VARO AUTO-OSIX HINAUSTA PIHTIPUDAS

CASH PLEASE

Kerronpaopettavaisen tarinan viime viikon keskiviikolta 27.2.2013 klo 17.40 eteenpäin.

Autossani syttyi palamaan moottorin oranssi vikavalo ja tehot tippuivat 4-tiellä lähellä Vaskikelloa Pyhäjärvellä. Sain ajettua auton Vaskikellon pihalle, sammutin auton ja koetin startata, ei käynnistynyt. Seuraavaksi soitin pikaisesti vakuutusyhtiö Pohjolaan, jonka autovahinkopuoli menisi kiinni klo 18, jonotin yli 10 minuuttia ja kello läheni 18.aa, soitin äkkiä paria minuuttia ennen ja valitsin automaattisesta valikosta jonkun vakuutuslajin, josta vastattaisiin ennen sulkeutumista. Kerroin asiani virkailijalle, joka sanoi, ettei tiennyt autovakuutuksista mitään, mutta hän koettaa tavoittaa sellaisen henkilön, joka tietää, puhelu päättyi ja koetin vielä soitttaa autopuolelle- puhelinpalvelu oli suljettu.
Sitten tämä vakuutusvirkailija eri puolelta soitti ja sanoi, ettei saanut kiinni autopuolen henkilöä ja pyysi, että soitan seuraavana päivänä?! Siis hetkinen, mulla on rikkinäinen auto ja pyydetään soittamaan seuraavana päivänä - ei kuulostanut hyvältä.
Sitten soitin Falckin valtakunnalliseen hinaus numeroon, henkilö sanoi,että heidän lähin hinausauto olisi Iisalmessa, pyysin katsomaan jotain lähempää. Sieltä annettiin pari numeroa, joista soitin sitten tähän Pihtiputaalaiseen hinaamoon AUTO-PURKAAMO AUTO-OSIX. Sieltä sanottiin, että hinaus maksaisi jotain 2,06 snt/km ja lähtömaksu 80 euroa, kysyivät, oli puhetta kaskosta ja mihin hinataan. Sanoin koettaneeni soittaa vakuutusyhtiöön, mutta en saanut minkäänlaista hinaustietoapua hätätilanteessa. Sanoin myös, että autoa ei jätetä sinne tai hinata lähimmälle korjaamolle valvomattomana, sillä autossani oli taulu-tv, kalliit stereot, läppäri, salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvaa arkaluontoista paperia ym tavaraa, kuka vastaisi, jos ne varastettaisiin.

JATKUU:

21

4433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • motorijäbä -78

      Olen kotoisin kuopiosta ja autoni hinattiin jyväskylästä-kuopioon ja sain loistavaa palvelua. Olen useaan kertaan kiittänyt heidän avuliasta toimintaansa ja kertaakaan en ole saanut huonoa palvelua. Suuri kiitos vielä kerran Auto-Osix Oylle! Jatkakaa samaan malliin.

    • sorbetti1

      Taitaa viestin kirjoittaja olla valittaja tyhjätasku :D jolle kelpaa ainoastaan paras :DD

    • saku511

      luultavasti :D

    • joulupökki

      joopa joo

    • suuressa kylässä

      Täällä pihtiputaan juntit keskenään kommentoi, missä se pihtipudas on, se on varmaan niin pikkukylä, ettei sitä ees huomaa ohiajaessa.
      tapahtuuko siellä mitään oikeasti?

    • Pent ti

      Paremmilla automerkeillä on ajateltu näitäkin asioita ja silloin voi soittaa suoraan hätäapunumeroon ja he hoitavat auton korjaamolle. Itse voi suunnistaa vaikka lähimpään hotelliin illalliselle ja kulut korvataan.

    • hiipuva bisnes

      Kuulostaa kunnon kusetukselta. ite oisin sanonu papalle, että saat 500e hinausauton romusta ja kyydin kotiin.

      • bussikuski

        Vaikutat aika tyhmälle no jätetään toi aika pois.
        Yritätkö olla kovis vai


    • joopajoo2

      Hinausvakuutus korvaa hinauksen lähimmälle kuntoonsaavalle korjaamolle huolimatta siitä mitä autossa on matkatavarana, millainen jonotilanne on tai missä asiakas itse asuu. Kaikilla vakuutusyhtiöillä on kyllä hätäpalvelunumerot siihen, kun auto jättää tien päälle. Kannattaisi ottaa asioista selvää, tai edes soittaa siihen asiakaspalvelunumeroon aukioloajan ulkopuolella niin yhdistyisi puhelu vakuutusyhtiön hätäpalveluun josta saisi tietää vakuutustiedot ja ehdot ettei joutuisi tyhmänä maksamaan tonneja hinauksesta.

    • kulkuri

      ettekö te hyvät ihmiset tiedä jos autossa on kasko niin siiheen lähes poikkeuksetta sisältyy hinausvakuutus, eli soitto vaan ja itselle taksi lähimpään hotelliin tai mikäli on perusteltua matkusta sinne minne oli menossa niin helppoa se on, joutavat höpinät ja kyselyt pois, ainostaan taksi kuski saattaa kysyä rahaa muut hoitaa suoralaskutuksella. (sanoisiko että kuuluu hieman niinku yleissivistykseen että tietää ajokkinsa vakuutukset menettelytavat ei siinä vakuutusyhtiön mummuja tarvita)

    • hmmmmmm

      Ihan vaan tiedoksesi, että hinaus maksaa, eikä sitä kukaan tee ilman sopivaa korvausta. Pienikin matka maksaa satoja euroja. Iisalmi ei olisi ollut kaukana, vain 68km ja Pihtipudas 45km. Eli ei suurta eroa, kun taas Ouluun on hulppeat 164 km. Tässä olis ihan hyvä ollut käyttää maalaisjärkeä, niin hinausmaksu olisi ollut alle puolet tai kolmannes toteutuneesta. :D

      Pihtiputaallakin on hotelli, on Iisalmessakin. Jos ihmettelet suurta laskua, niin huomioi että se on hinaajalle 45km 164 km 164 km 45 km = 418 km. Ihanko luulet, että ilmaiseksi tekevät?

      Vakuutusyhtiötä ei voi puolustella. Heidän toimintansa oli ilmeisen surkeaa. Kuitenkin eivät he hinauttaisi autoasi kuin lähimmälle korjaamolle, ei suinkaan Ouluun saakka.

      Sanonpahan vaan, että jos kilometrikorvaus olisi noita senttejä, niin olisit saanut 418km:stä vain 8,61 euron laskun, eli olis menny lähes ilmaiseksi. Kuitenkin jos laskutus on euroissa, 2,06 euroa, niin tuolloin hinta 861,08 e. Eli aika lähellä sitä mitä laskutettiin, eli ei tuossa voi olla mitään epäselvää.

      Ensin luin viestin jotenkin ihmetellen ja sen jälkeen hymyilytti, että tämä olikin aloittajan oma moka ja hän ei sitä edes tajua. Hinaajalle 418 kilsan matkat ja toteutunut laskutus vaikuttavat olevan ihan kohdillaan ja siltä osin kritiikki on mielestäni ihan asiatonta.

    • Korjaaja

      Pysykää kotona jos autonne ei toimi

    • SIIS MINÄ

      VALI,VALI, VALI. ILOISTA UUTTA VUOTTA 2014!

    • Ajelen kalliilla

      Noita kuppasia Sulo Vileenin tyyppisiä piha romuja täynnä olevia yhdistetty hinaamo korjaamo, vältän kuin ruttoa.
      Falckin numero on tallennettu puhelimeen ja sinne aion soittaa.
      Kyllä se on niin, että monikansalliset jyllää näilläkin markkinoilla, tuollaiset epämääriäiset takahikiän viritykset ei tiedä kuin ikävyyksiä.

    • KYLÄPOLLIISII

      Kerro hyvä valittaja rouva,kuinka kuluttaja-asiamies valituksellesi kävi.Olis hyvä tietää oliko hinnoittelu väärin Pihtiputaalisella nyrkkipajalla.Taidatte olla niitä tyyppejä rouvaseni että.TYHJÄSTÄ TYNNÖRISTÄ SE KOVIN MELU LÄHTEE

    • torniolainen88

      Mahtaa tällä rouvalla olla rahan puute. Nyky lainsäädäntöön ei kukaan yritys vaikuta. :) Tämän yrityksen kanssa olen saanut aina asiani hoidettja ja on sen verran vuosiakin koitunut, että asiakkaat on vakiintuneet. Harva yritys pysyy pinnalla 5 vuotta kauempaa.

      • JuttuJoSelvitetty

        Harva kommentoi kaksi ja puoli vuotta vanhaa keskustelua.


      • kukkahattutäditpois

        Taidat olla kateellinen ;)


    • Hirvensalmenkolari

      No ainakin meidän vakuutus yhtiö hoiti hommansa kun asuntovaunu meni säpäleiksi osuessaan kuorma autoon.soitto hinaukseen ja veivät pois ja meidän matka jatku caravan mökkialueelle.seuraavana päivänä soittivat hoitovat rahotuksen ja matka jatkui samana päivä toisella asuntovaunulla.

    • ROA16

      Onko CASH PLEASEN masu jo tyhdentynyt. HELPOTTAAKO? 4v....

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2403
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1814
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1535
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1524
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1065
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      84
      949
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      795
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      790
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      205
      741
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe