mihin nyt tanssimaan

havumetsien mies

(tanssi)lavakausi on päättymässä.

mikäli, arvoisa tanssin ystävä, et erityisemmin arvosta sitä, että tanssinhaluinen istutetaan pöytään ja hänen odotetaan tilaavan syömistä tai juomista, toisin sanottuna kammoksut ravintolaympäristöä, niin mihin menet nimenomaan tanssimaan täällä mäntyharjulla tai täältä käsin?

502

10452

    Vastaukset

    • hyyry

      hyvä kysymys, Ei tule mieleen mitään tuontapaista paikkaa ainakaan maaseutuympäristössä ainakaan 70 kmn säteellä kunnan keskustasta.

      vanhempaan ikäpolveen kuuluva, sellainen, joka on elänyt harjulinnan seuraintalon kauden, muistanee sunnuntaiset tanssit harjulinnan salissa. sieltä taisi monen parin yhteinen taivat saada alkunsa. iäkkäämpien lukijoiden joukossa on varmaan jokunen, joka muistaa tuon kauden,

      ennen olivat asiat paremmin.

      (kone kieltäytyy tuottamasta useimpia isoja kirjaimia, harmi)

    • Käpykankaan Aatu

      Osta Tommolan suurlava,vouti pitää parasta aikaa nettipakkohuutokauppaa kyseisestä tanssilavasta. Mukana 4,8 ha rantatontti komealla paikalla,,.

    • Syysillan tuuli.

      Kunta pitäköön kisalassa kerran viikossa rytmiriihtä, tai pari kertaa kuussa.
      Eiköhän siellä senverran sovi pyörähtelemään.

      • torin tarkkailija

        Tuohan kuulostaa erinomaiselta ehdotukselta. Kunta tuskin järjestää tansseja Kisalassa, vaikka ne tarjoaisivat tervetulleen lisän kunnan rahakirstuun.

        Eikö löytyisi paikkakunnalta mitään yhteisöä tai järjestöä, joka olisi valmis järjestämään varsinkin talvikaudella tansseja Kisalassa? Ne tarjoaisivat iloa lauantai-illoiksi ja tekisivät keskustaa tunnetuksi muualtakin kuin kolmiosta, jonka kulmina ovat tori, K-Supermarket ja S-market.

        Paikkakunnalta löytyisi varmaan päteviä soittajiakin, ettei tarvitse hankkia sinne mitään kalliita Matteja tai Kaijoja.

        Siinä voisi kesämökkiläinenkin tuoda tuhtivartaloisen emäntänsä näytille hyppäämään jenkkaa, tallaamaan sambaa ja pyörimään valssia.


      • Syysillan tuuli,
        torin tarkkailija kirjoitti:

        Tuohan kuulostaa erinomaiselta ehdotukselta. Kunta tuskin järjestää tansseja Kisalassa, vaikka ne tarjoaisivat tervetulleen lisän kunnan rahakirstuun.

        Eikö löytyisi paikkakunnalta mitään yhteisöä tai järjestöä, joka olisi valmis järjestämään varsinkin talvikaudella tansseja Kisalassa? Ne tarjoaisivat iloa lauantai-illoiksi ja tekisivät keskustaa tunnetuksi muualtakin kuin kolmiosta, jonka kulmina ovat tori, K-Supermarket ja S-market.

        Paikkakunnalta löytyisi varmaan päteviä soittajiakin, ettei tarvitse hankkia sinne mitään kalliita Matteja tai Kaijoja.

        Siinä voisi kesämökkiläinenkin tuoda tuhtivartaloisen emäntänsä näytille hyppäämään jenkkaa, tallaamaan sambaa ja pyörimään valssia.

        mi lehdossa huokaa,
        se sydämelle hetkeksi viityä suo.

        Tuo minun nimimerkki ei sopinut kokonaan, joten kirjoitan uudelleen. Samalla
        myönnän muuttaneeni hieman tuota runoa?

        Joten en vaadi kunnalta mitään, mutta kunnalla on valmiudet järjestää iltamat.


    • keikkaa pukkaa

      Vieläkö Randelinin Kake asuu mäntyharjulla?

      • aseman s.

        Kyllä asuu ja asuu siellä moni muukin.


    • Ansku Markkanen

      Täällä odotellaan omaa kultaa tanssimaan illan hitaita, poski poskea vasten.

      • shepenteus

        Itse tanssin yleensä naisen kanssa niin, että kummankin kädet ovat toistensa olkapäillä. Ai sitä läheisyyttä! Katseet osuvat vain sekunti kerrallaan, mutta muuten silmät vilisevät paniikinomaisesti minne sattuu. Minuutti kun on mennyt tanssimisesta, voi vähän koittaa vetkutella lantiota oikealle ja vasemmalle. Eipä ole kukaan naikkonen koskaan valittanut, mutta valitettavasti ei ole koskaan myöskään keskustelu jatkunut tanssin jälkeen.


    • tanssija kauempaa

      Joku tanssijärjestäjä luultavasti osti Tommolan lavan, lienenkö oikeassa? Tommolan lava on erinomainen, sijainniltaan usean maakunnan kohtaamispaikka.
      Toivottavasti jossakin vaiheessa alkaa kuulua ensi kesän suunnitelmista.

    • kuppilan vilosohvi

      Taitavat olla Mäntyharjun eläkejärjestöt ainoita, jotka järjestävät tansseja kunnan keskustassa.. Järjestävät tosi niitä omilleen.

      Eivätkö eläkeläiset voisi koota voimansa ja järjestää tanssit suurelle yleisölle keskustassa vaikkapa Kisalassa? Olisi kai muitakin isoja saleja, esimerkiksi työväentalolla ja lukiolla.

      Olisi paikka, johon voi keskustasta mennä kävellen, kun on ensin ottanut kotona mäkäräiset.

    • hyyry

      Seuraavassa esitettävät kysymykset on sellaisia, että ilmeisesti vain seniori-ikäinen pystyy niihin vastaamaan muistikuvien perusteella.

      Asemankylällä oli aikoinaan samanaikaisesti kaksi tanssilavaa, toinen entisen Harjulinnan vierellä, toinen Työväentalon tuntumassa. Ilmeisesti niissä ei ollut tansseja samanaikaisesti, vaan niillä oli jonkinlainen työnjako, mutta millainen?

      Milloin niillä lopetettiin tanssien järjestäminen ja miksi? Luultavasti se ei tapahtunut samanaikaisesti molemmissa paikoissa.

      Kun tanssit lopetettiin noilla lavoilla, keskustassa ei liene juuri ollut missään yleisiä tansseja.

      Tämä nyt poikesi aloituksen aiheesta, mutta tarkoitus oli osoittaa, että tanssien pitämisellä keskustassa on ollut perinteitä.

      • aseman s.

        Työväentalon luona oleva Jäntevän lava valmistui vuonna 1951 ja purettiin tarpeettomana 1980-luvun alussa.Tanssi-into kylällä tai ainakin työväestön parissa oli kai vähentynyt.


    • hyyry

      Jo 60-luvun alkupuolella kyyditettin paikkakunnan juntteja bussilla keskustasta johonkin muualle tanssipaikalle. Ei tule mieleen, minne.
      Ei tainnut kuitenkaan olla lava.
      70-luvulla ei keskustassa paljoakaan tansseja järjestetty.

    • toivolan don juan

      Numrmaalla han on järjestetty tansseja iät ja ajat.

      Edelleen Nurmaan lavalla tanssitaan kesäkautena

      Ensi lauantaiksi sinne mennään nojailemaan kretonkiin, vaikka kuinka olisi sade tai rajuilma..Se on varmaa!

    • kretonkiin nojaillen

      Syysilta ja kunnon tanssilava, jonka ikkunoista tunkeva viileä ilma lauhduttaa lavan kuumaa ilmapiiriä. Tunnelmaan kuuluvat myös reunoilla olevat penkit, joilla levähdetään. Ei tarvitse sitoutua mihinkään pöytään tai tuoliin.

      Nurmaan lavan tanssit on tältä kesältä tanssittu. Metsälinnassa jatketaan vielä vajaan kuukauden verran. Seuraavaksi lähimmät lavat ovat Mikkelin hiihtomäki ja Kangasniemen Syvälahti, joissa pyörähdellään kai ainakin syyskuun ajan.

    • Jenkkaa

      Käyppä tutustumassa Heituinlahden talolla järjestettäviin tansseihin!!! Suosittelen !

    • väliaakanen soettaak

      Täräytäpä aatolla esm Tuhikonttii ja siintä kiännät Savitaipaleelle.
      Rohkias ku lasetat itääpäin, niimpä puolessavälissä on Heituinlahti.
      En tiiä, onkonä tanssia, mut jos on, on talo komiasti valaistu ja
      jumalaton jenkanrytke kuuluu aatoon ast.

      • polokan.tahtija

        Jos satutkii tulemaa pohjose suunnasta tae sitte Lappeerrannasta,niin kiänny Tuavettii johtavalla tielle. Kun oot ajanu siinä kymmenkunta kilometrijä, nii ilemestyy kyltti, jossa lukkee jotta Heituillahti. Siitä vua ajat etteepäe, nii kohta on vasemman käen puolella iso talo ja pellolla aotoja silemän kantamattomii.
        Portilta vuan ostat lipun ja liityt iloseej joukkoo. Siinä vuan karkeloet muijjem mukanna mukavassa seorassa. Suat paenella humppoo, pyörijä valssija ja hypätä polokkoo ja jenkkoo, tangosta ja voksista nyt puhumattakaa.
        Varmaannii tuut toesennii kerra, kun tiijjät reitin.
        Eihä se Mäntyharjun keskustaa ole lähin tanssipaekka, mutta voet siellä tavata mäntyharjulaesijakkii.
        Vaekka ohan niitä muitakii hyvijä tanssipaekkoja,vuan ei joo Mäntyharjulla.


    • jenkkaa

      Ja hyvä paikka onkin !!!! lauantaina 25.10 taas tanssitaan !
      Avaisissa 500 myytyä lippua , et kyl tanssittevia löytyypi ;)

      • jenkkaa

        siis juu avajaisissa tarkotin


      • vuodelta -.39
        jenkkaa kirjoitti:

        siis juu avajaisissa tarkotin

        Seniori-ikäistä (70 ) seuraa olen sieltä hakenut, mutta kovin sitä on niukasti ollut


      • papat tanssimaan

      • lauantaitanssit

    • t. omppeli

      Keskustassa ei taida olla kylmään vuodenaikaan tanssien järjestämiseen muita tiloja kuin lukion sali ja Kisalan halli.
      Tanssien pito ei kai sovi niiden imagoon.

    • aseman s.

      Mainittiin Kisala mahdollisena tanssipaikkana. Siellä taitaa kuitenkin olla niin paljon käyttäjiä, ettei lauantai-iltaa riitä enää tanssijoille.
      Entä lukion sali? Se lienee vähemmän varattu.

    • t.omppeli

      Joskus lienee järjestetty tansseja nuorisoseurantalolla. Ei liene kuitenkaan kovin yleistä.

    • hyyry

      Tuli kerran kesällä seuratuksi sivusta tansseja Kurkiniemessä.
      Musiikki oli kyllä sellaista, ettei se varttunutta sukupolvea oikein sytytä. Olihan siellä joka tapauksessa nuoria.

    • ollikkalan hitain

      Ympäri kuntaa on koulujen saleja, joihin mahtuu hyvin tanssimaan. Tosin taitavat olla varustetut lautalattioin, mutta kyllähän niillä jenkkaa ja polkkaa menisi.

    • hyyry

      Tiettävästi täällä on joskus ollut jonkin eläkeläisjärjestön järjestämiä tansseja. Ei tule tosin mieleen, missä niitä pidettiin.
      Aikoihin ei ole niistäkään näkynyt niistä ilmoituksia. Lienevät loppuneet.

    • kuppilan filosofi

      Ketjun on valitettavan paljon tungettu erään tanssipaikan mainoksia linkkien kera. Nyttemmin on pyydetty niiden poistoa.

    • jallu-setä

      Olisi sentään uudenvuoden tanssit jossakin keskustassa. Ei vain ole.

      Voi tätä saamattomuutta!!!!

    • hyyry .

      Tanssien järjestäminen on kallista ja riskialtista toimintaa.

      Pitää haalia esiintymään näkyviä nimiä, joiden esiintyminen maksaa maltaita. Paikallisia ja alueellisia kykyjä on kyllä usein käytettävissä, Ne rasittavat vähemmän järjestäjän kukkaroa, mutta eivät houkuttele yleisöä.

      Lisäksi nuorison tanssiharrastus on laskusuunnassa. Niille ilmeisesti riittää televisiopn tanssit tähtien kanssa.

      Sitä vastoin monella vanhusikäsellä tanssijalka nousee vielä keveästi. Jopa polkka ja jenkka sujuvat.

    • kretonkiin nojaillen

      Muistaakseni Kangasniemellä on eläkeläisten tanssit kerran kuussa, järjestäjänä jokin eläkeläisjärjestö.

    • kretonkiin nojaillen

      Pitäjänjuorussa kerrottiin, että Mäntymotelli on sulkenut ovensa. Siellä ei kai siten enää järjestetä tansseja.
      Ei ole sitäkään mahdollisuutta. Alkaa tanssitaito ruostua

    • hyyrylän hitain

      Mäntyharjun kansallisten seniorien Internet-sivuilla vuoden 1914 ohjelmassa ei ole yhtään mainintaa tansseista.

      Mäntyharjun eläkkeensaajat ry:n Internet-sivuilla olevassa yhdistyksen vuoden 2014 päiväkirjassa todetaan:

      27.4.2014 Tanssit työväentalolla. Yleisömenestys ei ollut kehuttava.

      Eläkeläistansseihin on siten mentävä muualle.

      • kuppilan filosofi

        Kangasniemellä näkyy olevan pirteitä eläkeläisiä.
        Kangasniemen eläkkeensaajat järjestää eläkeläisille tansseja määrätyin väliajoin.Sinnehän voisi järjestää vaikka bussimatkan.


      • tassijalka
        kuppilan filosofi kirjoitti:

        Kangasniemellä näkyy olevan pirteitä eläkeläisiä.
        Kangasniemen eläkkeensaajat järjestää eläkeläisille tansseja määrätyin väliajoin.Sinnehän voisi järjestää vaikka bussimatkan.

        Kangasniemellä on taas tanssit tammikuussa.

        Etelä-Savon paras parketti. Luistaa ja liukuu tanssijalka liikaakin, joten ei liian liukkaita kenkiä.

        Siellä käy tanssiväkeä eri puolilta, jopa Keski-Suomesta on tyttöjä mukana. Miehiä vain puuttuu.


    • eikansallinen senior

      Kansallisten seniorien vuoden 1914 ohjelma on ohittanut kyllä parasta ennen -päiväyksensä jo aika päiviä...

    • tule tanssiin

      Onkohan Mäntymotelli suljettu terveysongelmien vuoksi vai olisikohan palanut anniskeluluvat? Silloin ei paljon kannata tansseja järjestää. Ihan vain valistunut arvaus: kännisille myyntiä, alaikäisille myyntiä, huoria huoneissa???

      • OikaisuA

      • väärin arvasit

      • tule tanssiin

      • anniskelupassi on
        tule tanssiin kirjoitti:

        Määräaikainen anniskelukielto?

        '' Määräaikainen anniskelukielto?''
        - Ei buaritiskillä ole 'pentuja' yllensä näkynyt, joten pieleen mennee tämäkin arvaus.


      • Anonyymi
        OikaisuA kirjoitti:

        http://www.mantymotelli.fi/

        Mäntyharju kutsuu 😋
        Vladimir lomalle Motellille
        Keksittäisiin jotain kivaa iltapuhdetta 🩸🤭


    • motellissa muoria

      Aikanaan piti majoitusliikkeissä täyttää paljon yksityiskohtaisempi lappu sisäänkirjoituksessa. Mäntymotelliin tuli neitokainen, joka kirjoitti ammatin kohdalle "muora". Portieeri sanoi, ettei tuo ole mikään ammatti. "Ei tämä ole mikään hotelli", vastasi nainen.

    • torin tarkkailija

      Paikallislehdessä kerrottiin, että motellin kalustoa, jopa suhteellisen uutta tavaraa, myytiin.

      Kun oli luettelo suunnitelluista kevätkauden tansseista, sen alla oli maininta: oikeus ohjelmanmuutoksiin pidätetään.

    • aseman s.

      Mielellän lähtisijoulunpyhinä vähän nojailemaan kretonkiin, mutta ei ole paljoa mahdollisuuksia.
      Ellei Kouvolaan mene, niin ainut mahdoillisuus on Mikkelin Vanha sotilaskoti tapanina.

    • kyttälä läinen

      Koulun sisäpihalle, jonne ei tuule eikä sillä hetkellä sada, voitaisiin järjestää talvella ulkoilmatanssit paikallisten musiikin maestrojen, ml. huuliharpistit tahdittaessa.

      Keskustan torit ja kauppojen edustat ovat tällaiseen tarkoitukseen liian kaltevia.

      Eikö tuollainen tempaus sopisi vaikka uudenvuodenaaton iltana.

    • mari .

      Moni eläkkeellä oleva pirteä nainen tulisi mielellään tanssilattialle, mutta puuttuu miehiä, jotka tulisivat hakemaan.

      Omasta miehestäkään (joilla sellainen sattuu olemaan) ei ole siinä suhteessa mihinkään. Sitä ei kiinnosta mikään muu kuin jääkiekko- autokilpailluselostukset televisiossa olutpullon ollessa seurana.

      • kirj. pitäjän pöljä

        Iän myötä täkäläiset naisihmiset tahtovat vielä muuttua tukevanpuoleisiksi, On sopivaa jenkkakahvaa.


    • maiharit kattoon

      se rintamamiestalon herra kuulemma tanssittaa mieluusti kaikkia..jos vain kerrotte siitä medialle.

    • kretonkiin nojailija

      Kun tanssitilanne vain tulisi, niin kyllä tanssittajiakin löytyisi.
      Jokin aika sitten oli tosin kertoman mukaan eräällä ns. Itä-Berliinin puolella olleella tanssipaikalla ollut tansseissa muka tilanne, ettei tanssijoita juuri ollut.
      Mistähän tuollainenkin juttu on saanut alkunsa?

    • t.omppeli

      Huhut kertovat, että eläkeläistansseja on suunnitteilla.
      Kiillotetaanpa siis kengät kuntoon.
      Lyhennetään tukankuontalo. Varataan lahonestoaihetta julkisivulle

    • aseman s.
    • nojailisi kretonkiin

      Kyllähän tällä palstalla muka paikallisista viihteentekijöistä juttua riittää, mutta kun tällainen karvahattukansa tähän aikaan vuotta haluaa viikonvahteessa tanssahdella, niin sen on mentävä Mikkeliin tai Kouvolaan.

      Nurmaalaiset isännät ja emännätkään, joihin sentään voi asetta toiveita, eivät taida pitää lavallaan tansseja ennen heinäkuuta.

    • hyyry

      Tanssi olisi terveellistä ja virkistävää liikuntaa kaikille vanhuusikäisille, jotka liikkumaan kykenevät. Se auttaisi myös säästämään vanhuusikäisten hoitoon tarkoiitettuja yhteiskunnan varoja.

      Vaikka pystyisikin tanssimaan, niin miten tanssihaluinen vanhuusikäinen sitä täällä harrastaisi?

      Terveellisempää tanssiminen olisi kuin nuokkuminen television ääressä tai tietokoneen räplääminen kun kirjoittelee tyhjänpäiväisyyksiä tänne Mäntyharju-palstalle..,,

      • sunnuntaitanssit

      • kretonkiin nojaileva
        sunnuntaitanssit kirjoitti:

        Kisakaari (Pellosniemi, Ristiina, Mikkeli)
        Su 25.1.2015 17:00--21:30, 14 euroa
        Tulipunaruusut

        http://www.tanssi.net/fi/p/1pc.html


        https://www.youtube.com/watch?v=c8wW2AvDO28

        Joku kertoi,että silloin kun on naisten haku, harva nainen käyttää tilaisuutta hyväkseen, vaan kretonkiin pukeutunut väki istuu ikävystyneen näköisenä penkillä.

        Siinä eivät miehetkään voi mennä hakemaan.Lattia on puolityhjä.

        Pitääkö se tosiaan paikkansa Kisakaaresta?


      • Kisakaareen
        kretonkiin nojaileva kirjoitti:

        Joku kertoi,että silloin kun on naisten haku, harva nainen käyttää tilaisuutta hyväkseen, vaan kretonkiin pukeutunut väki istuu ikävystyneen näköisenä penkillä.

        Siinä eivät miehetkään voi mennä hakemaan.Lattia on puolityhjä.

        Pitääkö se tosiaan paikkansa Kisakaaresta?

        Ei pidä paikkaansa. Höpö puhetta. Tanssit jatkuu Kisakaaressa. Tilaa on ja hyvä tanssilattia sekä ilmanvaihto. Naiset hakee kyllä naistentunnilla :)
        http://www.tanssi.net/fi/p/1pc.html
        https://www.youtube.com/watch?v=LJOd-5nTHmI


      • kretonkiin_nojailija

        Jotkut naiset hakevat, mutta monet hameenkäyttäjät istuvat naisten haun aikana tiukasti penkillä ja tuijottavat naama peruslukemilla edessään olevia lattialankkuja. Mikä niitä oikein vaivaa?

        Moni nainen ei näy tietävän sitä tosiseikkaa, että mitä enemmän lavalla näkyy, sitä innokkaammin tullaan hakemaan. Sillähän ei ole merkitystä, kenen kumppanina siellä on. Edullisinta mainosta itselle onkin se, että on lavalla erilaisten ja eri-ikäisten kumppanien kanssa.


      • tanssipaikoillanäkee

        ''Moni nainen ei näy tietävän sitä tosiseikkaa, että mitä enemmän lavalla näkyy, sitä innokkaammin tullaan hakemaan. Sillähän ei ole merkitystä, kenen kumppanina siellä on ''.
        - Kyll jos istuu naisena alkuillan ilman hakuja , niin eipä sitä enää naistentunnillakaan
        tanssita. Vuorohaku olisi jo tätä päivää tanssipaikoissa. Naisetkin saisi lipuille vastiketta muutakin kuin odotella hakuja ;)
        - Luulisi sinkku miehille olevan merkitystä, et tanssittaako naapurin varattua muijaa vai
        naista joka on ihan sinkku. Moni sinkku mies pilaa tanssiltansa hakemalla niitä turvallisia
        tuttuja varattuja. Näin elämä sitten jatkuu vaan sinkkuna. . .
        Viime sunnuntaina nauratti Kisakaaressa tapaus : Poikamiesisäntä oli viimenkin saanut
        naisen vierelleen , jota sitten toi tanssimaan. Niin, hän lainasi muijaansa kavereilleen
        itse istuen. Naisia oli kyllä seinärivi täynnä ottaa sieltä lattialle, mutta nämä "ystävät"
        eivät rohjenneet sieltä hakea vaan lainasivat kaverin muijaa, joka oli todella tyhmän näköistä touhua. Mitähän näiden miesten päässä oikein liikkuu....
        http://www.tanssi.net/fi/p/1pc.html
        https://www.youtube.com/watch?v=hA2GRO0bDUI


      • hyyry

        Jos miehet eivät tule hakemaan silloin, kun aika on, niin menevä nainen lähtee heti liikkeelle , kun on vuorossa naisten haku. Jo etukäteen hän silmäilee miesten joukkoa ja varaa katseella muutaman sopivan ehdokkaan.

        Kun naisten haku koittaa, niin silloin hän ryntää miesten joukkoon hakemaan valitun tanssikumppanin, sen jälkeen seuraavan ja niin edelleen.

        Se tehoaa. Johan on kumma, jos ei seuraavalla miesten hakuvuorolla tule kaksilahkeisia hakemaan. Reippaista naisista miehetkin pitävät.


      • kaksilahkeisistapulaa
        hyyry kirjoitti:

        Jos miehet eivät tule hakemaan silloin, kun aika on, niin menevä nainen lähtee heti liikkeelle , kun on vuorossa naisten haku. Jo etukäteen hän silmäilee miesten joukkoa ja varaa katseella muutaman sopivan ehdokkaan.

        Kun naisten haku koittaa, niin silloin hän ryntää miesten joukkoon hakemaan valitun tanssikumppanin, sen jälkeen seuraavan ja niin edelleen.

        Se tehoaa. Johan on kumma, jos ei seuraavalla miesten hakuvuorolla tule kaksilahkeisia hakemaan. Reippaista naisista miehetkin pitävät.

        Valitettavasti ylleensä miehet loppuvat naistentunnilla, joten käteen ei jää mittään ....


      • jallugabriel

        Sitä ei ole vielä näkynyt, että ne kesken loppuisivat. Kaiken lisäksi voi hyvällä syyllä kysyä, mikä pakko on jäädä miehen hakemisessa viimeisten joukkoon.


      • hyvintehos
        hyyry kirjoitti:

        Jos miehet eivät tule hakemaan silloin, kun aika on, niin menevä nainen lähtee heti liikkeelle , kun on vuorossa naisten haku. Jo etukäteen hän silmäilee miesten joukkoa ja varaa katseella muutaman sopivan ehdokkaan.

        Kun naisten haku koittaa, niin silloin hän ryntää miesten joukkoon hakemaan valitun tanssikumppanin, sen jälkeen seuraavan ja niin edelleen.

        Se tehoaa. Johan on kumma, jos ei seuraavalla miesten hakuvuorolla tule kaksilahkeisia hakemaan. Reippaista naisista miehetkin pitävät.

        Niin, saahan sitä hakea sitä omaa mielitiettyään. Tarpeeksi, kun "pommittaa" hauilla
        niin miksi mies ottaa kesken tanssien jalat alleen ? D
        https://www.youtube.com/watch?v=2GqjzUwSQEQ

        Mites tämä tulkitaan - Miehet ?


    • mari_

      Jos nainen on nynny ja saamaton, mies ei siitä välitä, ei tansseissa eikä muutenkaan.

      • vuorohaku

        ''Jos nainen on nynny ja saamaton, mies ei siitä välitä, ei tansseissa eikä muutenkaan''
        - Niinpä. Moni nainen siellä tansseissa penkillä istuu ja on varmaankin "saamaton", kun
        tansseista yksin kotia poistuu. Nynny ei varmaankaan ole , mutta tietää arvonsa eikä ole
        tyrkky. Monelle naiselle se naistentunti tulee vähän liian myöhään. Kaksi tuntia on liikaa
        odottaa.


      • kyttälläläinen

        Nainen huomataan parhaiten, kun se on tanssimassa. Ei ole väliä sillä, kenen kanssa - nuoren tai vanhan, pitkän tai pätkän - se on areenalla.

        Siksikin kannattaa ehdottomasti mennä hakemaan, kun on vuorossa naisten haku.
        Harvoin miehet siinä kesken loppuvat. Kilpailua voi joskus olla ja silloin nynnyt voivat pahimmassa tapauksessa jäädä nuolemaan näppejään.

        Vauhdilla vain miehiä hakemaan, ja helmat heilumaan! Silloin ei ujostella! Rohkea rotan ...ei kun rokan syö! Voi lähteä juhlan päätyttyä hyvällä mielellä ja romanttisin ajatuksin kotiin.


      • asemans_

        Parasta on, jos saa miehen mukaansa vauhdikkaaseen polkkaan, jenkkaan, humppaan tai valssiin.
        Lavalla on silloin vähemmän väkeä ja tulee helpommin huomatuksi.

        Motellilta taitavat muuten tanssit olla lopussa.
        Lähin lavapaikka lienee toukokuussa Metsälinna, mutta sen sivuilla kerrotaan vielä tällä hetkellä vuoden 2014 ohjelmasta.


      • päivitystä
        asemans_ kirjoitti:

        Parasta on, jos saa miehen mukaansa vauhdikkaaseen polkkaan, jenkkaan, humppaan tai valssiin.
        Lavalla on silloin vähemmän väkeä ja tulee helpommin huomatuksi.

        Motellilta taitavat muuten tanssit olla lopussa.
        Lähin lavapaikka lienee toukokuussa Metsälinna, mutta sen sivuilla kerrotaan vielä tällä hetkellä vuoden 2014 ohjelmasta.

        Niin, näkyy naiset keskenään jo tanssivan vauhdikkaat tanssit , kun miehistä on pulaa :(
        Kyllä silloin luulisi jo miehet näkevän ja sitten jopa hakevan. Tansseja nyt ja kesällä :
        http://www.tanssi.net/fi/p/J.html
        http://www.tanssi.net/fi/p/1pc.html
        http://tommolanlava.fi/
        https://www.facebook.com/Metsalinna?sk=wall
        http://www.tanssi.net/fi/p/203.html
        http://www.tanssi.net/fi/p/3q.html
        http://www.mantymotelli.fi/


      • kurkimienis

        Taas on mainos joka ei kuulu tähän keskusteluun.
        Eiköhän sovita että pysytään asiassa.
        Ja muutenkin kohta on meillä kylällä tanssit tansittu.
        Ja sekomus tanhuaa yksin.


      • aseman_s

        Täkäläisten naisten tulisi huomata se tosiasia, että nainen voi hakea miestä tanssiin koska tahansa,riippumatta siitä, kenen valinta on periaatteessa meneillään, Käytännössä se merkitsee jatkuvaa sekahakua.

        Tällainen jatkuva sekahaku on jo aika yleistä Pohjois-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla., joissa nynnyt naiset ovat harvinaisuuksia. Ottaisivatpa täkäläiset naiset esimerkkiä, niin ei tarvitsisi poistua tansseista murhemielin, niin kuin joskus käy.


    • jumppasalissa

      ''toisin sanottuna kammoksut ravintolaympäristöä, niin mihin menet nimenomaan tanssimaan täällä mäntyharjulla tai täältä käsin ''?
      Havumetsien miehelle vielä tansseja tarjolla Kisakaaressa , Pellosniemellä Mikkelin Ristiinassa. Su 15.3.2015 17:00--21:30, 14 euroa - SINITAIVAS tanssiorkesteri.

      http://www.tanssi.net/fi/p/1pc.html (klikkaa niin näet )

      https://www.youtube.com/watch?v=EmQOcbU4NhA

    • kirkonkuve

      mikä sille lärvälle on tullu
      liian hieno jo rahvaskansalle

      • mari__

        Rahvaskansalle, siis paikkakunnan äijillekö?
        Nehän käyttäytyvät sen verran karkeasti, että arvostuksestaan huolehtiva nainen välttää niitä.


      • jallugabriel

        Tosimiehenhän pitää täällä haista viinalle, tupakalle ja cacalle.


      • kyttälläläinen

        No jopas osuvasti lohkaisit jallu, HAH-HAH-HAAAA.


      • saunanpuhdaskelepaa

    • tanssin_huumassa_aseman_

      Männä kesänä tuli käydyksi muutaman kerran Metsälinnan lavalla ja syksyllä vielä Kisakaaren salissa.
      Tulihan siinä nojailluksi kerran jos toisenkin mäntyharjulaiseenkin kretonkiin.Ihmetytti miten hyvä tanssitaito niistä kumppaneista monilla oli. Selvästi oli opeteltu askelkuvioita. Nämä asiakkaani olivat 50-75-vuotiaita.
      Ihmetytti vain, miten olivat voineet hankkia siinä määrin tanssitaitoa, kun Mjulla ei ole alan opetusta. Käyvätköhän tanssikursseilla Mikkelissä tai Kouvolassa? Onko tietoa?

      • mari.._

        Kirjoittajalle "tanssin_huumassa ..." voisi tämän kirjoittaja mainittuun ikähaarukkaan kuuluvana omalta osaltaan vastata: tanssitaito tuli kyllä hankituksi jo vuosikymmeniä sitten, rapistui sen jälkeen, mutta on viime vuosina pyritty saamaan ajan ja tanssipaikkojen vaatimalle tasolle etenkin Internetistä löytyvän monipuolisen opastuksen avulla.

        Kretonkiin nojailijoita on nyttemmin riittänyt, osin myös sen ansiosta, että naisten haun tarjoamat mahdollisuudet on huolella käytetty hyväksi.


      • Tervetuloahulluihin

      • kretonkiin_nojailija

        Kiitos, näyttää mielenkiintoiselta.
        Siltä varalta, että tämän puheenvuoron lukee joku seuran toimintaa tunteva, kysyisin, minkä ikäluokan ihmisiä kyseisissä harjoituksissa käy.


      • halapaharrastus

        ''minkä ikäluokan ihmisiä kyseisissä harjoituksissa käy ''
        - Nuorille ja lapsille on omat harkat, mutta sitten muut kaikenikäiset elikkä 20v - 95 v.
        käyvät näissä harkoissa. Ikä ei ole ongelma ,joten mukaan vaan mukavaan tanssinharrastukseen !
        Kesällä tanssiharkat sitten Hiihtomäen tanssilavalla ja Metsälinnassa
        http://www.tanssihullut.net/jaseneksi


      • kretonkiin_nojailija

        Kiitos ystävällisestä ilmoituksesta! Pitää harkita.
        Jäsenmaksu 20 euroa ei tunnu olevan kohtuuton ja siitä on sentään jäsenetuja eri paikoissa.


      • foksia

      • Anonyymi
        Tervetuloahulluihin kirjoitti:

        ''Käyvätköhän tanssikursseilla Mikkelissä tai Kouvolassa? Onko tietoa?''
        - Aika moni tulee Mikkeliin ja tanssiseuran Tanssihullut harkkoihin - Siellä oppii !!!
        http://www.tanssihullut.net/
        http://www.tanssihullut.net/harjoitukset
        http://www.tanssihullut.net/kuvat

        Kevään 2022 harjoitukset
        Mikkelin Tanssihullut 😊
        Ti klo 18.30-20.30 Lavatanssien alkeet/alkeisjatko, Kalevankankaan koulu
        Ke klo 17.30-19.00 Lavatanssien jatko, Kulttuuritalo Tempo
        Ke klo 19.15-20.45 Lavatanssien edistyneet, Kulttuuritalo Tempo
        To klo 17.00-18.30 vapaaharjoitus, Kalevankankaan koulu
        Pe klo 17.00-18.30 Parilattarit, Kalevankankaan koulu
        La klo 13.00-15.00 vapaaharjoitus, Kalevankankaan koulu
        👠👞👠👞
        Harjoituksiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Harjoituksissa on vapaaehtoinen parinvaihto. Hyvästä käsihygieniasta tulee pitää huolta eikä harjoituksiin saa tulla flunssaisena.


    • jallugabriel

      Tuossa mainittiin eläkeläisten tanssit. Niitä kai järjestetään ani harvoin missään läntisessä Etelä-Savossa.
      Hiihtomäen lavalla tuntuu olevan enimmäkseen keski-ikäistä joukkoa. Samoin on asianlaita Metsälinnassa, jossa eläkeläisikäisten osuus on vielä vähäisempi; eipä juurikaan näy joukossa yli 70-vuotiasta naisimmeistä.

    • aseman_s___

      Onhan täällä tansseja Kurkiniemessäkin. Siitä tuli mieleen kysymys sinisestä sillasta.
      Kyseistä siltaa käyttäen joudutaan Kurkiniemen alueelle tai tullaan Kurkiniemen alueelta.

      Tanssi-iltoina Kurkiniemen alue on tarkoitettu vain tanssiyleisölle.ja tie sillan toisesta päästä suljettu.

      Onko niin, että Kurkiniemi on yksityistä aluetta ja että yleiseen käyttöön tarkoitettua siltaa pitkin siirtyminen vesiväylän yli Laidunmaalta vaikkapa asemalle voidaan estää?

    • aseman_s

      Ristiinan Metsälinna näkyy aloittavan 17.5.. Vielä on yli viisi vikkoa odottamista.

    • tanssiva_pöjlä

      Täällä on peräti kolme eläkeläisjärjestöä, mutta ne eivät tunnu saavan aikaan eläkeläistansseja, joita senään pidetään niin monella paikkakunnalla eläkeäis toiminnankin keskeisenä muotona.

      Voihan olla, että täällä on tilanpuutetta. JOskus on kai yritetty järjestää Työväentalossa, mutta ei kovin suurella menestyksellä. Syyn ymmärtää: oikeistosuuntauksia edustavat karttavat työväentaloa kuin myrkkyä.

    • mari__

      Työväentalo lienee ainut paikka, jossa tilaisuus voitaisiin pitää ilman tilanvuokraa, jos ihmiset ovat valmiit talkootyöhön.
      Täällä eläkeläisten toimintaan osallistuvat kai tuntevat itsensä jo niin iäkkäiksi , ettei tanssi enää maita.

    • kuppilan__filosofi

      Sen verran lämmintä on tänäkin kevää on ollut, että uusi lavakausi voisi alkaa jo nyt tai ainakin viimeistään vappuna.

    • jallu_gabriel

      On syytä virittäytyä lavakauteen etenkin, jos tanssin harrastus on jäänyt viime syksyn jälkeen vähälle.
      Tanssikengät kiiltäviksi ja kretonkimekko esiin komerosta. Silityssaumaa pitkiin housuihin! Kravatti tosin ei ole enää tarpeen.

      • t.omppeli

        Tuohon miesten pukeutumiseen on vielä lisättävä, että päälle on pantava myös paita. Ei tanssilavalle sentään puolipukeisia päästetä.


    • aseman_s--

      Jokunen viikko sitten tuli käydyksi Kisakaaressa. Ihailla täytyi, miten naiset hakivat innolla , kun oli heidän vuoronsa.

    • joskus_kretonkiin_nojail

      Missähän vosi viedä tanssin pyörteisiin vielä nopsajalkaisia mäntyharjulaisia ikänaisia (70 )? Tanssipaikkoja on tullut kierrellyksi, mutta yksikään kumppani ei ole sellaiseksi tunnustautunut.

      • liput12

      • kyttäläläinen

        Kyllähän Mäntyharjulla on runsaasti ikänaisia, mutta ei niitä juuri tanssilavoilla tapaa. Eivät kai ole tarpeeksi nopsajalkaisia. Ainakin kaupoissa niitä näkee. Niitä on myös Martoissa ja kirkkokuorossa ja lisäksi eräitä Pioni-kuorossa.


    • polkassa_jenkassa_hyyr

      Ensi viikonvaihteessa ovat jo monet tanssilavat käytössä, joten pannaanpa tanssikamppeet kuntoon. Matkaa siinä joutuu tekemään, sillä Mäntyharjulla ei haitari kutsu tanssiin. Paikallislehdestäkin puuttuvat tanssi-ilmoitukset. - Voi sitä vastoin mennä nojailemaan kretonkiin Savitaipaleelle, Mikkeliin, Kangasniemelle, Hartolaan jne.

      Muistetaan sitten, ettei missään nimessä ajeta autoa alkoholin vaikutuksen alaisena Muistetaan, että auto on leikkikalu vain silloin, kun se on hiekkalaatikolla, se kulkee sormipattereilla tai sitä voi vetää narusta. Jos se on todella tarkoitettu nopeaankin ajoon, siinä on iso numero kyljessä tai sitten sininen varoitusvalo ja se päästää ulvovaa ääntä.

      Eihän kukaan meistä halua leimautua rattijuopoksi eikä muutenkaan toheloksi autonajajaksi, eihän?

      Tämä ketju on muuten osoittautunut erittäin elinvoimaiseksi. Se on pantu vireille 15.syyskuuta 2013 (siis: 2013) eli vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten.

      Ketju on palstalla ennätyspitkä ja tuntuu jatkuvan.

      Kirjoitelkaapa tanssikokemuksistanne nyt alkavana tanssikautena..

      • humpanrytkettä

      • siellä_kretonkiin_noj
        humpanrytkettä kirjoitti:

        Nyt on tansseja tarjolla :
        Metsälinna kutsuu tanssimaan - Lavakauden avajaiset, Tulipunaruusut,
        su 17.5. klo 19-24 liput 12 €
        http://metsalinna.com/
        https://www.youtube.com/watch?v=L8A_fTDPXMY

        Metsälinna on parasta, mitä (entinen) Ristiina voi tarjota. Tuolla alalla Mäntyharju jää kakkoseksi.
        Matkaa on Mjun keskustasta vain vähän yli 20 km. Reipas mies ja nainen pyöräilevät tuon matkan edestakaisin.


      • Metsälinnaan
        siellä_kretonkiin_noj kirjoitti:

        Metsälinna on parasta, mitä (entinen) Ristiina voi tarjota. Tuolla alalla Mäntyharju jää kakkoseksi.
        Matkaa on Mjun keskustasta vain vähän yli 20 km. Reipas mies ja nainen pyöräilevät tuon matkan edestakaisin.

        Avajaiset Metsälinnassa on tanssittu - Hyvät tanssit .
        Todella kylmä ja sateinen sää jätti
        monet kotia odottamaan ensi sunnuntaita jolloin Finlanders lavalla.
        http://metsalinna.com/
        https://www.youtube.com/watch?v=6mttxRLux-w


    • hyyry-

      Eräät lähiympäristön (keskustasta alle 80 km) tanssilavat antavat alennusta eräisiin väestöryhmiin kuuluville, mm. eläkeläisille.
      MItä tällaisia paikkoja on tiedossa?

      • Kakeafanittamaan

      • kuppilan...filosofi

        Tommolan suurlavalla näkyy olevan tansseja niin lauantaisin kuin sunnuntaisinkin.

        Ei ole tosin ilmoitettu kellonaikoja eikä lippujen hintoja.

        Nopea voi sunnuntaisin kokeilla sekä Tommolan että Metsälinnan parkettia.


      • korjausta
        kuppilan...filosofi kirjoitti:

        Tommolan suurlavalla näkyy olevan tansseja niin lauantaisin kuin sunnuntaisinkin.

        Ei ole tosin ilmoitettu kellonaikoja eikä lippujen hintoja.

        Nopea voi sunnuntaisin kokeilla sekä Tommolan että Metsälinnan parkettia.

        kyllä tansseja on kaksi iltaa putkeen, mutta perjantaisin ja lauantaisin
        http://www.tanssi.net/fi/p/347.html
        http://tommolanlava.fi/tapahtuma/24
        http://tommolanlava.fi/Info
        Nyt Perjantaina kyllä pysytään Mikkelissä Hiihtomäellä, jossa tarjolla http://www.tanssi.net/fi/p/203.html
        https://www.youtube.com/watch?v=TeWW27wkuos


      • kretonkiin_nojaillen

        Sunnuntai-ilta on taas varattu Mikkelin Metsälinnalle (entisessä Ristiinassa).


      • johtajaamigo

        Tommolan hienolle lavalle mahtuis kyllä enemmänkin tanssijoita!toivotaan että ihmiset osaisi myös sinne..upea paikka!


      • Metsälinnaantievie

      • torin_tarkkailija
        johtajaamigo kirjoitti:

        Tommolan hienolle lavalle mahtuis kyllä enemmänkin tanssijoita!toivotaan että ihmiset osaisi myös sinne..upea paikka!

        Onhan se aika tavallisen näköinen paikka, mutta on upealla paikalla.
        Taitaa tanssiväki olla enimmäkseen muualta kuin Mäntyharjulta.


    • Motellinvieras
    • virkistyksen_tunari

      Lähtisipä mielellään keskustassa vanhaan malliin pyörällä tansseihin. Kilometrejä siitä kertyisi aika tavalla,jos polkisi Ristiinan Metsälinnaan ja takaisin.
      Polkemista olisi suuntaansa puolitoista tuntia.

    • jallu_ite

      Tilastojen mukaan Mäntyharjun kunnallisessa Kino-elokuvateatterissa kävijöitä on 101,22 % asukasmäärästä, siis jokainen asukas kävisi siellä keskimäärin 1,22 kertaa vuodessa.
      Jotkut käyvät enemmän, jotkus vähemmän.
      Taitaa kyllä olla niin, että tansseissa käyntejä kunnassa on huomattavasti enemmän asukasta kohti, jos otetaan huomioon vain kunnan alueella olevat tanssipaikat.

      • eipidäpaikkaansa

        Jallu, oot väärässä. Noin 6300 asukasta eli tanssikäyntejä noin 6400 kertaa vuodessa. Ei pidä paikkaansa kun ideana on että kuntalaiset itse kävisivät nämä kerrat.


      • jallu-ite

        Onkohan nyt noinkaan kuin eipidäpaikkaansa kirjoittaa.
        Siihen että täällä saadaan kuntalaisilta 6400 tanssikäyntiä vuodessa riittää, kun joka kymmenes kuntalainen eli 630 kuntalaista käy vuoden aikana reilut kymmenen kertaa tansseissa.
        Ei liene mitenkään kohtuutonta.


      • eioletanssijoita

        Ei kunnassa ole noin montaa tanssitaitoista, saati tanssin harrastajaa. Älä liioittele harrastajamääriä.


      • kyttäläläläinen
        eioletanssijoita kirjoitti:

        Ei kunnassa ole noin montaa tanssitaitoista, saati tanssin harrastajaa. Älä liioittele harrastajamääriä.

        Lähiympäristön lavoilla on ei ole tanssikumppaniksi juurikaan osunut toista mäntyharjulaista. Panee ihmettelemään. Taitaa tosiaan olla niin, että Mäntyharjulla tanssin harrastus ei ole muodissa.
        Olisikohan edes sataa tanssin harrastajaa Ei ole tuttavapiirissäkään yhtään.


      • Voi_motelli_avaa_oves

        Motellinkin tanssijat tulivat lähiympäristöstä ja kauempaakin, ei riittäisi kävijäpohjaksi kylän oma väki.


    • polkassa_jenkassa_hyyry

      MIstä päin Tommolan lavalle tulee enimmäkseen väkeä, kun siellä on sitä niinkin paljon? Aivan lähellä, edes parinkymmenen kilometrin säteellä, ei ole ainuttakaan suurempaa asutuskeskusta.

      • Voikoskelainen

        Bussilla Kouvolasta, House of Rock:n porukka pyörittää myös Tommolaa ja järkkää kuljetuksia. Tietysti omallakin autolla sinne tullaan.


    • kyttäläläläinen

      Nyt muutaman viikon ajan Mäntyharjulla kelpaa kyllä olla tanssin ystävä, kun on peräti kahdet tanssit lauantaisin.

      Ei se ilo kauan kestä. Kun syksy tulee, niin ei ole enää yksiäkään tansseja koko pitäjässä.

      Tiedättekö muuten, mistä syystä tanssiravintolat koko maassa katoavat. Tietysti siitä syystä, että ne eivät kannata. Mistä syystä ne eivät kannata? Eikö tanssi kiinnosta enää?

      Tanssi juuri kiinnostaakin. Tanssiravintoloiden parketit ovat joutuneet tanssiharrastajien käyttöön. Taidokkuudellaan ne karkoittavat muut tanssijat. Itse ne eivät tilaa ruokaa.

      Eihän sellainen pitemmän päälle leiville lyö.

    • parkettienpartavaahto

      Mites tommolan tanssit on sujunu?

    • nojailtiin_kretonkiin

      Pari viikkoa sitten perjantai-iltana Tommolassa esiintyi edellisen vuoden tangokuningas Teemu Roivainen. Hänellä on nin upea ääni. Voi vielä päästä oopperaankin esiintymään.
      Ihmetytti että väkeä oli niin vähän.
      Tosin en huomannut missään mainoksessa mainittavan, että kyseessä oli edellisen vuoden tangokuninkaallinen.

    • humppaa_rakastaa_jallu

      Kovin vähän oli Tommolassa väkeä viime perjantaina parketilla ennen illan solistin tuloa, vaikka musiikkia helkytti kesäöiseen ympäristöön mukava yhtye.
      Minkä ihmeen takia monien pitää odotella tanssiin menoa solistin tuloon saakka? Kyllä sitten tanssijoita riitti.
      Lippuhan on maksettu koko ajasta.

    • pöyritystäainavaan

      Milloinhan Mäntymotelli taas avataan? Motellin sivuilla lukee, että poliisi alkaa taas tutkimaan motellin ympärillä pyöriviä kohu-juttuja.

      • kuppilan...filosofi

        Hyvinkin voidaan avata, mutta suljetaan jälleen. Ei se oikein vedä, vaikka mielellään sille toivottaakin menestystä.


    • mari-.-

      Mäntyharjulainen nurkkapatriootti suosii tietysti Tommolan ja Nurmaan lavoja.
      Lähimpänä asemankylän taajamaa taitaa kuitenkin olla Metsälinna entisessä Ristiinassa.

      • Anonyymi

        Tervehdys kaikille!
        Nurmaan lavan
        Vuoden 2020 ohjelmisto on päivitetty ohjelmasivulle.
        Kesän ensimmäiset tanssit ovat 1.8.
        jolloin lavalle astuu
        Väliaikainen.

        Hyvää tanssikesää 2020 !


    • nojailee___kretonkiin

      Tuli pitkästä aikaa(= 3 viikkoa) käydyksi metsälinnassa.
      Olipa mukava todeta, miten monet naiset hakivat innolla naisten hakuvuorolla.
      Kiintyi huomio muutamaan mukanaolleeseen, jotka eivät hakeneet naisten vuorolla ja joita ei myöskään haettu miesten vuorolla.

      • Nytmiehetvielälavalle

        ''Kiintyi huomio muutamaan mukanaolleeseen, jotka eivät hakeneet naisten vuorolla ja joita ei myöskään haettu miesten vuorolla ''.
        - Kyllä vaan naistentunnilla haetaan Metsälinnassa jos on miehiä mitä hakea ,,,,
        Naistentunti alkaakin jo klo. 21 siellä ja sen tunnin jälkeen onkin sitten sekahakua, joten saa tanssia jos niin haluaa.
        - Metsälinnassa sitten jo viimeistä viedään elikkä lavakausi loppuu .
        su 13.9. 19-24 Lavakauden päättäjäiset, Väliaikainen 12 €
        http://metsalinna.com/ohjelma/
        https://www.youtube.com/watch?v=n05DC0FOy64

        Tansseja myöskin vielä Mikkelissä Hiihtomäellä - http://tanssi.net/fi/p/203.html
        https://www.youtube.com/watch?v=JiSFeI7v9KQ


      • polkassa_jenkassa_hyyr

        Vai ettei ole miehiä haettaviksi naistentunnilla!
        Meikäpoikakin oli tyrkyllä jatkuvasti, mutta eipä vain kelvannut arvon naisille kuin kolme-neljä kertaa.
        Monet naiset istuivat penkissä kiinni kuin tatit. Pitivät rystyset valkoisina penkin reunasta kiinni, ettei takamus missään nimessä irtoaisi turvalliselta alustaltaan. Siinä oli niillä naistentuntia kerrakseen!
        Kun kerran tansseihin tulee, niin pitää käyttää lippu hyväksi ja tanssia niin paljon kuin mahdollista. Kyllä siellä vapaita miehiä on. Ei pidä nirsoilla.


      • KokeileTommolaa

      • polkassa_jenkassa_hyyr

        Hiihtomäen lavasta puheen ollen on paikallaan mainita myös suositut eläkeläistanssit keskiviikkoisin klo 12-16.
        Sielläpä ensi keskiviikkona ollaan lyömässä pirteästi lapikasta lattiaan.


      • Syksyinenohjelma
        polkassa_jenkassa_hyyr kirjoitti:

        Hiihtomäen lavasta puheen ollen on paikallaan mainita myös suositut eläkeläistanssit keskiviikkoisin klo 12-16.
        Sielläpä ensi keskiviikkona ollaan lyömässä pirteästi lapikasta lattiaan.

        Hiihtomäellä ei enää tanssita kuin perjantaisin ainakaan tämän ohjelman mukaan:
        http://tanssi.net/fi/p/203.html
        Sotkulle jo siirtyvät : http://tanssi.net/fi/p/3427.html


      • Anonyymi
        polkassa_jenkassa_hyyr kirjoitti:

        Hiihtomäen lavasta puheen ollen on paikallaan mainita myös suositut eläkeläistanssit keskiviikkoisin klo 12-16.
        Sielläpä ensi keskiviikkona ollaan lyömässä pirteästi lapikasta lattiaan.

        Kesälomakelit nyt parhaimmillaan
        🌞
        Mikkelissä🌞 helle viikko 😅
        Tanssit Hiihtomäen lava
        https://tanssi.net/fi/p/203.html
        Metsälinna. Ristiina
        https://tanssi.net/fi/p/200.html
        Ja Syvälahden lavalle Mikkelistä 50 km
        https://tanssi.net/fi/p/327.html
         ⚠️ La 2.7.2022 20:00--01:00, 20€
        Taikakuu, 🌞
        https://youtu.be/mau5wR6Jh24
        Onnentähti  👄Kari 👑Hirvonen
        Nyt on Syviksessä 🔥 karkelot tulossa...
        👠👠
        Lomaloisille vink.vink 😊


    • miksei_myös_pullukkaa

      Lavakausi loppuu tosiaan. Metsälinnassa jäivät käynnit vähiin. Ei tullut paljoa käydyksi Syvälahdessakaan.

      Saipahan kuitenkin tanssittaa noissa paikoissa muutamaa niin ihastuttavaa pullukkaa.

    • Tässäpänäitäpaikkoja
      • kretonki_kestää_nojailun

        Kyllä henki pihisee, kun tansseissa jaksaa käydä. Ainakin Syvälahdessa on kuuleman mukaan näkynyt 80-vuotiaitakin.
        Tanssi ei katso ikää.
        Mukaan vain joukolla ikäihmisetkin! Kretonkia päälle, kiiltoa kenkiin ja kuvioita parketille. Ainakaan meitä mjulaisia ei juuri hemmotella paikallisilla eläkeläistansseilla.


    • alakylän_pöljä

      Näyttää siltä,ettei koko viikonvaihteessa ole ainakaan 70 kilometrin säteellä Itä-Berliinistä lavatansseja.
      Ei näy Tommo!ankaan sivuilla merkkiä siitä. Onko siellä tosiaan jo lavakausi loppunut??? Olipa hyvä, että tuli tarkastetuksi.

    • kuppilan_filosofi

      Tanssilavat tuntuvat nykyään sulkevan porttinsa viimeistään syyskuun puoliväliä seuraavana viikonvaihteena.
      Kun syksyt ovat olleet jatkuvasti näinkin lämpimiä, niiden olisi hyvin mahdollista jatkaa kautta vielä sen jälkeen pari viikkoa. Ei siellä tanssissa kylmä tulisi.

    • miksei_ole_lähempänä

      Ensi lauantain mahdollisuudet yleisissä tansseissa pyörähtelyyn ovat etäisyysjärjestyksessä - lähin ensin - Kouvolassa, Lahdessa, Pieksämäellä, Kotkassa ja Hankasalmella.
      Matkaa voi edestakaisin tulla keskustan taajamasta pitkälti kolmattasataa kilometriä. Kotiin tultaessa sunnuntain aamuyö on jo ehtinyt pitkälle.

    • vesalaesempoeka

      Ketjussa käsiteltiin mäntyharjulaisten tanssi-innokkuutta. Todettiin sen olevan aika vähäinen.
      Voi olla tottakin. Meikämannen eteen on nimittäin viimeisten kolmen vuoden aikana lähiympäristön lavoilla ilmestynyt eteen vain kerran mäntyharjutar.
      Voihan tosin olla niinkin, ettei joku daami mielellään tunnustaudu mjulaiseksi, vaikka sellainen olisikin.

    • pullukoiden..hakija

      Mikkelin Sotku tuntuu ihan mukavalta paikalta.
      Eipä sieltäkään tosin viime kerralla tilaisuuden päättyessä autojonoja Mäntyharjun suuntaan lähtenyt.

    • virkistyksen_tunari

      Tässä on etenkin arvoisille herroille naisen mallia tansseihin, kisasta Fat and Beautiful (kolme viimeistä sanaa ovat englannin kieltä, jota lukijoista luultavasti joku peruskoulun tai lukion käynyt ymmärtää):

      https://www.youtube.com/watch?v=OWNBvRXzdfg

      Kannattaa tosiaan käydä koulua ja suorittaa koulutehtävät huolella, että ymmärtäisi englantia.

    • humppaa_rakastava_jallu

      Monella tanssipaikalla on niin voimakkaat vahvistimet, että saa korviaan pidellä. Väliin on tehnyt mieli ostaa korvatulpat, ettei kuulo kärsisi.

      Saisivatkin myydä korvatulppia tuollaisilla tanssipaikoilla kaikille, jotka välittävät kuulonsa säilymisestä.

      Miten on lähiympäristön tanssipaikoissa, onko joukossa sellaisia, joissa ei käytetä noita kuulontuhoajia?

      Esiintyjätkin tuntuvat paljon läheisemmiltä, kun niiden ääntä ei muunnella mielettömillä vahvistimilla.

      • Tangoatarjolla

    • miksei_paikallisia_soitt

      Kalliita ovat tanssiliput. Keskimääräinen hinta on 14-15 euroa.

      Kaiken lisäksi voi käydä niin onnettomasti, ettei edes pääse tanssilattialle kokeilemaan tai esittelemään taitojaan, jos ei rohkene olla toimelias silloin, kun naiset hakevat.. Onhan sillä rahalla saanut sitten katsella toisten tanssimista.

      Onko yleensäkään pakko tilata kalliita esiintyjiä pääkaupunkiseudulta? Luulisi täällä olevan paikallisiakin muusikoita, jotka voivat soittaa yhtyeessä tanssimusiikkia. Tulisivat varmaan halvemmiksi ja lippujen hintakin laskisi.

      Pääseekö lähiympäristössä yleensäkään missään tanssimaan 12 eurolla tai sitä halvemmalla?

    • aseman_s

      Monella paikkakunnalla eläkeläisjärjestöt panevat pystyyn tansseja, joihin pääsevät muutkin kuin eläkeläiset. Soittaa pieni yhtye ja vieraat maksavat vaatimattoman sisäänpääsymaksun.
      Noin menetellään mm. Kangasniemellä ja kai Joutsassakin.
      Esteenä niihin osallistumiselle ei ole kotipaikkakunta eikä kuulumattomuus mihinkään eläkeläisten järjestöön. Osallistujia tulee silloin kauempaakin.
      Voisi joskus edes kokeilla. Eiköhän pitäjältä löydy sentään pitkälti toistatuhatta tanssikykyistä ja -haluista eläkeläistä. Riittää jos kolmanneskin niistä tulee.

    • havumetsäin.mies

      Tässä tanssikenkiä kiillottaessa ja housujen prässäykseen valmistautuessa tuli ohimennen vilkaistuksi tanssitilastoja osoitteesta http://tanssi.net/fi/menneet/tilasto.html .

      Niistä näkyy, että noiden tilaisuuksien määrä oli vuonna 2014 Etelä-Savossa kaikkiaan 196. Ilahduttavaa on, että määrä on viimeisten kymmenen vuoden aikana jatkuvasti kasvanut,

      On hyvät syytä olettaa, että tansseissa kävijöiden määrä on myös kasvanut.

      Kuinkas on, arvoisa lukija, jos tätä viestiä olet lukenut tähän asti, niin tekeepä mieli kysäistä, oletko sinäkin viimeisten kymmenen vuoden aikana aloittanut - peräti ehkä uudelleen - tanssin harrastamisen ja miksi..

    • humppa_on_upeaa

      Tuli syksyllä käydyksi Kangasniemellä eläkeläisten tansseissa. Nopsajalkaiset kangasniemeläiset samoin kuin lähiympäristöstä tulleet daamit saivat nauttia menosta parketilla niin jenkan kuin valssinkin siivittäminä. Siinä sivussa tulivat sambat, foxit, tangot,humpat, rumbat ynnä muut. Musiikki oli elävää. Hauskaa oli.

    • TallukassaEiTanssita

      Motellin entisten vuokralaisten uusi tanssipaikka Tallukka muuttuu pakolaiskeskukseksi ja tanssit arvatenkin loppuu!?

      • tanssejaviikonloppuna

        noh, johan on taas markkinat - Aika hulpea tämä Tallukka.
        http://www.tallukka.fi/index.php?k=119371
        https://www.facebook.com/hotellitallukka?fref=ts
        Tanssit näkyy jatkuvan ...
        Tallukassa tanssitaan vielä NYT perjantaina 20.11.2015 Leif Lindemanin & Avecin tahdissa.
        https://www.youtube.com/watch?v=A3_MJ1gz8to
        http://tanssi.net/fi/k/151120.html

        http://tanssi.net/fi/k/151121.html
        http://tanssi.net/fi/k/151122.html

        KISAKAARI ,RISTIINA ,PELLOSNIEMI
        Su 22.11.2015 17:00--21:30, 14 euroa
        EXmiehet & Saija Tuupanen
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        https://www.youtube.com/watch?v=TL0zoFBwwd4
        - pst. Naistentunti klo 19.00


      • nojaillen_kretonkiin

        Edellinen kirjoittaja valitsi Kisakaaren naisten tunnin. Muistuu siksi mieleen viimekeväinen siellä käynti.

        Ei voinut olla huomaamatta, että naiset tosiaan hakivat innolla. Iäkkäitäkin (reilusti päälle 70 v.) reippaita nopsajalkaisia daameja oli liikkeellä ja hakemassa.


      • Tvkiinnijatanssimaan
        nojaillen_kretonkiin kirjoitti:

        Edellinen kirjoittaja valitsi Kisakaaren naisten tunnin. Muistuu siksi mieleen viimekeväinen siellä käynti.

        Ei voinut olla huomaamatta, että naiset tosiaan hakivat innolla. Iäkkäitäkin (reilusti päälle 70 v.) reippaita nopsajalkaisia daameja oli liikkeellä ja hakemassa.

        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        Su 6.12.2015 itsenäisuuspäivä 17:00--21:30, 14 euroa
        Pekkaniskan Pojat

        Naisia on varmaan nytkin hurjasti tyrkyllä, joten nyt miehiä paikalle :)
        https://www.youtube.com/watch?v=af6z5bP_e-w
        - pst. Naistentunti klo 19.00

        Iloista Itsenäisyyspäivää tanssien !


      • hyväthumpat
        Tvkiinnijatanssimaan kirjoitti:

        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        Su 6.12.2015 itsenäisuuspäivä 17:00--21:30, 14 euroa
        Pekkaniskan Pojat

        Naisia on varmaan nytkin hurjasti tyrkyllä, joten nyt miehiä paikalle :)
        https://www.youtube.com/watch?v=af6z5bP_e-w
        - pst. Naistentunti klo 19.00

        Iloista Itsenäisyyspäivää tanssien !

        Su 13.12.2015 17:00--21:30, 14 euroa
        Tanssiorkesteri Ippe Mansikka
        Kisakaaressa osat vaihtuneet - NAISPULAA , joten nyt isot tytöt tansseihin !
        Harmillista niille 40: lle miehelle, joille ei viime sunnuntaina löytynyt tanssittajaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=eJOCXVpvjPQ


    • hyyry_

      Kun Mäntyharjulla on metsästysseuraa, kalastusseuraa, kyläyhdistystä, nuorisoseuraa, maanviljelysseuraa, kirkkokuoroa, raittiusseuraa, työväenliikettä puhumattakaan urheiluseuroista, ja niillä on käytettävissään riittävän isoja toimitiloja, niin väkistenkin tulee mieleen ajatus, eikö joku sellainen yhteenliittymä voisi järjestää silloin tällöin yleisölle tansseja -ja miksei talvellakin.

      Musiikkipuolestakin voisi huolehtia jokin paikallinen parin miehen poppoo tai miksei yksikin soittaja, joka soittelee synkronisaattoria. Ei siis tarvitsisi välttämättä kutsua paikalle Souvareita.

      Jos lukijoissa on seniorin ikäkauteen kuuluvia, niin varmaan muistavat ajan, jolloin täällä esiintyi mm. Olavi Virta.

    • kuppilan_filosofi

      Itsenäisyyttä on täällä tänään juhlittu, juhlapuheita kuultu ja taide-esityksiä katseltu sekä kahvia pullan kera juotu.

      Olisi ollut hyvä panna tilaisuuden loppuun juhlatanssit pariksi-kolmeksi tunniksi. Eiköhän salikin olisi ollut vapaa. Olisi varmaan houkutellut väkeäkin enemmän paikalle.

      Niin, mihinkähän tässä lähtisikään juhlapäivän tanssiaisiin?

    • Motellin-ovet-auki

      Länsi-Savo kirjoitti, että motelli ei itse asiassa ole kokonaan käyttökiellossa. Mitä jos entiset yrittäjät jatkaisivat keikkaluontoisesti tanssittamista nyt kun heidän Tallukan tanssit loppuivat? Tietysti pitäisi ensin olla hyvissä väleissä omistajien kanssa ja muistaa vähän maksaakin vuokria!

    • humpan_ystävä

      Yleisen tanssipalvelimen sivuilla ei ole nykyään mainintaa Tommolan (suur)lavasta.
      Mistähän johtuu?

      • käykäätansseissa

        Motelli saa pysyä kiinni jos ei yöpymiset paikalla onnistu.
        Ei tule kannattamaan jos pelkät tanssit joku järjestää. Menopaikkoja talvella on muitakin.
        Tanssipalvelin ei näytä tuolta Tommolan lavaa. Ehkäpä ne ovat taas talviunessa ja onhan kesään vielä aikaa.
        https://www.facebook.com/tommolansuurlava
        http://tommolanlava.fi/Keikat_ja_tapahtumat

        Kisakaari se vaan porskuttaa tansseja Ristiinassa.
        Naispulaa näkyy olevan, joten naiset nyt herätys !
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Tanssijoita 300 illassa , joten yksin siellä ei kukaan ole ;)

        Kisakaari (Pellosniemi, Ristiina, Mikkeli)
        Su 20.12.2015 17:00--21:30, 14 euroa
        Helminauha
        https://www.youtube.com/watch?v=ppJdPCgEjCg


      • aseman_s

        Tanssipalvelimesa ei tosiaan näy Tommolaa. Monella tutulla lavalla luetellaan jo tulevan vuoden ohjelmaa.
        Tommolalla on ollut internet-sivunsa, mutta niillä käsiteltiin vain kuluvaa vuotta, jona tanssikausi on ohi.


    • lapikasta_lattiaan_vaikk

      Joulu tulla jollottaa ja ylihuomenna on aatto.

      Ei huvittaisi pörrätä juovuksissa joulunpyhinä kylällä. Hiihtämäänkään ei pääse näissä maisemissa.

      Onko tietoa tansseista aattona ja perjantaina lähitienoilla?

    • miksei_jalalla_koreasti

      Tuli etsityksi tanssitilaisuuksia lähistöltä loppiaiseen mennessä.

      Koko Mikkeli-slavian alueelta löytyi vain yksi tanssitilaisuus, sekin sunnuntaina ja entisessä Ristiinassa. Vanhassa ydin-Mikkelissä ei tuntunut olevan ainuttakaan tanssin mahdollisuutta, Mäntyharjusta puhumattakaan.

      Lisäksi tanssia oli loppiaisen tienoilla Vierumäellä josskin urheiluhallissa.

    • valssissa_jenkassa_hyöri

      Näkyy tansseja olleen vuodenvaihteessa. Tuli lankatuksi kenkiä tarkoituksena lähteä vanhaan tapaan myös loppiaistansseihin.
      Vilkaisu huvitilaissuksien luetteloon ei ollut kovinkaan lohduttava. Lähimmät loppiaisillan tanssit ovat nimittäin Elimäellä, eli matkaa kertyisi edestakaisin noin 180 km!
      Jää kyllä lähtemättä.

    • tunari__valssin_pyörteis

      Uskaltaakohan tällainen tavallinen juntti lähteä tanssilavalla pyörittelemään naisenpuolta noin vain ilman mitään tanssikoulutusta. Jos uskaltaa, niin millaista?

      Kertovat eräät, mitä kaikkea hyvää ovat oppineet tanssikoulussa, kierrättämään naista käden alta jne.

      MInkäs sille voi, kun täällä' ei ole mitään tanssin koulutusta. Eipä silti, eihän täällä ole ollut paljoa tanssipaikkojakaan.

    • polkassa-jenkassa-hyörit

      Tuli tehdyksi seuraava havainto kesällä maakunnassa eräällä lavalla.

      Penkeillä istui joukko naisia , monet jo ikäihmisiä, eikä niitä juurikaan kukaan hakenut tanssiin. Äijiä oli kyllä oluella tai mitä siellä sitten myytiinkin kurkusta alas pantavaa.

      Lienevätkö olleet talonemäntiä.

      Ihan sääliksi kävi.

      • MikkelinSotkulle

    • trolliongelma

      Etsi sieltä Tohmajärveltä.

    • jallu-gabriel

      Kalliita vain ovat tanssiliput. Maksavat 14- 15 euroa kappaleelta.
      Sillähän saa jo aika lastin olutta tai kunnon viinipullon. Kun säästeliäästi käyttää, niin humalaa riittää pariksikin illaksi.
      Voi lähteä sitten kylälle tai vain talon pihalle toheloimaan ja naurattamaan ihmisiä. Toivottavasti ei ole niin hölmö, että lähtee autolla ajelemaan tansseihin.

    • jalalla_koreasti_edellee

      Menneinä vuosikymmeninä ja niistä taitaa olla kulunut jo yli 40 vuotta, keskustassakin tanssahdeltiin nykyisen Nordean tienoilla, jolloin vielä ei ollut nykyistä asemalle johtavaa tietäkään. Siinä oli Virkistyksen lava.

      Maaston kohtaa tarvittiin suurempiin rahavirtoihin, joita edusti pankki. Niinpä lava purettiin ja urheiluseuran varainhallinta siltä erin loppui. Lava oli liian hyvällä paikalla. Siihen loppuivat lavatanssit keskustassa. Yksi jos toinenkin tuli tuolloin tansseihin vielä pyörällä.

      Oletkos muuten huomannut, miten pitkäaikainen ketju tässä on. Ketju pantiin alulle syyskuussa 2013.

      Sitä jatkettiin sitten 2014, edelleen 2015 ja nyt eletään vuotta 2016. Ketju on siten ollut käytössä neljänä eri vuonna. Taitaa olla palstan ylivoimainen ennätys.

      Ketju on edelleen elinvoimainen. Tanssi kiinnostaa. Se on tervettä menoa.

    • joskus-kretonkiin-nojail

      MItä kauempana tanssipaikat ovat asutuskeskuksista ja taajamista, sitä riskialttiimpaa tanssien järjestäminen on. NÄin on siitäkin huolimatta, että kauempana olevat tanssipaikat ovat kauniissa ympäristössä.
      Säätilalla ja lähiseudun tilaisuuksilla on tällöin suuri vaikutus, kun harkitaan tansseihin lähtöä. Paikan yleinen maine on myös huomattava seikka.

      • noinhan-siinä-helposti-k

        Piti lähteä lauantaina Savitaipaleen puolelle tansseihin, mutta ei oikein huvittanut sään takia.
        Sää on kyllä esteenä monelle tansseihin menolle.


    • mari..-

      Pakkaset ovat hellittäneet, joten tansseihin varustautuessa villahousut voidaan jättää vaatekaappiin.
      Ei tarvitse paksuja talvikenkiäkään.
      Pääsee nopeammin lähtemään karkeloihin.Kun omalla autolla liikutaan, niin ajellaanpa varovasti. Liikennerikkeistä sakot nousevat. - Voivathan tiet olla liukkaitakin.

    • tosi_humppamies

      Mistä oikein johtuu, että monet naiset, ehkä jopa enemmistö, ei rohkene tai halua hakea miehiä silloin kun naisilla on mahdollisuus hakea?

      Luulisi että naiset käyttäisivät tätä mahdollisuutta hyväkseen. Moni mieshän tulisi sitten miesten vuorolla asianomaista hakemaan. Lähiympäristön lavat eivät ole poikkeuksia.

      Se vasta ihmetyttääkin, kun naisten vuorolla näkee naispareja tanssimassa, vaikka miehiä olisi riittämiin.

      • tätäkuuleenaisrivissä

        "Mistä oikein johtuu, että monet naiset, ehkä jopa enemmistö, ei rohkene tai halua hakea miehiä silloin kun naisilla on mahdollisuus hakea?"
        -Naistenhaku yleensä alkaa vasta 2 - 3 h päästä tanssien alusta.
        Ne naiset, jotka ovat istuneet sen ajan jo, niin eivät enää halua hakea.
        Taas ne naiset , jotka ovat päässeet jo tanssimaan, niin hakevat vastahakua tai uusia kohteitaan. Tanssifiilis on jo mennyt 2 h istumisesta !

        Tanssipaikoilla pitäisikin olla reilusti tuo VUOROHAKU ! Tunti naisille,tunti miehille jne. Näin tanssilippujen hintakin olisi reilua molemmille sukupuolille.
        Nyt naiset maksavat täyden lipun ja saattavat vain tanssia muutamat tanssit.
        Miehet maksavat täyden lipun ja saavat tanssia ihan koko illan.

        "Luulisi että naiset käyttäisivät tätä mahdollisuutta hyväkseen. Moni mieshän tulisi sitten miesten vuorolla asianomaista hakemaan. Lähiympäristön lavat eivät ole poikkeuksia"
        - Jos naisia on paljon paikalla, niin eipä mua ainakaan ole haettu naistentunnin
        jälkeen vaikka kuinka tanssitin miehiä uusia tapauksia / vanhoja tuttuja.
        Naistentunnin jälkeen saa taas kiltisti katsoa , kun vierestä viedään.....

        "Se vasta ihmetyttääkin, kun naisten vuorolla näkee naispareja tanssimassa, vaikka miehiä olisi riittämiin "
        - Moni mies ei osaa tanssia buggaa , joten tanssitaan sitten sitä naisparilla.
        Myös jenkka , polkka tai fusky ovat näitä tansseja joihin käy nainenkin.
        - Harvoin näkee naisparin menevän tangoa, mut sitäkin on nähty. Mannetangoa.


    • polkassa_jenkassa_hyörit

      Jos nainen on hakenut naisten vuorolla miestä, niin hän odottaa tavallisesti, että mies tulee vuorollaan hakemaan häntä. Useinhan näin käykin, mutta ei suinkaan aina.

      Sitä ennen on tavallisesti ollut miesten vuoroja, jolloin miehet ovat hakeneet naisia. Päteekös sama sääntö naisiinkin? Pitäisikö naisen mennä hakemaan miestä, joka on häntä jo hakenut?

      Mainittiin että pitäisi olla vuorotunteina haku naisilla ja miehillä. Tuo on ajatuksena erinomainen. Se edellyttäisi kuitenkin, että naiset olisivat huomattavasti innokkaampia hakemaan kuin nykyään on tilanne. Näkeehän sen, että naisten haussa lattialla on aina enemmän vapaata tilaa.

      On paljon naisia, jotka ovat sitä mieltä, että on jotenkin noloa hakea miestä tanssiin. Tässä on melkoinen este naisten hakuvuorojen lisäämiselle. Asiat voisivat mennä parempaan suuntaan, jos naisten asenteet muuttuvat. Nynnymäisyys on tässäkin pahasta. Tarvitaan uskaliaisuutta.

      Ryhdistäytykää naiset - hakekaa miehiä tanssiin! Tärkeää on että tansseista lähtiessään kaikki voisivat olla iloisia ja hyvällä mielellä. Tanssihan on hauskaa!

    • lapikasta.lattiaan.ja.hu

      Edellä joku ilmeisesti nainen tai ainakin naisena esiintyvä kirjoitti, miten joutuu istumaan ja odottamaan, että joku hakisi. Kuitenkaan ei hae kukaan.
      Kun miehet ovat valitsemassa,valinta on kylmää. Valitaan ennen kaikkea niitä, jotka ovat "hyvännäköisiä". Meikäläinen taas pyrkii useimmiten hakemaan naisia, joita ei juuri haeta. He ovat iloisia ja kiitollisia siitä, että heitä(kin) haetaan, sekä mukavia keskustelukumppaneita.
      Tekee mieli sanoa kaikille tanseissa käyville miehille: osoittakaa rohkeutta ja hakekaa (myös) naisia, joita muut eivät hae. Usein se kannattaa.
      Käydään tansseissa.

      • nainenmiehenä

    • humppa_tekee_hyvää

      Tuli tuossa näköpiiriin havainto, jonka mukaan muuan paikallinen eläkeläisten järjestö oli ryhtynyt helmikuussa kunnolla toimiin ja pannut pystyyn tanssit, lähinnä kai juuri eläkeläisille .

      Kuten asiaa koskevassa maininnassa todettiin, paikalla oli "puolensataa ystävää ja tanssiaa". Toivottavasti nuo ystävätkin olivat tanssijoita.

      Noin pitääkin! Ei hassumpaa.

      • lapikasta_lattiaan_ja_me

        Aika vaatimaton määrähän tuo on, kun ajatellaan, kuinka paljon kunnassa on eläkeläisiä. Olisikohan paikalla ollut yksi 50 eläkeläisestä?


    • havemetsäin-mies

      Näkyy Nurmaan lavalla olevan tanssit juhannusaattona ja sitä parin viikon päästä. Muista tanssilavoista Mäntyharjulla ei löydy tietoa tanssipalvelimella.
      Tommolan (suur)lavasta on kyllä tietoa , mutta vain viime vuodelta.
      Syvälahden lavalle sentään pääsee jo vapun aattona, 41 päivän päästä. Eipä ole enää pitkä aika siihenkään.

    • Juhannustanssija

      Jokaisen suomalaisen tulisi kokeilla esimerkiksi lavatansseja, sillä niissä on hyvä tunnelma ja muutenkin kivaa porukkaa.

    • tansseissa_käy_marikin

      Tanssiminen kehittää
      - käytöstapoja
      - keskustelutaitoa
      - henkilökohtaisen siisteyden tarvetta
      - taitoa pukeutua asianmukaisesti
      - kykyä nauttia toisen sukupuolen seurasta
      - iloita yhdessäolosta
      - kykyä nauttia elämästä selvin päin ilman päihdyttäviä aineita
      - vartalon koordinaatiokykyä
      - painonhallintaa
      - vartalon ja liikkeiden koordinaatiokykyä
      ja yleensäkin luo hyvää mieltä.

      Niinpä peräkamarin pojalle, joka jaksaa kirjoitella tänne yhdestä ja samasta asiasta, voi hyvällä syyllä suositella käymistä tansseissa. Siitä nimittäin voi olla aika varma, että tansseissa se ei käy.

      • lapikasta_lattiaan_menok

        Siisti mies ei pidä partaa ja ajaa hiuksensa lyhyiksi. Voi ostaa jostakin paikkakunnan tavaratalosta tai erikoisalan liikkeestä sähkökäyttöisen hiustenleikkuukoneen ja ajaa sillä hiuksensa vaikkapa parin millin mittaisiksi.
        Hiusten ajaminen itseltä vaatii hieman harjoittelua, mutta nopeasti se alkaa sujua. Siinä mies muuttuu nuorekkaksi.


    • luulette_varmaan_jotta_t

      ;Meillä on reipas Mummu, joka on jo päälle 70 vuotta, mutta on halukas käymään tansseissa, joskus miehen kanssa, joskus ilman. Hakijoita kuulemma on joka kerta tansseissa. Käy tansseissa ympäri maakuntaa ja väliin muuallakin

      Kun Mummulla on nyt merkkipäivä, niin tekisi mieli ostaa hänelle jotakin tähän harrastukseen sopivaa. Tanssivarustusta hän tuskin kaipaa. Tulevat mieleen tanssiliput, mutta kai sellaisia myydä esim 15 kappaleen sarjalippuina. Sitä paitsi niiden pitäisi kelvata useammassa kohteessa.

      Mikä siis neuvoksi? Mikä olisi sopiva tuonikäiselle tanssinhaluiselle sopiva lahja?

      • paristokäyttöinenihme

    • nojaillaanpa_kretonkiin

      Uusi, kesän 2016 lavakausihan on avautumassa!

      Ylihuomenna vapunaattona pannaankin jo menoksi Mikkelin hiihtomäen ja Kangasniemen Syvälahden lavoilla. Tuntuu kuin kesä olisi alkanut.

      Vapunpäivänä ei ole paljoa mitään tanssitilaisuuksia täällä päin. Liekö Kisakaarikin jo tältä keväältä lopettanut?

      Iloista tanssilavakesää kaikille! Lyödäänpä lapikasta lattiaan, pannaan jalalla koreasti ja nojaillaan kretonkiin. Ennen kaikkea käydään tansseissa. Se piristää. Kannattaa tanssia.

    • humpasta_pitää_tämä_poi

      PItää ajaa kymmeniä kilometrejä kunnan keskustasta, ennen kuin pääsee jollekin tanssipaikalle.

      Seuraavassa laskettuja etäisyyksiä ja aikoja , kun on siirryttävä keskustasta jonnekin järjestettyihin tansseihin:

      Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
      Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
      Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
      Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
      Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
      Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
      Vanha sotilaskoti, Mikkeli 45 km, 38 min.
      Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
      Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
      Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
      Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
      Iitiän vpk., Lappeenranta 98 km, 1 t.38 min.

      Lavoiksi merkityillä on tansseja vain kesäisin, eräillä niistä vain muutaman kerran kesässä.

      • TervetuloaMikkeliin

        Heips, Mäntyharju !
        Mikkelin Hiihtomäki avasi vappuna komiasti . Vajaa 300 tanssijaa oli lavalla. (Sunnuntain Kisakaarentanssit on kesätauolla ja tanssit jatkuvat syksyllä).
        http://tanssi.net/fi/p/203.html
        Perjantaina 6.5.2016 20:00--00:30, 14 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://www.youtube.com/watch?v=gEfIbZHAzy4
        Naistenhaku 22--23
        (Mikkelin hiihtomäen lavalla, Pursiala )


    • te.luulette.varmaan.että

      Metsälinnan kausi alkoi tänään. Ei vielä oikein vakuuttanut, mutta varmaan paranee.
      Naiset hakivat tuskaisen vähän.

    • t.omppeli

      Luettelossa vähän ylempänä mainittiin Myllysillan lava Suomenniemellä. Lavan internet-sivuilla esitellään kuitenkin viime vuoden ohjelmisto.

    • lapikasta_lattiaan_ja_hu

      Oli aiankin Metsälinnassa eilen väkeä lavan täydeltä..
      Eivät tuntuneet olevan kiinnostuneita edes illan jääkiekosta. Oikein!
      Naisten hakukin sujui reippaasti.

      • miksei-olisi-jo

        Mahtoikohan arvon kirjoittaja olla tuolloin Metsälinnassa?
        Tuntuu nimittäin oudolta tuo paikan jo olotilan kuvaus.


    • jalalla_koreasti_ja_huh

      Etteikö Mäntyharjulla muka tanssita. Se on yhtä puppua.

      Urheiluseura Mäntyharjun Virkistyksellä on jopa voimistelu- ja tanssijaosto. Menkööt äijätkin sinne tanssimaan, jos eivät harrasta edes pesäpalloa!

    • polkassa_jenkassa_hyörit

      Jos ei ole vielä(kään) varmistanut itselleen tanssi- ja muuta seuraa juhannukseksi, niin on korkea aika panna toimeksi. Käytettävissä on vain yksi viikonvaihde ennen kesän suurta juhlaa.

      Tanssikumppaneita kannattaa hankkia muuten mieluiten takariveistä ja ns. seinäruusujen joukosta.

      Eipä muuta kuin onnea ja menestystä tanssitattialla! Kyllä se siitä menee.

    • etteikö_meikäläine_ossoo

      Eräässä ketjussa palstalla kerrotaan, että Mäntyharjulla on naisia selvästikin vähemmän kuin miehiä.
      Siitäköhän johtuu, että tansseissakaan ei tule kohdalle mäntyharjulaista naista. Ei ole tullut kohdalle vuosikausiin, vaikka on tullut pyörityksi tämän seudun ja lähiympäristön tanssipaikoissa.
      On kyllä tullut vastaan Ristiinan ja Hirvensalmen kaunottaria ja Mikkelin hienohelmoja; viimeksi mainitut ovat kyllä mielellään jäkättämässä tanssitaidosta tai oikeammin sen vajavuudesta.
      Katsotaanpa tilannetta tänään juhannusaattona. Pitää katsoa, ettei kovin vahvasti haise silloin tupakalle, viinalle eikä cacalle.

    • Minne_mennä-Tku

      Mäntymotelli Lomat Oy konkurssissa, sielläkään ei siis tansseja ole?

    • nojailtiin_kretonkiin

      Olipa eilen Metsälinnassa meno päällä. Tietäähän sen, kunSouvarit ovat paikalla. Se yhtye vetää paljon keski-ikäisiä ja sitä vanhempia.

      • Humppalyyti

      • humppaa_rakastaa_wiljami
        Humppalyyti kirjoitti:

        Kyllä sai Mäntyharjun naiset kerrankin tanssia - D
        Oli miestä mistä ottaa kiinni ;) Ja hakuvalotkin pelitti.
        Hyvä meno jatkuu pe 1.7. ( 18:00 - 23:00 )
        Kesäkemut (18-20), ja Aki Samuli (20-23) 0 €
        https://www.youtube.com/watch?v=CrgyrAZw7Yw
        http://metsalinna.com/ohjelma/
        https://www.facebook.com/Metsalinna

        Olihan siellä Mäntyharjulta paikalle tulleita naisia, mutta muualta sinne saapuneita. Ihan aitoja mäntyharjulaisnaisia ei vastaan osunut yhtään.
        Nämä tilapäismäntyharjulaiset paikkasivat sentään pitäjän mainetta myös siten, että hakivat reippaasti miehiä.


    • kretonkiin_taas_nojailt

      Upeita tansseja on ollut myös Nurmaan lavalla. Siellä näkyykin olevan reippaita naisia hakemassa miehiä.

    • humppa_soikoon

      T?!uossa kerrottiin Myllysillan lavasta, jonne on matkaa keskustasta noin 32 km.

      Toinen maininnan arvoinen lava Itä-kaakkoissuunnassa on Päänjärven lava Savitaipaleella. Siellä naiset tosiaan uskaltavat hakea. Matkaa sinne tosin on keskustasta on noin 65 km.

      Jatketaan harjoituksia.

    • tommolajyrää
    • valssissa_humpassa_hyöri

      Edelllä tuli mainituksi Säänjärven lava. Tulipa käydyksi sielläkin.

      Lavalla on kerrassaan iloinenz tunnelma.

      Naisten haunkin ollessa meneillään lava on täynnä väkeä. Siinä mennään eikä tämän oman maakunnan tapaan meinata, mitä täällä tosin tehdään monessa muussakin asiassa.

      • polkan_ystävä

        Tahtoo täällä päin tuo naisten haku olla vähän vetelää.


      • TervetuloaMikkeliin
        polkan_ystävä kirjoitti:

        Tahtoo täällä päin tuo naisten haku olla vähän vetelää.

        Suo siellä vetelä täällä jne. Naiset hakee reippaasti näinä iltoina - ti ja pe
        nähty on :)
        Naistenhaku 22--23 - Miehiä riviin , - Kiitos .
        http://tanssi.net/fi/p/203.html

        Mikkelin Hiihtomäellä viimoset tiistaitanssit tännään
        Ti 16.8.2016 20:00--00:30, 14 euroa
        Calibra, Sanna Liimatainen
        https://www.youtube.com/watch?v=tEN_qOyQl4U

        Pe 19.8.2016 20:00--00:30, 14 euroa
        Ippe Mansikka, Ippe Mansikan orkesteri
        https://www.youtube.com/watch?v=kLFAMo32J2Q


      • heiheiMetsälinnaan

    • jenkka_soimaan

      Kun lukee noita juttuja, tulee kyllä siihen käsitykseen, ettei daamin / kavaljeerin kanssa kannata tansseihin mennä.
      Kyllä niistä parempaa seuraa löytyy.

      • tanssirumpaa

    • Nojailtiinpa_kretonki

      Eläkeikäistä väkeä täällä on, että roikaa, mutta eivät ne tansseja saa aikaiseksi.
      Toisin on muualla, esimerkiksi Kangasniemellä.

    • jenkka_soi_surullisesti

      Vuoden 2016 yleisten tanssien kausi lienee Mäntyharjulla ohi. Seuraavan kerran täällä tanssahdellaan yleisesti kai juhannuksena 2017.
      Niin se lavakesä meni.

    • valssin_hurmassa

      Syyskylmät koittavat. Lavatanssit jatkuvat vielä muutaman viikon. Eräillä lavoilla on jo pantu pillit pussiin.
      On kesä mennyt, kuten laulussa kerrotaan.

      Näyttää siltä, että tämä ketju tulee tänään olleeksi NELJÄ VUOTTA tällä palstalla. Pankaapa paremmaksi!

      Toivottavasti se on ohjannut kaikkia tai ainakin mahdollisimman monia lukijoita ihanan liikuntamuodon, tanssin, pariin.

      Tanssikaa, se kannattaa. Tanssi sopii kaikille, nuorille ja etenkin vanhoille.

      • pöljä_ei_tanssi

        Sen havainnon on kesän aikana tehnyt, että mäntyharjulaiset, nuoret enempää kuin vanhatkaan- eivät paljoakaan tanssia harrasta. Pjtäjälläkään ei järjestetä tansseja.


      • tanssejatarjolla

        "Näyttää siltä, että tämä ketju tulee tänään olleeksi NELJÄ VUOTTA tällä palstalla. Pankaapa paremmaksi ! "
        - Onnittelut ovat paikallaan. Kiitosta vaan. Parketilla pannaan paremmaksi ;)
        Mikkelin Hiihtomäellä vielä yhdet tanssit ja sitten luukut kiinni -
        Pe 30.9.2016 20:00--00:30, 14 euroa
        Anne Mattila, Deja-vu
        https://www.youtube.com/watch?v=s1WkHAMZsfg

        Lokakuussa Stellassa Mäntyharjun oma poika - (kalenteriin voi jo tanssit merkata)
        http://www.kauppakeskusstella.fi/ajankohtaista/juhlatanssit-kake-randelin-la-22.10.-klo-20
        Lauantaina 22.10.2016 klo 20.00 järjestettävissä juhlatansseissa esiintyy Kake Randelin & Company.
        https://www.youtube.com/watch?v=UPxFTjgiQoc
        LIPUT
        S-Etukortilla 15 € (norm. 17 €).


    • jallu-herra

      Kun lavakausi on nyt lopussa, on paikallaan kysäistä, onko Mäntyharjulla ennen ensi kesäkuuta mitään yleisiä tansseja..Luultavasti ei ole.
      Ravitsemus- ja majoituspaikat lienevät ilman muuta pois laskuista.
      Onhan täällä kuitenkin seurojentaloja, saleja ja halleja, joissa olisi tilaa tanssijoille ja tanssittajille.
      Nähtävästi tanssin harrastus in täällä poikkeuksellisen vähäistä. Se huolestuttaa.

      • Autollapääseetansseihin

      • hyyry
        Autollapääseetansseihin kirjoitti:

        "Nähtävästi tanssin harrastus on täällä poikkeuksellisen vähäistä"
        - Tanssikurssinpoikasta sinne iltojen ratoksi niinkuin ennen vanhaan ;)
        Discotanssikurssi Mäntyharjussa vuonna 1978
        https://vimeo.com/106573431

        http://tanssi.net/fi/p/45.html Heituinlahden nuorisoseurantalo, Savitaipale
        http://tanssi.net/fi/p/142.html Kuntotalo, Kouvola
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html Kisakaari, Mikkeli
        Ajellaan talvitanssipaikkoihin jos tanssituttaa :)))

        Mielenkiintoinen video discotanssikurssista vuonna 1978 Mäntyharjulla. Kuvan henkilöt ovat siis nyt iältään 55-60-vuotiaita. Se oli aikaa, jolloin täällä oli runsaasti tanssin ystäviä.

        Onko kukaan tunnistanut itseään tai yleensäkään ketään kuvasta?

        Mikä tilaisuus tuo oikein on,kun katsojia on noin paljon? Kuinkahan moni joukosta asuu nykyään Mäntyharjulla?


      • mahtavaa.menoa.1978

        Makea videopätkä! Jos tuota kelaa taaksepäin niin 38 vuotta tuntuu pitkältä ajalta, mutta se on mennyt HUJAUKSESSA! Oikein kiva nostalginen pätkä sen ajan meiningistä!


      • mari-----
        hyyry kirjoitti:

        Mielenkiintoinen video discotanssikurssista vuonna 1978 Mäntyharjulla. Kuvan henkilöt ovat siis nyt iältään 55-60-vuotiaita. Se oli aikaa, jolloin täällä oli runsaasti tanssin ystäviä.

        Onko kukaan tunnistanut itseään tai yleensäkään ketään kuvasta?

        Mikä tilaisuus tuo oikein on,kun katsojia on noin paljon? Kuinkahan moni joukosta asuu nykyään Mäntyharjulla?

        Kuvassa on oletettavasti useita lukion kahden ylimmän luokan oppilaita kyseiseltä vuodelta.
        Kun ottaa huomioon, että valtaosa lukion tuolloin päättäneistä jatkoi opiskelua korkeakoulussa tai sellaiseen verrattavassa oppilaitoksessa, niin voi olettaa, että joukossa on lehtori, lääkäri, upseeri, dosentti, toimitusjohtaja, atk-vastaava, pappi, kirjastonhoitaja ym., joista lähes kaikki ovat siirtyneet muualle.
        Mukanahan voi olla myös jokunen kolhuja saanut yhtä hyvin kuin täällä jokapäiväisen toimeentulonsa hankkinut.


      • kretonkiinpa.nojaillaan

        Tuo edellä mainittu kuva on ajoilta, jolloin Mjullakin järjestettiin tanssikursseja. Nykyään ei järjestetä. Ei sitten ole paljoa tanssin harrastustakaan eikä tansseja.
        Nurmaan tansseissakin enemmistö on muualta kuin Mäntyharjulta.


    • että.tanssiin.vielä

      Olen tässä katsastellut paikallislehdistä tanssitilaisuuksia keskustasta ja kyliltä. Olisi edes jokin syy kiillottaa kengät ja silittää paita ja lähteä tietenkin pyörähtelemään parketille.
      Ei ole löytynyt kerrassa mitään. Hiljaista on kuin huopatossutehtaassa - ainakin tanssirintamalla.

    • valssi.soi.mieleen.toi

      Onhan tuo Kisakaari vielä onneksi olemassa. Joskus on kirjoiteltu senkin purkamisesta.

      Tulee mieleen, että joskus, muutama vuosi sitten, oli tanssit Kirkonkylän nuorisoseurantalolla. Siellä ei kai enää hyöritä tanssin tahdissa.

    • että.on.menoa

      Menkääpäs Mjun naiset joukolla käymään Härmän kuntokeskuksessa siten, että olette siellä maanantai-iltana. Se voisi olla teille opintoretki.
      Paikalla on silloin naisten tanssit. Siellä näette, miten miestä viedään lavalle. Siinä ei kauan valikoida, ei ujostella eikä odotella tumput suorina,että ihme tapahtuisi.
      Se on menoa.

      • VaiHärmään

        Siellähän on kaikki 60 ja kuoleman väliltä.


      • Tanssejatarjolla

        Kyllähän täällä Etelä-Savossakin osataan miestä viedä tanssilavalle, joten
        ei tarvitse mennä Härmään asti ;)
        Sotku tanssittaa Mikkelissä.
        Vanha sotilaskoti, Mikkeli
        Ma 26.12.2016 tapaninpäivä 17:00--21:30, 8 euroa
        Anna-Liisa Räsänen
        To 29.12.2016 12:00--15:30, 8 euroa
        Heikki Lukkarinen, Marita Jalonen

        http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Kisakaari, Mikkeli . Pellosniemi
        Su 4.12.2016 17:00--21:30, 14 euroa
        Tulipunaruusut
        https://www.youtube.com/watch?v=9F6r1meT2qg

        Su 11.12.2016 17:00--21:30, 14 euroa
        Pekkaniskan Pojat

        ja kuka kaipaa naistentansseja niin suunta vain Kuoppioon keskiviikkoisin.
        http://tanssi.net/fi/p/411.html

        vielä pikkujouluja Souvareiden säestyksellä
        http://www.ollinmaenviinitila.fi/tapahtuma/tanssikansan-pikkujoulut-ke-7-12-16/

        Iloista pikkujouluaikaa kaikille palstalaisille ja tanssijoille ;)


    • valssissa.jenkassa.hyöri

      Tänäiltana taitaa vahvimmin kutsua H...nlahti. Nimi noin, jotta kukaan ei syyttäisi mainostamisesta. Tavataan siellä.

    • että.lapikasta.lattiaan

      Edessä ovat pian joulunpyhät. Minnepä menee Mjun kaunotar askeltamaan jalalla koreasti?

      • Tapaninpäiväajoon

        Naisenergiaa lavalla , joten sinne sekaan mukaan fiilistelemään miesten kanssa ;)
        Kisakaari, Mikkeli
        Ma 26.12.2016 tapaninpäivä 17:00--21:30, 14 euroa
        Jonna Ortju, Lumottaret
        https://www.youtube.com/watch?v=kF6bxaUV-fc


    • havumetsäin_mies

      Eräässä Kaakkoi-Suomen tanssipaikassa meikäläiseltä kysyttiin: Eikö MäntyhArjulla ole edes uudenvuodenaattona tansseja?
      Vaivautuneesti sylkeä niellen sai meikäläinen sanotuksi: Ei.

      • torin_tarkkailija

        Eihäiitä ole, kun ei kukaan vaivaudu järjestämään. Tumput suorina vain seistään ja odotetaan, että joku tekisi jotakin.


      • Kisakaarikutsuu
        torin_tarkkailija kirjoitti:

        Eihäiitä ole, kun ei kukaan vaivaudu järjestämään. Tumput suorina vain seistään ja odotetaan, että joku tekisi jotakin.

        Kesää odotellessa ja Tommolan Suurlavan tansseja Mäntyharjulla (ohjelma julkaistu) http://tommolanlava.fi/Keikat_ja_tapahtumat

        Ristiinan Kisakaressa sunnuntai tanssit jatkuu suosikki orkestereiden tahtiin
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Kisakaari, Pellosniemi
        Su 5.2.2017 17:00--21:30, 15 euroa - Naistenhaku 19:00--20:00
        Pekkaniskan Pojat
        https://www.youtube.com/watch?v=Cb4UcLaDlSk

        pst. havumetsäin_mies nyt tanssimaan !


    • polokan.tahtia

      Tanssien järjestäminen on usein talkootyön varassa. Jos sellaista valmiutta ei ole. tanssien pitäminen on todennäköisesti kannattamatonta.
      Pitäisi olla ympärivuotista tanssin tarjontaa ainakin lauantaisin.

      • tulenliekkinä.lähdin.ker

        Valitetaan tanssipaikkojen puutetta, mutta eipä täällä tunnu juuri olevan niiden asiakkaitakaan.


    • polkan_ystävä

      Eivätkös lukion ns. vanhat järjestä pian omat tanssinsa? Ainakin Youtubessa on Mjun lukiolaisten menneiden vuosien juhlanviettoa videoituna. Mistähän tytöt ovat täällä niin hienoja juhla-asuja löytäneetkään?

      • Helmikuunhumpat

        Lukion vanhat tanssii perjantaina 17.02.2017
        Linkissä Mäntyharjun edellisen vuoden vanhojen tanssia
        https://www.youtube.com/watch?v=lqaA8PwG-iE

        Ristiinan Kisakaari tanssittaa http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Su 19.2.2017 17:00--21:30, 15 euroa
        Ippe Mansikan orkesteri
        https://www.youtube.com/watch?v=Qiq3RYPygt0
        Naistenhaku 19:00--20:00

        "Valitetaan tanssipaikkojen puutetta, mutta eipä täällä tunnu juuri olevan niiden asiakkaitakaan"
        - Kyllä Mäntyharjulaiset Ristiinaan osaavat tulla sunnuntaisin :)))


    • kuppilan__filosofi

      Työväentalolla oli eläkeväen järjestämät ystävänpäivän tanssit. Oli kyllä väkeä aika tavalla, salin täydeltä. Tunnelma oli korkealla.
      Toivotaan että muutkin eläkeläisjärjestöt panevat toimeen vastaavanlaista

    • että.kyllä.menoa.tulisi

      Tuossa kerrottiin eläkeväen tansseista. Niitähän täällä on suositeltu aikaisemminkin.
      On hyvä tuoda esiin eräs puoli asiasta.
      Kun saa eläkettä vähän yli 900 euroa kuussa, maksaa siitä yhtiövastikkeen, sähkön ja välttämättömät elämisen kulut, niin eipä jää monta satasta jäljelle. Siinä jäävät tupakka ja oluet ostamatta. Autoakaan ei ole.
      Tansseissa tekisi mieli käydä jo mielen virkistykseksi. PantaisiIn tuulemaan naisten haussa.
      Ainakin silloin tällöin liikenisi 12-14 euroa lippuun. Milläs niihin menet? Polkupyörällä liikkuvalle matka läheisimmälle tanssipaikalle kesäisinkin on liian pitkä, taksin käyttö on kohtuuttoman kallista eikä vapaaehtoisia viejiä ole.
      Ilman tanssin iloja täällä joutuu nytkin mököttämään.

    • aseman_s

      Täällä on yksi jos toinenkin valitellut, ettei keskustassa ole yleisiä tansseja. Tänään on klo 14.00 alkaen.
      Jotta kukaan ei syyttäisi mainostamisesta, jääköön paikka mainitsematta. Se tosin löytyy paikallislehdestämme, sen viimeisestä numerosta sivulta, jossa ilmoitetaan mm.kokouksista.
      Sinnepä vain panemaan jalalla koreasti.

      • suuntaPellosniemelle

    • miel...jalalla.koreasti

      Järjestäähän täällä joskus jokunen paikallinen yhdistys tanssitilaisuuksia.
      Oma havainto on ollut sellainen, että niissä käyvät pääosin jonkintasoisessa parisuhteessa olevat.
      Vapaina olevia naisia ei yleensä ole kymmenesosaakaan naisista. Miestenkään osalta tilanne ei ole juurikaan parempi.

      • sunnuntaihumpat

        KUNNON tansseja -
        Kevät tanssiohjelmaa vielä Ristiinan, Pelloksella
        KISAKAARESSA

        http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Su 26.3.2017 17:00--21:30, 15 euroa
        Aki Samuli & Fantasia
        https://www.youtube.com/watch?v=hn3BqM5DmMQ

        Su 2.4.2017 17:00--21:30, 15 euroa
        Eija Kantola & Omega
        Su 9.4.2017 17:00--21:30, 15 euroa
        Heikki Koskelo & Taivaankaari
        Su 16.4.2017 pääsiäinen 17:00--21:30, 15 euroa
        Väliaikainen


    • että.eipä.olla.nynnyjä

      Puoliväli huhtikuuta on jo ylitetty. Lavafänit alkavat jo kiillottaa kenkiään ja ravistelevat tanssiasuistaan talven pölyt . Siinä kolmen viikon kuluttua lavakausi on hyvässä vauhdissa.

      Jos on koi päässyt syömään reikiä hameisiin tai housuihin, tuskin kannattaa ryhtyä niitä paikkaamaan, vaan mennään kirpputoreille, joita täälläkin on, hankkimaan korvaavaa vaatetusta.

      Sama tehtävä on edessä, jos kilot ovat talven aikana päässeet karkaamaan pois hallinnasta; jos kiloja on nyt 88 ja viime syksynä oli 81, niin kyllä siinä vyötärön mitan on täytynyt kasvaa, puhumattakaan sitten muista naisihmisen mitoista.

      Laihdutus ei lyhyessä ajassa onnistu.

      • Iloistapääsiäistä

        Aina sama virsi kiloista ;( Toiset ne vaan tykkää puskemmista , joten eläpä murehdi ;););)
        Viimoset tanssut - :)))
        Kisakaari , Pellosniemi, Mikkeli
        Su 16.4.2017 pääsiäinen 17:00--21:30, 15 euroa ( huom, kello )
        Väliaikainen
        https://www.youtube.com/watch?v=KwyE-YDKQlA


        Naistenhaku 19:00--20:00


      • taas.jalalla.koreasti
        Iloistapääsiäistä kirjoitti:

        Aina sama virsi kiloista ;( Toiset ne vaan tykkää puskemmista , joten eläpä murehdi ;););)
        Viimoset tanssut - :)))
        Kisakaari , Pellosniemi, Mikkeli
        Su 16.4.2017 pääsiäinen 17:00--21:30, 15 euroa ( huom, kello )
        Väliaikainen
        https://www.youtube.com/watch?v=KwyE-YDKQlA


        Naistenhaku 19:00--20:00

        Kisakaaren tantsut ovat siis lopussa. Onhan niitä siellä ollut muutaman vuoden ajan.

        Metsälinna ei kai kuitenkaan aloita vielä vapusta.


      • perjantaitanssija

    • Lämmintoukokuutarjolla

      http://tanssi.net/fi/p/203.html
      Tanssit Hiihtomäellä jatkuu ...

      Ke 17.5.2017 12:00--15:30 10 euroa ( päivähumpat)
      Sini-Takit, Kyösti Salmén

      Pe 19.5.2017 20:00--00:30, 15 euroa
      Varjokuva & Kyösti Mäkimattila
      https://www.youtube.com/watch?v=v2XE3mmJbUA
      Naistenhaku 22--23


      Ke 24.5.2017 12:00--15:30 10 euroa (päivähumpat)
      Jussi Seppänen ja Dominou

      Pe 26.5.2017 20:00--00:30, 15 euroa
      Pekkaniskan Pojat
      https://www.youtube.com/watch?v=vcSocnLT0uk

      Ke 31.5.2017 12:00--15:30
      Kastanja, Anu Valtonen


      METSÄLINNA AVASI JO TANSSIKAUDEN
      http://metsalinna.com/ohjelma/

      su 21.5. 15:30 - 17:00 Tanssikurssi humppa 3 € (tai pääsylippu)

      su 21.5. 18:00 - 23:00 Marko Maunuksela & Talisman 12 €
      https://www.youtube.com/watch?v=FiP4KippErU

      su 28.5. 18:00 - 23:00 Ippe Mansikka 12 €
      https://www.youtube.com/watch?v=FB1i0awrky4

      Huom . tanssit alkaa jo klo 18.00
      Naistentunti klo. 20 -21

    • Tanssikurssi kiinnostaisi emännän kanssa?Missähän lähimmät?

      • lapikasta.lattiaan.ja.hu

        Vastaus, Jussi, riippuu siitä, missä päin tätä laajaa Mäntyharju emännän kanssa oleskelet.

        Tanssikursseja ei liene ollut viimeisen neljännesvuosisadan aikana Mäntyharjulla. Väki-
        ja ennen muuta nuorison määrä on niin paljon vähentynyt.

        Tanssikursseja löytyy ainakin Mikkelissä, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Internetistäkin löydät paljon tanssinopetusta, tosin enimmäkseen vierailla kielillä. Niitähän sinä tunnetusti osaat samoin kuin viehättävä emäntäsikin.

        Jatkuvaa menestystä tanssin opiskelussa, Jussi ja emäntä!


      • lapikasta.lattiaan.ja.hu kirjoitti:

        Vastaus, Jussi, riippuu siitä, missä päin tätä laajaa Mäntyharju emännän kanssa oleskelet.

        Tanssikursseja ei liene ollut viimeisen neljännesvuosisadan aikana Mäntyharjulla. Väki-
        ja ennen muuta nuorison määrä on niin paljon vähentynyt.

        Tanssikursseja löytyy ainakin Mikkelissä, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Internetistäkin löydät paljon tanssinopetusta, tosin enimmäkseen vierailla kielillä. Niitähän sinä tunnetusti osaat samoin kuin viehättävä emäntäsikin.

        Jatkuvaa menestystä tanssin opiskelussa, Jussi ja emäntä!

        Keskustan liepeillä asumme.Kiitos pitää etsiä ja ottaa toisiamme niskasta ja lähteä kurssien kautta lavoille.


      • Mikkelissäopetetaan

      • SuomiviihdetanssitNyt

      • Miehet-Paikalle
        SuomiviihdetanssitNyt kirjoitti:

        NURMAAN LAVA MÄNTYHARJU -
        Tervehdys kaikille! - Nyt buggaa tanssikursia ; Bugg:n tanssikurssi klo. 19:00-20:00
        Sisältyy lipun hintaan
        https://www.youtube.com/watch?v=lr7eU2THgiU

        http://www.nurmaanlava.net/index.php/ohjelmisto
        http://tanssi.net/fi/p/223.html

        Ke 12.7.2017
        Fantasia & Aki Samuli
        https://www.youtube.com/watch?v=Tn7CRcRntxg

        Paikan päällä myös mekkomyyjä

        Naistenhaku 22:00--23:00
        ;)
        Nyt miehet tanssimaan !

        Tullaan lypsyn jälkeen.Ensin apajalla pohjat ni uskaltaa ;)


    • jallu.g

      Onkos tietoa, missä pitäjällä on juhannuksen tienoilla tansseja?

      Olisi mukava päästä tanssittamaan etenkin paikallisia tuhteja talonemäntiä, varsinkin silloin, kun isäntien taidot eivät siihen riitä, tarpeen tullen kyllä muitakin.

    • humpassa.on.menoa

      Joku peräänkuulutti yllä"vireitä tanssimiehiä" kyliltä karkeloihin. Kyllähän niitä toivoisi enemmänkin paikalle tansseihin.
      Toivoisi myös meneviä naisia, jotka eivät jää istumaan paikalleen kuin tatit naisten haussa.

    • onhan.nyt.kumma.että

      Piti katsella ajankuluksi vireän paikallislehtemme nettisivuja ja sieltä menovinkkejä lähimmän viikon ajaksi.

      Löytyihän niitä. Oli elokuvia, oli kesäteatteria, oli vuosikokouksia, oli seuroja, oli tapaamisia.

      Sitä vastoin, vaikka on keskikesä parhaimmillaan ja joka puolella maata tanssilavoilla karkeloidaan, menovinkeissä ei ollut ainuttakaan mainintaa tanssitilaisuuksista.

    • mari_kyliltä

      Seuraavassa artikkelissa ajattelun aihetta noille saamattomille Mäntyharjun äijille - ja miksei daameillekin - tanssin harrastamisesta. Ottakaapa opiksi!

    • pannaan.pollokassa.vauhd

      Viime lauantain tansseissa S:n lavalls Eteiä-Karjalassa oli ennen kaiinen kaikkea vanhempää väkeä aika tavalla. Taisivat olla isovanhemmat liikkeellä yksin js kaksin

    • sunnuntaintanssit
    • seinnäruusu

      Kesän lämpöä vielä elokuun ja lavoilla vielä soittaa hyvät orkesterit .
      Minne menisit niin kerronpa taas kerran missä on viikonlopun parhaat humpat -

      Perjantaina Mikkelin Hiihtomäki
      Pe 18.8.2017 20:00--00:30, 13 euroa ( lipun hinta laskenut )
      Energia & Teemu Roivainen
      https://www.youtube.com/watch?v=5sga4GBtp7o

      Tommolan lava, Mäntyharju
      La 19.8.2017 20:00--03:00
      Kake Randelin
      https://www.youtube.com/watch?v=xzrTPqM0lrU


      Metsälinna , Ristiina
      Su 20.8.2017 18:00--23:00, 14 euroa
      Finlanders
      https://www.youtube.com/watch?v=l-0wxN0HQfE

      https://www.youtube.com/watch?v=YlitFGPAkCA
      Naapurin lavalta kuva jäämiä ...
      https://www.youtube.com/watch?v=PTI0E8gjInQ

    • hyyry.tanssin.ystävä

      Päivätansseja Järjestetään vielä Hiihtomäen lavalla keskiviikkoisin.. Sinne voivat hyvin tulla eläkeikäiset ja työttömät.

    • totisen.pojan.jenkka

      Nurmaan lavanviimeiset tanssit tänä kesänä ovat ohi. Ainakaan ohjelmaluetteossa ei ole mainitaa tansseista Tommolan lavallakaan.

      Niinpä taisivat loppua yleiset tanssit Mjulla tänä vuonna. Pitää mennä muualle.

    • asia.kunnossa

      Monilla lavoilla järjestetään tansseja vain muutaman kerran kesässä. Tarpeen siinä suhteessa sanelevat tarve kerätä varoja vapaaehtoisjärjestölle ja halukkaiden määrä tilaisuuksien järjestelyihin.

    • Syyskuuntanssipaikat

      Syksyssä jo mennään ja useat lavat ovatkin jo sulkeutuneet tältä kesältä.

      Vielä kerran Mikkelin Hiihtomäellä tanssitaan perjantaina
      15.9.2017 20:00--00:30, 13 euroa
      Taivaankaari & Heikki Koskelo - Valkoinen ruusu
      https://www.youtube.com/watch?v=Qr3bISU0eGo


      Krouvin lavalla Hartolassa perjantaina http://tanssi.net/fi/p/134.html
      15.9.2017 17 euroa
      Amorio, Sinitaivas, Maria Tyyster
      Maria Tyyster- Katseet kertovat https://www.youtube.com/watch?v=gax5PB8zx_o
      Sinitaivas - Jos olet onnellinen https://www.youtube.com/watch?v=z9LhXvK-f5Q

      http://tanssi.net/fi/p/327.html
      Syvälahden Viihdekeskus tanssittaa lauantaisin
      la16.9.2017 20:30--01:30
      Tanssiorkesteri Kaiho & Teijo Lindström & Aino Niemi
      https://www.youtube.com/watch?v=RiEoEegJ938
      Tanssiorkesteri Kaiho ja Tuomas Salminen yksi ainoa ikkuna ja Tähdet meren yllä
      Teijo Lindström - Lago Maggiore
      https://www.youtube.com/watch?v=kxz6cmqO5cI
      Aino Niemi - Valoa ikkunassa
      https://www.youtube.com/watch?v=FNWCdlbNXr8


      Ristiinan Metsälinnassa tansitaan vielä syyskuun loppuun http://tanssi.net/fi/p/200.html
      Su 17.9.2017 18:00--23:00, 13 euroa
      Pekkaniskan Pojat - Muistojen hotelli
      https://www.youtube.com/watch?v=YSYqBQbTvGM


      Su 24.9.2017 18:00--23:00, 12 euroa
      Väliaikainen - Metsäkukkia
      https://www.youtube.com/watch?v=IOybzux8xbI

    • PyhäNmenoParasmesta

      Muistot Metsälinnasta tässä - tuolla oltiin tanssimassa :)
      https://www.youtube.com/watch?v=nRps1zBeeHQ


      Lokakuussa jo piitkälllä mennään eikä kesäpaikkojeen ovet aukee ennään ;)
      Talvipaikka oiva on tämä kutsuu taas soiva -
      Tanssit sunnuntaina Kisakaari, Mikkeli
      klo. 17:00--21:30
      Peekkaniskan Pojat
      https://www.youtube.com/watch?v=SOe4i5SFVIY
      14 euroa (narikka 1e )

      http://tanssi.net/fi/p/5406.html

      Naisteentunti klo 19 - 20 - jospa sieell oisi keetä hakea (miehiä ) ei tarvitsi peenkillä paleella.

      • polokan.tahissa

        Hyvin sanottu tuossa lopussa..

        Moni Mjun tyttö tosin värisee mieluummin kylmiissään penkillä kuin menee miestä hakemaan.. Voihan kyllä olla niinkin, ettei se tiedä, että lippu antaa oikeuden myös miesten hakemiseen.


      • Mjuntytteli
        polokan.tahissa kirjoitti:

        Hyvin sanottu tuossa lopussa..

        Moni Mjun tyttö tosin värisee mieluummin kylmiissään penkillä kuin menee miestä hakemaan.. Voihan kyllä olla niinkin, ettei se tiedä, että lippu antaa oikeuden myös miesten hakemiseen.

        Aijaijaa ku sattuu ja värisee .... vauhti vaan kiihtyy ja lämpenee
        syksyn kylmien sateiden myötä :)
        Kisakaarressa, kun ihanat ex-miehet ja Saija Tuupanen tulevat -
        Su 15.10.2017 17:00--21:30, 14 euroa
        EXmiehet & Saija Tuupanen
        https://www.youtube.com/watch?v=eM1CyilPrBo

        Naistenhaku 19:00--20:00
        Naisia siellä on , mut löytyiskö niitä vireitä viikareita viihteellekseksi iltaan iloiseen
        kaipaus voi kaikilla yksinäisillä naisilla olla ;)


    • asia_kunnossa

      Naisväelle on muuten paikallaan antaa suositus, etteivät tule tansseihin pitkissä housuissa. Niillä nimittäin karsii tanssikumppaneita.

      • Menovinkkiä

        Lämpöä vielä riittää Kisakaaressa, joten siksipä siellä tarkenee kinttuja näytellä ;)
        Helma lyhenee jos ei miestä löydy ........... Vitsi :-)
        Kisakaari su 21.10.2017
        Klo 17 - 21.30 , 14 euroa
        Teuvo Oinas & Kiintotähti
        https://youtu.be/WOoE22qHXlk

        Naistentunti klo 19 - 20
        Miehiä kaivataan iltaan .....


      • valssissa_keinuen

        Miehiä kaivataan lisää, koska naiset ovat niin nirsoja, etteivät nykyiset miehet eivät niille kelpaa kuin n imeksi.


    • että.opitaan.käytöstapo

      Kun nyt tanssia täällä käsitellään, niin todetaanpa , mitä odotetaan tanssia harrastavalta herralta, mäntyharjulaiseltakin: hyvät tavat, hyvä tanssitaito ja kyky olla oma itsensä.
      Auttavat nuo piirteet muuten muuallakin kuin vaintanssissa.

    • LöydänsunMassatanssit

      Hyvät herrat - Tanssipaikoilla on on vain se ( 1 h ) yksi tunti
      naisella hakuaikaa hakea ! Ymmärrätte varmaankin, ettei siinä ajassa ehdi kaikkia hakea .....
      Te herras miehet joita vain lavoilla näkee - Hakekaa naisia ! Ei tarvitse siellä istua jos
      perinteinen foksi sujuu . ... Rohkeasti vaan hakemaan niin saatte TANSSIA !
      - Miehillä illassa hakuaikaa = 3,5 h
      - Naisilla illassa hakuaikaa = 1.0 h
      Kuka mies vielä valittaa ettei SAA TANSSIA ?
      Mielellään vaihtaisin nuo tunnit meille naisille somille muttei toisten omille -
      Mut kun ei käy.
      https://www.youtube.com/watch?v=kfQ2ch8V4g8
      Miehet määräävät ketkä siellä tanssilattia pyörivät.

      http://tanssi.net/fi/p/5406.html
      KISAKAAREN - TANSSIT
      Su 29.10.2017 17:00--21:30, 14 euroa
      Väliaikainen
      https://www.youtube.com/watch?v=YxK6YPi3Y-U
      Orkesterin jumppaa
      https://www.youtube.com/watch?v=MeoJDhpi4tE


      Naistentunti klo 19 - 20
      Miehiä kaivataan iltaan .....

    • että.opitaan.käytöstapo

      Kun nyt tanssia täällä käsitellään, niin todetaanpa , mitä odotetaan tanssia harrastavalta herralta, mäntyharjulaiseltakin: hyvät tavat, hyvä tanssitaito ja kyky olla oma itsensä.
      Auttavat nuo piirteet muuten muuallakin kuin vaintanssissa.

    • että.jalalla.koreasti

      Illat ovat nyt niin pimeitä, että rohkenee lähteä vain päivätansseihin,

    • että.yritetäänpä.kunnoll

      Syksy on pitkällä, siirtymässä talveksi. Joulukin lähestyy.
      Kiloja alkaa kertyä. Vartalo alkaa tulla rehevämmäksi.

      Liikuntaa elämään!
      Tanssi on erinomaista liikuntaa.

      Se on merkittävä osa painonhallintaa.

    • humppaa_mennään_vauhdil

      Tuntuu vain siltä, että miehet ovat noissa seutukunnan tansseissa suurelta osin ns. perätuvan poikia, yksinkertaisesti nahjuksia.

    • Kisakaarikutsuu
    • humppariippa

      Sunnuntai tanssit Kisakaaressa
      10.12.2017 klo 17 - 21.30
      Talisman & Marko Maunuksela

      https://youtu.be/B5nijnTPbWc

      Naistentunti klo 19,00
      Miehet siell on naiset :-)

    • kuppilan_filosofi

      Odottaisi että kylällä pidettäisiin valtion 100-vuotispäivän kunniaksi reilut tapanintanssit ja/ tai uudenvuodentanssit.

    • Satumaata
    • totinen.poika.jenkassa

      Edessä ovat tapanintanssit ja uudenvuodenaaton pyörähtelyt musiikin siivittäminä. Jonnekin pitäisi mennä kiitelemään pitkin tanssilattiaa, jos kelit ovat kohtalaiset. Huonolla ajokelillä ei oikein huvita edes tansseihin mennä, kun on omalla autolla liikuttava.

      • Tapaninpäiväätanssikansa

        Jaahas mihin sitä voisi mennä Tapaninpäivä tansseihin ;)
        Ai niih, onhan meillä tuo Kisakaari niin lähellä.
        KISAKAARI - Pellosniemi, Ristiina , Mikkeli
        Ti 26.12.2017 tapaninpäivä 17:00--21:30, 14 euroa
        Sunset & Arto Nuotio
        https://www.youtube.com/watch?v=6bweaHOJG7A

        Lumisade jo rauhoittui ja tiet aukaistu, joten
        nyt tapaninpäivä ajelulle ja tanssimaan !
        Siellä ollaan :)
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        Naistenhaku 19:00--20:00


    • aseman.s
      • UuttaVuottatoivotan

        Vierestä haetaan , mutta jonkunhan se on oltava paikan seinäruusukin ;)

        Kisakaari tanssittaa mukavasti massatansseja joka sunnuntai Pellosniemellä
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        Kisakaari , Mikkeli
        Su 31.12.2017 uudenvuodenaatto 17:00--21:30, 14 euroa
        Rosso & Tarja Lunnas
        https://www.youtube.com/watch?v=P9sJiwSIiUA

        Naistentunti klo 19 - 20

        Varustelu Savuton alkoholiton kahvio, WC, vartioitu narikka 1 euro

        Katso taaksesi ja kiitä.
        Katso eteenpäin ja luota.
        Katso ylöspäin ja usko.
        Katso ympärillesi ja rakasta.

        Malja hetkille hyville menneille,
        kaksi toiveille tuleville.
        Uusi vuosi tuokoon mukanaan
        suunnan hyvästä parempaan.
        Helmeilevän hilpeää
        Uutta Vuotta 2018 teille kaikille
        palstalaisille !


    • kyttälän_guru

      Kannattaa harrastaa tanssia:

      "Tanssin avulla voidaan aktivoida paitsi kosketusta, askelia ja liikkeitä, myös mielikuvitusta, tunteita, muistamista, yhteistyötä, kommunikaatiota ja vireyttä.
      Liikunta pitää yllä terveyttä ja kykyä suoriutua jokapäiväisistä toimista, mikäli liikunta on säännöllistä ja monipuolista.
      Monipuolisuus tarkoittaa, että liikunnan avulla kehitetään tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa, hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa (kestävyyttä, ns. aerobista kuntoa) sekä liikehallintaa (motorisia kykyjä)."

      (Tietoa terveysliikunnasta, UKK-instituutti)

    • totinen__poika

      Näyttää siltä, että tanssit ovat loppuneet Vanhasta sotkusta. Uuteen tanssipaikkaan Mikkelissä onkin jo pitempi matka.
      Kai niitä eläkeikäisten tansseja edelleen pidetään.

    • Tangoatarjolla

      Tammikuu mennee vauhdilla tanssien !
      ja missäpä niitä mahottoman hyviä tanssseja taas tarjolla :

      Perjantai 12.1.2018
      Hotelli Tallukka (Vääksy, Asikkala) 20:00--00:30, 15 euroa
      Myrskytuuli
      https://www.youtube.com/watch?v=f_S9nBZraQM

      Lauantai 13.1.2018
      Pesäkallio (Lahti) 20:00--02:00
      Pekkaniskan Pojat JA LäpiValaisu
      https://www.youtube.com/watch?v=nmvSS7SYIcw
      https://www.youtube.com/watch?v=Z4l7JUwvvjM


      Sunnuntai 14.1.2018
      Kisakaari (Pellosniemi, Ristiina, Mikkeli) 17:00--21:30, 14 euroa
      Teijo Lindström
      https://www.youtube.com/watch?v=UZEmrdynBls
      pst. Miehet tänne tangoilemmaan ...... Täälä ne perustanssi naiset on :)

      • jalalla.koreasti.talvell

        Noista Kisakaari jotenkuten menettelee, kun ajomatkaa keskustasta lienee noin 25 km. Lahteen ja Vääksyyn on jo satakunta kilometriä, eli edestakaisin yli 200 km, mikä alkaa olla jo liikaa.
        Kovin vähän täällä asuvilla tanssinhaluisilla on mahdollisuuksia omistautua mieliharrastukselleen, ainakin näin talvisaikaan.


      • Missäonjatkot

        Sunnuntaita taas pukkaa ja tanssit Kisakaareessa et saiskos jonkun
        sinne tanssimaan kanssani bukkaa ;)
        Kisakaari, Mikkeli
        Su 21.1.2018 17:00--21:30, 14 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://www.youtube.com/watch?v=yZljmT0KAsI

        Naistenhaku 19:00--20:00
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        pst. Miehet tänne tangoilemmaan ...... Täällä ne perustanssi naiset on :)

        Runon siivin kuljen,
        ajatuksiini vaivun,
        silmäni suljen.
        Näen maiseman
        kuin taulun.
        Siitä aikaan saisi
        kauniin laulun.
        Osaan nuotteja lukea,
        kauniit ajatukseni
        säveliksi pukea.


    • tangon.taiassa

      Oletko koskaan hakenut tanssikumppania katsekontaktin pohjalta? Kun katseet ovat yhtyneet, menet hakemaan, yhtä hyvin miestä kuin naista.
      On yleistä argentiinalaisessa tangossa.

      • Tammikuunhumpat

        Yleensä nuo haut ovatkin katsekontaktin seurausta tangossa ja tanssittamallahan se selviää mikä on tappaus .......... :)
        Tansseja taas tammikuun kevätsäähän ....

        Perjantai 26.1.2018
        Hotelli Tallukka (Vääksy, Asikkala) 20:00--00:30, 15 euroa
        Teijo Lindström
        https://www.youtube.com/watch?v=wolTa9BKrA4
        JA
        Vaajakosken urheilutalo (Vaajakoski, Jyväskylä) 20:00--00:30, 15 euroa
        Sinitaivas
        https://www.youtube.com/watch?v=Gt_-o91a_FE

        Lauantai 27.1.2018
        http://tanssi.net/fi/k/180127.html

        Pesäkallio (Lahti) 20:00--02:00
        Sinitaivas,
        https://www.youtube.com/watch?v=uJw2kYEdlF0
        Lemmenlautta
        https://www.youtube.com/watch?v=xoX5g7CX70Q

        Sunnuntai 28.1.2018
        http://tanssi.net/fi/k/180128.html

        Kisakaari (Pellosniemi, Ristiina, Mikkeli) 17:00--21:30, 14 euroa
        Finlanders - KAikki Tytöt
        https://www.youtube.com/watch?v=RkivKHlpvUo

        Nyt Kisakaari jo pullistelee massatanssien myötä Ihanat Finkkupojat saapuvat !
        http://www.finlanders.fi/
        - MIEHIÄ ON MISTÄ ottaa ..... tanssimaan ;)
        Naistentunti klo . 19 - 20

        TanssinIloa Tasseihin kaikille !
        - Törmäillään parketilla ....


        ps. Miehet teitä odotellaan lavoilla sillä siellä ne naiset on ;)
        Jos mietit, sopiiko tämä mies minulle, suutele häntä. Alitajuntasi kertoo vastauksen,
        väittävät tutkijat.

        http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/suutelu_kertoo_sovitteko_yhteen


      • Sunnuntaihumppaa

        Sunnuntai jo huomenna koittaa ja Kisakaaren massatanssit !
        Helmikuuta jo mennään ja tanssiporukat ovat löytäneet toisensa
        Kisakaaresta
        Pellosniemi , Ristiina , Mikkelistä
        Su 4.2.2018 17:00--21:30, 14 euroa
        SINITAIVAS
        https://www.youtube.com/watch?v=3zsOg0Y16I8

        - MIEHIÄ ON MISTÄ ottaa ..... tanssimaan ;)
        Naistenhaku 19:00--20:00

        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        TanssinIloa Tasseihin kaikille !
        - Törmäillään parketilla ....

        ps . Miehet teitä odotellaan lavoilla sillä siellä ne naiset on ;)
        Jos mietit, sopiiko tämä mies minulle, suutele häntä. Alitajuntasi kertoo vastauksen,
        väittävät tutkijat.

        http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/suutelu_kertoo_sovitteko_yhteen
        Pst. huomasinkin tansseista poistuessani , että
        innokkaimmat tekivätkin jo testiä parkkipaikalla ;)
        Hienoa , että lavaromantiikka vielä elää ja tanssipaiKka voi hyvin :) Pareja tulee ja suukkoja menee ...


    • päiväkahvitjatanssit

      Loppuviikkoa taas jo mennään ja kukapa kaipaili niitä päivätansseja ?
      Nyt Mikkelissä ne on -
      Torstaina 8.2.2018 KLO 13 - 17
      PÄIVÄTANSSIT: HANNU AUVINEN GROUP
      Tule luo - Odotan
      https://www.youtube.com/watch?v=ZWbOIq4D49Q
      Kulttuuri Talo Tempo http://kulttuuritalotempo.fi/tapahtumat/
      Mikokatu 23


      Liput 10€/hlö. Lipunhinta sisältää kahvin ja kahvileivän.
      Lipunmyynti aukeaa Tempon ala-aulassa n. 1/2 h ennen esitystä.

      Tervetuloa!

      Yhtyeen esittely:

      https://www.youtube.com/watch?v=ShoT3WQjfCY

      Hannu Auvinen Trio viihdyttää yleisöä niin ravintoloissa, tanssilavoilla ja laivoilla. Yhtye soittaa monipuolista tanssimusiikkia vuosikymmenien kokemuksella. Heidän varmoissa otteissaan taipuu niin foxtrot, tango, valssi, hidasvalssi, humppa, jenkka, rumba kuin suomipoppi ja bilemusakin.

      Myös pieni kokoonpano voi tarjota yleisölle laadukasta, vauhdikasta ja monipuolista musiikkia.

      Tanssien järjestäjänä toimii Eläkeliiton Mikkelin Seudun yhdistys ry. Lämpimästi tervetuloa tanssin pyörteisiin!

      Nyt päivä humpalle ;) Siell ootellaan hakuja :)

      • humpalla_hurmaten

        Onko kyseisen Tempon luona tarpeeksi maksutonta pysäköintitilaa? Kaipa sinne täältä päin on mentävä autolla.


      • valssin_huumassa

        Eipä ole mäntyharjulaisia paljoa tansseissa vastaan tullut. Viime vuonna tosin osui kohdalle yksi Mikkelin tansseissa.
        Niinpä ei kannata varustautua sellaiseen, että joistakin tansseista saisi seuraksi mäntyharjulaisnaisen. Kyllä niitä on muualta etsittävä.


    • Mäntyharjuntyttö

      Mihin nyt tanssimaan ....
      Lauantaina ei mittään .....
      Sunnuntaina on jottain ... Mäntyharjulaisille lähellä
      Kisakaari , Pellosniemi , Mikkeli
      Su 18.2.2018 17:00--21:30, 14 euroa
      Taivaankaari & Heikki Koskelo
      https://www.youtube.com/watch?v=-tQZnZmvIzM

      Virreitä tanssimiehiä jos saapuisi paikalle ;)

      • humpassa_menoksi

        On aika haasteellinen tehtävä pyrkiä löytämään "virreitä tanssimiehiä "pitäjältä.


      • Mjuntyttö
        humpassa_menoksi kirjoitti:

        On aika haasteellinen tehtävä pyrkiä löytämään "virreitä tanssimiehiä "pitäjältä.

        Hyvinhän noita virrreitä MIEHIÄ on Kisakaareen löytynyt ;)
        Mies ennemmistöä tuppaa paikassa olemaan, joten Naiset nyt tanssimaan !
        Kisakaari , Pellosniemi , Mikkeli
        Su 18.3.2018 17:00--21:30, 14 euroa
        Kiintotähti & Teuvo Oinas
        https://www.youtube.com/watch?v=WOoE22qHXlk
        Kevätkarkelot ne entiset mielessä ;)

        Naistenhaku 19:00--20:00


    • lapikasta.lattiaan.ja.me

      Maaliskuuta eletään ja kevättä kohti siirrytään, vaikka ilmat ovatkin vielä olleet aika talvisia.
      Ei enää viittäkymmentä päivää enempää ja voidaan silmäillä jo ilmoituksia lavatansseista. Onhan karkeloita tosin sitä ennenkin.
      Pidetään tanssi-into vireänä.

    • noinhan.asia.saattoi

      Jos oikein muistan paikallislehdessä olleen ilmoituksen, niin Nuorisoseurantalolla oli viime sunnuntaina tanssit.

      Sen havainto on syntynyt, että Mjun päivätanssit ovat yleensä pariskuntien tilaisuuksia. Vapaita miehiä ja naisia niissä ei montakaan ole. Lieneekö tälläkin kertaa ollut niin?

      • valssin_pyörteisiin

        Naiset eivät rohkene tulla sinne yksin. Ehkä pelkäävät jälkipuheita


    • humppaan.mukaan

      Huhtikuu on hyvässä vauhdissa. Sisätilojen tanssit ovat loppuvaiheessaan . Ensi kuussa päästään nojailemaan kretonkiin jo lavoilla.

      • Sunnuntaihumppaa

        Kellot jo käännetty ja kesää kohdin mennään luminen maisema ilona näin huhtikuussa
        Vielä muutamat tanssit Kisakaaressa Pellosniemen Ristiinassa

        Su 8.4.2018 17:00--21:30, 14 euroa
        https://www.youtube.com/watch?v=ijg6ta7uSkE
        Finlanders
        https://www.youtube.com/watch?v=MbH-T2V0vuA

        Su 15.4.2018 17:00--21:30, 14 euroa
        Väliaikainen
        https://www.youtube.com/watch?v=YxK6YPi3Y-U


        Naistenhaku 19:00--20:00
        Varustelu Savuton alkoholiton kahvio, WC, vartioitu narikka 1 euro
        Käyntiosoite Karsikkoniementie 3, Ristiina, Mikkeli

        Täältä löytyy ne virkeät miehet ;) Paikan penkit kuumenee liikaa, joten hakekaa naisia tanssimaan Miehet !
        Teillä on hakuaikaa enemmän kuin tarpeeksi .... ;)
        Foksilla voi mennä ihan mitä vaan ...https://www.youtube.com/watch?v=C-CaS11xbWc
        Jytäätäkin saa mennä https://www.youtube.com/watch?v=eajfWvT3q-Q

        Tanssin Iloa - Nyt tanssimaan ..... !


      • KäyViihteelle

        KISAKAAREN humpat nyt sitten tanssittu ja kirmastaan useimmille kesälavoille ......
        Vielä tanssipaikka Tempo Mikkelissä tanssittaa Naisvuoren kupeessa sisätiloissa
        http://kulttuuritalotempo.fi/
        Tempo - Kulttuuritalo- Mikkeli
        PERJANTAI 20.4.2018
        Helminauha
        https://www.youtube.com/watch?v=JWQZTCpYh4c
        Klo 20:00-01:00
        Liput 12 euroa

        Vappuna sitten Hiihtomäelle ilman suksia ;)
        http://tanssi.net/fi/p/203.html
        Ma 30.4.2018 vapunaatto 20:00--00:30, 14 euroa
        Sinitaivas
        https://www.youtube.com/watch?v=f3wejg_slz4

        Pe 4.5.2018 20:00--00:30, 14 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://www.youtube.com/watch?v=WUo_nv059og


        Tule lintujen muuttoaikaan
        kun ilo pisaroi
        lumikelloista
        lepännorkoista
        lasten pyöräretkistä
        kevätmärällä tiellä.

        Huhtikuun loppu on valkoinen
        kuin lumimajan viileä poski.
        Sellaisessa valossa
        on paha olla yksin.
        Ei tiedä mitä tekisi
        niin suurella vapaudella
        ilman siipiä.


    • mehtäratijon_kuuntelija

      Pelottaako tansseihin meneminen? Tekisi mieli mennä lähikaupunkiin tanssikursseille, mutta ei oikein uskalla mennä. Oppisi edes perusaskeleet, mitä ne sitten ovatkin. Mitenkähän muut ovat taitonsa oppineet. Mitenkähän niissä tällainen päälle kuusikymppinen selviytyisi?

      Tuttua tohinaa vai mitä?

      Tekee mieli lainata erästä puheenvuoroa Tanssi-palstalta, kirjoittajan nikki taisi olla Tanssiinvoi mennä tai jotakin sellaista. Kannattaa lukea siksi seuraava; suluissa muutama kohta muutettuna tilanteeseen sopivampina:

      "Suosittelisin ( lopettamaan) ne tanssikurssit ja (menemään) lavoille opettelemaan oikeata tanssia.
      Tanssin kuuluisi olla ja parhaimmillaan onkin musiikin tulkintaa.
      Tanssi ei ole valmiita koreografeja.
      Tanssikursseilla voitas opettaa tätä tulkintaa vaan niin harva sen silti oppii. Nyt otetaan suurelta joukolta rahat pois nåillä "standardi" kuvioilla, jotka ei tule koskaan loppumaan koska peräkammarinpojat keksii koko ajan lisää." "

      Siis tanssissa TULKITAAN MUSIIKKIA.

    • noinhan.tanssitaan

      Onko monikaan tanssiin koukkuun jäänyt tullut laskeneeksi, kuinka monta hakua hän on kokenut vuoden aikana. Toisin sanottuna, kuinka monta kertaa haet itse ja kuinka monta kertaa vuodessa sinua haetaan tanssiin, kaikki yhteensä, vuoden aikana tammikuun alusta joulukuun loppuun.

      Omalla kohdalla luku on luku on viime vuosina noussut yli 350 mutta jäänyt alle 400. Tulee siis vuositasolla keskimäärin yksi haku jokaista vuoden päivää kohti. On ihan mukava tavoite.

      Josjokaiseen tanssikäyntiin sisältyy keskimäärin 12 hakua, niin tarvitaan noin 30 tanssikäyntiä vuodessa. Ei ole mitenkäään mahdotonta.

      Tänä vuonna on jo tähän mennessä päästy yli puolenvalin, vaikka vuosi ei ole puolessavälissä.

    • totinen.poika.jenkassa

      Tanssinilo tulee juuri tuosta musiikin siirtämisestä liikuntaan ja mieltämisestä liikunnaksi.. Vakioaskeleet voivat nekin olla aivan asiallisia, mutta pelkästään niihin ei saa takertua.

      Jos kumppani vaatii tai edellyttää sinulta tanssissa juuri vakioaskelia, niin voit hyvällä syyllä olettaa, ettei hän ymmärrä tanssin olemusta ja on siinä mielessä tietämätön, hölmö ja kaheli.

      Kädenalitusliikkeitä ei juurikaan voi pitää musiikin tulkintana. Ovatpahan vain ajan täytettä.

      • hiljaa.yössä.tähtein.vyö

        Kädenalitukset ja kumppanin kierrot ovat oma taiteenlajinsa ja vaativat lähinnä motoorista muistia. Suuria taitojahan ne eivät muuten vaadi eivätkä ole rasittaviakaan. Eivät ne oikein ole musiikin tulkintaakaan. Ei niissä ole rytmiäkään.


    • jallu_gabriel

      Jostakin luin. että Asemankylälläkin olisi tansseja kesällä. Onko palstalle ominaista huuhaata, vai onko todella noin?

    • jalalla_koreasti

      Nyt ovat lavatanssit ainakin Mjulla tältä vuodelta ohi. Viime viikolla oli Kake Nurmaalla ja siihen lavatanssit täällä loppuivat. Eipä taida olla muitakaan tansseja.
      Kesän aikana tuli kierrellyksi ympäristön lavoja, mutta niissä ei tullut mjulaisia vastaan. Nurmaallakin olivat tanssikumppanit vieraspaikkakuntalaisia

    • no.siitä.polkkaan

      Seuraavassa etäisyyksiä ja ajoaikoja keskustasta eräisiin Etelä-Savon ja muihin lähimpänä oleviin tanssipaikkoihin. Lähtökohtana laskennalle fonecta.fi:n välimatkat-sivut:

      Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
      Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
      Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
      Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
      Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
      Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
      Paukkulan nuoriso-opisto, Mikkeli, 46 km, 39 min.
      Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli 47 km, 40 min.
      Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
      Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
      Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
      Välijoen lava, Savitaipale, 72 km, 1 t. 11 min.
      Krouvin lava, Hartola, 77 km, 1 t. 40 min.
      Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
      Kallioniemen lava, Koria, Kouvola, 96 km, 1 t. 22 min.
      Letkaliiteri, Rutalahti, Joutsa, 96 km, 1 ty. 53 min.
      Pistohiekan lava, Puumala, 97 km, 1 t. 40 min.
      Iitiän vpk., Lappeenranta, 98 km, 1 t. 38 min.
      Elimäen-Vilppulan ns., Koria, Kouvola, 99 km, 1 t. 22 min.
      Tirvan lava, Kouvola, 107 km, 1 t. 21 min.

      Tansseja edellä mainituissa järjestetään enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Lavat ovat käytössä vain kesäaikaan, myöhäiskeväästä ja varhaissyksystä.

      Noissa kun kaikissa käyt ja pistäydyt parkettia kuluttamassa niinkin harvakseen kuin kerran viikossa, , niin aikaa siihen vierähtää pitkälti viidettä kuukautta.

      • että.sitä.odotetaan

        Joukosta puuttuu Tommolan lava, jossa joskus viitisen vuotta sitten pidettiin tansseja jopa pari kertaa viikossa.
        Lava on paikallaan, mutta toimintaa ei liene.
        Sijaintikin olisi erinomainen.


      • no.sekin.mukaan

        Luettelosta puuttuu
        Anttolanhovi, 70 km, 1 t,9 min.


    • PornoaKakaroilleVaan

      Tämä ketju on AINOA, jossa on jotakin asiaa koko sairaalla palstalla!
      Muut on karkoittuneet jo kauan aikaa sitten yhden mielisairaan kiimapellen sekä holtittoman ja sairaan moderoinnin takia!

    • Musiikkinörtti

      Mäntyharjun Musiikki ja Ruoka järjestä Mäntyharjun Nuorisoseuran talolla nyt talviaikaan muutamat tanssit. Viime lauantaina tanssittiin ja ensi kuussa on tarkoitus myös järjestää tanssit. Perinteistä tanssimusiikkia, hidasta ja nopeaa. Taustat tulevat koneelta, mutta solistit ovat eläviä :-) Ja tauolla pääsee yleisökin laulamaan!

      • jallu.g

        Ilahduttaa tämä nikki Musiikkinortin toteamus tanssien järjestämisestä Nuorisoseurantalolla.
        Ilmoitetaanko noista tansseista jossakin? Onko tanssit järjestetty vain ennalta määrätylle ryhmälle vai onko tilaisuus kaikille avoin?
        Mikä on muuten tuo järjestäjänä toimiva Mäntyharjun Musiikki ja Ruoka? Ei tunne sitä ainakaan meikäläinen.


    • havumets.mies

      Oletkos huomannut, että tämä tanssia käsittelevä ketju on ollut esillä yli VIISI VUOTTA?
      Paljon on tullut tekstiä, tanssista, tanssimisesta , tanssipaikoista, Mäntyharjusta tanssin harrastuspaikkana ja mäntyharjulaisista tanssin harrastajina.

      Kiitokset ketjun kaikille kirjoittajille ja lukijoille. Harrastetaan tanssia, tehdään tanssia tunnetuksi.

      Tanssien tuotat iloa itselle ja toisille!

      Jatketaan ketjua.

    • kuppilan_filosofi

      Täällä on jossakin arvosteltu mm. eläkeläisten järjestöjä siitä, etteivät ne järjestä tansseja, niin kuin muka muualla tehdään.
      Kannattaapa tutustua paikkakunnan eläkeläisten järjestöjen sivuihin ja todeta, kuinka paljon muuta virkistävää toimintaa niillä on. Ei siinä tanssien järjestäminen ole suinkaan ainut toiminnan mahdollisuus. Tehkööt toiset mitä haluavat.
      Jääkööt kyseisten järjestöjen nimet tässä kuitenkin mainitsematta, ettei kukaan kokisi tätä mainostamiseksi.

    • mehtäratijo
    • Helloutanssijat

      Mihin nyt Mikkelin alueella tanssimaan ?
      Täällähän riittää menoja ;)
      Sunnuntaisin KISAKAARI http://tanssi.net/fi/p/5406.html
      Mikkelin Pellosniemi
      Tanssit Syyskuun loppupuolelta huhtikuun puoleenväliin su 17:00--21:30
      Lattia 540 m², suorakulmio
      Su 21.10.2018 17:00--21:30, 15 euroa
      Sinitaivas
      https://www.youtube.com/watch?v=SEstq4b1vb8
      Naistenhaku 19:00--20:00

      ANTTOLASTA KAJAHTAA....http://www.anttolanhovi.fi/
      http://tanssi.net/fi/p/562.html
      Anttolanhovin tanssi-illat
      Anttolanhovin tanssi-illoissa sinut tanssin pyörteisiin johdattaa niin tangokuninkaalliset kuin muutkin maamme johtavat tanssiparkettien huippunimet. Tanssitilaa löytyy hulppeat 600m2, joten kaikki halukkaat mahtuvat tanssimaan hyvin. Kahviossa myynnissä virvokkeita, kahvia, pullaa ja pikkusuolaisia.

      Tanssi-iltoina klo 20 alkaen musiikista vastaamassa upea artistikattaus:
      Pe 26.10. Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali
      https://www.youtube.com/watch?v=mfBHU1leywk
      20:00--24:00, 14 euroa
      Naistenhaku 21:00--22:00


      Tärkeintä ei ole
      kuinka paljon
      elämässäsi on päiviä…
      …vaan kuinka
      paljon päivissäsi
      on elämää!

      ***

      Vaikka elämä nuoleekin paljaaksi pään,
      tosi poika ei vanhene ikänään.
      Vaikka taivaalta sataisi puukkoja,
      tulisin antamaan sinulle suukkoja.
      Vaikka yö olisi pikimusta,
      et jäisi vaille rutistusta.

      ***
      Varmaan tunnet itsesi vanhaksi nyt
      Et olekaan vastasyntynyt
      Elämän riemut ja kokemukset
      on niin kuin taidolla tehdyt sukset.
      Ne hyvin luistaa vaikka mikä on keli
      Ei pelattu vielä oo sunkaan peli.

      https://www.youtube.com/watch?v=5rI_4FOJEx8
      Käy Viihteelle :)

    • että.on.koettu

      Mikkelin ja sen lähiympäristön tansseissa käy valitettavan paljon mikkeliläisiä tanssin "taitajia" (ainakin omasta mielestään). jotka kädenalituttamisillaan vievät runsaasti tilaa lattialta ja häiritsevät perinteisellä tavalla tanssivia pareja.
      Varsinkin miehet vielä antavat helposti rukkasia naisille vedoten mm. naisen ylipainoon. Niiden naiset taas saattavat keskeyttää tanssin, kun miehen taidot eivät miellytä. Kokemusta on.

    • että.hyötyyhän.tanssista

      Tanssiminen kehittää
      - käytöstapoja
      - keskustelutaitoa
      - henkilökohtaisen siisteyden tarvetta
      - taitoa pukeutua asianmukaisesti
      - kykyä nauttia toisen sukupuolen seurasta
      - iloita yhdessäolosta
      - kykyä nauttia elämästä selvin päin ilman päihdyttäviä aineita
      - vartalon koordinaatiokykyä
      - painonhallintaa
      - vartalon ja liikkeiden koordinaatiokykyä
      ja yleensäkin luo hyvää mieltä.

    • jallu.g

      Ainakin pienimuotoisissa lähinnä iltapäivään rajoittuvissa tansseissa, joihin odotetaan ehkä enintään 70 henkeä, on sellainen ongelma, että niihin tulee lähinnä avo- tai aviopareja. On myös muutamia yksin tulleita miehiä.
      Sitä vastoin yksin tulleita naisia niissä ei juuri ole.
      Lieneekö noin täälläkin?

      Mitä tanssimaan tulleelta vaaditaan? Joku viisas on tämän tarpeen määritellyt seuraavasti: hyvää käytöstä, hyvää tanssitaitoa ja kykyä olla oma itsensä

      • Tangoa

        "Sitä vastoin yksin tulleita naisia niissä ei juuri ole.
        Lieneekö noin täälläkin?"
        - Naisia tulee yksin tansseihin jos ei liftareita ole otettu matkalla kyytiin :-)
        Kisakaari, Mikkeli vetää yksinäisiä kulkijoita viihteelle !
        Su 4.11.2018 17:00--21:30, 15 euroa
        https://youtu.be/n4IyKcDcdwk
        Amore & Leif Lindeman ja harmonikkataiteilija Pekka Juntunen.

        Leif Lindeman on suomalainen laulaja, joka esittää iskelmää, sekä säveltää ja sovittaa musiikkia. Vuonna 1991 hän selvisi Tenavatähti-laulukilpailun finaaliin kappaleella ”Satumaa”. Vuonna 2013 hän voitti Tangomarkkinoitten yleisöäänestyksen ylivoimaisesti tullen kuitenkin kilpailussa toiseksi.


        Hyvinhän noita virrreitä MIEHIÄ on Kisakaareen löytynyt ;)
        Jatkoille on menijöitä .....
        https://youtu.be/pPCeiicpNgo
        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien - Siell ollaan !


    • no.päiväsaikaan.kyllä

      Kertoman mukaan Mikkelissä voivat piakkoin loppua ainakin talven ajaksi monen varttuneiden sukupolveen kuuluvan suosimat päivätanssit.
      Löytyykö enää mitään päivätanssipaikkaa alle 100 kilometrin säteellä?
      Ei nimittäin oikein innosta liikkua autolla pimeällä

    • Tangoa
    • humpaten.ja.jenkaten

      Kyllähän tänne kaipaisi maanantain ja perjantain välille mukavaa päivätanssipaikkaa. On aika paha, kun sellainen Mikkelistäkin kuuluu loppuvan.
      Taitaa silloin Savitaipale olla lähin paikkakunta., jossa voidaan kokea tanssin iloa arkipäivinä.

      • KunnonMiehille

        Iltapäivätansseja Mikkelin Kisakaari
        Su 18.11.2018 17:00--21:30, 15 euroa
        Taivaankaari & Heikki Koskelo
        https://youtu.be/e560yCKNlB4

        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien - Siell ollaan !


        Totta vai unelmaa?
        Tahdon kokea rakkauden jonka tunnen kulkevan
        läpi sydämeni, sisimpäni, sieluni.
        Rakkauden joka täyttää minut kokonaan,
        niin etten muuta voi koskaan halutakkaan.
        Intohimon joka saa maan altani järkkymään,
        järkeni tuuliin taivaan kadottamaan.

        Ei, tyytyä en voi vähempään,
        sen täytyy minua koskettaa,
        tulen sytyttää rinnassani riehumaan,
        niin että elossa tunnen olevani taas.

        Siksi odotan päivää tuota,
        että vastaan saapuu hän
        tien sydämeen löytää ihmisen tän,
        joka pelkää olevansa vanki ikuinen
        valheellisten rakkauden harhakuvien.

        Rakkauden nälkä
        Tyhjyys suuri sisintäni kalvaa.
        Ei et ole se joka minut tavoittaisi,
        ihminen jonka kanssa yhteen kietoutuisi sieluni.
        Mihin kadonnut tunne se jota kaipaan eniten?
        Yhtä taas kanssa jonkun olla haluisin,
        kiinni painautua,
        kaiken antaa
        ja saada takaisin.
        Tuntea intohimon ikiaikaisen.
        Mihin kadonnut on toinen puolikkaani?
        Ilman häntä kestä elää en.
        https://youtu.be/T3vfsDzAjxc
        Monen seinäruusun haavemaa .......


    • noinhan.se.on

      Oikeaa tanssia on perinteinen sylitanssi.
      Rimanalitustanssijat ovat niitä, jotka muuta eivät osaa.

    • Jaztyttö

      ANTTOLASTA KAJAHTAA....http://www.anttolanhovi.fi/
      http://tanssi.net/fi/p/562.html
      Anttolanhovin tanssi-illat
      Pe 23.11.2018 20:00--24:00, 14 euroa
      Eija Kantola
      https://youtu.be/WhKLEL4zzrw

      Anttolanhovin tanssi-illoissa sinut tanssin pyörteisiin .....
      Tanssitilaa löytyy hulppeat 600m2, joten kaikki halukkaat mahtuvat tanssimaan hyvin. Kahviossa myynnissä virvokkeita, kahvia, pullaa ja pikkusuolaisia.

      Täällähän riittää menoja ;)

      Sunnuntaisin KISAKAARI http://tanssi.net/fi/p/5406.html
      Mikkelin Pellosniemi
      Tanssit Su 25.11.2018 17:00--21:30, 15 euroa
      Energia & Teemu Roivainen
      https://youtu.be/OxDdrwpEUVk


      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      Käy Viihteelle Tanssien....:-)

    • mehtäratijo
    • no.siinä.sitä.on

      Kun täällä kerran suvaitaan musiikkilinkkejäkin, niin tulkoon seuraavassa parin reippaan ainakin 60 -ikäisen kaunokaisen esittämää musiikkia, joka sopii tanssiinkin. Näitä laulun taitajia ei jokainen taida tunteakaan. Nauttikaapa kerrankin!
      https://www.youtube.com/watch?v=RCXCj2ntb-c&feature=youtu.be

    • KunnonMiehille

      ANTTOLASTA KAJAHTAA....http://www.anttolanhovi.fi/
      http://tanssi.net/fi/p/562.html
      Anttolanhovin tanssi-illat.
      La 1.12.2018 20:00--24:00, 14 euroa
      Aino Niemi
      https://youtu.be/_n2Ot60v5q0
      Anttolanhovin tanssi-illoissa sinut tanssin pyörteisiin .....
      Tanssitilaa löytyy hulppeat 600m2, joten kaikki halukkaat mahtuvat tanssimaan hyvin. Kahviossa myynnissä virvokkeita, kahvia, pullaa ja pikkusuolaisia.

      Täällähän riittää menoja ;)

      Sunnuntaisin KISAKAARI http://tanssi.net/fi/p/5406.html
      Mikkelin Pellosniemi
      Su 2.12.2018 17:00--21:30, 15 euroa
      Helminauha
      https://youtu.be/2DsojvhaskQ

      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      https://youtu.be/bU1eglhU6cA
      Käy Viihteelle Tanssien....:-)

      • Joulupuhuu

        Ti 4.12.2018
        JOULUKONSERTTI SAIJA TUUPANEN
        https://youtu.be/ftqaCg828Bs
        Ihastuttavan tangokuningattaren Saija Tuupasen upea Joulukonsertti Ristiinan Kisakaaressa. Konserttiin kuuluu väliaika. Tule hakemaan aitoa joulumieltä .....
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html

        Liekki lämmin ikkunoista
        talvi-iltaan kajastaa.
        Tupa pieni, puitteet joista
        hyvän joulumielen saa.
        Lasten silmät kilvan loistaa
        Joulua ne odottaa.
        Joka vuosi samaa toistaa,
        juhla luoksemme kun saa.
        Koti muuttuu satumaaksi
        tuikut syttyy loistamaan
        lapsuusjoulun ainiaaksi
        muistoihini kauniin saan.


        https://youtu.be/QZdWQ4tFRyk
        Saijan säestäjät Ex-miehet ♡


    • kuppilan.filosofi

      Näyttää siltä, että siltä, että tähän aikaan vuodesta vain ristiinalainen Kisakaari edustaa Mikkelin vahvaa perinnettä tanssikaupunkina.

      • KunnonMiehille

        Näin joulun alla menoja bukkaa
        Etelä- Savossa , Mikkelin
        ANTTOLASTA KAJAHTAA....http://www.anttolanhovi.fi/
        http://tanssi.net/fi/p/562.html
        La 8.12.2018 20:00--24:00, 14 euroa
        Heidi Pakarinen,
        https://youtu.be/gDxzkjiwYuM
        Klo 18.30-19.30Tanssikurssi Rumba-Bolero (lavarumba) Sis. tanssilipun hintaan, Ismo Jäntti Mikkelin Tanssihullut ohjaa, Tanssikurssi sisältyy tanssilipun hintaan!
        Viikon päästä ....
        Pe 14.12.2018 20:00--24:00, 14 euroa
        Tanssiorkesteri Kaiho,
        https://youtu.be/wi9tJdBoSds
        Klo 18.30-19.30
        Tanssikurssi Foksi ,sisältyy tanssilipun hintaan , Ohjaajana Jorma Hokkanen Mikkelin Tanssihullut
        Anttolanhovin tanssi-illoissa sinut tanssin pyörteisiin .....
        Tanssitilaa löytyy hulppeat 600m2, joten kaikki halukkaat mahtuvat tanssimaan hyvin. Kahviossa myynnissä virvokkeita, kahvia, pullaa ja pikkusuolaisia.

        Täällähän riittää menoja ;)

        Sunnuntaisin KISAKAARI http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Mikkelin Pellosniemi
        Su 9.12.2018 17:00--21:30, 15 euroa
        https://youtu.be/vwI3KGXh52Q
        Etiketti & Antti Ahopelto
        Viikonpäästä .....
        Su 16.12.2018 17:00--21:30, 15 euroa
        https://youtu.be/JWp14ILD4oI
        Pekkaniskan Pojat
        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien....:-)

        ***
        Arkihuolesi kaikki heitä,
        jouluglögit vahvat keitä.
        Sillä mantelit, rusinat peitä,
        juotuas’ juomaa, näät enkeleitä!

        ***
        Arki jäädä hetkeksi saa, kun käymme juhlaan jaloon.
        Saanemme näin toivottaa,
        Hyvää joulua joka taloon ♡ !


    • no.tulisipa.niitä

      Eikö Mikkelissäkään ole enää iltapäivätansseja? Vielä syksyllä oli.

    • tangon.taikaa

      Kun täällä on väliin ollut puhe tanssitaidostakin, niin tarjottakoon välipalaksi videon pätkä, josta ilmenee, että muhkeat muodot eivät voi olla esteenä värikkäälle tanssille.

      Kumpikaan tanssijoista ei liene mjulainen. Nimillä tässä ei muutenkaan ole merkitystä.

      Nyt annetaan palaa: https://www.youtube.com/watch?v=uItKLCo1cdg

      • Lavisontäällä

        Niin tarjottakoon välipalaksi videon pätkä, josta ilmenee, että muhkeat muodot eivät voi olla esteenä värikkäälle tanssille.
        https://youtu.be/_MHxV21peCg

        KISAKAARI
        Live Lavis-lavatanssijumppa &Pekkaniskan pojat
        huomenna 16.12. klo 15:00 - 16:00
        https://youtu.be/peOzSXgx5HM
        Tanssit
        Su 16.12.2018 17:00--21:30, 15 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://youtu.be/ccSLl0KzkpY
        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien....:-)

        Kylmästä meidät on taottu.
        Tähtikirkkaista pakkasöistä.
        Hangista paukkuvan pakkasen
        ja raskaiden päivien töistä.

        Mutta helposti ei taitu ihminen,
        jolla usko on luontoon suuri.
        Pimeyttä kestää vain hetkisen
        ja aurinko tuli esiin juuri!
        Nyt mielessäin utuisen matkan teen
        ja palaan muistojen nuoruuden
        jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
        ja kaikki siinä kuin unelmaa.


    • tangon.taikaa

      No jopas tuli upea linkki!
      Tuo osoittaa, että tuhdimmillakin Mjun tytöillä voisi olla vetovoimaa parketilla.

    • Tapaninpäivätanssit

      Arki jäädä hetkeksi saa, kun käymme juhlaan jaloon.
      Saanemme näin toivottaa,
      Hyvää joulua joka taloon ♡ !
      Jouluna humpataan tapaninpäivänä
      Ke 26.12.2018 tapaninpäivä 17:00--21:30, 15 euroa
      https://youtu.be/o3n8NgwHJFo
      Rosso & Tarja Lunnas
      Tarja Lunnas on suomalainen iskelmälaulaja. Lunnas tuli tunnetuksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1989 sijoituttuaan toiseksi. Tämän jälkeen Lunnas sai enemmän keikkoja ja jätti päätyönsä ATK-suunnittelijana. Hän on osallistunut Eurovision laulukilpailujen Suomen karsintoihin kaksi kertaa.
      Kaunisääninen Tarja Lunnas kiertää Suomea Rosso-yhtyeensä kanssa.
      Täällä on hyvät karkelot ja palvelut pelaa sekä hakuvalot !
      Käy viihteelle :-)

    • no.siinähän.se.aika.mene

      Tansseja täällä on seuraavan kerran luultavasti noin puolen vuoden päästä. Pitää odottaa ensi juhannukseen.

    • no.ei.löytynyt

      Tanssin tuoksinan kyllä tekee mieli uudenvuodenaattona, mutta ei taida tansseja silloin olla 50 km:n säteellä keskustasta.

    • KunnonMiehille

      Täällä hiihdellään ;)
      Vuosi vanha, jota vielä tovi eletään,
      on ihan pian valmis mailleen menemään.
      Muistojen kirjaan sivu tästäkin jää,
      kertomus pieni elettyä elämää.

      Toiselle vuosi muistoissa kirkkaana loistaa,
      jollekin mustimman murheen värejä toistaa.
      Uudelta vuodelta paljon hyvää odotetaan,
      toivoa, uskoa parempaan - sehän kaikki kuuluu ihmisyyden unelmaan.
      KISAKAARI..Mikkeli
      Su 30.12.2018 17:00--21:30, 15 euroa
      Väliaikainen
      https://youtu.be/YxK6YPi3Y-U

      http://tanssi.net/fi/p/5406.html

      Iloista tanssillista Uutta Vuotta 2019 ♡
      Ti 1.1.2019 uudenvuodenpäivä 17:00--21:30, 15 euroa
      Saana Sassali
      https://youtu.be/GQFUqDMnjJA
      Aika Velikullia kenties onkohan
      Matias rummuissa :-)
      https://youtu.be/2hPtOBLEl7s
      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      Käy Viihteelle Tanssien....:-)

      Tänä iltana,
      uuden vuoden kynnyksellä,
      kuiskasin pienen toiveen:
      Anna ystävälleni kaikkea hyvää
      tulevaan vuoteen!
      Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,
      kuu tietä valaisemaan ja
      aurinko lämpöä antamaan.
      Anna iloa päiviin,
      anna uskoa ihmeisiin,
      anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.

      Täältä löytyy ne virkeät miehet ;)

    • no.ei.kun..kiinnosta

      Loppiaisen aatto on. Tansseihin tekisi mieli, mutta eipä niitä ole lähimaillakaan

      • Kisakaaritanssittaa

        Loppiaisena ajellaan tansseihin :-)
        Kisakaari, Mikkeli
        Su 6.1.2019 17:00--21:30, 15 euroa
        Lumo & Reeta Saranpää
        https://youtu.be/Y0C-K6MkuFo

        Tänään vietetään loppiaista, jonka on perinteisesti katsottu päättävän joulun ajan. Raamatun mukaan idän viisaat tietäjät saapuivat loppiaisena kumartamaan Jeesus-lasta tähden johdattamina ja tuomaan tälle kallisarvoisia lahjoja.
        Kristittyjen vanhimpiin kuuluvaa juhlaa on vietetty jo 200-luvulta lähtien. Monissa maissa sitä kutsutaan tietäjien mukaan kolmen kuninkaan päiväksi.
        Loppiainen sanana viittaa joulun loppumiseen. Suomalaisessa kansanperinteessä joulu kuitenkin loppui vasta viikon kuluttua vietettävään Nuutin päivään.

        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien....:-)

        Tuu tänne.
        Kerro että välität.
        Tee mut onnelliseksi.
        Korjaa rikkoutunut sydän ehjäksi.
        Herätä mut henkiin.
        Anna mun välittää susta
        enemmän kuin kenestäkään muusta.
        On parempi olla yksin, kuin jonkun kanssa joka saa sinut tuntemaan yksinäiseltä.
        ELÄMÄ
        Ilon, surun sanelema.
        Rakkauden, kaipuun täyttämä.
        Elä sitä, joka hetki, ajatuksella, tunteella, sydämellä.
        Ajatuksella, että tämä on hetki, joka minulle suodaan.
        Tunteella, että tiedät mikä on tärkeää.
        Sydämellä, jotta kaikki tärkeä saa osakseen rakkautta.
        Anna ajatus hyvälle, joka päivä, jotta sydän pystyy tuntemaan rakkauden.


    • polkkaa.vieläkin.paremm

      Onko joku käynyt tanssikurssilla?

      Missä? Oliko hyötyä? Opitko tanssimaan (paremmin)?

      • Kisakaarihurmaa

        Kaipaat tanssikursseja - niitä järjestetään tanssipaikoissa ennen tansseja .
        http://www.anttolanhovi.fi
        Anttolasta löytyy .....

        Tanssimaan oppii myös tanssimalla :-)
        Rohkeasti vaan liikkumaan musiikin viedessä mennessään ....

        Tansseja tarjolla :
        Kisakaari
        Su 13.1.2019 17:00--21:30, 15 euroa
        Leif Lindeman & Amore
        https://youtu.be/_TQLmzQdxoU
        KISAKAAREN tansseissa massat viihtyy ja karkeloi
        Hakuvalot kaikille vihreät - Itse teet illastasi juhlan :-)
        Käy Viihteelle ja nauti !
        Nyt on tähdet paikalla :-)


    • kuppilan.filosofi

      Aloituksesta kävi selville, että tämä ketju on aloitettu syyskuussa 2013.
      Se on siten ollut jatkuvasti käytössä vuosina 2013,2014, 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019, eli seitsemänä peräkkäisenä vuotena.. On melkoinen saavutus
      Kuinkahan moni palstalle kirjoittaneista on jo siirtynyt tuonpuoleiseen?

      Onkos kiinnostus tanssiin paikkakunnalla tänä aikana muuttunut? Tuskin.

      • Bingo

        Ainahan tanssit kiinnostaa ja missäpä niitä tansseja on taas tarjolla. :-)
        ANTTOLANHOVIN Tanssit
        http://www.anttolanhovi.fi
        Lauantai 19.1 Tanssikurssi - Hidas valssi klo 18.30-19.30 Sis. tanssilipun hintaan.
        https://youtu.be/daPvv_1dcuc
        Ohjaajana Jorma Hokkanen Mikkelin Tanssihullut
        https://youtu.be/ip61JXtIN8w
        Illan pääesiintyjänä klo 20 alkaen:
        Susanna Heikki, Voimaorkesteri
        https://youtu.be/bYchohTWNY4
        LIPUT ovelta 14€ / hlö

        ☆☆☆☆☆☆

        KISAKAARI
        Su 20.1.2019 17:00--21:30, 15 euroa
        Pekkaniskan Pojat
        https://youtu.be/pJDw51dTlDc
        KISAKAAREN tansseissa massat viihtyy ja karkeloi
        Hakuvalot kaikille vihreät - Itse teet illastasi juhlan :-)
        Käy Viihteelle ja nauti !
        Nyt on tähdet paikalla :-)
        Huomenna
        Matka jatkuu ....
        Avara on taivaan syli.
        Tuulen teitä purjehdin.
        Pääsky lentää pääsi yli,
        siinä olen minäkin.

        Älä pelkää. Tulen kyllä.
        Tulen kyllä takaisin.
        Iltatuulen hyväilyssä:
        siinä olen minäkin.

        Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
        Ajattele: - miten erikoinen kokemus.
        Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
        vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.


    • KunnonMiehille

      Reipasta viikonloppua !
      Perjantaina tanssit tarjolla -
      ANTTOLANHOVI
      Pe 25.1.2019 20:00--24:00, 14 euroa
      Sinitaivas
      https://youtu.be/SEstq4b1vb8

      KLO 20--21 SEKAHAKU, KLO 21--22 MIESTEN HAKU, KLO 22--23, NAISTEN HAKU, KLO 23--24 SEKAHAKU

      Ystävä rakas, kuulepa tätä,
      yksin älä ystävää kulkemaan jätä.
      Toisiamme tukien matkakin taittuu,
      tavatessa sitten murheetkin haihtuu.
      Itkut ja naurut kera kaverin armaan
      saa aurinkoiseksi päivänkin harmaan.
      Ystävyys meidän ei liene kaupan,
      antaa se kummankin mielelle rauhan.
      Runon pienen rustasin Sinulle,
      olethan niin rakas ystävä minulle

      KURSSIA
      La 26.1.2019
      10:00--17:00 tanssikurssi: jive, fusku, discofox, hidasvalssi, slowfox, tango tanssitekniikan jatkokoulutus eri tanssilajeissa 26-27.1 kts. www. tanssikansa.fi, Kts. nettisivuiltamme, Anssi Kirkonpelto, Juhani Tahvanainen ja Timo Arstila, Tanssikoulu Wanha Maestro

      ■■■■■■

      KISAKAARI
      Su 27.1.2019 17:00--21:30, 17 euroa
      Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
      https://youtu.be/v2XE3mmJbUA
      Kevättä kohdin :-) Naiset illan pukukoodi on minihame ;)
      KISAKAAREN tansseissa massat viihtyy ja karkeloi

      Ystävä villi ja vallaton:
      sinulle auringonkukka on,
      avoin ja suuri ja ihana
      tulvillaan päivänpaistetta.

      Vartesi uljaana kohoaa.
      Syleilet kirkkaana maailmaa,
      kurkotat luottaen korkeuksiin,
      maisemiin kaukana kutsuviin.

      Auringonkukkani rohkea,
      paljon saan sinulta oppia.
      Valosi muillekin heijastuu
      auringonkukka kuin keltainen kuu.

      Käykää Viihteelle !

    • Tanssejatarjolla

      Kevättä kohdin....
      helmikuussa jo mennään .....
      ANTTOLANHOVI Tanssit
      Illan pääesiintyjänä klo 20 alkaen: Seireenit, Risto Nevala
      https://youtu.be/IZP43FVljbg
      Kivvaa tyttöenergiaa lavan täydeltä :-)
      Tangoa tunteella
      https://youtu.be/_0viiDOCo4k
      Risto Nevala valittiin Seinäjoen tangokuninkaaksi vuonna 1989
      KLO 20--21 SEKAHAKU, KLO 21--22 MIESTEN HAKU, KLO 22--23, NAISTEN HAKU, KLO 23--24 SEKAHAKU

      Kurssia Anttolanhovissa
      La 2.2.2019
      11:00--17:15 tanssikurssi: bugg kaikki tasot, Tommi ja Pirjo Koivula, Suomen Tanssikoulu
      Ja bugg Näyttää tältä. https://youtu.be/a3X5btyD9sQ

      ●●●●●●●●●●●

      KISAKAARI Tanssittaa
      Su 3.2.2019 17:00--21:30, 15 euroa
      Iloiset Soittaja pojat
      Sinitaivas
      https://youtu.be/SOykoxYvXJU

      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      Käy Viihteelle Tanssien....:-)

      Helmikuun hangilla lasketaan mäkeä,
      kelkka on pullollaan iloista väkeä.
      Mäestä kotiin on mukava tulla,
      pöydällä odottaa laskiaispulla.
      Voit mies tänne tanssittamaan tulla :-)
      Pii paa puu, terve helmikuu!
      Nyt on parhain hiihtokeli,
      kaikki lapset lasketteli.
      Päivä kirkastuu, onhan helmikuu.

      Valkohanki kimmeltää,
      oksat peittää kuura, jää.
      Hymyyn käy jo päivän suu,
      onhan nyt helmikuu .

    • no.runosuoni.pulppuaa

      Mäestä kotiin on mukava tulla,
      pöydällä odottaa laskiaispulla.
      Lattiaa hieroo kangasrievulla.
      se ketä usein on ikävä mulla,
      tuo kaunottareni pullukka-Ulla,
      pyörii siinä kuin lankarulla,
      lieköhän asiat huonommin sulla.

    • Vuosienjälkeen

      nyt KISAKAARESSA Tanssittaa
      Su 10.2.2019 17:00--21:30, 15 euroa
      Taiga & Jarkko Honkanen
      https://youtu.be/J4GuY8MVteU
      Lapin upea kattaus on nyt ilonamme :-)
      Käymme Viihteelle ...
      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      Käy Viihteelle Tanssien....:-)

      Kun tapaa ihmisen, sen näkee oitis,
      salamat välkehtivät, suhina kuuluu,
      enkelit lepattavat.
      Kotka lähtee lentoon auton konepelliltä,
      Kotkat.
      Tärkeimmissä tapauksissa ei jauheta lemmestä heti.
      On ele, ilme,
      lämmin kohta polvella,
      ujo kysymys lähdetäänkö?
      Eikä vaihtoehtoja ole.

      Joidenkin kanssa puhutaan viikkoja syvällisiä.
      Tehdään treffejä.
      Ja sängyssä tajuaa, erehdyin.
      Sitä tahtoo olla korrekti ja
      tehdä hyvän aamupalan, vaikka
      tietää, ikinä ei enää kohdata.

      Sinussa on salalokero,
      siellä yö ja aurinko.
      Kajastus sun silmistä,
      se näkyy vaik`et ymmärrä,
      se näkyy vaik´et vielä ymmärrä.

    • Helmikuuntango

      Kisakaareen sunnuntaina saapuu
      Tangokuningas vm. 2018
      Hyvännäköinen :-)
      Jarno Kokko
      https://youtu.be/hb9UVZvcPcY
      Su 17.2.2019 17:09--21:30, 15 euroa
      Illassa siis naisille silmäniloa.....;)
      https://youtu.be/uDjqP3mrDIg

      Käymme Viihteelle ...
      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      Käy Viihteelle Tanssien....

      "Miksi onneen paljon tarvitaan
      mutta kipuun riittää sana vaan
      nyt eri suuntaan kuljetaan
      ovet takanamme suljetaan
      silti rakkautta janoamme ...."
      Ylpeinä me kuljemme, haavojamme peittelemättä.
      Nöyrinä me polvistumme, kun emme enää löydä, ymmärrä.
      Vahvoina me nostamme pudonneet taakat.
      Heikkoina me tunnustamme, ettemme jaksa enää.
      Ylpeinä me näytämme kasvomme kaikille.

    • Parketinhiihtelijä

      Reipasta viikonloppua !
      Perjantaina tanssit tarjolla -
      ANTTOLANHOVI
      http://www.anttolanhovi.fi
      Pe 22.2.2019
      18:00--20:00 tanssikurssi: wanha tango 18-20, kts www.tanssikansa.fi, 25 e kurssi ja tanssilippu tai 45 e pe ja la, Juhani Tahvanainen, Nina Krook, Tanssikoulu Wanha Maestro
      20:00--24:00 Kyösti Mäkimattila, 14 euroa
      https://youtu.be/_yjjQPg57CU
      Nyt Viihteelle !

      ♡♡♡♡♡♡♡♡♡

      KISAKAARESSA.
      http://tanssi.net/fi/p/5406.html

      Su 24.2.2019 17:00--21:30, 15 euroa
      Nina Åkerman
      https://youtu.be/I43WczidTt8
      Käymme Viihteelle ...
      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00
      Hiihtoloma alkaa nyt parketille viikon hiihtelee ....;)

      Jalkojani tanssittaa, heitän ilosta kärrynpyörää ja nappaan auringon syliin hajaannun ruohoon tutkimaan pieniä ihmeitä, lennän leppäkertun siivellä kapuan oravana puuhun, liu\’un lehmuksen lehtiin ja lehautan leivosen lentoon nakuttamaan pilvenreunaan saattelemaan kesäsateen liftaan sadepisaraan, keinun vehnäntähkässä ja virnistän auringolle.

    • no.hiihdellään.lattialla

      Kyllähän väliin kävisi kokeilemassa lattian luistavuutta jossakin muualla kuin Kisakaaressa ja Anttolanhovissa.

      Alkavat kyllästyttää niissä yhdet ja samat maakunnan keskuksesta tulleet kädenalituttajat, nuo muka tanssin taitajat, jotka hiihtelyllään valtaavat keskilattian.

      Onhan tanssipaikkoja nyt Kymeenlaaksossakin ja Etelä-Karjalassa. Voisi ainakin joskus käydä niissäkin. Loppujen lopuksi ovat kohtuullisen hyviä paikkoja nuo ensin mainitutkin.

    • tangon.hurmaan

      Pelkäätkö ettet tunne tarpeeksi tanssien vakiokuvioita ja -askelia?

      Ei huolta.

      Opetettuja vakiokuvioita ja -askelia tanssissa pyrkivät noudattamaan aloittelijat.
      Sitä vastoin kokeneet tanssin harrastajat tulkitsevat musiikkia. Siinähän tanssin ilo on.

    • Suosinlähipalveluja

      Kevättä kohdin - Hyvää maaliskuun ensimmäistä päivää :-)
      Perjantai ja tanssit tarjolla -
      ANTTOLANHOVI
      http://www.anttolanhovi.fi
      20:00--24:00, 14 euroa
      Esa Nummela & Vanha Suora,
      https://youtu.be/Wlwj4TOnNJ0
      Neljänsuoran alkuperäisistä muusikoista koostuva kokoonpano vuodelta 1998, solistinaan vuoden 2000 Tangoprinssi Esa Nummela, tekee comeback tourneen vuoden 2019 keväällä. Kokoonpanon nimenä on Vanhasuora & Esa Nummela.
      https://www.magnumlive.fi/yllattava-comeback-kevaalla-2019-vanhasuora-esa-nummela/
      Ennen tansseja
      Klo 18.30-19.30 Humppa ,ohjaajana Jorma Hokkanen Mikkelin Tanssihullut, Tanssikurssi sis. lipun hintaan

      ●☆☆☆●☆☆☆●☆☆☆●☆

      Sunnuntaina massatansseissa
      KISAKAARI
      Su 3.3.2019 17:00--21:30, 15 euroa
      EXmiehet & Saija Tuupanen
      https://youtu.be/nmtMAvroceI

      Käymme Viihteelle ...
      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00

      Pii paa puu, terve maaliskuu!
      Räystähältä vesi pirskuu,
      iloisena tintti tirskuu.
      Kissat innostuu, onhan maaliskuu.

    • mehtäratijon_kuuntelija

      Tanssista todetaan lääketieteen kannalta:

      Tanssiessa vapautuu endorfiinia, kehon omaa hyvän olon hormonia, joka tehostaa mielihyvän tunnetta ja voi lievittää masennus- ja ahdistusoireita. Tanssi helpottaa stressiä siinä missä yksinäisyyttäkin. Se hoitaa sydäntä, aivoja, luita ja niveliä. Se tuo elämään fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.

      Lähdetäänpä tanssimaan!

    • Tanssikanssain

      Katso Mikkelissä tanssitaan.....
      Tanssi kanssain ohjelma
      tänään ke 13.03.2019
      klo 21:00 - 22:00 AlfaTV
      Hurma ja Jessica Uussaari - Anttolanhovi, Mikkeli. Juontajana Lauri Karhuvaara

      Ja taas on viikonloppu tulossa
      Mitähän on tarjolla .....
      ANTTOLANHOVI
      Pe 15.3.2019 20:00--24:00, 14 euroa
      https://youtu.be/ElIQF-92cBY
      Reeta Saranpää & Lumo

      Käyntiosoite Hovintie 224, Anttola, Mikkeli

      Kevättä
      Heräävässä aamussa
      mustarastaiden huilut.
      Avautuvat silmut
      sanattomina,
      lupauksia täynnä.


      ☆△♡☆△♡☆△♡☆■△♡☆△♡☆△♡☆△♡

      Sunnuntaina massatansseissa
      KISAKAARI
      Su 17.3.2019 17:00--21:30, 15 euroa
      Tulipunaruusut
      https://youtu.be/9F6r1meT2qg
      Käymme Viihteelle ...
      Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja
      Naistenhaku 19:00--20:00

      "Kevät elää kaikissa puissa ja vesissä ja kaikissa vehreissä näreiköissä,
      se visertää ja suhisee ja murahtelee ja laulaa ja solisee,
      kaikkialta kuuluu kevään raikas,
      villi laulu."

      Toive
      Odotan sinua
      niin kuin puu tuulta
      taipuakseni
      keinuakseni
      alkaakseni soida.

      Voisinpa tulla luoksesi
      jo tänään
      väkevänä
      tuosuvana
      kuin talvesta heräävä pelto.

      Suosi omaa seutua ja lähipalveluita !
      Massassa on hyvä liidellä - Nähdään tansseissa :-)

    • polkaksi.pannaan.siellä

      On hienoa, kun meillä ovat naapureina ristiinalaiset, jotka ylläpitävät kesäisin Metsälinnan toimintaa iloisena tanssipaikkana.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lisää terveysoppia:

        Tanssitko sormuksia pitävän kumppanin kanssa? Ajattelehan että sormuksen alla on mikrobeja yhtä paljon kuin Euroopassa on asukkaita, siis pitkälti kolmattasataa miljonaa.

        Hyvin kasvaneen kynnenkin alla on mikrobeja yhtä paljon kuin Suomessa on asukkaita eli yli viisi miljoonaa..

        Siisteyttä noudattava ei siis pidä sormuksia ja leikkaa kyntensä lyhyiksi.


    • Anonyymi

      Etäisyyksiä ja ajoaikoja keskustasta lähimpiin tanssipaikkoihin. Tiedot internetistä.

      Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
      Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
      Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
      Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
      Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
      Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
      Paukkulan nuoriso-opisto, Mikkeli, 46 km, 39 min.
      Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli 47 km, 40 min.
      Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
      Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
      Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
      Välijoen lava, Savitaipale, 72 km, 1 t. 11 min.
      Krouvin lava, Hartola, 77 km, 1 t. 40 min.
      Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
      Kallioniemen lava, Koria, Kouvola, 96 km, 1 t. 22 min.
      Letkaliiteri, Rutalahti, Joutsa, 96 km, 1 ty. 53 min.
      Pistohiekan lava, Puumala, 97 km, 1 t. 40 min.
      Iitiän vpk., Lappeenranta, 98 km, 1 t. 38 min.
      Pesäkallion lava, Lahti, 99 km, 1 t., 10 min.
      Elimäen-Vilppulan ns., Koria, Kouvola, 99 km, 1 t. 22 min.
      Tirvan lava, Tirva, Kouvola, 107 km, 1 t. 21 min.

      Kyseiset tanssipaikat ovat toiminnassa pääosin joko kesäkautena tai talvikautena. Eräissä järjestetään vain muutamat tanssit vuodessa, eräissä säännöllisin tai epäsäännöllisin väliajoin..

      Aikaisemmin esitettyä vastaavanlaistaluetteloa on tässä täydennetty.

      Kepeästi tanssin askelin!

    • Anonyymi

      Kannattaa tutustua myös lähiseudun eläkeläisjärjestöjen toimintaan, erityisesti Eläkeliiton samoin kuin ... eläkeläiset- ja ... eläkkeensaajat -järjestöjen järjestämiin tapahtumiin. . Pirteimmät niistä järjestävät tanssejaja monesti tiloissa, joita ei ylempänä mainita.

      Saahan niihin tulla, vaikka ei olisikaan eläkeläinen.

    • Anonyymi

      Jos tanssimatka yhteen suuntaan ylittää tunnin , on se aika paljon.

    • Anonyymi

      Meikäläinen on käynyt tansseissa enimmäkseen. Siellä on mukavia tanssipikkoja niin kesäisin kuin talvisin.

      Vahinko että Nurmaan tanssikausi alkaa olla päätösvaiheessaan. Siinä loppuvat yleiset tanssit Mjulla tänä vuonna. Onneksi na.apurikunnissa kausi jatkuu

      • Anonyymi

        Täydennys ensimmäiseen.virkkeeseen: ... enimmäkseen Savitaipaleella.


    • Anonyymi

      Pian on näillä kylillä tanssittu vuoden 2019 lavatanssit. Huomenna päättyy kesän lavakausi Nurmaalla.
      Onhan siellä muutaman kerran käyty tänäkin kesänä panemassa jalalla koreasti. Eiköpähän huomisiltana liene askelilla sama suunta. Tuetaan yritteliästä maamiesseuraa.

      • Anonyymi

        Heiii , olen uusi tanssija ja mietinkin .... :-)
        Mihin nyt tanssimaan ?
        Talvikausi 2019 alkaa ja tansseja riittää !

        Aloituksesta kävi selville, että tämä ketju on aloitettu syyskuussa 2013.
        Se on siten ollut jatkuvasti käytössä vuosina 2013,2014, 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019, eli seitsemänä peräkkäisenä vuotena.. On melkoinen saavutus
        Kuinkahan moni palstalle kirjoittaneista on jo siirtynyt tuonpuoleiseen?
        https://youtu.be/lo74-Dmx8wA
        Onkos kiinnostus tanssiin paikkakunnalla tänä aikana muuttunut? Tuskin.

        Käydään Viihteellä ♡


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heiii , olen uusi tanssija ja mietinkin .... :-)
        Mihin nyt tanssimaan ?
        Talvikausi 2019 alkaa ja tansseja riittää !

        Aloituksesta kävi selville, että tämä ketju on aloitettu syyskuussa 2013.
        Se on siten ollut jatkuvasti käytössä vuosina 2013,2014, 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019, eli seitsemänä peräkkäisenä vuotena.. On melkoinen saavutus
        Kuinkahan moni palstalle kirjoittaneista on jo siirtynyt tuonpuoleiseen?
        https://youtu.be/lo74-Dmx8wA
        Onkos kiinnostus tanssiin paikkakunnalla tänä aikana muuttunut? Tuskin.

        Käydään Viihteellä ♡

        Aika moni on jo delannut, monella jo toinen jalka haudassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni on jo delannut, monella jo toinen jalka haudassa.

        ANTTOLASTA ❣KAJAHTAA....http://www.anttolanhovi.fi/
        http://tanssi.net/fi/p/562.html
        Anttolanhovin tanssi-illat. 
        Perjantaina 11.10 . 2019 klo . 20
        Amore & Leif Lindeman
        https://youtu.be/Z3iAJ0xLsX4

        Upea ympärivuotinen lomakohde
        Saimaan rannalla
        Anna itsellesi lupa nauttia.
        Anttolanhovin ainutlaatuinen sijainti puhtaan luonnon keskellä, Saimaan rannan tuntumassa tarjoaa lepoa, rauhaa ja unohtomattomia elämyksiä kaikkina vuodenaikoina. Tule elpymään puhtaan luonnon ääreen, herkuttelemaan ja hemmottelemaan itseäsi kaikin tavoin. 

        KISAKAARI ❣ Pellosniemi. RISTIINA. Mikkeli
        Live 👍
        Tanssit
        Su 13. 10..2019 klo 17:00--21:30,
        PNP
        https://youtu.be/CPTncPKssB0
        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja 
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien....:-)

        Kylmästä meidät on taottu.
        Tähtikirkkaista pakkasöistä.
        Hangista paukkuvan pakkasen
        ja raskaiden päivien töistä.

        Mutta helposti ei taitu ihminen,
        jolla usko on luontoon suuri.
        Pimeyttä kestää vain hetkisen
        ja aurinko tuli esiin juuri
        Nyt mielessäin utuisen matkan teen
        ja palaan muistojen nuoruuden
        jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
        ja kaikki siinä kuin unelmaa.

        Käydään Viihteellä 😅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ANTTOLASTA ❣KAJAHTAA....http://www.anttolanhovi.fi/
        http://tanssi.net/fi/p/562.html
        Anttolanhovin tanssi-illat. 
        Perjantaina 11.10 . 2019 klo . 20
        Amore & Leif Lindeman
        https://youtu.be/Z3iAJ0xLsX4

        Upea ympärivuotinen lomakohde
        Saimaan rannalla
        Anna itsellesi lupa nauttia.
        Anttolanhovin ainutlaatuinen sijainti puhtaan luonnon keskellä, Saimaan rannan tuntumassa tarjoaa lepoa, rauhaa ja unohtomattomia elämyksiä kaikkina vuodenaikoina. Tule elpymään puhtaan luonnon ääreen, herkuttelemaan ja hemmottelemaan itseäsi kaikin tavoin. 

        KISAKAARI ❣ Pellosniemi. RISTIINA. Mikkeli
        Live 👍
        Tanssit
        Su 13. 10..2019 klo 17:00--21:30,
        PNP
        https://youtu.be/CPTncPKssB0
        Hakuvalot sekahaku,miestenhaku ja 
        Naistenhaku 19:00--20:00
        Käy Viihteelle Tanssien....:-)

        Kylmästä meidät on taottu.
        Tähtikirkkaista pakkasöistä.
        Hangista paukkuvan pakkasen
        ja raskaiden päivien töistä.

        Mutta helposti ei taitu ihminen,
        jolla usko on luontoon suuri.
        Pimeyttä kestää vain hetkisen
        ja aurinko tuli esiin juuri
        Nyt mielessäin utuisen matkan teen
        ja palaan muistojen nuoruuden
        jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
        ja kaikki siinä kuin unelmaa.

        Käydään Viihteellä 😅

        Kisakaaren sunnuntaitanssit alkavat liian myöhään. Olisi järkevämpää aloittaa ne jo klo 14 tai 15. Loppuisivat silloin myös aikaisemmin. Ehtisi kotiin ennen iltakahdeksaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kisakaaren sunnuntaitanssit alkavat liian myöhään. Olisi järkevämpää aloittaa ne jo klo 14 tai 15. Loppuisivat silloin myös aikaisemmin. Ehtisi kotiin ennen iltakahdeksaa.

        "Kisakaaren sunnuntaitanssit alkavat liian myöhään. Olisi järkevämpää aloittaa ne jo klo 14 tai 15. Loppuisivat silloin myös aikaisemmi "
        - Jos tähän mennään niin työssä käyvät
        jäävät sitten kokonaan pois.
        - Tämä aika on hyvä
        https://youtu.be/EeM2ejoGazI
        KISAKAARI ❣ Pellosniemi. RISTIINA. Mikkeli
        Live 👍Tanssit 3.11.2019 klo 17.00 - 21.30
        Saija ja eX - Miehet
        Käydään Viihteelle 🏃‍♂️👯‍♀️👯‍♂️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni on jo delannut, monella jo toinen jalka haudassa.

        Kesälomakelit nyt parhaimmillaan
        🌞
        Mikkelissä🌞 helle viikko 😅
        Tanssit Hiihtomäen lava
        https://tanssi.net/fi/p/203.html
        Metsälinna. Ristiina
        https://tanssi.net/fi/p/200.html
        Ja Syvälahden lavalle Mikkelistä 50 km
        https://tanssi.net/fi/p/327.html
         ⚠️ La 2.7.2022 20:00--01:00, 20€
        Taikakuu, 🌞
        https://youtu.be/mau5wR6Jh24
        Onnentähti  👄Kari 👑Hirvonen
        Nyt on Syviksessä 🔥 karkelot tulossa...
        👠👠
        Lomaloisille vink.vink 😊


    • Anonyymi

      Huomenna lauantaina lähimmät tanssit ovat Kouvolassa. Ei täällä saada liikkeelle tansseja.

      • Anonyymi

        Kouvolaan kuntoilemaan la 23.11.19
        Leiffi Lindeman & Amore
        Mäntyharjun tytöt lähtee reissulle
        Kuntsille 😊
        Nähdään 😎


    • Anonyymi

      Meikäläinen on käynyt silloin tällöin iltapäivätansseissa Mikkelissä. Väkeä on ollut eri puolilta maakuntaa ja naapurimaakunnistakin.
      Viimeisten kahden vuoden aikana on kuitenkin osunut eteen vain yksi (1) sellainen, joka on tunnustautunut mäntyharjulaiseksi.
      Eivät käy mäntyharjulaiset liikoja kompuroimassa tanssilattialla.

    • Anonyymi

      Tuleva vuosihan taitaa olla kunnalle jonkinlainen juhlavuosi ikävuosien osalta.

      Eikäs kannattaisi järjestää sen kunniaksi mahtavat juhlavuoden tanssiaiset? Sinne ei sitten tultaisi farkkuhousuissa eikä ruutupaidassa.

      • Anonyymi

        Tuossa on vain se paha puoli, että nuoret eivät osaa ja vanhat eivät jaksa, tanssia nimittäin.


    • Anonyymi

      Tanssit 425-juhlavuoden kunniaksi olisivatkin onnistunut kansanjuhla.
      Ihmisillä olisi todella jotakin tekemistä, liikuntaa musiikin tahdissa, eikä vain töllöttämistä.
      Kansan tanssittaminen ei sentään olisi kovin kallistakaan, jos säestäjät tulevat omasta kunnasta.

      • Anonyymi

        Hyvää Itsenäisyyspäivää ❣
        🤗
        🥂🍾
        Käydään Tanssimaan 🕺💃

        Tämä keskusteluketju auttaa minne voit mennä
        Viihteelle .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää Itsenäisyyspäivää ❣
        🤗
        🥂🍾
        Käydään Tanssimaan 🕺💃

        Tämä keskusteluketju auttaa minne voit mennä
        Viihteelle .

        Kyllähän tässä itsenäisyyspäivän tansseihin lähtisi television töllötyksen sijasta, mutta minne. Ei ole tansseja lähimaillakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tässä itsenäisyyspäivän tansseihin lähtisi television töllötyksen sijasta, mutta minne. Ei ole tansseja lähimaillakaan.

        Mikkelin Anttola
        Anttolanhovin tanssi-illoissa sinut tanssin pyörteisiin johdattaa maamme johtavat tanssiparkettien huippunimet. Tanssitilaa löytyy hulppeat 600 m2, joten kaikki halukkaat mahtuvat tanssimaan hyvin. Kahviossa myynnissä virvokkeita, kahvia, pullaa ja pikkusuolaisia.
        Pe 13.12.2019 20:00 - 24:00
        Illan pääesiintyjänä Johanna Pakonen & Omenapuu
        Liput ovelta 14 euroa
        https://youtu.be/g9o8yioJMaQ
        Tanssi-illan majoitustarjous:
        Sis. tanssit, majoitus (jaetussa 2hh) sauna- ja allasosaston sekä kuntosalin käyttö, aamiainen. alk 65€/hlö.
        ☆♡☆♡■☆♡☆♡
        Mikkelin Ristiina , Pellosniemi
        Sunnuntai KISAKAARI
        http://tanssi.net/fi/p/5406.html
        Su 15.12.2019 17:00--21:30, 15 euroa
        https://youtu.be/FVC0UsugcS0
        Komiat
        ●△●△●△♡●△●△●△

        Mikkeli Tempo päivätansseja
        http://kulttuuritalotempo.fi/
        Kultturitalo tarjoaa ohjelmaa

        KULTTUURITALO TEMPO
        Lounas
        ma-pe klo 11.00-15.00
        Muina aikoina palvelemme ryhmiä tilauksesta.
        Seminaarit – Kokoukset – Yritysjuhlat
        Häät – Syntymäpäivät – Tapahtumat – Saunaillat

        Avaatko ovesi joulun tulla?
        Joulu on jo täällä!
        Vai pidätkö visusti ovesi kiinni,
        salvat oven päällä?
        Sadun huoneessa salaisessa
        saat lahjaksi ruusut ja tähdet.
        Ota ne reppuun evääksi,
        kun matkoillesi lähdet.

        Loistaa kuu ja illan tähti,
        tontut ne hämyssä liikkeelle lähti.
        Minne vain kulkee tonttujen retki,
        siellä on ilon ja riemun hetki.
        Pikkuinen tonttu hyppeli näin,
        jalassa tossut väärinpäin.
        Pikkuinen tonttu huuteli:
        Tästä se joulu alkaa !
        Tip tap, huuteli näin:
        Tästä se joulu alkaa!

        ***

        Pikkuinen tonttu hyppeli näin,
        jalassa tossut väärinpäin.
        Pikkuinen tonttu huuteli:
        Tästä se joulu alkaa !
        Tip tap, huuteli näin:
        Tästä se joulu alkaa!

        Viihtyisää ♡ joulun odotusta
        Käydään Viihteelle .....


    • Anonyymi

      Vahinko että mjulaistenkin suosimassa kohteessa
      WGS84 N61°07'27.4" E27°29'31.9"
      ei ole ihan joulun tienoissa tansseja.

      • Anonyymi

        Joulu lähenee askel lyhenee ......
        Kiireet unhoittuu väki rauhoittuu
        Joulun kellot soi sävelmää rakkauden.
        Mitä kertoi mulle tonttu?
        Pipari tuo joulun
        Kynttilä tuo joulun.
        Himmeli tuo joulun.
        Mitä muuta kertoi tonttu?
        Antoi ajatuksen uuden,
        kertoi joulun salaisuuden.
        Rakkaus tuo joulun.
        https://youtu.be/U9lMBc9AIBE
        Su 22.12.2019 17:00--21:30 15 euroa
        Sävel & Jyrki Nurminen
        Su 29.12.2019 17:00--21:30 15 euroa
        Väliaikainen
        Hyvää ❤ Joulua kaikille 😍
        Käydään Tanssimaan 🤶🎅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joulu lähenee askel lyhenee ......
        Kiireet unhoittuu väki rauhoittuu
        Joulun kellot soi sävelmää rakkauden.
        Mitä kertoi mulle tonttu?
        Pipari tuo joulun
        Kynttilä tuo joulun.
        Himmeli tuo joulun.
        Mitä muuta kertoi tonttu?
        Antoi ajatuksen uuden,
        kertoi joulun salaisuuden.
        Rakkaus tuo joulun.
        https://youtu.be/U9lMBc9AIBE
        Su 22.12.2019 17:00--21:30 15 euroa
        Sävel & Jyrki Nurminen
        Su 29.12.2019 17:00--21:30 15 euroa
        Väliaikainen
        Hyvää ❤ Joulua kaikille 😍
        Käydään Tanssimaan 🤶🎅

        "Rakkaus tuo joulun." - Onpa outo toteamus. Joulu tulee kyllä itsestään kalenterin mukaisesti.


    • Anonyymi

      Alkusyjsystä liikkui huhuja, että eläkeläisten Mikkelissä järjestämät iltapäivätanssit mahdollisesti joudutaan lopettamaan tämän vuoden lopussa, koska niille ei löydy sopivaa tilaa.
      Tähän mennessähän niitä on voitu pitää Vanhalla sotkulla, sitten Paukkulassa ja viimeksi Tempossa.
      Jatkuuko iltapäivätanssien perinne vielä tammikuussa 2020 ja jos jatkuu,niin missä? Täällä löytyy varmaan sellaisia, joilla on tietoa asiasta.
      On vahinko, jos ne joudutaan lopettamaan tilanpuutteen vuoksi.

      • Anonyymi

        Ei ole tietoa, että jatkuisivat Tempossa, Näinköhän loppuvat kokonaan? Olisi suuri vahinko, jos niin kävisi.


      • Anonyymi

        Tässä tulee Kulttuuritalon
        TEMPOn
        https://youtu.be/7yHm7W8ZHcA
        Ohjelmisto 🤗
        To 26.12.2019 17:00--21:30 10 euroa
        Pete Nikulainen
        Pe 27.12.2019 12:00--15:30 8 euroa
        Teemu Harjukari
        Ti 31.12.2019 20:00--00:30 13 euroa
        Amorosa, Jukka Korpela
        To 9.1.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Jade's band
        To 16.1.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Eija Kettunen & Arto Kivekäs
        To 6.2.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Jorma Turunen & Sanna Hirvonen
        To 20.2.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Janne Ikonen & Päivi Haapalehto
        Ke 26.2.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Amorosa, Jukka Korpela
        To 19.3.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Jukka Korpela
        To 2.4.2020
        Minna Äikäs band & Minna Äikäs
        To 16.4.2020 12:00--15:30 10 euroa
        Hannu ja Leena Roiton yhtye
        To 30.4.2020
        Sini-Takit
        Näyttäisi olevan iltatansseja sekä
        niitä kaipaamas iltapäivätansseja 🤩
        Tanssillista Uutta Vuotta ❤ 2020 💥
        🕺💃


    • Anonyymi

      Tapahtumahotelli Tallukka Vääksyssä. Ihan loistava tanssilattia ja muutenkin paikkana viihtyisä. Myös edullinen yöpymisvaihtoehto kauempaa tuleville.

    • Anonyymi

      SE on nyyt ralliviikonloppu
      Mikkelissä 😋
      Rallikansa pakkaa tienvarsille ....
      https://youtu.be/uK0kencE0fw
      Tansseja tarjolla jos viihteelle tekee mieli.
      Vinkkejä löytyy ^👍

    • Anonyymi

      Enää kolmisen kuukautta lavojen aukeamiseen. Parasta ruveta vähitellen harjoittelemaan askelia ja opettelemaan uusiakin kuvioita,

    • Anonyymi

      Kyllä eilen oli Tapahtumapaikka Tallukka nimensä mukainen paikka.
      Sattui ja tapahtui.

      • Anonyymi

        Runsasviikonloppu tarjolla tanssia -
        Anttolasta Kajahtaa ;
        Kaverikarkelot Rantaravintolassa 14.2.2020.
        Ravintolassa Á la Carte klo 16 - 20.30
        Jälkiruoat 2 yhden hinnalla
        Karkelot klo 20-02 (24)
        Musiikkia, tanssia srtptiiesiaalia ,drinkkejä !
        HAPPY HOUR klo 20-22
        0,33L oluet, siiderit ja lonkerot 5€
        Kaverille kans - spesiaalidrinkki tarjolla koko illan !
        Perrjantai - Tanssi lisää virtaa elämään
        14.2.2020
        Tanssit - Nina Åkerman klo 20:00-24:00
        Käy lataamaan akkuja ;)
        Anttolanhovin tanssi-illoissa sinut tanssin pyörteisiin johdattaa maamme johtavat tanssiparkettien huippunimet. Tanssitilaa löytyy hulppeat 600m2, joten kaikki halukkaat mahtuvat tanssimaan hyvin. Kahviossa on myynnissä virvokkeita, kahvia, pullaa ja pikkusuolaisia.
        http://www.tanssihullut.net/etusivu
        Tanssikurssia :
        15.02.2020 - 16.02.2020 - Koivuloiden fusku, fuskuswing ja bugg- tanssileiri Anttolanhovissa 15.-16.2.20
        » Katso tiedot
        Pirjo ja Tommi Koivulan huippuopetusta tulossa: fusku, fuskuswing ja bugg - tanssileiri Anttolanhovissa 15.-16.2.20. Tanssihullujen jäsenkortilla 10% alennus normaalihinnoista!

        KISSAKAARI sunnuntaina 16.2.2020 17:00--21:30, 15 euroa
        Taiga & Jarkko Honkanen
        https://www.youtube.com/watch?v=YsRdtsEILDg
        Muuta ; Tunnelmallinen sunnuntaitanssipaikka, jossa kaikki pääsevät tanssimaan !.


    • Anonyymi

      Tahtoo olla yhdellä jos toisellakin tanssipaikalla eräs vakava ongelma, nimittäin keskilattialla hääräävät kädenalittajat ja -alituttajat. Nuo"taiturit" ovat todellinen tanssiparkettien oikea rikkaruoho, haittana muille.

      Ilmiö tuntuu vain lisääntyvän. Niinpä tuon huolestuttavan kehityksen johdosta on nyttemmin perustettu ryhmä tai liike nimeltä Perinteisen tyylin lavatanssijat. Aiheesta löytyy enemmän asiaa vaikkapa googlettamalla.

      Tätä liikkettä kannattavat ja tanssin perinnettä kunnioittavat tanssin harrastajat saisivatkin ottaa käyttöön jonkinlaisen rintamerkin, josta heidät erottaisi tanssipaikoilla. Merkki voisi olla kiinni vaikka paidankauluksessa ja tarpeeksi iso, että sen erottaisi jo 10 metrin päästä.

    • Anonyymi

      Tahtoo olla yhdellä jos toisellakin tanssipaikalla eräs vakava ongelma, nimittäin keskilattialla hääräävät kädenalittajat ja -alituttajat. Nuo"taiturit" ovat todellinen tanssiparkettien oikea rikkaruoho, haittana muille.

      Ilmiö tuntuu vain lisääntyvän. Niinpä tuon huolestuttavan kehityksen johdosta on nyttemmin perustettu ryhmä tai liike nimeltä Perinteisen tyylin lavatanssijat. Aiheesta löytyy enemmän asiaa vaikkapa googlettamalla.

      Tätä liikkettä kannattavat ja tanssin perinnettä kunnioittavat tanssin harrastajat saisivatkin ottaa käyttöön jonkinlaisen rintamerkin, josta heidät erottaisi tanssipaikoilla. Merkki voisi olla kiinni vaikka paidankauluksessa ja tarpeeksi iso, että sen erottaisi jo 10 metrin päästä.

    • Anonyymi

      Liian pitkä ja paksu ... siis tää ketju
      Myös liikaa poistoja ylläpidolta 😏
      Ehkäpä yllä löytyy jotain tietoa missä vieläkin
      tanssitaan vuonna 2020
      ennekuin
      KORONA iskostuu näihin maisemiin 🛌🗣

      • Anonyymi

        NÄyttää siltä, että korona ei paljoa iske näihin maisemiin eikä estä tanssien pitämistä.

        Eihän täältä juuri kukaan ole Milanossa tänä vuonna käynyt


      • Anonyymi

        NÄyttää siltä, että korona ei paljoa iske näihin maisemiin eikä estä tanssien pitämistä.

        Eihän täältä juuri kukaan ole Milanossa tänä vuonna käynyt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NÄyttää siltä, että korona ei paljoa iske näihin maisemiin eikä estä tanssien pitämistä.

        Eihän täältä juuri kukaan ole Milanossa tänä vuonna käynyt

        Anttolanhovi ,
        Kisakaari
        TANSSIT PERUTTU
        KÄSIEN Pesua !
        Välttäkää kättelyä ja halauksia sekä 😘
        Voikaa hyvin - Korona tuli Etelä -Savoon ..
        🤗
        Voimia ❤ kaikille tähän
        poikkeustilanteeseen....
        .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anttolanhovi ,
        Kisakaari
        TANSSIT PERUTTU
        KÄSIEN Pesua !
        Välttäkää kättelyä ja halauksia sekä 😘
        Voikaa hyvin - Korona tuli Etelä -Savoon ..
        🤗
        Voimia ❤ kaikille tähän
        poikkeustilanteeseen....
        .

        Johan tuli harmia, kun peruuttivat tanssit. Onkohan Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tilanne samanlainen?


    • Anonyymi

      Tanssikansa miettiikin nyt ...
      MIHIN TANSSIMAAN tai istumaan
      kesä 2020 ?
      Kesäkuu alkoi ja korona rajoituksia puretaan.
      Ravintolat aukeaa ...
      Jess päästään lopettamaan
      tipaton tammikuu 🤭
      Yllä vinkkejä mihin voi mennä tai kesän tanssikurssit .
      Nautitaan suvesta ☀️😎

      • Anonyymi

        Julkaistu 20.7.2020 15:40

        Mäntyharjun Mäntymotelli
        on avannut ovensa
        jälleen
        – "Haluamme palauttaa paikan entiseen loistoonsa"

        Mäntymotellin uusi ravintola aloittaa toimintansa lauantaina. Motelli ottaa jo vastaan varauksia ja vieraita.


      • Anonyymi

        Vuosi 2021 syyskuu menossa.
        Vielä tanssittaan
        Hiihtomäki
        Metsälinna
        Anttolanhovi
        Kisakaari
        Tallukka jne.
        Uusi paikka aukeaa...
        Työväentalon tanssien avajaiset – Tangokuningas Kari Hirvonen & Onnentähti

        Uusi tanssipaikka Kangasniemen Työväentalolle avataan perjantaina 1.10.2021 klo 19-23.

        Avajaisissa esiintyy Tangokuningas
        Kari Hirvonen ❤ Onnentähti

        Tanssit ovat perjantaisin klo 19-23, pääsylippu 17e, tanssitakuu (kaikki pääsevät halutessaan tanssimaan), kahvio, narikka 2e. Tervetuloa!

        Lisätietoja puh. 050 910 0540 Jaana Strandman


    • Anonyymi

      Kolmella alalla koronan johdosta kestävät ilmeisesti kauan, nimittäin
      joukkuepeleissä (etenkin sisälajeissa, esim. koripallo, sähly), kamppailulajeissa (esim. nyrkkeily, karate) ja tanssissa.

      Siihen on syytä varautua, ikävä kyllä.

      • Anonyymi

        anteeksi, korjaus ensimmäiselle riville: ... koronan johdosta annetut raajoitukset kestävät ...


    • Anonyymi

      Uudessa Pitäjänuutisten numerossa juttu, että Mäntymotelli avasi ovensaeilen lauantaina 25.7.2020 ja pian paikalla on taas tanssia.

    • Anonyymi

      Jannu Löyskä kävi Mäntymotellissa tanssittamassa viime perjantaina. Kyllä, valoa on näkyvissä ja motellin parketille pääsee taas!

    • Anonyymi

      Mäntyharjulla tanssitaan vaakamamboa uikutusten tahtiin.

      • Anonyymi

        Perjantain viihdettä ....
        Tapahtumahotelli Tallukka Vääksyssä. Ihan loistava tanssilattia ja muutenkin paikkana viihtyisä. Myös edullinen yöpymisvaihtoehto kauempaa tuleville.
        Tähti Vierailu 💥
        Pe 2.10.2020
        Taiga & Jarkko Honkanen
        https://www.youtube.com/watch?v=YsRdtsEILDg
        Hanuri soi hyvin 😋
        Ravintola tanssit kutsuu 😁


    • Anonyymi

      Mäntymotellilla on ollut nyt useaan otteeseen eri tanssiorkestereita. Hienoa!

      • Anonyymi

        Ja siellä vie pieni ja harmaa vanha kunnon bisnesmies.
        Jos vain kiireiltä joutaa.
        Todellinen sankari joka on huudattanut kyläläisiä vuodesta 2002.


    • Anonyymi

      Etsin viikonlopuksi tanssipaikkaa, mutta lähitienoilla,alle 100 kilometrin säteellä, ei ole muuta kuin hotellia ja motellia.
      Pitänee vain mököttää kotona.

      Muuten, tämä ketju on aloitettu 13. syyskuuta vuonna 2013 ja on siten täyttänyt jo seitsemän vuotta. Hyvin on säilynyt!

    • Anonyymi

      Tanssimismahdollisuuksia odotellaan edelleen. Eiköhän parketit vielä avaudu.

      Odotellessa voidaan vilkaista videon pätkää tansseista kesällä 1984, Kyseiset tanssijat ovat nyt lähes 37 vuotta vanhempia. Joka oli tuolloin 20, on nyt 57.

      https://www.youtube.com/watch?v=8bgrXnxjQZg

      • Anonyymi

        Heti videon alussa pälvikaljut ja vetäytyneet hiusrajat vaan pörrää, Kyseiset tanssijat taitaa olla nyt lähes 97vuotiaita :D Mutta jokatapauksessa ei taida aika entinen enää koskaan palata vaan nyt eletään uutta normaalia. Tuskinpa lavat aukeaa ainakaan ensikesänä.


    • Anonyymi

      Ravintolat saivat sunnuntaina kuulla että maanantai ei olekaan työpäivä – ”Tämä on naurettavaa”

      Tänään klo 21:30

      Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa ravintolat on suljettava asiakkailta maanantaista 29. maaliskuuta lähtien

      Jatkossa take-away 😷

    • Anonyymi

      Tässä vaiheessa , elettäessä huhtikuun loppupuolta, tietoa vain kahdesta tanssitilaisuudesta ennen syyskuun puoliväliä 70 km:n säteellä kunnan keskustasta .
      Säästyvätpähän lippurahat ja matkakulut.

    • Anonyymi

      Nyttää siltä, että juhannuksena 2021 koronan mahti on jo voitettu.
      Juhannusaattona on mimittäin jo monessa paikassa tanssit.

      Nyt on kiireesti kaivettava esille tanssikengät ja pyyhittävä ne pölystä- On silitetttävä mekko tai jakkupuku tai vaihtoehtoisesti suorat housut ja kauluspaita.

      Arvoisille herroille on syytä muistuttaa, että naiset eivät erityisemmin pidä siitä, että mies haisee viinalle, tupakalle ja cacalle.

      Tansseihin vain juhannusaattona panemaan pitkästä aikaa jalalla koreasti!

      • Anonyymi

        Juhannus lähestyy ja Nurmaan lava kutsuu.
        Juhannusaattona 25.6.2021 klo 20 alkaen tanssin tahdit tarjoilee https://youtu.be/ATrf21mP1aI
        Heidi Pakarinen & Karavaani.
        Iloista Jussia 😁
        nyt saa .... panna piiitkästä aikaa
        kenties 😉 jalalla koreasti .
        Paikkakunnan poikamiehet nyt viihteelle 😋


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhannus lähestyy ja Nurmaan lava kutsuu.
        Juhannusaattona 25.6.2021 klo 20 alkaen tanssin tahdit tarjoilee https://youtu.be/ATrf21mP1aI
        Heidi Pakarinen & Karavaani.
        Iloista Jussia 😁
        nyt saa .... panna piiitkästä aikaa
        kenties 😉 jalalla koreasti .
        Paikkakunnan poikamiehet nyt viihteelle 😋

        Nurmaan lava kesän ohjelma
        V. 2022
        https://tanssi.net/fi/p/223.html
        Väliaikainen
        https://youtu.be/A90SQWVDwKg
        Leiffiä 👠👠


    • Anonyymi

      On hyvä tietää vähän etäisyyksistä tanssipaikoille kunnan keskustasta.
      GPS-reittipalvelu kertoi seuraavaa tanssipaikoista, jotka ovat alle 100 km:n etäisyydellä:

      Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
      Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
      Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
      Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
      Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
      Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
      Vanha sotilaskoti, Mikkeli 45 km, 38 min.
      Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
      Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
      Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
      Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
      Iitiän vpk., Lappeenranta 98 km, 1 t.38 min.

      Lavoiksi merkityillä on tansseja vain kesäisin, eräillä niistä vain muutaman kerran kesässä.

      • Anonyymi

        Luettelo täydennettynä; etäisyys enintään 97 km:

        Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
        Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
        Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
        Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
        Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
        Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
        Paukkulan nuoriso-opisto, Mikkeli, 46 km, 39 min.
        Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli 47 km, 40 min.
        Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
        Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
        Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
        Välijoen lava, Savitaipale, 72 km, 1 t. 11 min.
        Krouvin lava, Hartola, 77 km, 1 t. 40 min.
        Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
        Kallioniemen lava, Koria, Kouvola, 96 km, 1 t. 22 min.
        Letkaliiteri, Rutalahti, Joutsa, 96 km, 1 ty. 53 min.
        Pistohiekan lava, Puumala, 97 km, 1 t. 40 min.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luettelo täydennettynä; etäisyys enintään 97 km:

        Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
        Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
        Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
        Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
        Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
        Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
        Paukkulan nuoriso-opisto, Mikkeli, 46 km, 39 min.
        Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli 47 km, 40 min.
        Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
        Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
        Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
        Välijoen lava, Savitaipale, 72 km, 1 t. 11 min.
        Krouvin lava, Hartola, 77 km, 1 t. 40 min.
        Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
        Kallioniemen lava, Koria, Kouvola, 96 km, 1 t. 22 min.
        Letkaliiteri, Rutalahti, Joutsa, 96 km, 1 ty. 53 min.
        Pistohiekan lava, Puumala, 97 km, 1 t. 40 min.

        Syksystä 2021 mukaan on liittynyt
        uuten tanšsipaikkana Kangasniemen työväentalo: matkaa 96 km, aikaa 1 t. 15 min.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syksystä 2021 mukaan on liittynyt
        uuten tanšsipaikkana Kangasniemen työväentalo: matkaa 96 km, aikaa 1 t. 15 min.

        "Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä"
        Jotain jää 🙃
        https://youtu.be/6RSdSNVFptw
        Tanssit loppu Kangasniemi uusi paikka
        Kisakaari Mikkeli Pellosniemi.
        Korona on taas pelkona 🥵
        😇
        Elä nyt ,
        elä tulevaisuudessa ,
        vain elämällä voit olla onnellinen ,
        näe aurinko ,
        pilvisinäkin päivinä ,
        nauti lumihiutaleista ,
        nauti vesisateesta ,
        opi suhtautumaan toisiin ihmisiin ,
        opi eläimiltä.
        🌞
        Katsele luontoa ,
        katsele ihmisiä ,
        opi luonnosta elämään ,
        elämä on oppimista ,
        elämä on taistelua pahaa vastaan .

        Vielä Anttolanhovi ♥️ palveluineen jatkaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luettelo täydennettynä; etäisyys enintään 97 km:

        Nurmaan lava, Mäntyharju 22 km, 23 min.
        Metsälinnan lava, Ristiina 26 km, 25 min.
        Kisakaari, Ristiina 27 km, 25 min.
        Kuortin kisahalli, Pertunmaa 31 km, 29 min.
        Myllysillan lava, Suomenniemi 39 km, 34 min
        Hiihtomäen lava, Mikkeli 44 km, 38 min.
        Paukkulan nuoriso-opisto, Mikkeli, 46 km, 39 min.
        Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli 47 km, 40 min.
        Heituinlahden nuorisoseura, Savitaipale 60 km, 50 min.
        Säänjärven lava, Savitaipale 61 km, 49 min.
        Makasiini Asemantaus, Heinola 63 km, 49 min.
        Välijoen lava, Savitaipale, 72 km, 1 t. 11 min.
        Krouvin lava, Hartola, 77 km, 1 t. 40 min.
        Syvälahden lava, Kangasniemi 94 km, 1t. 13 min.
        Kallioniemen lava, Koria, Kouvola, 96 km, 1 t. 22 min.
        Letkaliiteri, Rutalahti, Joutsa, 96 km, 1 ty. 53 min.
        Pistohiekan lava, Puumala, 97 km, 1 t. 40 min.

        Anttolanhovi , TANSSIT JATKUU
        https://youtu.be/PwNpqqfil3M
        ANTTOLASTA ❣KAJAHTAA....
        http://www.anttolanhovi.fi/
        http://tanssi.net/fi/p/562.html
        Anttolanhovin tanssi-illat. 

        ♥️🎅♥️🎅♥️🎅♥️🎅♥️
        Kisakaari
        TANSSIT PERUTTU
        KÄSIEN Pesua !
        Välttäkää kättelyä ja halauksia sekä 😘
        Voikaa hyvin - Korona PELKO
        tuli Etelä -Savoon
        Mutta missä on korona 🥵
        Joulukuu ja vielä on huvituksia 😉🌟😇🌟


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anttolanhovi , TANSSIT JATKUU
        https://youtu.be/PwNpqqfil3M
        ANTTOLASTA ❣KAJAHTAA....
        http://www.anttolanhovi.fi/
        http://tanssi.net/fi/p/562.html
        Anttolanhovin tanssi-illat. 

        ♥️🎅♥️🎅♥️🎅♥️🎅♥️
        Kisakaari
        TANSSIT PERUTTU
        KÄSIEN Pesua !
        Välttäkää kättelyä ja halauksia sekä 😘
        Voikaa hyvin - Korona PELKO
        tuli Etelä -Savoon
        Mutta missä on korona 🥵
        Joulukuu ja vielä on huvituksia 😉🌟😇🌟

        Ihana Kisakaari vielä korona tauolla
        Oli huikeita 😍 tansseja
        https://youtu.be/peOzSXgx5HM
        Kaiken takana on
        Nainen 🥰
        Arjen tekijä 359
        Jaana ❤
        https://youtu.be/hU3zdJF2Q3E
        Etelä - Savo voi hyvin 👍
        😍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihana Kisakaari vielä korona tauolla
        Oli huikeita 😍 tansseja
        https://youtu.be/peOzSXgx5HM
        Kaiken takana on
        Nainen 🥰
        Arjen tekijä 359
        Jaana ❤
        https://youtu.be/hU3zdJF2Q3E
        Etelä - Savo voi hyvin 👍
        😍

        Pääsiäisen tiputanssit 🐣
        Löytyy Ristiina. Pellosniemi - Mikkeli
        KISAKAARI
        Väliaikainen klo 17 -21
        https://youtu.be/nRps1zBeeHQ
        Tänään sunnuntaina 🌞
        17.4.2022
        KISAKAARI 🐈🐈‍⬛👄🐈🐈‍⬛
        😉
        Tuu tanssimaan tai vain kahvittelemaan
        pannut kuumana ....😋


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsiäisen tiputanssit 🐣
        Löytyy Ristiina. Pellosniemi - Mikkeli
        KISAKAARI
        Väliaikainen klo 17 -21
        https://youtu.be/nRps1zBeeHQ
        Tänään sunnuntaina 🌞
        17.4.2022
        KISAKAARI 🐈🐈‍⬛👄🐈🐈‍⬛
        😉
        Tuu tanssimaan tai vain kahvittelemaan
        pannut kuumana ....😋

        Olipas ihanat tanssit Kisakaaressa.
        Kiitos 👞 että jaksatte tulla tanssimaan 👠
        🌞
        Kevätsää, lämmittää,
        luonnon kaiken herättää.
        Katsokaa, sulaa maa,
        puut jo silmut saa.
        Lintusten nyt laulu soi,
        puut ja metsät vihannoi.
        Kevätsää, lämmittää,
        luonnon herättää.

        Kesä kumit alle ja tanssimaan 🕺💃
        🤗
        Talvipaikat vielä kutsuu...

        Kangasniemi Työväentalo
        Pe 22.4.2022 19:00--23:00, 17 €
        https://youtu.be/Hz_CPtDz3no
        Weranta
        🐈🐈‍⬛🐈🐈‍⬛
        KISAKAARI Pellosniemi
        Su 24.4.2022 17:00--21:00, 17 €
        https://youtu.be/C63TdciB-Z0
        Sinitaivas
        Käydään Viihtymään 😊


    • Anonyymi

      Joku on kaipaillut keskustaan tansseja.
      Kyllä niihin pariskuntia varmaan tulisi.

      Miehiäkin varmaan tulisi yksin.

      Sitä vastoin kokemus on osoittanut, että naisia ei tällaiseen tilaisuuteen yksin juuri tulisi. Pelkäävätköhän maineensa menettämistä?

      Miksipä tulisi sen jälkeen miehiäkään.

    • Anonyymi

      Odotellaan ensi kesää.

    • Anonyymi

      Ollaan jo keväässä 2022;
      pe. 6.5. mahdollisille työväenhenkisille ja miksei muillekin Kangasniemen työväentalo,
      la. 7.5. kaikille Säänjärvi Savitaipaleella

      Mahdollisuuksia siten jo on.

    Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe