VAROITUS! ULKOMAALAISIA LIIKKEELLÄ!

KartanonmäenYLIPAPPI

Tänään porin kartanonmäessä myrkynvihreä vanha mercedes printer (ulkomaan rekisteritunnus PL ) jätti seitsämän puolalaista risteykseen josta jokainen ampaisi omiin suuntiinsa. Kaikilla oli kädessä samallainen ruutupaperi kirjoitus jossa luki omasta ja lapsien sairauksista.

Ja katsoin ikkunasta kun yksi oli naapurin ovella josta vanha ihminen on sairaalassa tällä hetkellä, niin kohta parin minuutin kuluttua oli jo katsomassa naapurin nurkalla olevia kesärenkaita ja vanteita.

Menin huutamaan että mitä etsit, niin tuli lappuansa minulle näyttämään käsi ojossa. n. 30-vuotias hyvä kuntoinen, varmaan olkiluodon työmiehiä.

Lappuun oli kirjoitettu hyvällä suomella sairauksista, mutta puhua ei osannut ollenkaan suomea? Unohtui kysyä että onko suomen maahanmuuttovirasto tulkannut lapun?

Käskin mennä matkoihinsa. Kyllä veteraanit varmasti häpeävät haudoissaan, kun ovat miettineet 70 vuotta sitten poterossa kuinka jälkeläisillä on turvallinen maa heidän ansiostaan. Ja nyt kun "kansa" on halunnut vapaat rajat, että ulkomaalaiset rikolliset ja murhaajat saavat pyöriä jalka ovenvälissä täällä tonteilla kerjäämässä. Saisi omasta puolesta kerjätä vain sellaisien ovella, jotka ovat avoimien rajojen puolestapuhujia.

Eikös jossain sivistysmaassa. Esimerkiksi amerikan texasissa ollut vähän rajummat oikeudet kotirauhan puolesta? Siellähän sai tyyliin käyttää väkivaltaa jos tuntematon tuli pihalle pokkuroimaan.

Ja sitten vielä että KUSETETAAN päin naamaa. Ei sillä väliä olisiko ulkomaalainen vai ei. Mutta että lapuissa törkeästi lukee kaikilla samalla tavalla, että itsellä on sydänvika ja kaikilla lapsilla syövät.

EI SUOMALAISET köyhät ja sairaat käy ovelta ovelle kerjäämässä? Mielummin istuvat perseauki kotona kuin menisivät muita häiritsemään tai kusettamaan. Ei voi kuin hattua nostaa suomalaisille. Omaavat sentään käytöstapoja verrattuna näihin ulkomaan kaupustelijoihin.

Kun tuollainen kiersi koko kartononmäen vanhukset niin taisi saada nettona lähemmäs 500€ taskuun päivän hommasta. Moni vanhus antaa 20€/50€ säälistä. Mitä enemmän tuollaisille rahaa jaetaan, sitä enemmän niitä alkaa nurkissa pyöriä.

94

2653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäteäijä

      miksei nuokin voi vaan tehrä rehellistä työtä. tolla energialla kun juoksevat ympäri maaseutua niin voisivat omassa maassaan tehdä töitä naisten ja lastenkin hyvinvoinnin eteen. mutta ei. ollaan täällä kerjäämässä ja sitten käydään tuhlaamassa rahat lidlin kaljaan ja braatwurstiin. suomalaiset ovat itse työkansana luoneet varallisuuttaan. ei mikään hyvinvointi ole suomalaisille ilmaiseksi tullut. suomalainen pk-yrittäjäkin tekee pitkää päivää ja saa vähemmän välillä kuin kerjääjät. ja joka paikasta potkitaan toiminimi pikku yrittäjiä. silti ne vääntävät ja maksavat rehellisesti veronsa. toisin kuten ulkomaan kerjäläiset.

      ainoat joita porissa arvostan. on sellaiset ulkomaalaiset pizza yrittäjät joilla ei ole uutta mustaa mersua takapihalla. niissä en käy. silloin epäilen veron kiertoa.

      • Olisinpa arabi

        Täällä on sen verran vahvaa rasismia havaittavissa että alan todella hävetä suomalaisuuttani


      • Toivotaan
        Olisinpa arabi kirjoitti:

        Täällä on sen verran vahvaa rasismia havaittavissa että alan todella hävetä suomalaisuuttani

        Älä turhaan rasismiasi häpeä. Se on hienoimpia asioita maailmassa. Rasistit rakastavat erilaisuutta, eivätkä halua että kaikki kulttuurit sulautuvat yhdeksi massaksi, ja että ihmiset muuttuisivat jokainen samallaisiksi mulateiksi.

        Tätä menoa et voi tulevaisuudessa olla toivomasi arabi, koska nämä vihervasurit haluavat suomenkin täyteen monikulttuurisuutta. Me "rasistit" yritämme edes vähän hillitä tätä hulluttelua. Erillaisuus on voimavara, ei kaikkia tarvitse rikastuttaa.


      • TaasKäyty
        Toivotaan kirjoitti:

        Älä turhaan rasismiasi häpeä. Se on hienoimpia asioita maailmassa. Rasistit rakastavat erilaisuutta, eivätkä halua että kaikki kulttuurit sulautuvat yhdeksi massaksi, ja että ihmiset muuttuisivat jokainen samallaisiksi mulateiksi.

        Tätä menoa et voi tulevaisuudessa olla toivomasi arabi, koska nämä vihervasurit haluavat suomenkin täyteen monikulttuurisuutta. Me "rasistit" yritämme edes vähän hillitä tätä hulluttelua. Erillaisuus on voimavara, ei kaikkia tarvitse rikastuttaa.

        http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194973971786/artikkeli/rosvot verekseltaan kiinni poliisi kiittaa valppaita naapureita.html


      • YksiKoplaJäiKiinni

        Ulkomaalaiset miehet jäivät kiinni, kun Porissa asuva henkilö oli nähnyt ulkomaalaisen auton ja siitä tulleen miehen naapurinsa pihalla huhtikuussa. Poliisi löysi maastoon paenneet miehet ja auton.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015070719994137_uu.shtml

        Miehet vangittiin Porissa, mutta he olivat vaitonaisia, eikä tutkinnassa päästy eteenpäin. Tutkijat saivat kuitenkin uutta tietoa asiasta. Asian selvittely on keskitetty Turkuun, ja miehiä esitetään vangittavaksi uudestaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkuviikosta.


    • Päivyt gusilipponen

      Rasismi pitää kieltää.

      Paitsi pakolaisilta.

      Hmm..hetkonen...sehän on jo kielletty muilta paitsi pakolaisilta..

      No, kielletään sitten joulu.

      Paitsi pakolaisilta.

    • tiukasti porilainen

      Jo varokaa tosiaan. Pitäisikös niille laittaa joku talutushihna ja ulkoiluttaja kun tuolla tavoin ovat ihan irrallaan. Laitetaan samalla ulkomaalaisten ulkoilutusalue.

    • järki käteen!

      Länsi-porissa on myös ainakin yhteen kämppään KESKELLÄ PÄIVÄÄ murtauduttu, sitä ennen oli käynyt jotain kauppiaita ovella!! ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ NIITÄ SISÄLLE KURKKIMAAN! Ja sanokaa vanhuksille ettei päästä niitä! Osaavat olla niin siistin oloisia ja fiksuja halutessaan!

      • koristekauppa jää

        Aion päästää lihavat tytöt heti sisälle jos tulevat tänne.Ulospääsyn kanssa voikin sitten tulla ongelma kun odotellaan poliisia.


    • OldChamp

      Kyllähän niitä on näkynyt itä-porissakin. Meinasivat vaan ottaa nokkaansa toisilta rajakoijarilta. Oli varmaan kerjuureviirit sekaisin, tai sitten olivat freelancereita.

      Meidän ovella kun kävivät niin koira antoi ovenraosta mielipiteensä kerjäläisistä isoon ääneen, ei jäänyt pidemmäksi aikaa turisemaan.

      Sekin "kerjäläinen" oli muuten valkonaamainen ja vaaleatukkainen tukevahko tyttöshenkilö. Ei puhunut suomea eikä muutakaan. Lapussa luki jostain lentolipuista kun pitäisi saada kotiväelle. Ei kyllä kertonut että mistä ja mihin. Ja jos flikka olisi muutaman suklaalevyn jättänyt väliin, olisi säästynyt ne tikettirahat jo aika päiviä sitten.

      • hlinnanrivarit

        Kävivät nämä samat kerjäläiset myös harmaalinnan ovet/pihat läpi viime viikolla.


      • OldChamp
        hlinnanrivarit kirjoitti:

        Kävivät nämä samat kerjäläiset myös harmaalinnan ovet/pihat läpi viime viikolla.

        Ja tulevat varmasti myös uudestaankin. Täällä kävi jo toistamiseen sellainen punainen toyota avensis kurkistelemassa. Tällä kertaa katseltiin parkkipaikalla olevia autoja ja niissä roikkuvia lämmitysjohtoja.

        Aloittaja mainitsi myrkynvihreän sprintterin, oliko se sellainen lyhytperäinen malli?
        Sellaisesta autosta kertoi naapuri, kun oli iltasella pyörinyt (jostain syystä) roskalaatikoiden luona. Sanoi, että autosta oli tullut kaksi huomattavan suurikokoista herrasmiestä ikään kuin jotain etsien ja aikansa kuljettuaan pitkin parkkipaikkaa, hyppäsivät takaisen mersun koteloon ja ajoivat tiehensä.


    • Persemoottorit
    • kokoomusdemari

      Rajat auki vaan työvoimapula uhkaa meitä!

    • Lukekaas

      http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194860794671/artikkeli/nuori nainen sairaalaan tyrmaystippoja porilaisessa ravintolassa.html

      Tyttö kertoo:
      "– Yritin pitää lasiani silmällä koko illan enkä juonut kenenkään tuntemattoman tarjoamia juomia. Illan aikana pöytämme ympärillä kävi kyllä puhumassa myös tuntemattomia ihmisiä, muun muassa yksi ulkomaalainen mies, jota kukaan ei tuntenut. "

      Porinkin baareissa jo enemmän olkiluodon puolalaisia työmiehiä kuin suomalaisia. Noh notkukoon ryssät bubeissa, kumminkaan eivät mitään ravintolalle tuota, kuin kuluja. Itse vien rahani muualle.

      • hirveitä natseja

      • 506540654jhh

        höpö höpö, siis voiko ihminen olla näikin fiksua kuin sinä ;D


      • katso loppuun asti
        506540654jhh kirjoitti:

        höpö höpö, siis voiko ihminen olla näikin fiksua kuin sinä ;D

        Höpö höpö ei nyt tajunnut tuota videota ollenkaan.

        Kyse on sarkasmista, ellet tiedä mitä se on, googleta.

        Videolla kettuillaan kukkahattutädeille jotka eivät näe metsää puilta.


    • hauskoja juttuja

      ""Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

      Luojan kiitos näitä pahnan pohjimmaisia ei juuri ole toistaiseksi ollut poria rikastuttamassa. Kameli-inssejä saattaa olla muutamia mutta että koneinssejä oikein :-)

    • Lissää namia

      Valkoinen kansanmurha Etelä-Afrikassa
      Nelson Mandela on kuollut, mutta valkoisten tappaminen Etelä-Afrikassa jatkuu: tällä hetkellä on yli 70 000 tapettua valkoista apartheidin lopusta lukien.

      Lähde kertoo, että mustat hyökkäävät valkoisten koteihin, keittävät lapsia elävältä ja tappavat jokaisen perheenjäsenen, jopa kotieläimet, kiduttavat perheitä päiväkausia ennen heidän tappamistaan.

      Kansanmurha on maailman lehdistön täysin huomiotta jättämä.

      Minä en henkilökohtaisesti noteeraa Mandelan kuolemaa. Kansalaistaistelijasta poliitikoksi noussut henkilö, joka ei kyennyt toleroimaan kansanryhmiä keskenään, eikä siten pysäyttämään mustien vihaa apartheidin aikaisista kokemuksistaan, mitkä nyt ovat riistäytyneet rasistisiksi viharikoksiksi valkoista kansanosaa kohtaan, ei ansaitse maailmanlaajuista huomiota.

      Tässä lähde. Huomaa karmea video http://whiteresister.com/index.php/news/283-black-on-white-murders-grow-more-sadistic-in-south-africa-video


      Lähettänyt Anu Palosaari klo 13.23 Ei kommentteja:
      Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa Facebookiin

    • Påland

      Voisiko joku otta rekisteritunnuksen ylös ja kertoa että minkälainen auto oli ?

    • RiittaPorista
      • cosby-fani

        katos,katos!toi kuvan äijä on mun suosikkinäyttelijä ameriikasta bill cosby??mää luulin et sillä meni hollywoodis hyvin?mut täällähän se näyttää pyörivän työkalu varkais.häh...


    • Huumori ei aina auta
    • paskasakki rajalle

      paskasakki havaittu noin puolenpäivän aikaan ruinaamassa rahaa ovella.

      • polakit vittuun

        Nähty ulvilassa myös tänään


    • MamuVarkaitaKaikki

      Ulvila palstalla kerrotaan tämän kerjäläisliigan kiertävän nyt ulvilan taloja.

      Tälläistä espoossa:
      Espoon käräjäoikeus on tuominnut Espoossa ja Kirkkonummella asuntomurtoja tehtailleen _latvialais_kolmikon vankeusrangaistuksiin.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014021218029291_uu.shtml

    • Ana raha

      Pummit kulkee tänään alueella 28120

    • Entti Juinari

      Nopea ilmoitus poliisille oudoista nuuskijoista. Jos kompastuvat ennen poliisin tuloa se olkoon heidän murheensa.

    • samaa mieltä

      puhut asiaa!

    • RajatKiinni
    • Niskalaukaus.

      Äsken kävi kolmannen kerran kuukauden sisään kerjäläinen soittamassa ovikelloa. Naurettavinta tässä on että asun eteläpuiston kerrostalossa jossa on aina rappukäytävän ovi lukossa. Samallainen lappu taas kädessa kuin jokaisella. En osaa suomea, kuulo ja sydänvika, ana raha.

      • Smiletown

        Saako heitä kuvata kameralla ?


      • Mokamaki
        Smiletown kirjoitti:

        Saako heitä kuvata kameralla ?

        Kenelläkään ei ole yksityisyyden suojaa julkisissa paikoissa. Eli kyllä saa kuvata.


    • Kameraan vaan

      Kannattaa ottaa valokuva niin ettei hän itse huomaa - ja sitten jos tapahtuu jotakin niin antaa kuvan

      Porin Poliisille !

    • niin vitututtaa jo

      Jälleen "kuuromykkä" lapunesittelijä satakunnankadulla, soitteli randomilla ovikelloja ja esitti jonkinlaisella elekielellä painelleensa kaikkia summereita että pääsi sisään kun asiaa tivasin. Ohjasin ystävällisesti kaverin ulos rapusta jonka jälkeen alkoi naapurin mukaan puhua isohkoon älyluuriin parkkipaikalla.

    • mummot ja kerjäläise

      Vituttaa myös kun mummot päästää näitä paskoja rappuihin vaikka on summerit sitä varten ettei kaikki paskasakki pääse rappuun. Seuraavan kuuromykän lapunesittelijän vien jollekin mummolle kylään.

    • Do Not Steal

      Ennnen kun vielä asuin kerrostalossa niin alhaalla oli kielto

      KERJÄÄMINEN JA KAUPUSTELU KIELLETTY

      Vieläköhän samassa talossa on sama lappu ?

      • Haulikko vartijana

        On varmaan rotusortoa jos on kerjääminen ja kaupustelu kielletty ?!


      • Tsau Tsesku

        Pitäisikö näyttää lappu romaniaksi että

        Kerjääminen ja kaikenlainen kaupustelu kielletty !


    • Talar Du Speak

      Eikö Poliisi voisi haastatelle heitä ja heidän " pyramidi kuvioitaan " Suomessa ?

      • olet aika pölö

        mitä se haastattelu mihinkään vaikuttaa? luuletko että jos heiltä kysäisee niin he kertovat heti minkälaista rikollisjärjestöä he edustavat?
        oletko syntynyt tyhmäksi vai pitikö harjoitella?


      • Costa Ricon
        olet aika pölö kirjoitti:

        mitä se haastattelu mihinkään vaikuttaa? luuletko että jos heiltä kysäisee niin he kertovat heti minkälaista rikollisjärjestöä he edustavat?
        oletko syntynyt tyhmäksi vai pitikö harjoitella?

        Olet aika mölö lle

        Jos eivät kerro milla aikovat maksaa elämisensä Suomessa - niin lähetettävä ensimmiseen Dublin sopimuksen maahan.

        Ei kaikissa EU maissa voi kerjätä ja siten huonontaa oman maansa imagoa muissa maissa.

        Kuka kehtaa sanoa olevansa jostakin - kun kaikki kerjäläiset tuntuvat olevan sieltä ?


      • Konnunsuo
        Costa Ricon kirjoitti:

        Olet aika mölö lle

        Jos eivät kerro milla aikovat maksaa elämisensä Suomessa - niin lähetettävä ensimmiseen Dublin sopimuksen maahan.

        Ei kaikissa EU maissa voi kerjätä ja siten huonontaa oman maansa imagoa muissa maissa.

        Kuka kehtaa sanoa olevansa jostakin - kun kaikki kerjäläiset tuntuvat olevan sieltä ?

        Mitä tarkoittaa Dublin sopimus ?


      • Tallinn Sopimus
        Konnunsuo kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa Dublin sopimus ?

        Dublinn sopimuksessa heidät pitää palauttaa siihen maahan jossa ensimmäiseksi hakivat turvapaikkaa !


    • KopioinFacesta

      https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10202538695244135

      Kuvan nainen kävi ovellamme (Vanhallakoivistolla) noin klo 18:50. Näytti lappua jossa luki että olen opiskelija puolasta minulla ei ole rahaa jne. Katseli oven raosta sisälle luultavasti halusi nähdä löytyykö varastettavaa. OLKAA IHMISET VARUILLANNE. SAA JA TÄYTYY JAKAA

      Yllämainittu kuva pyöri facessa. Kylläpä noita samoja lappu kerjäläisiä on nyt pori täynnä.

    • Perussuomalainen!

      Ääni persuille jo lähtee sinne mistä ovat lähteneet samoin mustiin pukeutuneet raiskaajat.

    • huomannu

      Tummia miehiä tosiaan liikkuu Porissa nykyään pilvinpimein :)

    • slaavikyykky

      1 kpl venäläistä/puolalaista tummempi kikkarapää tutkivat jotain listaa ja pälyilivät kovasti taloja ulvilassa tänään.tummanpunainen opel kyseessä rekkarikin on tiedossa.

      • KutuPoliisi

        Autot ( kilvet ) kannattaa aina laittaa ylös jos jotakin tapahtuu niin kilvet on jo tiedossa.


    • Syväkyykky

      Laita rekkari tänne vaan. Myös kaikki päivitykset liikkeistä on paikallaan. Meilläkin on mukulat yksin kotona koulupäivän jälkeen, ennen kuin jompi kumpi vanhemmista pääsee töistä. Voivat hölmöyksissään avata oven noille slaaveille.

      • kaikenlaista sakkia

        ogk-303 tummanpunainen ilmeisesti opel merkkinen auto. voi tietysti olla että ovat ihan laillisellakin asialla että älkää nyt lähtekö näille mitään huutelemaan.

        jotain herroilta oli hukassa ja listasta katseltiin kovasti talon numeroa ja postilaatikoista nimiä.en nähnyt minkä maan rekisterissä auto oli.

        pihassa on käynyt aiemmin läski romanityttö, pitkät vaaleat hiukset,vihertävä tuulipuku kultaketjua,sormuksia sun muuta yllinkyllin ja esitteli lappua jonka mukaan tarvitsee rahaa sairaan tyttärensä hoitamiseen.
        mitä se täällä rahaa kyselee menis töihin jos sydänsairas lapsi on kotimaassa jumalauta! ja myis ne korunsa ihan ekana.olis hakenu autostaan jotain saatanan koristeita myytäväksi (ostettu jostain honkkarista varmasti) käskin hipsiä vittuun eikä tarvi tulla takaisin.


      • BBB77

        Pelottaako?


    • Halonhakkaaja

      Kyläpartiot liikkeelle !

    • Herrasväkipeliä
      • Vitu rotat

        Täysin moraalitonta.


    • RajatKiinniVarkailta

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12706742

      Ovelta ovelle kiertää taas sama blondattu pitkähiuksinen romanialainen läskinainen joka tarjoaa lappua että tytär tarvitsee muka jonkun sydänleikkausksen.Sama läski kiersi viime vuonnakin.Olisi myynyt jotain tiimarista tai vastaavasta "hommattuja" koristeita.

      Tosiasiassa koittaa kurkistella onko pihoissa ja asunnoissa varastettavaa.Tämän ämmän jälkeen kävi punainen peugeot aiemmin ottamassa taloista valokuvia ja kyydissä oli myös manneja.

      Siis: Läski,blondatut pitkät hiukset (juurikasvu näkyy) punainen toppatakki ja tällä kertaa ottanut kultasormukset (viimeksi helvetinmoinen määrä) pois sormista kun kysyin miksei noita ole myyty jo jos lapsi on kerran kipeä ja tarvitsee leikkauksen.
      Miksei ole omassa maassaan töissä jos kerran tarvitsee rahaa luulis että matka tänne maksaa enemmän mitä koristeita "myymällä" saa.

      Tämä syöttöpossu siis kiertelee eli tarkkaavaisuutta ja soitto kytille heti.

      Eilen sunnuntaina oli Ulvilassa, punaisessa toppatakissa, Palokujan lähellä.

      • Sata palaa...

        Meillä on käynyt kans. Viikkarissa. Muuten sopii kuvaukseen, mutta oli tumma tukka tällä kertaa.
        Mukana laahusti kaksi miestä jotka kyyläsivät oven raosta mahdollisia murtohälyttimiä. Onneksi on näkyvällä paikalla.
        Kejuun syynä oli oli sama kuin ylempänä ketjussa, eli lapsi sairas ja pitää saada rahaa hoitoihin.

        Eikö näitä nyt mitenkään saada kiinni. Kamalaa mennä yölläkin nukkumaan. Ties vaikka aamulla olis kämppä tyhjänä tai muuta vastaavaa...


      • Kymppäris asuu

        Yx tollanen romanian akka, lykkää viiksikarvaa ylähuuleen, oiskohan sama.


    • Melkoinen töräytys
      • Avotakka

        Vaikuttaisi kovasti siltä, että jollain on Italian suunnalla mennyt hermot tietyn kutsumattoman kansanosan puuhasteluihin.


      • Pitää suvaita,

      • ja sitten ulos

        Heti kun tuo kyrppä on maksanut sairaalalaskut ja kaikki kustannukset takaisin yhteiskunnalle, tulee hänet taluttaa rajalle ja potkaista numeron 49 maihinnousukengällä perseelle vauhtia.

        Kännissä ajelevia paskkapäitä on meillä ihan tarpeeksi omasta takaa eikä näitä tarvita lisää.


      • Heat Pori Heat

        Kortti pois ja sakot päälle !

        Jos ei asumislupaa Suomeen niin sitten palutettava kotimaahansa !

        - omalla kustannuksellaan !


    • Rekisterinumero

      Kaikki nämä ulkolaiset kannatta kuvat ja sanoa että KIITOS

      - nyt olen saanut mitä tarvitsen !

      • Susszzzzzz

        Joo on suomalaisetkin ulkomaalaisia ulkomailla. Varmasti kauheita rosvoja, joita alkuasukkaat pelkää:)


    • VaroVarasta
    • Tarjaaaa

      Taas liikku porissa ulkomaalaisia kaupustelijoita. Kiertävä ovelta ovelle. Varmaan samalla tarkistavat onko asukkaat poissa kotoa.

      • EilenKäviOvella

        Keskustan alueella myi rumia posliiniesineitä ja yritti pistää jalkaa oven väliin.


    • työkotyö

      Missä tänään ahertaa?

      • pesismaila323

        voi vain toivoa että nämä sedät saivat "opetusta" ennen poliisien paikalle soittoa.


    • varokaaPuolalaisia

      Kyläsaaresta liikkuu keltainen pakettiauto iltaisin katselemassa pihoja laittakaa tavarat piiloon ja varastot lukkoon

      • Pulmalandia

        Kannattaa otta autosta kuva jossa näkyy rekisteri selvästi ja siten saadaan selville missäpäin ovat olleet !


    • huolestunna

      Varoitus. Kyläsaaressa on nähty valkolaisia. Läskejä jyväjemmareita. Alibiin juttu ettei kotomaassa saa enää elää rauhassa ilman että nuo valkolaiset juntit tunkee samaan maakuntaan kuin sivistyneet ja älykkäät ihmiset. Tyhmyys on tarttuva tauti joten korvaako sairausvakuutus jos äo putoaa noiden tähden.

      • vmikäspede

        Haista vittu!


      • meitinmaailmaeimuiden

        Oikein osuva ilmaus tuo huolestunna. Sairasta sakkia. Varokaa nyt jos joku ulkopaikkakuntalainen ajaa keskustan ohi vaikkapa aurinkolaseissa. Se voi olla pihlavalainen superagentti joka on tullu hakee jyllin kaupasta tarjouskahvia. Ei kun ilmotus nettiin ja seurantaan. Jos ajaa toisen kerran keskustan ohi soitetaan tutulle poliisille naapuriin. Ei meitin maailmaan tartte muiren tulla. Raktori tarttee olla ja mieluusti johndeere. Muuten ei ole asiaa.


    • piiloonpiiloon

      Juu varokaa. Nyt kaikki perusporilaiset kiireesti maakellareihin ettette vaan törmää ulkomaalaisiin, saati raumalaisiin.

    • JälleenKerran

      Ulkomaalaiset miehet jäivät kiinni, kun Porissa asuva henkilö oli nähnyt ulkomaalaisen auton ja siitä tulleen miehen naapurinsa pihalla huhtikuussa. Poliisi löysi maastoon paenneet miehet ja auton.

      Miehet vangittiin Porissa, mutta he olivat vaitonaisia, eikä tutkinnassa päästy eteenpäin. Tutkijat saivat kuitenkin uutta tietoa asiasta. Asian selvittely on keskitetty Turkuun, ja miehiä esitetään vangittavaksi uudestaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkuviikosta.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015070719994137_uu.shtml

    • Domapolis

      Lyttylässä juuri lehdessä jäänyt kiinni pari kaveria jotka autoilleet talon edessä ja siten jääneet kiinni !

      Nyt etsitään muita kohteita ja siten kaikki kuvat rekisterilaatoista on tarpeen !

      Auto ollut kiinniottohetkellä Saksan kilvissä ! VW GOLF merkkinen auto !

    • TavaraTalot
    • varokaa123
    • beethooven

      Yli 90 % Suomen rikollisista on suomalaisia.

      • ÄläPuhuPaskaa

        Ei ole. Miksi suomen vankiloiden vangeista 50% on ulkomaalaistaustaisia, vaikka ulkomaalaistaustaisia on väestöstä vain muutama prosentti?


    • tuanoimävaaajattelin

      Kyl ulkomaalaisetki saa rikoksia tehdä kun suomalaisetki tekee! Jos joku suomalainen raiskaa jonkun niin tasapuolisuuden nimissä pitää myös antaa ulkomaalaistenki raiskata.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      57
      2996
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2838
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      36
      1999
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1932
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1735
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1452
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      94
      1214
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe