Parhaat lenkkarit

maraton matti

Laittakaa omia kokemuksia hyvistä lenkkareista.

Itse ostin Asicsen gel nimbus 13:t. Ei voi muuta kuin kehua. Aikaisemmilla lenkkareilla en ole pystynyt tekemään pitkiä lenkkejä (yli 10km), mutta nyt ei tunnu missään. Fysioterapeutti näitä suositteli hyvien vaimennusominaiuuksien vuoksi j a oikeassa oli. Kerrankin saan nauttia juoksemisesta.

79

11265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fillarihirmu

      Hyvät kengät on sellaiset joilla on vain yksinkertaisesti hyvä juosta, kyseiset nimbukset ovat hyvät kengät maratonille, kevyet, rullaavat ja hyvä vaimennus sekä aavistuksen askellusta ohjaavat. Kyseisiä kenkiä suositteli myös itselleni eräs fyssari, juoksen itse asics gel cumulus 13 ja ne on vähän pehmeät ja tunnottomat pidemmillä lenkeillä. Riittävästi vain sisäänajoa ennen maraa niin etteivät pääse nimbukset sitten lämpimillä keleillä yllättämään:)

      • lars koistinen

        kyllä mielestäni nimbus on hieman raskas "katukäyttöön" eli maralle tai puolikkaalle. hyvä treenikenkä kuitenkin etenkin jos omaa neutraalin tahi livästi supinoivan askelluksen. pronaatiokengän vaativalle en suosittelisi nimbusta.
        Skyspeed (vai mikä se nyt oli se ds trainerin neutraali malli ?) sopii varmasti nimbuksen kaveriksi vauhdikkaammaksi katutossuksi..Itselle kun lievä pronaatio löytyy ( nimbus-testattu kesä juoksemallla ja lieviä vaivoja hankkimalla...) käy paremmin tuo ed. mainittu ds. trainer sekä gel Kayano. Myös joku uudehko asicsin malli löytyy noille kaveriksi (kallis ja vielä testaamatta). Yleisesti voi sanoa että jos Asicsin kenkiin tottuu ja löytää niistä sopivat merkit niin ei enää kyllä valitettavasti muita halua enää edes kokeilla - tämän myös kauppamiehet huomanneet, sillä Asicsin ainoa miinus mielestäni on hieman turhan korkea hintataso !!!

      • Mara-Ori
        lars koistinen kirjoitti:

        Nimbus on hyvä perusharjoittelukenkä. Neutraali ja hyvin vaimennettu. Sopii raskastekoiselle juoksijalle maratooniin, jos ei mitään hirmuaikoja tavoittele mutta nopeammalle ja kevyelle juoksijalle suosittelen kyllä hieman menevämpää kenkää.

    • iso ei lenkkareille

      En suosittele lenkkareiden ostamista, vaan juoksukenkien. Lenkkarit opettavat juoksemaan väärin. Jollei jalat kestä juoksua juoksukengillä niin vahvistakaa niitä ja juoskaa pururadalla tai kävelkää.

      Ei ole paljon järkeä, että rapakuntoiset hölkkäävät 10km lenkkejä tai jopa maratoneja 'edelläkävijälenkkareilla'.

      Hyvät juoksukengät maksavat noin 50-70€. Asicset on NR-hommiin.

    • Hop hop

      Juoksua ilman suurempia aikatavoitteita harrastavan naisen kengät:

      - Nike Air Pegasus (näillä juostu paljon)
      - Nike Vomero (suht tuore tuttavuus)

      Ennen Niken kenkiä juoksin Asicseilla, mutta Niket tuntuvat sopivan minulle paremmin.

    • No Vomero no Laugh

      Vomerot on kuin juoksisi höyhentyynyt jalkojensa alla, eli todella pehmeät. Vaimennus on mielestäni liian runsas, eikä Vomeroilla mitään vauhtijuoksua voi harrastaa.
      Jotkut tykkää, minä en. Mutta olennaista onkin, että kukin hakee ja toivottavasti löytää juuri itselleen sopivan kengän.

      ps. Uudessa Juoksija lehdessä on kevään juoksukenkien esittely. No saman voi lukea lehden nettisivuita.

      • dtruygjikl

        Vomerot on hyvät perusjuoksuun, palauttaville ja pitkille asfalttilenkeille, ja juoksuun rasittuneilla jaloilla. Vauhtijuoksuun sitten kevyempää alle. Vomerot myös useita kymppejä Asicsin malleja halvemmat, ja istu jalkaani mukavasti.

    • miesranning

      Kyllä, kyllä on tosi tärkeä että on jalalle hyvä, sopiva juoksukenkä.Mutta tärkeä on myös se millaista nämä juoksukengät l. tossut kantavat päällään.Juoksu kunto tulee vain harjoittelemalla. Siis lenkille.

    • Romantiikka Seppo

      Nike Pegasukset on kenkä, joka ei oo sanottavammin muuttunut vuosien saatossa. Hiukan kova mutta perushyvä lenkkari. Suht kiva hinta.

    • Mr Muscle

      Markkinamiehet nauraa partaansa, kun ne kehitti noi 33 mallit. Ei tavishölkkääjä käytä ku yhtä jalkaterän lihasta hölkätessään. Mut mitäs, kyllä hölkkääjiä on kiva kusettaa :)

      • ?????????

        Mistä näitä sikiää?

      • vaimennett tiiliskiv
        ????????? kirjoitti:

        Mistä näitä sikiää?

        Asics 33:siako? Erikoinen minimalistikenkä tosiaan, droppia sentti ja muovijäykisteitä pohjassa. Minimaalinen korkeintaan Asicsen tukevilla kanooteilla juoksemaan tottuneille. Aktivoi ehkä vähän muutakin kuin akillesjännettä.

        Addun Acekin on minimaalisempi, ja se on sentään ihan perusjuoksukenkä.

    • Kameli Saukoni

      Mielikuvillahan lenkkitossuja myyrään. DSTrainerit ku vetää jalkaan, niin kyllä siinä vähemmänkin juossut alkaa tavoitteleen 3h alitusta.
      Sauconyt on kuulemma tosimiesten juoksukengät. Ei ihme, että niitä näkeekin niin vähän hölkissä.

      • Keneniza

        Ei kai 3h alittajat pahemmin dessuilla juokse?

    • Keneniza

      Laitan tähän parhaat, tai paremminkin minulle sopivat mallit tämän vuoden mallistosta, ottamatta kantaa itselläni käytössä oleviin kenkiin, kengät raskausjärjestyksessä ylhäältä alas:

      Asics Kayano - Takavuosien yksi järkyttävimmistä rakonhiertäjä-juoksukengistä on ottanut isoja harppauksia eteenpäin ja parempaan suuntaan. Hyvän tuntuinen jalassa, tukeva ja hyvin vaimennettu. Omassa kategoriassaan ei löydy Kayanon voittanutta. Loistava valinta pitkille hitaille lenkeille ja päivittäiseen harjoitteluun. Miinuksena on järjetön suositushinta. Rinnalle tarvitaan kevyempi ja rullaavempi kenkä kisoihin ja nopeille lenkeille.

      Brooks Adrenaline - Edullisempi vaihtoehto Kayanoille. Todella hyvä jalkaan. Kapeahko lesti muuten, mutta varpaille on runsaasti tilaa. Toimiva kenkä kovalla asfaltilla pitkiä matkoja juostaessa, tukevuus, vaimennus ja rullaavuuskin kunnossa. Sopii pienemmällekin budjetille ja löytyy yleensä alesta 80€ hintaan.

      Asics DS-Trainer - Hyvä yleiskenkä kaikille matkoille ja kisoihin aivan niitä lyhyimpiä kisoja lukuunottamatta. Pehmoinen ja pehmoisella iskunvaimennuksella varustettu ja sopii hyvin niin asfaltille, kuin maastoonkin. Todella hyvän tuntuinen jalkaan ja saattaakin olla parhaiten sopiva kenkä, mitä on tullut vastaan. Varvastila kuitenkin kapeahko ja ahtaahko. Järjetön suositushinta.

      Adidas Tempo - Edullisempi ja karumpi malli DS-Trainerista. Ei aivan yhtä hyvä jalkaan, kuin Trainer ja melko kova kenkä ominaisuuksiinsa nähden. Pitäisi löytyä noin satasella normaalisti. Pitäisi rullata paremmin, kuin DS-Trainer.

      Adidas Aegis - Erinomainen jalkaan, samaa luokkaa tässä asiassa, kuin DS-Trainer, mutta kovempi ja vauhdikkaampi kenkä. Hybridi nopean harjoituskengän ja puhtaan kisakengän välillä. Jos DS-Trainer on liian pehmoinen kisoihin, voi Aegis olla hyvä ratkaisu maratoneille ja puolimaratoneille.

      Asics DS-Racer - Pehmoinen kisakenkä. Liikaa pehmoisuutta lukuunottamatta erinomainen tapaus. Näillä lyhyitä kisoja ja nopeita lenkkejä. Kallis.

      • Kumiballo

        Karhun lenkkarit on täydellinen vitsi. Karhun uusi tuleminen loppui lyhyeen ja kenkiä dumpattiin jopa 20 euron hintaan, kun lähtöhinnat oli jotain 170 euroa.

      • Fatty
        Kumiballo kirjoitti:

        Karhun lenkkarit on täydellinen vitsi. Karhun uusi tuleminen loppui lyhyeen ja kenkiä dumpattiin jopa 20 euron hintaan, kun lähtöhinnat oli jotain 170 euroa.

        Yksikään vakavasti otettava juoksija ei vedä jalkansa Kajanoja. Ne on enemmänkin lihavien amerikkalaisten lippulaiva juoksutossu ;))

      • Jari Niemelä
        Kumiballo kirjoitti:

        Karhun lenkkarit on täydellinen vitsi. Karhun uusi tuleminen loppui lyhyeen ja kenkiä dumpattiin jopa 20 euron hintaan, kun lähtöhinnat oli jotain 170 euroa.

        Ostin muutama vuosi sitten Tampereen Sportian tukkutorilta 15 eurolla Karhun lenkkarit. Olen juossut niillä viimeisen kahden vuoden aikana noin 2500 kilometriä. Jaloissa ei ole ollut ongelmia käytännössä ollenkaan. Toisin oli Asicsien, Diadoran ja Niken kengillä, joita olen aikaisemmin käyttänyt.

        Yhdenkään edellämainitun lenkkarin mallia en muista ja kengistä on kulunut kaikki tekstit pois.

      • Keneniza
        Fatty kirjoitti:

        Yksikään vakavasti otettava juoksija ei vedä jalkansa Kajanoja. Ne on enemmänkin lihavien amerikkalaisten lippulaiva juoksutossu ;))

        No ei, ellei sitten satu alle satasella saamaan. Silloin ne on jo pakko-ostos nykylaadulla.

      • Keneniza
        Kumiballo kirjoitti:

        Karhun lenkkarit on täydellinen vitsi. Karhun uusi tuleminen loppui lyhyeen ja kenkiä dumpattiin jopa 20 euron hintaan, kun lähtöhinnat oli jotain 170 euroa.

        Olet näköjään lukenut viestejäni aiemminkin. :D Hienoa, että myytiin halvalla; kerrankin kannustettiin ihmisiä juoksemaan oikein todenteolla. Aika paljon niitä on kyllä mennyt ihan muotitossuiksikin tuon alen takia, olen katsellut.

      • esrdtyghuj

        Aegis ei vaan sovi monenkaan jalkaan, korkean jalkaholvin tuen vuoksi joka tekee pahaa jälkeä jos hiertää koko maratonin ajan.

      • Maurizio deCapo
        esrdtyghuj kirjoitti:

        Aegis ei vaan sovi monenkaan jalkaan, korkean jalkaholvin tuen vuoksi joka tekee pahaa jälkeä jos hiertää koko maratonin ajan.

        Joskus oli lehdessä juttua tavaratalolenkkareista l. halvemmista 40-80 euron lenkkareista.
        Todettiin, että ne on lähes yhtä hyviä kuin kalliimmatkin. Materiaalit voivat olla vöähän heikompia mutta jos ostat 2-3 paria halpislenkkareita niin se tulle loppupeleissä halvemmaksi kuin ostamalla yhdet ylihintaiset jostain Intersportista.
        Jos muistelee, millaisia lenkkarit oli joskus 80-luvulla niin tavaratalolenkkarit on ruhtinaallisen hyviä nykyisin.

      • sdfgödfjkgölreklöse,
        Maurizio deCapo kirjoitti:

        Tavaratalolenkkarit ovat yleensä hyvin vaimennettuja ja sopivat satunnaiselle lenkkeilijälle hyvin perusjuoksuun. Laadun kanssa ei ole ongelmaa kun ostaa tunnetun suuren valmistajan kengät. Ei kannata suinpäin laittaa yli 100€ hintaan lisää ja ostaa Intersportista jotain Asicsen lippulaivoja.

        Siinä kohtaa kannattaa muistaa, että oikeat juoksukengät joilla tosijuoksijat ovat kuitenkin ihan eri kenkiä. He eivät juokse turbovaimennetuilla pronaatiotuetuilla teknologiakengillä, vaan alle satasen hintaisilla ohuilla racereilla. Ja sellaisten käyttöön kannattaisi myös kuntoilijan pyrkiä.

      • efrgtjuyi
        sdfgödfjkgölreklöse, kirjoitti:

        Bullshittiä. Huiput eivät tosiaankaan juokse yleensä pelkästään racereilla. Määrät on sitä luokkaa että jalat eivät kestäisi, itse kengistä puhumattakaan kun kilometrejä tulee 150-250km viikossa. Heillä kuitenkin tulee vauhdikasta juoksua niin paljon kevyillä kengillä ja piikkareilla että heidän jalat saa tarvitsemansa "voimaharjoitusta" säännöllisesti. Kannattaa siis käyttää muitakin kuin racereita, JOS paljon juoksee. Racerit on hyviä vauhtitreeneihin. Kenkä treenin mukaan.

      • Keneniza
        Maurizio deCapo kirjoitti:

        Joskus oli lehdessä juttua tavaratalolenkkareista l. halvemmista 40-80 euron lenkkareista.
        Todettiin, että ne on lähes yhtä hyviä kuin kalliimmatkin. Materiaalit voivat olla vöähän heikompia mutta jos ostat 2-3 paria halpislenkkareita niin se tulle loppupeleissä halvemmaksi kuin ostamalla yhdet ylihintaiset jostain Intersportista.
        Jos muistelee, millaisia lenkkarit oli joskus 80-luvulla niin tavaratalolenkkarit on ruhtinaallisen hyviä nykyisin.

        "Joskus oli lehdessä juttua tavaratalolenkkareista l. halvemmista 40-80 euron lenkkareista.
        Todettiin, että ne on lähes yhtä hyviä kuin kalliimmatkin. Materiaalit voivat olla vöähän heikompia mutta jos ostat 2-3 paria halpislenkkareita niin se tulle loppupeleissä halvemmaksi kuin ostamalla yhdet ylihintaiset jostain Intersportista."

        Toi on muuten hyvä juttu, mutta se kriittinen ero niiden markettilenkkareiden ja "ylihintaisten" välillä on se, että niillä markettilenkkareilla ei pysty juoksemaan, mutta niillä ylihintaisilla pystyy.
        Ei kai niillä aivan aloittelijalle, pareja, kolmia ekoja lenkkareita ostavalle ole niin valtavaa merkitystä, mutta, kun päivittäin tulee 10km juostua, niin ne ylihintaisetkin alkaa olla suurimmaksi osaksi niin p*skoja, että sitä etsii vuosia sellaisia kenkiä, millä olisi oikeasti hyvä juosta.

        Voin hyvin ottaa kolme paria markettilenkkareita, jos minulle maksetaan niistä 80€ pari.

    • ygtds

      Täällä tuntuu olevan Asicsien kannattajat liikkeellä! Itse liputan Adidaksen adizerojen puolesta. Omaan jalkaan niistä sopii parhaiten Aegis, ja uusi Adios, jossa lesti tuntuu vähän levenneen. Ihmettelen vähän tuota "korkea jalkaholvin tuki" -väitettä koskien Aegiksia. Oma jalka on lähes lättä, mutta näillä on juostu maratoneja, eikä koskaan ole yhtään rakkoa tai hiertymää ollut!

      • dfghjkftgyu

        En ole yksin väitteeni kanssa, leveämpijalkaiselle se tuntuu, ei tarvitse olla lättäjalka.

      • rapylajalka

        Luulen että se tuki on tarkoitettu pitämään jalka ryhdikkäämpänä? Miten kengän pohja voi hiertää?

    • Run-O-Holik

      PRONAATIO - suurin kusetus miesmuistiin. Se alkoi joskus 90-luvulla. Nimittäin paskanjauhaminen pronaatiosta. Juoksija-lehti lähti mukaan vouhotukseen.
      Seurauksena oli, että tuhannet ja taas tuhannet kuntohölkkääjät kävivät ostoksilla ja kantoivat kotiin PRONAATIOTUETUT jalkineet. Urheilukauppojen hyvinkoulutetut myyjäpojat ja -tytöt oli opetettu lausumaan sanan PRONAATIO.

      Onko sinulla PRONAATIOTUETUT KENGÄT?

      • örrörörör

        Pronaatiokorjaus on helppo tehdä itse ilman kenkiä. Ylipronaatio korjataan kääntämällä jalkateriä sisäänpäin. Supinaatio kääntämällä ulospäin. Jostain kohtaa löytyy se miten juoksu tuntuu parhaalta siinä hetkessä. Miksi kengän pitäisi ohjata askelta, kun suuntauksen voi tarvittaessa tehdä ihan itse?

      • dtruyghjkl

        Tältä palstalta tuntuu löytyvän kaltaisiasi "asiantuntijoita" mustavalkoisia totuuksiaan karkeaan tyyliin laukoen. Todellisuudessa ette tiedä mitään!

      • Horseshoe
        dtruyghjkl kirjoitti:

        Tältä palstalta tuntuu löytyvän kaltaisiasi "asiantuntijoita" mustavalkoisia totuuksiaan karkeaan tyyliin laukoen. Todellisuudessa ette tiedä mitään!

        Minusta puolestaan tuntuu, että täällä on kirjoittajia, jotka ovat tavanomaista paremmin perillä mm. juoksukenkiin liittyvistä kysymyksistä. Se tunteeko asiaa vaiko ei, käy kyllä valppaalle lukijalle nopeasti ilmi.

      • Keneniza

        Muistan ajatelleeni tuon suuntaisesti joskus 1997-2000, kun minulle suositeltiin pronaatiotuettuja lenkkareita, kunnes olin juossut polveni lopullisesti romuksi, jopa kävelykelvottomiksi ja tajusin, että pronaatiotuetuilla kengillä pystyn aivan erinomaisesti juoksemaan ilman ongelmia jopa polvet muusina.

        Ilman tukia juoksevalle, mutta niitä tarvitsevalle, saattaa tulla etenkin kasvuiässä koko elämän ajan haittaavat vaivat. Tuetuilla kengillä pystyn juoksemaan hyvin ja kovaa, mutta rapuissa tarvitsen kaiteen, päästäkseni ylös.

        Kayanon kaltaiset geelihirmutkaan eivät ole täysin typerä keksintö, sillä ne ovat edelleen ainoa vaihtoehto harjoitella suuria kilometrimääriä kovalla asfaltilla. Paljasjalkajuoksu ei ole ratkaisu asfaltille, sillä ihminen ei ole koskaan sopeutunut juoksemaan asfaltilla edes paljasjalkajuoksua; nivelet ne on siellä jalan alaosissakin ja rutisevat p*skaksi painon alla, kun alusta on liian kova. Enemmän pitäisin tätä nykyajan paljasjalkajuoksua kusetuksena, koska sitä markkinoidaan väärin.

        Joskus nousi kohu siitä, että joku asiantuntija sanoi, että karppaajilta pitäisi ottaa lapset huostaan. Samaa sanon paljasjalkajuoksijoista; tuhoavat muotivillityksen takia kasvuikäisten nuorten nivelet.

      • lkshffhfjh
        Keneniza kirjoitti:

        Asicsin gel kayano 18, tosin kalliit Suomessa ,mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää...Ulkomailta tilattuna oli puolet halvemmat.
        Juoksuharrastus on mukavaa touhua joka koukuttaa kivasti. Jostain syystä menestyvät ihmiset harrastaa usein juoksua, eipä siis taida sopia soffaröhnäkkeille eikä luusereille.

      • barefootrunner
        Keneniza kirjoitti:

        Muistan ajatelleeni tuon suuntaisesti joskus 1997-2000, kun minulle suositeltiin pronaatiotuettuja lenkkareita, kunnes olin juossut polveni lopullisesti romuksi, jopa kävelykelvottomiksi ja tajusin, että pronaatiotuetuilla kengillä pystyn aivan erinomaisesti juoksemaan ilman ongelmia jopa polvet muusina.

        Ilman tukia juoksevalle, mutta niitä tarvitsevalle, saattaa tulla etenkin kasvuiässä koko elämän ajan haittaavat vaivat. Tuetuilla kengillä pystyn juoksemaan hyvin ja kovaa, mutta rapuissa tarvitsen kaiteen, päästäkseni ylös.

        Kayanon kaltaiset geelihirmutkaan eivät ole täysin typerä keksintö, sillä ne ovat edelleen ainoa vaihtoehto harjoitella suuria kilometrimääriä kovalla asfaltilla. Paljasjalkajuoksu ei ole ratkaisu asfaltille, sillä ihminen ei ole koskaan sopeutunut juoksemaan asfaltilla edes paljasjalkajuoksua; nivelet ne on siellä jalan alaosissakin ja rutisevat p*skaksi painon alla, kun alusta on liian kova. Enemmän pitäisin tätä nykyajan paljasjalkajuoksua kusetuksena, koska sitä markkinoidaan väärin.

        Joskus nousi kohu siitä, että joku asiantuntija sanoi, että karppaajilta pitäisi ottaa lapset huostaan. Samaa sanon paljasjalkajuoksijoista; tuhoavat muotivillityksen takia kasvuikäisten nuorten nivelet.

        Olen 15 ja jalkani oli mennyt lätäksi juoksukenkien takia, sitten näin tiede lehdessä paljasjalkajuoksusta, ja aloitin, enkä ole saanut loukkaantumisia ikinä sen jälkeen, ja jalat ovat parantuneet. Ja tuskin meidän esi-isät käyttöivät lenkkareita tuhansia vuosia sitten.

    • Trend-Setter

      Menestyvät ihmiset ovat usein niitä, jotka juoksevat trendien perässä - mitä juoksu tietysti tällä hetkellä on. Mutta mikä on menestyvä ihminen - siinäpä kysymys.
      Juokseeko Nalle Wahlroos? No ei taatusti juokse. Onko Nalle menestyvä ihminen.

      • pilisport

        Menestyvä ihminen on sellainen, joka saa jotain aikaan. Se että istuu paisuvan rahakasan päälle, ei ole menestystä.

      • Talk is Cheap
        pilisport kirjoitti:

        Menestyvä ihminen on sellainen, joka saa jotain aikaan. Se että istuu paisuvan rahakasan päälle, ei ole menestystä.

        Nalle on luuseri. Istua nyt paisuvan rahakasan päällä. Kukaan menestyvä ihminen ei halua istua paisuvan rahakasan päällä.

      • pilisport
        Talk is Cheap kirjoitti:

        Nalle on luuseri. Istua nyt paisuvan rahakasan päällä. Kukaan menestyvä ihminen ei halua istua paisuvan rahakasan päällä.

        Ei ihme että tämä maa on niin sairas, kun arvostetaan vaan rahakasan päällä istuvia, eikä oikeita menestyksen tekijöitä.

        Näkeehän sen kommenteistaankin, ettei sillä ole mitään käsitystä mistään. Vastaavan tasoisia viisauksia kuulee lähinnä puistokemisteiltä.

      • Kekekekekekeke

        Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Nalle Wahlroos ja Keke Rorberg. Mutta onko Keke menestyvä ihminen?

    • Belle de Jour

      Adidas on petrannut viime vuosina. Nehän olivatkin pitkään ihan ulkona juoksukenkämarkkinoilta.
      Mutta nyt siellä ollaan ihan tosissaan. Löytyy malleja kaikentasoisille juoksijoille. Siellä on haettu materiaalien suhteen mm. yhteistykumppaneita kumiteollisuuden pitkäaikaisilta osaajilta.
      Muotoilultaan Adidas lyö Asicsin mennentullen.

    • Ruotsin Kuningas

      Aika monia merkkejä on ollut käytössä mm. Asics, Nike, Adidas, Karhu, Puma, New Balance. Asicsin ja Niken tossuja varmaan 20 kpl. Nike on menettänyt tatsia viime vuosina tai ainakaan mulla ei oo enää vuosiin ollu. Sen jälkeen kun Zoom Elitet muuttui ihan paskaksi niin lopetin Niken käytön.
      Reebbarit on vielä kokeilematta. Mitäs niitä muita vielä on?

    • Vanha huora

      Onko kellään kokemuksia tosta uudesta Zoom Elitestä? Väritykseltään muistuttaa ihan Niken koriskenkää Cobe Bryant (vaimikäsenkoriskundinnimiolimutkuiteski)?

    • RRRRRR444
    • nimbus3

      Kyllä noi paljon puhutut Asicsen Nimbukset vaikuttaa parhailta jos näin hinta-laatu-suhdetta ajatellaan. Aika alkutekijöissään mullakin juoksijan "ura", joten ei mitään sen kummempia juoksukenkiä tarvitte. Kuulemma maailman parhaiksi juoksukengiksi valittu Runners World lehdessä (http://alennettu1.omablogi.fi/2014/03/26/run-for-your-life/)

    • Hokatwotwo

      Hokat suurinta muotia nyt.
      Olet imurikuningas jos sinulla Cliftonit.
      Vomerot ovat last season.

      • Mattilanmarko

        Ehdottomasti Hokat. Niillä mennään kovaa vuorilla ja sileällä. Lisäksi on hyvää piikkarii tarjolla. Hoka kuuminta hottia nyt.

    • Bekele

      Adidakset on parhaaat. Niistä löytyy hyvä kenkä kaikille.

      • hokatsontaa

        Nimbus paska ja Clifton myös. Tavallaan tuntuvat helpoilta harjoitusetua antavilta lömpöttimiltä, mutta pidemmän päälle kostautuu jalkavaivoina, kun niillä helppo juosta lenkkiä kuntoaan kovempaa ja enemmän. Akillekset ja polvet aina tulessa onnea paranteluun. Hoka buumi niin tuore ettei vielä nähdä tuhoja, kun kaikenlaiset tavisläskit alkaa hölkkää sauvakävelyn koukkupolvisten supersankareiden innoittamana.

      • Haastavahoka

        Useimmilla merkeillä hyviä vaihtoehtoja.
        Matala droppi hokassa haaste. Pitää totutella.

    • Mattilanmarko

      Onko dissaajalla itsellään käyttökokemuksia Hokasta?

      • Haastavahoka

        Minulla on kokemuksia yhden parin verran. Eivät huonoja lainkaan, mutta vaatii totuttelua. Hoka tuntuu olevan kultti. Jos siitä sanoo mitä tahansa, vedetään herne nenään. Merkki kuten muutkin, omat hyvät ja huonot puolensa.

      • rummutuksenuhri

        Myönnän itsekin sortuneeni pronaatio, minimalisti, raceri ja maksimalisti buumeihin rummutuksen uhrina. Kiva kokeilla jotain uutta, mutta aina palattu tavallisiin kakkossluokan tohveleihin, joita ei hehkuteta missään. Mikään tossu ei tee susta nopeeta, mutta epäsopivat voivat tehdä juoksemisesta mahdotonta.

    • Mattilanmarko

      Ei täällä mitään luumua nokasta löydy. Lähinnä halusin tarkentaa onko oikeesti omaan juoksukokemusta Hokilla. Ja varmsti kaikille hyvä tossu löytyy parhaiten kokeilemalla.

      • Juoksutoni

        Ei se niin nuukaa ole. Peruslenkkejä juoksee melkein millä tossulla vain kunhan itselle suurin piirtein sopiva. Neutraali tai tuettu, kiertojäykkä tai löysä. Maratonkengän valitseminen vaikeampaa mutta ei rakettitiedettä. Kannattaa ostaa aina se malli mikä tarjouksessa

    • Mattilanmarko

      Samaa mieltä ei ole rakettitiedettä. Itsellä Hoka sponssaa siksi Hoka.

    • ainavaihtamassa

      Adidaksen Bostonissa paha vika, Boost vaimennus ei ulotu kärkeen asti. Kantapaukuttajalle ehkä toimii mutta Response LT parempi myös Supernovan pehmokantaan pettyneelle. Aina saa olla vaihtamassa lenkkarimallia kun yksi versio on huippu hyvä niin seuraava täysi floppi. Sunnuntaikävelyyn pehmokanta ehkä toimii, mutta juoksija tarvitsee enemmän vaimennusta päkiän alle ja kantapää mitä kovempi sitä enemmän ohjaa päkiäjuoksuun.

      • Addumän

        Tuo on näköharha. Kun katsot tuosta kuvia niin boost loppuu varpaiden taakse, mutta sitä on päkijöiden alla. Sivukuva antaa virheellisen kuvan, koska siihen on tehty sellainen EVA-häkki. Siellä sisällä on kuitenkin boostia, jonka näet pohjakuvasta. Kuvissa boston boost 5, uudemmassa mallissa sama tilanne.
        https://www.solereview.com/adidas-adizero-boston-5-boost-review/

      • bostontraineri

        Totta. Tavikselle hyvä vauhtilenkki tai maratonkisakenkä. Ennemminkin traineri kuin raaka kilpuri.

    • Hokatparhaat

      Hokilla juoksee tällä hetkellä niin Suomem kärki kuin vähän hitaammatkin. Hyvät on.

      • soironen

        miula hokia kuapit täynä

    • Anonyymi

      Hallussani on Nike Pegasus 26 GTX lenkkikengät, jossa vasemmassa kengässä on jalan holvikaaren kohdalla oranssiksi maalattu, soikea, kovareunainen, ehkä metallinen kovike. Soikion keskus on väriltään harmaa ja pehmeää materiaalia. Vaemmassa kengässä ei ole mitää!!!
      Näillä kengillä ei voi juosta!!! En tiedä kuka vastaa moisesta tuotevirheestä. Liike, josta ne ostin on lopettanut.

    • Mulla on ollut kaikenlaisia lenkkareita New Balancesta, Karhuun, Asicsiin ja Nikeen. Eniten pidän tämän hetkisistä Nike Fit 2 Women Black Running Training Sneaker Shoe - kengistä. Ne on joustavat maastossa juostessa ja jotenkin saa hyvän juoksutuntuman. New Balace on ollut kallein merkki juoksukengissä, mutta nämä nykyiset Niket on kirkkaasti paremmat mun mielestä.

    • Anonyymi

      Nimbukset on parhaat. Toimii maratonilla ja kovissa vedoissa. Viikko sitten tonnisarja sateella, märällä radalla ja märissä kengissä 2.53 - 2.48. Kuka vetää hokilla kovempaa?

    • Anonyymi

      Nike Air Zoom Pegasus 35, virheostos. Liian pehmeät, liikaa droppia. Pohjat hinkkaavat maata. En tiedä miksi näillä juostessa joutuu nostelemaan jalkojaan, ettei viistä maata. Ei ole ennen tällaisia kenkiä ollut. Ei varmaan pohjat kestä kauaa. Toki toimii hyvin nopeissa vedoissa. Hitaassa vauhdissa ei sitten ollenkaan.
      Onhan minulla muitakin kenkiä, joista parhaaksi ovat osottautuneet Adidas Adixero Boston 6 ja Feet Racerit. Noista Adidas ehkä hitusen nopeampi, mutta Feet taas huomattavasti mukavampi.

    • Anonyymi

      adidas ortholite ollu hyvät ja edullisetkin

    • Anonyymi

      Adizero Adios on paras kenkä millä minä olen juossut

    • Anonyymi

      Mulla on samat kuin aloittajalla. Ikinä aiemmin ei niin hyviä ja kalliitakaan lenkkareita ole ollut. 😸 onneksi uskoin muyjää ja ostin ne.

    • Anonyymi

      Gel Nibus on kyllä hyvä ja sain vielä 2 E lestillä eli sopi leveään jalkaan ja huippu vaimennus, toinen mielikkenkäni on New Balance 880 ja wide eli 2 E lesti.

    • Anonyymi

      Hokat parhaat. Linkoavat eteenkäsin.

    • Anonyymi

      Eilen Asics Nimbus verrakenkänä eltsussa. Nopeet ovat. 60m rennot irrotukset nopeimmillaan 7.1s lentävällä lähdöllä. Juokseeko joku Hokilla nopeammin?

    • Anonyymi

      Nimbusta en ole vielä kokeillut. Kokemukset Asicista ovat äärilaidasta toiseen. Joskus 30 vuotta sitten juoksin maratonejakin mainioilla keveillä punavalkoisilla asiceilla vai oliko vielä tiger-nimellä. Unohdin ne 15 vuodeksi kaappiin ja olen niitä sitten edelleen käyttänyt radalla ja varsinkin sorapinnoilla. Toiset hyvät (minulle) olivat ensimmäiset Trainerit joskus 20 vuoden takaa. Kokemukseen luottaen ostin toiset 2009 juuri ennen maratonia, ehdottomasti vahinko juosta niillä, eivät tuntuneet myöhemminkään hyvältä edes lyhyillä matkoilla matkoilla. Vieläkin huonommat kokemukset oli aika tuoreista Asicin Indicateista. Yli 20 vuotta sitten ostin myös huippukalliit gel cayanot myyjän kehumina, nekään eivät toimineet minulla, ainakaan rauhallisemmilla lenkeillä, istuvuus oli kyllä mainio kuten ensimmäisissä Trainereissa.

      Hyviä kokemuksia on New Balancen 880-malleista peruslenkkeilyyn. Melko hyviä tuntemuksia myös Adidaksesta tällä vuosituhannella, sekä pitemmille matkoille että kisakengiksi vauhdikkaampaan juoksuun.

      Ilmeisesti hyvän tossun valinta on paljolti samanlaista kuin suksienkin, eli painon huomioiminenkin on tärkeää.

    • Anonyymi

      Joko olette kokeilleet Asics Gel Kayano 30? Näin somessa, että ukkoja saanut ne testiin.

    • Anonyymi

      Adidas adizero adios pro 3 kenelläkään kokemuksia oisko hyvä maraton tossu?.

      • Anonyymi

        Mieluummin vaporflyt ovat paljon paremmat maralle.

      • Anonyymi

        On hyvät, aivan huiput. Olen vain sovittanut jalkaan, en juossut. Kimmoisat ja eteenpäinvievät. Vaimennusta riittää koko matkalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluummin vaporflyt ovat paljon paremmat maralle.

        Monet maailman huiput kumminkin noilla pro 3 juoksee maratoneja niin en usko että ne kovin huonot on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet maailman huiput kumminkin noilla pro 3 juoksee maratoneja niin en usko että ne kovin huonot on.

        Joo, toimii tällaiselle tavisläskillekin. Parantaa km-vauhtia 20s/km.

    • Anonyymi

      Hokan speedgoat suosikki somessa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe