Särkänniemestä poistuneet laitteet, VANHEMPIEN KOKEMUKSIA?

hattaraamoi

Kävin tänään pitkästä aikaa Särkänniemessä huvittelemassa, ja häkellyin siitä tosiasiasta, että vuoristorata (Jet Star) oli purettu kokonaan pois. Tuli hieman haikea olo, ja päätin kotiin päästyäni sitten tsekata miksi vanha kunnon vuoristorata oli purettu. Ilmeisesti laitteessa oli jo niin paljon teknisiä vikoja, että korjaaminen oli jo näiden vuosikymmenien jälkeen turhaa ja liian kallista. Vanhan Jet Starin kohdalla on nyt enää tyhjä betonikenttä, sopivan kokoinen mahdolliselle uudelle laitteelle. :)

Samalla netissä surffatessani tulin huomanneeksi, että Särkänniemessä on vuosien varrella ollut jos jonkinmoista laitetta, joissa itse en ole koskaan, tai olen vain muutaman kerran kerinnyt käymään ennen niiden poisvientiä. Muutama mieleeni noussut laite oli mm. Sky Flyer (CocaCola), jossa ehdin käymään elämäni aikana kerran, Frisbee, Hurveli (muistan kuinka kävin tässäkin kerran isäni kanssa, ja tuli ihan mielettömän paha olo :D) ja Orlochlessin torni (jota pelkäsin viimeiseen saakka aivan tajuttomasti).

Nyt kysyisinkin vähän vanhemmalta sukupolvelta, jotka ovat noissa laitteissa, ja vanhemmissakin ehtineet käydä useamman kerran, millaisia kyseiset laitteet olivat? Oliko Orloclessin tornissa jonkinlainen "kummitustarina" vaunun matkan aikana? Millainen laite oli Superbowl, Disco Round ja Music Bob (näitä en koskaan ole nähnytkään ja ihmekös tuo, kun synnyin vasta 90-luvun alussa)? Kuinka paljon mielestänne Särkänniemi ja sen laitteet ovat muuttuneet vuosien varrella, ja onko muutos ollut enemmän positiivista vai negatiivista? Ainakin eräältä sivulta, jonka osoitteen laitan tähän oheen sain sen mielikuvan, että esimerkiksi tuo kummitusjuna ja monet muut laitteet olivat aiemmin "hurjempia", kuin niiden nykyiset ja tänä päivänä jo edesmenneet jatkajat.

Tuli pitkä postaus, mutta kuulisin todella mielelläni vanhoista edesmenneistä Särkänniemen laitteista ja huvipuiston historiasta yleensä, Wikipediasta ja laitteiden kuvauksista kun on vaikea saada oikeanlaista kuvaa. On helpompi mieltää joitakin asioita kun kokeneet ihmiset niitä voivat tässä selittää. :)

24

5856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hattaraamoi
    • Arttu Stubin

      Tiesitkö että Jet star oli alkujaan eri värinenkin?=) Jet star oli itse asiassa Schwarzkopfin (1924-2001) valmistama tivoli vuoristorata. Jet starista on valmistettu kolmea ihan eri tyyppistä rataa joita valmistettiin 60-70 luvuilla. Särkänniemen entinen kuului ensinmäiseen malliin, jota valmistettiin 1968 aina 70-luvun alkuun asti. Särkänniemen jet star oli viimeinen ja koska radan valmistaminen oltiin lopetettu se jouduttiin valmistamaan kokonaan varaosista. Jet star oli siis käytännössä uusi mutta ajallisesti vanha malli jo. Meidän jet starin radan väri oli sininen ja tukirakenteet valkoiset aina vuoteen 1988 asti

    • theemt

      Jet starin vaunu lensi järveen ja sit se purettiin.siinä syy.

    • sddfcorosa

      Muistan, kun sky flyer tuli Särkkikseen, mentiin monta kertaa peräkkäin siihen, kun oli meidän mielestä niiiiiiin kiva! Olin silloin n. 10-vuotias. Tavaraakin joskus tippui, kun vaunut jäivät ylös ja sinä oltiin pää alaspäin.

      Disco Round oli yksi lempilaitteitani aikoinaan. Olen mielestöni nähnyt (sen tai vastaavan) kiertävässä tivolissa. Siinä oli pyöreitä vaunuja ympyrässä. Iso ympyrä pyöri (alusta oli epätasainen) ja nuoret kundit pyörittivät vaunuja vielä erikseen. Ja disco soi :) Ja voi, kun me nuoret tytöt kiljuimme :D

      • sddfcorosa

        ..vai tekeekö muisti tepposet, ja oliko tuo disco round samanlainen kuin Gravitron?? Sellainenkin oli Särkänniemessä.


      • @Joksu

        Tuo on Waltzer, joka löytyy ainakin Tivoli Sariolasta. Disco Round oli sellainen pyöreä umpinainen "koppi", jonka sisällä ihmiset istuivat piirissä selät seinää vasten. Se pyöri niin lujaa, että ajon aikana oli tosi työlästä yrittää nostaa käsiä ylös, kun paine oli niin kova. Onpa hankala selittää. :D Tajuaisko tuosta paremmin..

        https://www.youtube.com/watch?v=wlseLy-jo3o


      • @Joksu
        @Joksu kirjoitti:

        Tuo on Waltzer, joka löytyy ainakin Tivoli Sariolasta. Disco Round oli sellainen pyöreä umpinainen "koppi", jonka sisällä ihmiset istuivat piirissä selät seinää vasten. Se pyöri niin lujaa, että ajon aikana oli tosi työlästä yrittää nostaa käsiä ylös, kun paine oli niin kova. Onpa hankala selittää. :D Tajuaisko tuosta paremmin..

        https://www.youtube.com/watch?v=wlseLy-jo3o

        Niin ja Särkänniemessä tuo Waltzer oli nimeltään Hurveli. Kerran oltiin siinä siskon kanssa ja tuli niin huono olo, ettei pariin tuntiin pystynyt menemään muualle kuin Taikajokeen. :P Nyt luultavasti pää koventunut, koska Waltzerissa menee helposti 5 kertaa peräkkäin. :D


      • Anonyymi

        Mahdat tarkoittaa gravitronia joka on suomen tivolissa...


      • Anonyymi

        Sen nimi on nykyään Super Walzer


    • @Joksu

      Powerparkista löytyy Music Express, joka on lähestulkoon sama kuin Music Bob. :)

    • Humanoidi

      Disco round 1989-1992 tai 93, oli vähän kuin gravitron suomen tivolissa, mutta siinä istuttiin. Ufossa soi musiikkia ja g-voimat tuntuivat samalla tavalla kuin gravitronissakin. penkit nousivat ylös ja alas vuorotellen ja ufo muistaakseni kallistui puoli ja toisin.

    • Keekari

      Poistuneet laitteet: jet star, metkula purettu 2015. Aikamatto viety pois2015. Speedboat lähteny. Mitä tullu tilalle, ei mitään. Joo oli tehty metkulan paikalle joku lasten alue ,eli oli kerätty puiston kaikki lasten laitteet samaan kasaan, ei hyvää päivää. Nyt on kuin pohjanmaalla tasasta kun on tyhjää puistossa. Käynti oli pettymys.

    • muistojenvanki

      Ollaan eletty Särkänniemen alkuaikoja 70 luvun puolivälin aikoihin..
      Ehkä vuosi oli 1976-78?

      Ylhäällä lasten eläintarhan puolella oli pieni "vuoristoradan" tapainen laite, jossa oli ainoastaan yksi vaunu ja se teki vain nopean lyhyen lenkin.. Muistot ovat hämäriä..

      Mieleen on jäänyt, että vaunu nousi maan tasosta vähän ylemmäks,i ehkä noin kaksi metriä korkeintaan ja sitten lähti liikkeelle. Pyörähti kierroksen tai kaksi ja kipusi taas lähtö paikkaansa..?

      Vaikutelma on sellainen että laite oli hiljainen, eikä menijöitä ollut ainakaan jonoksi. Jotenkin ehkä pelottava ainakin 5-6 vuotiaan mielestä, kuten itse silloin olin.

      Asia jäänyt vaivaamaan, kun kukaan ei tunnu muistavan sellaista ollenkaan. Sen kyllä itse muistan että laite oli ainakin kahtena erivuonna kun kävimme siellä. Sitten jonakin vuonna eläintarha oli laajentunut tullut uutta ja ko. vempele oli poistunut.

      Onko kenelläkään muulla muistikuvia sellaista laitteesta joka sijaitsi jossain sillä reunalla jossa on ollut vuohia eli sen aikaisen eläintarhan kaupunginpuoleisella reunalla?

      • Anonyymi

        En.


    • vanahus

      Haikeudella kattelin puistoa nyt keväällä käydessäni varmaan 20v tauon jälkeen. paljoa ollu tunnistettavissa enää. Onneksi vanha lemppari troika on edelleen paikallaan ja antoi kyytiä kuten sillon joskus. Korkkiruuvi oli kanssa kiva, ei oo enää sitäkään. Discoround tuli kerran kokeiltua kuten hurvelikin, liian hirveitä. Music Bobinkin muistan, tuli siinäkin oltua monesti.

    • repa36

      Discoround oli kyllä niin kova. Mä muistin että siinä seistiin kaikki ympyrässä ja meni ihan sairasta vauhtia. Vuoristorata oli myös hurja ja vaununreunat hakkas kyljet huonoon kuntoon. Coca cola oli niin siisti ja jonot aina ihan jäätävät. Eikös särkkiksessäkin ollut joku kummitustalo tms. vai muistanko väärin. Oi niitä aikoja :)

      • Anonyymi

        Mä en oo ihan varma mut mun mielestä siel oli joku kummitus juna tai jotain


    • 112sd

      slloin ku frisbee oli siälä kävin siinä ainakin 55 kertaa

    • Aikamattoko poistunut, voi tsiisus. Viime kesänä pääsin vielä siinä käymään ja yksi parhaista laitteista oli.

    • Nakkisormi

      Hoijakka, 1976-? Tämä oli eläintarhassa. Särkänniemen omaa tuotantoa.
      http://www.nokkakivi.fi/huvipuistonet/img/tampere/big_hoijakka.jpg

      SKYFLIER (cocacola) https://www.youtube.com/watch?v=mcjvbEYZ2Ig
      http://www.nokkakivi.fi/huvipuistonet/img/tampere/big_skyflyer.jpg

      Jet Star, 1980 - 2012 http://www.nokkakivi.fi/huvipuistonet/img/tampere/big_jet-a.jpg

      Hurveli, 1994-2001 http://www.nokkakivi.fi/huvipuistonet/img/tampere/big_hurveli.jpg

      Hurveli vietiin pois kauden 2001 puolessa välissä. Siihen tuli tekninen vika, jolloin Hurveli lähetettiin takaisin Ruotsiin Skoghin tivolille

      Frisbee, 2000-2005
      http://www.nokkakivi.fi/huvipuistonet/img/tampere/big_frisbee.jpg

      Korkkiruuvi, 1987-2009 http://www.nokkakivi.fi/huvipuistonet/img/tampere/cork-b.jpg
      Korkkiruuvi on ensimmäinen vuoristorata Suomessa, joka tekee täyden silmukan

      Viimeisenä ja tärkeimpänä vanha kummituslinna, jonka muutos Orlochlessin Torniksi (2000-2011 (pilasi mielestäni koko huvilaitteen)). Tilalle Syksyllä 2011 AngryBirds Land.

      http://www.kennetti.fi/kuvat/sarkanniemi/2012_facade1997.jpg
      http://www.huvipuisto.net/purku.html
      https://www.youtube.com/watch?v=btiSTr1NO90

    • Selenar

      Kävin viimekesänä yli 10 vuoden tauon jälkeen Särkänniemessä ja nyt viimeksi tänään.Kyllä täytyy sanoa,että paljon ovat laitteet muuttuneet!Minun nuoruudessani löytyivät laitteet Korkkiruuvi,Sky Flyer(Coca Cola),Kummitusjuna,Jet Star,Hurveli ja monia muita mitä en jaksa nyt tähän luetella.Tornado tuli yläasteella,mutta en silloin uskaltanut sen kyytiin mennä.Silloin Korkkiruuvi oli vielä Tornadon rinnalla toisena vuoristoratana. Harmittaa kun Taikamattoa ei enää koko puistosta löytynyt.Viime kesänä se vielä oli.Lapsena ja nuorena törmäily autoilla sai törmäillä muihin autoihin radalla niin paljon kuin jaksoin, nykyään sitä ei saa enää tehdä.Pitää ajaa nätisti radalla ympyrää! :D
      Sky Flyer laitteessa piti käydä monta kymmentä kertaa,vaikka pelotti ihan pirusti.Kiitos serkulle ja sen veljelle, kun saivat minut siihen laitteeseen aikoinaan koukutettua.Harmi vain,että tämäkin laite on myyty pois.Hurrikaani on laitteena legenda ja tottakai siinä piti käydä tänääkin.
      Kun tänään Särkänniemessä kävin niin yllätyin siitä,että kävijöitä oli todella vähän. Laitteet olivat lähes tyhjiä.Liekö sitten koulujen alku tai uusi huvipuisto konsepti häätänyt asiakkaita :O

    • E-e-e

      Särkänniemessä oli 1970-luvun lopussa ”Swing-O-Plane” niminen (ehkä) laite, joka oli tullut Linnanmäeltä ja oli siellä nimellä ”Kieputin” (Huom! Tätä ei kannata sekoittaa nykyiseen Kieputtimeen, joka on edelleen toiminnassa ja on täysin eri laite). Laite tuli käsittääkseni Särkänniemeen v. 1978, mutta en ole varma milloin se tarkalleen poistui. Ehkä tämä laite meni sitten Tivoli Seiterään tms.

      Muistaako joku varmaksi millä nimellä laite oli Särkänniemessä? Meinaan Swing-O-Plane on varmaan kansainvälinen nimi laitteelle ja usein niille annettiin omat nimet (ei tosin aina).

      Linkkejä:
      https://www.huvipuisto.net/lost.html
      http://1.bp.blogspot.com/_hVMRDpj7Ycw/SRFKZweiWiI/AAAAAAAAEds/X-TNOMab05Y/s1600-h/tivolibilder-3.jpg (tässä laite aikoinaan Ruotsissa ja vaikuttaa aika samalta kuin yksilö Särkänniemessä)

    • Anonyymi

      Miksi Särkänniemen kummitus juna purettiin? Oliko siinä jotain teknisiä ongelmia vai sattuuko jollenkkin jokin onnettomuus? Olen aina miettinyt että miksi kummitus juna Särkänniemessä on purettu...

    • Anonyymi

      Mä sain ainakin tiedon et joku tyyppi oli pissannu sinne kesken sen ajon ja se pissan haju oli niin pistävä ja paha ja vaikka se vaunu pestiin monta kertaa, sitä hajua ei saatu pois niin sen takia se jouduttiin purkamaan (en tiiä onko tää totta...)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe