Sellainen näköalattomuus että tuntuu kuin olisi seinä vastassa ja kaikki sillat poltettu...musertava häpeä omista alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyistä asioista(jotka oikeasti ovat pahoja), hirveä syyllisyys menneistä ja se ettei näistä pääse irti?Lisäksi jatkuvat mahakivut ja pelko :( Ahdistus ja tunne ettei saa mistään mielihyvää eikä missään näy valopilkkua ja rtunne ettei koskaan enää voi olla iloinen :( Kela hylkäsi terapiahakemuksen, jotenkin tässä yrittää olla vain, päivät samaa harmaata massaa velloen juuri noiden syyllisyyksien kanssa.Yritän kyllä harrastaa ja saada ajatuksia muuhun, ystäviä ei ole kuin muutama ja he ovat toisaalla. Onko tällaista ollut muilla, lohduttaisi jos edes olisi toivoa ettei tästä voi nousta.Ja kypsässä aikuisen iässä olen, keinoja mietitään mitä kautta tätä lähtisi hoitamaan.Tarvitsisin lähinnä toivon valamista ja esimerkkejä että muillakin on ollut samankaltaista ja siitä selvitty.
Kuuluuko masennukseen tällainen?
31
1043
Vastaukset
- Toivoa on aina
Kuullostaa tutulta. En tiedä pystynkö juuri nyt valamaan toivoa, kun olen itsekin aika syvällä. Minulla on kuitenkin kokemuksia aikaisemmista masennusjaksoista, että niistä on toipunut (muttei ilmeisesti kuitenkaan kokonaan). Olen jo ajatellut hyväksyä, että en parane kokonaan ikinä, mutta että tämänkin sairauden kanssa voi oppia elämään. Keinoja kannattaa opetella. Auttaa, kun tiedostaa, että negatiivisten ajatusten kehää ei kannata pyörittää. Kaivaa vaikka väkisin edes jotakin positiivista ja ajattelee sitä. Olen uskossa ja olen huomannut, että rukoileminen auttaa myös. Toivoa ei kannata menettää. Ei sitä muillakaan niin helppoa ole kaikenmaailman sairauksien kanssa. Toivotan sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää!
- Toivotonko?
Kiitos.Minä kyllä tiedostan ettei kehää kannata pyörittää, mutta kun se tulee väkisin!Varsinkin unen ja valveen rajoilla aamulla hyökkäävät erilaiset (miksi niitä kutsuisi kun en ole kellään muulla kuullut olevan vastaavaa) no ehkä flashbackit, välähdyksiä ihmisistä,tilanteista ja niihin liittyy suunnaton ahdistus, ne tulevat kuin nonstoppina :( Hyvin vaikea selittää. Menneet on menneitä eikä niitä voi muuttaa mutta todellakin olen mokannut niin pahasti että ilman alkoholin alaisena tehtyjä juttuja elämäni olisi luultavasti mallillaan, ainakaan ei kärvistelisi tämän lamaannuttavan syyllisyyden ja häpeän kourissa :( Lisäksi vanhemmat elämän epäonnistumiset ja niissä vatvominen, iltaisin on helpompaa eivätkä nämä pyöri mielessä mutta aamut ja päivät! Olen koittanut positiivista ajattelua,löytää hyviä puolia asioista mutta tuntuu ettei niitä ole :( Ja tämä mahakipu ahdistaa, aina on ollut jollaintapaa mahakipua mutta nyt taas pelottaa että onko tämä samaa kuin ennen(eli ei elimellistä) vai nytkö se iski,joku paha :( Olen sosiaalinen ja iloinen yleensä, mutta nyt olen lamassa ja mikään ei todellakaan tuo iloa, edes häivähdystä.Olen joskus kokeillut masennuslääkettä, useitakin mutta en osaa sanoa onko ollut apua...minulla esiintyy alkon käyttöä jolloin on hurja vauhti päällä pitkän aikaa.Sellaisesta olen yrittämässä toipua nytkin ja aikaakin on jo useita kuukausia kun viimeksi oli tuollainen jaksi mutta tälläkertaa niin paha etten pääse yli ja tapahtumat vainoavat ja riivaavat enkä pääse niist'ä! Tietäisi edes mikä liittyy mihinkin, mahakipu,mielihyvän tunnottomuus, taloudelliset vaikeudet...ja tunne ettei kenelläkään muulla ole tällaistä!!! Uskon että on pahempaakin, vaikkei ihmisten tuskia voikaan vertailla, mutta jokatapauksessa tällainen elämä ei ole mielekästä ja tasapainoista.Minä en yksinkertaisesti saa kiinni positiivisuuden punaisesta langasta,en millään :(
- K k
Älkää kirjoittako pitkää tekstiä yhteen pötköön. Jakakaa se kappaleisiin.
- nippo j.
Nirin narin. :D
- Toivotonko?
Kiitos.Minä kyllä tiedostan ettei kehää kannata pyörittää, mutta kun se tulee väkisin!Varsinkin unen ja valveen rajoilla aamulla hyökkäävät erilaiset (miksi niitä kutsuisi kun en ole kellään muulla kuullut olevan vastaavaa) no ehkä flashbackit, välähdyksiä ihmisistä,tilanteista ja niihin liittyy suunnaton ahdistus, ne tulevat kuin nonstoppina :(
Hyvin vaikea selittää. Menneet on menneitä eikä niitä voi muuttaa mutta todellakin olen mokannut niin pahasti että ilman alkoholin alaisena tehtyjä juttuja elämäni olisi luultavasti mallillaan, ainakaan ei kärvistelisi tämän lamaannuttavan syyllisyyden ja häpeän kourissa :(
Lisäksi vanhemmat elämän epäonnistumiset ja niissä vatvominen, iltaisin on helpompaa eivätkä nämä pyöri mielessä mutta aamut ja päivät! Olen koittanut positiivista ajattelua,löytää hyviä puolia asioista mutta tuntuu ettei niitä ole :( Ja tämä mahakipu ahdistaa, aina on ollut jollaintapaa mahakipua mutta nyt taas pelottaa että onko tämä samaa kuin ennen(eli ei elimellistä) vai nytkö se iski,joku paha :(
Olen sosiaalinen ja iloinen yleensä, mutta nyt olen lamassa ja mikään ei todellakaan tuo iloa, edes häivähdystä.Olen joskus kokeillut masennuslääkettä, useitakin mutta en osaa sanoa onko ollut apua...minulla esiintyy alkon käyttöä jolloin on hurja vauhti päällä pitkän aikaa.Sellaisesta olen yrittämässä toipua nytkin ja aikaakin on jo useita kuukausia kun viimeksi oli tuollainen jaksi mutta tälläkertaa niin paha etten pääse yli ja tapahtumat vainoavat ja riivaavat enkä pääse niist'ä!
Tietäisi edes mikä liittyy mihinkin, mahakipu,mielihyvän tunnottomuus, taloudelliset vaikeudet...ja tunne ettei kenelläkään muulla ole tällaistä!!! Uskon että on pahempaakin, vaikkei ihmisten tuskia voikaan vertailla, mutta jokatapauksessa tällainen elämä ei ole mielekästä ja tasapainoista.Minä en yksinkertaisesti saa kiinni positiivisuuden punaisesta langasta,en millään :(
Jaottelin aikaisemman, toivottavasti on helpompi lukea.- 5outelija
No itse ajattelisin niin, että kenenkään ei kuitenkaan tarvitse menneistä tuntea häpeää ja syyllisyyttä loputtomiin... Ne on "lupa" jättää taakse ja aloittaa uudestaan, aina niin kauan kuin on aikaa. Kaikki mokaavat, ja kaikille kuuluu myös anteeksianto ja mahdollisuus yrittää uudestaan. Muuten ei elämästä täällä tulisi ylipäätään mitään. Tähän luottaen pitäisi kunkin saada omana itsenään häpeisiin ja syyllisyyksiin kaatumatta jatkaa eteenpäin, niin kuin se vain luonnistuu.
Itseltänikin löytyy aika pahat sisäistetyt häpeät, joiden lisäksi tulee hankittua kai aina aika ajoin omilla hölmöilyillä ja niiden vatvomisilla myös uusia ahdistuksen aiheita. Välillä siihen voi vaikuttaa myös se, jos tulee huonosti kohdelluksi muiden ihmisten taholta. Itsekin läträän joskus viinan kanssa, mikä edesauttaa kaikenlaisten huonojen kokemusten saamista ja niistä seuraavia masenteluja. Täällä myös aika valoton aika parhaillaan menossa (eikä liity pimeyteen ulkona), tuntuu että suunnilleen lopullinen umpikuja jo vuosia kestäneiden tuskailujen jälkeen. Tässä sitten yritetään hakea suuntaa ja tietä kaiken keskellä...
Ajatusten positiiviseksi kääntämisen voimaan en oikein siinä mielessä usko, että jos ja kun ahdistavat tunteet ja ajatukset tulvivat esiin, niin ne pitäisi voida käydä läpi, eikä yrittää kääntää väkisin huomiota muualle. Toisaalta sitten itsellänikin on kyllä taipumusta suistua useinkin syveneviin epätoivoihin, jolloin jonkinlainen näkökulman vaihtaminen ja asioiden katsominen toiveikkaammin voisi oikea-aikaisena tehdä kyllä hyvää.
Vaikeissa tilanteissa on erilaisia selviytymiskeinoja, mutta ei yhtä patenttiratkaisua. Jotenkin kaiken kanssa pitää vain luovia jonnekin päin, antaa asioiden ja tunteiden olla mitä ne ovat, pyrkiä tekemään sitä, mikä tuntuu edes jotenkin hyvältä ja oikealta. Monesti pienet hyvää tekevät jutut voivat olla aika suuria, samoin tietty vahingollisten välttäminen tärkeää...
Siinä jotain läppää, aika pitkissä kappaleissa. - hkjlonn
Kuulostaa siltä, että tarvitsisit aika paljon apua asioittesi selkiyttämiseen. Jaksatko hakea sitä? Terapiasta voisi olla hyötyä. Se ehkä auttaisi selkiyttämään menneitä. Alkoholi pahentaa tilannettasi.
- Toivotonko?
Hei, täällä on paljon vertaistuen kyselijöitä, mutta jos johonkin käy noita minun juttuja olisin kiitollinen jos kertoisitte!
- Toinenheikompitoista
Hei hyvä kohtalotoveri!
Kaikki mitä kerrot on kuin omasta elämästäni.
Pahimman ahdistusmasennuksen aikana löysin pettämättömän konstin häpeän voittamiseen: En enää paennut. En voinut. Mikään lääke ei enää auttanut. Makasin ja häpesin. Luulin tosin kuolevani, mutta se tuntui pieneltä pahalta häpeän rinnalla. Ja pelkojen.
Sitten kun uskalsin pelätä ja hävetä täysillä, tuo tunnetila alkoi kuin taikaiskusta suhteutua jotenkin. Se vain yksinkertaisesti tuli niin tutuksi ja loppuun kalutuksi, että muuttui vastatunteekseen. Puhuin puolisolle, puhuin ihmisille joita olin satuttanut, mikäli jos he kykenivät enää minua kuuntelemaan.
En milloinkaan ole ollut niin levossa itseni kanssa kuin tuon vaikean ajan jälkeen. Onni on silloin kuule suunnaton ja syvä, kun se on niin kamalan tosi. Anna mennä siis kohti häpeää. Anna sen syödä. Tajuat kohta miten suhteettoman armoton(kin) itseäsi kohtaan olet. - Terapiatapaus
"Kela hylkäsi terapiahakemuksen,"
Onko mitään tietoa miksi?
Nykyisin pitäisi olla helpompaa saada tukea.
Onko diagnoosi jne. oletko ollut sairauslomalla?
Onko mitään mahdollisuutta tehdä niille talousongelmille mitään?
Myydä jotain? Lainata lähisuvulta tai ystäviltä? Mennä velkaneuvontaan? jne?
- vitamiinitön
Minulla on yksi tosi yksinkertainen resepti, voi olla että nauratte. Valtava syyllisyys ja ahdistuneisuus johtuivat huonosta ruoasta, eli b- ja d-vitamiinin puutteesta. Kun nyt olen fyysisesti terve, suhtaudun viileämmin ja järkevämmin asioihin, enkä enää ota niin raskaasti asioita. Olen keski-ikäinen mummukka.
- vitamin-
Syön molempia vitamiineja ja ruokavalioni on melko terveellinen (vaikka ylipainoa onkin). Teoriasi ei minun kohdalla päde.
- timanttii
itsellä ollut samanlaista useampikin vuosi. Menneistä ylipääseminen voi olla todella haasteellista, tiedän kokemuksesta kun itsellä myös oli alkoholin käyttö sellaista että tuli tehtyä asioita joita katuu pitkään eikä pääse syyllisyydestä eroon ja vatvoo vaan menneitä mielessään. Mutta jollain tapaa ollut aika kasvattavaa kuitenkin henkisesti. Kun pääset yli noista tunteista ja saat elämän raiteilleen olet paljon vahvempikin
Muuta kielteiset ajatukset positiiviseksi se on ehkä tärkein mitä voit tehdä, se tuntuu alkuun todella vaikealta ja mahdottomalta mutta kyllä kun sitä jatkaa, saa lopulta kiinni siitä. Elämä on sitä mitä siitä teet, mitä ajattelee ja uskoo sitä se on. Noin se on mullakin ollut. Ajattelet ja käännät asiat hyväksi ja uskot siihen että selviät. Ja annat anteeksi itsellesi! tiedän noihin hyviä ja tehokkaita harjoituksia mutta en tiedä oletko sellaisia valmis yrittämään.
Itse täytän 24 vuotta ja viimeiset seitsemän vuotta on ollut masennusta ja juurikin harmaassa synkässä elämässä vellomista ja harhailua ilman mitää tietoa miten saada kuntoon asiat ja se on ollu ihan käsittämättömän vaikeata eikä mulla edes koskaan ollut ystäviä tukena. Yksin kaikesta selvinnyt vaikka niin ei olis pitäny olla. Melkei kaikki mahollinen paska on sattunu viime vuosina mitä vaan voi käydä. Ja silti nyt nään valoa edesspäin..:) ja löysin siihen ratkaisun oikeastaa erään kirjan kautta, vaikka voi kuulostaa typerältä..sitä kautta opin ymmärtää paremmin ja nyt oon selvinny melko hyvin - Toivotonko?
Kiitos kirjoituksistanne! Sain niistä lohtua. Mielelläni kuulisin anteeksiantoharjoituksista!
Huomaan itsestäni että yksiolo ja yksin vatvominen on täyttä myrkkyä, asiat saavat suhteettomat mittasuhteet ja paisuvat koko maailmaksi...
Toki suuri osuus on sillä, että alkoholin vaikutuksen alaisena tekee sellaisia juttuja mitkä ovat täysin omaa moraalia vastaan eikä sellaisia tekisi selvinpäin.Sitä on kuin täysin eri ihminen silloin :(
Sekin, että joskus 10 vuotta sitten on tehnyt ratkaisuja joita ei tänäpäiväisillä tiedoilla ja järjellä tekisi ahdistaa, mutta kun niille ei voi enää mitään!Vaikutus tämänpäiväiseen elämääni on lähinnä tuo asioiden riippakivenä oleminen minun päässäni, henkilöt joihin nuo syyllisyys jutut liittyvät ovat menneet elämässään eteenpäin ja voivat hyvin. Ei kai yksin minulla sentään voi olla niin suurta valtaa että pilaisin jonkun elämän täysin.
Anteeksianto ja itselleen armollinen oleminen on luultavasti avainasemassa, siten kai se itseruoskinta vähenisi.- "Iso" optimisti
On vaikea ottaa kantaa, kun en tiedä, mitä olet tehnyt ja mistä niin suuri syyllisyys sinulle on tullut.
Eräs ihminen aiheutti minulle työpaikan menetyksen n. 20 vuotta sitten. Mietin, miten suhtautuisin, jos hän nyt esittäisi anteeksipyynnön minulle. Vaikka en ole irtisanomisesta koskaan ihan täysin toipunut, luultavasti antaisin hänelle anteeksi. Luulen kyllä, että hän ei askartele menneiden kanssa, kuten sinä.
Arvelen, että anteeksi pyytäminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Siis pyydä anteeksi vaikka kirjeitse tai sähköpostitse. Jos et saa anteeksi, voit rauhoittua sillä, että olet tehnyt nyt sen, minkä voit ja jatkaa elämääsi. Jos saat anteeksi, aina parempi. Vaikka ihmiset, joille olet tehnyt omasta mielestäsi väärin, menestyvät elämässään hyvin, anteeksipyyntösi voi olla heille(kin) tärkeä. Voi myös olla, että he eivät edes muista tapausta tai asioita, josta/joista sinä kannat syyllisyyttä (en tiedä syylllisyytesi aiheita).
Entinen työtoverini oli aikoinaan syyllinen auto-onnettomuudessa, jossa vastaantulevassa autossa ollut 2-vuotias lapsi kuoli. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Työtoverini tuska oli käsittämätön, mutta hän selvisi ilmeisesti uskonsa avulla. Sinä tuskin olet tehnyt mitään pahempaa. (Ateistina en osaa kehottaa sinua seurakuntaan, mutta jos olet uskossa, hae apua sieltä.)
Masennukseen kuuluu menneiden märehtiminen. Minäkin joskus mietin ammatinvalintaani, olisiko minusta sittenkin tullut hyvä lääkäri. Mutta en kadu mitään nykyisellään. Ne ratkaisut, jotka olen tehnyt, olen tehnyt sen hetkisen tilanteen ja ymmärryksen valossa niin hyvin kuin olen osannut. Voisin katua vaikka pitkää ja eroon päättynyttä liittoani ihan väärän ihmisen kanssa, mutta en kadu. Sekin aika on minun elämääni, ei ehkä kaikkein parhaimmillaan olevaa elämää, mutta kuitenkin minun. Se on tehnyt minusta sellaisen kuin nyt olen. Siksi arvostan sitäkin aikaa.
Useimmat ihmiset eivät alkoholin takia muutu persoonaltaan ihan toisenlaisiksi, vaikka käyttäytyvät vapautuneemmin. Eräs ystäväni reagoi alkoholiin persoonallisuuden muutoksella: hänestä tuli sanallisesti ja fyysisesti aggressiivinen sekä sekava. Persoonallisuuden muutos hämmensi minut joka kerta. Vuosiin en suostunut näkemään tätä ihan fiksua ihmistä muuten kuin päiväsaikaan, jolloin tiesin, että hän ei ollut juonut yhtäkään olutta. Jo ensimmäinen olut sai tuon hämmentävän muutoksen aikaan. Silloin jo ihmettelin, miksi alkoholi hänen elimistössään saa ihan toisenlaisen vaikutuksen aikaan kuin kenessäkään muussa. Muutama vuosi sitten hän kuoli nopesti edenneeseen haimasyöpään, jonka yleistyminen ilmeisesti johtuu alkoholin kulutuksen kasvusta (tämä ei ole tutkittua tietoa).
Jos sinulla on tunne, että alkoholi muuttaa persoonaasi ihan kokonaan, kannattaa miettiä, sopiiko se ollenkaan sinulle. Kulttuurimme on valitettavasti niin alkoholin kyllästämä, että sen välttäminen on vaikeaa.
Jaksamista!
- Anteeksiannon
parhaimmat neuvojat ja opastajat löytyvät seurakunnastasi.
- 5outelija
Tästä olisin samaa mieltä. Ihan kirkon ja sen välittämän ydinsanoman kautta olen itsekin syvimmät armon ja anteeksi antamisen/saamisen kokemukset saanut vastaanottaa. Tietenkin jos oma katsomus on selkeästi muu kuin kristillinen, niin tuo ei ehkä ole välttämättä niin yksinkertaista... Siinäkin tapauksessa suosittelisin kuitenkin vain rohkeasti kokeilemaan.
Omissa sisäisissä työstämisissä voi ja on tietysti hyvä pyrkiä armollisuuteen itsensä suhteen. Mutta jos ja kun voi ajatella, ettei tarvitse olla vain omassa varassaan anteeksiannon saamisessa ja elämässä yleensä, niin se on vielä aivan jotakin muuta.
- Toivotonko?
Hei.Ei minun tekojeni vuoksi sentään kukaan ole kuollut. Nyt kun mietin suuri osa näistä syyllisyyksistä liittyy asioihin ja tekoihin joista kukaan muu kuin minä ei edes tiedä.Teot jokatapauksessa sotivat voimakkaasti moraaliani vastaan ja kummittelevat päässäni.
Ja suuri osa liittyy kännisekoiluihin, joiden vuoksi ihmiset ovat pistäneet välejään poikki minuun vaikkeivät teot suoranaisesti heihin liity.
Tuo on varmasti totta että menneissä märehtiminen kuuluu masennukseen.
Anteeksi en voi pyytää,ainakaan vielä häneltä keneen liittyy suurin syyllisyys, hän on lapseni, nyt jo täysi-ikäinen ja välimme ovat hyvät, emme puhu menneistä enkä usko että hän nuoren aikuisen onnellisessa elämänvaiheessaan menneissä velloo.
En voi kaataa omaa painolastiani hänen niskaansa, koska nämä ovat minun syyllisyyksiäni ja turhaan alkaisin jauhamaan jostain jonka hän on taakseen jättänyt ja todellakin elää tasapainoista elämää.
Usko...minulla onkin kanavia joista on tarjottu apua, joten jos nämä olot äityvät vielä sietämättömämmiksi, on siellä kanavia auki.
Nyt tosiaankin tajusin että kuinka kannan näitä painajaisia asioista jotka tiedän vain ja ainoastaan minä...siis osan tiedän vain itse.
Kiitoksia taas kirjoituksista, jokaiselle, "iso" optimisti näin olenkin yrittänyt ajatella vanhemmista syyllisyyksistä että ne on tapahtuneet sen hetkisen ja aikaisen ymmärryksen valossa, tosin silloinkin kuvioihin on kuulunut tietoisuus väärin tekemisestä mutta jostain syystä olen ollut niin heikko että olen toiminut vastoin parempaa tietoani!Hyvänen aika,osasta noista on 15 vuotta aikaa joita pyörittelen! - 5outelija vielä
Syyllisyyden kohdalla on monesti vaikea erottaa sitä, mikä osa siitä on lähtöisin tapahtuneista asioista, mikä taas omista, tunteisiin pohjautuvista taipumuksista "sairaalloiseksi" paisuvaan syyllisyyteen, joka ei enää ole välttämättä missään suhteissa tapahtuneisiin vaan kehittää aina uusia ja raskaampia huolia ja ahdistuksia niiden pohjalta. Tällainen ylikorostunut syyllisyys on tietysti hyvin yleistä masentuneilla. Itsellänikin siitä paljon kokemusta. Kohtuuttomat syyllisyyden ja häpeän tunteet ne ovat kai meillä monilla masennuksen taustalla ja ylläpitäjinä. Omalla kohdallani niiden taustana ovat varmaan elämän mittaan kehitellyt taipumukset kokea juuri näitä tunteita, niihin liittyen on takana paljon huonoja kokemuksia, jotka olisivat mieluummin saaneet jäädä vaikka kokematta.
- Toivotonko?
Ompa hyviä mietteitä...tuokin että onko nämä syyllisyydet enää missään suhteessa tapahtuneisiin. Ja mikä liittyy mihinkin, alakulo,syyllisyys,masentuneisuus...Siellähän ne taustalla ovat syyllisyydet ja muut jotka litsovat masentunutta ja ahdistunutta mielialaa. Näitä kun alkaa tiedostaa, luulisi että oppii sitten erottamaankin asioita ja vyyhtiä purkamaan,tosin ei yksin mutta purkukaveria odotellessa, riippuen kuinka kela suhtautuu.Kela jolla on valta hylätä.
- 5outelija
Jep, terapia tai muu vastaava luottamuksellinen keskustelu on hyvä apu tunteiden ja ajatusten purkamisessa ja selvittämisessä. Avittaa omia pohdintoja, kun saa jotain heijastusta joltakulta, ei tarvitse vain yksin pähkäillä. Monesti jo se, kun pääsee puhumaan asioista kunnolla ja joku kuuntelee, voi keventää kuormaa.
- Yxi muuu
5outelija kirjoitti:
Jep, terapia tai muu vastaava luottamuksellinen keskustelu on hyvä apu tunteiden ja ajatusten purkamisessa ja selvittämisessä. Avittaa omia pohdintoja, kun saa jotain heijastusta joltakulta, ei tarvitse vain yksin pähkäillä. Monesti jo se, kun pääsee puhumaan asioista kunnolla ja joku kuuntelee, voi keventää kuormaa.
Kyllä ! Ja huomaatteko, että jo tänne kirjoittaminenkin selvittää paljon. Plus muiden oivallukset ja lisäykset. Luen tässä ketjua just ällistyneenä. Saan paljon tästä itsellenikin, jolla kokoikäinen deep down -ahdinko, sairaalloinen ihan.
- 5outelija
Yxi muuu kirjoitti:
Kyllä ! Ja huomaatteko, että jo tänne kirjoittaminenkin selvittää paljon. Plus muiden oivallukset ja lisäykset. Luen tässä ketjua just ällistyneenä. Saan paljon tästä itsellenikin, jolla kokoikäinen deep down -ahdinko, sairaalloinen ihan.
Totta. Monta kertaa muiden juttujen lukeminen ja omien jakaminen täällä on minuakin auttaneet eteenpäin, antaneet voimia ja toivoa.
- Toivotonko?
Nyt on tosi paha olla.Heräsin jo 4 aikaan ensikerran ja niimpä vain aloin kelata elämääni, niitä kammottavia virheitä joita olen tehnyt.Onkohan tässä jotain ikäkriisiäkin, alkoi tuntumaan että aivankuin yhtäkkiä olisi tullut vanhaksi :(
Mutta järkensä tässä menettää jos kovin kauan samat asiat vellovat päässä. En tiedä, lähdenkö papin puheille vai mitä.
Tuntuu että jokaisella tässä neljänkympin korvilla on vakiintunut elämä, juuri ne asiat mistä unelmoi parikymppisenä...talot, puoliso, vakituinen työ...mulla ei suunnilleen mitään ja nyt tuntuu että kaikki jäi saavuttamatta tai on myöhäistä saavuttaa.Tässäkö oli mun elämä!
Voi kauheaa kun pelästyn itsekkin näitä toivottomia ajatuksia, olisipa näihin jokin selitys eikä se että mun elämäni on ohi! Tosiasiassahan juuri nauttisi parhaista vuosistaan jos ei olisi elänyt väärin!
Vai nytkö sitä sitten alkaa maata niinkuin petaa...minä en ole hyvin pedannut ja ilmeisesti siedänkin kärsiä :( Tämä on pelottavaa :(- kaikkionmahdollista
Niin kauan kuin on elämää, uusi päivä on mahdollisuus aloittaa vähemmin virhein, alusta. Tyypilliset *elämä järjestyksessä* asiat eivät kerro paljoa. Ne, joilla on ne, voivat voida huonosti kulissien takana. Se ei siis kerro kuin ulkoisesta (siitä miltä näyttää). Jokainen tekee virheitä, jos ei tekisi, niin mistä oppisimme. Virheiden hyvä puoli on se, että niistä voi oppia kaikenlaista muutettavaa itsestään, ettei enää tee samoja virheitä. Eikä saa tehdä tahallaan pahaa kenellekään, edes itselleen. Sinulla on haasteena antaa itselleen anteeksi virheensä, sitten voi antaa muillekin anteeksi heidän virheensä. Miehet syyttävät, yleensä mutta ei voi yleistää, virheistä itseään ja naiset muita.
Se miten on elänyt --on tehnyt ne virheet, jotka on ja muuttaisi ne jos voisi--mutta ei tee niitä enää: on oppinut ne asiat ja ei enää halua kokeilla niitä. Joku toinen haluaa... - 5outelija
Jos et saa muualta keskusteluapua, niin ehkä kannattaa kokeilla sitä seurakunnan suuntaa. Itselläni tosiaan varsin hyviä kokemuksia tuosta, ja keskustelu papin tai diakoniatyöntekijän kanssahan on luottamuksellista ja tapahtuu avunhakijan ehdoilla. Omalla kohdallani monta kertaa tukalina aikoina on auttanut jo se, kun on voinut vaikka kerrankin kunnolla puhua asioista jonkun oikeanlaiselta tuntuvan ihmisen kanssa. Sillähän ei sinänsä ole väliä, mistä sen ihmisen löytää; luottamuksellisuus ja asianmukainen, osaava kohtelu lähinnä ovat tietysti tärkeitä.
Olen itsekin oikeastaan viime ajat ollut aika väsynyt kaikkeen, sellaisissa loppumisen ja näköalattomuuden tunnelmissa, aika yksin... Yrittänyt myös etsiä apua tähän, toivottavasti sitä löytyy, ja toivon samaa myös sinne!
- Toivotonko?
Vähän liian arvokkaita opetuskappaleita ovat lapset, en toista enää samoja virheitä kun en lapsia enää tee.
Pakko tässä on jotenkin saada lakattua nämä syytökset, ajattelen vaan kuinka kaikilla vanhemmilla niitä syyllisyyksiä on pienemmistäkin asioista.
Mutta tällä järjellä asettaisin aina lapset omien tarpeideni edelle enkä ottaisi elämääni ihmisiä jotka eivät ole hyväksi lapsilleni.
Ehkä he sitten keski-ikäisinä käyvät terapiassa puimassa samoja asioita :( - Toivotonko?
Eilen oli taas paha päivä, oikein syvällä märehdin...sulle 5outelija kanssa toivon parempia aikoja...nehän kyllä tulee vaikkei siltä tunnu.
Minulla vaihtelee tosi paljon tää olo,välillä on suht normaali ja ne märehdittävät asiat on siellä omassa lokerossaan eivätkä nouse pintaan.
Sitten ne taas tulee voimalla...mikä milloinkin on päällimmäisenä :( Näyttää olevan pää-asia että jotain pitää murehtia :(
Tällä hetkellä se on kutiava luomi selässäni :( Rvaan pakonomaisesti sitä tarkastelemassa, taidan olla oikea ongelmakimppu :( - Toivotonko?
Hieno kirja luettavaksi:Jossakin on ilo.Ben Furman ja Jussi Valtonen. Kolahti, erityisen mielenkiintoista tulkinta noidankehästä joka saa alkunsa dysforiasta joka saattaa kehkeytyä varsinaiseksi depressioksi ellei asiaan puutu ajoissa.Suosittelen luettavaksi, mahtavasti ja helppotajuisesti kirjoitettu kirja!
- Heitä ne Hälle!
Vaikka kuinka tää palsta suuttuis ja kirpuks muuttuis, niin mulla on oikeus kertoa, että oma tilanteeni ns. parhaassa iässä oli aloittajan olotilan kaltainen, mutta sitten minua auttoi syyllisyyden ja häpeän kanssa tieto siitä, että minä ihan vapaaehtoisesti saan ne luovuttaa Herralle Jeesukselle, Jumalan edessä. Valitettavasti se niin usein on kuin viimeinen oljenkorsi, kuten minulla, mutta se kaikkein kestävin, parantavin ja paras korsi, tai sanoisin tukitukki! Antaudu, sinua rakastetaan.
- Aina on toivoa
Aloittajan kertomuksia omasta tilanteestaan lukiessani tuli mieleen ainakin kaksi asiaa. Nr 1: lopeta alkoholin kaytto kokonaan (se ei sinulle sovi ja on jo ilm aiheuttanut paljon pahaa).
Nr 2: ala vertaa itseasi toisiin. Ei se muillakaan niin rattoisaa ole, eika kaikkien tarvitse omistaa suuria omaisuuksia. Kehita itseasi, tee niita asioita joista tykkaat, yrita vahvistua omana itsenasi. Ei elamasta anneta arvosanoja, mennaan vain pikkuhiljaa eteenpain. Kylla kuolema meidat sitten korjaa aikanaan pois, ela nyt kun voit ja niin hyvin kuin voit.
Anna itsellesi anteeksi! Unohda ne toppoilyt ja lopeta vanhan jauhaminen. Erista tunteesi menneisyyden suhteen, laita ne hapean- ja syyllisyydentunteet laatikkoon ja kansi kiinni. Nyt tarvitset energiaa jaksamiseen ja itsestasi huolehtimiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031555
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781194- 881117
- 1391026
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580975Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1947Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8882- 20860
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9694Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8660