Entä jos on onnellinen?

Jos olet suhteen alussa ja kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, niin juokse jo karkuun. Narsisti vaara.

Ei ole semmosesta kysymys, kokemusta edellisen puolison narsistisesta käytöksestä ja patologisesta valehtelemisesta on kyllä. Samoin olen itse edellisissä suhteissa ollut vittumainen "rakasta" kohtaan, ollut mustasukkainen, manipuloinut ja aiheuttanut paskaa oloa. Tämä on kyllä mielenkiintoista, että aina kun kerron jollekulle, miten hyvin asiat ovat, tulee noita narsismi ym. varoituksia. Onko niin, että parisuhteissa kuuluu kärsiä ja riidellä, epäillä ja syytellä?

ap, pointtisi oli?

Tuohan kuulostaa ainakin minusta erittäin hyvältä. Oman käsitykseni mukaan tuollaiselta sen yhdessäolon pitäisikin tuntua, pääosin. Hienoa, että olette löytäneet toisenne. Oikein paljon onnea elämäänne ja aurinkoista kevättä. :-)

Kirjoituksesi olisi voinut hyvin olla itseni kirjoittama.. Itsekin olen löytänyt itselleni sen oikean. Mieheni on parasta mitä minulle on sattunut elämässäni :) Olen korviani myöten rakastunut ja onnellinen. Yhdessä ollaan oltu jo yli vuosi ja tuntuu että rakastun mieheni vaan enemmän ja enemmän..

Tää on kuule kateellinen kansa nää suomalaiset. Jos itellä menee hyvin niin sitte muut alkaa haukkuminen ja selän takana puhuminen ja keksitään kaikkee mikä ei ole totta. yritetään saada toiselle paha mieli ja asiat yriteään saamaan rikki niiltä onnellisilta.

Kiva välillä kattoa tämmösiä että menee hyvin!
Meillä takana 5 vuotta yhdessä. Vieläkin ihan rakastuneita :) Meillä on samanlainen huumorintaju ja illat usein menevätkin toista vähän härnätessä ja kikatellessa. Muistetaan myös sanoa ja näyttää että rakastetaan. Mieheni on parasta mitä minulle on sattunut, eikä sellaista löydy johon vaihtaisin. Nautitaan me elämästä, eikä välitetä katkerista ja kateellisista.

Yritän kovasti kätkeä onneni vielä tässä vaiheessa, koska olen vastikää (reilu puoli vuotta sitten) löytänyt miehekseni oikean aarteen. Muistan aiemmasta pitemmästä suhteestani sen, että olin jo aika alkuaikoina hyvin ahdistunut monista asioista (mustasukkaisuus, rehellisyys, alkoholinkäyttö ym.) ja en käsitä miten siedin sitä koko hommaa miltei 5 vuotta. Siihenhän se sitten meni, että mieheni petti ja heitin hänet pihalle... Suhteen aikana arvostin kuitenkin miestäni kokoajan ja en nurissut ja retostellut hänen negatiivisilla ominaisuuksillaan, kuten monesti rouvat kahvipöydässä tuppaavat työpaikoilla tehdä (ja miehet taas naisistaan...).

Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen ja kaikki näyttää menevän loistavasti, niin olen aika hissunkissun, ettei vaan kaikki kariutuisi ja joutuisin pettymään. Ehkä sitten, kun aikaa kuluu ja asiat alkavat loksahdella isommallakin mittakaavalla kohdalleen, niin sitten uskallan hehkuttaa onneani. Kyllä, mielessäni vilkkuu avioliitto ja haave perheestä - olen hyvin perinteinen arvoineni. Nyt vaan jäitä hattuun, etten ala kohkata liikaa omien tunteideni ympärillä vaan pitää myös kuunnella toista ja antaa tilaa. Siitä se onni sitten kasvaa :)

Hieman ylisanoja? Olisit nyt jättänyt jotain kohtuulliseelkin tasolle.

Positiivisten tuntemuksien ilmaisu aiheuttaa tässä kateuden kulttuurissa aina kielteisiä reaktiota.
Siitä huolimatta, ja oikeastaan siitä johtuen, meidän tulisi enemmän harrastaa kaltaisiasi, myönteisiä purkauksia.

Ehdottomuutesi onnen ja miehesi täydellisyydessä kylläkin kyseenalaistaa viestisi sisältöä.

Kyllä tämä purnareiden porukka tarvitsee viestisi kaltaisia, myönteisiä ilmauksia!

Eropaperit on jo laitettu eteenpäin, joten uutta kohti tässä ollaan itsekin menossa.

Olen pian 21-vuotta ollut naimisissa ja yli puolet elämästäni puolisoni kanssa. Vaikka meillä ei olla "kauniita ja rohkeita" eikä muutoinkaan täydellisiä niin kuin aloittajan elämässä, olen onnellinen. Tavallista lapsiperheen arkea eletään, arkea työkiireiden keskellä ja välillä rahakin on tiukalla, mutta kaiken kantava voima on rakkaus toiseen ja halu olla yhdessä. Yhdessä on niin helppo olla. On ihana rakastaa ja tuntea olevansa rakastettu. Joskus mietin, olenko liian sinisilmäinen kun työkavereitani (sekä miehiä että naisia) kuuntelen...minä en usko mieheni koskaan pettäneen minua enkä minä ole ikinä häntä pettänyt. Meillä on hyvin samankaltaiset arvot elämässä. Usko ja luotto parisuhteeseemme on kuin vuori.

Silti ajattelen niin, että jos joskus tämä tunne katoaa, olen valmis päästämään toisen vapaaksi...

En tiedä pitäisikö sitä onnea sitten vielä erikseen julistaa koko maailmalle. Ehkä se näkyy siinä miten katseemme kohtaavat, vaihdamme suukon tai vain ohimennen hipaisemme toisiamme...ja loppujen lopuksi vain meille sillä on merkitystä. Ja lapsillemme, sillä perhe voi hyvin ja on vahvoilla kantimilla kun parisuhde voi hyvin.

Oli minullakin noin 25 vuotta, kunnes alkoi alamäki...toivottavasti sinulla kestää for ever...mistään kun tässä elämässä ei ole takeita.

Eihän sitä koskaan tiedä miten elämä vie eteenpäin, siinä olet oikeassa. Tänään on tässä ja nyt, huomisesta ei voi tietää.

Kuinka kauan aloittaja teillä on ollut tämä suhde? Tuoreissa suhteissa usein menee "tosi hyvin" aikansa.

Viestisi voisi olla minun kirjoittamani. Olemme olleet yhdessä 11 vuotta joista neljä naimisissa, ja vieläkin herään aamuisin melkein uskomatta onneani, kun katson vierellä köllöttelevää rakkaintani. Hän on todellakin paras ystäväni sen lisäksi että on ihana sängyssä. Suhteemme vain toimii. Kun tapasimme, se oli todella rakkautta ensi silmäyksellä. Oli melko järkyttävää tuntea toisen nähdessään, että tuossa hän on, se "oikea", vaikka en edes uskonut mokomaan. Seurustelemaan rupesimme puolentoista vuoden ystävyyden jälkeen ja tässä ollaan nyt.
Toisaalta tällainen onni ei tule itsestään. Meillä se vaatii ainakin avointa keskustelua kipeistäkin aiheista ja kompromisseja niin työn kuin opiskelunkin suhteen.
Olen huomannut, että vaikka en onneani toitotakaan, se ikävä kyllä näkyy, ja on herättänyt katkeraakin kateutta. Minulle on muun muassa vuosikausia selitetty, kuinka kumppanini on liian hyvä ollakseen totta ja aivan varmasti peittelee jotain pimeitä puolia itsestään. Kumma kun en kolmessatoista vuodessa ole vielä vilaustakaan näistä pimeistä puolista nähnyt?
Ole vain onnellinen onnestasi ja olkaa onnellisia yhdessä. Olemme ilmeisesti aikamoisia Hannu Hanhia :)

"Minulle on muun muassa vuosikausia selitetty, kuinka kumppanini on liian hyvä ollakseen totta ja aivan varmasti peittelee jotain pimeitä puolia itsestään. "

Tuo on muuten aika jännä ilmiö sinänsä. Aina tuntuu löytyvän niitä jotka yrittävät tyrmätä tai mitätöidä toisen parisuhteen onnen. Minulle on toitotettu sitä, että ihan varmasti jokaisella työpaikalla harrastetaan pettämistä... työmatkoilla varsinkin petetään. Tätä minulle toitotti myös yksi entinen työkaveri, eikä hän edes kovin hyvin puolisoani tuntenut. Ja hyvä ystäväkin erotessaan antoi ymmärtää, että oletko varma, ettei minun mieheni petä. Yksin kuulemma oli paljon parempi ja hänelle sopi avoimet suhteet milloin kenenkin (aviomiehen) kanssa. Nyt tosin hänkin on tainnut löytää onnensa ja toivon sydämmeni pohjasta, että hän on onnellinen.

Meidän parisuhteessa kummankaan arvomaailmaan se pettäminen ei vaan istu. Jos joku muu tulee kuvioihin mukaan, silloin tämä avioliitto on jo loppuunkäsitelty. Sitähän minä en voi tietää onko tämä ikuista onnea, kunnes kuolema meidät erottaa. Nyt olen onnellisesti naimisissa.

Onnea aloittajalle, kuulostaa ihanalta! Olen kiinnostunut vuorovaikutuksesta ja sen vastavuoroisuudesta. Jotta suhde olisi molemmille osapuolille pitkällä aikavälillä tyydyttävä, molempien osapuolien pitää tuoda siihen suhdetta ylläpitäviä elementtejä. Kuvaamasi mies (siis löytyykö suomalaisista todella tuollaisia ;) on monella tavalla ihanteellinen parisuhteen osapuoli, hän hyväksyy, välittää, kannustaa, ottaa osaa toimiin, on pitkäpinnainen jne. Tavallaan hän on myös vaativa (sitä kertomatta) pitkällä aikavälillä, koska jotta hän voisi hyvin suhteessa, hänen tulee saada osakseen myös noita hyviä asioita. Jollei, hän alkaa kärsiä vajeesta. Siis oletteko hyvin samanlaisia?

Viisaasti kirjoitat. On ihmeellistä löytää rakastava ihminen elämäänsä. Sopivan ihmisen kanssa rakkauden vaaliminenkin tulee aika luonnostaan. Itse uskon rakkauden kantavan vaikka koko elämän ajan. Monet ihmiset ovat aika kyynisiä, mutta sen ei kannata antaa häiritä omaa elämää.

Ihanaa! Olen aina hurjan onnellinen, kun kuulen tai luen tällaisia juttuja. Toki tuosta tekstistä hieman paistaa läpi suhteen tuoreus, mutta ei se vähennä sitä onnen tunnetta, jota sinä koet. Onnittelut siitä.

Olet ihan oikeassa, että liian usein ihmiset toitottavat vain murheitaan. Itsekin tunnistan tämän itsessäni. Kun kaikki ei ole ruusuilla tanssimista, tekee mieli soittaa ystävälle ja purkaa murheita. Se auttaa ja sen tekee. Mutta yhtälailla kun on sydän pakahtua onnesta, tekisi mieli huutaa siitä koko maailmalle. Vaan kenellekään en kerro... Paitsi joskus sivulauseessa tai jos suoraan kysytään.

Miksi sen pitäisi olla niin? Jos minusta on kiva kuulla, että läheiseni ovat onnellisia, miksi en olettaisi niin olevan toisinkin päin?

Omassa lähipiirissäni ei onneksi ole pirujen maalareita. Jos kerron, että meillä menee suhteessamme hyvin ja olen onnellinen, saan taputuksen selkään tai kommentin "hyvä, olet sen ansainnut". Miksi toisen onnesta pitäisi olla katkera? Eihän se ole itseltään pois? Ennemminkin toisen hyvä mieli saattaa jopa tarttua. Itse ainakin olen paljon iloisempi positiivisessa seurassa kuin negatiivisessa.

Toisaalta tarinalla on aina kaksi puolta. Joskus luen näitä palstoja silloin kun jokin asia parisuhteessani askarruttaa minua. Teen sen siksi, että täällä tuntuu kaikilla olevan aina asiat vielä 100 kertaa huonommin. Kun tarinoita hetken lukee, voikin vain huokaista helpotuksesta, rutistaa omaa rakasta ja kiitellä onneaan.

Eli jep. Minullakin on ihana suhde. Toki me välillä kinataan ja mökötetään, ollaanpa jopa oltu eronkin partaalla ison kriisin takia. Mutta aina sieltä alamaista on noustu ja niiden väliset pitkät kukkulat ovatkin aivan mahtavia. Mahtavinta on se, että suhde on noususuhdanteessa vuodesta toiseen. Alkuhuumaa ei ole tullut uudestaan, mutta keskinäinen kunnioitus, ymmärrys ja yhteisen arjen toimivuus kehittyvät jatkuvasti. Vaivaa se vaatii... Paljon jutteluita, paljon riitoja, paljon sitä huonojen asioiden paasaamista kavereille. Mutta sitten kun sen pienen hetken aina runnoo läpi, niin portit aukeavat ihanaan arkeen.

Ihanassa arjessa aamulla torkutetaan puhelinta, jotta saa vielä hetken halia ja pusia, tehdään vuorotellen toisillemme kahvit valmiiksi, luetaan uutisia, kerrotaan päivän kuulumiset, nauretaan ja kisaillaan, rakastellaan ja pannaan, harrastetaan, askarrellaan, siivotaan, pelataan, lähetellään helliä viestejä, pysähdytään rapsuttamaan kokkaavan puolison niskaa, heitetään talvella lumipallo takaraivoon, jotta voi juosta lumipesua pakoon, pohditaan maailman kauheuksia, stressataan lapsista, puuhataan heidän kanssaan, tehdään matkasuunnitelmia, eletään ja koetaan. Sitä se ihana arki on. Rakkaan kanssa.

Jos julkkispari kertoo onnestaan lehdessä, niin voitte olla varmoja, että pari eroaa lähitulevaisuudessa. Samoin tavikset jotka hehkuttavat onneaan Facebookissa. Se kuka on oikeasti onnellinen ei tarvitse onnelleen yleisöä.

Jos ihminen kertoo olevansa onnellinen se yleensä on juuri päinvastoin. Valitettavasti:(