Työilmapiiri naisvaltaisilla aloilla

Laura___

29

2869

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roskaläjä

      Hyvä linkki!
      Kirjoitin oman kokemukseni äsken nimimerkillä roskaläjä. Ihan hirveä kokemus muutamana päivänä hoitoalalla. En tiedä, mikä hoitamisessa on tärkeintä, mutta jotain on pahasti vialla, kun uusi sijainen halutaan savustaa samantien ulos. Ei olla haluttu perehdyttää, ei tutustua, ei auttaa tai ottaa mukaan työyhteisöön, vaikka omassa tapauksessani minut pyydettiin työhön. Ja kun menin, kohtelu oli kuin suoraan eläintarhasta. Sai jännittää ja pelätä mitä seuraavaksi tulee, mutta en nyt niitä enää odottele. Jätin työn.

      • Laura___

        Niin, jotain on sosiaali- ja terveysaloilla pahasti pielessä. Tilanne on mennyt joissain työyhteisöissä siihen pisteeseen, että kiusaamista harjoitetaan jopa potilaiden/asiakkaiden kustannuksella. Yhteinen tavoite ei olekaan enää potilaan/asiakkaan hoitaminen, vaan työtoverin piinaaminen.. lopulta savustaminen työyhteisöstä. Tämä kohdistuu erityisesti uusiin, vasta työyhteisöihin tulleisiin hoitajiin.

        Oma kokemukseni on seuraava: Ensin uudelta tulokkaalta otetaan luulot pois ja testataan henkinen kestävyys. Jos ei tämä auta, niin sen jälkeen aletaan käännyttämään; juorutaan työtovereista ihan sumeilematta, osoitetaan ikäänkuin, että sinun on aika valita puolesi. Jos ei tämäkään onnistu, etkä ole ymmärtänyt pelin henkeä, niin sitten alkaa eristäminen ja työn hankaloittaminen. Uuteen tulokkaaseen kohdistuvat pahat puheet ovat tässä vaiheessa jo ihan selviö. Ole sitten siinä! Jos olet eristetty muusta työyhteisöstä, niin kyllähän se työn tekeminen vaan hankaloituu. Tämä korostuu erityisesti hoitoalalla, missa ollaan vastussa potilasturvallisuudesta! Ei sellaista vastuusta jaksa kantaa, jos ei ole kollegan tukea!

        Joskus uusi tulokas voidaan heti alkuun nähdä niin potentiaalina kohteena, että mylly lähtee käyntiin heti alkuunsa. Vähän niinkuin sinun tilanteessasi onkin käynyt. Syitä ovat varmaan olleet koulutus, työkokemus, ahkeruus (niinkuin jo kuvasitkin) ja asenne. Sinä olet mennyt tekemään töitä, sitä mistä sinulle maksetaan palkkaa! Niin hullulle kuin tämä kuulostaakin, niin tämä eivät kaikissa työyhteisöissä ole sallittuja ominaisuuksia, mikä on todella surullista.

        Jos aikoo jatkaa tällaisessa työyhteisössä, niin on tehtävä valintoja. Oltava hiljaa ja hyväksyttävä tosiasiat, muuten ei varmasti jaksa. Työyhteisöissä on myös näitä hiljaisia helmiä, jotka tekevät työtään sydämmellä. He eivät varmasti uskalla tarttua epäkohtiin, koska pelkäävät joutuvansa itse tähän samaan myllyyn. Todennäköisesti ovat joskus joutuneetkin..

        Oma moraalikäsitykseni ei tätä kahtiajakoa hyväksynyt, joten oli pakko jatkaa eteenpäin. Suurta surutyötä olen tehnyt, koska hoitotyö on lähellä sydäntäni. Muistoina kannan aina niitä onnistumisen kokemuksia, joissa ollaan hyvällä yhteistyöllä saavutettu tuloksia ensisijaisesti potilaan/asiakkaan parhaaksi.

      • tuttua huttua
        Laura___ kirjoitti:

        Kuvasit tuossa hyvin sitä, miten naisvaltaisen työpaikan juoru-, klikki- ja puolenvaihtorinkiin joutuu. Samanlaista se on sosiaalipuolella ja joissakin järjestöissä. Ei sinne tarvita kuin yksi tai kaksi asemastaan ja naiseudestaan epävarmaa ihmistä hämmentämään, niin soppa on valmis. Eikä siinä ole todellakaan kyse enää työnteosta, vaan jostakin aivan muusta. Ikävää.

      • Laura___
        tuttua huttua kirjoitti:

        Ongelma on siis todettu. Mitä tälle asialle voitaisiin tehdä, jotta työyhteisöt saataisiin toimivammaksi? Taitaa olla toivoton tilanne..

        Palkankorotuksista on kyllä turha puhua niin kauan, kun tilanne on tämä. Johan sille harakatkin nauraa.

      • ....................

        Kyllä tästä pitäisi herättää ihan valtakunnan tasolla keskustelua, ettei kaikki ole niin tilkkutäkkimäistä kuin tuntuu olevan. Enemmän pitää olla yleisiä sääntöjä, eikä pelkkiä suosituksia. Jos mihinkään ei puututa, tai se riippuu vain siitä, miten lepsu/epämiellyttävä lähipomo sattuu kulloinkin paikan saamaan, niin huonoluonteiset työntekijät menevät vielä tasapainottomammiksi käytökseltään. Ehkä toiset hakeutuvat alalla puhtaasti päteäkseen, eli oikeasti ei ole sitä sydämen sivistystä mitä hoitotyössä tarvittaisiin. Hyvien tyyppien menetys suututtaa, ja noita-akkojen juurtuminen. He eivät tietenkään epäile oikeutustaan väärällä alalla oloonsa, vaikka ammattitaitoaan epäilevätkin ja pelkäävät syystä olevansa muita huonompia. Nämä käärmeet voivat kyllä ottaa asiakkaankin kohteekseen, että siitäkin syystä toivoisin siirtoa vaikka välinepuhdistamoon.

      • Toivoa sopii
        .................... kirjoitti:

        Voisin lyödä vetoa, että mm. asiakkaiden terveystietojen juoruaminen ympäri kyliä on juuri tämäntyyppisten ihanien sisarten tavanomaisia puuhia. Me asiakkaat haluamme myös muutosta valintakriteereihin sekä tiukkaa, ulkopuolista valvontaa ja kunnon seuraamuksia kiinni jääneille.

      • ....................
        Toivoa sopii kirjoitti:

        Voisikohan laittaa kunnon artikkelryppään terveydenhoitoalan lehtiin, myös sellaiseen/sellaisiin, joita arvelee tilattavan sosiaali- ja terveysministeriöön? Asiasta kannattaa pitää jatkuvasti ääntä, niin kuin koulukiusaamisestakin. Onko olemassa jokin keskustelufoorumi, jossa kävisi paljon terveydenhoitoalan ihmisiä ja joka otettaisiin vakavasti? Siellä varmasti saataisiin keskustelu aikaan ja tulisi kenties myös tutkinnon tekijöitä keräämään näitä kertomuksia.

      • reissaavaäijä
        tuttua huttua kirjoitti:

        Kuvasit tuossa hyvin sitä, miten naisvaltaisen työpaikan juoru-, klikki- ja puolenvaihtorinkiin joutuu. Samanlaista se on sosiaalipuolella ja joissakin järjestöissä. Ei sinne tarvita kuin yksi tai kaksi asemastaan ja naiseudestaan epävarmaa ihmistä hämmentämään, niin soppa on valmis. Eikä siinä ole todellakaan kyse enää työnteosta, vaan jostakin aivan muusta. Ikävää.

        Moi
        En nyt tiedä liittyykö tämä tänne:)
        Kiusaamista ilmenee naisvaltaisissa henkilöstönvuokrausyrityksissä
        maanlaajuisissakin ketjuissa että jos henkilökemiat oikein toimi
        töitä niistä kysellessä niin työpaikka voi mennä jopa työssäkäyntialueen
        toiselta laidalta reissaaville hakijoille!
        Mikään ei auta jos miehiseen työpaikkaan työvoimaa etsivä naiskonsultti haluaa oman tyylistä väkeä välittää eteenpäin.
        Kaikki pidetään salaisena sillä verukkeella että ns. aivoton hakija koettaisi metkuilla vaikka siivelläeläyritys ei kykene edes kirjanpito- ja palkanlaskentaan.
        Eikä mihinkään muuhunkaan kuin puhelinvaihteen hoitamiseen runsaalla
        elätillä. Monta euroa tuntiliksasta

    • 55+55

      Hoitoala ei ole ainoa, jolla ilmiö rehottaa. Meno on samaa joka paikassa, missä lauma naisia tekee "töitä". Joku kirjoittaja kiteytti ylempänä, että " ei sinne tarvita kuin yksi tai kaksi asemastaan ja naiseudestaan epävarmaa ihmistä hämmentämään, niin soppa on valmis."

      Yksi ongelmakimppu löytyy mutu-tuntuman mukaan yleensä jo viiden naisen porukasta. Millä tavoin ja missä mitassa hänen häiriökäyttäytymisensä pääsee valloillee, riippuu esimiehestä.

      "Kyllä tästä pitäisi herättää ihan valtakunnan tasolla keskustelua, ettei kaikki ole niin tilkkutäkkimäistä kuin tuntuu olevan. Enemmän pitää olla yleisiä sääntöjä, eikä pelkkiä suosituksia. Jos mihinkään ei puututa, tai se riippuu vain siitä, miten lepsu/epämiellyttävä lähipomo sattuu kulloinkin paikan saamaan, niin huonoluonteiset työntekijät menevät vielä tasapainottomammiksi käytökseltään." Häiriintyneiden ihmisten yletön kunnioittaminen työyhteisöissä muiden kustannuksella, on eräs yhteiskuntamme erikoisuuksista. Päättäjiä ei tunnu kiinnostavan, kuinka monta sairaslomapäivää ja ennenaikaista eläkepäätöstä yksi kiusaaja saa urallaan aikaan. Voi olla epäkorrektiakin sanoa, että naisvaltaiset työyhteisöt ovat yhtä miinakenttää, mutta kyllä ne ovat. En suosittele kenellekään.

      • toistoillaan

        Kopio hyvästä kommentista vielä toistona tähän:

        Päättäjiä ei tunnu kiinnostavan, kuinka monta sairaslomapäivää ja ennenaikaista eläkepäätöstä yksi kiusaaja saa urallaan aikaan. Voi olla epäkorrektiakin sanoa, että naisvaltaiset työyhteisöt ovat yhtä miinakenttää, mutta kyllä ne ovat. En suosittele kenellekään.

    • Sukupuoleton olento

      SINÄ Nainen, joka toistelet tällaisia juttuja "naisvaltaisten alojen hirviöistä" - ethän unohda että olet itsekin nainen: kun kauhistelet näitä NAISTEN tekemisiä niin puhut siitä mitä itse myös teet, eikö? Ei pitäisi yleistää koska eivät kaikki naiset sentään toimi kuten nämä kauhukabinetti-työpaikkojen pirttihirmut. Inhottavia miehiäkin löytyy ja kiusaamista koetaan myös miesvaltaisilla työpaikoilla.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10239551

    • sivuhuom.

      Lukaisin ketjun, mutta en voinut päätellä, että kukaan kirjoittajista itse harjoittaisi henkistä terroria. Moni täällä kertoo kokeneensa, että naisporukassa ryhmädynamiikka on ongelmallisempaa, kuin miehillä (vaikka heilläkin on sukupuoleen sidottuja heikkouksia).

      • Bruustinna

        Sitä on olemassa sellainen ihmislaji kuin selkään puukottajat, edessä suloisia ja pehmeitä, maailmaa syleileviä, mutta heti kun selkänsä kääntää niin jo tulee kyytiä. Ei niille oikein mitään voi, yksikin sellainen työyhteisömyrkyttäjä saa paljon pahaa aikaan. Siinä on se , että tällainen ihminen on usein aika itsekeskeinen, jos sille sanoo jotain niin itkee krokotiilin kyyneleitä ja kokee itsensä uhriksi, eikä todellakaan ikinä myönnä mitään pahaa tehneensä tai sanoneensa kenestäkään. Ennen näitä sanottiin riidankylväjiksi, nykyään kai narsisteiksi tai vaan psykoiksi.
        Mitä siinä voi tehdä kun tällainen mielenmyrkyttäjä manipuloi selän takana , sen kun joku keksisi. Ainoa lohtu siinä kiusattavalle on kai se, että tämä riidankylväjä itse yleensä on aika epätoivoinen ja elämäänsä tyytymätön ja kateellinen .

    • piippa

      No itse olen jaksanut jo 3-vuotta ja hoksasin etten enää välitä. Uusin hoitsu on kovilla, mutta itse saan olla vihdoin rauhassa, surkeaa iloita tämmöisestä. Sivusta vaan seurataan, että kestääkö uusi työntekijä vai ei. Kammottavaa, että tällaista on hoitoalalla. Pomon edessä nämä kiusaajat ovat mitä miellyttävämpiä ihmisiä ja osa onkin jopa pomon suosikki.

    • vain aika hoitaa

      Itsekin olen katsellut vuosikaudet tällaista menoa. Tarina lienee hyvin yleinen: pirullisesti tai nykytermein ilmaistuna naristisesti käyttäytyvä henkilö tekee työyhteisössä mitä tahtoo. Monia ihmisiä hän on toimitellut sairaslomille, pois yhteisöstä ja koko alalta sekä ylipäätään huolehtinut, että ihmiset ovat menettäneet maineensa, yöunensa, motivaation ja ajoittain kaiken elämänhalunsa. Johtajat uskovat, että tamä ihminen on työpaikan valopilkku, ahkera ja korvaamattoman pätevä, vaikka todellisuudessa hänen aikansa kuluu kaikkeen muuhun kuin työtehtäviin. Ammatillisesti hänen osaamisensa on hämmästyttävän vaatimattomalla tasolla. Näyttelijänlahjoilla häntä on siunattu niin, että hän osaa teettää työnsä muilla ja korjata kaikesta kunnian itselleen. Myös asiakkaan hän saattaa hankaluuksiin, ellei pidä tästä.

      Toiminnastaan huolimatta tekijä on ihanan ihmisen maineessa. Moni ei voi uskoa todeksi, miten tämä tyyppi on toiminut ja toimii. Useat ulkopuoliset selvittelijät ovat käyneet yhteisön tilannetta ihmettelemässä. He ovat joko todenneet, ettei mitään ongelmaa ole tai että jokaisen pitää silloin tällöin katsoa peiliin. Muutamaa uhria on neuvottu vaihtamaan työpaikkaa. Suuriin ongelmiin ei kukaan ole halunnut, uskaltanut tai osannut puuttua.

      Ainoa asia, mikä tämän "vaivan" lopulta hoitaa, on aika. Vuosikymmenten mittaan monimutkaisessa organisaatiossa tapahtuu muutoksia, eivätkä kaikki johtajat enää olekaan vaikean työntekijän sydänystäviä ja suojelijoita. Lisäksi myös hänen oma terveytensä alkaa rakoilla. Tosin sellainen "tyyppivika", joka vielä aiheuttaa ongelmia ympärisölle on, että työpaikkaa ikiomana näyttämönään pitäneet työntekijät haluavat jatkaa siellä vielä työkyvyn mentyä ja eläkeiän tultua täyteen. Lopulta jostain löytyy uuden polven esimies, joka toivottaa vanhalle noidalle "kiitos ja leppoisia eläkepäiviä".

      • Lasten juonia

        Oliskohan joillakuilla oikein ilkeillä oikein elämäntapana käyttää hyökkäystä etukäteispuolustuksena, ettei kukaan vain huomauttaisi heidän työtavoistaan, -asenteistaan ja osaamattomuudestaan? Sama saattaa tulla ilmi myös naapurikiusaamisessa, koska tiedetään, että omiin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin olisi kyllä aihetta puuttuakin. Halutaan ehkä olla niin vaarallisen ja pelottavan oloisia, että huomio ei ehdi koskaan kääntyä siihen suuntaan, kun draamaa riittää toisella rintamalla.

      • ....................
        Lasten juonia kirjoitti:

        Myös verkostoja voidaan luoda tämän vuoksi, kun itseä niin pelottaa joutua kohteeksi. Ehkä pomolle kuiskuttelijat pelkäävät, että joku ehtii mennä kertomaan heistä ensin tai menee edes joskus. Kaikkein turvallisin olo tietysti on, kun ympärillä on vain muita kelvottomia valmiissa lokeroissa, mikä tilanne voidaan aktiivisella savustamisella saadakin aikaan mm. Suomessa, jossa nöffejä riittää.

    • ei niin ihku

      Töissä pitäisi tehdä töitä ja arvostaa toinen toistaan ammatti-ihmisenä. Hoitoalalla useasti se työnteko, oppiminen ja ammatillisuus unohtuu sen juoruamisen, kiusaamisen ynm. tarpeettoman vuoksi. Sairaanhoitajan työ on haasteellista sekä palkitsevaa. Uutta opittavaa riittää ja työ on mielenkiintoista. Olisi mukava jutella kollegan kanssa ammatillisesti, pohtia hoitotyötä, mutta ei...kaikki aika menee juoruamiseen, kadehtimiseen, kyräilyyn ja kaikkeen turhanpäiväiseen. Sitten ihmetellään kun joku/jotkut keskittyvät työn tekemiseen, eivätkä notku kaveeraamassa ja eivätkä kerro yksityiselämästään kaikkea työkavereilleen. Työkaverit ovat työkavereita.Töissä tehdään töitä ja vapaa-ajalla ollaan sitten ystävien kanssa. Kurjaa on jos kuvitellaan, että työyhteisössä pitäisi olla vaan ne parhaat "kamut" töissä ja savustetaan sitten ne pätevät työtätekevät kollegat pois, koska niiden kanssa ei tule hengattua vapaa-ajalla ja kun ne ei oo samiksii eikä ihkui.

    • Sairasta käytöstä!!!

      Olen miettinyt, että miksi juuri nämä pahimmat kiusaajat ovat AINA pomojen parhaita ystäviä/suosiossa (varsinkin hoitoalalla)!? Töykeästä ja epäammattimaisesta käytöksestä ei tod. voi valittaa esimiehelle, koska sitten sinusta "valituksen" tekijästä tehdään se syypää koko asialle ja saat muuta pa*kaa niskaan!

      Meillä taas nämä pahimmat törkysuut ovat kyllä hyviä työssään ja omaavat PALJON hyvää ja hyödyllistä kokemusta hoitotyöstä, mutta heidän sosiaaliset taidot joidenkin kollegojen (yleensä näiden kilttien ja hiljaisten) kanssa ovat ihan älyttömän ala-arvoisia! Huudetaan, raivotaan, kirotaan ja töksäytellään suoraan mitä v*ttumaisempia kommentteja.

    • Viiiiiviiiii

      Komppaan edellistä 100%. Teepä siinä sitten valitusta esimiehelle, kun esimies törkysuu about bestiksiä.

      Törkysuut kyllä ovat joskus hyviä työssään, mutta eivät koskaan tunnusta olevansa väärässä eli välillä mennään kyllä aivan metsään, vaikka tietoa olisikin. Hoitoalalla pitäisi tehdä yhteistyötä, mutta törkysuut kavahtavat tuota sanaa ja sooloilevat töissä ja jostain kumman syystä usein pomojen suosioon.

      Arkisen työn tekevät meillä ainakin kaikki muut, kun nämä paskanjauhajat keskittyvät pätemiseen ja muiden mollaamiseen!

      Ihanaa olla hoitoalalla :)

    • nyt jtulevaisuudessa

      En ole hoitoalalla, mutta ongelmat ovät täsmälleen samat. Käsittämätön hämmentäjä loistaa pomojen silmissä kuin johtotähtenä. Ovat sattumoisin erittäin nyviä ystäviä. Sekä pomo että tähtialainen osaavat tehdä töitä vain puheissaan, mikä varmasti yhdistää heitä. Lisäksi häiriintynyt persoona tietää aina, että johtajan kanssa verkostoitumisesta on todella paljon hyötyä.

    • Harput pois

      Suuret ikäluokat ulos, niistä nuo katkerat vanhat harput koostuvat. Nuorentakaa koko alaa ihan kunnolla, niin alkaa tapahtumaan ihmeitä ja olot paranevat kummasti.

    • Stop kiusaamiselle!

      "Suuret ikäluokat ulos, niistä nuo katkerat vanhat harput koostuvat." En tiedä, mikä näitä suurten ikäluokkien naisia vaivaa, mutta heistä löytyy paljon todella katkeraa ja vihamielistä väkeä. Työpaikkakiusaajia löytyy nuoremmistakin ikäluokista - ovatkohan he entisiä koulukiusaajia? Kun kiusaamisen malli on opittu ja sisäistetty jo päiväkodissa ja koulussa, sitä jatketaan työpaikalla.

      Hoitoala, siivoustyöt, kaupat, pankit, toimistotyöt ja naisvaltaiset pakkaus- ja tehdastyöt ovat kuulemma pahimpia. Ennen muinoin (noin 1980-luvulle asti) ompelimot olivat kuulemma kamalia työpaikkoja. Ompelimoja ei Suomessa enää juurikaan ole.

      Yhteistä naisvaltaisille matalapalkka-aloille on, että palkka on kehno ja työajat ovat ikävät. Työ on yksitoikkoista ja haasteetonta, samojen rutiinien toistoa. Työntekijällä on vähäiset vaikutusmahdollisuudet oman työnsä sisältöön. Työssä ei ole haasteita ja koulutusta on vähän tai ei ollenkaan. Esimies on fyysisesti läsnä, mutta ei halua, osaa tai uskalla puuttua työpaikkakiusaamiseen.

      Jos naisia on useita, he riitelevät keskenään sekä työ- että yksityisasioista. Suosittua on myös sijaisten ja opiskelijoiden mustamaalaaminen ja selän takana haukkuminen.

      • Etovat.Juoruakat

        Pitää paikkansa kirjoittamasi. Olen huomannut myös äärettömän uteliaisuuden toisten yksityielämää kohtaa, spekulaation ja juoruamisen takana päin tarpeen. Taitaa olla hyvin köyhää elämää heillä kotona.
        Saavat varmaan päivittäiset orgasmit toiminnastaan.

        Hyvin harvassa on työkaveri, joka tulee juorun kohteelta kysymään pitääkö asia paikkansa tai yleensä kertomaan, että sinusta puhutaan tai yksityiselämääsi spekuloidaan.

    • v***ttuuntunut

      Akkamaiset äijät kiusaavat myös ja eniten. Kokemusta kiusatuksi tulemisesta on. Prkl ku vit..aa ne naamat. v-käyrä nousee pystyyn, kun kuulenkin niiden ääniä käytävällä, taukotilassa, henkilöstökokouksessa. Miksi niiden pitää tunkea itsensä joka paikkaan ja olla aina esillä. Joku adhd ja paha sellainen korvien välissä. eikä muuta.

      • painajaismaista

        omasta kokemuksesta taas voin sanoa että ei ole todellakaan iästä kiinni. Yleensä menee niin että porukassa on joku tai joitakin, jotka ottavat työpaikan jollakin tavalla omaksi leikkikentäkseen ts. heille ei riitä pelkkä työnteko vaan siellä projisoidaan jotain ihan muuta omasta henkilökohtaisesta elämästä. Jokin perus v-tus näillä kiusaajilla yleensä on ja joskus tuntuu, mahtavatkohan itsekään oikein ymmärtää. Tarvitsevat kuitenkin AINA hännystelijät eli sitä ilman ei kiusaaminen onnistu. Se siitä niin kuvottavaa tekeekin,kun huomaat että kutakuinkin fiksuna pitämästi ihminen ryhmittäytyykin tähän kiusaamisjengiin. Itselläni oli jopa lähes kaveri eli jota tapasin joskus työajan ulkopuolellakin ja kun myöhemmin porukkaan tuli tämä ykköskiusaaja, niin tämä ns. 'kaveri' meni hänen joukkoihin. Niissä joukoissa oli nuorempia ja vanhempia työntekijöitä. Joku perustyyytymättömyys omaan elämäänsä näitä kiusaajia vaivaa ja voivat tehdä toisen elämästä täyttä helvettiä. Tein työni hyvin ja sain hyvää tulosta ja esimiehet ja asiakkaat olivat tyytyväisiä työhöni. En kuitenkaan ole mikään perseennuolija vaan olen sanonut aina esimiehilleni eriäivän mielipiteeni ,jos sellainen on ollut. Kiusaajat elävät negatiivisuudesta ja ilkeistä juoruista. Jos työpaikalla on joku,joka on negatiivinen,korostaa itseään ja samalla juoruaa muista pahaa, ole varuillasi. Nämä ihmiset ovat pahimpia työpaikalla. Sitten teeskentelevät tarpeen tullen jotain ihan muuta. Ihmetttelenkin, että miten jaksavatkin teeskennellä niin paljon. Yleensä heillä saattaa olla kotona ikävää, huonot suhteet lapsiinsa tai miehiinsä (puhun nyt naisvaltaisesta työstä) tai jotain mitä mitä pitää purkaa työpaikalla. Itse työnteko jää ihan toiseen arvoon. Ei ihme että Suomella menee huonosti. Työkaverit pitävät huolen siitä että kellään ei saa mennä liian hyvin, kukaan ei voi olla aidosti innostunut työstänsä ja tuloksistaan - sellainen ihminen lytätään aivan täysin. Sitten kun nämä juorupaskanpuhujaporukat ryhmittäytyvät, niin eihän ne voi myöhemminkään enää toisiaan loukata, he kun tietävät jo liikaa... Olen alkanut inhota suomalaista työelämää... minä, joka olen aina nauttinut asiakaspalvelusta ja hyvistä tuloksista.

    • paetkaa12

      Otsikkoon vastauksena, että henkisesti erittäin raskasta. Kollektiossa k*sipäisyys korostuu. Onneksi joukkossa on muutama varttihullu, jotka ovat ihan haúskoja ja auttavat jaksamaan tässä ankeassa (naisvaltaisessa) työyhteisössä;)

    • Koettu on

      Tässä aiheeseen liittyvä linkki, mies naisvaltaisella työpaikalla.
      Mielivalta voi ylittää myös sukupuolten väliset raja-aidat, kun tarve on olemassa.
      En tiedä onko syytä yleistää, mutta auttaa ymmärtämään , mitä laatua ongelmat voivat olla pahimmillaan.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11777291

    • Ossooko

      ...naisetkin kiusata toisiaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe