Kun rakkaus ahdistaa !

Valitan, että miehesi on tuollainen. Kyllä miehen ensimmäinen sääntö pitäisi olla, ettei lastaa omia ahdistuksiaan lähimmäisten niskoille. Pitää olla positiivisena voimana, ja jos ei siihen kykene, pitää siirtyä syrjään.

Täytyy joka päivä sanoa että rakastaa,arvailujen varaan ei saa jättää mitään.

ei tule mitään... itken ja toistelen täällä, että olisin halunnut tehdä yhdessä torttuja mutta tulen vain ilkutuksi ja haukutuksi. Pyysin,että otapa pakasteet sulamaan, niin on oma vikani, kun en tajunnut, eikä hän kertonut.. aloittaa saman tien. ja että olen siis itse syyllinen siihen, että homma meni pieleen... siis täh ?!

Ihan ihmeissäni, kun yritän kertoa, mistä mulle oli kyse, toinen ilkkuu ja haukkuu mua, etten tiedä, mitä haluan...
En näe keittiöön, eikä toinen tule puhumaan, että aloitetaanko.

Sen sijaan vetää herneet siitä, että VAADIN ( ? ) että tortut tehdään tietyn kaavan mukaan.
Minkä kaavan, enhän ole edes ollut tietoinen, vain pyytänyt yhteistä tekemistä..
Taitaa olla miehellä rakkaus ihan loppu ja sillä paikalla ivaa, ylimielisyyttä ja piikittelyä.

Jos on noin vaikeaa--ero on hyvä ratkaisu molemmille ja tietysti lapsille myös.Lapsetkin saavat turhaa painolastia kun joutuvat olemaan varpaillaan..Tarvittaessa teidän on mentävä vaikka turvakotiin tai mummulaan jouluksi ilman miestä joka on sairas ja piikittee..Tiedä mitä hän suunnittelee..

Tuo mies on todella typera, nollan arvoinen henkinen sadisti.

Tästä lähtien älä pyydä häneltä mitään, älä odota että hän tekee mitään, ole aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. Tietenkin jos se kysyy niin vastaat täydellisen neutraalisti. ("Mihin aikaan on päivällinen?" Vastaus " me syomme kello 15." Ja sitten muun perheen kanssa syotte, oli se otus paikalla tai ei. Jos ei ole, keksi juttuaiheita lapsillesi ja kysele heidän kuulumisiaan. Anna sen otukse olla aivan omissa oloissaan)

Kaikissa muissakin asioissa: tee torttusi itse! Miksi edes kysyt sita auttamaan kun jo tiedät vastauksen??!!! (mut ku mä luulin et se olis vastannu kauniisti - tai mu ku ny on sentää joulu ja mä luulin et se osais käyttäytyä- on typerä päätelmä kun tietää jo edeltäkäsin millainen mies on)

Jos se haastaa riitaa tai syyttelee, vain vastaa niin niin ihanko noi tai jotain muuta täydellisen sanomattoman neutraalia. Ja hoida itse kaikki asiasi. Ja lapsesi.

Mikali pakosta tarvitset sen osallistumista, se todennakoisesti huomaa etta saa kiusattua kieltaytymalla yhteistoiminnasta, vaihtoehtona on jattaa se.

Häätää se kodista tai poistua itse lasten kanssa. Alussa voisitte mennä vanhempiesi luokse jouluksi (kuinka iloisia HE olisivatkaan!!!!!!!!!) joko kiusaaja mukana tai ilman sitä. Mieluimmin ilman sitä.

Jaa-a, no aika vaikeaa on tästä päätellä kummassako vika, luultavasti kummassakin..

Taloudelliset syyt tms. eivät koskaan ole mikään oikea peruste sille etteikö suhteesta voi lähteä. Eropaperit voi tulostaa netistä, kaupungin asuntojonoon pääsee, sossusta saa rahaa pahimpaan hätään jos mies ei anna jne jne.
Et halua erota, en kyllä ymmärrä miksi et? Mikä saa ihmisen pysymään väkisin tai puoliväkisin huonossa liitossa?? Nainen, nosta itsesi ylös, kerää selkärankasi suoraksi ja päräytä totuus kerrankin sille miehellesi. Miksi ihmeessä alistut? Huuda takas, sano ilkeästi takas, tee mitä tahansa muuta kuin alistu tuohon kohteluun. Mieti nainen, että kaikki mitä mies tekee tulee olemaan malli lapsillesi ja heidän parisuhteeseensa aikanaan.

Velvollisuutesi on löytää oman arvon tuntosi ja itsetuntosi takaisin. Mitä jos lakkaisit yrittämästä sitä yhteistä tekemistä tai jos mies helvata menee sänkyyn sen sijaan että tulee jouluillalliselle niin anna olla, parasta on VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS koska se on ainoa millä saat sen miehen tajuamaan jotain. Pitäkää oikein oikein lystiä keskenänne hänestä välittämättä niin johan alkaa ääni kellossa muuttua.

En voi suositella muuta kuin eroamista silloin, jos oma kroppa, elimistö ja henkinen hyvinvointi on jo masennukseen taipumassa ja vain toinen yrittää. Et voi pitää mitään AVIOLIITTOA yllä yksin, ymmärrä hyvän sään aikana.

Olen ollut kaupungin asuntojonossa jo 2 vuotta.
Pienillä tuloilla en voi lähteä, koska en saisi edes asumistukea, olen ns. toimeentuloloukussa.

Itsearvontuntoni on johtanut mieheni tuohon kiukutteluun, on näet huomannut, että suora tunteenilmaisu: en voi kanssasi hyvin, oloni on sietämätön, kun kohtelet minua noin , jne. eivät tuota muuta kuin lisää loukkaantumista.

Hoidan jo kaikki omat asiani. Mieheni asiat jätän hoitamatta, mutta saan siitä haukut , kunnon sellaiset.
Olen ollut vuosia terapeutilla, mutta terapeutti ei osaa sanoa muuta kuin että kun toisella on luonnehäiriö, siinä hänelläkin neuvot loppuvat.
Näytin tämän ketjun, johon tokaisi, että ei hänellä ole tähän mitään sanottavaa, vaan että tämä on vain teidän mielipiteenne.
Että semmoinen narsisti täällä.

Päänsärkyä pukkaa, itkettää, väsyttää.

Jos miehesi ei ole saanut narsistisesta luonnehäiriöstä diagnoosia niin ei sitä meistä kukaan etkä sinäkään voi hänelle antaa, se on ammattilaisten hommaa.

Lakkaa tyytymästä kohtaloosi, sinulla on kaikki eväät aloittaa oma elämä vaikka sitten avioliiton sisällä. Olet turhaanko käynyt jo vuosia terapiassa? Oletko toivonut sieltä apua itsellesi vai siihen, että mies muuttuisi? Ei hän muutu, sinun tässä tulee muuttua: joko lähdet kävelemään tai muutat omaa suhtautumistasi. Mitäpä luulet minkälainen voimanlähde olet luonnehäiriöiselle: hänen voimansa tulee toisen alistamisesta, nöyryyttämisestä, hylkäämisestä, henkisen väkivallan käytöstä jne - sinun käytöksesi omalta osaltaan edesauttaa tuota omaa tilannettasi. Koita nyt ymmärtää, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

lähdet tai jäät. Jos jäät, paranna itsesi, miestäsi et voi parantaa.

Sanot tuolla ylhäällä, että rakkaus ahdistaa? Rakkaus nimenomaan ei ahdista, vaan päästää vapaaksi. Niinpä teillä on vain sairas suhde, jossa kumpikaan ei todella rakasta, vaan on riippuvainen syystä tai toisesta.

Rakkaus on iloa, hyväksyntää, sallimista, kun ihminen voi olla vapaa oma itsensä, nauraa, helliä, kosketella ja sen sellaista. Toivon, että lapsenne eivät ota mallia teidän parisuhteestanne.

Aina on mahdollista lähteä, on ennenkin lähdetty vaikka kuinka rahasta olisi pulaa. Miehesi on elatusvelvollinen vaikka lähdet, hän ei voi sinulta rahoja ja elatusta kieltää vaikka muuttaisit pois. Ja itseasiassa hänen tulee lähteä teidän asunnostanne, ei sinun. Se kuka pitää lapset ja kuka on enemmän asunnontarpeessa olet sinä lasten kanssa, joten laita se mies pihalle.

Kai nyt olet kuitenkin käynyt oman kuntasi oikeusaputoimistossa kysymässä miten asiat ovat? Vaikka teillä olisi avioehto niin ei mies voi sinua rahattomaksi jättää.

tää asunto on miehen nimissä. Ei ole suhdetta, vaan on muuta. Pakkosietämistä,kunnes asunto löytyy.

Toki tiedän,mitä rakkaus on, mitä se ei ole.

En edes yritä parantaa mitään enää, yritän vain selvitä hengissä,mutta ahdistus on ajoittain aivan sietämätöntä narsistin kanssa.

Olen oikeasti taloudellisesti sellaisessa tilanteessa, että ei ole muita tuloja kuin minimieläke ja vammaistuki.
Siinä olet oikeassa, että narsisti käyttää aina hyväkseen,kun voi.

Minäkin toivon sydämestäni, etteivät ota mallia.

Lapseni ovat onneksi yhtä lukuunottamatta omilla tahoillaan ja onnellisen oloisia, vain tämä meidän suhde ahdistaa kun tulevat käymään.

Tietävät tilanteeni,kehottavat ottamaan eron heti kun se on mahdollista.
Oikeusaputoimistossa ollaan sitä mieltä, että mies saa jäädä asuntoon.On hänen työsuhdeasuntonsa.
ts. en keksi,mitä muuta voisin enää tehdä.

Mene ihan ite sinne kunnan asuntotoimistoon ja kerro tilanne, eli että sinua päivittäin ajetaan hulluksi henkisellä väkivallalla. Jo on kumma jos ei kahdessa vuodessa mitään luukkua vapaudu. Jos yksikin lapsi asuu kotona niin ihan lastensuojelulakeihin vedoten te lapsen kanssa tarvitsette eri asunnon.
Valita asuntotoimiston esimiehelle asiasi liian hitaasta etenemisestä, tai vaikka lääninhallitukseen jos tarvis. Siis nykyinen aluehallintovirasto. Pidä puolesi, tai hanki joku ajamaan asioitasi, vaikka sisko tms. tarmokkaampi ihminen, jos et pysty enää itse reippaasti pitämään puoliasi missään asiassa?

Joo , olen pks , meillä on kova huuto asunnoista. Kotona oleva lapsi on opiskeluikäinen, elatusvelvollisuuttakaan ei enää ole, vain moraalinen velvollisuus auttaa häntä pienten opintotukien kanssa, alle 20 v. jolloin isotuloisen isän tulot vaikuttavat opintotuen saantiin.

Olen käynyt hoputtamassa.
kait ne odottaa, että tulee turpaan ja sitten vasta turvakodin kautta irtoaa asunto...?

Asiani hoituvat kyllä tarmokkaasti, ei siinä mitään.

Mutta jonotilanne on huono, asumistukeen oikeuttava oma ansio nippanappa menee yli kelan rajojen a nuori, jonka ikä ei ole synnytä enää häneen huoltosuhdetta, tuovat eteen käsittämättömän tilanteen, josta selviäminen ei olekaan helppoa.
Olisi pitäinyt hoputella aiemmin, kun huoltosuhde vielä oli, olisi hetken ollut helpompaa.

Olen miettinyt, että jos vain heittäydyn asunnottomaksi, ottaako sossu kopin ?

Olen ollut saman miehen kanssa n. 20 v. ja kokenut väkivaltaa, narsisimia ja liki samanlaista vallankäyttöä kuin sinunkin miehelläsi. Yhtä lailla surkuttelin itseäni ja elämäntilannettani, mutta viimein uskoin ystävääni ja lähdin hakemaan apua Turvakodin terapiasta. Uskotko, jos väitän, että ainoa, joka tilanteessanne voi kasvaa ja muuttua olet sinä.Miehesi on luutunut paikalleen ja niin kauan aikaa kuin annat hänen terrorisoida perhe-elämäänne kärsit joka päivä lisää ja taas lisää.

Meillä tilanne on muuttunut oivaltaessani Turvakodin terapian kautta, että voin astua mieheni manipulaatiosta pois ja ryhtyä kohtelemaan häntä uudella tavalla. En mene häne juttuihinsa mukaan, eikä mieleeni tulisi enää yhtään ryhtyä suremaan hänen käytöstään. Nautin elämästäni ja ohitan hänet, jos käytös ei minua miellytä. On yllättää, miten toisesta voi löytyä aivan uusia piirteita ja kykyjä ja jopa nöyryyttä.

En minäkään miestäni halunnut jättää, vaikka niin kehoitettiin. Oliko se minulta tyhmyyttä vaiko mukavuudenhalua, mutta ainakin meidän ongelmien taustalla oli ihan varmasti myös periksi antava luonteeni ja oli siis asianmukaisen oppimisen paikka minullakin oppia ottamaan oma paikkani kodissamme.

Terapia kesti n. puoli vuotta, koska olin valmis ottamaan apua ja ohjausta vastaan. Olin ymmärtänyt joutuneeni umpikujaan, eikä elämäni enää sujuisi jos en kuuntelisi mitä asiaa asiantuntijoilla voisi olla. Joten suosittelen, että nyt pyyhit kyyneleesi ja alat järjen kanssa miettimään mistä haet apua. Olet ollut liian pitkään yksin ja kantanut vastuuta tilanteessa, jossa omaisille kuuluisi muutenkin antaa apua.

Joo, olen samalla kannalla- apua saa ja voi ottaa vastaan.

Turvakoti ei tee ihmeitä, on vain turvapaikka.
Siellä selvitään kriisivaiheesta, ja henkilökunnan resurssit ovat lasten ja uuden suunnitelman virittelyssä, ei siellä muuta apua saa.

Tuskan paikan mahtaa olla vaikea kestää omaa tilannettaan, sitä paitsi tuskin syyllistäminen helpoittaa hänen tuskaansa.


Hakunilan perhesurmassa sosiaalityöntekijät olivat oven takana odottelemassa, ja työskennelty oli perheen kanssa jo useita kuukausia.
Sisällä lapset ja äiti surmattuina, isä yrittänyt itsaria.
Ei oikeusaputsto tai edes sossu tarjoa sen kummempaa apua- tekevät sen,mitä on asetusten mukaan pakko.
Huutava pula sijaisperheistä, joten tilanne on paljon vaikeampi kuin eräät kommentoijat antavat ymmärtää.