Kevyttakka (450kg) vai kunnon takka (> 1000kg) kesämökille?

mökinrakentaja

Laitoin viestin ensin väärälle osastolle, pahoittelut siitä.

Tulevana kesänä alkaa 60-neliöisen hirsimökin rakentaminen. Hirsi on 13cm paksua, ikkunat ovat kolminkertaiset ja eristeitä tulee alapohjaan 20cm ja yläpohjaan 25cm. Mökki tulee käyttöön huhtikuusta lokakuuhun, eli ei talvikäyttöön. Käyttö on kesälomaa lukuunottamatta viikonloppukäyttöä.

Mietin pitkään Uuniseppien Balladi-takkaa, koska se olisi kevytrakenteinen (450kg), eikä tarvitsisi valaa takalle pohjaa. Ilmakiertolisäosalla mökki lämpenisi nopeasti. Nyt olen alkanut epäillä, riittääkö lämpöteho ja etenkin varausteho kuitenkaan? Olisiko kuitenkin viisainta hankkia järeämpi takka, eli yli 1000kg elementtitakka (esim. Uuniseppien Lokki). Balladin lämmitysteho ilmoitetaan riittävän 30-50m2 mökkeihin, mutta toisaalta tuleva mökki on melko hyvin eristetty eikä lämmitystehoa tarvita yöpakkasaikaan.

Ongelma herää siinä, että mökille ei tule sähköjä, joten jos lämmitysteho osoittautuu puutteelliseksi, on vaikea korjata tilannetta (mökkiin ei myöskään tule muurattua hormia, joten öljylämmittimetkään eivät auta).

37

5695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ohut hirsi

      Noin ohuet hirsiseinät niin suosittelen ehdottomasti parempaa takkaa. Kannattaa myös harkita puuhellaa tai kaminaa nopean lämmön antamiseen ja samalla voi keitellä vettä/ruokaa.

      Jykevämpi takka antaa lämpöä hyvin seuraavanakin päivänä eikä mökki jäähdy heti jos lokakuun tai huhtikuun puolella olisikin tosi kylmiä päiviä.

      Meillä on hiukan pienemmässä saunamökissä Tulikiven hellauuni ja tällä lämmitetään mökki. Hellalla saa nopeasti ilmaan lämpöä ja uuni taas lämmittää pitkään ja hartaasti. Aamulla laitetaan ruuat uuniin ja mikäs sen kätevämpää.

    • Riittäämutta

      Jos tulta pitää jatkuvasti mikä tahansa pieni kamina riittää pitämään lämpimänä eli kyse on siitä että viitsiikö olla jatkuvasti vahtimassa että tulet pysyy ja puuta riittää.

      • venlaair

        mina laittaisin luultavasti tiilerin venla air takan


    • kyllä toimii

      Aivan varmasti riittää tuo kevyttakkakin huhti-lokakuun välillä loistavasti.
      Sanoit käytön olevan viikonloppukäyttöä, jolloin paljon tärkeämpää on lämmityksen nopeus, joka kevyttakalla on parempi.
      Massiivinen takka lämpiää hitaasti ja sitten kun yrität saada lämpöä nopeasti, niin se antaakin tukahduttavasti liikaakin lämpöä, jota on hankala kontrolloida. Hitaaseen lämmitykseen sinulla ei viikonloppuisin ole aikaa.
      Tuo mainitsemasi hirsi on kyllä heppoinen, mutta tuohon käyttöön riittävä sekin. Järeämpi hirsi on hyvä jos lämmitys on jatkuvaa, mutta tuossa viikonloppukäytössä se vain säteilee pitempään varastoimaansa kylmää. Kevyt hirsi myös lämpiää nopeammin.
      Jos olet ihan varma, että käyttö tulee aina olemaan vain katkokäyttöä keväästä syksyyn, niin tuo kevyttakka ja kevythirsi on ihan hyvä valinta.
      Talviasuttava mökki on sitten erikseen.

      • Kamiiina

        Kamiina on sopiva vkl-käyttöön, ei missän nimessä yli tuhatkiloista. Painava uuni on vasta lämmin sunnuntaina. Itellä on vanhassa mökissä avotakka, täysin turha peli keväällä ja syksyllä lämmittimenä.


      • kamiina ei riitä
        Kamiiina kirjoitti:

        Kamiina on sopiva vkl-käyttöön, ei missän nimessä yli tuhatkiloista. Painava uuni on vasta lämmin sunnuntaina. Itellä on vanhassa mökissä avotakka, täysin turha peli keväällä ja syksyllä lämmittimenä.

        Kamiina on nopea, mutta yöllä tulee kyllä nopeasti vilu, jos ei muuta lämmönlähdettä ole. Kamiinalla nopeasti lämpimäksi ja vaikka sähköpattereilla ylläpitolämpö jatkoksi toimii kyllä, mutta vaatii sen sähkön, joka puolestaan antaa sitten muitakin mahdollisuuksia vaikka etäohjauksella.


      • Mökkeilijä-xx
        kamiina ei riitä kirjoitti:

        Kamiina on nopea, mutta yöllä tulee kyllä nopeasti vilu, jos ei muuta lämmönlähdettä ole. Kamiinalla nopeasti lämpimäksi ja vaikka sähköpattereilla ylläpitolämpö jatkoksi toimii kyllä, mutta vaatii sen sähkön, joka puolestaan antaa sitten muitakin mahdollisuuksia vaikka etäohjauksella.

        Noin se meilläkin on, eli 50 m2 saunamökissä on sekä puukamiina(Porin Matti, korkea 165 cm malli) että varaava massiivinen 3000 kg takka, toimivat hyvin ybdessä.
        Mieli voi myöhemmin muuttua vanhana koskien mökillä oleskeluaikoja. Täällä voi ruveta viihtymään myös talvella, kuten minäkin nyt eläkeikää lähestyvänä.
        Kannattaa rakentaa paksuin eristekerroksin ja massiivisin varaavine takkoineen. Kunnon vanhanajan savupiippu myös perinteisistä tiilistä.
        Siis tarve voi olla kolme, jopa neljä savuhormia piippuun.
        Yksi keittön puuhellalle (ehkä tällaista hellaa ei rakenneta), yksi kamiinalle, yksi varaavalle takalle ja yksi saunan kiukaalle, jos sauna on samassa rakennuksessa. Lisäksi meillä on 40 v vanhassa mökissä vielä piipun ensimmäinen ja viimeinen hormi jotain ilmanvaihtohormeja, näitä ei nuohota.
        Sauna on turvallinen kiukaan kanssa, jos on kunnon tiilimuurit ja savut menevät oikeaan massiiviseen tuilisavupiippuun. Laki vaatii myös kiukaan yläpuolelle tulenkestävän levyn, tämä riippuu tietysti saunan sisäkorkeudesta lattiasta kattoon.


    • mieluumminpienempi

      Meillä on himassa Linnatulen S-takka (nykyinen REG-takka?). Painaa 600 kiloa. Se on aika nopea, mutta alkaa jäähtymään n. 12 tunnin kuluttua. Se sopisi hyvin mökkikäyttöön kun voi polttaa pari kertaa vuorokaudessa. Siihen saa, ja ehkä kannattaa ottaakin lisäkerros. Oli tosi helppo muurata itse elementeistä.

      Mökillä on joku "mestarin" tekemä tiilitakka, painaa varmaan 1,5 tonnia. Perjantaina illalla kun lyö tulet, alkaa lauantaina lämmittämään...

    • koivuapalaa

      Minulla on tuo REG takka, lisäkerroksia 3kpl, pitää meillä 24 tuntia lämpimänä.
      Mökki on lautamökki 150mm villaa seinissä.
      Tämä siis 1.4 - 31.10 välisenä aikana.

      • Katoneristys

        80% lämmöstä haihtuu pois katon kautta, seinien 20%.
        Eli katon yläeristys myös merkkaa paljon.


    • 13+11

      Jos menee viikonloppua viettämään mökille, niin varaavan takan lämpö on parhaimmillaan sunnuntaina, kun pakkaa jo lähtövermeitä:)

    • mek

      Noin pienee mökkiin rittää iahn hyvin. Meidän mökillä iso avotakka joka -70 luvulla raeknnettu ja paljon isoja tiiliä ja lämpöä riitti silloinkin kun ei vielä sähköjä ollut ja hyvin tarkeni mökillä alle 10 asteen lämpötiloissä. Puitahan puolivaraava takka vei mutta kun on 11 hehtaaria nökkitonttiia niin sitä rittää. Älä vaan laita vuolukivitakkaa sellaiseen mökkiin mikä on talvella kylmillään koska vuolukivi imee kostetta itseensä ja ei toimi kunnolla ennen kun läpiää. Laita lisäeristyksiä seiniille kun noin ohuesta puusta mökin teet niin tarkeenne talvellakin olla siellä.

      • ohhoh

        Tuossa on kaksi virhettä, joita ei kannata uskoa.
        Vuolukivi ei ime kosteutta yhtään, ei yhtään. Voit vaikka kokeilla uittamalla vuolukiven kappaletta vesiämpärissä viikon verran ja sitten halkaiset sen. Alkuperäinen ulkopinta on märkä, mutta lohkaistusta pinnasta voit todeta, että sisältä täysin kuiva.
        Harha tuossa asiassa syntyy siitä, että vuolukiven pinta on sileä ja kun se on kylmempi kuin huoneilma, niin ilman kosteus tiivistyy siihen pinnalle hetkeksi. Samoin kuin huonosti tuulettuvassa mökissä kosteus voi tiivistyä ikkunoiden sisäpinnoille, mutta ei lasi, sen paremmin kuin vuolukivikään vettä ime, ei yhtään.
        Toinen virhe on sitten se, että kun kerran hirrestä rakennat, niin älä ihmeessä mitään lisäeristeitä käytä, menetät kaikki hirren edut samalla. Rakenna sitten lautamökki jos eristeillä haluat pelata.


    • Vääräsäästö

      Eikö tuo nyt kannattaisi vähintäänkin varautua järeämpään uuniin ja valaa rakennusaikana samoilla lämpöisillä kunnon uunin pohja, laittaa siihen aluksi sitten vaikka Trangian. Jälkikäteen jos joutuu perustukset tekemään niin veemäinen ja sotkuinen urakka.

    • nopsaanjuu

      Mökille on valmistajilla usein omat mallinsa, joissa tuo lämmitysaika on yleensä pienempi. Naapurilla on Tulikiven Harmaja, lämpiää suht nopiaan ja ei tartte koko ajan olla lisäilemässä puita. Itellä tiilinen avotakka, ei mitään hyötyä lämmityksessä...

      • harakkaparat

        Oli mullakin tiilinen avotakka ja harakoilla lämmintä riitti. Muurasin kulman umpeen ja asensin aukkoon Harvian takkasydämen, joka vain tiivistettiin aukon reunoilta tulenkestävällä villalla paikalleen, mitään erillistä hormiliitostakaan ei tarvita.
        Todella helppoa ja kätevää.
        Nyt toimii, välittömästi työntää yläosan ritilästä lämmintä ilmaa sisälle ja lämmittää samalla tiilimuuriakin. Mökki on hetkessä lämmin ja varaa jopa tiilimuuriinkin lämpöä, joten parempikin kuin vaikkapa kamiina.


    • Joku vaan

      Nopea lämmittäjä hirsimökkiin tarvitaan. Minulla on n. 1000 kg takkauuni, ja sen lämmönluovutus alkaa 10 tunnin kuluttua. Siksipä käytämme sitä kevään kuivatuslämmitysten jälkeen hyvin vähän. Ilpillä mökki lämpenee nopeasti, ja sähköä kuluu leudoilla keleillä vähän.
      Mökkikautemme on touko-syyskuu. Näillä keleillä ei mökkeily kiehdo.

      Lähistölle rakensi nuori pariskunta viime kesänä hirsimökin. Olihan homma varmaankin rankka. Vuodenvaihteen tienoilla olivat mökillä yhden viikonlopun. Sen jälkeen vasta viime viinloppuna. Ei mökkeily kurjalla säällä ole kivaa..

    • skulaasenäinkin

      Itse laittaisin kyllä varaavan takan, jotta lämpöä olisi kämpässä myös aamulla eikä varpaat jäässä tarvitsisi tehdä aamiaista.

      Varaava vain lämmittää mökin hitaasti, joten voisit ajatella käyttää kaasulämmitintä saadaksesi sisäilman nopeammin lämpimäksi - esim. http://www.mokkilammitin.com/ sivulta saat lisää infoa asiasta.

      • ei skulaa

        Varpaat tuskin ovat jäässä huhti-lokakuussa muutenkaan. Kun käyttö on lomaa lukuunottamatta vain viikonloppuisin, niin milloin siitä suuresta varaavasta takasta on hyötyä, kun kuitenkin tarvitaan kallis ja hankala kaasulämmitys avuksi joka kerta.
        Käyttökustannukset tuossa kaasulämmityksessä ovat poskettomat.


      • kylläskulaa
        ei skulaa kirjoitti:

        Varpaat tuskin ovat jäässä huhti-lokakuussa muutenkaan. Kun käyttö on lomaa lukuunottamatta vain viikonloppuisin, niin milloin siitä suuresta varaavasta takasta on hyötyä, kun kuitenkin tarvitaan kallis ja hankala kaasulämmitys avuksi joka kerta.
        Käyttökustannukset tuossa kaasulämmityksessä ovat poskettomat.

        Kyllä sitä pakkasta voi olla vaikka juhannuksena kuten muutama vuosi sitten melkein oli - päivällä auringonpaisteessa vain muutama aste lämmintä ja yöllä taisi käväistä pakkasen puolella. Nytkin yöt ovat vielä kylmiä ja välillä lämpö laskee pakkaselle öisin jopa Etelä-Suomessa.

        Kaasu ei ole kallista ja sitä tarvitaan vain alussa mökin sisäilman lämmittämiseen - varaava takka hoitaa asian lämmettyään.

        Joten suositukseni on varaava takka ja puhaltava kaasulämmitin, koska sähköä mökillä ei ole.


      • huvinsa kullakin
        kylläskulaa kirjoitti:

        Kyllä sitä pakkasta voi olla vaikka juhannuksena kuten muutama vuosi sitten melkein oli - päivällä auringonpaisteessa vain muutama aste lämmintä ja yöllä taisi käväistä pakkasen puolella. Nytkin yöt ovat vielä kylmiä ja välillä lämpö laskee pakkaselle öisin jopa Etelä-Suomessa.

        Kaasu ei ole kallista ja sitä tarvitaan vain alussa mökin sisäilman lämmittämiseen - varaava takka hoitaa asian lämmettyään.

        Joten suositukseni on varaava takka ja puhaltava kaasulämmitin, koska sähköä mökillä ei ole.

        Kaasua tarvitaan vain alussa mökin sisäilman lämmittämiseen - niinpä, siis viikonloppukäytössä joka kerta, kyllä kalliiksi tulee tuollainen lisäjärjestelmä. Se varaava takka lämmittää sitten kyllä sunnuntaina ja tavaroita on kiva pakata kotimatkalle lämpimässä mökissä. Onhan se mökki tosin vielä melkoisen lämmin tiistaihin asti, josta lähinnä hiiret pääsevät nauttimaan - ja sitten taas kaasulla lauantai-aamuna.
        Hienosti skulaa ;-)


      • Mökkeilijä-xx
        ei skulaa kirjoitti:

        Varpaat tuskin ovat jäässä huhti-lokakuussa muutenkaan. Kun käyttö on lomaa lukuunottamatta vain viikonloppuisin, niin milloin siitä suuresta varaavasta takasta on hyötyä, kun kuitenkin tarvitaan kallis ja hankala kaasulämmitys avuksi joka kerta.
        Käyttökustannukset tuossa kaasulämmityksessä ovat poskettomat.

        Ei kaasulämmitin nyt kovin kalliiksi tule, jos käyttää sitä käyttää vain alkulämmitykseen kun tulee mökille. Saattaa riittää jo 4 tunnin lämmitys. Samaan aikaan varaavaan takkaan ja vielä kamiinaan tulet, niin saa töllin nopeammin lämpimäksi. Kamiinan tyyppinen nopea lämmitys on tarpeellinen, jos mökki jää kylmilleen joskus ja sitten tullaan uudestaan taas mökille. Tähän vielä se kaasulämmitin, niin tarkenee odotella mökin lämpenemistä. 11 kg kaasupullo riittää varmaan melkein 30 tunnin lämmitykseen eli n. 7 esilämmityskerraksi, esim. perjantai-illan saapumiset mökille. Pullon vaihto täytettyyn maksaa n. 20-24 €, eka hinta on joissain tietyissä paikoissa jonkinlainen sisäänvetohinta. Mökkiläisiä kun halutaan kalastella liikkeisiin usein kaasun alemmilla hinnoilla kuin listahinnat.


    • Kokemusta on

      Meillä on jokseenkin samanlaisilla " arvoilla " oleva mökki, villaa on vain enemmän(30/40cm) ja lisäksi on ilmalämpöpumppu. Takkana on Uuniseppien Ivalo malli, painaa muistaakseni ainakin 600kg. En ole aivan tyytyväinen tuohon malliin, mutta eiköhän kaikki kevytrakenteiset takat ole samanlaisia. Esitteiden myyntiteksteihin ei kannata uskoa.

      Nimenomaan tuo lämmönvaraus ei ole mitenkään kummoinen mutta lämpöä tulee nopeasti ja lämpöpumpun puhalluksella ilma leviää paremmin. Aamulla takka on jo viileä kun yöllä on ollut sellaisia 10 asteen pakkasia. Lämpö ollaan pidetty noin 20 asteen tuntumassa ja muutaman asteen tippuu yön aikana, aamuyöstä ilp alkaa yleensä puhaltamaan lisää lämpöä. Riippuu rakennuksen mallista miten hyvin ilma pääsee kiertämään mutta ei kannata odottaa ihmeitä koska perustuu painovoimaan. Samaan hintaan saa hieman massiivisempia takkoja joissa on enemmän varauskapasiteettia, mutta ei ilmankiertoa ja löytyy sellaisiakin jossa se on. Helppo kasata mutta elementit on melko painavia, ettei ihan yksikseen onnistu.

      Kannattaa miettiä tarkkaan oman käytön suhteen koska on pitkäaikainen hankinta ja hinnassa on kuitenkin hyvin pieni ero. Kiertoilma antaa lämpöä nopeasti mutta kylmällä ilmalla joudut lämmittämään usemmin. Massiivitakka antaa lämpöä viiveellä mutta lämpöä riittää koko viikonlopuksi yhdellä lämmityksellä. Paksumpaa hirttä tai järeämpi takka olisi minun valinta jos uutta tekisin.

    • Balladi ei jatkoon

      Meillä on kesäkäyttöisessä mökissä tuo balladin takka, tosin lämpö tehdään ilpillä. Minusta tuo balladi on kyllä melko heikko esitys, en suosittelisi kellekkään. Ei mitenkään erikoinen lämmöntuotto ja kylmenee nopeesti, lähinnä johonkin takkatupaan, jossa tuli on vain tunnelman vuoksi saatava... Sinne voisin suositella. Eikä sitä ohjeen mukaan voi oikein jatkuvasti lämmittää ja puut mitä pesään mahtuu on onnettomia tikkuja.

      Itse miettisin jotakin kunnon kiertoilmatakkaa, jolla ekana saisi nopean lämmön ja päälle varaavuus. Markkinoilla on vaikka mitä ja niinkuin tossa joku sanoi, niin kannattaa kerralla laittaa kunnollinen, jälkikäteen voi muuten harmittaa.

    • pitkällä tähtäimellä

      Vaikka nyt tuntuu, että käytte vain viikonloppuisin ja vain silloin ja tällöin niin tilanne voi muuttua.

      Me ostimme pienen mökin kesäkäyttöön. Kas kummaa kun kävimme joulukuussakin avantouinnilla ja aika mukavaa oli myös helmikuussa käydä.

      Jos meillä olisi vain kamiina tai heikompi takka niin johan sitä saisi yöllä herätä lämmittämään. Sekin vielä, että riittääkö lämpö muuallekin eli vaikka sinne makkariin.

      Takka on kertaostoksena sen verran arvokas, että kannattaa miettiä ja vatvoa itsekseen ja toisten kanssa ja mahdollisesti kysyä vielä eri takkatoimittajilta ja vetää sitten joku yhteenveto mieleensä.
      Harva viitsii kovin äkkiä takkaa vaihtaa.

      Itse käyn nykyään enemmänkin mökillä kun työnteko on vähentynyt. Mies on vielä töissä mutta tulevaisuudessa etätyömahdollisuus eli hoitaa työt mökiltä käsin.

    • Marin Potti

      Hankin mökille käytettynä toiseksi suurimman Porin Matin, joka painaa 290kg. Antaa lämpöä jokseenkin heti ja pitää varausta lähes yön yli, eikö syö paljon polttopuuta. Kaikenkaikkiaan mahtava peli.

      • pönttöuuni

        Porinmatti on tosiaan puupihi, mutta suuresti epäilen lämmitystehon riittävyyttä 60 m² mökissä. Etenkin pienemmillä malleilla & siinä vaiheessa, kun pitäisi kylmä mökki lämmittää esim. 0 -> 20 °C

        Vanhoissa on umpinaiset luukut, joten tulta ei pääse ihailemaan. Uusissa on lasiluukku ja saisihan sellaisen vanhaankin päivitettyä, mutta tulipesä on todella pieni, joten näyttävyydeltään (jos tulta halutaan ihailla) tämä on samaa tasoa kuin lasiluukulla varustettu kamina tai kiuas. Uusi matti on myös varsin kallis.

        On kyllä ollut tämäkin harkinnassa n. 30 m² mökkiin, jossa nyt kevyttakka. Kevyttakka antaa lämpöä nopeasti, mutta tulen sammuttua lämmönluovutus hiipuu käytännössä nollaan 2 tunnissa. Vaikka on tiilihormi (jonka aina välillä joku väittää auttavan asiassa kovastikin) takan sisäpinnat on verhoiltu tulitiilillä. Että se niistä sankareista, joilla on valurautakamina pari kpl tiiliä pinottuna keittolevylle ja tällä systeemillä muka pärjää yön yli ;-D

        Missään nimessä ei mitään järeää takkaa, esim. vuolukivitakkaa on tutut kehuneet, että perjantai-illan kun lämmittää, niin sunnuntaina, pois lähettäessä, tarkenee hyvin.

        Pönttöuuni voisi olla yksi vaihtoehto? Painaa toki paljon enemmän kuin matti tai kevyttakka = vaatii perustukset, mutta näissä vissiin saa lämpöä suht nopeasti ja varaus riittää yön yli löytyy malleja, joissa suht isot lasiluukut, joten ajaa takankin virkaa.

        Varmin ratkaisu tietty varaava takka/uuni halpa kamina antamaan nopeat alkulöylyt.


    • mökkihullu

      Mökkin pitää muutata kolmen kiven piippu,yksi makuutilaan esim, porinmatti iso.oleskelutilaan jötulin tuli pesä kanavilla muurattu,antaa heti lämpöa ja varaa sen ympärille muuratuun tiilikerrokseen sekä porinmatti hella muurattu tiilestä kierrolla alaosan kautta hormiin nii n on aina mökki laäämmin tunnin lämmityksen jälkeen ja varaa lämmön hormiin ja tiiliin.

    • Kariu

      Mökillä on kiertoilmatakka (ei kamina) ja se puhaltaa nopeasti lämmintä. Pari viikkoa sitten ulkona oli 3 astetta ja tunnin pasta sisällä 18 astetta.
      Takassa on metallipiippu ulos. Lämpö varautuu hirsiseiniin.
      Varaava takka lämmittäisi vasta sunnuntaina ,kun pitäisi lähteä pois.

      • 4+6

        Kariu, minkä merkkinen ja mallinen! Takan hankinta edessä..


      • 19+19

        Viime lauantaina hirsimökissäni oli 5 astetta lämmintä sisällä, kun sinne menimme. Polttelin päivän mittaan kaksi vajaata uunillista varaavassa. Seuraava yö oli hikinen.
        Ilpistä olivat litkut häipyneet, joten pitkästä aikaa piti hoitaa koko lämmitys uunilla. Suoraa sähköä en käyttänyt, periaatesyystä.


      • kariu
        4+6 kirjoitti:

        Kariu, minkä merkkinen ja mallinen! Takan hankinta edessä..

        En muista enää mallia, vaulurauta sydän. Hommattua Helsingin Oulunkylästä, takkaliike.


    • 85neliöö ja saimaa

      Ei kukaan enää rakenna mistään laudasta mökkiä,mistä tulee homepesä parissa kesässä vaan kunnon hirttä sen olla pitää!!Ei tartte leikkiä millään villoilla eikä eristeillä.Järki käteen nyt!Juu,se maksaa enemmän mutta ei se mökki muistuta ulkovessaa niin nopeasti.

    • Takkamestari

      kyllä riittää kevyempikin takka kunhan on varaavaa mallia. Jos on mökkiä eristetty vähänkään nii varmana riittää kesäkäyttöön, eri asia jos alkaa pakkasta olemaan -5 ja enemmän. Ei siellä kesällä kukaan jaksa olla jos on 1500kg takka siinä jota on lämmitetty ensin parituntia ja pellit laitat kiinni nii hiki suattaa tulla kun ulkonakin on jo suhteellisen lämmintä, ja jos tykkkää kesällä tuuletella mökkiä reilummin niin harakoille se liika varaus siitä takasta menee ja puuta menee isompaan aina enemmän.
      Tosin ei kannata ostaa semmostakaan kevyttakkaa joka läpivirtaa suoraan ylhäältä piippuun, se ei varaa p*skan vertaa, näyttää hienolta mutta ei varaa mitään.

    • ighigigigigigi

      Minä laittaisin ison kuoritakan
      Se luovuttaa lämpöä tiistaista monta päivää

    • Loistavapaketti

      REG 700 ja todella tyytyväinen! Helppo huolellisesti kasata ja hyvän näköinen piku mökin lämmittäjä! Sytytyspelti loistava käytössä,jos ei korvausilma tahdo riittää voi huom! tilapäisesti pitää sytytyspeltiä auki että saa kunnon tulet ja sitten pelti kiinni 10min. päästä kun hormi lämmin- hyvin vetää! 10 Linnatulelle!

    • Tiiliuuni

      Miksi ette rakenna tiiliuunia? Antaa lämmön melko nopeasti, koska uunissa ei ole eristävää lisäkerrosta, mutta kuitenkin se varaa hyvin, koska tiilillä on paljon massaa ja savukaasut kierrätetään massan kautta.

      Meillä on samassa hormissa mökillä suuri kamiina ja tiiliuuni, jonka massa lienee noin 2500 kiloa. Ensin kamiinalla alkulämmöt, sen jälkeen uuniin tuli. Muutaman tunnin päästä uuni on jo voimakkaasti lämmin, mutta lämpöä piisaa pitkään, koska koko tiilimassa varautuu savukaasujen kierron ansiosta.

      Miksi ostatte kuoritakkoja, jotka luovuttavat lämmön todella hitaasti, kun voisitte rakentaa varaavan tiiliuunin. Yksi tiiliuunin tyyppi on pönttöuuni, joka luovuttaa lämmön vieläkin nopeammin, koska sen uloin tiilikerros on lappeellaan.

      En vain ymmärrä tätä nykymenoa, kun tuntuu, että ihmiset eivät ota selvää edes perusasioista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3087
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2942
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2135
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1962
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1771
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1522
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1257
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe