Uskomaton vesilasku

laskuun hukkunut

Asun siis yksin vuokrarivarissa, jossa on oma sauna. Vuokran mukana maksan 12 euroa kuukaudessa vesimaksua. Nyt sitten tulikin ylläri jota ennen ei ole kohdalle sattunut. 400 euroa lisämäksua ja jatkossa vesimaksu nousee 44 euroon kuukaudessa.
Ihmettelen kovasti...käyn saunassa 2 kertaa viikossa, muutoin vain pikasuihkussa tarpeen mukaan. Ei ole astianpesukonetta. Pyykkiä pesen kerran viikossa. Lisäksi tiskaan astiat ehkä parin päivän välein kun minulle ei sitä tiskiä kerry.
Voiko olla mahdollista että jossain olisi vuoto jota en havaitse, koska 44euroo vedestä kuukaudessa on enemmän kuin sähkölaskuni.
En millään usko että tällä kulutuksella saisin menemään vettä näin paljon kuin nyt väittävät.
Edellinen vuokralainen kun tästä lähti pois reilu vuosi sitten, en tiedä onko huoneistokohtaista mittaria siinä välissä luettu.
Kaikenkaikkiaan harhaanjohtavaa että asuntoa hakeassani, ei mainittu mitään muuta kuin tuo 12 euron vesimaksu, kukaan ei kertonut että vuoden lopussa saattaa sitten tulla tälläinen monen sadan euron lasku.
Tietääkö kukaan kertoa, mitä tässä nyt voi tehdä ja onko tosiaan mahdollista että tuo summa olisi oikein.
Vakuutan että olen erittäin säästeliäs veden suhteen ja silti tälläinen pommi.

268

24303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mittari3

      Ensiksi kannattaa tarkastaa mittari ja pyöriikö se itsekseen?

      • Vanha nainen

        Taloyhtiö voi valehdella sinulle . Yrittävät vaan saada lisää rahaa . Varsinkin vanhoja ihmisiä käyttää taloyhtiöt hyväksi !

      • Vanha nainen
        Vanha nainen kirjoitti:

        Taloyhtiö voi valehdella sinulle . Yrittävät vaan saada lisää rahaa . Varsinkin vanhoja ihmisiä käyttää taloyhtiöt hyväksi !

        Jatkan hiukan . Kannattaa harkita mihin muuttaa asumaan . Asun nyt vuokta kaksiossa jossa vesi kuuluu vuokraan . Saan kuluttaa vettä niin paljon kuin haluan ja kukaan ei valita . Vuokra on 434 euroa ja vuokraan sisältyy oma autotalli ! Olen asunut tässä asunnossa nyt 10 vuotta .

      • dr88857

        Jatka vain ohi asian, tuskin unelma-asuntojasi on ihan jokaiselle.

        Mutta asiaan.

        SOITA vesilaitokselle, ilmoita asia ja pyydä heitä tarkastamaan mittarilukema ja pyydä lukema myös itsellesi. Jos itse käyt katsomassa on se yks paskn hailea, voihan luvut keksiä omasta päästään. Puolen vuoden kuluttua pyydä vesilaitosta uudelleen käymään ja maksa ainakin käynneistä jälkimmäinen.

        Katso kulutuksesi ja laske hinta. olen satavarma että taloyhtiö niistää ylimääräistä ja paljon, sitten vain härkää sarvista ja takautuvasti vaatimaan rahoja takaisin esim ilmaisina yhtiövastikkeina. Siihen asti joudut vain maksamaan kiltisti.

        Muuten käy "Kreikat". Maksetaan maksetaan maksetaan ja lopuksi luovutetaan ja annetaan velkoja anteeksi. Loppujen lopuksi kaikki menetetään ja mietitään jälkeenpäin että olinpas idiootti.

      • paritaloasukki
        dr88857 kirjoitti:

        "SOITA vesilaitokselle, ilmoita asia ja pyydä heitä tarkastamaan mittarilukema ja pyydä lukema myös itsellesi."

        VÄÄRIN. Huoneistokohtaiset mittarit ovat taloyhtiön omaisuutta ja taloyhtiön vastuulla. Vesilaitos ei tarkasta, ei korjaa, eikä vaihda niitä. Sille laitokselle kuuluu vain taloyhtiön päämittari.

      • Onnitteluni!

        Edelliselle ! Tulitko kateelliseksi kun vanha nainen on löytänyt niin edullisen asunnon ? Hyvä että löytyy vielä noinkin halpoja vuokra-asuntoja !

      • kuljetustuki
        Vanha nainen kirjoitti:

        Jatkan hiukan . Kannattaa harkita mihin muuttaa asumaan . Asun nyt vuokta kaksiossa jossa vesi kuuluu vuokraan . Saan kuluttaa vettä niin paljon kuin haluan ja kukaan ei valita . Vuokra on 434 euroa ja vuokraan sisältyy oma autotalli ! Olen asunut tässä asunnossa nyt 10 vuotta .

        Huoneistokohtaiset vesimittarit!
        Juuri tuollaisia läträäjiä on taloyhtit täynnä! Suihkussa käydään aamua iltaa ja tunti kerrallaan. Viikonloppuisin säkkikaupalla sukulaisten pyykkiä pestäväksi.
        Isot laitoskoneet kalkattavat niin että koko talo raikuu.
        Kerrostalokäyttöön ehdottomast rajoitus kork 5-6kg pyykkikone, se riittää mainiosti normaaliin pyykinpesuun.
        Pesulat on sitä varten että niissä pestään suku ja lestapyykit!

      • kiinteisisännöitsijä

        meillä asuu kaksi ihmistä vettä kuluu 12kk 48 kuutiota vuodessa.joku vuosi kuluu 51 kuutiota.ja oliko vesi 8 euroa kuutio x51mottia=408 euroa jaettuna 12 kk=34 euroa kkjaettuna kahdella=17 euroa hengeltä.meillä on oma mittari.pyykit saunomiset auton pesut pihan pesut.en ymmärrä mistä kyseinen teidän vesilasku tulee noin kalliiksi.tai teillä käy isännöitsijä ja ulkopuolisia vedellä läträämässä kun et ole kotona.

      • MUAHAHAHAHA!!!!!!!!
        dr88857 kirjoitti:

        Jatka vain ohi asian, tuskin unelma-asuntojasi on ihan jokaiselle.

        Mutta asiaan.

        SOITA vesilaitokselle, ilmoita asia ja pyydä heitä tarkastamaan mittarilukema ja pyydä lukema myös itsellesi. Jos itse käyt katsomassa on se yks paskn hailea, voihan luvut keksiä omasta päästään. Puolen vuoden kuluttua pyydä vesilaitosta uudelleen käymään ja maksa ainakin käynneistä jälkimmäinen.

        Katso kulutuksesi ja laske hinta. olen satavarma että taloyhtiö niistää ylimääräistä ja paljon, sitten vain härkää sarvista ja takautuvasti vaatimaan rahoja takaisin esim ilmaisina yhtiövastikkeina. Siihen asti joudut vain maksamaan kiltisti.

        Muuten käy "Kreikat". Maksetaan maksetaan maksetaan ja lopuksi luovutetaan ja annetaan velkoja anteeksi. Loppujen lopuksi kaikki menetetään ja mietitään jälkeenpäin että olinpas idiootti.

        "Soita vesilaitokselle".

        Ei h3lvetti! Enpä ole aikoihin nauranut näin makeasti. Sinä varmaan soitat sähkölaitokselle kun tietokoneesi jumittelee. Menehän jakelemaan niita "asian tuntian" neuvoja sinne nuorisotalon pihalle.
        Oli muuten loistava veto vetää tähänkin keskusteluun Kreikan velat. Vielä kun ufot ja salaliittoteoriat saadaan mukaan niin kaikki tarvittava on kasassa. Joko foliohattu on taiteltuna?

      • mittari4
        paritaloasukki kirjoitti:

        "SOITA vesilaitokselle, ilmoita asia ja pyydä heitä tarkastamaan mittarilukema ja pyydä lukema myös itsellesi."

        VÄÄRIN. Huoneistokohtaiset mittarit ovat taloyhtiön omaisuutta ja taloyhtiön vastuulla. Vesilaitos ei tarkasta, ei korjaa, eikä vaihda niitä. Sille laitokselle kuuluu vain taloyhtiön päämittari.

        Se pyörii sittenkin

      • Suuriehko vesilasku
        kiinteisisännöitsijä kirjoitti:

        meillä asuu kaksi ihmistä vettä kuluu 12kk 48 kuutiota vuodessa.joku vuosi kuluu 51 kuutiota.ja oliko vesi 8 euroa kuutio x51mottia=408 euroa jaettuna 12 kk=34 euroa kkjaettuna kahdella=17 euroa hengeltä.meillä on oma mittari.pyykit saunomiset auton pesut pihan pesut.en ymmärrä mistä kyseinen teidän vesilasku tulee noin kalliiksi.tai teillä käy isännöitsijä ja ulkopuolisia vedellä läträämässä kun et ole kotona.

        Teillä menee tosi vähän vettä vuodessa (48 kuutiota). Meillä (3 henkilöä) kuuluu rivitaloyhtiössä (73 m2) vettä120 kuutiota vuodessa. Itseni mielestä meidän mittarilukema on melko suuri. Meilläkin on oma mittari sisätiloissa, jonka itse luen. En pese autoja, enkä pihoja, enkä kastele kukkia. Käymme melko nopeaan suihkussa.
        Hinta on kylmälle n.3 e kuutio ja lämpöiselle vedelle noin 8 e kuutio. Kuulemma uudet mittarit kuluttaa enempi kuin vanhat mittarit.

      • mies..36
        Vanha nainen kirjoitti:

        Jatkan hiukan . Kannattaa harkita mihin muuttaa asumaan . Asun nyt vuokta kaksiossa jossa vesi kuuluu vuokraan . Saan kuluttaa vettä niin paljon kuin haluan ja kukaan ei valita . Vuokra on 434 euroa ja vuokraan sisältyy oma autotalli ! Olen asunut tässä asunnossa nyt 10 vuotta .

        Mulle tuli kerran 600 euron sähkölasku. Joku jostain sähköyhtiöstä soitti ja sanoi et niillä on halvemmat sähkönhinnat. No vaihdoin sitten sähköfirmaa ja tuli 2 kk päästä 600 egen sähkölasku 2 kuulta. asun kaupungin vuokra yksiössä. ennen säkölasku oli 70-80 egee. Soittelin sitten sinne firmaan ja sanoin että en ole voinut mitenkään käyttää niin paljoo sähköä et joku virhe on tapahtunut.

        ne sanoi et ei virhettä ja et lasku pitää maksa. Soitin kaikki talkkarit ja huoltofirmat tarkistamaan sähkömittarit talosta ja niissä ei ollut vikaa. Vein sitten laskun soskuun koska soskun kämppä tämä on ja sosku maksoi laskun mut vissiin ne haastoi sen sähköfirman oikeuteen. Vaihdoin sitten sähköfirman heti takas siihen mikä oli ennen. Et kyllä ne kusettaa...

      • ....................
        Vanha nainen kirjoitti:

        Taloyhtiö voi valehdella sinulle . Yrittävät vaan saada lisää rahaa . Varsinkin vanhoja ihmisiä käyttää taloyhtiöt hyväksi !

        Joo ja kehitysvammaisia, jos asuvat yksin!

      • 9+5
        dr88857 kirjoitti:

        Jatka vain ohi asian, tuskin unelma-asuntojasi on ihan jokaiselle.

        Mutta asiaan.

        SOITA vesilaitokselle, ilmoita asia ja pyydä heitä tarkastamaan mittarilukema ja pyydä lukema myös itsellesi. Jos itse käyt katsomassa on se yks paskn hailea, voihan luvut keksiä omasta päästään. Puolen vuoden kuluttua pyydä vesilaitosta uudelleen käymään ja maksa ainakin käynneistä jälkimmäinen.

        Katso kulutuksesi ja laske hinta. olen satavarma että taloyhtiö niistää ylimääräistä ja paljon, sitten vain härkää sarvista ja takautuvasti vaatimaan rahoja takaisin esim ilmaisina yhtiövastikkeina. Siihen asti joudut vain maksamaan kiltisti.

        Muuten käy "Kreikat". Maksetaan maksetaan maksetaan ja lopuksi luovutetaan ja annetaan velkoja anteeksi. Loppujen lopuksi kaikki menetetään ja mietitään jälkeenpäin että olinpas idiootti.

        Asian virestä tämäkin, dr88857. Aloittaja sanoi asuvansa vuokra-asunnossa. Taloyhtiliden laskut menevät osakkeen omistajille. Kyse ei siis ole yhtiövastikkeesta vaan vuokrasta.
        Kannattaa varmaankin vuoden 2012 lisälasku selvittää nyt, eikä puolenvuoden kuluttua. Vesilaitos tuskin tulee apuun.
        Aluksi kannattaa lukea, mitä vuokrasopimuksessa sanotaan.

      • 10+2
        9+5 kirjoitti:

        Siis vesilaitos tuskin tulee apuun yksittäisen asunnon kulutuksen osalta.

      • 3+17
        kuljetustuki kirjoitti:

        Huoneistokohtaiset vesimittarit!
        Juuri tuollaisia läträäjiä on taloyhtit täynnä! Suihkussa käydään aamua iltaa ja tunti kerrallaan. Viikonloppuisin säkkikaupalla sukulaisten pyykkiä pestäväksi.
        Isot laitoskoneet kalkattavat niin että koko talo raikuu.
        Kerrostalokäyttöön ehdottomast rajoitus kork 5-6kg pyykkikone, se riittää mainiosti normaaliin pyykinpesuun.
        Pesulat on sitä varten että niissä pestään suku ja lestapyykit!

        Aloittajalla oli huoneistokohtainen vesimittari.

      • iem

        Kun käyt yleisessä saunassa, niin ootko muistanut ottaa vesimittarin mukaan? Jos muutamalla tipalla saat itsesi puhtaaksi, niin toiset voi peseytyä kunnolla.

      • rilla1
        mies..36 kirjoitti:

        Mulle tuli kerran 600 euron sähkölasku. Joku jostain sähköyhtiöstä soitti ja sanoi et niillä on halvemmat sähkönhinnat. No vaihdoin sitten sähköfirmaa ja tuli 2 kk päästä 600 egen sähkölasku 2 kuulta. asun kaupungin vuokra yksiössä. ennen säkölasku oli 70-80 egee. Soittelin sitten sinne firmaan ja sanoin että en ole voinut mitenkään käyttää niin paljoo sähköä et joku virhe on tapahtunut.

        ne sanoi et ei virhettä ja et lasku pitää maksa. Soitin kaikki talkkarit ja huoltofirmat tarkistamaan sähkömittarit talosta ja niissä ei ollut vikaa. Vein sitten laskun soskuun koska soskun kämppä tämä on ja sosku maksoi laskun mut vissiin ne haastoi sen sähköfirman oikeuteen. Vaihdoin sitten sähköfirman heti takas siihen mikä oli ennen. Et kyllä ne kusettaa...

        Minulla vuokrakaksio ja sähkölämmitys,joka ei ole lainkaan päällä. Takka sen sijaan ahkerassa käytössä. Saunassa (sähkö) käyn kahdesti viikossa. Lattialämmitykset ja ulkovalot pois käytöstäPyykkiä pesen pari koneellista viikossa ja joskus käytän kuivuria.En juurikaan leivo tai käytä muitakaan sähkövempaimia.Minulle tulee kuukausittain sähkölasku,joka 125 euroa,kerran jopa 180euroa(toisena kuukautena muuton jälkeen).Minusta sähkölasku tuntuu kohtuuttoman suurelle.Mitä mieltä sinä olet asiasta?

      • Kusetusta......

        Minun tuttava asuu vuokralla kerrostalossa . Hänelle tuli korkea sähkölasku . Hän valitti siitä ja sähkölaitos alkoi tutkimaan miten niin suuri sähkön kulut . Löysivät pian vian . Kerrostalon käytävän valot tuli tämän perheen sähkömittariin ! Näin sitä pinnataan ! Perhe muutti heti siitä talosta pois . Kerrostalon omisti yksityinen .

      • kusetusta.........
        Kusetusta...... kirjoitti:

        Korjaus edelliseen . Minun tuttava asui vuokralla kerrostalossa .

      • tosimies -29
        mies..36 kirjoitti:

        Mulle tuli kerran 600 euron sähkölasku. Joku jostain sähköyhtiöstä soitti ja sanoi et niillä on halvemmat sähkönhinnat. No vaihdoin sitten sähköfirmaa ja tuli 2 kk päästä 600 egen sähkölasku 2 kuulta. asun kaupungin vuokra yksiössä. ennen säkölasku oli 70-80 egee. Soittelin sitten sinne firmaan ja sanoin että en ole voinut mitenkään käyttää niin paljoo sähköä et joku virhe on tapahtunut.

        ne sanoi et ei virhettä ja et lasku pitää maksa. Soitin kaikki talkkarit ja huoltofirmat tarkistamaan sähkömittarit talosta ja niissä ei ollut vikaa. Vein sitten laskun soskuun koska soskun kämppä tämä on ja sosku maksoi laskun mut vissiin ne haastoi sen sähköfirman oikeuteen. Vaihdoin sitten sähköfirman heti takas siihen mikä oli ennen. Et kyllä ne kusettaa...

        Mulla on soskun vuokra ok-talo. Kerran meni viikossa 25 kuutiota koivuklapeja. Soitin takan muuranneelle muurarille ja sanoin että takka on sökö. Sanoi ettei voi olla. Soitin sitten soskuun ja sanoivat että ostavat muutaman hehtaarin metsää mulle ja voin hakea sieltä polttopuita niin paljon kuin tarvin. Nyt riittää klapeja niin että voin muutaman saunakaljan jälkeen kolauttaa itteeni vielä parilla klapilla mojovasti päähän, jos tuntuu ettei kalja nouse ylös asti.

      • Roihuvuori Hki
        kuljetustuki kirjoitti:

        Huoneistokohtaiset vesimittarit!
        Juuri tuollaisia läträäjiä on taloyhtit täynnä! Suihkussa käydään aamua iltaa ja tunti kerrallaan. Viikonloppuisin säkkikaupalla sukulaisten pyykkiä pestäväksi.
        Isot laitoskoneet kalkattavat niin että koko talo raikuu.
        Kerrostalokäyttöön ehdottomast rajoitus kork 5-6kg pyykkikone, se riittää mainiosti normaaliin pyykinpesuun.
        Pesulat on sitä varten että niissä pestään suku ja lestapyykit!

        Asun omassa osakkeessa, ja taloyhtiössä on huoneistokohtaiset (lämmin) vesimittarit. Sinkku, tiskaan käsin ehkä kerran viikossa, pikainen aamusuihku lähes päivittäin. Vesimaksu 15€/kk, josta olen saanut vuosittain takaisin n. 60€. Saunaa ei ole, ja vaikka olisikin, en sitä käyttäisi.

        Nyt tosin ihmetyttänyt, kun vesimaksusta ei ole kuulunut mitään yli vuoteen, nyysiikö joku palautuksen, sillä asuin- ja elämäntapani ei ole muuttuneet.

      • Piika
        rilla1 kirjoitti:

        Minulla vuokrakaksio ja sähkölämmitys,joka ei ole lainkaan päällä. Takka sen sijaan ahkerassa käytössä. Saunassa (sähkö) käyn kahdesti viikossa. Lattialämmitykset ja ulkovalot pois käytöstäPyykkiä pesen pari koneellista viikossa ja joskus käytän kuivuria.En juurikaan leivo tai käytä muitakaan sähkövempaimia.Minulle tulee kuukausittain sähkölasku,joka 125 euroa,kerran jopa 180euroa(toisena kuukautena muuton jälkeen).Minusta sähkölasku tuntuu kohtuuttoman suurelle.Mitä mieltä sinä olet asiasta?

        Ehei... et kai oikeesti maksa sähköstä 125 e/kk????En todellakaan tajua. Mulla menee sähköön vuodessa max n. 400 e. Kaksio Tampere! Ja saunakin on.

      • selvitä, kysy,
        3+17 kirjoitti:

        Aloittajalla oli huoneistokohtainen vesimittari.

        Voi ristus tuon nimimerkki kuljetustuki -viestiä!!!!! Oletko jumaliste noin KATEELLINEN ??????

        Tsemppiä aloittajalle ! Minulla rt .yksiöstä n. 140 e sähkölasku per 2 kk...eli okt:n sähkölasku. Tätä se vuokralla asuminen on.....ei kun vakihommaa etsimään niin pääsee (n) näistä taloyhtiön ja vuokraisäntien / emäntien rahanhomosta eroon.

      • toinenpummi
        Vanha nainen kirjoitti:

        Jatkan hiukan . Kannattaa harkita mihin muuttaa asumaan . Asun nyt vuokta kaksiossa jossa vesi kuuluu vuokraan . Saan kuluttaa vettä niin paljon kuin haluan ja kukaan ei valita . Vuokra on 434 euroa ja vuokraan sisältyy oma autotalli ! Olen asunut tässä asunnossa nyt 10 vuotta .

        Sossun pummi.

      • niin on..
        Kusetusta...... kirjoitti:

        Minun tuttava asuu vuokralla kerrostalossa . Hänelle tuli korkea sähkölasku . Hän valitti siitä ja sähkölaitos alkoi tutkimaan miten niin suuri sähkön kulut . Löysivät pian vian . Kerrostalon käytävän valot tuli tämän perheen sähkömittariin ! Näin sitä pinnataan ! Perhe muutti heti siitä talosta pois . Kerrostalon omisti yksityinen .

        Hieno kaupunkilegenda.

      • 27+6
        selvitä, kysy, kirjoitti:

        Voi ristus tuon nimimerkki kuljetustuki -viestiä!!!!! Oletko jumaliste noin KATEELLINEN ??????

        Tsemppiä aloittajalle ! Minulla rt .yksiöstä n. 140 e sähkölasku per 2 kk...eli okt:n sähkölasku. Tätä se vuokralla asuminen on.....ei kun vakihommaa etsimään niin pääsee (n) näistä taloyhtiön ja vuokraisäntien / emäntien rahanhomosta eroon.

        Siis, eikö sinulla ole omaa sähkösopimusta? Maksatko sähkön jotenkin vuokranantajan kautta?

      • Maskaa se okt:ssakin
        Suuriehko vesilasku kirjoitti:

        Teillä menee tosi vähän vettä vuodessa (48 kuutiota). Meillä (3 henkilöä) kuuluu rivitaloyhtiössä (73 m2) vettä120 kuutiota vuodessa. Itseni mielestä meidän mittarilukema on melko suuri. Meilläkin on oma mittari sisätiloissa, jonka itse luen. En pese autoja, enkä pihoja, enkä kastele kukkia. Käymme melko nopeaan suihkussa.
        Hinta on kylmälle n.3 e kuutio ja lämpöiselle vedelle noin 8 e kuutio. Kuulemma uudet mittarit kuluttaa enempi kuin vanhat mittarit.

        Tosikertomus okt asumisesta:
        2 hlöä, aikuisia. vesimäärä vuodessa n. 50 kuutiota (kylmää).
        Se lämpiää tarpeen tullen kaukolämmöllä. Samalla lämpiiaa talo (alle 150 neliötä)

        Ei tee konkurssia, mutta jotain maksaa.

        Näin Oulussa

      • MUAHAHAHAHA!!!!!!!! kirjoitti:

        "Soita vesilaitokselle".

        Ei h3lvetti! Enpä ole aikoihin nauranut näin makeasti. Sinä varmaan soitat sähkölaitokselle kun tietokoneesi jumittelee. Menehän jakelemaan niita "asian tuntian" neuvoja sinne nuorisotalon pihalle.
        Oli muuten loistava veto vetää tähänkin keskusteluun Kreikan velat. Vielä kun ufot ja salaliittoteoriat saadaan mukaan niin kaikki tarvittava on kasassa. Joko foliohattu on taiteltuna?

        Sainpas makeat naurut ;) Kerrankin jollain huumorintaju pelaa.
        Voisin rueta nyt tässä tekemään bisnestä ja myymään tässä ketjussa noita foliohattuja.. tuotot menevät luonnollisesti ap:n ylisuureen vesilaskuun.

      • rilla1 kirjoitti:

        Minulla vuokrakaksio ja sähkölämmitys,joka ei ole lainkaan päällä. Takka sen sijaan ahkerassa käytössä. Saunassa (sähkö) käyn kahdesti viikossa. Lattialämmitykset ja ulkovalot pois käytöstäPyykkiä pesen pari koneellista viikossa ja joskus käytän kuivuria.En juurikaan leivo tai käytä muitakaan sähkövempaimia.Minulle tulee kuukausittain sähkölasku,joka 125 euroa,kerran jopa 180euroa(toisena kuukautena muuton jälkeen).Minusta sähkölasku tuntuu kohtuuttoman suurelle.Mitä mieltä sinä olet asiasta?

        O_O 125e? Nyt menet äkkiä ja vaihdat vattenfallille tuon sopimuksen. Minulla on suurehko kaksio, astianpesukone & pyykinpesukone jyllää useamman kerran viikossa, siihen pari tietokonetta, tv, pelikoneet, uuni jokapäivä käytössä tai ainakin hella.. Maksan sähköstä 16e/kk ja kerran vuodessa n. 90-116e tasauslaskun.

      • Lastenhoitaja päiväk
        .................... kirjoitti:

        Joo ja kehitysvammaisia, jos asuvat yksin!

        Ai, että kaikki ketkä asuu on kehitysvammaisia ! Kuule edellinen kirjoittaja minäkin asun yksin , vanha nainen olen ja leski ! Että minutkin lasketaan nyt kehitysvammaisiin oli jotain uutta ! Työelämässä olen vielä vaikka ikää on jo 60 . Mielellään antaisin jo työpaikkani jollekkin nuorelle tai yksinhuoltaja äidille . Minä olen jo tehnyt oman panokseni työelämässä . On alkanut tulemaan eri vaivoja kuten polvivika . Ei jaksa enään juosta työpaikalla niin kuin nuorempana . ---L ohtua antaa se kun siskoni kuka on töissä vanhainkodissa sanoi että vanhoilla on vikaa päässä tai jaloissa ! Onneksi siis minulla on jaloissa !

      • Lastenhoitaja päiväk
        Lastenhoitaja päiväk kirjoitti:

        Virhe eka lauseessa . Piti kirjoittaa . Ai , että kaikki ketkä asuu YKSIN on kehitysvammaisia !

      • tyhmeliini
        Suuriehko vesilasku kirjoitti:

        Teillä menee tosi vähän vettä vuodessa (48 kuutiota). Meillä (3 henkilöä) kuuluu rivitaloyhtiössä (73 m2) vettä120 kuutiota vuodessa. Itseni mielestä meidän mittarilukema on melko suuri. Meilläkin on oma mittari sisätiloissa, jonka itse luen. En pese autoja, enkä pihoja, enkä kastele kukkia. Käymme melko nopeaan suihkussa.
        Hinta on kylmälle n.3 e kuutio ja lämpöiselle vedelle noin 8 e kuutio. Kuulemma uudet mittarit kuluttaa enempi kuin vanhat mittarit.

        Meilla lammin vesi maksaa 16 euroa kuutio ja kylma vesi kolme euroa kuutio. Miksi nain: Valitettavasti asiaa tunemattomat omistajat aanestivat kylla, , kun isannoitsija sanoi etta lampiman veden laskutus uusitaan ja yhden kuution lammitykseen lamminta vetta kuluu 15 litraa oljya. (Tietokirjojen mukaan 5 litraa!) Juttu ei jaanyt tahan. Taloyhtio lammitetaan samalla oljylla josta osa kuluu lampiman veden lammitykseen. Ehtona oli etta veden lammitykseen kaytetty oljymaara vahennetaan lammityksesta eli taloyhtioon tuodusta oljymaarasta. Mutta naimpa ei kaynytkaan. Ovela isannoitsija ei vahentanytkaan lampiman veden lammitykseen kaytetyn oljyn maara, vaan maksatti sen viela erikseen. Vuoden lampiman veden lasku oli 1300 euroa ja lammitys 1200euroa. Kyse on 50 neliosta, ja asunnossa asuu yksi henkilo lisana muutaman kuukauden kaksi muuta.

      • veden erottelu?
        Suuriehko vesilasku kirjoitti:

        Teillä menee tosi vähän vettä vuodessa (48 kuutiota). Meillä (3 henkilöä) kuuluu rivitaloyhtiössä (73 m2) vettä120 kuutiota vuodessa. Itseni mielestä meidän mittarilukema on melko suuri. Meilläkin on oma mittari sisätiloissa, jonka itse luen. En pese autoja, enkä pihoja, enkä kastele kukkia. Käymme melko nopeaan suihkussa.
        Hinta on kylmälle n.3 e kuutio ja lämpöiselle vedelle noin 8 e kuutio. Kuulemma uudet mittarit kuluttaa enempi kuin vanhat mittarit.

        MIten mittari erottaa lämpimän ja kylmän veden? Heräsi kysymys kun muutan kesällä taloon jossa jokasella asunnolla on oma vesimittari. On ilmoitettu, että kylmävesikuutio maksaa xx e ja lämmin vesi xx e m3. Miten voi erotella?

      • kysyvä ei eksy
        veden erottelu? kirjoitti:

        MIten mittari erottaa lämpimän ja kylmän veden? Heräsi kysymys kun muutan kesällä taloon jossa jokasella asunnolla on oma vesimittari. On ilmoitettu, että kylmävesikuutio maksaa xx e ja lämmin vesi xx e m3. Miten voi erotella?

        siellä on kylmälle ja kuumalle omat mittarit
        voitko laittaa paikkakunnan ja veden hinnat?

      • Anonyymi
        mis.sy kirjoitti:

        O_O 125e? Nyt menet äkkiä ja vaihdat vattenfallille tuon sopimuksen. Minulla on suurehko kaksio, astianpesukone & pyykinpesukone jyllää useamman kerran viikossa, siihen pari tietokonetta, tv, pelikoneet, uuni jokapäivä käytössä tai ainakin hella.. Maksan sähköstä 16e/kk ja kerran vuodessa n. 90-116e tasauslaskun.

        Ei helvetin Vattenfall. 2012 paskaa 2023 paskaa

    • kiinteä? mittari?

      Onko tuo 12 tai 44€ ns. vesiennakko joka tasataan sitten kun mittarit luetaan jolloin saa joko palautusta tai joutuu maksamaan lisää? Vai onko koko huoneistokohtaisia mittareita edes? Vai miksi peritään kiinteää maksua jos on huoneistokohtaiset mittarit? Selvennä nyt vähän.

      • JK (kokoomus)

        MINÄ RIKASTUN

      • TAASKO,,,
        JK (kokoomus) kirjoitti:

        MINÄ RIKASTUN

        Siehä sälli !

      • jyrki poi
        JK (kokoomus) kirjoitti:

        MINÄ RIKASTUN

        minä olen jo rikastunut.nyt talven koittaessa autokin rikastaa polttoainetta lisää kylmän takia.

      • jyrki pappa
        jyrki poi kirjoitti:

        minä olen jo rikastunut.nyt talven koittaessa autokin rikastaa polttoainetta lisää kylmän takia.

        kyllä tällä menolla rikastuu kovasti.kun nostetaan hintoja kovasti.

      • iem

        Eihänse tartte olla kiinteä mittari: Mullakin on ulkona sellainen pikku torvi, joka mittaa paljokon sataa vettä. Tuolle torvelle pitäis laittaa samanlainen torvi, aina suihkuun mennessä.

    • vesilaskuun hukkunut

      Täällä siis peritään sekä kuukausittain kiinteää vesimaksua, joka oli ennen 12e/kk. Nyt nostivat 44e/kk. Lisäksi sain lisälaskuna 400 euroa maksettavaa kun olen mukamas kuluttanut vettä reilusti yli tuon 12euroa.
      Olen saman yhtiön asunnoissa asunut 20 vuotta, eikä elintapani ole miksikään muuttuneet, siksi ihmettelen noin roimaa korotusta.
      Niin ja meillä on myös huoneistokohtaiset vesimittarit...jotka ovat kyllä 25 vuotta vanhat.
      Vesimittari ei pyöri, joten näyttäisi siltä että vuotoa ei ole, mutta en todellakaan tajua tuota laskun määrää.
      Naapurissa on perhe jossa pyörii astianpesukone ja pykkikone päivittäin, sauna myös lämpiää päivittäin, he maksavat 13e per henkilö. Minä taas yksinelävänä maksan 44e joulukuun alusta lähtien.
      Aiemmin minulla ei ole entisessä asunnossani tullut mitään korotuksia, nyt epäilen että edellinen asukas on jättänyt omat vetensä minun maksettavakseni. Tai sitten mittareissa vikaa...tai vuoto joka ei näy päällepäin missään. Patterithan täällä myös pyörivät veden lämmittäminä, ja niissä ei lämpö riitä. aamulla 14 astetta lämmintä.

      • epäileväinen ...

        En kyllä usko sinun asuneen 20-vuotta samalla kuukausimaksulla.

      • hanaaaaa
        epäileväinen ... kirjoitti:

        En kyllä usko sinun asuneen 20-vuotta samalla kuukausimaksulla.

        Edellinen vuokralainen lähti pois vuosi sitten?

        Jotain tietoperustetta ja johdonmukaisuutta vedätyksiin. Nämä ovat niin-niin naurettavia aloituksia, ilman minkäänlaista asiaan perehtymistä.

        12€ ennakkovesimaksun nousu 44€ !! Juupajuu !!

      • paritaloasukki

        Lue hyvä ihminen se mittarisi vaikka kerran kuukaudessa, niin näet mitä kulutat. Ei ole rakettitiedettä :-)

      • laitonta1

        Kuulostaa aivan Espoonkruunun asunnolta, joissa todellakin nyhdetään perusteettomia vesimaksuja, eivätkä suostu selvittämään todellista syytä maksun syntymiseen.

      • haisie

        Mihin lasku perustuu? Mittarilukemaan? Vai onko lasku yhteinen , ja jokainen maksaa osansa siitä? Otitko ylös mittarilukemaa , kun muutit asuntoon ? Voitko muuta tehdä kuin luettaa mittarisi kuukauden välein, jolloin saadaan oikea kulutuksesi ylös. Onko veden kuutiohinta roimasti kasvanut alueenne vesilaitoksella.

      • ..........

        Lämpöä pitäisi olla aina 18 astetta tai yli. Kannattaapa huoltoyhtiöön valittaa tuosta 14 asteesta.

      • vesilasku

        Terve!
        Asiasi ei tällaisella palstalla selviä. Ota yhteyttä kuluttaja-asiamieheen (puh.nro löytyy esim.netistä tai puh.luettelosta) ja kerro hänelle asia. Hän osaa neuvoa sinua, miten kannattaa edetä.

      • vil4

        Pyydä taloyhtiötä/huoltoliikettä tarkistamaan mittarin toiminta. He tekevät varmasti sen pyydettäessä. Ole itse paikalla kun tekevät tarkistuksen...

      • mek

        Vesimittari pitää vaihtaa noin 6-10 vuoden välein kun se kuluu ja kun virtaus loppuu niin jää pyörimään itsekseen. Jos On taloyhtiö niin ei voi laskuttaa jso ei ole pykälää yhtiöjärjestyksessa koska yhtiökokous päättää joka vuosi maksun suuruuden. Vuokrataloyhtiösissä voi olla eri säännot mutta ei sielläkään ihan mitä vaan saa periä.

      • SE on
        hanaaaaa kirjoitti:

        Edellinen vuokralainen lähti pois vuosi sitten?

        Jotain tietoperustetta ja johdonmukaisuutta vedätyksiin. Nämä ovat niin-niin naurettavia aloituksia, ilman minkäänlaista asiaan perehtymistä.

        12€ ennakkovesimaksun nousu 44€ !! Juupajuu !!

        se kunta kinke,joka nostaa sitä veden hintaa,kaljaa kannatta juoda

      • 17+1
        .......... kirjoitti:

        Lämpöä pitäisi olla aina 18 astetta tai yli. Kannattaapa huoltoyhtiöön valittaa tuosta 14 asteesta.

        Ja patterijärjestelmässä kulkee harvoin samavesi kuin tulee hanasta. Hanavesi ei siis kulke patterijärjestelmän läpi.

      • Putkimies -86

        Luultavasti teidänkin taloyhtiö kuuluu kaukolämpö verkostoon, joka lämmittää samalla lämmitysverkoston sekä käyttöveden. Kaukolämpöpakettiin kuuluu anturit, mitkä haistelevat ulkolämpötilaa ja siten ohjaavat enemmän tai vähemmän vettä verkoston läpi, jolloin pattereille kulkee kuumempaa vettä.
        Nyt on ollut sen verran lämpimiä päiviä ja öitä, niin patterien menovesi ei ole ollut niin kauhean lämmintä. Esim jotain 37-42 asteista ja sehän kerkee jäähtyy reilusti matkalla kauimmaisilta pattereilta takasin lämmönjako huoneeseen.
        Mutta huoneissa ei silti koskaan pitäisi olla 14 astetta lämmintä. Siitä kantsii ehdottomasti sanoo isännöitsijälle/huoltomiehelle. Huoneistojen keskimääräinen lämpötila pitäisi olla 20-22 astetta. Makuuhuoneessa ehkä asteen viileempi.
        Siinä mielessä olet oikeassa, että semmoisia pattereita on myös, mitkä lämpiämät käyttövedellä. Mutta niihin on lämpimän kiertovesi yhteydessä ja se ei kulje vesimittareiden kautta. Muutenhan vesimittarit raksuttais koko ajan. :D Ne patterit on ns. rättipattereita, mitä pidetään kylpyhuoneessa ja niihin voi nimensä mukaisesti ripustaa pyyhkeet etc kuivumaan.
        Tässä olisi tämä lyhyt oppimäärä lämmityksestä. :D

        Tuo vesimaksujen korotus kuulostaa kyl iha älyttömältä. Vähä tuntuis olevan kusetuksen makua. Se juttu kantsii selvittää mahd. pian!

      • Lämminvesi

        Jos veden laskutusperusteena on myös lämminvesi ? Joka tapauksessa voit kysyä laskutusperusteita. Kuinka monta kuutiota olet kuluttanut ja mikä on kuution hinta ?

        Jos kuluttaa 200 litraa vuorokaudessa kylmää vettä 3e/kuutio ja 100 litraa lämmintä vettä 8e/kuutio. Vuosilasku on 511. Kuukausiennakkona tekisi 45 euroa.

        Se, että olet edellisessä osoitteessa selvinnyt 12 euron maksulla voi johtua siitä, että laskutus on ollut vain kylmänveden mukaan ja veden lämmitys on maksettu yhtiövastikkeessa/vuokrassa.

      • ekovalo_

        "Täällä siis peritään sekä kuukausittain kiinteää vesimaksua, joka oli ennen 12e/kk. Nyt nostivat 44e/kk. Lisäksi sain lisälaskuna 400 euroa maksettavaa kun olen mukamas kuluttanut vettä reilusti yli tuon 12euroa."
        VÄÄRIN: ei peritä kiinteää maksua vaan ennakkomaksua, joka määräytyy edellisen vuoden kulutuksen & pääluvun mukaan (jos muuttunut niin sekin vaikutta - ei tainut tässä muuttua) mukaan. Pihistä niin saat ensi vuonna palautusta vaikka enempi kuin 400 e.
        Joku väitti että mittarit pitää uusia muutaman vuoden välein, kestävät kyllä 20 vuotta hyvinkin (aina joku prakaa aikaisemminkin).
        Koskapa oli kovin vanhakin asunto niin voipi olla vuotokin. Hanat kiinni yön yli ja mittari samassa pitää jököttää aamullakin. Vessahan se usien lorottaa - lähes näkymätön vuoto pönttöön kuluttaa kymmeniä kuutioita vuodessa.

      • Testaa wc-pönttö, laita pöntön takaseinään wc-paperia. Paperin ei pitäisi kastua, eli jos kastuu ja pönttö vuotaa, se voi olla yksi osatekijä. Oletko ollut yhteydessä isännöintiin? Lämpö on myös liian alhainen, pääsee kosteus muhimaan. Kuulostaa siltä että jossain on vuoto, jonka taloyhtiön hallitus on velvollinen selvittämään. On epänormaalia että veden käyttö onnistuisi tuohon malliin yhdeltä ihmiseltä, joten ota yhteyttä myös hallituksen puheenjohtajaan isännöinnin lisäksi.

      • oiuyghjk

        Pyydä sähkäri paikalle kattomaan vesimittarin toimivuus ja pyydä vesilaitokselta kuukaudeksi rinnakkaismittari vesimittarin kylkeen. Kyllä siellä meinaan nyt jotain on pahasti vialla.

        Mulla sama ongelma oli sähköjen kanssa. Tupsahti 2000 euron tasauslasku ja vaadin sähkölaitokselta rinnakkaismittarin kuukaudeksi, samalla kävin kulutusmittarilla kaikki kodinkoneet läpi. Ei näkynyt mitään poikkeavaa mutta jostain kumman syystä päättivät kuitenkin uusia sähkömittarin (sanoivat että mittari kunnossa mutta päättivät kuitenkin vaihtaa??). Tuloksena kuukauden 300 euron sähkölasku tipahtanut 90 euroon. Olen juuri huomenna menossa sähköfirman toimistoon kysymään että millä hemmetillä ne tän kulutuksen laskun selittää jos kerta mittarissa ei ollut vikaa, ja kenen sähkölaskut olen maksanut viimeset 2 vuotta. Meinaan tänhetkisen kulutuksen mukaan kahden saman kokoisen talouden omani lisäksi. Ilmiselvästi yrittävät luistaa vastuusta, kas jos mittarissa vika, ei kuulu kuluttajan maksettavaksi. Se kun on sähköyhtiön tai sähkönjakelijan omaisuutta. Tappelen niin pitkään että saan hyvitykset maksamistani laskuista, koska kulutustamme ne eivät todellakaan ole vastanneet.

      • eka kerros

        Isännöitsijän tuttava voi olla se joka laskun sulle lähettänyt...kas niitä on- epärehellisiä isännöitsijöitä meinaan. ! Ainakin Jyväskylän Yrjönkadulla !

      • koettu on
        sisarhento kirjoitti:

        Testaa wc-pönttö, laita pöntön takaseinään wc-paperia. Paperin ei pitäisi kastua, eli jos kastuu ja pönttö vuotaa, se voi olla yksi osatekijä. Oletko ollut yhteydessä isännöintiin? Lämpö on myös liian alhainen, pääsee kosteus muhimaan. Kuulostaa siltä että jossain on vuoto, jonka taloyhtiön hallitus on velvollinen selvittämään. On epänormaalia että veden käyttö onnistuisi tuohon malliin yhdeltä ihmiseltä, joten ota yhteyttä myös hallituksen puheenjohtajaan isännöinnin lisäksi.

        Siinä vaiheessa kun laitetaan taloyhtiön piikkiin, sanoo vuokraisäntä adjöö ja ottaa seuraavan vuokralaisen. Niiin se menee.

      • onko sitä...
        paritaloasukki kirjoitti:

        Lue hyvä ihminen se mittarisi vaikka kerran kuukaudessa, niin näet mitä kulutat. Ei ole rakettitiedettä :-)

        MIkä mittari?

      • Jos sun tarina on tosi niin muuta pois.

        Jos taas olet unohtanut veden juoksemaan tai käyttänyt vettä runsaasti esim. kaverit olleet saunomassa voi lasku olla oikea. Toinen vaihtoehto on että laskussa on virhe. Kai sinulla on oikeus saada tietää kuinka paljon vettä on laskutettu, mikä oli lukema ja milloin mitattu edellinen lukema .
        Ota valokuva mittarilukemasta ja varmista ettei ole tullut virhettä. Voihan sulla olla vaikka naapurin lasku. Minulle laittoi joskus naapuri laskunsa...vein takaisin...kun hän sanoi ettei hänellä ole varaa maksaa sitä vein laskuttajalle ja sanoin että tämä tuli väärään osoitteeseen. Kävi niin ettei naapuri joutunut maksamaan koko laskua, kun virkailija käsitti että minä asun osoitteessa, joka laskussa oli.

      • jaikal.fi
        koettu on kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun laitetaan taloyhtiön piikkiin, sanoo vuokraisäntä adjöö ja ottaa seuraavan vuokralaisen. Niiin se menee.

        Jaa että vuodosta valittava vuokralainen on se ongelma eikä veden mahdollinen vuoto??? Ompa kumma tapa hoitaa asioita. Ulos heitetään vuokralainen, mutta vuoto saa jatkua???? Eikös se vuokralainen parantuisi valittamisistaan heti kun vuoto on korjattu? Selitä se isännöitsijälle, sinä joka aloituksen olet kirjoittanut.

      • Niin On
        17+1 kirjoitti:

        Ja patterijärjestelmässä kulkee harvoin samavesi kuin tulee hanasta. Hanavesi ei siis kulke patterijärjestelmän läpi.

        Kyllä muuten KULKEE! Normitilanteessa Suomessa hanavesi ja lämmitysvesi ei kulje samoissa putkissa :-P Maailmalla kuitenkin...:-(

      • 17+1
        Niin On kirjoitti:

        Kyllä muuten KULKEE! Normitilanteessa Suomessa hanavesi ja lämmitysvesi ei kulje samoissa putkissa :-P Maailmalla kuitenkin...:-(

        Tarkoitin tässä juuri Suomessa usein ikkunoiden läheisyydessä olevia normi-kaukolämpöpattereita, en esim. kylpyhuoneiden rättipattereita tai muita järjestelmiä.

    • ?? ?

      Ja paljonko sitä vettä on kulunut?

    • skjxlkls

      On tuossa jotain logiikkaa. 122x12e 400e=544e. 544/12= 45e eli aika lähellä tuota 44 euroo joka nyt sitten peritään jatkossa kuukausittain. Summa tuntuu kovalta mutta toisaalta vesimaksu on usein yhtiöissä pienempi kuin todelliset kulut jotka maksetaan sitten yhtiövastikkeissa tai vuokrissa neliöiden mukaan.

      Minäkin elän mielestäni säästeliäästi veden kanssa mutta silti sitä kului edellisessä asunnossani 205 m3 kuukaudessa (1henkilö, kylmä ja lämmin vesi)

      • skjxlkls

        Pieni korjaus: vettä kului 205 litraa vuorokaudessa eli reilu 6 kuutiota kuukaudessa.

      • ölksölxölös
        skjxlkls kirjoitti:

        Pieni korjaus: vettä kului 205 litraa vuorokaudessa eli reilu 6 kuutiota kuukaudessa.

        Kävin tsekkaamassa Helsingin veden (HSY) sivuilta mitä vesi maksaa. Sain kuutiolle hintaa kerrostalossa noin 4,20 euro eli 6 kuution vedenkulutuksella hinta kylmälle vedelle olisi noin 25 euroa. Sen päälle tulee lämpimän veden lämmityskulut.

      • Rahan keruuta
        ölksölxölös kirjoitti:

        Kävin tsekkaamassa Helsingin veden (HSY) sivuilta mitä vesi maksaa. Sain kuutiolle hintaa kerrostalossa noin 4,20 euro eli 6 kuution vedenkulutuksella hinta kylmälle vedelle olisi noin 25 euroa. Sen päälle tulee lämpimän veden lämmityskulut.

        Taloyhtiö tietenkin päättää veden hinnan missään tapauksessa sen ei tule olla alempi kuin vesilaitoksen perimä hinta. Noin 2 krt hinta meidän taloyhtiössä vedellä vesilaitoksen hintaan.

      • ei voi pitääpaikkaan

        Asumme ok-talossa 2 hlöä ,vedenkulutus vuodessa 100m3 eli vajaat 10m3/kk , meillä kulutus vain pesu ja käyttövettä ei kasteluun eli jos joku kuluttaa 205m3 jossain on vikaa... 205000 litraa ?????hei haloo

      • Voi raukkaa

        No et sinä kohtuutomasti kuluta,vain 6833 litraa vuorokaudessa !?

      • Morgan

        Hmmm paskapuhetta että pienempi.. Kyllä vesilasku on aina suurempi, koska siinä samalla maksetaan yhteisten tilojen vesilaskut.. Monissa vuokra-asunnoissa maksetaan myös muita maksuja vesilaskulla.. Ja tuo on ns P....puhetta että kuluu 205m3 kuukaudessa. Keskiverto kulutus on noin 70-90 litraa vuorokausi/ henkilö

      • 2+2
        Rahan keruuta kirjoitti:

        Taloyhtiö tietenkin päättää veden hinnan missään tapauksessa sen ei tule olla alempi kuin vesilaitoksen perimä hinta. Noin 2 krt hinta meidän taloyhtiössä vedellä vesilaitoksen hintaan.

        Taloyhtiön rahat käytetään taloyhtiön menoihin. Osakkeenomistajalle se on kai ihan sama kerätäänkö raha yhtiövastikkeessa vai vesimaksussa. Yleensä vesimaksu on todellista hintaa alhaisempi. Aloittaja kuitenkin asui vuokralla.

      • kuluja kertyy
        2+2 kirjoitti:

        Taloyhtiön rahat käytetään taloyhtiön menoihin. Osakkeenomistajalle se on kai ihan sama kerätäänkö raha yhtiövastikkeessa vai vesimaksussa. Yleensä vesimaksu on todellista hintaa alhaisempi. Aloittaja kuitenkin asui vuokralla.

        Hei...eiköhän se ole ihan sama miten siitä kämpästä kulut laskutetaan, vaikka asuisi vuokrallakin. Jos vesi laskusi on todellista pienempi ja loppu otetaan yhtiövastikkeessa niin kyllä se yhtiövatikkeen suuruuskin vaikuttaa vuokra hintaan. Eli loppupeleissä maksat kyllä kaikki kulut siitä kämpästä, vaikka osakkeen omistaja maksaakin yhtiövastikkeen, mutta sinä maksat vuokran.
        Monesti vaan halutaan että kaikki kulut sisältyisivät vuokraan. Varsinkin silloin jos saadaan asumistukia se kun saadaan vuokran mukaan, muttei sähkö tai vesilaskulle.

      • tapsa5

        Kirjoitit kyllä sekavia .
        205 m3 kuukaudessa eivoi pitää paikkaanasa,, tai sitten huuhdot pyllyäsi koko ajan,,?

      • 2+2
        kuluja kertyy kirjoitti:

        Hei...eiköhän se ole ihan sama miten siitä kämpästä kulut laskutetaan, vaikka asuisi vuokrallakin. Jos vesi laskusi on todellista pienempi ja loppu otetaan yhtiövastikkeessa niin kyllä se yhtiövatikkeen suuruuskin vaikuttaa vuokra hintaan. Eli loppupeleissä maksat kyllä kaikki kulut siitä kämpästä, vaikka osakkeen omistaja maksaakin yhtiövastikkeen, mutta sinä maksat vuokran.
        Monesti vaan halutaan että kaikki kulut sisältyisivät vuokraan. Varsinkin silloin jos saadaan asumistukia se kun saadaan vuokran mukaan, muttei sähkö tai vesilaskulle.

        Totta tämäkin.

    • no joo...

      Aika erikoinen systeemi, että maksetaan jotain ihmeen kiinteää maksua (joka perustuu ilmeisesti edellisen vuoden kulutukseen?), vaikka on huoneistokohtaiset mittarit. Kyllähän se silloin tuppaa nousemaan, jos ei ymmärrä että omaan kulutukseen se kuukausimaksukin perustuu. Että jos rajattomasti lotraat vettä, kun luulet, että sen "12e/kk:han se vain maksaa", niin kylläpä se sitten kostautuu kun todellinen kulutus selviää.

      Eli sanoisin, että ei tuossa mitään erikoista, muuta kuin laskutussysteemi. Luulisi, että kun kerran mittarit ovat, niin perustuisi jokainen lasku todelliseen kulutukseen, eli mittarit luettaisiin esim. 3kk välein, ja lasku tulisi suoraan ko. ajan kulutuksesta.

      Mutta ilmeisesti ne luetaan vain vuoden välein, jolloni tasataan maksetut kuukausimaksut todellisen kulutuksen mukaisiksi (eli maksat lisää tai saat palautusta), ja seuraavan vuoden uusi kuukausimaksu perustuu edellisen vuoden kulutukseen.

      • Kyllä tämä on aika yleinen tapa periä ns. vesiennakkoa kuten tässä 12 e/kk. Sitten vesimittari luetaan määrävälein (vaihtelee taloyhtiöittäin) ja sitten tulee joko lisämaksua tai hyvitystä.

      • kaveri pihalla...
        Piukka kirjoitti:

        Kyllä tämä on aika yleinen tapa periä ns. vesiennakkoa kuten tässä 12 e/kk. Sitten vesimittari luetaan määrävälein (vaihtelee taloyhtiöittäin) ja sitten tulee joko lisämaksua tai hyvitystä.

        Tuossa aikaisemmin yritin kysellä että: "Onko tuo 12 tai 44€ ns. vesiennakko joka tasataan sitten kun mittarit luetaan jolloin saa joko palautusta tai joutuu maksamaan lisää? " Mutta kaveri väitti, että kyseessä on kiinteä vesimaksu, joka taas ei ole sama asia kuin vesiennakko. Tuskinpa kaveri tietää edes mitä vesiennakko tarkoittaa.

    • vesilaskuun hukkunut

      Epäileväiselle: En toki ole 20 vuotta maksanut täsmälleen samansuuruista vesimaksua, se on vaihdellut 6:sta eurosta 12:sta.
      Ja ymmärrän kyllä että tämän vuoden kulutuksen perusteella maksan sitten tuon 44e/kk jatkossa.
      Kyse on lähinnä siitä etten millään voi uskoa kuluttaneeni tuollaisia määriä.
      Eli lämmin vesi 27.30 ja kylmä 59.90 a-hinta lämpimälle 9.110 ja kylmälle 4.960.
      Vuokra nousee vielä 30e vuoden alusta ja siihen kun lisätään tämä vesilasku, saadaankin jo aika huima korotus.
      Sitä en purematta niele että naapureillani vastaavissa asunnoissa kuluu vettä puolet vähemmän vaikka käyttävät sitä enemmän kuin minä.
      Eli edelleen, jossain on pakko olla vika.

      • putkipentti...

        Jos kerran mittari ei pyöri jos kaikki kulutuskohteet ovat kiinni, niin silloinhan ei vuotoja ole. Jos pääset itse lukemaan mittarit teet tarkistuksen. Otat mittarilukeman ylös, lasket vesihanasta vettä astiaan muutamia kymmeniä litroja. Mittaat vesimäärän tarkasti ja vertaat mittarilukemaan. Saama toimenpide lämpimälle ja kylmälle vedelle. Jos lukemat eivät täsmää, on mittarissa virhe. Vessanpytty aiheuttaa pienellä vuodolla myös ylimääräistä kulutusta. Pyyhi pöntön sisäpinta kuivaksi ja aseta yläreunaan kuivaa vessapaperia. Jos paperi kostuu on kysessä pieni vuoto. Tämä pöntön vuoto kyllä pitäisi näkyä myös vesimittarissa, jos mitään vesipistettä ei käytetä esim. päivän aikana. Teet tällaisia omatoimisia tarkistuksia, niin saat jotain selvyyttä asiaan. Ota nyt aluksi vaikka viikon kulutuslukemat kummastakin mittarista. Jos kerran olet vähän vettä käyttävä, ei yhteinen kulutus voi kyllä olla paljon yli 120 litraa vuorokaudessa.

      • +? ?

        Eli paljonko sitä vettä olet kuluttanut?

      • 240 litraa ihan mahd

        Olet kuluttanut vuodessa 87200 litraa. Vuorokaudessa noin 240 litraa. Täysin mahdollista.

        WC- käynnit, pyykinpesu, astiat, ruuanlaitto, suihkut, saunominen, vieraat...

        Eräs perhe säästi vuodessa etelänmatkaan rahat, kaun alkoivat säästää vettä.

    • huolestunut maksusta

      Pitänee tehdä tuo "putkipentin" ehdottama toimenpide.
      En osaa edelliselle vastata tarkkaan, paljonko olen kuluttanut, mutta kerron tässä rutiininomaisen päivän.
      Aamukahvi 4dl vettä, kasvojen pesu pikaisesti . Ruoka-astioisen pesu, pari lautasta ja mukia. Käsien pesu muutaman kerran päivässä. 1-2krt viikossa sauna ja suihku. Ja pikainen suihku, en tykkää lotrata veden kanssa. Kahden viikon sisällä koneellinen vaatteita pesukoneessa, joskus harvoin kaksi koneellista.
      Siinäpä ne melkein ovat. Eli kulutan vettä mielestäni kohtuullisen niukasti.
      Se tässä nyt pointti on että näin olen elänyt aina ja nyt lasku pompaa ihan älyttömiin lukemiin. Yhdeltä ihmiseltä 44e kuukaudessa......

      • vedensäästömies

        Tarkkailepa paria juttua:
        Paljonko menee vettä vessan vetämiseen? Jos pissanlirun huuhteluun menee 10 litraa yhdellä kertaa, ja ravaat vessassa usein, siinä on yksi syy suureen kulutukseen.

        Toinen juttu liittyy astioiden pesuun. Tiskikonehan kuluttaa vettä tutkitusti huomattavasti vähemmän kuin käsin tiskaaminen. Varsinkin, jos tiskaat juoksevan veden alla, vettä menee ihan simona! Saisiko vastaukset näihin, kiitos. :) Oma tiskikone kuluttaa noin 21 litraa normipesua kohden. Käsin tiskaten vettä kuluisi moninkertaisesti.

        Itsekin yritän olla tarkka vedenkulutuksen suteen, ja mittarit on kylppärissä. Vettä menee laskun mukaan karkeasti ottaen keskimäärin 145 litraa /vrk. Yksi henkilö, tiskokone, pyykinpesukone, sauna kerran viikossa, lyhyet suihkut. WC:n pieni huuhtelu 2,75 litraa, iso 4,55 litraa. Suihkuun sammuminenkin (en syytä) voi muuten tulla kalliiksi, monellakin tavalla.

    • Lue mittaria?

      Näkyy se veden kulutus mittarista?

      Jos olet samalla tavalla kuluttanut, sinulta on laskutettu liian vähän. Se voidaan periä myös takautuvasti yhtiöstä riippuen.

      Keskiverto kulutus lienee n. 170 litraa per vrk?

      • hallituksen jäsen

        Vedekulutus taloyhtiöiden tilaston mukaan on n. 100-200 l/hlö/vrk . Se vaihtelee suuresti: 1) talossa paljon yksinäiksiä mummoja= 90-110 l/hlö/vrk 2) normi kerrostalo, missä myös lapsiperheitä= 140-160 l/hlö/vrk ja sitten kaupungin vuokratalot =190-210 l/hlö/vrk. Näin se vaan on tilastojen mukaan.
        Kun meillä kahdessa taloyhtiössä katetaan kerättävillä vesimaksuilla se hinta mitä talolta on peritty veden kokonaiskulutuksesta, niin saadaan kuluiksi 19 ja 20 €/hlö/kk ja näillä pärjää. Ensi vuonna sitten ne ovat 20 ja 21 €/hlo/kk .
        Kahden henkilön perhe maksaa siis kuukaudessa n. 40 € .
        Ei kai aloittajan satunnainen parittelukumppani ole muilutettu vesimaksuihin .

      • Putkari -86

        Jos meinaat että yhdeltä ihmiseltä keskikulutus 170l/vrk, ni sä kyl läträät siel suihkus tuntikaupal. Yhen henkilön keskivertokulutus on siinä 90-110l/vrk.

      • tilastot/Turki
        Putkari -86 kirjoitti:

        Jos meinaat että yhdeltä ihmiseltä keskikulutus 170l/vrk, ni sä kyl läträät siel suihkus tuntikaupal. Yhen henkilön keskivertokulutus on siinä 90-110l/vrk.

        Se on sama mitä joku meinaa. Fakta on että vuokrataloissa vedenkulutus usein 250 litraa. Tilastot on

    • ristiinkytkentä

      Vesimittarit on kytketty ristiin, eli jonkun toisen asunnon vedenkulutus menee sinun piikkiin.

      • ehkä rinnan tai sarj

        Minä veikkaisin rinnankytkentää. Toisaalta suorakytkentä ja sarjaankytkentäkin on mahdollinen.

      • SavonVesi
        ehkä rinnan tai sarj kirjoitti:

        Minä veikkaisin rinnankytkentää. Toisaalta suorakytkentä ja sarjaankytkentäkin on mahdollinen.

        Tähteen tai kolmioonkin voi kytkeä.

    • kuuma

      on liikaa me asutaan 3 henkee samassa taloudessa ja maksan vain lämpimästä vedestä 10 e/ henk.,onko siis sinulla muutakin maksua?
      -kylmävesi maksu
      -jätevesi maksu.
      Meillä ne kuuluu hintaan...
      Ainoastaan on tullut lisämaksua n. 33e.
      Tyttö joskus lotraa suihkussa pitempään,meillä pyörii tiskikone,pyykinpesukone,jne..
      Kyllä tuossa on virhe,jos se tarkistetaan kerran vuodessa..onko siis tarkistettu
      edellisen vuokralaisen muutettua pois?
      Kysyppä nämä nyt ensin,vaiko laskuttavatko luulosta...eli siis edellisen käyttäjän mukaan...
      Kyllä tuossa on selkee virhe..pyydä esim; 2kk kuluttua mittauttamaan uudeleen vedenkuutuksesi..Kuuma vesi maksaa uskomattoman paljon.

    • 907io9yhp

      Joko tämä on trolli tai jos ei ole niin 400 euroa lisämaksu vedestä ilman etukäteistiedottamista ja 44 vesimaksu per lärvi kuukaudessa on vedätystä.

    • gyju

      Usko pois, et ole millään tavalla voinut kuluttaa noin paljoa vettä!

      Asuin puolisoni kanssa rivarissa, jossa oli myös omat vesimittarit kylmälle ja kuumalle vedelle. Maksettiin vuokranantajalle vesiennakkoa /kk per henkilö, eli 28e kuukaudessa. Luettiin mittarit kun muutettiin sinne, ilmotettiin ne vuokranantajalle ja lähtiessä taas sama.

      Siinä vaiheessa kun takuuvuokra oli puhe palauttaa, soittikin vuokranantaja, että ollaan käytetty vettä yli, eli hän palauttaa vain murto-osan maksetusta takuuvuokrasta. Ihmeteltiin toki, että miten ollaan niin voitu lotrata, mukamas yli 600 eurolla ollaan käytetty vettä alle puolessa vuodessa!

      Otettiin isännöitsijään yhteyttä, todellisuudessa asian laita oli niin, että vuokranantaja jäi meille vielä takuuvuokran lisäksi velkaa, koska ei oltu edes käytetty niin paljon vettä kuin oltiin maksettu, vähän reilu puolet vain siitä mitä oltais saatu käyttää. En tiedä oliko oikeasti inhimillinen virhe vai ajatteliko ettei nuoret tajua jos tuollasen ilmottaa, eikä ne ymmärrä paljonko vettä kulutetaan normaalisti.

      Mekin ollaan aika kovia lotraamaan, joka ilta käydään suihkussa, astianpesukone ja pyykkikone pyörii useamman kerran viikossa. Ja siitäkin huolimatta, ollaan kulutettu vain se jotain tyyliin 20e, ei sitäkään, kuukaudessa.

      Joten voisko kyse olla laskuvirheestä? Todellakaan et ala maksamaan lähes 50e vedestä kuukaudessa!

      • vettä kuluu

        Toinen tarina. Minulla oli vuokralainen, joka maksoi vesiennakon kuukausittain. Tuli tasausmaksu, palautin hänelle kuuluneet 30 euroa. Meni taas vuosi, tuli tasausmaksu ja hänen olisi pitänyt maksaa 180 euroa. Rupesi rettelöimään, ettei vesimaksun noususta ollut ilmoitettu, hän ottaa yhteyttä vuokralaisten keskusliittoon, kuluttaja-asiamieheen ... jne. Voi yksinkertaisuus. Olisiko minun pitänyt ilmoittaa, että poikasi on murrosiäissä ja veden kulutus lisääntyy, yövieraasi käyvät suihkussa, asianpesukone kytketään yleensä kylmävesihannaan (asennutti lämminveteen säästääkseen sähkössä). Sanoin tyypin irti. Takuuvuokrasta pidätin maksamattomat vedet, asunnon loppusiivouksen ja pari oven pieltä. Sai takaisin 2,20.

    • kari901

      Meidän taloyhtiössä menee vesimaksua 10 euroa kuukaudessa/lärvi ja kaksi kertaa vuodessa tulee sitten tasauslasku. Jos maksat vesimaksun lisäksi tuo 400 euroa vuodesta vedestä, niin huh. Meillä kahden hengen talous. Vesimaksujen lisäksi maksetaan noin 280-310 euroa vuodessa vedestä, joten aikapaljon olet vettä kuluttanut, jos tuo summa pitää paikkansa..

    • löpo098

      Tuntuu että edellienen vuokralainen on jättänyt laskunsa maksamatta .. nyt ovat vasta sen huomanneet ja laskuttavat sinua. tai mittari rikki

    • huijariii

      jos asut jossakin joka alkaa/ alkoi RS niin tarkista niiden kirjanpito....
      sama juttu oli usealla vuokralaisella....

    • puolusta

      No onpa tulossa iso lasku. Asumme ok-talosa, siis minä ja mieheni sekä kaksi koiraa. Vesimaksua menee n. 44 ekee/kk. Normaalisti käydään suihkussa päivittäin, sauna kerran viikossa, astianpesukone ainakin kolme kertaa ja pyykkikone lähes päivittäin ym normaalikäyttö. En ymmärrä, kyllä jotain on pielessä tai sinua viilataan linssiin kunnolla. Siis et mitenkään voi kuluttaa noin paljoa yksiksesi.

    • Ihme lasku on joo

      Jos kerran on rivitalo, kysy ja aadi nähtäville kaikkien asuntojen vesilaskut viimevuosilta. Niitä sitten vertaatte asukasmäärään.
      Samoin tuo on hyvä ehdotus, mitä putkipentti ehdottaa, että teet koelaskut samansuuruisiin ämpäreihin ja tarkistat, ettei esim wc-pönttö vuoda.

      Meillä kerrostalossa, laitettiin putkiremontin jälkeen huoneistokohtaiset vesimittarit. Kävi ilmi, että mittarin kyteknnöissä oli sattunut virhe. Eräs perhe sai jatkossa huimia laskuja, eli maksoi samalla naapurinkin lapsiperheen vedenkulutuksen.

      Eli kyseessä on virhe tai vedätys. Kysy myös, voisivatko jatkossa vaikka lukea vesimittarin lukemat 6kk välein.

    • Jotta tämmöisiä tasauslaskuja voi tehdä, täytyy laskuttajalta löytyä myös laskutusperuste: eli lukema viime tasauksessa (vuosi sitten?) ja nyt tasausvaiheessa. Mikä on erotus? Entä kuutiohinta?

      Sain itse syksyllä samanmoisen yllärin, mutta kun peräsin laskelmia mihin lasku perustuu, selvisi että isännöitsijä (joka lukee mittarit ja tekee laskut) oli lukenut mittarin väärin. Lasku tipahti yli neljäsataa :)

      Peräät siis nyt nämä laskutusperusteet, jotka alussa mainitsin. Ei Suomessa voida tehdä laskuja ilman asiallisia perusteita. Niiden täytyy perustua aina johonkin todelliseen tietoon. Sen tiedän, koska se oli osa omaa työtäni ennen. Näissä on olemassa myös inhimillisen virheen mahdollisuus.

    • Asun yksin

      Asun luhtitalossa ja vesiennakko on 23,50€ kuukausittain.Siis vedenkäyttöön vuoden oltava 282€,että vasta vesimittarin luenta ja tasauslaskun kertoo kun onko 282€ rajaa ylittänyt lisämaksua eli sitä maksettavaksi ja jos 282€ alle niin palauttaa rahat ehkä vähän.Viime vuonna tammikuussa maksettavaksi lisälasku 150€..Toivottavasti nyt vähän vähemmälle.Vaihdoin keittiön vesihanaan 40% vedensäästöä ja suihkun 25% virtauksenrajoitin laitettu.Ettei kannata antaa vettää juoksemaan,että laskuttaa lisää pyörimään.Tein aina veden päällä ja pois päältä hetken esimerkiksi shampoota tai saippua laittamassa.Minulla ei ole oma pesukonetta enkä astianpesukonetta.

      • Rajoittimet hanoihin

        Etkö ole huomannut, että hanoissa voi säätää virtausta portaattomasti ts ei ole aina pakko laittaa täysille?

    • Epäuskottava Trollo

      Taas keksitty uskomaton TROLLI..??

      Uskomattoman epäuskottava,= luu kaluttavaksi..

    • Jos sinulla oma vesimittari, niin lue se vaikka joka päivä, niin näet päivittäisen vedenkulutuksesi. Katso kuukauden kulutus ja kerro kahdellatoista ja ko. kuutiomäärä kerro veden hinnalla, niin siinä se on suurinpiirtein oikea vuoden euromäärä.
      Näin yksinkertaista se on.

    • Epäilyttävää

      Asuuko taloudessa sattumalta nuorehko naishenkilö? Onko kylpyhuoneessa hierova suihku?

      • Sehän--------------

        sen ison laskun selvittää,tästähän on kysymmys

      • 1+10
        Sehän-------------- kirjoitti:

        sen ison laskun selvittää,tästähän on kysymmys

        Tää on niin myytti.

    • sattuuhan nuita

      Me vaihdettiin itte vesimittari ku se tuotti samanlaista laskua
      makso 180 € asennettuna.

      Voi olla elementin seinien sisällä vuotoa.
      Meil meni **s:n talosta Pietilänkadulla koko putki halki tai
      petti kun oli Polakit asentaneet.
      Niin, että koko toinen puoli uudesta talosta homentui alle vuodessa.
      Alakerran mummo heräs polviaan myöten vedessä ja sai 70 000 € vesilaskun.
      Käräjillä vasta selvis ,mut ei se korvauksia saanut.

    • O2 100€/kg

      Onneksi olkoon länsimaisuuskiimastasi. Vuoto on yhteiskunnan (?) yläpäässä. Eri alojen johtajat tarvitsevat koko ajan enemmän ja isompaa. Isompia ja kalliimpia autoja, taloja ja kokemuksia. Mutta mistä rahat? Nyt verottajan ja valtion jo luovutettua on tilalle astunut yksityiset piiloverottajat, jotka tekevät kaiken "lain mukaan". Niinpä siis tietenkin maailman puhdasvesivaroiltaan erään suurimman maan kansalaiset tietenkin maksavat järjettömiä tuosta luonnonvarasta. Koska näiden laillistettujen varkaiden kaapattua yhteiskunnan, ei sinulla veronmaksaja/kuluttajana ole enää mitään turvaa tahi sanomista hintoihin saatikka oikeuksiisi. Ei muuta kuin lobotomialeikkaukseen niin ei tarvitse enää turhia ajatella eikä mikään siis enää tee kipeää....

    • mie vaan

      kannattaa olla oma kaivo kuten miula,niin ei tuu vesilaskua

      • Ei kai¨,,,

        Ei kai pora kaivo,sinne menee ne uraanit ja muut nikkelit

    • .............

      Siinäpä se. Aloittajalla ei ole astianpesukonetta. Käsin tiskaaminen kuluttaa enemmän vettä kuin konetiskaus. :P

      • Kuis niin?

        Täh? Kuinka niin, jos käyttää huuhteluastiaa, eikä huuhtele juoksevalla vedellä? Jos astianpesukone käyttää vähemmän vettä niin pistää miettimään, paljonko sitä pesuainemyrkkyä jää astioihin :P

      • Kuis niin? kirjoitti:

        Täh? Kuinka niin, jos käyttää huuhteluastiaa, eikä huuhtele juoksevalla vedellä? Jos astianpesukone käyttää vähemmän vettä niin pistää miettimään, paljonko sitä pesuainemyrkkyä jää astioihin :P

        astianpesukone kuluttaa vettä noin 20 litraa per pesukerta.

      • ...................
        Kuis niin? kirjoitti:

        Täh? Kuinka niin, jos käyttää huuhteluastiaa, eikä huuhtele juoksevalla vedellä? Jos astianpesukone käyttää vähemmän vettä niin pistää miettimään, paljonko sitä pesuainemyrkkyä jää astioihin :P

        Niihin mitään myrkkyä jää. Astianpesukoneeseen mahtuu astioita aika pirusti ja jos saman määrän pesee käsin, niin kyllä vaan vettä kuluu tai sitten joutuu syömään aika paskaisista astioista. :P

    • vesimittari tietää

      asun vuokra asunnossa meillä on vesi maksu 35 euroo/kk kaksi kertaa vuodessa tulee vesi lasku ne ilmestyy syyskuussa ja maaliskuussa joka kerta olen saanut takasin vaik vettä käytän kohtuudella mitä saan takasin se summa on ollut parinsadan euron luokkaa olen asunut tässä asunnossa kuusivuotta eli joka maksaa 44 kk taitaa puhua ihan omiaan taitaa olla feikki

      • Putkimies -86

        Opetelkaa kirjoittamaan ja käyttämään niitä välimerkkejä! Helpottaa vähän tota lukemista, ku tietää millo lause/virke loppuu ja mistä toinen alkaa.
        Anteeksi äidinkielenopettajamaisuuteni! Lupaan jättää sen tähän! :)

    • näin tai näin

      Tarkista kulutus mittarista muutaman päivän välein, niin näet onko laskutukselle perusteita. Ei sinun pidä maksaa edellisen vuokralaisen maksuja.
      Vuoto näkyisi, eli en usko siihen.

    • Yetska

      Kuullostaa aika kohtuulliselta.

      Normaalistihan vesilasku asukasta kohden on 22 eskoa kuussa. Joten, jos sulla on ollut aiemmin 12e ja nyt nousee 44 eskoon, niin eiks tuo ole aika norming? =)

      • eskoton

        Normaalistihan vesilasku asukasta kohden on 22 eskoa kuussa. Joten, jos sulla on ollut aiemmin 12e ja nyt nousee 44 eskoon, niin eiks tuo ole aika norming? =

        Minkä maan rahayksikkö on ESKO

    • Jätä

      se alapään pesu suorittamatta, saat suuret säästöt

      • jaikal.fi

        Kuulin kerran työpaikalla kaahian jutun. Työmaalla kun saa kuulla vaikka sun mitä.
        istuimme porukassa kahvitunnilla taukohuoneessa. Meitä oli ehkä kuusi miestä firman omistaja yhtenä. Eräs kaveri kertoi tuntevansa erään miehen joka oli niin pihi että pas.ka.nsi kaksi kertaa ennen kuin huuhteli pöntön. Kun hän tämän sanoi, yhden työkaverin kahvit lensivät ulos sekä suusta, nenästä että korvista. Kaikki pyrskähtivät nauramaan. Niin että tässä olisi vähän säästövihjettä. Kaki kaksi tai kolme kertaa ja pissi useita kertoja ennen kuin spoolaat pöntön. Säästät joka päivä montakymmentä litraa vettä. Mutta varo että putki ei tukkeudu. Jos joudut kutsumaan putkimiehen, rahallinen säästä voi mennä miinuksen puolelle. Mutta vettä säästät joka tapauksesssa, ja sehän tässä on tärkeintä, eiks juu???

    • jasu12

      Aikoinaan mulle kävi sillain että vuokranantaja laskutti useita satoja markkoja ylimääräistä. Aloin asiaa kyselemää niin vesimittari tarkistettiin ja olin asiassa oikeassa sain palautusta takautuvasti 1800 markaa. Vesimittari näyttö oli: jos laskit 2 litraa kylmää vettä niin mittarin mukaan se oli 2000 litraa. asiassa oli ainoastaa kylmä vesi kyseessä. Vuokranantaja maksoi tarkistuksen ym...kulut..

    • Ylöspäin

      Aina kun menee vuokralle pitää selvittää mitä vesi maksaa,ja onko mittarit laitettu ajan tasalle,Oma vesi mittari on mulla ja seuraan kulutusta.Kunnalla on tapana nostaa vesi maksuja vuosi vuodelta,sillä tavalla saadaan rahaa kuntaan ja tietysti
      verotuloilla.

      • kaikki nousee

        katsos kun se käsitellyn veden toimittaminen sinulle kallistuu pikkasen joka vuosi. Niin se on viimeisen viiden vuoden aikana noussut vuosittain joka taloyhtiössä eli 15€-16-17-18-19-20 ja ensi vuonna 21 €/ hkö/kk . Kustannusvastaavutta kun tavoitellaan, niin asukkaalta pitää periä se minkä se keskimäärin kuluttaa.

      • Suksi suohon
        kaikki nousee kirjoitti:

        katsos kun se käsitellyn veden toimittaminen sinulle kallistuu pikkasen joka vuosi. Niin se on viimeisen viiden vuoden aikana noussut vuosittain joka taloyhtiössä eli 15€-16-17-18-19-20 ja ensi vuonna 21 €/ hkö/kk . Kustannusvastaavutta kun tavoitellaan, niin asukkaalta pitää periä se minkä se keskimäärin kuluttaa.

        paskaa vettä toimitat ja siintä maksaa

    • Talonrakentajat

      Juttele taloa johtavan puheenjohtajan tai isännöitsijän kanssa ei vesilasku noin paljoa voi olla tai maksat koko rivitalon vesimaksut.

      • Valvontaa se puuttui

        Pahimmat rakentajat ovat käräjillä

    • Energiaa ja vettä

      On aika tyhjänpäiväistä jaarittelua. Olisi syytä kysyä vuokranantajalta / isännitsijältä systeemi ja sitten tarkistella. On aika iso tuo 205 l(vrk kulutus. Todennäköistä on että vuodessa tulee tuon verran lisälaskua, Säästeliäällä käytöllä n 75 l/henkilövrk voisi olla tuota 12 € suuruusluokkaa.

    • Vettä!

      Asun yksin saunallinen asunto jossa käy myös muita saunomassa. Maksan vedestä n. 80-90 Euroa per/ 3 kuukautta. Oma mittari.

      Eli kuukaudessa menee n. 20-25 euron edestä vesilaskuun. Vuodessa n. 400 euroa.

    • karkaako mopo

      Mene ja tarkista edellisen vuokralaisen mittari lukema ,mittarissakin saattaa olla vikaa ,minä asun yksin 3h.ja keittö maksan 30.00 euroo kk.se on oikein arvioitu

      • assssssssss

        Sinulla on aivan liian kallis vesimaksu 1 henkilön kuluttamaksi. Et voi kuluttaa noin paljoa vettä. Puolet tuosta pois.

    • EU:sta pitää päästä

      Minulle kävi taas päinvastoin osakkeessani, tosin olen vuodesta suurimman osan mökillä, joka on myös talvilämmin. Taloyhtiölle maksoi 15 ekee per lurtti kuukaudessa vedestä eli 30 ekee/kuukausi ennen sisältäen kylmän ja lämpimän veden. Nyt reilu vuosi sitten, kun tuli vesimittarit, niin kulutuksen mukaan laskutettiin todellisen kulutuksen mukaan 14 ekee meiltä kahdelta. Olen tosi kiitollinen tälle vesmittarille/huusholli. Hyvää Itsenäisyyspäivää vaan kaikille, vaikka meinaavat meitit tappaa tällä EU touhulla.

    • tarkista

      muuta muualle kuukaudeksi , älä käytä vettä tippakaan, ja kas katso tuleeko vesilasku suurena taas?
      pyydä vuokrakulut siitä missä nyt sillä väliin asut ja ISO korvaus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • samipentikä

      Meillä kiinteä vesimaksu 11€/asukas. Muuttaessa kerrottiin että ei ole huoneistokohtaisia mittareita vaan yksi mittari/talo ja yhtiössä neljä taloa. Itselleni kelpaa, astianpesukone ja pyykinpesukone rullaa päivittäin ja kesällä kun valuttaa ½h sadesuihkua ennen nukkumaanmenoa, saa asunnon kätevästi jäähdytettyä. Vettähän täällä maassa riittää.

      • 30+1

        Samipentikkä,
        maksat loput kustannukset joko yhtiövastikeessa tai vuokrassa. Ei ole ilmaista.
        Mikä muuten on sadesuihku?

      • oikeudenmukaisuutta.

        Jos vesimaksu on edelleen 11 €/kk, niin siinä on paha vääristymä. Oikea hinta on tällä havaa n. 21 €/kk osaketalossa, vuokratalossa 30€/kk (kustannusvastaavuus!)
        Nyt 5 hengen perhe hyötyy erotuksen verran eli 10€ x 5=50€/kk = 600€/vuosi, jonka te muut siis maksatte heidän puolestaan. Onneksi olkoon ! Ilkeästi sanottuna näyttää siltä, että olette perustaneet oman sosiaalitoimiston.

    • Luki luki

      On tuossa ilmaa aika paljon,oma mittari (huoneisto kohtainen) paras ja kun vielä opettelee sen mittarin,siinä on 4 pientä alhaalla

      1. numero väli=1dl
      kierros = 1 L

      2. yksi num.väli=1 L
      yksi kierros =10 L

      3. mittari, yksi numero väli=10 L
      yksi kierros =100 Litraa

      4.mittari oikealla tarkoittaa: yksi numero väli =100 litraa
      yksi kierros=1000 L

    • vffss

      Vesilaskusi EI VOI OLLA noin paljon, meillä on 30eur /kk. Meitä on asunnossa 6 ihmistä koira jonka tassut pestään joka ulkoilun jälkeen. Tämän lisäksi saunomme joka toinen ilta, kolme poikaa pelaa lätkää, käy joka päivä suihkussa ainakin kaksi kertaa (aamuin illoin) minä joka tykkään tuolla läträtä. Pyykkiä pestään joka pävä 1-2koneellista ja tiskikone pyörii VÄHINTÄÄN kerran päivässä! Laskusi ei mitenkään voi olla tuota luokkaa!!!

      • yritälöytäätotuus

        Minun mielestä yksi ihminen kuluttaa normaalisesti n.35-40 kuutiota vuodessa kun joudun anopin mittarin aina lukeen nän käyttää kylläkin vaan 28 kuutiota vuodessa kun on meillä paljon saunassa (puulla) lämmitetään.Meitä on kaksi henkeä ja meidän veden kulutus on vuodessa n.160 kuutiota. Pesen kyykkiä 2 kertaa viikossa astianpesu joka päivä kerran joka vie kerraan 18 litraa paljon vähempi kuin käsintiskatessa(huuhteleisin juoksevan veden alla).Viikko siivous vessa vedetään joka kerta n.10 kertaa vuorokaudessa. ja niin edelleen likavedestä ei makseta kaupungille kun on omat likakaivot sen tyhjennys on n.80 € vuosi.Itse ilmotellaan joka vuosi lukemat kun vesilaitos pyytää.Nyt vaihdettiin uusi vesimittari edellinen oli varmaan 20vuotta.Samoin sähkom. uusittu nyt paremmin voi seurata senkin kulutusta koska menee enempi vuodessa.Uskoisin että kyllä sinun sähkölaskussa on virhe.Kokeileppa laita kaikki laitteet kiinni myös tv lepo-sähkö pyöriikö mittarit myös vesimittarin voi tarkistaa onko vuotoja kun on omamittari.

      • KAUHISTUSTA

        Nyt kauhistuttaa nää jutut.
        juuri putosi vesilasku laatikkoon. 390e.
        Rivarikaksio...2 hlöä..äiti/lapsi...
        Lapsi suihkussa kerta viikkoon...äiti joka toinen päivä..
        ei astianpesukonetta...viimeisen 4kk:n aikana kerran saunassa...
        pyykki n. 2krt/viikko..
        toteutunut kulutus näkyy olevan 130m3/vuosi..
        maksan 3x14e vedestä/kk, koska viime vuonnakin oli iso lasku ja tällä tasataan sitä..
        yhteensä siis lasku näkyy olevan n. 900/vuosi, josta ennakot n. 500!!!
        Miltä tää kuulostaa?

      • Huiputettu 2
        KAUHISTUSTA kirjoitti:

        Samalta kuulostaa kun meillä ,meillä itkettin ja maksettin koska jos ei lähde selvittämään itse ei ole talon huoltomiehestäkään apua.Joka kävi paineita tutkimassa vain keittiössä ,missä oli normaali vedenpaine. 12. Suihkussa oli yli 20 näin talo yhtiö voi kusetta asatojen eurojen tasauslaskut itselleen.

    • Vedättävät sinua

      Jos maksu on kuukausimaksu vedestä , on aivan sama kuinka paljon yksittäinen asukas kuluttaa siitä ei ole mahdollista saada ylimääräistä maksua. Se maksaa joka kuukausi sen määrätyn kk-maksun ei ekstroja jos kerran sopimuksessa selvästi lukee veden kuukausimaksu. Tai muuten huijaavat. Anna kun arvaan taloyhtiön omistaa yksityinen!

    • äippä48

      Ei voi pitää paikkaansa sun veden kulutus. Vaadi isännöitsijää/huoltoliikettä tekemään "ämpäritesti". Ja vaadi myös selvittämään sinulle vesimittarilukemat jokaiselta kuukaudelta mikäli mittarit luettu joka kuukausi.
      Aika paljon saat kuluttaa jotta moisista summista puhutaan jos ei koko suku/ystävkaarti luonasi käy peseytymässä:-)

    • eurosta pitää erota

      Laskujen hinnan kohoamisessa on kyse sama asia: eurokriisin aiheuttama taantuma

      Valtio tarvitsee rahaa paljon kattaakseen verotulojen laskemiset ja lisääntyneet eurokriisimenot, jotka ovat jo huomattavan suuret. Pelkät korkokulut näistä Kreikka ym. lisälainoista on miljardeja lisää edellisiin liian suuriksi paisuneisiin velanhoitomaksuihin. Velan lyhennyksistä ei uskalleta edes puhua koska valtio ottaa nykyään kaikki lisämenot uutena lainana.

      Kaiken maksaa veronmaksaja.

    • Laita hanat kiinnin ja meen katoon et jos vesimittari pyörii niin sit on vuotto jossaikin jas sit saa asunnon omistaja akaa selvitään mistä vuotaa ja kuin paljon ei toi normaalia oo mitenkään

    • omat mittarit on in

      Täällä kyllä huomaa ihmiset joilla ei oo todellisuuden tajua veden kuluttamisessa, eli ne henkilöt jotka pummilla vettä käyttää kaikkien piikkiin. OK-talossa asuvana, 5 henkilöä ja koira, oppii kyllä miettimään miten sitä vettä käytetään kun joka ikinen litra maksetaan omasta pussista.

      Talohtiöihin pitäisi joka ikiseen asuntoon saada omat mittarit, jotta se jatkuva löträysilmiö ei jäisi sellaisten ihmisten maksettavaksi jotka oikeesti elävät säästeliäästi. Joku tuolla jo mainitsikin että loppupeleissä se vesi tulee maksettavaksi siellä yhtiövastikkeessa, joka siis sekin nousee vaan vuosi vuodelta.

      Meillä veden kulutus on n. 135 m3 / vuosi. Ap-kone pyörii 1-2 krt/vrk, pyykkikone 1-2 krt/vrk, saunassa käydään 1-2 krt/vko ja suihkussa joka päivä. Sillä erolla kuitenkin ettei suihkussa seisoskella puolta tuntia niinkuin tuntuu olevan monessa paikassa tapana.

      Jokainen käsi sydämelle, voisiko kukakin meistä itse vaikuttaa siihen miten kulutus nousee, ja ennen kaikkea se miten se saataisiin vähenemään. Toisaalta, mulle ihan sama, meillä ei makseta muuta kun omasta käytöstä, niin veden kuin sähkönkin osalta.

      • omat mittarit on in

        Ja vielä mainitakseni se itse asia, aloittajalla on kyllä vesilasku täysin kohtuuton jos kulutus on todella tuo mitä kerroit..

        selvittelehän asiaa..

    • Meitä on moneksi

      Tiedän erään kaverin jota vitutti talon asukkaat ja kostoksi jätti kuumavesihanan auki vuorokaudeksi, ehkä useamminkin. Kyllä vesilaskun hinta nousi kaikilla talon asukkailla ja rutkasti. Että näin.

      • Eli,,,johto päätös

        ei muistanu hanaa

    • sdfhfdhfdsh

      Mr Green antaa sinulle tutustumistarjouksena 5€ ilmaista pelirahaa kun rekisteröidyt! -> http://dy.fi/vwo

    • hannelore

      No toi vedenhinta on ihan pielessä. Oikeempi hinta on 20 e/kk/hlö. Joku käyttää vuokrarivarissa todella paljon vettä. Pitäisi olla vesimittarit, sitä mieltä olen.

    • Sama juttu

      Mul käyny samalla tavalla Vesiennakko öli 15 eroo sitten tasauslasku 600 euroo Asuin myös yksin Tuli hanakasti soitettua niin huoltomies tuli ihmeen nopeasti katottiin Ämpärillä mitari lukema piti paikkaansa Ihan olin ihmeissäni sitten kerran katottiin mittareita sitten tuli homattua ne on etäluettavat alhaalta rupesin muuttamaan yks Asukas tuli kysymään onko vesilaskussa ollu hämärää vahinko kiertämään nykyään kiinteä vesi 15 ekee kuussa kaikkee sattuu

    • Jeepuli

      Minä en peseydy ikinä,ja astioinakin kertakäyttöset,joten säästän valtavan summan.

      • Sama täällä

        minäkin menen kaikkine paskoineen makaamaan,enkä koskaan tiskaa,ostan aina uutta ja puhdasta,mitä sitä suotta eihän ne muutkaan maailman maat !

    • Kalapanda

      Kuluttajavirastoon yhteys.

    • Mökki- kaivo

      VuokraKolhooseista kantsii pyrkiä eroon ja hommata oma Mökki maalta, jossa myös oma kaivo, mieluimmin ns. rengaskaivo.

      Kerrostalokennoissa ymm. kolhooseissa on lopulta kallis asumismuoto.?

      • Vale ministeri

        Näin on ,en suostu maksamaan mitään enää ylimääräistä mitä nyt Suomessa pitää maksaa,vuokralla asujat ovat sitä helppoa riistaa.

    • Huldun halbää

      Ota ruoka juomaksi koti kaljaa,ja pese munat järvessä

    • Se hukkuva otus

      Morjens taas. Täällä joku kirjoitti jostain trolleista, en tiedä kuin trullit ja nekin kaiketi satuolentoja. Tämä minun asiani on kuitenkin täyttä totta ja asiaa on nyt alettu tutkimaan tarkasti.
      Lasku (se 400e) jää odottelemaan siksi aikaa että asiat selviävät.
      Kiitoksia, täällä oli hyviä vinkkejä paljonkin ja niiden ansiosta olen saanut tietoa, joka taas on auttanut selvittämään asiaa isännöitsijän kanssa.
      Selvisi sellainenkin asia että edellisen asukkaan veden kulutus oli myös älyttömän suuri, poikamies, joka harvoin edes oli kotona kun vietti aikansa naisystävänsä luona.
      Tämän perusteella sitten alkoivat uskoman minuakin pikkuhiljaa kun huomasivat että juuri tässä asunnossa on ollut kova vedenkulutus jo ennen minua.
      Kuukausi nyt seurataan mittareita ja täällä ravailee putkimiestä sun muuta, eiköhän tämä tästä selviä ennen pitkää.
      Niihin kommentteihin en ota kantaa sen enempää, joissa väitettiin minun lotraavan suihkussa suunnileen yötä päivää sun muuta potaskaa.
      Minulla on kuitenkin ollut oma talous jo vuosikymmeniä, joten olen suunnilleen tietoinen mitä kulutan.
      Tämä järjestelmä on huono ja siihen pitää saada parannus. On älytöntä että maksetaan pientä summaa kuukausittain ja sitten kerralla paukahtaa tasauslasku. Järkevämpää olisi lukea mittarit useammin ja tarkastaa myös mittarien kunto.
      suositus vesilaitoksen edustajan mukaan on vaihtaa mittarit 10 vuoden välein.
      Ties kuinka paljon ihmiset ovat maksaneet turhaan jos mittareissa on vikaa tai sitten vuoto on sellainen ettei sitä huomaa.
      Eli olkaa tarkkana. Minä ainakin olen tästä eteenpäin.

      • jatkostoori

        Olisi mielenkiintoista, jos kertoisit kuinka asia etennee. Ja mitkä ovat laskutusperusteet alkuperäisessä laskusssa ja mahdollisessa hyvityslaskussa.

    • erkki erimieltä

      Vettä vettä
      No ei helkkarissa. Ennenkuin maksat senttiäkään ota isännöitsijään yhteyttä
      lisälaskusta ja mihinkä taloyhtiön päätökseen ja milloin vesimaksu on nostettu .
      Katso vielä että laskun lähettäjän tili, jolle maksat on taloyhtiön tili ??? vai onko
      se vuokranantajan tili. Vesimaksuja perii vain taloyhtiö. Mikäli isännöitsijä on joku
      taloyhtiön osakkaista vaadi kirjallinen selvitys lisäperinnästä ja päätöksestä
      jolla vesimaksua on päätetty korottaa. Se huoneistokohtainen vesimittari hieman
      arveluttaa. Ennenkaikkea sen lukeminen. Ellei selvyyttä tule yhteys kuluttaja-asiamieheen.

    • ghdfhd

      vaadi rakentamaan huoneistokohtainen mittaus... siten maksat sen mukaan mitä käytät.

    • yrjänhovi

      Ei vuokranantaja voi periä sinulta enempää vesimaksua kuin vuokrasopimuksessa on sovittu. Jos siinä lukee 12 e, ilman mitään lisävarauksia, niin siinä se on. Loput hän joutuu maksamaan omasta pussistaan. Jatkossa sitten se 44 e, jos kustannukset ovat muuttuneet.

      • ennakkovaiei

        Yksi sana ratkaisee: lukeeko sopimuksessa "vesimaksu" vai "vesimaksuENNAKKO". Jos "ennakko", tasauslasku on menettelytapana minusta ok.

    • Dippa dai dappa dii!

      Sunhan tulis saada anteeksi ne maksut, vähän kuin Kreikkakin.

    • asentaja

      vesi maksaa noin 4,5€ /1000 litraa riippuu paikkakunnasta ja se sisältää kylmänveden ja jäteveden .. veden lämmittäminen maksaa toki yhtiölle ja siitä perivät lisä maksun ..ja jos sinulla huoneistokohtainen mittari niin voit seurata sitä ihan itse merkkaamalla lukemat ylös niin saat sen kulutuksen tietää ja jos se tulee taloyhtiön mittarin kautta..huoltomiehelle ilmoitus ja siitä se menee vesilaitokselle se tieto että mittari koeajetaan ..

    • isännöitsijä evp

      Tein mittariin perustuvia vesimaksutasoituksia vuosia.Lasku perustui vuosittain
      kerättyyn mittarilukemaan.Jokainen huoneisto sai lapun josta näki vuosikulutuksen,yhtiökokouksessa sovitun lämpimän ja kylmän veden hinnan.Ennakkomaksu vähennettiin laskussa.Osa sai takaisin osa maksoi.
      Yksinkertaista ja oikeudenmukaista.

      • Oulunkylä

        Moikka. Myös evp. Saitko vuoden sisään kaikki kuolleet, pois muuttaneet ja pesään tulleet laskelmiisi?Hallituksen kokouspäättyi klo 00.03.

    • Veden haaskaaja

      Löytyykö oma mittari niin siitä näet kulutuksen!!

    • etusivulla ollaan...

      Ihmettelin että mitenkäs täällä on yhtäkkiä kymmenniä plussia tai miinuksia joissain viestissä, ja viestien määräkin pompannut yli sada. Kaverihan on pääsyt Suomi24:n etusivulle tämä asian kanssaan, joten siitä äkkinäinen äänestys- ja kommentointitulva.

    • pihi myös

      Jos olet vuokralla niin toiko vuokranantajasi sinulle tämän korotuksen tiedoksi.Jos se perustuu nyt yllättävään suureen kulutukseen niin jotain vikaa on.Pyydä vuokraisäntääsi perustelemaan vesilaskusi suuri korotus.Ihmetelkää sitten yhdessä jos se oli ylläri hänelle itselleenkin.Käyttäkää vesilaitoksen asiantuntija siellä heti.
      Vuokrasopimuksessasi olisi pitänyt olla että 12e on arvio ja tasaus tulee sitten perässä.Kysy asiaa nyt vuokraturvasta se hoitaa vuokralaisen etuja ja neuvoo mitä sinun tulee maksaa ja mitä ei. Toki vesimaksu voi sinulle nousta eriksi kun vuokrasopimuksessa ja sen antaa sinulle tiedoksi vuokranantajasi.Jotain on nyt vialla.

    • diipaa

      jaaha työttömillä on aikaa kirjotella diipadaapaa tänne.

    • hewa

      Jos sinulla on huoneistokohtainen mittari niin se mukaan vedestä maksetaan ja yhtiö- kokouksen määrämä vesimaksu kuutiolta, jos vielä erikseen kylmä ja lämminvesimittarit . Ihmetteln eikö sinua ole pyydetty lukeman mittaria tai joku yhtiön edustaja käynyt sitä lukemassa

    • Lukuvirhe

      Kyllä vesimittarit luetaan yleensä useammin kuin kerran vuodessa, eli ei voi olla sen edellisen vuokralaisen lotrauksia. Ja mittarit luetaan muutenkin aina siinä vaiheessa kun avaimet luovutetaan uudelle vuokralaiselle.
      Olisiko tullut vain lukuvirhe, katoppa ite sen mittarin lukema ja kysy onko sama lukema isännöitsijällä. Kysy samalla koska tätä ennen on luettu mittari ja mikä oli silloin lukema.

      • ekovalo_

        "vesimittarit luetaan yleensä useammin kuin kerran vuodessa, eli ei voi olla sen edellisen vuokralaisen lotrauksia"
        Hyvin harvoin luetaan yhtä kertaa useammin ja sekin asukkaan toimesta yleensä ellei ole niitä etäluettavia. Isännöistsijä nostaa useammista kerroista semmoiset palkkiot ettei kannata.
        Ei halua tuo "laskuun hukkunut" kertoa kuka ilmoitti kulutuksen kun muuten vain vedätelee. Mutta kannattaa aina lukea mittarit ja ilmoittaa lukemat isännöitsijälle kun asettuu taloon - saattaa olla joku luuseri, joka ilmoittanut pienempiä kulutuksia, olla siellä aikaisemmin!

    • ...

      Mukana saattaakin olla edellisen asukkaan mittarilukema. Kun asunnossa on kerran huoneistokohtaiset mittarit, kannattaa katsoa etteivät ne juokse lainkaan kun hanat on kiinni.

      Yksi vaihtoehto on, että vessa jää tai on joskus jäänyt vuotamaan siten, ettei tulppa ole mennyt säiliön sisällä kunnolla kiinni ja näin pieni huomaamaton noro on valunut vaikka kuinka kauan ja säiliöön juossut jatkuvasti uutta vettä. Paskamainen juttu, mutta tämäkin kulutus on sinun maksettava.

      • assssssssss

        Tosiaan, vessa kun lorisee turhaan koko ajan niin tässä menee vettä hukkaan paljon kuukaudessa.

    • huh-

      Jotain hämärää jutussa on, ota selvää mitä. Kohtuuttoman suuri lasku, ei normaalia. En usko että asukas on kuluttanut sen summan edestä, vaan muusta kyse.

    • asssss

      Sinulla on siis huoneistokohtainen mittari. Se pitäisi kyllä olla luettu silloin kun vuokralainen vaihtuu. Sinulle ei kuulu muiden vesimaksut. Miksi yleensäkin on otettu mitään vesimaksua vuokran yhteydessä jos vesimittari on huoneistokohtainen? Sinun olisi kannattanut ottaa vesimittarin lukema talteen kun muutit. Voihan sen lukeman nyt vieläkin katsoa, jos mittari on huoneistossa. Meillä oli rivitaloyksiö kakkosasuntona maalla ja mittari oli kylpyhuoneessa välikaton luukun takana. Kuuma vesi oli merkitty punaisella muovirenkaalla ja kylmä vesi sinisellä.

      Hommaa vaikka joku todistaja mukaan mittarin lukuun. Lue mittari itse vaikka kerran kuun lopussa illalla.
      Eipä sinulle kyllä kuulu maksaa muiden vesiä tai muuten mittarin ohi vuotaneita vesiä. Voisiko vuoto siis olla jo ennen mittaria jossain? Olisiko mahdollisesti taloyhtiöllä jossain myös yhtiökohtainen mittari, jossa on aivan eri kokonaislukema kuin asuntojen mittarit yhteensä. Tällaisista en ole kyllä kuullut.

      • jepjep

        "Voisiko vuoto siis olla jo ennen mittaria jossain? "

        heh,, jos vuoto on ennen mittaria niin ei mittari pyöri..

    • esipää

      Meillä menee vettä 60l / henk / vrk. Vuoden vedet neljän hengen perheeltä pyöreästi 160 euroa.

      • poikkeuksellista !

        Tuo on niin huikea suoritus, että epäilen, että peseydytte englantilaisten malliin niillä pesulapuilla suihkun sijaan. Tai haetaanko WC huuhteluvedet ulkoa rännin alta. Onko puolet suihkun kahvan vesireiistä tukossa tai paine alennettu. Kertoisitko ystävällisesti hyviä säästövinkkejä ?

      • Portaaton säätö
        poikkeuksellista ! kirjoitti:

        Tuo on niin huikea suoritus, että epäilen, että peseydytte englantilaisten malliin niillä pesulapuilla suihkun sijaan. Tai haetaanko WC huuhteluvedet ulkoa rännin alta. Onko puolet suihkun kahvan vesireiistä tukossa tai paine alennettu. Kertoisitko ystävällisesti hyviä säästövinkkejä ?

        Yksinkertaista: ei avata hanaa täysille :-)

    • Huhuuu

      En oo moista vesilaskujuttua kuullu koskaan, jtn... on pielessä.

    • plaaplaa

      Voisiko kyseessä olla luentavirhe? Joko alkulukemassa tai loppulukemassa. Pyydä, että ne tarkistetaan, ota itse lukemat ylös ja seuraa ja seuraa lukemien kehitystä. Eikö edellisellä kulutuksella voisi perustella kulutuksesi suuruutta, jos olet asunut saman yhtiön asunnoissa aiemminkin?

    • Talkkari

      Pistä wc pönttöön paperiarkn sinne takaseinälle ja jos se kastuu heti niin sielt se lasku tulee.

    • vesi on kallista

      Meillä on vesimaksu 19 euroa / kk. Asumme kahdestaan ja on sauna, astianpesukone ja pyykinpesukone. Suihkussa käymme joka ilta ja saunassa 1-3 krt / vko. Pyykkiä pesen 2-3 krt /vko ja astianpesukone pyörii 1-3 krt / vko. Vettä käytetään aika reilusti. Aina kun mittarit luetaan pamahtaa meille mukava lisälasku. On tälläkin hetkellä odottamassa reilu 200 euroa lisämaksua. Ymmärrän tuon meillä kyllä jotenkin kun ajattelee veden käyttöä, mutta keskustelun aloittajalla tuskin laskutus on oikein, tai sitten vesi on tosi kallista....

      • vesi on kallista

        Korjaan vielä sen verran että tarkistin laskusta ja meillä on siis 296 euron lisälasku, siis melkein 300 euroa. Laskutus on noin 6 kk ajalta ja ennakoita ollaan maksettu 114 euroa. Yhteensä siis puolen vuoden aikana menee vettä 400 euron edestä.

      • yug1
        vesi on kallista kirjoitti:

        Korjaan vielä sen verran että tarkistin laskusta ja meillä on siis 296 euron lisälasku, siis melkein 300 euroa. Laskutus on noin 6 kk ajalta ja ennakoita ollaan maksettu 114 euroa. Yhteensä siis puolen vuoden aikana menee vettä 400 euron edestä.

        Kahdelta hengeltä 800 euroa vuodessa on karmea määrä.
        Meillä on kahdella hengellä vuosimaksut n. 250€ ja sillä kastellaan kavimaatakin eikä mitenkään erityisesti säästellä.

    • eryqnjerv

      Kyllä se laskun lähettäjä varmasti perustelee asian kun kysyt.
      Sitten tietenkin seuraav mitä pitää tehdä on katsoa pyöriikö mittari kun kaikki hanat on kiinni.. jos pyörii niin jossakin on vuoto. Yleisin vuotopaikak on vessanpönttö joka laskee kokoajan läpi.. korjaus kuuluu taloyhtiölle. Jatkuvasti vuotava vessanpönttö kulutttaa vettä hurjia määriä vuodessam vaikka vuotoa ei silmin näkisikään.
      MItes hanat?
      Jos vuotoja ei ole , on mittari viallinen tai luettu väärin.
      Lue itse mittarisi heti ja vaikka kuukauden päästä uudelleen.
      1 ihmisen kuukauden kulutus on keskimäärin 3,6 kuutiota , jos menee paljon tämän yli niin jokin on pielessä.
      44€/kk takoittaa vuodessa n. 450 litran vuorokausi kulutusta.

      • ekovalo_

        "44€/kk takoittaa vuodessa n. 450 litran vuorokausi kulutusta"
        KYLLÄ ON HALPAA vettä (3,25/m3) vastaa pelkkää kylmää vettä.
        Meillä 3,53 kylmä 9,5 lämmin. Yleensä lämmintä kuluu noin 1/3 - 1/2 siitä mitä kylmää. Meillä 2 hlö ollut yleensä taloyhtiön pienimpiä kuluksia eli 2012 oli 41 m3/a = 56 l/vrk, hlö. Toisilla kuluu yli 100 litraakin ja niissä taloissa joissa mittareita ei ole keskikututus saattaa olla hyvinkin 120 -150 litraa.

    • sopimuksesta

      Mitä vuokrasopimuksessa on kirjoitettu vesimaksusta. Jos siellä ei ole muuta mainintaa kuin 12 eur/kk, ei siis mittarinluvusta ja tasoituslaskusta, niin vuokralaisen ei tarvitse maksaa muuta kuin tuo 12 eur/kk.

    • pathfinder77

      Tarkista paperilla vessanpytyn seinämät. Jos paperi kastuu niin vesisäiliön venttiili vuotaa. Tiiviste maksaa pari euroa ja usein sen pystyy itsekin vaihtamaan.

    • Vaihtoehtona

      Pikaisesti kaikki vastaukset lukiessani tuli mieleeni vielä sekin että oletko Turun tekopohjaveden käyttäjä. Siellähän hite nousee valtavasti kun muutaman vuoden projekti venyi yli 10 vuodeksi. Eikä vieläkään taida tulla kuin puolet aluksi aiotusta ja muutkin kustannukset karkasivat.

      • Juustina

        Turussa on ensi vuodesta alkaen pelkät perusmaksut lähes 20 euroa kuukaudessa (vesi jätevesi) omakotitaloissa...

      • kaakonkulmalta
        Juustina kirjoitti:

        Turussa on ensi vuodesta alkaen pelkät perusmaksut lähes 20 euroa kuukaudessa (vesi jätevesi) omakotitaloissa...

        Onko siellä vielä vesihuoltopäälikkönä Timo Kulmala, Kotkan lahja Turulle ?

    • jar9

      mun mielestä toi hinta on kyllä täyttä kusetusta.jos tiedät missä mittari on,niin tarkista
      sieltä.

    • vermin lice

      Jos nimesi on Kreikka, soita Käteis-Jykälle. Se antaa kaikki syntisi anteeksi.

    • omassa torpassa menee vettä noin 140 kuutiota vuojessa. 1€/ kuutio.mut itte pitää maksaa senkin veden lämmitys mitä käyttää.

    • vesimies9

      Asun vuokrakerrostalossa. Vuokran yhteydessä maksamme ns. kiinteää vesimaksua, joka tarkistetaan aika ajoin. Talossa tai huoneistoissa ei ole vesimittaria, kyseessä on vanha kerrostalo. Yhtiökokouksessa tuodaan esille talon yhteinen vuosikulutus ja sen mukaan titrataan vesimaksu uusiksi ja käsittääkseni se on kaikille sama.

      Eli vähemmän vettä kuluttava joutuu maksamaan saman kuin paljon kuluttava, kuitenkin henkilöluvun mukaan. Joku aika sitten alakerran ilmoitustaululle tuli ohjeet veden kulutuksen säästövinkeistä ja yhtiökokouksessa esille tuotu veden kulutuspiikki.

    • moemoe857

      No jos käytät vettä niin vähän kuin itse kerrot ni lasku ei voi olla noin suuri mutta jos läträät ni se voi olla hyvinki sen 40€kk vaikee sanoa...

    • veikkaan...

      WC-pönttö vuotaa.

    • vesimies9

      Ja tuon mainitsemani kulutuspiikin jälkeen joka asunnossa kävi joku vesimies tarkistamassa vuotavat vessanpytyt yms. Osalle vaihdettiin kokonaan uusi, jollekin pelkkä korjaussarja.

    • pÖNTTÖ VAIHTOON

      HILJALLEEN VUOTAVA WC ISTUIN YLLÄTTÄÄ MONEN ASUKKAAN ISOLLA VESILASKULLA.VOI VALUA PÄIVITTÄISEN KULUTUKSEN VERRAN VUOROKAUDEN AIKANA.
      HELPPO TESTATA LEVITTÄMÄLLÄ VESSAPAPERIA ISTUIMEN SEINÄMILLE.
      JOS KASTUU ISTUIN KORJAUKSEEN TAI JOS ITSE EI OSAA KANNATTAA OSTAA
      UUSI

    • Vintturikaivo

      Ei nyt sitten alustaja voinut selvästi ilmaista onko hänellä huoneistokohtainen vesimittari, kun ei tiennyt oliko sitä edes luettu vuokralaisen vaihtuessa. Olisiko taas kerran jostain uusavuttomasta kyse ?
      Taloyhtiöt missä on vain pannuhuoneessa yhteinen vesimittari, niin silloinhan tapahtuu paljon sitä, että vähän vettä kuluttavat joutuvat maksamaan kohtuuttoman paljon veden läträäjien ja huumekasvien kostutukseen erikoistuneiden tyyppienkin osalta.
      Uusavuttomat vaan mummon mökkiin asumaan, missä on kunnon vintturikaivo niin saa samalla hyötyliikuntaa.

    • Sosiaalista.Asumista

      Moikka. Luulen, että olet muuttanut asuntoon, jossa ei ole ollut vedenmittausta. Kerrostalosta, jossa kaikki maksavat saman summan. Vuonna -92 laskin, että vesimaksu nuppia kohti on 115 markkaa per/kk. Yhtiössänne on varmaan huomiotu laskelma vuokrassanne. Ei varmaan koske VVO.

    • Nyt alkoi

      Puretaan suurimmat kuppaajat pois,isännöitsijät ja kunnan johtajat, mitä helvettiä niillä tehdään, hallintoa kevennetään

    • jouvaa

      Hei!
      Asun omassa rivitaloasunnossa, jossa on huoneistokohtainen mittari. Mittari sijaitsee vesivaraajan alla. Epäilimme isännöitsijän kanssa, että taloyhtiössä on jossain vuoto kun päämittari pyöri koko ajan. Tarkistimme kaikki huoneistot mutta vikaa ei löytynyt. Vasta kun luin omaa mittariani niin huomasin, että ylipaineventtiili oli rikki ja vuoto meni äänettömästi suoraan viemäriin. Sain kyllä hyvitystä koska kunnalla on tietty mahdollisuus joustaa tällaisessa tapauksessa. Kannatta kuitenkin tarkistaa kaikki vesilaitteet vaikka asunnon omistajan kanssa yhteisesti.
      Jopi

    • siellä on vika.....

      Jos tommoinen ylimääräinen vesilasku on, ni pyydä korjaa vessanpönttö. Siellä se vika on.

    • Äimän käkenä

      Hei oikeesti: EUROJEN sijaan näissä asioissa pitää AINA seurata KULUTUSTA, veden osalta se tarkottaa kulutettuja kuutiomääriä (m3) ja sähkön osalta kilowattituntimääriä (kWh). Laskun loppusumma ei kerro vielä yhtikäs mitään.... OPETELKAA LUKEMAAN NIITÄ MITTAREITA JA LASKUJA, sillon tiedätte kuinka suuria vesimääriä ja sähkömääriä teiltä laskutetaan, tarkistakaa myös yksikköhinta (€/m3 ja snt/kWh)!

      Nämä ei ole mitään rakettitiedettä, vaan ihan peruskoulumatikalla selviää...

      Asuntokohtaiset mittarit on muuten jokaisen itsensä luettavissa siellä huneistoissa, siihen ei tarvitse kutsua paikalle mitään huoltofirmoja, tai muitakaan "asiantuntijoita".

      Onko ihmisten perustietämys oikeasti näin kujalla..?

      • espoonkruunu1

        Espoonkruunun asunnossa yksinasuvana vesilaksu noin viisikymppiä kuussa. Kuulemma ihan normaali lasku Espoonkruunun mukaan ja naapureilla suhteessa samansuuruiset. Veden hinnat ovat korkeammat kuin keskimäärin mutta kulutuslukematkin ovat aika huimat.

        Pesukonetta ei ole, pyykit pesen pesulassa, saunaa ei ole joten wc, tiskaus ja suihku ne pääasialliset vedenkulutukset. Mielestäni käytän vettä kohtuullisesti.

        Sähkölasku on alle puolet vesilaskusta.

      • espoonkruunu2
        espoonkruunu1 kirjoitti:

        Tuohon vielä lisäyksenä että Espoonkruunun mukaan asunnossa on vesimittari josta vedenkulutus katsotaan. Mittarit eivät ole asunnossa, tai ainakaan sellaisessa paikassa johon asukas pääsisi itse sitä katsomaan.

    • vesimittari4

      se pyörii edelleen

      • Vika ilmoitus

        Minulle kävi samalla tavalla , ilmoitin asiasta , vesimittari rikki ,pudottivat hintaa , mut jouduin maksaa vieläkin liikaa , tee valitus .

    • Hienoa kaikki herää!

      Yleensä eka lasku sen kaiken suihkuttelun jälkeen paljastaa sen, että kaikesta joutuu itse maksamaan.

      Enää ei voi suihkutella toisen laskuun. Näin se vaan menee.

      Huomasin kun olen jo pitkään asunut asunnossani. Joku vain luuli että, joku muu maksaa.

      Heräsi kun sai laskun.

    • maan tapa

      Vesi ei maksa mitään... Vesi paineistetetaan korkeuserolla. Nämä vesimaksut ovat huijausta josta pitäisi ilmoittaa kuluttaja-asiamiehelle. Kaiken lisäksi samaista vettä käyttävät yritykset, julkinen sektori ym. vientiteollisuus. Maksat kaiken omasta pussista.

    • ttttttt1

      hinta on kyllä tosi paljon... meillä on nelihenkinen perhe käymme jokapäivä suihkussa joiskus jopa kahdesti.. pyykkikone pyörii ainakin 10 koneellista per vko ja tiskikone pyörii jokapäivä vesilaskut on 40-55 € joskus kesäisin tulee 70€ kun pestään autoja ulkona ja kasteluvesi... lasku tulee 2kk välein

    • Vehiisihihisisisissä

      Aika uskomaton juttu, ettei vaa menis trollin puolelle... Eihän sitä vettä voi sulla kulua mahdottomia, vaikka sulla olis takapihan puolella vesiposti ja kylän pennut vääntäisivät vesipostin löröttämään koko päiväksi (tää muuten tapahtui ihan oikeesti, kun muksut keksi, että sama vesipostin avain käy kaikkiin vesiposteihin ja menivät avaamaan kaikkien vesipostit valumaan), mutta ei siinäkään vettä ihan mahdottomai kulu ja sen KYLLÄ huomaa pihalta. Joten ei muta, kuin kyselemään taloyhtiöltä, jos kyseessä aito ja oikee lasku, etkä hööpöttele täällä.

    • ttkl1

      WC pönttö voi vuotaa jatkuvasti, vaikka ei silmilää eroita tuota! Mutta testata voi vessapaperilla helposti,eli ksotuu heti , jos vuotaa jostain kohdasta vettä.

    • juuhan3

      Sinä saat kun kysyt selvityksen tuosta pieni muotoisesta pikkulaskusta, ei missään taloyhtiössä voida tuollai mätkäistä asukkaalle maksettavaa.. Tai sitten on jossain vuoto joka on vielä mukavanpaa...

    • Osamaksu. . .

      Maksa osissa pois.

    • omat kulut maksettav

      Voihan kyseessä olle virhekkin, mutta yleensä ne laskut on oikein. Jos muuttaa huolettomasta "kaikki maksaa saman verran" kolhoosista asuntoon jossa kulutus oikeasti mitataan, niin laskut voi yllättää. Kulutustottumukset voivat olla karmeita, jos ei ole tottunut maksamaan omia kulutuksiaan.

    • velikaija

      Noh jos sinun vuokrasopimuksessa lukee että 12 euroa/kk on vesimaksu eikä mitään muuta vesimaksuista, niin ei sun silloin tarvitse maksaa tuota 400 euron lisämaksuakaan. Eikä tuo 44 euroa/kk taida olla edes laillista periä tollasta vesimaksua kuukaudessa, varsinkaan kun tolla sun kertomalla kultuksella oikea kulutus taitaa olla jotain 4-8 euroa kuukaudessa. Meinaan veikkaanpa vaan et joku sua ny yrittää kusettaa kyl vuokranantaja olis tossa vaiheessa muokannu vuokrasopimukseen et vesimaksu tulee kulutuksen mukaan, eikä laittanu tollain 44e/kk. EI KANNATA MAKSAA ENNENKUIN ASIA SELVINNY

      • oiuytrdf

        Aika härskiä vaan laittaa lasku, vaikka varmasti tajuaa että jokin ei nyt täsmää. Mittari tai pönttö rikki. Yrittää maksattaa vuokralaisella.

    • tommyn
    • näin meillä

      Laskutus perustuu ARVIOON ja jos käytät liian vähän, asia kyllä korjataan:

      meillä kävi aikanaan näin (omakotitalo):
      me kulutettiin aika vähän vettä - erinäisten seikkojen takia. Napurit kuluttivat lähes tuplasti sen (kävität esim. saunassa melkein joka päivä).

      ...meillä kävi tarkastaja: me ihmeteltiin miksi meillä kului vettä vaikka talo oli ollut tyhjänä (kesällä).
      Silloin tarkastaja epäili kanssa vuotoa (oli nuori kaveri, ei ollut vielä "opettettu"tavoille") . muutama akuukautta myöhemmin oli jo opettu tavoille.. ja tuossa ei sitten enään ollutkaan mitään outoa....(ei siis ole outoa että vettä kuluu vaikka sitä ei lasketa mistään talossa)

      Vesilaitos alkoi tutkia asiaa... (pukki kaalimaan vartijaksi)
      Meillä vaihdettiin ainakin kahdesti uusi mittari ja sitten sitten oltiin vasta tyytyväisä kun kulutus (yllätys) alkoi vastata naapurien kulutusta... vaikka me kulutettiin edeleen samaan tahtiin kun ennenkin vettä.

      Eli mitä tapahtui ??????

    • Köyhälistö

      Nykysuomessa on köyhän mentävä kyykkyyn, joten hae pikvippilaina 50% korolla ja maksa pois.

      Eteenpäin Jyrki- Alexsander- Jyri,- Jan,in , viitoittamaa tieä kohti Kokoomusonnelan paratiisia.?!!

    • sepi1001

      Jos sinulla lukee vuokrasopimuksessa 12e/kk niin se on 12e/kk. Taloyhtiö ottaa omaan piikkiinsä jos se ei pidä mittareistaan huolta tai talonmies ei osaa lukea tai huoltaa niitä. Älä missään tapauksessa mene maksamaan sitä yli neljän sadan laskua. Äkkiä laskettuna sinun pitäisi käyttää joku satakuusikymmentä litraa päivässä. Se on jotain 6-7 litraa tunnissa. Sinua yritetään kusettaa. Sinuna laittaisin lakimiehen asialle tai ainakin soittaisin kuluttaja-asiamiehelle ja tekisin ilmoituksen.

    • Vammakuvamma

      En edes jaksa lukea ketjua! Sanoin vuokrani irti ihan hyvästä paikasta, kun väittivät minun kuluttavan 50 kuutiota kuukaudessa vettä ja kitiseväni turhasta kun vuokraa vaan nostettiin.
      Viisikymmentäkuutiota kuukaudessa huushollissa jossa ei ollut kuin kolmenkymmenen litran lämminvesivaraaja!!!!!!!!!!!
      Kun piti tiskata ja käydä suihkussa, se ei onnistunut!!!!
      Kellarista vammautuneen mieheni kanssa kannettiin saavikaupalla vettä ulos ja kukaan ei korvaansa lopsauttanut. Jätekaivo tulvi loputtomasti.... meidän syy....

      Myöhemmin kyläyhteisön eräs jäsen tunnusti että putkissa oli talon alla iso vuoto!

    • Mike5oo

      Vituks asut siel landel ..muuta kaupunkiin kerrostaloon niin ei maksa kun se 12 ekee /vesikuussa. Tosin Mulla ilmanen mutta asunkin turussa Ja kerrostalossa..revi siitä ..

      • kjhgfdfgh

        Vai ilmainen? Käytä nyt sitä järkeäsi.

    • Puskavaa

      Mikäli vuokrasopimuksessa lukee "Vesilasku 12 €/kk" eikä mainintaa tasauslaskusta, se on se 12 €/kk = 134 €/vuosi.

    • Puskavaa

      Mikäli vuokrasopimuksessa lukee "Vesilasku 12 €/kk" eikä mainintaa tasauslaskusta, se on se 12 €/kk = 134 €/vuosi.

    • Ahneutta

      Kaikessa ahneus ja hinnat nostetaan moninkertaisiksi. Tavoitellaan vain voittoa.
      Miettikää kuinka moninkertaisiksi kaikki hinnat nostetaan ahneuden myötä.

      Mihin rahat käytetään ja kenelle ne menevät. EU-n myötä maailmasta ja se ihmisitä tullut ahne ja vain raha merkitsee jotain. Hinnat nousee moninkertaisiksi.

      Vesilasku tuntuu kohtuuttomalta. Kysy isännöitsijältä mihin hinnannousu perustuu.

      Jos et pysty maksamaan niin helposti lasku laitetaan perintätoimistolle ja kulut ovat moninkertaiset vielä lisänä.

      Nyt on oikein bisneksenä tulleet nämä perintätoimistot ja he ryostävät ihmisiltä kaikkki rahat ja heiltäkin menee veroparatiiseihin nämä voitot.

      On se ihminen olevinaan ovela ja röyhkeä, mutta tätä menoa saadaan Suomikin alasajetttua ja olemme jo hyvää vauhtia ahneuden vuoksi Kreikan tiellä.

    • VesiJavesi

      vIELÄ KERRAN. Vuokrasopimuksessa lukee vesimaksu 12e/kk. Löysin myös tarjouspaperin jolla siis tätä asuntoa minulle tarjottiin vuokralle. Tässä paperissa luki vesimaksu 12e/kk/kulutus...mutta itse vuokrasopimuksessa tätä mainintaa ei ole.
      Kuitenkin selvisi tuon wc-paperitestin kanssa se että pönttö tosiaan vuotaa. Silmällä sitä ei meinannut millään erottaa mutta putkimiehen kansa kun aikamme tihrustimme, kyllä se veden pinta hiukan väreili.
      Tiiviste vaihdettiin ja edelleen seurataan mittarin lukemia, jotka siis ovat huoneistokohtaiset.
      Hämääväähän tässä on nimenomaan se että vuokranmaksukuitissakin lukee selvästi vesimaksu 12e/kk ja kukaan ei asuntoa vuokratessani kertonut että se on ennakko.
      Tuolla oli puhetta siitä astioiden pesustakin käsin. En viitsisi jankuttaa, mutta minulla ei tosiaan tule tuota tiskiä niin paljoa että sitä joka päivä pesisin. Ja silloinkin kun pesen laitan huuhteluveden toiseen altaaseen ja pesuveden toiseen.
      Tuo pesukonejuttu on minulle uusi, se pitää vielä selvittää, onko siellä sitä lappoilmiötä vai ei.
      Vielä näistä mittareista...ne ovat niin vanhat ja kulahtaneet, sijaitsevat sellaisessa paikassa että suihkusta roiskuva vesi on niitä likaannuttanut, ei edes mittarinlukija saanut kunnolla selvää lukemista.
      Mutta kyllä tämä asia tässä selviää, isännöitsijä on ottanut jo aivan toisen asenteen tähän ongelmaan. Aiemminhan jo kerroin että juuri tässä asunnossa on ollut suuret laskut asukkaista riippumatta, eli vika on jossain. Jos se nyt oli tuo wc-pönttö, homma lienee hoidossa. Mutta kuukauden päästä uusi lukemien tarkistus ja pidän itse kirjaa käyttämästäni vedestä.
      P.s. Mulla ei ole virtsavaivoja eikä ripulia...eli en siis juokse kymmeniä kertoja päivässä huussissa..tuolla kun joku jo sitäkin epäili...

      • hall jäsen

        Se että veloitetaan nykyaikana vaan 12€/hlö/kk kertoo jonkinlaisesta osaamattomuudesta, sillä pitäisi laskuttaa n. 22€/kk, jotta todelliset kulut saataisiin katettua eikä tapahtuisi niin mittavaa tasauslaskutusta.
        Pesukoneesta sen verran, että jos poistoletku tekee asennusohjeen mukaisen lenkin ylöspäin, niin mitään lappoilmiötä ei synny. TIetysti jos vesijohdon tai/ja koneen sulkuventtiili vuotaa, niin silloin voi liristä koko ajan, mutta myös kone tulvisi ja sen varmaan jokainen huomaa.
        Kun wc pöntössä on hienoinen vuoto/lirinä, siitä kertyy todella hämmästyttävä määrä kuukaudessa ja vuodessa, joten harmittomaankin vuotoon pitää suhtauitua todella vakavasti, niin ei tule niitä ikäviä yllätyksiä.
        Onko huoneistoon buukattu ylimääräisiä henkilöitä. Joskus näet talon kirjoissa on sellaisia virheitä, että edellinen asukas asuu edelleen uuden kanssa ja laskutus sen mukaan on virheellistä. Mullakin kaveri oli maksanut 1,5 vuotta vesimaksua kahdesta (vanhoilla tiedoilla) vaikka asui yksin.
        Aina siis pitää ihmisen tarkistaa onko mikä tahansa lasku totuutta vastaava sekä määrältään että perusteiltaan.

      • äly hoi

        Jossain joo... Jos mittareista ei saa edes selvää... Olisiko aika uusia...

    • Mike5oo

      hommaa kämppä jossa vesi kuuluu vuokraan...Pölö

    • nwc

      check out:
      noworkcrew.blogspot.com

    • ei paha

      kannattaa juoda pullovettä niin vesilasku ei ole niin paha

    • saahan sitä maksaa :)

    • Ihan normaalia tänä päivänä,kaikki puhuu tuosta asiasta.Muutama aika sitten tekivät vesimittari testauksen ja tulos oli se että täysin oikein ei mennyt litramäärät yhdelläkään mittarilla. Herää kysymys kuka puolueeton tarkastaja ne muka käy esim. vuokrakämpissä tarkastamassa??

    • Mitta täysi

      Meitä kyllä huijattiin puolitoista vuotta ,ennen kuin itse rupesin tutkimaan suihkuveden paine oli yli 20 kun se pitäisi olla 12. Laskutettiin 30 euroa kuussa vuokrassa ja tämä ei riittänyt lisä laskua 600 euroa vuosi. Nyt on tosi pieni paine tuo 12 ,mutta kun laskin tämä 30 euroa 2henkelle riittää suihkunautintoon noin 1-2 min, pese siinä muka sitten kunnolla itsesi . yli 7 euroa on kuuman veden hinta Tampereella yh Asumisoikeus kodin talossa ,kovaa rahastusta puhtauden hinnalla. Nostaisivat tuota 40- 50 euroon kuussa vedestä niin otetaan huomioon vuokratuessa. 2013 taas vesimaksu 30 euroo kuussa eli tuolla hinnalla suihkuttelet vain joka toinen päivä 1-2 min 2 henkeä.

    • oleellisin kysymys..

      Nyt se kaikkein oleellisin kysymys, että mitä vuokrasopimuksessasi lukee ihan sanasta sanaan kun vedestä puhutaan?

    • Ahneus huipussaan

      Nyt on oleellista se että meitä taloyhtiöt kusettavat ylisuurilla vesilaskuilla ,veden hinta on noussut joka vuosi . Kuussa otetaan talon puolesta 15 euro henki tämä ei riitä joka päiväseen puhtauden pitoon kun talo laskuttaa yli 7 euroo kuumalta vedeltä ja yl 3euroo kylmältä. Tasauslasku tulee joka vuosi ja se on liian kova hinta. . Kela ei ota kun tuon 15 euroa hengeltä huomioon vuokratuessa ,joka on liian pieni talon ottamaan hintaan nähden. Talo käärii voitot..Ja suurin kusetus on se jos talo vielä pitää verenpainetta yli 20llä

    • kulutan paljon

      Asun yksin kerrostaloasunnossa.

      Sain tällä viikolla 233 euron vesilaskun. Meille tulee ihan kulutuksen mukaan laskut eli laskulla oli 5 kuukauden vedet. Tekee 46,60 euroa kuukaudessa ja myönnän, että kulutan vettä tosiaan PALJON.

      Ei voi mitään. Vesi ei ole ilmaista. 44 e(kk on paljon, jos on säästeliäs. Itse tiedän tuhlaavani vettä, joten oma 46 eur/kk ei sillä tavallla yllätä minua.

      • kummaaaaaa

        Mihin sä kulutat noin paljon vettä? Meillä menee saman verran 4 hengeltä kuukaudessa. Ja kaikki käy kerran päivään suihkussa/saunassa. Astianpesukone ja pesukone pyörii päivittäin jopa 2-3 kertaa. Normaalit paskomiset ja kusemiset yms....

        Oletko joku hysteerinen suihkumaanikko?

      • Likasta
        kummaaaaaa kirjoitti:

        Mihin sä kulutat noin paljon vettä? Meillä menee saman verran 4 hengeltä kuukaudessa. Ja kaikki käy kerran päivään suihkussa/saunassa. Astianpesukone ja pesukone pyörii päivittäin jopa 2-3 kertaa. Normaalit paskomiset ja kusemiset yms....

        Oletko joku hysteerinen suihkumaanikko?

        Vaikka seisoo päivät suihkussa niin ei tule puhdasta.
        Meillä stadissa 13€/kk vaikka kaikki pesee autotkin pihalla. Jokuhan tossa menee pieleen. Meillä ei ole edes mitenkään kompensoitu vesimaksuja muista maksuista, vaan ne on todellisia.
        Olisi kiva kuulla "kulutan paljon" vastike ja millasessa talossa?

    • Pluffi

      Onko vuokrasopimuksessasi mainittu mahdollisesta veden lisamaksusta. Kannattaa kysysa asiantuntijoilta, mutta itse menisin vuokrasopimuksen kanssa oikeusneuvojalle ja kysyisin, onko tama pakollinen masku.

    • se siitä

      Niin lain mukaan asia käsitellään niin mitä vuokrasopimuksessa asiasta on sanottu.

      Jos siellä puhutaan kiinteästä vesimaksusta, jolla ei mittauksen kanssa ole mitääm tekemistä niin sitten maksetaan se kiinteä maksu. Jos siellä puhutaan mittauksesta tai tasauksesta mittarin mukaan niin sitten maksetaan sen mukaan.

      Vuokranantaja sitten nostelee tulevina vuosina vuokraa sen mukaan jos juuri tätä ei sinulta saa ja vähän päälle. Eli maksat tämän jokatapauksessa jotenkin jossain vaiheessa. Jos et sitten heti muuta pois.

    • psst524132

      Itselläni 1h kk 29M2 ei astianpesukonetta -pyykin ja vesilasku 3kk/200€ ihmettelin korkeaa laskua lämpimänveden kulutus oli 4-5kertaa suurempi, suljin wc:een käsienpesu altaan lämpimänveden sulun käytännössä pesen hampaat ja kasvot kylmällä vedellä niin tämän toimenpiteen jälkeen 3kk/n.50€.....:) Siellä ennen mittausta on pienempi kylmävesiputki laitettu sekoittumaan lämpimään putkeen. Kyllä isännöitsijä on tarkastellut kahteen kertaan aina mittarit heh heh. Toivottavasti apua oli.

    • kallisvesi

      meillä kulutus oulussa kerrostalossa
      kylmä 29 kuutiota
      lämmin 21 kuutiota
      maksaa 442€
      kallista on vesi oulussa.
      34€ kuussa ottaa vuokraisäntä ja mittarit on huoneessa
      ottaako joku välistä
      Vesilaskua ei vaan näy tulevan

      • oma velaton

        "34€ kuussa ottaa vuokraisäntä ja mittarit on huoneessa
        ottaako joku välistä"

        Siis asut vuokraläävässä ja kysyt ottaako joku välistä? Tottakait ottaa välistä, ja kahteen kertaan. Se nyt vaan on tyhmää asua vuokralla.

      • vedenkulutus

        Miltä ajalta tuo kulutus on? Puolen vuoden kulutus? Kukaan ei taida tietää miten ne johdot on rakennusaikaan asennettu? Miten joillakin on tosi pieniä laskuja, sellasia että käytännössä kuluu vessan vetämisessä se määrä. Toisilla suuret laskut vaikka ei mitään suurta kulutusta ja suihku max 2 min, kolme kertaa viikossa. Yleensä lämmintä vettä kuluu kolmannes , kylmää kaksi kolmannesta koko määrästä. Tiedän oulusta erään jonka taloon asennettiin mittarit viime vuonna. Käy suihkussa 3-5 krt/vk, pesee pyykit talopesulassa, astiat käsin. Vesilasku ollut viimeisen puolen vuoden aikana 60e.

    • TTTTTT7

      kato vuokrasopimus, jos siinä mainitaan vesimasu 12e kk. nin se on siinä en ole ikinä kuullut että vesimaksussa ois jotain tasoitusmaksua. joku selvästi kusettaa sua.

    • kauvan

      Jotkin näistä keskusteluista kestää useita vuosia.tämäkin 4 v.

    • Anonyymi

      Ei sun tarvi maksaa enempää kun sopparissa lukee. Pyydä nähdä maksuerittely.

      • Anonyymi

        Sossunelätille vesimaksuennakko outo käsite?

    • Anonyymi

      Mahdoton yhtälö tukee mieleen maksaako omistajat vesiladkyaanM kysymys merkki ei löydy puhelimen tiedoista.
      Yllättävän paljon vettä menee kuitenkin, Google ei saa juosta reitti poliisin silmän väliä.

      • Anonyymi

        Näyttää siltä, että kirkasta nestettä kuluu paljon, mutta se ei ole puhdasta vettä....

    • Anonyymi

      Palola Haapajärvi yksikkö palkinto sijat ei edes tilit pysy niiden jäljiltä kunnossa turvakoodit, Pajarinen ryhmät

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe