Yritys saneerauksessa

uupunut

Ajattelin kirjoittaa tästä asiastani ja melkeimpä tiedän että en ole ainoa joka asian kanssa murehtii.
Omistan kampaamon ja ja tilanteeni on tällähetkellä että olen saneeraukseen päässyt.
kaikki laskettiin huolella ja tehtiin saneereaus ohjelma. käräjäoikeus hyväksyi tämän ja saneeraus päätös tuli.
Sitten tuli tilanteeseen pari muuttujaa ja minulla oli kaksi sopimusyrittäjää joiden minulle maksama prosenttiosuus laskettiin saneerauksessa tuloihin mikaan. Nyt he sitten päättivät lopettaa jo parikuukautta sitten ja jäin yksin. Eli ne heidän tuomansa rahat sitten minun tuloihini loppui.
Miten te saneerauksessa olevat olette pärjänneet saneeraus ohjelmanne.
Minusta tuntuu nyt ihan sille että tämä ei tule toimimaan. Stressi on mitä suurin ihan kaisesta!
En oikein tiedä enää mitä tehdä.
Tässä alkaa olla jo henksesti ihan lopussa tämän ainaisen kituuttamisen kanssa ja pakko on vaan jaksaa. Mutta keinot alkaa olla jo ihan lopussa enkä tiedä mitä pitää tehdä.
Saneeraus oli keino pelastaa oma yritys ja työpaikka mutta sitten tuli nämä takaiskut joita en osannut osottaa.
Onko kellään antaa neuvoja minulle miten tässä nyt selvitään, vaikka se neuvojen antaminen on kyllä varmasti hankalaa mutta jos olisi edes jotain millä saan tämän sotkun selvitettyä.
Asiaa ei auta se että saa olla töissä aamusta iltaan ja tehdä pitkää päivää ja itselle ei jää näiden asianajajan palkkioden maksun jälkeen mitään. eli ilmaiseksi saa töitä tehdä kun kaikki menee muille. Se tässä käsityö ammatissa on ihan sieltä ja syvältä että kaikki mitä teet tulee siitä mitä teet käsilläsi ja enenmpää ei voi tehdä mitä kerkeää. tuntuu että olen ihan umpikujassa.
välillä käy mielessä että haenko koko yrityksen konkurssiin mutta se ei taas asiaa auta yhtään ja kusessa ollaan jokatapauksessa.
joten mitä teen? menetänkö kaiken vai jatkanko tätä.
mitä tapahtuu sen jälkeen jos nyt päätän vaan luovutta, konkurssi , mitä se tuo tullessaan rahallisessa tilnateessa ajatellen. velat jää mutta mitä niille tapahtuu kun nyt tämä saneeraus päätös on saatu. velkoja leikattiin saneeraukseen mutta kun konkka jos tulee ne pamahtaa täysimittaisenä päälle. miten niiden maksun kanssa sitten toimitaan?
tämä alkaa jo painaa päälle niin rankasti henkisesti että en löydä keinoa itse mitä tehdä.

9

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+20

      Saneeraukseen pääseminen kertoo jotain siitä että liiketoiminta on saneeraustoimin pelastettavissa, sinne ei mikä tahansa firma pääse.

      Jos tilanne on sellainen ettei siitä sinulle jää mitään käteen niin tee konkurssihakemus. Ne velat jotka olet henkilökohtaisesti taannut joudut maksamaan, muut menevät konkurssipesälle. Konkurssista tulee sinulle helpompi jos saat verot maksettua.

    • uupunut

      Tuo oli kyllä helpotus että saneeraus hyväksyttiin muutta ei se stressi siitä näköjään helpottanut
      Päteekö sama kun kyseessä on toiminimi. kadun jokapäivä kun aloitin edes toiminimellä. velka on enemmän yrityksen puolella kun henkilökohtaisissa mutta toiminimmen velat lasketaan ihan henk.kohtaisiin velkoihin.

      ja tosiaan kun tämän tuloasia on muuttunut paljon kahden vuokratuolilaisen lähdettyä ei tosiaan enää ideaa miten pärjää missäkin.

      verot on maksettu ajantasalle nyt sen jälkeen kun saneeraushakemus jätettiin tähän päivään saakka mutta siellä on saneeraus veloissa varovelkaa.

      mietityttää todella tuo vaihtoehto jättää konkka hakemus mutta miten pississä sitä on sit sen jälkeen, pelottaa ajatus kun ei tiedä mitä tapahtuu

      • yksi ohje

        Jos tulet siihen tulokseen, ettet tule jatkamaan yrittäjänä niin kannattaa muistaa, että omat velat säilyvät lopettamisen jälkeenkin, verovelat sen sijaan vanhenevat.
        Jos päätät jatkaa yrittämistä, niin verot on maksettava ts. verottaja on se jo aktiivisimmin hakee konkurssiin (jos se nyt tässä tilanteessa on relevanttia).


    • Konsultttti

      Kusessa olet, sori vaan. Toiminimellä ei pitäisi yhdenkään täysipäisen yrittää, joten olkoon tämä esimerkkinä muille.

      Tekeekö yritys nyt tulosta? Jos ei, niin vedä konkkaan.

    • oletkoaivanvarma?

      Ei toiminimeä voi vetää konkkaan, kuten ei yksityishenkilökään Suomessa. Amerikassa kaikki on mahdollista. Toiminimeä perustettaessa pitäisi moneen kertaan olla lomakkeessa "rasti ruutuun, ymmärrän että vastaan kaikista toiminimen veloista henkilökohtaisella omaisuudellani elämäni loppuun asti"

      ja allekirjoituksen jälkeen vielä rasti kohtaan "oletko nyt aivan varma?"

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

      • uupunut

        juurikin näin, toiminimeä perustaessa sanotaan miten kätevä tapa se on alkaa yrittäminen yms. paskaa käteen vaan koko toiminimellä.
        sitä katunut ja kadun edelleen.

        joten sanon myös timinimeä miettiville ÄLKÄÄ lähtekö siihen.

        miten tuon konkurssi asian kanssa, ei voi tmi.ä hakea konkurssiin? silloin kun saneerausta lähdin hakemaan asianajaja sanoi että jos ei saneeraukseen päästä niin haetan konkurssiin itse...joten voiko sitä nyt vai ei tehdä?


      • yksi ohje
        uupunut kirjoitti:

        juurikin näin, toiminimeä perustaessa sanotaan miten kätevä tapa se on alkaa yrittäminen yms. paskaa käteen vaan koko toiminimellä.
        sitä katunut ja kadun edelleen.

        joten sanon myös timinimeä miettiville ÄLKÄÄ lähtekö siihen.

        miten tuon konkurssi asian kanssa, ei voi tmi.ä hakea konkurssiin? silloin kun saneerausta lähdin hakemaan asianajaja sanoi että jos ei saneeraukseen päästä niin haetan konkurssiin itse...joten voiko sitä nyt vai ei tehdä?

        Veroasia on noin, mutta toki siinä menee luottotiedot, jos jotain on rästissä. Pätee siis tapaukseen, jos jotain on joka tapauksessa rästissä.


    • uupunut

      niin ja unohdin tuosta että tulosta on alkanut tulemaan MUTTA se tulos menee asianajajan palkkioon tällähetkellä eli onko vai ei tulosta alkanut tulemaan niin...muuten kyllä ja saisin hoidettua saneeraus maksut velkojille kun saneeraus ohjelma alkaa mutta tämä palkkion hoitmaminen saa ajatukset sekaisin ja ylitsepääsemättömäksi asian. en tiedä onko asiat miten luulen mutta tämän asian kanssa kun on valvonut ja miettinyt jo niin pitkään alkaa oman ajatuksen järkevöittäminen olla vaikeaa.
      ei vaan jaksa enää.
      taitaa olla tämän yrityksen kanssa viha rakkaus sude koska työtäni rakastan mutta yritystä vihaan.

    • h.eti

      Sitten tilalle vaan uusia vuokratuoliyrittäjiä, niin monta kun kampaamoosi mahtuu, oli niillä asiakkaita tai ei niin Sinullehan tulee vuokratuloa, joka helpottaa Sinun elämää. Toimi Heti!!!!!!!!!!! Ilmoitusta nettiin ja paikallislehtiin............... heti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe