Karhunkierros ekaa kertaa

trilobiitti

Hei vain!
Tulipahan kokeeksi vetäistyä karhunkierros vaimon kanssa kahdestaan ja täytyy kyllä sanoa, että oli aivan mahtava reissu!
Lähdettiin reitille pohjoisesta päädystä Hautajärveltä Rukatunturille.
Kokonaismatkaa kertyi 85 kilometriä, kun pari kertaa kuljettiin hetki harhaan ja koluttiin nähtävyydet. Aikaa kului kome vuorokautta ja viisi tuntia, ja vikana päivänä kuljettavaa oli noin 12 kilsaa Rukan maisemissa.

Reissu oli ensimmäinen monipäiväinen telttaretkemme ja matkalle mahtui kosolti uusia kokemuksia aikaisempiin päiväpatikointeihin verrattuna.

Haasteita oli esimerkiksi ruokavarojen ylimitoittaminen, vaikka olimme laskeneet raaka-aineet energiamäärineen excelissä reilun kahden tuhannen kilokalorin päivätarpeen mukaan. Ylimääräistä painoa liiasta ruuasta kertyi noin pari kiloa.

Heti reissun alkuun Hautajärven luontotuvalta alkavalla polulla kastui kengät. Olimme jättäneet maiharit kotiin, koska kuljimme saamamme suosituksen mukaan lenkkareissa. Se oli virhe-veto. Varsikenkiä tuli ikävä ekan sadan metrin jälkeen ja varsinkin viimeisen kympin matkalla Valtavaarassa..

Toinen rinkkamme oli huonolaatuinen ja se aiheutti kovasti vaivaa ja kipuja kanniskellessa. Se oli ekat 30 km minulla, jonka jälkeen kaikki painava pakattiin toiseen, kunnolliseen rinkkaan, ja huonompaan vain kevyttä tilaa vievää tavaraa, kuten telttapatjat, näkkärit, vaatteita, ym.
Silti viimeiset 18 kilometriä meni niin, että laitoimme huonon rinkan paremman päälle kyytiin remmeillä, ja kiikutin kaikki kamppeet yksin, koska kastuneet kengät rikkoivat vaimoni jalat ja huonosta rinkasta hajosi hartiat ja selkä.
Olihan siinä sitten painoa, mutta hyvin ne kulki kunnon kantolaitteella.

Osan varusteista lainasimme, ettei tarvitse kaikkea ostaa heti kokeilematta.
Teltan ostimme nettikaupasta ja mallin valitsin pitkälti painon ja youtube-videon perusteella :)
Merkki on Marmot Twilight 2P (kahden hengen) ja se oli todella hyvä ainakin tässä kesäisessä säässä. Se oli erittäin helppo ja nopea kasata sekä pakata ja molemminpuoliset käyntiovet ja absidit sujuvoitti kulkua/käyttöä. Rinkat mahtuivat jopa sisäpuolelle, eikä pieni sade ainakaan haitannut yhtään. Todella hyvä ja mielestäni edullinen teltta, suosittelen!

Keittovehkeinä oli lainattu trangia kahdella kattilalla ja paistinpannulla. Polttoaineena käytimme spriitä. Se toimi varsin hyvin ja oli monipuolisesti käytössä myös nuotiolla ja kaasuhellalla (kahdella kämpällä oli kaasu).
Aiemmin olen käyttänyt bilteman kaasukeitintä, joka ruuvataan suoraan kaasupullon kierteeseen kiinni. Siinä on ollut Opa:n rosterikattila ja vesipannu.
Trangia vaikutti paremmalta, kevyemältä ja monipuolisemmalta laitteelta tälle reissulle ja näin se osoittikin olevan. (multifuel-kokeilu alkoi nyttemmin kiinnostaa)

Ruuaksi laitoimme nötköttiä, tonnikalaa, pastaa ja ekana päivänä uutta perunaa ja pihviä (myönnetään...pientä hifistelyä)
Paistorasvana mukana oli rainbow juokseva kasvirasvasekoite, joka oli huomattavasti parempi veto, kuin ruokaöljy. Sillä paistui letutkin oikein maukkaiksi.
Välipaloina oli pähkinää, rusinaa ja väinämöisen palttoonnappeja ja Jalostajan tonnikalatahnaa.

Karhunkierroksen maisemat olivat hyvin kauniit ja mielenkiintoiset. Purojen vedet olivat suoraan juomakelpoisia, vaikka luontokeskukselta kehoitettiin varmuuden vuoksi keittämään. Faunasta näimme vain muutamia eri lintuja ja poroja, joita siellä jolkottelikin aika paljon. Joka tapauksessa tässä puistossa oli eniten eläimiä aikaisemmin kiertämiimme verrattuna.

Lähdimme reitille Hautajärveltä siksi, että olisi kiva päättää reissu Pisteen terassille ja hotelliin. Pienehkönä yllätyksenä tuli viimeisen kympin haastava maasto, joka kaivoi mukavasti sisukkuuden esille :)

Piristävän lisän toi paikallinen marjastaja-ukko "kuin elokuvista", joka tuli vastaan heti viimeisen taipaleemme alussa. Hän kysyi: oletteko menossa Valtavaaran läpi tänään?
Vastasin, etten tiedä, Rukalle ollaan menossa, onko tää oikea suunta?
Ukko vastasi, että on, ja Valtavaarassa otetaan luulot pois!
Tuumasin hälle, että ei se mitään, me ollaan harjoiteltu jo 70 kilsaa :)

Ei se ukko aivan väärässä haastavuuden suhteen ollut, mutta luullakseni se olis saattanut ihmetellä hieman kun hetken päästä nappasin taas toisenkin rinkan selkääni..

Sellasta. Ei tähän kaikki asiat mahtunut, mutta olennaisin kyllä: Kiva reissu!

6

1100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Oliko se 5 tuntia neljättä päivää?? Eli 3 ekaa noin 20km per.pvä?? 20km on jo aika kova päivämatka, jos jalatkin alkaa hajoilemaan .... Enkä kyllä mitään excel - taulokoita käyttäisi ruokalaskelmiin, vaan ihan normi tietoa siitä mitä tapaa syödä, plus että syö vähän väsyneempänä ja ulkona. Ja parempi tietysti jos ruokaa on liikaa, kuin jos se kesken loppuu, mutta että useampi kilo ylimääräistä .... Varusteitten parempi tietenkin olla kunnossa, kun useamman päivän retkikin .... No, onhan tuossa kommellusta. Karhunkierros on loppujen lopuksi merkittyjen reittien vaativimmasta päästä, vaikka sitä ainakin joskus vasta-alkajille suositeltukin. Että kyllä tuon homman helpomminkin voisi kai aloittaa. Mutta eläimet varmaa osaa jo reittiä välttää kun aika paljon siellä niitä kävijöitä, paitsi porot ja kuukkelit nyt tietysti ...

    • hilikutin

      Ei sinne kannata ryönäytyä, pöselöitä koko kierros täynnä
      Lappiin tuntureille vaan, siellä riittää kahtomista..

    • m511

      voisko joku avata kioskin sinne sanotaan 10km ennnen maalia - olis menekkiä varmaan.

    • vaeltajan sydän

      No huhhuh, että suositeltu lenkkareita oikein? Voi äly ja väläys...

      Noh, teillä oli mukava harjoittelumatka siinä. Seuraavaksi voitte siirtyä tunturiin.

      Oma vaellusharrastus alkoi juurikin Karhunkierrokselta, Hautajärvi-Ruka oli reittinä. Matkan alkupuolella rinkka aiheutti kipuja - piti opetella laittamaan rinkka säätöihin, niin sen jälkeen tavaroita kantoi mielellään. Oli mukana purkkihernekeittoa, nötköttiä yms, turhaa lisäpainoa. Ruoan kantamisessa on tultu vuosien aikana fiksummaksi, ei enää metallipurkkeja, vaan kuivaa muonaa, metvursti ja kirnuvoi säilyy muuten aika hyvin viileämmällä ilmalla. Hyvät varusteet on kaiken a ja o.

      Nyttemmin kierretään tunturialueilla, poissa merkityiltä reiteiltä. Mukava harrastus, parin viikon päästä taas lähdetään.

    • light packing

      20km on kyllä aika normi päivämatka. Yli 30km päivämatkat alkaa olla jo kovia, jos reitti on pitkä.
      Minä kuljen aina yksin, koska silloin ei tule riitaa. Tänäkesänä minulla oli 360km reitti, johon kului 12 päivää, eli sellainen 30 päivässä. 2 päivää jäi käyttämättä, mutta hyvä niin, koska ruoka minulta oli loppunut jo 9 päivän jälkeen. Rinkka painoi lähdössä 12kg, telttaa en kesällä käytä, rankinen ja loue riittää mainiosti.

    • tallaaja2013

      Kävelin Hautajärveltä Juumaan rinkka selässä 14 tuntiin. Reitti on juurakoiden ja kivikoiden kyllästämä mukaanlukien lukuisat pitkospuut niin nastakengät sateella aika hyvät! Maisemallisesti jos hakee elämyksiä niin reitti kannattaa aloittaa Oulangan luontokeskukselta ja päättää Juumaan. Tuolla välillä kauniit maisemat. Hienoa seutua ja hieno hyvillä palveluilla varustettu reitti! täytyy joskus lähteä oikein nautiskelemaan eli olla öitäkin matkan varrella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe