Nätti nainen joka ei kelpaa suhteeseen

vanhapiika25

Olen 25v. iki-sinkku nainen vailla sosiaalisia taitoja. Kauneus on tietysti katsojan silmissä, mutta olen saanut kuulla että kavereilta että miehet ovat kehuneet kauniiksi selkäni takana. Mielestäni olen tavallisen näköinen, etenkin ilman meikkiä. Meikki ja kaunis pukeutuminen vain sattuvat antamaan minusta paremman kuvan. Kuitenkin sosiaaliset taitoni eivät kehittyneet teini-iässä tarpeeksi johtuen liiallisesta kiltteydestä ja kaiken ajan vievästä kilpaurheiluharrastuksesta. Kaikki tapailujuttuni kaatuvat kai hiljaisuuteeni. En osaa jauhaa kakkaa tai lörpötellä puhelimessa ilman asiaa. Onko minulla kohtalontovereita täällä? Onko joku jopa onnistunut pääsemään hiljaisuudesta yli, tai löytänyt miehen jota se ei haittaa? Tähän tulee varmaan häirikkövastauksia, mut ei välitetä niistä. Ja Älylle ja kumppaneille tiedoksi olen normaalipainoinen, opiskelen korkeakoulussa, neitsyt.

33

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poikamies35

      No siinä mielessä olen kohtalotoveri, että sosiaaliset taitoni ovat aivan liian heikot. En ole koskaan seurustellut eikä mulla ole kuin muutama kaveri joihin joskus harvoin olen yhteydessä. Olen sua 10 vuotta vanhempi mies, en ole liian lihava tai laiha, opiskelin yliopistossa ja nyt saan työstäni ihan kohtuullisen korvauksen.

    • mies kommentoi

      Onhan näitä. Jotkut jopa yllättävän nättejä.

      Viimeksi tuollaisen tavatessani tämä kysyi suostunko tekemään lapsen. Sanoin että juu, kuulostaa hyvältä idealta.

      Sen jälkeen alkoi valitettavasti ujostelemaan ja lopulta päätti olla tekemättä mitään.

      Elämä on kovaa ja sen jälkeen kuolee. :-)

    • j,jh,hj,jh,

      Mä olen haastatellut näitä sosiaalisesti taitavia, eivätkä he kyllä mitenkään sosiaalisesti taitavia ole sen enempää kuin muutkaan..

    • vanhapiika25

      Jees, arvatenkin meitä on muitakin. Nyt vaan pitäs keksii et mitä tässä vois tehä asian ratkasemiseksi. Pelottaa ajatellakin sitä että joutuu olemaan koko loppuelämän yksin. Tää on ehkä aika radikaalisti sanottu, näin ei varmaan sais sanoa, etenkin kun yksinäisiä ihmisiä on paljon, mutta mulle ei yksinäinen elämä ole elämisen arvoista elämää.

      • mies kommentoi

        Aloittajalle, tosin en tiedä mihin kohtaan ketjua tämäkin viesti päätyy.

        Itselläni on sellainen kokemus että naiset jotka haluavat minuun tutustua ovat olleet kuuden laudaturin ylioppilaita tai ainakin melkein.

        Jokainen jonka kanssa olen päätynyt suhteeseen on antanut ymmärtää alusta lähtien että kiinnostaa. Tietenkin ei-kiinnostuneita naisia on ollut ainakin sata kertaa enemmän mutta niihin on ihan turha yrittää tutustua, elämäntilanteita kun on monia ja erittäin moni nainen on jo vakiintunut.

      • yksin kotona

        Mä olen ainakin varma et joudun olee loppu elmäni yksin. Naiset ei vaan yksinkertaisesti tykkää minusta. Eihän mulla ole edes yhtään nais ystävää, eikä muitakaan kavereita

    • mies, 30

      tuo kauneus on vähän vaikea arvioida itse (tai toisten tyttöjen). ja tarkoitan toisin kuin sinä ilmeisesti ajattelet eli voit olla huomattavan seksikäs ja siksi monikaan ei uskalla lähestyä. jos olet lisäksi "kaunis pukeutuja" ja määrätietoinen (kilpaurheilu) niin tuskin sua sinkuksi kukaan uskoo...

      otatko koskaan kontaktia miehiin ja miten? sinunlaisten kanssa ujouden ja määrätietoisen ylimielisyyden ero on vaikeasti havaittavissa. onko lajisi sellainen että se tekee sinusta henkisesti tosi "kovan"?

      kohtalotovereita on varmasti sillä minäkin tiedän useita kaltaisiasi joilla on ollut korkeintaan yksi parisuhde.

    • Häirikkövastaaja

      No, olen päälle 30-vuotias jo, mutta käytännössä aina on ollut sama tilanne naisten kanssa.
      Nuorempana syntyi joku suhde, mutta sen jälkeen tuli lunta niin pahasti tupaan että se verotti uskoa että joku nainen oikeasti kiinnostuisi.

      Valitettavasti jos olet mies niin kaikki kimmotetaan takaisin mieheen eli miehen pitäisi olla aktiivisempi, sosiaalisempi, seksuaalisesti itsevarmempi, puhua, yrittää, jututtaa, iskeä jne.

      Kukaan ei tulisi muussa elämässä sanomaan että olen ujo tai vastaavaa. Eräskin nainen tunnettuaan minua aikansa vitsaili sillä miten rohkea olen puhuessani ihmisille, mutta eipä se paljon auta jos naisten kanssa iskee se mukavuus vaihde päälle ja vaikka juttelu sujuu niin naisia ei vain kiinnosta.

      Joskus syytin ulkonäköäni, kun ei se mikään komea ole ja olen hoitanut mm. kehoni kuntoon.

      Minun arvaukseni on se sama kuin itseni kohdalla eli että olet liian tiedostava ja itseäsi tiedostava joka näkyy kauas. Ihmiset pitävät jos varsinkin mies, muttei miksei nainenkin ole liian tarkasti ajatteleva vaan enemmän sellainen "luonnollinen" eli toisin sanottuna rento ajattelematon ja "helppo".

      Esimerkiksi minun määrätietoisuuteni on pidetty jonkinlaisena uhkana koska minua ei voi mm. seksin nälällä nainen hallita. Jos määrätietoisuuteni liittyisi seksiin niin aivan varmasti naisia kiinnostaisi koska sillä tavoin miestä voi hallita ja se tekee miehestä seksikkään.

      Veikkaan näin että syynä ovat yhdistelmä paskoja geenejä jotka tekevät sinusta ei niin välttämättä rumaa, mutta juuri väärän näköisen yhdistettynä ehkä varovaiseen ja harkitsevaiseen luonteeseen.

      Se ei ole vain yhtään seksikästä. Sama homma minulla eikä sille vain mitään voi että tällaisesta miehestä kiinnostuu lähinnä lähempänä 40- ikävuotta olevat naiset vain tai sitten ne jotka eivät muuten ketään löydä. Siinäkin tulee tosi arvokas olo itselle.

      Minua hieman häiritsisi hiljaisuus jos toiseen ei saisi kunnon kontaktia puheen aikana. Tosin puhelimessa nyt ei tarvitse paljon puhua. Valitettavasti olen huomannut että sinun kaltaisilla varsinkin urheilua harrastavilla naisilla ja korkeakoulu käyvillä on niin kovat odotukset että niihin on mahdoton osua sen lisäksi että joutuisi tekemään kaikki työt suhteen puolesta varsinkin jos nainen on vieläpä hiljainen.

      Tuon lisäksi voi olla että kriteerisi ovat aika kovat miehelle ja et ehkä huomaa osaa miehistä. Ainakin itsellä on tietyt kriteerit naiselle ja aivan liian kovat noihin asioihin verrattuna mitä juri mainitsin minun "negatiivisina" puolina mutta mieluummin yksinäinen elämä kuin elämä suhteessa jossa on jonkun naisen kanssa joka ei miellytä.

      Sinulle suosittelen helppoa reseptiä ainakin alun tuttustumiseen: Alkoholia

      Lopussa kysymys on lähinnä tarjonnan ja kysynnän lajeista eli mitä olet valmis ottamaan vastaan.
      Itse olen todennut että Suomesta tuskin sellaista löytyy, olen liian suomalaisen vaalean tylsä geeneiltäni vaikken luonteeltani naisille täällä lukuun otttamatta tietyn tyyppisiä naisia jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään.

    • Poikamies28

      Se on vallan omituista, että nykyaikana lienee tuo yltiömäinen sosiaalisuus aikasen vaatimus pariutumiselle. Itsekään en mitenkään erityisen sosiaalinen ole, mutta en myöskään hirveän ujo, vaan paljon urheileva ja hyvin toimeentuleva mies. Täällä olisi ainakin kysyntää juuri tämmöiselle naiselle. :)

    • dpihdf9pui

      okeih tähän sun ongelmaan on helppo ratkaisu miehet eivät uskalla lähestyä sinua koska ajattelevat sinun olevan liian kaunis pelkäävät siis että annat tylyt pakit..
      ratkaisu on se että yrität joillain keinolla tehdä itsestäsi helposti lähestyttävän ja osoitat selkeästi ettet ole liian pinnallinen.

    • .................

      Tärkeä kysymys! Kelpuutatko suhteeseen vain YT / KT miehiä?

      Sellaiset kun löytävät naisen joka on nätti ja puhelias.

      AT-miehille voisit kelvata.

    • Wanhapiika36v.

      Olen kohtalotoverisi. Olen 36-vuotias nainen, en koskaan seurustellut, ja tietyllä tapaa sosiaalisesti "vammainen". Osaan kyllä olla sosiaalinen tietyissä porukoissa, esim. työpaikalla olen varsin puhelias ja käsittääkseni varsin pidetty. Mutta miesten seurassa menen aivan lukkoon.

      En ole kovin kaunis mutta sellaisella tavallisella tavalla ihan nätti, ylipainoa muutama kilo mutta ei mitenkään mahdottomasti. Mutta itsetuntoni on tosi huono, enkä osaa flirttailla tai muutenkaan "tuoda itseäni tykö". Annan varmaan kylmän kuvan itsestäni.

      Nimimerkin Häirikkövastaaja jutussa on paljon jota en allekirjoita, mutta paljon myös asiaakin. Esim. itse analysoin itseäni ja käytöstäni koko ajan, ja se varmasti näkyy ulospäin, eikä anna käytöksestäni kovin luontevaa kuvaa. Alkoholi helpottaa kyllä , mutta kun aina ei voi olla humalassakaan.

      • Häirikkövastaaja

        No kerroppa mitä asioita et allekirjoita?

        Jos puhutaan yleisesti siitä millaisista miehistä naiset eivät pidä niin eivät ne ainakaan kaltaisistani rujoista miehistä pidä eli ei erikoisen hyvän näköinen vaan jopa toiseen suuntaan ja ujoutta on naisten kanssa tai tietynlaista liikaa harkintaa.

        Ainut ulkonäkökriteerini naiselle on aina ollut se ettei ylipainoa saisi olla. Jostain syystä kaikki ylipainoiset tai siihen suuntaan olevat kuvittelevat että voisin olla vallan kiinnostunut heistä ja usein syynä taitaa olla se että olen heitä kohtaan yhtä mukava kuin muitakin naisia. Erona vain on se että jos he eivät muuten löydä seuraa niin voivat yrittää tyytyä minuun.

        Tässä kuitenkin puhutaan erilaisista asioista ehkä sekä aste-eroista.
        Minulle miehenä painaa jo se etten vain iske tarpeeksi seksuaalisen aggressiivisesti vaan yrittän enemmän varovasti kysellä naiselta kiinnostuksesta tai esitän suoremman aloitteen, mutta yleensä tavalla joka nähtävästi ei ole tarpeeksi "himokas".

        Siinä on eroa siihen että jos sinä sekä aloittaja menette lukkoon miesten kanssa koska käytännössä sitten vain joko yritätte avata sitä lukkoa ja uskoisin miesten olevan aktiivisa jos vain vähänkään kiinnostusta on tai odotatte että joku mies osaa avata tuon lukon.

        Itse taas en tiedä oikein mitä enää yrittää kun käytännössä saan naisista vain kavereita tai sitten pakit.

      • Wanhapiika36v.
        Häirikkövastaaja kirjoitti:

        En allekirjoita esimerkiksi sitä, että nainen haluaisi hallita miestä seksillä ja siksi kiinnostuisi vain seksuaalisesti määrätietoisista miehistä. Enkä sitä, että mies on se joka tekee kaiken työn suhteen eteen.
        Mutta nämä tietysti ovat sinun mielipiteitäsi ja kokemuksiasi, omani ovat erilaisia ja hyvä niin.

        Mitä tulee tuohon lukon avaamiseen, niin kyllä se on niin, että itse minun on löydettävä avain siihen lukkoon. Eipä ole tämän 36 vuoden aikana tullut vastaan miestä, joka olisi ollut kiinnostunut sitä lukkoa alkaa avaamaan, tai jolla olisi ollut kärsivällisyyttä siihen. Ja se on toki ihan ymmärrettävää. Ehkä jos olisin hoikka kaunotar, niin jotakuta kiinnostaisi ruveta yrittämään, mutta nykytilanteessa ei. Sitä, että miten itse saisin sen lukon auki, en ole vielä keksinyt.

      • Häirikkövastaaja
        Wanhapiika36v. kirjoitti:

        Et ehkä ymmärtänyt mitä ajoin takaa...
        Nainen haluaa hallita miestä ja nainen haluaa että mies on mukana tuossa seksuaalisessa viettelyleikissä tietyllä tavalla.
        Jos mies ei tuo seksuaalista kiinnostustaan heti esiin niin ainakin täällä Suomessa mies on homo, nössö tai pienimunainen hiiri.

        Ehkä sun kannattaisi laihduttaa?

        Se on totta nimittäin että toisen lukkoa en itse alkaisi avaamaan varsinkaan ylipainoiselta. Ehkä muutkin miehet ajattelevat niin?

        Kyllä mielestäni ymmärsin mitä ajoit takaa. En vain ole samaa mieltä. :)

        Laihduttaa yritän kyllä, mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Sitä paitsi kyse on tosiaankin vain muutaman kilon ylipainosta (ainakin bmi:n mukaan), joten en usko, että se on tässä se ratkaiseva tekijä. Tai mistäpä sitä tietää. Ehkä (kaikki) miehet tosiaan ovat niin pinnallisia.

      • Häirikkövastaaja
        Wanhapiika36v. kirjoitti:

        Kyllä mielestäni ymmärsin mitä ajoit takaa. En vain ole samaa mieltä. :)

        Laihduttaa yritän kyllä, mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Sitä paitsi kyse on tosiaankin vain muutaman kilon ylipainosta (ainakin bmi:n mukaan), joten en usko, että se on tässä se ratkaiseva tekijä. Tai mistäpä sitä tietää. Ehkä (kaikki) miehet tosiaan ovat niin pinnallisia.

        Onhan se tosiaan kamalan pinnallista odottaa että nainen on normaalivartaloinen ja suurin piirtein elää samanlaisten elämäntapojen kanssa kuin itsekin.

        Sen ainakin olen oppinut että naiset ovat pinnallisia niin kauan kuin eivät ole ylipainoisia tai epäsuosittuja miesten keskuudessa. Sen jälkeen alkaa nupina miesten pinnallisuudesta.

        Bmi ei kerro sinällään mitään jos keho on suureksi osaksi rasvaa niin näkyyhän se päällepäin aika monin paikoin ylipainoina.

    • haetaan kotoa

      Kaunis nainen ei tarvitse sosiaalisia taitoja.

    • a555v2v

      hiljaisuus tuskin on ongelmasi loppujen lopuksi. Veikkaisin että olet enemmänkin estynyt ja sulkeutunut?

    • vanhapiika25

      Kiitokset, tähän keskusteluun oli tullut paljon vastauksia! :) Olen siis aloittaja.

      Se on totta että minulla on melko kovat kriteerit, en mm. mielellään katselisi tupakoivaa miestä. Olen kuitenkin huomannut että kun kolahtaa niin ne kriteerit joutavat romukoppaan.

      Luulen että ongelmani on juuri tuo että olen vaikeasti lähestyttävä. En usko että olen kylmän tai kovan näköinen, mutta en oikein osaa näyttää helposti lähestyttävältä tai hymyillä tuntemattomille tuntematta oloani vaivautuneeksi. En ole sosiaalisissa tilanteissa kovin nopea. Usein tilanne on mennyt ohi kun olen keksinyt fiksua sanottavaa. Saatan myös jäätyä yllättävästä kysymyksestä tai jos en osaa sanoa aiheeseen oikein mitään. Sosiaalista tyhmyyttäkö tämä on vai ujoutta? Voiko tätä harjoittaa vai täytyykö minun hyväksyä tämä sosiaalinen rajoittuneisuus?

      Oikeastaan ongelma on sekin että niin harvoin kolahtaa. Mitä en kertonut aloitusviestissä on että tällä hetkellä tapailen erästä miestä, mutta jälleen kerran vain ahdistaa. Vaikka kemiat kohtaa ja on kivaa niin mies ei ole oikeanlainen, enkä halua tästä mitään vakavempaa. Tästä syystä minun on helppo olla hänen seurassaan enkä jännitä. Jos minua kiinnostaa menen aivan lukkoon :(

      Alan olla sen ikäinen että tuntuu etten kohta enää oppisi olemaan läheisesti toisen kanssa. Vaikka elämäni muuten tyydyttävää onkin niin silti ikävä toisen ihmisen luo jäytää mieltä aivan liian monta kertaa päivässä, joka ikinen päivä.

      • Mielenkiintoinen...

        Tunnetko ketään jota kohtaan tunnet oikeaa rakkautta tai halua tai muuta että hän olisi se oikea?

    • vanhapiika25

      Elämäni aikana olen kohdannut kaksi miestä joista pidin todella todella paljon. Ja tietysti niistä ei sen takia tullut mitään. Ei voi varmaan puhua ihan rakkaudesta, mutta syvästä ihastumisesta. Näistä kahdesta viimeisin jota tapailin vielä kesällä kummittelee mielessä vielä lähes päivittäin. Miksi kysyit?

      • feiowfi 329389589

        Siksi että halusin tietää oletko koskaan pitänyt kenestäkään, että kiikastiko siitä vai jostain muusta. Oletko kokeillut ihan suoraa lähestymistä ilman sen kummempia lämmittelyjä? Ei siis seksiin vaan tapailuun. Kuulostat kyl perfektionistille. Hei ei kahdestaan tartte niin ihmeellinen olla. Se on semmoista leikkiä johon pieni mokailu ja kujeilu kuuluu :)

      • vanhapiika25
        feiowfi 329389589 kirjoitti:

        Heh ei näin ujolle oo helppoa lähestyä miestä. Eli en oo kokeillut. Ja olen perfektionisti. se on selvää :) Haluisin siitä eroon mutta ku itteään on niin helkutin vaikee muuttaa.

      • uefhhjdhskj 08954893
        vanhapiika25 kirjoitti:

        Heh ei näin ujolle oo helppoa lähestyä miestä. Eli en oo kokeillut. Ja olen perfektionisti. se on selvää :) Haluisin siitä eroon mutta ku itteään on niin helkutin vaikee muuttaa.

        Odotas vaan siihen kun pääset sänkyjuttuihin :) pettymys pettymys... maailma ei tosiaan oo niin täydellinen kuin meille annetaan ymmärtää.

        millanen se urheilulajisi on? voiko se kiinnostaa miehiä tai voiko sen parista löytää seuraa? entä opiskelu, samat kysymykset.

        Millaisia nää "miehesi" on olleet? uraorientoituneita ja komeita? taiteellisia älykköjä?

      • curious cat
        vanhapiika25 kirjoitti:

        Heh ei näin ujolle oo helppoa lähestyä miestä. Eli en oo kokeillut. Ja olen perfektionisti. se on selvää :) Haluisin siitä eroon mutta ku itteään on niin helkutin vaikee muuttaa.

        Perfektionismin määrä on usein kääntäen verrannollinen saadun läheisyyden määrään. Niin kuin ylempi sanoi, suhteissa tapaa olla mokailua ja hölmöilyä, mutta niistä voi saada paljon irtikin.

    • Kukaan ei usko

      Tämä on kyllä selvä provo. Sosiaalisten taitojen puute tuomitsee tietysti miehen ikineitsyyteen, naiselle sillä ei ole väliä jos ulkonäkö on kunnossa. Ympärillä pyörii aina panomiehiä, jotka vonkaavat ja vänkäävät ne haarat levälleen takuuvarmasti jo kauan ennen kuin neljännesvuosisata tulee täyteen.

    • jhvjyf

      Moi! Olen komeaksi kutsuttu 26 vuotias mies jolla on vähän sama ongelma. Tai en minä nyt super hiljainen ole, mutta en ole ilmeisesti tarpeeksi sosiaalinen kuitenkaan, ainakaan ensi treffeillä. Toisen kanssa on helpompi jutella rennosti sitten kun on tutustunut paremmin.
      Samaistun täysin tuohon puhelimessa lörpöttely juttuunkin.
      Mistä päin olet? Sitä vain ajattelin, että miksei voitaisi kokeilla lyödä kahta kärpästä yhdellä iskulla. Molempien ongelma ehkä ratkeaisi sillä jos tavattaisiin. Sillä minua ei ainakaan haittaisi hiljaisuutesi tippaakaan.
      Niin ja en muuten tupakoikaan. :D

      • vanhapiika25

        Oon pk-seudulta :)

      • Isoherra
        vanhapiika25 kirjoitti:

        Oon pk-seudulta :)

        Hei, olen 46-vuotias varakas hyvin varustettu herrasmies. Voitaisiin tosiaan lyödä yhteen (arvaa mitkä). Ei minuakaan haittaa hiljaisuus yhtään, kyllä isi hoitaa hommat, älä huoli. PS. mulla on muuten iso.

      • jhvjyf
        vanhapiika25 kirjoitti:

        Oon pk-seudulta :)

        Okei! Kiva, niin oon mäkin. Mun puolesta voidaan tutustua vaikka sähköpostin kautta. Mun osoite on: [email protected]
        Pistä vaikka joku pikku viesti niin vastaan sitten. Sopiiko? :)

    • vanhapiika25

      Hehe no jopas sattu :) Laitan sulle myöhään illalla viestiä jos sopii, nyt joudun nimittäin lähtee pois koneelta. Vastaile sitten kun ehdit :)

      • jhvjyf

        Heh, sattui aika kivasti joo. :) Ja muuten, kirjotin näköjään vähän väärin ton mun osoitteen lopun. Se on siis: [email protected]
        Yritä olla tekemättä samaa virhettä. Mut joo sovitaan että pistät viestiä illalla. Vastaan viimeistään huomenna sitten. :)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4874
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3207
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1355
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1176
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      858
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      855
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      478
      690
    Aihe