VAROKAA TÄTÄ!

Otin opikseni.

Mandrakin sataman liepeillä seisoskelee somalialaisen näköinen musta nainen, tulee kyselemään että mistäpäin olette ja höpöttelee niitä näitä, luettelee suomen kaupunkeja, ja että Helsingissä on Tarja Halonen ja liirumlaarum. Sitten kaivaa taskusta keltaisen nauhan jossa kolme helmeä ja sitoo sellaiset käsiinne sanoen että "haluan ANTAA teille jotain", solmii ne ja tekee jonkun muka rukouksen, toivottaa hyvää onnea jne.

Ja sitten sanoo: Ja nyt sinä maksat minulle jotain.
Itse kaivoin 2€ taskusta, niin ei kelvannut, "Sinä maksat minulle 5 euroa, teitä on kaksi, te maksatte minulle yhteensä 10 euroa". Jos väität vastaan, niin tulee "in your face", eli jotenkin päällekäyväksi...

Itse ei voitu muuta kuin maksaa, olimme sen verran häkeltyneitä, ja ekaa kertaa Rodoksella, toka ulkomaanmatka koskaan. Ajattelin jo asiasta mennä ilmoittamaan poliisille, tuli tosi paha mieli ja harmitti aivan sairaasti, mutta meidän onni kääntyi siinä vaiheessa kun löysin maasta 50 euron setelin, siitäs sai akka, loppujen lopuksi jäin siis 40 euroa voitolle..kiitos vaan rukouksista ja onnentoivotuksista. Joka köyhiltä varastaa, sitä köyhää onni potkaisee.

Se on karman laki joka toimi tässä tilanteessa ainaki.

Jos näette tän muijan, niin kävelkää vain ohi. Älkää jääkö juttelemaan, tai jos pysähdytte, niin sanokaa että teillä ei ole rahaa, ja kun alkaa rahaa vaatimaan niin lyökää ne typerät rannekkeet takaisin sen akan käteen. Tai sanokaa että ilmoitatte hänestä poliisille.

Tosi röyhkeää! Harmitti jälkeenpäin kun en tajunnut sanoa tälle huijarille, että " Jumala vihaa huijareita ja ihmisten hyväksikäyttäjiä, HÄPEÄ".

61

11566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvoja

      Tuo sama eukko voi myös ryöstää lompakkosi ellet pidä varaasi. nuo ovat ammattivarkaita.
      parasta uhata poliisille, kyllä se sen sanan ymmärtää.

      • RODOS 6.9.12

        EIPÄ RYÖSTÄNYT OLI KAVERIKIN MATKASSA, KUMPIKIN UIVAT LOPUKSI MERESSÄ OLI NIIN AHDAS PAIKKA KUN, KÄVELIN KOHTI NIIN ITSE PERÄÄNTYIVÄT JA PUTOSIVAT MEREEN, KYLLÄ NAURATTI SIELLÄ PULIKOIVAT KUIN HYLKEET


    • nähty on

      Niinpä oppia ikä kaikki! Useassa matkakohteessahan on ihan vastaavia rannekkeen/ruusun tarjoajia. Eihän ne rehellisellä asialla ole ja eikä niitä todellakaan kiinnosta oikeesti sinun/meidän asiamme vaan se että saisi huijattua tai varastettua jollain konstilla rahaa. Ohi vaan ripeesti!

    • pysykää kotona

      venezuelassa pärjäsi hyvin kolumbialaisten huumediilereiden kanssa.. rodoksella :DDD

    • Sens and sensibility

      No niin, näitähän satamassa riittää. Samoin kävi jo v. 2009 , kolme afrikkalaista naista tyrkytti "helminauhoja", halusivat vaihtaa rahaa. Ellen olisi ollut tosi tarkkana olisin vaihdossa menettänyt kymppejä. Perään ladeltiin rukouksia, etteivät vaan olisi olleet kirouksia!! Ilmiselvästi hyvä businessidea.

      • moneymoney

        Siis vaihtaa rahaa.... eurohan siellä on.


      • hehe.
        moneymoney kirjoitti:

        Siis vaihtaa rahaa.... eurohan siellä on.

        Ehkä he halusivat vaihtaa african dollareita euroiksi :D


    • Basta

      Miksi te edes pysähdytte tai mitenkään huomioitte kyseistä henkilöä? Jatkakaa vaan matkaa muina miehinä, niin kukaan ei tule iholle.

      • matkaajamainen

        Suomalaiset eli suuri osa on niin hölmöjä ja uteliaita että oikein odottavet että joku tulee juttusille. Sitten ne valittaa kun tulivat ryöstetyksi.


    • Varma keino

      on kävellä tylysti ohi aivan kuin ei huomaisia mitään ja jos tämäkään ei auta niin ei kun avarilla päin näköä. Eiköhän nuo opi tavoille kun joku vähän läpsäisee silloin tällöin.

      • nähtyä...

        juuri niin, ei kannata eukkoa huomata, jatkaa vaan matkaa. Afrikkalaiset ovat riesana rodoskella, niitä hyppää rannoilla myymässä piraattituotteita, ainakin pefkosissa olen nöhnyt ja kuulemma ovat myös falirakissa. ne ovat ukkoja, ei muijia.


    • Miten joku

      näinä aikoina menee vielä noin helppoon kusetukseen.

      Ookko nää Oulusta?

    • aloittaja AP

      Ei olla oulusta, ja mistä hemmetistä me tiettiin mitä sillä oli mielessä, ja ohitettiin kyseinen muija sellasessa kapeassa kohdassa siinä meren ja jonkun rakennuksen välissä, että ei sitä pystynyt ohittaa pysähtymättä.

      Sori nyt vaan että tää sattui olemaan vasta meidän toinen ulkomaanmatka koskaan, eikä voi tietää millasia huijareita on missäkin paikassa, Maltalla ei mitään tollasta meille tapahtunu vuosi sitte, vaan saatiin olla joka paikassa ihan rauhassa.

      Hyvähän se on täällä jälkeenpäin viisastella, vahinkohan sattui jo, ja kuten totesin, päivä pelastui ku löysin 50 ekeä maasta :D

      • kerjäläisistä

        Meillä kävi Rodoksen Sparissa outo tilanne, kun pakattiin kassalla ostoksia muovikasseihin. Rähjäisen näköinen ja likainen teinipoika tuli aivan viereeni seisomaan ja katseli tarkasti kun pakkasin tavaroita. Kassatyttö antoi pojalle kolikon ja poika tuijotti hihnaan nojaten. Siinä vaiheessa kun 4 kassia oli pakattu ja aloittelin viimeistä, poika otti ostoksistamme vesipullon ja pähkinäpussin ja laittoi ne viimeiseen pussiin. Ihmettelin, että onko poika sittenkin töissä täällä, kassalla pakkaamassa, kuten Amerikassa on tapana.

        Sitten poika käveli edellämme ulos kaupasta. Sanoin miehelleni, että eipä taida sittenkään olla töissä, kun lähti ulos notkumaan. Kävelimme ulos ja parkkipaikalla tuli vastaan isoääninen romanisakki, jotka huutelivat ovella seisovalle pojalle jotakin. Silloin vasta ymmärsin pojan olevan romanikerjäläisiä.

        Kun pakkasimme tavaroita autoon poika tuli taas viereemme ja sanoi jotakin, ei englanniksi. Kysyin onko hän töissä täällä? Poika vaan tuijotti vakavilla silmillään. Mieheni komensi häntä häipymään, ei lähtenyt, tuijotti ja katseli kassejamme auton perässä. Mieheni korotti ääntään: "BYE BYE!" Poika lähti lampsimaan kaupan ovea kohti.

        Kummallinen tilanne. En anna kerjäläisille rahaa, mutta jäi vaivaamaan mieltä.


      • kreetalla
        kerjäläisistä kirjoitti:

        Meillä kävi Rodoksen Sparissa outo tilanne, kun pakattiin kassalla ostoksia muovikasseihin. Rähjäisen näköinen ja likainen teinipoika tuli aivan viereeni seisomaan ja katseli tarkasti kun pakkasin tavaroita. Kassatyttö antoi pojalle kolikon ja poika tuijotti hihnaan nojaten. Siinä vaiheessa kun 4 kassia oli pakattu ja aloittelin viimeistä, poika otti ostoksistamme vesipullon ja pähkinäpussin ja laittoi ne viimeiseen pussiin. Ihmettelin, että onko poika sittenkin töissä täällä, kassalla pakkaamassa, kuten Amerikassa on tapana.

        Sitten poika käveli edellämme ulos kaupasta. Sanoin miehelleni, että eipä taida sittenkään olla töissä, kun lähti ulos notkumaan. Kävelimme ulos ja parkkipaikalla tuli vastaan isoääninen romanisakki, jotka huutelivat ovella seisovalle pojalle jotakin. Silloin vasta ymmärsin pojan olevan romanikerjäläisiä.

        Kun pakkasimme tavaroita autoon poika tuli taas viereemme ja sanoi jotakin, ei englanniksi. Kysyin onko hän töissä täällä? Poika vaan tuijotti vakavilla silmillään. Mieheni komensi häntä häipymään, ei lähtenyt, tuijotti ja katseli kassejamme auton perässä. Mieheni korotti ääntään: "BYE BYE!" Poika lähti lampsimaan kaupan ovea kohti.

        Kummallinen tilanne. En anna kerjäläisille rahaa, mutta jäi vaivaamaan mieltä.

        Muutamilla Kreikan saarilla on aina ollut mustalaisia. Mm. Kreetalla Iraklionissa on ollut iso mustalaisleiri. Kaupungin laidalla on määrättyinä päivinä markkinat. Silloin lähettävät tytöt markkinoille varastamaan ihmisiltä lompakoita.
        Mieheni otti valokuvia markkinoilla, tyttölauma piiritti hänet yhtäkkiä. Huomasin asian eikä saaneet mitään vohkittua. Ei miehellä kyllä lompakkoa taskussa ollutkaan, se oli minun laukussa. Sanoin niille tiukkaan sävyyn ja hävisivät.


    • Matkustelijatar

      Sellaista sattuu enemmänkin matkustaneille, 9 kertaa Rodoksella ja 10 kertaa muualla reissanneena isäntä meni samaan halpaa kesäkuussa Rodoksella. Mä tajusin heti mistä on kyse, mutta se muija oli niin nopea, että oli saanut räplättyä isännän ranteeseen sen nauhan. Ja sitten vaati sitä rahaa, mä sanoin, ettei tipu. Korotti ääntään: give me something. Annoin 50 centtiä ja karjaisin, että perkele turpa kii ja enempää ei tipu. Muija jäi suu auki vahtaamaan perään...

      • lklkk

        jee jee.


    • Näitä vielä....

      Oisit vastannut selvällä suomen kielellä. että nyt akka sinä määrät suunnan ja minä vauhdin!!!!

      • Näitä vielä...

        Näin sanoin Viipurin kauppahallissa röyhkeille luutakauppiasmummoille ja toimi heti. Sanoin venäjäksi erinäisiä kertoja, etten osta mitään, mutta siitähän ne vaan innostu.
        Lopulta karjasin koko porukalle suomeksi: Nyt akat te määräätte kohta suunnan ja minä vauhdin. Tepsi heti:))


    • josuhanna

      Vieläkö se sama nainen jaksaa siellä tehdä samaa temppua? Tekipä nimittän meillekin vuosi sitten täsmälleen saman, ja nimenomaan siinä kapeassa kohdassa jossa olisi ollut vaikea olla ohittamatta. Pari päivää myöhemmin nähtiin poliisien juttuttavan kyseistä naista. Voi kuinka siitä naisesta lähti ääntä! Kaiketi yritti kiistää kaiken, mutta enpä sitten tiedä.

      Jos joku näkee vielä kyseisen naisen tekemässä samaa temppua:
      1) kiertäkää kaukaa tai kävelette vain pois hiljaa jos tulee juttelemaan
      2) jos kerkeää tapahtua kuten esim- meille on, älkää ihmeessä maksako lanttiakaan
      3) jos alkaa räyhäämään, soittakaa poliisit

    • Rodis

      Kävin muutama viikko sitten Rodoksella ja kuinkas ollakaan, siinä peurapatsaan lähellä kapealla kohdalla tämä afrikkalainen nainen alkoi juttelemaan englanniksi ja kysellen mistä päin olen, liian tuttavavallisesti, liian agressiivisesti, joten jatkoin matkaani pysähtymättä. Ohi kulkiessani tarttui käteeni kun en reagoinut hänen jutteluunsa. Piti vähän murahtaa, että nainen tajusi päästää irti ja pakittaa.

      Sinne se jäi jotain mussuttamaan kun jatkoin muina miehinä matkaa.

      Tosiaan kannattaa ignoorata tämä liian tuttavalliset hely/arpa ym.kauppiaat.

      Rodos oli kyllä mainio paikka lomailuun ja paikalliset yrittäjät kyllä uskovat kerta sanomisella, jos ei tuote/palvelu kiinnostanut.

    • kirahvi84

      Samassa paikassa meillekin yritti samaa. En antanut rahaa, niin mumisi jotain perään (kirosi). Otti nauhat nopeesti takasin kädestä :)

    • Ap.

      Joo, totta muuten että se köytti sen narun niin nopsaan käteen ettei siinä kissaa kerenny sanoa, itekki harmittelin jälkeenpäin että hitto ku en tajunnu vaan sanoa että nou mani ja jatkaa matkaa...

      Ärsyttävä olio kertakaikkiaan, ja just siinä patsaiden kohilla se nimenomaan oli.

    • 2viikkoasitten

      NO PROBLEN NO PROBLEN tätä tää akka hoki ja me sit tyhminä maksettiin 3 nauhasta yht 7e olin kyllä ottamassa ranneketta jo pois ja no problem sitä se vaa hoki -,,- en yleensä jää mihkää tämmösiin kierrän kaukaa mut se alotti sen niin juonikkaasti ei maksa mitään minä haluan olla ystävä..

      • arvokorut kotiin

        Huomioikaa myös se, että ne yrittää varastaa samalla räpellyksellä uhrinsa oman ketjun jos sellanen sattuu olemaan kädessä. Eikä sitä välttämättä heti huomaa. Joskus reilu 10 vuotta sitten musta nainen kanarialla roikkui kultarannekkeessani, mutta lukko ja ketju kesti koitoksen. En muuten ees kunnolla pysähtynyt jutteleen silloin ja sen jälkeen onkin menty vauhdilla aina ohi :)


    • Den katalaveno

      Meillä on tapana sopia etukäteen kun näyttää olevan kulkukauppias tms. tulossa vastaan että emme ymmärrä mitä hän puhuu. Emme ilmaise että englanti sujuu.
      Roomassa tuli vastattua kerjäläiselle kreikaksi, kreikassa vaikka sitten siansaksaksi niin eipä tule kommunikoitua.

      • vedätystä

        Kannattaa varoa myös hierojia rannalla. Olimme tuulisella rannalla ja ilmeisesti oli romani tms. parikymppinen neiti joka kauppasi hierontaa, 35€/30 min. Sanoin että ei ole rahaa mukana mut oli OK että haen hotellilta hieronnan
        jälkeen. Heti kun hieronta oli alkanut niin jostain tuli ilmeisesti hänen äitinsä ja alkoi mitään kyselemättä hieroa seuralaistani. Sanoimme selkeästi englanniksi useasti ettei hän halua ja hieronta pitää lopettaa heti mutta ei..hierontaa kesti n. 15 min. Ja olisi pitänyt maksaa 70 €, hieronnasta mitä ei tilattu. Hain hotellita 40€ toivotin hyvät päivän jatkot ja kun ei mennyt jakeluun niin sanoin samaa huomattavasti karkeampaa kieltä käyttäen, lähtivätpä akat livohkaan. Aika huijatuksi tultiin mut oma moka.


    • Elka_80

      miten on mahdollista etta ihminen antaa toisen ihmisen HIEROA itseaan vakisin kokonaisen vartin?

      anteeksi vaan mutta kyse on nyt suomalaisten kyvyttomyydesta sanoa EI jyrkasti ja heti.

      maailma on TAYNNA huijareita.

      hierojia loytyy hotelleista ja asiallisista hierontapaikoista, ei rannoilta. tuntemattomille ei kuulu jaada juttelemaan vaikka he tietaisivat tarja halosen alusvaatteiden varin.

      suomalaisia huijataan koska te ette jotenkin osaa vaan jyrkasti kieltaytya heti alkuunsa, suomalaisilla on joku alitajuntainen tarve olla ystavallinen. se ei aiheuta suomen ulkopuolella mitaan muuta kuin em. huijauksia. yksikaan kreikkalainen ei pysahtyisi moisen roskasakin edessa hetkeksikaan SAATI antaisi tuntemattoman HIEROA itseaan rannalla!!!

      • vedätystä

        Elka, olet monessa asiassa oikeassa. Syy siihen että romanian haahka jatkoi onnistuneesti hieromista johtui siitä että ystävättäreni on jo aika vanha ja huono kuntoinen,ja jotenkin tämä hieroja painoi häntä ilm. voimakkaasti aurinkotuolia vasten, mutta sovimme keskenämme ettemme todella maksa mitä pyytäävät vaikka mikä olisi. Siitä olen erimieltä että hierojalla käydään vain sille kuuluvissa paikoissa. Mielestäni tänä päivänä esim. rantalomilla tällaiset hieromispalvelut ovat osa rannan toimintaa. Eihän kukaan odota saavansa kiropraktikon palveluja saati pätevää anatomian tuntevaa hierojaa mutta rentoutusta, sitähän lomalta monesti haetaan. Tehdäänhän lomalla paljon muitakin juttuja mitkä eivät kuulu välttämättä normaaliin arkeen. Kuka on sitten roskasakkia, yhtälailla jotkut kreikkalaiset yrittävät kusettaa hinnoissa jos ei ole tarkkana. Jos menet ruokailemaan turisti alueen ulkopuolelle, ravintoloihin jossa paikalliset käy niin monesti yritetään fiksata ruokaa ilman menua ja hintalistaa, ne kannattaa vaatia koska muuten hinnat voi olla kalliimmat kuin suomessa.


      • biitsi

        ...eihän niitä hierojia olisi jos ei olisi kysyntää? rannalla voi myös snorklata, pelata rantapalloa, riippuliitää, harrastaa monta muuta aktiviteettia mikä olennaisesti kuuluu lomaan eikä esim. uimahalliin koska siellä on vettä ja suomalaiset tuppaa käydä näissä "laitoksissa" uimassa.


    • rodostrianta

      Siellä rannalla jokaikinen hieroja ja jalkaisin liikkuva kaupustelija on LAITON.

      • vedätystä

        Niin varmasti ovat ja niin on paljon laitonta toimintaa ihka aitojen kreikkalaisten toimesta, mm. Verojen kiertäminen, ei lyödä kassaan, tai lyödään mutta korjataan heti pois. Jos kreikkalaiset toimisivat yhtään fiksummin niin ehkä tämä maa ei olisi niin kusessa kuin on.


      • vedätystä
        vedätystä kirjoitti:

        Niin varmasti ovat ja niin on paljon laitonta toimintaa ihka aitojen kreikkalaisten toimesta, mm. Verojen kiertäminen, ei lyödä kassaan, tai lyödään mutta korjataan heti pois. Jos kreikkalaiset toimisivat yhtään fiksummin niin ehkä tämä maa ei olisi niin kusessa kuin on.

        Ja minkä takia viranomaiset eivät viranomaiset valvo tällaista laitonta toimintaa rannalla?..eikö ole resursseja vai onko jotain suhmurointia että kaikki saa jotain? Ainakin hierojat tuntuvat tilittävän osan saaduista euroista sen alueen aurinkotuolien vuokraajille...


    • moikkaan usein heitä

      KYSEESSÄ EI OLE SOMALI ( öö tuohan on työtä).

      Tytöt ovat Angolasta, josta on muuten kotoisin myös viimeinen Miss Maailma.

      Heiltä löytyy myös muita "avuja ja palveluita".

      • onpa tylsä paikka !

        Onko nämä kaksi tyttöä ainoat miehille tarkoitetut kohteen palvelut, naisillehan tuo kylä on kikoloa taynnä.

        Johan meillä Enontekiön Hetassakin on asjat paremmin.


      • huomioikaa !
        onpa tylsä paikka ! kirjoitti:

        Onko nämä kaksi tyttöä ainoat miehille tarkoitetut kohteen palvelut, naisillehan tuo kylä on kikoloa taynnä.

        Johan meillä Enontekiön Hetassakin on asjat paremmin.

        TAIDATTE LUKEA NÄYTTÖÄ ESSON PÖYDÄSSÄ ?

        Enontekiöllä ei ole Essoa.


      • Prosutua löytyy!!
        onpa tylsä paikka ! kirjoitti:

        Onko nämä kaksi tyttöä ainoat miehille tarkoitetut kohteen palvelut, naisillehan tuo kylä on kikoloa taynnä.

        Johan meillä Enontekiön Hetassakin on asjat paremmin.

        Rodoksen "yläkylällä" on parikin baaria, joissa voit juoda tyttösten kanssa kalliita drinkkejä. Sen jälkeen se onkin sitten "up to juu" niinkuin ne sanoo. Kumi pakollinen.

        On se vaan hyvä, että tässä naisten Naimaassa huomioidaan myös miehetkin.


      • rodoksen rantalainen
        Prosutua löytyy!! kirjoitti:

        Rodoksen "yläkylällä" on parikin baaria, joissa voit juoda tyttösten kanssa kalliita drinkkejä. Sen jälkeen se onkin sitten "up to juu" niinkuin ne sanoo. Kumi pakollinen.

        On se vaan hyvä, että tässä naisten Naimaassa huomioidaan myös miehetkin.

        Jos tämänpäivän Hesaria on uskominen ja terveisiä maailmalta -sarjaa, niin koko Kreikka on naisten Naimaa, muihin maihin mennään töihin, Kreikkaa " liukasta naksuttelemaan". Ei siis Rodos ainoastaan.

        Perikreikkalaisessa kulttuurissa omat naiset ovat sukujen suojassa. Niihin ei turisti pääse sekoamaan. Tuossakin sama käytös kuin perivihollisellaan.

        Jos laitetaan peruskreikkalainen ja perusturkkilainen rinnakkain, niin suomi-tyttö ei osaa sanoa, kumpi on kumpi, kunhan vaan liikkuu kampi.


      • tarkennus :::

        2011 Leila Lopes Angola valittiin São Paulo, Brasiliassa Miss Universumiksi.


        Miss Maailmaksi on valittu vain kerran aito Afrikan tyttö Nigeriasta, 2001 Ibiagbanidokibubo "Agbani" Asenite Darego.

        Nuo tytöt ovat varmaan entisiä "ammattilaisia", jotka eläkehommanaan pyörittävät tuota nauhapisnistä.


    • Sauli Väinämö

      go till Taijja Hallunen-land ne huutelivat Ahvenanmaallakin, kun joutui pikaiseste pissalla käymään Maarinanhamnissa puistossa.

    • el greko negros?

      Viime viikolla eivät nämä nykyRodoksen kolossit enää olleet passipaikallaan.

      Onkohan virkamiehet passittaneet tytöt kotomaihinsa, kun lahjusrahaa ei ole enää irronnut ?

      • screenagers left

        Kausityöntekijät ( sun muut koijarit ) häippäsevät syyskuun lopussa, kun turremäärä alkaa pienentyä. Me kolean talven viettäjät olemma vain jäljellä, merivesi vieläkin 28 C, parasta uintivettä.


    • TÄLLE KESÄLLE !HUOM!

      Jos joku näkee vielä kyseisen naisen tekemässä samaa temppua:
      1) kiertäkää kaukaa tai kävelette vain pois hiljaa jos tulee juttelemaan
      2) jos kerkeää tapahtua kuten esim- meille on, älkää ihmeessä maksako lanttiakaan
      3) jos alkaa räyhäämään, soittakaa poliisit

      • Henna ja Kirsi

        Tänä vuonna jos vielä koittavat, niin sataman altaasta löytävät itsensä.


    • soomi on in

      on tainut paikka muuttua 20 v silloin oli paratiisi rhodos ja vanha city siellä ihana rauha ei pakko myyntiä ja halpaa kaikki.

    • täältä tullaan

      Joko on nauhatytöt kustannuspaikallaan ?

    • vaan eipä haittaa

      Taas on Angolan tytöt tienestillään.

      • fantaa,colaa bier,

        tultiin viikko sitten rodokselta,siellä oli jos minkälaista afrikan naista käsinaruja myymässä ja lapsille olis letittänyt hiukset.ekaksi ne huutaa anteeksi,mistäpäin olet ym.
        me kävelimme aina vaan ohi eikä huomioitu heitä tai ,sanottiin, että no thanks.
        näitä kaupustelijoita oli joka kulmassa,vanhassa kaupungissa kun tulet ulos muurien sisältä,hyppäävät eteen .
        Ellin rannalla oli puolestaan mustia ukkoja kans näitä käsinaruja kauppaamassa.tunnuslause:carambaa,ooh what a beautiful lady ym.paskaa,ja ennenkuin edes huomasi ,mies oli jo sitonut ranteeseen narun,oli sit jotenkin pakko ostaa ,5e.
        ja sit oli vielä näitä hierojia rannat täynnä ,raivostuttavaa.
        yleensä ne on vaaleaihosten juuri lomalle tulleiden kimpussa,sit kun saat väriä,ei ne enää oo haitaks.:)


      • massage5
        fantaa,colaa bier, kirjoitti:

        tultiin viikko sitten rodokselta,siellä oli jos minkälaista afrikan naista käsinaruja myymässä ja lapsille olis letittänyt hiukset.ekaksi ne huutaa anteeksi,mistäpäin olet ym.
        me kävelimme aina vaan ohi eikä huomioitu heitä tai ,sanottiin, että no thanks.
        näitä kaupustelijoita oli joka kulmassa,vanhassa kaupungissa kun tulet ulos muurien sisältä,hyppäävät eteen .
        Ellin rannalla oli puolestaan mustia ukkoja kans näitä käsinaruja kauppaamassa.tunnuslause:carambaa,ooh what a beautiful lady ym.paskaa,ja ennenkuin edes huomasi ,mies oli jo sitonut ranteeseen narun,oli sit jotenkin pakko ostaa ,5e.
        ja sit oli vielä näitä hierojia rannat täynnä ,raivostuttavaa.
        yleensä ne on vaaleaihosten juuri lomalle tulleiden kimpussa,sit kun saat väriä,ei ne enää oo haitaks.:)

        Rodoksella nähty näitä tummia vähemmän. Kreetalla enempikin sekä Teneriffalla.
        Teneriffalla ei viitsinyt edes torille mennä, kun siellä oli jatkuvasti myyjät kimpussa ja olivat todella äkäisiä, kun tajusivat ettei kauppoja tulekaan... Samoin oli näitä hiusten letittäjiä (onneksi itsellä selalinen nysä, ettei siihen saa taitavampikaan mitään lettejä). Suorastaan kauhuissaan olin niiden perheiden puolesta, joilla oli pitkähiuksisia tyttölapsia mukanaan...
        Rodoksen rannoilla kiertelee näitä thainaisia hieromassa. Viime kerralla porukastamme yksi hierotutti joka päivä niska/hartiat ja oli tyytyväinen. En muista mitä maksoi, mutta joka tapauksessa hierottava oli tyytyväinen.
        Samoin siellä törmäsin näihin tummiin miehiin, jotka ilmiselvästi etsivät vähän vanhempaa naista (jolla luulevat olevan vähänkin rahaa) hetken elättäjiksi. Yök!
        Samaten Rodoksella toimii nämä sataman alueella istuvat kerjäläiset, joilla on pieniä lapsia mukanaan sekä vanhan kaupungin pikkulapset, jotka retuuttavat pieniä koiranpentuja mukanaan säälillä rahaa kerjäten. Kuultiin että koiria kuolee tämän tästä niiden käsiin, mutta ne kätevästi nakataan muurin yli. Enpä uskaltanut kurkistella...
        Tekee oikeesti pahaa katsella näitä. periaatteesta en kyllä mitään almujakaan anna.

        Samaten Rodoksella pyörii näitä matkakauppiata, ihan samanlaisia huijareita - tosin suomalaisia.
        Matkoillanne silmät auki ja terve varovaisuus paikallaan.


    • kreikkaonjees

      Näytti olevan Lindoksellakin kun käytiin Akropoliksella. Oltiin nousemassa tietä takaisin icebarin suuntaan kun huomasin tien syrjässä naisen pienen poikansa kanssa. Oli joku huivinainen laittanut sellaisen korun käteen. Juuri kun mentiin ohi niin näytti että nainen oli poikansa kanssa lähtemässä, niin huivinainen hyökkäävästi intti "moneymoney". Olisikohan pitänyt pojan kädestä vielä kiinni etteivät päässeet lähtemään.

    • euro kurjistaa

      Tuntuu siltä, että joka kreku on nykyään Angolalainen

    • rehellistä työtä

      Ihan on ikävä näitä Angolan kreikkalaisia

    • en usko merkkiäkään

      HÖPÖ HÖPÖ, ei pääse Kreikkaan mitkään ahrikanihmeet, kyllä siellä on rajat kiinni.

      • tulkaa katsomaan

        Näin vasten pääsiäistä ovat taas muuttolintumme palanneet ruokintapaikoilleen.


    • Ensikerta Rodos

      Millainen on ollut tilanne nyt kesällä 2014? Onko joku käynyt nyt tänä kesänä Rodoksella. Mitä kannattaa varoa?

    • Kävin taas

      Kävelet päättäväisesti vaan ohi niistä nekruista. Ei siellä mitään muuta tartte varoa.
      Niin, paitsi romaanit tulevat Rodokselle silloin kun turistitkin. Niille ei tartte antaa mitään. Panevat lapset kerjäämään hanurin vingutuksella. Osta lapselle jäätelö tai mehu, mutta älä anna rahaa, se ei lapselle koidu.

      • epta piges

        Kyllä ne mustalaiset asuu siellä ympäri vuoden.


      • Parakalo*
        epta piges kirjoitti:

        Kyllä ne mustalaiset asuu siellä ympäri vuoden.

        Kyllä, kyllä osa. Mutta osa tulee silloin kun turistitkin. Turistejahan ne vielä saa ällyytettyä. Paikalliset tiuskii että: FIJETE!


      • epta piges
        Parakalo* kirjoitti:

        Kyllä, kyllä osa. Mutta osa tulee silloin kun turistitkin. Turistejahan ne vielä saa ällyytettyä. Paikalliset tiuskii että: FIJETE!

        Toki voi muutama tullakin, mutta siellä on vakituisesti asuvia mustalaisia ainakin muutama sata joiden hökkelikylä on Karakoneron "kaupunginosassa". Miehet kerää romua, naiset ja lapset kerjää, varastelee yms. Lapsista ainakin osa käy koulua.


    • Rodosmatkaaja

      Sama on tapahtunut itsellekkin muutama vuosi sitten, viime vuonna 2017 Naisia 3 ja olivat siirtyneet vanhan kaupungin portille, lähellä yleensä myös kerjäläisnainen lapsen kanssa.

    • Hallaahon.äänestäjä44

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe