Talopakettien kosteus ja homeongelmat.

Millä aikavälillä voi odottaa kosteus ongelmia.
Tuleeko kaikista kosteusongelmista homeitiöitä
Saako laista turvaa/apua, jos valmistalossa havaitaan kosteusongelmia tai hometta.
Ilmianna
Jaa

18 Vastausta

Lähtökohtaisesti jotta mikrobiongelma syntyy on jossakin jotain vikaa, mistä johtuen kosteutta pääsee tai tiivistyy rakenteisiin, ja näin syntyy homeongelma. Ei voida eikä pidä yleistää automaattisesti talopaketeissa on ongelmia, niitä on tai on olematta yhtälailla myös pitkästä tms. tehdyissä, jos samat virheet on toteutettu kummalla tahansa talotyypistä. Yleisin, joka yleensä myös rinnastetaan talopaketteihin, on ryömintätilojen kosteusongelmat. Ongelmat ovat kasaantuneet ja kasvaneet sitä mukaa kun ryömintätilojen syvyys suhteessa maan pintaan on kasvanut. Tämä on aiheuttanut sekä vesihöryn vapautumisen määrän kasvun ryömintätilan pohjasta (huom! osaa erottaa kapillaarinen nouse / kapillaarikatko vs. vapautuva vesihöyry), eli määperän kosteudella on lyhyempi reitti haihtua talon alla kuin kulkeutua maan pintaan asti, joten kosteutta tasaantuu haihtumissuuntaan, ja kosteuskuorma lisääntyy. Samanaikaisesti ryömintätilan vieminen maanpinnan alle laskee tilan lämpötilaa, joka vastaavasti aiheuttaa usein suurimman kosteusrasituksen, eli lämpiminä ajanjaksoina etenkin jos ilmankosteus kesällä on korkea, on ryömintätila kuin sademetsä, ja vesi tippuu ylärakenteista. Tämä lämpötilaeroista johtuva kosteusongelma ei tunnu menevän monellekaan järkeen, kun ajatusmaailma on tasolla "kun on lämmin niin ja kesä niin kaikki on kuivaa".
Itse olen rakentanut ja rakennuttanut muutamia kiinteistöjä, ja edellisessä tuli kallis lattiasaneeraus useammalla kymmenellä tuhannella, kun tuli hieman säästettyä väärässä kohtaa, eli huolellisessa perustuksessa, maamassoissa, katkoissa ym.
Nyt nykyiseen (v. 2011) hoidimme kaikki perustusjutut, ryömintätilan eristykset ja maamassat kuntoon kunnolla, ja asensimme tuollaisen ihan kunnollisen adsorptio ryömintätilakuivaimen, joka tuli alunperin Ruotsista tuttavan kautta tutuksi, mutta oli lopulta helposti järjestettävissä Suomesta valtuutetun asennusliikkeen kautta (www.ryomintatilakuivaus.fi). En todella halua tuota mainostaa, mutta on pysynyt ryömintätilan kosteus koko ajan välilä max. 55-65 Rh%, ja kun kaikki maamassahommat on hoidettu jo alunperin kuntoon niin eipä tuo koneen kuivainyksikkö paljoakaan käy, ehkä noin 7-9 Eur / kk, varmaan vaihtelee kohteittain, joten en uskalla muiden puolesta puhua...joka tapauksessa ei kyllä uudelleen ole tuollaiseen aiempaan lattiaremonttiin ja rakenteiden muutoksiin varaa. Emännällä hengitystieoireilut on nyt parempaan päin. joten vaikka elämä välillä potkii, niin nyt on turvallinen ja terve mieli asua ja olla.
Tuo edellä mainitsemani "tyyppivika" kohtaa kuitenkin niin paketteja kuin pitkästä tehtyjä, jos väärässä kohdassa tai väärän tyyppiselle maapohjalle aletaan ryömintätilallista väsäämään.
Tuo nyt tuli itselle mieleen, eikä oma kohtaisia kokemuksia muista "tyyppivioista" tms. ole, aina jotakin itsellekin on tullut vastaan noissa projekteissa, mutta nyt muut lukijat, kertokaahan millaisia muita tyyppiongelmia saattaa tulla vastaan. Tässä itsekin on kiinnostunut aina tietämään lisää, kun kaikkea ei kestä kokeilla kantapäiden kautta!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
"Samanaikaisesti ryömintätilan vieminen maanpinnan alle laskee tilan lämpötilaa, joka vastaavasti aiheuttaa usein suurimman kosteusrasituksen, eli lämpiminä ajanjaksoina etenkin jos ilmankosteus kesällä on korkea, on ryömintätila kuin sademetsä, ja vesi tippuu ylärakenteista. Tämä lämpötilaeroista johtuva kosteusongelma ei tunnu menevän monellekaan järkeen, "

Eli pitäisikö ryömintätilan maan pinta olla samalla tasolla kuin ulkona?
Entä vaikuttaako ryömintätilan korkeus?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
notko. kirjoitti:

Älä rakenna notkoon, tehkää kapillaanrikatko tämän päivän ohjeiden mukaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onko tuo ainoa kosteusongelma paikka?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Nykypäivän rakentajien asenteella ongelmia voi olla missä tahansa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
petetty22 kirjoitti:
Nykypäivän rakentajien asenteella ongelmia voi olla missä tahansa
"Taloni on iloni" puhuu asiaa. Joskus noita ryömintätilojen maapintoja on myös muovitettu., mutta vain sen kuivaimen yhteydessä. Näin se käy vähemmin kun tota maapalloa on yksityisen vähän liian tyristä kuivata. Siihen tulee sellainen hydrostaatti joka säätää oikean kosteuden eikä kuivaimen tarvi aina käydä. Puhaltimen on hyvä antaa käydä kun se putsaa radonit ja hajut pois.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mark Eriks kirjoitti:

Mitens muuten maanvaraisenlaatan eristeinen alapuolella oleva kosteus poistuu vai tuleeko sinne kosteutta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mark Eriks kirjoitti:
"Taloni on iloni" puhuu asiaa. Joskus noita ryömintätilojen maapintoja on myös muovitettu., mutta vain sen kuivaimen yhteydessä. Näin se käy vähemmin kun tota maapalloa on yksityisen vähän liian tyristä kuivata. Siihen tulee sellainen hydrostaatti joka säätää oikean kosteuden eikä kuivaimen tarvi aina käydä. Puhaltimen on hyvä antaa käydä kun se putsaa radonit ja hajut pois.
Muovitusta ei enää tänäpäivänä suositella, eikä hiekkaan alapohjaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos olosuhteet on otolliset niin kyllä sitä hometta voi tulla lyhyessäkin ajassa uuteenkin taloon.

Meillä valmistui talo 2010 ja kesällä 2011 löytyi jo sädesientä. Kyllä laki viime kädessä suojaa, mutta se vaatii taistelua ja oikeusprosessin huonolla tuurilla.
Ilmianna
Jaa
Meille tulossa rossipohja ja talopaketti, sen verran olen kuullut vinkkejä eli osa tosiaan säästää pohjatöissä, eli kaikki mahdolliset mm styroksit ja finnfoamit on jätetty pois. Talo perustettu liian alas, ei kallistuksia talosta pois jne
Ilmianna
Jaa
Kostealla alapohjalla voi tehdä myös businesta. Herkku sienet on maailmalla haluttua tavaraa joten ei muuta kun pienviljelijäksi !
Ilmianna
Jaa
Niinpä, vanhat talot on homeessa ja uudet on homeessa. Ehkä parasta on asua veneen alla tai puistossa.

Mitä talopaketteihin tulee, niin jokainen varmaan määrittää laadun kriteerit itse.
Laki määrittää vähimmäisvaatimukset.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
onkohan tehty mitään tutkimusta, millaisia kosteusvaurioita voi tulla uusiinki taloihin, että mitkä ovat yleisimmät rakennusvirheet?

Kysymys 2. Mikä aiheutti sädesienen vuodessa?

Voit keskittyä vaikka keskeisiin ongelmiin:

http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/kunnossapito_ja_korjaaminen/maanvastaiset_rakenteet/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
pitäiskö lukea alan ammattilaiseksi ennenkuin uskaltaa rakentaa?
Ilmianna
Jaa
Niin mitä muita kohtia uusissa taloissa on joihin voi tulla kosteusvaurio?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Vesisateessa rakennettu tai vesivahingot, jätetään vesiputous liittämättä eli pitkästä rakennettu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vkckgh kirjoitti:
Vesisateessa rakennettu tai vesivahingot, jätetään vesiputous liittämättä eli pitkästä rakennettu.
vesiputket,ei sentään putousta
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Talopakettien kosteus ja homeongelmat.

Millä aikavälillä voi odottaa kosteus ongelmia.
Tuleeko kaikista kosteusongelmista homeitiöitä
Saako laista turvaa/apua, jos valmistalossa havaitaan kosteusongelmia tai hometta.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta