Läheisen kuolemantapaus ja sairausloma

Suru ei ole sairaus, sellaista ei ICD-luokituksesta löydy.

Toki voidaan kirjoittaa palkatonta sairauslomaa.

.................... kirjoitti:

Suru ei ole sairaus, sellaista ei ICD-luokituksesta löydy.

Toki voidaan kirjoittaa palkatonta sairauslomaa.

ICD - luokitusesta löytyysivuavia asioita vaikka F32 masennu mikä meneelääkityksel ja terapialla poikki.
Voi suositella pahoihin juttuihin Cymbaltaa.

Lägärmaister kirjoitti:

ICD - luokitusesta löytyysivuavia asioita vaikka F32 masennu mikä meneelääkityksel ja terapialla poikki.
Voi suositella pahoihin juttuihin Cymbaltaa.

http://search.babylon.com/?s=web&babsrc=NT_ss&rlz=0&q=icd 10 suru reaktio

Ei jummi no siinä kaikille, ketkä eivät ymmärrä arvostaa työntekijöitä. Sinultako se on eniten tässä maailmassa pois, jos ei yhden ihmisen työkuntoutumista voida tukea kuin päivä. Kaikille yrittäjille muuten pieni vink vink. kannattaako firmanne muutenkaan, jos yhden työkyvyttömän sairausloma kaataa taloutenne, koska ei tuota mitään silloin. Oikeesti vituttaa tollaset. Miettikää aloja, joissa kamppaillaan ylityökorvauksista, työntekijä pulasta, pienistä palkoista, rekkakuskien työaikalaista ja sit aikataulutetaan niin, että niitä pitäs rikkoa sitten vielä. Ei mee noissakaan hyvin nykyään. Kaikki on ihan loppuun palaneita. Sit pitää vielä niellä tollaset, no voi voi ku aviomiehesi tai -vaimosi kuoli, en nyt voi muuta sanoa ku pää pystyyn ja hommiin siitä, ku ei oo tarpeeksi ees työvoimaa.

Yritä olla vollottamatta kun lapsesi kuolee koulumatkallaan. Mene töihin kuin mitään ei olisi tapahtunut. ?????

herregud!! kirjoitti:

Yritä olla vollottamatta kun lapsesi kuolee koulumatkallaan. Mene töihin kuin mitään ei olisi tapahtunut. ?????

No toisaalta työ on lääke vie ajatukset edes hetkeksi pois. Niinhän se on ollu ennenkin navettaan lypsylle. Viljan puintiin jne samoin sota aikana. Normaalit rutiinit parasta lääkettä.

Sinulta ilmeisesti ei ole kuollut ketään läheistä ihmistä, kun voit olla noin kyyninen.

Joo minä kypsyttelin, isäni kuoli siihen pystyin varautumaan, lapseni kuolemaan en pystynyt varautumaan, täydellinen sokki, ampui itsensä, äitini kuolema tuli myös puskista ja viimeinen kypsyttely olikin sitten puolisoni äkillinen kuolema sairauskohtaukseen..... löysin kotoa työpäiväni päätteeksi. Kaiken tämän kruunasi anoppini kuolema muutaman kuukauden kuluttua puolisoni kuolemasta. Ja aikaa meni ensinmäisen ja (toistaiseksi) viimeisen välillä 15 vuotta.
Nyt sitten ei olekkaan juuri mitä kypsytellä enää kuin oma kuolemani....toivottavasti lähden ennen kuin loput lapseni.

Ja sairauslomaa saa, ei kuoleman takia vaan äkillisen stressireaktion perusteella ja siltä ajalta maksetaan jopa palkkakin.

herregud!! kirjoitti:

Yritä olla vollottamatta kun lapsesi kuolee koulumatkallaan. Mene töihin kuin mitään ei olisi tapahtunut. ?????

jooopajoo

kohta leski kirjoitti:

Sinulta ilmeisesti ei ole kuollut ketään läheistä ihmistä, kun voit olla noin kyyninen.

Onko kyyninen nykyyän foorumin pääsanavarastoa, kyynisesti haistakaaa jo

Sinulle joka puhut kypsyydestä. Ihmisten tunteiden purkautuminen tietyissä tilanteissa (ei ole epäkypsyyttä) ei välttämättä kuolema, katastrofi, johon on itse joutunut (näkee liikaa pelkoa ja seuraa joukkohysteria). ym pahan liikenneonnettomuuspaikalle joutuminen tms. aiheuttavat koville karjuillekin traumoja, se on ihan erilaista kuin oman perheen kuolema, mutta oman perheen menettäminen on ihmiselle tunnetasolla yhtä paha kuin suuronnettomuus. Oma henkikulta ei ole silloin päällimäisenä, vaan epäoikeudenmukaisuuden tuoma ahdistus ja pelko. Jokainen toivoisi, ettei omat lapset joutuisi kokemaan tuota menettämisen tuskaa, mutta oman lapsen menetys on pahinta mitä minä voin tietää. Surusta pitäisi toki jaloilleen päästä, mutta kaikilta se ei onnistu ainakaan heti ja varsinkaan, jos ei apua saa mistään. Itse en jämähtänyt paikalleen, mutta kyllä ne työt sai jäädä pidemmäksi, perheeni takia. Elossa kuitenkin kaikki muut rakkaimpani vielä ja heistä en halua koskaan irtipäästää en enää. Voimia ja haleja sinulle, jolta on noin paljon viety rakkaitasi viereltä.

Minun onnekseni minun työpaikkalääkärini oli inhimillinen ihminen, olin muistaakseni sairauslomalla kaiken kaikkiaan kolmisen viikkoa lapseni kuolemasta johtuen, kun puolisoni kuoli laitoin s-postia työterveyslääkärille ja kerroin tilanteeni siinä, olin reilun kaksiviikkoa sairauslomalla, jonka jälkeen hän suositti palaamaan töihin, ettei paluusta tulisi liian vaikeaa.

Työterveyshoitajalta en kylläkään saanut sitä ymmärrystä jota oisin kaivannut tilanteessani, jonka vuoksi olinkin suoraan yhteydessä lääkäriin.

Kyppsyttelijä...... kirjoitti:

Minun onnekseni minun työpaikkalääkärini oli inhimillinen ihminen, olin muistaakseni sairauslomalla kaiken kaikkiaan kolmisen viikkoa lapseni kuolemasta johtuen, kun puolisoni kuoli laitoin s-postia työterveyslääkärille ja kerroin tilanteeni siinä, olin reilun kaksiviikkoa sairauslomalla, jonka jälkeen hän suositti palaamaan töihin, ettei paluusta tulisi liian vaikeaa.

Työterveyshoitajalta en kylläkään saanut sitä ymmärrystä jota oisin kaivannut tilanteessani, jonka vuoksi olinkin suoraan yhteydessä lääkäriin.

Lue lisää

Jos kuolemantapauksen jälkeen annetaan pitkiä sairauslomia niin jääkö sitä siihen suruun kiinni?
Eikö tosiaan ole järkevämpää ensi sokin jälkeen palata normaaliin rytmiin?
Jos perustelette että suru ei mene ohi muutamassa päivässä niin tosi on, siihen menee useita vuosia tai vuosikymmeniä.
Pitäisikö tuo aika olla sairauslomalla?

Jotenkin tuntuu että normaali tilnteissa tuo muutama päivä on riittävä sokkivaiheeseen, sen jälkeen lääkäri pitäisi määrätä palaamaan töihin henkilön mielenterveyden takia.

Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia.

Olettako ajatelleet... kirjoitti:

Jos kuolemantapauksen jälkeen annetaan pitkiä sairauslomia niin jääkö sitä siihen suruun kiinni?
Eikö tosiaan ole järkevämpää ensi sokin jälkeen palata normaaliin rytmiin?
Jos perustelette että suru ei mene ohi muutamassa päivässä niin tosi on, siihen menee useita vuosia tai vuosikymmeniä.
Pitäisikö tuo aika olla sairauslomalla?

Jotenkin tuntuu että normaali tilnteissa tuo muutama päivä on riittävä sokkivaiheeseen, sen jälkeen lääkäri pitäisi määrätä palaamaan töihin henkilön mielenterveyden takia.

Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia.

Lue lisää

"Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia."

Johan pomppasi!! Todellakin hyötymis tarkoituksella sitä olen oikein toivonut läheisteni kuolemaa, saadakseni sairauslomaa.
Tähän voiskin sitten lisätä, että harmi kun jos ovat sattuneet kuolemaankin niin, että on ollut vapaapäivä tai työpäivä jo ohi tai mahdollisesti jopa lomalla, on nimittäin jäänyt sekin palkallinen vapaa saamatta, sillä läheisen kuolinpäivähän on nimittäin palkallinen. Niin muistakaahan kaikki läheisenne jatkossa menettävät, että hautajaispäiväkin on sitten palkallista.

Missähän "oletko ajattelleet...." ajatukset on..... tehokkuudessa ja tuloksen teossa varmaankin.

Olettako ajatelleet... kirjoitti:

Jos kuolemantapauksen jälkeen annetaan pitkiä sairauslomia niin jääkö sitä siihen suruun kiinni?
Eikö tosiaan ole järkevämpää ensi sokin jälkeen palata normaaliin rytmiin?
Jos perustelette että suru ei mene ohi muutamassa päivässä niin tosi on, siihen menee useita vuosia tai vuosikymmeniä.
Pitäisikö tuo aika olla sairauslomalla?

Jotenkin tuntuu että normaali tilnteissa tuo muutama päivä on riittävä sokkivaiheeseen, sen jälkeen lääkäri pitäisi määrätä palaamaan töihin henkilön mielenterveyden takia.

Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia.

Lue lisää

no perhana, ei ainakaa seuraavana päivänä ole työkykyinen

Olettako ajatelleet... kirjoitti:

Jos kuolemantapauksen jälkeen annetaan pitkiä sairauslomia niin jääkö sitä siihen suruun kiinni?
Eikö tosiaan ole järkevämpää ensi sokin jälkeen palata normaaliin rytmiin?
Jos perustelette että suru ei mene ohi muutamassa päivässä niin tosi on, siihen menee useita vuosia tai vuosikymmeniä.
Pitäisikö tuo aika olla sairauslomalla?

Jotenkin tuntuu että normaali tilnteissa tuo muutama päivä on riittävä sokkivaiheeseen, sen jälkeen lääkäri pitäisi määrätä palaamaan töihin henkilön mielenterveyden takia.

Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia.

Lue lisää

Itse muutaman menetyksen lyhyen ajan sisään kokenena voin sanoa että se kuka ei sitä menetystä ole itse kokenut niin ei tiedä mistä puhuu.Sitten vasta kun se osuu omalle kohdalle voi itse mietiä asiaa tarkemmin.Mitä läheisemästä ihmisesta on kyse sitä se enemmin koskee.

Olettako ajatelleet... kirjoitti:

Jos kuolemantapauksen jälkeen annetaan pitkiä sairauslomia niin jääkö sitä siihen suruun kiinni?
Eikö tosiaan ole järkevämpää ensi sokin jälkeen palata normaaliin rytmiin?
Jos perustelette että suru ei mene ohi muutamassa päivässä niin tosi on, siihen menee useita vuosia tai vuosikymmeniä.
Pitäisikö tuo aika olla sairauslomalla?

Jotenkin tuntuu että normaali tilnteissa tuo muutama päivä on riittävä sokkivaiheeseen, sen jälkeen lääkäri pitäisi määrätä palaamaan töihin henkilön mielenterveyden takia.

Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia.

Lue lisää

Kai töihin paluu vähän riippuu työn laadusta ja vastuusta...
Kuka haluaisi olla pöllähtäneen ja omissa ajatuksissaan vailla keskittymiskykyä olevan autokuskin tai esim kirurgin vastuulla???

Tulee pian lisää ruumiita!

Olettako ajatelleet... kirjoitti:

Jos kuolemantapauksen jälkeen annetaan pitkiä sairauslomia niin jääkö sitä siihen suruun kiinni?
Eikö tosiaan ole järkevämpää ensi sokin jälkeen palata normaaliin rytmiin?
Jos perustelette että suru ei mene ohi muutamassa päivässä niin tosi on, siihen menee useita vuosia tai vuosikymmeniä.
Pitäisikö tuo aika olla sairauslomalla?

Jotenkin tuntuu että normaali tilnteissa tuo muutama päivä on riittävä sokkivaiheeseen, sen jälkeen lääkäri pitäisi määrätä palaamaan töihin henkilön mielenterveyden takia.

Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia.

Lue lisää

"oletteko ajatelleet" Ensimmäiset päivät tai viikot saattaa ihmisten kannalta olla paras juttu, että töihin menee. Mutta, ihminen käsittää monesti vasta myöhemmin läheisensä kuoleman, jolloin reaktio voi tulla niin voimakkaana, ettet tiedä mitä teet silloin. Mieti, jos olet vaikka raksalla töissä, työturvallisuus?. Joo miehet varmaan pärjää asian kanssa paremmin joidenkin mielestä. Oman perheensä kuolema tai yksikin perheeseen kuuluva, jos kuolee, reagoi monestikin mies yhtä voimakkaasti. Oma isäni sai tiedon lapseni kohtalosta jäi jopa autoon nouseminen muutamaksi päiväksi, kun oli käynyt lapsemme hyvästelemässä, kuvitteli pystyvänsä ajamaan ja palasi töihin vasta 2 viikon kuluttua, teki sen ajan pihatöitä ja käveli pitkiä kävelylenkkejä. Oman mieheni surun katsominen oli sydäntä raastavaa, kun se vahva perheen jäsen olikin alkuvaiheessa lohdutuksia kaipaavin ja huoli omista elossa olevista lapsistaan. Itse jouduin omaa suruani siirtämään, en syytä siitä en ketään perheestäni ja halusin hänen tukenaan tietenkin olla. Meillä on toisemme ja vuorotellen pystyneet lohduttamaan ja antaa käydä omaa surua läpi. Pikkuhiljaa eteenpäin tässä mennään suuren suuren menetyksen kokeneina. Sitten on jo kuolemasta ymmärtävä ja oman sisarrakkautensa tuoma järjettömästi ikävöivä lapsi. Hankalaa on ollut joskus ja on niitä päiviä vieläkin ajoittain, vaikka on jo "aikaakin mennyt".

Että joo kirjoitti:

"Tietenkin jos ajatus on että pitää hyötyä mahdollisimman paljon läheisen kuolemasta ja saada mahdollisimman paljon palkallista lomaa niin se on sitten eri asia."

Johan pomppasi!! Todellakin hyötymis tarkoituksella sitä olen oikein toivonut läheisteni kuolemaa, saadakseni sairauslomaa.
Tähän voiskin sitten lisätä, että harmi kun jos ovat sattuneet kuolemaankin niin, että on ollut vapaapäivä tai työpäivä jo ohi tai mahdollisesti jopa lomalla, on nimittäin jäänyt sekin palkallinen vapaa saamatta, sillä läheisen kuolinpäivähän on nimittäin palkallinen. Niin muistakaahan kaikki läheisenne jatkossa menettävät, että hautajaispäiväkin on sitten palkallista.

Missähän "oletko ajattelleet...." ajatukset on..... tehokkuudessa ja tuloksen teossa varmaankin.

Lue lisää

Hautajaiset maksaa halvimmillaankin yllättävän paljon ja, jos haluaa kunnioittaa rakasta vainajaa, maksaa kenties todella paljon. Hautajaiset, kun on vainajan kunnioituksesta lähtevä. Kaikki suvut ei ole yhtä rikkaita ja köyhemmillä saattaisi olla suuri kynnys mistään lähteä avustusta pyytämään. Tää ei liity työntekoon vaan olen jopa kuullut, täällä köyhät kyykkyyn paikassa, että ystäväni oli itsestään johtumattomista syistä joutunut "sossun" asiakkaaksi, kun karenssikin paukkui päälle läheisen kuoleman jälkeen heti. Sai sossusta hautajais avustusta halvimman arkun mukaan, mut sekin maksoi 200 euroo enemmän, kun mitä sai sossusta siihen rahaa. Jos on kyseessä äitinne, pitäisikö silloin saada tukensa, ilman tunnetta, ettei enää pystytä hautaamaan rakkaitamme. Mihis vainajat sitten. Säkissä ja kohan johonkin kuoppaan vai? Olen niin surullinen tästä maailmanmenosta nykyään, että sekin lisää omaa tuskaa lisää.

Kyppsyttelijä...... kirjoitti:

Minun onnekseni minun työpaikkalääkärini oli inhimillinen ihminen, olin muistaakseni sairauslomalla kaiken kaikkiaan kolmisen viikkoa lapseni kuolemasta johtuen, kun puolisoni kuoli laitoin s-postia työterveyslääkärille ja kerroin tilanteeni siinä, olin reilun kaksiviikkoa sairauslomalla, jonka jälkeen hän suositti palaamaan töihin, ettei paluusta tulisi liian vaikeaa.

Työterveyshoitajalta en kylläkään saanut sitä ymmärrystä jota oisin kaivannut tilanteessani, jonka vuoksi olinkin suoraan yhteydessä lääkäriin.

Lue lisää

Ja siis kolmisen viikkoako vain riitti lapsen kuoltua. Outoa!

en uskaltaisi kirjoitti:

Kai töihin paluu vähän riippuu työn laadusta ja vastuusta...
Kuka haluaisi olla pöllähtäneen ja omissa ajatuksissaan vailla keskittymiskykyä olevan autokuskin tai esim kirurgin vastuulla???

Tulee pian lisää ruumiita!

Lue lisää

Itse vuodeosastoilla ja vanhainkodeilla työskennellyt, koin tärkeänä palata heti töihin, kun kuulin viimeisen isovanhempani kuolleen. Sain kaiken tukeni niin työpaikalta kuin asukkailta, heistäkin kun valtaosa oli vanhoja. Vanhuksia pääsääntöisesti aina hoitavilta hoitajilta tuli, kyllä kysymyksiä, eikö tuo liikaa surua pintaan?Sanoin, että ei voin hetkeksi unohtaa omat isovanhempani ja hoivata asukkaita täällä ja olivathan isovanhempanikin olleet iloisia työstäni. Joillakin, kun se niin pieniin asioihinkin tyytyväinen asennoituminen ja hymy tai silmien ilmeet ovat helpotus muutenkin kaikkiin huoliin ja stressiin. Enhän voinut kuin hymyillä samoin takaisin. Pidän työstäni kovasti. Vanhukset ja lapset ovat herttaisimpia tässä julmassa maailmassa. Tuo vain sopi minulle parhaiten.

Minulla on kuollut pari läheistä jamolemmilla kerroilla halusin jatkaa normaalilla arkirutiinilla se auttoi parhaiten, 3-5pv saikkua riittää . Hautajaisten järjestely, suvun kanssa asioiden selvittely jne vie aikansa, sitten seuraavalla viikolla on hyvä tulla töihin se katkaisee tyhjyyden tunteen ja vie ajatukset muualle edes hetkittäin eli 3 tai 5pv on hyvä Hautajaisten jälkeen suru alkaa tasoittua

Kaikki kuolevat kirjoitti:

Minulla on kuollut pari läheistä jamolemmilla kerroilla halusin jatkaa normaalilla arkirutiinilla se auttoi parhaiten, 3-5pv saikkua riittää . Hautajaisten järjestely, suvun kanssa asioiden selvittely jne vie aikansa, sitten seuraavalla viikolla on hyvä tulla töihin se katkaisee tyhjyyden tunteen ja vie ajatukset muualle edes hetkittäin eli 3 tai 5pv on hyvä Hautajaisten jälkeen suru alkaa tasoittua

Lue lisää

Joo mutta oletkin siis mennyt suoraan järjestettyihin hautajaisiin. Ei riitä vajaa viikko, vai oliko kyseessä vainaja,Ei sillä, että se helppoa olisi, esim. hukkunut tai pidempään kuolleena olleena. Mutta hautajaisiin menee normaalisti kyllä pidempi aika. Entäs, kun yksi ihminen hoitaa hautajaiset, kun näitäkin tilanteita tulee joskus. Et ota realiteetteja huomioon kuin yhdeltä kantilta. Oletko koskaan kysynyt kuinka muut ovat jaksaneet surun, tuolloin? Vai vain käsitellyt omaa surutyötäsi palaamalla nopeasti arkeen. Joillain saattaa olla myös muitakin syitä, miksi ei oikeasti vain ole aikaa työlle noin nopeaan. Ylös, ulos ja lenkille ois hyvä, mutta entäs ne perheen muut jäsenet tai muu suku? Meillä kesti 3 viikkoa, että saimme rakkaamme laskettua hautaan ja sitten siinä 3 viikossa piti keretä kaikki virastot juosta suin muuta. Loppuun meinaa palaa jo siinä.

On hienoa, jos olet kyennyt töihin menemään, eikö tullut ikinä tilanteita, ettet enää jaksa? Työhön tarttuminen pian voi toki auttaa, mutta entäs, jos ei vain ole viisainta suoraan töihin mennä. Mielestäni itseään ja voimiaan täytyy kuunnella ja aloittaa muuten normaali elämä, mutta työssäkäynti saattaa siirtää liikaa surua ja suruhan jossakin vaiheessa tulee kuitenkin eteen etkä välttämättä edes huomaa enää mistä on kyse. Itse jouduin siirtämään surutyötäni, lapsienikin takia ei siinä töihin voinut mennä ja töihin olin valmis paljon myöhemmin. Koska prosessini lähti tosissaan,kun vauvaikäiseni silloin oli jo puolenvuoden ja koin hänen hoitonsa helpottaneen(oli todella helpossa iässä silloin).

On henkilöitä jotka surevat edesmennyttä vuosikausia tai jopa kymmeniä vuosia ja eristäytyvät muista.
Sairausloma on tarkoitettu sairaille, jos sureminen on sairautta niin sitä on hoidettava.
Reseptiin voisi kirjoittaa että 8h muiden ihmisten seuraa päivittäin.

Jos se taasen ei ole sairautta niin sitten virkavapaata ja ei kuin lomailemaan.

Siinäpä se kirjoitti:

On henkilöitä jotka surevat edesmennyttä vuosikausia tai jopa kymmeniä vuosia ja eristäytyvät muista.
Sairausloma on tarkoitettu sairaille, jos sureminen on sairautta niin sitä on hoidettava.
Reseptiin voisi kirjoittaa että 8h muiden ihmisten seuraa päivittäin.

Jos se taasen ei ole sairautta niin sitten virkavapaata ja ei kuin lomailemaan.

Lue lisää

Sairauslomanpiiriin kuuluu myös henkilökohtaiset syyt, mutta miksi näitä aina ei hyväksytä. Eihän ihminen ole työkykyinen, jos henkilökohtaisen syyn takia jää töistä pois. Lastani yrittänyt pelastaa oleva lääkäri, ilmoitti 2 tuntia lapsemme kuoleman jälkeen. Olen jäämässä äkilliselle sairauslomalle ja ohjasi kenen kanssa tästä edespäin voisimme jatkaa ja kyseessä oli lastenlääkäri, hän oli myös tullut tilanteeseen. Hän vain kauhisteli, oli todella nuori lääkäri. En syytä heitäkään. Uskon, että kaikkensa tekivät, mutta shokki oli liian suuri kummallekin jälkikäteen.

Vaimoni kuoleman jälkeen olin muistaakseni viikon kotona ja sen jälkeen aloin osallistua uudellen työhommiin.
Hulluksihan sitä tulee jos on yksin kotona.
Myös harrastuksiin tulee palata mahdollisimman pian.

Niin ja ompa sulla outoja työkavereita jolleivat he antaneet myötätuntoa ollenkaan.

Mitä enemmän ihmiskontakteja sitä enemmän sain kannustustaja tunnetta että minusta välitetään, ei kotona jaksa porukkaa rampata.
Illalla kotona sai sitten rauhoittua, siinä tuli sopivasti rytmi elämään.

Mutta olen aiemminkin kirjoittanut että jotkut haluavat jäädä suruun kiinni, he eivät haluakkaan toipua siitä koskaan.
Yksi toipumisrosessi on palata ihmisten ilmoille.

Siinäpä se kirjoitti:

Vaimoni kuoleman jälkeen olin muistaakseni viikon kotona ja sen jälkeen aloin osallistua uudellen työhommiin.
Hulluksihan sitä tulee jos on yksin kotona.
Myös harrastuksiin tulee palata mahdollisimman pian.

Niin ja ompa sulla outoja työkavereita jolleivat he antaneet myötätuntoa ollenkaan.

Mitä enemmän ihmiskontakteja sitä enemmän sain kannustustaja tunnetta että minusta välitetään, ei kotona jaksa porukkaa rampata.
Illalla kotona sai sitten rauhoittua, siinä tuli sopivasti rytmi elämään.

Mutta olen aiemminkin kirjoittanut että jotkut haluavat jäädä suruun kiinni, he eivät haluakkaan toipua siitä koskaan.
Yksi toipumisrosessi on palata ihmisten ilmoille.

Lue lisää

Meiltä kuoli oma lapsi ja ei siinä mielentilassa olisi kyennyt mihinkään töihin, en minä, eikä mieheni. Minä hoidin pienintä ja vähän isompaa lastani kotona ja keskityin heihin en kyennyt olemaan kuin äiti ja mies lensi ensimmäisen viikon hoitamassa asioita, joita on niin järettömästi. Tiesi, ettei jaksaisi, myöhemmin niitä asiota hoitaa, jolloin syvin suru tulee. Onneksi saimme sairaalan kautta tukihenkilön, joka osasi työnsä hyvin ja neuvoi mitä mihinkin aikaan mennessä pitää toimittaa ja mihinkin. Mieheni olikin töistä poissa puolenvuoden ajan, no itse olin silloin kotona lapsieni kanssa siihen, että nuorin oli 5v, kahden vuoden jälkeen vasta palasin töihin. Teimme nuo ajat paljon lapsiemme kanssa kaikkea lapsille mieleistä. Vuoroteltiin mieheni kanssa ja kävimme ihan yksin itkemässä ja hiljentymässä haudalla, koska halusimme kumpikin myös omaa suruaikaa viettää. Koulun penkille koululaisemme meni viikon kuluttua tapahtumasta, koska olimme sitä mieltä, että lapselle arki on saatava mahdollisimman nopeasti normaaliksi ja hän saa olla siellä ystäviensä kanssa. Hänet otettiin hyvin silloin vastaan ja välillä nukkumaanmennessään olisi halunnut olla jo koulussa. Ilman koulua olisi varmasti ikävöinyt sisartaan liian rankasti.