Parikkala-Syväoro kansainvälinen rajanylityspaikka 2015

Parikkala-Syväoro

Suomen Pietarin pääkonsulaatin viimeisimmän uutiskirjeen (5.4.2012) mukaan Parikkalan-Syväoron rajanylityspaikka on pääsemässä Venäjän federaation ulkorajan kehittämisohjelmaan.

Parikkalasta on tarkoitus kehittää kansainvälinen rajanylityspaikka myös henkilöliikenteelle.

Nyt Parikkalassa on ns. väliaikainen rajanylityspaikka.
Ylityspaikan kautta on kuljetettu yksisuuntaisesti puutavaraa Venäjältä Suomeen. Statuksen muuttaminen kansainväliseksi maantieliikenteen rajanylityspaikaksi edellyttää vielä niin rajainfrastruktuurin kuin rajalle johtavien teidenkin kehittämistä.

On esitetty arvio, että ylityspaikka avautuisi henkilöliikenteelle vuonna 2015.

Tällöin esimerkiksi matka Etelä-Suomesta Lahdenpohjaan, Sortavalaan ja Petroskoihin lyhenisi merkittävästi. Laatokan ja Saimaan välisen suoran yhteyden avaaminen tarjoaisi huomattavia mahdollisuuksia kehittää elinkeinoja ja matkailua molemmin puolin rajaa. On ilmeistä, että ylityspaikan kansainvälistäminen moninkertaistaisi liikenteen välittömästi.

Suunnitelmien mukaan myöhemmin, noin vuosien 2020-25 paikkeilla, on tarkoitus rakentaa ja kunnostaa ratayhteys välillä Parikkala-Elisenvaara. Kiskot Elisenvaarasta rajalle ovat paikoillaan, mutta rajalta Parikkalan asemalle johtavat kiskot on aikoinaan poistettu. Ratalinjaus on kuitenkin maastossa olemassa.

Ratayhteyden valmistuttua junaliikenne Jyväskylästä ja Kuopiosta Pieksämäen kautta Savonlinnaan ja edelleen Parikkalan ja Käkisalmen kautta Pietariin tulee mahdolliseksi.

35

1177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joskus tulevaisuus

      Aika kaukana on tuo tulevaisuus. Monta veroeuroa tarvitaan. Rakentaa täytyy tie venäläisille, Suomen puolen tiet, raja-asema rakennukset molemmille puolin yms pientä. Kai henkilökuntakin rajalle täytyy palkata.
      Tuo vanha ratapohja tuskin kelpaa nykyisin muuhun, kuin työmaaliikenteen tien pohjaksi.
      Venäläiset ovat hyviä visioimaan, ja suomalaiset hölmöt hankkivat rahat noihin hankkeisiin.

    • Parikkala-Syväoro 2

      Olet oikeassa kansainvälisen rajanylityspaikan avaaminen on pitkä prosessi.

      Jos prosessi on pitkä, ovat Parikkala ja Suomi tehneet yli kymmenen vuotta töitä Parikkalan ylityspaikan kehittämiseksi myös henkilöliikenteelle.

      Ylityspaikan rakenteita ja tieinfrastruktuuria on kaikessa hiljaisuudessa rakennettu. Puutavaraliikenne on kehittänyt käytäntöjä ja antanut tietoa kehittämistä vaativista kohteista. Tässä on linkki uutiseen, joka valottaa tänä vuonna tehtäviä rakennustöitä:

      http://www.ita-savo.fi/Etusivu/12171175.html

      Venäjän keskushallinnon mukaan Parikkalasta voidaan kehittää kansainvälinen rajanylityspaikka.

      Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja Karjalan tasavallan päämies Andrei Nelidov ovat nyt alkuvuodesta sopineet, että rajanylityspaikka nostetaan Venäjän federaation ulkorajan kehittämisohjelman pääprioriteettiin. Käytännössä tämä nopeuttaa huomattavasti Parikkalan nyt väliaikaisen rajanylityspaikan muuttamista kansainväliseksi rajanylityspaikaksi.

      Minulla on myös tieto siitä, että kun presidentti Niinistö tänä kesänä tapaa Venäjän presidentti Putinin, Parikkalan rajanylityspaikan aktiivinen kehittäminen on yhtenä konkreettisena asiana valtiovierailun asialistalla. Tavoitteena on laittaa asia tosissaan liikkeelle. Se olisi sulka hattuun molemmille ja sopiva patsastelun paikkakin.

      Toisin sanoen, Niinistö ja Putin pyrkivät tapaamisessaan siihen, että Parikkalan rajanylityspaikan kehittämiselle henkilöliikenteeseen näytetään täyttä vihreää valoa.

      Samalla tavalla kymmenkunta vuotta sitten Suomi ja Venäjä sopivat nopean junayhteyden perustamisesta Helsingin ja Pietarin välille. Rata kunnostettiin ja matkustuskäytännöt sovittiin. Ynnä muuta. Nyt suihkii Allegrot raiteilla menestyksellisesti.

      Kun poliittinen ylätaso on näin sopimassa rajanylityspaikka-asiat, monet rattaat alemmilla tasoilla lähtevät rullaamaan ja käytännön tekeminen vauhdittuu.

      On täysin mahdollista, että Parikkalan rajanylityspaikka aukeaa henkilöliikenteelle 2015-2016.

      • Parikkalan raiteet

        Rautatieyhteyden palauttaminen Parikkalan ja Elisenvaaran välille v. 2020-25.

        Suomen puolelta raiteet on purettu, mutta rajan takana ne ovat edelleen, tosin huonokuntoisina. Suomessa uutta rataa pitäisi rakentaa seitsemän kilometriä ja rajalta Elisenvaaraan uusia entistä 13 kilometriä. Raideleveys on tunnetusti sama.

        Ratayhteys mahdollistaisi teollisuuden materiaalivirrat Sisä-Suomesta (esim. Jyväskylästä, Varkaudesta, Kuopiosta, Iisalmesta ja Savonlinnasta) suorinta reittiä Pietariin ja Leningradin oblastiin sekä Moskovan suuntaan. Sekä päinvastoin.

        Henkilöliikenteessä esimerkiksi Savonlinnan ja Pietarin välillä voidaan käyttää kevyttä kalustoa säännölliseen liikenteeseen sekä tavallisia IC-junia juhlapyhien erikoisjunina.


    • Syväoron ylitys

      Asia on ollut esillä jo pidempään. Kyllä asia toteutuu lähivuosina, eteläiset rajanylityspaikat ovat ruuhkautuneet melkoisesti, lisäksi Syväoro palvelisi erityisesti Venäjän puolen matkailuliikennettä. Eteläsuomalaisille avautuisi helpommin saavutettavat yhteydet Laatokalle, Sortavalaan jne. Laatokan turistikohteisiin pitää nyt ajella kiertoteitä pitkin.
      Myös tavaraliikennettä kehitetään rajan yli. Imatra-Kamennogorsk-Losevo ratayhteys on rakenteilla ja valmistuu ensi vuonna.

      http://www.aavistus.fi/venaja-rakentaa-uutta-raideyhteytta-losevo-kamennogorsk/

      Tälle rataosuudelle siirretään merkittävä osa Suomen ja Venäjän välisestä tavaraliikenteestä ja Viipurin rata jää pääosin henkilöliikenteen käyttöön.

    • Parikkala-Syväoro 3

      Venäjän tullilaitos on käynnistänyt vuoden alusta lukien ohjelman, jonka tarkoituksena on vahvistaa Karjalan tasavallan tulli-infrastruktuuria.

      Tämä liittyy etenkin metsäteollisuuteen ja Suomen kanssa käytävään kauppaan. Muun muassa Petroskoin tullille on myönnetty valtuudet hoitaa puutavaran vientitullauksia.

      Tullilaitoksen vuosien 2012–2017 tavoiteohjelman mukaisesti tärkeimpiä ja suurimpia rajanylityspaikkoja tullaan rakentamaan ja saneeraamaan.

      Tässä luettelossa on mukana myös Parikkala-Syväoron rajanylityspaikka. Rajanylityspaikka aiotaan rakentaa valmiiksi ja sen status muuttaa väliaikaisesta kansainväliseksi.

    • Parikkala-Syväoro 4

      Parikkalan väliaikaisella Syväoron rajanylityspaikalla rajanylityksiä kirjattiin vuoden 2012 kolmena ensimmäisenä kuukautena 3300 kpl.

      Syväoron rajanylityspaikkaa käyttävät tällä hetkellä oikeastaan vain puutavararekat, jotka tuovat Karjalasta puuta Itä- ja Kaakkois-Suomen puunjalostustehtaille.

      Venäjä on parasta aikaa kunnostamassa maantietä Suomen rajalta Syväorosta kohti Sortavala-Käkisalmi maantietä. Tietöitä on tehty koko talven myös Kurkijoen tienoilla.

      Parikkala-Syväoro -ylityspaikan avautumisella henkilöliikenteelle tulee olemaan piristävä vaikutus monilla toimialoilla. Esimerkiksi matkailuyhteistyö Laatokan ja Saimaan rannoilla synnyttää uusia yrityksiä ja sitä kautta uusia työpaikkoja. Myös muu elinkeinoelämä ja tietenkin kauppa tulevat hyötymään merkittävästi uudesta, kansainvälisestä rajanylityspaikasta.

      Välimatkat Parikkalan Syväorosta muutamiin kohteisiin:

      - Lahdenpohja 45 km
      - Sortavala 85 km
      - Petroskoi 280 km
      - Pietari 300 km

      • Rahaa....

        Juuri tällaiset hankkeet saavat rahaa Venäjän valtiolta. Muistamme varmaan Svetogorkin rajanylityspaikan avautumisen. Alkuun infra Venäjän puolella oli kohtalaisen avutonta, mutta sitten rahaa myönnettiin mm. teiden parantamiseen. Nyt kulkuyhteydet Viipuriin ovat parantuneet, tosin vielä on tehtävää vaikkapa Svetogorskin-Kamennogorskin välillä.
        Myös Värtsilän raja-aseman muuttuminen kansainväliseksi raja-asemaksi sai vauhtia paikallisen tiestön kunnossapitoon. Nyt on valmistunut melkoinen osa yhteyttä Koirinojalta Prääsään. Nyt siellä ei taida enää olla tietyötä loppupätkällä Kolatselästä Prääsään, ainakin Igor mainitsi viime viikolla siitä. Loppuosa on kuitenkin päällystetty uudestaan, tosin kapea ja mutkainen.
        Minusta tuntuu, että se loppuosa tehdään aivan eri väylää. Uusi tie liittyisi M-18 tiehen Prääsän pohjoispuolelle.
        Mutta kuitenkin, uusien rajanylityspaikkojen avaaminen parantaa yhteyksiä molemmin puolin rajaa.
        Syväoron rajanylityspaikan avaaminen toisi varmaan Venäjän puolelle myös uusia laivayhteyksiä Valamoon ja Konevitsaan Lähinnä Lahdenpohjasta.


      • evvk
        Rahaa.... kirjoitti:

        Juuri tällaiset hankkeet saavat rahaa Venäjän valtiolta. Muistamme varmaan Svetogorkin rajanylityspaikan avautumisen. Alkuun infra Venäjän puolella oli kohtalaisen avutonta, mutta sitten rahaa myönnettiin mm. teiden parantamiseen. Nyt kulkuyhteydet Viipuriin ovat parantuneet, tosin vielä on tehtävää vaikkapa Svetogorskin-Kamennogorskin välillä.
        Myös Värtsilän raja-aseman muuttuminen kansainväliseksi raja-asemaksi sai vauhtia paikallisen tiestön kunnossapitoon. Nyt on valmistunut melkoinen osa yhteyttä Koirinojalta Prääsään. Nyt siellä ei taida enää olla tietyötä loppupätkällä Kolatselästä Prääsään, ainakin Igor mainitsi viime viikolla siitä. Loppuosa on kuitenkin päällystetty uudestaan, tosin kapea ja mutkainen.
        Minusta tuntuu, että se loppuosa tehdään aivan eri väylää. Uusi tie liittyisi M-18 tiehen Prääsän pohjoispuolelle.
        Mutta kuitenkin, uusien rajanylityspaikkojen avaaminen parantaa yhteyksiä molemmin puolin rajaa.
        Syväoron rajanylityspaikan avaaminen toisi varmaan Venäjän puolelle myös uusia laivayhteyksiä Valamoon ja Konevitsaan Lähinnä Lahdenpohjasta.

        evvk


    • harakanvarvas

      Tulee mieleen moneen kertaan lupailtu matkustajajunayhteys Niiralasta Petroskoihin/Sortavalaan. Toistaiseksi on vain haikailua ilmassa.

      • Karjalan tietyöt

        Junayhteys Joensuu-Petroskoi olisi tietenkin kätevä, mutta ei todennäköinen lähimpään 15-20 vuoteen, sillä homma voi vaatia radan parantelua siellä täällä, ja painopiste on toistaiseksi Allegro-yhteyden sisäänajossa ja kokemusten hankkimisessa siitä.

        Lisäksi Karjalan tasavallan alueella on kannattavuusongelmia ihan omiksi tarpeiksi mm. paikallisjunayhteyksissä Lentieraan ja Jyskyjärvelle.
        Nykyisessä, laskevan väestömäärän tilanteessa Karjalan tasavalta ei liene valmis ottamaan pienintäkään lisäriskiä budjettiinsa, mitä ainakin osaksi merkitsisi uuden junayhteyden kehittely ja avaaminen välille Joensuu-Petroskoi.

        Edelleen, Venäjän keskushallinnon näkökulmasta rautatietoiminnan painopisteet ovat nyt muualla.

        Kasvava automäärä Venäjän teillä tarvitsee paremmat tiet. Ladat menivät särkymättä lähes kaikilla teillä, mutta uusille (länsi)autoille kelpaavat vain sileät tienpinnat. Siinä sitä on rahareikää ja "kiinniotettavaa" seuraaviksi vuosikymmeniksi, ellei vuosisadaksi.

        Laatokan-Karjalasta Petroskoin suuntaan teitä on tehty ja parannettu muun muassa siksi, että ennen sotia tiestö suuntautui – luonnollisesti - Sisä-Suomeen, ja kun nämä yhteydet menivät tökerön rajan takia poikki, Laatokan pohjoispuoli jäi kulkuyhteyksiensä puolesta ”tuuliajolle kuin siipensä menettänyt lintu” yli kuudeksikymmeneksi vuodeksi.

        Nyt Laatokan pohjoispuolisia alueita sidotaan tiiviimmin Karjalan tasavallan pääkaupunkiin rakentamalla tiet kuntoon siihen suuntaan.


      • Junayhteys...

        Junayhteys Sortavalasta Petroskoihin on olemassa.
        Matkustajajunia kolkahtelee joka päivä molempiin suuntiin. Ainakin yksi. Junat kiertelevät sieltä ja täältä. Impilahden kautta Pitkärantaan, Salmiin ja Aunukseen. Loppujen lopuksi juna päätyy rauhallisesti Petroskoihin.
        Juna kulkee siellä, missä on matkustajia.
        Juna on lähes paikallisjuna ja se koukkaa kaikki mummot ja papat pysäkeiltä kyytiin. Mitä muuta voisi toivoa?


      • Eikös siitä pääse..?

        Wärtsilästä on junayhteys Sortavalaan ja Petroskoihin ja kaikkialle muuanne Karjalan Tasavaltaan.


    • Tiet rakenteilla

      Karjalan tasavallan talouskehitysministeriön mukaan Pietari-Käkisalmi-Lahdenpohja-Sortavala –valtatie kunnostetaan vuoden 2015 loppuun mennessä. (Karjalan tasavallan tiedote 3.5.2012)

      Lahdenpohjan ja Syväoron välinen tie kunnostetaan Karjalan tasavallan budjetin varoin vuonna 2014. Tiehankkeeseen käytetään myös EU-rahoitusta kansainvälisen rajayhteistyöohjelman puitteissa.

      Parikkalan-Syväoron rajanylityspaikan rakennukset ja muu infrastruktuuri tehdään samanaikaisesti Venäjän valtion budjettivaroilla.

      • Tie A129 rakennetaan

        Nyt keväällä tie A129 Pietari-Käkisalmi-Lahdenpohja-Sortavala on siirtynyt Karjalan tasavallan vastuulta Venäjän federaation hallinnoimaksi tieksi.

        Samanaikaisesti tien A129 suunnitelmaa on tarkennettu ja aloitettu rakennustyöt Parikkala-Syväoro -rajanylityspaikan suhteen.

        Jo nyt on valmiina uusi moottoritieyhteys (A121) Pietarin kehätieltä Lempaalanjärvelle, missä on liittymä tiehen A129.


        Linkki YLE Uutiseen 30.5.2012:

        http://yle.fi/uutiset/raja_auki_parikkalassa_viimeistaan_2017/6143458


    • 2025

      Eli noin 2025 vois olla jo avaamisvuosi....

    • Nelidovin näyttöä

      Henkilöt vaihtuvat, ja joskus se voi johtaa painopisteen ja politiikan muuttumiseen. Niin näyttää käyneen, kun Parikkala-Syväorosta on tullut Venäjän prioriteettilistan yksi kärkikohteista.

      Kreml on raivannut miltei kaikki sille epämieluisat johtajat Venäjän alueilta.
      Pari vuotta sitten potkut sai 12 vuotta Karjalan tasavaltaa johtanut Sergei Katanandov.

      Presidentti Dmitri Medvedev nimitti hänen seuraajakseen, uudeksi Karjalan tasavallan päämieheksi Andrei Nelidovin.

      Nelidovin aika on mennyt "tulipaloja sammutellessa", kuten esim. Segezan paperitehtaan luototuksen järjestämisessä, jotta koneet voisivat pyöriä ja ihmiset siellä saada palkkaa.

      Toisaalta, hän on myös pystynyt edistämään isoja projekteja ja neuvottelemaan niihin Venäjän federaation rahoitukset.

      Esimerkkeinä tästä ovat maakaasulinjan rakentamisen aloittaminen Laatokan itärataa pitkin Pitkärantaan, Sortavalaan ja Lahdenpohjaan sekä Parikkala-Syväoron rajanylityspaikan ponteva edistäminen nyt alkuvuoden 2012 aikana.

      • Kuka pirun Nelidov?

        Andrei Nelidov aloitti Karjalan tasavallan päämiehen virassa kesäkuussa 2010 Sergei Katanandovin seuraajana.

        Hän on Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen, Putinin oma mies.
        Hän on ollut Karjalan nimitettynä edustajana Venäjän parlamentin ylähuoneessa 2006-2010. Aikaisemmin hän toimi Petroskoissa laivanvarustamon johtajana 2000-2002. Hän on myös toiminut Pietarissa liike-elämässä ja Leningradin alueen hallinnossa.

        Syntynyt vuonna 1957 Leningradissa.

        Kuvassa muistuttaa etäisesti Molotovilta (?):

        http://t0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcReivpNGPg6Vy3IHwUGDZSr2hSBpUTp_x1j9NaPhp8kaZ2pHUBc


      • Katanandov<>Nelidov
        Kuka pirun Nelidov? kirjoitti:

        Andrei Nelidov aloitti Karjalan tasavallan päämiehen virassa kesäkuussa 2010 Sergei Katanandovin seuraajana.

        Hän on Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen, Putinin oma mies.
        Hän on ollut Karjalan nimitettynä edustajana Venäjän parlamentin ylähuoneessa 2006-2010. Aikaisemmin hän toimi Petroskoissa laivanvarustamon johtajana 2000-2002. Hän on myös toiminut Pietarissa liike-elämässä ja Leningradin alueen hallinnossa.

        Syntynyt vuonna 1957 Leningradissa.

        Kuvassa muistuttaa etäisesti Molotovilta (?):

        http://t0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcReivpNGPg6Vy3IHwUGDZSr2hSBpUTp_x1j9NaPhp8kaZ2pHUBc

        Petroskoissa syntynyt ja siellä elämäntyönsä tehnyt Sergei Katanandov vastusti viisi vuotta sitten Venäjän hallituksen pyrkimystä korottaa puutulleja. Hän tiesi, että siitä ei hyvä seuraa metsätaloudesta leipänsä saavalle Karjalan tasavallalle.

        Edelleen, keväällä 2007 hän ehdotti Tallinnan Pronssisoturipatsaan uudeksi sijoituspaikaksi Karjalan tasavaltaa kiistan riehuessa Virossa kuumimmillaan.

        Katanandov vaali myös läheisiä suhteita Suomeen ja vieraili muun muassa presidentti Tarja Halosen luona useasti. Ehkä nämä tekijät – keskushallinnon aikeiden vastustaminen ja ulkopoliittinen aktiivisuus, jossa Moskova halusi pitää täyden monopolin itsellään – nopeuttivat Katanandovin eroa.

        Plussaa ei varmaan tuonut myöskään se, että Läskelän paperitehdas, jota oli varmaan subventoitu julkisilla rahoilla aktiivisesti, meni vuonna 2004 konkurssiin pyörittyään vain viisi vuotta. Katanandov kävi painamassa tehtaan uuden paperikoneen käynnistysnappia vuonna 2000.

        Leningradin-Pietarin mies Andrei Nelidov omaa toimivat suhteet Venäjän keskusjohtoon. Tämä voi merkitä uusia mahdollisuuksia Karjalan tasavallalle. Joka tapauksessa tasavaltaa sitoutetaan tiukemmin Pietarin ja Leningradin alueeseen, sillä Nelidovilla on näille alueille laajat kontaktit. Muutama laajakantoinen, alueiden rajat ylittävä infrastruktuurihanke on jo nytkähtänyt liikkeelle. Parikkala-Syväoro on yksi niistä.


      • Sisäinen siirtomaa
        Katanandov<>Nelidov kirjoitti:

        Petroskoissa syntynyt ja siellä elämäntyönsä tehnyt Sergei Katanandov vastusti viisi vuotta sitten Venäjän hallituksen pyrkimystä korottaa puutulleja. Hän tiesi, että siitä ei hyvä seuraa metsätaloudesta leipänsä saavalle Karjalan tasavallalle.

        Edelleen, keväällä 2007 hän ehdotti Tallinnan Pronssisoturipatsaan uudeksi sijoituspaikaksi Karjalan tasavaltaa kiistan riehuessa Virossa kuumimmillaan.

        Katanandov vaali myös läheisiä suhteita Suomeen ja vieraili muun muassa presidentti Tarja Halosen luona useasti. Ehkä nämä tekijät – keskushallinnon aikeiden vastustaminen ja ulkopoliittinen aktiivisuus, jossa Moskova halusi pitää täyden monopolin itsellään – nopeuttivat Katanandovin eroa.

        Plussaa ei varmaan tuonut myöskään se, että Läskelän paperitehdas, jota oli varmaan subventoitu julkisilla rahoilla aktiivisesti, meni vuonna 2004 konkurssiin pyörittyään vain viisi vuotta. Katanandov kävi painamassa tehtaan uuden paperikoneen käynnistysnappia vuonna 2000.

        Leningradin-Pietarin mies Andrei Nelidov omaa toimivat suhteet Venäjän keskusjohtoon. Tämä voi merkitä uusia mahdollisuuksia Karjalan tasavallalle. Joka tapauksessa tasavaltaa sitoutetaan tiukemmin Pietarin ja Leningradin alueeseen, sillä Nelidovilla on näille alueille laajat kontaktit. Muutama laajakantoinen, alueiden rajat ylittävä infrastruktuurihanke on jo nytkähtänyt liikkeelle. Parikkala-Syväoro on yksi niistä.

        Katanandovin jatkovalinnan esteeksi Karjalan tasavallan johtoon koitui siis hänen liian itsenäinen tasavallan politiikan ja asioiden edistäminen.

        Pietarilaisen Putinin politiikka on aivan sama kuin mitä talouspolitiikka oli Pietari Suuren aikana: Karjalan tasavallan rooli on toimia tavarantoimittajana rakennettaessa vahvaa keskusta, Pietaria.

        Katanandovin ja Putinin näkemykset olivat siis perusteellisesti ristiriidassa keskenään. Katanandovista oli siis välttämätöntä päästä eroon ja istuttaa Karjalan tasavallan johtoon henkilö, joka toteuttaa Putinin hallinnon tahtoa mukisematta.


    • Hallintojärjestelyä

      Andrei Nelidov on eronnut Karjalan tasavallan päämiehen virasta tällä viikolla.

      Venäjän presidentti Vladimir Putin on hyväksynyt eron ja tehnyt päätöksen valtuuksien ennenaikaisesta lopettamisesta.

      Karjalan päämiehen virkaan on väliaikaisesti määrätty Aleksandr Hudilainen. Hän toimii tehtävässä kunnes uusi tasavallan päämies on saatu valittua.

      Hudilainen on mm. johtanut Hatsinan piirin itsehallintoa 11 vuotta. Karjalaan hän siirtyi Leningradin alueen lainsäädäntökokouksen puheenjohtajan virasta.

      • Päämiehen muutos

        Taustalla taitaa olla Karjalan Tasavallan talouden tila. Talous ei ole kehittynyt toivotulla tavalla ja ehkä siksi Nelidov joutuu syrjäytetyksi.
        Tästä Hudilaisesta kerrotaan julkisuudessa talouden rakentajana Hatsinassa, ehkä hänellä on taitoja luoda taloudellista toimeliaisuutta Karjalan Tasavaltaan, jos hänet valitaan päämieheksi. Toistaiseksi hän hoitaa tehtävää virkaatekevänä.


      • 6+1
        Päämiehen muutos kirjoitti:

        Taustalla taitaa olla Karjalan Tasavallan talouden tila. Talous ei ole kehittynyt toivotulla tavalla ja ehkä siksi Nelidov joutuu syrjäytetyksi.
        Tästä Hudilaisesta kerrotaan julkisuudessa talouden rakentajana Hatsinassa, ehkä hänellä on taitoja luoda taloudellista toimeliaisuutta Karjalan Tasavaltaan, jos hänet valitaan päämieheksi. Toistaiseksi hän hoitaa tehtävää virkaatekevänä.

        Ihala-Raivio-Syvänoro-Parikkala tien kunnostustyöt alkaa maaliskuussa, valmista pitäisi olla vuoden lopulla.


    • Nähtäväksi jää

      Karjalan tasavallan uutispalvelu 23.4.14:

      "...Syväoron rajanylityspaikan rakentaminen, Värtsilän ja Lytän rautatieasemien kehittäminen kirjattiin luonnokseen Karjalan tasavallan kokonaisvaltainen sosiaalistaloudellinen kehitys vuoteen 2020 –tavoiteohjelmaksi.

      - Uskomme rahoituksen järjestyvän ja siihen, että Syväoron rajanylityspaikka avataan kansainvälisen statuksen omaavana Karjalan tasavallan perustamisen 100-vuosijuhlavuoteen 2020 mennessä. Me toteutamme hankkeen onnistumiseksi konkreettisia toimia, - Oleg Gromov sanoi..."

      • varmaa kuitenkin

        .....Ja samallahan he toivoivat että heidän ylityspaikkansa maksaa EU ja Suomi. Eli sama perinteinen rahastus jatkuu.


    • Homma hidastuu

      Viimeaikaiset tapahtumat hidastavat hanketta talouden osalta. Venäjän talous hiipuu poliittisten seikkojen vuoksi.

    • Daaaaa

      Ruplaa on satanut Suomalaisille asian eteenpäin viejille

    • Putinomania
    • Tieparannus

      Venäjän Federaation tiehanke Pietarin ja Sortavalan välille on osaksi jo toteutunut. Uusittu tie palvelee myös Syväoron tulevaa rajaliikennettä. Ajankohdasta ei ole tietoa, mutta kunhan pakotteet lievenevät, alkaa rakentaminen.

      • lähempänätotuutta

        Tankkipenoilla kädet hikoaa odotellessa autuutta. Jaksakaa vielä parikymmentä vuotta. Venäläiset maksattavat meillä hölmäkkeillä nuo tiensä moneen kertaan ja pitäähän sitä rahaa saada maastureihin yms. kivaan.


    • hyvähomma

      Odotan innolla että pääsisi henkilöliikenne sieltäkin venäjälle. Kesäaikaan voisin siltäkin ajella. Sen tiedän että venäjäkammoisia ikiänkyröitä jokainen mistä tahansa venäjälle matkaava kiehuttaa , mutta antaa kiehua.

      • lähempänätotuutta

        Päseehän siitä.


      • Ei_kai_sentään
        lähempänätotuutta kirjoitti:

        Päseehän siitä.

        Ei kai Parikkala Syväoro ole tarkoitettu vielä henkilöliikenteelle?


      • Lisseerahhoo
        Ei_kai_sentään kirjoitti:

        Ei kai Parikkala Syväoro ole tarkoitettu vielä henkilöliikenteelle?

        Suomen puolella ei ole estettä, mutta venäläiset päättävät, kuka kulkee. Ilmeisesti kaikki eivät ole siellä saaneet tarpeeksi tierahoja taskuunsa.


      • Rajoitettu
        Lisseerahhoo kirjoitti:

        Suomen puolella ei ole estettä, mutta venäläiset päättävät, kuka kulkee. Ilmeisesti kaikki eivät ole siellä saaneet tarpeeksi tierahoja taskuunsa.

        Parikkala-Syväoro rajanylityspaikka on kahden välinen raja-asema. Se on tarkoitettu kahden väliselle "viralliselle" lähialueiden kanssakäymiselle ja puutavaran ajoon.
        Ei siis ole kansainvälinen raja-asema.


    • komia-uusi-tie

      Aika komiaan ja moterniin kuntoon ovat laittaneet tien, joka erkanee Ihalan ja Akkaharjun väliltä Kohti Raiviota ja edelleen Suomen rajalle Syväoroon. Juutuubissa on vikkelä video reitistä, joka alkaa Jaakkiman kylänraitilta ja jatkuu Ihalan kautta Syväoroon (eikä Lahdenpohjasta, kuten venäläinen kuvateksti väittää) . Video on merkitty toukokuulle 2016.
      Ilmeisesti nykyhallinnossa vanhempi suomalaiskunta Jaakkima on liitetty Lahdenpohjaan, joka itsenäistyi kauppalaksi Jaakkimasta 1920-luvulla.
      Video löytyy tästä: https://www.youtube.com/watch?v=-TlOfzYv8zw

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      56
      2979
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2818
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      34
      1977
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1922
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1778
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1727
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1432
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      93
      1200
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe