Kuoleva laji

Ex, valkku

Taitaa olla Suomi ainoa maa, jossa ringette ei olisi ns. kuoleva laji. Niissä harvoissa maissa jossa sitä pelataan on harrastajamäärät olleet laskussa, Kanada, USA, muualta ei juurikaan pelaajia löydy..

Lajin levittämistä muihin maihin on yritetty monta kertaa ja tulos on aina sama, aivan turhaa...

Koomisinta oli kun edellisien kerran oli nuorten MM-kisat, mukana 4 joukkuetta, suomen sininen ja valkoinen ja kanadalla 2 joukkuetta... Suomi sai kultaa ja pronssia, heh, heh, aika koomista.

Tämän lajin tulevaisuus on vähän kuin pesäpallon eipä juurikaan pelata muualla kuin suomessa, sääli vaan että menee hyviä urheilijoita "hukkaan".

Idioottimaisintahan oli kun tytöt ovat alle d-ikäisiä, niin turnauksissa ja sarjoissa ei saa pitää sarjataulukoita, eikä laittaa joukkueita paremmuusjärjestykseen, voi herran luttana sentään, ettei tule paha mieli kenellekään... Yhtä paska fiilis Lisalla on kun ne ovat hävinneet kaikki pelit turnauspäivänä on sitä sarjataulukkoa tai ei.

Olen lajia läheltä seurannut pidemmän aikaa ja huomannut, että ku n naiset / akkamaiset miehet ovat päätöksiä tekemässä, niin siitä ei tule mitään, joko niitä ei osata tehdä tai sitten ne tehdään päin seiniä ja virheitähän ei myönnetä taikka korjata.


Onhan se ihan kiva harrastus tytöille, mutta kannattaa miettiä jotain muuta jos on vähänkään urheilullinen ja haluaa kilpailla tosissaan.

22

2942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapa varteen

      Oikeassa olet, suosittelisin likoille Jääkiekkoa

    • jonsuw

      Nojaa, mitä olen itse 13 vuotta harrastanut kyseistä lajia, on totta, että päätökset ovat usein huonoja. Useissa joukkueissa meininki menee kuitenkin liian totiseksi, jolloin juuri nuoret D-junnut jotka ovat heikommasta päästä, mutta haluavat harrastaa ja ovat kiinnostuneit liikkumisesta edes jollain tavalla istutetaan penkin päähän, koska eivät muka saa kentällä mitään aikaiseksi. En nyt sano etteikö olisi järkevää pitää tilastoa, mutta haluaisin muistuttaa, ettei lajia kannata ottaa liian tosissaan jo junnusta asti.
      Jos aina valitaan vain parhaat pelaajat, ja muita istutetaan vaan viltissä, on ringette kohta kuoleva laji myös Suomessa. Eihän siellä SM:ssä nytkään pyöri kuin samat nimet joka vuosi....

    • uhkj

      Oon 12v ja pelannut ringetteä 7v. Olen ajatellut vaihtavani lätkän puolelle, voinhan siinä menestyä. Osaan luistella paremmin kuin ikäiseni pojat, eli chänssei lätkäänkin. Mutta veikkaampa että tämän 6 vuoden aikana Venäjältä tulee myös ringetteä! Onhan siellä nyt E-ikäiset Pietarissa!

      Minun paikkakunnallani ringette on vähäistä. Ikähaarukkamme joukkueessa on 8-12 vuotta! Ollaan kaikkien kavereita yms.lapsellista! Muutenkin olen henkisesti 14 vuotias (verrattuna ikäisiini)

    • seurannut1

      Testi

    • Ringetteonparasta

      Oon harrastanut ringetteä nyt joku 6 vuotta, ja oon nyt 13-vuotias. Tiiän ettei ringeten pelaajalla oo mitään erityisiä mahdollisuuksia ns ammattiurheilijaksi koska pelaamisesta ei makseta, enkä mä tätä sen takiii pelaakkaaan. Pelaan sen takia, koska se on hauskaa, ja koska tykkään siitå ite. Ja sä ,ikä vitun henkisesti neljätoista vuotias nolis, mee vittuus ja mee sit vaik pelaa lätkää jos kiiinnosta

    • VanhaRingetteläinen

      Harrastin Ringetteä pari vuotta. Ja ringette ei ole tippaakaan huonompi kuin mikään jääkiekko. Olin E-joukkueessa. Lopetin sen ja nyt kyllä kaduttaa. Se oli paras harrastus mikä mulla oli ollut ikinä. Aion alottaa sen uueelleen vielä. Ringette ei ollu mulle virhe, vaan sen lopettaminen oli!Mä pelasin sitä koska se oli hauskaa eikä siin ollu kysymys mulle mistää menestymisestä. Ja kyllä ringetessäkin voi menestyä, oliha siel linnan juhliski pari naista jotka sitä harrastivat ja on sitä telkaski näytetty.

    • arska52w

      jää kiekko on miesten laji,. ringette, on homojwn hom maa

      • Strummer

        Arskan älyn loisto on samalla tasolla hänen kirjoitustaitonsa kanssa.


      • TosiaanArskaÄlynLoisto

        Samaa mieltä, et ole kirkkain valo, vaan niin himmeä, ettei sinua edes näe. Kuinka osasit tulla tänne? Auttoiko mamma?


    • kröhöm

      tiedoks et ringette eioo maailman vaarallisin laji, kenttäratsastus on.

      • JepJepJepJoo

        Jep, tai laukkaratsastus tai laukkaesteratsastus/maastoratsastus, esteratsastus myös yksi vaihtoehto.


      • tervejahei

        Semmonen juttu et mä en ainaka hyppisriemusta jos ringetessä kuolemavarmuus ois 89% et onnellista kuolemaa teille vaan


    • kirppu691

      Aivan turha laji...Jääajan haaskausta

      • tervejahei

        Mitä jääkiekosta saa enemmän ku ringetestä muuta ku loukkaantumisia?


      • Nimimerkki14

        Vastaus: Kaikkea


    • Näinonmarjat

      Eihän lätkääkään pelata kuin muutamassa maassa. Vaikea on ollut sitäkin levittää maailmalle. Kukapa juuri viitsisi investoida halkeihin.

    • ringettepäläpälä

      Itse olen ainakin huomannut että sm tasolla ei pärjää Muutakun suhteilla muutamassa joukkueessakin on naurettavan huonoja valmentajia esim e.

    • ringettepäläpälä

      Myös muutamissa joukueissa on huomattavasti paljon syrjintää esim eks.

      • tervejahei

        Jääkiekossahan ei ketään syrjitä hakataan vaan toisia : )


      • EKShaisee

        Joo, EKS on aika paska seura ja yleensä koko laji surkea.


    • blahblah

      Voin sekä ringetteä että jääkiekkoa harrastavana, että kyllä olen ringeten valinnut kun ei sielä lätkässä osata vielä c- ikäisenäkään luistella kunnolla, saati sitten lukea peliä tai syöttää...ringetessä on paljon korkeempi taso pelaajat mukavempia tuntuu siltä, että naiskiekkokin on menossa alamäkeen näillä näkymin...

    • OhoijHoijHoij

      öö kätevä laji ja hyötykäyttää rikki menneet jääkiekko mailat :) Siihen se oli hyvä laji... kierrätykseen... ^^ eikä rinkula satu kun se osuu niinkuin kiekolla on tapana...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4397
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4366
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4036
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2947
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2571
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2133
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      341
      2112
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1685
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe