Mikä helvetti?

dgdegegg

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa yli 5 viikkoo semmoinen olo, että kuin flunssassa urheilisi. Elikkä semmoinen, että olisi pieni keuhkoputken tulehdus, mutta limaa ei irtoa. Hengästyttää. Kuumetta ei ole missään vaiheessa ollut. Olen juossut näinä 5 viikon aikana, niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella terveydenhuollossa. Mitään ei ole löytynyt. Kaikki alkoi kun olin elokuun lopulla ulkomailla, niin siellä hakeuduin ensimmäisen kerran hoitoon ja lääkäri määräsi minulle antibioottikuurin alkavaan keuhkoputken tulehdukseen. Olen nyt syömässä 3 antibioottikuuria tällä hetkellä. Olen myös vetänyt ainakin 2 kortisoni tabletti kuuria.

Joo elikkä olo on tosiaan semmonen, että kuin kipeänä (flunssaisena urheilisi) alkaa hengästyttää ja tuntuu, että olisi joku keuhkoputken tulehdus. Sairastan myös astmaa, mutta PEF arvot pyörivät 550-600 välillä. Myös lihassärkyjä esiintyy paikoitellen ja mustelmia tulee aika helposti näköjään. Kurkku oli viime viikonloppuna kipeä.

Lääkärissä on otettu tulehdusarvot (11 oli kun tänään soittivat). Keuhkoröntgen (Thorax-rtg seisten) kuvista ei löytynyt mitään. Sydämen koko normaalin puitteissa. Keuhkoverekkyys normaalin puitteissa. Keuhkoissa ei ylipäätään mitään poikkeavaa. Sukupuolitauti (HIV, Klamydia (myös suusta) ei löytynyt mitään. FIDD-arvot olivat normaalit, EKG oli normaali. Pieni verenkuva oli normaali. Hemoglobiini 156. B-tromp 230 (normaali). fB-Leukp 7,1 (viite 4.2 - 8.2). Korva-, nenä ja kurkkutautien erikoislääkäri ei löytänyt kurkusta mitään poikkeavaa.

Tällä hetkellä odottelen tuloksia mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta. Antibioottikuurina toimii amoxin, jonka lääkäri määräsi minulle poskiontelontulehdukseen, kun ultrassa mukamas "kaiku". Kävin samana päivänä sitten myös erikoislääkärillä, joka sanoi, että ei ole mitään tulehdusta, mutta aloitin kummiskin terveyskeskus lääkärin määräämän antibiootin.

Alkaa oikeesti pikkuhiljaa häiritsemään :/. Jännä, että välillä oireeni häviävät, mutta sitten taas illalla palaavat. Ensi viikolla kämppääni tehdään pinta tarkastus, sillä tein vuokranantajalle ilmoituksen kosteusvaurio epäilystä. En kuitenkaan usko, että asunnossa olisi hometta sillä opiskelija-solu ja kivi kerrostalo.

Toivon asiallisia vastauksia, sillä tiedän, että en ole luulotautinen!! Omat epäilykseni ovat borrelioosi/keuhkolaajentuma/jokin syöpä

Kiitoksia kaikille vastanneille!!!!

25

4247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgdegegg

      Niin ja leposyke 50 - 70 ja verenpaineet normaalit.

    • gewgewg

      Lisäyksenä vielä. Kaulastani (leuan alta) löytyy suurentunut imusolmuke. Löysin sen jo viime keväänä, ja silloin kävin sitä työterveyshuollossa kuvauttamassa, ja sanoivat sen olevan noussut parran leikkuusta, ja se ei ollut pahanlaatuinen. Silloin ei ollut näitä oireita. Samalla katsoi myös kilpirauhasen mikä oli kunnossa. Iältäni olen 21 vuotias opiskelija poika.

      • dgdegegg

        Viimesimmissä verikokeissa leukosyytit olivat 11 ja tulehdusarvo kans 11


    • ehdotan jotain...

      Onko sarkoidoosin mahdollisuus ollut lääkärin kanssa puheena?

    • dgdegegg

      ei ole, mutta mihin perustelet sarkoidoosin ja mihin se olisi mennyt? Olisiko voinut tulla ihan alkoholista ja tupakasta kun n. 1,5 vuotta meni siihen tahtiin, että 2 kertaa viikossa kännissä ja se aski molemmilla kerroilla tupakkaa?

    • ehdottaja...

      Perustan ehdotuksen vain oireisiin ja siihen, että aikamoinen joukko muita selityksiä on jo eliminoitu. Osittain sekin vaikuttaa, että olen tuntenut yhden sarkoidoosipotilaan, jolla ei ollut mitään muita oireita kuin hengenahdistus. Sarkoidoosin perimmäistä syytähän ei tiedetä, joten välttämättä alkoholilla ja tupakalla ei ole mitään osuutta. Jos mitään tutkimuksia ei vielä olisi tehty, en kyllä silloin olisi juuri sarkoidoosia ensimmäiseksi ehdottamassa, mutta tässä tilanteessa sitäkin mahdollisuutta voisi lääkäriltä tiedustella.

    • dgdegegg

      Onko toi sarkoidoosi vakavakin sairaus? Luulis jännältä tuntuvan ku ikääkin vasta 21.

      Keuhkoröntgenin lausunto:
      Thorax-rtg seisten.
      Sydämen koko normaalin puitteissa. Keuhkoverekkyys normaalin puitteissa. Keuhkoissa ei aktuelliksi tulkittavia infiltraateja. Pleuratiloissa ei ole poikkeavaksi tulkittavaa, ei pleuranestekertymää. Ylämediastinum on leveydeltään normaali. Hilusalueet ovat tavanomaiset. Luinen thoraxontelo on näkyviltä osin normaali.

      RL: Ei aktuelliksi tulkittavaa

      • jatkuu.....

    • dgdegegg

      Eikös sarkoidoosissa olisi myös tulehdusarvot aika koholla? Mitä jos maanantaina tepastelen terveydenhuoltoon ja sanon, että "tutkikaa onko minulla sarkoidoosi". Lähtisikö lääkäri tutkimaan?

      • tosiaan....

        Tulehdusarvot minuakin arveluttavat. Saattaa jopa olla, että matalien arvojen takia sarkoidoosi voidaan sulkea pois. Niiden takia aika moni muukin syy kyllä eliminoituu. Kannattaa silti kysäistä lääkäriltä, mitä hän on siitä mieltä. Sinulta on kuitenkin tutkittu kaikenlaista muutakin sellaista, johon liittyy tulehdus jossain.


    • dgdegegg

      Olisiko nenäsyöpä kuinka todennäköinen kun sillä voisi selittää tämän kokoaikaisen nuhan? Tosin sekin taitaa mennä enemmän flunssan piikkiin kun sen syövän :/

      • ei luultavaa

        Olet vähän liian nuori saamaan nenäsyövän. Ihan mahdotontahan se ei ole, mutta syöpä kehittyy suun ja nenän limakalvoille sen verran hitaasti, että jonkinlaisen altistuksen sille olisi pitänyt alkaa melkeinpä jo lapsuudessa. Ei kai sinulla ole tiedossakaan mitään, mikä sellaisen voisi selittää? Ei esim. löydetty mitään polyyppeja nenästä koskaan tms.? Samasta syystä eivät muutkaan syövät tunnu todennäköisiltä. Lisäksi monet niistä karsiutuvat siksikin, etteivät oireet sovi niihin. Joku lymfooma voisi muuten olla mahdollinen, mutta luulisi että verenkuvassa jokin olisi silloin herättänyt lääkärin epäilykset. Leukemiaahan esiintyy kaikenikäisillä, mutta se jos mikä olisi antanut merkkejä itsestään verikokeessa. Alkuperäisessä viestissäsi olleen keuhkolaajentuman sulkisin muuten myös pois ikäsi perusteella.

        Nuhasi takia kysyn vielä yhtä asiaa. Oletko käyttänyt nuhatippoja viime aikoina? Ja jos olet, niin oletko käyttänyt kauemmin kuin pakkauksessa kehotetaan tekemään. Ne nimittäin kääntyvät pitkään käytettyinä itseään vastaan ja alkavat turvottaa limakalvoja ja päinvastoin kuin olisi tarkoitus, aiheuttavat jopa kroonisen nuhan ja saattavat saada aikaan oireilua laajemmaltikin.


    • dgdegegg

      Minulla on ollut aina nenässä rakenteellinen vika kuten isällänikin. En muista kumpi seirain (oikea vai vasen), mutta se on paksumpi kuin toinen. Lääkäri vertas sitä pikkurillin ja etusormen suhteeseen. Sen takia minulla on ollut koko ikäni myös krooninen nuha mitä olen sarvikuonolla ja avamys (allergia) nenä sumutteella hoitanut jo jonkin aikaa.

      Nasolinia olen käyttänyt nyt viikon ja lopetan sen käytön juuri tuon takia minkä mainitisitkin eli sen, että sitä ei saa käyttää pitkiä aikoja kerralla.

      • ahaaaa....

        Tuo krooninen nuha ja nenän rakennevika asettavat tilanteen hivenen uuteen valoon, mutten oikein tiedä mihin valoon... Periaatteessa siinä nyt olisi sellainen pitkäaikainen ärsytys, joka voisi jopa johtaa aikanaan pahanlaatuisiinkin muutoksiin. Silti en edelleenkään usko syövän mahdollisuuteen. Tutkimuksia on tehty niin paljon, että olisi se jostain ilmaantunut näkyviin. Jos nenäsi joka tapauksessa kaiken aikaa tuottaa eritteitä, niin alashan ne valuvat ja ärsyttävät alempia hengitysteitä, joten sikäli se, että sinulla keuhkoputkioireita, ei ole yllättävää. Outoa on se, että miksi juuri nyt noin pahasti ja miten muut oireesi liittyvät asiaan - vai liittyvätkö ollenkaan. Nyt en kyllä keksi muuta, pitänee nukkua yön yli...


    • dgdegegg

      Nuha on kummiskin ollut tällä hetkellä semmoista, että lähtee nasoliinilla auki, ja vaihtaa sierainta eli välillä on toinen sierain tukossa, ja sitten taas puolestaan toinen.

      Mites hiivasyndrooma? Sulkisitko pois? Oletko muutes lääkäri?

      Kiitoksia myös kaikista vastauksistasi!

      • hiivasta ynnä muusta

        Hiivasyndroomasta on sen verran vähän varmaa tietoa, ettei sitä täysin voi sulkea pois muttei toisaalta pitää todennäköisenä syyllisenäkään. Kaikkein tyypillisimpiä hiivisyndroomaan liitettyjä oireita sinulla ei kuitenkaan taida olla, ts. ruoansulatusvaivoja ei liene erityisemmin eikä esim. suun limakalvolla näy mitään. Nauttimasi lääkekuurit voisivat tavallaan olla kyllä syypäitä mahdolliseen hiivasyndroomaan, mutta silloin sinulla olisi pitänyt olla alun perin muu sairaus ja sen päälle vielä reagointi antibiootteihin. Ei se kyllä aivan mahdoton ajatus olisikaan.

        Tuolla alla mainittu mykoplasma, joka on yhä selvitettävänä ja josta sen vuoksi en vielä ole omaa kantaani sanonut, on muuten minustakin hyvin mahdollinen selitys. Sopisi oireisiin hyvin ja olisi juuri sellainen selitys, joka olisi voinut pysyä piilossa tähänastisista tutkimuksista huolimatta.

        En ole lääkäri, mutta perehtynyt sen alan asioihin suuren kiinnostuksen vuoksi. Neuvojani ei sen vuoksi kannata pitää ihan lääkärin ohjeisiin verrattavina, mutta koetan antaa hyödyllisiä ideoita lääkärille esitettäväksi.


    • fiufuiyf8lfi

      Oletko hengittänyt mitään pölyä tai jotain pahempaa? Onko kämppäsi kuinka puhdas? Jos on todella pölyinen niin se se selittäisi ainakin ton oireen jojoilun.

      Sehän voi tietysti olla joku sitkeä flunssa tauti tai virus. Joskushan ne kestää pitkänkin aikaa. Voisit kokeilla ostaa multi vitamiineja ja 500mg C-vitamiinia poretabletteina.

      • dgdegegg

        Kämppäni on puhdas. Imuroin kerran viikossa ja pyyhin pölyt. Huoneessani on myös välillä päällä ionisaattori ilmanpuhdistin. Kosteustarkastaja kävi kummiskin eilen kämpässäni ja löysi seinästä (ikkunan) vierestä elementeistä kosteutta. Laitto raportin eteenpäin menemään, ja ensi viikolla tulee ilmeisesti joku avaamaan siitä ja tiivistämään tai jotain...


    • asiantuntija.

      "Tällä hetkellä odottelen tuloksia mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta"

      Tämä taitaa olla oikea diagnoosi, vaan et hoitoa voi saada joka olisi oikea. Keuhkoklamydiaan pitäisi olla usean vuoden antibioottihoito, eli metro/azi/doxi. Tai ravintolisillä.

    • dgdegegg

      Niin noista oireista vielä sen verran. En ole muistanut mainita (tuskin liittyy tautiin), mutta minulla vetää suonta tai tulee kramppeja aina jalkapohjiin. Jouduin nousemaan pystyyn ja asettamaan painoa niille, että ikään kuin "aukeavat". Näitä tulee nimenomaan istuessa tai maatessa. Alaselkään saatan saada myös kävellessäni yhtäkkiä semmoisen krampin. Perseen yläpuolelle pistää ja tuntuu, että käveleminen on semmosta "tepastelua". Toinen oire mikä oli niin nyt ne ovat hävinneet, mutta oli aikasemmin kun olin kova ottaa alkoo, niin semmonen, että kun olen rupeemassa nukkumaan, niin sängyssä maatessani sain semmosia "sätkykohtauksia". Ikäänkuin jotain epileptisia kohtauksia o.O. Nytkähtelin sillein ihmeellisesti. Pidin niitä silloin "viinakramppeina". Nyt niitä ei tosin ole ollut.

      Katsokaa myös aiempi viestini minkä tänään kirjoitin tosta kosteudesta mitä löytyi seinästäni.

    • Suonenvetoon

      Magnesium Kalsium D-vitamiini.
      Tietenkin luonnollisia.

    • dgdegegg

      Hei kuinka pystyn linkittämään tänne kuvan todennäköisesti mustelmasta, mutta jos se antais jotain vihiä. Uskon, että se on mustelma, mutta en vain muista mistä se olisi tullut o.O

      Otin siitä kameralla valokuvan, mutta en tiedä kuinka sen saisi tänne julkaistua. Kohta löytyy polvi taipeen sivusta eli pohjeluhaksen yläosasta.

      • kiopi

        mustelmia voi tulla vaikka ei olisi sitä mihinkään kolauttanut, niitä voi tulla jos urheilee esim yhtäkkiä paljon. Kerta vaivasi olivat jossain välissä poiskin, jos oikein ymmärsin, veikkaisin kyllä jotain allergiaa oireittesi syyksi/hometta, huoneessasi saattaa olla hometta vaikka talo olisikin kivitalo.
        En usko että voit linkittää kuvaa jos et saa sitä ensin joillekin nettisivuille. Nukkumaan mennessä tapahtuvat säpsähtelyt on normaalia ja suonenveto voi johtua siitä jos olet päivän aikana liikkunu/hikoillu paljon mutta et ole juonnut tarpeeksi.


    • dgdegegg

      Mykoplasma tulokset tulivat ja veren vasta-aine arvot olivat 117, ja viiteraja oli lääkärin mukaan 45.

      No selvispähän tääki. Nyt taas vaan 2 viikon antibioottikuuri

    • Tanttta

      Onko jo tietoa vaivasta.
      Tuo mainitsemasi mustelman tapainen voisi olla kyhmyruusu.
      Sillon olis tautivaihtoehdot selvillä, sillä kyhmyruusu on toisten tautien "loinen", eikä esiinny lainkaan itsenäisesti.
      Itsellä sarkoidoosi, johon kyhmyruusu on loinen ja näyttää melkoisesti tavalliselta mustelmalta.
      Toivottavasti olet parantunut, koska aikaa viime viestistä on jo melkoisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe