Paarma on ESIMERKILLINEN arkkipiispa!

K.T.S.

Paarma kertoo Shalom lehden haastattelussaan mm.
seuraavaa:

"Suhtaudun lisäksi kriittisesti siihen, että
vuonna 1948 perustettu Israelin valtio ja tietyt
Jumalan lupaukset yhdistetään kritiikittömästi.

Meidän on katsottava poliittisia tilanteita
viileän rauhallisesti sekä arvioitava niitä oman
järkemme nojalla eikä etsittävä ratkaisua
joistakin Vanhan testamentin jakeista, joilla
aluevaatimuksia perustellaan.

Poliittisia kysmyksiä on arvioitava Lähi-idässä
samanlaisin mittarein kuin muillakin
kriisialueilla.

Lisäksi sanoisin, etä ainoa oikeudenmukainen ja
kristillinen näkökantaon, että Jerusalemin on
oltava avoin ja pyhä kaupunki kaikille kolmelle
uskonnolle.

Minun unelmani on, että Jerusalemista voisi juuri
tämän vuoksi tulla eräänlainen rauhan symboli,
kolmen uskonnon - kolmen veljeksen - yhteinen
rauhan kaupunki."

Ottakaa oppia arkkipiispastamme. Ei Jumala ole
suotta valinnut häntä rakkaan
evankelisluterilaisen kirkkomme peräsimeen.

K.T.S.
VAHVASTI EVANKELISLUTERILAINEN JA ARKKIPIISPAN
MIES !!!!!!!!

12

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keijo Kinnunen

      Olen ajatellut jo pitemmän aikaa samoin, mutta en
      ole osannut pukea sitä sanoiksi.

      Arkkipiispahan osasi... Hyvin sanottu!

      • Paavonen

        Asiat menevät niinkuin kirjoitettu on.
        Arkkipiispa sen kun unelmoi vaan.

      • K.T.S.
        Paavonen kirjoitti:

        Asiat menevät niinkuin kirjoitettu on.
        Arkkipiispa sen kun unelmoi vaan.

        Arkkipiispan kannanotot olivat sopusoinnussa myös
        kirjoitusten kanssa.

        Kokonaan eri asia ovat sitten sinun ja sinun
        hengenheimolaistesi hihasta vetäistyt
        "kirjoitukset"

      • Paavonen
        K.T.S. kirjoitti:

        Arkkipiispan kannanotot olivat sopusoinnussa myös
        kirjoitusten kanssa.

        Kokonaan eri asia ovat sitten sinun ja sinun
        hengenheimolaistesi hihasta vetäistyt
        "kirjoitukset"

        Rauhaa kaikki tietenkin tahtovat ja kaipaavat.
        Mutta en jaksa uskoa muuhun kuin siihen
        rauhaan,jonka Jeesus antaa.
        En edes unelmoi muusta rauhasta.
        Se on realismia.

      • K.T.S.
        Paavonen kirjoitti:

        Rauhaa kaikki tietenkin tahtovat ja kaipaavat.
        Mutta en jaksa uskoa muuhun kuin siihen
        rauhaan,jonka Jeesus antaa.
        En edes unelmoi muusta rauhasta.
        Se on realismia.

        Pidätkö siis myös esim. Pariisin rauhansopimusta
        huuhaana, vaikka sen ansiosta Suomi ja sinäkin
        olet saanut elää rauhantilassa koko elämäsi?

        Sota ja rauha ovat IHMISTEN aikaansaannoksia.
        Eivät ne tipu meille mistään taivaista eikä
        KUKAAN ukkeli tule pilven päältä laittamaan
        maailman asioita järjestykseen. Kyllä se on
        MEIDÄN IHMISTEN itse tehtävä!

      • tööth

        Olen ajatellut että kun osaisi pitää nämä
        ennustukset kassakaappiin lukittuina niin
        uskonsokeat ihmiset eivät pääsisi/osaisi
        toteuttaa niitä.

      • Paavonen
        K.T.S. kirjoitti:

        Pidätkö siis myös esim. Pariisin rauhansopimusta
        huuhaana, vaikka sen ansiosta Suomi ja sinäkin
        olet saanut elää rauhantilassa koko elämäsi?

        Sota ja rauha ovat IHMISTEN aikaansaannoksia.
        Eivät ne tipu meille mistään taivaista eikä
        KUKAAN ukkeli tule pilven päältä laittamaan
        maailman asioita järjestykseen. Kyllä se on
        MEIDÄN IHMISTEN itse tehtävä!

        Niin sota kuin rauhakin on lopulta
        Jumalan kädessä.Haluat tai et.
        Maailman antama rauha on kuin kuollut
        hevosen selässä,aina se on kallellaan
        johonkin suuntaan(Luther).
        Voihan se kuollut olla joskus suorassakin.

      • Keijo Kinnunen
        Paavonen kirjoitti:

        Niin sota kuin rauhakin on lopulta
        Jumalan kädessä.Haluat tai et.
        Maailman antama rauha on kuin kuollut
        hevosen selässä,aina se on kallellaan
        johonkin suuntaan(Luther).
        Voihan se kuollut olla joskus suorassakin.

        ... myös "ihmisten" kautta!

        Emme elä erossa Jumalasta - tai ainakaan ei
        pitäisi "elää". Maapallolla sota ja rauha
        kulkevat käsikädessä ihmisten
        ajattelumaailmoitten ja tekojen kautta.

        Jopa kirjoitetut ennustukset ja profetiat ovat
        lähtöisen "ihmisen" kädestä. Pyhän Hengen
        viitoittama kirjoitus saattaa olla myös skenaario
        mahdollisesta uhkasta tulevaisuudessa - "jos"
        ihmiset eivät kuuntele sydämiensä ääntä - vaan
        antavat sielunsa paholaiselle (Johanneksen
        Ilmestykset).

        Mitään eikä mikään ole "lukkoon lyötynä"
        Taivaissa etukäteen - vaan "ihminen" kaikkinensa
        on se jonka kautta "sota tai rauha" tapahtuu tai
        on tapahtumatta = tulevaisuus on avoin
        mahdollisuus, eikä suljettu, niin kuin jostain
        ihmeen syystä eräät tahot haluavat sitä tulkita.

        Siunausta - Paavonen!

      • Paavonen
        Keijo Kinnunen kirjoitti:

        Maailmalla on alkunsa ja loppunsa.
        Yksi lukkoonlyötyjä asoita on pakanoitten
        luku,kunnes pakanoitten luku on täysi.
        Sen tietää Isä Jumala yksin.
        Kun se on täysi tulee loppu.
        Sydämen ääni on perkeleestä,koska ihminen
        sokeutui ja kuuroutui syntiinlankeemuksessa
        Jumalan tahdolle.
        Koska Kristus Jumalan Poika tuli maailmaan
        ihmiseksi tiedämme tämän.
        Kristus maailman ainoa toivo.
        Tulevaisuus on avoin ja vapaa uskoville,ei
        muille.
        Ihminen on annettu tai myyty paholaiselle,että
        Jumala hänet voisi pelastaa ja ettei kukaan
        kerskaisi pelastumisessa omiin ansioihinsa.

        ... A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja
        loppu.

        Paavonen?
        - Kuka "Minä" olen?

        Minä kysyn Sinulta - vastaa Sinä minulle?

      • ytfchhgfc
        Paavonen kirjoitti:

        Niin sota kuin rauhakin on lopulta
        Jumalan kädessä.Haluat tai et.
        Maailman antama rauha on kuin kuollut
        hevosen selässä,aina se on kallellaan
        johonkin suuntaan(Luther).
        Voihan se kuollut olla joskus suorassakin.

        Cameron nussii kuolleita porsaita suikkiin.

    • Näin on

      !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3940
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3742
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3738
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      14
      2383
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2332
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      1976
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1816
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1489
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe