Masturboinnin haittavaikutukset minulla

apuwa tarwiin

Haluan ensiksi sanoa, että jos tulette nauramaan ja pilkkaamaan, tai syyttelemään trolliksi, niin voitte lopettaa saman tien.
Tässä ei ole mitään hauskaa, vaikka jotain idioottia saattaa seksi ja muut "tuhmat" sanat kikatuttaakin.

Eli ongelma on vaivannut minua jo monta vuotta.
Kun masturboin, niin tunnen energian poistuvan kehostani.
En jaksa tehdä muuta kuin maata sängyllä ja nukun yleensä iltapäivään asti, vain herätäkseni voimattomana. Minua myös pyörryttää jatkuvasti.

Jos vääntäydyn salille, niin meinaan pyörtyä alkulämmitelyiden jälkeen kun lihaksissa ei ole enää voimaa.
Ruoka ei pysy vatsassa, joko oksennan tai käyn vessassa jopa kymmenen kertaa päivässä.
Kurkkuni on kipeä, päätä jomottaa, nivelissä on järjettömiä kipuja, niska jäykistyy ja minulle nousee "kuume", joskaan se ei näy mittarissa, mutta olo on kuin 39 asteen kuumeessa.
Ongelmanratkaisukykyni ja loogisuuteni laskee ja tunnen jatkuvaa ahdistusta ja masennusta.

Ihoni kuivuu erittäin paljon, saan erittäin helposti ihottumaa, ja kasvot alkavat punottaa ja tulehtua.
Alan kokea vieroitusoireita parin tunnin kuluttua, jotka lakkaavat masturboituani ja alkavat jälleen parin tunnin sisällä.

No mistä tiedän tämän liittyvän juuri itsetyydytykseen?
-Pystyin kerran olemaan tahdonvoimalla lähes kaksi viikkoa masturboimatta ja kaikki ongelmat olivat poissa, ainakin suurimmaksi osaksi.
En sitten pystynyt hillitsemään itseäni, kun aloin kuulemaan kaiken kaksimielisesti (eräs kaunis nainen sanoi, miten hän tykkää hangata kaiken valkoisen pois ((puhui siis mandariinista)) jos on aikaa ja minullahan sitten seisoi sen pari tuntia työpaikallani ja jouduin kävelemään kyyryssä ja salkku haaroja peittämässä), enkä saanut enää unta, kun panetti ihan järjettömästi.

Tarvitsen apua jompaankumpaan asiaan, ihan sama kumpaan, mutta nykyistä tilannetta en kestä enää kauaa:

A) Kuinka voin lopettaa masturboinnin ilman järjetöntä panetusta
B) Kuinka voin masturboida ilman hirveää oloa.

26

15492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apuwa tarwiin

      Ja en siis tunne masturboinnin olevan väärin enkä ole uskonnollinen,
      joten mielikuvista paha olo ei johdu.

      • luonnollista

        Mulle ainakin opetettiin rippikoulussa, ettei saa vetää käteen, koska sitten ei enää vanhempana kristillisessä avioliitossa jaksa hoitaa isyyden vaatimia velvoitteita, mitä tulee sänkyhommiin.
        On se niinkin, ettei kaikilla miehillä ole luonnollista purkautumiskeinoa ja fysiikkakin on sellainen, ettei märät unet onnistu. Tällöin on pakkokin välillä runkata, koska liialliset paineet aiheuttavat päänsärkyä, tarkkaavaisuuden häiriöitä ja likinäköisyyttä.


      • heteron haitat
        luonnollista kirjoitti:

        Mulle ainakin opetettiin rippikoulussa, ettei saa vetää käteen, koska sitten ei enää vanhempana kristillisessä avioliitossa jaksa hoitaa isyyden vaatimia velvoitteita, mitä tulee sänkyhommiin.
        On se niinkin, ettei kaikilla miehillä ole luonnollista purkautumiskeinoa ja fysiikkakin on sellainen, ettei märät unet onnistu. Tällöin on pakkokin välillä runkata, koska liialliset paineet aiheuttavat päänsärkyä, tarkkaavaisuuden häiriöitä ja likinäköisyyttä.

        Mutta tuohan on vaarallista esim. autoillessa, jos näkökykykin alkaa olla kuin vanhalla juopolla. Eipä ihme, että onnettomuuksia tulee, jos miehiset paineet ovat tuota luokkaa, ettei enää eteensä näe. Myös ajatusmaailma alkaa suppeutua, kun viitekehyksessä näkee vain nättejä naisia, vaikka laittaisi silmät kiinni.


    • vaikea tietää..

      Jotkut asiantuntijat sanovat että itsetyydytys on ongelma yksinäisyydestä ja taustalla voi olla masennusta. Siis jos siitä tulee ihan ahdistava pakkomielle. Se on vähän samanlainen asia kuin toisella syömishäiriö. jakuvaa oman kehonsa tarkkailua ja itsensä ympärillä pyörimistä. Ei ongelmasi mikään naurunaihe ole. Seksuaalisuus on luonnollinen asia, mutta siitä voi tulla myös pakkomielle ja onhan sinulla ongelmia syömisenkin kanssa.
      Onkohan sinulla nyt jokin muu ongelma, mutta keskität sitä sitten sekuaalisuuden ja masturboinnin kautta.

      • sitä se o n

        Kyllä käteenvedolla on jälkivaikutuksia. Esim. autolla-ajossa sen huomaa. Tulee siis jotenkin kevyt ja epätodellinen olo, kun kannut ovat tyhjät. Usein käy jopa niin, että ajaa epähuomiossa liian kovaa. Katsekontaktien luomiseen sillä taas on ihan positiivistakin vaikutusta, kun se jossain määrin poistaa ujoutta ja silmiinkatsomisen välttelyä. Melkein voisi sanoa, että näkökykykin paranee, kun on jo hetken ollut kuin sumussa.


    • hukkanen.

      Googleta:

      POIS

      (Post Orgasmic Illness Syndrome). Oireet eivät vain ole omassa päässä. Itselläni on täsmälleen sama ongelma, oireet toki ei ole kaikilla samanlaiset.

      Mitä enemmän, sitä pahemmassa kunnossa. Pahimmillaan tuntunut, kuin olisi kuoleman rajoilla.

      Jos pidän laukeamiset määrässä, noin 1 kerta viikossa, niin ongelma on selvästi vähäisempi. Sekä "oikealla" ravinnolla ja liikunnalla tuntuisi olevan hieman helpotusta.

      Jotkin sivustot syyttävät liikamasturbointia, joka sekoittaisi kehon rauhaset, hormonit ja aivojen välittäjäaineet.

      A vai B, no hankalia ovat. Ainoa vaihtoehto on tahdonvoima ja pitää itsensä niin kiireisenä, ettei ehdi ajatella panetusta, sekä niin rajua liikuntaa, ettei jaksa runkata.

    • Aikavarma

      Nämä vastaavat oireet pitkäaikaiseen syvään imeytymisongelmaan , kun runkkaa tosi usein ja ei ole aidosti kiihottunut vaan katsoo "nettipornoa" niin sperman ulostulo ongelma voi tulla ilmi , eli ku sperma jää "virtsaputkeen" niin tunnet vihlovaa tunnetta .
      Jos et käy heti laukeamisen jälkeen virtsaamassa niin spermat imeytyy kehoon joka tukkii verisuonia ja aiheuttaa huimausta , näläntunnetta , ripulia ja huonoa oloa ylipäätänsä .

      TAI

      Sitten sinulla voi olla keskikeho kasvain .
      Joka voi olla peräisin siitä kun tapanaon runkata paljon , ja oot noin viikon runkkaamatta ja olet "koukussa" niin sperman siittiöt kehittyvät sinun OMASSA kehossasi .
      Siitä VOI syntyä kasvain .

      Jos puhut faktaa palstassasi niin jompikumpi noista voi olla osuva .
      Ei paniikkia , kun huomaat uudestaan noi ongelmat niin LÄÄKÄRIIN ja kerrot SUORAAN ongelmasi ! TÄMÄ EI OLE TROLLAUSTA...

      • Anonyymi

        tuleeko tuo kaikilla


      • Anonyymi

        ja mistä noi on luettu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuleeko tuo kaikilla

        Näitten todennäköisyys on vitun pienet joten älä usko häntä. Turha lääkärireissu voi tulla. On normaalia että runkkaaminen vetää paljon energiaa ja muutenkaan toi "google" ei ole mikään lähde. Joten syöt vaan runkkaamisen jälkeen jos on erittäin laiska olo, sillä energiaa vaan kehosi tarvitsee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuleeko tuo kaikilla

        ja masserointi kuluttaa miehillä 422 kilojoulea joten onkos ihme että vähän huimaa XD


    • annamennä

      Kaikki terveet ihmiset masturboivat, joten sen suhteen todellista ongelmaa ei pitäisi olla, mutta turhautuminen luonnollinen psyyken vastareaktio, ja sen joutuu vaan hyväksymään yhtälailla kuin morkkiksen ja muut seuraukset naimisen jälkeen.

      Voimattomuus johtuu ihan fysiologiasta, mutta muiden fyysisten oireiden syy olisi kyllä aiheellista selvittää, jos kerta haittaa elämää.

    • ÄkkinenPanisTakagi

      Annan ohjeeksi lähes kaikkiin vaivoihin erään Max Gersonin viisauden: Ihmiskehossa on pielessä kaksi asiaa - myrkyt ja ravinnon puutostilat. Sex, Drugs and Rock'n roll, eli myrkyt voivat olla melkoisia stimulantteja. Monet kävelevät suurimman osan elämästään seksuaalinen pörinä päällä ja näin suuret kysymykset jäävät esittämättä. Tee kunnon detox ja balansoi ravinto. Katso vaikka youtubesta erilaisia detox-ohjelmia. Liha kannattaa jättää pois ruokavaliosta, koska se hapottaa, myrkyttää ja överiksi panettaa. :)

    • :) tsemppiä

      Itse uskon että nämä oireet johtuvat suurelta osalta psyykisestä puolest (siitä että ajattelet että sinulle tulee huono olo niin sitten tulee oikeasti sillä totuus on se että psyyke on vahvasti paikutusessa ihmisen fyysiseen puoleen) oletko neurootinen ?? Tai jotain sinnä päin??itse ainakin olen jonkin verran ja tiedän että mieli on voimkakas ja sen hallitseminen vaikeaa. Ja jos sinulla on noin kovat oireet niin en uskoisi masturboinin maittavan;) en kyllä tiedä auttoiko tämä viesti yhtään mitenkään mutta kehotan kumminkin ajattelemaan että olet ihan kunossa ja mitään ei oikeasti tapahdu

    • faktat pöytään

      On siinä eroa. Eron huomaa seuraavana aamuna. Nenäkin tuntuu haistavan voimakkaammin pistävän hien hajun ja kun menee auton rattiin, kaasujalka tuntuu jotenkin raskaalta ja vauhtisokeus iskee ennen kuin huomaakaan.

    • runkkarirunkkari

      Ite olen hirvee tämmönen "runkkari" mutta en huomaa mitään noista kertomistasi oireista

    • Mmmkjfg

      Mulla samoja oireita nyt. AP mikä auttoi??

    • 7683975

      Jos ei käy runkkaaminen eikä täysi selibaatti, se on ruvettava panemaan. Pikaisin ratkaisu on etsiä joku työtön yksilö, esimerkiksi lihava nainen tai alimittainen mies. Niiden reikiin voi sitten tyydyttää tarpeensa runkkailematta.

    • Anonyymi

      Kehossasi on energialukkoja jotka sinun tulee tasata niin että energia virtaa vapaammin kehossasi.

      Ratkaisuja:
      Meditoi

      Tee staattisia energioita tasaavia painonnostoharjoituksia. Esim. seisot paikoillasi painot kädessä/rinnalla samassa asennossa.

      Ainakin voit kokeilla onko näistä hyötyä

    • Anonyymi

      Lue Raamattua. Sieltä oikeastaan löytyy vastaus tuohon kaikkeen. Muualta et sitä löydä, vakuutan t:saman kokenut

    • Anonyymi

      Tämä tuntemani kd-uskovaiseksi itseään luonnehtiva ikämies nostelee Tor-selaimella kirjoittamiaan aloituksia. Ne ovat usein ns."alapäänjuttuja" kuten tässäkin.

      Uskoo niiden olevan valtavan tarpeellisia, myös terapeuttiseti arvokkaita nettikansan mielenterveyteen viittaavia tekstejä.
      Miksi ne aloitukset usein ovat vuosia, myös yli 10 vuoden ikäisiä?

      Onko joku taho löytänyt "ppooiudgsk-tyyppiset itsekeskusteluketjut? Syitä siihen olisi. Mielestäni nettiä ei pitäisi "ryöstöviljellä" oman kd-kirkkaan navan kiillottamiseksi.
      t.l

    • Anonyymi

      Masturbointi on välttämätöntä miehelle. Tutkitusti tiedetään eturauhasnesteen rasvojen imeytyvän vereen mikäli mies ei ejakuloi säännöllisesti.

      Tämä vereen imeytynyt rasva rasvoittaa verisuonen seinämiä yhtä tehokkaasti kuin rasvasista ruuista kuten pizzoista ja makkarasta saatava rasva, ehkä jopa pahemminkin.

      En kehoita miestä luopumaan masturboinnista vaikka tietenkin rohkaisen etsimään seksikumppanin. mutta jos tämä ei ole mahdollista on masturbointi terveyssyistä suositeltavaa.

    • Anonyymi

      Runkkaaa nii paljo ku voit tai sit hankit vaa muidun jonka kaa voit seksata

    • Anonyymi

      siiis se on näin että pernun laavu on paras paikka
      ja pernun tila

    • Anonyymi

      Mitäpä jos nauttisit seksistä sen sijaan että pyrkisit saamaan orgasmin?

      Minulla ja tyttökaverillani on tapana hyväillä toisiamme tunnin verran, ja itse pidän varani, etten anna mennä niin pitkälle, että minulle tulisi. Jälkeenpäin tuntee itsensä todella tyydytetyksi, eikä ole tarvista pian uudestaan.

      Eikä tietysti tarvitse varoa lasten saamista.

      Tunnen kylläkin itseni väsyneeksi jälkeenpäin, mutta ei se niin vaarallista ole.

      Luulisin, että jos pyrkii nopeasti orgasmiin, siihen menee paljon adrenaliinia, se on kuin rankka työpäivä.

      • Anonyymi

        Kyllä se vanhana työstä käypi :)

        Faari


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3391
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      169
      1431
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1218
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1102
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      784
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      729
    Aihe