90-luvun lama??

erkkokaupa

Jatkuvasti toitotetaan miten hirveä lama oli 90-luvulla. En muista siitä mitään kummallista eikä tuntunut missään. Ostin mm. asunnon silloin velkarahalla ja korkoprosentti lähenteli viittätoista. Toisaalta pankista sai määräaikaistalletuksille 11-12 prosentin koron. Rahaa riitti ja sitä käytettiin reippaasti. Jos joitakin yrityksiä meni nurin, niin ei sen enempää ollut kuin normaalitilanteessakaan.

Tänä päivänä alkaa pelätä, että kerrassaan kaikki romahtaa. Onko se pelkästään median hypetystä vai missä mennään? Kertokaa joku joka luulee tietävänsä.

80

6642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 90's black decade

      sulla lienee ollut sitten varma työpaikka, valtiolla tai kunnalla 90-luvulla?
      Itse valmistuin juuri koulusta v. 1993, syvimmän laman aikoihin, armeijakin oli vielä edessä vastuksina niin eipä löytynyt töitä.
      Vasta 90-luvun jälkipuoliskolla aloin päästä jotenkin kiinni työelämään.
      Et siis liene huomannut miten työttömyys räjähti 90-luvulla käsiin kun yrityksiä meni konkurssiin ja venäjänkauppa tyrehtyi niin viennin vetokin romahti ja paljon ihmisiä sai lopputilin. Maassa oli hetkessä 500.000 työtöntä.

      Et liene tarvinnut terveyspalvelujakaan niin et ole huomannut että 90-luvun lama toi pysyvästi käyttöön terveyskeskusten käyntimaksut, eli maksetaan kahteen kertaan siitäkin, ensin huikeina veroina ja sitten vielä käyntimaksu pitää maksaa vaikka palveluja on vain karsittu ja huononnettu sitten 80-luvun.

      Et vissiin ole huomannut että leipäjonot ilmestyivät pysyvästi käyttöön 90-luvulla vaikka sellaisia ehkä viimeksi on ollut joskus sota- tai pulavuosina.

      Et ole tainnut autoakaan omistaa, et ole siis huomannut että 90-luvun lama toi pysyvään käyttöön ensin tuulilasitarran, sitten käyttömaksun mikä nykyään on nimellä ajoneuvovero. Teiden kunto on huonontunut radikaalisti, on jopa palattu asfaltoinnin sijasta soratieaikaan joillain teillä!! Bensalitran hinta pompsahti 90-luvulla ja bensamittareille alkoi ilmestyä tarroja joissa luki että bensalitran hinnasta 75% on veroa.

      Et kaiketi huomannut 90-luvulla valtion kansalaisiltaan pakolla ottamaa lainaakaan.

      Sitä ennen 80-luvulla kuvitteli että kaikki menisi vain eteenpäin ja parempaan suuntaan joten mielenkiintoisista visioista huolimatta 2000-luku on ollut todellinen pettymys.

      Markkinatalous on huono järjestelmä, 90-luvulla tuhoutui oman maamme talous, sitten mentiin EU:n ja Euroon ja nyt näyttää koko euroopan talous tuhoutuvan.

      Taidat olla aika itsekäs tyyppi, mitään ongelmia ei voi olla kellään jos Sinun Oma Perseesi voi hyvin?

    • kuuppaköö

      olin töissä pikkufirmassa 90-luvulla ja lama tuli tietysti . Lomautukset sattui oikein sopivasti, aloimme juuri päällystää taloon uutta ulkovuoria kun 2 kk lomautus alkoi, eli ihan sopivasti, sitten jatkoimme 3-4 päiväistä työviikkoa muutaman vuoden ajan. Mitään taloudellista vahinkoa ei syntynyt, silloin sai liitosta päivärahan kokonaisena aina niiltä päiviltä kun ei töitä ollut, toisi kuin nykyään, nythän saa jotain soviteltua päivärahaa kokonaisen sijaan.Senpä takia lomautukset hoidetaankin kokonaisen viikon mittaisina nykyään, ettei soviteltuun pv.rahaan tarvi mennä. Ei se lomautus nytkään paha asia ole, saisi vähän ylimääräistä lomaa, on senverran työvuosia jo takana, että mieluusti hieman huilaamme välillä.

    • sdtrykjfyuk

      >>Jos joitakin yrityksiä meni nurin, niin ei sen enempää ollut kuin normaalitilanteessakaan.

      • tgjgöoyöi

        Niin paljon kyllä porukkaa jota ei koskettanut ja koko lama oli silloisen vasemmiston lietsomaa äänestäjille joka sitten puheillaan torppasi kulutuksen kohtalokkaaksi kun lama vain kosketti Suomea.


    • työ opettaa

      pahempi lama on tulossa kuin oli 90-luvulla. Nyt se iskee nuoriin kovemmin kuin koskaan sillä me vanhat olemme jo niin kauan töissä kulkeneet että pärjäämme jo muutenkin ,nuoret pitäisi pitää töissä, mutta taitaa vaan taas käydä niin että nuoremmasta päästä aletaan pois potkimaan, vaikka meitä vapaaehtoisia olisi yllinkyllin, aina ei kehtaa olla itseään tyrkyttämässä, nyt niinkuin poislähtöön... työnantajan pitäisi itse käydä kysymässä yli 57v. onko halua lähteä, siinä saisi moni nuorempi jäädä.Vaikka se työ ei vielä sujukkaan samaan malliin kuin kokeneemmalla niin siinä se taito kehittyy kun saa töihin jäädä, ja syntyy seuraava osaajien sukupolvi.

    • Lukihäiriöinen.

      Hei kaikille,paljon puhutte asiaa ja monilla on omakohtaiset kokemukset 1990 luvusta,ei ollut todellakaan mitään herkkua,työttömiä oli ja on vieläkin aivan törkeen paljon.

      Ihmiset ei nähneet valopilkkua.2000 luvulle tultaessa muistot monella hälventyi,on otettu velkaa henkilökohtaisiin hankkeissiin ja valtio on samalla velkaantunut korviaan myöten.Esim:nuoret ei havitelleet niin voimakkaasti omaa asuntoa kuin tänäpäivänä,tuolloin trendi oli vuokra asuminen.Toisin kuin nyt on.

      Viimeksi 90 luvulla meitä nosti suosta nokia,nyt ei ole näkyvissä mitään mikä nostaisi suomen suosta.

      Tässä todennäisesti suomalaiset kärsii kymmeniä vuosia,tälläisessä yhteiskunnassa me tullaan elämään,valtio on lahjoittanut suuria summia kreikkaan ,(suomen kansalle annettiin ymmärtää lainasta.)

      Kysymättä kansalta juuta tai jaata.

      Elämme siis todella erikoista aikaa 2000 luvulla,käytännössä emme kerkiä päästä tulevasta taantumasta kuiville kun seuraava rytäkkä on jo nurkantakana.


      Tänään amerikkalainen taloustieteilijä niin kutsuttu tohtori tuho joka on onnistunut kaikissa ennustuksisaan oikeaan ,oli suomessa luennoimassa finlandia salissa.

      Hän kertoi karua kieltä,taantuma iskee yli 50% varmuudella ja kestää vuosikausia.

      Itse uskon että Roubini ei sanonut täysin suoraan ,koska sen veran valkeana porukka kuunteli.

      Kysymys on suuresta lamasta, ei taantumasta.

      Koko eurooppa voi laamantua sitä enen tietenkin taantuma jolloin ajat on jo heikot.

      Oman näkemykseni mukaan tulee paljon pahempi aika kuin 1990 luku oli missään vaiheessa.

      Vertaisin aikaa lähemmäksi 1930 lukuun.

      Nyt yksityiset on hankkineet suuria lainoja,paljon suurempia kuin tuolloin 1990 luvulla oli.

      Suomi on euroopan unionissa ja joutuu koko ajan olemaan holhouksen alaisena.

      Uskon suomen ja kreikankin irtautuvan eurosta,jolloin tulee toinen valuutta käyttöön.

      Tulevaisuuden näkymillä on paljon muitakin häiritseviä tekijöitä,mellakoita yleisesti koko euroopan alueella mahdollisesti aikojen kuluessa jos kurjuus laajenee niin sotakin on mahdollista.

      Erikoisinta nyt on tässä tilanteessa kreikalle myönetyt rahat onkin pitkälti sijoitettu sotakalustoon.

      Tuskin kukaan olisi lainannut jos asia olisi tuotu julki aikaisemmin.

      Eli he valmistautuvat puolustukseen.No kumminkin nuo rahat olisi suomi tarvinnut itse kohentaakseen oman maansa tilaa.

      No asiasta voisi purpasta vaikka läpi yön mutta 1990 luvun lama näyttäisi olevan pienempi kuin tuleva taantuma ja lama.

      • joku vaan

        1930-luku on huono vertailukohde, silloin ei laulatettu setelinpainokoneita.

        Nyt on eri tilanne, laman olisi pitänyt tulla vuonna 2000 ja olla melko lievä.

        Sitä on onnistuttu siirtämään ja pahentamaan liiallisella rahamäärän lisäämisellä, on syntynyt kupla kuplan jälkeen. Ja kaikissa sijoituksissa on ollut menetetty vuosikymmen, osakkeet, obligaatiot ja pankkitalletukset ovat tuottaneet yhtä huonosti eli alle inflaation.

        Nyt sekin tie on kuljettu loppuun, ellei haluta hävittää kaikkea hyperinflaatiolla.
        Saksalaiset vastustavat koska heillä on siitä kokemusta. Joskus 1920-luvulla joku kuljetti seteleitä kottikärryllä. Kun kävi kaupassa niin sillä aikaa setelit oli kipattu kadulle ja kottikärryt varastettu.

        Suomessa tietenkin tilannetta pahentavat Käteinen ja Urpilainen jotka ovat pihalla kuin lumiukot. Järkevällä politiikalla Suomi olisi päässyt lamasta melko vähällä.


      • tämä on kuulustelu
        joku vaan kirjoitti:

        1930-luku on huono vertailukohde, silloin ei laulatettu setelinpainokoneita.

        Nyt on eri tilanne, laman olisi pitänyt tulla vuonna 2000 ja olla melko lievä.

        Sitä on onnistuttu siirtämään ja pahentamaan liiallisella rahamäärän lisäämisellä, on syntynyt kupla kuplan jälkeen. Ja kaikissa sijoituksissa on ollut menetetty vuosikymmen, osakkeet, obligaatiot ja pankkitalletukset ovat tuottaneet yhtä huonosti eli alle inflaation.

        Nyt sekin tie on kuljettu loppuun, ellei haluta hävittää kaikkea hyperinflaatiolla.
        Saksalaiset vastustavat koska heillä on siitä kokemusta. Joskus 1920-luvulla joku kuljetti seteleitä kottikärryllä. Kun kävi kaupassa niin sillä aikaa setelit oli kipattu kadulle ja kottikärryt varastettu.

        Suomessa tietenkin tilannetta pahentavat Käteinen ja Urpilainen jotka ovat pihalla kuin lumiukot. Järkevällä politiikalla Suomi olisi päässyt lamasta melko vähällä.

        Eikös vuoden 2000 tienoilla puhjennut IT teknobuumi joka aiheutti pörssikurssien laskun? Eli jonkinlainen notkahdus silloin tapahtui.

        Jatkuva kasvu on kuitenkin jokatapauksessa mahdottomuus. Talous pitäisi perustaa sille ajatukselle että on saavutettu aktiviteetin katto ja tällä volyymilla on tultava toimeen, on vain järjestelykysymys miten toimeentulo järjestetään suurinpiirtein vakiona pysyvällä aktiviteetin määrällä.

        Oletetaan että myynti on 100kpl - 10kpl vaihteluväli tavaraa jossain ajassa ja se pysyy vakiona, tällöinhän voidaan raaka-aineet, palkat, jne. kustannukset säätää niin että saadaan silti jokin voitto-osuus toiminnan jatkamiseksi ja osinkojen maksamiseksi sijoittajille. Hintojen nostamisen perusteeksi ei kelpaisi sijoittajien lisääntynyt ahneus. Mielellään jos firma pyörisi ilman ulkopuolisia sijoittajia kokonaan niin päätösvalta asioista olisi kokonaan yrittäjällä itsellään.

        Onko yritykset oikeasti nytkään tarvinneet vierasta pääomaa niin paljon että on pitänyt turvautua sikamaisen ahneiden sijoittajien rahoihin vai onko tavoiteltukin tilannetta jossa firman osakkeita omistaa pääomasijoittajat ja voitaisiin pelata pörssipelejä ja siellä hävittyään potkia työntekijöitä pihalle saadakseen pörssin venäläisessä ruletissa hävityt rahat säästettyä takaisin?

        Vai onko yritysten osakkeiden ostaminen sijoittajalähtöistä että voisivat ahnehtia lisää osinkoja ja voittoja vaikka yritys sinänsä olisi velaton?


    • joku vaan

      Olet ymmärtänyt väärin.

      Monessakin asiassa.

      Normaalitilanteessa firmat keräisivät pääomansa ihmisiltä jotka haluavat ostaa osakkeita. Verotuksella tilanne on vääristetty niin että on parempi ottaa velkaa.

      Samoin tuo työntekijöitten poispotkiminen ja työttömyys.
      Jos työntekijä tuottaa enemmän kuin palkkansa ja sivukulut niin totta kai se palkataan heti. Siitähän jää firmalle rahaa.

      Jos ei tuota niin se on voi voi.
      Olen itse joutunut laskemaan urakkatarjouksia, verojen yms. jälkeen jäi 70.000 euron urakasta tekijälle ehkä 3000 euroa eikä siinä firma ottanut kuin 10% voittoa. Muu meni veroihin, eläkemaksuihin jne.

    • uusavutonta...

      Leikataampa isopalkkaisilta ja rikkailta nämä rahat ja nostetaan niillä tämä suomi tästä suosta. Sitten vaan tehtaita ja firmoja pystyyn, ei ne rahat tänne odottelemalla ala liukumaan. Asoiden eteen kun pitää jotakin Tehdä, puheet ei auta..

      • Rottalauma

        Näinpä näin mutta kun poliitikoita ei vois vähempää kiinnostaa kuin OMA PALKKA ja työedut ja bonukset ja ihmisten kurjistaminen. Mitä hyvää ne siellä päässä on koskaan saanu aikaan? Vuosi vuojelta homma menee entistä törkeämmäksi ja ovat vieläpä rikolliset lain ylä puolella. Eihän näitä rottia saa kuritettua muuta kuin lopettamalla verojen maksun.


    • palkkajohtajat

      Suomessa ei ikinä ennen ole ollut näin suurta pakkajohtaja armeijaa.
      He ajavat vain omia etujaan ja siinä menee yritykset ja firmat konkurssiin, eikä palkkojen maksamisesta pääse.
      On kultaista kädenpuristusta ja satojen tuhansien eläkkeitä. Työ ja työntekijä vähenevät tai siirretään ulkomaille mutta palkkajohtajat saa palkkansa kultaiset kädenpuristukset ja bonukset ja eläkkeet iästä riippumatta.

      • metsään mennään

        "Mitään taloudellista vahinkoa ei syntynyt, silloin sai liitosta päivärahan kokonaisena " On se toisille helppoo! Mistähän ratat tulee? No verovaroista tietenkin!

        Itse olin yrittäjä -90 luvulla kuten nytkin, lama puras yli puolet liikevaihdosta onneks ei työntekijöitä eikä paljoo velkaa sekin kotimaista.
        Silloin tuntui olevan se henki ettää lama koskee vain yrittäjiä? näin monet kuvitteli ja pahiten se tietysti koettelikin moni yrittäjä menetti omaisuutensa ja meni "narunjatkoks" Menettihän siinä moni duunarikin työnsa. Nokian nousu pelasti suomen hyvinpitkälle ja muutenkin vienti lähti vetämään.

        Mistäs nyt revitään nousun eväät? Tosin yritykselläni on töitä enemmän kuin koskaan ei edelleenkään työtekijöitä (miksköhän?)

        Paperi ökyduunarit paukutti henkseleitään ja lakkoili itsensä kortistoon,
        aika surullinen kuvio nuorten kannalta, muttä pääsihän vanha kommarikaarti eläkkeellee jotenka mitäs nuorista!


    • kaikenlaisia...

      ole 'yrittäjä' tyytyväinen jotta työntekijäsi saa liitonrahat aiheutettuasi heille työttömyyttä joko lomauttamalla tai irtisanomalla... voisi olla myös niin että joutuisit ihan itse maksamaan sen palkan myös siltä ajalta kun ei töitä ole.... että äläpä yhtään irvaile tyyliin 'on se toisille helppoa' ja ihan siltä varalta että itse joudut lopettamaan 'yrityksesi' kannattamattomana niin liity ihmeessä yrittäjien työttömyyskassaan

    • kfjwiergjiejberir

      Valtio yhdessä pankkien kanssa suurinpiirtein teurasti Suomesta ainakin kymmeniätuhansia yrityksiä ja aiheutti ainakin 500.000 ihmisen työttömyyden.
      80-luvun lopulla tyrkytettiin ottamaan valuuttalainoja jotka sitten 90-luvun alussa kylvivät tuhoa Suomessa, pankkituen piikki oli auki ja firmat kaadettiin konkurssiin kun veronmaksajat oli "parempi" maksaja kuin velkainen vaikkakin muuten terve yritys.

      Tämä on sen verran suuren luokan rikos Suomalaisia vastaan että poliitikot ja pankkiirit ketkä aiheuttivat tämän tulisi vangita loppuiäkseen aiheuttamasta enempiä tuhoja ja velvoittaa maksamaan korvauksia vaikka pakkotyöllä vankilassa ruoskimisen uhalla. Voisin itse olla ruoskimassa mutta vihani voimalla ruoska menisi läpi konnan torsosta...

      • Joovainjoo

        Esko Aho hiljattain ihmetteli miksi niin kauheasti nykyään on kritiikkiä sen ajan hallitukselle. Hehän pelastivat Suomen.


      • anti-kepu

        Esko aho on kusipää.Pelasti jonkun porukan ja toiset heitettiin reunan yli


      • Anonyymi
        anti-kepu kirjoitti:

        Esko aho on kusipää.Pelasti jonkun porukan ja toiset heitettiin reunan yli

        Aho vihaa vasemmistoa samoin vihaa myös se Viinanen ja edellenen porvari hallitus.Nyt on hyvä hallitus .Ruotsissa oli myös lama silloin ,mutta ruotsalaiset hoitivat laman tyylikkäästi,elvytivät sisämarkkinoita toisin kun täällä,elytteiin vain rikkaita.


    • 4564566

      menneet on menneitä... tuleva on katkerampi

    • Myynti-inssinä olin

      Olin silloin konepajan myyntitöissä. Tilausten tulo vaan tyrehtyi kaikista ilmansuunnista ja sen mukana tuotanto taisi pudota noin puoleen parempien vuosien tasosta. Siinä sitten lähti väkeä eläkkeelle, jotkut vapaaehtoisesti pois kun lomautukset alkoivat ja meiltä onnellisilta, jotka jäimme taloon, leikattiin palkasta pois 10-20 prosenttia, isotuloisemmilta enemmän. Kyllä se yhteishenkeäkin sekä heikensi että jäävien osalta vahvisti, ja vallankin se, että vajaan kahden vuoden kuluttua ne leikatut palkan osat pystyttiin maksamaan kun tavara taas alkoi paremmin mennä kaupaksi.

    • kuuppaköö

      konepajalla olin minäkin, palkkoja ei sentään alennettu, lomautukset oli poikaa silloin...silloisen Neuvostoliiton romahdus aiheutti sen laman meillä... muuten ei ollut mitään heikkoa... tehtiin transtekin junavaunuihin osia ja se kauppa loppui kuin seinään... kahvitauon aikana oli tullut lappu kon eelle jottei saa jatkaa... siitä sitten tavarat varastoon ja siellä ne on vieläkin osittain, osa on uudelleen sulatettu.Mitkään muut rahoitus seikkailut ei vaikuttaneet firman toimintaan niinkuin useimmilla ne valuuttalainat.Niitä ei käytetty.Sitten kun 2kk lomautus oli ohi tehtiin lyhynnettyä viikkoa ja hyvin selvisi sekä firma että työntekijät.Kaikki jatkui hyvin senjälkeen.

    • Inssi merihädässä

      Olisi mielenkiintoista kuulla, miten 90-luvun alun VASTAVALMISTUNEET inssit/akateemiset ovat työllistyneet ja saaneet uransa alulle silloisen laman jälkeen. Vai menivätköhän työt sitten niille, jotka valmistuivat tuoreilla tiedoilla laman hellittämisen hetkellä, ilman "synkkää" työttömyysjaksoa cv:ssä...?

      Kurjalta kyllä tuntuu tämä työttömyyskierre, vaikka saavuttamillani "kupongeilla" lämmittäisi helposti jo vähän isommankin talon takkaa.

      • jp341

        Esim. rakennusalalta puuttuu yksi sukupolvi lähes kokonaan välistä.. Eli nämä 90-luvulla valmistuneet..

        Tämän huomaa siitä, että väki rakennusalalla on vanhaa sekä nuorta.. Siitä välistä sitten vähemmän..


      • ingengöör

        Osa sinnitteli hanttihommien/pätkätöiden/työttömyyden/jatko-opiskelujen välillä ja heillä taisi käydä lopulta ihan hyvin, jos ei huomioi heikompaa palkkakehitystä. Me 90-luvun loppupuolella valmistuneet päästiin paremmin suoraan työelämään.


      • 90-lama_karmivaa

        Monesta tuli juoppoja osa kuolleita jo. Osa möi itseäkin naisissa et saivat ruokaa ja vuokran maksettua. Suomessa kumma luulo et kyl sossu hoitaa EI HOIDA! jos olet takaaja ja/tai yrittäjä tai jomman kumman nuori aikuinen et saa tukea penniäkään 90 luvul ja nyt ei sais senttiäkään. Raakaa aikaa. Tuo lama oli oikeesti paha myös inhimillisellä tasolla. Itsemurhia muistaakseni oli n.11 000 kpl. En ihmettele yhtään.


      • unforgivable
        90-lama_karmivaa kirjoitti:

        Monesta tuli juoppoja osa kuolleita jo. Osa möi itseäkin naisissa et saivat ruokaa ja vuokran maksettua. Suomessa kumma luulo et kyl sossu hoitaa EI HOIDA! jos olet takaaja ja/tai yrittäjä tai jomman kumman nuori aikuinen et saa tukea penniäkään 90 luvul ja nyt ei sais senttiäkään. Raakaa aikaa. Tuo lama oli oikeesti paha myös inhimillisellä tasolla. Itsemurhia muistaakseni oli n.11 000 kpl. En ihmettele yhtään.

        Edelleen, anteeksiantamaton teko, suorastaan törkeä rikos ihmisyyttä vastaan koko 90-luvun lama ja kas kummaa kun taas on lama mikä on kestänyt jo 2008 lähtien...


      • meillä.on.nälkä

        Valmistuin työttömäksi 90-luvulla, kuten koko vuosikurssi, uusia maistereita valmistui joka vuosi lisää ja minä jäin pian pitkäaikaistyöttömäksi. Työkkäristä on tarjottu palkkatukitöitä, joista saatava palkka ei yhtään parempi työmarkkinatukea, vaihtoehtoisesti 9 euron kulukorvauksella orjatöitä. Päivääkään en ole tehnyt oman alani ja koulutukseni mukaista työtä, koska hallitus lakkautti 50 000 työpaikkaa julkisia kulttuuri- ja yhteiskunta-alan työpaikkoja 90-luvulla. Työpaikat, joita vielä opintoja aloittaessani luvattiin VARMASTI niille joilla on korkeakoulututkinto, lakkautettiin. Poliitikot ovat pettäneet kaikki sanansa ja lupauksensa, huolehtineet vain omistaan ja omasta kukkarostaan. Opintovelat kaatuivat minulla niskaan, en voinut tietenkään niitä työmarkkinatuella ja toimeentulotuella eläessäni maksaa, vasta kun sitten kun vanhemmat kuolivat ja siihen se perintö meni. Köyhyyttä koko elämä, hyvin suoritetusta korkeakoulutuksesta huolimatta. Olenko katkera, kyllä.

        Yksi sukupolvi syrjäytettiin täysin ja satun kuulumaan siihen. Moni ei varmasti ole hengissä enää, masennus oli yleistä silloin ja on edelleen. Rikkaita piti rikastuttaa ja köyhiä köyhdyttää, tuloeroja kasvattaa, ja siihen politiikkaan osallistuivat kaikki puolueet, ainakin hallitusvastuussa olevat. Tähän on tultu, että yliopistokoulutus ei takaa edes tavallista toimistotyötä, joita vielä 80-luvulla sain tehdä palkalla jolla tulin toimeen, olematta muuta kuin lukionkäynyt. Nyt en ole maisterinpapereilla kelvannut kuin roskia lajittelemaan ja sosionomeille kahvia keittelemään. Tämä on nöyryyttävää ja hävytöntä.

        Sivistymättömyys on saanut vallan ja natsit päästetty hallitukseen. Kun työministerinä on natsi, ei pidä ihmetellä nykyisiä työttömyydenhoitokeinoja, joiden järjettömyyden pitäisi olla ilmiselvää jokaiselle jolla on aivot, mutta ei, jostakin syystä on kansan ja kansankynttilöiden mielestä ihan järkevää ehdottaa, että työhakemuksia rustaamalla lisätään työtä. Kyllähän se työttömille työtä lisää, mutta palkkaa ei, vaan aiheuttaa vain lisää kuluja erityisesti niille, joilla ei ole varaa edes tietokoneeseen. Köyhien kurjistaminen on ollut virallista politiikkaa 90-luvulta lähtien ja kulttuurin köyhdyttäminen ja amerikkalaistaminen. Prostituutiosta tehtiin 90-luvulla kunniallinen ammatti, ja niinpä nykyisin kuka tahansa työssä käyvä, oli vaikka huora, on arvostetumpi kuin työtön, vaikka työttömällä olisi miten monet maisterin tutkinnot tai vaikka hän olisi kirjoittanut kymmenen kirjaa. Tähän on tultu, onko reilua? Natsit ja oikeistopopulistit sanovat että on reilua, ja että hyödyttömien ihmisten pitääkin kuolla nälkään, tauteihin tai ellei muu auta niin itsemurhaan tai eutanasiaan. Ihmisarvoa ei ole, elämässä ei ole mitään mieltä, kun ihmisen tehtävä on suojella taloutta ja yhteiskuntaa eikä päinvastoin.

        Jos ei pysty jostain syystä hyödyttämään yhteiskuntaa, joka hyödyttää vain rikkaita, ei muka ansaitse elää. Tämä julmuus näkyy kaikkialla ja on näkynyt 90-luvulta alkaen. Olen syntynyt väärään aikaan, väärään sukupuoleen, käynyt väärän koulutuksen ja kuulunut väärään puolueeseen. Siispä oma syyni omaan kurjuuteeni, oikeistopopulistit toteavat säälittä. Tässä on tehty tietoista kansanmurhaa, mutta se on tehty ovelammin kuin 30-luvun Saksassa. Nyky-Suomessa köyhät ja kipeät ja vammaiset ajetaan itsemurhaan, eutanasialaki kun tulee niin meno vain yltyy. Suomalainen yhteiskunta on ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioittamaton, sivistymätön valtio. Tässä maassa ihminen, joka on kirjoittanut 10 kirjaa, ei ole oikeutettu edes asuntoon, samaan aikaan maassa on vaurautta aivan varmasti enemmän kuin koskaan. Minä pidän tätä tilannetta täysin kestämättömänä, ja ennen pitkää tällainen ahneus ja eriarvoistaminen joutuu tuomion eteen.

        https://www.aamulehti.fi/kotimaa/pekka-42-ensin-meni-tyo-sitten-rahat-perhe-ja-lopulta-asunto-enaa-vain-pohja-voisi-pudota-24375176/


      • lamasta_irti_paassyt

        Valmistuin opinahjosta -93, jolloin lama oli edelleen päällä. Pientä pätkätyötä sain suhteilla, kävin työvoimapoliittisen täydentävän kurssin, ja ehdin aloitella jatko-opinnot, mutta jatkoin edelleen työnhakua. -95 avautui työpaikka kokoluokkaa selvästi pienemmässä kaupungissa, joten keskeytin jatko-opinnit, muutin toiseen maakuntaan (ja samalla omaan talouteen), ja sillä tiellä edelleen, vakiduunissa.
        Luokkakokouksessa vuosi sitten selvisi, että vuosikurssiltani kaikki (jotka tarkoituksella eivät olleet jättäneet työuraa) olivat tuolloin alan (IT) töissä.


      • Seamk
        ingengöör kirjoitti:

        Osa sinnitteli hanttihommien/pätkätöiden/työttömyyden/jatko-opiskelujen välillä ja heillä taisi käydä lopulta ihan hyvin, jos ei huomioi heikompaa palkkakehitystä. Me 90-luvun loppupuolella valmistuneet päästiin paremmin suoraan työelämään.

        Itse valmistuin ammattikoulusta 1994 ja alan töitä ei ollut. Tein maatalouslomittajana pätkä hommia ja menin armeijaan. Sen jälkeen menin tekuun ja valmistuin teknikoksi 1998. Silloin oli jo nousukausi ja töitä löytyi


    • karppa.

      Aloittaja ei näköjään tiedä MITÄÄN 90-luvun lamasta. Tämän päivän valtionvelka on peruja juuri tuolta ajalta. Silloin valtiovelka nousi dramattisesti. Ennen kyseistä lamaa Suomen valtionvelka oli todella pieni.

      Kun lama oli jotenkin voitettu niin velka jäi, Suomi teki pitkään, niin kuin nykyäänkin, alijäämäisiä budjetteja. Monet entiset yrittäjät, joita oli silloin paljon, maksavat tänäkin päivänä 90-luvun laman seurauksista. Jos ei muuten, niin ainakin niin, että se omaisuus mikä heiltä silloin hävisi, niin se hävisi lopullisesti.

      • valmistuin 1993

        90-luvun yrittäjien kokemukset eivät todellakaan kannusta perustamaan uusia yrityksiä tähän maahan, Suomen valtio sekä pankit ovat liian epäluotettavia "sopimuskumppaneita", terveitäkin yrityksiä teurastettiin jos heillä oli valuuttalainaa kun pankkien mielestä veronmaksajat olivat "parempi" maksaja kuin yritys ja valtion pankkitukipiikki oli auki.
        90-luvun lama on anteeksiantamaton teko Suomen eliitiltä tavallisia kansalaisia vastaan!!


    • rg54bgg

      Laman läpi pimeillä töillä ja ansiosidonnaisella päivärahalla työllisyyskursseilla.

      Velat sain maksettua 1993. Luumuilemalla jotenkin. Ei ihme että oon pysyny poikamiehenä ja säästölinjalla.

      Poliitikot saa haistaa paskansa, eivät tehneet mitään.

    • kuyte3

      Meikän 90-luku kului opiskelun merkeissä ja matkustelussa ympäri maailmaa. Näin jälkeenpäin tarkastellen ainoa muutos oli, että vuoden -90 jälkeen en työskennellyt yksityisellä puolella vaan valtion hommissa (vuonna -91 pistin tämän oman laiskuuteni piikkiin lähtiessäni hakemaan kesätöitä vasta toukokuussa, mutta voihan olla että yksityisellä puolella ei tuolloin yksinkertaisesti ollut hommia tarjolla). Samoin muut koko 90-luvun töissä olleet tuskin huomasivat koko lamaa. Toki lehdistä löytyi sittemmin kaiken maailman lamatragediaa.

      Sittemmin kiinnostuin pörssisijoittamisesta - ja osasin vieläpä myydä kaiken pois vuoden 2000 alkukeväällä (mikä oli täysin aloittelijan tuuria).

      Tämä päivä? Uskon, että "kaiken romahdus" on todellakin tulossa, mutta se ajoitus... ja elämää tulee olemaan senkin jälkeen, jollei sitten puskan takaa tule asteroidi joka saman tien tuhoaa kaiken tunnetun elämän.

      (Tosin jo muinaiset assyrialaiset ennustivat maailmanloppua n. 2800 eKr nähdessään vallitsevan lahjonnan, moraalittomuuden ja silloisen kurittoman uuden sukupolven.)

    • unforgivable 90's
    • Anti-Tantta

      90-luvulla pankit kämmäsi ja poliitikot tuli pelastamaan yrittäjien kustannuksella. Pankit yksinkertaisesti ilmoittivat yrittäjille että nyt pitää maksaa heti koko laina, tai hankkia lisävakuuksia sukulaisilta, jolloinka nekin joutuivat jättivelkaisiksi. Pankit kusettivat laittomasti ja erittäin rankasti yrittäjiä, lähes kaikki veivät asian oikeuteen. Pankkien touhu oli kertakaikkiaan törkeää ja laitonta, mutta meidän korruptoitunut poliittinen ja juridinen järjestelmä ei ainoastaan kohdellut oikeudenmukaisesti yrittäjiä, vaan suoranaisesti auttoi ryöstämisessä. Koska silloin ei edes ollut SOMEa tai muutakaan ja tiedotus oli täysin valtiovallan hallussa, ihmiset eivät tienneet että he eivät olleet yksin ongelminensa vaan sama tapahtui tuhansille yrittäjille. Nyt jälkikäteen on selvinnyt että tätä rikollista toimintaa tehtailtiin erittäin laajassa mittakaavassa ja joukkokanteita alkaa pukkaamaan. Nyt kun ollaan EUssa ja tähän jumalattomaan maahan tulee sivistynyt oikeuslaitos, moni yrittäjä on viemässä keissit uudestaan oikeuteen. Mutta silloin tilanne oli täysin sietämätön. Voit esim. katsoa Suomen itsemurhatilastoa, se oli silloin kaksi kertaa korkeammalla kuin nytten. Tilastopiikkiä selittää yrittäjien itsemurhat

      http://www.findikaattori.fi/fi/10

      • unforgivable

        90-luvun lamaan syyllliset poliitikot ja talouspäättäjät ovat vielä rankaisematta...


      • commentator
        unforgivable kirjoitti:

        90-luvun lamaan syyllliset poliitikot ja talouspäättäjät ovat vielä rankaisematta...

        ... mutta palkittu heidät jo on.


    • Ellimarii

      En minäkään siitä muista mitään. Syy: minulla oli silloin työpaikka ja rahasta ei ollut pulaa.

    • KrPennonen

      Muistan hyvikin.
      Kaksi Pk-tason työnantajaani meni konkurssiin ja kolmannessa jonka palvelukseen pääsin 120km:n päähän, jouduin muutaman kuukauden jälkeen irtisanomaan porukasta 1/3:s osan.
      Itselläni ei ollut missään vaiheessa heikkoa.

      • tuhoisa.90-luku

        Miten kävi irtisanomillesi ihmisille myöhemmin, pääsivätkö uuteen työpaikkaan, sortuivatko alkoholisteiksi, menettivätkö kaiken, kenties joku tappoi itsensä?


      • KePennonen
        tuhoisa.90-luku kirjoitti:

        Miten kävi irtisanomillesi ihmisille myöhemmin, pääsivätkö uuteen työpaikkaan, sortuivatko alkoholisteiksi, menettivätkö kaiken, kenties joku tappoi itsensä?

        Luokkahitsarit kutsuttiin töihin heti irtisanomistiedon tultua.
        Muutama yleismies pääsi kaupungin työllistämisjuttuihin.
        Jokunen jäi päivärahoille mutta heidät pyydettiin takaisin tilanteen parannuttua parin vuoden päästä. Minä en ollut riveissä.
        Kaksi kaveria, jo valmiiksi alkoholiin mieltyneitä, sortuivat siihen. Vanhempi. 5-kymppinen lopullisesti. Nuoremmasta, hieman yli 3-kymppisestä, minulla ei ole tietoa.


    • martizxs

      1993-1995 hirveää aikaa, masennusta, stressiä, keho rupesi reagoimaan huonoon oloon.

      Opiskelemalla työttömyyskorvauksilla kituutin, opiskelin taloutta sinä aikana.

      Velkaa en ole ottanut, säästeliäästi elelee.

      Pelko tulevaisuudestahan se aina on päällä.

    • Åpoiuytr

      Lapsi olin vielä 90-luvulla, ei näkynyt perheessä mitenkään.. ruokaa oli aina pöydässä ja vaatetta kun tarvi. Asuimme omakotitalossa. Kyllä tämä lama mikä on meneillään on vetänyt pohjat kaikelta!!! Ja näyttää pahenevan vaan!! Poliitikot edesauttaa lamaa leikkaamalla ostovoimaa köyhiltä. Hyvä suomi 100v.

      • Suomi.OLI.hyvä.maa

        Tämä talousjärjestelmä ei näy toimivan tavallisten ihmisten hyväksi ja sellainen yhteiskunta ei pitkälle pötki joka kusee omien kansalaistensa niskaan tällä tavalla. Ennenpitkää on sota edessä tai yhteiskunta tuhoutuu muulla tavalla.
        Ennen oli kaikki paremmin, itse olin lapsi 80-luvulla jolloin koko maassa pyyhki hyvin, asuttiin omakotitalossa, ostettiin ensimmäinen uusi auto vuonna 1988, jne.
        En olisi uskonut miten päinvastainen jo 90-luku tulisi olemaan. No vanhemmilla oli töitä joitain pakkolomia lukuunottamatta, isä vaihtoi työpaikkaakin mutta itse valmistuin työttömäksi. Sitten sain joitain pätkiä, osa-aikaisia töitä, jne. epätyypillisiä hommia ja ensimmäisen vakituisen joskin huonopalkkaisen työn vasta 2000-luvun puolella. Kas kummaa sitten iski taas lama ja olen pidellyt kiinni tästä vakiduunista vaikkakin pakkolomia on ollut.
        Ei tarvitse kyllä haaveillakaan mistään omakotitalosta tässä elämässä, varsinkin kun niiden hinnat on puhalleltu kohtuuttoman korkeaksi. Vuokratkin ovat sikamaisen kalliit!
        Saat uskoa että vituttaa ja rankasti...


      • meillä.on.nälkä

        "Poliitikot edesauttaa lamaa leikkaamalla ostovoimaa köyhiltä. Hyvä suomi 100v."

        Se on järjetöntä, että Suomea yritetään pelastaa taas kerran rikkaita rikastuttamalla ja köyhiä köyhdyttämällä. Perusturvan taso on täysin riittämätön, ja jos köyhien asemaa parannettaisiin, kaikki menisi kulutukseen. Itse ostaisin ruokaa ja kävisin teatterissa, ehkä joskus ulkona syömässä, nyt ei ole varaa muuta kuin nälkävyön kiristykseen.

        On turhaa sormenheristelyä sekin, että aina valitetaan ettei työttömille ja muille vähävaraisille voida maksaa enemmän sosiaalitukea, kun se kuitenkin joillakin menee vain kaljaan. Jos ihminen ostaa rahoilla kaljaa, siitä suurin osa palaa valtion kassaan verojen muodossa, joten sekin perustelu on järjetön. Rikas ei juuri tue kotimaista ja paikallista kulutusta, köyhillä siihen ei välttämättä ole varaa, koska ulkomaiset halpamerkit ovat ainoa mihin on varaa. Koko yhteiskuntajärjestelmä on tuhoisa, koska eriarvoisuus väistämättä johtaa yhteiskunnalliseen tuhoon.

        Kirjoitin ketjuun ylempänä oman tarinani siitä, miten 90-luvun laman varjolla mm. minut syrjäytettiin työstä ja yhteiskunnasta.


      • rahat.tänne

        Rahan jakaminen suoraan kansalaisille vaikka kansalaispalkkana olisi varmasti tehokkaampi ja nopeampi keino nostaa Suomi lamasta kuin kaataa rahaa yrityksille ja toivoa kädet ristissä että vienti lähtisi vetämään. Tosiasiassa ne rahat menevät ulkomaisten omistajien taskuun osinkoina veroparatiiseihin ja Suomi ei kostu niistä sentin latiakaan!!


      • fdsk
        rahat.tänne kirjoitti:

        Rahan jakaminen suoraan kansalaisille vaikka kansalaispalkkana olisi varmasti tehokkaampi ja nopeampi keino nostaa Suomi lamasta kuin kaataa rahaa yrityksille ja toivoa kädet ristissä että vienti lähtisi vetämään. Tosiasiassa ne rahat menevät ulkomaisten omistajien taskuun osinkoina veroparatiiseihin ja Suomi ei kostu niistä sentin latiakaan!!

        Jos yrityksiä ja siten työllisyyttä ei tueta, kukas kansalaispalkan kulut maksaa? Tulevatko rahat taikaseinästä?


      • rahat.tänne
        fdsk kirjoitti:

        Jos yrityksiä ja siten työllisyyttä ei tueta, kukas kansalaispalkan kulut maksaa? Tulevatko rahat taikaseinästä?

        Yrityksiä ei pidäkään tukea koska yritysten tulee selvitä omin voimin. Tuet vääristävät kilpailua ja aiheuttavat tehottomuutta, miksi kehittää yritystoimintaa kannattavaksi jos valtio maksaa rahaa ilmankin.
        Korostan että yritystuet eivät ole lisänneet työllisyyttä vaan tukirahat ovat menneet ulkomaisten sijoittajien taskuihin veroparatiiseissa eli suoraan sanottuna tukirahat ovat menneet täysin hukkaan!


      • specter11

        Minkätakia suomen yrityksistä on niin moni ulkolaisessa omistuksessa? Siksi, koska suomalaiset ei itse osta yrityksiä.

        Isänmaalaisuutta on suomessa se, että kaulassa on leijonakoru, pilottitakki ja ollaan olevinaan niin isänmaallisia...

        Eikö kannattaisi jotain tehdä aidosti, että yritykset olisivat suomalaisten omistamia? No, eihän se onnistu, suomalaisen kuuluisi saada tuottoa ja osinkoa yrityksistä - OSTAMATTA ja OMISTAMATTA osakkeita!

        Kyllä me ollaan niin erinomaisia ihmisiä.


      • Ruotsi.esimerkkinä.taas
        specter11 kirjoitti:

        Minkätakia suomen yrityksistä on niin moni ulkolaisessa omistuksessa? Siksi, koska suomalaiset ei itse osta yrityksiä.

        Isänmaalaisuutta on suomessa se, että kaulassa on leijonakoru, pilottitakki ja ollaan olevinaan niin isänmaallisia...

        Eikö kannattaisi jotain tehdä aidosti, että yritykset olisivat suomalaisten omistamia? No, eihän se onnistu, suomalaisen kuuluisi saada tuottoa ja osinkoa yrityksistä - OSTAMATTA ja OMISTAMATTA osakkeita!

        Kyllä me ollaan niin erinomaisia ihmisiä.

        Valtio on ryöstänyt suomalaisten rahat niin vähiin että ei ole rahaa ostella mitään osakkeita. Kaikki mikä tulee, menee ihan peruselämiseen ja sekin kallistuu koko ajan joten köyhyys senkun lisääntyy tässä kurjassa maassa.
        Se on eri asia rikkaassa Ruotsissa jossa kansa on vaurasta ja omistavat osakkeita mutta silti Ruotsi on hyvinvointivaltio, paremmalla tolalla kuin Suomi. Ruotsissa on osattu tehdä asioita oikein, on ymmärretty että kansalaisten vaurastuminen on koko maan etu!


      • specter11

        Ruotsissa on aika liki yhtä suuri veroaste, kuin suomessakin. On totta, että ruotsi on rikkaampi. Heillä on n. 50% enemmän varallisuutta kokonaisuutena vrt. suomi.

        Kysymys on kulttuurista. Suomalaiset rinnastetaan venäjään ja sitämyöten kommunisteihin. Ja kommunistihan ei ikinä osta mitään osaketta - silti käyttäen omat ja muiden rahat.

        Vasemmistopuolueet eivät todellakaan halua, että tavalliset ihmiset ostavat osakkeita, vaan niistä kerrotaan dis-informaatiota aivan tarkoituksella. Tämä ongelma olisi nopeasti hoidettavissa koulutuksella - mutta, sitä ei haluta tehdä, koska vasemmisto vastustaa sitä.

        Lopulta, osakkeiden ostaminen ja niihin liittyvä tieto(taito) on keskittynyt pienelle piirille, joka kyllä ostaa osakkeita ja siirtää sekä pääomat, että hiljaisen tiedon suvussa eteenpäin.

        Suurin osa kansasta luulee, että osingot on ilmaisia. Ja tämä on ollut monen poliittisen tahon tarkoituskin, jotta saadaan vastakkainasettelua. Sama suuri yleisö ei tiedä yhtään mitään osakkeista ja ihmettelee aina jouluna verotietojen julkaisua - tämäkin tahallinen tarkoitus.


    • vastareaktio.väistämätön

      Suomessa on jo 25 vuotta pidetty suurta osaa kansasta syväkyykyssä työttömänä ja köyhänä. Jos olisin päättäjä niin minua kyllä jo pelottaisi kovasti että milloin tulee vastareaktio...

    • millainen.Suomi.olisinyt

      90-luvun laman pääsyyllisiksi on nimetty rahamarkkinoiden vapauttaminen, valuuttalainat ja neuvostoliiton romahtaminen.
      Itsekin olen ollut erittäin harmissani 90-luvun lamasta ja nähnyt sen vain negatiivisessa valossa mutta Koiviston kuolema palautti mieleen yhden hänen sanonnoistaan:
      "yleensä on viisasta luottaa siihen että kaikki menee hyvin."

      Mitä jos valuuttalainariski ei olisikaan lauennut ja neuvostoliiton lakkauttaminen ei olisikaan johtanut kaupan romahtamiseen, olisiko rahamarkkinoiden vapauttaminen onnistuessaan kohottanut Suomen elintason ja vaurauden vielä 80-lukuakin suuremmaksi? Millainen olisikaan Suomi nyt jos se olisi onnistunut, muistelisimmeko kaiholla vaurasta 80-lukua vai olisimmeko tyytyväisiä nykyhetkeen? Kenties suurtyöttömyyttä ei olisi koskaan muodostunutkaan vaan ihmisillä olisi hyväpalkkaiset työt, korkeintaan joku rappioalkoholisti olisi työttömänä, leipäjonot olisivat edelleen joku haalistunut muisto mummon ukin nuoruudesta pula-ajalta, jne.

      • Joovainjoo

        Rahamarkkinoiden vapauttaminen ei ole missään tuottanut hyvää koko kansalle. Ennen sitä 50 luvulta 70 luvulle oli kapitalismin kulta-aikaa.

        Rahamarkkinoiden vapauttaminen on köyhdyttänyt keskiluokkaa ja rikastuttanut rikkaita entisestään.


    • Ruotsinmaalta

      Tässä yksi sanoitus 90-luvulta. Löytyy YouTubesta.

      Robert Gustafsson - Då får vi väl dra åt på svångremmar

    • smalleconomics

      Onhan tässä maassa ekonomisteja ollut jo iät ja ajat. Heillä on tieto talouden kulusta.Yhden kirjan luin 90-luvun taantumasta, Nousukautta seuraa aina taantuma.

      Talous on kehitetty jo aikoja sitten ja pantu kirjoihin ja kansiin.Sieltä voi jokainen opiskella itselleen talouden tiedon.

      Ekonomisteja vaan ei kuunneltu eikä taloutta opiskeltu.

    • dsds33ds

      Lähdin Saksaan harjoittelemaan1990 syksyllä ja saavuin Suomeen 13.11.1991.Samana päivänä markka devalvoitiin. Korkotaso oli kova, pankkikin oli nostanut opintolainan koron 6,5 %sta 13 %iin. Täällä oli vuodessa romahtanut oikeastaan kaikki. Työttömyyttä ja konkursseja. Kun sitä meininkiä katselin niin päätös oli selvä, veloista on päästävä eroon.Velan maksussa meni kesäkuuhun 1993 asti.Onneksi oli sentään töitä. Samana vuonna sain kassankin kuntoon.

      Kun mitään taloudessa ei tapahtunut ryhdyin opiskelemaan taloutta. Mistään kun ei oikein saanut kunnon koulutusta opiskelin itsenäisesti.Työttömyyskorvaus rahoitti sen ajan ja pikku hommat.

      V,1995 talous sitten lähti nousuun.

      90-luvun lama meni siis töissä ja opiskellessa. Onneksi sain velat maksettua ja yksikseen kun on tullut elettyä on sitä jollain pärjännyt. Kova pelkohan siitä ajasta jäi. On vain pitänyt elää säästäväisesti ja taloutta seuraten.

      Valitettavasti monelta meni kaikki. Kova maailmahan se on ja pelkästään talouden takia.

      Ihmissuhteet rikkoutuneet, epäristiriitoja jne.

      Elämä on muuttunut selviytymiseksi vallitsevassa ympäristössä.

    • aprilliasyösilliä

      Taloustaidottamat sitten velkaantuivat, rahan reaalikorkokin oli kova. Kun positiivinen kassavirta loppui ajauduttiin velkojien armoille.

      Siinä se "show".

    • jp898

      Valitettavasti täällä ei taloutta opetettu aikaisemmin, en tiedä opetetaanko nykyäänkään.

      Nousu suhdannetta seuraa aina lasku suhdanne ja lasku suhdannetta sitten nousu. Heikko korko tietoisuus, korkoa tulee seurata koko ajan.

      Talouden voi opiskella sitten ihan itsenäisesti.

    • AatosAprikoija

      Värkkäämpä minäkin muutaman kommentin tähän yhteyteen. Sinä "Specter11" kirjoitit (13.5./klo 16.10) vasemmistolaisten poliitikkojen näkemyksistä. Ikävä kyllä taidat olla varsin oikeassa. Muistan, kuinka taannoin Paavo Arhinmäki ilmoitti eduskunnassa, että ei tavallinen kansa pörssiosakkeita omista. Ei taida Paavo-parka tietää, että meillä Suomessa on yli 800.000 pörssiin listautuneitten yhtiöitten osakkeitten omistajaa. ja kyllä siinä sankassa joukossa on runsain määrin myös tavalliseksi kansaksi tunnistettavaa väkeä. Sittemminhiukan myöhemmin SDP:n uunituorelta puheenjohtaja Antti Rinteeltä kysyttiin (joku toimittaja kysyi) suhtautumista ihmisten vaurastumiseen pörssiosakkeita omistamalla, niin Antti-poika käänsi keskustelun aiheen pörssikeinottelun jyrkkään tuomitsemiseen.

      Kun sekä sinä "Millainen.Suomi.olisinyt" kirjoitat (17.5.17/klo13.55) 90-laman yhteydessä rahamarkkinoitten vapattamisesta, valuuttalainoista ja Neuvostoliton romahtamisesta sekä kun sinä "Smalleconomics" kirjoitat (7.10.17/klo 12.48) siitä, mitenkä ekonomeja ei kuunneltu, vaikka heidän taholtaan esitettiin varoittavia puheenvuoroja silloin yli neljännesvuosisata sitten, niin siihen yhteyteen haluan tehdä yhden olennaisen täsmennyksen:
      - Meillä Suomessa jätettiin tekemättä rahamarkkinoitten vapauttamisen yhteydessä silloin 1980-luvulla valuuttammme Suomen markan kellumaan laittaminen ja se oli todella kohtalokas virhe. Kyllä silloin mm. Suomen Pankissa toimi taloustietäjiä, jotka pitivät kellutusta tarpeellisena, mutta heitä ei kuunneltu. Markan kellutus olisi vaikuttanut vauuttalainojen ottamisen jäämiseen vähemmäksi kuin mitä tapahtui. Devalvaatiota ei olisi tarvinnut laisinkaan tehdä, koska kelluva valuutta säätäytyy rahamarkkinoitten tilanteitten mukaisesti ja vaihtelevaisesti välillä heikkenee (samaan tapaan kuin devalvointi) ja välillä vahvistuu (samaan tapaan kuin revalvaatio) eli markkamme olisi joustanut ja 90-luvn laman vaikutukset olisivat jääneet merkittävästi vähäisemmiksi kuin mitä ne vaikutukset sitten olivat harjoitetun finanssipolitiikan seurauksena. Toki Neuvostoliiton romahdusta mekään emme olisi pystyneet estämään.

    • Anonyymi

      90 - luvun lama oli kamalin. Voittajina selvisivät ne, jotka saivat pitää työpaikkansa. Irtisanomisia oli joka alalla. Kansalaisten keskuudessa kirosanaksi muodostui Kulutusjuhla sana. Mitä juhlaa kysyin jo tuolloin? Se oli mielisana poliitikkojen keskuudessa.
      Isäni joutui liian koville. Hän kuoli mystisesti erään laivaristeilyn jälkeen. En tiedä vieläkään, mitä laivalla tapahtui. Epäilen, että hänet myrkytettiin. Palattuaan reissulta isä oksenteli 2 viikkoa. Hänen velkojaan joudimme äidin kanssa maksamaan.
      Surun keskellä pankin luottopäällikkö käski rauhoittua, vaikka meillä oli äidin kanssa suuri suru.
      Hautausmaat täyttyivät itsemurhan tehneistä yrittäjistä. Leipäjonot täyttyivät. Aika oli tosi ankea. Laman seurauksena pankkeja kaatui. Tuotteet ja palvelut kallistuivat, mutta ihmisten palkat eivät. Ministeri Erkki Liikanen kahdehti kansaa keksiessään kaikkia erillaisia maksija ja lanseeratessaan kulutusjuhla sanan käytön.
      Muutaman hölmön takia , jotka elivät yli varojensa joutuvat kunnon kansalaiset kärsimään. Monelta meni työ ja jäi asuntovelkaa.
      Onnekkaat saivat pitää työpaikkansa. Heitä ei lama kouraissut niin syvältä. Syvimmätä lama kouraisi niitä, jotka putosivat työttömäksi. Ihmiset joutuivat yhä syvempään ahdinkoon. Säästöt menivät ja unelmat sortuiva.
      Suomi jakaantui rajusti kahtia.

    • Anonyymi

      Olin tuolloin töissä ja työtoverini tuputtivat mua ottamaan lainaa.. ei ollut tarvetta... työtoverini otti lainaa miesystävänsä kanssa ja ostivat rivitalon... samaan aikaan mies irtisanoutui työstänsä ja perusti oman firman... nainen kävi mun kotona ihmettelemässä miks asun kerrostalossa... mulle se oli kätevää... no ei menny kauaakaan kun heiltä meni kaikki... asunto, miehen firma... velka jäi

    • Anonyymi

      90-luvun lamassa suurin vaikutus oli todennäköisesti neuvostoliiton romahtamisella. Näitä valuuttalainoja oli myös muilla mailla, se oli siihen aikaan vapautunut myös muualla, ei pelkästään suomessa.

      Neukkujen kanssa kauppaa tehdessä ei ollut niin väliä laadulla, elettiin 5-vuotissuunnitelman mukaan ja toimitettiin samaa tavaraa sen 5 vuotta. Kun markkina romahti alta, suomi ei pystynytkään myymään sitä perustasoista tavaraa mihinkään muualle.

      Neukkukauppa oli tottakai ihan järkevää ja työllisti paljon kansaa, mutta se tavara oli heikkolaatuista, tai ns. poissa muodista. Neukkuihin sitä oli helppo myydä, kun eivät muualta saaneet.

    • Anonyymi

      Itse olin lapsi ja eipä ollut ruokana muuta kuin juureksia,onneksi koulussa sai kunnon ruuan.Mitään ei oikein kehdannut pyytää vanhemmilta kun näki ettei ole varaa.Kyllä monelle se aika oli aivan kauheeta

    • Anonyymi

      Samat merkit on nyt ilmassa kuin 90 luvun lamassa poislukien se ettei voida devalvoida. 80 lulun lopussa ihmiset oli takki auki ja kaikilla oli rahaa eikä rahakäytöllä tuntunut olevan mitään väliä. Oli hienoa autoa , mobiraa autossa ja rannat täynnä jenkkiveneitä . Kaikki velalla. Nyt on menty samalla metodilla eli kaikkea velaksi . Ylihintaisiin asuntoihin on päässyt kiinni yhtiölainan turvin vaikkei tosiasiassa siihen olisi ollut varaa . On uutta autoa , venettä ja vesiskootteria sekä luottokortit tapissa. Varoitettu on näistä korkojen nousuista yhtä sun toista, mutta eivät uskoneet. Onneksi on elänyt sen 90 luvun ja nähnyt miten siin väi huonoimmillaan käydä kun uskotaan pankinjohtajia ja muita talousviisaita eikä mietitä omaa maksukykyä pätkääkään vaan myydään itselle ajatus , että kyllä minäkin voin muuttaa kalasatamaan meren ääreen kun työpaikan kahvipöydässä kerrottiin lainan olevan halpaa. Nyt se sitten nähdään kun saadaan yt:t kunnolla käyntiin sillä ne ovat vasta alussa samoin kuin korkojen nousu. Ottaa päähän kun omallakin työpaikalla nuoret on menneet tähän miinaan . Hoituu kuulemma lainat ja matkat on varattu thaimaaseen velaksi . Ei kai siin . Tsemppiä kaikille
      ensi vuoteen . Omat lainat on maksettu aikaa sitten tosin oman maksukyvyn mukaan otettuna ilman lyhennysvapaita vaikka sanoivat sen kannattavan kyn voi sijoittaa ne pörssiin . Nollakorkoaikaan ei kuulemma kannata lyhentää . VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ.
      Onnea heille !

      • Anonyymi

        Juu itse rakensin talon ja pistin firman pystyyn -91.
        Siitä opin että raha pitää ensin tienata ennenkuin sitä voi tuhlata.
        Jos lainaa ottaa niin se pitää ottaa sellaiseen joka tuottaa sen itse takaisin.

        Talo jonka rakensin niin asun siinä edelleen ja firma jonka perustin on edelleen pystyssä.
        Tosin nämä kaikki vaati kovaa työtä, aamulla 5 maissa lähdin ja illalla 10 -11. maissa tulin kotia ja viikonloput usein myös töitä.

        Nykyään parutaan kun ei saa 6 tunnin työllä 5 päivänä viikossa 2000€ käteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu itse rakensin talon ja pistin firman pystyyn -91.
        Siitä opin että raha pitää ensin tienata ennenkuin sitä voi tuhlata.
        Jos lainaa ottaa niin se pitää ottaa sellaiseen joka tuottaa sen itse takaisin.

        Talo jonka rakensin niin asun siinä edelleen ja firma jonka perustin on edelleen pystyssä.
        Tosin nämä kaikki vaati kovaa työtä, aamulla 5 maissa lähdin ja illalla 10 -11. maissa tulin kotia ja viikonloput usein myös töitä.

        Nykyään parutaan kun ei saa 6 tunnin työllä 5 päivänä viikossa 2000€ käteen.

        Niinhän se kuuluu tehdä , että tekee töitä yötä päivää ja säästää niin ettei tarvitse sen pankinjohtajan pyrstöä nuolla eikä joudu pulaan sen ylisuuren lainan kanssa.

        Nykyään kun työn pitäisi olla kuulemma aina hauskaa eikä päivätkään saisi oikein venyä ja kun vähän käskytetään niin otetaan sairaslomaa kun on paha mieli . On tykypäivää ja ryhmähalauksia otetaan kun marsu on kuloolut edellsenä yönä eikä oikeen saanut nukuttua. Aivan velliperseitä iso osa . Nythän tää nähdään kuka leikin kestää.

        Mulle on ainakin turha tulla poraamaan ,että kaikki meni kun ei se kartanovolvon maksu nyt onnistukkaan kun venelainassa on niin iso korko ja hevosten hoidon kustannukset on noussu . Hajotkoon lainoihinsa .


    • Anonyymi

      TV sarja Metsolat kertoo aika hyvin. Jaakko Järvenheimo sai potkut ja eräässä kohtauksessa, kun kotona tulee riitaa elämän muutoksesta hän sanoo toimineensa pankin ohjeen mukaan. Myöntäneensä lainaa vaikka tiesi asiakkaan maksukyvyn.

      Itse muistan tuolta ajalta kun kauppiksen yritystalous ja markkinoinnissa opittiin asiakastutkimusta ja segmentointia. Oikeusopissa on kaksi lausetta ja ismiä jotka kannattaa painaa kalloon. 1. Omavelkainen takaus. Takaaja vastaa velasta kuin omasta velasta. Suomeksi sanottuna, vaikka takauksessa olisi sata nimeä niin yksi takaaja voi joutua kuseen koko maksuun pannusta velasta, koroista ja kuluista. Toinen asia on se että ihminen ymmärtää oikeustoimen merkityksen ja seurauksen. 90-luvulla tiedettiin asioita mutta silti kävi niinkuin kävi. Samat säännöt tiedettiin jo 1900 luvun alussa mutta maailma vapautui 1980 luvulla liikaa. Suomessa on nyt 2020-luvulla 350t ulosottoasiakasta ja varmaan näiden lisäksi 150t kusessa olevaa. Ongelmat ei enää niin suuresti ole vanhanliiton pankkien tekosia, mutta osalla yhtä isoja. Katsokaa mitä virallinenlehti julkaisee. Ne on hirveitä summia.

      • Anonyymi

        Itse aiheutettu nyt jos katkee lainoihin . Jaksuhaleja vaan .


    • Anonyymi

      Musta enkeli, kuoleman musta enkeli.
      Levitä siipesi maamme ylle.
      Avaa portit tuonpuoleiseen.
      Vie kokoomus pois.

    • Anonyymi

      Ihan turha niitä 1990 luvun ongelmia on enää pyörittää jos itse ei niistä joutunut maksamaan myöhemmin tai ole niistä vielä kusessa! Jos sait lainaa miljoonan 12 prosentin korolla ja ne on nyt maksettu, niin muistele lämmöllä vaan! 1990 luvun alussa tehndyt lainat on maksettu ja sen ajan velkajärjestely päävelalliset ovat velkansa sovittaneet. Jos velkoihin ei liity rahanpesua tai selvää väärinkäyttöä, niin antaa olla typerien avausten olla. Kirjoittaa ihminen jolle jäi jotain hampoaankoloon!

    • Anonyymi

      Et muista siitä mitään! No, sinulla ei ollut sellaisia yhteyksiä sinä aikana joista sinulla olisi edelleen jotain seurauksia!

      Kaikki sen ajan ongelmat ei sinäänsä liity lamaan. Jossain olen aiemmin kertonut (viitannut) tv-sarja Metsoloihin jossa pankinjohtajan paikalta monoa saanut Jaakko Järvenheimo sanoo Jaana vaimolleen tappelussa, että " Minut käskettiin antamaan lainaa vaikka tiesin ettei asiakkaalla ole mahdollisuutta maksaa niitä" Tämä on se juttu mikä osui osalle tuon ajan yksityisille velallisille, että saatiin lainaa helposti ja jos aiottiin selvitä, niin saattoi tulla ongelmia! Mutta se oli "Jaakon" puheessa totta, että osa ihmisistä otti lainaa ilman mitään aikomusta maksaa niitä. Ja nyt puhun kokemuksesta. Kun pankki antoi lainaa niin annettiin esim. useita tuhannen-viiden tonni lainoja ja kun tuli ongelmia, niin niitä järjestettiin mitä ihmeellisimmin eikä välttämättä hoidettu edes korkoja. Mihin lainaa annettiin ei pankki enää edes tiennyt.

      Tässä se ongelma onkin. Kun menet uuteen pankkiin, niin pankki saa ja pitää vaatia laajaa sitoutumista yhteen pankkiin. Pankin pitää tuntea asiakas ennen kuin mitään palvelua annetaan! Tämä on opittu jo 30v sitten kauppakoulussa yritystaloudessa, markkinoinnissa ja oikeusopissa. Yritystaloudessa puhutaan yrityksen tunnusluvuista, mutta sama koskee yksityistä. Markkinoinnissa on puhe tuotteista ja anonyymisti asiakassegmenteistä. Tämä toimii myös pankkiasioinnissa ja oikeusopissa on lause asioitten ymmärtämisestä ja seurauksista. Googlasin tuon lauseen, jossa mainittiin " Asiakasa ymmärtää tekemänsä oikeustoimen merkityksen ja ymmärtää sen merkityksen" Tuo haku vei edunvalvonta viittauksiin. Its eolen törmännyt asian merkitykseen säästämiseen liittyvissä sopimuksissa. Osakesäästämissä asiakkaalle on selvitetty mitä kurssien nousut ja laskut merkitsevät ja mitään ei saa päivässä tai kuukaudessa. Asioita pitää seurata vuosia ja kymmeniä vuosia! Jos Kurssi tippuu 100€:sta viiteen, niin se ei ole kuin ymmärtämistä.

      Mutta ap. on kaiketi 1980-1990 luvun nuori ja nuori ja nuori aikuinen ja elänyt turvallisessa ympäristössä sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät kaataneet elämäänsä. Se tietenkin oli ja on, että pankin pitää katkaista ihmisen velkaantuminen. Joillekin raja oli tuhat markkaa (500€), toiselle kymppi (2000€) ja joillekin sadat tuhannet (50 000€)

      Suomessa on yli 300 000 luottohäiriömerkintää ja ulosottoa. Jhyvä ollos ollaan rehellisiä, niin tuplamäärällä taloús on mustalla hellerajalla! Varmaan 100 000-150 000 ihmistä pitäisi asettaa maistraatin edunvalvontaan. Määrä lienee kymmenissä tuhansissa ihmisissä! Osa edunvalvonnasta on muista syistä ja siitäkin löytyy tietoa oikeusopista ihan goolella!

      Me 1990 luvun alun nuoret aikuiset emme näe enää aikaa jossa kaikilla on asia hyvin.

      • Anonyymi

        Jotenkin tuntuu että 90 luvun lamasta selvisivät ne jotka vetivät vyötä kireämmälle ja tekivät pienemmällä palkalla pitempiä päiviä.
        Itse nousin tyypillisesti 4 aamulla ja tein töitä lähelle puoltayötä.
        Pahimmillaan lauanataina lisäksi 8 tuntia ja sunnuntaina 6 tuntia.
        Sain pidettyä firman pystyssä ja maksettua talolainat yms.
        Myös työntekijät joustivat, ei vaadittu niitä päivärahoja eikä joka tilanteessa ylityökorvauksia, pääasia oli että saatiin ne työmaat ja tehtyä ne.

        Nykyään kun yrityksessä ehdotetaan että liisitään joistakin palkanosista niin lakko on päällä heti.
        Turha puhua paskaa ettei voi tehdä pitempää päivää pikkkuisen pinenemmällä palkalla, ei ne vapaa-ajan riennot ole niin tärkeitä että menettää työnsä ja luottotietonsa ja joutuu ulosottoon.

        Mutta aika näyttää paljonko niitä joustamattomia tulee olemaan ja turha huudella että kyllä yrittäjällä on rahaa


    • Anonyymi

      Nyt kyllä puhut soopaa. Suomessa meni konkurssiin tuhansia yrityksiä. Yrittäjät menettivät kotinsa yrityksensä syynä valuuttaluotot. Pankit tarjosivat niitä yrittäjille. Suomi devalvoi asuntojen vakuudet putosivat pankit pyysi lisä vakuutta kaikilla sitä ei ollut antaa. Pankki haki yrityksen sekä yrittäjän konkurssiin. Talo meni ulosottoon ei auttanut vaikka lainat oli päivälleen pankille maksettu. Tiedettiin myos että talojen huutokaupoissa oli bulvaaneja jotka ostivat talon halvalla ja talo päätyi pankinjohtajan tai sen sukulaisen omistukseen. Sekään ei riittänyt talosta saatavat varat ei suinkaan mennyt yrittäjän velkojen lyhennyksiin rahat katosi ties minne. Oikeuden käyntejä oli paljon oikeudessa pankinjohtajat joita vastaan syytteitä oli nostettu he kieltäytyivät edes tuntemasta yrittäjää jonka kanssa olivat aikoinaan lainoja tehneet. Moni yrittäjä oli velkavankeudessa vuosikymmeniä. Osa teki itsemurhan. Yrittäjä maksoi ulosottoon velkoja asui kunnan vuokra kämpässä. Vaikka oli omistanut terveen yrityksen maksanut laskunsa ajallaan. Pankki peri velkoja ulosotossa vaikka oli jo saanut valtion tukia. Korot oli tähtitieteelliset ulosotossa. Tämä on niin totta kun olla voi. En tiedä missä maailmassa kirjoittaja on elänyt. Tämän kaiken näin itse.

    • Anonyymi

      Juuri näin se oli rauhan ajan suurin ryöstö ihmisiltä vietiin kaikki. Auta armias jos oli velkaa olit kaulaasi myöden kusessa varsinkin jos oli valuutta luottoja. Suomen silloinen hallitus hoki ei devalvoida Kuinkas sitte kävikään devalvoitiin yhtenä yönä meikäläiselle tuli 100.000 silloista markkaa velkaa. Olo siinä pakertamista et sain sen maksettua. Päivät joita tein oli pitkiä 12-14 tuntisia onneksi oli hyvä henkilökunta sain kaikki työntekijäni pidettyä palkat maksettua ei loppunut leipä heidänkään pöydästä. Onneksi oli yhteistyötä että selvittiin

      • Anonyymi

        Kuka käski ottamaan sitä lainaa . Pakottiko joku vai mikä . Sama tilanne nyt ylivelkaantuneilla . Peilin eteen marisemaan jis laioiltaan kerkee .


    • Anonyymi

      Ei se ollu duunarinkaan osa helppo työttömyys 500.000 työtöntä leipäjonot eikä työtä saanut mistään. Yritykset konkurssissa.. Nyt ois ammattijärjestöjen lopettava lakkoilu nostettava suomi työllä ylös tästä suosta. Kohta on leipäjonot ja työttömyys. Jos yritykset voi hyvin voi duunarikin hyvin.

      • Anonyymi

        Suomen (laaja)työttömyys on nytkin 500.000 ja leipäjonot ainakin yhtä pitkät, kuin ysärillä. Kannattaa avata silmät. Yrityksiä menee enemmän nurin päivä päivältä. Nyt hallitus leikkaa 6mrd päälle vielä lisää, vaikka olemme jo taantumassa.

        Suomi leikataan siis tahallaan lamaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen (laaja)työttömyys on nytkin 500.000 ja leipäjonot ainakin yhtä pitkät, kuin ysärillä. Kannattaa avata silmät. Yrityksiä menee enemmän nurin päivä päivältä. Nyt hallitus leikkaa 6mrd päälle vielä lisää, vaikka olemme jo taantumassa.

        Suomi leikataan siis tahallaan lamaan!

        Tuleva lama olisi voitu ehkäistä aloittamalla säästötoimet 10 -15v sitten.
        Ilmeiseti silloin ajateltiin että odotetaan niiden paremoien aikojan tuloa ja leikataan sitten.
        No ei niitä parempia aikoja ole tullut.
        Jos nyt jäädään odottelemaan taasen niitä parempia aikoja eikä mitään tehdä niin mikä on tilanne 10 -15v päästä?

        En tiedä mikä on parempi, kidutaan 10 -15v ja tulevaisuus epävarmaa vai kyykätään nyt pariksi vuodeksi ihan sinne pohjamutiin ja rakennetaan uusi tulevaisuus suomelle?
        Pistetään arvot järjestykseen.
        Työ, toimeentulo, elinolot, mukavuudet, tulevaisuus jne.
        Ei niinkuin nykyään, mukavuudet elinolot, kaverit, viihde, vapaa-aika, toimeentulo ja vihoviimeisenä jos on pakko niin työ.


    • Anonyymi

      On muuten hyvä muistaa, että tuolloin 90-luvun alussa Suomi ei kuulunut EU:iin, ei ollut euroa valuuttana. Venäjältä saatiin sitä nykyisin ’halvaksi’ väitettyä energiaa, ei ollut venäjäpakotteita. Muutenkaan ei ollut itänaapurin suhteissa kitkaa ja Venäjä ei vielä ollut agressiivinen ja sotaisa. , Suomi ei ollut menettänyt poliittista itsenäisyyttään, kuten nyt niin usein väitetään eli suomalaisilla poliitikoilla oli vapaus tehdä kansantalouteen liittyviä päätöksiä periaatteessa huomioimatta ympärillä olevaa maailmaa.

      Toisin sanoen Suomen asema oli juuri sellainen, jonka puutteesta nyt joku syyttää nyky-Suomen talouden haasteista. Ja silti on lähes yhtä vakavat ongelmat ihan tuossa lähitulevaisuudessa edessä ellei mitään tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe