiallinen mies, jos sulla järkee on päässä nii älä ala uhkaile"muuten poika mistä ton homo keksit nyt kannattaa laittaa suuta pienemmälle" oot joku runkku jaakko jostaki hevovitusta.


    • Unskan baari

      Virossa neuvostoaikaan syötiin sööklassa (työpaikkaruokala), tuo apsi-moska mitä he tarjoavat muistuttaa lähinnä sitä, jos aikaa on ja haluan syödä ravintolassa ei tule mieleenikään tilata abc:n ala cartelta yhtään mitään. Nesteet on parempia parempia pikapysähdyspaikkoja, esim kirri, lintulahden jätän väliin ja myös joutsan shellin.

      ..no joo saunakaljat voin hakea apsilta.

    • jackhate1970

      Vedäppä Jaakko 1979 itsesi amerikkalaiseen kiikkuun niin päästään tollasesta puistohomosta eroon nätisti.

      • näkijä

        Hei,, katsoitko milloin viimeks itseäsi peiliin.. taidat itse olla sitä mitä kirjoitit!!!.Älä kirjoita tollasta jos et tunne ihmistä,, .. nyt menit kyl pahasti harhaan henkilöstä sekä aiheesta..


      • Jaakko 1979

        Niin ihan naisystäväni kanssa tuola hirvaskankaan ABC llä kävin.. joten se siitä sun homokammostasi.. ole ihan rauhassa vaan sielä.. sulla on ilmeisesti joku kammo vähemmistöryhmiä vastaan. Varmaan sun kannattaa käydä jutteleen jonkun asiantuntijan kanssa.. olen hyolissani.. :)


      • Mä arvasin tän !!!
        Jaakko 1979 kirjoitti:

        Niin ihan naisystäväni kanssa tuola hirvaskankaan ABC llä kävin.. joten se siitä sun homokammostasi.. ole ihan rauhassa vaan sielä.. sulla on ilmeisesti joku kammo vähemmistöryhmiä vastaan. Varmaan sun kannattaa käydä jutteleen jonkun asiantuntijan kanssa.. olen hyolissani.. :)

        Se oli kuin olikin ne epäonnistuneet treffit Jyväskylän neidon kanssa !!!!!


    • jarppa5432

      Pikkusen alkaa rönsyileen jutut tuosta alkuperäsestä jutusta : ) No asiaan,itsekin noin 3-4 kertaa kuukaudessa hipan ABC:llä syövänä kokemukset on vähän kaksijakoiset,parhaimmillaan laarit täynnä ruokaa ja siistiä ja puhdasta ja toisinaan sitten ihan jotain muuta,nämä kokemukset siis seisovan pöydän aikaan,ei yöllä tai aamulla.Mutta mutta se mihin huomioni on kiinnittynyt on se että näyttäs tytöt tekevän hommia aikas riittämättömällä porukalla välillä ja sehän ei ole henkilökunnan syy millään muotoa,on varmasti sairauslomia ym ym mikä johtaa tuohon että joka paikkaan ei kerkeä eikä mielestäni tarvikkaan keretä kun työn tekeminen ei passaa olla kun 110metrin aitajuoksu,ja sehän on vaan työtä että pitäisi riittää että hommansa hoitaa asiallisesti,siellä kun tuskin kukaan velttoilee kumminkaan...joten palautettahan voi antaa keskimaan johdolle että oisko resurssipuolella petrattavaa,turhan usein vittuilut saa parhaansa yrittävät lattiatason taaplaajat.....ja huom en ole talon henkilökuntaa.

    • rahtari.

      Palataanhan asiaan taas.

      Kuinka helvetissä nuo kekkanat luulee pääsevänsä viiden tähden hotellin pöytään aamuyöllä??

      Mikäli olen oikein ymmärtänyt,niin Hirvaksen ABC ei mainosta itseään viiden tähden hotellina,missä on saatavana kaikki listaruoat lisukkeineen kaikkina vuorokaudenaikoina.

      Olen ymmärtänyt,että Hirvas on huoltoasema,missä jotain syötävää on tarjolla 24/7,mutta luulo,että siellä on jo mainitsemani viiden tähden hotellin palvelu saatavilla jatkuvasti osoittaa kyseisen palvelun pyytäjän järjenjuoksusta aika paljon..

      Ehkäpä se paskapaperi oli sittenkin liian kapeaa kyseiselle kekkanalle,josta tuo ylläoleva vuodatus johtuu..

      Hohhoijaa,rakit räksyttää,vaan karavaani kulkee..

      • abc kissa kävelee

        Hmmm. Rahtari Rahtari... Totta vie kyse on ABC;stä... Kun et kerta ollut paikalla kun toi huono kohtelu on tapahtunut, miten voit kirjoittaa sellaista mistä et tiedä yhtikäs mitään?, vai olitko sittenkin?. Söitkö tulista, mausteista lehtipihviä ranskalaisilla perunoilla, pupusalaattia?: Jos et syönyt.. et kerta kaikkaan voi tietää mitä on tolloin tapahtunut, miltä ruoka on maistunut,, ellet oo sitten selvännäkijä... Tässä kukaan ei ole todellakaan ole olettanut että ABC on viiden tähden ruokapaikka. Tässä alkuperäisessä kirjoituksessa puhutaan mausteen pilaamasta ruuasta, huonosta asiakaspalveluksesta, ja epäsiististä vessasta. Kellon ajasta päätellen on ollut varhainen aamu, jolloin vessat ovat olleet siivoamatta jne. Koska oot noin kaikkitietävä, etkä kunnioita toisia ihmisiä, niin voi voi,, jatka ahdasmielistä elämääsi, sun huonoa asennetta muita ihmisiä kohtaan on tosi vaikea muuttaa.. Enää en suhun hukuta vahingossakaan yhtään ajatusta. Pysyn tollasesta ihmisestä hyvin kaukana.....


      • Jaakko1979

        Terve Rahtari !! Joo, varmasti Hirvaskankaan ABC ei mainosta itseään viiden tähden hotellina jossa listaruoat saatavissa 24/7 mutta.. Hirvaskankaan ABC mainostaa itseään 24 tuntia vuorokaudessa auki olevana liikenneasemana JOSSA ON TÄYSI LISTA !! Kuitenkaan sieltä ei osata tehdä koko listaa !!

        Paskapaperin koosta en ole puhunut mitään muista se.. !! Viiden tähden pöydästä ABC Hirvaskangas on kaukana. Jos koko lista on käytössä silloin oletan että myös siltä listalta myös saan sitä mitä haluan.

        Siltähän se vaikuttaa et tulevaisuudessa joillekin ABC-asemille sopisi parhaiten lihapiirakka ja höyrymakkara. Ehkä se extraajakin juuri ja juuri osaisi lämmittää lihapiirakan mikrossa.

        Tosin joillakin ABC-asemilla saa harvinaisen hyvää palvelua esim. kalevan ABC tai Vaajakosken ABC joten kaikkia tämäkään ei tietenkään koske.


      • Good night
        Jaakko1979 kirjoitti:

        Terve Rahtari !! Joo, varmasti Hirvaskankaan ABC ei mainosta itseään viiden tähden hotellina jossa listaruoat saatavissa 24/7 mutta.. Hirvaskankaan ABC mainostaa itseään 24 tuntia vuorokaudessa auki olevana liikenneasemana JOSSA ON TÄYSI LISTA !! Kuitenkaan sieltä ei osata tehdä koko listaa !!

        Paskapaperin koosta en ole puhunut mitään muista se.. !! Viiden tähden pöydästä ABC Hirvaskangas on kaukana. Jos koko lista on käytössä silloin oletan että myös siltä listalta myös saan sitä mitä haluan.

        Siltähän se vaikuttaa et tulevaisuudessa joillekin ABC-asemille sopisi parhaiten lihapiirakka ja höyrymakkara. Ehkä se extraajakin juuri ja juuri osaisi lämmittää lihapiirakan mikrossa.

        Tosin joillakin ABC-asemilla saa harvinaisen hyvää palvelua esim. kalevan ABC tai Vaajakosken ABC joten kaikkia tämäkään ei tietenkään koske.

        Sinä se jaksat keskellä yötä kännipäissäsi meuhkata täällä jostain ruoka-annoksesta. Jätä kaljat juomatta ja nuku!


    • näin se menee..

      rahtari löi luun kurkkuun..

      tekisi mieleni sanoa,että sattuvasti sanottu..

      • Ex-Syöppö

        Sen Jvalittaja Jaakon kantsii poiketa moision st1 lempäälän kupeessa "noutopöydässä niin muuttuu käsitykset"


      • Jaakko 1979
        Ex-Syöppö kirjoitti:

        Sen Jvalittaja Jaakon kantsii poiketa moision st1 lempäälän kupeessa "noutopöydässä niin muuttuu käsitykset"

        Ex-Syöppö lupaan poiketa "mainostamassasi" paikassa syksyn aikana kun sinnepäin eksyn..? Tuo ST lienee vanhan tien varrella? Lupaan että tulen ilmoittelemaan mainitsemasi ST tasosta tällä palstalla.


    • ohivaaaaan

      Ei sinne absille ole pakko mennä, polkaise kaasu pohjaan absin kohdalla ja järsi kotonas sitten kylmää lihapiirakkaa niin et voi valittaa kuin itselles.

    • jndbhlc

      se abc:n kahvi on ainakin ihan täyttä kuraa,parempaa saa sitä tien toiselta puolelta shelliltä.siellä on myös ystävälliset myyjät ja mukavampi muutenkin asioida.

      • ohivaaaaan

        Keitä omat kahvit termariin niin et voi syyttää kuin itseäs jos on kuraa termarissa.


      • etukortteja on
        ohivaaaaan kirjoitti:

        Keitä omat kahvit termariin niin et voi syyttää kuin itseäs jos on kuraa termarissa.

        Justiinsa, ohi vaan ja lujaa. Onhan noita kahvipaikkoja tuossa teiden varsilla muitakin!


      • sivusta seuraava

        Omistajat tappelee näköjään täällää......


    • Kävijä

      Kävin eilen. Ihan oli ok kaikki. Ystävällistä hymyäkin irtosi. Mikä huonoa ... no wessan siivouksessa oli vähän jotakin, mutta senkin siisteys on paljolti myös asiakkaista kiinni.

      • Kahville vaan

        Kyllä sitä huonoa palvelua saa, kun menee jo valmiiks turpa rullalla sinne! Joskus sattuu jonoon sellasia marisijoita, et pois tieltä! Ei käy mikään, eikä mitenkään päin. HUHHUH sentään. Onhan toki hyviä kahvipaikkoja muitakin, hyvä että on!
        Mm. Karoliinan kahvipannu Joutsassa ja Hartolassa leipomon myymälä vastapäätä Jari-Pekkaa näin Keski-suomen "turistelle" tiedoksi!


    • Liinukka

      Aloittajalla on paha olo.
      Ihan sama, mille huoltoasemalle olisi sattunut pysähtymään.
      En tosin itsekään ABC:llä tankkaile tai pysähdy, mutta en tee siitä kylläkään isoa numeroa.

    • Töröt

      Paljon on kierretty, ja paljon kierretään Suomea työn vuoksi. ABC asemilla käydään vain aamiaisella tai kahvilla, ruoat kun ovat vähän teollisen makuisia. No, joka tapauksessa en ole kuvitellut koskaan että, nämä ABC:t ovat ála carte ravintoloita niin kuten jotkut näköjään luulevat. Alle 100e/hlö ei saa kulinaristista makunautintoa eikä palvelua.

    • Juu en mene.

      Kepulaisten moskaa.

      • käyn absilla

        Jos et mee, niin haittaaks se? ?? ????


      • Kunnon ruokaa
        käyn absilla kirjoitti:

        Jos et mee, niin haittaaks se? ?? ????

        Hei,

        ABC.n ruuat jokapuolella on vähän samaa sarjaa teollista sekä myyjät ovat mitä ovat.

        Parenpaa palvelua ja ruokaa Keski- Suomen aluella saat mm. seuraavilta huoltoasemilta.

        Teboil Jyväskylä, Kukkumäki

        Neste Äänekoski Lintulahti

        NESTE Äänekoski Kotakennääntie

        Neste Oil Jyväskylä Kirri

        Shel Jämsä

        Patalahti Jämsä.

        Hinta laatu suhteessa omastamielestäni paras on Neste Kotakennääntie Äänekoski. Aitoa kotiruokaa valinnan mukaan.

        Ajan itse Tampere - Oulu väliä vuodessa noin 30 000 km joten monessa pysähdytty.


      • Jaakko1979
        Kunnon ruokaa kirjoitti:

        Hei,

        ABC.n ruuat jokapuolella on vähän samaa sarjaa teollista sekä myyjät ovat mitä ovat.

        Parenpaa palvelua ja ruokaa Keski- Suomen aluella saat mm. seuraavilta huoltoasemilta.

        Teboil Jyväskylä, Kukkumäki

        Neste Äänekoski Lintulahti

        NESTE Äänekoski Kotakennääntie

        Neste Oil Jyväskylä Kirri

        Shel Jämsä

        Patalahti Jämsä.

        Hinta laatu suhteessa omastamielestäni paras on Neste Kotakennääntie Äänekoski. Aitoa kotiruokaa valinnan mukaan.

        Ajan itse Tampere - Oulu väliä vuodessa noin 30 000 km joten monessa pysähdytty.

        Jämsän Shelliä en ehkä voi allekirjottaa sun kanssa, mutta esim. Teboil kukkumäki hakkaa koska vaan ainakin Hirvaskankaan teboilin.


    • gfhfghgfhfghfghgf

      Kuvittelet vaan???

      • Kunnon ruokaa

        Hei,

        Ai kuvittelen, ennen kävin ABC.n asemilla, sain bonukset ja aina välillä ilmaisen arerian.

        Bonukset tuleekin kallimmaksi jos syöt ABC.llä kallinpaa ja huononpaa ruokaa, koin itse sen.

        Katso itse hintaa ja laatua, niin voit tulla itsekin eri aatoksiin.

        Hinta laatusuhteella tarkoitin, syö hirvaskankaan ABC.llä ja anna pisteet laatu, maku, palvelu, ruuan ulkonäkö, tuoreus, palvelu, annoksen koko, tilat jne..

        Abc pärjää tiloilla ja annosten ulkonäölla muuten voiton vie Neste Kotakennääntie Äänekoski.

        Käy testaamassa, itse olen kauppamatkustaja jolla Tampere- Oulu väli viikottain.

        Helposti epäiliä testaa sen onko kumpi parenpi, makuasioistanan ei voi kiistellä , olen kuullut kyllä saman asian monelta jotta Neste Äänekoski olisi nelostienvarrella yksi parhaimpia ruokapaikkoja.


      • =D
        Kunnon ruokaa kirjoitti:

        Hei,

        Ai kuvittelen, ennen kävin ABC.n asemilla, sain bonukset ja aina välillä ilmaisen arerian.

        Bonukset tuleekin kallimmaksi jos syöt ABC.llä kallinpaa ja huononpaa ruokaa, koin itse sen.

        Katso itse hintaa ja laatua, niin voit tulla itsekin eri aatoksiin.

        Hinta laatusuhteella tarkoitin, syö hirvaskankaan ABC.llä ja anna pisteet laatu, maku, palvelu, ruuan ulkonäkö, tuoreus, palvelu, annoksen koko, tilat jne..

        Abc pärjää tiloilla ja annosten ulkonäölla muuten voiton vie Neste Kotakennääntie Äänekoski.

        Käy testaamassa, itse olen kauppamatkustaja jolla Tampere- Oulu väli viikottain.

        Helposti epäiliä testaa sen onko kumpi parenpi, makuasioistanan ei voi kiistellä , olen kuullut kyllä saman asian monelta jotta Neste Äänekoski olisi nelostienvarrella yksi parhaimpia ruokapaikkoja.

        Ok.. Moikka!


    • tulimahatäyteen

      Olen käynyt monta kertaa syömässä tuolla, mutta seisovasta pöydästä mistä saa ottaa, yleensä silloin kannattaa syödä, kun saa ottaa esim. poronkäristystä tai riistakäristystä niin paljon kuin jaksaa.

      Viimeksi söin n. 1,5kg riistakäristystä ja kaksi perunan palaa salaatit leivät hyvällä levitteellä.

      • Abc kissaaaaaaaaaaaa

        AA BEE CEE kissa kävelee tikapuita pitkin P E R S E E S E E N :D


      • persreikäpärinä

        Matoi pieru haista paripäivää takanasi?


    • fghgfhfh

      Ai miksi aina abc?

    • Hallmannitg

      Ikävä tosiasia se että ABC :t jyrää. Ne ovat aivan toisella tasolla kuin teboilit ja muut. Sitä eivät marinat muuta.

    • stockuttst

      ABC:t ovat kyykyttäneet amerikkalaiset öljy-yhtiöden huoltamoketjuja pois Suomessa. Niiden tarjoama huoltoasema ja muu palvelu aivan toisenlainen kuin mitä perinteisten huoltoasemien vaikka niistä ehkä lounasaikaan saattaakin saada hyvää ruokaa. Muttei juuri muulloin ja aukioloajat ovat sitten taasen mitä ovat.

      • etgetgeth

        Huoltoasema ja ABC eivät ole millään mittarilla sama asia.


    • nauran teille

      AAAAAAAaaaahahahahahahahahahaha!!!!!! HUUTONAURUA!! vittu mitä pellejä te ootte kaikki!! menkää nyt jumalauta itteenne :D pysähtykääpäs hetkeksi lukemaan tämä keskustelu läpi ja koittakaa tehdä se nauramatta, ei onnistu :D

    • Veteraani

      Jos on pakko tien päällä syödä niin syökää eläkääkä kitiskö turhasta! nykyajan suomalaiset ihme tissiposki kansaa

    • Liiba laaba

      Tässä huomaa erittäin selvästi ketkä hakautuvat esim. kuljetusalalle. No kai sielläkin poikkeuksia on. Erittäin epäkorrektia ja perusteetonta kommentoitia nimi.merk. Rahtarilta. Olen samaa mieltä Jaakon ja j-kylän neidon kanssa heidän mielipiteistään.

    • jep jep

      Kaikesta sitä ihminen itkeekin :)

    • Aamusumppia&naurua

      Täytyy kyllä sanoa että en tunnista tämän kaverin lusikanväriä mikän on ollut sen suussa syntyessä

      Ympäri suomea olen eri ABC:eitä käynyt kiertelemässä ja niissä ei ole ollut yhtään mitään vikaa. Taino, on. KAHVI ei ole missään ABC:llä juomakelposta ja aina se tulee kuitenkin otettua ja vähintään puolet jääpi juomatta. Muuta negatiivista ei ole itsellä sanottavaa.

      Nätit myyjät ja kyllä ne ainakin sillon hymyilee kun itse sielä käyn, liekkö johtuu hassusta naamasta.

    • s4keti

      Ketä loppupeleissä edes kiinnostaa mitä paskaa ne siellä ABC:lla syöttää jos on niin kiire ettei ehdi itse valmistaa haluamaansa ja makuista ruokaa tai miksei samalla hinnalla voi vaikka mennä oikeaan ravintolaan syömään.

      Ja jos asiakaspalvelustakin aletaan vielä vittuilemaan ni lähtekää itse kaupan kassalle seisoskelemaan työpäivän ajaksi ja miettikää jaksaako sitä jokapäivä vastata jokaiselle ihmiselle mitä on ruokana kun ruokalista on vieressä mistä asian voi lukea. Ei sitä jaksa koko ajan olla hymy perseessä jos on 30 vuttakin tehnyt putkeen samanlaista työtä.

      Mihin nykymaailmakin on menossa kun asioista vaan valitetaan jatkuvalla syötöllä eikä kellekkään riitä se mitä saa tai mitä on. Ei se elämä parane sillä että odottaa parempaa kohtelua.

    • kiitos nam

      Makuasioista ei voi kiisetellä,näin oon jokus kuullut sanottavan.Myöskin olen kuullut tämmöistä;joskus asiat voi pitää omana tietonaan.
      P:n jauhantaa jos "harrastaa" niin ei ihme jos suussa maistuu se P*ASKA.

    • Abc..BAH

      huonosta palvelusta ja väärästä annoksesta...EI TARVI MAKSAA!! :) Mutta onneksi en käy syömässä kyseissä ABC:llä..tientoisella puolella on paljon parempi paikka! :)

    • Asiakas itsekin

      Kyllä pitää tämän ketjun aloittajan olla melko yksinkertainen, jos ei tajua että ABC ei ole sama asia kuin joku parempi ruokaravintola. ABC on liikennemyymälä. Siis miksi ihmeessä myyjän olisi pitänyt kysyä sinulta mitkä perunat haluat annokseesi, jos ruokalistassa lukee että annokseen kuuluvat ranskalaiset perunat?? Jos ranskalaiset eivät makunystyröitäsi miellytä, mikset itse kysynyt ranskalaisten tilalle muita perunoita? Mahtaa elämäsi olla kovin vaiketa jos pitää joka asiasta vinkua. Ja ihmettelen myös aina näitä hinnoista vinkujia. Osaat varmaan lukea ruokalistasta myös annoksen hinnan, olettaisin? Eli siinä vaiheessa olet itse päättänyt, oletko valmis maksamaan annoksesta kyseisen hinnan, maistuipa se sitten miltä tahansa. Siinä vaiheessa on turha kitistä. Ja oletan myös että olet juuri niitä ihmisiä, jotka menevät kaupan tms. kassalle jo valmiiksi naama norsun v***lla ja oletat kuitenkin saavasi ylitsepursuavan ystävällistä ja huomioonottavaa palvelua myyjältä. Mene itseesi!

    • Aamusumppia@naurua

      Asiakas itsekkin on kyllä melko kovasti asian ytimessä :)

    • Laatuunsatsaaja

      Viiden helmen Shell-simpukka -ravintolaan ABC:n sijasta.

    • Pettynyt asiakas

      Pari kertaa olen itsekkin törmännyt vessassa yllätyksiin. Nimimerkillä joka kolmas vessa on turvallinen, jos menet väärään vessaan niin siellä odottaa kirjaimellisesti paskaa pöntössä. Ja huom NAISTEN vessassa. On tamppooneita lattialla ja menkkasiteitä nom nom..

      • Vastaus Pettyneelle

        Henkilökunta käy varmasti abcllä niinkuin muillakin huoltoasemilla säännöllisesti monta kertaa päivässä siistimässä wc:t. Mutta sinun mielestäsi, "Pettynyt asiakas", pitäisi varmaan huoltsikalla olla erikseen palkattuna henkilö, joka käy joka asiakkaan jälkeen varmistamassa, että pönttö on vedetty ja paperit, tampoonit, ym. laitettu oikeaan osoitteeseen eikä heitetty lattialle. Henkilökunta kun ei mitään sille mahda jos asiakkaat ovat sikoja.


    • absi-apina

      onks niillä abc-asemilla pakko sit käydä,jos kaikki on pe---stä.olin just viikonloppuna ko abc-asemalla,eihän se mikään 5 tähden ravintolaks ole tarkotettu.kahvi oli o.k. kaupasta sai eväät mökille. kassaneiti?jopa hymyili ! muutaman kerran käyneenä ihan jees paikka. mitä tulee niihin ruoka-annoksiin,niitä ei"lämmitetellä" kyl ne tehdään ite suurinmaks osin. p.s ei ole henkilökunnan vika jos on noussu väärällä jalalla aamulla!

    • S-kortti

      Olisit menny viereiselle Shellille syömään. Asiakasomistajana en todella syö ABC:llä,
      kaikkialla samat pöperöt.

    • asiatonomist

      Mitä asiakasomistajuus liittyy kokemukseesi , pitäisikö henkilökunnan " haistaa " vääpeli ja osata lipasta sieltä ? Asiakas tekee valintansa kokemuksen ja tietenkin Maksukykynsä mukaan .

    • Hymyllä!

      Tämä on tätä! Iso paha Abc.. Täytyy miljoonan ihmisen olla tyhmiä kun käyttävät Abc:n palveluja kun siellä on niiin kaikki huonosti! Ja koko ajan rakennetaan niitä lisää, kyllä menee huonosti! :)
      Reissaan paljon vuodessa työni puolesta ja "tankkaan" itseni huolto/liikenneasemilla, paikkoja vaihdellen. Voi todeta että tasoja on monenlaista mutta ei se Abc huonoin ole.
      Kaikki kun muistaisi että asiakaspalvelijakin on ihminen ja ihmiset tekevät virheitä. Asiallinen suora palaute tuottaa paremmin toivotun lopputuloksen kuin jurputus. Olen itse antanut rakentavaa palautetta asiallisesti ja aina asiat on korjattu pyyteettömästi ja hyvin. niin se on että metsä vastaa miten sinne huudetaan. Ja muistakaa antaa välillä hyvääkin palautetta kun siihen on aihetta. Sitä me suomalaiset teemme liian harvoin.
      Hyvää iloista mieltä kaikille ja muistakaa hymyillä!

    • tyyppi26832893289

      oon ite käyny siel hesessä! siellä on hyvää ruokaa! (siis hesessä) en muuten oo maistanu..

    • Shellin pins-asiakas

      paikallisena asukkaana täytyy todeta, että Hirpparin abc:n ruoka on pitkälti teollista tuotantoa.
      Toisella puolella oleva HelmiSimpukka on alkanut esitellä itse tehtyjä ruokia. Ja hyviä ovatkin. Siellä on todella erilainen tunnelma ja miellyttävät työntekijät, Kiitos helle

    • ihan ok palvelu

      Koneetko ne tekee teollisen ruuan? Laittakaa suolaa niin maistuu.

      Hirpparin ruoka todella hyvää verrattuna mitä monikin kotonaan tekee. Pääsiskin syömään oikein kunnolla hirpparin seisovasta pöydästä, nam.

      • Iloista ilmettä,

        Samaa mieltä, todellakin!!!!!
        Hyvää ruokaa ja hyvää palvelua, kiitos työntekijöiden.............


    • haukkuhaukku

      Jos on aikomus tarjota Bisnes kumppaneille gurmee ateria niin aloittajakin ymmärtänee mennä ihan oikeaan raflaan , no ehkä se maksaa mutt jää turha narina pois . Tasoa asikkaillekkin .

    • kuljetin

      Entä jos jo ovella on sitä mieltä, että tänään voisi pahoittaa mielensä oikein kunnolla ja kertoa siitä sitten illalla suolimediassa? Sellaista on mahdoton palvella oikein.
      Ihan asiallinen paikka tuo Hirvaskankaan apsi on ja ihan vieressä on myös shell
      Ainoa mikä häiritsee tuolla ovat ne kovaääniset räkänokat mopoineen.

    • stigu100

      haloo, lehtipihviin ei kuulu muuta kuin lehtipihvi (naudanlihaa) maustevoi perunat eikä mitään kastikkeita ja tomaattia!!!

      Terveisin Kokki

    • twgii

      Erittäin tyytyväinen olen ollut kaikkien ABC -ruokaloiden tarjontaan ja palveluun. Lounas on ollut aina hyvää ja lehtipihvit aivan loistavia. Käyn usein syömässä niissä, mukaanlukien tuo Hirvaskangas, jossa kävinkin viimeksi. Viitasaarella on ollut kaikkein parasta ruokaa seisovassa pöydässä. Harmi, jos aloittajalle on sattunut huono päivä puolin ja toisin...

    • Sietämätön

      Kuka vielä käy ABC:n ruokia syömässä? Onko tosiaan maassa asiat niin pielessä, että pitää ABC:n ruokia syödä. Jos ihminen arvostaa itseään ja hyvää ruokaa, niin parempi olisi olla hieman vaativampi ruokapaikkansa suhteen.

    • Höpöpuhetta

      Vahvasti vaikuttaa siltä, että aloituksen kirjoittaja on kilpailevan huoltamoketjun omistaja!
      Aivan lapsellista soopaa kirjoittelit!
      Hirvaskankaan abc asemalla olemme aina saaneet todella ystävällistä palvelua! Henkilökunta on ollut kivaa vaikka on ollut kiirettä ja pitkät jonot pukanneet päälle!
      Täytyy kai sinun ymmärtää,että jos menet huoltoasemalle syömään,niin et voi odottaa sieltä mitään gourmee ravintolan ruokaa?!
      Vaikka mielestäni heillä on ollut ihan kilpailukykyinen ruoka,verrattuna tasokkaampiinkin rafloihin.
      Ja ihan totta 😂 asiakkaan kuuluu itse sanoa se millaisilla perunoilla ruokansa haluaa!!
      Ei keittiöhenkilökunta ole mitään meedioita, jotka pystyy arvaamaan ennalta minkälaisia pottuja itsekullekin kulkijalle laitetaan.
      Jos ei itse ymmärrä mitään sanoa, niin silloin tietenkin annos tulee perus ranskanperunoilla!
      Et ole vissiin ikinä oikeassa ravintolassa sitten käynytkään kun tuommoisista tyhjänpäiväisistä asioista purnaat.
      Vessatkin ovat olleet suhteellisen siistit,vertailussa abc.n asiakasmäärään.
      Joten ihme vuodatus aloittajalta! Ota seuraavan kerran omat eväät mukaan ja käy tekemässä pissat pusikkoon niin ei tarvi höpölöpöjä valittaa!
      No ootpahan saanut purkaa ylimääräistä energiaasi kirjoitukseen ja uhoamiseen,ehkä se helpotti sulla patoutunutta vihaasi.

    • nimierkki

      Aloittajan kirjoitus on selkeästi tarkoitushakuinen eli tarkoitettu pelkästään mustamaalaamiseen.
      Jos menee syömään huoltoasemalle siellä tarjotaan huoltoasemaruokaa.
      Aloittajalla on ilmeisesti muuutakin vialla kuin tilaamansa ruoka.
      Mutta, kävin sattumoisin syömässä Palokan ABC:llä pari päivää sitten, syön erittäin harvoin huoltoasemien ruokaloissa. Odotukset koskien ruokaa ei olleet kovin erikoiset. Ruoka oli buffetpöydässä ihan hyvää, ei valittamista.

    • Vellikoura

      Itsesuojeluvaistosi ei ole kunnossa jos menet ABC:lle syömään.

    • Typeraa

      Nämä jotka parjaa ihan jokaista abc ketjua: luuletteko oikeasti että saatte 5 tähden palvelua ja ruokaa? Miksi käytte jos tulee paha mieli?

    • ononon

      ABC:llä on ollut aina hyvät ruoat, kun olen käynyt. Jos on aina naama norsun v:llä, niin ei ole hyvä mikään paikka, eikä mikään ruoka. KATTOKAA PEILIIN!!!

    • kulinaristi

      Ala cartea kannattaa välttää,kokit ei vain osaa. Kanafile tilattiin ja kuivaksi paistettu musta käntty tuli pöytään.

    • Nyt.riittää

      Meitä on moneksi ja monenlaisia kokemuksia. Aloittajan tekstiä lukiessa ihmettelin, että vieläkö on niitä, jotka menevät syömään Abc:lle? Edellinen karmea kokemukseni oli Kuopiossa muutama vuosi sitten Pitkälahden Abc:llä kun tarjosivat karmeimmaan kanahampurilaisen mitä kuvitella saattaa. Lopetin kaksi vuotta sitten ne harvatkin käynnit kun Juvan ABC:lla yrittivät tappaa lihapullat-annoksella. Jäi syömättä ja en sen jälkeen ole ABC:llä kuin kusella käynyt ohi kulkiessa.

    • Todettu

      Syö kotonas, jos ei ABC:n ruoat kelepoo! Aena noissa on ollu ihan syötävät ruoat,ku on pysähytty syömää!

    • Herkkua

      Täyttä valetta, itse saatu hyvää palvelua ja herkullista ruokaa

    • Todettu

      Siis todellakin hyvää ruokaa olemme saaneet, kun on käyty! Ystävällinen henkilökunta ja hyvä ruoka! Ketjun aloittajalla varmaan naama norsun v:llä, kun on käynyt, tai muuten tarkoitushakuisesti kirjoittanut. Käymme edelleenkin silloin, kun siltä tuntuu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      92
      4350
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4275
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4006
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2877
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2551
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2118
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2023
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe