Ennakko- ja jälkioireet

Millaisia teillä

Itselläni kesä on pahinta migreeniaikaa, talvella kohtauksia ei juurikaan ole (kerran kuukaudessa tai kahdessa). Maaliskuulta alkaa kohtaukset tihentymään ja kesällä kohtauksia on muutamia kuukaudessa.

Nyt on ollut kausi, että viime viikolla sain migreenikohtauksia 3 kertaa ja sama homma edellisillä viikoilla. Nyt tuntuu, että pää on ihan sekaisin ja olen aivan puupökkelö.

Miehenikin kysyi miten olen niin vaisu ja apaattinen. En tiedä itsekään miten en puhu enkä tee mitään. Eilen aamulla oli viimeisin migreenikohtaus johon otin täsmälääkkeen ja kohtaus meni ohi reilussa tunnissa. Sitten eilen illalla alkoi taas sellainen ihmeellinen puupökkelö olo, mieli maassa, apaattinen ja hiljainen. En jaksa puhua mitään enkä tehdä mitään. Tuntuu, että ajatuskaan ei kulje kunnolla. Välillä vihlaisee vasemmalta puolelta päästä, en tiedä onko tulossa migreeni taas vai onko tämä jälkivaihetta eiliseltä?

Tajusin vaan, että tämä migreenihän on täysin paska sairaus. Vähän on stressiä niin siitä seuraa migreeni, kuukautiset aiheuttaa monen päivän migreenin, valvominen, liian pitkään nukkuminen, tietyt ruoat, ruoan väliin jättäminen, kova urheilu, ukkonen jne jne....

Lisäksi ihmettelen kuinka paljon migreeniin liittyy muita oireita kuin päänsärkyä. Esiintyykö teillä migreenipotilaat ennakko tai jälkioireita? Millaisia ne ovat ja onko rajuja, kauan kestävät jne..?

Minulla on usein monia tunteja ennen päänsärkyä kamalan kärttyinen olo tai sitten käyn tosi ylikierroksilla, siivoan niin nopeaa ja rajusti, että melkein maljakot putoaa pöydiltä imurin hakatessa huonekaluja. Myös luonteenmuutos tapahtuu, muutun ihan kamalan hermoheikoksi, että äkkiä nyt tehtävä kaikki, heti nyt ja en kestä mitään silloin.

Sitten sen yliaktiivisuuden jälkeen iskee kamala haukottelu ja täysin vetämätön olo mitä ei voi edes oikein kuvailla. Sellainen olo, mikä ei ole normaali väsymystä vaan siis täysi uupumut. Sitten alkaakin migreeni.

Migreenin jälkeen olo on kamalan kulunut ja pöhöttynyt. Naama on turvoksissa ja olo tosi alakuloinen ja väsynyt. On tunne, että tekisi mieli vetäytyä jonnekin koloon toipumaan ihan yksin. Tämä olo saattaa kestää päivän!

Onko muilla tällaisia???

Tuntuu, että kesä on ollut yhtä ennakko-oireilua, päänsärkyä ja jälkioireilua. Mikä tätä kesällä laukoo näin pahasti?

Onko teillä koskaan esim. ennakko-oireita ilman päänsärkyä? Voiko niinkin tapahtua? Olisi mukavaa keskustella näistä migreeniin liittyvistä muistakin oireista kuin päänsärystä.

17

12240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ketjun aloittaja.a..

      Kukaan ei vastaa, mutta jatkan sitten itse vielä kirjoittamista koska olen huolissani ja harmissani tästä asiasta. Siis pääni tuntuu kertakaikkiaan ihan pöntöltä. Kävin koiran kanssa lenkillä, tuntui niin pöllistyneeltä olo tuolla. Sellainen säikähtänyt, hölmistynyt ja yksinkertainen olo. Ihan kuin ei kävisi ihan täysillä.

      Olen yksinkotona ja väsyttää valtavasti. Siis aivan veto poissa. En viitsi mennä nukkumaan tähän aikaan joten istun sohvalla silmät päässä seisoen ja odotan onko tulossa migreeni vai onko tämä migreenin jälkivaihetta?

      Ajattelin alkaa pitämään jotain päiväkirjaa kohtauksista ja oireista, sekä syömisistä tai stressistä, että saisin jotenkin hahmotettua mikä johtuu mistäkin. Tosiaan viimeiset pari viikkoa ovat olleet jatkuvaa migreeniä ja yksi päivä väliä ja taas kohtaus. Laukaisi kuukautiset ilmeisesti ja ehkä stressi päälle.

      Ja eilen aamulla jo herätessä naama turvoksissa ja sellainen tönkkö, kankea olo ja päänsärky alkoi sykkien silmän takana aamulenkillä. Siihen otin särkylääkkeen ensin ja sitten perään täsmälääkkeen ja kohtaus meni reilussa tunnissa ohi, mutta olin koko illan hiljainen ja vetäytynyt. Oli aika ikävää olla sellainen tolvana koska olin sosiaalisessa tilaisuudessa koko illan. Yritin jutella normaaliin tapaan,mutta jouduin pakottautumaan, että puhun kun tuntui siltä, että halusi vaan istua ja tollottaa. Tuntui, ettei jaksa seurata keskustelua eikä osallistua. Siispä suurimman osan ajasta istuin typerän näköisenä hymyillen tekohymyä ja nyökytellen toisten jutuille, että näyttäisi edes siltä, että olen perillä keskusteluista.

      Tänä aamuna heräsin ja taas olo oli tosi kömpelö ja seisahtunut. Niskaa särki, pää tuntui puutuneelta ja haukottelin enkä meinannut millään jotenkin herätä vaikka istuin. Silmätkin ihan turvoksissa. Sitten alkoi tuntua tuntemuksia päässä vasemmalla puolella mutta särki myös niskaa ja en tiennyt mistä kyse, niin otin sirdaludin joka minulle on määrätty siihen, että usein migreeni saa niska ja kallonpohjanlihakset ihan kireiksi ja laukoo sitten entisestään kohtausta.

      Nyt ei satu enää niskoihin, päässä vihloo jos kumarrun tai teen nopeita liikkeitä. Välillä meinaa sykähdellä silmän takana vasemmalla puolella, mutta kipu ei tule kunnolla päälle. Kuuluuko tällainen migreeniin, ettei kipua välttämättä tule?

      Itselläni migreeni on vaihdellut. Sairastuin nuorena tavalliseen migreeniin 16 vuotiaana ja se muuttui auralliseen migreeniin 23 vuotiaana. Kun migreeni vaihtoi muotoaan niin sain elämäni ensimmäistä kertaa monen päivän aurallisen migreenin. Se alkoi joka aamu uudestaan sahalaitakuvioiolla ja sitten kovalla päänsäryllä. Minua hoidettiin useasti ensiavussa koska en saanut kohtausta katkeamaan ja kipu oli todella kova ja aura.oireet pelottivat minua kovasti. Nyt taas aurallista migreeniä ei ole esiintynyt kahteen vuoteen, mutta pelkään yhä auran tulemista. Se oli minulle oikeasti suuri pelon ja ahdistuksen aihe, koska pelkäsin aina kuolevani johonkin tukokseen tai aivoverenvuotoon. Oli pelottavaa kun näkökyky muuttui sillätavalla ja puhekin tuntui tulevan miten sattuu. Samoin toinen puoli kasvoista tuntui oudon puuduttavalta.

      Nykyisin sitten kuukautiset laukaisee kohtauksia 3 päivää ennaen ja pari päivää jälkeen. Samoin kesä ja joku kelin muutos. esim. nyt on tosi painostava ilma ja ihan kuin ukkosta ilmassa ja mun pää on täysin seis. Kyllä itse pelkään vähän tätä migreeniä vieläkin ja esim. nyt tuntuu, että onko tämäkään ihan terveellistä kun aivan veto pois ja mitään ei jaksa tehdä ja ajatuskin ihan yhtä tyhjää.

      • khjtlnbv

        Tuttuja juttuja. Mä oon kans ik ilman syytä ärtyisä, mies arvaa heti et jaahas migreeni tulossa. Tai site huomaan, et jos vaikka luen lehteä,
        tv on päällä ja siihen viel 3. ärsyke et mies alkaa puhua mulle. haluan lähtee pois paikalta, ANTAKAA OLLA RAUHASSA.
        Tuttua myös älytön haukottelu ja hirvee väsymys iskee, silloin on paras ottaa täsmä ja tulehduskipulääke ja sanoa muille hyvää yötä ja tulpat korviin, vaik kello ois mitä.


    • tuula-neiti

      Kesä on minullakin pahinta aikaa, ilmeisesti valoisuus edesauttaa migreenin puhkeamista. Ennakko-oireena kaikki hajut alkavat käydä päähän pahasti, myös sellaiset mitkä ovat normaalisti miellyttäviä kuten kahvin tuoksu. Hajusteet pystyvät myös aiheuttamaan minulle migreenin ja siksi kartan visusti kaikkia hajustettuja tuotteita. Joskus näkyy silmissä välkkyviä valoja migreeniä ennakoivina oireina. Jälkioireina ei oikeastaan ole mitään muuta kuin väsymystä ja migreenilääkkeiden aiheuttamat vatsakivut.

    • estolääkitys

      Ilmeisesti reagoit lisääntyneeseen valoon. Lisäksi kesällä voi lämpötila ja nestetasapaino aiheuttaa omat kuvionsa migreeniin.
      Päiväkirjaa kohtauksista, edeltävistä ja seuraavista oireista kannattaa pitää, samoin lääkityksestä, levosta, liikunnasta, saunomisesta, ruoasta yms.
      Tutkiminen olisi varmaan aiheellista ja estolääkitys kesäksi. Ovatko särkylääkkeet jo osasyyllinen särkyyn?
      Suosittelen siis menoa lääkäriin.

    • Migreenipotilas

      Mulla hyvä merkki milloin alan oireilemaan migreeniä - haukottelen ja olen hieman sekava. Tietysti sininen tai kullan värinen väri vilahtaa silmissä.

      Mulla joka kuukausi mensujen aikana migreeni.

    • gfhj

      Minulla on sitten taas toistepäin,että syksy,talvi ja kevät ovat pahempia vuodenaikoja migreenin suhteen.
      Ilmeisesti se vaan johtuu vilkkuvaloherkkyydestäni. Pimeällä aikaa on niin paljon keinovaloissa oloa,joka pahentaan tilannetta. Kesällä tunnen oloni paremmaksi. Migreeniä on silloinkin,mutta jollain tavalla se on paremmin kestettävissä. Merellä olo ilman auringonlaseja kyllä tekee tehtävänsä kesälläkin.

    • NoLightNoSmell&Sound

      Täällä yksi migreenistä kärsivä.Kesä on vaikeampaa aikaa, jos on lämmin, ukkosenilma tulossa ja se aurinko, migreenikohtaus iskee varmasti. Lisäksi esim. jäädessä pidemmästä työputkesta vapaalle sekä nuo kuukauden suosituimmat tuovat mukanaan migreenin. Silmäni ovat niin valonarat, että pidän aurinkolaseja lähes aina.
      Kohtausta enteilee yleensä hajuaistin terästyminen, äänet kuuluvat monenkertaisina, muutun ärtyisäksi, haukottelen haukottelemasta päästyäni näkökentässäni vaeltaa mustia tai vaaleita pilkkuja.
      Minulla on migreenilääkitys, mutta migreeneihin on tullut se ongelma, että kohtaus ei laukea edes silloin, vaan olen joutunut sairaalaan tiputukseen, jossa suoneen tiputetaan migreenicoctail. Jälkitila voi kestää useamman päivän. Puhe saattaa olla epäselvää, käden motoriikka ei toimi normaalisti ja joudun välttelemään useamman päivän ääniä, hajuja, fyysistä rasitusta. Kaikenkaikkiaan hyvin invalidisoiva vaiva.

      • 45 v auramigreeniä

        Mulla migreeni ollut jo 45 v. Välillä pysyy kuukausia poissa, välillä tulee viikottain. Aikoinaan oli kausi että se tuli joka päivä, ja kun kohtaus loppui niin saattoi alkaa samana päivänä uudelleen. Se oli raskasta.
        Olen yrittänyt silti olla välittämättä siitä ja jatkaa elämää normaalisti niin hyvin kun pystyn myös kohtauksien aikana. Otan tavallista särkylääkettä eli aspiriini on kuulemaa ok. Tosin näkökyky menee joka kerta osin molemmista silmistä, alkaa kirkkailla ,välkkyvillä, värillisillä sahanlaitakuvioilla jotka suurenevat ja suurenevat ja sitten menee puole näkökentästä. Tuntuu silmissä tukkoiselta ja sekavalta. Yhteen aikaan hahmot näkökentässä ja tv:tä katsoessa vääristyivät ja väreilivät, ja aina menee sitten puolet näkökentästä kokonaan. Välilä puhe puuroutuu. Raajoja pistelee, suun seutu puutuu. Kerran en tuntenut toista kättä ollenkaan yli puoleen tuntiin. Näin on menty ja tullaan varmaan menemään. Ainoa positiivinen asia on se että päänsärky ei ole tuskallista, selviän tavallisella särkylääkkellä, eikä tule myöskään oksennuksia. Olen vain väsynyt, haukotuttaa, pirun vihainen, hermostunut, ahdistunut jne eli tällaisia ennakko-oireita mutta joskus alkaa aura tulla kuin kirkkaalta taivaalta ilman ennakoita. Usein aura alkaa myös nukkuessa jolloin tulee uniin se "näkymätön, suureneva piste näkökentässä" jolloin herään siihen.


    • Kipua riittää

      Hiop

    • migreenimummeli

      migreeniä n.kolmisen kertaa vuodessa.Heti aamulla pää kipee ja olo pahenee päivää kohtii. oksettava olo...koko maailma tuntuu tulevan ulos oksennuksen myötä..ihan kamalaolo...iltaa kohti alkaa olo helpottaa. Joku nimittänyt tätä vittumaiseksi taudiksi..ja kyllä sitä on!

    • wqret

      Ennakkona mulla on kova väsymys ja haukottelu, jälkioireena hiukan toispuolinen olo noin henkisesti.
      Sysön Metalopram 23,75mg päivittäinen ehkäsiemään ja kohtauslääkkeenä Sumatriptan 50mg.
      Joskus tarvitsen lisäksi myös 1G Panadol sekä Norflex niskaoireiden rauhoittamiseksi.
      Viimeinen linja lääkityksessä on Opamox , joka viimeistään kaikkien muiden lääkkeiden kanssa , helpottaa kohtausta.

    • Luru23

      Muutaman vuoden vanha taitaa tämäkin ketju olla mutta vastailenpahan aikani kuluksi jos näistä jollekkin on hyötyä tai vertaistukea! Tänään taas pitkästäaikaa tuli ystäväni migreeni kylään viimeyön työvuoron, huonojen unien ja syömättömyyden pohjustamana.. Tänään kohtaus pamahti päälle ruokakaupassa täysin puun takaa. Ensin alkoi jomottamaan niskaa, jolloin nappasin onneksi särkylääkkeen kun sattui laukussa olemaan pillereitä ja juotavaakin oli mukana. Siitä särky alkoi pikkuhiljaa hiipiä takaraivolle ja voimistua semmoiseksi v-mäiseksi jyskytykseksi kun se aina on.. Silloin nappasin toisen pillerin.Kerkesin mainita poikaystävälle ja kaverille että johan lykkäs jysärin ihan yhtäkkiä, ei ole vuosiin tällaista särkyä ollutkaan ja voisin melkein vannoa että migreeni kolkuttelee ovella, mutta aura puuttuu. Alle 15min ja jo oli vasen silmä sokeana.. Onneksi meni kohtaus ohi pelkällä helvetillisellä pään ja niskan alueen kivulla ja tuloksettomalla vessanpöntön halailulla.

      Samalla kerron vähän tästä omasta sairaudesta ja sen piirteistä jos jollekkin tästä on apua. Olen kärsinyt migreenistä siitä asti kun olin 12 tai 13. Nyt ikää on siis 23 vuotta. Muutama vuosi ja mukava hetki siis tullut yhdessä vietettyä. Kohtaukset on muuttuneet matkan varrella jonkin verran, tästä olen tosi kiitollinen.

      Aluksi kohtaukseen kuului alkuoireena niskan ja kallonpohjan särky, joskus myös kivuttomana mutta inhottavana ensimmäisenä oireena tuli tunne että jotakin jääkylmää valuu päälaelta jokapuolelle päätä ja siitä sitten alaspäin. Tämän jälkeen sormet puutuivat yksitellen pikkurillistä alkaen, yleensä vasemmalta puolelta. Seuraavaksi meni näkö ainakin toiselta puolelta ellei jopa 3/4 osaa näkökentästä. Samaan aikaan puutuminen levisi käsiä pitkin ja siirtyi suuhun, silmiin, naamaan ja milloin minnekkin. Puhekyky meni usein heti tuon jälkeen, oman nimeni ja pari tarkoin valittua ärräpäätä osasin sanoa, kaikki muu ihan käsittämätöntä siansaksaa. Kirjoitus ei myöskään onnistunut. Lopuksi kaiken kruunasi kunnon yrgenin lentäminen.

      Estolääkitystä ei ikinä ole ollut, pitkälle olen pärjännyt sillä että ensimmäisten oireiden aikana kerkeän ottaa 1-2G panadolia. Yleensä se pysäyttää auran ja migreenin etenemisen, jolloin jäljelle jää tuntien mittainen inhottava päänsärky. Itselläni kohtauksen aiheuttajina toimineet aina huono unirytmi, syömättömyys syystä tai toisesta tai tulossa oleva flunssa tai muu. Yksi kohtaus on ollut poikkeuksellisen raju, siitä on nyt kuutisen vuotta aikaa. Asuttiin ekassa yhteisessä asunnossa poikaystäväni kanssa, heräsin ja oli jo heti valmiiksi hyvän huomenen toivotuksena vasen valo pimeänä. Muutto oli niin tuore asia ettei oltu keretty ostaa pimennysverhoa vielä, joten eikun patja kantoon ja vessanlattialle makaamaan. Mieheke siinä sitten välillä kävi tarkistamassa että henki mulla pihisee ja jossainvaiheessa havaittiin että vasen puoli (jälleen..) on täysin käyttökelvoton. Suupieli roikkui, käsi ei toiminut ollenkaan ja jalka ei kestänyt alla. Säikähin itsekkin ihan jumalattomasti ja eikun lanssia soittamaan ja ea:han makaamaan. Siellä tuli uusi kohtaus heti kun edellinen alkoi hellittämään, eli ihan näköoireista lähtien koko pska alusta.. Ei tutkineet koskaan oliko aivoissa tapahtunut mitään isompia muutoksia, sen jälkeen oli pitkään vasen silmä outo. Ei havainnut esim. liikettä samalla tavalla kuin oikea. Pitkään pelkäsin että se oli TIA kohtaus ja infarkti tai muu oottaa nurkan takana mutta eipä ole luojan kiitos kuulunut!

    • heilurii

      kokeile antroposofisia lääkkeitä. suosittelen.

    • Milama27

      Itse sain ensimmäisen aurallisen migreenikohtauksen 25-vuotiaana. Minulla oli tuolloin ab-kuuri virtsatientulehdukseen ja luulin, että saan jonkun aivokuumeen. En tajunnut tuolloin sen olevan ensimmäinen migreenikohtaus. Epäilen näin jälkeenpäin syyksi kuumetta, sillä minulla esim. kuumassa treenaaminen, nestehukka, krapula ja stressi laukaisevat migreenin yhdessä samantien plus tietty se aika kuukaudesta.
      Minulla on ollut elämäni aikana vain n. 5 migreenikohtausta, ja joista toinen oli todella, todella paha halvasoireiltaan; minulta meni koko vasen puoli kehosta käyttökelvottomaksi kieltä ja suuta myöten. Epäiltiin miehen kanssa aivoinfarktia. Pelottavinta mitä tapahtui kaksi päivää sitten oli se, kun unohdin kohtauksen aikana kuka minä olen ja mitkä ovat minun rakkaiden poikieni nimet :'( Itkin aivan kamalasti ja mietin palaudunko koskaan normaaliksi. Vieläkin itkettää tuo tilanne.
      Minulta on myös kerran kysytty kohtauksen aikana puh.numeroa, jolloin olen luetellut henkilötunnukseni. Pelottavia juttuja.
      Itse oksennan aina 6-12 tuntia, päänsärky kestää n. 6 tuntia.
      Oireet alkavat joko sahalaidasta tai puutumisesta. Kohtauksen aikana en osaa myöskään puhua sujuvasti, en näe ihmisten kasvoja, kirjaimia..
      Nyt viettelen jälkioireita edelleen, on huimausta, oksettavaa oloa, paniikkikohtausta kun pelkään uusintakierrosta ja poissaoleva olo sekä vielä nupiksi itkuinen.

    • migvaliidi

      Migreeni ei koskaan vanhene, joten bump tällekin muinaisketjulle....

      Päänsäryt on onneksi vaientuneet taannoisista itsemurhasäryistä. Joskus ei ole ollenkaan särkyä ja joskus suht kevyttä. Mutta muuten olo on ennen, aikana ja jälkeen v-mäinen. Ensioireena usein väsymys, haukottelu, makeannälkä, hermostuneisuus, hikoilu, vapina yms. Sitten huomaa, että olo alkaa muuttua sekavaksi ja näkökenttä tuntuu oudolta, vaikka sahalaitaa ei vielä näykään. Ajatukset siirtyy TIAan ja aivoinfarktiin. Sitten huokaisen, kun tuttu vilke silmässä alkaa. Sahalaita kestää yleensä sen puoli tuntia. Olo muuttuu entistä sekavammaksi, joskus sanatkin hukkuu. Auran mentyä ohi olo on "sähköinen", sekava, uupunut, ei pysty keskittymään mihinkään, näkökenttä on outo. Sitä on vaikeeta pukea sanoiksi, miltä se näkökentän outous näyttää ja tuntuu. Se vaan on outo, vaikkakaan varsinaisia puutoksia ei ole. Silmiä on vaikeeta kohdistaa esim. tekstiin tms. pieneen ja tuntuu, että näkökenttä "elää" jollain oudolla tavalla, vaikka mitään poikkeavaa liikettä, vellomista yms. ei tapahdukaan.

      Eilen illansuussa alkoi ensimmäinen aurallinen kohtaus. Se meni n. puolessa tunnissa ohi. Tunnin parin sisällä tunsin taas, että on outo olo. Näkökenttä alkoi taas mennä sekaisin ja ihmettelin, että mistä se johtuu. Sitten huomasin, että taas uusi aurallinen kohtaus tulee. Kaksi kohtausta n. 3 sisään. Tänään aamulla herätessäni oli outo, uupunut, sekava ja "sähköinen" olo. Ajattelin, että pari kohtausta vain saa jälkifiilikset sellaiseksi. Mutta silti vaan puski taas uusi aurallinen kohtaus. Sekin meni n. puolessa tunnissa ohi. Nyt on olo väsynyt, sekava ja vähän huolestunu, että miks nyt näin taajaan tulee kohtauksia. Ja joudun vielä lääkkeittä menemään nää läpi, kun en voi käyttää tulehduskipulääkkeitä enkä täsmälääkkeitä. Hauska sinänsä, että toissapäivänä kehuskelin naisystävälle, että ei ole suht pitkään aikaan ollu kohtauksia. Sitten tulee kuin v*ttuillakseen kolme kohtausta 10 tunnin sisään. Ei auttanu vaikka koputin puutakin :)

    • Anonyymi

      Mulla on ollu migreeni jostain 9-vuotiaasta lähtien. Lapsena kohtaukset oli tosi pahoja, itkin ja huusin, kun tuntu, että pää räjähtää. Minulla siis aurallinen migreeni. Yläasteella sain lääkäriltä kokeiluun kohtauslääkkeitä, Maxalt rabitab, muistaakseni ja oli muuten aivan mahtava lääke! Kohtauksen alettua eiku nappi naamaan ja unille. Pari tuntia tiedottomana ja ohi meni, ei tullut edes niitä jälkijuttuja kuten pään heilahduksesta johtuvia juilimisia.
      E-pillerit oli ihan myrkkyä, tuolloin ei tiedetty niiden ja migreenin yhteydestä. Amiksessa säikäytti, kun puoli kroppaa puutui kohtauksen aikana.. 😬
      Mutta nyt aikuisiällä pääsen suht helpolla migreenin kanssa. Kohtaus on lähinnä vain aura, joka kestää puolisen tuntia, enkä tarvitse välttämättä edes lääkettä ottaa.
      Olen opetellut tunnistamaan ennakko-oireita, mulla on esim. ääniyliherkkyyttä, ärtymystä, väsymystä, valo arkuutta, milloin mitäkin. Stressi on yks paha ja kun se laukeaa, niin tietää jo valmiiksi, että migreeniä on odotettavissa.
      Eilen mulla alkoi pätkiä muisti ihan tosissaan, mitä en ole aiemmin huomannut. Voi olla, että koulustressi on yks tekijä tolle pätkimiselle, mutta siis hui kamala! En muistanut äsken puhuttuja asioita, mielessä juoksi joku tosi tuttu asia, mutta en saanut siitä kiinni, tuntui, että se oli kuin jonkun verhon takana. En muistanut tyttären tai miehen kanssa juuri käytyjä keskusteluja, oli sellainen todella epätodellinen olo, en ollut varma onko joku asia tapahtunut oikeasti vai olenko vain nähnyt unta... Todella pelottavaa. Tänään ei ole vielä migreeniä näkynyt, mutta eiköhän se tässä kohta iske, kun menkatkin on alkamassa. Nuorena ne oli kans yks iso vaikuttaja, nykyisin ei niinkään.

    • Anonyymi

      Nukkumalla migreeni menee ohi.

      1.hyvä vinkki, sauvakävely! Rentouttaa niskalihakset. Minulla loppui migreeni lähes kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe