Tukkimiehentäi

Yritin juuri ottaa selvää mitä nykyjään tiedetään Kempsusta ja totesin nykytiedon olevan aika ylmalkasta. Joku muisti vaarilla olleen Kempsu ja sellasta, on Kempsu huolto' joka huoltaa jotakin aivan muuta kuin Kempsuja. Niin ja kun sodan jälkeen niitä oli kun muita kuormureita ei saatu.
ja siinä kohta huomasin että puhutaan Tukkimiehentäistä niin vanhat kunnon ajat palausi mieleen .

Tukkimiehentäi on vielä voimissaan, olen kyllä nähnyt kun olen puun hakkuuhommissa kesällä ollu ja viehättävältä syöpäläiseltä tuo vanha tuttu jo meikäläisen silimissä näyttää.

Joopa, sitkeitä ovat jotkut ötökät, Ei varmaan torakkakaan ikänä maapallolta häviä.
Mistähän syystä se tukkimiehentäi niin viihtyi tukkilaaneilla, eihän se kaiketi kuiteskaan ihmiselle mittään tehny, kaipa jotain tärkeetä ravintoo oli näissä tukeissa.
Ai sinä kempsuja etit. No miulle tuli niistä mieleen kuorma-autorallit Venäjän aikaan Virossakin, huh kun tuntuu pahalta sannoo Viron sijasta Venäjällä, sitähän se oli. Niin näin kuviakin näistä kilpakuorma-autoista, tää miun edesmennyt siis kuollut virolainen ystävänikin ajoi tällasta rallia. Niin no, joutuipa Siperiaan muunmuassa vaarallisia jätekuormia ajamaan, mitä lie olleet.
Tosi romuluisen näkösiä hökötyksiä ne kuorma-autot siihen aikaan.

En ole tukkimiehentäitä vuosikymmeniin tavannut, eihän niitä kaupunkilaisen elinpiirissä pyöri nipistelemässä. Mutta toki tuohon kuoriaiseen olen tutustunut silloin neljä-viisikymmenluvun vaihteessa kun meidän kotia rakennettiin.

Ensin tuotiin sirkkelisaha tulevan rakennuksen lähimaastoon ja siihen tukit talvella hevosella vedettiin. Keväällä tukit sahattiin rakennustarpeiksi ja minäkin nuorena flikkana sain kämmeneni pihkaan kun kasasin rimoja. Lautatapulin tekoon lapsia ei kelpuutettu. Tapulin teko oli tarkaa puuhaa jotta lauda tapulissa kuivuisivat suoriksi.
Niin muuten, pihka lähtee hyvin käsistä kuten tervakin voilla hieromalla ja senjälkeen saippuapesu.

Ensin tehtiin tärkein rakennus, sauna. Ja siellä saunan vintillä nukuimme sen kesän kun pari kirvesmiestä päärakennuksen rakensivat. Pihakalliolle isä muurasi leivinuunin, jossa uskokaa tai älkää, äiti leipoi pullapitkot ja valmisti uuniruoat. Vanha jahdin kamiina saunan pukuhuoneessa toimi hellana.

Niin se tukkimiehentäi...niitä oli siellä saunan vintillä. Epäilivät että seinien väliin laitetun sahanpurun joukkoon olivat joutuneet. Tulivat iholle yöllä nipistelemään, muistanko väärin että niissä olisi ollut joku ominaishajukin.
Pienestä ötökästä nousivat muistelot. Näinhän se aina.

Minunkin isäni työskenteli metsäalalla, virkamiehenä kylläkin, mutta liittyi siihen metsissä kulkemistakin, ja lapsikatraasta joku oli usein mukana. Oli hienoa istua työmatkoilla isän vieressä auton etupenkillä , kun isä keskittyi juttelemaan vain minulle. Koulusta sai lomapäivänkin näin tärkeää tilannetta varten. Hänellä oli talvisin metsäkäynneillä pitkävartiset nyöritettävät kengät , joita saattoi hiihtäessäkin käyttää. Pientä tienestiä jo lapsena saimme taimien istutuksessa ja käpyjen keruussa. Ennen kaikkea perinnöksi saimme rakkauden metsiin ja tietoakin.

En minäkään hämähäkkejä inhoa, nehän ovat hyötyeläimiä ja taiturillisia hienonhienojen verkkojen kutojia. Näin kylminä syysaamuina ne hohtelevat ja pisaroivat , varsinkin kun valo tulee alhaalta. Kovakuoriset tuholaiset saavat tietysti helpommin inhonväreitä, varsinkin jos tuhoavat taimikoita . Hirvikärpäsen tarpeellisuudesta edes luonnon ravintoketjussa en ole vakuuttunut, onneksi niitä tänä syksynä oli vähän. Viimeiset omenat on nyt syöty peurojen kokonntumispaikalla, totesimme juuri aamuisella metsälenkillä. Koira pulahti jääkylmän metsäpuroon, onneksi siihen hiekkapohjaiseen . Koiran turkissa joskus matkustaa metsän pikkkuötököitä, onneksi estolääkitys auttaa punkkien poissapidossa.

Esikoisen perheen uusi talo valmistui kesällä , ja tontilla oli luonnostaan komeita mäntyjä. Valitettavasti niitä piti kaataa, mutta yhdelle kulmalle saattoi jättää. Työkoneet kuitenkin murjoivat maaperää, mutta eipä hätää : he tilasivat muutaman rullan kunttaa . Se on levyinä metsästä irrotettua maapohjaa varpuineen ja sammalineen. Tämä on mustikkatyyppistä, mukana metsäkukkiakin.
Kuntan myynti on ihan varteenotettava elinkeino , Kainuusta tämä hankinta tehtiin.
Metsän käytön uudet innovaatiot ovat muutenkin päässeet vauhtiin, jospa marjojen ja sienien kaupallinen keruukin alkaisi pikkuhiljaa nuorisoa kiinnostaa.

Eivät ole hävinneet. Näin puunjalostusteollisuudessa työskentelevänä voin sanoa, että niitä on alkukesästä heinäkuulle liikkeellä suorastaan valtavia määriä. Aika symppis otus, hiton sinnikkäästi pitää kiinni kun ottaa somen päälle kävelemään :)

No hyvä, että elossa ovat nekin !
Minulleki kun tuli tällanen puheripuli, tuosta Ramoonan repliikistä varmaan tuhat asiaa putkahti kieleen...ei kun mieleen. Valtion virkamieshän se isänikin, miksen saata suoraan sannoo, että metsänhoitaja. Voi hyvänen aika, miten paljon kuiteski on löytyny tietoo hänestäki, ihanaa välittää nykysille ja tulevillekki sukupolville. Miustaki tuntuu helpottavalta nyt, että ihankuin juuret alkas olla.
Ainut kun suvustaan oli ´oppinut´ hän, miten sitkee ja etteenpäin menevä, koulumatkat oli kävellen kulettava, lukio- ja opiskeluajat asuttava millon missäki ja välillä töissä oltava, että riitti rahaa. Voip sannoo, että rutiköyhä oli kotinsa, monta lasta jne.

No eihän miun siitä nyt pitäny...ai joo, isän mukana oli mukava kulkee, myö laulettii aina autossa, hän opetti miut alttoaki laulamaan, esmerkiks Tuoksuvat tuomien, vielki ossaan niiltä jäliltä sen.

Minunki sen nuorimman tyttärein, kihloissahan he vasta miehensä kanssa, ni se remontoitava talo alkaa viimein olla valmis, kaikenlaista vaikeutta kyl siinä, nyt saivat nää tällaset seinäeristeet vasta laitettuu, kun tuli vasta näkyviin se puute. Lämmintä on nyt kyllä jo, tarkee asua.