Syyskuussa irti Skandian eläkevakuutuksesta?

at last

Skandian suomen sivujen mukaan:

"Skandia aikoo siirtää Skandian Suomen liiketoiminnot uudelle, erilliselle henkivakuutusyhtiölle Aurum Sijoitusvakuutus Oy:lle, jota valvoo Suomen Finanssivalvonta.

Siirron jälkeen Aurum Sijoitusvakuutus Oy korvaa Skandia Life Assurance Company Limitedin Skandia Life Sijoitus-, Säästö- ja Eläkevakuutusten vakuutuksenantajana. Liiketoimintojen siirron odotetaan tapahtuvan 28.8.2012...."

edelleen sivuilla kerrotaan:

"Mikäli UK:n tuomioistuin hyväksyy kannansiirron ja se astuu voimaan, teillä on oikeus takaisinostaa Skandia-vakuutuksenne ilmoittamalla siitä kirjallisesti Aurumille kolmen kuukauden kuluessa heti siirron voimaanastumisen jälkeen julkaistavan, takaisinosto-oikeudesta kertovan lehti-ilmoituksen julkaisupäivämäärästä. Tätä sovelletaan erityisesti eläkevakuutuksen
vakuutuksenottajiin, joiden takaisinosto-oikeus on muuten rajoitettu. Teidän on hyvä ottaa huomioon takaisinostoon sovellettava takaisinostokerroin tai takaisinostokulu, mahdolliset veroseuraamukset ja että takaisinostamalla vakuutuksen voitte menettää tiettyjä veroetuja...."

Tarkoittaako tämä siis sitä että pääsen viimeinkin eroon Skandian eläkevakuutuksesta? En varmaan saa tietenkään koko summaa muutenkin tappiolla olevasta vakuutuksesta mutta rahaa se olisi kymppitonnikin.

Miten homma siis tapahtuu? Miten saan rahani ulos kun tuo päivä koittaa (vai saanko)?

114

8998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikkuhanski

      Yhtiöltä tulee kirje jossa ne kertoo että näin ja näin paljon saisit ulos jos toimit 3kk:n kuluessa. linkistä löytää oman takaisin saanti prosenttinsä http://www.skandia.fi/pdfs/other/T&Cfin_26-2150.pdf

      verot maksat sitten ansiovero %:n mukaan (ja vanhempien maksujen osalta 30% mikaan)
      nimim.Pikkuhanski

    • Alehandriaaaaa

      Virallinen ilmoitus tulee vain lehtiin ja sen jälkeen on kolme kk aikaa toimia. Eli kymppitonni on 6 360 egee kun sitä nostat viiden vuoden säätämisen jälkeen. Ja sitä verot poikkeen. Eli kuka voitti, eläkevakuutusmyyjäsi Alehandriassa.

      • Höynäytetty-82

        Hei viisaammat,
        Tuon linkin takana taulukko loppuu 20maksusitoumusvuoteen.
        Allekirjoittanut höynähti kaksikymppisenä, siis tasan 10 vuotta sitten, ottamaan eläkevakuutuksen, eli maksuaikani arviolta 40 vuotta. Jos taulukko menee samaa tahtia (10.vuonna saisi 20 vuoden sopimuksesta reilut 80%), tarkoittaako se että saan 40 vuoden sopimuksen purkaessani vain 40% takaisin??!!
        Joo soitan sinne huomenna mutta pelästyin, voiko tämä olla näin törkeää. Joka tapauksessa otan rahat veks just heti kun on mahdollisuus!


    • Skandian ryöstämä

      http://www.skandia.fi/fi/transfer/QA.asp:

      Minulla on eläkevakuutus. Voinko irtisanoa sen?

      Eläkevakuutusten osalta vakuutuksenottajilla on oikeus takaisinostaa vakuutuksensa ilmoittamalla siitä kirjallisesti Aurumille 3 kuukauden kuluessa siitä, kun heti kannansiirron jälkeen suomalaisissa sanomalehdissä on julkaistu ilmoitus, jossa ilmoitetaan vakuutuksenottajien irtisanomisoikeudesta. Takaisinostoon sovelletaan normaaleja menettelyjä, esimerkiksi takaisinostokulujen ja etuuksien verotuksen osalta.

      Erityisesti eläkevakuutusten osalta emme usko, että vakuutuksen takaisinostaminen on vakuutuksenottajan kannalta edullista. Eläkevakuutusasiakkaamme ovat saaneet viimeisen vuosipäivätiedotteen mukana kirjeen, jossa on kuvailtu syitä, joiden vuoksi asiakkaiden kannattaa jatkaa sijoittamista Skandian eläkevakuutukseen. Vanhojen vakuutusten säilyttämisen edut ylittävät mahdollisesta takaisinostosta saatavat hyödyt.

      Takaisinostokulujen lisäksi on tärkeää ottaa huomioon myös mahdolliset veroseuraamukset. Jos esimerkiksi eläkevakuutusmaksuihin on sovellettu ansiotuloverotusta, myös säästöt verotetaan ansiotuloverotuksessa. Jos vakuutus takaisinostetaan ennenaikaisesti asiakkaan ollessa yhä työelämässä, sovellettava veroprosentti on nykyinen ansiotuloveroprosentti, joka voi olla esimerkiksi 50 %. Jos asiakas lykkäisi säästöjen nostoa eläkkeelle jäämiseen saakka, sovellettava veroprosentti voisi olla alhaisempi riippuen tuolloin sovellettavasta verolainsäädännöstä. Asiakkaalta ei näin ollen peritä vain takaisinostokulua, vaan hän voi tietyissä olosuhteissa joutua maksamaan myös enemmän veroa.

      Haluamme korostaa, että takaisinosto on mahdollista vain edellä mainituin seurauksin. Suomen vakuutussopimuslain 13 b §:n mukaisesti eläkevakuutuksen vakuutuksenottaja ei voi siirtää eläkevakuutustaan suoraan toiseen eläkevakuutukseen tai PS-tilille, sillä kyseistä pykälää ei sovelleta ennen 1.1.2010 otettuihin eläkevakuutuksiin.

    • Mirk567

      Jes! Nyt pääsen tästä irti kuluista huolimatta!!!

      • menikö kaikki erkit

        Kannattaako irtisanoa eäkevakuutus olen maksanut noin 20000 euroo ja vielä olis 8 puoli vuotta maksamista ennen kun sais eläkettä ?Paljonkohan tosta 20000 sais käteen - verot sun muut menot, ku ei ymmärrä.Mitä otte miltä irtisanomisesta viisaanmat?


      • Pave 5700
        menikö kaikki erkit kirjoitti:

        Kannattaako irtisanoa eäkevakuutus olen maksanut noin 20000 euroo ja vielä olis 8 puoli vuotta maksamista ennen kun sais eläkettä ?Paljonkohan tosta 20000 sais käteen - verot sun muut menot, ku ei ymmärrä.Mitä otte miltä irtisanomisesta viisaanmat?

        Ei takaisin saa maksamiaan rahojaan, vaan sen arvon mitä on jäljellä kun rahat on sijoitettu rahastoihin. Itse seuraan ja vaihdan vähän väliä rahastoja, nyt on enään 35% voitolla maksuista, parhaimmillaan oli 65%.


    • at last

      Olennaistahan ei ole mitä olet maksanut vaan mitä on jäljellä. Kuten aiemmat on todenneet katso "ulos-saantiprosenttisi" ja mieti että maksat tuloverot.

      Minä kyllä nostan omani pois, vaikkakin on paha mennä sanomaan onko se absoluuttisesti viisain vaihtoehto.

    • Gnbcj

      Tuossa ylempänä on linkki, josta voi laskea oman prosenttinsa. Itselläni se on 85,5. Nostan rahat ehdottomasti pois. Ja maksusitoumusaika on maksimissaan 20v vakuutusehtojen mukaan, joten sitä suuremmat ajat eivät pidä oikeasti paikkaansa.

      • erkki merkki

        Takkiin tulee aika paljon ku verokin vielä menee tosta ,jos ei sanoskaa irti vakuutusta,kannattaako jatkaa maksuja en tiedä?


    • at last

      Verottajahan vie aina lopuksi omansa eli siltä et välty koskaan, nostit nyt tai et

    • Vakuutus Sauli

      Alaa hyvin tuntevana voisi todeta että nyt kannattaa ehkä katsoa hetki mitä etuja OP aikoo "lisätä" Skandian asiakkaille. He ovat indikoineet kulujen alennuksia yms. mutta kunnes se selviää ei ehkä kannata hotkyillä, ulosnostoon on aikaa kuitenkin kolme kuukautta. Jos taloustilanne vaatii niin silloin nosto on selviö mutta muuten maksaa yleensä aika raskaasti, eikä vastaavalla eläkeiällä olevaa tuotetta ole enää saatavilla. Eläkkeenä nosto on myös verotuksellisesti kevyempää koska summa jakautuu usealle vuodelle eikä tule kertanostona progression haiskattavaksi.

      Eikä muuten aikataulu ole vielä edes kiveen hakattu, sekin voi muuttua.

      • aon 33

        Joo ei jäis puolia mulle mitä on vakuutuksen arvosta jäljellä jos nyt sanois irti,jatketaa saamme kenties elää.


      • Hanna201
        aon 33 kirjoitti:

        Joo ei jäis puolia mulle mitä on vakuutuksen arvosta jäljellä jos nyt sanois irti,jatketaa saamme kenties elää.

        Juu ei jäisi, mutta oletko laskenut paljonko kuukausittain perittävä kulu 5 € / kk tekee sen maksuajan aikana mihin olet sitoutunut? Minä en ainakaan laita enää euroakaan Skandian eläkevakuutukseen ja siitä syystä kuluni nousevat pian 7.5 € / kk. Tästä aiheutuukin sitten se, että jos / kun en jatka säästämistä, tuo kulu "syö" kokonaan eläkkeeni.

        7,5 € / kk = 90 € / vuosi

        --> 15 vuodessa kuluja siis tulee 1350 €!!


      • sirkus alexandria
        Hanna201 kirjoitti:

        Juu ei jäisi, mutta oletko laskenut paljonko kuukausittain perittävä kulu 5 € / kk tekee sen maksuajan aikana mihin olet sitoutunut? Minä en ainakaan laita enää euroakaan Skandian eläkevakuutukseen ja siitä syystä kuluni nousevat pian 7.5 € / kk. Tästä aiheutuukin sitten se, että jos / kun en jatka säästämistä, tuo kulu "syö" kokonaan eläkkeeni.

        7,5 € / kk = 90 € / vuosi

        --> 15 vuodessa kuluja siis tulee 1350 €!!

        Taitaa nykyään pankkitilikin maksaa 5€/kk eli suo siellä, vetelä täällä.


    • HUIjattu

      Onko kukaan saanut rahoja takaisin kuluista? Näyttää siltä että ilmoitetut kuluhyvitykset taitaa jäädä taloon jos vakuutuksen lopettaa syyskuussa. Minulle luvattiin maksaa hyvitykset jo viime vuoden lopussa, mitään ei ole sen koomin kuulunut. Vai meinaako OP pitää rahat kunnes irtisanomisaika menee umpeen?

    • JSP 77

      Hyvät uutiset, hyvitykset on tullut!! Ihan kiva summa ja mikä parasta takaisinostokuluja ei kuulemma PERITÄ kuluhuijatuilta! JEEEESS eli pääsen rahojen kanssa karkuun heti, ilman sanktiota jos Skandian mimmin puheisiin on uskomista. Kannatti valittaa Skandialle ja kannatti vaatia tarjouslaskelma aikoinaan.

      • -4donaa

        Mulle sanottiin tänään numerosta 0203 12345, että vaikka olenkin valittanut kuluista oikein, ei se vaikuta takaisinostokuluun millään tavoin. Eli turpaan tulee about 4 tonnia. Mihis numeroon sä soitit, kun noin hyvän vastauksen sait? =)


    • pikkuhanski

      takaisinosto -kulua ei peritä ylimääräisistä maksuista vaan niistä kuukausittain maksetuista. jos olet esim vuonn 2004 laittanut köntän niin siitä ei peritä taulukonmukaista kulua.

      • JSP 77

        Kuluista valittaneilta ei peritä takaisinostokuluja ollenkaan. DoubleWin.


    • MimmiTK1

      Onko mitään käsitystä mihinkä laitettaan irtisanominen jos haluaa vakuutuksen lopettaa?

    • at last

      ohjeet irtisanomiseen tulevat kyllä Skandian nettisivuille & lehtiin kun muutos on tapahtunut. Eli oletettavasti kuun vaihteen jälkeen.

      "Eläkevakuutusten osalta vakuutuksenottajilla on oikeus takaisinostaa vakuutuksensa ilmoittamalla siitä kirjallisesti Aurumille 3 kuukauden kuluessa siitä, kun heti kannansiirron jälkeen suomalaisissa sanomalehdissä on julkaistu ilmoitus, jossa ilmoitetaan vakuutuksenottajien irtisanomisoikeudesta. Takaisinostoon sovelletaan normaaleja menettelyjä, esimerkiksi takaisinostokulujen ja etuuksien verotuksen osalta."

    • kannataa tai ei

      Jippii - nyt voin lopettaa eläkkeen ja saada rahat käteen!

      Mutta kannattaa rauhallisesti miettiä onko mitään järkeä purkaa eläkesäästö ja ottaa sieltä vapautuva raha yhtenä läjänä tämän tai ensivuoden palkkaverotuksen päälle.

      Lopputuloksena nimittäin on se, että maksaa enemmän veroja palkastakin kun eläkepotin tulo vuosipalkan päälle nostaa progressiivisesti veroprosenttia. Huonoimmassa tapauksessa kuluttaa säästöt ja kaupan päälle tulee sitten verottajalta isot mätkyt.

      Eläkessästäminenhän on nimenomaan tehty, jotta tulevaisudessa on mahdollista lisätä tuloja eläkeen lisäksi ja silloin tulojen ollessa palkansaajaa pienemmät, myös kevyemmällä verotuksella.

      • Minä ainakin

        Kyllä mä taidan ottaa koko 400 euroa yhtenä läjänä ja elämä risaiseksi.


    • R. Sitia
      • yyris

        Onko joku nahnyt jo ilmoitusta lehdessa_ Mihin osoitteeseen saan lahettaa irtisanomisilmoituksen_ Kiitos!


      • R. Sitia
        yyris kirjoitti:

        Onko joku nahnyt jo ilmoitusta lehdessa_ Mihin osoitteeseen saan lahettaa irtisanomisilmoituksen_ Kiitos!

        Itse kävin juuri allekirjoittamassa lomakkeen asiamiehen toimistolla.


      • Katjuska66

        Tiedättekö onko jokin tietty lomake joka pitää täyttää (ja mistä niitä saa), vai riittääkö vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus?


      • R. Sitia
        Katjuska66 kirjoitti:

        Tiedättekö onko jokin tietty lomake joka pitää täyttää (ja mistä niitä saa), vai riittääkö vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus?

        Asiamieheltä, meklarilta tai pankkiiriliikkeeltä, joka sinulle vakuutuksen myi, löytyy tarvittava kuponki.


    • pikkuhanski

      Alexanterille soitin :
      Vaikka siirtyy Oopeelle niin TakaisinOstoKulu peritään. ja se peritään koko summasta (eli ei niinku ennemmin sanoin että Lisäkönttämaksuista ei menis), koska SeKundian vakuutus on "ulkomainen" eikä suomalainen..(en tajuu kyl eroo)..
      maksut menee tän vuoden puolella eli ei saa ensivuodelle (verotus tän vuoden mukaan).
      huom! jos olit ns. Hallinnointi huijattu (1%) ja sait hyvityksen niin sitä ei peritä jatkossakaan..

      vapaakirjalle saa jos ei huvita maksaa , kulut: 7,5 € kuussa (ja joillan 2,5€)..

      • R. Sitia

        Jep. Takaisinostokulu menee, eikä se ole mikään pikkusumma. Omalla kohdalla palautus-% jää reilusti alle 50% maksetuista maksuista kun kulut ja verot maksetaan. Mulla ollut tuo jo vapaakirjalla monta vuotta ja tämä on ollutkin elämäni huonoin sijoitus. Kalliit oppirahat tuli maksettua, mutta pelastettava oli se mitä oli vielä pelastettavissa kun kerran mahdollisuus aukesi.


      • jp

        Minä en luota Alexandriaan enkä varsinkaan puhelimitse annettuihin tietoihin eli
        kannattaa kysyä vielä muualtakin. Ja ainakin itse varron jonkin aikaa OP:n
        tarjousta, vaikken siltä paljoa odotakaan.

        Itse olen 1%-huijattu ja joidenkin tietojen mukaan meiltä ei menisi lainkaan
        takaisinostokulua. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, joten katsotaan nyt...

        Onko joku kysynyt verottajalta tai löytyykö jonkun linkin takaa selitys miten
        verot lasketaan? Itse aloitin 1999 enkä tiedä verotetaanko minun kaltaisiani
        eri tavalla (ennen vuotta X maksetulle osuudelle eri verotus kuin uudemmalle
        osuudelle vai myös meiltä koko könttä lisää takaisinostovuoden ansiotuloihin ja
        se vero kattaa aivan kaiken?). Yhden selvityksen olen löytänyt, mutta siinä
        puhuttiin mielestäni vain uudemmista eläkevakuutuksista.


    • Ex-Meklari

      Konkarin neuvo:
      OP on ottanut kannan haltuunsa ja aikoo oman ilmoituksensa mukaan alentaa kuluja, tuoda lisäetuja jne. Koska aikaa irtisanoa on kolme kuukautta, kannattaa varmasti katsoa mitä OP ilmoittaa (hyvin pian, varmaan) ja sitten tehdä päätös.

      Kululaskelma pitää pyytää takaisinostosta joka tapauksessa ennen päätöstä, luvut voivat olla aika karmeat. Jos niistä voi luistaa jollain OP:n siirrolla, sekin voi olla viisaampi vaihtoehto jos ei ole välttämätön tarve nostaa eläkevarojaan ulos.

      Eli odotelkaa hetki, mitään ei siinä ajassa enää häviä.

      • R. Sitia

        Voihan se olla, että jollain aikavälillä varmaan pyrkivät alentamaan kuluja ja varmaan jollain aikavälillä siitä ilmoittavatkin. En kuintenkaan näe perusteluja sille miksi tekisivät niin seuraavan kolmen kk:n aikana. Merkittävin kulu verojen lisäksi joka pääomaan kohdistuu takaisinostossa on juurikin takaisinostokulu. Takaisinostokulu on sen verran merkittävä, että jos asiakkaalla nostoon oikeuttavat ikävuodet täyttyy alle 10 vuoden sisään ja vakuutukseen säästettyä pottia tuhansia euroja niin sellainen henkilö tuskin on valmis tuota takaisinosto kulua maksamaan joten tältä osin OP tuskin tulee muuttamaan tähän kuluun vaikuttavia tekijöitä seuraavan 3kk:n aikana pitääkseen asiakkaat sisällä. En itseasiassa usko, että seuraavaan 3kk:n aikana tekevät minkäänlaisia muutoksia, voivat kyllä ilmoitella suunnitelmistaan, mutta muutosten toteutus luultavasti tapahtuu vasta tämän "kuherrusajan" jälkeen.

        Se mitä odottamalla voi hävitä on valittujen rahastojen arvonmuutos. Omalla kohdalla muutos ollut negatiivista noin 100€/vko tätä päätöstä odotellessa, eikä valoa tunnelin päässä tässä taloustilanteessa juuri näköpiirissä, joten tein omat johtopäätökseni.


      • Ex-Meklari
        R. Sitia kirjoitti:

        Voihan se olla, että jollain aikavälillä varmaan pyrkivät alentamaan kuluja ja varmaan jollain aikavälillä siitä ilmoittavatkin. En kuintenkaan näe perusteluja sille miksi tekisivät niin seuraavan kolmen kk:n aikana. Merkittävin kulu verojen lisäksi joka pääomaan kohdistuu takaisinostossa on juurikin takaisinostokulu. Takaisinostokulu on sen verran merkittävä, että jos asiakkaalla nostoon oikeuttavat ikävuodet täyttyy alle 10 vuoden sisään ja vakuutukseen säästettyä pottia tuhansia euroja niin sellainen henkilö tuskin on valmis tuota takaisinosto kulua maksamaan joten tältä osin OP tuskin tulee muuttamaan tähän kuluun vaikuttavia tekijöitä seuraavan 3kk:n aikana pitääkseen asiakkaat sisällä. En itseasiassa usko, että seuraavaan 3kk:n aikana tekevät minkäänlaisia muutoksia, voivat kyllä ilmoitella suunnitelmistaan, mutta muutosten toteutus luultavasti tapahtuu vasta tämän "kuherrusajan" jälkeen.

        Se mitä odottamalla voi hävitä on valittujen rahastojen arvonmuutos. Omalla kohdalla muutos ollut negatiivista noin 100€/vko tätä päätöstä odotellessa, eikä valoa tunnelin päässä tässä taloustilanteessa juuri näköpiirissä, joten tein omat johtopäätökseni.

        OP:n logiikka on siinä että he tulevat poistamaan kalliit asiamiesrahastot valikoimistaan ja korvaamaan ne omillaan. Tällöin "kulut" alenevat mutta samassa yhteydessä asiakkaille annetaan varmasti mahdollisuus siirtää Skandia vakuutus OP-vakuutukseksi ilman takaisinostokuluja. Skandian järjestelmä on kivikautinen ja OP haluaa vakuutukset omaan platformiinsa.

        Lisäksi Skandian asiakkaille luvataan varmasti pooooonuksia joilla voi saada hyvitystä OP:n (tai Skandian) kuluista sekä pankkiasioinnista.
        OP:ta ei paljon kiinnosta nostatko vakuutuksesi pois, takaisinostokulu tulee heidän kassaansa. Pitkällä aikavälillä he tienaavat paremmin jos asiakas pysyy mutta lyhyellä aikavälillä parempi tienesti jos asiakkaat nostavat rahansa ulos.
        OP voi muokata ehdot miten tykkää mutta jos asiaksa tuntee että ne heikentävät hänen etujaan, tulee oikeus takaisinostoon, verolakeja tämä ei koske.

        Kommenteista huomaa valitettavasti kuinka pihalla monet ovat vakuutusasioissa, miksi ylipäätään on pitänyt mennä laittamaan nimensä yli 20 vuoden suunnitelmaan kun ehdot ovat selkeät ja sanktiot ehdoissa. Ettekö te lue ehtoja ennen allekirjoitusta? Tai edes sen jälkeen sillä asiakkaalla on lakisääteinen peruutusaika vakuutuksissa. Tai mistä saa takaisinostolomakkeen, haloo? KVG


    • Huijattu

      En käsitä, millä bisnesajattelulla OP voisi kuluja alentamalla saada asiakkaiden luottamuksen takaisin?! Itse olen ainakin sitä mieltä, että rahoille löytyy järkevämpääkin käyttöä kuin eläkevakuutukseen "sijoittaminen".

      Tietysti, jos tarjoavat edullisesti vakuutuksen varojen siirtämistä kokonaan johonkun muuhun sijoitusmuotoon... Ja samalla tietysti kuluja karsien... Omasta mielestäni kuitenkin toiveajattelua :(

      • Käsin kosketeltavaa

        Ostakaa kultaa kassaholviin.


    • Nukke43

      Takasinostokulut ja muut kulut on vakuutusehdoissa määrättyjä ja verolainsäädännön mukasia, niin en ymmärrä miten OP pystyy ikinä niitä muuttamaan. Lisäks musta tuntuu ettei ne tiedä siellä Skandiallakaan aivan täysin millasella takasinostolomakkeella takasinosto tulee tehä. Mulle on kerrottu että pitää olla tietynlainen ja tikata tietty laatikko mutta tänään esim kerrottiin että vapaamuotonen riittää!
      Takasinostokuluhan määräytyy täysin maksusioumusajan pituudella; mitä eneän jäljellä sitä isompi kulu. Eli jos sua on sillon vakuutusta otettaessa huijattu ottamaan 20 vuoden maksusitoumisaika, ei hyvältä näytä. Asiamies ottanu siitä provikat aikanaan ja nyt Skandia kulut ja verottaja verot. Ja mitä vanhempi eläkevakuutus on sitä paskempi diili. Ihan vaan vinkkinä että jos teillä on Z03 tai Z05 alkunen eläkevakuutus soittakaa Skandiaan ja kysykää takasinostokulun suuruutta, näihin ei kuulemma ole mitään kulutaulukkoa olemassa.
      Lisäks verots määräytyy täysin millin vakuutusmaksuja on maksettu vakuutukseen. Eli jos on vanhempi, sanotaan vaikka vuonna 2003 otettu, vakuutus ja siihen on maksettu säännöllisesti, on vakuutuksessa molemmat veroluokat, ansio- ja pääomatulo.

    • Rodman

      Onko kellään tietoa, kenelle tämä takaisinnostolomake tai vapaamuotoinen hakemus tulee nyt sitten osoittaa?

      • R. Sitia

        Helpoiten pääset kun käyt samaisen asiamiehen toimistolla joka sinulle vakuutuksen myi. Lisäksi tarvitset verotoimistosta tätä varten oman vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksua varten tilatun verokortin, normi ansiotuloverokortti ei kelpaa. Verokortin tilaamista varten sinulla pitää olla tiedossasi paljonko ansiotulo-osuus takaisinostoarvosta on, että saavat määrättyä sinulle oikean veroprosentin tuohon verokorttiin.


    • Huijattu

      Laitoin eilen kyselyn Alexandriaan, joka hienosti kehui asiakaskirjeessään hoitavansa edelleen eläkevakuutusasioitani, käytännöistä takaisinnostoasioissa. Tänään tuli hetki sitten soitto, jolla yrittivät vielä harkitsemaan asiaa. Kerroin, että olen jo päätökseni asiassa tehnyt ja rahani nostan pois, koska koen tulleeni huijatuksi.

      Mielenkiintoista oli, että kieltäytyivät hoitamasta takaisinnostoa!? Perusteluna oli se, että Aurumista on annettu tällaiset ohjeet... Pyysin kavera vastaamaan sähköpostiini kirjallisesti ja vastauksena oli puhelinnumero Aurumille, johon takaisinnostoasioissa pitäisi soitella.

      Erikoista mielestäni on se, että vakuutuksen hoitaja ei sitten hoidakaan asiaansa loppuun asti!!!

      • R. Sitia

        Kyllä hoitavat, viimeistään siinä vaiheessa kun kerrot vaativasi vahingonkorvauksia mahdollisesta rahaston arvonalenemasta joka johtuu heidän viivyttelystään.


    • Rodman

      Laitoin myös kyselyn Alexandriaan, mutta yllätys yllätys, hiljaista on. Saako verokortin netin kautta vai täytyykö mennä paikanpäälle?

      • R. Sitia

        Puhelimella tilasin.


    • Huijattu

      Soitin Alexandrian ohjeiden mukaan Aurumiin. Hoitivat asian sieltä ja tarvittava lomake tulee postissa.

      Mutta yllätys, yllätys! Kertoivat Aurumilla, että kyllä Alexandrian PITÄÄ hoitaa myös takaisinnostoasiat, vaikka oma yhteyshenkilöni muuta väittikin. Ei tunnu Alexandriaa kiinnostavan asiakspalvelu siinä vaiheessa kun maksava asiakas on lähdössä.

      No, eipä tuolla ollut muuta vaikutusta kuin se, että nyt olen entistäkin varmempi tekemäni päätöksen oikeellisuudesta!

    • nippeli77

      Soitto numeroon 0203 12345 riittää, siellä auttavat laskemaan takaisinostoarvon ja lähettävät irtisanomislomakkeen.

    • at last

      just näin

    • Nukke43

      Lomake tulee lähettää samaan vanhaan Skandian PL osotteeseen ku aina ennenki. Verokortin saa tilattua puhelimella verokorttipalvelusta 020 697 000. Verokortti tulee olla laskettu eläkevakuutuksen takaisinostoa varten tai sitten voi lähettää sivutuloverokortin jos ei halua uutta tilata. Jos ei verokorttia lähetä peritääm veroa 50% ansiotulopuolelta.

      Ja Alexandrian asiakkaitten kannattaa valittaa huonosta palvelusta suoraan Arja-Leena Puhakalle. Siinä on näppärä täti.

    • Nyt huijaa OP !

      Laskin, että jos jatkaisin Skandiaan maksamista vielä jäljellä olevat 12 maksusitoumusvuotta niin kulut olisivat ihan tajuttomat!
      Ensin vitosen kuukausikulusta tulee 5 € x 12 kk x 12 v = 720 €. No tämä on pieni setti, mutta kun maksan 750 €/ kk firmani tililtä, niin siitähän menee "avauskulua" ( vai mikä sen nimi olikaan) aina 7 %: a maksusta. Tämä tekee 7 % x 750 € x 12 kk x 12 vuotta. Siitä tulee muutoin tajuton summa - mun eläkerahaa - Op:lle ! Ei ikinä - heti poikki ja rahat himaan vaikka menee lunastuskulua. Se on pieni kulu tähän jatkamiskuluun verrattuna! Laskekaa omalta kohdaltanne!

      • jp

        Hyvä laskelma.

        Oletko ajatellut jos jätät vakuutuksen vapaakirjalle eli et maksa sinne enää
        mitään? Kuluista ei tosin ole tietoa ennen kuin OP ne kertoo. Tällöin
        eläkevakuutuksen varoja voi edelleen siirrellä ilman veroseuraamuksia
        korko- ja osakerahastojen välillä ja tasapainottaa siten salkkua. Mutta OP:n
        kuluthan tässä ovat ratkaisevassa roolissa.


      • TeoT
        jp kirjoitti:

        Hyvä laskelma.

        Oletko ajatellut jos jätät vakuutuksen vapaakirjalle eli et maksa sinne enää
        mitään? Kuluista ei tosin ole tietoa ennen kuin OP ne kertoo. Tällöin
        eläkevakuutuksen varoja voi edelleen siirrellä ilman veroseuraamuksia
        korko- ja osakerahastojen välillä ja tasapainottaa siten salkkua. Mutta OP:n
        kuluthan tässä ovat ratkaisevassa roolissa.

        OP ei voi käytännössä tehdä muuta kuin laskea kuluja (jos aikoivat siis koske aniihin), kulujen nosto oikeuttaa jälleen takaisinostoon. Skandian ollessa ehdottomasti kalleimpia eläkevakuutuksia kuluja voisi laskea reilustikin ja helpoiten se tapahtuu lopettamalla asiamiesrahastot joiden kulutaso hipoo pilviä.

        Eli ehdot pysyvät ennallaan, rahastoja häviää isohko nippu ensi vuonna ja korvautuu OP:n omilla (ylihintaisilla) rahastoilla, sekä bonukset päälle. Siinä se.


    • I ain't nice guy

      lomake ohjeineen löytyy täältä: http://www21.zippyshare.com/v/75825287/file.html

      ja osoite alla:

      Voitte palauttaa lomakkeen joko postitse, faksilla tai PDF-tallenteena sähköpostin liitteenä. Haluamme huomauttaa, että sähköpostiliikenteemme ei kuitenkaan ole suojattu.

      Aurum Sijoitusvakuutus Oy
      PL 1129
      00101 Helsinki

      Faksi: (09) 644 194
      Sähköposti: [email protected]

      • PelleHermanni

        Tänks mään!

        Mutta mites on, kannattaako mun takaisinostaa heti vai odottaa että avioero on selvä ja sillä perusteella nostaa rahat, kuinka suuri ero on nettosummassa? Just nyt tulee muutto jne ja sitä myöten rahanmenoa, joten tekisi mieli nostaa rahat heti.


    • I ain't nice guy

      Ei kai sillä ole periaatteessa väliä. Ymmärtääkseni nettosummassa ei ole eroa,oli takaisinoston syy mikä tahansa. Sama siis vaikka nostat heti, jos on kerran rahanmenoa tiedossa (eikä ole vielä pörssiromahdusta tullut).

    • ultimateGAmbler

      Samassa jamassa täälläkin ja varma päätöksestä. Soitin Aurumille 4.9. ja pyysin takaisinostolomaketta. Tänään 7.9. mennessä ei vielä tullut, mutta toivottavasti ensi viikolla..

      • 1G1FP87HOGL

        Takaisinostolomakkeen saat nopeiten tosta zippyshare:sta, ite otin tänään. Kiitokset linkittäjälle.


    • kusetettu69

      eli vakuutuksen irtisamislomake täytettynä verokortilla lisättynä lähetetään nykyään Aurumin osoitteeseen!?

    • bongo bob

      just niin, aurumin osositteeseen

    • JuujuuJuu476590

      Firman nimissä otettu vakuutus maksetaan firman tilille, siihen ei siis tarvita verokorttia (kaupparekisterinote kylläkin)

    • jamppapumppa

      kuinkahan kauan kestää takaisinosto...

    • Tunkki

      Soitin eilen Aurumille ja sain varsin hyvää palvelua. Laskivat prosentin kiltisti ja suosittelivat odottamaan ainakin ensi viikkoon jolloin pitäisi tulla heiltä kirje uudesta palvelusta.

      Aikaa irtisanomiseen on (kuten todettua) vielä pari kuukautta, joten totesin että odottelen tuon verran.

      Laput on täytettynä, verokortin kanssa vaan ne menemään Aurumin osoitteeseen ja homman pitäisi olla sillä selvä.

      Se, mikä minulle selvisi puhelimessa niin osa palautuvasta rahasta menee tuloveroksi ja osa pääomatuloksi, tämä sopii minulle kun tuo alentaa itse asiassa mun veroja tuosta katastrofista.

      • Osaatko

        sanoa viedäänkö ansiotulo-osuudesta myös työeläkemaksu (5.15%) ja työttömyysvakuutusmaksu (0.6%) päältä pois? Eiköhän verottaja tässäkin puolensa pidä...

        Ja pääomatuloistakin tehdään varmaan ennakonpidätys? Laskin veroprosenttilaskurilla omaa veroprosenttia ja kun lisäsin po-osuuden 'Muut pääomatulot' - kohtaan, ennakonpidätystä ei sen mukaan vietäisi ennakkoon.


      • Tunkki
        Osaatko kirjoitti:

        sanoa viedäänkö ansiotulo-osuudesta myös työeläkemaksu (5.15%) ja työttömyysvakuutusmaksu (0.6%) päältä pois? Eiköhän verottaja tässäkin puolensa pidä...

        Ja pääomatuloistakin tehdään varmaan ennakonpidätys? Laskin veroprosenttilaskurilla omaa veroprosenttia ja kun lisäsin po-osuuden 'Muut pääomatulot' - kohtaan, ennakonpidätystä ei sen mukaan vietäisi ennakkoon.

        Tuosta ei valitettavasti ole tietoa :-/


    • vihdoinkin!!!

      Tänään tuli rahat tilille. Alle viikko meni takaisinostolomakkeen lähettämisestä.

      Olen ottanut tuon (yrittäjänä) firman nimiin, joten takaisinostosummakin tuli firman tilille. Tämä sopii oikein passelisti, voin nostella sitä sitten palkkana pois ensi vuonna joten ei tule mitään tulojen rakettinousua (josta verottaja kiittäisi).

      • voihanvitsi99

        Paljokohan takaisinostokerroin suunnilleen, jos 10v. maksanu ja ois 30v. jäljellä?


      • OP rules
        voihanvitsi99 kirjoitti:

        Paljokohan takaisinostokerroin suunnilleen, jos 10v. maksanu ja ois 30v. jäljellä?

        17 % ;-(


      • Omasta luopuva
        voihanvitsi99 kirjoitti:

        Paljokohan takaisinostokerroin suunnilleen, jos 10v. maksanu ja ois 30v. jäljellä?

        Tässä ryhmässä aiemmin on linkki vakuutusehtoihin, jossa on takaisinostotaulukko nähtävänä. Vakuutuksen maksimi maksusitoumuskausi on 20 vuotta. Tämän on eri asia kuin aika eläkkeen maksamisen aloittamiseen.

        20 vuoden maksuritoumukselle 10v jälkeen saa takaisin jo noin 85% (miinus verot tietysti).


    • doppeliumis

      Verokorttia vaille verottaja oli tosiaan puhelimessa vailla maksettavaa summaa, sekä tietoa siitä, että mikä on pääoma ja mikä ansiotuloa. Liekkö tuo edes plussalla itsellä.. irti pyristelen tuosta silti.. 5v on jo ummessa..

    • Rodman

      Kun pyytää verokorttia verottajalta, pitääkö sinne ilmoittaa tarkka summa ( käsittääkseni vaihtelee päivittäin ) vai riittäkö summalle joku haarukka?

    • renki55

      Eilen tuli postia Aurumilta (OP:sta itse asiassa) että alentavat 7% kulua puoleen eli 3.5%:iin. Lisäksi 1% hallinnointikulu tippui takautuvasti pois jo Skandian toimesta, vieläköhän miettisi takaisinostoa - toisaalta rahaa tarvitsisi ja toisaalta aikaisempi eläkeikä ja tippuneet kulut houkuttelisivat jatkamaan...

      • My money

        Sama lappu tuli tännekin, mutta eihän mikään kulu todellisuudessa alene koska en maksa sinne enää mitään! Ale koskee vain uusia maksuja! Maksatko niitä?

        Ja sinäkin maksat yhä edelleen tuota 1%:n hallinnointikulua sillä se otaetaan vähentämällä rahasto-osuuksiesi määrää kuukausittain. Ellet usko niin tarkista vanhemmasta laskelmasta osuuksien määrä ja vertaa sitä uudempaan.

        Ja sitten maksat vielä näiden rahastojen sisäiset hallinnintikulut, huh, huijjaa!

        Minä nostan nyt sieltä sen pois minkä sieltä vielä saa, vuoden päästä potti on aivan varmasti pienempi!


      • Sainpa tästä
        My money kirjoitti:

        Sama lappu tuli tännekin, mutta eihän mikään kulu todellisuudessa alene koska en maksa sinne enää mitään! Ale koskee vain uusia maksuja! Maksatko niitä?

        Ja sinäkin maksat yhä edelleen tuota 1%:n hallinnointikulua sillä se otaetaan vähentämällä rahasto-osuuksiesi määrää kuukausittain. Ellet usko niin tarkista vanhemmasta laskelmasta osuuksien määrä ja vertaa sitä uudempaan.

        Ja sitten maksat vielä näiden rahastojen sisäiset hallinnintikulut, huh, huijjaa!

        Minä nostan nyt sieltä sen pois minkä sieltä vielä saa, vuoden päästä potti on aivan varmasti pienempi!

        kipinän laskea omien osuuksieni vähenemisen. Se on ollut mielessä jo jonkin aikaa, mutta jäänyt aina tekemättä.

        Otin vakuutuksen 1999. Minulla on välillä 9.7.2012 (1% hyvitys näkyy otteella) - 15.9.2012 neljä samaa rahastoa ja niissä kiinni yhteensä 29 565 euroa
        - vakuutukseni on ollut vapaakirjalla vuoden 2010 alusta saakka
        - 1% vuosittaisella kululla osuuksia olisi noista neljästä rahastosta vähennetty kahden kuukauden aikana yhteensä n. 50 euron edestä (en tiedä vähennetäänkö osuuksia tasaisesti joka päivä, viikoittain vai kuukausittain)
        - Tuolla samalla välillä osuuteni ovat oikeasti vähentyneet 7,49 euron edestä.

        Laskelmaan vaikuttavat tietysti myös kurssivaihtelut sekä osuuden arvo, jolla olen osuudet kertonut (käytin itse 15.9 osuuden arvoja, arvot ovat heinäkuusta hieman nousseet tähän päivään). Tämän perusteella väitän kuitenkin, ettei 1% kulua enää peritä.

        Aion silti tehdä vakuutukseni takaisinoston. Oppirahat tuli maksettua ja nyt olen viisampi.


    • tietovuotoko?

      Asiakastiedot annettu Osuupankeille!

      Postissa tuli paikalliselta Osuuspankilta kirje, jossa kertoivat minulla olevan Skandia-Aurum eläkevakuutus!

      Millä ja kenen luvalla asiakastietoni ja tieto sitä, että minulla on eläkevakuutus on annettu paikalliselle Osuuspankille? Itsellä on kai OP:ssä joku vanha käyttämätön tili ja osoitelähteen mukaan OP:n ja Skandia-Aurumin tiedot on tietolähde.

      MIssään vaiheessa vakuutusyhtiöstä ei ole kysytty saako asiakastiedot antaa vakuutusyhtiöstä toiselle yritykselle.

    • Vuotoja, pyh.

      Sulta mitään kysytä. Sun vakuutus Skandiassa myytiin Aurum SIjoitusvakuutukselle asiakastietoineen ja seuraavana päivänä OP:lle. Silloinhan heillä on sinun tietosi yhteiskäytössä ja siinä se. Se, että Suomessa OP:n omistama vakuutusyhtiö jakaa tietojasi pitkin paikallispankkeja on vain maan tapa. Samoin toimii kaikki pankkikonsernit, siellä mitään tietosuojaa ole, kuka tahansa pankkivirkailija voi vilkaista Selektasi tilanteen päätteeltäsi, koska tahansa, mistä päin Suomea tahansa.

      Toinen asia on rikottiinko asiakkaan suojaan kun ENNEN tätä siirtoa kun sait kirjeen OP:ltä.

    • eroon

      11vuotta säästäneellä takaisinostokerroin 85%???

    • maan tapa?

      Pankki- ja vakuutussalaisuuden periaatteena on samankin yrityksen sisällä "tarve tietää" -periaate. Eli edes saman yrityksen työntekijä, jolla ei ole työtehtävän takia tarvetta tietää, ei saa tietoja saada tai käsitellä tai katsoa.

      Tietojen antaminen ulkopuolisille tahoille ilman asiakkaa erillistä kirjallista suostumusta on lähtökohtaisesti aina kiellettyä.

      Valitettavasti monenlaista tietojenkalastelua aina silloin tällöin ilmenee pankeissakin ja kuten uutisista olemme saaneet kuulla, jopa poliisin piirissä. Lain vastaista joka tapauksessa.

      Asiakkaan tietojen, mukaan lukien edes tiedon vakuutussopimuksen olemassaolosta, antaminen vakuutusyhtiön ulkopuolelle on lähtökohtaisesti aina kielletty.

      Jos "maan tapa" on jakaa saman konsernin sisällä pankkisalaisuuden ja vakuutussalaisuuden piirissä olevaa tietoa, niin tuossa Skandia-Aurum siirrossa olisi kai vähintään pitänyt edes odottaa, että asiakkaiden irtisanomisoikeusaika olisi päättynyt.

      Onko käynyt niin, että nyt myös niiden asiakkaiden, jotka aikovat irtisanoa vakuutuksensa Aurumista tiedot on annettu OP-Ryhmän pankeille?

      Jos näin olisi käynyt niin tällöinhän nämä asiakkat eivät ehkä ole edes saaneet mahdollisuutta poistua asiakkuudesta, ennen kuin heidän tietoja olisi alettu levittää markkinointitarkoituksessa?

    • Vuotoja, pyh

      Tarve tietää syntyy pankkikonserneissa aina, eikä pankin työntekijä ole pankkikonsernin vakuutusyhtiön työntekijä mutta vakuutuksien tieto liikkuu. Asiakkaan tietosuoja on olematon, kokeilkaa vaikka kysellä tarjousta pankistanne. Sieltä napsautetaan konetta ja sanoteen, että sulla on tuo laina, tilillä muutama tonni ja sitten tuo Aurumin/selektan tjms vakuutus, joten olet oikeutettu meidän pankkipoonuksiin tai erikoisasiakkuuteen. Oliko tarve tietää ja saada tieto konserniyhtiöstä?
      Pankkien vakuutusyhtiöillä on sekin tapa ettei heidän asiamiehiään löydy mistään rekisteristä. Kokeilkaa vaikka finanssivalvonnan sivuilta. Meklarit ja Alexandriat yms asiamiehet löytyvät mutta pankit, niistä ei mitään tietoa. Eli edes todellisuudessa tiedä onko vastapäätä istuva pankkiKerttu edes pankin vakuutusyhtiön rekisteröimä asiamies mutta kyllä hän vakuutuksen sinulle myy.

      • YT:t OP:ssa

        Pankkipirkot taas liikkuvat, OP irtisanoo jopa 700 hlöä, eli varmasti ei palvelu parane.


    • Pähkäilyä riittää

      Olen katunut vakuutustani jo pitkään, rahaston arvo on pienempi, kun sinne maksetut rahat. Nyt siitä pääsisi irti. Kuitenkin aikaa eläkkeen alkamiseen on reilu vuosi. Kannattaisikohan homma hoitaa loppuun asti????

      • mieti

        Jollet tarvitse juuri tähän hätään koko summaa, niin sanoisin että kannattaa pitää ja nostaa rahat eläkesuunnitelman mukaisesti. Yksi lisävuosi ei juuri 1% kuluna syö kertymää, mutta saatata säästää verotuksessa melkoisesti, jos summa jakautuu useammalle vuodelle. Varsinkin, jos säästöjä on kertynyt paljon ja ajalta, jollta ne maksetaan tuloveron perusteella.

        Jos kurssilaskua pelkäät, niin sijoita rahat johonkin likvidirahastoon, jossa on noin 0-2% vuosituotto, niin ei tarvitse siitäkään kantaa huolta.


      • Pähkäilyä riittää
        mieti kirjoitti:

        Jollet tarvitse juuri tähän hätään koko summaa, niin sanoisin että kannattaa pitää ja nostaa rahat eläkesuunnitelman mukaisesti. Yksi lisävuosi ei juuri 1% kuluna syö kertymää, mutta saatata säästää verotuksessa melkoisesti, jos summa jakautuu useammalle vuodelle. Varsinkin, jos säästöjä on kertynyt paljon ja ajalta, jollta ne maksetaan tuloveron perusteella.

        Jos kurssilaskua pelkäät, niin sijoita rahat johonkin likvidirahastoon, jossa on noin 0-2% vuosituotto, niin ei tarvitse siitäkään kantaa huolta.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Summa jakautuu viidelle vuodelle ja se on n. 20 000€ . Nyt sain vahvistusta siihen, että olkoon vaan loppuun asti. Kiitokset.


    • köyhäintalo123

      Soitin tänään Aurumille omasta Z13 (ent. Z03 johon 1% hallinnointikulu poistettu) vakuutuksestani joka otettu vuonna 2001. Yllättäen takaisinostohinta on sama kuin tämänhetkinen vakuutuksen arvo, eli ei mene kuluja ollenkaan! Positiivinen yllätys vaikka tuleekin n. 15000 eur maksetuista vakuutusmaksuista verotuksen jälkeen n. 5000 eur takkiin (käteen jää suunnilleen kymppitonni).

      Harmittaa viiden kiloeuron tappio mutta taidan kuitenkin ottaa tuon pois kun pitkässä juoksussa hommassa ei ainakaan köyhä kansalainen voita pääsi sitten eläkkeelle 60v eli ei...

    • at last

      Rahat tuli tänään tilille :)
      viikon verran kesti lomakkeen lähettämisestä

      • 1G1FP87HOGL163

        Saman viikon kesti minullakin saada "säästöt" takaisin. Maksoin v 2006-2007 sen minimimaksun 13x140e sisään sitten vapaakirjalle. Perjantaina tuli tilille palautus 520e. Vaikka Suomi24:sta puhutaan pahaa niin olen kiitollinen tästä palstasta, ilman näitä viestejä minulta olisi mennyt ohi koko takaisinosto mahdollisuus. Minullekin tuli skandian tiedote kaupasta mutta en minä siitä nopealla lukemisella löytänyt takaisinosto mahdollisuutta.


      • Zaqxsw
        1G1FP87HOGL163 kirjoitti:

        Saman viikon kesti minullakin saada "säästöt" takaisin. Maksoin v 2006-2007 sen minimimaksun 13x140e sisään sitten vapaakirjalle. Perjantaina tuli tilille palautus 520e. Vaikka Suomi24:sta puhutaan pahaa niin olen kiitollinen tästä palstasta, ilman näitä viestejä minulta olisi mennyt ohi koko takaisinosto mahdollisuus. Minullekin tuli skandian tiedote kaupasta mutta en minä siitä nopealla lukemisella löytänyt takaisinosto mahdollisuutta.

        Vaikka takkiin tuli, niin nyt on parempi olo, kun on päässyt irti eläkvakuutuksesta, kuitenkin duuniuraa on vielä yli 20 vuotta, joten ei enempää muiden bonareihin.. Kuten edellinenkin kommentoija sanoi, niin tämä thread kyllä auttoi paljon.


    • jpu

      Hei vieläks tähä ehtii? kiinostas päästä vittuu tosta

      • Hyvin

        ehtii.

        Soita Aurumiin ja pyydä irtisanomislomake sekä ansiotulo&pääomatulosummat,
        jotka saat takaisin. Sitten pyydät verottajalta uuden verokortin ja lähetät sen
        sekä irtisanomislomakkeen Aurumiin. Minulla meni vajaa viikko saada rahat
        tilille.


    • R

      Löysin tämän sattumalta Googlen kautta. Tietenkään kotiin tulleissa kirjeissä ei ollut puhuttu takaisinostomahdollisuuksista mitään. Onneksi vielä on reilu 1 kk aikaa!!

    • Z

      Itse soitin tänään Aurumiin ja oman Z07 -vakuutuksen takaisinosto vaatii ainoastaan takaisinostoilmoituksen lähettämisen postissa Aurimille. Tuossa tapauksessa verokorttia ei tarvitse, koska koko summa menee pääomaveroprosentin(30%) mukaan, eli halukkaat vaan tuolta I ain't nice guy
      6.9.2012 09:11 -postauksen linkistä lomaketta lataamaan, täyttämään, tulostamaan ja lähettämään.

      Itse kerkesin aikoinaan 1600€ vakuutukseen sijoittaa, jonka jälkeen vapaakirjalla oltuaan ja takaisinostokulut sekä verot vähennettynä tuottaa takaisin noin 650€, eli oppirahoja on itsekkin tullut makseltua.

    • köllidsd

      Eli siis sivutuloverokortti tuoho messii ni pitäs homman hoituu?

    • yks eläke maksaja

      Miten on muilla takaisinosto aikeet.... Itse tullut säästettyä tilille n. 24 000e ... itseänikin tuo takaisinosto kiinnostaa vaikkakin takkiin tulee monta donaa..., mutta kuitenkin.... vittuako mä noita liituraita pukusia rahoitan. Tietysti vakuutuksen arvo on tällähetkellä aikalailla se mitä maksettukin ja jos tästä talous jonkin verran elpyy niin silloin sitä kurssinousua myös kotiinpäin tulee..... Taidan siltikin lopettaa koko paskan ja ottaa rahat....

      • Jos uskot

        kurssinousuun, voithan aina sijoittaa nostamasi rahat jonnekin muualle.
        Muista vertailla kuluja ja varmista, miten saat nostettua rahat itsellesi
        tarvittaessa.

        Minä nostin omani pois.


    • Ja Alexandriasta

      jo taas tänään soitettiin. "Olemme saaneet tietää että olette takaisinostanut vakuutuksenne. Kiinnostaisiko muut Alexandrian sijoitustuotteet?" Voi v***n v***u. On siinä naisparalla työmaa kun yrittää houkutella asiakkaita takaisin. Ei ole porukalla minkäänlaista psykologista silmää?

    • elex3

      Ehtiikö vielä peruttua Alexandriasta otettu eläkesäästäminen ilman mitään kuluja? Säästöä n 7000e, tuleeko takaisinnostokuluja tai vastaavaa?? Mikä suunnilleen on käteen jäävä summa?

      • niin...

        Ehtii vielä marraskuun ajan, mutta kuluista vaikea sanoa, kun et ole tarkentanut, millainen vakuutus sinulla on. Eli milloin otettu vakuutus? Kuinka kauan olet säästänyt, ja miten pitkään aikaa olisi jäljellä.


    • pikkuhanski

      niin ja vielä sellainen että jos:

      a) sai 1% hallinnointikulut pois (oikeuden päätös)
      b) OP laskee merkintäkulut 7% :sta 3,5% :iin
      c) takaisinmaksu alkaa jo 58 Vuotiaana (ennen 2004 maksettu osuus)
      ja kasvaa (62 vuotiaana saa 2004 jälkeen maksetuista)

      niin eikös tuo ole jo markkinoiden halvin (eikä tuollaista enää saa mistään..mulla 12 vuotta jäljellä..aloitin -99)

      (lisäksi ajattelin laittaa erikseen rahastoon ton ”verohyödyn" )

      vai oonko ihan kuutamolla ???
      saako enempi jos pistää vaan suoraan rahastoon..?

      • fiksut tajuaa

        Totta viserrät.

        Jos ei ole pakottavaa rahantarvetta niin ei ole mitään järkeä lunastaa eläkevakuutusta vaan sillä perusteella "kun nyt kerran voi" ja samalla maksaa kovat verot, varsinkin jos on palkkatyössä. Samanehtoista sopimusta ei saa mistään ja jokaissen vähääkään yhteiskunnan asioista tajuavan tulisi ymmätää, että itse pitää säästä varoja tulevaisuudessa käytettäviksi.


      • Säästää
        fiksut tajuaa kirjoitti:

        Totta viserrät.

        Jos ei ole pakottavaa rahantarvetta niin ei ole mitään järkeä lunastaa eläkevakuutusta vaan sillä perusteella "kun nyt kerran voi" ja samalla maksaa kovat verot, varsinkin jos on palkkatyössä. Samanehtoista sopimusta ei saa mistään ja jokaissen vähääkään yhteiskunnan asioista tajuavan tulisi ymmätää, että itse pitää säästä varoja tulevaisuudessa käytettäviksi.

        pitää itse, mutta kyllä kannattaa katsoa mihin rahansa sijoittaa.
        Ei enää ikinä Alexandia/OP (ex. Skandia), vaikka voitolle hieman jäinkin.
        Jälkiviisaana voi sanoa, että vertailkaa kuluja ja etsikää netistä muiden kokemuksia
        siitä mihin rahanne aiotte laittaa.

        Verot ovat kovat, mutta silti lunastaminen kannattaa. Ja kannattaa myös vaatia
        seuraavassa veroilmoituksessa tulontasausta, jolloin lunastuksen voi saada
        jaettua useammalle vuodelle ja verotus kevenee. Verovirkailijat laskevat
        tällöin tulontasauksen ja valitsevat automaattisesti veronmaksajan kannalta
        edullisemman vaihtoehdon (= tulontasaus vai ei).

        Tässä vielä linkki Kauppalehden ketjuun, jossa myös linkki tulontasaukseen.


    • Siirto op pankkiin

      Ja täällä.. Huomenna OP pankkiin tapaaminen ja katsastan tilanteen.. Enpäs nyt muista tätä hienoa nimeä, mutta idena muista jo aiemmalta vakuutusmyyjältä, eli nuo kaikki skandian rahaston jutut sekä osakkeet, rahastot laitetaan samaan ja sieltä ei nosteta ulos ja kaikki tuototkin jäävät sinne joita voi sijoittaa toki eteenpäin.
      OP siis ottaa ohjakset ja paikallinen hyvä pankkini on lähellä ja saan henk.koht apua vaikka arkisin päivittäin.. No huomenna tiedän enemmän..

    • Erkki empivä

      Nooh.. Mitäs OP lupas?
      (Muuta kun maat ja taivaat bonukset päälle)

    • Entinen eläkevakuutu

      Itse soittelin juuri Aurumista vakuutuksen arvon ja Verohallinnosta "Muutosverokortin eläkevakuutuksen takaisinostoa varten". Verokortti tulee postissa, sitten pääsee lähettämään sen ja takaisinostolomakkeen Aurumille. Lomake pitää olla Aurumilla 31.11 mennessä, sen päivän postileima ei riitä. Myösköön lomakkeiden perille menosta ei ole mitään kuittausta, se pitää itse varmistaa soittamalla! Kirjattu kirje on toki varma, jos sen kuittaavat?

      Jospa tämä 10v piina olisi kohta ohi... Verohallinnon setä pahoitteli että tulee kova veroprosentti, mutta ei se auta. Vakuutuksella arvoa 6192, siitä takaisinostosumma 5164,20. Prosentin tuosta laskee mutta sitä en saanut tuitää, se tulee koneelta. Sijoittamaani summaa en juuri halua/jaksa muistella, päälle 7000 kuitenkin. Tuosta viidestä tonnista on 2900 ansiotuloa ja loput pääomatuloa. Jospa siitä puolet jäisi käteen...

      Kaikki piti itse selvittää, nuo summat ottaa ylös ruutupaperille kun Aurum ei niitä pyynnöstä huolimatta postittanut. Sähköpostia ei luonnollisesti voi käyttää. OP:sta ei ollut mitään apua, pitäisi varmaan rahat tuhlata saman tien etteivät jää OP:n tilille makamaan...

      Kiitos kirjoittajille ja kaverille joka minut tänne ohjasi. Antoisat eläkepäivät toteutukoon nyt jollain muulla tavalla :)

      • eki teki sen

        Sähköpostin liitteenä lähti PDF eilen Aurumiin - soitin ja kysyin, takaisinostopyynnön voi siis toimittaa liitetiedostona eikä ole pakko käyttää perinnepostia.


    • Erkki empivä

      Tulin siihen johtopäätökseen ettei minulla ole "varaa" tehdä takaisinostoa.
      Saas nähdä kadunko tätä vielä joskus.. No sinäänsä se ei olisi mitään uutta tähän eläkevakuutukseen liittyen.

    • E E

      Onko OP tarjouksesta kuulunut mitään? Ihme viivyttelytaktiikka, sanotaan että kohta saa tietoa kun sopimukset aukeaa meille. Samalla marraskuu kuluu loppuun odotellessa.

      • OP:n tarjoushan

        tuli jo kaksi kuukautta sitten: merkintäkulu puolittuu 3.5%:iin ja kaupan päälle
        saat vielä kotivakuutuksen oliko se nyt vuodeksi puoleen hintaan tms. yhtä
        kannustavaa.

        Suosittelen tekemään takaisinoston ja nopeasti...


    • E E

      Joo, mutta minulle OP rouva sanoi että malttia, sopimukset aukeavat heille ihan kohta ja sitten päästään katsomaan... Mutta ei katsota enää, rahat tulivat tänään tilille!! PDF:nä laitoin paperit, olisiko ollut viime keskiviikkona. Aurum ei ilmoittanut eikä kysellyt mitään, rahat vaan tupsahtivat tilille.

      Mielenkiintoista olisi tietää, moniko tähän takaisinostoon on tarttunut. Nyt vaan odotellaan Alexandrian ja OP:n sijoitusveuvoja...

      • rupinjo

        Täällä yks. Noin puolet pääomasta "katos" veroihin ja takaisinostopalkkioon. Ei kaduta.


    • Rami_2
    • E E

      Heh, ei mennyt montaa päivää niin Alexandrialta soiteltiin. Olisi pitänyt vähän päivittää tietoja... Sanoin mahdollisimman ystävällisesti, että älkää ottako minuun enää koskaan yhteyttä. Ei ole kadehdittava homma tuokaan.

    • tuubaa ↕‼§

      Luojalle Kiitos etten ole koskaan lähtenyt mihinkään Alex-eläke-hömppään mukaan. Vaisto sanoi jo vuonna 2000 että tässä on joku paska haudattuna.

    • taloudenlinkit1
      • kurssit nousuun

        Taisi tulla rahojennostajille vuodessa aikamoinen tappio, kun osakekurssit on noussut.


    • 20+10

      Tai sitten ei. Eiköhän me kaikki varamme nostaneet sijoitettu rahamme uudelleen ja
      tällä kertaa fiksummin.

    • SilomonKalou

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3518
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      192
      1621
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1307
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1182
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      835
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      804
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      799
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      50
      793
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe