taidan olla hullu

minulla on ollut vuosia selkäkipuja nyt vuoden verran lanneragassa ja navan yläpuolelta on ylämaha ja kylkiluitten kohdat kosketuskipeat ja jomottavat, Olo tosi tukala ja mangneettikuvassa näkyy selkäydinkanavan ahtauma ja nikamasiirtymä. Olin leikkausvalmisteluissa ja leikkaus piti olla muutaman päivän päästä. leikkaava lääkäri ei suostunut leikkaamaan kun väitti että lannerankakivut ei aiheuta ylämahan puolelle ja kylkiin oireita jotka minulla ovat pahimmat. Olen käynyt kohta kaikilla mahdollisilla lääkäreillä ja mitään muuta kuin selkävaiva ei löydy.. Onneksi minut määrättiin jatkotutkimuksiin, Toivon että hermoni kertävät jokapäiväisen kivun vielä jonkin aikaa.
Ilmianna
Jaa

8 Vastausta



Jokainen kerta kun luen jonkun kärsivän kivuista ja taistelevan lääkärien kanssa hoidodta tuun ärsyyntyneeksi.
Ihan sama onko tää keksitty vai tosi aloitus.
Tierän kumminkin sen että Suomessa kivun hoito ja lievitys on luokattoman huonoa,näin sen tyttäreni kohralla ja tuskin tilanne on koheentunut parissa vuoressa.
Voimia sulle.
Ilmianna
Jaa
Paksunsuolen mutka siinä kipuilee. Liikuntaa lisää ja kunnon pieru, nii johan hellittää! Syö reikäleipää muutama viipale päivässä, se laittaa suolen toimimaan.
Ei se ainakaan vahingoita sinua.
Ilmianna
Jaa
Viat ilmenee vanhemmiten.

Just selkin,naapurin nuorella kundilla syntymävika selkärangassa, jotenkin mutkalla. Pien viiskymmentä, kun se hokattiin, kun joku keksi kuvata. Mitäpä siinä, pari reseptiä kipulääkkeisiin.

Aika kai tyypillinen tapaus, kundi tehnyt amispohjalta töitä ikänsä, tuotannollisia, elikkäs ruumiillisia. Ei ole ruudinkeksijä, eikä kiinnostunut kuin autourheilusta ja piirretyistä. Ei hajuakaan, mitä meinais tehdä, paljon kivempi asua himassa vanhempiensa luona.

Lopputulos, Se vaan jää sitten vanhempien kuoltua sairaseläkkeelle. Paljon halvemmaksi ois yhteiskunnalle tullut tutkia sekin kaveri muutama kymmenen vuotta sitten, kun se alkoi valittelemaan selkäänsä, ja kehittää sille jokin duuni, mitä pystyis tekemään. Nyt se on kymmeniä vuosia yhteiskunnan loispummina, kuolemaana asti.

Ihan varmasti pystyis tekeen kaikenlaista, vaikka selkä pashana ja aivot narikassa. Kun menin käymään, tuli sisälle ämpärillinen viinimarjoja mukana. Niitä se pystyy poimimaan, vaikka muihin töin ei pystykkään....

Aikoinaan kiinni, mutta kaikki rahasta kiinni. Resepti kipulääkettä paljon halvempi, kuin jokin stanan suuri leikkaus, tai iso prosedyyri ammatin uudelleenvalinnan takia. Kädestä suuhun, tämä on totuus. Vaikka kuka tahansa, pystyy melkoisen moniin asioihin, se ikäänkuin yhteiskunnan toimesta torpataan ja työllistetään koneistoa, ei potilasta.

=DW=
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Selkäkipuinen voi poimia viinimarjoja tuolilla istuen. Olen nähnyt monen monta kertaa sellaista tehtävän.

Metsävatukossa on kiva istua kanno/kiven/mättään päällä vattuja poimiessa.

Joku kertoi poimivansa mustikoitakin istualtaan. Pitää vaan olla lähistöllä sellainen keppi/puu/näre mistä ottaa kiinni ylösnoustessaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ihminen on fyysis-, psyykkinen kokonaisuus, jossa melkein kaikki vaikuttaa lähes kaikkeen.
Stressi on monien vakavienkin sairauksien seurausta. Immuunijärjestelmä heikkenee, jokin tulehdus pääsee jylläämään ja elimistö alkaakin hyökätä kun pitäisi puolustaa -
Väärät ruokatottumukset, liiallinen fyysinen kuormitus jollekin alueelle - eli voisiko kokeilla jotain oikein rentouttavaa hierontaa, hoitoa ja saada ikäänkuin kotikonstein helpotusta keholle sekä mielelle.
Sairaus on - tottakai hoidettava - en tarkoita poppakonsteja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
En malta olla sanomatta sitä et ihmisellä on kipumuisti,ellet saa hoitoa kipuun se jää muistiin.
Eli terve kohta voi muistaa kivun ja ns oireilee vaikkei oliskaan syytä.
Siks kipuun on puututtava heti ja täysillä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tiedän veljeni kuoli viime keväänä syöpään ja näin yhden kipukohtauksen jossa hän veti lisähapen irti ja käpristyi puoli-istuvaan asentoon ja kaksi hoitajaa juoksi paikalle toisella jo piikki valmiina kädessä. Oli kyllä tilanne joka on ja pysyy mielessäni, avuton-pieni olo. Hän menetti tajuntansa yöllä ja kuoli seuraavana iltana.
Se mitä tarkoitan - itsekin suht vakavasti sairastuneena - kannattaa tehdä muutoksia totuttuun ja jos helpotus löytyy se on ihan sama vaikka rotanmyrkystä jos se toimii.
Kivunlievitykseen erikoistunut lääkäri meidän keskussairaalassa - siellä on ihan kipupoli - hyvä hoidon taso.
Ilmianna
Jaa
minkä ikänen olet,
oletko lihava vai laiha,
syötkö kunnolla,
liikutko riittävästi,
pidätkö yleiskunnosta hyvää huolta liikumalla ja kuntoilemalla,
nostatko painoja,

moni vaiva paranee liikkumalla,

uiminen ja vesijuoksu on erittäin hyvää liikuntaa kivuliaalle ihmiselle,
kun harrastaa säännöllisesti kaikki kivut pikkuhiljaa katoaa,
on nääs kokemusta,
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

taidan olla hullu

minulla on ollut vuosia selkäkipuja nyt vuoden verran lanneragassa ja navan yläpuolelta on ylämaha ja kylkiluitten kohdat kosketuskipeat ja jomottavat, Olo tosi tukala ja mangneettikuvassa näkyy selkäydinkanavan ahtauma ja nikamasiirtymä. Olin leikkausvalmisteluissa ja leikkaus piti olla muutaman päivän päästä. leikkaava lääkäri ei suostunut leikkaamaan kun väitti että lannerankakivut ei aiheuta ylämahan puolelle ja kylkiin oireita jotka minulla ovat pahimmat. Olen käynyt kohta kaikilla mahdollisilla lääkäreillä ja mitään muuta kuin selkävaiva ei löydy.. Onneksi minut määrättiin jatkotutkimuksiin, Toivon että hermoni kertävät jokapäiväisen kivun vielä jonkin aikaa.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta