42--> kokoa oleva nainen

Kurvit***

Paljon puhutaan hoikista tai normaalipainoisista. Entäs tälläiset 42-44 kokoa olevat naiset? Eli itse olen noin XL mutta L koko menee kanssa, riippuu vaatteista. 163cm pituus.

Mitat 113-94-121

Olen liikunnallinen, vaikka muutama kilo ylimääräistä onkin. Omistan kaksi koiraa joten tulee liikuttua aika paljon päivässä.

Olen ollut muutaman kerran elämässäni normipainoinen eli 62-63kg ja siltikin muotoja löytyi, lautavatsaa ei ole koskaan ollut enkä sellaista haluaisikaan. Olen hitusen vankkarakenteinen, joten lautaa meikäläisestä ei saisi oikein millään.

Kelpaako muodokkaammat naiset?

Olen kyllä sinut itseni kanssa ja on seuraa toki löytynytkin elämän varrella, mutta kun täällä juttua riittää niin paljon hoikista/normipainosista, niin ajattelin vain, että entäs me "muhkummat"?

121

6792

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cefcvr

      Itse olen sua sentin pidempi ja myös kokoa 42-44 tosin M tai L koko kun XL on jo liian iso istuakseen millään tavalla. Paljon olen saanut kehuja (niin miehiltä kuin naisilta) ja on se oikea mieskin matkan varrelta löytynyt. :)

      Kaunis nainen voi olla yhtälailla lauta tai muhku kunhan on vaan sinut itsensä kanssa. Näin olen saanut kuulla usealtakin mieheltä. Monet ovat kyllä väittäneet nimen omaan tykkäävänsä enemmän muodokkaammista naisista. Itse olen sitä mieltä että ruuminrakeenteella on vähintääkin yhtä suuri osa kuin niillä kiloilla.

      • 38 koko

        M koko on 38-40. Jos oot kokoa 42-44, et voi olla kokoa m. Koitako tehdä oikeesti m koon naisista läskejä numeroidesi kanssa. Ei onnistu.

    • againagainagain

      Jo toinen keskustelu samalta tyypiltä (edellinen löytyy muutamaa riviä alempaa otsikolla "Kuka haluaa minut?"). Tuskinpa olet sinut itsesi kanssa, kun alinomaa joudut näitä ketjuja tekemään. Ja vastaus kuuluu, että kelpaat varmasti vaikka kuinka monelle, jos olet hyvä tyyppi. Valitettavasti itsevarmuus on erittäin ratkaiseva tekijä, ja sitä sinulta ei näytä löytyvän - eihän täällä muuten tarvitsisi näitä kysellä.

      • Aika omituista

        Eikös täällä ole näitä keskusteluja vaikka kuinka monta? Kuka täällä on kysynyt kelpaanko kenellekään?

    • 9784523

      Itseäni aina harmittaa että sanotaan 42 vaatekokoa olevan naisen olevan lihava.

      Minä olen niitä tiimalasivartaloita. Minulle ei mene alle 42 housut, turha luulo. Ei johdu että olisi mahaa, vaan johtuu siitä että on helvetin leveä lantio. Puhumatta näistä isoista meloneista tossa rintakehässä, turha kuvitella että joku S koon paita menisi päälle ilman että näyttää kauhealta puristukselta siitä rintakehästä.

      • Vau, minulle kelpaisi tuollainen nainen, himoitsen leveälanteista naista ja kokoa 42-46

      • Anonyymi

        Kuulostat tulevalta vaimolta🤔🤔🤣

    • ap

      Ööö, en ole mitään kuka haluaa minut ketjua kyllä aloittanut..? Joka tapauksessa, kiva olisi saada lisää kommentteja :)

      • Minulle kelpais sellainen jolla on kurvit kohillaan eli sellainen jolla on muotoja.
        Pääsee paremmin puristeleen :)

    • vm 82

      Itse olen 179/90, lähes normipainoisen näkönen, vaatteet 42-44, mielestäni ne eivät ole mitään jätti isoja. Olen paljon kuntoillut jalkojeni puolesta, lihaksikkaat jalat, joten ei ole toivoakaan että saisin M koon housut jalkaan :D

      • Kiinnostaa

        Olet kyllä aikas massiivinen naiseksi, täytyy sanoa. Olet paljon "kuntoillut jalkojesi puolesta" - mitä se tarkoittaa?
        Itse en ole pieni, päinvastoin.
        Olen 175/85, lähes normipainoisen näköinen, vaatteet 38-44...
        M-koon housut todellakin mahtuvat minulle...
        Onko sinulla rintoja lainkaan?

      • dfgjvnädjnjdngbj
        Kiinnostaa kirjoitti:

        No on nämä vaateasiat kummallisia, minäkin kun olen 175cm pitkä ja en ole eläissäni sovittanut koon 42 housuja jotka olisivat tarpeeksi pitkät minulle, vaikka lantion kohdalta sopisivatkin. Ne eivät ole liian lyhyet vain lahkeista, vaan polvetkin ovat väärässä kohdassa. Myös 42-koon paidat ovat liian lyhyitä. Vaatteeni ostan ihan perushalpiskaupoista (H&M, Seppälä, Lindex). Se on vaan sitten hankalaa, kun 44-kokoiset vaatteet ei aina istu päälle ollenkaan, useasti joudun kaventamaan vaatteita vyötärön kohdalta kun muuten ne näyttävät säkkimäisiltä päälläni. Kyllähän mä tän ihannenainen-palstan juttujen perusteella olen hirveä läski, kun käytän kokoa 44 ja painan 63kg. Ollaan sitte vanhanapiikana jos ei kelpaa :P

      • terwa324
        dfgjvnädjnjdngbj kirjoitti:

        Aika erikoiset mittasuhteet sinulla ilmeisesti kropassasi..? Olen itse 174 cm ja painan reilut 72-73 kg eli tuhtimpi pakkaus kuin sinä. Ja silti housukoko 42 sopii melkeinpä valmistaan katsomatta. Liekö sinulla sitten bambin jalat..?

      • giantic me
        terwa324 kirjoitti:

        minä 177cm ja sama, ettei normimitotuksen naisten housut käy: lahkeet ihan liian lyhyet! oltava 36 tuuman pituus, joten aika usein vaan farkkuja ja hameita löytyy sopivia... Muutenkin valmisvaatteiden mitotukset harvoin istuu mulle, jo pitkät kädet ja jalat tekee niistä epäsopivia. Nytkin käytössä talvitakki, joka muuten istuu, mutta hihat liian lyhyet :(

      • dfgjvnädjnjdngbj
        terwa324 kirjoitti:

        Aika erikoiset mittasuhteet sinulla ilmeisesti kropassasi..? Olen itse 174 cm ja painan reilut 72-73 kg eli tuhtimpi pakkaus kuin sinä. Ja silti housukoko 42 sopii melkeinpä valmistaan katsomatta. Liekö sinulla sitten bambin jalat..?

        Eipä tuo vaatekoko näytä sitten kertovan lihavuudesta/laihuudesta vielä paljoakaan, valmisvaatteet kun eivät mitenkään voi sopia kaikille vartalonmalleille. Ilmeisesti ei halpisketjuille ole taloudellisesti kannattavaa tehdä vaatteita pitkäjalkaisille, tiimalasimallisille naisille. Ärsyttää sellainen harhaluulo, että kaikki yli 38-koon naiset on läskejä... Joiltain on tainnut mennä ohi että naisten keskipituus on kasvanut hurjasti, mutta vaatevalmistajat eivät ole vielä ehtineet kehitykseen mukaan.

      • gsdhytjuteu
        dfgjvnädjnjdngbj kirjoitti:

        No on nämä vaateasiat kummallisia, minäkin kun olen 175cm pitkä ja en ole eläissäni sovittanut koon 42 housuja jotka olisivat tarpeeksi pitkät minulle, vaikka lantion kohdalta sopisivatkin. Ne eivät ole liian lyhyet vain lahkeista, vaan polvetkin ovat väärässä kohdassa. Myös 42-koon paidat ovat liian lyhyitä. Vaatteeni ostan ihan perushalpiskaupoista (H&M, Seppälä, Lindex). Se on vaan sitten hankalaa, kun 44-kokoiset vaatteet ei aina istu päälle ollenkaan, useasti joudun kaventamaan vaatteita vyötärön kohdalta kun muuten ne näyttävät säkkimäisiltä päälläni. Kyllähän mä tän ihannenainen-palstan juttujen perusteella olen hirveä läski, kun käytän kokoa 44 ja painan 63kg. Ollaan sitte vanhanapiikana jos ei kelpaa :P

        Siis 175cm pitkä nainen, painaa 63kg, mutta käyttää vaatekokoa 44, koska 42 on auttamatta liian pieni? Laitapa kuva, minä haluan ehdottomasti nähdä sinut :D

    • L=LARGE=LIHAVA

      en usko ettetkö haluaisi litteää vatsaa.

    • 163/53

      Olkaa te vaan ihan rauhassa pläskejä.. Musta on ihanaa olla hento, pieni nainen :)

      • 173/53

        Ei noilla mitoilla hento oo, pätkä vaan.

    • vcxvxxcv

      "Olen ollut muutaman kerran elämässäni normipainoinen eli 62-63kg ja siltikin muotoja löytyi, lautavatsaa ei ole koskaan ollut enkä sellaista haluaisikaan."

      Ei nuo ole todellakaan sellaisia muotoja, joita sanalla "muodokas" haetaan takaa. Ne ovat vatsamakkaroita.

      • ....................

        Se mitä sä haet takaa ei ole se mitä "haetaan takaa".

      • vcxvcxvcx
        .................... kirjoitti:

        Se mitä sä haet takaa ei ole se mitä "haetaan takaa".

        Tottakai on. Vai oletko sitä mieltä, että valtaosa miehistä tarkoittaa muodokkaalla läskimakkaroita omaavaa naista? Ajatteletko koskaan?

      • ....................
        vcxvcxvcx kirjoitti:

        Tottakai on. Vai oletko sitä mieltä, että valtaosa miehistä tarkoittaa muodokkaalla läskimakkaroita omaavaa naista? Ajatteletko koskaan?

        Kukaan muu ei ole puhunut läskimakkaroista tai vatsamakkaroista kuin sinä tässä tapauksessa. Se ettei ole lautavatsaa, ei tarkoita että olisi makkaroita. Sitäpaitsi todella moni mies ei pienistä vatsamakkaroista piittaa, kunhan muotoja löytyy. Laudalla ei ole muotoja, vaikka kuinka haluaisitkin uskoa. Yleensä muodokkailla naisilla on hieman pehmeyttä myös vatsassa. Eikä muodokas valtaosan miehistä mielestä tarkoita lihaksikasta. Ajatteletko sinä koskaan yhtään jumiutuneita ajatusreittejäsi pidemmälle? Korjaan: ajatusreittiäsi.

      • Älä lässytä

        Kyllä voi olla lautavatsa ja muotoja.

        Te lihavat vaan yritätte selitellä makkaroitanne ja selluliitti reisiänne väittämällä että ne ovat niitä miesten kaipaamia ''muotoja''. ¨Höpöhöpö.

      • vvcxvxvcx

        Ei ole suoraan puhunut vatsamakkaroista, mutta päättelykykyä voi myös käyttää. Tosin se tulee yleensä yhdessä tuon ajattelun kanssa.

      • xvxvxvxv
        vvcxvxvcx kirjoitti:

        Ei ole suoraan puhunut vatsamakkaroista, mutta päättelykykyä voi myös käyttää. Tosin se tulee yleensä yhdessä tuon ajattelun kanssa.

        Päättelykyky ei ole sama kuin väärin olettaminen. Tosin sen hoksaaminen vaatii sitä ajattelua.

      • Älä pelkää
        Älä lässytä kirjoitti:

        Kyllä voi olla lautavatsa ja muotoja.

        Te lihavat vaan yritätte selitellä makkaroitanne ja selluliitti reisiänne väittämällä että ne ovat niitä miesten kaipaamia ''muotoja''. ¨Höpöhöpö.

        Te naista saamattomat peräkammarin löysät pojat yritätte selitellä miten kaikkien naisten pitäisi muistuttaa barbinukkeja. Lakatkaa runkkaamasta mielikuvitusnaisia ja tutustukaa joskus oikeaan elämään. Saisitte joskus p*lluakin.

      • sgdgshsh
        .................... kirjoitti:

        Se mitä sä haet takaa ei ole se mitä "haetaan takaa".

        Mitään ei haeta takaa, vaan ajetaan takaa. Esim. "tässä ajetaan nyt takaa sitä että läski ei ole kurvikas" ja "tässä haetaan nyt sitä että läski on rumaa".

        Joko ajetaan takaa tai pelkästään haetaan. Takaa ei haeta mitään.

      • -------
        sgdgshsh kirjoitti:

        Mitään ei haeta takaa, vaan ajetaan takaa. Esim. "tässä ajetaan nyt takaa sitä että läski ei ole kurvikas" ja "tässä haetaan nyt sitä että läski on rumaa".

        Joko ajetaan takaa tai pelkästään haetaan. Takaa ei haeta mitään.

        Ihan hyvin voi hakea vaikka talon takaa aika paljonkin asioita.

      • 13+5
        .................... kirjoitti:

        Kukaan muu ei ole puhunut läskimakkaroista tai vatsamakkaroista kuin sinä tässä tapauksessa. Se ettei ole lautavatsaa, ei tarkoita että olisi makkaroita. Sitäpaitsi todella moni mies ei pienistä vatsamakkaroista piittaa, kunhan muotoja löytyy. Laudalla ei ole muotoja, vaikka kuinka haluaisitkin uskoa. Yleensä muodokkailla naisilla on hieman pehmeyttä myös vatsassa. Eikä muodokas valtaosan miehistä mielestä tarkoita lihaksikasta. Ajatteletko sinä koskaan yhtään jumiutuneita ajatusreittejäsi pidemmälle? Korjaan: ajatusreittiäsi.

        Ei tarvitse olla julmetun kokoisia tissejä, jotta voi olla muodokas. Jos on pienemmät tissit yhdistettynä yhtä kapoiseen peppuun ja vyötärö lähentelee kapoisuudellaan 30cm lantiota ja tissejä kapeampaa on tiimalasi, eli muodokas.

        esim. 92-64-90 pienet tissit
        100-70-100 isot tissit

        Muodokas ei ole läski. Läski olisi esim. mitoissa. 95-88-120
        Yleisvihjeenä voi pitää, että ylipainoa löytyy jos lantio on paljonkin yli metrin ja vyötärö paljonkin yli 75.

      • hsfh
        .................... kirjoitti:

        Se mitä sä haet takaa ei ole se mitä "haetaan takaa".

        Se sanonta on että "ajetaan takaa". Tässä siis ajetaan takaa sitä kroppajuttua, haetaan kauniita kurveja. Tajusitko? Vai minkä takaa meinasit "sitä" hakea?

      • Cristina
        Älä lässytä kirjoitti:

        Kyllä voi olla lautavatsa ja muotoja.

        Te lihavat vaan yritätte selitellä makkaroitanne ja selluliitti reisiänne väittämällä että ne ovat niitä miesten kaipaamia ''muotoja''. ¨Höpöhöpö.

        Muista se miksi toista haukut olet itse!

    • vm82

      Salilla tehnyt jaloilla enimmäkseen, spinningiä 3-4 krt vk jo yli vuoden ajan, kävelyä. Nuorempana harrastin potkunyrkkeilyä. D kupit.

    • pursuu yli?

      AP: Noilla mitoilla vaatekokosi ei kyllä mitenkään voi olla 42-44 tai sitten ahtaudut aivan liian pieniin makkarankuoriin. Oikeampi koko mittojen perusteella olisi 48.

      • nottapotta

        Jep! Mulla on rinnan- ja lantionympärykset kymmenisen senttiä pienemmät ja käytän kokoa 46-48. Notta pikkusen on ap:llä venyneet vaatteet tai sitten todella makkarankuoria...

      • se vähän riippuu
        nottapotta kirjoitti:

        Jep! Mulla on rinnan- ja lantionympärykset kymmenisen senttiä pienemmät ja käytän kokoa 46-48. Notta pikkusen on ap:llä venyneet vaatteet tai sitten todella makkarankuoria...

        En osaa sanoa juuri tuosta koosta yhtään mitään mutta vaatteiden kokoasioista yleensä sanoisin että kyllähän se riippuu vaatteiden malleista ja mistä vaatteensa ostaa. Nuorempien ihmisten suosimista ketjuista saa haeskella vähän isompaa kokoa, aikuisten naisten liikkeissä taas sopivat koot ovat suorastaan ällistyttävän pieninumeroisia. Toisaalta taas joskus löydän sopivaa päällepantavaa lastenvaateosastolta.

      • ..¨¨¨...
        se vähän riippuu kirjoitti:

        Jonkin verran riippuu, mutta ei nyt noin paljon. Jotain osviittaa saa kun vertailee noita lukuja johonkin taulukoihin. Rinnanympärys ja lantionympärys on ne tärkeimmät, joiden mukaan kantsii katsoa.

    • uhkea-ei yksin

      Meitä on monen muotoisia ja kokoisia..ja niin siltikin ne miehet osaa tiensä ihannenaisensa luokse! Jotkut pitävät äidistä ja toiset tyttärestä..:)

    • Shole

      Kelpaa ne jos natsaa muuten. Sellainen ois komia prätkän kyydissä.

    • KunhanLueskelen:)

      Naisilla on aina joku ihme tapa mollata muita naisia :) "siis etsä mitenkää voi olla tota kokoo siis ku mää oon siis tätä kokoo niin sä et voi käyttää noin pienii kokoi tai sit vaan oot oikeesti läskiii" :D toho tyyliin...

      Huvittavaa vaan monesti lukee näitä keskusteluja, kun naiset monesti käyvät toisten naisten "päälle", ei ehkä ihan suorasanaisesti mutta rivien välistä huomaa.. ;)

      • ymppy

        Ei tuo minusta ole edes mollausta, vaan puhdasta ihmettelyä. Luepa joskus miesten keskustelua, aika paljon pahemmin oikeasti mollataankin, nimitellään jne.

      • _''_
        ymppy kirjoitti:

        Ei tuo minusta ole edes mollausta, vaan puhdasta ihmettelyä. Luepa joskus miesten keskustelua, aika paljon pahemmin oikeasti mollataankin, nimitellään jne.

        Ja tuo vcx-tyyppi on muuten mies, ainakin esittää sellaista.

      • helevetissä on...

        ...aivan erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan :b ?

    • Rottweil

      Jos olet sinut itsesi kanssa, niin olet varmasti viehättävä monen miehen mielestä. Ulkonäkökompleksit ovat aika rasittavia parisuhteessa, johtuivatpa ne sitten mistä tahansa. Ei ulkonäkösi tarvitse meillyttää kaikkia miehiä.

    • Shole

      Nainen voi olla viehättävä koosta riippumatta. 5 kuukautta vielä, niin alkaa terassikausi. Sitten nainen voikin olla ällöttävä koosta riippumatta.

    • soveryyou

      Voi tätä suomalaisten naisten ihailtavaa ja kannustavaa yhteishenkeä. Ja muutenkin,miks tulla tänne huuteleen jos ei oo mitään asiaan liittyvää ja asiallista sanottavaa?
      Mikäs siinä..Ite olin ennen kokoa 40/42 nyt kokoa 36-40,riippuu aivan vaatteesta ja liikkeestä. Miehet joita mä olen tavannut,ovat pitäneet mun täyteläisestä pepusta ja pehmeästä mahasta,vaikka rintoja mulla ei oo melkeen nimeksikään,kuitenkin että miehen kouraan mahtuu. Eikä vain mun muodot oo miellyttäny,vaan yleensäkkin kuulema pitävät naisista joilla on vähän ylimäärästä mistä ottaa kiinni ja jos vielä kantaa kroppansa kunnialla,niin mikä ettei. Voi tosin johtua siitä,että asun ulkomailla..Täällä arvostetaan vähän muodokkampia naisia,eikä niitä "lautoja" mitä varsinkin nuoret miehet tuntuu Suomessa metsästävän.. Tosin Suomessa oon saanu katseita ja kehuja 30 miehiltä ne jo on ehkä sen verran aikuismaisempia ja maailmaa nähneitä että osaa arvostaa NAISTA!
      AP: KYLLÄ kelpaat :)

      • mahakas mies

        Joo oikeesti naisetkin pitävät minun kaljamahastani ja kylkikahvoistani. Itseasiassa enemmän kuin lihakskaasta sixpäkistä. No ei oikeesti pidä! Minä en miehenä ainakaan yritä valehdella itselleni ja muille että vähän läski vartaloni olisi seksikkäämpi kuin joku treenattu vartalo naisen mielestä. En myöskään väitä että vaikka Thaimaassa ollessani vetoan ylipainollani naisiin, vaan oikeasti sillä että olen keskimääräistä Thaimaalaista hemmetisti rikkaampi ja naiset ovat vain rahojeni perässä.
        Olen oikeasti ihan tyytyväinen vähän läskiin vartalooni, mutta en ole kovin ulkonäkö koskeinen ihminen. Silti pidän laihemmista naisista ja hyvällä persoonallani kyllä saan sellaisia, mutta en kyllä millään laardillani. Tosiasiat pitää vain hyväksyä.

    • Ärsyttää välillä tuo muhkumpi sanan käyttö...

      No joo kurvit on kivoja. Lantion ja vyötärön suhden voi saada kuolaamaan kyllä aika vuolaasti...
      Että kyllä kurveja arvostaa hän... siis minä...

    • Muhkumpi on mukava

      Mulle heti yksi...Muhkean muodokas..

    • pettte

      huoh.

    • rehellinen vastaus

      Et voi olla liikunnallinen jos sinulla on ylipainoa. Vai oletko roteva kuulantyöntäjä? Muodokkuus tuntuu nykyisin olevat kaunisteleva synonyymi ylipainoiselle. Kyllä osalle miehistä myös muhkummat käy.

    • läskitypy

      Mietitäänpä taas tytöt ja pojat mitä kirjoitetaan :D Itse treenaan viikossa 5 kertaa, syön suht terveellisesti ja silti löytyy hieman ylipainoa. Ette oikeasti voi nähdä asioita noin mustavalkoisesti ! Ja tosi jännä taas miten jotkut vetävät heti miehen mielipiteen mukaan asiaan ja liittävät heidän mieltymyksensä tänne. Moni hieman ylipainoinen/muodokas nainen varmasti myöntää, että voisi laihduttaa pari kiloa, jotta olisi ITSELLÄÄN helpompi ja kiva olla, ei koska miehet tykkää. Itse ainakin pidän tätä painonhallinnassa hyvin tärkeänä, omaa hyvä oloa, mutta jotkut on pinnallisempia, minkäs sille mahtaa. Ja jotkut ovat hyväksyneet itsenä juuri sellaisena kuin ovat ja se on mielestäni todella kunnioitettavaa. Kyllä mies välillä katsoo kasvojenkin kauneutta ja sopusuhtaisuutta, 78kg ja kyllä vientiä riittää ;)

    • Pullukka

      No höh jo on kummallista pohdintaa täällä... Mä olen 165 cm, 87 kiloa ja kokoa 44 (sanokaa ihan mitä vaan) ja mä en ole paljon aikaa sinkkuna viettänyt että ihan hyvin on näyttänyt kelpaavan. Nyt olen kihloissa ja menossa ensi vuonna naimisiin. Eikä mieheni ole pullukka niin kuin minä vaan urheiluhullu ja ei ole läskiä missään, täysin vastakohta kuin minä itse. Joskus sitä aikoinaan ihmettelin että eikös sen pitäisi olla jonkun kuntosali pupun kanssa ennemmin mutta kulemma tykkää mun pyöreästä pyllystä :D ehkä ihmiset katsoo meitä ja miettii samaa ehkä ei mutta mikäs siinä. Mä olen onnellinen ja mieheni rakastaa minua juuri tälläisenä, mitä väliä jos toiset läskiksi haukkuu??? Silti onnistuin itselleni löytämään komean kuntosali miehen! Taikka se kyllä löysi minut jos nyt tarkkoja ollaan ;-) Ja vielä noista vaatteiden koko jutuista, mun mittojen mukaan mä kait olen kokoa 46 mutta jos mä ostaisin sen koon housut niin kyllä ne vähän näyttäisi pelle housuilta, en ymmärrä ollenkaan et miten noi koot toimii!

      • Pullukka

        Niin kait mun olis pitänyt noi mun mitat viestiin laittaa ennen kuin kukaan alkaa kirkumaan etten mä voi olla sitä ja tätä kokoa... Eli ne on 103-85-107, en tiedä mikä koko minun pitäisi olla mutta 42-44 on se mikä kaapissa roikkuu. Ja en myöskään ymmärrä miten voin painaa 87 kiloa kun olen 165 cm, muiden viesteistä päätellen painoni mukaan minun pitäisi kait olla leveämpi kuin olen :o

    • älä valehtele

      Just joo. Muutama kilo ylimääräistä muka. itse olin ainoinaan koko 42-44 ja silloin oli 20 kg ylimääräistä mulla. Nyt olen koko 34-36. sä oles täysin läski siis.

    • törkeetä

      Koko 42-44 ei todellakaan ole xl kokoinen. Pikemminkin xxl kokoinen läski. Koiran kanssa kävely ei tarkoita et harrastaa liikuntaa ja et olis liikunnallinen. Koiran kanssa on pakkopullaa liikkua ja se ei tarkoita et kunto kasvais. Naiset kusettaa aivan hirveesti ja yrittää saada hyväksyntää vaikka ovat läskejä

    • NainenM

      Mielenkiintoista jos noilla mitoilla mahdut 42 vaatteisiin. Itse nimittäin olen juuri tuota kokoa ja mittani ovat huomattavasti pienemmät ja kokoni on yleensä M.

      • Huvittunut :D

        Heh jos NainenM käyttää kokoa 42 taitaa olla itsekin aika läski :D

    • hoikaksi haluuva

      M-koko on koko 38. oon itse kokoo 38-40.

      • Minä vain

        Kyllä ihmiset osaa olla inhottavia toisilleen... Mutta kait ne huonot tavat jo lapsena opitaan, kotona tai koulussa.

    • et ole muodokas

      Voin kyllä naisena sanoa että koko 42 ei ole enää muodokas. Perustelut: olen kokoa 40 ja se on nippa nappa muodokas, jos saisin viisi kiloa rasvaa ylleni ja muuta turvotusta, niin ei ole enää muodokas.

    • hmmmhmmm

      Kaikki yli 40 koon ovat jo pullukoita, eivät 'muodokkaita'

    • outoo on

      ap taitaa painaa lähemmäs 100kg, jos nuo mitat ja pituus. Ihmettelen hänen sanomaansa, että vain muutama kilo ylimääräistä :o enempikin 50kg ylimääräistä lienee lähempänä totuutta. Itsepetosta?

    • hihhulihei****

      Hirveetä mollaamista ja haukkumista täällä :D Niin mut.. Nainenhan on naiselle susi :)

      Muodokkaat 42-46koon naiset NAMM!!!!

    • Ihana naiset

      Hei ihanat naiset! Älkää mitatko kiloissa hyvät tiimalasi-naiset vaan senteissä. Joku on tiimalasi, jollain taas hoikat jalat ja vyötärönkaari pidempi, jolloin enemmän vaasin näköinen. Joka tapauksessa näistä vartaloista: miehet tykkäävät. On hankalaa tottakai löytää kaupoista (Suomessa) kokoja, ei saisi esim olla rintaliiveissä kokoa 75F, ja jos pitkät sääret niin tod ei kiva kaupassa, MUTTA, ellemme löydä imartelevia vaatteita kaupasta, niin olemme kuitenkin enemmän kuin kivannäköisiä ilman vaatteita..:)

      • nnnn

        Kyllä 75F on nykyään sellainen koko, että sitä saa ihan koko ajan Stockalta ja Sokokselta, usein jopa Anttilasta. Viimeksi kävin Jyväskylän Sokoksella ja sielläkin olin useita liivimalleja koossa 75F.

    • Suomileijona1985

      Täytyy sanoa että monenlaisia naisia olen elämäni aikana ehtinyt kokeilla esim. Missin mitoissa olevaa ns. Kaunista 50 kiloista mutten vaan saa sellasesta yhtään mitään irti melkein sama kuin luurankoa panis.. Eli ei sytytä yhtään enemmänki oksettaa.. Toisin taas kokoa 42 alkaa sytyttää ja seksi aivan taivaallista enkä vaihtais mistään hinnasta yhtään laihempaan. Kyl naisessa pitää olla mistä ottaa kiinni koska se on seksikästä joten suosittelen teitä luuranko naisia syömään ruokaakin :)
      Itse olen mies 27 183\85 komeaksikin kehuttu :)

      • Right...

        Ja ihan varmasti joku 27-vuotias suomileijona tietäisikin miltä näyttää koko 42 oleva 85 kiloinen daami.. vaikea kuvitella, että nuorta miestä oksettaisi, kun pukille pääsee. Jonkun fläsän epätoivoinen yritys.

    • Suomileijona1985

      Kyl se ihan totta on uskokoon ken mitä haluaa mä vain ilmaisen oman mielipiteen ja hyvin tiedän ja rajataan tuohon nyt sen verran et ne juoppo rasvaletti flädet ei sytytä mut noin muuten perusterve ja siisti nainen ei valittamista :) et tollanen 50-60 kiloinen nainen.... Runkkaaminenki tuntuu huomattavasti paremmalle :) ensimmäistä kertaa kuulen tällaista: epätoivoinen fläsä :) tarkoititko mahdollisesti itteäs :)

      • Right...

        Voi voi Suomileijona... Kun en ole fläsä enkä epätoivoinen. Mä olen just se 50-60 kiloinen muka luurankonainen, jota sinäkin panisit ilomielin: 100-70-95. Ja sen verran hyvässä fyysisessä kondiksessa, että tollaset suomileijonat hyytyis kesken panon, joten runkkaa sinä poika vaan.

      • itme mitat sulla
        Right... kirjoitti:

        Jos painat vain 50-60kg, kummallisen isot mitat sulla on painoosi nähden RIGHT.

        Itse painan 60kg ja mitat ovat 92-60-88

      • 578me5684jk
        itme mitat sulla kirjoitti:

        Jos painat vain 50-60kg, kummallisen isot mitat sulla on painoosi nähden RIGHT.

        Itse painan 60kg ja mitat ovat 92-60-88

        Tuota... Ne mitat riippuu aika paljon siitä minkä pitunen se nainen on. Ja paino riippuu siitä onko ne mitat läskiä vai lihasta.

        Itse painan 24kg ja mitat ovat 15-24-31

    • Suomileijona1985

      Haha miks sä sit tänne tulet kirjoittelee onko itsetunto hukassa vai muuten ongelmia elämässä? Jos mä olisin huonokuntoinen nii kuinka luulet et pärjäisin duunissa jossa joutuu nostelee tollasia köykäsiä 40kg kamoja ihan reippaasti päivän aikana :) mä luulen et huonokuntoisella ei siihen asiaa olis :) mut se täs on hieman kummallista et jos sulla on kaikki kunnossa nii mitä helvettiä sä tääl kirjottelet :D:D

      • Right...

        Voi sinua Suomileijona, kuulostaako siltä että minulla olisi itsetunto hukassa tai minulla olisi ongelmia elämässä? Sinulla sen sijaan taitaa ohuesti olla tai sitten sulla on darra, kun olet noin pahalla päällä. Minä vaan kulutan aikaani ennen salille lähtöä. Voit tulla messiin, pidetään jalkaprässipäivä. Sopiiks joku reilun parinsadan kilot sarjat?

        Jätetään se hien ja kusen sekä paskan hajuinen sali väliin lähetään mieluummin hyödyntämään se kaikki energia esim metsätöiden parissa voin sulle kokemuksella sanoo et ei siellä pärjää tollaiset salipellet ja senkin olen nähnyt livenä :) hieman laajempaa se lihasten treenaus tuolla luonnon helmassa kun jossain salilla tehdään vaan yhdenlaista liikesarjaa :) ja toisekseen siitä ei rikastu päin vastoin rahat menee vaan :) ja ne sarjat voit tunkee vaik hanuriis :) mä lupaan et tää on rankempaa ;)

      • Right...
        Suomileijona1985 kirjoitti:

        Kultaseni, voit mennä ihan keskenäsi sinne metsääsi. Minä lähden nyt tekemään sitä "yhdenlaista liikesarjaa", josta sinä et taida tietää yhtään mitään ja katselemaan hyvinmuodostuneita, mutta valitettavan vähälahjaisia pokeja salille.

      • tirsk hihii
        Suomileijona1985 kirjoitti:

        Jätetään se hien ja kusen sekä paskan hajuinen sali väliin lähetään mieluummin hyödyntämään se kaikki energia esim metsätöiden parissa voin sulle kokemuksella sanoo et ei siellä pärjää tollaiset salipellet ja senkin olen nähnyt livenä :) hieman laajempaa se lihasten treenaus tuolla luonnon helmassa kun jossain salilla tehdään vaan yhdenlaista liikesarjaa :) ja toisekseen siitä ei rikastu päin vastoin rahat menee vaan :) ja ne sarjat voit tunkee vaik hanuriis :) mä lupaan et tää on rankempaa ;)

        Onko sulla tribaalitatska, pakeneva hiusraja ja äo reippaasti alta satasen? Vaikuttaa vaan vähän siltä...

    • joku mättää

      No jopa oli viesti. Jos noin sentilleen tiedät mittasi niin miten se painosi voi olla 50-60 kiloa? Ja noilla kiloilla noin isot mitat? Oletko tosi höttöä vain (=läskiä) vai tosi lyhyt? Ja vielä, metrin rinnanympärys noilla kiloilla ja suhteessa lantioon, onko käyty veitsen alla? Meinaan kun itse olen 170/60, mitat 93-70-92, pistää ihmettelemään.

      • joku mättää

        Niin siis toi oli tolle right...:lle tarkoitettu toi mun viesti.

      • Right...

        Tiedän mitat, koska otin mittanauhan ja mittasin. Painan 59 kiloa ja 164 senttiä pitkä. Minulla on pyöreät tissit ja ja pyöreä peppu - peppuni ei ole leveä vaan kivasti pysty. Enkä todellakaan ole mitään läskiä niin kuin vyötärön ympäryksestä voit päätellä, vaan takanani on vuosien salitreenit. Veistäkään en ole rinnanympärykseen tarvinnut, isot tissit on mummon perintöä.

      • moneen junaan..

        Meitä on aika monen näköisiä ja kokoisia.. Joidenkin luut on leveämmät kuin toisten jolloin senttimitatkin on isommat, mulla esim on tosi leveet lantioluut "synnyttäjänlantio" mut ei sit peppua juuri nimeksikään.. Tästä johtuen mun, 165/60, mitat on 93-70-97, rinnat 75DD tai E liiveistä riippuen.. Vaatekoko 36-38..

        Ihmettelen vähän naisten kärkkäyttä kritisoida täällä toistensa mittoja ja painoja..? Kyllähän nyt jokainen tuolla ihmistenilmoilla liikkuessaan huomaa et naisia on runsaasti eri kokoisia ja mallisia..?
        Pitkiä kirahvimaisen hoikkia, pieniä siroluisia keijukaisia, maalaistalon emäntä-mallisia ladonovia, kaikenkokoisia tiimalaseja kapeista aina lihaisampiin, romuluisia, leveäharteisia, omppuja tikkujaloilla ja päärynöitä pulleilla reisillä pyllyllä, tasapaksuja, kurvikkaita, michelin-ukkoja...
        Ruumiinrakenne vaikuttaa paljon senttimittoihin ja vaatekokoihin..

        Olishan se kiva kun kaikki näyttäis photoshopatuilta bikinimalleilta, mut vaikka me kaikki naiset oltais 175cm ja 50kg ni joillaki olis silti leveämmät olkapäät / lantiot / rintakehät... Me kun ei olla kaikki samasta muotista veistettyjä, "valitettavasti"..

    • Suomileijona1985

      Right kannattaisko sun hankkia jonkilaista psykiatrista hoitoa tai jotain :) mua ei vaan kauheesti hetkauta noi sun mittas :) ettet luulis ittestäs hieman liikoja :) et sä kuitenkaan ihan kaikkia voi miellyttää mummon perutisseilläs :)

    • kokeneempi

      Juu, hassua luulla että vain hoikka kelpaa kaikille miehille - makuja on monia. Taisi noin kovasti harmittaa lukea edes yhdestä, joka tykkää vähän muodokkaammasta. Silloin tosiaan kannattaa tehdä sille itsetunnolle jotain, ettei se ole sen varassa että "kaikki pitää musta". Koskaan ei kukaan ole ihan jokaisen unelma.

      • Right...

        Onko todellakin ok sanoa, että nuorta herraa oksettaa panna 50 tai 60-kiloista naista? Olisiko myös ok sanoa, että oksettaa panna satakiloista naista? Lapsellista ja moukkamaista käytöstä. Ja seksi ja sen taivaallisuus ei taida ihan olla sidoksissa ihmisen painoon tai kokoon, vaan siihen kuinka pannaan ja ketä. Mutta sitähän tollanen kloppi ei voi vielä tietää. Minun ei todellakaan tarvitse olla ihan jokaisen unelma, minulle riittää kun olen sen oman mieheni unelma, muodokas sellainen.

      • ,,,,,,,,,

        Katsopa vain, mitä itse olet kirjoitellut, ennen kuin haukut toisen käytöstä.

    • Suomoleijona1985

      Mä kerroin rehellisen mielipiteen siitä millaine tunne se on jos luurankoa hoitelee :) mut varmaan säkin voinet lopettaa koska asia alkaa olla loppuun käsitelty eikun vaan peräpystyyn ja muorin vanhat ritsikat mukaan ja menet vaikka salille tai miehes kainaloon :)

      • 9+8

        Tuo right ei ole ees hoikka. Hän painaa 59kg ja on lyhyt. Hänen pituinen nainen olisi hoikka vasta painossa 50-53kg. Sitäpaitsi hoikkien vyötärö alkaa reippaasti kutosella ja lantio on keskimäärin 90cm.

      • Right...
        9+8 kirjoitti:

        Enpä ole väittänytkään olevani se luurankonainen, jona joku punaniskajuntti 50-60 kiloisia naisia pitää ja joita pannessa pitää oksennusta pidätellä. Kuten sanoin olen pyöreäpeppuinen ja pyöreätissinen, muodokas nainen. Läskiä minussa ei silti ole, vaan painoni kertoo vuosien treenaamisen tuomasta lihasmassasta. Sen kertoo jo sekin, että minua aivan yleisesti pidetään 50-kiloisena ulkonäön perusteella.

      • gsdsdg
        9+8 kirjoitti:

        Tuo right ei ole ees hoikka. Hän painaa 59kg ja on lyhyt. Hänen pituinen nainen olisi hoikka vasta painossa 50-53kg. Sitäpaitsi hoikkien vyötärö alkaa reippaasti kutosella ja lantio on keskimäärin 90cm.

        Voi hellanlettas mitä vatipäitä täällä roikkuu,.,..

        Lihas painaa enemmän kuin läski. Painon perusteella ei voi päätellä onko joku hoikka vaiko ei.

        Aikuisen naisen lantio taasen voi hyvinkin olla ympärysmitaltaan 90cm, silloin jos kyseessä on lättäperseinen ranka. Tai erittäin lyhyt nainen.

    • muodokas mies

      Jaa liikunnallinen? En kyllä usko. Olet kyllä iso tai erittäin iso niinkuin vaatekokosi sanoo ja niin kertoo myös puntari.

      Muodokkuuden ja selkeän lihavuuden välillä on vissi ero.

    • '''

      172cm/140kg... KYSYTTÄVÄÄ?

    • oka53
    • BTW ****

      hohhoijaa.
      kyllä varmasti jokaiselle löytyy "ottajia".
      turha täällä on ruveta kinastelemaan kauneusihanteista, kauneus kun on katsojan silmässä.

      itse olen sitä mieltä että nykyään ihannoidaan liikaa näitä anorektisen laihoja, poikamaisia naisia.
      naiselle ei ole tervettä olla liian laiha(liika laihuus vaikuttaa hedelmällisyyteen negatiivisesti)eikä ole tervettä olla liian lihavakaan.
      olisi ihan kiva edes joskus nähdä oikeasti sopusuhtaisen kokoisia malleja jotka eivät näytä ns."kuivan kesän oravilta".
      naisella kuuluu olla rinnat ja muotoja, naisen ei pidä olla mikään hemmetin luuranko.
      pieni pyöreys on vain tervettä naisella.
      (pienellä pyöreydellä en tarkoita liikalihavuutta vaan lihaa ja rasvakerrosta luiden ympärillä).

      varmimmin miesseuraa saavat itsevarmat mukavat naiset joilla on käytöstapoja.
      miesseuraa et tule saamaan jos puhut vain omasta erinomaisuudestasi ja haukut kaikkia muita naisia huoriksi/"tyrkyiksi" ja torjut kaikki lähestymisyritykset koska olet liian hyvä kellekään muulle kuin brad pittin kaksoisolennolle.
      kukaan ei jaksa nirppanokkia.

      • fyre6tr47r7io

        Samalla tavalla liika lihavuus vaikuttaa hyvin negatiivisesti hedelmällisyyteen ellet tiennyt.

      • Normaalipainokunniaan
        fyre6tr47r7io kirjoitti:

        Samalla tavalla liika lihavuus vaikuttaa hyvin negatiivisesti hedelmällisyyteen ellet tiennyt.

        Näin! Ja on terveydelle haitallista.

    • oka53
    • 8/4

      42 on alaraja. Siitä lähdetään sitten toiveikkaasti ylöspäin.

    • Vihainen Nainen

      Voi voi...miksi ihmisten pitää haukkua ja valittaa toisten ihmisten koosta? En ymmärrä! Minulle on ihan yhden tekevää mille joku ihminen näyttää, pään sisältö se kyllä useinmiten on se tärkein juttu. Varsinkin naiset on kärkkäitä arvostelemaan kanssasisariensa ulkonäköä. Miehet taas (ainakin tällä palstalla) tuntuvat inhoavan pullukoita naisia. Pitäisi aikuisten ihmisten tajuta jo, että ihmiset on erilaisia kaikin puolin - ihan jo solutasolla. Kaikilla on omat hyvät puolensa niinkuin huonotkin puolensa. Nämä ihmisvihaajat voivat sulkea silmänsä tai katsella muualle jos jonkun ihmisen vartalo inhottaa. Teitä ei kukaan pakota katsomaan eikä varsinkaan koskemaan.
      Missä ihmisten suvaitsevaisuus nykyään on? Jos parisuhdetta ajattelee niin luulen, että jokaisella (myös näillä ihmisvihaajilla) loppupeleissä ratkaisee toisen ihmisen luonne suurimmaksi osaksi sen, että haluaako seurustella jonkun kanssa. Ainakin vanhemmalla iällä on luonne ja persoonallisuus suurimmassa osassa kun parisuhdetta ajatellaan. Aikuistukaa jo hölmöt! >:(

      • lifemocker

        "Miehet taas (ainakin tällä palstalla) tuntuvat inhoavan pullukoita naisia."

        en minä niitä inhoa. olkoot minkäkokoisia ovat, mutta suhteeseen en moisen kanssa lähde.

    • Kohannysanoin

      Olen 42/L-koon nainen. Pituutta minulla on 176cm ja painoa siinä 78-80kg. Olen lapsesta asti harrastanut aktiivisesti liikuntaa ja noin kuutisen vuotta olen harrastanut yleisurheilua nuorten sarjoissa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Treenimääräni viikossa on noin 25-30 tuntia ja päivään mahtuu usein kaksikin treeniä. Lihaksia löytyy koko kropasta ja ylimääräistä rasvaa minulla ei ole. Pidän itseäni muodokkaana, koska minulla on isot lihakset pakaroissa ja reisissä. Tällä kaikella tarkoitan sitä, että 42-kokoa käyttävää naista ei saa aina rinnastaa liikalihavaksi. Vaatteen koko riippuu täysin siitä, minkä mallinen kroppa on. Minulla M-koon paita menisi helposti vyötärön kohdalta, mutta hartiat minulla on treenaamisen vuoksi niin leveät, että L-koko sopii paidoista parhaiten.

      Olkaahan ystävällisiä toisillenne!

    • Terveydellehaitallista

      Pakko huomauttaa että tuo vyötärönympärys 94cm on terveydelle haitallinen mitta. Kertoo siitä että rasvaa on sisäelinten ympärillä. Suosittelen oikeasti laihduttamaan sen verran että vyötäröltä lähtee enimmät rasvat pois.

    • Onerva2-

      170cm 40-42, 50v.
      Mitä mieltä?

    • Kaunisolet

      "Mitat 113-94-121
      Olen hitusen vankkarakenteinen, joten lautaa meikäläisestä ei saisi oikein millään.
      Kelpaako muodokkaammat naiset?"

      Kyllä kelpaa. En nyt keksi, mikä tuossa voisi olla numeroiden valossa vialla, eikös tuo ole juuri oikein tiimalaisivartalon mitat. Peili on parempi mitta kuin vaaka, ja jotain kunnon makkaroita hiukan taivuteltaessa kuuluu ollakin.

    • Kyllä mä rakastan naisia joilla on krveja ja muotoja kunnolla. jos naiset ootte savonlinnan suunnilta ja seuraa kaipaisitte niin laittakaa viestiä [email protected]

    • romuluinenakkeli

      En mä tiedä, ite olen mielestäni kauhee isoluinen läskikasa ja vaatteetkin on väliltä S-XXL (numerokokoina kyllä mieluiten 40-42), yleensä siis rättikaupasta tarttuu mukaan vaatekoko L-XL. Silti äijä sanoo että olen "pieni ja siro" (en ole enkä edes väitä olevani).

      Mitat tyyliin 160cm josta ry 92, vy 75 ja ly 98. u_u Romuluinen toisin sanoen. Silti mietin, mitä ne minua isommat (kyllä, pidempiä ja lihavampiakin omenavartaloita on olemassa) sitten pukevat päälleen, kun meikäläisen kokoinenkin jo käyttää XL:ää....

      • Liianpieniävaatteita

        Ne ahtavat itsensä ihan liian pieniin vaatteisiin.. ei kaunis näky. Voisivat vain ostaa niitä isompia kokoja kun ei m-koon käyttäminen tee naista m-kokoiseksi jos hän ei sitä ole.

      • lantiousleveys
        Liianpieniävaatteita kirjoitti:

        Ne ahtavat itsensä ihan liian pieniin vaatteisiin.. ei kaunis näky. Voisivat vain ostaa niitä isompia kokoja kun ei m-koon käyttäminen tee naista m-kokoiseksi jos hän ei sitä ole.

        No niinpä, sitä vaatekokoa tuijotetaan kuin piru raamattua ja luullaan, että tietyn koon käyttö muuttaa käyttäjän sen kokoiseksi...... Jos vaatekoko on 42 niin sitte se on 42, ei se ihminen siitä 38-kokoiseksi muutu vaikka kuinka änkisi itsensä sen kokoisiin kamppeisiin.

        Itsellä tosiaan vaihteluväli romuluinenakkeli:n tapaan S:stä XL:n, riippuen vaatteen valmistajasta/merkistä, mutta miellän itseni "isoksi" ennemmin kuin "pieneksi". Samalla toki tietoinen, että pidempiä ja paksumpiakin naisia löytyy (jotka myös pitävät harmittavan usein liian pieniä vaatteita ja näin ollen korostavat isokokoisuuttaan turhaan). Lihavaksi en itseäni katso, mutta luusto on leveää, lantiota löytyy vaikka muille jakaa, mikä yhdistettynä lyhyisiin persjalkoihin on aika ärsyttävää. Koska leveä lantio tarvitsee isommat housut, mutta lyhyet jalat taas vaativat katkaisemaan lahkeet -> housujen malli saattaa kärsiä. Eivät siis näytä kovin hyvältä koskaan päälläni.

        Btw 92/75/98 ei kuulosta kovin "läskiltä". Joo, ehkä lantiossa on leveyttä kuten itsellänikin, mutta lantio-vyötärö erotus on silti yli 20cm, eli ei ainakaan tasapaksu pökkelö ole.

      • hassuhomma

        Itselläni on ry 97 ja vy 73. Mahdun helposti kokoon M ja 38, ovat jopa väljiä ja mukavia päällä. Lantio on kapeampi joten S koko tai 36 menee housuissa. Eikä tee tiukkaa vaan istuu kuin nakutettu. Telttaanko tässä pitäis pukeutua että sopii olla suomalainen Justiina??
        Eri asia sitten onko mitoissa läskiä vai lihasta se nimittäin vaikuttaa vaatteiden istuvuuteen, ettäs tiiätte.

      • romuluinenakkeli
        hassuhomma kirjoitti:

        Itselläni on ry 97 ja vy 73. Mahdun helposti kokoon M ja 38, ovat jopa väljiä ja mukavia päällä. Lantio on kapeampi joten S koko tai 36 menee housuissa. Eikä tee tiukkaa vaan istuu kuin nakutettu. Telttaanko tässä pitäis pukeutua että sopii olla suomalainen Justiina??
        Eri asia sitten onko mitoissa läskiä vai lihasta se nimittäin vaikuttaa vaatteiden istuvuuteen, ettäs tiiätte.

        No minulle on ihan sama mitä kokoa itse, saati mitä muut, päälleen laittavat, pääasia että viihtyy niissä vaatteissaan ja tuntee ne kivoiksi päällään. Kauhealta näyttää vain se, jos joku pitää _selvästi_ liian pieniä vaatteita.

        Viimeinen virkkeeni ("--mitä muut sitte pukee --" jne.) tarkoitti lähinnä sitä, että kun en itsekään ole mikään maailman isoin ihminen, vaikka iso olenkin, ja silti joudun käyttään 42/XL -kokoja, niin mistä helkkarista ne vielä isommat/pidemmät/lihavammat löytää vaatteita? Itte siis kuitenkin vaan 160cm ja jotkut voi olla kuitenki 180cm, tai voi olla sitä ylimääräistä kropassa aika helkkaristi (onhan se eri juttu puhutaanko 60kg vai 160kg), niin tarjoaako vaateteollisuus näille sitten mitään nättejä vaatteita? Tai vaatteita ylipäänsä.. vai joutuuko ne ihan oikeasti väkisin sulloutuun niihin liian pieniin kuteisiin kun isompia ei ole tarjollakaan?

    • LORELLAKOON NAISET ,nätit ja pitkillä hiuksilla on minun mieleeni ja miksei ihan 155-170cm leveillä lantioilla. Mutta, täälläpäin (pirkanmaalla) ei edes varattua saa seurustelusuhteeseen salaa? Itse olen katsellut aina kurvikkaita 30-55v naisia koossa 44 ja ylöspäin.

    • Anonyymi

      Minusta oli lohduttavaa, jopa ihanaa lukea näitä teidän viestejä. Olin ennen kokoa 34-36 -38, ja sitten tuli koko 40, joka tuotti ahdistusta! Nyt kokoni 42-44 , ja jos rinnat pitää peittää piiloon, niin sais olla joissain tapauksissa kokoa 46 Olen miettinyt vuosia, että olen niin läski! - mutta ehkä sittenkin muodokas? Rintsukat kokoa F-85, keskivartalo 88 ja peppu 125. Onko tämä tällanen kokoisuus tänään jo ihan normaalia? Ennen ei ollut! Olen ollut kotona ns. piilossa tämän paisuneen vartaloni takia jo 5 vuotta. Teen vain pakolliset työt ja kaupassakäynnit. En ole uskaltanut lähteä ihmisten ilmoille, vaikka asun pääkaupunkiseudulla, enkä missään kylässä, jossa minut tunnettaisiin ja arvosteltaisiin.

      • muodokas ei ole ylipainoinen.

      • Anonyymi
        timitys kirjoitti:

        muodokas ei ole ylipainoinen.

        Lihava

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lihava

        lihava ei ole muodokas.

    • Tosi hyvänkokoinen, missähän ne kaikki kauniit on piilossa?

    • Anonyymi

      Lähes kaikki naiset ovat lihavia täällä meillä ja maailma pyörii näiden ympärillä.
      Vehnä sokeri rasva eines.
      Vaatteilla meikeillä koitetaan saada hoikempi tulos mikä on usein ällöttävä.
      Siihen satsataan miljoonia. Muttei normaaliin ruokaan ja liikkumiseen.
      Tyyli on vapaa

      • Anonyymi

        Tuo on ihan totta. Moni laihtuu jo sillä, että jättää vehnän, valkoisen sokerin ja rasvan pois. Sillä karsii jo paljon. Pikaruoat ja einekset pois. Joka päivä jos jaksaa kävellä vähintään sen 10 000 askeleen eli 6,5-7km:n tavoitteen, laituu pitkällä juoksulla kyllä. Voi kävellä enemmänkin, jos jaksaa ja haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun välillä kuulen "ei meillä ole varaa kunnon ruokaan niinkuin sulla"
        Sitten näen välillä kaupassa kyseisen lihavahkon perheenäidin, lappaa kärryyn juurikin näitä piilosokeri, vehnä, eines, "olevinaan terveys rahkoja.. Ja maitoa yms limuja..
        Kassalla lähes 100e mennyt.
        " noh pitäähän sitä välillä sallia itselle ja lapsille"

        Ja tän naisen lapset 6 ja 11 tyttöjä ovat myös pullukoita jo. Jotka huusivat äidille: Osta karkkia Osta Osta!! Ja mamma ostaa.

        Järkyttävää että lapsille pitää antaa periksi ja opettaa sokerille yms ja ovat jo niin koukussa sokeriin ja rasvaan. Kamalaa!
        Sitten opetetaan että pyöreys on ok ja oikein kaunista.

        Todellisuudessa kadulla lihavia katsotaan usein ei hyvällä ja joutuvat kiusatuksi ja saavat vähemmän kehuja.

        Mites tämä pyöreys räjähti käsiin viimeisten 20v aikana hullun lailla. Ei 40 tai 60v sitten ollut tälläistä.

        Kaikkien tulisi vaihtaa sellaisiin elintarviketuotteisiin, joissa ei ole lisättyä sokeria. Markkinoilla on paljon tuotteita maitotuotteista salaatinkastikkeisiin ja ketsuppeihin, joissa ei ole lisättyä sokeria. On vaan tarkkana kaupassa ja ostaa vain terveellisiä vaihtoehtoja. Kotimaiset kasvikset on edullisia keväällä ja kesällä. Marjoihin ja kotimaisiin hedelmiin kannattaa nyt myös panostaa.

    • Anonyymi

      Kyllä kävisi minulle xl kokoinen leveälanteinen ja pluskoonkin kaunis kurvitar. Missähän ne kaikki on, joilla muodot, kuin One-stop shop@best mainoksen minihamenainen, saa viestittää jukkap9 at luukku ja com

    • Anonyymi

      Aikuiset? Ihmiset täällä mollaa toisiaan.. Huoh. Terveisin 40v 160/46

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe