netistä seuraa?

Superyxä

Olen hakenut seuraa muutaman vuoden netistä. Keskusteluaste sujuu hyvin ja minusta pidetään aluksi kovasti. Mutta aina kun lähetän kuvani, viestit joko loppuvat kuin seinään, tai tulee joku välttelevä vastaus tai selitys jostain toisesta. Mistä siis voisin saada naisseuraa? Netissä aina naiset puhuvat kauniita sisäisestä kauneudesta sun muusta, mutta aina käy näin. Itse en ole koskaan antanut vastapuolelle mitään ulkonäkökriteerejä. Olen saanut nyt kuvan lähettämisen jälkeen pakit yli kymmeneltä naiselta noin vuoden sisään? Netti ei ole minun keino, mikä siis olisi? Arkielämässä tapailen kyllä ihmisiä, mutta kukaan nainen ei tunnu kiinnostuvan minusta mitenkään. Vaikka kuinka hyvin käyttäytyisin tai olisin avulias. Sitten on myös paljon negatiivisiä kokemuksia aina ruokahalun pilaamisesta lähtien. Mikä siis neuvoksi? Onko kokemuksia? Uskovaisetko ratkaisu?

17

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täytekirjoitus

      Kuvaa näkemättä on vaikea sanoa mikä siinä on vikana, eli mitä voisi muuttaa. Toisaalta miksi lähettää lähikuvaa jos löytyy jokin kauempaa otettu kuva jossa on enemmän edukseen? Passikuvat eivät yleensä ole kovin hyviä.

      "Vaikka kuinka hyvin käyttäytyisin tai olisin avulias."
      Oletko kertonut kohteliaisuuksia; onpa kiva paita, hienot hiukset, oletko kysynyt miten loma meni, mitä meinaat lomalla tehdä?

      Jos naiset eivät kiinnostu sinusta pitää sinun tehdä itsesi kiinnostavaksi, olla "se kiva tyyppi joka on kiinnostunut minusta". On "rumia" tyyppejä jotka menestyvät hyvin valloittavan persoonansa avulla.

      Uskovaiset tuskin on ratkaisu, mutta suunta on sikäli oikea että se on harrastus jossa tapaa muita samasta asiasta kiinnostuneita.

    • 2343432432

      Suosittelisin kyllä tapaamaan ennen kuin kuvia on vaihdettu. Tai vaihtoehtoisesti kuvassa ei kannattaisi näyttää ns. omaa pärstäkerrointa suoraan vaan kuvan itsessään pitäisi olla mielenkiintoisesti otettu tai jossakin erikoisessa paikassa (mustat lasit yms.).

      Ei ulkonäössäkään saata olla mitään vikaa mutta kun naiset saattavat saada vastauksia kymmenittäin niin suurin merkitys tuleekin sille ulkonäölle.

      Valtaosa myös naisista vaikka toteaa muilla asioilla olevan enemmän merkitystä niin tuo ulkonäkö on oikeastaan kriteeri numero 1. ensimmäiseksi.

      Toisaalta jos tapaat jossakin livetilanteessa yms. niin ulkonäkösi ei saa usein ihan niin paljon merkitystä vaan muu olemuksesi, käytöksesi ja juttelutaitosi.

    • lottomeisseli

      Kun näytät kuvan niin kerro samaan aikaan että sulla on hirveen komee lemmenhalko haarojen välissä. Se tepsii kaikkiin naisiin ympäri mualiman.

    • Olen kirjoitellut vuosien aikana varmaan 400 naiselle. Mun kuva näkyi profiilissa joten en saanut yhtään vastausta takas ikinä. Se on siis naamasta kiinni. Olen rumaksi syntynyt ja eipä sille voi mittää. Sisäistä kauneutta ei ole olemassakaan ja se joka muuta sanoo niin ei tiedä mistään mitään. On aivan selvää jos kirjoittaa noin monelle eikä saa vastausta takas niin silloin on ruma naisten mielestä. Luonteeseen ei kukaan halua tutustua jos ei naamasta tykkää.

      • CSC.

        Minkätasoisia ne naiset sitten olivat? Kirjoititko monesti ihan tavallisen näköisille, jopa rumille naisille? Oliko oma kuvasi paras mahdollinen, minkä susta nyt voi saada?


      • CSC. kirjoitti:

        Minkätasoisia ne naiset sitten olivat? Kirjoititko monesti ihan tavallisen näköisille, jopa rumille naisille? Oliko oma kuvasi paras mahdollinen, minkä susta nyt voi saada?

        Olen joo kirjoitellut taviksille ja sellasille 120 kg naisille. Eniten varmaan sellasille kellä ei ole mitään hirveitä vaatimuksia profiilissa ja luonteen osalta samaa tasoa kuin itse.


      • i.like.you kirjoitti:

        Olen joo kirjoitellut taviksille ja sellasille 120 kg naisille. Eniten varmaan sellasille kellä ei ole mitään hirveitä vaatimuksia profiilissa ja luonteen osalta samaa tasoa kuin itse.

        Kuvan vaihdoin varmaan sata kertaa. Mulla ei ikinä ollut profiilissa yli 3 kk vanhaa kuvaa ja omalla kameralla otettu kuvat aina.


    • -.okinhu

      Lähetätkö aina saman kuvan? Kuvaankin kannattaa "panostaa". Kuva, jossa ei ole mitään asennetta/tunnetta/ilmettä, on varmasti "turn off". Varsinkin niin sanottua zombi-ilmettä kannattaa kuvissa välttää (tuijotat tyhjyyteen ja näytät siltä, että olet myös pelkkää tyhjää sisältäkin). Suosittelen kunnollista kuvaussessiota, 30-50 kuvaa räpsit eri ilmeillä ja asennoilla yms "luovaa", valkkaat parhaimman päältä. Ongelmaksi toki muodostoo, jos ei ole silmää valita oikeaa kuvaa... Sitten tuurilla.

      • 32432432432

        Kuvan ottamisessa kannattaa huomioida ns. symboliarvot.

        Kaikki miehet eivät ehkä tajua sitä miten vähäpätöisiin seikkoihin naiset saattavat kuvissa kiinnittää huomionsa.

        Kyse ei aina ole siitä miltä mies näyttää vaan minkälaisen olemuksen kuva tuo muuten mieleen.

        Hyvä esimerkki on vaikka ottaa kuva jossakin korkeassa paikassa jossa itse on taustalla yms. Muutenkin kannattaisi tutustua vaikkapa erilaiseen symboliikkaan.

        Eivät naiset saata tietoisesti tuota symboliikkaa noteerata, vaan se tulee aivan tiedostamatta.


    • ksaodkoapdapo

      Jotkut ihmiset ovat sellaisia, ettei kukaan tahdo olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Olet yksi heistä. Epäreilua, mutta maailma yleensä on.

      • Se on mun kohtaloni olla yksin.


    • babyjanes

      Laita sinne vauvakuva, se ilahduttaa naisia.

      Naisilla näyttää kyllä olevan ikivanhoja kuvia profiileissaan. Jollakin on tosi vanha naamankuva siellä. Ehkä ne ei uskalla sua tavata kun huomaavat että ovat olleet itse epärehellisiä vanhalla kuvalla.

      • hermanni führer

        Hieno idea. Jos vaikka lainaan jonkun tuntemattoman vauvaa hetkeksi? Jos en löydä mistään vartioimatta jätettyjä lastenvaunuja, pitää kai kysäistä joltain äidiltä tai pariskunnalta kun ovat ulkoiluttamassa jälkikasvuaan. Jos alkavat ihmetellä, kun olen kaivamassa kameraa esille, niin voin onneksi sanoa olevani hankkimassa kuvaa nettideittiprofiiliini, eivätpähän ainakaan luule pedofiiliksi.


    • superyxä

      Kyse ei ole vain netistä, olen toki hakenut seuraa livenäkin. Olen siis ok, mutta en viehättävä. Kaikki kehuu, nuorempana sanottiin suoraan, että olen huipputyyppi, mutta jonka kanssa ei vaan kehtaa kulkea. Eli en siis saa koskaan naista. Mutta mitä sanon esim. psykiatreille, jonne olen ajatellut mennä, useimmat vakuuttavat, että kuvittelen kaikki tuijotukset, naureskelut ja muut. Ja että minulla on vain huono itsetunto. Enhän saa sieltäkään mitään apua.Mutta ilotytöt, olisiko ratkaisu, esim Saksa?

      • kohdalle sattuu

        Todennäköisesti sinulle tosiaan todetaan että "kuvittelet kaikki jutut". Varmaan tuo ainakin osittain pitää paikkaansakin eli sitä mielikin tekee tepposet... Vaikka eiköhän se ole selvää ettei kaikki voi pitää kaikista.

        Mutta eipä sitä estä mikään jos käyt muuallakin ja Thaimaassa yms... Mutta varmasti Suomestakin löytyy jos vaan sellainen tilanne kohdalle sattuu.


    • superyxä

      Mutta paljonkohan suomessa on noita ihmisiä, joille on koko elämä hoettu, että jokaiselle on joku ja löytyy kun kohdalle sattuu. Evoluutio on vaan järjestänyt sen niin, ettei satu eikä löydy.Ei kai kukaan edes toivo sunnattoman rumaa naamaa omille lapsilleen. Lapsia en edes tekisi, mutta joskus olisi kiva kun joku imuroisi tai keittäisi perunat, seksikin olisi kivaa. Hellyys, oleminen ihmisen kanssa, jota en inhota.

    • 5757

      Ilotyttöjen kanssa ei ainakaan seurustelusuhdetta rakenneta, jos sellaista kaipaisit. Vai lyhytaikaisempaako seuraa olit etsimässä?

      Kuvaan tosiaan kannattaa panostaa ja kysyä vaikka kaverin mielipidettä ja apua sen ottamiseen ja valitsemiseen. Kannattaa panostaa siihen, että vaatteet ovat siistit, tukka kammattu ja ilme positiivinen. Hymy tekee paljon! Lisäksi jos esim. olet kertonut harrastavasi kalastusta, voit laittaa kuvan itsestäsi veneessä kalasaaliin kanssa. Näin siihen tulee jotain persoonallista, joka kertoo sinusta ja erottaa sinut muista. Kannattaa katsoa, että kuva on teknisesti ok (valotus ja terävyys), hämärässä otettu epätarkka valju kuva antaa epämääräisen vaikutelman. Itseluottamus ja se, että on itse sinut itsensä kanssa välittyy myös kuvasta.

      Niin ja tosiaan uskovaiset tuskin ovat ratkaisu jos pohdit etsiväsi seuraa maksullisista naisista - ei oikein istu siihen arvomaailmaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe