Diselin hinta

alv2

Miksi mainostetaan J.Kärkkäinen, Renkomäki Pasaasi 2 halpaa diiseliä
Halpaahan se hinta on mutta siihen lisätään 23% alv jolloin se on norm. hintaista.

27

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bensan hinta

      Onko dieselpuolella joku erilainen hinnanilmoittamistapa kuin bensapuolella? Itse tankkaan Kärkkäisellä varsin usein ja sen se on aina litralta maksanut mitä tolpassa on lukenut. Ja halvempaa on ollut kun esimerkiksi ABC:lla siinä lähellä.

      • 6+6

        "Ja halvempaa on ollut kun esimerkiksi ABC:lla siinä lähellä."

        > kärkkäinen voi tuntua halvemmalta vain jos ei osaa prosenttilaskua.

    • bonusantiuskovainen

      Taas yksi bonususkovainen julistamassa ainoaa ja oikeaa totuutta. Joskus itsekin Kärkkäiseltä tankanneena muistan ihmetelleeni sen lähellä oleva ABC:n hintoja että niihin on varmaan ensin laskettu täysi bonus päälle. Ja sitten vielä varmuusvaraa centti pari. Ja sen jälkeen pyöristetty ylöspäin.

      Etsiskelin googlella kun muistelin että en ole ainoa joka on hämmästellyt ABC:n bensan hintoja vaan että jopa omatkin ovat asiaa ihmetelleet. Enkä tosiaan ole ainoa ihmettelijä. Tässä muutama esimerkki.

      Osuuskauppa Suur-Savon eläkkeelle jäänyt edellinen toimitusjohtaja Leo Laukkanen, joka muuten nosti Ok Suur-Savon kategoriasta ynnä muut varteenotettavaksi osuukaupaksi - muutenkin kuin taloudellisesti, sanoo "Ja nyt ihan selvästi SOK-yhtymän ABC-johtokin on tullut todistaneeksi sen, että tämä hintataso pidetään osittain sen takia korkealla, että bonus sen sitten kompensoi".
      http://www.taloussanomat.fi/autot/2012/06/05/ex-osuuskauppapomo-ylelle-bonusjarjestelma-liian-pitkalle-abc-asemilla/201230854/304

      Hesarin mukaan pääkaupunkiseudun kuuden kalleimman aseman joukossa on neljä ABC:ta. "Hintoja korottaa bonusetu..." selittää ABC-asemien ketjujohtaja Heikki Strandén.
      http://www.uusisuomi.fi/raha/109574-hs-tassa-selitys-abcn-kalliille-bensalle

      Tekniikka&talous sanoo asian ihan suoraan "Diesel-autoilija, nyt kannattaa kiertää ABC kaukaa". Perustelu oli vakuuttava: "Tyypillisesti ABC-dieseleistä saa maksaa jopa 15-17 senttiä litralta enemmän kuin edullisempien asemien dieseleistä."
      http://www.tekniikkatalous.fi/autot/dieselautoilija nyt kannattaa kiertaa abc kaukaa/a794726

      Osaan mm. prosenttilaskua. Mutta en ymmärrä mitä tekemistä sillä on ABC:n polttoaineiden hintojen kanssa. Itselläsi taitaa olla ongelmia jo yhteenlaskun kanssa?

      PS. Toissa joulukuun 1. viikolla olin tilaamassa kevyttä polttoöljyä. Koska paikallinen osuuskauppakin on alkanut sitä välittämään niin soitin tietysti sinnekin ja tiedustelin hintaa:
      - Sitä ei voi nyt sanoa, vastasi naishenkilö puhelimeen.
      - No miksi ei, täytyyhän minun nyt hinta tietää jos minä polttoöljyä tilaan, ihmettelin.
      - No kun se hinta riippuu toimituspäivästä, vastasi tämä naishenkilö.
      - Milloin se toimituspäivä sitten olisi, kysyin.
      - Sitä ei voi nyt sanoa, vastasi naishenkilö jälleen.
      - Täytyyhän Teillä nyt edes joku arvio olla toimituspäivästä, ihmettelin jälleen.
      - No kun meille on sanottu että ainakaan tänä vuonna sitä ei saa ja kun se hinta riippuu siitä toimituspäivästä.
      Totesimme sitten yhdessä että en tilaa polttoöljyä heiltä. Tilasin sen St1:lta joka toimitti sen vajaassa viikossa, ja joka osasi sanoa polttoöljyn hinnan jo tilaushetkellä.

      • Erikoista että verrataan kalleimpia asemia. Minä useimmiten lähden hakemaan halvinta...

        PK-seudun halvin ABC myy dieseliä hintaan 1.534, 5,5% bonuksilla 1,44963
        PK-seudun halvin diesel löytyy hintaan 1.439

        Onhan siinä 1 s/l eroa.

        Tankkaan silti ABC:ltä. Välttämättä ei joka kuukausi saisi 5,5% etua muutoin... Ja tietysti sijainti vaikuttaa, eli kovin montaa kilometriä ei kannata ajaa tällaisten säästöjen takia.

      • kaikkiainaässästä

        Olen sitten varmaan bonususkovainen. Eipä siinä mitään ongelmaa, kun voi aina tankata halvimmalla. En keksi maailmassa yhtään syytä mennä Kärkkäiselle (tai ST1:lle... tai Teboilille... tai Nesteelle...ym ym) tankkaamaan.

        Kärkkäisen diesel näytti maksavan eilen 1,480.

        Oman kylän ABC:ltä tankkasin 1,417. Hämeenlinnan ABC:ltä olisi saanut vielä halvemmalla...

      • Netto per netto
        kaikkiainaässästä kirjoitti:

        Lammilla olisi p.netin mukaan meille bonusten kera 1,332 netto

      • vihreän kortin voima
        Netto per netto kirjoitti:

        Lammilla olisi p.netin mukaan meille bonusten kera 1,332 netto

        Onneksi olkoon asiakasomistaja!

      • Asiaa bonuksista!

        Kyllä on monessa paikassa juuri näin että bonukset on jo hinnassa ja asiakas maksaa itse bonuksensa. Hyvä että asia tuodaan julki.

      • 20+4
        Asiaa bonuksista! kirjoitti:

        Kyllä on monessa paikassa juuri näin että bonukset on jo hinnassa ja asiakas maksaa itse bonuksensa. Hyvä että asia tuodaan julki.

        Suomen halvinta dieseliä hurahti taas tänään tankkiin osuuskaupan asemalta.

        Tankatkaa te yksinkertaisemmat ihmiset vaan Nesteellä, että firma pystyy maksamaan mulle osinkoja. Olen siis tuplavoittaja!!!

      • Pukinmäki
        20+4 kirjoitti:

        Suomen halvinta dieseliä hurahti taas tänään tankkiin osuuskaupan asemalta.

        Tankatkaa te yksinkertaisemmat ihmiset vaan Nesteellä, että firma pystyy maksamaan mulle osinkoja. Olen siis tuplavoittaja!!!

        Just näin! Viisas maksaa vähemmän.

      • onneksi on boonukset
        Pukinmäki kirjoitti:

        Just näin! Viisas maksaa vähemmän.

        Nimimerkkisi ei varmaan tarkoita Pukinmäen absia? Katsoin muuten äsken polttoaine.netistä 20 kalleinta dieseliä. 12 nimessä luki että abc. Ei ollut kumminkaan kallein Suomen kallein diesel abc:lla. Shell Veturi Jyväskylästä voitti tämän kilvan. Omistaja oli kumminkin sama. SOK.

      • kaikkiainaässästä
        onneksi on boonukset kirjoitti:

        Nimimerkkisi ei varmaan tarkoita Pukinmäen absia? Katsoin muuten äsken polttoaine.netistä 20 kalleinta dieseliä. 12 nimessä luki että abc. Ei ollut kumminkaan kallein Suomen kallein diesel abc:lla. Shell Veturi Jyväskylästä voitti tämän kilvan. Omistaja oli kumminkin sama. SOK.

        Olet aika omituinen tapaus kun etsit kalleimpia asemia.

        Itse etsin halvimpia ja niitä ovat aina ABC-asemat.

        ps. Shell Veturista 300m päässä on ABC joka on tänäänkin polttoaine.netin ja tankkaus.comin mukaan halvempi kuin yksikään muu Suomen alueella oleva asema (pl. muutama muu ABC-asema)

      • kaikkiainapeestä

        Eivät olleet kuitenkaan tolppaan laittaneet sitä halpaa hintaa.

      • Suomen alue

        Minuutti sitten polttoaine.netin mukaan 20 halvinta dieseliä 7.-7.8.2012

        1.464 Kaavi, Teboil (A), Kisatie 1
        1.469 Hämeenlinna, Teboil Express, Tiiriö Katsastusmiehentie 3a
        1.469 Pyhäjärvi, Neste Oil Express, Vaskikello Vaskikellontie 420
        1.469 Taipalsaari, St1, Taipaltie 1
        1.469 Kuopio, ABC, Prisma Iloharju Savilahdentie 10
        1.474 Nurmijärvi, ShellExpress, Klaukkala Metsäkyläntie 2
        1.474 Iisalmi, ShellExpress, Keskusta Pohjolankatu 13
        1.474 Nokia, St1, Öljytie 2
        1.479 Espoo, Neste Oil Express, Friisilä Piispanmäentie 2
        1.479 Kärsämäki, St1, Lähteentie 1
        1.479 Helsinki, Neste Oil Express, Maunula Pirkkolantie 2
        1.479 Helsinki, Teboil, Pakila Pakilantie 66
        1.479 Suomussalmi, St1, Ämmänsaari Jalonkaarre 1
        1.479 Tampere, Neste Oil Express, Tammela Tammelanpuistokatu 21
        1.479 Nurmijärvi, St1, Klaukkala Viirintie 7-9
        1.479 Luumäki, St1, Taavetti Urontie 1 (Re85 )
        1.479 Jämsä, Neste, Länkipohja Tampereentie 2519
        1.479 Hämeenlinna, Neste Oil, Lammi Mommilantie 12
        1.479 Maaninka, Teboil (A), Maaningantie 10
        1.479 Hämeenlinna, ABC, Lammi Mommilantie 1

      • 1316185
        kaikkiainapeestä kirjoitti:

        Eivät olleet kuitenkaan tolppaan laittaneet sitä halpaa hintaa.

        ei mutta nettohinta (-6.2%) on helppo laskea peruskoulumatematiikalla

      • 1316481
        Suomen alue kirjoitti:

        Minuutti sitten polttoaine.netin mukaan 20 halvinta dieseliä 7.-7.8.2012

        1.464 Kaavi, Teboil (A), Kisatie 1
        1.469 Hämeenlinna, Teboil Express, Tiiriö Katsastusmiehentie 3a
        1.469 Pyhäjärvi, Neste Oil Express, Vaskikello Vaskikellontie 420
        1.469 Taipalsaari, St1, Taipaltie 1
        1.469 Kuopio, ABC, Prisma Iloharju Savilahdentie 10
        1.474 Nurmijärvi, ShellExpress, Klaukkala Metsäkyläntie 2
        1.474 Iisalmi, ShellExpress, Keskusta Pohjolankatu 13
        1.474 Nokia, St1, Öljytie 2
        1.479 Espoo, Neste Oil Express, Friisilä Piispanmäentie 2
        1.479 Kärsämäki, St1, Lähteentie 1
        1.479 Helsinki, Neste Oil Express, Maunula Pirkkolantie 2
        1.479 Helsinki, Teboil, Pakila Pakilantie 66
        1.479 Suomussalmi, St1, Ämmänsaari Jalonkaarre 1
        1.479 Tampere, Neste Oil Express, Tammela Tammelanpuistokatu 21
        1.479 Nurmijärvi, St1, Klaukkala Viirintie 7-9
        1.479 Luumäki, St1, Taavetti Urontie 1 (Re85 )
        1.479 Jämsä, Neste, Länkipohja Tampereentie 2519
        1.479 Hämeenlinna, Neste Oil, Lammi Mommilantie 12
        1.479 Maaninka, Teboil (A), Maaningantie 10
        1.479 Hämeenlinna, ABC, Lammi Mommilantie 1

        nuo eivät olleet halvimpia...

      • ei olleetkaan...
        1316481 kirjoitti:

        nuo eivät olleet halvimpia...

        Oisko nämä sitten?

        1.639 Jyväskylä, Shell, SOK Veturi Hannikaisenkatu 20
        1.589 Outokumpu, ABC, Keskusta Keskuskatu 1
        1.579 Oulainen, ABC, Takojankatu 2
        1.579 Rovaniemi, ABC, Alakorkalo Prisma Teollisuustie 2 / Oijustie
        1.579 Joensuu, ABC, Prisma Käpykangas Voimatie 2
        1.569 Valtimo, Abc, Kajaanintie 110
        1.569 Nurmes, ABC, Välitie 2-4
        1.569 Kemijärvi, ABC, Pajulantie 2
        1.569 Rantasalmi, ABC, Kylätie 23
        1.569 Oulu, ABC, Prisma Linnanmaa Kauppalinnankuja 2
        1.569 Kittilä, ABC, S-Market Valtatie 68
        1.569 Raahe, ABC, Pattijoki Sotaplassintie 2

      • vihreällä kortilla
        ei olleetkaan... kirjoitti:

        -10snt/l

      • Maksoi mitä maksoi.
        1316185 kirjoitti:

        ei mutta nettohinta (-6.2%) on helppo laskea peruskoulumatematiikalla

        Taitaa keskivertodieselkuskille olla se peruskoulumatematiikka liian vaativaa. Yksi ihmettelee että miten lasketaan kulutus litraa satasella, ja toinen kauppaa siihen jotain kerrointa. Onko se nyt se bonuskerroin?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10823553

        No, täydet bonukset on hankittava. Hinnalla millä hyvänsä.

      • kaikkiainaässästä
        Maksoi mitä maksoi. kirjoitti:

        no, s-bonuksen vaikutus on nykyhintatasolla noin 10 snt/litra - se lienee helppo ymmärtää?

    • laskekaa oikein

      Abc kannatavuuteen täytyy laskea mukaan myös se, että usein polttoaine osta nostaa koko kuukauden oston seuraavaan bonus tasoon jolloin prosentit nostaa myös ruokaostosten bonusta.

      Esim.perheen kuukausi ostot s-ryhmästä 470 e
      tästä saisi bonusta 2,5% eli 11,75 euroa

      Ostan sitten 30 l dieseliä a.1,55 e/l = 46,50 e

      yhteensä siis 470 46,5 = 516,5 eur ja hupsista nyt saankin koko summasta 3% bonusta eli 15,50 eur

      Eli dieseli hinnaksi jää 46,50-(15,50-11,75) =42,76 ja litrahinnaksi tulee 1,425 e/l

      • sama kuin edellä

        Lisäys edelliseen jos muut ostot kuukausessa olisi 870 e ja sitten 30l dieseliäsieden hinnaksi jäisi enää 1,32 e/l.

      • laskekaa oikein ^2

        Abc kannatavuuteen täytyy laskea mukaan myös se, että usein polttoaine osta nostaa koko kuukauden oston seuraavaan bonus tasoon jolloin prosentit nostaa myös ruokaostosten bonusta.

        Esim.perheen kuukausi ostot s-ryhmästä 470 e
        (ne olisi kyllä saanut 5% halvemmalla jos ne olisi ostanut lähempänä olevista kaupoista)
        tästä saisi bonusta 2,5% eli 11,75 euroa

        Ostan sitten 30 l dieseliä a.1,55 e/l = 46,50 e

        yhteensä siis 470 46,5 = 516,5 eur ja hupsista nyt saankin koko summasta 3% bonusta eli 15,50 eur

        Eli dieseli hinnaksi jää 46,50-(15,50-11,75) =42,76 ja litrahinnaksi tulee 1,425 e/l

        Ja höpsistä, koko boonussäästö maksoi vain (5/100)*470€ = 23,5€

    • ladetsy

      Hei ihan oikeasti kuka joka ajaa niin kuin minä esim reilut 1000km/vko, tankkaa ABC:llä?. Kyllä täällä Etelä-Suomessa on moni paikka halvempi. Vaikka on vihreä kortti ei kannata bonusten takia ABC:llä tankata. Tarkoitan tällä siis että olen SOK:n jäsen. Hinta erot on niin suuret. Esim Pihlajiston ABC:n hinta on aina n. 10-15 senttiä kalliimpi/l kuin mistä tankkaan. Se vähän ihmetyttää että Tuusulan neste ei enää myy " halpaa" löpöä. Vielä viime vuonna kävin usein siellä tankilla. Kyllähän minäkin varmaan bonuksia polttoaineella keräsin, mutta kun ajaa paljon, täytyy ihan oikeasti katsoa sitä poltoaineen hintaakin.

      • kaikkiainaässästä

        minä ajan noin 1000km/vko, eikä mieleeni tulisi tankata missään muualla kuin ABC:llä.

        nyt omalla kylällä ABC hinta 1,509 - 5,5% = 1,426
        ....todennäköisesti osuuskauppa maksaa myös ylijäämän palautusta 0,5-1% joten lopullinen hinta on vieläkin edullisempi.

        halvin "ei ABC" olisi Neste Express jolla hinta 1,479
        tietysti voisi tankata myös ST1:llä hintaan 1,569

        Polttoaine.netin mukaan Suomen edullisin tolppahinta on Suonenjoella 1,449
        tankkaus.comin mukaan Suomen edullisin tolppahinta on Hesassa 1,474

        Jostain toki voi löytyä vielä halvempikin - joskin se on aika epätodennäköistä.

    • rikasmies

      voi teitä surkeita korttimiehiä
      mun mielestä kaikki kortit pitää kieltää
      nehän ne justiin meille ruuan hinnan nostaa
      bensa ja diesel on yks hailee mitä se makssa
      ku on vaan alle 10e molemmat

      • vapaa kansalainen

        just näin - kielletään kortit. Sitten kielletään myös muiden kuin valtiollisten huoltoasemien olemassa olo. Myös erilaiset autot ja vapaus valita voidaan kieltää. Kaikki voi ajaa tylsyyden huipentumalla WV Golf 1.2:lla.

        Mistä teitä kielto-kommareita oikein sikiää? Oisko jotain muuta mitä haluaisitte kieltää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe