Saksanpaimenkoiralla luppakorvat

irish

Koirani on kohta jo vuoden eikä korvat ole nousseet pystyyn. Onko teillä hyviä keinoja niiden pystyyn saamiseksi?? Kaipailisin siis vinkkejä, en mitään muuta =)

54

2603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korvat pystyssä

      Onko puhdasrotuinen eli onko rekattu?

    • korvahörö

      Jos ei ole teipattu, ei enää nousekkaan.

    • Luppis!!!

      Sakuilla on perimässä luppakorvaisuutta(vrt.hovawart,samaa sukua)aika yleistä, varsinkin jos korvat on isot.Koirasihan on vain persoonallisen näköinen korvineen, luonne ja käyttöominaisuudet on kuitenkin tärkeimmät, ulkonäkö on vain sivuseikka. Nauti ystäväsi seurasta ja uskollisuudesta, sillä sakua parempaa koiraa ei olekkaan, luppakorvilla tai pystyillä. Luppakorvaisuutta ja koukkuhäntäisyyttä esiintyy myös puhdasrotuisilla ja hyväsukuisilla rekatuilla sakuilla, vaikka asiasta tietämättömät "pellet" toista väittää. Samanlainen perimä on siis kuin pitkäkarvaisuus. Tsemppiä!

    • irish

      Ei ole rekisterissä mutta puhdas on, kaukana kaukana suvussa on ollut muitakin rotuja. Aivan totta tuo, että koirani on vain persoonallisen näköinen ja toki ulkonäkö on vain sivuseikka mutta.. olisi kiva että saksanpaimenkoirani näyttäisi saksanpaimenkoiralta =)

      • wannabesaku

        seropilta sen pitääkin näyttää kun on seropi


      • saku

        juu puhdashan se on, kun ei ole papereita ja suvussa ollut muitekin rotuja...huhhuh ja mitä vielä?? :DD


      • hukkanen29
        saku kirjoitti:

        juu puhdashan se on, kun ei ole papereita ja suvussa ollut muitekin rotuja...huhhuh ja mitä vielä?? :DD

        Onhan se puhdas, jos ei oo likainen!


    • irish

      vai niin :D Kumma kyllä kun pentueen muilla pennuilla jo pienestä asti pystykorvat..

      • halpaostaapaskasaa

        Niin, sekarotusissa voi pulpahdella erinäkösiä pentuja jopa samaan pentueeseen.Kun ei ole kuin rahanahneen pentutehtailijan sana vanhempien puhdasrotuisuudesta, niin ne korvat voi olla päässä mitenpäin tahansa.

        Mutta sinähän et ole kiinnostunut näyttelyistä, niin sillähän ei pitäisi olla mitään väliä, niinhän?En minäkään välitä vaikka mun feikki Prada-käsilaukkuni hajoaa nopeemmin kuin aito, koska halusin halvalla n.suunnilleen aidon.


      • mersuilmanmerkkiä

        Repesin.


    • sööttiukko

      Niitä sattuu aina joskus,puhtaille pennuillekkin..
      Meillä aikanaan uroksella toinen korva lupsotti,oli tosi hellyttävän näköinen nallukka..ei auttanut teippaukset eikä muutkaan..ei ollut ihan päätä myöten lupsollaan,jostain puolestavälistä korvaa
      Nousi vanhempana sitten pystöön omia aikojaan..
      Tuli taas ihan erinäköinen koira =)

    • Luppis!!!!!

      Näyttelysakujen "sairaitten" omistajien tiedän "korjanneen"koiriensa luppakorvia eläinlääkärillä( koira nukutetaan ja korvaa halkaistaan kirurginveitsellä pystysuuntaan, kun korva arpeutuu niin pysyy jämäkästi pystyssä).Näyttelyissä tuomari harvoin sivelee koiran korvia jotta huomaisi tuommoisen julman vilpin.Älä sinä ole samanlainen koiran esinneellistäjä kuin nuo näyttelyihmiset joille koiran ulkonäkö ja näyttelymenestys vain merkitsee.Olen nähnyt jopa ohimennen kun koukkuhäntäisen koiran häntää on "rakastava"omistaja tallonut ennen kehään menoa, jotta kantaisi häntäänsä oikein tuomarin edessä. Näin fiksua porukkaa on tuo sakemanniväki, kuten tälläkin palstalla sen on monesti voinut huomata. Pidä hyvää huolta koirastasi ja rakasta sitä luppakorvineen päivineen, parempaa koiraa kuin saku ei olekkaan, kunhan se vain on oikeissa käsissä!

      • pehmo I

        "Näyttelysakujen "sairaitten" omistajien tiedän "korjanneen"koiriensa luppakorvia eläinlääkärillä"

        "Älä sinä ole samanlainen koiran esinneellistäjä kuin nuo näyttelyihmiset"

        Ei kannattaisi yleistää! ! Käyttölinjaisten koirien "sairaat" omistajat esineellistävät koiriaan ihan yhtä paljon jos ei enemmänkin.

        t.paljon nähnyt näyttiksen omistaja, jonka koira voi hyvin "pehmeistä" korvistaan huolimatta jotka lopulta nousivat kokonaan pystyyn ja ovat pystyssä pysyneet siitä asti


    • sööttiukko

      Osalla sakuista onkin oikeat purjeet päänkoristuksena..
      Jos korva lupsottaa monella poimulla ja on ohkainen laadultaan,se ei luultavasti nouse koskaan pystöön...
      Useasti on yksi veltompi poimu jonka vuoksi korva ei nouse,joskus se voi tukemalla jämäköityä..
      Meille neuvottiin aikanaan kuljettamaan koiraa paljon pimeällä,että ympäristö
      "skarppaa" kuuntelemaan ja käyttään koko ajan korvia,saattoipa siitä ollakkin apua.
      Mutta sen kummempia keinoja ei käytetty,paitsi teipattiin toiseen korvaan vähäksi aikaa päivisin..mutta ei auttanut meillä ainakaan..
      Asiaa ei kannata murehtia , hyvä hoito ja elämänilo on pääasia =)

    • Sakemannin omistaja

      Luppis!!!!! : Äläpä yleistä!Itse omistan 3v näyttelylinjaisen sakemannin.Koiralla nousi itsestään korvat pystyyn aikoinaan.Eli,ei ole teipattu tms.Ja häntäkin on sellainen,kuten kuuluu.



      irish: Koiras ei silloin ole puhdas saksanpaimenkoira,jos sillä ei kerta ole papereita.

    • rölli55

      Nim:sakemannin omistaja.Sulle sanon höpö höpö löpö noita sun paprujuttujasi.Kauankos oot omistanu yleensä koiran!!??Olen sen ikänen koiran (sakun)pitäjä että mulla oli jo eka saku kun sinä synnyit!Ollut 19sakua,montakos sulla?

      • 2 koiran omistaja

        rölli55 : Millähän todistat et koira,jolla ei ole papereita,on sen rotuinen kun on sanottu?Kuten nyt tässä tapauksessa.Aloittaja sanoo omistavansa saksanpaimenkoiran,mutta sillä ei ole papereita.Millä te todistatte,että se on täysin puhdas saksanpaimenkoira,kun sillä ei ole papereita?Ette millään.Paperiton koira on yhtäkuin sekarotuinen,halusitte tai ette.Ja se,että montako koiraa mulla on ollut,ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.


      • Muhammed, minäkö?
        2 koiran omistaja kirjoitti:

        rölli55 : Millähän todistat et koira,jolla ei ole papereita,on sen rotuinen kun on sanottu?Kuten nyt tässä tapauksessa.Aloittaja sanoo omistavansa saksanpaimenkoiran,mutta sillä ei ole papereita.Millä te todistatte,että se on täysin puhdas saksanpaimenkoira,kun sillä ei ole papereita?Ette millään.Paperiton koira on yhtäkuin sekarotuinen,halusitte tai ette.Ja se,että montako koiraa mulla on ollut,ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

        Olisiko mitenkään mahdollista, että ihminen katsoo koiraa ja määrittelee rodun näkemänsä mukaan? Liian vaikeaa? Meidänhän kuitenkin kuuleman mukaan pitäisi olla luomakunnan kruunuja.

        Tiedän kyllä että moinen on ylivoimaista kaltaisellesi egoistille - tuijottele sinä papereita - mutta voisimmeko me normaalit ihmiset lakata kinastelemasta ja keskittyä rakastamaan koiriamme?


      • 2 koiran omistaja
        Muhammed, minäkö? kirjoitti:

        Olisiko mitenkään mahdollista, että ihminen katsoo koiraa ja määrittelee rodun näkemänsä mukaan? Liian vaikeaa? Meidänhän kuitenkin kuuleman mukaan pitäisi olla luomakunnan kruunuja.

        Tiedän kyllä että moinen on ylivoimaista kaltaisellesi egoistille - tuijottele sinä papereita - mutta voisimmeko me normaalit ihmiset lakata kinastelemasta ja keskittyä rakastamaan koiriamme?

        Muhammed, minäkö? : Meinaatko todellakin,että pelkän koiran näkeminen antaa takuun,minkä rotuinen koira kyseessä?Eli,jos koira sun mielestä näyttää sakemannilta,niin se on automaattisesti 100% puhdas??Siinähän ei missään nimessä voi olla muita rotuja,koska se näyttää sakemannilta??Mä olen nähny monia koiria,jotka näyttävät puhtailta sakemanneilta,mutta kysyttäessä onkin selvinny,että siinä on MUITAKIN rotuja.Yhdellä kaverilla sakemanni/valkkarimix & ihan on sakemannin näköinen.

        irish 21.3.2012 16:32

        "Millähän todistat et koira,jolla ei ole papereita,on sen rotuinen kun on sanottu?" Siten todistan koska koirani äidin suku on se jossa on sekarotuisuutta, ja koirani äitin omistaa oma äitini ja koirani äidin äidin omisti myös oma äitini ja esiäidit ovat kulkeneet suvussamme.


    • törmäsin tossa jokunen aika sitten saku omistajaan jolla sijotuskoiralle jäänyt lerppu korva. kertoi että eläinlääkäri oli neuvonut lisäämään ruokavalioon hieman kalsiumia. Kalsiumin puute saattaa jättää ruston liian pehmeäksi.
      En sitten tiedä onko perää..

      • lirpunlerpunluppakor

        Ei auttanut meillä kalkin syönti. Mutta kaikkeahan voi kokeilla.


      • jkelmsne

        On siinä perää.Kun pennun pitää vahvistaa luustoa, hampaat vaihtuu ja korvienkin pitäisi vielä nousta pystyyn, niin silloin koira tarvitsee lisä kalkkia ja c-vitamiinia, jotta se kalkki imeytyy.


      • 12
        jkelmsne kirjoitti:

        On siinä perää.Kun pennun pitää vahvistaa luustoa, hampaat vaihtuu ja korvienkin pitäisi vielä nousta pystyyn, niin silloin koira tarvitsee lisä kalkkia ja c-vitamiinia, jotta se kalkki imeytyy.

        Tässä viestissä taitaa olla kirjoitusvirhe, D-vitamiinihan parantaa kalsiumin imeytymistä eikä C.


      • jelkimoer
        12 kirjoitti:

        Tässä viestissä taitaa olla kirjoitusvirhe, D-vitamiinihan parantaa kalsiumin imeytymistä eikä C.

        Kuule ei ole virhe.D-vitamiini ei ole vesiliukoinen vitamiini, joten ei edistä kalkin, vaan fosforin imeytymistä, mikä taas aiheuttaa luuston kasvuongelmia.


    • ty563h

      Aina jonkun pitää pätee tääl siitä että jos sakemannilla ei oo papereita se on sekarotunen -.- nykyään koiran kouluttajat ja muut vastaavat vaan rekisteröi saksanpaimenkoira pentunsa. tavalliset ihmiset ei jostain syystä halua käydä rekisteröimässä pentuetta (varmaan kun sen on niin kallista nykypäivänä). itellä on n.2v narttu jonka suku on näyttelylinjanen mutta tolla pennulla ei jostain syystä korvat nousseet kokonaan joten siitä ei voinnu tulla näyttelykoira :/ Ei kai niille korville voi mitään tehdä että ne nousisivat kokonaan?

    • irish

      Tuo oli uus juttu tuo kalsiumin lisääminen, mutta vois kyllä auttaakin! pitääpä kokeilla, kun ei tuosta haittaakaan ole :) Kiitos vinkistä!

      • jsmwelb

        Kyllä liiasta kalkista on haittaakin.Ja jos koirasi on jo lähes vuotinen, niin vähän on myöhäistä, kriittiset ajat on 3-6kk.Mutta voithan antaa sellasen tehokuurin, vaikka pari viikkoa, ja katsoa mitä tapahtuu.Anna myös c-vitamiinia, lisää kalkin imeytymistä, eikä sen kanssa voi tehdä virheitä, kun on vesiliukoinen.


      • sake tai ei so...
        jsmwelb kirjoitti:

        Kyllä liiasta kalkista on haittaakin.Ja jos koirasi on jo lähes vuotinen, niin vähän on myöhäistä, kriittiset ajat on 3-6kk.Mutta voithan antaa sellasen tehokuurin, vaikka pari viikkoa, ja katsoa mitä tapahtuu.Anna myös c-vitamiinia, lisää kalkin imeytymistä, eikä sen kanssa voi tehdä virheitä, kun on vesiliukoinen.

        minun saken toinen korva lerpotti 1v asti. pentukuvissa muilla pennuilla oli korvat terhakasti pystyssä. nyt 3v korvat rustottuneet ihan pystyyn,mutta hassut ne on silti :) eipä haittaa,kun ei näyttelyissä käydä.


    • irish

      "Millähän todistat et koira,jolla ei ole papereita,on sen rotuinen kun on sanottu?" Siten todistan koska koirani äidin suku on se jossa on sekarotuisuutta, ja koirani äitin omistaa oma äitini ja koirani äidin äidin omisti myös oma äitini ja esiäidit ovat kulkeneet suvussamme.

      • Sekarotuinen

        Kuten sanoit, koirasi on sekarotuinen. Ei meidän koiralla ainakaan muita rotuja sukutaulussa ole! "Koirani äidin suku on se jossa on sekarotuisuutta"...sieltä ne luppakorvat tulee.


      • Sakemannin omistaja

        irish: Mikähän mahtaa olla ikäs??Jos koirasi suvussa on muitakin rotuja kuin saksanpaimenkoiria,niin sun koiras ei ole puhdasta saksapaimenkoiraa nähnytkään! Puhdas rotuisessa saksanpaimenkoiran suvussa EI muita rotuja ole kuin saksanpaimenkoiria!


    • saku123

      Minulla on reilun vuoden ikäinen rekisteröity saksanpaimenkoira, ja korvat on lörpöllään. Näyttelyihin ei ole ollu tarkotustaan, joten ei haittaa meidän menoa.

    • skl!!!

      minulla on sake,josta maksoin 900e. se on ihan tunnetusta kennelistä. toinen korva jäi lörpöksi,vaikka muilla pennuilla on aivan pystytkorvat.
      mistä tiedän,että tämä rekisteröity pentu on puhdas sake? mistä kukaan tietää mitä kennelliitossa rekisteröidään. onko pentujen emo se joka sinne kirjataan,tai onko klaikki pennut saman isän joka rekisteröidään pentueen isäksi.
      haloo! herätkää! ostatpa rekisteröidyn tai paperittoman pennun. olet samassa tilanteessa. pyydät sitten kennelliitolta apua,mutta jos omistaja/kasvattaja on "hävinnyt" häviät sinäkin rahasi.
      dna testit pakollisiksi!!!

    • 6+10

      "minulla on sake,josta maksoin 900e. se on ihan tunnetusta kennelistä. toinen korva jäi lörpöksi,vaikka muilla pennuilla on aivan pystytkorvat."

      Voi kamala sentään.

      • wolfdogg

        Omistan neljävuotiaan spk:n harmaa ysin käyttölinjainen ja erittäin kova sukuinen, molemmat korvat lupat. No näyttelykoiraa en olekkaan toivonut, joten mulle noi käyttöominaisuudet on tarkeimmät.


    • Uljasukko

      Eihän ne luppakorvat haittaa kun ulkonäköä korkeintaan..
      Mutta normi korvat on oleellinen osa ulkonäköä.
      Täytyy sanoa että jos meidän komeapäisellä uroksella ois luppakorvat,ei vois sanoa samaksi koiraksi. On ollut meillä hellyttävä luppakorvakin aikanaan.

    • 5+1

      :)

    • korvatkuinkorvat

      Joillekin sakuille jää vaan korvat lurpalle,joka johtuu juuri siitä, että sakua ammoisina aikoinaan omaksi roduksi luotaessa on siihen käytetty luppakorvaisia rotuja myös,niinkuin tuolla edellä jossain välissä ketjua on jo tullut kerrottuakin.Ja se luppakorvaisuus yhä edelleen vieläkin vaan välillä putkahtaa sieltä toisinaan esille.Nämä perintötekijöihin liittyvät jutut kun ovat niin monimuotoisia ja eivät ole aina ihan niin yksinkertaisia kuin joskus luullaan.

      Edesmenneen entisen koirani isällä oli toinen korva lurpalla ja toinen pystyssä.Koirani isän isä oli nimeltään Natz von der Wienerau,joka erään tunnetun kasvattajan kertoman mukaan tätä luppakorvaisuustaipumusta kuulema juuri jälkeläisiinsä tahtoi aina välillä jättää. Tiedä sitten onko niin ,mutta niin minulle on vaan kerrottu.

    • uljasukko

      Meidän (kauan sitten olleen) luppakorvan isän isä oli taas Canto von der Wienerau..
      Sieltä suvustakohan tuo lienee peräisin,meidän ihanalla nallukka -uroksella oli vaan toinen korva puolestavälistä lupsollaan,joka sitten vanhemmuuttaan nousi kuitenkin pystyyn.
      Varmaan ani harvoin sattuu niin löysäkorvainen saku, että molemmat korvat jää ihan päätämyöden lupsolleen! Yleensä vain toinen korva lupsottaa.

    • korvatkuinkorvattaas

      Olen -60 luvulla tuntenut erään saku uroksen kyllä myös,jolla olivat molemmat korvat lurpalla ja vieläpä oikein kunnolla .Harmi vaan, kun ei tullut silloin koskaan kysyttyä sen vanhempien nimiä,joten olisikohan ehkä kuulunut sitten tähän samaan sukuun myös.

      • Sekarotuinen

        Kuten aloittaja jo aikaisemmin kertoi, että hänen koiransa suvussa on muitakin rotuja kuin sakemannia niin eiköhän ole aika laittaa piste tälle keskustelulle. Kyseessä siis sekarotuinen joten miksi ihmetellä luppakorvaisuutta!


    • pilkkuvaan

      No kyllähän luppakorvia tulee aina silloin tällöin, vaikka on kuin kovasukuinen ja paperillinen sakemanni! Etkö kestä jos on paperit kunnossa ja silti luppakorva?
      Ei ole pakko osallistua keskusteluun, jos ottaa noin päähän.

      • Sekarotuinen

        Puhuinkin aloittajan koirasta joka ei ole rekisteröity ilmeisesstä syystä :)


    • PÖPIALOTTAJA

      EI HALLELUUJAAAHHH OMISTAT SEROPIN KU EI OLE KERRAN PAPEREITA!!! NIIN SE MENEE! ALA JO MYÖNTÄMÄÄN ASIA. ÄRSYTTÄÄ KU KOIRIA ON TÄYSIN KÄDETTÖMILLÄ IHMISILLÄ. JOTKA EI TAJUU MISTÄÄ MITÄÄ. OLISIT PYSYNY ROTAN KOKOSISSA KOIRISSA TAI VAIKKA MARSUISSA :d MUAHAHAHAHAHA

    • hulluthuutaa

      No joo,kannattako moisesta asiasta huutaa isoillakirjaimilla..
      Pöpilopettaja..

    • löpölöpölöö999

      Meki ostettiin kerran saku. Isäntä haki sen vielä eräältä suurelta kasvattajalta. ties monennessa sukupolvessa menossa. No uros pentu oli se viimeiseksi jäänyt joka ei ollut kelvannut kenellekään. Toinen korvakin vielä lurpatti vaikka ikää oli jo 5kk. Takajalat oli ku jäniksellä, sanottiin vaan että kyllä ne muuttuu normaaliksi kun aloitetaan treeni. Hölmöjä ja keltanokkia kun oltiin niin ostettiin se. Isäntä käytti sitä treeneissä niin toiset nauro sen pihalle, ajattelivat varmaan että tyhmä mikä tyhmä. Ei sillä koskaan se korva noussut ja ne takajalat ei muuttuneet miksikään. Jänis se oli koko loppuelämänsä.
      Kyseiseltä kasvattajalta emme ikinä enää hommaa koiraa ei vaikka ilman sais. Kennelin nimeä en kerro periaatteenkaan vuoksi, mutta ÄLKÄÄ OSTAKO SITÄ VIIMEISTÄ PENTUA varsinkaan jos toiset pennut lähteneet uusiin koteihin jo monta viikkoa sitte.

      • Sakemanninomistaja

        löpölöpölöö999 : ÄLKÄÄ OSTAKO SITÄ VIIMEISTÄ PENTUA varsinkaan jos toiset pennut lähteneet uusiin koteihin jo monta viikkoa sitte. <---- Oma sakemanni oli se viimeinen pentu ja sisarukset olivat jo uusissa kodeissaan,kun omamme haimme aikoinaan. Miksi ostimme sen viimeisen pennun? Siksi,koska se oli pentueen lupaavin ja kasvattaja piti sitä itsellään niin kauan,kunnes löysi sille hyvän kodin,eli meidät. Tosin, ei ole enä meitä,on vain minä ja sakemanni sekä toinen koira


      • oie

        Monesti viimeisimmät pennut on nimenomaan parhaita, kasvattajat panttaa niitä ja on niin tuttu tarina rumasta ankanpoikasesta, saksanpaimenkoiran kohdalla pennun kasvua on miltei mahdoton ennustaa, monesti siitä pienestä ja mitättömästä kasvaakin se kaunein tai komein, nähty on monesti


    • Viestin aloittaja:

      Jos sinulla on saksanpaimenkoira, jolla ei ole papereita, niin se on silloin sekarotuinen.

      Ethän sinä pysty millään todistamaan, että se on puhdasrotuinen saksanpaimenkoira, vaikka onkin sen värinen / näköinen.

      Itselläni on paperissa oleva saksanpaimenkoira, joten itse voin sen todistaa.

      Sama asia jos sanon, että minulla on musta labradorinnoutaja, mutta sillä ei ole papereita.

      Uskooko joku tätä? Ei koska minulla ei ole todistusta siitä, että se on puhdasrotuinen labradorinnoutaja.

      Minulla on myös puhdasrotuinen saksanpaimenkoira, jolla on luppakorvat ja ikää on kohta 4v, mutta sillä ei ole papereita.

      Uskooko joku tätä? Ei, koska minulla ei ole todistusta siitä, että se on puhdasrotuinen saksanpaimenkoira.

      Joten....

    • Että_semmoista

      Siblings are also more difficult to train and in many cases will start fighting when the get to the onset of puberty. They rarely reach full maturity as they tend to be mentally and sometimes physically stunted and inhibited by the closeness to each other. I have seen German Shepherds and Utonagans bought as littermates where their ears have never become erect as with normal adults. If it can have that type of physical effect just imagine what is occurring psychologically

    • että_tämmöistä

      Sisarukset ovat myös vaikeampi kouluttaa ja monissa tapauksissa alkaa taistelevat kun päästä murrosikään. He harvoin maksatusvaiheeseen koska ne ovat yleensä henkisesti ja joskus fyysisesti kitukasvuinen ja estää läheisyys toisiinsa. Olen nähnyt Saksanpaimenkoirat ja Utonagans ostettu sisarukset jossa heidän korvansa ole koskaan tullut pystyssä kuten normaali aikuisten. Jos se voi olla, että tyyppi fyysistä vaikutusta vain kuvitella, mitä tapahtuu psykologisesti

      __________________________________

      Bull Shittiä-alusta loppuun.

    • velttoeki

      Viagralla nousee kaikki pystyyn.

    • psycho

      Lopeta tai kohta mulla nousee

    • Ilu_7534

      Pedofilia-narsisti-Cu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe