Antikristus

Maitreya Raj Patel

Mille palstalle voisin mennä keskustelemaan antikristuksesta ja eksyttäjä-maitreyasta? Minne osastolle aloitus olisi sopivin? Minne voisin mielestänne aloituksen tehdä?

Olen asiasta Huolestunut, mutta keskustelunaloitukset täältä poistetaan ja täällä ei ilmeisesti voi jonkun palstalaisen mielestä keskustella. Maitreya saattaa olla väärä profeetta tai antikristus, ja tiedon olisi hyvä levitä.

Kejtjun poistattaja vie myös Jokaiselta muulta ihmiseltä omin valtuutuksineen mahdollisuuden saada tietää eksyttäjästä.

Mitä me sitten teemme, jos Maitreya joskus puhuu televisiossa ja internetissä koko maailmalle, kuten tietolähteet väittävät tapahtuvan, ja jos silloin tieto ei ole levinnyt kaikille, että kyseessä on eksyttäjä ja väärä profeetta, joka lupailee ja houkuttelee kaikkia valheella?

Olisi myös ollut kiinnostavaa tietää Raamattuun liittyen, sopisiko Maitreya pedon kuvaukseen. Samoin täällä keskustellaan uskovien ylöstempauksesta ennen lopun aikoja, ja olin kiinnostunut keskustelemaan siitä, mitä se voisi tarkoittaa ja miten se tapahtuisi.

Ilmeisesti täällä ihmiset eivät halua keskustella ulkopuolisten kanssa, eivätkä kertoa minulle asioista, joista olen kiinnostunut? Vai?

Jos sain aiempaan viestiini vastauksia, en kerinnyt lukemaan niitä, koska joku poisti vastaavanlaisen viestini kuin tämä on.

Miksi täällä annetaan lähimmäisestä vääriä todistuksia? (Asiallisten viestien valheellinen ilmianto) Miksei täällä kohdella lähimmäistä, niin kuin haluaa itseänsä kohdeltavan?

Eli, mihin siis minun olisi hyvä mennä keskustelemaan?

Missä minun kanssani keskusteltaisiin ja missä minulle vastattaisiin asioihin, joita pohdin?

36

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täytyy sanoa,

      että aivan outo tapaus. Otin selvää tietsikan kautta ja selvisihän se, että
      tuollainen henkilö on olemassa ja tässä saamme nähdä miten Raamatun sana
      käy toteen.

      "Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. 2. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta." 3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" 4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. 5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. 6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. 7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. 8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. 9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. 10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. 11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. 12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. 13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."

      • Maitreya Raj Patel

        maitreya tai joku häneen liittyvistä useista "ylösnousseista mestareista" tulee esiintymään "mestari Jeesuksena" (Master Jesus)...

        Eu kalenterista puuttui kristilliset juhlapyhät, sopisi siihen, että yritetään kääntyä kristittyjä ja kristinuskoa vastaan.

        Esim. Ruotsissa monikulttuurisuuden vuoksi koulujen joulu- ja kevätjuhlista pyritään poistamaan uskonto ja kristillisyys muiden uskontojen takia (huonosti toteutettu monikulttuurisuus = kuin joskus oli Baabelin torni?).

        Kansa nousee kansaa vastaan, tälläkin hetkellä yritetään saada erilaiset ihmiset vihaan keskenään, erilaisen poliittisen tai uskonnollisen taustan omaavat koitetaan saada keskenään vihamielisiksi Suomessakin.

        Maitreyaa koitetaan käyttää siihen, että hän lupaa yhdistää kansat ja lopettaa sodat... eli eksyttää.

    • Maitreya Raj Patel

      Kiitos vastauksesta!

      Netissä on paljon siitä, millaisilla juonilla ihmiset ja maailma yritetään saada seuraamaan tuota, jonka valheellisesti väitetään olevan jokaiselle uskonnolle se "pelastaja", mitä he odottavat..

      Ilmeisesti koko ajan ja ehkä hyvinkin pian yritetään tuoda tämä tyyppi esiin puhumaan ihmisille, jotta saataisiin tietynlaisia muutoksia aikaan maapallolla ja saataisiin ihmiset mukaan siihen.

      Eksyttäjää markkinoidaan ihmisille lupaamalla kaikkea hyvää.

      Ilmeisesti maitreyalla pyritään saamaan aikaan jonkinlainen uusi uskonto, joka on yhdistelmä monista eri uskonnoista, ja johon pyritään saamaan mukaan myös ne jotka eivät tällä hetkellä ole uskovaisia mihinkään.

      Ne jotka eivät usko, pyritään saamaan mukaan sillä, että uuteen uskontoon sekoitetaan idän uskontoja kuten buddhalaisuutta ja siihen sekoitetaan myös new agea, jotka saattavat puhutella monia ihmisiä... Uskonnosta luodaan sellainen tarkoituksellinen kokonaisuus, että se on "helppo ymmärtää" ja omaksua.... "Jokaiselle jotakin".

      Yhdistelmäuskonnolla pyritään saamaan ihmiset mukaan sellaisiin muutoksiin ja asioihin, joita tuon asian eteenpäin ajajat haluavat saada aikaan.

      Maitreyasta puhuva ja järjestön perustanut henkilö on okkultisti, joka seuraa luciferilaisia vääriä opetuksia.

      Siksi tulin tänne, koska netissä on paljon kaikkea siitä, millaisin keinoin maitreyaa tullaan esittelemään yms. Ja monet eivät ole kuulleet siitä.

      Ovatko vapaamuurarit pahaa? Vapaamuurarit liittyvät tähän eksytykseen myös. Täällä aiemmin toin esiin yhden nimen, mutta viesti poistettiin.

      En enää kirjoita tälle palstalle mitään tietoa enkä koosteita asiasta, koska ne poistetaan täältä koko ajan. Yritin tuoda kokonaiskuvaa siitä, millainen tehty suunnitelma on, ja mitä kaikkea siihen kokonaisuuteen liittyy, jotta pystyisimme varomaan sitä suunnitelmaa.

    • Maitreya Raj Patel

      Denverin (USA, Georgia?) lentokentällä on kätketty kuva maitreyasta:
      http://www.tangel-doris.com/2._Maitreya.jpg

      Myös tämä on outoa:

      "EU:n komissiolle on jätetty kirjallinen kysymys komission tuottamasta kalenterista, josta puuttuvat kristilliset juhlat, vaikka siinä on mukana monien muiden uskontojen pyhäpäivät."
      http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=46985:komissiolle-kysymys-kohukalenterista-kristilliset-juhlapyhaet-puuttuvat

      - EU:n parlamenttirakennus ja Baabelin torni vierekkäin, herättää kysymyksiä: http://www.filosofiaelogos.it/images/tower_of_babel_579r_eu_parliament_billedertower-painting-parliament2.jpg

      Haluammeko, että meitä eksytetään?

      • Haluammeko, että meitä eksytetään?Ellei ole Jeesus vapahtaja olet jo eksyksissä.

      • Maitreya Raj Patel
        kuulija1 kirjoitti:

        Haluammeko, että meitä eksytetään?Ellei ole Jeesus vapahtaja olet jo eksyksissä.

        Tarkoitatko, että on eksyksissä jo, jos ei Jeesus ole henkilökohtaisesti vapahtaja? Haluan uskoa niin kuin kristinusko opettaa. Haluan vastustaa pahaa ja väärää. Tosin en tietenkään ole itse täysin synnitön, vaan olen vajavainen. En myöskään osaa Raamattua ulkoa, enkä ymmärrä kaikkia niitä vertauskuvia mitä siellä on. Haluan uskoa, että Jeesus pelastaa meidät. Toivon että paha "saa palkkansa".

        Kun näen painajaisunia, unessa alan usein rukoilemaan Isä meidän -rukousta, jostain syystä.

    • Maitreya Raj Patel :lle
      Raamatun mainitsema antikristus on jo maailmassa.

      Keskustella voi tällä palstaalla,koska se on mainittu muös raamatun lehdillä.
      Raamatun mukaan nousee vääriä krstuksia,he on yksi eksytysten muotoa,he ovat niitä antikristuksen henkilöitä.
      Tällä sivulla vastaavat keillä siihen on armolahjosja vastata,jotka ovat sopusoinnissa raamatun sanan kanssa.

      • Maitreya Raj Patel

        Kiitos vastaamisesta! Toivottavasti moni ihminen huomaa varoa vaaraa, eikä mene mukaan niihin juoniin, mitä julkisesti tullaan esittämään maitreyan avulla.
        Maitreya esiintyy "maailman opettajana" ja henkisenä opettajana, ja hänen väitetään tekevän ihmetekoja yms. Ihmeteot saatetaan toteutta jollakin teknologialla ihmisten toimesta, jotta uskoisimme valheen.

    • Maitreya Raj Patel

      Joku kirjoitti seuraavaa pedon luvusta. Maitreya myös esiintyy olevansa muslimeille ja kaikille uskonnoille se, mitä he odottavat. En ole pystynyt varmistamaan, pitääkö tuo paikkaansa, että myös maitreya-nimestä tulisi pedon luku:

      " 1. Muslimit odottavat lopunajalla ilmaantuvaksi Mahdia jonka rinnalle tulee Jeesus profeetta ja yhdessä he teurastavat vääräuskoiset.

      2.Esim. Ilmestyskirja (luku13) kertoo kuinka lopunajalla ilmaantuu Antikristus, peto joka on myös konkreettinen mies jonka nimen kirjainten lukuarvo (gematriaa) on 666 tai 600606 ja Antikristuksen rinnalle tulee väärä profeetta joka saa tulenkin lankeamaan alas taivaasta.

      3. New Age ihmiset ja esoteerikot ja okkultistit kuten teosofit jne. odottavat Maitreyaa ja hänen rinnalleen ilmaantuvaa Mestari Jeesusta joka tunnetaan myös Sananda nimellä. Maitreya nimestä tulee hebrean ja greikan kielen gematriassa luku 666 tai 600606."

      • Maitreya Raj Patel :lle
        Oletettu tieto.

        Tässä tulkinnassa on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on, että keisari Neron hepreankielinen nimi on todellisuudessa נירון קיסר (Niron Qisr), ja kirjainten summa on 686, ei 666. Tulkinnan toinen ongelma on se, että Ilmestyskirja ajoitetaan perinteisesti 90-luvulle jaa., ja Nero kuoli jo liki 30 vuotta aikaisemmin. Mielekkäämpää olisi pitää petona Titusta, joka hävitti Jerusalemin temppelin ja koko Jerusalemin kaupungin vuonna 70 jaa., tai keisari Vespasianusta jonka kaudella (69–79 jaa.) tämä tapahtui.

        Toinen tapa ajoittaa Ilmestyskirja on katsoa kirjan sisäistä todistusaineistoa. Esimerkiksi Jerusalemin temppeli oli kirjan kirjoitushetkellä pystyssä (Ilm.11:1–2), jolloin kirja on pitänyt kirjoittaa ennen vuotta 70.

        Yksi tulkinta on, että 666 tarkoittaa ihmistä tai ihmiskuntaa itseään, joka asettaa itsensä Jumalan sijaan. Johannes puhui hepreaa, mutta kirjoitti kreikaksi. Niinpä on oletettavaa, että Johannes käytti heprealaista gematriaa. Kun ihmistä tarkoittava kreikan sana "anthropos" (ανθρωπος) translitteroidaan vastaaviksi heprean kielen kirjaimiksi ja lasketaan numeroiksi, tuloksena on 666.

        Tällöin "pedon luku on ihmisen luku" saa luonnollisen selityksen. Jumalan lukuna pidetään numeroa 7, ja 777 symboloi Pyhää kolminaisuutta. Ihmisen luku on tällöin 666 - ruumis, sielu ja henki. Numero 6 (pienin täydellinen luku ja yhtä vähemmän kuin 7) symboloi Kabbalassa yleisesti ihmistä. Myös Jehovan todistajien mukaan 666 symboloi koko ihmiskuntaa, ei jotakuta tiettyä ihmisyksilöä.[3]

      • Maitreya Raj Patel
        kuulija1 kirjoitti:

        Maitreya Raj Patel :lle

        Kiitos informaatiosta!

        Jälleen kerran joku poistatti tämän keskustelun Raamattu-alueelta, mutta hyvä, että edes jossain voi keskustella tästäkin...

      • Maitreya Raj Patel kirjoitti:

        Kiitos informaatiosta!

        Jälleen kerran joku poistatti tämän keskustelun Raamattu-alueelta, mutta hyvä, että edes jossain voi keskustella tästäkin...

        Maitreya Raj Patel :lle
        Niin näyttä olevan on laitettava sitten piilo keskusteluksi,tai sähköpistin kautta mutta siinä on se tettä sen muutin huomaavat ja sotkevat kaiken,kuten paholisella on tapana.
        Ilm 13:18 tutustu etukäteen siitä.

      • siru uhkaa tulla!

      • sitä ei saa ottaa!
        siru uhkaa tulla! kirjoitti:

        Pedonmerkistäkin on varoitettu, että sitä ei saa ottaa. Nyt se on tulossa, se mikrosiru joka istutetaan ihmisen käteen tai otsaan:

        http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/11/yhdysvalloissa-siirrytaan-sirutuksen.html

        Kuten linkistä huomaat, seon totta!

        Nyt kun Obaman hallituksen luoma terveydenhuolto uudistus lakipaketti "ObamaCare" on päässyt etenemään Yhdysvalloissa. Tapahtuu sitten jo vuonna 2013 jotain mikä järkyttää monia.

        Sillä vuoden 23. maaliskuuta 2013 alkaen, jokainen Yhdysvaltojen kansalainen tullaan implantoimaan ihonsisäisellä mikrosirulla ja tämä on ObamaCaren terveydenhuoltouudistuksen mukaan pakollista jokaiselle.

        Kyseinen mikrosiruohjelma löytyy suoraan USA:n kongressin laista H.R. 3200

        Mikrosirutusohjelma ilmoitetaan ObambaCare terveydenhuoltouudistuksessa nimellä chip program, eli suom. sirutusohjelma.

      • sitroen.
        sitä ei saa ottaa! kirjoitti:

        Sirutuksesta on päätetty Suomessakin syyskuussa 2012. Varmaan ensi vuonna alkaa...

      • Aikaa seuraava

        Numero 666 on Brysselin Datapankin avainkodi joka ilmenee jokaisessa tavarassa
        viivakoodina. ensin om maan numero. sitten tulee kansi pitempää viivaa pitempiä kuin muut. se on kuusi. Sitten tulee tehdasluku. Sen jälheen taas kaksi pidempää.
        Toinen kutonen. Sitten tulee tavaraluku jonka jälkeen taas kaksi pidempää viivaa
        joka sulkee datan.
        Samalla systeemillä on sinun henkilölukusi rekisteröity tuohon pankiin. Mikrosirussa
        se on sähkoisesti mutta kuitenkin käyttäen lukua 666 avainkoodina.
        Siru asennetaan otsaan tai käteen. Tämä on Pedon merkki josta raamattu puhuu.
        Ihminen joka ei ota sitä eivoi ostaa eikä myydä koska raha poistuu ja ainoa pankkikortti tulee olemaan tuo mikrosiru joka on asetettu sinun ihollesi.

    • Maitreya Raj Patel

      Maitreyaa ajaa Share-organisaatio, jonka on perustanut okkultisti. Sharen mainoksia ilmeisesti näkyy jo USA:ssa tv-kanavilla. Maitreyankin on tarkoitus esiintyä tv:ssä. Share kertoo, että maitreyan julkitulon vahvistaa kirkas "tähti" taivaalla. Tällaisen kirkkaan valon voi varmaankin luoda jollain teknologialla.

      Share-organisaation mainos kysyy "tunnistaisitko Jeesuksen, buddhan yms. jos Hän saapuisi nyt?" :

      http://www.youtube.com/watch?v=gI4jLuiVRn0

      It Begins!-Commercials for the FALSE Christ or the FALSE Prophet spoken of in Daniel and Revelation are now being shown on CNN.
      Notice his coming will be recognized by a bright star. Sound familiar?
      He is called Maitreya and he can perform signs and wonders-watch out! Do not be deceived.
      Jesus, the REAL Christ, isn't going to need commercials to advertise His return.

      Suomennos: "Se alkaa! Mainoksia VÄÄRÄÄ Kristusta tai VÄÄRÄÄ Profeettaa varten näytetään nyt CNN-kanavalla. Huomatkaa että mainoksen mukaan hänen tulemisensa tunnistaa kirkkaasta tähdestä. Kuulostaako tutulta?
      Häntä kutsutaan maitreyaksi ja hän pystyy tekemään merkkejä ja ihmeitä - varokaa! Älkää tulko petetyiksi/harhaan johdetuiksi.

      Jeesus, todellinen Kristus, ei tule tarvitsemaan tv-mainoksia mainostaakseen Hänen paluutansa."

      Share-organisaatio kertoo, että maitreya tulee tulemaan julki- ja esiintymään jollakin valtakunnallisesti tunnustetulla tv-kanavalla.

      • Susi76

        Mielenkiintoisia näkö kulmia sinulla ehkä olet oikeassa ja kyllä tämä aihe tähän Foorumiin kuuluu.

      • Maitreya Raj Patel
        Susi76 kirjoitti:

        Mielenkiintoisia näkö kulmia sinulla ehkä olet oikeassa ja kyllä tämä aihe tähän Foorumiin kuuluu.

        En haluaisi, että maailmaan tulee tuollaista, ja mietityttää millaisia ne ajat tulevat olemaan ja miten niistä selviää. Haluaisin, että ihmiset saavat olla vapaita. Toisaalta en pelkää kuolemaa paljon, koska uskon että elämä jatkuu sen jälkeen.

        Maitreyasta puhuvan järjestön perustajan mukaan tähän liittyy monenlaisia asioita, kuten Y k. Y k itse ei ole julkisesti sanonut liittyvänsä tähän asiaan.

        Netissä on teksti 100 vuotta kohti maailmanhallitusta, jossa on historiankohtia ja sanottuja asioita vuosien varrella (en osaa sanoa kuinka faktaa on). Siellä väitetään, että maailmanhallitus muodostetaan y k :n alle.

        Samaa väittää Sharen perustaja. Hän myös väittää, että uusi yhdistelmäuskonto olisi "henkinen vastine" poliittiselle Y k:lle, ja uskontoon tulisivat mukaan nekin jotka eivät usko mihinkään. Se olisi myös globaali "ympäristöuskonto", sitä perusteltaisiin sillä että maapallo saataisiin säilymään ja puhdistumaan saasteista yms.

        On väitteitä, että tämä koitettaisiin toteuttaa alueellisten unioiden avulla.

        On myös pelkoa siitä että tämä tulisi olemaan "totalitaristinen järjestelmä", kuin neuvostoliitto, pohjois-Korea tai DDR. Siihen sopisi pedon merkkikin (mikrosiru?). Kuulostaa kyllä hullulta, kuinka olisi muka mahdollista näin suuri operaatio.

        Share kirjoittaa, että moni tulee vastustamaan maitreyaa ja uutta aikaa, eikä usko siihen, koska heidän kuulumisensa "jo entuudestaan" paremmin voivaan ihmisosaan kokisi ravistelua.

        Suomessa poliitikot ovat puhuneet tiettyjä asioita uudesta järjestyksestä poliittisessa mielessä.

    • Maitreya Raj Patel

      "Pedonkuva joka puhuu", maitreya televisiossa ja internetissä?

      Yksi maitreyaksi epäilty, Raj Patel, elää tälläkin hetkellä, hän on syntynyt joskus 1978 tai 1979. Hänellä on jo joukko seuraajia, jotka ovat innostuneita hänen ideoistaan.

      Maitreyan mukana esille tuodaan "henkinen hierarkia", joka koostuu korkealle "valaistuneista" valikoiduista ihmisistä (vapaamuurareita?), joka auttaa opettamaan asioita ihmiskunnalle ja tuomaan tehdyt suunnitelmat esiin.

      • Maitreya Raj Patel

        "Lambert kertoi, että kolmen eri uskonnon juhlia tullaan juhlimaan samanaikaisesti, tämä yhdistelmäjuhla muodostaa Uuden Maailman Järjestyksen Uskonnon ja tulee olemaan henkinen vastine poliittiselle Y. K.:lle.

        Uskontojen yhdistymisen jälkeen tullaan järjestämään poliittisten hallitusten konferenssit, joiden aiheina ovat:

        -planetaarinen hyvänuskon kongressi
        -planetaarinen ihmisresurssi ja aseistariisunta -kongressi
        -planetaarinen ympäristöresurssi ja avaruus -kongressi

        Kun kolme uskonnollista ja kolme poliittistaloudellista konferenssia on järjestetty samanaikaisesti, suuri voimien maailmanlaajuinen yhdistyminen tapahtuu. Tämän jälkeen on mahdollista rakentaa temppeli/kirkko/moskeija Jerusalemiin."

        http://www.pdf.cftresources.com/2009_08-16__The Third Temple Update.pdf

        Y K JA MAAILMANUSKONTO

        Kuulin lähes tästä kaikesta jo vuonna 2008, kun Kauppalehden keskustelupalstan 'Palvelukauppias' sekä 'RobinB' kertoivat Y K:n Lucis Trustin toiminnasta. Lainaan Palvelukauppiaan yhden tekstin tähän seuraavaksi, se kertoo ytimekkäästi Y K:n roolista pääjehuna.

        Älkää ihmetelkö itseänne, jos ette pysty nielaisemaan tätä kaikkea! Minulta meni kaksi vuotta kokonaiskuvan hahmottamiseen ja lähes kaikki viimeiset kirjoitukseni täällä käsittelevät aihetta (suosittelen niihin tutustumaan tarkkaan...)

        Mutta nyt meillä ei välttämättä ole kahta vuotta aikaa opiskella näitä asioita, vaan Kataisen mukaan Uusi Maailmanjärjestys astuisi voimaan 2013, mikä tarkoittaa seuraavaa eduskuntakautta. Toisin sanoen meillä on mahdollisuus äänestää itsemme irti tuosta okkultistisesta kehityksestä! Tuo äänestys on näyttö, maailmalle ja itsellemme.

        "1) Y Kn Meditaatio-huoneen ylläpitäjä on Lucis Trust niminen organisaatio - aiemmin tunnettiin nimellä Lucifer Trust

        2) Meditaatio kategorisoidaan teosofiseen maailmankuvaan - teosofisen liikkeen maailmanlaajuinen symboli on "No religion higher than Truth!

        3) Teosofisen liikkeeen logossa esiintyy Ouroboros niminen käärme

        4) Lucis Trustin kirjoitusten mukaan vapaamuurarit kuuluvat osana maailman laajuiseen henkiseen hierarkiaan (Maitreya pääjehu)

        5) Teosofiset liikkeet, kuten Lucis Trust odottaa maailmanopettajaa Maitreyaa joka; - paljastaa sotien ja luonnonkatastrofien syyt **** - yhdistää uskonnot *** - jakaa maailman resurssit ja ruokavarannot uudelleen (Y Kn ruokaohjelman WFP:n johtaja Josette Sheeran, joka juuri varoitti maailmaa uhkaavasta nälänähdästä - on taustalaan Moonilainen joka toimii tiiviissä yhteydessä Maitreyan puolesta puhujan kanssa...)"

        Tuosta ruoka-avusta kirjoitin juuri Y K:n merirosvot -kirjoituksessani, siitä kuinka se on keino Y K:n avulla saada maailman siemen varastot Monsanton ja GMO:n hallintaan. Y K:n korporatiivisen (monikansallisten yhtiöiden) fasismin alaisuudessa toimii myös aiemmin kertomani URI, 'yhdistyneet uskonnot', josta kirjoitin Jeesus Y K:n palveluksessa. 

        Me emme saa lannistua, vaan meidän tulee tehdä parhaamme, jokaisen: kokonaiskuva on hahmotettava! Meidän korville ja silmille soitetaan seireenien lauluja, jotka houkuttelevat meitä lupauksillaan mukaansa. Kaikella sillä hyvällä, jota jokainen meistä tänne maailmaan toivoo, saadaan massoittain ihmisiä mukaan globaaliin kehitykseen 'jakamaan ja pelastamaan' maailmaa.

        En voi sanoa teille muutakuin: Älkää eksykö!....Te tiedätte nyt sen, mitä on suunniteltu ja missä mennään."

        linkki http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57866-jeesuksen-toinen-tuleminen-viivastyy

    • _eyesopen

      Y K, Lucis Trust, New Age, MAITREYA
      http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2010/03/yk-lucis-trust-new-age-ja.html

      Maitreyan julkitulon julkistava tähti
      share.fi/maitreya/maitreyan-tulon-julkistava-tahti#kuinkatahdenvoinahda

      Maitreya liittyy uuteen maailmanjärjestykseen, Bilderbergiin...
      SHARE-organisaatio (Share.fi) ajaa tätä asiaa ja okkultisti Benjamin Creme on vastaanottanut viestejä tältä Maitreyalta.

      Maitreyan on tarkoitus tuoda uudet taloudelliset ja poliittiset näkemykset maapallolle, jotka ovat jo olemassa, ja jotka ovat suunnitelleet suuria tehneet poliitikot, liikemiehet ja teollisuusmiehet, ja he odottavat vain koska ihmiskunta alkaa vaatia näitä suunnitelmia toteutettavaksi.

      Maitreya auttaa jakamaan maailman luonnonvarat uudelleen ja poistaa nälän. Cremen mukaan perustettava uusi YK:n virasto jakaa maailman resurssit uudelleen.

      On väitteitä että YK:ssa olisi meditaatiohetkiä ja Planetaarinen jaosto.
      (Joskus ollut jokin "First Planetary Celebration", Uuden maailmanuskonnon yhdistelmäjuhla? Kolmen eri uskonnon juhlista muodostettu yhteinen juhla.)
      http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2010/03/yk-lucis-trust-new-age-ja.html

      http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57866-jeesuksen-toinen-tuleminen-viivastyy

      Julkitulon päivänä Cremen mukaan on tv-lähetys jossa Maitreya esiintyy, ja lähetys on sovittu mediaihmisten kanssa. Kaikki kuulevat silloin nämä sanat sisällään telepaattisesti. Maitreya esiintyy myös internetissä.... Sivusto tosissaan väittää näin.

      Maitreyan mukana tulee ihmetekoja, parantavia vesiä, ihmiset parantuvat, tekniikka ja teknologiat kehittyvät, tulemme hyväksymään uskon jälleensyntymään... Maitreya tekee yhteistyötä enkeleiden tai deevojen kanssa, mahdollisesti myös avaruudesta tulevan väen kanssa (sivuston mukaan.) Sharen perustaja Creme jakaa samaa arvomaailmaa luciferilaisten Alice Baileyn ja Helena Blavatskyn kanssa.

      Aasian uskonnoissa ja moonilaisuudessa yms. odotetaan Maitreyaa. Maitreya kuulemma on jokaiselle uskonnolle se mitä he odottavat. Maitreyan kanssa tulee Mestari Jeesus ja muita ylösnousseita mestareita.

      Maitreyan kanssa toimii korkealle valaistunut Henkinen hierarkia (Vapaamuurareita?).

      Maitreyan muita nimiä, joilla häntä odotetaan on Jesus sanada, Sanat kumara, Mahdi...

      On veikattu että Raj Patel voisi olla Maitreya. Tai että Maitreya olisi opiskellut London School of Economicsissa.

      Share-organisaation sivulla on tarinaa ja kuva siitä kuinka Maitreya on nähty ilmestyneen Tahir-aukiolla Egyptin kansannousussa, ja samoin Syyrian sisällissodassa hän on nyt muka ilmestynyt ja parantanut haavoittuneen...

      Sivuston mukaan nyt jouluun saakka on mahdollisuus, että Maitreya saattaisi tehdä ensimmäisen suuremman esiintulon. Ilmeisesti on jo esiintynyt jossain aiemmin. Joku on kirjoittanut, että vain Maitreya voi tuoda rauhan Israeliin.

      On ollut puhetta, että Zeitgeist-liikkeen youtube-videolla on ollut tiettyjen järjestöjen logoja siinä kohdassa missä puhutaan myös henkisistä mentoreista. Video voi olla "Zeitgeist Addendum"

      "Kohdassa 2:28:30 zeitgeist leffassa vilahti nämä järjestö-logot yhteydessä, jossa puhuttiin HENKISTEN MENTORIEN hyodyntämisestä..."

      • _eyesopen

        Maitreya olisi Maailmanopettaja, ja hänen oppejaan opetetaan sivuston mukaan jo mestareiden toimesta suurkaupungeissa USA:ssa, Japanissa, Englannissa Lontoossa. Maitreya puhuu ajatuksista maailman muuttamista varten ja hänellä on joukko seuraajia ja häntä opettajanaan/innoittajanaan pitäviä. Sivuston mukaan Maitryaa tullaan vaatimaan esiintymään, kun tieto hänestä leviää, esiintyminen tapahtuu "tunnustetussa" (suuryhtiö?) mediassa.

        (Share:n mainoksia on jo CNN-kanavalla)

        http://share.fi/maitreya/maitreyan-tulon-julkistava-tahti#kuinkatahdenvoinahda

        http://share.fi/artikkelit/maitreya-uutiset

        http://share.fi/lisatietoa/benjamin-creme

        http://share.fi/uuden-ajan-elama-edessamme-paamaarat-ja-mahdollisuudet

        http://share.fi/maitreya-pelastaa-syyriassa

        www.share.fi/maitreya/maitreyan-prioriteetit

        Kirja: Suuri Lähentyminen – Uutta valoa ja elämää ihmiskunnalle. Benjamin Creme. (Suom. Aino Eckstein, Saku Mättö, Satu Rommi. 304 s. Love & Light 2006) http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-suurilahent.html

        Tavoitteena globaali ympäristöuskonto (luonnonsuojelu, ilmastonmuutos, agenda21), globaali maailmanhallitus, henkilökohtaisen itsemääräämisoikeuden luovuttaminen jotta maailmanhallitus voisi verottaa ihmisiä, keskusjohtoinen ihmisten kontrolli...??

        Denverin (USA, Georgia?) lentokentän kätketty kuva Maitreyasta:
        http://www.tangel-doris.com/2._Maitreya.jpg

        "1950 - 9. helmikuuta USA:n senaatin ulkoasiainalivaliokunta esittelee ponnen 66, joka alkaa sanoilla: "Saavuttaaksemme universaalin rauhan ja oikeudenmukaisuuden, nykyinen YK:n perustuskirja tulee muuttaa todelliseksi maailmanhallinnon perustuslaiksi."

        Senaattori Taylor myöhemmin sanoo, että "meidän täytyy uhrata huomattavasti itsemääräämisoikeuttamme maailmanhallinnolle, jotta se voisi verottaa ihmisiä kustantaakseen itsensä."

        LUE TÄMÄ : http://kaarle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121662-100-vuoden-hinaus

        (Uuden maailman järjestyksen uskonto = henkinen vastine poliittiselle Y . K.:lle ? Henkinen/uskonnollinen hallintatyökalu eliitille?)

        Denverin lentokenttä, “New World Airport”, The Denver International Airport,
        natsimaalauksia lentokentällä tuomiopäivän hevonen -patsas:
        http://vigilantcitizen.com/?p=58

        Tuolla Denverin "New world airport" lentokentällä on kivipaasi/laatta, jossa on vapaamuurarien harppi ja siinä lukee tuo uuden maailman lentokenttä. Kiven alla on jokin aikakapseli, joka avataan joskus vuosien päästä. Lentokentän kiitoradat on hakaristin muotoiset. Kentälle kulkee tyhjiä junanratoja ja kentän alla ilmeisesti sijaitsee jotain (sen ilmastointisaukkoja on moottoritien lähellä). Maalaukset ovat aivan hirveitä.

        Yhdessä maalauksessa ilmeisesti ihaillaan värikästä "kaikkiruokkivaa" ja nälänhädän poistavaa geenimuunneltua? kasvia, yhdessä kuvassa on kuolleena kolme eri uskonnon ja kansan ihmistä. Toisessa kaikki ihmiset kantavat ja luovuttavat aseita pois ja tulee "rauha ja onni". Kuvissa on myös militaarinen hahmo joka miekalla lyö rauhankyyhyä ja naiset ja lapset itkevät. Tässä kuvassa on myös kirjekäärö, jossa on mielenkiintoinen teksti. Sivuston mukaan maalausten tekijä kuoli jotenkin hämärästi kuvien valmistumisen jälkeen (Miksiköhän Stanley Kubrick kuoli?).
        Lentokentän alueella on pelottava hevospatsas, jolla on punaiset silmät.

        "EU:n komissiolle on jätetty kirjallinen kysymys komission tuottamasta kalenterista, josta puuttuvat kristilliset juhlat, vaikka siinä on mukana monien muiden uskontojen pyhäpäivät."
        http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=46985:komissiolle-kysymys-kohukalenterista-kristilliset-juhlapyhaet-puuttuvat

        - EU:n parlamenttirakennus ja Baabelin torni vierekkäin: http://www.filosofiaelogos.it/images/tower_of_babel_579r_eu_parliament_billedertower-painting-parliament2.jpg

        "Harvat ovat tietoisia Georgian osavaltiossa sijaitsevasta kivimonumentista. Miljoonia maksanut suurista kivistä koostuva teos, jonka on pystyttänyt ryhmä tuntemattomia ihmisiä n. 30 vuotta sitten määrittää planeetalle ”uudet säännöt” ja saarnaa siitä, miten ihminen ei saa olla tauti planeetalle. Niissä kirjataan muunmuassa, että planeetan ihmispopulaatio täytyy rajata alle 500 miljoonan."

        Author (Tekijä): R.C. Christian (a pseudonyn, =pseudonyymi, salanimi)

        Sponsors: A small group of Americans who seek the Age of Reason
        (Sponsorit: Pieni ryhmä amerikkalaisia, jotka etsivät "järjen aikaa" tms.")

      • Apua... :o
        _eyesopen kirjoitti:

        Siis millon se siru juttu tulee suomeen? D; Onks se pakko ottaa? Mitä käy jos ei ota sitä?? :( vastatkaa pliis!! :(

      • blu_e
        Apua... :o kirjoitti:

        Siis millon se siru juttu tulee suomeen? D; Onks se pakko ottaa? Mitä käy jos ei ota sitä?? :( vastatkaa pliis!! :(

        Ei se nyt ihan juuri ole tulossa. Ei ole varmaa tuleeko. Jossain oli tuosta usa terveydenhuolto uudistuksesta, että sen osalta siruväite olisi "hoax" ja että se olisi kumottu se väite (hakusanat microchip hoax debunked). Mutta en tiedä. Jokainen voi läheistensä kanssa valmistautua ja pitää yhtä/tukea toisiaan.

        Ei voi vielä tietää onko pakko ottaa, ja miten sitten kävisi. Varuillaan voi olla ja puolustaa toisiaan läheisten kanssa.

      • Keskustelkaa ny
        blu_e kirjoitti:

        pöllöt vaikka oman perseenne kans! Voi että voi olla todellisuudesta irtautuneita kahjoja! Uskontohan on jo kauan sitten diagnosoitu aivoverenkiertohäiriöksi...:D

      • blu_e
        Keskustelkaa ny kirjoitti:

        pöllöt vaikka oman perseenne kans! Voi että voi olla todellisuudesta irtautuneita kahjoja! Uskontohan on jo kauan sitten diagnosoitu aivoverenkiertohäiriöksi...:D

        Sinäkin täällä keskustelet, pöllö? :)

        Täällä ei ole häiriötä, vaan se häiriö on tuolla Share-järjestössä joka höpisee Maitreyasta. Benjamin Creme höpisee Maitreyasta. Y K:lle ja teosofiaan kuuluvalle meditaatiollekaan ei oikein voi mitään.

        Yllä mainitut LÄHTEET ovat siis irtautuneet todellisuudesta. Asia on vain tuotu täällä esiin, kuten lähteissä lukee.

        Uskontoa voi olla kätevä käyttää politiikan välineenä ja ihmisten hallitsemiseen ja ohjaamiseen, käyttäytymiseen vaikuttamiseen, huijaamiseen, harhaanjohtamiseen.

        Siitä kyse.

      • Ensi vuonna
        Apua... :o kirjoitti:

        Siis millon se siru juttu tulee suomeen? D; Onks se pakko ottaa? Mitä käy jos ei ota sitä?? :( vastatkaa pliis!! :(

        Siru tulee 1.6.2013 EU-Suomeen. Se on vapaaehtoinen, ja silloin pelastuu, jos ymmärtää olla ottamatta sitä. Se on pedon merkki (Ilm. 13:11-18).

    • ebo2

      kannattaa keskustella hartaasti ja voimallisesti itsensä kanssa. Se on tärkeää. Usko on voimakas asia , eikä sillä pidä totisesti leikkiä, sehän olisi kuin antaisi tulen rengille, niinkuin tarinassa kerrotaan. Ole aivan huoleton, sulle löytyy maanpäältä paikka , jossa sinut hoidetaan, ole yhteydessä paikalliseen terveydenhuoltokeskukseen, jossa vielä tehdään lobotomioita, se yllättää voimallisuudellaan ja vaikutuksellaan, eikä siinä kaikki, saat lopuksi papukaijamerkin siellä olostasi.

      • blu_e

        Share-järjestö höpisee Maitreyasta. Benjamin Creme höpisee Maitreyasta. Teosofia höpisee omiaan yms...

        Yllä mainitut LÄHTEET/sivut ovat siis irtautuneet todellisuudesta. Asia on tuotu täällä esiin, kuten lähteissä lukee.

        Näköjään sekoitatte em. järjestön ja lähteiden itse esiin tuomat faktat johonkin muuhun.

        Nämä eivät ole mielikuvituksen tuotantoa, vaan noiden sivujen.

    • Minea-75

      .. luulenpa, että antikristus ilmestyy jossakin vähemmän ilmeisessä ja ennakoitavassa hahmossa kuin maitreyan muodossa..
      Tuo pyhien poistaminen kalenterista on melko paljonpuhuvaa.. tänä jouluna selasin melko "uutta" lukion musiikinkirjaa, n. vdelta 2004 etsien joululauluja; löytyi osio `juhlalauluja` jossa oli gaudeamus igiturit ja Nocturnet, mutta.. ei aivan ainoaa joululaulua..?? Ei niin ei. Eihän uskonto-tunnillakaan opeteta enää kuin käytöstapoja.. X(

    • informaa
    • erttkkl

      Bible code'sta löytäneet:Ellen White, on väärä profeetta! Tuo adventismin perustaja, joka uhkailee pedonmerkillä toisia kristittyjä!
      "Älköön teitä kukaan tuomitko minkän ... uudenkuun tai sabatin johdosta!"Uusi Testamentti
      Voi vain kysellä, voiko sitä pelastua väärän profeetan joukoissakin!?

    • Katso-ja

      Lopun ajasta kiinnostuneiden on ottaa huomioon, että islamilaiten Mahdi ja Raamatun antikristus tarkoittaa samaa asiaa.
      ja tietenkin teidän maitranne kuuluu samaan saa-ta-nal-li-seen eksytykseen.

      http://www.tv7.fi/vod/player/11185/

      • älkää-leikkikö

        Sattui väärä osoite, tästä linkistä löytyy oikea peto asia.

        Lopun aika on jo alkanut islamilaiset odottavat vale jeesusta, eli Mahdia, joka on raamatun ilmoittama antikristus ja hän hallitsee vain 7vihan vuotta.

        https://www.youtube.com/watch?v=INI7Dt6tFfQ

    • alfa123om22

      Antikristuksesta kerrotaan selkeästi esim. tessalonikalaiskirjeessä. VT:n puolella apokryfeissä mainitsee mm. Mordokai Hamanista ja itsestään: Me olimme molemmat Lohikäärmeitä. Eli Esterin kirjasta voi lukea mitä Antikristuksilla on myös tapana tehdä. He esim. yllyttävät kansanmurhaan ja väkivaltaan vieraita kultuureja kohtaan.

      Nostradamus mainitsee nimeltä kolme Antikristusta: Napoleon, Hitler ja Bush.
      Voidaan myös päätellä, että Saddam Hussein mainitaan Nostradamuksen toimesta.

      Aika alkaa olla kypsä antikristukselle taas kun kansat ovat sekoittuneet. Myös Jeesusta itseään voidaan pitää eräänlaisena antikristuksena mikäli hän oli vastuussa Jerusalemin tuhosta vuonna 70 jKr. Niin kuin Mordokai niiin myös Jeesus.

      Jeesus ei ole missään meidän ulkopuolellamme, vaikka esim. STEFANOS näki NÄYN että Jeesus olisi taivaassa. Hän on sinun, minun ja kaikkien hänet vastaanottaneiden sydämessä. Voidaan sanoa;Minä olen Kristus tai Kristus asuu minussa.

      Eräät Kristuksen apostoleista ovat kirjoitusten mukaan toimineet myös antikristillisillä tavoilla. Paavia voitaneen pitää eräänä antikristuksena kun hän tahtoo niin paljon maallista valtaa.

      Jos esivalta on kerran aina Jumalasta niin kuin raamattu kertoo. Silloin se on sellaisenaan ilman mitään muutoksia kelvollinen toteuttamaan Jumalan tahdon.
      Kristittyjen ei pitäisi sekaantua politiikkaan, vaan ennemmin rukoilla ja profetoida.

      Itse ole profetoinut, että tulee maailmanlaajuinen kansalaispalkka, koska se on Jumalan tahto ja jokainen esivalta toteuttaa sen, joka on Jumalasta. Tunnen kuitenkin houkutusta itse edistää kansalaispalkka asiaa kun pelkään, että esivalta ei kykene muuten. Tämä epävarmuus ja epäusko ja yrittäminen nopeuttaa profetiaa tekee minustakin eräänlaisen antikristuksen, vaikka Kristus onkin sydämessäni.

      Kristityn ei pitäisi puuttua maailman ja kansojen politiikkaan. Kansalaispalkka on Jumalan tahto ja totutuu ilman muuta hänen aikataulunsa mukaan. Ei sen tulemusta tarvitse yrittää nopeuttaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe