Oikeasti auttakaa!

mitäihmteen

Olen melkein lopettanut yöimetyksen 7 kk ikäisellä vauvallani. Tissiä kun ennen on syönyt jopa 3-4 kertaa yössä. Voitte vain arvata miten väsynyt olin niihin yöheräilyihin joten pakko oli unikouluttaa eroon niistä. Neuvolassa sanottiin ettei voi syödä nälkäänsä yöllä kun on kasvanut hyvin ja syö päivällä kiinteitä. Noh, nyt syö vain kerran aamuyöstä.. saattaa herätä aikaisemminkin ja protestoi kun ei saa rintaa. Nukahtaa kuitenkin taas vähän ajan päästä kun nukutan takaisin sänkyyn.

Nyt olen huomannut sitten (vaikka imetän normaalisti kiinteiden syötön jälkeen) ettei maitoa tule rinnoista samalla lailla kuin ennen ja heruminen kestää normaalia pitempään. Pelkään että rintamaito ei riitä ja tulee nestehukka! Vauvalle ei kelpaa tutti, tuttipullo eikä oikeastaan nokkamukikaan. Jotenkin tuntuu ettei pikkuinen osaa juoda niistä, varmaan yli puolet valahtaa suupielistä alas. Rintaraivareiden yhteydessä ei todellakaan kelpaa mikään apukeino että saisi enemmän nestettä. Vaipat eivät tunnu kovin painavilta enään käytön jälkeen mutta kyllä pissaa on.

Vauvani on vielä tosi voimakastahtoinen ja tempperamenttinen tapaus, loukkaantuu herkästi jos ei tissistä tule heti maitoa... tulee huono omatunto että teen jotain väärin.

5

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvähän se

      Helteellä pissaa ei yleensä tule niin paljon, koska nestettä haihtuu muutenkin kehosta. Sen takia tietysti olisikin hyvä juoda reilusti. Todennäköisesti et itse myöskään muista juoda riittävästi, koska imettäessä pitäisi helteillä juoda todella runsaasti jotta nestettä riittää sekä maidontuotantoon että omiin tarpeisiisi. Eli lisääpä juomista, vaikka tuntuisikin että juot riittävästi. Lisäksi on aivan selvää, että maidontuotanto hidastuu kun yöimetyksiä vähennetään, ne kun pitävät parhaiten maidontuotantoa yllä. Kuinka usein tarjoat vauvalle rintaa päivän aikana? Helteillä pitäisi tihentää imetystä, jotta maidontuotanto tajuaa vastata kasvaneeseen tarpeeseen.

      Eivät ne vauvat välttämättä öisin nälkäänsä syökään noin montaa kertaa tuon ikäisenä, läheisyydenkaipuuseen kylläkin. On hyvä, että imetät vielä kerran yössä. Tuossa vaiheessa minusta ei ole vielä järkeä vieroittaa vauvaa yösyötöstä, vaikka neuvolassa sitä suositellaankin, koska sillä ihan todella on usein vaikutusta maidontuotantoon.

    • Maidon määrä

      on vähentynyt vastaamaan tämänhetkistä menekkiä. Koska vauvasi syö jo hyvin kiinteitä ja yösyönnitkin on vähentynyt, ei maitoa tarvita enää niin paljon. Kun muistat imettää sen 4-6 krt vuorokaudessa niin maidontuotanto riittää kyllä vauvan tarpeisiin. Kuumina päivinä tietysti voi imettää tavallista useamminkin. Ja muista juoda itsekin tarpeeksi.

    • 7kk

      Ja ainahan voi yrittää juottaa lisäksi hiukan vettä. Lusikalla, tuttipullolla, nokkamukilla tai vaikka pienestä lasista hörppäyttää :)

    • ...........

      Nokkamukin harjoittelu vie oman aikansa. Eihän siitä kukaan heti osaa juoda. Tuon ikäisellehän tulisi antaa jo vettäkin.

    • 5+3

      Juo itse paljon, kokeile alkoholitonta kaljaa nostamaan maito pinnalle, tai mennä kuumaan suihkuun ennen imetystä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1967
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1703
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1658
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1537
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1495
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1387
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1281
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      18
      1233
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe