Kyllä me osataan!

Stadin persut

Bussikuski joutui pahoinpitelyn uhriksi myöhään perjantai-iltana Helsingin Herttoniemessä, kun hän yritti estää tupakkaa polttanutta ja olutta juonutta nuorisojoukkoa nousemasta bussiin.

Seitsemän tai kahdeksan nuorta miestä yritti nousta linjan 81 bussin kyytiin Kettutiellä kello 23.20. Alle 40-vuotias mieskuski yritti estää nuoria tulemasta kyytiin, jolloin nämä alkoivat lyödä häntä ja kävivät kurkkuun kiinni.

Rikosylikonstaapeli Mika Myöhänen Helsingin poliisista kertoo, että uhri selvisi pahoinpitelystä lähinnä pintanaarmuin.

- Hän valitti kipua kasvoissaan, kaulassaan ja oikeassa kädessään. Häntä oli lyöty kasvoihin ja käteen, Myöhänen sanoo.

Kuljettaja kertoi paikalle tulleelle poliisipartiolle, että nuorista pari-kolme oli käynyt aktiivisesti hänen kimppuunsa ja muut häärineet lähinnä taustalla. Nuoret olivat lisäksi ilmeisesti heittäneet bussia pulloilla, koska tuulilasi oli vaurioitunut. Siinä oli pyöreä iskemäjälki, josta lasi oli säröillä.

Bussissa oli tapahtumahetkellä ainakin yksi matkustaja. Häntä ei tiettävästi uhattu, eikä hän mennyt väliin miesten pahoinpidellessä kuskia.

- Se on ihan tervettä itsesuojeluvaistoa, kun 7-8 nuorta käy kuumana, Myöhänen kommentoi.

Tilanne raukesi, kun poliisi saapui paikalle. Nuoret pakenivat juosten Portimopolun kautta, eikä heitä tavoitettu usean poliisipartion etsinnöistä huolimatta.

- Partio sai näköyhteydenkin, mutta heillä oli sen verran etumatkaa, että pääsivät karkuun.

Bussikuskin pahoinpidelleet nuoret olivat suomalaisia. Kuski on ulkomaalaistaustainen.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juoppoSISUS

      Vihapolitiikka tuottaa tulosta. Siedätyshoito etenee suunnitellusti. Askel kerrallaan kohti totaalista natsismia.

    • ja vihapuheet pois

    • ölkjhgftdryfug

      juoppoSISUS=Varmaankin yhden pressa ehdokkaan vaimoke,sillähän on oikeus tuomita suomalaisia ensimmäisen lehtijutun jälkeen.
      Muistaakseni oli joku ulkomaalaisten suorittama pitzerian tuhopoltto.

    • ylpeä natsi-isä

      Meidän poika on imenyt mamuvihan jo äidinmaidosta. Koko perhe kuljemme liiveissä ja buutseissa ja meillä on leijonaketjut, skinitukka ja kivat tatskat. Lapsille on laitettu rautaristi-tatskat jo 3-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Wilma Slivetski on herkkä kaunotar meidän äiskän rinnalla. saatana kun mä oon ylpee mun vaimosta - siinon mimmi jota mamut väistää!

      Mamut kaikkoaa näkyvistä kun meidän perhe dallaa kartsalla. Ollaan kato sen verran häjyn näköstä porukkaa.

      Tottakai äänestetään koko perhe. Lapsille pidämme leikkivaalit kotona jotta oppivat oikein äänestämään.

    • eitioearg<oearh

      Kyllä on surkeaksi mennyt tämä maa. Maine menee, vaikka nuo älykääpiöpersurasistit ovat vain häviävän pieni vähemmistö suomalaisista. Jättäisivät sen "suomalaiset" osan puolueensa nimestä pois (häpäisevät suomalaisuutta), ja alkaisivat käyttää ihan vain sitä "pers" -lyhennettä, joka hienosti kertoo olennaisen: täysin perseestä koko sakki.

    • uusia konstia ....

      kakaroita ne vielä on..isän annettava pennuille opetus.isän kä'destä.nuo nyky teinit on kasvaneet liian vapaasti.niillä ei ole käytös tapoja.rankaistus teoista.niin kun aikuisillekin.kyllä lapsilla rajat on oltava.ensinnäkään ne tarvitse mitään kaljaa eikä tupakkaa.missään.alle 18 v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe