MIKÄ KENNELI KYSEESSÄ.??

Kuka tietää???

Aiemmalla koiratarhalla eläinsuojeluviranomaiset ovat käyneet Etelä-Suomen aluehallintoviraston tietojen mukaan tarkastamassa tilanteen kolmesti vuosina 2008 ja 2009. Kaikilla kerroilla todettiin, että koirilla ei ollut vettä tarjolla, niiden liikunnan tarpeesta ei ollut huolehdittu, eikä myöskään paikkojen siisteydestä. Toisella tarkastuskäynnillä omistajalle annettiin yksi viikko aikaa laittaa kennelin olosuhteet kuntoon. Tuolloin todettiin myös, että osa koirista, joiden joukossa emä ja pennut, elivät liian pienissä tiloissa.

Mäyräkoirapiireissä naisen kasvatustoiminta ja koirien kohtelu on puhuttanut vuosikymmeniä. Suomen Kennelliiton tietoon vakavia rikkeitä ei kuitenkaan ole viime vuosina kulkeutunut. Kennelliitto käsittelee rikkomusasioita omassa kurinpitolautakunnassaan, eikä kyseisen kasvattajan asioita ole siellä tiettävästi käsitelty useampaan vuoteen. Vuonna 2007 hyväksytyn sääntömuutoksen myötä Kennelliitto ryhtyi julkaisemaan kurinpitolautakunnan toimenpiteitä lehdessään. Sitä aiemmista lautakunnan päätöksistä järjestö ei kerro kuin asianosaisille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014010817904700_uu.shtml

21

8558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mäykkytytsy

      Osaan epäillä mutta en tiedä varmaksi. Selaisin kennelliiton jalostustietojärjestelmää ja ainoa kennel joka tähän sopi oli Malec.

      • Oho........

        Eli onko sitten sama, joka on ollut "tiedossa vuosikymmeniä" ja aloittanut noi ko. Mäykyt suomessa?
        Jos on niin törkeetä toimintaa malta rotujärjestöltäkin vaan hyssytellä tuollaista akkaa ja sen bisneksiä.


    • Ei hyvältä näytä

      Jalostusnettiä kn kattoo, niin löytyy par muutakin kennelii joilla on 2013 pentuja ja total pentujen määrä yli 200

      Ei kauheen hyvälle näytä noidenkaan toiminta.......

      Mä en ainakaan ostaisi pentua paikasta, jossa on 3-5 pentuetta VUODESSA.

      Melkoista bisnestä tuntuu olevan.....

      http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattajat.aspx?R=148.32&Lang=fi

      • Eipä saada kuriin

        Malec-kennelin omistaja on erotettu Suomen Mäyräkoiraliitosta jo 1970-luvulla ja kyllä Kennelliitto on yrittänyt kohdistaa häneen vuosien varrella kurinpitotoimia. Hän on ollut tunnettu koirankaupustelutyylistään, nätisti sanottuna. Poliisillekin hän on tuttu. Usein hän on käyttänyt muita ihmisiä bulvaaneina kasvatushommissaan. Ei ilmeisesti kyetä tälle mitään ja nytkin hän on onnistunut puhumaan itselleen ne viisi koiraa tarhaan jääviksi, mikä on uskomatonta. Itsehän hän ei asu Virolahdella. Kuulin, että hänestä olisi nyt kyse. Edellinen vastaavantyyppinen eläinsuojelutapaus Helsingissä ( n 50 mäyräkoiraa) koski hänen "oppityttönsä" kenneliä.


      • Well_
        Eipä saada kuriin kirjoitti:

        Malec-kennelin omistaja on erotettu Suomen Mäyräkoiraliitosta jo 1970-luvulla ja kyllä Kennelliitto on yrittänyt kohdistaa häneen vuosien varrella kurinpitotoimia. Hän on ollut tunnettu koirankaupustelutyylistään, nätisti sanottuna. Poliisillekin hän on tuttu. Usein hän on käyttänyt muita ihmisiä bulvaaneina kasvatushommissaan. Ei ilmeisesti kyetä tälle mitään ja nytkin hän on onnistunut puhumaan itselleen ne viisi koiraa tarhaan jääviksi, mikä on uskomatonta. Itsehän hän ei asu Virolahdella. Kuulin, että hänestä olisi nyt kyse. Edellinen vastaavantyyppinen eläinsuojelutapaus Helsingissä ( n 50 mäyräkoiraa) koski hänen "oppityttönsä" kenneliä.

        sukusiitosprosentit parhaimmillaan yli 22% !!!


      • ihan aikuisten oikee
        Eipä saada kuriin kirjoitti:

        Malec-kennelin omistaja on erotettu Suomen Mäyräkoiraliitosta jo 1970-luvulla ja kyllä Kennelliitto on yrittänyt kohdistaa häneen vuosien varrella kurinpitotoimia. Hän on ollut tunnettu koirankaupustelutyylistään, nätisti sanottuna. Poliisillekin hän on tuttu. Usein hän on käyttänyt muita ihmisiä bulvaaneina kasvatushommissaan. Ei ilmeisesti kyetä tälle mitään ja nytkin hän on onnistunut puhumaan itselleen ne viisi koiraa tarhaan jääviksi, mikä on uskomatonta. Itsehän hän ei asu Virolahdella. Kuulin, että hänestä olisi nyt kyse. Edellinen vastaavantyyppinen eläinsuojelutapaus Helsingissä ( n 50 mäyräkoiraa) koski hänen "oppityttönsä" kenneliä.

        Ne 5 mäykkyä on tuolla hullul la just kunnes tuomio saa lainvoiman, kyllä se sitten niistäkin joutuu luopumaan.

        Täysin munaton KENNELLIITTO, joka ei ole VUOSIKYMMENTEN AIKANA huitanut tuota akkaa pihalle jalostus hommista!!!!!!!!!


      • meni just hermo !!!
        Eipä saada kuriin kirjoitti:

        Malec-kennelin omistaja on erotettu Suomen Mäyräkoiraliitosta jo 1970-luvulla ja kyllä Kennelliitto on yrittänyt kohdistaa häneen vuosien varrella kurinpitotoimia. Hän on ollut tunnettu koirankaupustelutyylistään, nätisti sanottuna. Poliisillekin hän on tuttu. Usein hän on käyttänyt muita ihmisiä bulvaaneina kasvatushommissaan. Ei ilmeisesti kyetä tälle mitään ja nytkin hän on onnistunut puhumaan itselleen ne viisi koiraa tarhaan jääviksi, mikä on uskomatonta. Itsehän hän ei asu Virolahdella. Kuulin, että hänestä olisi nyt kyse. Edellinen vastaavantyyppinen eläinsuojelutapaus Helsingissä ( n 50 mäyräkoiraa) koski hänen "oppityttönsä" kenneliä.

        lainaus: Kennelliitto on yrittänyt kohdistaa häneen vuosien varrella kurinpitotoimia.
        end.

        PASKAPUHETTA!

        Kun katsoo jalostusjärjestelmää ja pentueita, niin kennelliitolla olisi ollut täysi mahdollisuus lopettaa tuo pentutehtailu.

        Raha on merkannut enemmän.

        MIHINKÄÄN MUUHUN JOHTOPÄÄTÖKSEEN EI VAIN VOI TULLA !!!!!!!!


      • Kk- tyttö

    • tolleri

      Minulle tuo ihminen kertoi asuvansa Karjaalla?

      Kovasti tarjosi minlle pentua kun olin ilmoituksen nettiin jättänyt että koiraa haen ja paljon höpötteli. Mainitsi myös yhden toisen kasvattajan jonka kanssa yhteistyötä tekee kuulrmma ahkeraan... samaa kyllä sanoi myös tämä toinenkin kasvattaja kun häneltä asiasta kysyon. Onneksi en kummaltakaan pentua ottanut.

      Mutta kertoi myös Malec kennelin kasvatta että reissaa paljon etelä suomessa koirien kanssa ja että omistaa myös mökkejä joissa usein käy?? En sitten tiedä mikä paikkaansa pitää.

      En ole muilla kasvattajilla tämän pentuja nähnyt kun nettisivuja selailin. Mikä on ettei ole muille kasvattajille saanut myytyä? Kun taas Tomjantin kennelin koiria on ympäriinsä?

      En kyllä tosin itse tiedä uskaltaako nut Malec kennelin koiria paljon jalostukseen käyttää että siinä mielessä ERITTÄIN hyvä ettei kasvattajilta näitä koiria ole ostanut.

      Kävin myös tämän kamssa keskustelun että olen ollut yhteydessä muihin kasvattajiin ja alkoikin hän sitten kertomaan nimillä aikamoisia valheita yhdestä jos toisesta kasvattajasta, syytti siis lähes kaikkia pentutehtailijoiksi ja etteivät sukulinjoja puhtaina osaa pitää.. puhui näköjään omasta touhustaan.

      No voinpa vaan sanoa että onneksi päädyin eri rotuun niin ei tarvisi pelätä kummemmin. Toki tiedän että on useampia mäyräkoirakasvattajia joihin voi luottaa täysi, kaverini siis harrastaa kyseistä rotua, ja kannattaa jokaisen pennun ostajan olla tarkkana että pääsee näkemään elinolot ja emän.

      • Noona

        Pennun paperien tulo oli nahkeaa selityksiä selityksen jälkeen


    • ihmettelijä

      http://www.head-fi.org/t/228199/we-might-get-to-rescue-a-dachshund-and-bring-a-new-member-to-the-family/15

      Tuollakin varoitellaan Malec kennelistä. Kirjoittanut plainsong (7. kirjoitus, kyseisen henkilön toinen kirjoitus), ja tuo on kirjoitettu jo 2007. Ihan ulkomaille asti on tuon kasvattajan maine kirinyt.

      Onhan se kumma että hyvin vähän kukaan tästä kasvattajasta on kirjoiteltu, itse kirjoitan ja kyselen heti jos kasvattajan toiminnassa on jotakin hämärää.

      Samaa olen kyllä kuullut, että muita kasvattajia syytti pentutehtailusta ja korkeista sukusiitoksista. Mutta taisipa peitellä omia touhujaan. Samoin olen kuullut että kasvattajalla oli todella hyviä koiria ja hyviä pentuja, mutta se mitä itse olen oman rotuni kohdalla huomannut niin kasvattajat tekevät paljon yhteistyötä keskenään ja näin olen ymmärtänyt myös mäyräkoirien kanssa olevan. Tämä kasvattaja on ilmeisesti taas yksi mätä omena.

      Toivottavasti nyt olisi tämän rodun kohdalla jäljellä fiksuja kasvattajia enään, syöhän se rodun mainettakin kun näitä tupsahtelee liian usein kun ei pitäisi olla ollenkaan.

      Itse haen mäyräkoiraa parhaillaan ja on jo muutama kasvattaja harkinnassa. Olen kyllä aikeissa ottaa hyvissä ajoin näihin yhteyttä että varmasti saan heistä selvän kuvan ennen pennun ostoa.

    • elmerilla

      Lapsena ollessani vanhempani ostivat M-alkuisesta kennelistä kaksi mäykkypoikaa. Eipä vaan tiedetty kyseessä olevan tehtailijan.... Toinen tuotiin Hesaan johonkin tyhjään asuntoon ja toinen huoltoasemalle. Miten idiootteja vanhempani silloin olivatkaan! No, onneksi pojat olivat terveitä ja elivät 15-vuotiaiksi.

      Tämä sama naikkonen ilmoitti TS:ssä noin 15v sitten pennusta, soitin, tajusin kuka on kyseessä ja pyysin päästä kotiin katsomaan. "Ei ei, kun pentu on täällä mökillä mukana tässä Turussa niin tuon sen yhtäkkiä tästä teille".... Juu kiitos ei.

      Nyt meillä on kaksi ihanaa mäykkypoikaa kennelistä, joka on ihan lähellä, jonne voin koska vaan poiketa kylään ja jonne voin koska vaan soittaa ja onpa toinen pötköistä ollut siellä hoidossakin. Kolmaskin pötkö tulee sieltä, muttei nyt ihan vielä.

      Täysin hampaatonta touhua, jos tuo nainen edelleenkin saa touhuaan harjoittaa ja hänen nimeään ei voida paljastaa Suomen lain vuoksi. Olisi lehdissä naama ja nimi, niin joutuisi taas miettimään tekosiaan. Toisaalta, joutui hän jo ainakin kertaalleen muuttamaan maasta (Tanskaan), kun elo Suomessa kävi hieman "ahtaaksi"....

      • Anonyymi

        Onko tämä nainen ollut Marja niminen ja Snappertun Tammisaaresta?
        Hän kertoi tuovansa autossaan erään hotellin etusijalle mäykkypentuja, joista saisi valita mieluisimman.


    • Heidijasanttu

      Tutkin isäni mäyräkoiran sukutaulua serkkuni kanssa, joka on mäyräkoiraliiton aktiivinen jäsen. Olen tiennyt, että koira on tullut erittäin huonoista oloista isälleni ja nyt kun koira on ollut isälläni kymmenen vuotta sain tietää, että koiran tietoja saa kaivettua netistä. Jäljet viittaisivat vahvasti näihin naisiin. Papereissa on kasvattajana mies, jonka nimellä ei löydy mitään yhteyksiä mäyräkoiriin. Isäni koiran virallinen nimi on Danja, äitinsä on Malec top secret. Netistä paljastui, että isäni koiralla on teetetty kolmet pennut lähes perä jälkeen vuosina 2006 ja 2007. Koira tuli isälleni vuonna 2007. Santtu, joksi isäni koiraa kutsuu, oli järjettömän pelokas. Sen toi vanhempi nainen huoltoasemalle, he istuivat 15 minuuttia huoltoasemalla ja tekivät paperit koirasta. Isäni ei nähnyt koiraa ennen sitä. Kun virallinen osuus oli hoidettu, nainen nosti koiran isäni syliin, suorastaan tuuppasi. Koiran hännässä ei ollut kuin muutama karva, isäni oli kauhuissaan koiran kunnosta. Ei osannut kävellä ulkona, pelkäsi kaikkea. Oli laiha ja aliravittu. Minulle itselleni tilanne oli todella outo, koska koira pelkäsi minua, johon en eläinystävänä ole tottunut. Meni monta vuotta, koska en nähnyt Santtua säännöllisesti, ettehän tottui minuun. Koira leimaantui isääni todella paljon, miehistä hän sai uuden turvan. Poikaystävääni hän ei pelännyt, mutta meni ainakin viisi vuotta, että Santtu uskalsi ottaa kontaktia minuun. Nainen kun olen. Nyt Santtu on todellakin 15 vuotias mummeli, joka on saanut kymmenen vuotta elämästään elää hyvää elämää isäni luona. He ovat erottamattomat. Uskon, että jos koira olisi päätynyt muualle, ei santtua ehkä enää olisi. Santtu ei oikein ikinä oppinut sisäsiistiksi. Jos heti silmät auki saatua vei koiran ulos, niin koira oppi tekemään tarpeet ulos pääasiassa, mutta aikuisenakaan ei oppinut pidättelemään. Santun veli on netissä olevien tietojen mukaan lopetettu 8 vuotiaana vakavien köytöshöiriöiden vuoksi, ollut kuulemma agressiivinen. En ihmettele. Halusin jakaa tarinamme ja toivon, että tämä nainen ei omista yhtäkään eläintä enää ikinä! Aivan kamalaa, tiennyt olen aina, että Santtu on kokenut jotain todella pahaa, mutta tämän artikkelin yhdistyminen Santtuun ja sen lukeminen todella järkytti. Kuinka joku voi!!!!

      • Hei! Malec nimi kiinnitti huomioni ja koiramme sukujuuria tutkiessani huomasin Danjan olevan sen isoisoisä. Meillä sama tarina kuin elmerilla, eli vanhempani hakivat koiran huoltoasemalta....Surullista ja valitettavaa tämä toiminta. Nykyään koiramme on pian 13v täyttävä ja perusterve. Kiinnostaisi tietää onko muilla saman ikäluokan (2008) malec koiria. Olisi mukavaa vaihtaa kuulumisia tai jopa nähdä koirien kanssa.


    • Anonyymi

      Meillä oli koira tästä kennelistä 90 l puolesta välistä eteenpäin lähes 15- vuoden ajan. Koira oli paperiton, hyväkuntoinen ja älykkäin mäyräkoira joka minulla on ollut. Upea koira kerrassaan. Ikävä kuulla ettei kaikki ole mennyt avoimesti.

      • Anonyymi

        Jos kasvattaa rotukoiria, ei periaatteessa saa edes myydä paperittomia koiria. Sellaisen vehtaamisen kieltää kennelliitto. Koska silloinhan nartun voi astuttaa joka juoksusta ja rekisteröidä vain joka toisen pentueen. ÄLÄ SIIS KOSKAAN OSTA PAPERITONTA PENTUA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kasvattaa rotukoiria, ei periaatteessa saa edes myydä paperittomia koiria. Sellaisen vehtaamisen kieltää kennelliitto. Koska silloinhan nartun voi astuttaa joka juoksusta ja rekisteröidä vain joka toisen pentueen. ÄLÄ SIIS KOSKAAN OSTA PAPERITONTA PENTUA!

        Voi ne rekisteröidä Suomen koirarekisteriin.


    • Anonyymi

      Vieläkö tuo akka elää ja kasvattaa? Missä asuu? Huoltsikalla myi koiria, jotka matoisia ja likaisia aikanaan.

    • Anonyymi

      Suomen Kennelliiton toiminta on ihan sontaa nykyään,en luota enää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1726
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1347
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      4
      1250
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1230
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1215
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1116
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1085
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      1081
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      1004
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      914
    Aihe