Kemari ja Veiska lopettavat Kemissä?

loppu häämöttää

Kemari ja Veiska ovat ilmeisesti tulleet tiensä päähän? Kalustoa ei uusita ja merkittäviä investointeja ei enää näihin tehtaisiin tehdä. Onko näin, että parin vuoden sisällä työt loppuvat ja tominta siirtyy kokonaan Kiinan suuntaan?
Taitaa suurtyöttömyys kohdata myös Kemiä, valitettavasti.

184

4314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työtön tässä terve

      Sie vissii joku ikityötön ja naapuri katteellinen sossu elätti?
      Kannattaa sinunkin toivoa molemmille tehtaille pitkää ikää, sillä siellä ne verovarat sinunkin elattamiseen tulee.
      Vitun huono provo sulta tuli näin kauniina kesäpäivänä.

      • öyoliurregf

        Kyllä se vaan on totuus että kemistä on paperilla pitkä matka mailman markkinoille.
        Samalla paperilehtien myynnit laskee koko ajan ja käytännössä kaikki siirtyy yhä enemmän digitaaliseksi.

        Saahan sitä toivoa mitä tahansa mutta realismia on varautua siihen että ainakin toinen tehtaista lopettaa. Lähtihän kemijärveltäkin voittoa tehnyt tehdas, olisi pitänyt tuottaa vielä enemmän.

        Porvari on ahneempi kuin duunari uskookaan.

      • loppu häämöttää jo

        Eihän tämä mikään provo ole. Kun lukee lehtiä, niin ei voi olla huomaamatta niistä merkittävistä vähennyksistä ja irtisanomisista jotka kohdistuvat paperiteollisuuteen.

    • Totta se on...

      Itekki lukenu että Veiskaan ei enää satsata.

      • Paperitehtaan hiomo

        Mistä olet lukenu, että Veiska lopetetaan, voitko ilmoittaa lähteesi? Jos se on sanomalehti, kerro lehden nimi ja päivämäärä. Muuten en usko, että sellaista olet lukenu. Kaikkea vaan keksit höyrypäässäsi.

    • Kdkdfjjf

      Sut se työttömyys lienee kohdannut jo ajat sitten.

      • Tervolasta olen

        vai niin

    • Muutto tulee...

      Stora Enso panostaa Kiinaan 1,6 miljardia.

    • boroborvari

      mitäs ny sanotte kemin kommarit? jos näin todella käy. pitäskö teijän alakaa yksityisyrittäjäksi hehehe...

      • turha inistä..,..,

        sulle aivan sama, miten veromme maksetaan. Saat kuitenkin asumistukesi ja kaljarahasi säännöllisesti.
        Veiska investoi juuri miljoonia tuotannon tehostamiseen ja samalla potkut tuli (eläköityivät mutta tilalle ei oteta uusia) kymmenille. Sekös sinua naurattaa?

        Oma perse suojattu, työtön ei saa potkuja, karenssin kuittaa sosku

        Valitettavasti Kemi kuolee jos paperia ja sellua ei enään tehdä. Tai ei kuole, jää kitumaan ja kävelykadun lämmitys haudataan lopullisesti ;-)

      • Täh? Mitäh?!
        turha inistä..,.., kirjoitti:

        Joku kävelykadun lämmityskö on oleellista?

    • Torpin porvari

      Katellinen kepulainen lesta torniosta aloitti taas keskustelun.

    • Selvästi provosoivasta aloituksesta huolimatta jäin miettimään mitä seurauksia tällä olisi, Veitsiluotohan hiljenee kyllä kolmen vuoden sisään, sehän on jo selvää.

      Veitsiluodon hiljeneminen olisi katastrofi, ei Kemille vaan Simolle. Simo on loiskunta ja siellä asuvat Kemissä käyvät ovat pahimpia loisia mitä olla voi. Simossa luullaan että voivat elää kuin Tervolassa, omavaraisesti ja liittoutua piruuttaan vaikka Oulun kanssa. Onneksi valtio on pistämässä stopin suolle höpötykselle ja pakkoliittää Simon osaksi Kemiä. Simon verotuloista kun 55% tulee Kemin alueella suoritetuista töistä ja näillä tverouloilla mm simon virkamiehistä n 30% saa palkkansa. Siis Simolle Veitsiluodon lopetus tulee olemaan katastrofi ja pistää ne ojennukseen.

      Pohjoisen tehtaan hiljeneminen olisi kovempi isku, erityisesti Keminmaalle, toiselle loiseläjälle, tosin ei niin katastrofaalinen kuin Veiska Simolaisille. Keminmaahan verotuloja kantavat hyvätuloiset virkamiehet, yritysten paikallisjohto ja kaupungin virkamiehet, tavallisia tehdastyöäisiä eli prosessimiehiä ei Keminmaahan edes juuri haluta.

      Kaikenkaikkiaan jos tehtaista edes toinen lopetettaisiin, tulisi ehdottomasti valtiovarainministeriön kiirehtiä pakkoliitoksia, vain tällä voisi estää Kemin kaupungin romahtamisen.

      Torniolaisilla, kuten joku kirjoittaja vihjasi provon alkulähteeksi, ei ole juuri varaa suuta aukoa, silllä olisi suuri kamaluus jos Outokummun prosessimiehet pistettäisiin pihalle ja se lakkautettaisiin. Siitä iskusta Tornio ei nousisi. Ja koska Saksalainen suur-omistaja ei voi supertappiollisia saksan tehtaita lakkauttaa hurjien irtisanomiskulujen takia, karsimissuunnitelmien yläpäässä on kyllä American Steel - osien karsinnan jälkeen Tornio. Tätä he eivät edes peittele.

      Eli ei taida olla kenelläkään alueellamme nyt varaa suuta soittaa, suurteollisuus on pakenemassa alueeltamme ja täällä olisi tosissaan mietittävä jo nyt näitä vaihtoehtoja elämiseen suurteollisuuden jälkeen.

      • vuorotyöläinen

        Perustele Mikko vähän, sinä olet kuitenkin ihan järkeviä tähän asti kirjoitellut.

      • vuorotyöläinen kirjoitti:

        Perustele Mikko vähän, sinä olet kuitenkin ihan järkeviä tähän asti kirjoitellut.

        No tässä pikaisesti:

        Kiitos,

        kyllähän tässä on pohdintaani takana ja muutama merkille panemani huolta aiheuttava ilmiö, joiden uskon ajavan kemiallisen metsäteollisuuden pois suomesta.

        Ensimmäinen haaste on kustannustehokkuus koko prosessissa metsästä tuotteen käyttäjälle. Suomessa on metsässä tapahtuvasta työstä ja puunkuljetuksesta löysät vedetty pois jo 10 vuotta sitten. Ainoa jolla tuolta enää saadaan kokonaiskustannusta alas on puun hinta, eikä sekään ole enää merkittävässä asemassa kokonaiskustannuksissa.

        Eli kuluja on karsittava tuotantolaitoksissa ja sen jälkeen tapahtuvassa logistiikassa. Kemin molemmat laitokset ovat vanhaan tekniikkaan perustuvia ja uudistaminen on useassa selvityksessä koettu kalliimmaksi kuin kokonaan uuden yksikön rakentaminen. Ja tässä tulee se suuri uhka, eli vihreiden ja vasemmiston ajama merikuljetusten rikkidirektiivi, joka nostaa kuljetuskustannuksia suomen vientiteollisuudelle 600 miljoonaa - 1 miljardi euroa per vuosi. Ja tämä koskee myös Outokumpua ja Torniota.

        Miljardilla rakennetaan jo aika hyvä rautatie Kemistä Kiirunaan ja sieltä Norjaan Atlantin rannalle, siellä ei direktiivejä ole. Vai sijoittaako teollisuus miljardin muualle, halvemman työvoiman ja raaka-aineen maihin... Tässä vasemmistolaiset vihersissit saavat nyt tulta omille munilleen työpaikkojen menettämisen muodossa kaikkialla euroopassa.

        Suomessa on hurjasti panostettu viime vuosina metsateollisuuden kehittämiseen. Yksi hyvä esitelmä on Metlan esitys (http://www.metla.fi/hanke/50168/pdf/hetemaki_kerkka_190411.pdf), jossa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja metsäteollisuuden tulevaisuudeksi. Siinäkin todetaan että nykymuotoinen tuotanto tulee pienenemään, vain pahvi-kartonki-osa vetää. Paperikulutus Euroopassa on onglema, enemmän pitäisi paperia saada kaupaksi ja vastaavasti muovin käyttöä vähentää..

        Toinen on maa- ja metsätalousministeriön mietintö alkuvuodelta, katsokaapas tätä ( http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2012/64bnzX3IK/trm2012_1_Kehittamishanke_metsatilakoon_ja_rakenteen_parantamiseksi.pdf), jossa pyritään metsätila-kokojen kasvattamiseen eri tavoilla.

        Sitten se kolmas peikko eli Kiina tai yleisemminkin Aasia. Siellä ei tuotannonrajoituksia tunneta, lisäkapasiteettia rakennetaan hurjaa vauhtia. Ja kohta kun tavara ei mene kaupaksi, dumpataan se eurooppaan valtioiden tuella. Siinä on suomalaiset paperikoneet seisokissa "tuotannonrajoitusten" takia sen jälkeen. Ja kun suomalaiset tehtaat ovat kapasiteetiltaan pieniä, pitää niitä sulkea useita, jotta sillä olisi jotain vaikutusta.

        StoraEnso investoi Kiinaan rajusti: http://www.storaenso.com/media-centre/press-releases/2012/03/Pages/stora-enso-rakentaa-huipputason-16.aspx

        Metsä-Botniaa on pidetty suht turvallisena työnantajana. Mutta kyllä sielläkin kello käy. Ja kohta verrataan eri yksiköitä plussine ja miinuksineen. Esim Kemissä on 50 henkeä enemmän töissä kuin Äänekoskella, vaikka tuotanto on vähän Äänekoskea pienempi nykyään. Kemi on meren rannalla. Mutta jos tavarat kuskataan kohta rikkidirektiivin takia Norjaan, on sama, nostetaanko tavara kiskoille Äänekoskella vai Kemissä. Eli tässä taitaa Kemille käydä köpelösti, varsinkin kun tehdas-alue on hajanainen ja pirstoutunut, Äänekoski on ehjä selkeä kokonaisuus.

        Olisihan tässä asiaa aika lailla, mutta tämä on väärä foorumi kaikkea esittämään. Kyllähän tuo edellinen tekstini oli provokatiivinen ja kärjistävä, erityisesti naapurikuntia kohtaan, mutta siis kyllä siellä on aikamoiset ajatukset taustalla. En puutu tässä Kemin kaupungin taloudelliseen tilanteeseen, se on oma tarinansa se.

        Mutta siis, Veiska ajetaan minun mielestäni alas kolmen vuoden sisään. Paperituotteilla tämä "sykli" on lyhyt ja kun tuo rikkidirektiivi tulee, ei täältä kannata kuljettaa meritse yhtään mitään. Ouluun on Stora panostanut hurjasti, sitä ei karsita. Jäljellä ei enää ole paljon muuta kuin veitsiluoto, Kabelia ei voi lopettaa, saksalaiseen tapaan sen sulkeminen maksaisi satoja miljoonia. ranskan tehtaan lopetus ei ole järkevää, se on kuitenkin uusin näistä kolmesta.

        Mutta se ajatus, mitä Kemiin jää kun suurteollisuus ajetaan alas. Siinä on mietittävää todella paljon.

      • Niin se menee
        orginal-mikko kirjoitti:

        Tämän rikkidirektiivin takia Kemin satama menetti kaivosten malmikuljetuksiakin. Väylääkin oltiin jo valmiita syventämään. Direktiivin lisäksi Manninen ministerinä ollessaan alkoi puhua kovasti Kolarista pohjoiseen menevän radan puolesta, olin itse yhdessä tilaisuudessa kuulemassa kuinka hän vähätteli Kemin satamaa.

        Torniolaiset mieluusti tuovat esille Kemin velkaisuuden, mutta Kemissä on sentään investoitu esim koulut ovat järkiään nyt hyvässä kunnossa. Minusta velkataakka lisäisi ihan liikaa kaikkien Tornion kylien infran ylläpitäminen ja korjaaminen. (meni vähän offtopic)

      • älypäääääää
        orginal-mikko kirjoitti:

        No tässä pikaisesti:

        Kiitos,

        kyllähän tässä on pohdintaani takana ja muutama merkille panemani huolta aiheuttava ilmiö, joiden uskon ajavan kemiallisen metsäteollisuuden pois suomesta.

        Ensimmäinen haaste on kustannustehokkuus koko prosessissa metsästä tuotteen käyttäjälle. Suomessa on metsässä tapahtuvasta työstä ja puunkuljetuksesta löysät vedetty pois jo 10 vuotta sitten. Ainoa jolla tuolta enää saadaan kokonaiskustannusta alas on puun hinta, eikä sekään ole enää merkittävässä asemassa kokonaiskustannuksissa.

        Eli kuluja on karsittava tuotantolaitoksissa ja sen jälkeen tapahtuvassa logistiikassa. Kemin molemmat laitokset ovat vanhaan tekniikkaan perustuvia ja uudistaminen on useassa selvityksessä koettu kalliimmaksi kuin kokonaan uuden yksikön rakentaminen. Ja tässä tulee se suuri uhka, eli vihreiden ja vasemmiston ajama merikuljetusten rikkidirektiivi, joka nostaa kuljetuskustannuksia suomen vientiteollisuudelle 600 miljoonaa - 1 miljardi euroa per vuosi. Ja tämä koskee myös Outokumpua ja Torniota.

        Miljardilla rakennetaan jo aika hyvä rautatie Kemistä Kiirunaan ja sieltä Norjaan Atlantin rannalle, siellä ei direktiivejä ole. Vai sijoittaako teollisuus miljardin muualle, halvemman työvoiman ja raaka-aineen maihin... Tässä vasemmistolaiset vihersissit saavat nyt tulta omille munilleen työpaikkojen menettämisen muodossa kaikkialla euroopassa.

        Suomessa on hurjasti panostettu viime vuosina metsateollisuuden kehittämiseen. Yksi hyvä esitelmä on Metlan esitys (http://www.metla.fi/hanke/50168/pdf/hetemaki_kerkka_190411.pdf), jossa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja metsäteollisuuden tulevaisuudeksi. Siinäkin todetaan että nykymuotoinen tuotanto tulee pienenemään, vain pahvi-kartonki-osa vetää. Paperikulutus Euroopassa on onglema, enemmän pitäisi paperia saada kaupaksi ja vastaavasti muovin käyttöä vähentää..

        Toinen on maa- ja metsätalousministeriön mietintö alkuvuodelta, katsokaapas tätä ( http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2012/64bnzX3IK/trm2012_1_Kehittamishanke_metsatilakoon_ja_rakenteen_parantamiseksi.pdf), jossa pyritään metsätila-kokojen kasvattamiseen eri tavoilla.

        Sitten se kolmas peikko eli Kiina tai yleisemminkin Aasia. Siellä ei tuotannonrajoituksia tunneta, lisäkapasiteettia rakennetaan hurjaa vauhtia. Ja kohta kun tavara ei mene kaupaksi, dumpataan se eurooppaan valtioiden tuella. Siinä on suomalaiset paperikoneet seisokissa "tuotannonrajoitusten" takia sen jälkeen. Ja kun suomalaiset tehtaat ovat kapasiteetiltaan pieniä, pitää niitä sulkea useita, jotta sillä olisi jotain vaikutusta.

        StoraEnso investoi Kiinaan rajusti: http://www.storaenso.com/media-centre/press-releases/2012/03/Pages/stora-enso-rakentaa-huipputason-16.aspx

        Metsä-Botniaa on pidetty suht turvallisena työnantajana. Mutta kyllä sielläkin kello käy. Ja kohta verrataan eri yksiköitä plussine ja miinuksineen. Esim Kemissä on 50 henkeä enemmän töissä kuin Äänekoskella, vaikka tuotanto on vähän Äänekoskea pienempi nykyään. Kemi on meren rannalla. Mutta jos tavarat kuskataan kohta rikkidirektiivin takia Norjaan, on sama, nostetaanko tavara kiskoille Äänekoskella vai Kemissä. Eli tässä taitaa Kemille käydä köpelösti, varsinkin kun tehdas-alue on hajanainen ja pirstoutunut, Äänekoski on ehjä selkeä kokonaisuus.

        Olisihan tässä asiaa aika lailla, mutta tämä on väärä foorumi kaikkea esittämään. Kyllähän tuo edellinen tekstini oli provokatiivinen ja kärjistävä, erityisesti naapurikuntia kohtaan, mutta siis kyllä siellä on aikamoiset ajatukset taustalla. En puutu tässä Kemin kaupungin taloudelliseen tilanteeseen, se on oma tarinansa se.

        Mutta siis, Veiska ajetaan minun mielestäni alas kolmen vuoden sisään. Paperituotteilla tämä "sykli" on lyhyt ja kun tuo rikkidirektiivi tulee, ei täältä kannata kuljettaa meritse yhtään mitään. Ouluun on Stora panostanut hurjasti, sitä ei karsita. Jäljellä ei enää ole paljon muuta kuin veitsiluoto, Kabelia ei voi lopettaa, saksalaiseen tapaan sen sulkeminen maksaisi satoja miljoonia. ranskan tehtaan lopetus ei ole järkevää, se on kuitenkin uusin näistä kolmesta.

        Mutta se ajatus, mitä Kemiin jää kun suurteollisuus ajetaan alas. Siinä on mietittävää todella paljon.

        Kannattas original-mikon perehtyä vähän paremmin faktoihin ennenkuin
        suoltaa tommosta lööperiä.
        Eikö sinun mielestä Metsä Fibrella ole investoitu pitkään
        aikaan mitään?
        Ja tuo oli pieni esimerkki.
        Ei näitä tehtaita olla lopettamassa.

      • no onhan..

        tuossa ehkä asiaakin, mutta useiden asioiden kohdalla sinulla on kyllä pahasti puutteita tiedoissa.

        "Kemin molemmat laitokset ovat vanhaan tekniikkaan perustuvia ja uudistaminen on useassa selvityksessä koettu kalliimmaksi kuin kokonaan uuden yksikön rakentaminen."

        Esim. Metsä Fibren Kemin tehtaiden kaikki prosessin pääosastot on uusittu 1988-2012. Mikä näistä erityisesti perustuu vanhaan tekniikkaan?

        "Siinäkin todetaan että nykymuotoinen tuotanto tulee pienenemään, vain pahvi-kartonki-osa vetää. "

        Eikö se Kemiart tee juuri kartonkia?

        "Sitten se kolmas peikko eli Kiina tai yleisemminkin Aasia. Siellä ei tuotannonrajoituksia tunneta, lisäkapasiteettia rakennetaan hurjaa vauhtia"

        Totta, koska siellä myös kysyntä kasvaa kovaa vauhtia. Ei Suomesta viedä paperia Kiinaan, eikä Kiinasta tuoda paperia Suomeen.

        "Esim Kemissä on 50 henkeä enemmän töissä kuin Äänekoskella, vaikka tuotanto on vähän Äänekoskea pienempi nykyään."

        http://www.metsafibre.fi/Yritys/Tuotantolaitokset/Pages/Default.aspx

        Kemi 590 tonnia vuodessa, äänekoski 520.

        "Eli tässä taitaa Kemille käydä köpelösti, varsinkin kun tehdas-alue on hajanainen ja pirstoutunut, Äänekoski on ehjä selkeä kokonaisuus."

        Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa?

        "Ouluun on Stora panostanut hurjasti, sitä ei karsita. Jäljellä ei enää ole paljon muuta kuin veitsiluoto,"

        Sinulla taitaa olla nyt hieman käsitteet sekaisin. Tehtaan kohtalon ratkaisee tuote. Kemissä paino ja hienopaperit ja Oulussa taidepaperit. Sitä tehdään, mikä menee kaupaksi.

        "Mutta se ajatus, mitä Kemiin jää kun suurteollisuus ajetaan alas. Siinä on mietittävää todella paljon. "

        No eipä tuossa nyt ole mitään mietittävää. Kemin tehtaat työllistävät suoraan tai välillisesti 3000-4000 henkeä, joten varmaan tämän verran porukkaa jää ilman työtä. Suurin osa tältä alueelta, mutta myös välillisesti ympäri Suomea.

        Näitä lopetuksia on nähty Suomessa viimevuosia pilvin pimein, eikä se missään ole ollut maailmanloppu. Enemmän olisin huolissani Suomen kohtalosta, jos vientiteollisuus loppuu. Millä Suomi sitten elää? Velaksi niin kuin "etelässä" on tapana?

      • Kemiloiset

        Vitun kemin jälkipolttoiset kommarit,luuletteko saatana kemin omistavan veitsiliodon tehtaan,ja vitut!!Valtionyhtiössä on oikeus olla töissä muidenkin kuin rapajuoppojen kemiläiskommareiden!!Kyllä tuli vuosikymmenien aikana v-luodossa nähtyä kemiläispunikkien jatkuva työmaajuopottelu!!Ei siellä muut ryypänneet kuin nimenomaan kemiläiset ja vielä -90 luvulla kännäsivät usein sammuen johonkin loukkoon!Lukemattomat joi työpaikkansa ja jälkeenpäin kertovat eli valehtelevat jääneensä eläkkeelle "selkävaivojen vuoksi"!!!

      • StoraEnso.
        Kemiloiset kirjoitti:

        luulenpa, että tuo on katkeraa panettelua mieheltä joka ei leipänsä eteen mitään tee...

      • Kiina Nakki
        no onhan.. kirjoitti:

        tuossa ehkä asiaakin, mutta useiden asioiden kohdalla sinulla on kyllä pahasti puutteita tiedoissa.

        "Kemin molemmat laitokset ovat vanhaan tekniikkaan perustuvia ja uudistaminen on useassa selvityksessä koettu kalliimmaksi kuin kokonaan uuden yksikön rakentaminen."

        Esim. Metsä Fibren Kemin tehtaiden kaikki prosessin pääosastot on uusittu 1988-2012. Mikä näistä erityisesti perustuu vanhaan tekniikkaan?

        "Siinäkin todetaan että nykymuotoinen tuotanto tulee pienenemään, vain pahvi-kartonki-osa vetää. "

        Eikö se Kemiart tee juuri kartonkia?

        "Sitten se kolmas peikko eli Kiina tai yleisemminkin Aasia. Siellä ei tuotannonrajoituksia tunneta, lisäkapasiteettia rakennetaan hurjaa vauhtia"

        Totta, koska siellä myös kysyntä kasvaa kovaa vauhtia. Ei Suomesta viedä paperia Kiinaan, eikä Kiinasta tuoda paperia Suomeen.

        "Esim Kemissä on 50 henkeä enemmän töissä kuin Äänekoskella, vaikka tuotanto on vähän Äänekoskea pienempi nykyään."

        http://www.metsafibre.fi/Yritys/Tuotantolaitokset/Pages/Default.aspx

        Kemi 590 tonnia vuodessa, äänekoski 520.

        "Eli tässä taitaa Kemille käydä köpelösti, varsinkin kun tehdas-alue on hajanainen ja pirstoutunut, Äänekoski on ehjä selkeä kokonaisuus."

        Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa?

        "Ouluun on Stora panostanut hurjasti, sitä ei karsita. Jäljellä ei enää ole paljon muuta kuin veitsiluoto,"

        Sinulla taitaa olla nyt hieman käsitteet sekaisin. Tehtaan kohtalon ratkaisee tuote. Kemissä paino ja hienopaperit ja Oulussa taidepaperit. Sitä tehdään, mikä menee kaupaksi.

        "Mutta se ajatus, mitä Kemiin jää kun suurteollisuus ajetaan alas. Siinä on mietittävää todella paljon. "

        No eipä tuossa nyt ole mitään mietittävää. Kemin tehtaat työllistävät suoraan tai välillisesti 3000-4000 henkeä, joten varmaan tämän verran porukkaa jää ilman työtä. Suurin osa tältä alueelta, mutta myös välillisesti ympäri Suomea.

        Näitä lopetuksia on nähty Suomessa viimevuosia pilvin pimein, eikä se missään ole ollut maailmanloppu. Enemmän olisin huolissani Suomen kohtalosta, jos vientiteollisuus loppuu. Millä Suomi sitten elää? Velaksi niin kuin "etelässä" on tapana?

        "eikä Kiinasta tuoda paperia Suomeen."

        Kyllä sitä vaan tuodaan. Hinnassakin on eroa, tosin siitä kiinan paperista valahtaa muste läpi, että heilahtaa mutta halpaa on...

      • Uutta poweriaa

        Kemiläiset ovat kautta aikojen ylenkatsoneet pk-yrittäjiä. On eletty kahden tehtaan varassa. Kaupungin palkkalistoilla on ollut väkeä pilvin pimein. Nyt tämän politiikan loppu häämöttää. Herätys tulee olemaan karmea. Tosiasia on että paperiteoillisuuden rakennumuutos tulee koskettamaan myös tätäkin lintukotoa. Ei tule olemaan mikään ihme että osa paikallisesta paperiteollisuuden kalustosta ajetaan alas. Storahan hakee taas kerran merkittäviä säästöjä. Uusia tehtaita perustetaan Kiinaan jne. Paikallisita sahoista ei toimi enään kuin toinen eikä siihenkään tehdä enään merkittäviä investointeja. Kehitys kulkee mutta kulkeeko Kemi mukana? Neuvostoliittokin loppui......... Pitäiskö jo katsoa kohti uutta ja panostaa pk-yrityksiin ja hyväksyä se että yrittäjäkin saa menestyä. On se kumma kun lätkän pelaajat saavat tienata kymmeniä miljoonia ilman kateutta mutta yrittäjä ei saa menstyä?

    • jepjep222222

      Haista sinä mikko p.aska tuosta kolmesta vuodesta.Minkä helevatan takia olet lopettamassa storaa.Hienopaperi paukuttaa kovaa tulosta eikä loppua näy.On se kumma että samat provot pitää lukea aina vaan uudestaan.

      • jep20

        sammaa mieltä onn

    • RAHA RATKAISEE

      Outokummulla ei ole mitään hätää, sillä raaka-aine tulee maaperästä ja tehtaan sijainti pitää olla lähellä louhoksia. Paperitehtaat voidaan siirtää Kiinaan tai mihin tahansa Aasiaan, jossa puuta on tarjolla vuosikymmeniksi.

      Kyllä se näin on, että markkinatalous määrää missä paperitehtaat sijaitsevat. Kemin tehtaat tullaan lakkauttamaan ja tuotanto siirretään halvempiin maihin.

      Nokia on hyvä esimerkki siitä, että yhtiön tuoma hyöty Suomelle on joka vuosi pienempi ja pienempi. Tehtaat pannaan Suomessa kiinni ja tänne tuntuu jäävän jotain tuotekehitysyksikköjä ja kenties nekin siirtyvät jossain vaiheessa muualle, koska ahneet osakkeenomistajat/sijottajat vaativat aina vain entistä suurempia voittoja sijoituksilleen.

      • Bfbshfhj

        Et näytä oikein tuntevan metallialaa maailmalla. Et myöskään näytä tietävän kuinka kallista kaivostoiminta on Suomessa vs Aasiassa jossa muuten on jokunen terästehdaskin.

      • Never say never

        Outokummun raaka-aineesta kyllä 80% tulee laivoilla.

        Kromikaivoksen merkitys on sen verta pieni, ettei se kesää tee. Varsinkin nyt kun siitä ruvetaan myymään valmista kromipellettiä myös muille halukkaille.

        Jaloterästehtaalle tärkeintä on omata halpaa energiaa (sähköä), halpaa työvoimaa ja olla lähellä päämarkkina-alueita (lyhyet, nopeat ja edulliset kuljetukset).

        Outokummun kohdalla toteutuu noista ehdoista vain yksi, sekin nippa nappa. Energia on toistaiseksi ollut kohtuu halpaa Suomessa. Toistaiseksi. Eiköhän ne viherpeipposet saa senkin asian sabotoitua...

    • SeteliPaperimies

      persshekkin pyyhitään kohta digitaalisesti, pennut ei piirtele paperille vaan läppärille, koulukirjat siirtyy tabletille, paperin alasajo on väistämätöntä. Sanokaa missä paperi on kokenut uuden ajan ahaa-elämyksen?

    • paperimies.

      Älkää te työttömät luuserit vaivatko päätänne asioilla jotka ei teille kuulu...

      • Hihhiii

        Kohta olet sinäkin monitarmossa töissä.

      • Kumi/nahka mies

        Kuuden pullon vapaalla kenties? Ja sitten saikulle. Sori vaan jos alkoi ahdistaa totuus että teidän paperiduunareiden hommat käy vähiin.

    • Final Countown

      Viimeinen joka lähtee Veiskasta tai Kemarista sammuttaa valot ja sulkee portin.

      Villi arvaus on, että 2 vuoden päästä kumpikaan tehdas ei ole enää toiminnassa.
      Toisaalta hyvä että tehtaat olivat Kemissa vuosikymmeniä ja toivat alueelle vaurautta, mutta väistämätön on edessä koska Suomen paperitehtaita on suljettu yksi toisensa perään ja tämä trendi näyttäisi olevan sijoittajien mieleen.

      • Tarkkailija

        No kovin on villi.

    • jepjep22222

      Kylläpä luusereita v.ituttaa.

    • Tarkkailija

      Kyllä Veitsiluodossa kalustoa uusitaan. Harva se päivä sinne viedään kuorma-autoilla uutta kalustoa ja välillä viedään junallakin. Turhaa höpötystä tullainen, ettei Veitsiluodon kalustoa uusittaisi. Tulipa mieleeni, että taitaapi sinulla itsellä loppu häämöttää, kun tollaisia olet alkanut kirjoittelemaan. Suomessa kasvaa puuta kuten ennenkin eikä niitä voida Kiinaan rahdata. Tulisi liian kalliiksi. Toisaalta lisäisihän se töitä Kemin kuorma-autoilijoille ajaa väliä Kemi-Kiina.

    • voih voih voih

      Niin ne luuli Kemijärvelläkin, että paperitehdas säilyy ikuisesti ja töitä riittää.
      Niin ne luulivat Nokialla töitä tehneet, että irtisanomisia ei tule lainkaan.

      Niin ne luulee Kemin paperitehtaalla, että työt..

      • oih oih oih

        Niin sinäkin luulet että me jaksetaan maksaa loputtomasti veroja sossurahojasi varten.

      • Uuuh baby
        oih oih oih kirjoitti:

        Niin sinäkin luulet että me jaksetaan maksaa loputtomasti veroja sossurahojasi varten.

        Sossun rahoilla keppanaa, soskun rahoilla keppanaa. Lalla, lalla, laa.

        Keppanaa. lalla, laa. Keppanaa, ii-haa-naa.

        Pikkusen sua viituttaa. Mut ei se haittaa ollenkaan.

        Me vaan juodaan keppanaa. Lalla, lalla, laa...

      • paperiiiiiiiiiiiiii

        Kemijärvellä ei ole ikinä paperitehdasta ollutkaan idiootti.Noin tollo ja täällä trollaa...hahaha...

      • sellunkeittäjän poik

        Kemijärvellä ei ole ikinä ollut paperitehdasta.

    • Terästeollisuus = in

      Tulee sossulla kiire kun yhtiöiden miehet ja heidän perheensä tulevat yht´aikaa luukulle hakemaan avustuksia sen jälkeen kun tehttat suljetaan?

      Taitaa siinä rytäkässä mennä ne omakotitalot, mönkiijät, veneet, moottorikelkat ja kesämökit myyntiin pilkkahinnalla, kun ne on velkarahalla ostettu ja rahaa ei enää tule.

    • saunamaksuu

      Suomen paperitehtailla maksetaan "saunarahaa" työntekijöille jos ei työvuoron vuoksi pääse käymään saunassa keskiviikkoisin ja lauantaisin. Siis TÄH!? Sitten kumminkin menevät joka työvuoron jälkeen tehtaan saunaan pesemään "rahan" hajut pois.

      Kertokaas mitä kaikkia muita maksuja he saavat ns. tekemättömästä työstä yms.

      Järkikin sanoo, että ei voi olla kannattavaa tehdä paperia kreikan malliin.

      • saunalisä
        tästäpä selviää kirjoitti:

        http://www.paperiliitto.fi/www/fi/edunvalvonta/tyoehtosopimukset/tes/paperiteollisuudentes2012_2014.pdf

        Lauantain ja juhlapäivän aaton klo 6.00 sekä sunnuntain ja juhlapäivän klo 6.00 välisenä aikana maksetaan työntekijälle kultakin työtunnilta erillisenä lisänä saunalisä, joka on 23,05 % paperiteollisuuden ensimmäisen vuosineljänneksen keskitunti-ansiosta. (Paperiteollisuuden palkkatilastosarakkeet 5 ja 6 yhteenlaskettuna).
        Peräkkäisinä aatto- ja lauantaipäivänä saunalisä maksetaan ainoastaan ensimmäiseltä. Saunalisälle maksetaan työehto-sopimuksen edellyttämät seisokki- ja ylityökorotukset.

      • Puu ankkuri
        saunalisä kirjoitti:

        Näitä samoja on jos toisillakin aloilla.
        Arvaappa millä alalla maksetaan ATK-lisää? Tai Työhönohjaajan lisää? Niin tai erikoiskone lisää?
        Kaikki samalla alalla
        Heh heh.

      • väiski.

        Tuo saunalisä on lauantailisä. Sitä ei makseta keskiviikolta, koska keskiviikko ei ole lauantai. Paperiteollisuuden työehtosopimus ei poikkea viikonloppujenkaan osalta muiden alojen työehtosopimuksista, vaan suomessa on käytössä pieni lauantailisä aivan yleisesti, sekä myös sunnuntaityölisä.

      • saunalisiä vailla vi
        väiski. kirjoitti:

        Hah :D eipä ainakaan minun alalla ole mitään lauantailisiä jos ei pääse omaan saunaan kesken työvuoron.. Sylettää ihan tuommoinen kreikan malli. Sekin vähän ihmetyttää, että työaikana paperimiehen pitää saada harrastaa liikuntaakin ja saada siitä palkkaa. Miksi ei voi omalla ajalla liikkua. Ei ole työnatajan vastuulla jos on mätölaiska. Kaikesta pitää saada rahaa, pieremisestäkin. Ihme jos tehtaat muuttaa kiinaan... siinäpä teille paperimiehille mietittävää, KOMMARIT!

      • StoraEnso.
        saunalisiä vailla vi kirjoitti:

        olen ehkä kommari, mutta enpähän ainakaan ole kaltaisesi köyhä luuseri... joten siinä sulle mietittävää

    • Hioja Tinto

      Nyt lopun häämöttäjä oot kyllä ymmärtäny ihan väärin. Jos kalustoa ei uusittaisi ollenkaan, tehdas pysähtyis muutamassa viikossa täysin.Ótetaanpa esimerkiksi paperitehtaan hiomakoneen kivi. Se pitää uusia, kun pinta on kulunut liikaa. Pinta kuluu puuta hiottaessa hiokkeeksi ja kiven tasaukessa. Samalla tavalla koko kalustoa joudutaan koko ajan uusimaan.
      Nyt on kysymys siitä, että toimintaa ei tarvitse enää laajentaa ja asentaa uusia paperikoneita, kuten ennen. Nykyinen kalustomäärä riittää. Puuta ei tuoda enää Venäjältä samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Putin on päättänyt niin. Kuitenkin pitää olla tehdas, jossa Pohjois-Suomen puut jalostetaan paperiksi, kartongiksi ja sahatavaraksi. Luulitko, että puut voitaisiin viedä lentokoneella ulkomailla ja tuoda sitten valmiita paperirullia paluulennolla takaisin Pohjois-Suomeen? Ei käy, koska se tulisi liian kalliiksi eikä Kemin lentokentän kapasiteetti riittäisi. Pohjois-Suomen puut kannattaa jalostaa Pohjois-Suomenssa.

    • X5X5

      Minusta on surullista lukea, kuinka esim. veitsiluodon duunareita pidetään jollain tapaa rikkaina? Kummallisinta on se, että he ovat jopa itse sitä mieltä. Mielestäni luokkaa 50.000-60.000€ vuosiansioilla ei mahdottomia henkseleitä paukutella, varsinkin kun kyse on vuorotyöstä.

      Toki tuollainen tulotaso vaikuttaa hyvältä matalapalkka-aloilla työskentelevistä tai työttömyydestä kärsivistä. Tuollaisella hieman yli keskitulon tienaavilla on itseasiassa suhteessa tulotasoon ankarin verotus ja kaikki tuloihin pohjaavat kustannukset, esim. lasten hoitomaksut menevät kalleimman luokan mukaan.

      Henk.koht. työskentelen yksityisellä sektorilla, mutta opintoja on takana hieman enemmän, tulotaso on huomattavasti korkeampi kuin teollisuudessa vuorotyöläisellä, mutta siitä huolimatta en pysty puhumaan itsestäni rikkaana. Joskaan raha-asioita ei tarvitse juurikaan mietiskellä. Tämä kaikki siis normaalin päivätyön puitteissa.

      Miettikää hyvät vuoromiehet nyt hieman ennenkuin alatte itseänne nostelemaan jalustalle, todellisuudessahan olette keskituloisia, ja mikäli samassa laitoksessa päivätyössä tulonne putoaisivat entisestään.

      Kummalle on syytä olla kateellinen, kaverille joka sosiaalisen elämänsä kustannuksella kulkee viikonloppuja, öitä, juhlapyhiä yms. töissä, vai kaverille joka tekee saman ja paljon enemmänkin pystyen aina nukkumaan yönsä ja viettäämään luontevasti aikaa perheen ja ystävien parissa?

      • niin.

        Julkisella sektorilla on paremmat palkat. Paperimies tienaa saman minkä joku sosiaaliviraston täti. Silti kuitenkin vuorotyössä

      • Outo Orava

        Mie oon sille kaverille katteellinen joka sosiaalisen elämänsä kustannuksella kulkee viikonloppuja, öitä, juhlapyhiä yms aina kapakoissa ja joskus vieläpä ulkomailla rilluttelemassa, eikä tee päivääkään töitä.
        Perus sosiaalipummilta semmonenkin onnistuu.
        Pää asiassa näyttäs olevan vieläpä yksinhuoltaja nais ihmisiä?

    • hyvinvointi valtio

      Mulla ei mitään valittamista,en ole tehnyt ikinä työtä ja enkä tee..saa kelalta perusrahaa ja se riittää kaikkeen..vuokrasta maksan itse 70€,mutta otan sen sitten takaisin soskusta ja muista menoista..kuten hammaslääkärilaskuista..onpa minulla taksi lappukin kaupaa varten ja maksan omakustannuksen 3,90 kerrasta..eipä tarvitse sateella hakea olutta kaupasta,kun saa taksilla noutaa..

      Liiton maksujakaan ei minun kaverit maksa,koska net vaikuttaa kaikeen tukeen.Työttömäksi joudutaan,mutta sosiaalietujen käyttäjäksi opiskellaa kaveriporukalla..siinä on paperi mieskin hiljaa,kun tienaan etuudet rahaksi muutettuna noin 2500 kk ja ei tarvi herätä töihin:)

      • väiski.

        Mielestäni tämä koko suomi24 palstan olemassaolon ajan jatkunut teollisuustyöpaikkojen säännöllinen panettelu on hieman vaikeasti ymmärrettävä ilmiö taustoiltaan. Millainen ihminen kokee tarvetta siihen ja mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä ja motiivinsa. Kaikki ihmiset eivät voi toimia esim. palvelualoilla, tutkijoina, virkailijoina tai yksityisyrittäjinä... joitain mainitakseni. Kaikkia meitä kuitenkin tarvitaan ja toinen tarvitsee toista.

        Kaikki tietenkin loppuu aikanaan, eikä mikään teollisuuslaitoskaan ole pysyvä. Itse en kuitenkaan ole koskaan tuntenut iloa, kun suomesta on vähentyneet työpaikat. Riippumatta siitä, mikä ala on ollut kyseessä. Onko minussa ehkä sitten jotain vialla ?

        Kun Kemissä suurimmat teollisuustyönantajat ovat metsäteollisuudentuotantolaitokset, niin täällä kirjoittelu kohdistuu niihin. Torniossa kohteena näyttäisi olevan terästeollisuus. On totta, että nykyään teollisuudentyöntekijä voi päästä palkkatasoltaan ns. keskituloisten kastiin. Näin ei ole ollut aina. Ihmisarvoisten työolosuhteiden ja palkkatason saavuttamisesta on menneet sukupolvet maksaneet valitettavan kovan hinnan.

      • Ulrika.

        Monet työttömät ovat katkeria siitä että heidät on syrjäytetty paperiteollisuudesta, ja sellaista palkkatasoa minkä paperiteollisuudesta saa, ei ole nykypäivänä helppo saada vapailta markkinoilta. Se näkyy näillä nettipalstoilla tietynlaisena purnauksena. Tämä sosiaalinen eriarvoisuus on johtanut monien ihmisten osalta myös sosiaalisiin ongelmiin avioeroihin, ja jopa alkoholin liikakäyttöön. Työttömien sosiaalista elämää voidaan parantaa jos he saavat virikkeellisen toimintaymmpäristön ja heidän sosiaaliset verkostonsa pidetään kunnossa

      • Alan konsultti
        väiski. kirjoitti:

        Mielestäni tämä koko suomi24 palstan olemassaolon ajan jatkunut teollisuustyöpaikkojen säännöllinen panettelu on hieman vaikeasti ymmärrettävä ilmiö taustoiltaan. Millainen ihminen kokee tarvetta siihen ja mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä ja motiivinsa. Kaikki ihmiset eivät voi toimia esim. palvelualoilla, tutkijoina, virkailijoina tai yksityisyrittäjinä... joitain mainitakseni. Kaikkia meitä kuitenkin tarvitaan ja toinen tarvitsee toista.

        Kaikki tietenkin loppuu aikanaan, eikä mikään teollisuuslaitoskaan ole pysyvä. Itse en kuitenkaan ole koskaan tuntenut iloa, kun suomesta on vähentyneet työpaikat. Riippumatta siitä, mikä ala on ollut kyseessä. Onko minussa ehkä sitten jotain vialla ?

        Kun Kemissä suurimmat teollisuustyönantajat ovat metsäteollisuudentuotantolaitokset, niin täällä kirjoittelu kohdistuu niihin. Torniossa kohteena näyttäisi olevan terästeollisuus. On totta, että nykyään teollisuudentyöntekijä voi päästä palkkatasoltaan ns. keskituloisten kastiin. Näin ei ole ollut aina. Ihmisarvoisten työolosuhteiden ja palkkatason saavuttamisesta on menneet sukupolvet maksaneet valitettavan kovan hinnan.

        Mitähän panettelua sinä nyt olet muka ollut näkevinäsi?

        Mielelläni minäkin Suomessa pitäisi joka-ainoan vientituloa tuottavan työpaikan. Faktat vaan on faktoja.

        Täkäläisistä suurfirmoista puhuen: Outokumpu on välillä raskaasti tappiollinen, välillä niippa naappa pinnalla. Ehkä siitä vielä jonkinlainen eläjä tulee? Kiina painaa raskaasti päälle ja peli on raakaa.

        Paperi/kemiallinen metsäteollisuus? Ei mitään tsäänssiä, että täällä on sellaista enää 2020-luvulla. Omistajat eivät ole saaneet nytkään palkkaansa 10 vuoteen. Mistä löytyy idiootti, joka investoisi tänne enää yhteenkään tehtaaseen, jos niistä ei saa kerta omiaankaan pois? Ei mistään. Kapitalisti osaa laskea.

        Nykyiset tehtaat toki ajetaan loppuun ja sen jälkeen se on pojat finito. Tämä ei ole mikään ennustus vaan raaka fakta, joka perustuu rahoitusteorian osaamiseeni. Asiat on helppo laskea kun sen osaa.

        Kauan sitä sellunkeittelyä kitukasvuisen mettän vieressä, jäätyvän meren rannalla kaukana päämarkkinoista kestikin. Aika ihme sinänsä, hieno saavutus ja perustui paljolti sille, että meillä oli niin saatanan fiksut insinöörit mukaanlukien koneinssit Metsolla ja Valmetilla, jotka aikaansai tuottavuusparannuksia jatkuvalla syötöllä. Mutta se tie on kuljettu loppuun n. 10 vuotta sitten ja tämä oli tässä

        Metsokin elää nykyään pelkästään sillä, että Kiinaan menee onneksi paperikonetta. Vielä. Muuten se olisi jo konkassa (ainakin paperidivisioona - onhan niillä toki kaivospuoli joka sitten vetääkin eri lailla)

      • voih voih voih

        voih voih voih

    • Kiinailmiö

      Veiska ja Kemari lopettavat toimintansa Kemissä se on varma, mutta milloin?
      Ensi vuonna? viiden vuoden vai kymmenen vuoden kuluttua?

      Onneksi työkkäristä voi päästä uudelleen koulutukseen, jos on aiemman uran aikana katsonut vain monitoreita ja siivonut tehdasta.

    • Arkittamo

      Pahalta näyttää ja luultavasti tehtaiden tulevat YT-Neuvottelut vähentävät väkeä.

    • Työt ei lopu

      Höpö höpö. Turhaa lietsontaa, että ei vaan vaadittaisi mitään lisää. Näin se on aina mennyt. Työntekijä joka ei usko työpaikkansa säilymiseen, ja tee tulosta muiden mukana voi jättää koppalippahattunsa roskikseen. Turhan pelokkaat ja narisevat saakin ytöötätä ulos firmasta.

      Eikä meillä ole mitään hätää vaikka koko tehdas purettaisiin atomeiksi. Työttömyyspäiväraha on näillä liksoilla kohtuullinen, ja sittenhän me voidaan nautiskella kaikesta siitä, mitä meidän tienaamilla verorahoilla on hankittu., Istutaan kävelykadulla vaihtamassa kuulumisia, ajellaan rantaan ja nautiskellaan meren henkäyksestä. Tullessa sitten poiketaan soskuun, niinhän ne on moni muu kemiläinen tehnyt vuosikymmeniä kun me ollaan työtä vuorotta painettu. Ehkä nämä vapaamatkustajat nyt sitten elättelevät meitä.

      Älkää olko pessimistejä, naatitaan pojat naatitaan. Hoidelklaan hommat ja veroeurot riviin, ja jos ottaa yt niskasta, niin ei siinä auta itkeä. Ensin ulos yli 58 v ja eläkeiän jo saavuttaneet ja siitä sitten taas arki alkaa.

    • kauppa kannattaa

      kolmivuorohommissa paperitehtaalla ei rikastu nyt eikä jatkossa.
      Myyntiedustajana tienaa tuplasti enemmän ja saa olla viikonloput kotona.

      • straensonduunari

        68000 viime vuonna, paperin teossa!!!

      • Vappulan Regina
        straensonduunari kirjoitti:

        68000 viime vuonna, paperin teossa!!!

        Mikä toi nyt on?
        Likka kaverin poikaystävä satamassa viimevuonna noin 72 000€ sairaslomalla.

    • Tulevaisuuden näkymä

      Eihän Suomessa ole investointu merkittävästi yhteenkään paperitehtaaseen tms. merkittävästi kuluneen 10 vuoden aikana.

      Vain ylläpitoinvestoinnit tehdään ja koneet ajetaan loppuun. Sen jälkeen se on finito.

      Uudet sellu ja paperitehtaat perustetaan lähemmäs päämarkkinoita ja sinne missä raakaaine on maksaa vain 1/10 tai alle Suomen hinnoista!

      Paperin kulutuskin laskee rajusti tulevaisuudessa.

      Me vanhat ollaan vanhoja, mutta nuorille olen neuvonut pysymään kaukana paperibusineksesta. No, insinööriksi voi lukea- mutta sittne pitää olla halukas lähtemään ulkomaille töihin loppuiäkseen. Suomalaisella paperi-inssillä on hyvä osaaminen ja hyvä maine, töitä saa varmasti. Ulkomailta.

      Mutta jos Suomesta haluaa löytää leipäpuun, joka kantaa vuodet 2020-2050, niin suosittelen jotain muuta hommaa.

    • Uusia keksintöjä

      Vain tyhmä kuvittelee, että Kemissä olisi MERKITTÄVÄÄ työllistävää toimintaa paperitehtaissa esimerkiksi 5 vuoden päästä. Seuratkaa Kauppalehteä ja uutisointia maailman talouden tilanteesta. Ei paperia kannata Kemistä rahdata maailman ääriin, kun sitä saa lähempää halvemmalla = siinä syy.

      • Dikital Ake Boy

        Kokeilkaapa sanomalehden lukua digitaalisesti tablettikoneilta.

        Yllätytte ikävästi. Paperibusineksen loppu on jo näköpiirissä, jos vain on älliä nähdä.

    • joopas

      joopas joo

    • Raha ratkaisee

      Suomalaiset yritykset rakentavat kilpaa paperitehtaita mm. Kiinaan ja arvatkaa mitä tämä tarkoittaa jatkossa kun tehtaat ovat valmiit ja pyörivät hyvin ??

      = Business siirtyy Suomesta kokonaan ulkomaille ja siinä samassa
      Kemin tehtaat jäävät pois käytöstä. Maksimissaan viiden vuoden siirtymä sanoi eräs asiantuntija viikonloppuna.

      • asiantuntija....

        oli varmaan kahvilla kanssasi Teboililla?

      • tegegwehwhw
        asiantuntija.... kirjoitti:

        oli varmaan kahvilla kanssasi Teboililla?

        Juu...Kaikki siirtyy pois Suomesta....juu

      • vikiki
        tegegwehwhw kirjoitti:

        Juu...Kaikki siirtyy pois Suomesta....juu

        Elektroniikka teollisuus lähti, kodinkoneteollisuus myyty pois, Nokia pienenee ja pienenee. Viinakin jo muualla valtaosa tehdään ja panimot ulkomaalaisomistuksessa osa. Suomalaiset firmat myyty ulkomaille. Espanjalaisille menee autokatsastuksen tulot. Suomen maaperän rikkaudet rahdataan pois ulkomaille jalostettavaksi. Lääkärikeskukset ulkomaalaisomistuksessa, sinne menee kela korvaukset Cayman saarille veroparatiisiin. jne.

      • Lehdenlukija.

        Hyvä Raha ratkaisee, minä olen asiantuntija, vaikka ei olekaan viikonloppu. Kemissä tehdään tulevaisuudessa paperia ja kartonkia pohjois-Suomen puusta. Kiinassa tehdään paperia Kiinan puista. Puiden kuljettaminen vaatii paljon tilavuutta ja ne painavat paljon. Suomen puita ei kannata kuljettaa Kiinaan sen paremmin junalla, laivalla eikä lentokoneellakaan. Sama koskee valmiita paperirullia. Suomessa säilyy paperiteollisuus, mutta koska paperia tarvitaan vähemmän, paperiteollisuutta joudutaan vähentämään, mutta kokonaan se ei lopu. Paperin kulutuksen vähenemiseen vaikuttaa it-teollisuus ja sanomalehtien painoarvon väheneminen. Otetaan esimerkiksi Pohjolan Sanomat ja Helsingin Sanomat. Vertaa niiden kokoa nykyään vaikka kymmenen vuoden takaiseen kokoon. Paperin tarpeen vähenemisen huomaa erityisesti Helsingin Sanomissa, jonka koko on nykyään vain kymmenes siitä, mitä se oli esim. vuonna 1080. Ps. Älä usko viikonloppuasiantuntijoihin.

    • Kannattamatonta..

      Toiminta loppuu veikkaukseni mukaan toukokuussa 2013 ja viimeinen joka lähtee tehdasalueelta sulkee portit.

    • mersu-mies

      olen itse ollut yli 30v kannattamattomalla painopaperipuolella.veikkauksesi on melko varmasti oikean suuntainen.huvittavinta koko hommassa on se,että kaikki saaren osastot yhteensä tekee vuositasolla tappiota.ei kauan toraenso kattele moista,joten lopareita odotellaan,mutta koska.pakkolomia on tänään luvattu ens kesään asti.kuulostellaan.

    • Tehtaa Aasiassa jo

      Taitaa vuonna 2013-2014 loppua Kemissä tehdastoiminta?

    • Olutta kiitos

      Muistaakseni viimeksi kun Tornion "Auguurit" tätä ennustivat, niin loppui kyllä tehdas... Kaljatehdas Torniosta. Apropos Lapparin maku onkin parantunut huomattavasti kun sitä ei enään valmisteta minkään lehmänkusiojan pintavedestä.

    • alasajo 2013

      Kuulin huhuja, että mittavat YT-neuvottelut käynnistyvät vuodenvaihteen jälkeen ja noin puolet tulee saamaan kenkää? Pitääkö paikkansa?

      • nikon kamu

        Turpa kiinni, näistä ei puhuta vielä. Ne tietää jotka tarvitsevat sitä tietoa!

      • 5+6

        Vai että ihan huhuja kuulit.....Voi pikkuista.

    • *Reima

      Tyhmempikin ymmärtää, että kun Kiinan paperitehtaat ovat valmiit ensi kesänä, niin sen jälkeen ei Suomesta enää "roudata" paperia Aasiaan vaan kaikki myytävät puunjalostustuotteet tulevat lähialueilta. Kaukaisesta Kemistä roudattu tavara ei ole enää parin vuoden kuluttua kilpailukykyinen, johtuen ihan jo logistisista asioista.

      • papermaker

        Logistiikkaa vielä ihan ikiomat poliitikkomme parhaansa mukaan vaikeuttavat direktivejä vaatimalla. Siis Suomen vihreät vaatimaalla vaativat Suomeelle tiukempia rajoja kuin esim. Välimeren maissa. Ennen se olisi ollut valtionpetturuutta ja siitä olisi saanut kuritushuonetuomion ja menettänyt kansalaisluottamuskensa.

    • ylikuntarajojen

      Täällä ilmeisesti toivotaan paperitehtaiden loppumista koska ne ilmeisesti sijaitsevat "väärässä" kaupungissa. Kannattaisi vähän miettiä mita toivoo koska koko seutukunta siitä kärsii jos tehtaille käy huonosti. Eipä näillä palstoilla järki pääse juurikaan loistamaan.

      • kemi.hyvä.paikka

        Just näin. Mitään aikaansaamattomien jorinaa koko ketju. Täällä ei voi vaikuttaa herrojen päätöksiin, seurauksia kyllä sitten kannetaan pitkään.

        Väitelkää vaikka siitä mikä on parasta lääkettä tripin saamiseen, lienee osalle kirjoittajista tutumpi aihe.

        Jos aiheessa haluaa pysyä, miettikää mitä täällä voisi tehdä työpaikkojen saamiseksi. Se työnteko taitaa olla kyllä joillekin kirjoittajille tuntematon ajanviete...

    • pronaturakemi

      Eikös se olisi viisainta että siirrymme kaikki työttömyyspäivärahoille. Ei saastuteta luontoa eikä raiskata metsiä. Lapin luonto säilyy..

    • setsuuri

      hohhoijaa!!!!Voi sitä kateuden määrää,ei se elämä näihin yhtiöihin lopu....jos yksi ovi sulkeutuu niin toinen jo avautuu ;=)

    • Puolet irtisanotaan

      Kuulin, että YT-Neuvottelut alkavat tammikuussa 2013. Pitääkö paikkansa?

    • 3+10

      Etkö jo väsy tuohon p.askan jauhamiseen????

    • Kuulin huhun

      Elokuussa tehtaan suljetaan lopullisesti. Näin minulle kerrottiin.

      • 17+6

        Ei näytä väsyvän.Tollo mikä tollo.

      • Kiina-Ilmiö 2013
        17+6 kirjoitti:

        Ei näytä väsyvän.Tollo mikä tollo.

        Itse taidat olla tollo, kun syyttelet muita. Fakta on kuitenkin se, että tehtaan duunarit saavat viimeisenä tietää mitä johto tekee ja suunnittelee. Jos lakkautamispäätöksiä suunnitellaan tai YT-Neuvotteluja, niin niistä kerrotaan julkisuuteen virallisesti vasta sitten kun niin julkistamisaika on eikä etukäteen.

      • 17+6
        Kiina-Ilmiö 2013 kirjoitti:

        Itse taidat olla tollo, kun syyttelet muita. Fakta on kuitenkin se, että tehtaan duunarit saavat viimeisenä tietää mitä johto tekee ja suunnittelee. Jos lakkautamispäätöksiä suunnitellaan tai YT-Neuvotteluja, niin niistä kerrotaan julkisuuteen virallisesti vasta sitten kun niin julkistamisaika on eikä etukäteen.

        Ja toinen valopää.MISTÄ TEITÄ IDIOOTTEJA SIKIÄÄ????

    • ukkoherra

      Pohjoisen paperi ja kartonki menee nyt erittäin hyvin kaupaksi, ei mitään syytä pelkoon, että duuniit loppuisivat.

    • faktat kehiin

      Kun Kiinan paperitehtaat ovat valmiit, niin Pohjolasta ei kannata rahtikustannusten vuoksi rahdata paperia/sellua enää valtamerten yli. Toiminta Kemissä loppuu viiden vuoden sisällä ja tämä on fakta.

      Jos ette usko, niin lyökää faktoja pöytään.

    • 5 v suunnitelma

      Kemin tehtaiden markkinat ovat lähialueilla, ei valtamerten takana.

    • kerrataanpataas

      Täällä ilmeisesti toivotaan paperitehtaiden loppumista koska ne ilmeisesti sijaitsevat "väärässä" kaupungissa. Kannattaisi vähän miettiä mita toivoo koska koko seutukunta siitä kärsii jos tehtaille käy huonosti. Eipä näillä palstoilla järki pääse juurikaan loistamaan.

    • vanha kalusto

      YT:t kuulemma käynnistyvät mittavasti maaliskuussa 2013 ja säästöjen johdosta noin puolet tullaan irtisanomaan, pitääkö paikkansa?

      • työtön.

        Hyvä vaan jos paperimiehet saa kenkää. Loppuupahan se vittuilu ja ylpeily ...

      • Minä maailman napa
        työtön. kirjoitti:

        Hyvä vaan jos paperimiehet saa kenkää. Loppuupahan se vittuilu ja ylpeily ...

        Ja ihan kaikki teollisuus saa loppua ja sittenpä ei teillä palvelualoillakaan ole töitä puhumattakaan kunnan ja valtion viroista, kun ei ole enään verotuloja ja sitten ei kellään ole rahaa enempää, kuin minulla, siihen tosiaan loppuu ylpeily ja omistusasuminen.

    • kingdom of tornedal

      Paperitehtaat siirretään kaikki Tornioon. Siitäs sitten saitte. Tämä on varma tieto.

    • mentally 14

      Tärkeää raskasta teollisuutta käytetään täällä aseena keskenkasvuisten egopönkitys -kinasteluissa...
      olette luusereita kaikki jotka tehtaitten alasajoja toivovat, siis sekä Tornioon että Kemiin.

      • työllistetty

        Jaa on tänne sentään joku eksynyt joka tietää millä Suomi on rakennettu ja millä se elää tai kuolee. Jos vienti loppuu, niin silloin loppuu koko Suomi. Silloin on aivan sama liittyä vaikka Ruotsiin tai Venäjään.

    • pap.mies

      Älkäähän nyt työttömät viittikö.mä teen vielä silloinkin paperia ko teän lapset nostaa sissi tukia niinku vanhemmatkin.

    • totuutta etsimässä

      Nyt taitaa olla kermaperceet hiljaa kun totuus alkaa valjeta ja tietoa on jo sanomalehdissä. Loppu häämöttää jo. Toimintaaa jatkuu korkeintaan pariksi kolmeksi vuodeksi.

    • nooh, kommentteja?

      Lomautukset ja irtisanomiset eivät koske ikinä Kemin paperimiehiä hah hah ha

      http://yle.fi/uutiset/lomautuksia_ja_uusia_yt-neuvotteluja_veitsiluodossa/6506589

      • Suhdanne

        Joka alalla lomautetaan, eivät paperimiehet siitä poikkeus ole eikä siinä mitään ihmeellistä ole. Siihen vaikuttaa maailman talouden tilanne. Välillä on noususuhdanne ja sitä seuraa laskusuhdanne, jota seuraa noususuhdanne... Näin on ollut maailman teollistumisesta alkaen. Jos paperiala ei lomautettaisi, se olisi poikkeus ja siinä olisi ihmettelemistä. Mitä irtisanomisiin tulee, ne koskevat toimistoväkeä, merkonomeja, merkantteja, työterveyshoitajia, lääkäreitä yms.. Niitä onkin liikaa ja niillä on kohtuuttoman suuri palkka. Jos niitä voidaan vähentää, voidaan paperimiehille maksaa enemmän. Paperimiehet tekevät tuottavaa työtä.

    • Ei ymmärrä.

      Eikö sieltä Stora-Ensolta lähtenyt porukkaa laittamaan konetta käymään jonnekkin ulkomaille,ette olis lähteneet näin siellä alkaa kone jauhamaan ja itse aiheutitte vielä nopeammin oman työpaikan sammumisen.melko torkaa porukkaa sitten itketään ja valitetaan.

      • ulu6

        No jos oulu lasketaan ulkomaaksi.

      • Suhdanteen orja

        Vastaus sille, joka ei ymmärrä. Jos ei olis lähtenyt, kyllä lahtarit eli kokkarit olis hommannut asentajat muualta. Ei se olisi asennuksia viivästänyt tai estänyt. Siitä pitävät huolen kaiken maailman johanna vartiset.

    • Saarilainen

      Kyllä lähti ulkomaille Kemin tehtailta koneita asentamaan ja myös käynnistämään jopa niinki kauas kuin URUKUAAN,että näin se työmies paskantaa omaan pesään.Olkaa vain nöyriä,työn antaja kusettaa teitä ja kovalla kädellä ja kohta ollaan kortistossa.

    • mää vaan

      Ainahan se Lahtari on työväen selkänahasta repinyt voittonsa. Minkäs sille enään voi, varsinkin kun työkansastakin osa lahtarin kätyreitä.

    • Kapitalismi.

      Niinpä niin ja joopa joo,turha teidä on kitistä mistään lahtareista tai kapitalististä olkaa hyvillään että ne on työllistäneet laiskat jätkät ja maksaneet vielä hyvää palkkaa.ei ole paljon työt häirinneet,yksityinen työantaja ei olis katsonut päivääkään tommosta peliä.

      • tosi on

        Ja hah.Hyvää hyvyyttään ei kapitalisti mitään anna tai tee.Taskuun tulee voitot aina.

    • Kapitalismi.

      Niinhän ne tulee,mut niin se tulee sullekkin tai toinen vaihtoehto on että menet Kortistoon ja syöt kaurapuuroa ja näkkäriä.

    • Pankakaulalle.

      Eihän semmoista Bisnestä kannata pyörittää joka ei tuota voittoa,sillähän nyt ollaan tässä tilanteessa että yhtiö RÄMPII SUOSSA.

    • 30 v paperitehtaalla

      Vain tyhmä uskoo siihen, että paperikoneet pyörivät Suomessa jatkossakin nykyisellä työvoimalla ja täydellä teholla.

      Fakta on se, että suurin kysyntä on Aasiassa ja Etelä-Amerikassa ja sinne ei yksinkertaisesti ole enää lähitulevaisuudessa kannattavaa rahdata laivoilla paperia, joka on tuotettu suomalaisella työvoimalla. Hinta ei ole kilpailukykyinen, joten siitä syystä uusia paperitehtaita perustetaan ympäri maailmaa ja lähelle asiakkaita.

      Suomessa on puuta, mutta nyt pitäisi keskittyä jatkojalostamaan puuta muulla tavoin kuten vaikkapa Design huonekalut, hirsimökit jne.. Jotka eivät ole halpaa bulk-tavaraa. Niille lyötyy kysyntää jos laatu on hyvä ja hinta kohtuullinen.

      Paperilla ei ole VIENTITULEVAISUUTTA Suomessa ja tämä on faktaa.

    • im tosi

      ei kannata itkee, aina voit alkaa lahtariksi eli yrittäjäksi.

    • muita menee duuni

      Niillä kävi tuuri, jotka siirtyvät paperitehtaalta eläkkeelle tänä vuonna.

      • muita menee

        Etkö pikkuinen muuta keksinyt????

    • Steel is beatyfull

      Täällä on paperimiehet elvistelleet vuosikausia, mutta mites nyt suu pannaan kun lomautukset edessä ja duuniakaan ei voi vaihtaa kun ei osaa muuta kuin paperitehtaan hanttihommia, joita ei kunnon töissä tarvita.

      • Romper Stomper

        Mitäs siinä sitten ku eläkkeelle vaan. ; )

    • arkittamo

      Olen paperimies ja otin viime kesänä yli 300 000 velkaa asuntoon ja autoon.
      Nyt näyttää siltä että työt menee alta ja jäljelle jää vain iso laina. Mitä teen?

      • Onnea matkaan

        Kemin katonrakentajilla menee hyvin, jos on kokemusta, käy kysymässä.
        Toimitusjohtajalle kyllä kelpaa, jos vain saa tarpeeksi kehuja ja huomiota.
        Laskutukset hoitavat "miehenpuolet" älä vaan näytä kiinnostustasi tj: n.

    • 1+17

      Mietippä sitä tollo.

      • Kasvunvaraa näköjään

        Taas näitä kotiseinien tuijottelijoita, jotka eivät vaivaudu muuta, kuin arvostelemaan
        muita.

    • osdyk4

      Mietippä itse sitä, että mistä saa paperimies töitä, jos on istunut 15 valvomossa ja se on ainoa "ammattitaito" mitä osaa.

      • niin katsos

        kun jonkun täytyy siellä valvomossa istua, muuten ei paperia tule.

        Aivan kuin tuolla tehtaalla on paljon valinnanvaraa. Kun työnantaja sanoo, että istu valvomossa, nii sillon pitää istua tai muuten saa kenkää.

    • ryhtiä jos voisi

      En ole paperimies mutta tuo teollisuudenala tuo työtä ja vaurautta myös näille negatiivisen ajattelun pelleille.

    • uudistuksia tulee

      Mitä YT tuo tullessaan? Potkut yli puolelle tehtaassa, joten työnsä säilyttäneet joutuvat nyt todellakin raatamaan niska limassa ja koko työvuoron?

    • Arkittomolle 15-3-13

      Ensiksi sanon sulle,että 300000 tuhannen lainaa ET SAA VAIKKA OLISIT KUINKA ARKITTOMOLLA TÖISSÄ ja toiseksi vielä Autolaina mitä sinä sillä teet PERSEAUKINEN jätkä,Aja millä pystyt,osta Auto sitten kun sinulla on hynää,niin se pitää muidenki tehdä,äkkirikkautta ei ole.

    • 768qwöä7

      Kateelliset selittää.. Kun paperimies vie naiset ja tienaa tuplasti teitä enemmän.

    • gggg

      jos köyhä, ei oo nöyrä, niin kohta se on tosi köyhä. Ottamatta kantaa yhteenkään edelliseen keskusteluun. V***n yksoikoset rahan perässä kulkijat.

    • YT:t pajusaareen
      • Luetun ymmärtäminen.

        YT:t koskevat Metsä Woodia. Montako työpaikkaa Metsä Woodilla mielestäsi on Pajusaaressa?

      • Ohi meni
        Luetun ymmärtäminen. kirjoitti:

        YT:t koskevat Metsä Woodia. Montako työpaikkaa Metsä Woodilla mielestäsi on Pajusaaressa?

        Ohi meni onneksi. Tällä kertaa... mutta koska paukkuu seuraavan kerran on vain ajan kysymys. Tämä on sitä konsernien ihanuutta, päätökset tehdään jossain aivan muualla kuin tehdaspaikkakunnilla

    • paperi loppuu

      voi voi.. Ei taida nämä noin 50 vuotiaat "Tehdasjätkät" enää muille aloille työllistyä?

    • mersu-mies

      saattapi olla ettei tarvettakaan työllistyä enää,jos kultalanka katkeaa.yli 30 vuotta hunajata jo veiskassa.

    • 87+45

      Kyllä se näin vain on, että Kemissä tehtaat loppuvat 2-3 vuoden sisällä ja sen toteamiseen ei tarvitse olla ennustaja. Tehtaat tullaan ajamaan suurelta osin alas.
      Suomeen ei olla rakentamassa uusia paperitehtaita ja se kertoo jo jotain. Vanhat tehtaat saavat pyöriä vielä hetken ilman suurempia investointeja. Se mihin monikansalliset yhtiöt panostavat nyt ovat Etelä-Amerikka ja Aasia, joissa työvoima on halpaa ja kysyntää riittää. Paperin rahtaaminen Suomesta Kiinaan ei ole kannattava business ja sen tietävät kaikki.

      • Kiinaanko lähdettävä

        Paljon on teollisuutta lähtenyt. Lieneekö tekstiiliteollisuutta juuri enään suomessa. Kuka meidät kohta elättää ? Onko mentävä itsekin Kiinaan ?

      • papru11

        Paljonkohan Suomesta viedään paperia Kiinaan? Ei taida olla montaakaan kappaletta.

    • Häppu loomottää

      Niin kun tuota 10 vuotta putkeen samaa ennustusta laulaa niin ehkäpä se joskus toteutuukin. Tosin viimmeksi kun jotain suljettiin niin suljettiin Torniosta kaljatehdas... Tekee ne yhtä hyvää terästäkin siellä Kiinan suunnalla. Kyllähän ne varmaan jossakin vaihteessa lopettaa tuon paperin teon, mutta aikaväli lienee 15-20 vuotta, koska paperin valmistus täällä olisi pienessäkin mittakaavassa jollekkin tuottoisaa ja yhtiöt eivät voi poltetunmaan taktiikka suorittaa ja räjäyttää tehtaita. Sitäpaitsi kenelle kepulais isännät sitten puunsa myyvät

    • Polttopuiksi

      Tämä tosi, ei ainakaan ostaa kannata metsää enään. Paremminkin hyvän sään aikana eroon. Mennyttä maailmaa.

    • säälittävääää

      Kertaus:
      Täällä ilmeisesti toivotaan paperitehtaiden loppumista koska ne ilmeisesti sijaitsevat "väärässä" kaupungissa. Kannattaisi vähän miettiä mita toivoo koska koko seutukunta siitä kärsii jos tehtaille käy huonosti. Eipä näillä palstoilla järki pääse juurikaan loistamaan.

    • totuus ei pala

      Kukaan ei toivo paperitehtaiden loppumista, mutta ei sitä kannata laittaa päätään pensaaseen ja olla hiljaa tärkeistä asioista. Parempi että myös näistä paperitehtaiden asioista keskustellaan jolloin duunarit voivat valmistautua uuden työn tai koulutuksen hankkimiseen.

    • upsalaan

      Aivan kukaan ei toivo tehtaiden loppumista, se olisi surullinen juttu. Kuitenkin Veitsiluodon tehdas ei ole kilpailukyvyssä kärjessä ja uhka leijuu päällä, sitäkään ei voi kiistää.

      Aina haukutaa herroja ahneiksi ja lyhytnäköisiksi mutta kyllä nämä meidän kylän kommunistitkin aikamoisen ahneita ja lyhytnäköisiä ovat.

    • p8spös

      Harmi kun tehtaat lopetetaan, mutta se on fakta jonka kanssa joutuu elämään.
      Nyt kannattaa paperimiesten etsiä itselle opiskelupaikka tai toinen työ.

    • tukkijätkät

      Viimeinen vuosi ennen savottaa..

    • jahve amen

      Nyt kannattaa kaupungin virkamiesten ja yhtiöiden prosessimiesten miettiä, mistä leipä 3 vuoden päästä. Se on nimittäin lähtölaskenta alkanut teille kaikille. Kemi liitetään Tornioon ja ne sanovat kaikki ei-lestat virkamiehet. Ainakin Stora-Enso on jo
      päätökset tehnyt, mutta ei vielä julkista niitä. Sisältö on Tuotannon alasajo ja tehtaan sulkeminen Veitsiluodon saarella. Karihaarassa ei kannata nauraa, sielläkin on omistajalta rahat lopussa, kohta se on laitos kiinni.

      Lakkautetaan koko paska.

    • mersu-mies

      jou,terkkuja tehtaalta.aletaan loppuviikosta remonttiseisokkiin.n.600 siirtotyöläistä tulee muutamaksi päiväksi duuniin,sit taas täyttä höyryä kohti seuraavaa supistus ilmoitusta.saa nähdä kuinka kauan mennään täysillä.35 vuotta jo takana täällä.viimeset 10 vuotta nettiasiantuntijat olleet kultalankaa lopettamassa.itellä on pakka jo kunnossa,mutta nuoria velkaveijareita huolettaa kyllä.

    • insinööri (nainen)

      vuosikymmeniä olen seurannut mielenkiinnolla Kemin kahta tehdasta, toivon vaan etta jaksavat edelleen tuottaa paperia maailman markkinoille ja pitää rattaat pyörimässä, jos näitä ei olisi niin mitenkähän käy... kun tehtailla on huoltohommat menossa niin hotellihinnoissa sen tuntee, vanhat hotellit, mutta hinnat on kovemmat kuin esim. Oulun uudemmissa hotelleissa!

    • Inside Infoman

      Jouluun mennessä ovat ovet kiinni, näin kuulin tänään puhuttavan varman tahon suusta.

    • Jytkäri

      YT:tä pukkaa.. Maksimissaan 50 henkilöä lähtee. Koskee koko saarta ja kaikkia henkilöstöryhmiä.

    • Stora Enso vähentää

      "Stora Enson pian aloittamat yt-neuvottelut koskevat Veitsiluodon tehtaiden koko henkilöstöä. Veitsiluodon työntekijöiden pääluottamusmiehen Jouko Suomalaisen mukaan työnantajan tavoitteena on, että sadasta vähennettävästä paikasta kohdistuisi Kemiin 50, Ouluun 20 ja Anjalankoskelle 30.
      "

      http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194818930555/artikkeli/stora enso vahentaa sata tyopaikkaa.html

      YT:t päälle tärähtää ja löysät selluköpillä punttiin pärähtää. Mutta hei, eihän tämän pitänyt olla mitenkään mahdollista? Työnnetään vaan porukalla päätä syvemmälle pensaaseen ja hoetaan jotain kivaa mantraa.

      Joko seuraavaksi on Pajusaaren vuoro? Eihän ne nyt ainakaan koko tehdasta voi lopettaa niinkuin Kemijärvellä tai Kaskisissa? Eihän?

    • sisäpiiri tietää kyl

      ollaan jo pitkään tiedetty että tehtaat lopetaan ja on vain ajan kysymys milloin se tapahtuu. Joka tapauksessa vuoden sisällä!

    • mersu-mies

      joo,koneet loppuu aikanaan,nyt lähtee toimihenkilöitä,ja toimiston porukkaa.helppo yhdistellä oulun kanssa.saa nähdä milloin tuottavaa porukkaa taas rukataan.voi ollaitelläkin lähellä.

    • Tavarat pakattu

      Tehtaat lopettaa vihreiden ja Vihervasemmiston suojeluvaatimukset.

    • Mersu-mies

      Ohenevat markkinat ne määrää missä mitäkin kannattaa tuottaa.ei komukat ja vihreet ole kuin rakkeja näin isojen asioiden alla.

    • mersu mies määrää

      Mersu-mies nämä asiat päättää, turha teidän muiden huudella. Vuosia olette täällä ruikuttaneet.

    • Vientikartonki

      Huomenna storan osari.jokohan piisaa tämä tappiollinen puuhastelu.

    • 1+2

      Storan osareihin nyt ei paljoa ole luottamista. Ne tehdään kirjanpidollisesti(väärentämällä) näyttämään juuri siltä miltä milloinkin halutaan.

    • uusi työ

      Paperimiesten kannattaa siirtyä Turskan pyyntiin.

    • Jeppistä jee

      Vai vielä lopettaa.. Pajusaareenhan haetaan nytki lisää porukkaa töihin..

    • kannattamatonta

      135 vuotias saha lopettaa siis toimintansa.

    • 10"

      Onko Renlundin rautakauppa lopettanut toimintansa Kemissä?

    • työt loppuvat
    • metallimies, tornio

      YT-Neuvottelut ovat vasta alkua..
      2014 kaikki toiminta tehtaiden osalta loppuu Kemistä ja tämä on uutisista saatu tieto, joten repikää siitä

    • lappi konkurssiin

      ja uusimman uutisen mukaan Outokumpu vähentää ihan sikana väkeä Torniosta.

    • Työ kunniaan.

      Olisitta aikoinaan tehneet töitä ettäkä venkoilleet olleet sairauslomalla tai lakossa,tässä näette tuloksen.Nyt voitte sairastaa aivan vapaasti ja voitte mennä minne hyvänsä.

    • varma tieto

      Täällä on taas joku uimahallin saunan tietotoimisto vauhissa.

    • Mersu-mies

      Näin on.tehtaiden kohtalon yleensä kuulee ekana prismassa eläkeläisiltä,tiedon varmuus riippuu aina siitä mitä on tarjouksessa.painetaan me pojat hommia ja ylkkää kellä vielä veiskassa kultalanka juoksee.kovat on ajat muttamyös pojat.täysiä vaan loppun asti.

    • juu4

      Haistakaa jo v....u,aivan sama mitä tapahtuu. Tollot jauhaa täällä p.....aa.

    • Kauppias Jokke

      Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja näin käy myös Veiskalle ja Kemarille.
      Suuri kysymys on, että mistä korvaavaa työtä paperimiehille jioilla ei ole pätevyyttä muille aloille ja kuka nyt yli 50 vuotiasta työntekijää muutenkaan palkkaisi joka on koko työuransa istunut monitorin ääressä ?????

    • Mersu-mies

      Onko eläkeläisillä varmaa tietoa vielä prisman infosta. Ihan vaan sillä että teenkö isotvai pienet eväät huomiseksi, ettei vaan kesken päivän tehdas loppuisi.olishan se noloa tuoda eväitä kotiin takasin,35 vuotta on eväitä tehtaalla syöty joko kohta loppuu.ei yli 50v ihmisen tarvi rahan takia enää työllistyä jos on kymmeniä vuosia täällä ollut.ne huolet on nuorilla.

    • muutto etelään

      Veiska, Posari ja Kemari ???

      MItä jää jäljelle? Kaupungin virastot, muutama kauppa ja ravintola.
      Upea tulevaisuus?

    • 2014 loppuu

      Sääli jos toiminta loppuu jo ensi vuonna?

    • sisäpiiristä kuultu

      Pitää paikkansa huhu, että tehtaat ajetaan alas ja suljetaan kesällä 2014 ??

      • Huhuhuu

        Kaikkien huhuilijoiden suussa maistuu kakka.huhuu kemin kaupungintalosta tehdään hotelli huhuu varma huhuu.

    • Työtön.

      Sehän on aivan selvä Stora-Enso loppuu aivan varmasti ei paperia tarvita kuin peräpään pyyhkimiseen tai ei siihenkään enään koska on alapään ruiskut joilla voi asian hoitaa.Nykyaikana on kuulema sähköiset viestinnät..Helmi lehti loppuu samoiten kohta myös Pohjolan-Sanomat,Myrskyvaroitus on tänään annettu ei näytä hyvältäi.

    • työläonen

      Käsittämätöntä jupinaa näiden raja kuntien välillä... Tolloja ootte toivokaa jumalavita ettei tornion/kemin tehtaita alas ajeta prkl.. Teitä olen tässä kuntien väliä ajellu 23v töihin että repikää nulikat siittä liikenne on molenpiin suuntiin ja ympäriltäkin aika paljon ihmisiä työskentelee kunnissa kemi/tornio. Joskus oli laskettu naapuri kuntien työntekijät lehdessä oikeen (pohjolan sanomat) kemissä käy yli 1300 noi ja torniossa 400 henkilöä ulko kunnista leipänsä tienaamassa joten mitä te päätä täällä auvotte. Kyllä nää tehtaat on molemmille ja useille ihmisille tulonlähde... Jos nää lakkautetaa lähtee täältä kaikki ja se uhka on kaikkien tehtaiden 3 tehtaan päällä... Kemin kaivos ei pysty työllistää tuhansia ihmisiä.

    • joup

      Eikös tuo loppukuusta terästehtaankin tulos julkisteta ! Toivotaan ettei satu monelle kovin pahasti työelämässä.....

    • toiminta loppuu

      Loppu lähestyy Veiskassa ja taas pistetään ihmisiä kortistoon.

    • työt loppuu

      Lehdessä tosiaan on ollut juttua siitä, että kortisto odottaa osaa paperimiehiä.
      Saa nähdä milloin toiminta loppuu Kemistä kokonaan?

    • nimi98

      Veitsiluodolla niinkin laitetaan lappu luukulle seuraavan viiden vuoden aikana,mutta kemiyhtiötä ei lakkauteta ja siellä saatetaan se sahakin aukasta uudestaan 10-vuoden sisällä,jos markkinat paranee.

      Sellua menee ja kartonkia maailmalle kemarista,mutta veiskalla on muuallakin niin paljon toimintaa,että johtajia kiinnosta tulos,jos se ei tee 1000miljoonan voittoa.

      Sääli tälle alueelle. Lukekaapa googlesta miten kävi kaskisille vuosikymmen sitten. Nykyään pienin kaupunki suomessa ja oli 90-luvulla yhtä suuri,kuin kemi "parhaimpina aikoina" n.30 0000 asukkaalla.

    • tehtaat kiinni

      Ensi vuonna loppuu kokonaan?

    • KeminKohtalo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe