Totta vai valhetta?

2005 asti seurannut

Olet sanonut, että sinulla on Henki ja tehtävä. Ilmeisesti suoritat tätä tehtävää sydämessäsi myös toive, että ihmiset uskoisivat sinua. Mitä tavoitetta varten heidän olisi hyvä uskoa sinua?

Olethan sanonut tehtävästäsi: vain todistukseksi, ei enää pelastukseksi! Siis sinun oman uskosi ja pelastuksesi vahvistukseksiko ihmisten tulisi uskoa sanomaasi? Heille itsellehän sanomasi uskomisella tai uskomatta jättämisellä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä.

Olet myös sanonut: Saatanalle valehtelu ei ole syntiä. Tämän tulkitset niin, että sinulla on optio valehdella niille, joita pidät saatanan omina, toisin sanoen "saatanoina". Kuitenkin annat sen vaikutelman, että haluaisit ihmisten kuuntelevan ja seuraavan sinua, ainakin sanomasi vuoksi. Miksi ihmisten pitäisi kuunnella ja seurata sinua? Sinun oman uskosi vahvistukseksiko? Heille itselleenhän tuolla kuuntelemisella ja seuraamisella tai näiden asioiden tekemättä jättämisellä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä.

Kun nyt pidät muita kanssaihmisiä saatanoina, joille saa valehdella, niin kuinka sinun sanaasi lainkaan voi luottaa? Siihen voi luottaa, että valehtelet aina silloin, kun se sinulle sopii. Itse itsestäsi näin todistat? Kuinka et siis valehtelisi meille "saatanoille" sitäkin, että et ole kirjoittanut puskasta, vaikka oletkin kirjoittanut puskasta? Ja jos joku vieläkin haluaisi luottaa sinun sanaasi, niin kuinka se olisi mahdollista, koska osoitat ainoana "totuudessa olevana" sanasi ja sanomasi valheen omille "saatanoille", jolloin sinulle ei siis olisi syntiä heille valehdellakaan.

Minä näen tässä ison ongelman, kehäpäätelmän.
Kuinka sinä kierrät tämän ongelman?

132

556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antero Onnin poika

      Teuo tekee näitä epä-älyllisiä kuperkeikkoja ihan jatkuvasti. Hänellä ei yksinkertaisesti ole logiikka hallussa.

    • nosto

      nosto

      • Jepulis jep.

        jep jep.

    • Eilen, 4.9 kello 21.45 oli ihmisiltä kunniaa kärkkyessäsi tuonut raamattukeskusteluun tämän avauksen.

      Ja tänä päivänä, 5.9. kello 12.58 siirtänyt sen minun avaamaani keskusteluun "Viime yönä".

      Tämä iltana annan siinä ketjussa sinulle vastaukset kysymyksiisi, joten käy lukemassa ne sieltä.

      • 2005 asti seurannut

        Älä valehtele Suni. Itse sinä sen siirsit omaan aloitukseesi, että saisit sinne lukukertoja.

      • 2005 asti seurannut kirjoitti:

        Vaikka et usko, sanon silti, etten minä viestiäsi ole omaan ketjuuni siirtänyt. Palstan säännöissä on sellainenkin ilmoitus, että ylläpito voi siirtää keskusteluja palstalta toiselle.

        Mutta koska et enää uskalla tulla aloittamiini keskusteluihin, ei minulla ole estettä tuoda vastaukseni sinun ketjuusi. Ja jos sinua oikein hyvin onnistaa, ja ahkerasti minulle vastaat, saatat päästä tämän viikon suosituimmaksi keskustelun aloittajaksi.

      • 2005 asti seurannut
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Virheesi on siinä, että luulet kaikkeen mieleesi juolahtavan olevan Jumalasta lähtevää totta.

        Minulle on samantekevää uskotko vai et: minä ketjun aloittaja en ole kopioimalla siirtänyt aloitusta yhteenkään toiseen ketjuun. Sen on tehnyt joku muu nimissäni, toisin sanoen nimimerkkiäni "2005 asti seurannut" käyttämällä. Nimimerkkini ei tietenkään ollut vain minulle varattu, rekisteröity. Mutta juuri tämä seikka sokeutti sinunkin ajatuksesi:

        "Mutta koska et enää uskalla tulla aloittamiini keskusteluihin, ei minulla ole estettä tuoda vastaukseni sinun ketjuusi."

        Minä, ketjun aloittaja en ole myöskään tuo, jolle juuri tuossa vastasit.

        Tämä lauseesi on selvä posoitus siitä, että Pyhän Hengen toiminnasta et tiedä yhtään mitään:

        "Virheesi on siinä, että luulet kaikkeen mieleesi juolahtavan olevan Jumalasta lähtevää totta."

        Kun Kristus asuu itsensä ja Isänsä Hengen kanssa valitun sydämessä, he kyllä pitävät huolen siitä, ettei ihmisen omat lihasta lähtöisin olevat ajatukset pääse sotekemaan Pyhän Hengen työtä.

        Kuten hän on tämän näin selvästi ilmoittanut:

        "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

      • Toteavainen

        Vaikuttaa selvästi siltä, että juuri sinä kärkyt täällä ihmiskunniaa, kun sinulla noin päällimmäisenä on ajatus lukertojen määrästä.

      • Jep.
        Toteavainen kirjoitti:

        Jep.

      • Tämä on nähty
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Täällä on eräs moninimimerkkinen hämmentäjä, joka häiriköi kaikin tavoin ja siinä ohessa mielistelee Teuvoa, vaikka itse on ei-uskova.

      • Hänarmahtaa
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämä lauseesi on selvä posoitus siitä, että Pyhän Hengen toiminnasta et tiedä yhtään mitään:

        "Virheesi on siinä, että luulet kaikkeen mieleesi juolahtavan olevan Jumalasta lähtevää totta."

        Kun Kristus asuu itsensä ja Isänsä Hengen kanssa valitun sydämessä, he kyllä pitävät huolen siitä, ettei ihmisen omat lihasta lähtöisin olevat ajatukset pääse sotekemaan Pyhän Hengen työtä.

        Kuten hän on tämän näin selvästi ilmoittanut:

        "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

        Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."

      • Hänarmahtaa
        Hänarmahtaa kirjoitti:

        Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, niinkuin on oikein niitä kohtaan, jotka sinun nimeäsi rakastavat.

      • Hänarmahtaa
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Virheesi on siinä, että luulet kaikkeen mieleesi juolahtavan olevan Jumalasta lähtevää totta.

        Minulle on samantekevää uskotko vai et: minä ketjun aloittaja en ole kopioimalla siirtänyt aloitusta yhteenkään toiseen ketjuun. Sen on tehnyt joku muu nimissäni, toisin sanoen nimimerkkiäni "2005 asti seurannut" käyttämällä. Nimimerkkini ei tietenkään ollut vain minulle varattu, rekisteröity. Mutta juuri tämä seikka sokeutti sinunkin ajatuksesi:

        "Mutta koska et enää uskalla tulla aloittamiini keskusteluihin, ei minulla ole estettä tuoda vastaukseni sinun ketjuusi."

        Minä, ketjun aloittaja en ole myöskään tuo, jolle juuri tuossa vastasit.

        Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä.

        sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias.

      • Hänarmahtaa
        Toteavainen kirjoitti:

        Vaikuttaa selvästi siltä, että juuri sinä kärkyt täällä ihmiskunniaa, kun sinulla noin päällimmäisenä on ajatus lukertojen määrästä.

        Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

      • Hänarmahtaa
        Toteavainen kirjoitti:

        Vaikuttaa selvästi siltä, että juuri sinä kärkyt täällä ihmiskunniaa, kun sinulla noin päällimmäisenä on ajatus lukertojen määrästä.

        Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

      • Koetelkaa
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Virheesi on siinä, että luulet kaikkeen mieleesi juolahtavan olevan Jumalasta lähtevää totta.

        Minulle on samantekevää uskotko vai et: minä ketjun aloittaja en ole kopioimalla siirtänyt aloitusta yhteenkään toiseen ketjuun. Sen on tehnyt joku muu nimissäni, toisin sanoen nimimerkkiäni "2005 asti seurannut" käyttämällä. Nimimerkkini ei tietenkään ollut vain minulle varattu, rekisteröity. Mutta juuri tämä seikka sokeutti sinunkin ajatuksesi:

        "Mutta koska et enää uskalla tulla aloittamiini keskusteluihin, ei minulla ole estettä tuoda vastaukseni sinun ketjuusi."

        Minä, ketjun aloittaja en ole myöskään tuo, jolle juuri tuossa vastasit.

        Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    • yhtä kauan seurannut

      Harvinaisen hyvä analyysi porttovalitusta, siihen ei voi kun aamenta lisätä.

      • Häpeän puolestanne

        Raukkamaista räksytystä, hävetkää!

      • Häpeä!
        Häpeän puolestanne kirjoitti:

        Raukkamaista räksytystä, hävetkää!

        Häpeä vain itseäsi, siinä sinulla on hommaa ihan tarpeeksi! Jatkuvasti vain panettelet!

      • Hänarmahtaa

        Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • 1. Kysymys ja vastaus

      "Olet sanonut, että sinulla on Henki ja tehtävä. Ilmeisesti suoritat tätä tehtävää sydämessäsi myös toive, että ihmiset uskoisivat sinua. Mitä tavoitetta varten heidän olisi hyvä uskoa sinua?"

      Olen täällä avoimesti kertonut, kuin myös kirjassani, kaikki elämäni vaiheet aviottoman lapsen isättömyyden tuskasta, Jumalan vihasta, Jeesuksen ilmestymisestä, ahtaan portin tuskista, uudestisyntymisestä ja Kristukselta saamastani tehtävästä:

      "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani

      Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

      Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

      Ja näiden kahden Jeesuksen ilmoituksen takia olisi jokaisen totuutta elämäänsä kaipaavan syytä uskoa, Kristuksen lähettämää ihmistä:

      "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

      "Minä en rukoile vain heidän (siis häneltä jo Hengen ja tehtävän saaneiden) puolesta, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."

      • 2. Kysymys ja vastaus

        "Olethan sanonut tehtävästäsi: vain todistukseksi, ei enää pelastukseksi! Siis sinun oman uskosi ja pelastuksesi vahvistukseksiko ihmisten tulisi uskoa sanomaasi? Heille itsellehän sanomasi uskomisella tai uskomatta jättämisellä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä."

        Tämän on Jeesuksen ilmoitus lopun ajan ihmisten suhtautumisesta hänen totuuteensa, eikä tässä ole sanakaan Teuvo Sunia:

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

        Miksi totuuden evankeliumi ei enää uskota? Kun jo yli 800 vuotta on tällekin kansalle julistettu Saatanasta peräisin olevaa armo-oppia, kotia, uskontoa, isänmaata. Ja kaiken huippuna tarjoiltu alkon viiniä Jeesuksen verenä ja öylättejä hänen ruumiinaan, jotka johtavat iankaikkiseen elämään, niin tästä johtuen Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneen kohtalo on juuri tämän hänen ilmoituksensa mukainen:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        2. Kysymys ja vastaus

        3. Kysymys ja vastaus

        "Olet myös sanonut: Saatanalle valehtelu ei ole syntiä. Tämän tulkitset niin, että sinulla on optio valehdella niille, joita pidät saatanan omina, toisin sanoen "saatanoina". Kuitenkin annat sen vaikutelman, että haluaisit ihmisten kuuntelevan ja seuraavan sinua, ainakin sanomasi vuoksi. Miksi ihmisten pitäisi kuunnella ja seurata sinua? Sinun oman uskosi vahvistukseksiko? Heille itselleenhän tuolla kuuntelemisella ja seuraamisella tai näiden asioiden tekemättä jättämisellä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä."

        Minä en ole puhunut omasta valehtelusta, vaan siitä, mitä Paavali harrasti, kun oli jäänyt Saatanan synnin siteisiin:

        "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

        Hän kun luuli Saatanan erinomaisille ilmestyksillä lisäävänsä Jumalan kirkkautta, vaikka toisin kävi, eikä sitä itse edes tajunnut: "miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

        4. Kysymys ja vastaus

        "Kun nyt pidät muita kanssaihmisiä saatanoina, joille saa valehdella, niin kuinka sinun sanaasi lainkaan voi luottaa? Siihen voi luottaa, että valehtelet aina silloin, kun se sinulle sopii. Itse itsestäsi näin todistat? Kuinka et siis valehtelisi meille "saatanoille" sitäkin, että et ole kirjoittanut puskasta, vaikka oletkin kirjoittanut puskasta? Ja jos joku vieläkin haluaisi luottaa sinun sanaasi, niin kuinka se olisi mahdollista, koska osoitat ainoana "totuudessa olevana" sanasi ja sanomasi valheen omille "saatanoille", jolloin sinulle ei siis olisi syntiä heille valehdellakaan."

        Onko se vain minun ajatukseni, että jokainen Kristuksen hengestä osaton on Saatanan hengen vallassa?

        En kuitenkaan pysty tekemään tyhjäksi sitä, että tuosta paratiisin ensimmäisestä herätyskokouksesta lähtien joka ainut maailmaan syntynyt ja syntyvä ihminen on tuosta tapahtumasta johtuen sukupolvesta toisen herkistetty erilaisille Saatanasta lähtöisin oleville porttoseurakuntien valheille. Jotka sitten vielä kulkevat perintönä sukupolvesta toiseen.

        Miika:

        "Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään. Varo puhumasta mitään vaimolla, joka lepää sylissäsi. Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vasnaan. Viholliset ovat oman talon väkeä

        Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua."

        Tämä ei kuitenkaan estä Kristukselta Hengen ja tehtävän saanutta menemästä naimisiin, vielä Hengestä osattoman naisen kanssa. Jumala saattaa siihen jopa käskeä:

        Hoosea:

        "Herra alkoi puhua Hoosealle ja sanoi näin: "Mene ja ota portto vaimoksesi ja ota lapsiksesi ne lapset, jotka hän saa. Tämä maa on uskoton Herraa kohtaan, se on kuin portto, se palvelee vieraita jumalia."

        Jeesus omille opetuslapsilleen:

        "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette."

        "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.

        Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.

        Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

        Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.

        Viholliset ovat oman talon väkeä.

        Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.

        Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle.

        Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.

        Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.

        Jeesus Pietarille:

        "Väisty tieltäni, S-----a, sinä tahdot saada minut lankemaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä."

        Jokaisen maailman ihmisen omat ajatukset ovat lähtöisin ihmisen omasta lihasta, eli Saatanasta.

        5. Kysymys ja vastaus

        "Minä näen tässä ison ongelman, kehäpäätelmän.
        Kuinka sinä kierrät tämän ongelman?"

        Se on sinun ongelmasi - kun et ole pystynyt ahtaasta portista Kristuksen puhdistettavaksi ja hänen Henkensä omistajaksi kilvoittelemaan - eikä minun, joka olen tuon pelastuksen kapean tien Jumalan johdatuksessa saanut loppuun asti kulkea.

      • 2005 asti seurannut

        Sori vaan, mutta et antanut yhtään mitään vastausta. Pyörittelet raamatunlauseita ymmärtämättä, että ne eivät tue väitteitäsi.

        Kun Jeesus sanoo näin:

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        ja näin:

        "Minä en rukoile vain heidän puolesta, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."

        Sehän tarkoittaa silloin juuri, että tuolla rukoilulla on päämäärä: pelastuksen saavuttaminen. Mutta itse olet omassa "viisaudessasi" päästellyt, että evankeliumia julistetaan kaikille kansoille VAIN TODISTUKSEKSI, EI ENÄÄ PELASTUKSEKSI. Mutta missä on sanottu, että evankeliumin sanoma ei enää pelastaisi vaan ainoastaan kolkkona kaikuisi ähäkutti-todistukseksi? Ei Raamattu niin sano. Sinä puhut vain oman pääsi järjetöntä tuotosta. Jos tulkintasi olisi totta, miksi Jeesus rukoili Isää, että ihmiset uskoisivat lähettiläiden todistusta Jeesuksesta, jos tuolla rukoilulla ei olisi mitään tavoitetta ja päämäärää - eli pelastusta?

        Et ole edes näppärä. Olet kömpelö. Selityksesi ovat räikeästi Raamatun sanan vastaiset. Eivätkä ne ole Pyhästä Hengestä.

        Tämä Jeesuksen sana

        on totta. Ja se tarkoittaa, että evankeliumia julistetaan todistukseksi Jeesuksen hankkimasta PELASTUKSESTA, niin että jokainen joka Jeesukseen uskoo, pelastuu.

        Todistus ja pelastus riippuvat toisissaan kiinni uskon kautta. Sinun selityksesi tuosta raamatunjakeesta on tarkoitushakuisen väärä.

        "Onko se vain minun ajatukseni, että jokainen Kristuksen hengestä osaton on Saatanan hengen vallassa?"

        Mietipä hetki, millä tavalla Jeesus jutteli samarialaisnaisen kanssa Syykarin kaivolla? Huusiko Jeesus ensimmäisenä "väisty saatana!"? Ei huutanut. Hän jutteli naiselle leppeästi.

        Mutta vaikka ihminen ymmärryksensä tai tietonsa puutteesta ei tottelisikaan elämässään vielä Jumalaa, Raamattu kehottaa suhtautumaan tällaiseen ihmiseen lämpimästi rakastaen, myötäeläen ja rinnallakulkien. Mitä sinulla on tarjottavaa lähimmäisillesi? Näköjään vain armeijan kapiaisen kielenkäyttöä, saatanoita, tuomioita - ja muka totuutta! "Väisty tieltäni saatana" on näköjään ainut elämäsi motto ja moottori, jonka osaat lähimmäisillesi lausua. Kumma, että Jeesus puhui ja opetti niin paljon, vaikka yksi lause olisi TeuvoSunin mielestä riittänyt, koska ihmiset olivat "lihansa puolesta herkistyneet Saatanan valheille".

        "Se on sinun ongelmasi - kun et ole pystynyt ahtaasta portista Kristuksen puhdistettavaksi ja hänen Henkensä omistajaksi kilvoittelemaan - eikä minun, joka olen tuon pelastuksen kapean tien Jumalan johdatuksessa saanut loppuun asti kulkea."

        Ei suinkaan ole minulla tällaista ongelmaa. Ongelma on sinulla. Todistuksellasi ei ole mitään arvoa, koska et todista Jeesuksesta Kristuksesta, joka on elämän Herra kaikille Häneen uskoville pelastukseksi. Sinä todistat vain itsestäsi. "Todistat", että olet pelastettu ja että ihmisten tulisi uskoa, että sinä olet pelastettu. Muuta sisältöä, suuntaa, tarkoitusta ja päämäärää "todistuksellasi" ei olekaan.

        Olen avoimesti kertonut kaiken Pyhän Hengen ilmoittaman totuuden ihmisen pelastumisesta, ja tästä lopun ajan rajusta eksytyksestä, johon sinäkin olet ajautunut. Kun Jumalan paaduttaman et enää pysty uskomaan minua, saatikka sitten lähettäjääni Jeesusta Kristusta:

        Ensimmäiset lopun merkit:

        "Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"

        Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia.

        Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.

        Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

        Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.

        Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.

        Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.

        Koska sinulta näyttää puuttuvan kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä, tai sitten sinulla on heikko näkö, kirjoitan tämän viimeisen Jeesuksen lauseen isoilla kirjaimilla:

        "TÄMÄN VALTAKUNNAN EVANKELIUMI JULISTETAAN KAIKKIALLE MAAILMAAN, KAIKILLE KANSOILLE TODISTUKSEKSI, JA SITTEN TULEE LOPPU."

        Jeesuksen pelastuksen tuova evankeliumi ei ala Jumalan armosta eikä Alkon vihan viinistä ja öyläteistä. Eikä Jeesuksen nimen hokemisesta, vaan tästä, johon sinä et ole kyenneyt:

        "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se kadotukseen.

        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

        "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

        Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'

        Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä opetit meidän kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät'."

        Jokainen totuuden viesti on todistus Jeesuksesta Kristuksesta.

        Mutta tätä eivät kaltaisesi Saatanan synnin vankilaan jääneet pysty ymmärtämään, kun he Saatanan ohjeiden mukaan vain ylistävät heidän ulkopuolella olevaa Jeesusta, hänen vertaan ja ristiään.

      • 2005 asti seurannut kirjoitti:

        "Onko se vain minun ajatukseni, että jokainen Kristuksen hengestä osaton on Saatanan hengen vallassa?"

        Mietipä hetki, millä tavalla Jeesus jutteli samarialaisnaisen kanssa Syykarin kaivolla? Huusiko Jeesus ensimmäisenä "väisty saatana!"? Ei huutanut. Hän jutteli naiselle leppeästi.

        Mutta vaikka ihminen ymmärryksensä tai tietonsa puutteesta ei tottelisikaan elämässään vielä Jumalaa, Raamattu kehottaa suhtautumaan tällaiseen ihmiseen lämpimästi rakastaen, myötäeläen ja rinnallakulkien. Mitä sinulla on tarjottavaa lähimmäisillesi? Näköjään vain armeijan kapiaisen kielenkäyttöä, saatanoita, tuomioita - ja muka totuutta! "Väisty tieltäni saatana" on näköjään ainut elämäsi motto ja moottori, jonka osaat lähimmäisillesi lausua. Kumma, että Jeesus puhui ja opetti niin paljon, vaikka yksi lause olisi TeuvoSunin mielestä riittänyt, koska ihmiset olivat "lihansa puolesta herkistyneet Saatanan valheille".

        Sellaisen rinnalla on helppo kulkea, jota Jumala ei ole vielä paaduttanut, mutta kaltaisesi tekopyhän ja Jumalan paaduttaman rinnalla kulkeminen on mahdotonta.

        Minusta et aisaparia itsellesi saa.

      • 2005 asti seurannut
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Sellaisen rinnalla on helppo kulkea, jota Jumala ei ole vielä paaduttanut, mutta kaltaisesi tekopyhän ja Jumalan paaduttaman rinnalla kulkeminen on mahdotonta.

        Minusta et aisaparia itsellesi saa.

        En minä sinun aisapariksesi olisi pyrkimässäkään. Olet harhaisine näkemyksinesi ja oppeinesi vastenmielinen. Mutta sinunkin puolestasi Jeesus Kristus kärsi, kuoli ja ylösnousi kuolleista. Niinpä näen sinussakin lähimmäisen, Kristuksen.

      • 2005 asti seurannut
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jeesuksen pelastuksen tuova evankeliumi ei ala Jumalan armosta eikä Alkon vihan viinistä ja öyläteistä. Eikä Jeesuksen nimen hokemisesta, vaan tästä, johon sinä et ole kyenneyt:

        "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se kadotukseen.

        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

        "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

        Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'

        Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä opetit meidän kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät'."

        Sinä saat selitellä kuolinhetkeesi saakka, mitä selität. Sinä et päätä puolestani siitä, mitä minä olen tai en ole oikein tehnyt. Et päätä siitä, mikä on minun hengellinen tilani nyt. Et myöskään päätä iäisyyskohtalostani.

        Olet onneton mies, kun elämäsi täyttää katkeruus ja muiden ihmisten ruotiminen ja mollaaminen. Säälittää, että olet tuhonnut paitsi oman elämäsi, kenties olet onnistunut tuhoamaan monen muunkin läheisesti elämän.

        Minun elämääni nyt tai iänkaikkisuudessa et pysty vaikuttamaan etkä tuhoamaan.

      • 2005 asti seurannut
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Olen avoimesti kertonut kaiken Pyhän Hengen ilmoittaman totuuden ihmisen pelastumisesta, ja tästä lopun ajan rajusta eksytyksestä, johon sinäkin olet ajautunut. Kun Jumalan paaduttaman et enää pysty uskomaan minua, saatikka sitten lähettäjääni Jeesusta Kristusta:

        Ensimmäiset lopun merkit:

        "Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"

        Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia.

        Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.

        Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

        Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.

        Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.

        Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.

        Koska sinulta näyttää puuttuvan kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä, tai sitten sinulla on heikko näkö, kirjoitan tämän viimeisen Jeesuksen lauseen isoilla kirjaimilla:

        "TÄMÄN VALTAKUNNAN EVANKELIUMI JULISTETAAN KAIKKIALLE MAAILMAAN, KAIKILLE KANSOILLE TODISTUKSEKSI, JA SITTEN TULEE LOPPU."

        Minulla kyllä on kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä mutta sinulla itselläsi ei ole.

        Kun Jeesus sanoo "tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailman, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu" se tarkoittaa:

        että evanekeliumia pelastuksesta Jeesuksessa uskon kautta julistetaan. Evankeliumia tarkoittaa ilosanomaa Jeesuksesta. Eihän sellainen olisi mikään ilosanoma, joka ei todista siitä, mistä sen pitäisi todistaa eli valmistetusta pelastuksesta.

        Sellainen sanoma, joka olisi ikään kuin vain todistukseksi siitä, että pelastusta ei teille ikävä kyllä ole enää tarjolla, on vihan ja tuhon sanomaa. Ei suinkaan evankeliumia.

      • 2005 asti seurannut kirjoitti:

        En minä sinun aisapariksesi olisi pyrkimässäkään. Olet harhaisine näkemyksinesi ja oppeinesi vastenmielinen. Mutta sinunkin puolestasi Jeesus Kristus kärsi, kuoli ja ylösnousi kuolleista. Niinpä näen sinussakin lähimmäisen, Kristuksen.

        Tämä viestisikin on Saatanan täydellistä valhetta.

        Jos sinä minussa Kristuksen näkisit, et taatusti olisi kertaakaan alkanut minua sen tähden herjata, kun totuus ei kuulu Saatanan tarjoamaan pelastukseen.

        Kun totuus on sinusta vastenmielistä, niin juuri siksi saatana ottaa sinusta kaikki tehot irti viimeiseen hengenvetoosi asti. Etkä Hengen herjauksesta enää irti pääse.

        Ymmärsitkö itsekään, mitä S-----a sai sinut kirjoittamaan?

        Näet minussa Kristuksen, joka on sinulle vastenmielinen!

      • 2005 asti seurannut kirjoitti:

        Sinä saat selitellä kuolinhetkeesi saakka, mitä selität. Sinä et päätä puolestani siitä, mitä minä olen tai en ole oikein tehnyt. Et päätä siitä, mikä on minun hengellinen tilani nyt. Et myöskään päätä iäisyyskohtalostani.

        Olet onneton mies, kun elämäsi täyttää katkeruus ja muiden ihmisten ruotiminen ja mollaaminen. Säälittää, että olet tuhonnut paitsi oman elämäsi, kenties olet onnistunut tuhoamaan monen muunkin läheisesti elämän.

        Minun elämääni nyt tai iänkaikkisuudessa et pysty vaikuttamaan etkä tuhoamaan.

        On kaksi iankaikkisuutta:

        Valituilla iankaikkinen elämä taivaassa.

        Jumalan paaduttamilla iankaikkinen elämä kadotuksen helteessä.

      • Niko.
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Olen avoimesti kertonut kaiken Pyhän Hengen ilmoittaman totuuden ihmisen pelastumisesta, ja tästä lopun ajan rajusta eksytyksestä, johon sinäkin olet ajautunut. Kun Jumalan paaduttaman et enää pysty uskomaan minua, saatikka sitten lähettäjääni Jeesusta Kristusta:

        Ensimmäiset lopun merkit:

        "Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"

        Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia.

        Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.

        Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

        Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.

        Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.

        Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.

        Koska sinulta näyttää puuttuvan kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä, tai sitten sinulla on heikko näkö, kirjoitan tämän viimeisen Jeesuksen lauseen isoilla kirjaimilla:

        "TÄMÄN VALTAKUNNAN EVANKELIUMI JULISTETAAN KAIKKIALLE MAAILMAAN, KAIKILLE KANSOILLE TODISTUKSEKSI, JA SITTEN TULEE LOPPU."

        "Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee."

        Kuinka totta tämä Jeesuksen sana onkaan...

      • Niko. kirjoitti:

        Mutta Niko, eihän tällä palstalla kenenkään tekopyhitetyn mielestä vääriä profeettoja ole kuin vain yksi: Teuvo Suni.

        Sillä näille, sinunkin kaltaisillesi, oikea profeetta on tällainen:

        "Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi: "Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan viiniä ja olutta", niin te ihastelisitte: "Tässäpä on oikea profeetta!"

      • asiat suoriksi

        Ehkä ei tällä palstalla, mutta maailmassa on pilvin pimein kaltaisiasi saarnaajia, jotka uskovat itsellään olevan kaikki ja aukoton Totuus.

        Et siis ole mitenkään merkittävä ihminen tässäkään suhteessa. Samanlainen saatanan airut kuin nuo muutkin eksyttävät profeetat. Sitä paitsi useimmat tämän palstan kirjoittajista eivät ylipäätään pidä itseään profeettoina vaan aivan tavallisina kirjoittajina.

        Jumala ja Hänen Sanansa on jokaisen meidän tuomari.

      • asiat suoriksi kirjoitti:

        Vähäinen on uskosi Jeesuksen ilmoituksiin siitä, mitä hänen Totuuden Henkensä saa aikaan, kun hän sen valituilleen lahjoittaa.

        Viestisi on myös täydellistä Kristuksen Hengen herjausta.

        Eivät tienneet Jeesuksen opetuslapsetkaan, minkä hengen vallassa he Jeesuksen rinnalla vaeltaessaan olivat.

        Eikä sitä tiedä yksikään tämän palstan totuutta vastaan herjaaja, kun joka ainoa minkä tahansa porttoseurakunnan uskonopeilla täällä kirjoittavat uskovat, että juuri heillä on Pyhä Henki.

        Yleinen usko ihmisillä on sama, kuin oli Suomen raamattuopiston toiminnanjohtajalla maaliskuussa 1989, kun oli ohjaamassa minua hoitton, oman uskonsa mukaisesti.

        "Sinun on hankittava itsellesi sielunhoitja, koska Jumala ei enää tassa ajassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."

        Kuin myös pari kuukautta tämän jälkeen silloisen Paavolan kirkkoherran puolison, uskonnon lehtorin, tekemän diaknoosin perusteella:

        "Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on pappi?"

        Tähän yhtyi myöskin vaimoni, ja niin tuo kolmen kopla yritti saada minut Raahen Mielenterveystoimiston kautta hoitoon, mutta haaveeksi jäi.

        Ja tämä on porttopappien yleisin sielunhoitoresepti:

        "Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä ei voi tietää totuutta

        Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."

      • Niko. kirjoitti:

        Jumala ja Hänen Sanansa on jokaisen meidän tuomari.

        Jumalan sanan välittää yksinomaan Pyhä Henki, jota täällä rientataan vaikka minkälaiseksi hengeksi; porttovalituksi, narsismiksi, vääräksi profeetaksi.

        Unohtamatta ainuttakaan Semper. Fideliksen 300 rienauksesta.

      • vääryyttä kärsinyt

        Unohtamatta ainuttakaan...

        Niinpä niin. Vaikka olisi kärsinyt vääryyttäkin jossakin suhteessa, Jumalan mieli opettaa antamaan anteeksi eikä muistelemaan iän kaiken kärsimäänsä pahaa.

        Mutta sinussa onkin koston henki, joka ei anna unohtaa ainuttakaan seikkaa, jonka ylpeä hipiäsi loukkaukseksi kokee, huom. kokee. Ja näissä lihasi kokemuksissa Jumala ja Jumalan nimi on sinulle pelkkä kumileimasin.

      • 2005 asti seurannut
        TeuvoSuni kirjoitti:

        On kaksi iankaikkisuutta:

        Valituilla iankaikkinen elämä taivaassa.

        Jumalan paaduttamilla iankaikkinen elämä kadotuksen helteessä.

        Aivan oikein. Keskity sinäkin herkistämään sydämesi korvat sille, missä ITSE iänkaikkisuuden vietät.

        Älä keskity muiden ihmisten sydämen tuomarointiin. Jos kohta pidätkin omaa pelastumista varmana, älä halveksu muiden uskoa pelastukseen. Jos mittaat heille väärin, he kyllä pikemmin pelastuvat, mutta sinä väärin mittaajana voit joutua kadotukseen.

        Oletpa joskus kirjoittanut jostakusta, että tämän nimi ei ole kirjoitettuna elämän kirjaan taivaassa. Kävitkö katsomassa?

      • vääryyttä kärsinyt kirjoitti:

        Unohtamatta ainuttakaan...

        Niinpä niin. Vaikka olisi kärsinyt vääryyttäkin jossakin suhteessa, Jumalan mieli opettaa antamaan anteeksi eikä muistelemaan iän kaiken kärsimäänsä pahaa.

        Mutta sinussa onkin koston henki, joka ei anna unohtaa ainuttakaan seikkaa, jonka ylpeä hipiäsi loukkaukseksi kokee, huom. kokee. Ja näissä lihasi kokemuksissa Jumala ja Jumalan nimi on sinulle pelkkä kumileimasin.

        Sinä päivänä, 11.8.1985, kun Jumala päätti lopettaa kostonsa ja vihanpitonsa, antaessaan Poikansa ilmestyä, ottaa opetuslapsekseen, ja yhdessä hetkessä parantaa kaikki Jumalan koston aiheuttamat haavat, olivat kaikki menneet unohdettu. Jopa tuo Jumalan kostokin, joka oli pyhäkoulusta lähtien vaaninut aviottomana syntyneen lapsen kintereillä, kun hän kosti vanhempieni syntistä tekoa, lupauksensa mukaan:

        "Minä Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka minua vihaavat."

        Siksi olikin todella järkytys se päivä, 31.1.1988, kun tuo rakastava Jumala ei itse ollutkaan unohtanut yhtä ainoaa aviorikostani, vaan luki siitä minulle kuolemantuomion, ja antoi vielä Saatanan tulla lukemaan omat ukaasinsa.

        Silloin alkoi se ahtaan portin tuskien taival, josta minut pelasti, ei suinkaan itse Jumala, eikä S-----a, vaan Jeesus Kristus, joka kuuli hätähuutoni ahtaan oven takana. Tuli aukaisi ovensa, puhdisti sydämeni lopullisesti, ja antoi sinne oman Henkensä, joka kaikille Saatanan tekopyhittämille on narsismin ja koston henki.

        Aivankuin Jeesus olisi jotakin kostanut opetuslapsilleen, ja erityisesti Pietarille, kun sanoi heille totuuden:

        "Te ette tiedä, minkä Hengen omat te olette."

        "Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

        Ja mitä aihetta hänellä oli kostaa Isänsä valitulle kansalle, kun sanoi heillekin totuuden:

        "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.

        Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

        Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

        Täsmälleen samasta syystä täällä minuakin vainotaan, uhkailemalla jopa poliisilla. Kuten Jeesus tämänkin näin selvästi ilmoitti:

        "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.
        Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.

        "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne.

        Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt."

        Totuuden kokee kostona, joka ainut Saatanan tekopyhittämä ja Jumalan paaduttama.

      • 2005 asti seurannut kirjoitti:

        Aivan oikein. Keskity sinäkin herkistämään sydämesi korvat sille, missä ITSE iänkaikkisuuden vietät.

        Älä keskity muiden ihmisten sydämen tuomarointiin. Jos kohta pidätkin omaa pelastumista varmana, älä halveksu muiden uskoa pelastukseen. Jos mittaat heille väärin, he kyllä pikemmin pelastuvat, mutta sinä väärin mittaajana voit joutua kadotukseen.

        Oletpa joskus kirjoittanut jostakusta, että tämän nimi ei ole kirjoitettuna elämän kirjaan taivaassa. Kävitkö katsomassa?

        Miksi järkytyit noista kolmesta sinulle esittämästäni kysymyksestä niin, että läksit pois, ruikuttamaan kohtaloasi taas uudella avauksella, keräten taas kunniaa ihmisiltä.

        Eikä tämä suinkaan mikään ihme oli, kävihän Jeesuksen seuraajillekin kerran samoin:

        "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?"

        Etkä tullut edes kiitosta lausumaan, sillä sainhan nostettua tämän sinun avuksesi tämän vikon suosituimmaksi:

        "Kiittämättömyys on maailman palkka."

        Seuraaviin avauksiisi en enää tule.

      • 2005 sti seurannut

        Sinähän se tässä järkytyit, kun kävit lukemassa uuden avaukseni. Minä taas teen niin monta avausta kuin haluan, niistä asioista, jotka katson tärkeiksi ja mielenkiintoisiksi. Uusi avaus on eräällä tavalla vastaus yhteen kysymyksistäsi. Kaikki sen sijaan eivät ansaitse vastausta. Vastauskyvystäni ei ole kysymys. Tämän palstan ihmiskunnia tai ketjun pituus ei myöskään merkitse minulle mitään, toisin kuin sinulle.

        Ja mitä sinun "puheeseesi" eli kirjoituksiisi tulee, siedän niitä oikein hyvin. Ne ovat ikkuna ihmisen sairastuneeseen mieleen ja tästä näkökulmasta niitä on hyvinkin mielenkiintoista tutkia.

        Sano vain "seuraaviin avauksiisi en enää tule". Sinä kyllä tulet, koska et voi poissa pysytellä.

      • 2005 sti seurannut kirjoitti:

        Minua eivät Saatanan palvelijoiden valheet järkytä.

        Mutta sinä järkytyit noista kolmesta Jeesuksen ilmoituksesta niin, että läksit uudella aloituksella kärkkymään kunniaa muilta kaltaisiltasi Saatanan tekopyhittämiltä ja Jumalan paaduttamilta.

      • Lukija.
        TeuvoSuni kirjoitti:

        3. Kysymys ja vastaus

        "Olet myös sanonut: Saatanalle valehtelu ei ole syntiä. Tämän tulkitset niin, että sinulla on optio valehdella niille, joita pidät saatanan omina, toisin sanoen "saatanoina". Kuitenkin annat sen vaikutelman, että haluaisit ihmisten kuuntelevan ja seuraavan sinua, ainakin sanomasi vuoksi. Miksi ihmisten pitäisi kuunnella ja seurata sinua? Sinun oman uskosi vahvistukseksiko? Heille itselleenhän tuolla kuuntelemisella ja seuraamisella tai näiden asioiden tekemättä jättämisellä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä."

        Minä en ole puhunut omasta valehtelusta, vaan siitä, mitä Paavali harrasti, kun oli jäänyt Saatanan synnin siteisiin:

        "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

        Hän kun luuli Saatanan erinomaisille ilmestyksillä lisäävänsä Jumalan kirkkautta, vaikka toisin kävi, eikä sitä itse edes tajunnut: "miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

        Höpö höpö Teuvo! Nyt valehtelet niin, että korvat heiluivat! Itseäsi sinä tarkoitit, kun sanoit tuon älyttömän valehtelulauseen. Nyt yrität syntisi kaataa Paavalin niskaan. Häpeä!

      • Toteavainen
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Minua eivät Saatanan palvelijoiden valheet järkytä.

        Mutta sinä järkytyit noista kolmesta Jeesuksen ilmoituksesta niin, että läksit uudella aloituksella kärkkymään kunniaa muilta kaltaisiltasi Saatanan tekopyhittämiltä ja Jumalan paaduttamilta.

        Kuulehan Teuvo. Sinun kirjoituksesi ei järkytä, sillä olet vain halpa kumiseva tynnyri, ilman Pyhää Henkeä.

      • Niin aivan.
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Tämä Jeesuksen sana

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

        on totta. Ja se tarkoittaa, että evankeliumia julistetaan todistukseksi Jeesuksen hankkimasta PELASTUKSESTA, niin että jokainen joka Jeesukseen uskoo, pelastuu.

        Todistus ja pelastus riippuvat toisissaan kiinni uskon kautta. Sinun selityksesi tuosta raamatunjakeesta on tarkoitushakuisen väärä.

        Aivan niin.

      • Voi Teuvoa!
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämä viestisikin on Saatanan täydellistä valhetta.

        Jos sinä minussa Kristuksen näkisit, et taatusti olisi kertaakaan alkanut minua sen tähden herjata, kun totuus ei kuulu Saatanan tarjoamaan pelastukseen.

        Kun totuus on sinusta vastenmielistä, niin juuri siksi saatana ottaa sinusta kaikki tehot irti viimeiseen hengenvetoosi asti. Etkä Hengen herjauksesta enää irti pääse.

        Ymmärsitkö itsekään, mitä S-----a sai sinut kirjoittamaan?

        Näet minussa Kristuksen, joka on sinulle vastenmielinen!

        Todellista vääristelyä taas Teuvolta!

      • Etkö todella???!!!
        TeuvoSuni kirjoitti:

        5. Kysymys ja vastaus

        "Minä näen tässä ison ongelman, kehäpäätelmän.
        Kuinka sinä kierrät tämän ongelman?"

        Se on sinun ongelmasi - kun et ole pystynyt ahtaasta portista Kristuksen puhdistettavaksi ja hänen Henkensä omistajaksi kilvoittelemaan - eikä minun, joka olen tuon pelastuksen kapean tien Jumalan johdatuksessa saanut loppuun asti kulkea.

        Kun olisitkin sinä puhdas, mutta kun et ole! Herjaat, raastat ja kiroat itsesi saastaiseksi! Etkö näe itseäsi?

      • Jumalaonlaupias
        2005 sti seurannut kirjoitti:

        Sinähän se tässä järkytyit, kun kävit lukemassa uuden avaukseni. Minä taas teen niin monta avausta kuin haluan, niistä asioista, jotka katson tärkeiksi ja mielenkiintoisiksi. Uusi avaus on eräällä tavalla vastaus yhteen kysymyksistäsi. Kaikki sen sijaan eivät ansaitse vastausta. Vastauskyvystäni ei ole kysymys. Tämän palstan ihmiskunnia tai ketjun pituus ei myöskään merkitse minulle mitään, toisin kuin sinulle.

        Ja mitä sinun "puheeseesi" eli kirjoituksiisi tulee, siedän niitä oikein hyvin. Ne ovat ikkuna ihmisen sairastuneeseen mieleen ja tästä näkökulmasta niitä on hyvinkin mielenkiintoista tutkia.

        Sano vain "seuraaviin avauksiisi en enää tule". Sinä kyllä tulet, koska et voi poissa pysytellä.

        Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

      • Hänarmahtaa
        Jumalaonlaupias kirjoitti:

        Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

        ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi."

      • Hänarmahtaa
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        "Onko se vain minun ajatukseni, että jokainen Kristuksen hengestä osaton on Saatanan hengen vallassa?"

        Mietipä hetki, millä tavalla Jeesus jutteli samarialaisnaisen kanssa Syykarin kaivolla? Huusiko Jeesus ensimmäisenä "väisty saatana!"? Ei huutanut. Hän jutteli naiselle leppeästi.

        Mutta vaikka ihminen ymmärryksensä tai tietonsa puutteesta ei tottelisikaan elämässään vielä Jumalaa, Raamattu kehottaa suhtautumaan tällaiseen ihmiseen lämpimästi rakastaen, myötäeläen ja rinnallakulkien. Mitä sinulla on tarjottavaa lähimmäisillesi? Näköjään vain armeijan kapiaisen kielenkäyttöä, saatanoita, tuomioita - ja muka totuutta! "Väisty tieltäni saatana" on näköjään ainut elämäsi motto ja moottori, jonka osaat lähimmäisillesi lausua. Kumma, että Jeesus puhui ja opetti niin paljon, vaikka yksi lause olisi TeuvoSunin mielestä riittänyt, koska ihmiset olivat "lihansa puolesta herkistyneet Saatanan valheille".

        Sillä Herra hankkii oikeuden kansallensa ja armahtaa palvelijoitansa, koska hän näkee, että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa.

      • Hänarmahtaa
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Tämä Jeesuksen sana

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

        on totta. Ja se tarkoittaa, että evankeliumia julistetaan todistukseksi Jeesuksen hankkimasta PELASTUKSESTA, niin että jokainen joka Jeesukseen uskoo, pelastuu.

        Todistus ja pelastus riippuvat toisissaan kiinni uskon kautta. Sinun selityksesi tuosta raamatunjakeesta on tarkoitushakuisen väärä.

        Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan."

      • Hänarmahtaa
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Minulla kyllä on kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä mutta sinulla itselläsi ei ole.

        Kun Jeesus sanoo "tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailman, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu" se tarkoittaa:

        että evanekeliumia pelastuksesta Jeesuksessa uskon kautta julistetaan. Evankeliumia tarkoittaa ilosanomaa Jeesuksesta. Eihän sellainen olisi mikään ilosanoma, joka ei todista siitä, mistä sen pitäisi todistaa eli valmistetusta pelastuksesta.

        Sellainen sanoma, joka olisi ikään kuin vain todistukseksi siitä, että pelastusta ei teille ikävä kyllä ole enää tarjolla, on vihan ja tuhon sanomaa. Ei suinkaan evankeliumia.

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

      • Hänarmahtaa
        2005 asti seurannut kirjoitti:

        Tämä Jeesuksen sana

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

        on totta. Ja se tarkoittaa, että evankeliumia julistetaan todistukseksi Jeesuksen hankkimasta PELASTUKSESTA, niin että jokainen joka Jeesukseen uskoo, pelastuu.

        Todistus ja pelastus riippuvat toisissaan kiinni uskon kautta. Sinun selityksesi tuosta raamatunjakeesta on tarkoitushakuisen väärä.

        Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!

    • Poistin yhden kirjoitusvirheen takia. Tässä korjattu vastaus:

      Se on Saatanan ikiaikainen ja ihana valhe, että ihminen pelastuu Jumalan armosta vain uskon kautta, Jeesuksen nimeä hokemalla.

      Ihminen pelastuu vasta Jeesuksen käskyjen tottelemisen kautta, kun ne johdattavat hänet totuuteen, jossa ihminen pyhitetään:

      "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.

      En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.

      Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus."

      Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.
      Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.

      Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."

      Yksikään kaltaisesi Jumalan paaduttamaksi tullut, ei enää pysty uskomaan Kristuksen lähettämän ihmisen todistusta, ja siksi hän on tämän totuuden ilmoittanut:

      "Tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

    • Huuda vielä muutama herjaus sieltä riettauden virrasta, niin pääset vihdoinkin kuuden vuoden odotuksen jälkeen viikon suosituimmaksi kirjoittajaksi.

      Vastauksilla lupaan sinua auttaa, että tuohon tavoitteeseen pääset.

    • 6 vuotta seuranneelle 1. kysymys:

      Mitä sinulle merkitsee tämä Jeesuksen ilmoitus:

      "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

      Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

      • 6. vuotta seuranneelle 2. kysymys:

        Mitä sinulle merkitsee tämä Jeesuksen ilmoitus:

        "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on jumalalle iljetys."

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        6. vuotta seuranneelle 2. kysymys:

        Mitä sinulle merkitsee tämä Jeesuksen ilmoitus:

        "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on jumalalle iljetys."

        6. vuotta seuranneelle 3. kysymys:

        Mitä sinulle merkitsee tämä Jeesuksen ilmoitus:

        "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

      • Eräs Muu

        Se merkitsee tätä:

        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

      • Eräs Muu kirjoitti:

        Oleko sinä löytänyt sen kapean tien?

      • Eräs Muu
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Oleko sinä löytänyt sen kapean tien?

        Luulen kulkevani omaa tietäni.

      • Eräs Muu kirjoitti:

        Luulen kulkevani omaa tietäni.

        Koska et tullut tähän keskusteluun vain herjataksesi, niin sentähden todella toivon, että tiesi olisi se oikea elämäntie. Sillä onhan näistä luulevista näinkin ilmoitettu:

        "Moni luulee oma tietään oikeaksi, vaikka se on kuolemantie."

    • häivy täältä

      suni-psykopaatti! Olet pelkkä riidanhaastaja ja saastainen valehtelija. Mitään järkevää et ole kirjoittanut vuosikausiin.

      • Hanki oma elämä

        Kerjäätkö huomiota typeryydellä, aika epätoivoinen yritys.

      • Oletko koskaan miettinyt, mistä tämä näkemyksesi johtuu:

        "Mitään järkevää et ole kirjoittanut vuosikausiin."

        Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että Saatanan tekopyhittämänä ja Jumalan paaduttamana et enää siedä kuulla tervettä oppia, eli totuutta.

      • Hanki oma elämä kirjoitti:

        Kerjäätkö huomiota typeryydellä, aika epätoivoinen yritys.

        Hänellä on jo oma elämä:

        "Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan.

        Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomisemaan elävät ja kuolleet."

    • toteavainen

      Tässä väittelyssä Teuvo jäi selkeästi kakkoseksi, ihan vain omaa epäloogisuuttaan.

    • ainakin 2xxx

      Tämä on hyvä keskusteluketju ja ansaitsee noston.

    • ???

      "Tämä on hyvä keskusteluketju ja ansaitsee noston."
      Minkä ihmeen takia?

      • Jepulis jep

        Sitä minäkin ihmettelen, kun sinäkin keskellä yötä halusit tämän taas esille nostaa.

    • Raimon alku

      Hiivaa joukkoon, niin taikina nousee!

    • Eipä ole alkup.Raimo tänne ilmestynyt.

      Taitaa laittaa edelleen kymmentä tikkua laudalle Kannuksessa.

      Sillä hän ainut, joka on totuutta vuodesta 255 asti herjannut, ja jopa samoilla lauseilla kuin tämä Saatanalta jälleen uuden nimimerkin saanut Raimo Pasonen.

      • 2005 asti seurannut

        Näin puolitoista vuotta tämän aloituksen jälkeen, vastaan sinulle nyt tämänkertaisen viestisi johdosta: en ole Raimo.

        Nimimerkkini on 2005 asti seurannut. Mutta mitä siitä voidaan lukea?

        Olet lukenut sen aivan väärin. Siksi menet arvailuissasi täysin harhaan. Sitäpaitsi nimimerkeistä ei pitäisi olla täällä kysymys vaan Raamatusta.

      • Tiaknoossi

        Sinulla on Raimo-fobia. Oireet viittaavat siihen.

      • Otollinenpäivä
        Tiaknoossi kirjoitti:

        Sinulla on Raimo-fobia. Oireet viittaavat siihen.

        Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

    • Niin aivan.

      Aivan niin.

    • Ainauskollinen

      Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

    • Jobkäsitti

      niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun.'

    • Armoriittää

      Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

    • Hänarmahtaa

      Etsikää hyvää, älkääkä pahaa, että te eläisitte. Silloin Herra, Jumala Sebaot, on oleva teidän kanssanne, niinkuin te sanotte.

    • Hänarmahtaa

      Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.

    • faddgsfdfas

      Mitä tavoitetta varten heidän olisi hyvä uskoa sinua?

      Tähän voi vastata vain: Oman sielunsa pelastuksen tähden on hyvä uskoa sanan julistajaa jos hän puhuu Raamatun sanaa oikealla tavalla. Ei minkään muun tähden. Valhe ei ole totuus ja uskova ei voi valehdella.

      • safdfsgddaf

        "Valhe ei ole totuus ja uskova ei voi valehdella."
        Siinä tapauksessa minä en ole tavannut ainuttakaan uskovaa. Itseään uskoviksi nimittäviä sen sijaan tunnen lukuisia, ja heiltä kyllä tuo valehtelu sujuu eriomaisesti.

      • Looginen.selitys
        safdfsgddaf kirjoitti:

        "Valhe ei ole totuus ja uskova ei voi valehdella."
        Siinä tapauksessa minä en ole tavannut ainuttakaan uskovaa. Itseään uskoviksi nimittäviä sen sijaan tunnen lukuisia, ja heiltä kyllä tuo valehtelu sujuu eriomaisesti.

        Siksi ne uskikset satuilee, koska ne itsekin satuihin uskoo.

    • Hänarmahtaa

      Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää ja saattakaa oikeus voimaan portissa: ehkäpä Herra, Jumala Sebaot, armahtaa Joosefin jäännöstä.

    • Hänarmahtaa

      Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.

    • AlussaoliSana

      Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

    • Hänarmahtaa

      Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

      • Raamatun.mukaan

        Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    • Hänarmahtaa

      Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.

    • Hänarmahtaa

      Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.

    • Hänarmahtaa

      Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.

    • Hänarmahtaa

      Ja Mooses sanoi Herralle: "Katso, sinä sanot minulle: 'Johdata tämä kansa sinne', mutta et ole ilmoittanut minulle, kenen sinä lähetät minun kanssani. Ja kuitenkin sinä sanoit: 'Minä tunnen sinut nimeltäsi, ja sinä olet myös saanut armon minun silmieni edessä.'

    • Hänarmahtaa

      Jos siis olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin ilmoita minulle tiesi, että tulisin tuntemaan sinut ja tietäisin saaneeni armon sinun silmiesi edessä; ja katso: tämä kansa on sinun kansasi."

    • Hänarmahtaa

      Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi.

    • Hänarmahtaa

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • Hänarmahtaa

      Ja he virittivät ylistys- ja kiitosvirren Herralle: "Sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti Israelia kohtaan." Ja kaikki kansa nosti suuren riemuhuudon ylistäen Herraa siitä, että Herran temppelin perustus oli laskettu.

    • Hänarmahtaa

      Mutta nyt on meille hetkiseksi tullut armo Herralta, meidän Jumalaltamme, koska hän on sallinut pelastuneen joukon meistä jäädä jäljelle ja antanut meille jalansijan pyhässä paikassansa, että hän, meidän Jumalamme, valaisisi meidän silmämme ja soisi meidän hiukan hengähtää orjuudessamme.

    • Hänarmahtaa

      Oi Herra, tarkatkoon sinun korvasi palvelijasi rukousta ja niiden palvelijaisi rukousta, jotka tahtovat peljätä sinun nimeäsi! Anna tänä päivänä palvelijasi hankkeen menestyä ja suo hänen saada armo sen miehen edessä." Minä olin näet kuninkaan juomanlaskija.

    • Jumalaonhyvä

      Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

    • Jumalaonhyvä

      Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

    • Jumalaonhyvä

      Mutta minä saan sinun suuresta armostasi tulla sinun huoneeseesi, saan kumartaa sinun pyhään temppeliisi päin sinun pelvossasi.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.

    • Jumalaonhyvä

      Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.

    • Jumalaonhyvä

      Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.

      • Ex-vl.Jumalan.armosta

        Oikein hyvä, että olet innostunut noiden, sinänsä tyhjänpäiväisten lorujen palstalle kopioimiseen. Myönteistä siinä on nimenomaan se, että se älytön veren kanssa sottaaminen on jäänyt vähemmälle.

    • Jumalaonhyvä

      Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa.

    • Hartaasti

      Keskustella en osaa, mutta kolmesta en luovu:

      Sovintoverestä
      Teuvon herjauksesta
      Raamatun kopioinnista

    • Jumalaonhyvä

      Säilytä armosi niille, jotka sinut tuntevat, ja vanhurskautesi oikeamielisille.

    • Jumalaonhyvä

      Sinä, Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja totuutesi varjelkoon minua aina.

    • Jumalaonhyvä

      Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti.

    • Jumalaonhyvä

      Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.

    • Jumalaonhyvä

      Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä, minun huuleni ylistäkööt sinua.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa,

      • aloittaja2011

        Hei! Olen aloittanut tämän ketjun vuosia sitten. Minun puolestani sitä ei tarvitsisi jatkaa, ei edes raamatunlauseilla. Teksti on tehtävänsä täyttänyt. Mikä on sinun motiivisi pitää tätä yllä?

      • Terrorisoi.palstaa
        aloittaja2011 kirjoitti:

        Hei! Olen aloittanut tämän ketjun vuosia sitten. Minun puolestani sitä ei tarvitsisi jatkaa, ei edes raamatunlauseilla. Teksti on tehtävänsä täyttänyt. Mikä on sinun motiivisi pitää tätä yllä?

        Tälle nettihäirikölle motiiviksi riittää se, että saa tehdä kiusaa. oikeasti uskonasioista kiinnostuneille.

      • KiitosNauruista

        "oikeasti uskonasioista kiinnostuneille. "

      • Jaihanvarmasti
        Terrorisoi.palstaa kirjoitti:

        Tälle nettihäirikölle motiiviksi riittää se, että saa tehdä kiusaa. oikeasti uskonasioista kiinnostuneille.

        Katso peiliin. Sieltä löydät todellisen nettihäirikön.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja sanoi: Herra, jos minä olen armon löytänyt sinun edessäs, niin älä mene palvelias ohitse.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3704
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      583
      3483
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3382
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2177
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2121
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      319
      1935
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      157
      1636
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe