Radiokirppis Tampere

mc

Olemme tulossa kesäreissulle Treelle piakkoin. Muutamia vuosia sitten ko kirppis sai murskapalautteen mm. huonosta palvelusta. Kun asuin Treella ( yli 5 vuotta sitten) vuokrasin sieltä pöydän mutta huonoin kokemuksin. Onko tilanne yhtään parantunut, kannattaako käydä? Onko uusia hyviä kirppiksiä Treella / lähiseudulla?

76

9335

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastaus MC:lle

      Vieläkö olet tulossa Tampereelle? Kaikki kirppikset Tampereella ovat parempia, kun kyseinen Radiokirppis. Epämiellyttävät ja hyvin epäkohteliaat myyjät ovat edelleen vakiona. Ajattele, että maksat vuokran (kalliin) ja jo puolta tuntia ennen aletaan häätämään potentiaalisia asiakkaita pois. Ei myöskään koskaan siivota kyseistä toria. Isenäisyydenkadulla on hyvä kirppis (Bonus) mukavat myyjät ja muutenkin siisti ja valoisa. Radiokirppis muistuttaa jotain epämääräistä kaatopaikkaa, jossa kohdellaan asiakkaita ja myyjiä, kun saastaa. Lieneeköhän henkilökunta palkattu sen perusteella (kuka veemäisin ja poistyöntävin). Radiokirppis on jopa vaarallinen, kun sammuttavat valot ja sitten pitäisi sokkona päästä ulos tai kassalle. Ihan sairasta touhua on edelleen, en todellakaan suosittele kenellekkään. Katso kartalta kirppiksiä ja laita ruksi Radiokirppiksen paikalle, niin Tampereesta jää parempi kuva ja ei tule paha mieli. Tervetuloa!

      • Tyrmistynyt

        Olen täysin samaa mieltä,että palvelu radiokirppiksellä on aivan järkyttävää. Siellä on sellanen suht nuori naismyyjä jonka naamalla en ole koskaan nähnyt hymyä. Mutta ihmetyttää kyllä että ko paikka menestyy niin hyvin ja aina kun sinne eksyn niin porukkaa on ihan tungokseen saakka. Hyvä ja iloinen palvelu ennenkaikkea.


    • Lisä infoo

      Unohdin mainita vielä huonot aukioloajat Radiokirppiksellä. Jos vuokraat pöydän, niin humioikaa tuntimäärä, jonka saatte kyseiseltä torilta. Joka päivältä voisi vähentää n. puoli tuntia pois, kun asiakkaat häädetään pois ja valot sammutetaan jo aikaisemmin. Myös arvokkaimmat tavarat katoavat juuri todennäköisesti siinä pimeässä sekamelskassa, joka myyjien toimesta aiheutetaan. Tuntuu jotenkin tahallaan tehdyltä se epämiellyttävä tunnelma, joka vallitsee kirpputorin sulkeutuessa. Toisaalta, jos ottaa kyseisen käynnin huumoripläjäyksenä, niin voi saada jopa hyvää you tube materiaalia kyseiseltä torilta. Ei muuta, kun itse toteamaan Radiokirppiksen ihanat myyjät ja se ah niin ihana tunnelma ja henki joka vallitsee siellä. Jos tulette kauempaa, niin huomioikaa, että menee jo arkisin n. 16.30 kiinni ja sovituskoppiinkaan ei oikein päästetä saatikka vessaan. Tässä perus opastusta kyseiselle kirppikselle, olkaa hyvä.

    • .....ANNE......

      Tampereella on isoja hyviä kirppiksiä, mm. hervannassa on yksi todella hyvä hepolamminkadulla. Myös kangasalla on yksi hyvä. Itse käyn näissä kahdessa enkä halua keskustan kirppiksille. Käytössäni on auto ja molemmissa ilmaiset parkkialueet. Suosittelen.

    • joskus sielläpäin

      Mitä tarkoittaa "todella hyvä" tässä tapauksessa? Mikä siinä Hervannan kirppiksessä on hyvää?

      • Liisa Louhivuori

        Asian vierestä sallittaneen pieni oikaisu:
        Nimimerkki "joskus sielläpäin" näyttää tarkoittavan Hervannassa Hepolamminkadulla olevaa Jankan kirppistä - ei siis Hervannan kirppistä. Hervannan kirppis sijaitsee Ylioppilaankatu 6-8.
        Tervetuloa meillekin kaikki mukavat ihmiset,
        t. Lissu, Hervannan kirppiksen yrittäjä


      • Tanja-Maria-L

        Ei ole mitään hyvää Hervannan kirppiksessä ja todella ärsyttävää, kun kaikenlaiset alamaailman hampuusit myyvät siellä tavaroita, joiden alkuperä on vähintäänkin kyseenalainen? Jotenkin vain mietityttää, mihin päätyvät vinttikomeroista hävinneet tavarat?


      • Hervanta 2013
        Tanja-Maria-L kirjoitti:

        Ei ole mitään hyvää Hervannan kirppiksessä ja todella ärsyttävää, kun kaikenlaiset alamaailman hampuusit myyvät siellä tavaroita, joiden alkuperä on vähintäänkin kyseenalainen? Jotenkin vain mietityttää, mihin päätyvät vinttikomeroista hävinneet tavarat?

        Vinttikomeroiden tavarat löytyvät samasta osoitteesta, kun autoistakin vohkitut tavarat. Tuossahan sitä mainostettiin. Ylioppilaankatu 6-8. Sieltä vaan ostamaan omat kadonneet tavaransa takaisin. Melko reilua, sanoisin. :-)


    • mc

      moi!
      kiitos vinkeistä!. kävimme viime viikonloppuna treella. Kangasalla Suoramalla, Radiolla, Bonuksella ja Jonnan kirris lielahdessa. Kangasala oli loistopaikka, bonus hieman tukalan pieni ja kuuma. Radio oli siisti, mutta todella taisi olla myyjät samaa epäystävällistä sorttia edelleen.. Jonnan kirppis oli siisti ja myyjät ystävällisiä. Kiva oli käydä kiertelemässä!!!!

    • Yks Amurista

      Ne muuten pitää Radiokirppiksellä sellasia "feikkipöytiä", että saatais näyttämään siltä, että joka pöytä olis aina varattu ja kirpputori olisi erityisen suosittu. Täytyy poiketa tarkkailemassa tilannetta, että onko wc maksu nykyään 2 euroa, vai peräti 5 euroa. Jos kyseiselle kirpputorille eksyy pöydästä tavaroita muihin pöytiin ja siihen sekamelskaan, niin et todennäköisesti saa niitä koskaan takaisin? Näin omin silmin, kun kirpputori-kassa laittoi erästä tuotetta myyntiin, joka aikaisemmin lojui toisessa pöydässä. Hintalappu oli revitty pois ja tilalle laitettu uusi nro ja hinta. Aivan varma olen asiasta, sillä olin ostamassa tuota tuotetta ja siinä oli niin tarkka tuntomerkki, etten voinut erehtyä (kysymyksessä oli singlelevy). Vähäpätöinen asia, mutta kertoo jotain kyseisen kirpputorin henkilökunnan suhtautumisesta maksaviin asiakkaisiin ja tarkoitan juuri pöydän vuokranneita, kalliin hinnan maksanneita. Jotain hyvää haluan sanoa kuitenkin lopuksi...Kahviossa olevat viinerit olivat kyllä aivan huippuhyviä, vaikka toisaalta eihän se ole kirpputorin ansio, vaan pikemmin kiitos kuuluu valmistajalle. Se Kyttälän kirppis on muuten todella hyvällä paikalla ja tavallaan Satakunnankadulla, että suosittelen sitä ja tietenkin Bonuskirppistä. Onhan Bonus kirppiksellä kieltämättä kuuma, mutta siisti on ja valoisa. Sinne Hervantaan en suosittele menemään, ellei asu kulmilla (melko varmaan hukkareissu ja harmittaa, kun mahdoton matka). Kaikkea hyvää kirppiksen kiertäjille, ehkä ollaan joskus törmättykkin?

      • nuori jossu

        Bonukselle ei kannata viedä.Varastetaan hirveästi ja paikan myyjät ovat ahneita joppareita.Ei kameraa ei mitään valvontaa.Siis varkaan paratiisi. Kadonneet tavarat pöydältäsi löydät myöhemmin myyjien tai omistajan pöydistä Katoavat takahuoneeseen eivät ole näkösällä josta omistaja voisi tunnistaa omansa. Suurta on hävikki siellä.Henkilökunta ei piittaa kuka vie ja keneltä.Hälytin tarroja et sieltä saa myöskään.Ei koskaan enään bonukselle ..


    • Adelmiina

      Joo varkaita ja huijareita koko Tampere pullollaan. Jos olette kaupanneet itse jotain ylihintaista roskaa ja nyt sitten katkerina vingutte täällä? Kyllä se vanhempi täti-ihminen yrittää kuikuilla niitten hyllyjen välissä siellä bonuksella, että ei nyt ihan pitänyt paikkaansa tuo Jossun kertomus. Radiolla oli se valon sammutus pysynyt entisellään. Miinuksena entiseen käytäntöön, että bonuksellakin alettiin rääkymään kovalla äänellä kassoille, vaikka klo oli 15 vaille, en tykännyt...ruma ääni vielä sillä kassalla, meni korvat lukkoon. Kertokaa muutkin kokemuksia Treen toreista kiitos.

    • kirppishiiri

      Huittisissa on myös hyvä kirppis-Sani-kirppis.Hyvin siisti ja valoisa,ja hinnat kohdallaan.Eikä Tampereelta ole pitkä matka Huittisiin,matkailu avartaa.:) Suosittelen piipahtamaan kyseisellä kirppiksellä.torin laidalla.

    • Kyrsä-Leena

      Ihan törkeitä munapäitä niil toreil ne myyjät. Kattokaa joskus sen Radiokirppis ämmän ruttosii käsii...tosi törkeetä. En hauku sairaita, mut sen muijan paikka olis jossai lasaretis, eikä siin kassal. Kysyin kerran ihan asiallisesti, et miks se ns sovituskoppi on sillee, et ei saa verhoo etee, ku sovittelin rintsikoit, ni se ämmä alko heittää pirullista kuittii. Sano mulle, et osta ne eka, nii voit sovitella sit himassa niit kui haluut. Teki mieli sanoo, et tunge perseesee ne, mut oon tosi kohtelias ja hyvätapanen , etten viittiny. Ihme jengii siel pyörii. Sellane joku 150kg läski- keijukainen, joka tukkii kärryn kanssa koko käytävän ja jos sitä kattoo, et menisit vittuu siit edest, nii mulkkasee tosi ilkeesti. En uskalla mennä sinne enään, kun saatii luteita kämppää, ku ostettii sellasii koristetyynyjä sieltä. Kaverille oli tullu turkiskuoriaisia jonu irtoturkiskauluksen mukana. Hyi olkoon. Samaa paskaa ne myy kyl niis muissaki. Samoja kusipäisiä trokareita näkyy kans olevan, se läski ämmäki on sellane. Nyt alko todella kyrsii. Täs oli sille, joka halus kommenttii niist paska toreist.

      • siis4

        Harmi, että he ovat nyt menettäneet sinut, kuulostat niin ihanalta asiakkaalta.


    • joojust

      kuulostatkin todella hyvätapaiselta ja ennekaikkea fiksulta...

    • xxxxxxxx

      :D taitaa tolla nimittelijällä olla vintti pimeenä!...ei kandee käydä kirpptoreilla..jos pelottaa se 150kg luteet yms....miks sun pitäs verho saada eteen jos oot xs luikkuperse eihän sulla oo ees tissejä!! xD xD

      • Posti Sinikka

        Tyypillistä nuoren naisen kielenkäyttöä. Olen itsekkin huomannut samat epäkohdat siellä torilla ja hän kertoikin ettei mene niille toreille enään? Isokokoinen nainen on todella epäkohtelias ja aina päivystää siellä käy vaikka toteamassa. Asiaa puhui kuitenkin, vaikka rumia sanoja käytti.


      • Mene itseesi asiakas
        Posti Sinikka kirjoitti:

        Tyypillistä nuoren naisen kielenkäyttöä. Olen itsekkin huomannut samat epäkohdat siellä torilla ja hän kertoikin ettei mene niille toreille enään? Isokokoinen nainen on todella epäkohtelias ja aina päivystää siellä käy vaikka toteamassa. Asiaa puhui kuitenkin, vaikka rumia sanoja käytti.

        Enpä ihmettele miksi ne myyjät siellä on niin tylyjä telle kun ootte niin huonotapaisia asiakkaita?? Itse käyn Joensuusta asti Tampereella työmatkalla, ja joka kerta Radiokirppiksellä olen saanut pelkästään hyvää palvelua,mutta ne kirppiksen asiakkaat huh huh.. Kärryillä tuupitaan,"varataan" loossi omaan tutkailuun eikä päästetä toisia asiakkaita selaamaan tuotteita, kävellään miten sattuu ja valitetaan myyjille kaikesta,vaaditaan ilmasta muovipussia ja vingutaan kun kivassa tuotteessa ei ole hintaa. Ja ikään kuin se ois myyjän vika??. Joka kerta sama juttu,ei yhtään ystävällistä kirppisasiakasta ole tullut siellä vastaan!
        Kassalla annan ja saan takaisin aina hymyn,myyjät opastavat jos kysyt jotain oikeasti tähdellistä etkä mitään " miksi täällä on niin kallista".
        Ja tosta vessamaksusta, ja en yleensäkään lähe ostoksille käymättä ensin vessassa joten vessamaksu vois olla vaikka 10e. Kusihätä
        ei yllätä tervettä kolmekymppistä enää,joten osaan nää jutut eikä tarvi muputtaa hinnoista.

        Ja sitäpaitsi, lukuun ottamatta Bonuskirppiksen asiatonta henkilökuntaa, muilla Treen kirppiksellä ongelmana ei ole myyjät vaan törpöt asiakkaat, olenpa nähnyt kävelykepeillä kulkenutta vanhustakin tuupittavan kärryillä edestä pois.


      • sun logiikkas!
        Mene itseesi asiakas kirjoitti:

        Enpä ihmettele miksi ne myyjät siellä on niin tylyjä telle kun ootte niin huonotapaisia asiakkaita?? Itse käyn Joensuusta asti Tampereella työmatkalla, ja joka kerta Radiokirppiksellä olen saanut pelkästään hyvää palvelua,mutta ne kirppiksen asiakkaat huh huh.. Kärryillä tuupitaan,"varataan" loossi omaan tutkailuun eikä päästetä toisia asiakkaita selaamaan tuotteita, kävellään miten sattuu ja valitetaan myyjille kaikesta,vaaditaan ilmasta muovipussia ja vingutaan kun kivassa tuotteessa ei ole hintaa. Ja ikään kuin se ois myyjän vika??. Joka kerta sama juttu,ei yhtään ystävällistä kirppisasiakasta ole tullut siellä vastaan!
        Kassalla annan ja saan takaisin aina hymyn,myyjät opastavat jos kysyt jotain oikeasti tähdellistä etkä mitään " miksi täällä on niin kallista".
        Ja tosta vessamaksusta, ja en yleensäkään lähe ostoksille käymättä ensin vessassa joten vessamaksu vois olla vaikka 10e. Kusihätä
        ei yllätä tervettä kolmekymppistä enää,joten osaan nää jutut eikä tarvi muputtaa hinnoista.

        Ja sitäpaitsi, lukuun ottamatta Bonuskirppiksen asiatonta henkilökuntaa, muilla Treen kirppiksellä ongelmana ei ole myyjät vaan törpöt asiakkaat, olenpa nähnyt kävelykepeillä kulkenutta vanhustakin tuupittavan kärryillä edestä pois.

        Kaikki eivät ole terveitä kolmekymppisiä, kuten itsekin viimeisessä lauseessasi toteat!


    • HUONO PROVO

      Hyvin näki, että tuo "mene itseesi asiakas" nimimerkillä oleva olikin kirpputorin henkilökuntaan kuuluva ja nyt FEIKKAA täällä, kun muut totuudenmukaisesti kertovat kokemuksiaan kyseiseltä torilta. LOL. :) . Kyllä vessaan menee myös 20v ja nuorempikin. Aika itsekästä ajatella vaan omaa napaansa, sillä kyllä olen asiakkaissa törmännyt useisiin mukaviin eläkeikäisiin mummoihin ja pappoihin ja hekin varmaan toivoisivat maksuttoman wc.n. myös? Ota kuule niistä myyjien hymyilyistä kuvia ja siitä ystävällisyydestä, niin uskotaan. Laita You Tubeen nimellä ILOINEN JA YSTÄVÄLLINEN RADIOKIRPPIS HENKILÖKUNTINEEN...Jäänpä odottelemaan sitä iloa. Kyllä mulla on muista asiakkaista pelkkää hyvää sanottavaa, lukuunottamatta sitä tukevahkoa kärrymummoa, joka ilmeisesti päivystää kyseisellä torilla ja on tarttunut se epäystävällisyys niistä henkilökunnan naisista? Uskoakseni kyseinen henkilö on jotenkin sairas, että sallittakoon huono käytös hänelle. Jos olet se tumma ja kaikkein epäkohtelijain myyjä sieltä torilta, niin keksi hieman uskottavampi provo seuraavalla kerralla. LOL.

      • anastasia

        Kävin tänään radiokirppiksellä ja kyllä p....n maku. Töykeää, töykeää ja näitä saamarin jobbarinaisia jotka siellä ovat päivittäin. Kuinka muuten kirpputorin omistaja sallii tämän jälleenmyynnin, eikös se ole veronkiertoa kun sitä tehdään jatkuvasti? Koko takaosa haisee pahalle kun siellä samat kamat kuukaudesta toiseen. Älkää hyvät ihmiset ostako näistä pöydistä mitään koska hinnatkin niissä on huippuluokkaa, siitä tunnistatte.


      • harrastusta
        anastasia kirjoitti:

        Kävin tänään radiokirppiksellä ja kyllä p....n maku. Töykeää, töykeää ja näitä saamarin jobbarinaisia jotka siellä ovat päivittäin. Kuinka muuten kirpputorin omistaja sallii tämän jälleenmyynnin, eikös se ole veronkiertoa kun sitä tehdään jatkuvasti? Koko takaosa haisee pahalle kun siellä samat kamat kuukaudesta toiseen. Älkää hyvät ihmiset ostako näistä pöydistä mitään koska hinnatkin niissä on huippuluokkaa, siitä tunnistatte.

        Tunnustan olevani vakipöydän pitäjä, mutta miksi olen mielestäsi saamarin jobbari?
        En kylläkään päivittäin käy.
        Veronkierrosta ei ole kohdallani kyse vaan lähinnä harrastuksesta. Monilla viikoilla mennään miinuksen puolellekin. Mutta kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja kiva harrastaa ees jotakin ettei jää kotio neljän seinän sisälle.
        Harmi että jotakin kiusaa. Minulle itselle mieluinen harrastus.


    • Kirpparikiertäjä

      Kokemusta monelta kirppikseltä Tampereella, myyjänä ja ostajana. Radiokirppiksellä varastettiin tavaraa, töykeä palvelu, monipuolinen valikoima tosin. Bonuskirppiksellä kovat hinnat ja ahdasta, palvelu ok.

      Tällä hetkellä suosikkini on Nekalan Silinteri-kirppis, vaihtanut hiljain omistajaa ja nyt kirppis todella siisti, valoisa, hyvä ja tasokas valikoima, alhainen hintataso ja ystävällinen palvelu. Kannattaa käydä kauempaakin, P-kiekolla ilmainen pysäköinti.

      • matilda

        Minun suosikkini on koivukirppis Koivistonkylässä. Tosi ystävällinen palvelu. Olen tehnyt sieltä mahtavia merkkilöytöjä.


      • AnuS aukkonen
        matilda kirjoitti:

        Minun suosikkini on koivukirppis Koivistonkylässä. Tosi ystävällinen palvelu. Olen tehnyt sieltä mahtavia merkkilöytöjä.

        Merkkilöytöjä?


    • MaCuba

      Kyllä on ihan superikävä LA-kirppistä, sellaisena kuin se joskus vuosia sitten oli. Oli huippukätevää myydä itse omat kamansa, mennä lauantaiksi tai sunnuntaiksi, eikä käydä pitkin viikkoo kyttäämässä kamojaan.. jospa ja voi kumpa joku perustaisi vastaavan taas !!! kun luin näitä teidän juttuja, empä taida mennä kummallekaan myymään mun Dieseleitä, Sandeja yms.. vaikka oon varannut pöydän molempiin.. ://

      • LOL

        :))


    • Yesterday shop

      De va de...Aivan huippu kirppis on Radio kirppis! Ystävälliset myyjät ja aina hymyssä palvelevat asiakkaitaan. Alkaisivat vaan ottamaan pääsymaksua, sillä niin suosittu tuo kirpputori on. Siisti ja valoisa ja peräosassakin tavara vaihtuu lähes päivittäin, vaikka muuta väitettiin. Ja mistä "kärry muijasta" täällä oikeen meuhkataan, ei ole mitään "kärry muijaa". Toivottelen oikein HYVÄÄ JOULUA ja kaikkea hyvää Radio Kirppiksen henkilökunnalle ja muillekkin kirppis pörrijäisille... Ei muuten kandee kulkee niin naama nutturralla, vois vaikka hieman hymyillä joskus...eikö? Siellä Bonus kirppiksellä on taso oikeesti laskenut, kun menee tuntia aikaisemmin kiinni, kuin joskus muinoin ja ei ole muutenkaan kivaa, kun sellaisiin "epämuodikkaisiin" beessin värisiin teryleenihousuihin sonnustautunut silmälasipäinen vanhempi rouvashenkilö tukkii käytävän siellä. Kuuluu henkilökuntaan ja ärsyttävyyteen saakka uteliaana kuikuilee siellä ja varsinkin, kun joku tuo sinne tavaroitansa...mutta en valita, totean vain, ettei Bonuskaan niin miellyttävä ole. RADIO KIRPPIS RULES...SINNE KAIKKI!!! Varmaan olette nähnyt minutkin kyseisillä toreilla? Olen auringonpalvoja ja naturisti. Pukeudun kireisiin nahkashortseihin kesällä ja kroppani on kuin 17 vuotiaalla, vaikka naama on kuulemma, kuin petolinnun pe.se. Talvisin pukeudun retrohenkisiin turkkeihin ym mauttomaan. Saatanpa joskus kävellä polkaista Ikuriin lonkalta, vaikka moni ei usko, että tämän ikäinen siihen pystyy...NAM.

      • Kyllä mää tiiän kuka

        Juuri näin...HYVÄÄ JOULUA sinulle ja KUKKUU! Oikeasti sinut kaikki tuntee. Kesät ja talvet kuljet puolialastomana pitkin Tampereen katuja, ettäs kehtaat, mokomakin vanha harppu!


      • Häpeäisit !
        Kyllä mää tiiän kuka kirjoitti:

        Juuri näin...HYVÄÄ JOULUA sinulle ja KUKKUU! Oikeasti sinut kaikki tuntee. Kesät ja talvet kuljet puolialastomana pitkin Tampereen katuja, ettäs kehtaat, mokomakin vanha harppu!

        Minäkin tiedän tuon ihmisen , jos on kyseessä sama henkilö ? Makasiinikadulla vuosia sitten ja sitten Pirkankadulla . Muistaakseni Itsenäisyydenkadulla pidempäänkin ? Olen samaa mieltä , että vaatteet voisi pukea , ettei ihmiset pelästy , varsinkaan lapset . Eikös sellaiset nuristi rannat ole jossain lapsilta suojassa , eikä keskellä Tamperetta ? Pääset muuten Tampereen "kylähullut" listaan ja vielä top 5 osastoon . Seuraavaksi varmaan nähdään kulkemassa ruoska kädessä ja jo nyt aivan sairasta touhua .


      • yesterdayrules

        Olet mahtava, samoin liikkeesi! Hitaat ja hiljaiset hämäläiset eivät vain kestä persoonallisuuksia. Kyllä vaatteetkin aina ovat päältäsi löytyneet, mitäköhän taas höpöttävät kylmänkalpeat ja muodottomilla vartaloilla varustetut käppänät nudistirannoista. JATKA SAMAAN MALLIIN! Ps. Kävelepä joskus tänne Lamminpäähänkin, tarjoan teet!


      • Tammelasta nääs
        yesterdayrules kirjoitti:

        Olet mahtava, samoin liikkeesi! Hitaat ja hiljaiset hämäläiset eivät vain kestä persoonallisuuksia. Kyllä vaatteetkin aina ovat päältäsi löytyneet, mitäköhän taas höpöttävät kylmänkalpeat ja muodottomilla vartaloilla varustetut käppänät nudistirannoista. JATKA SAMAAN MALLIIN! Ps. Kävelepä joskus tänne Lamminpäähänkin, tarjoan teet!

        Oikeenko teetä olis tarjolla? :)
        Lamminpää aikas kaukana, et potkulautaa tarttis...


    • Sannabella

      Radiokirppiksellä on jostain syystä aina parhaita tuotteita myynnissä. Trendikkäitä vaatteita ja vanhempia löytöjä.
      Olen aina ollut hyvällä asenteella siellä mutta myyjiltä saanut lähes poikkeuksetta erittäin tympeää palvelua. Ostavat asiakkaat kun ei ole henkilökunnan asiakkaita varsinaisesti, vaan pöytien vuokraajat tuovat sen rahan ja se näkyy.
      Kaupungin paras kirppis siis kunhan ei kiinnitä henkilökuntaan mitään huomiota!
      Mun on monesti tehnyt mieli sanoa ääneen et onpas huonoa palvelua, mutta en mä oo viitsinyt, ei se mitään auttaisi.

      • Pyynikin Kirsikka

        Olet aivan oikeassa ja saman havainnon olen myös tehnyt, ettei kannata stressata niistä törkeistä kassan takana tönöttävistä "hmmm...naisista". Tosin rehellisyyden nimissä sanon, että kävisin useammin, jos olisivat edes suht normaaleja käytökseltään. Radiokirppikseltä tekee löytöjä, mutta sielläkin olen huomannut, kun tietynlaiset "hyenat", esim. täällä mainittu "kärrymuija" odottaa kieli pitkällä saavansa halpoja tuotteita, jotka sitten kärrää kalliilla hinnalla pöytäänsä. No, huvinsa kullakin. Asun tässä lähellä ja reittini kulkee pakostakin radiokirppiksen ohi. Tuossa aikaisemmin tarkoitettiin kai sitä Yesterday Shopin naista? Aikoinaan kävin kyseisessä liikkeessä, mutta hinnat olivat päätähuimaavia ja kuitenkin tavara oli "dyykattu", ties mistä? LOL. Kaikkea hyvää kirppiksellä liikkujille ja sellainen viesti niille radiokirppiksen myyjille, jos satutte näitä palautteita koskaan lukemaan, että asiakaskin voi joskus olla oikeassa! Siis huutomerkillä, eikä kysymysmerkillä!


    • First and last...

      Oh my God! Mistä se henkilökunta on sinne oikein napattu? Kävin tänään kyseisellä torilla ensimmäisen ja VIIMEISEN kerran! Ne on oikeesti ihan sekopäitä siellä, mutta onneksi ei tarvitse sinne koskaan mennä.

    • ulkopaikka

      kasöörillä huumorintaju mennyt??missä ystävällisyys asiakaspalvelu henkisyys...ei oikeen olla oikeella alalla töissä!!kannattaa vaihtaa alaa siinä vaiheessa...jos pitää tiuskia käyttäytyä töykeästi!

      • Marika-Tre

        Niille on yhdentekevää koko asiakaspalvelu. Kävin aikas usein tuolla kirppiksellä ja aina oli jotain ongelmaa juurikin kassalla tai valot sammutettiin 15 minuuttia ennen sulkemista. Jos joku uskalsi jostain huomauttaa, niin törkeästi vastattiin, että voi valita kirpputorinsa tai muuta vastaavaa. Tunsin oloni usein epämukavaksi ollassani siinä jonossa ja selvästi näki, että muutkin vain toivoivat pääsevänsä pian pois. Todella piinaavia minuutteja, jotka joskus venyivät jopa puoleksi tunniksikin. Oikeasti ne saa niitä pöytiä kuitenkin myydyksi, ettei niiden tarvitse välittää mitään ja maksavalla asiakkaalla voi lakaista, vaikka lattiaa. Siihen kirpputorin toimintaan tulisi puuttua, jopa lainsäätäjien puolesta, sillä aiheuttavat hengenvaarallisen tilanteen sammuttamalla ne valot ja jos kärsii paniikkioireista, niin kohtaushan siinä saadaan aikaiseksi. Naurettavaa muutoikin se heidän kassatyöskentely ja tyyli hoitaa tuota toimintaa on jostain 50-luvulta, mutta hittojakos he siitä välittävät, kun rahaa virtaa ovista ja ikkunoista. En pidä kiroilusta, mutta tähän kirjoitukseen on pakostakin liitettävä kirosanoja. Jotenkin sopii kaksi sanaa kuvaamaan heidän toimintaansa ja ne on todellakin "VITUT SUSTA". Haluan kuulla rehellisiä mielipiteitänne, että oletteko samaa mieltä ja oliko kirjoitukseni mielestänne "puutaheinää". En käy tuolla torilla enään, koska aiheutti ainakin minulle jonkinlaisen trauman. Olen pahoillani, jos loukkasin sanoillani kyseisen torin pitäjiä, mutta näin sen oikeasti koin ja olen sanoissani täysin rehellinen. Onneksi on muitakin toreja ja ystävällistä henkilökuntaa. Jos luit loppuun, niin laitatko - tai ,että tietäisin mielipiteenne? Etukäteen kiittäen. -Marika .


    • asiakaspalvelu henki

      asiakaspalvelu henkisyys

    • Lady Von Bitch

      Täytyy muistella menneitä ja todeta, että en ole inhottavampaa naista nähnyt, kun oli siellä Bonuskirppiksellä se Maria, silloin alkuaikoina. Muistaako kukaan? Sellainen teennäinen ja koketti, leikki jotain kuninkaallista (vähintään). Sellaisella Bemarilla se sieltä usein haettiin, kun "Prinsessan" ei sopinut kävellä, tai mennä bussilla. Radiokirppiksen "Ladyt", jää kakkoseksi tuon iljettävyyden edessä. Millainenkohan mies tuollaistakin jaksaa katella? :-)

    • lotto1

      ei mitään on muuttunut,,ne samat muijat ovat siellä ,,tosi haapannaamia ja huonot palvelut..

      • Tanjuska

        Tuun ens viikolla Tampereelle katsatamaan tilanteen. Käyn Radiolla, Bonuksella ja Kyttälän kirppiksellä ja kirjoitan sitten kommenttia palvelusta, likaisuudesta, yms. Varmaan kirjoitan totuudenmukaisesti. Kiitos tiedosta, että on ihan peestä, ainakin Radio, että osaan varautua :-)) .


    • SuSSeliini70

      Minäkään en ole koskaan tykännyt Radionkirpparin nirppanokkaisista, hymyilemättömistä elämäänsä kyllästyneen näköisistä myyjistä mutta olen silti joskus tehnyt muutaman ihan hyvän vaatelöydön sieltä. Epäsiistiä ja ahdasta siellä on mutta jos vaan jaksaa kaivaa pöytiä (siististi toki) niin kyl siellä käy. Bonuskirpparilla on hyvä palvelu, kuuma, hyvää tavaraa, huono puoli ettei pankkikortti muistaakseni käy. Kyttälää en ole kokeillut mutta käy ehdottomasti myös siinä Nekalan kirppiksellä..tosi siistiä, valoisaa, paljon hyvää tavaraa. Pöydät on tosi hyvässä järjestyksessä, kiitos kuuluu varmaan myyjillekin, varmaan he niitä myös järjestelevät. Onnea seikkailuusi äläkä masennu siellä Radiolla.. =)

    • Nuukailija

      Radiokirppiksellä en ole käynyt yli vuoteen. Radiokirppis on ahdas, kun pöydät, rekit ja laittiat on tungettu täyteen tavaraa. Ikävintä on epäystävällinen asiakaspalvelu ja jopa valot sammutetaan reilusti ennen sulkemisaikaa!

      Tampereen Lielahdessa on Jonnan kirppis. Siellä on yleensä suht koht paljon tavaraa pöydillä, tangoissa ja lattioilla ja käytävät siksi hieman ahtaat liikkua. Muutamilla veronkiertäjä-jobbareilla näkyy olevan Jonnan kirppiksellä vakipöydät. Samat ammattimyyjät kantavat vanhaa, ylihintaista ja kulahtanutta tavaraa pöytiin. Samoilla jobbareilla on turhaa, uutta krääsää suoraan Tallinnasta tai Kiinasta. Verottajaakin taitaa kiinnostaa ammattimainen kirpputorimyynti???

      Hyviä ja edullisia löytöjä voi tehdä ei-jobbarimyyjien pöydistä, jos on aikaa ja ehtii hakemalla hakea.

    • 17+1

      Olen useampaan kertaan käynyt radiokirppiksellä ja jonnan kirppiksellä, ja voin sanoa että vaikka jonnan kirppis onkin paljon pienempi ja ahtaampi, on sielä paljon valoisampaa ja mukavammat myyjät!
      Radiokirppiksellä vain tympeästi tuijotetaan kassalla, hymyä ei koskaan näe työntekijöiden kasvoilla ja muutenkin tuntuu vähän että taitaa olla elämäänsä kyllästyneitä kaikki. Valotkin sammutetaan jo puoli tuntia ennen sulkemista ja pukukopeista viedään verhot ettei sinne kukaan enää menisi. Aletaan huutelemaan pitkin käytäviä että tori suljetaan vaikka kello ei olisi lähelläkään sulkemisaikaa. Muutenkin tosi moni pöytä viikosta toiseen täynnä vaan samaa tavaraa.
      Jonnan kirppiksellä taas tosi valoisaa ja mukavat myyjät. Heti opastamassa jos kysyy jotakin ja pukukopin eteen pistävät varattu - lappusen kun sinne menee.
      Muutenkin tosi ystävällistä palvelua ja usein löytää hyväkuntosta tavaraa ja vaatteita.

      • tarkkana ny

        taisit vähän liiotella... ja valehdella!


    • dfdsfdsfdsfs

      Radiolla on asiakaspalvelu (lue: asiakkaalle vittuilu ja nenänvartta pitkin katsominen) kyllä sellaista perseilyä ettei tosikaan... Ostin kerran Radiolta tuotteen johon oli hinnaksi merkattu 1,99. Hassu hinta juu... Maksoin kortilla ja myyjä löi hinnaksi 2e, sentti sinne tänne mutta tilanne ihmetytti niin että kysäisin asiasta. että miksi kassaan lyötiin 2e vaikka lapussa lukee 1,99. Tokaisi että he eivät ala senttejä pyöristelemään että muuten saisi jaella "ilmaista" rahaa ympäriinsä kun myyjille tilitetään rahoja ja he eivät kostu siitä mitään...niinpäniin. Taisi olla heidän oma pöytä koska samainen krääsäpöytä (halppis meikkejä, sytkiä yms.) on ollut niin kauan kuin muistan kassaa vastapäätä reunimmaisena. Ilmankos sentit kiiluivat silmissä...
      Pari kertaa käynyt myös niin että ovat "unohtaneet" rahastaa jonkun tuotteen. Saamani palvelun perusteella haistattaisin pitkät mutta kun kyse on kuitenkin jonkun random tyypin rahoista, olen palannut takaisin huomauttamaan asiasta. Molemmilla kerroilla jonotin kassalle ja lopulta asiani kerrottuani olen saanut kylmän tokaisun että "näitä asioita ei hoideta tässä vaan tuolla" ja huitaisun "pöytävuokra" tiskin suuntaan. Ja taas uudestaan jonottamaan sinne että saisin maksaa HEIDÄN virheestään...
      En ymmärrä miten he vuodesta toiseen jaksavat väännellä siellä suunpieliään. Vaihtaisivat alaa kun selvästi tuo kirpparin pyöritys tökkii ja pahasti...
      Vetävät niin kovaa vuokraakin ja kuten joku sainoikin, myyjiltä nipistetään myyntipäivistäkin puolisentuntia pois. Luulisi että sillä rahalla saisi edes hymyn kassalla. Ei, vain vittuilua...

      • Opiskelijapimu-Rellu

        Moikka!
        Puhuit asiaa, ja taas yksi kertomus lisää tuosta "rakastetusta" torista.
        Olen päättänyt, etten mene kyseiselle "mulkvisti" torille.

        Pahan mielen saa, jos sinne eksyy. Mulle kävi kanssa ikävästi, kun myin siellä jotain tavaroitani ja vaatteitani. En mitenkään kieri rahoissa ja vaan ajattelin saada muutaman euron, mutta kuinkas kävikään?

        En voi syyttää myyjiä siitä, että tavaraa varastetaan ja tavaroita eksyy muihin pöytiin, yms. Ihmettelin sitä määrää, joka jäi kadoksiin ja se kai kuuluu hyväksyä?

        Olin myöhemmin ostoksilla tuolla torilla ja tavaroitani (aivan varmasti minun tavaroitani) myytiin eräällä pöydällä, joka ilmeisesti kuuluu näille kassalla työskenteliville naisille? Hinnat olivat naurettavan halpoja (ilmeisesti haluavat nopeasti päästä eroon tuotteista, luulisin)? En voi todistaa ja en myöskään väittää, että juuri he tekevät tuollaista, mutta ihmettelen suuresti ja toivon, että muutkin alkaisivat kiinnitämään huomion kyseisiin epäkohtiin.

        En maininnut asiasta mitään, ja tuskin se mitään olisi hyödyttänytkään, kärsin vaan nahoissani. Kurjaa, että on epärehellisiä ihmisiä ja kaikenlaista vilppiä. Ajatelkaa, että kymmenistä senteistä tulee aika sievoinen summa, kun tavaraa on paljon ja sitä jatkuu vuositolkulla.

        Tuollaiset torit kierrän kaukaa ja en ala mieltäni pahoittamaan, moisen roskajoukon kustannuksella.

        Hyvää syksyä, kaikille tämän lukeneille!


    • Nuuka Kitupiikki

      Jonnan Kirppis Lielahdessa on hyvä kirpputori. Ainut miinus on sielläkin ammattijobbarit, jotka pilaavat hyvän idean. Miten jollakin voi olla 52 viikkoa vuodessa "kirpputoritavaraa" myynnissä???

      Olen kuullut, että ammattijobbarit käyvät ostamassa ykstyisten myyjien pöydistä edullisimmat tuotteet, hinnoittelevat ne kalliimmalla ja laittavat omalla pöydälle kalliilla hinnalla myyntiin. Törkeätä!

      Ammattijobbareiden pöydät notkuvat uutta, Tallinnasta ja ties mistä rahdattua tavaraa. Verottajan kannattaa valpastua ja selvittää, ketkä kirpputoreilla ammattipöytiä pitävät. Veroja ei makseta tuotoista senttiäkään!

      • jobbari

        Lukeudun ilmeisesti noihin mainitsemaasi ammattijobbareihin, minulla on jatkuvasti pöytä vuokralla. Tuon sinne omien tavaroideni lisäksi myös lasteni ja tuttavieni tavaroita myyntiin eli jaamme samalla pöytävuokrakulut. Muuten harrastuksiini kuuluu kirppareilla kiertely ja esim huuto.net ostelu. Ostan ja vien myyntiin, välillä saan paremman hinnan, välillä huonomman hinnan. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tienata mitää. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja jotta en jäisi liikaa kotioloihin olen ottanut tälläisen harrastuksen itselleni.
        Usein harrastus maksaa. Tässä saa olla onnellinen kun pysyy kulut edes tasapainossa. Mutta kiva on kun kiertelee, näkee tuttuja ym.
        Harmi että joitain tälläinen ärsyttää.


      • Tampereen Matti
        jobbari kirjoitti:

        Lukeudun ilmeisesti noihin mainitsemaasi ammattijobbareihin, minulla on jatkuvasti pöytä vuokralla. Tuon sinne omien tavaroideni lisäksi myös lasteni ja tuttavieni tavaroita myyntiin eli jaamme samalla pöytävuokrakulut. Muuten harrastuksiini kuuluu kirppareilla kiertely ja esim huuto.net ostelu. Ostan ja vien myyntiin, välillä saan paremman hinnan, välillä huonomman hinnan. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tienata mitää. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja jotta en jäisi liikaa kotioloihin olen ottanut tälläisen harrastuksen itselleni.
        Usein harrastus maksaa. Tässä saa olla onnellinen kun pysyy kulut edes tasapainossa. Mutta kiva on kun kiertelee, näkee tuttuja ym.
        Harmi että joitain tälläinen ärsyttää.

        Hienoa, että olet löytänyt tuollaisen harrastuksen...
        Minulla oli vastaavanlainen harrastus, muutamia vuosia sitten...
        Pöydän vuokra oli senverran kallis, että joskus ei voittoa tullut...
        Lopetin rakkaan harrastusen lähinnä ilkeitten ihmisten takia...
        Laput revittiin tahallaan irti ja pöydästäni yritettiin tehdä mahdollisimman epämiellyttävä (sotkemalla ja tuomalla toisista pöydistä kaikkea mahdollista, että kierrettäisiin kaukaa). Ystäväni oli nähnyt pöytääni sotkettavan ja kysynyt (kahdelta naiselta), että mitä oikeen puuhaavat? Jotain epämääräistä muminaa, oli vastaukseksi saanut... Olin itse paikalla kerran, kun joku nainen jätti käsistään pöytääni jotain,,,Sanoin, että ei tainnut olla tästä pöydästä? Sitten hän laittoi sen reuraavalle pöydälle. Sanoin, että eipä taida olla siitäkään pöydästä? Lopulta sanoin, että onko niin vaikea katsoa, että mikä numero lapussa on, ja palauttaa se oikealle pöydälle? Lopulta tuo nainen lähti naama punaisena kohti ulko-ovea...Minä vein tuotteen oikeaan pöytään, mutta ihmettelen aikuisten ihmisten typerää käytöstä. Kaikilla varmaan huonoja päiviä, mutta ei sitä pahaa oloa tarvitse toisille kostaa...
        Todella paljon tsemppiä sulle, että jaksat harrastuksesi kanssa ahertaa...
        Itse löysin uusia (lähes ilmaisia), harrastuksia...Pyöräilyn, mökkeilyn, marjastuksen ja tietenkin ikäihmisten auttaminen kuuluu arkeeni (kai sen voi harrastukseksi lukea)...
        -Matti


    • pikkukirppu

      Varmaan nuo ammattijobbarit on jokaisella kirppiksellä enempi tai vähempi, mutta antaa olla. Ei ole pakko heidän pöydästään ostaa, eikä kannata itkeä jos on itse alihinnottanut tuotteensa ja ne päätyy jobbarin pöytään. Varastaminen on sitten ihan eriasia ja en jaksa uskoa, että kukaan omistaja tai jobbari lähtis pölliin kenenkään pöydästä ja siirtäis ilman maksua omaansa.
      Se että joskus näkee jonkun omistajan hinnottelemassa tavaroita niin joillain kirppiksillä sellaisen palvelun saa ostaa. Elikkä jos et halua,jaksa,pysty tai viitti itse myydä ja hinnotella voi heiltä ostaa pientä lisähintaa vastaan pöydän laiton ja he sitten tilittää sulle pelkän voiton.

    • tyytyväinen

      Jonnan kirppis on täyttä rakkautta ♥ Tosi ihana palvelu ja kaikki pelaa muutekin kyseisessä paikassa loistavasti! Kolmenkymmenen euron pöytävuokra ei tuntunut siinä vaiheessa miltään, kun sai käteen sen 150€ myydyistä tuotteista. Ihan vinkkinä kaikille, että jos teillä on paljon tavaraa niin laittakaa halvalla! Menestyksen salaisuus ainakin täällä päin ;)

      Pöytö pysy koko viikon siistinä yms! Loistava paikka.

    • Ex-radiokirppismyyjä

      Laukontorille, Radio-kirppiksen läheisyyteen,on avattu Kirpputori/kahvila Tarina. Palvelu on aivan loistavaa ja kirppismyyjänä saan aina ystävällistä palvelua. Aikataulut ovat joustavia ja Tarina on siirtynyt nykyaikaan eli voit seurata netissä myyntiä. Kaiken huipuksi henkilökunta pitää siistinä ja tuunaavat myyntipöytääsi mahdollisimman myyväksi silloin kun et itse ehdi paikalle :) Aivan huippua!
      Voisin sanoa, että Tarina on ehkä Tampereen paras kirpputori. Siisti, raikas ja henkilökunta on iloinen & ihmisläheinen ahkera tiimi. Päihittää Radiokirppiksen tekoripsikynsiporukan 6-0 :=)

      • katrianna

        Olen täysin samaa mieltä, uusi kirpputori tarina on ihan huippu. Myyjät ovat auttavaisia, ystävällisiä ja iloisia. Eräs asiakas tuli hieman ennen sulkemisaikaa ja meinasi lähteä pois kun ajatteli ettei ehdi ostoksille. Myyjä sanoi, että hyvin ehdit, ei ole niin ajasta tarkkaa.


      • kirputar
        katrianna kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä, uusi kirpputori tarina on ihan huippu. Myyjät ovat auttavaisia, ystävällisiä ja iloisia. Eräs asiakas tuli hieman ennen sulkemisaikaa ja meinasi lähteä pois kun ajatteli ettei ehdi ostoksille. Myyjä sanoi, että hyvin ehdit, ei ole niin ajasta tarkkaa.

        Kyllä ne varmasti vähän aikaa jaksavat olla sinusta iloisia, joka tulet aukioloaikojen ulkopuolella ostoksille, mutta se loppuu..ja onhan se varmasti eri asia yhden asiakkaan kanssa kuin että sisällä on vielä 100 henkeä ja pitäisi sulkea. Radiokirppikselle täydet pisteet , se on aina ollut Tampereen paras kirppis, muita tulee ja menee mutta se pysyy.


    • Jonnan Kirppis on 10

      Radio-kirppis hyvin epämiellyttävä paikka. Tila on pimeä, ahdas, tunkkainen.. Tavarat sikin sokin pöydillä, ei tee mieli ees mennä tonkimaan mitään pöytää ku heti tulee sellanen fiilis ettei tuolta sekamelskasta muuta löydy ku jotain koin syömiä lumppuja. Aina ihan liikaa porukkaa tungeksimassa. Heti ku astut sisään tulee ihan sellanen fiilis ku oisit jossain Stockan hulluilla päivillä, eli äkkiä ulos täältä!!! Ja sitten ne myyjät... Aivan oma lukunsa. Mut kai siellä sitten vaan jotkut viherpiipertäjät anorakeissaan viittii käydä, ku vuodesta toiseen tää mesta porskuttaa mukana..

    • suusie1

      Silinteri kirppikseltä Nekalasta voi tehdä tosi yllättäviä löytöjä romun seasta. Ihan ok palvelu. Koivukirppis on mennyt huonommaksi viime aikoina. Kirppis ei ole suosittu ja siellä on aika paljon myyjien omia pöytiä ja vaatteita pimeältä 80-luvulta, muusta vanhasta tavarasta puhumattakaan. Radiossa on aina samaa vanhaa, myyjien omia pöytiä tai vakkarien pöytiä, kuka tietää. Bonus taitaa olla tampereen paras. Vaihtuvuus hyvä, palvelu hyvä. Tungos ainoa huono puoli.

    • 9+8

      Haha olen joo pitkään kummastellut Radiolla käydessäni, että onpa ynseitä myyjättäriä täällä. Nyt luin ekaa kertaa Radiosta täällä chatissa, ja en näköjään ole todellakaan ainoa kellä samoja kokemuksia!

      Mut okei, lyön omat pari faktaa pöytään, jotka vähän poikkee muiden kirjoituksista:

      - Radiolla on PALJON paremmat valikoimat miesten kuteita, kuin Bonuksella. Tuntuu että Bonuksella kaupiteltavat miesten kuteet ovat pelkästään kuolinpesistä roudattuja pappakuteita, tai sitten gootti- / heviäijien ketjuja ja kilttejä. Pikaisen mietinnän jälkeen ei mieleen tule yhtäkään artikkelia mitä olisin Bonukselta ostanut, Radiolta taas useita.

      - Jos omalla autolla liikenteessä, niin Radio vie voiton parkkipaikkojen suhteen. Radiolle pääsee hyvin dösällä ihan keskustaan, mutta silti toisella puolella kirppistä on ns. väljempää liikennevalojen ja talojen suhteen. Eteläpuistoon hyvä heittää kiesi ilmaselle paikalle, sinne puolalaisten leiristä 40 askelta luoteeseen. Tarvittaessa kaikki kipparikallet voi tulla omalla venholla siihen Laukontorin merenranta paikoille. Koska olen ulkopaikkakunnalta, niin joku vois neuvoa hyvän paikan missä pitää autoa Bonus kirppiksellä käydessä. Muita mestoja kuin Lähteenkadun 2h kiekkopaikat, jotka usein täynnä?

      - Sitten se palvelu ja yleinen meininki näillä kahdella kirppiksellä. Joku heitti hyvin tossa edellä, että Radiolle mennessä tuntuu kuin Hulluille Päiville paukahtaisi, joka ihan totta varsinkin jos iltapäivästä tulee käytyä. Bonuksella musta väljemmin ihmisiä, mikä on ihan jees. Bonukselle mentäessä saa useimmiten tervehdyksen heti ovelta, mutta Radiolla ne muijat on kyllä niin kärttyisen tuntusia.

      Ihan oikeasti hei Radion myyjät, toivon mukaan olette joskus tätä palstaa lukenut tai sitten edes tutut ovat vihjanneet tästä, niin vähän sitä palvelun parantamista nyt kehiin! Jos olisin itse teidän asemassa, että netissä puhuttaisiin näin paljon kaikkea paskaa, niin tekisin äkkiä parannusta tai en kehtaisi missään enää liikkua.

      Mutta hienostelut sikseen, kuten tossa aiemmin mainitsin, niin omasta mielestä Radion tavaratarjonta on parempaa nuorille miehille, varsinkin jos hakee jotain merkkivaatetta. Paskanmarjat mistään palvelusta, jos tavara miellyttää niin heittää rahoilla myyjää silmille ja juoksee tuotteen kanssa karkuun.

      • Infoo (9+8)

        Jotenkin noin se menee, mitä kirjoitit.
        Hittoja ne mitään välittää...on se niin nähty!!! :)
        Ainakin ennen pääsi suht lähelle Bonusta, jopa sen viereen pystyi parkkeeraamaan. Petsamon Puistotieltä käännyt Tammelankadulle ja sielllähän luulisi parkkia riittävän...mitä niitä katuja onkaan (Esim. Aaltosenkatu). Tammelan Puistokadultakin voit kääntyä esim. Vellamonkadulle ja siitä ei kovin pitkä kävely (sellaisen kerrostalon ali on tehty kulku myös). Pidempi matka on Eteläpuistosta Radiolle...Itse jätin jonnekkin Papinkadulle tai vastaavaan. Onhan ne kujat hieman sokkeloisia, jos ei tunne mestoja, mutta toivottavasti edes vähän jelppas?
        -Rimi


      • Kirppuriini
        Infoo (9+8) kirjoitti:

        Jotenkin noin se menee, mitä kirjoitit.
        Hittoja ne mitään välittää...on se niin nähty!!! :)
        Ainakin ennen pääsi suht lähelle Bonusta, jopa sen viereen pystyi parkkeeraamaan. Petsamon Puistotieltä käännyt Tammelankadulle ja sielllähän luulisi parkkia riittävän...mitä niitä katuja onkaan (Esim. Aaltosenkatu). Tammelan Puistokadultakin voit kääntyä esim. Vellamonkadulle ja siitä ei kovin pitkä kävely (sellaisen kerrostalon ali on tehty kulku myös). Pidempi matka on Eteläpuistosta Radiolle...Itse jätin jonnekkin Papinkadulle tai vastaavaan. Onhan ne kujat hieman sokkeloisia, jos ei tunne mestoja, mutta toivottavasti edes vähän jelppas?
        -Rimi

        Siis Kalevanpuistotie, ei Petsamon :)) .


    • 1*1

      Peilejä muuallekin kuin yjteen kohtaan. Ihan älytöntä ravata toiselle puolelle kellaria sovittamaan jotain paitaa.

    • Ratjokirppis

      Tosi kivoja tavaroita ja vaatteita tuolta löytyikin,
      mutta miksi siinä KASSALLA piti alkaa se ihme NARINA,
      suorastaan V.I.T.T.U.I.L.U.???
      P.A.S.K.O.I.N. "asiakaspalvelu" mitä olen saanut,
      ja olen sentään kierrellyt useissa maissa.
      Just, ja ilma meinas loppua, siellä "kaatopaikka" päädyssä.

      • kirpparin kassa

        millasesta narinasta kysymys? eikö voi vaan mennä kassalle tavaroiden kanssa, maksaa ja lähtee pois?


    • pas.v

      Onks Radio-kirppistä enää, ja jos on niin missä?

    • Nuuka Kitupiikki

      Onko Radiokirppis vielä olemassa Laukontorilla ja onko kyyti yhtä kylmää kuin keskustelussa on kerrottu? Entä oletteko käyneet Bonus Kirppiksellä, mikä mahtaa olla hinta/laatu-suhde siellä?

      • syökää silakkaa

        Molemmat elää ja voi hyvin.


    • myyjä

      Vuokrasin sitten pöydän Radiokirppikseltä, kun lähistön kirpparit (PLT ja Jumbo) lopettivat/siirtyivät. Viimeksi möin siellä kymmenen vuotta sitten, mutta eipä ole meno muuttunut. Kauppa käy, mutta "palvelu" on olematonta. Se miesmyyjä vetää kyllä ihan hyvin, ei ole ilmeisesti vielä talon tavat tarttuneet.

      Pariviikkoisen myyjäurani tuorein tähtihetki kun kysyin tiskiltä tussia lainaan, koska omastani (jonka olin kotoa mukaan ottanut ettei tarvitsisi tiskin naisia vaivata) loppui kesken kaiken jerkku. No, sehän ei onnistunut vaikka tekstini olisi ollut muutaman sanan mittainen ja olisin hoitanut asian tiskillä: "permanent-tussimme ovat arvokkaita" ja "ne ovat tarkoitettu meidän omaan käyttöön". Ok, kiitos...

    • reidiou

      Myyjillä on varaa olla just niin kusipäitä kuin haluavat, koska asiakkaita riittää.
      Ratkaisu ois aika helppo, mutta kyllähän ihmioset sietää miten huonoa käytöstä tahansa kunhan tavara on halpaa, ja henkilökunta tietää tämän.

      Valomerkki lähellä aukioloaikaa, myyjien ulkoinen olemus ja asiakkaiden kohtelu tuo mieleen halvan yökerhon. Enää puuttuu poket jotka nappais kraiveleista kiinni ja heittäis pihalle pärstäkertoimen perusteella.

      En todellakaan käy enää tuolla. Tampereella on kirpputoreja missä tekee sekä edullisia löytöjä että saa samaan hintaan ystävällistä palveluakin.

    • Emis1

      Mä ihmettelen tätä Jonnan kirppiksen hehkutusta vai onko yrittäjä itse täällä kehumassa paikkaa. Musta se on ihan floppi ja niin on sanonut kaveritkin, jotka ovat siellä pari kertaa poikenneet. Jotain lastenvaatteita on myynnissä pöydissä, mutta suurin osa on jobbarikamaa tyyliin Thaimaan kasseja ja tiskillä notkuu samat kortit ylihintaan. Harmitti, kun haluaisin Lielahteen hyvän kirppiksen, mutta Jonnan kirppis ei sitä täytä. Jännityksellä odotan, millaiseksi uusi Lietsun kirppis muotoutuu.

      • Radio V/S Jonna= 6-0

        Ihan samaa mieltä, ei kandee mennä.
        Radio ja Bonus parhaita, vaikka kuka väittäis mitä.
        Olisin minäkin naama norsunvitulla, jos olisin näitä palautteita täältä lukenut (siis, jos olisin siellä kirppikselllä töissä). Kai hekin jonkin ihmisarvon ansaitsevat?


    • uusi1

      Miten käy kauppa Kodin Kakkosessa tai Kyttälän kirppiksellä?

    • HuutonetJaTori

      Radiokirppistä tuskin onkaan, saatikkas Bonusta, että nämä keskustelut voisi jo poistaa täältä ...

      • Zetakari

        Radiokirppiksellä pöytävuokra kallis, samoin hälyttimet. Tarra-arkista joutuu maksamaan peräti yhden euron, mitään myyntiraporttia ei saa. Monilla muilla kirppareilla viikkovuokraan kuuluu yksi tai kaksi ilmaista arkkia ja myyntiraportista näkee myynnit. Tilitysrahoja saa odottaa jopa neljä viikkoa. Lisäksi tavaraa varastetaan (rikottuja hälyttimiä löytyy). Kerran löytyi tavaroiden alta muovipussi, jossa oli vanhoja haisevia kalanraatoja.


      • Radiokirppis

        Tästä voi päätellä Radiokirppiksen tason :).


    • VähäNiikuttisIhimeTouhua

      Kun kuulin keskustelua siitä, että Radiokirppiksellä tavaroitaan myyneet olivat jo kuukauden päivät odottaneet, että saavat myyntirahat kassalta, niin sen jälkeen olen vain kävellyt Radiokirppiksen ohi. Tyyli kuulemma se, että siellä käytetään omiin tarpeisiin rahat, jotka kirppismyyjät ovat myynnillä tienanneet. Sitten ottaa oman aikansa, että kassaan saadaan sen verran käteistä, että pystytään myyjille kuuluvat maksamaan.
      Käykää Kodin kakkosessa. Siellä ei oo semmosta saatanan sokkeloista ja on tilaa liikkua. Jos yksi penkoo jotain pöytää, niin ei joudu muut asiakkaat ootteelemaan sen aikaa ohitse pääsyä. Se on muuten lyhyen kävelymatkan päässä Laukontorista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1817
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1119
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe