Kertokaa kokemuksistanne

577

Olen hammaslääkäri ja olen seuraillut tätä palstaa jo pitemmän aikaa.
Mistään en ole urani aikana saanut niin paljon tietoa siitä, miten ihmiset juttelevat hammasongelmistaan keskenään, siitä miten hirveän tärkeitä hammasasiat näyttävät monelle olevan ja ennenkaikkea tietoa siitä, miten meihin hammaslääkäreihin suhtaudutaan. Sellaista tietoa, jota minulla ammattilaisena ei ole mahdollista saada työni puolesta.
Siitä suuri kiitos tälle palstalle. Mielestäni kaikkien ammatistaan kiinnostuneiden pitäisi näitä keskusteluja käydä ainakin silloin tällöin vilkaisemassa.
Hammaslääkäreissähän tahtoo helposti olla se vika, että he/me hoidamme potilaan hampaita ikäänkuin itselemme. Pyrimme hoitamaan hampaat siten, että olemme itse tyytyväisiä tulokseen, sivuseikka on, onko potilas tyytyväinen.
Tällä pienellä provokaatiolla toivonkin keskustelua hammaslääkärikokemuksista.
Oletteko kokeneet tulleenne huomioonotetuiksi hoidossa käydessänne. Oletteko kokeneet, että hampaanne on hoidettu teitä varten.

25

11395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Madonna

      Jaa'a, siinäpä vasta kysymyksiä. Ensinnäkin voin sanoa, että mielestäni on hyvä, että täällä käy hammaslääkäreitä (tai ainakin yksi) lukemassa näitä keskusteluja.
      Minulla on pitkä oikomishoito takana päin enkä oikein itsekään aina tiedä, miten suhtautuisin hammaslääkäriin menoon. Välillä se pelottaa, vaikka en varsinaisesti pelkää hammaslääkärissä käyntiä. Kipuhan se asia on, jota oppii pelkäämään, jos tarpeeksi usein sattuu.
      Minusta kyllä, kieltämättä, välillä tuntuu, että hampaitani ei tosiaankaan hoideta minua varten. En tiedä pitäisikö olla näin, mutta ei minun mielipidettäni ole vielä koskaan kysytty missään asiassa.
      En nyt tämän paremmin osaa tilannettani selittää, mutta toivon, että luet tätä palstaa jatkossakin :)

    • iip

      "Oletteko kokeneet tulleenne huomioonotetuiksi hoidossa käydessänne. Oletteko kokeneet, että hampaanne on hoidettu teitä varten. "

      Olen kokenut tulleeni huomioonotetuksi.
      En ole kokenut, että hampaitani on korjattu minua vartn. Eniten olisin toivonut eri vaihtoehtojen kertomista. Nykyisellään vaan sanotaan , että näin tehdään, ei sitä, miksi niin tehdään. Esim poistetaanko hammas siksi, että se vie vähemmän kunnallisen hammashoidon resursseja kuin joku muu ratkaisu, vai eikö muuta mahdollisuutta ole. Ylipäätään kaipaisin lisää informaatiota. Sanallakaan minulle ei ole kerrottu, vaikuttaako esim puuttuvat hampaat purentaan, olisiko aukoille sitten syytä tehdä jotain. En siis aina luota siihen, että saan kunnallisessa parasta mahdollista hoitoa. Yksityisellä taas miettisin, että tehdäänkö hoitotoimenpiteitä rahastusmielessä. Koskaan ei ole hyvä ;)

    • vellihousu

      Pitäis mennä vaativaan leikkaukseen. Mutta hinta hirvittää. Syön puoli vuotta makaronia säästääkseni summan jolla maksan tuskallisen leikkauksen jota pelkään tolkuttomasti ja jonka jälkeen popsin varmaan kuukauden tabuja pystyäkseni nukkumaan.

      En ole masokisti.
      Hirvittää, joka kantilta katsoen.

      Entä jos menen paniikkiin ja hyppään junan alle säästyäkseni kidutukselta? Aikä säälittävää vai mitä?

    • kokemusta on

      Tosiaan, hammaslääkäreissä on eroja!
      Yksityiselläkin puolella on saanut asiatonta kohtelua.
      Vaihtamalla lääkäriä tämäkin asia korjaantui.
      Ns. "ikihymy" lääkärin hoidot olivat kaikkea muuta kuin potilasta huomioivaa.
      Ei riitä että osaa vetää hymyä, olla kohtelias ja ystävällinen jos hoitotapa ontuu!

    • Auli

      että vieläkin löytyy hammaslääkäreitä, joiden päämotiivina on rahastus eikä potilaan hampaiden paras mahdollinen hoito. Hoitokin saatetaan tehdä hutiloiden, koska huonostakaan työstä ei joudu vastuuseen, vaan yleensä potilas tulee uudelleen hoitoon ja maksaa kiltisti uudesta hoidosta.

      Myös terveyskeskuksen puolella on hammaslääkäreitä, jotka vetelevät surutta hampaita pois, kun näin pääsevät helpommmalla ja ehkä veromarkkojakin säästetään.

      Täytyy myös muistaa, että on kunnollisiakin hammaslääkäreitä, jotka todella hoitavat potilaan hampaita parhaan kykynsä mukaan. Usein he myös ylläpitävät ammattitaitoa, jotta hoito ei ole viime vuosisadalta peräisin olevaa "vanhaa hyvää hoitoa". Valitettavasti heitä on vähemmistö ja heidän löytäminen on vakeaa. Hampaat ovat niin henkilökohtainen juttu, että puskaradio toimii sangen huonosti.

      Hoitotuloksesta voi maallikkokin päätellä hammaslääkärin ammattitaidon. Esimerkiksi äitini hampaita hoitaa sellainen hammaslääkäri, jolta olisi pitänyt viedä hammaslääkärin oikeudet jo parikymmentä vuotta sitten. Hampaiden muotoilu on täysin omaa "desing":ia - ei kyllä minun suuhuni sellaisia toria laittettaisi.

      Laki velvoittaa hammaslääkäriä pitämään yllä ammattiataitoa, mutta kukaan ei valvo sen toteutusta. Myös hammaslääkäreiden välineiden kunto ja puhtaus on täysin hammaslääkärin omantunnon varassa, sitä ei kukaan valvo.

    • Hoitotiedot

      Mullakin on lääkäri, joka osaa hymyillä (ikihymy), olla ystävällinen, MUTTA hoito ontuu.

      Pyysin kopion hoitotiedoistani puhelimessa vastaanotosta, sain ne kotiin kirjeitse.(potilaan oikeus). Halusin nähdä mitä hän yleensä kirjaa käynneistäni ylös. Mm. minulla oli ollut ientulehdusta useampaankin kertaan yhden hampaan kohdalla, tästä hän ei ollut minulle maininnut yhtään mitään, ei kertaakaan. Ja muutakin, joka ei mielestäni edes kuulu hammashoitoon, löytyi tiedoistani.

      Kyseessä on yksityinen hammaslääkäri, joka työskentelee hammaslääkärikeskuksessa. Muillakin ky. keskuksen hammaslääkäreillä olen käynyt, eikä kohtelu, muistiinpanot ole olleet vastaavanlaisia!

      Että tällaista voi olla, vaikka kyseessä on yksityinen, mainoksen mukaan ammattitaitoinen henkilökunta! Sinne on helppo soluttautua myös ns. huonommat hammaslääkärit muiden varjolla!

      Vaatikaa oikeuksia ja pyytäkää hoitotiedoistanne kopio, niin tiedätte itsekin missä mennään!

      • Auli

        että valitin erään hammasläkärin hoidosta, jolloin kyseisen hoitopäivän potilaskortin merkintään tuli maininta "tulevaisuuden juorusta". Siis potilaskortti kirjoitettiin uusiksi tai hammaslääkäri oli sangen hyvä ennustaja.

        Tietojeni mukaan on olemassa instanssi, josta voi anoa epäasiallisten tietojen poistamista potilaskortista. Mielestäni epäasiallinen merkitä on aina hammaslääkärin häpeä ei potilaan, joten en ole vaatinut juorun poistamista.

      • yksityisellä
        Auli kirjoitti:

        Kiitos Auli!

        Niinhän se asia on että merkintä on hammaslääkärin häpeä eikä potilaan!
        Sitä en tullut ajatelleeksi, kun sain hoitotiedot käsiini sen tuohtumisen keskellä, kun luin tietojani!

        Siis ei mitään hätää, annetaan merkintä olla!

    • Piki

      Hammaslääkäreissä on aivan liian isoja eroja.

      Asuessani maaseudulla kävin kunnallisessa hammaslääkärissä. Ainut positiivinen asia oli ystävällisyys aikuisia asiakkaita kohtaan. Lasten kohtelu ei ollut tärkeää. Tasapuolista oli välinpitämätön ja huono hoito. Tärkeitä oli luultavasti saada kunnan papereihin hyvät tulokset: kaikki kuntalaiset pääsevät hammashoitoon ja kaikki hoidetaan.

      Minua hoidettiin näin: hammaskiveä ei poistettu pyynnöstäni huolimatta.
      Kultapaikkani kulmahampaastani irtosi: Kolme kertaa se kiinnitettiin parissa minuutissa.
      Koska sitä ei mitenkään puhdistettu, hammaslääkäri keksi että se ei pysy paikoillaan koska se ottaa alahampaaseen ja napsauttaa paikan irti, joten tervettä alahammasta oli pakko hioa matalemmaksi. Paikka pysyi päivän pari.

      Muiden ihmisten kertomaa samaisesta hammashoitolasta:

      "Piikki" jäi hampaaseen juurihoidon jälkeen

      Useiden lasten hammasraudat tippuivat suusta (ei pelkkää lasten höpinää vaan aikuistenkin kertomaa tai itse olen nähnyt)

      huuli revitty halki (omalta aviomieheltäni)

      hammaslääkärikammo, joka korjaantui sisukkaan vaimon valitsemalla hammaslääkärillä. Mies kertoi että meinasi nukahtaa kun hammasta paikattiin

      Siinä oli muutama esimerkki huonosta hoidosta.

      Vaihdoin hammaslääkäriä.

      Menin kaupunkiin yksityiselle. Sain hyvää ja ystävällistä hoitoa. Jopa kelakorvauksetkin hoidettiin sieltä käsin.
      Käyntejä oli useita.
      Kultapaikkani lähetettiin teknikolle puhdistettavaksi ja kiinnitettiin huolella. Siihen meni koko tunti, mutta paikka on pysynyt jo yli kymmenen vuotta. Lääkäri teki työn minua ajatellen, koska uskoi että arvostan hampaitani ja haluan hoitaa niitä (niihin vaikutti varmasti jutusteluni ukistani, joka oli hammasteknikko).
      Hammaskiveni hän poisti huolella kaikenkaikkiaan kolme kokonaista tuntia. Tuntui joskus siltä, että lääkäriä hirvitti kaivaa hammaskivenpaloja hampaan ja ikenen välistä, joutui jopa toppuuttelemaan että eiköhän tämä jo riitä, kestätkö tosiaankin vielä, sano heti kun riittää jne. No, kaikilla potilailla ei ole yhtä korkeaa kipukynnystä kuin minulla.

      Viime vuonna jätin hammaslääkärikäynnin väliin. (Onneksi olin muuttanut kaupunkiin.)
      Talvella iski ien tulehdus, tuli lääkekuuri, panoramakuvausta jne.
      Hampaitani hoidetaan kaupungin hammaslääkärissä asiantuntevasti ja hyvin. Minut pidetään ajantasalla.
      Erityisesti hammashygienisti oli tosi mahtava, osasi hommansa.
      Hoito on vielä kesken, kesän lopulla on seuraava aika.

    • Kristiina

      Minulla on hyviä kokemuksia ainoastaan yksityisestä puolesta. Ennen kaikkea pienestä pitäen olen odottanut että minulle kerrotaan aina mitä tehdään ja miten se tapahtuu. Kun lääkäri ei kerro eikä puhu mitään minulle, alkaa jännittämään entistä enemmän ja tulee sietämätön olo (paniikkikohtauksen tapainen).

      En tiedä miksi olen tavannut vain ikäviä yleisen puolen hammaslääkäreitä, mutta niin on käynyt koko elämäni ajan. Johtuisiko kenties siitä että olen kotoisin pienestä muuttotappio paikkakunnasta, jolle otetaan lääkäri kuin lääkäri. Olen nyt 22-vuotias nuori nainen. Lapsena minulla oli pitkään hammaslääkärikammo, jonka vuoksi jätin oikomishoitoa pidemmälle ja pidemmälle lukioon asti. Lukiossa hoidin hampaitani tunnollisesti, mutta hammaslääkärikäynnit olivat aina ikäviä. Kun tulin huoneeseen, ei lääkäri edes tervehtinyt minua. Kun nostin käteni ojentaakseni sen hänelle, hän ei tarttunut siihen vaan katsoi vain johonkin toiseen suuntaan. Sain sen kuvan että hän halveksi minua eikä halunnut tekemisiin kanssani. Hän käski nousta vain tuoliin ja hoiti hommansa välittämättä kivuistani tai kiljahduksistani. Koko ajan hän jutteli ainoastaan omasta elämästään hoitajan kanssa, eikä kertaakaan maininnut mitä aikoi tehdä minulle. Lopetettuaan hoidon hän antoi ainoastaan kortin ja kysyi uutta aikaa. Siinä kaikki sanat mitä hän minulle sanoi. Nuorena ja epävarmana kyselin häneltä usein asioista, mutta hän vain töksäytteli ettei minun tarvinnut niistä mitään tietää. Kun kerroin hänelle että jokaisen kiristyksen jälkeen hampaitani särki kahden viikon ajan niin että pystyin syömään vain keittoa ja leipää ilman kovia reunoja, hän sanoi että aina on olemassa aspiriinia. Tämä tarkoitti sitä että jokaisen kiristyskerran välissä oli vain noin parin viikon välinen aika jolloin hampaisiini ei sattunut. Kun oli aika ottaa irtomuotti, hän teki muotista niin pienen että kun suljin suuni en pystynyt puhumaan kivusta. Kun kysyin häneltä oliko muotti varmasti oikean kokoinen hän tuhahti ja käski vain käyttämään sitä. Niinpä kesä meni ja käytin muottia vain nukkuessani. Kesän loputtua päätin etten halua enää nähdä häntä ja lopetin oikaisuhoidon. Hän ei tietenkään pitänyt tästä saarnasi vain minulle ja katsoi minua kuin olisin maapallon suurin iljetys.

      Kun kävin pari vuotta sitten yksityisellä lääkärillä hammaskipujen vuoksi, hän ihmetteli miksi minulla vielä oli rautojen kiinnitysainetta hampaissani. Lääkäri oli siis jättänyt ne puhdistamatta. Saatan vieläkin tänä päivänä nähdä tietyissä kohdissa vieläkin tätä ainetta. Yksityinen lääkäri löysi useamman kappaleen reikiä ja yhden juurihoidonkin hän teki. Muutin kuitenkin toiselle paikkakunnalle joten hammashoitoni jäi kesken. Sillä tiellä sitten vieläkin ollaan, koska en ole koskaan päässyt yli suuren hammaslääkäripelkoni.

      En minä näe lääkäreitä mitenkään kauheina "peikkoina", mutta kaikkien kokemusteni jälkeen pelkään heidän naureskeluaan ja piittamattomuuttaan minun kivuistani. Minun lääkärini eivät ole juurikaan välittäneet minusta, ainoastaan kohdelleet minua nukkena. Toki ymmärrän että varsinkaan vanhemmat lääkärit eivät ehkä ajattele lapsia tai nuoria kummoisinakaan potilaina, mutta minä olisin toivonut lääkäriltäni hieman enemmän sympatiaa ja rohkaisua nuorempana.

      Koska reikäni ovat vaivanneet minua välillä vihloen olen päättänyt että tänä kesänä menen hammaslääkärille. Jos minulla olisi tarpeeksi rahaa menisin hammaslääkäripelkoihin erikoistuneelle ihmiselle, mutta kehnopalkkaisena ei sellaiseen ole varaa. Jos ei olisi pelkoa siitä että joutuisi naurunalaiseksi tai pilkatuksi niin olisin lähtenyt jo aikoja sitten. Toivon vain että kesän loppuun mennessä saan rohkeuteni kerätyksi. En toki halua menettää kaikkia hampaitani ennen kuin olen edes kolmekymmentävuotias.

      • MPee

        Pelkopotilaisiin erikoistuneiden hammaslääkäreiden hoito ei maksa sen enempää kuin muidenkaan. :o)

      • Mirjami

        Hei Kristiina!

        Olen ammatiltani suuhygienisti ja mielenkiinnolla seuraillut täällä käytyjä keskusteluja.

        Kaikista ammattiryhmistä löytyy työhönsä kyllästyneitä ihmisiä ja asiakkaiden kohtelu on valitettavasti sen mukaista. Olemme siis kaikki törmänneet näihin "päivänsäteisiin". Yksi kaupassa, toinen kirjastossa ja kolmas valitettavasti hammaslääkärin vastaanotolla.

        Se on inhimillista, että meilläkin on välillä huonot päivämme ja joskus yksityiselämässä voi olla vaikeita aikoja, jotka vaikuttavat työntekoon. Aina ei jaksa hymyillä. Asiakkaiden saama kohtelu tulisi kuitenkin olla aina asiallista ja inhimillistä. Ei ole sinun syysi eikä sinun häpeä, että olet saanut huonoa hoitoa.

        Meitä ihmisiä pelottaa erilaiset asiat. Kuitenkin kaikkien meidän möröt ja kummitukset on meille todellisia, eikä näin ollen ollenkaan väheksyttäviä. Ne pitää ottaa todesta ja pyrkiä käsittelemään.

        Hammashoidossa erilaiset asiat ovat pelottavia eri ihmisille. Sen takia on tärkeää, että hammaslääkärisi tietää mitkä ovat sinun pelkojasi ja mistä ne ovat peräisin. Jo aikaa varatessa kannattaa kertoa, että sinua jännittää/pelottaa tulla vastaanotolle. Sinä voit pyytää, että ensimmäinen hammaslääkäri käyntisi on vaan juttelukäynti. Sillä käynnillä tapaat henkilökunnan ja näet millaisia ihmisiä he ovat. Ennen kaikkea sillä käynnillä te voitte sopia yhteiset pelisäännöt. Sinä saat mahdollisuuden vaikuttaa hoitoon ja saat kertoa mikä sinusta tuntuu hyvältä ja mikä ei.
        Mikäli koet, että sinua ei kuulla, voit vaihtaa hammaslääkäriä jo tämän käynnin jälkeen.

        Tiedän, että hammaslääkärin valitseminen voi olla hankalaa. Kannattaa ehkä kysellä ystäviltä ja lähipiirin ihmisiltä suosituksia. He osaavat kertoa millaista hoitoa he ovat saaneet. On todella olemassa hammaslääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet pelkopotilaisiin. En ole täysin varma ja voin olla väärässäkin, mutta en usko, että heidän taksat ovat ainakaan paljon kalliimpia kuin muiden yksityishammaslääkäreiden. Toimenpiteethän ovat aivan samat, hän on vaan erikoistunut tähän psykologiseen puoleen. Jos lähistöltä löytyy tällainen henkilö kannattaa ainakin soittaa ja kysyä asiasta.

        Meillä on olemassa aivan ihania ja upeita hammas-
        lääkäreitä ja hoitajia. Toivon todella, että sinullekin löydetään sellainen!

      • Auli
        Mirjami kirjoitti:

        ainakin yksi "hellää" hoitoa mainostavista hammaslääkäreistä hoitaa varsin kivuliaasti ja ammattitaidossa on puutteita. Ehkä eräät hammaslääkärit ovat nähneet "pelkopotilaat" vain sellaisena potilasryhmänä, jotka eivät osaa vaatia ammattitaitoista hoitoa.

        Minulla on huonoja kokemuksia pikkupaikkakunnan kouluhammaslääkäreistä (kokkola/ Hakalahden yläaste) ja niiden kokemuksien jälkeen meni yli 6 vuotta ennenkuin uskaltauduin hammaslääkärille (hammas lohkesi). Aikuisena olen tavannut useita huonoja yksityishammaslääkäreitä, joiden mielestä potilaan ei tarvitse tietää tai hyväksyä mitään hoitoja, mutta en ainuttakaan hyvää yksityistä hammaslääkäriä.

        Kerran aikaa varatessa hammaslääkäri vilkaisi suuhuni ja antoi lähetteen röntgenkuvaukseen. Varattuna aikana menin röntgenkuvan kanssa vastaanotolle ja vastaanottoapulainen toi odotushuoneeseen pillerin. Ihmettelin syytä ja hän ilmoitti, että viisaudenhampaani oli päätetty poistaa. Tietenkään kyseinen hammaslääkäri ei tehnyt hampailleni mitään ja maksoin kiltisti laskun, joka oli kohtuullistettu, koska minulle ei tehty mitään ja kuitenkin hammaslääkäri oli joutunut varaamaan minulle leikkausajan.

        Parhaimmat hammaslääkärit olen tavannut tampereen alueen kunnallisissa hammashoitoloissa, mutta tietenkin sieltäkin löytyy huonoja hammaslääkäreitä. Ainoa huonopuoli on hoitoaikojen saaminen, joten olisin siirtyt hyvän yksityshammaslääkärin hoitoon mikäli olisin Tampereelta sellaisen löytänyt (8 huonoa olen testannut).

        Puskaradio on paras keino saada selville huonot ja hyvät hammaslääkärit. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon minkälaisesta hammaslääkäristä kukin pitää - minä itse en voi sietää sellaista hammaslääkäriä joka selittelee hoitoa "nyt pikkusen porataan" ja minun hammaslääkäri ei koskaan tee hoitopäätöksiä keskustelematta minun kanssani. Hammaslääkärin ei tarvitse keskustella kanssani, koska en pysty kuitenkaan vastaamaan. Hammaslääkäri voi vapaasti keskustella hammashoitjan kanssa, mielestäni jutustelun luontevuus on eräs osoitus, että hoito tehdään kokemuksen tuomalla ammattitaidolla. Hammaslääkärien omaan mainostamiseen ei kannata luottaa.

      • Kristiina
        Mirjami kirjoitti:

        Hei Kristiina!

        Olen ammatiltani suuhygienisti ja mielenkiinnolla seuraillut täällä käytyjä keskusteluja.

        Kaikista ammattiryhmistä löytyy työhönsä kyllästyneitä ihmisiä ja asiakkaiden kohtelu on valitettavasti sen mukaista. Olemme siis kaikki törmänneet näihin "päivänsäteisiin". Yksi kaupassa, toinen kirjastossa ja kolmas valitettavasti hammaslääkärin vastaanotolla.

        Se on inhimillista, että meilläkin on välillä huonot päivämme ja joskus yksityiselämässä voi olla vaikeita aikoja, jotka vaikuttavat työntekoon. Aina ei jaksa hymyillä. Asiakkaiden saama kohtelu tulisi kuitenkin olla aina asiallista ja inhimillistä. Ei ole sinun syysi eikä sinun häpeä, että olet saanut huonoa hoitoa.

        Meitä ihmisiä pelottaa erilaiset asiat. Kuitenkin kaikkien meidän möröt ja kummitukset on meille todellisia, eikä näin ollen ollenkaan väheksyttäviä. Ne pitää ottaa todesta ja pyrkiä käsittelemään.

        Hammashoidossa erilaiset asiat ovat pelottavia eri ihmisille. Sen takia on tärkeää, että hammaslääkärisi tietää mitkä ovat sinun pelkojasi ja mistä ne ovat peräisin. Jo aikaa varatessa kannattaa kertoa, että sinua jännittää/pelottaa tulla vastaanotolle. Sinä voit pyytää, että ensimmäinen hammaslääkäri käyntisi on vaan juttelukäynti. Sillä käynnillä tapaat henkilökunnan ja näet millaisia ihmisiä he ovat. Ennen kaikkea sillä käynnillä te voitte sopia yhteiset pelisäännöt. Sinä saat mahdollisuuden vaikuttaa hoitoon ja saat kertoa mikä sinusta tuntuu hyvältä ja mikä ei.
        Mikäli koet, että sinua ei kuulla, voit vaihtaa hammaslääkäriä jo tämän käynnin jälkeen.

        Tiedän, että hammaslääkärin valitseminen voi olla hankalaa. Kannattaa ehkä kysellä ystäviltä ja lähipiirin ihmisiltä suosituksia. He osaavat kertoa millaista hoitoa he ovat saaneet. On todella olemassa hammaslääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet pelkopotilaisiin. En ole täysin varma ja voin olla väärässäkin, mutta en usko, että heidän taksat ovat ainakaan paljon kalliimpia kuin muiden yksityishammaslääkäreiden. Toimenpiteethän ovat aivan samat, hän on vaan erikoistunut tähän psykologiseen puoleen. Jos lähistöltä löytyy tällainen henkilö kannattaa ainakin soittaa ja kysyä asiasta.

        Meillä on olemassa aivan ihania ja upeita hammas-
        lääkäreitä ja hoitajia. Toivon todella, että sinullekin löydetään sellainen!

        Kiitoksia rohkaisuista, kaikille. :-) Valitettavasti olen tällä hetkellä työtön ja odottelen tuloksia eri koulupaikoista joten yksityisellä ei ole varaa käydä. Mieheni on ainoa perheen rahanhankkija tällä hetkellä, joten kunnallinen hoito on ainoa vaihtoehto mikäli en sitten pääse syksyllä yliopistoon. YTHS:n hoito on tietääkseni erinomaista, joten se olisi todellakin onnenpotku, mutta ennen tuloksia ei voi vielä oikein suunnitella asiaa. AMK-puolella kunnallisesta saa puolestaan opiskelija-alennukset, onneksi. En tiedä miten ihmeessä maksan hampaideni korjauksen kun opiskelijana ei meinaa rahaa riittää edes ruokaan. Sain vasta tietää että kunnallisessakin joutuu maksamaan käynnistä jonkin verran (oliko 7 euroa) joka on aika paljon silloin kun reikiä on yli 7 kappaletta ja muutama juurihoitokin ilmeisesti luvassa (ellei sekin ole jo liian myöhäistä).

        Vihdoinkin kun lukemalla artikkeleita ja kuuntelemalla ihmisten kokemuksia olen saanut kerättyä rohkeuteni, ei olekaan sitten yksinkertaisesti varaa mennä korjauttamaan hampaita. Toivottavasti syksyyn mennessä asiat ovat järjestyneet niin että on rahaa mennä edes kunnalliseen hoitoon.

        Onko mitenkään mahdollista saada esim. Kelaa maksamaan myös kunnallista hammashoitoa? Vaikka sitä pidettäisiinkin "itseaiheutettuna sairautena" niin kyllähän terveyskeskuksissa lappaa alkoholilla maksansa ja tupakoinnilla keuhkonsa pilanneita, joiden hoitoa tuemme verorahoilla.

      • iip
        Kristiina kirjoitti:

        Kelalta ei saa korvauksia kunnallisesta hammashoidosta. Mulla on mennyt kahden vuoden aikana yli 800 euroa hammaslääkärikuluihin, enkä pidä kouluhammaslääkärin aiheuttamaa hammaslääkäripelkoa itseaiheutettuna. olisi ollut pelkästään oikeus ja kohtuus, että ko. hammaslääkäri olisi korvannut ainakin osan hoidoista.

        Oletko oikeutettu toimeentulotukeen, se on ainoa mahdollisuus maksattaa hammashoito jollain muulla kuin miehelläsi :)

      • hammaslääkäreitä
        iip kirjoitti:

        Yksityisiä hammaslääkäreitäkin on hyvin erihintaisia. KELA-korvauksen jälkeen edullisimmilla hinnoilla ei ole kuin parinkymmenen prosentin hintaero kunnalliseen, jossa sielläkään ei hammashoito nykypäivänä ole mitään halpaa, kaikista toimenpiteistä laskutetaan erikseen käyntimaksun lisäksi.

        Kannatta soitella muutamalle yksityiselle ja kysyä kuinka paljon esim. pelkkä tarkastus maksaa. Hintoja vertailemalla saa kuvan vastaanoton yleisestä hintatasosta.

      • Auli
        Kristiina kirjoitti:

        Kiitoksia rohkaisuista, kaikille. :-) Valitettavasti olen tällä hetkellä työtön ja odottelen tuloksia eri koulupaikoista joten yksityisellä ei ole varaa käydä. Mieheni on ainoa perheen rahanhankkija tällä hetkellä, joten kunnallinen hoito on ainoa vaihtoehto mikäli en sitten pääse syksyllä yliopistoon. YTHS:n hoito on tietääkseni erinomaista, joten se olisi todellakin onnenpotku, mutta ennen tuloksia ei voi vielä oikein suunnitella asiaa. AMK-puolella kunnallisesta saa puolestaan opiskelija-alennukset, onneksi. En tiedä miten ihmeessä maksan hampaideni korjauksen kun opiskelijana ei meinaa rahaa riittää edes ruokaan. Sain vasta tietää että kunnallisessakin joutuu maksamaan käynnistä jonkin verran (oliko 7 euroa) joka on aika paljon silloin kun reikiä on yli 7 kappaletta ja muutama juurihoitokin ilmeisesti luvassa (ellei sekin ole jo liian myöhäistä).

        Vihdoinkin kun lukemalla artikkeleita ja kuuntelemalla ihmisten kokemuksia olen saanut kerättyä rohkeuteni, ei olekaan sitten yksinkertaisesti varaa mennä korjauttamaan hampaita. Toivottavasti syksyyn mennessä asiat ovat järjestyneet niin että on rahaa mennä edes kunnalliseen hoitoon.

        Onko mitenkään mahdollista saada esim. Kelaa maksamaan myös kunnallista hammashoitoa? Vaikka sitä pidettäisiinkin "itseaiheutettuna sairautena" niin kyllähän terveyskeskuksissa lappaa alkoholilla maksansa ja tupakoinnilla keuhkonsa pilanneita, joiden hoitoa tuemme verorahoilla.

        on jo tuettua hoitoa josta kela ei enää korvauksia maksa. Kunnallinen hammashoito on saman hintaista kaikille aikuisille ja alle 17-vuotiaille ilmainen.

        Mikäli tulot ovat alle toimeentulominimin voi sossu harkintansa mukaan myöntää tukea kunnalliseen hammashoitoon - yleensä saa maksusitoumuksen vietäväksi hammaslääkärille. Kunnan hammashoidon laskutus kulkee rahatoimiston kautta, joten en ymmärrä miksei maksusitoumusta voi toimittaa rahatoimistoon vaan pitää viedä hoitavalle hammaslääkärille. Itselläni ei ole kokemusta maksusitoumuksista, mutta tulee mieleen, että maksusitoumuksella tehdään vain välttämätön hoito ja mahdollisimman halvalla. Eli hampaan pois vetäminen on halvempaa kuin juurihoito. Joten itse en näe mitään syytä kadehtia sossun maksamaa hammashoitoa.

        En saa tällä hetkellä työttömyyskorvauksia enkä ole sosiaalituen asiakas, koska olen vapaaehtoisesti työtön (eli pidän kesän ihan suoranaisesti lomaa). Ilmeisestikin syksymmällä pitää alkaa metsästämään jotakin yksityistä paikkaa, joka hoitaa erityisesti pelkopotilaita. Luulisi että niitä pääkaupunkiseudulla riittää. Tinkii sitten vaikka jostakin muusta, jos se nyt vain on mahdollista. Tai voihan sitä aina mennä kunnallisellekin, vaikkei varmaan säästöä edes hirveästi tulisi. Kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä! :-)

        Kunnallisella hampaiden hoidattaminen tulee kyllä huomattavasti halvemmaksi kuin yksityisellä. Hyvällä tuurilla voisit löytää kunnallisen hammaslääkärin, joka osaa ottaa myös pelkosi huomioon. Minulla onnneksi kävi näin hyvä tuuri, vaikka en aivan täysin sittemmin hammaslääkäriini olekaan ollut tyytyväinen. Mutta eihän kukaan ole täydellinen ;)

      • kokemusta on molemminpuolin

        Kunnallinen puoli on TODELLA paljon halvempi kuin yksityinen puoli,vaikka yksityisellä saa kelakorvauksen. Korvaus on todella pieni, eikä vastaa edes sitä prosenttilukua mikä ilmoitetaan, kun lähdet korvausta hakemaan!
        Siis KUNNALLINEN on HALPA!
        Ja hoitokin on monesti, (minulla kyllä ollut aina) huomattavasti parempaa kuin yksityispuolella!
        Eli turhaan olen "hienostellut" ja käynyt yksityisellä!

    • Hervannassa

      No minäpä kerron kun pyydettiin. ;)

      Ala-asteella havaittiin, että leukani on liian ahdas (?) ja sinne ei mahdu kaikki hampaat mitä sinne oli tulossa. Poisteltiin maitohampaita, että mahtuu pysyvät kasvamaan. Yksi (viimeinen) poisto oli niin kamala että siitä lähti kasvamaan kammo, ja nyt en ole kahteen vuoteen käynytkään lähelläkään hammaslääkäreitä...

      Alaleuan vasemmalta puolelta poistettiin 3 tai 4-hammas, tehtiin yhden hampaan puudutus (tai siis paikallinen, vain sen hampaan hermo puudutettiin). Henkilökohtaisena ongelmanani on hyyyyvin pitkä puudutusaineen vaikutusaika, ja lääkäreillä (eräässä koulussa toimiva hoitola) oli kiire -> 5min vaikutusajan jälkeen hampaan kimppuun. Noh, se olikin tiukemmassa kuin piti, joten sitä täytyi nitkuttaa sieltä irti. Nitkuttamiseen otettiin tukipisteeksi naapurihammas (4 tai 5) jonka hermo EI ollut puutunut ---> sattui ihan saa**nasti. Yritin inistä, vinkua, paukuttaa käsinojaa kädellä, kaikkea että olisin saanut lääkärin ja hoitajan huomion, muttei auttanut. Se lähti lopulta irti ja minä söin loppupäivän sosekeittoja ja muuta pehmeää kun sattui niin pirkaleesti.

      Seuraava käynti oli muistaakseni lukioaikana ja silloin oli eri lääkäri, mutta se ei halunnut puuduttaa paikkausta varten. Väitti että on niin pieni reikä ettei kannata puuduttaa... Pelko vahvistui. Lukioaikana en käynyt kertaakaan sen jälkeen hammaslääkärissä, ja sen jälkeen olen kerran käynyt (eiku kävin intissä tarkastuksessa kans). Tuo kerta oli tarkastus, ja samalla päättivät paikata 2 hammasta. Yläleuasta vasemmalta ja oikealta, eli koko naama puuduksissa... Ne onneksi uskoi että haluan puudutuksen ja puudutti sekä odotti vartin että se aine alkaa vaikuttaa. Sillä kerralla oli vaan reikä 7-hampaassa oikealla, eli ihan takakulmassa, huulen puolella -> tosi vaikea paikka ylettyä millään. Ne oli mukavia, mutta toi oli niin hankala paikka että sattui silti (huuleen ja hiukan ikeneen). Suuhygienisti jolla kävin poistattamassa hammaskiveä (kaupungin kanssa, Koukkuniemessä), oli saanut kiitosta pelkopotilaiden hoidosta. Se oli HYVÄ. Kertoi asialliseen sävyyn mitä meinaa tehdä, näytti instrumentit, antoi koskea niitä (kahvaosasta) ennen kuin teki mitään. Se hiukan lievensi. Mutta IKINÄ en mene hammaslääkäriin ennekuin ne tietää että mä kammoan sitä tuoliin istumistakin jo.

      Oho, tuli vähä pitkä... Mutta kokemuksia siinä. Kunnalliselta puolelta Tampesterista.

      • Leegot hajalla

        Mulle tehtiin penskana oikomishoitoa, mikä ei ollut ihan kivutonta. Ylimääräisiä hampaita poistettiin kun oli niin ahdas suu ettei sinne kaikki olis edes mahtunut. Nyt sitten kolmekymppisenä on alkanu huolestuttamaan kun etuhampaiden reunat on tosi epätasaiset ja rispaantuneet. Yhdessä etuhampaassa jopa reiäntapainen, josta olen sanonut monesti hammaslääkärillä käydessä että mulla on kohta hammastikun mentävä reikä tossa hampaansyrjässä, mutta ne vaan lohduttelee että ei se ole reikä, ei tarvii tehdä mitään. Hä? Yritän nyt selvittää mitä maksaa hampaiden muotoilu paikka-aineella tms. toimenpiteellä yksityisellä. Kunnalliselle en näitä ongelmiani enää edes yritä viedä, jonotusaika yli 9 kk kun ei ole kiireellinen juttu. Ärsyttää vaan näin niinku naisihmisenä noiden etuhampaiden kunto. Kaiken sen oikomishoitotuskan jälkeen ei paljon huvita kun etuhampaat on murentuneet ja jos tilanne kehittyy vielä pahemmaks, alkaa näyttämään siltä kun olisin saanu turpaani.

      • pelkurin tarina
        Leegot hajalla kirjoitti:

        Kunnallisella ja yksityisellä puolella on kummassakin hyviä ja huonoja hammaslääkäreitä. Ainakin muutamat näistä pelkopotilaisiin erikoistuneista on todellisuudessa jotain ihan muuta. Heiltä ei välttämättä irtoa minkäänlaista ymmärrystä tai hellävaraisuutta pelkäävää potilasta kohtaan ja ainakin yksi tälläinen hml tarkoitti pelkopotilaisiin erikoistumisella vain sitä, että hänen vastaanotolla olisi ollut mahdollisuus järjestää hoito nukutuksessa. Kaksi kertaa taisin käydä kidutuksessa siellä.

        Kouluhammaslääkärit 80-luvulla oli sellaisia kamalia noita-akkoja, jotka pitivät väkisin paikallaan ja porasivat puuduttamatta, valehtelivat, haukkuivat, juoksivat perässä, kun karkasin, jne... Tästä aiheutui reilun kuuden vuoden vuoden tauko hammaslääkäri käynteihin. Hoidot jäivät ennen taukoa kesken ja oli esim. iso reikä takahampaassa, joka oli melkein valmiiksi asti porattu, mutta paikka puuttui reijän päältä.

        90-luvulla yritin taas kerran mennä tk- tai kouluhammaslääkäreiden kidutetavaksi yläasteella. Muutaman kerran kävinkin siellä ja saivat ainakin yhden väliaikaisen paikan laitettua. Taaskaan ei puudutettu kertaakaan. Kaksi hammasta oli määrä poistaa, koska heidän mielestään ei ollut mitään tehtävissä. Hoidot siellä jäivät kesken ja poistot tekemättä, kun siirryin kovan hammassäryn ajamana yksityiselle hammaslääkärille, jolla kävin noin kahdeksan vuotta säännöllisesti tarkastuksissa ja hoidoissa.

        Ensimmäinen vuosi meni kesätaukoa lukuunottamatta paikkauksien, juurihoitojen ja hammaskivenpoiston yms. merkeissä. Aikoja oli viikon tai kahden välein, joskus jopa kaksi kertaa viikossa. Yksi hammaspoistettiin, mutta toinen tk:ssa tuhoontuomituista saatiin juurihoidolla pelastettua. Tämä mies olikin sitten se ensimmäinen hammaslääkäri, joka sai tehdä kaikki tarpeelliset toimenpiteet hampailleni.

        Sitten tuli muutto toiselle paikkakunnalle ja piti löytää uusi hml, mutta ei löytynyt ketään jolla olisin pystynyt käymään paria kertaa pidempään. Kiersin meilkein kaikki uuden kotipaikan yksityiset hammaslääkärit vuosien mittaan läpi. Kahdeksan vuotta meni "kiertolaisena". Oli kaikenlaista ihme hiihtäjää, toiset saivat minut itkemään joko vastaanotolla tai viimeistään sieltä lähtiessä. Yhdelle sain joka käynnin päätteeksi selittää, että mulla EI ole paniikkihäiriötä, vaan pelkään hammaslääkäreitä ja heidän toimenpiteitään aikaisempien kokemusten takia. Jos ei muisti toimi, niin olisi sen voinut sinne potilastietoihin laittaa ylös. Hän oli myös todella vihainen, kun tietämättäni oli varattu tunnin aika ja en suostunutkaan, kuin yhden hampaan paikkaukseen kerralla (olin tottunut, että yksi kerrallaan tehdään) ja puolet ajasta meni hukkaan. Pelkäsin todella, että jos avaan suuni, niin tekee väkisin molemmat, mutta ei sentään tehnyt. Ei minkäänlaista inhimillisyyttä ja huomioon ottamista. Näitä on ollut niin monia, että ei niistä sen enempää.

        Noin vuosi sitten (kun jälleen kerran kova hammassärky sai liikkeelle) yllättävästä paikasta eli kunnalliselta löytyi sellainen hammaslääkäri, jonka olen antanut tehdä tarvittavat toimenpiteet. Helppoa ei ole ollut, mutta joka kerta on edellistä helpompi ja lääkärillä on suuri vaikutus tähän asiaan. Enää ei tule fyysistä pahaa oloa ennen varattua aikaa, sydän vaan hakkaa ja pelottaa sairaasti, mutta ei okseta sentään yms. Hän tervehtii aina iloisesti ja reippaasti (käsi pystyssä =) . Jaksaa aina rohkaista esim. tyyliin "Hienosti pärjäsit taas!!!". Puuduttaa aina, jos haluan vaikka "periaatteessa" pitäisi olla kivutonta, eli esim. juurihoidon viimeinen kerta. Ei tee mitään ns. ilman lupaa(saisinko tehdä vielä tuon pikku jutun, kun ehdittäis ihan hyvin?). Varottaa, kun puudutuspiikki on tulossa etenkin jos on laittamassa sitä kohtaan, missä se tuntuu tavallista ilkeämmältä. Malttaa odottaa, että on puutunut kunnolla, kokeilee sitten ja kysyy, että sattuiko ja jatkaa vasta sen jälkeen(jos ei sattunut). Käskee aina antamaan äänimerkkiä, heti jos sattuu. Puuduttaa reilusti ja laittaa lisää jos on tarpeen. Saan tauon aina jos tarvitsen, yleensä kyllä riittää pelkkä tieto siitä, että tauon saa jos siltä tuntuu. Eikä tarvi joka kerta muistuttaa, että pelottaa, vaan muistaa muutenkin mitä on juteltu aikaisemmin. Eikä pakota suuhygienistille, kun en pysty menemään, vaan tekee hammaskiven poiston itse. Yritin kyllä mutta jumitin oviaukkoon. :) En uskalla (vielä ainakaan) antaa kenenkään toisen koskea mun hampaisiin. En tiedä, mutta tuntuu, että yksityisillä on kovempi kiire, eli potilas äkkiä ulos ja toinen tilalle.

        Samainen hammaslääkäri ei kyllä toimi kaikkien potilaiden kanssa samalla tavalla, eli jos ei pelkää(tai ei kerro, että pelkää), niin saa vähän erilaista kohtelua(muttei huonoa silti).

    • Anonyymi

      Minä nukahtelen melkein joka kerta oppilas hammaslääkärillä, koska niillä hoidot ovat yleensä pitempiä.

    • Anonyymi

      Kovin pelkäävät ainakin ensiavussa sinne saapuvaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2403
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1814
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      332
      1526
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1524
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1065
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      84
      949
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      795
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      780
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      205
      731
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe