Tiekunnan kokous.

Turren yöhiihto

Kuka ja ketkä ovat ne vesipäät,jotka kaivaa aina vaan esille jo moneen kertaan haudatun tienparannusasian?? Kyse on Virttiövaaran ja Nopanenäntiestä,jotka ovat kutakuinkin vielä ihan kohtalaisessa kunnossa. Muistini mukaan tätä asiaa on käsitelty useammankin kerran,on ollut kokouksia ja äänestyksiä. Aina suurin osa metsän ja kiinteistönomistajista on ollut tätä huippukallista tienparannushanketta vastaan: (kustannusarvio hirveä euromäärä) Joten tämä hölömöläisten tienparannushanke on kaatunut ja hyvä niin. Me emme tarvitse parannettua tietä,metsät on hakattu ja olemme ikäloppuja ukkoi ja akkoi. Niin ja tämä samainen tiehän on ollut jo ainakin 30 vuotta tässä samanlaisessa kunnossa ja hyvin on ittekukin siitä päässeet kulkemaan ja varmaan pääseemme loppuelämmämmekin. Siis olen sitämieltä edelleenkin,että kaatakaamme enemmistö jälleen tuo vesipäiden suunnittelema.

409

4829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aslakki9

      No tulihan mielipiteesi selvästi sanotuksi.

      Nämä tiestön parantamishankkeet Lapin läänissä perustuu kokonaan
      yhden tieinsinöörin näkemyksiin ja valintoihin. Tällä on ollut tapana pihistää tiehankkeen täytäntöönpanijana kaikki alennukset ja huojennukset, jotka hankkeeseen käytetyille materiaalille toimittaja antaa. Eli kustannusarviossa
      oleva bruttosumma on laskutettu tieosakkailta, sekä bruttosumman ja todellisuudessa maksetun määrän erotus on mennyt sitten tieinssin
      yritysten plakkariin, eikä todellista lopputilitystä ole vaiskaan ilmaantunut.

      Niin sitä tyhymää kusetetaan!!!!

      • Asukas 21

        Jaa niinpä tietenkin rosvouksestahan on kin jälleen kysymys,mutta tuskinpa pystyvät pakottamaan maksamaan ,vaan onhan niillä keinot siihenkin.


    • Kylän asukas

      Herääkin kysymys kenelle sitä sitten parannettaiskaan,kun metsät on sileänä ja maanomistajat j asukkaat todellakin vanhoja kaikki. Ja mistä rahat ?? me eletään köyhyysrajan alapuolella.

    • Lukenut kustannusarv

      Niin kallista tietä siitä tulee,kuulemma noin 20,000 euroa kilometri. Kyllä häätyy ihmetellä tuollaista hintaa. Sehän tekee noin 30 km x20.000= 600.000 euroa HUH!! HUH!! Valmis hyvä tie kunhan esim talkoilla korjaisimme muutampia pahempia paikkoja,niin ei menisi kauaa ja hyvä tulisi.

      • Ågerman kuski sodkyl

        Tien teko kahdella ojalla 11€ metriltä
        Tien teko yhdellä ojalla 8€ metriltä
        Tien kunnostus 3.0€ metriltä
        Metsämaan muokkaus 199€ hehtaarille
        Ojitus 0,30€ metrille
        Koneen tuntihinta 35€ tunti
        Alvit päälle!!
        Että tämmöset hinnat... Taksakirjasta koottua tietoa.


      • Aslakki9
        Ågerman kuski sodkyl kirjoitti:

        Tien teko kahdella ojalla 11€ metriltä
        Tien teko yhdellä ojalla 8€ metriltä
        Tien kunnostus 3.0€ metriltä
        Metsämaan muokkaus 199€ hehtaarille
        Ojitus 0,30€ metrille
        Koneen tuntihinta 35€ tunti
        Alvit päälle!!
        Että tämmöset hinnat... Taksakirjasta koottua tietoa.

        Hahahaa, siinä sun taksakirjassa on joku järjettömyys....

        Jos kerran ojankaivuutyöllä on kirjassa 0,30 €/metri, niin hinta
        on hinnoittelukaudelta 1997-2001. Toinen järjettömyys on siinä,
        että tien peruskorjausta tehdessä valmiiksi kaivetun tieojan
        perkkaus on kevyempää työtä Åkermarjalla kuin ojankaivuu
        savimailla, mutta hintaa perkuutyöllä kuitenkin kymmenkertaisesti
        verrattuna ojankaivuuseen.

        Ja kolmas, Åkermarja-kuskin tulee tehdä peruskorjaamisesta
        sopimus tiekunnan kanssa etukäteen, eikä taksa-kirjailijan kanssa.


      • Apu ogerman
        Aslakki9 kirjoitti:

        Hahahaa, siinä sun taksakirjassa on joku järjettömyys....

        Jos kerran ojankaivuutyöllä on kirjassa 0,30 €/metri, niin hinta
        on hinnoittelukaudelta 1997-2001. Toinen järjettömyys on siinä,
        että tien peruskorjausta tehdessä valmiiksi kaivetun tieojan
        perkkaus on kevyempää työtä Åkermarjalla kuin ojankaivuu
        savimailla, mutta hintaa perkuutyöllä kuitenkin kymmenkertaisesti
        verrattuna ojankaivuuseen.

        Ja kolmas, Åkermarja-kuskin tulee tehdä peruskorjaamisesta
        sopimus tiekunnan kanssa etukäteen, eikä taksa-kirjailijan kanssa.

        Joo saattaahan ne olla vanhentuneita taxoja,mutta kuitenkin ne antaa sen pohjan,haarukan ja suunnan mitä tienteko maksaan tänäpäivänä. Ei ne niin hirveästi oo kuitenkaan kohonneet,joskin ovat kuitenkin kohonneetjonkinverran.


      • hahhhhaahhhhh
        Ågerman kuski sodkyl kirjoitti:

        Tien teko kahdella ojalla 11€ metriltä
        Tien teko yhdellä ojalla 8€ metriltä
        Tien kunnostus 3.0€ metriltä
        Metsämaan muokkaus 199€ hehtaarille
        Ojitus 0,30€ metrille
        Koneen tuntihinta 35€ tunti
        Alvit päälle!!
        Että tämmöset hinnat... Taksakirjasta koottua tietoa.

        Koneen tuntihinta 35 euroa tunti??? Ei siitä jää mitään jos kuskille (tai itselle) palkkaa maksaa ja ostaa koneeseen löpöt. Paitsi jos kone seisoo vilkkupäällä puolet päivästä sammutettuna.


    • Ollutta ja mennyttä

      Se joutaisi kyntää ja istuttaa taimia niinkuin ruotsissa tehdään joutavanpäiväisille mettäteille. Kävelkööt esim hirvienlahtaajat .

    • Hyvä siitä tulloopi

      No kyllä täytyy kysyä ja ihmetellä,no mitä vi*un suunnittelua siinä kuiten on,jos valmista tietä kunnostetaan? Suunnitteluun saa sitten valtion avustusta,itte tienkunnostukseen ei.

      • Virttiö

        Myy metsäpalsta pois niin ei tule tiemaksuja. Valtio teki aikoinaan sen asutustilojen metsäpalstoille.


      • Artturi Lauttri
        Virttiö kirjoitti:

        Myy metsäpalsta pois niin ei tule tiemaksuja. Valtio teki aikoinaan sen asutustilojen metsäpalstoille.

        Ei niitä aukioita,kynnösalueita,raiskioita veikkonen osta kukaan.Ja jos ostaisikin,niin ei ne uudetkaan omistajat sinne alkaisi mitään tietä maksamaan,koska entinen on kelpo tie vielä.


    • Vikke x

      Sen kustannusarvion mukaan,jonka näille kyseisille teille on jokin vesipää laatinut on aivan järjetön summa,samalla rahalla tekee moottoritieäkin enmmän. Elikkä ei ole mistään pikkusummista osakasta kohti kysymys on tuhansista euroista.

      • naapuri

        Niin niin ei ole pikkusummista kyse ja kun sitä tietä niin vähä tarvitaan.


      • Mie olen myynyt jo
        naapuri kirjoitti:

        Niin niin ei ole pikkusummista kyse ja kun sitä tietä niin vähä tarvitaan.

        Niin ja jos sielä jollain on vielä mettärippeitä,kyllä puutavarayhtiöt puunsa saavat sieltä nykyistä tietäkin pitkin.


      • Virkamieskunta
        Mie olen myynyt jo kirjoitti:

        Niin ja jos sielä jollain on vielä mettärippeitä,kyllä puutavarayhtiöt puunsa saavat sieltä nykyistä tietäkin pitkin.

        Maksut määräytyvät jyvityksen mukaan. Esim. jos on mökki ja metsämaata paljon se maksaa enemmän kuin pelkän pienenmetsäpalstan omistaja.


      • kokkikolme
        Virkamieskunta kirjoitti:

        Maksut määräytyvät jyvityksen mukaan. Esim. jos on mökki ja metsämaata paljon se maksaa enemmän kuin pelkän pienenmetsäpalstan omistaja.

        Muilta käyttäjiltä pitää periä maksua. Jos puufirma hakee puita niin maksu tien käytöstä!


      • Virkamieskunta
        kokkikolme kirjoitti:

        Muilta käyttäjiltä pitää periä maksua. Jos puufirma hakee puita niin maksu tien käytöstä!

        Ei voi periä,jos valtio rahottaa suunnittelua ,eikä myöskään puomittaa. Vanehenemisaika oli kait 10 vuotta senjälkeen voi kieltää tienkäytön ei osakkailta.


      • Anonyymi
        Virkamieskunta kirjoitti:

        Maksut määräytyvät jyvityksen mukaan. Esim. jos on mökki ja metsämaata paljon se maksaa enemmän kuin pelkän pienenmetsäpalstan omistaja.

        Jyvitys muuttuu taas ensi vuoden alussa.


    • ftyhuijio

      Piereskelläänkö tiekunnan kokouksissa?

      • Puheenjohtaja.

        Kyllä varmaan piereskellään tai lasketaan tuhunua paremminkin. Se on kaiketi lyhyt kokous,jos sinne sattuu tulemaan pari poromiestäkin.


    • Optimisti 22

      No eihän sinne tarvihe edes niien poromiestenkään välttämättä tulla ,sillä sielähän lemuaa jo muutenkin se poromiesten pierunhaju. Ovenreijjästä pääsee sitä lemua,kun sinne lappaa hirveesti hankkeen kaatajia.

    • Virkamieskunta

      Tieoikeudesta ja samalla tienpitovelvollisuudesta sekä siihen liittyvistä maksuista tieosakas voi vaatia vapautusta vain, jos kiinteistölle on saatu muu kulkuyhteys, tai omistaja ei muusta olennaisesta syystä tietä enää tarvitse.

      • en maksa

        Niin, muusta olennaisesta syystä!


    • Mökki-tontti

      Ja se olennainen syyhän onkin ,että mie en maksa mitään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Tunkientekotie

      Vilijelystie??? Läskitie ?? Raatteentie. Mierontie, Virttiövaaran mettätie. poromiesten pierutiekokkous..

    • Zulu Pulu

      Virttiövaaran laeltahan näkee koko laajan lapinmaan.Kyllä sinne asflttitie ja grillikioski pitäis kaiken järjen mukaan pitäs rakentaa.Vai mitä mieltä veljet rakkaat

    • syynnittelijä

      Ei Virttiövaaraan kannate,mutta varipäänlakeen sieltä näkeekin jo jotain. Ja sinne sitten sellainen poromiesten pierubaari,olisi tuulella sitten valmis tuuletuskin.

    • Togtor Hartzinovits

      Poronliha uhka terveydelle
      Lihankulutukselle halutaan uusissa ohjeissa asettaa suositusyläraja, koska liiallinen lihansyönti uhkaa jo saamelaisten ja suomalaisten terveyttä.
      Aikaisemmissa ohjeissa, punaiselle lihalle ei ollut erikseen grammamääräistä ylärajaa. Proteiinin kokonaissaantisuositus ei ole muuttunut, mutta nyt halutaan kiinnittää huomiota lihan laatuun ja suositellaan korvaamaan suuren osan punaisesta lihasta terveellisemmällä siipikarjalla .
      Suositus tehtiin sillä perusteella, että lihan ja lihajalosteiden suuri kulutus näyttäisi olevan yhteydessä sydäntauteihin ja suolistosyöpiin.
      Punaisen poron lihan syönnillä on todettu yhteys erityisesti paksusuolensyöpään. Myös varoitetaan haitallisesta kolesterolista, jonka tasot ovat viime vuosina kääntyneet kasvuun saamelaisten ja suomalaisten suonissa.
      Riippuen lihasta ja siitä, kuinka paljon eläinrasvaa syö lihan mukana, lihansyönti nostaa veren kolesterolitasoja ja aiheuttaa sydäntauteja ja diabetesta.

    • Parisen tuhatta maks

      Uusi kustannusarvio tienparannus Virttiövaara- Nopanenä tieosuuksita tehty. Jyvitetyt maksut ja valtion avustukset euroina laskettu. Mielestäni ihan kohtuullinen
      kustannusarvio siihen oli saatu laskettua. Nyt tai ei koskaan se kannattaa korjata ja perusteellisesti.

      • 0 euroa maks

        Minä en maksa mitään. Maksakoon ne jotka tarvitsee parempaa tietä.


      • Nyörit vaan auki
        0 euroa maks kirjoitti:

        Minä en maksa mitään. Maksakoon ne jotka tarvitsee parempaa tietä.

        Kukapa se olisi halukas maksamaankaan,mutta kaikki maksut kun eivät ole itsemme päätettävissämme,onhan se jo nähty usseita kertoja.


      • Avataan avataan!!!
        Nyörit vaan auki kirjoitti:

        Kukapa se olisi halukas maksamaankaan,mutta kaikki maksut kun eivät ole itsemme päätettävissämme,onhan se jo nähty usseita kertoja.

        Siis varmaankin tarkotat kukkaron,lompakon nyörrrreitäää.


    • Tarkka

      No eikö paliskunnan tarvitse osallistua maksuihin ollenkaan? Syväjärven paliskunnallahan on virttiovaaran poroaijalla kämppä omalla tontilla. Sielä se on hyvässä käytössä,asustelevatkin,saunaa lämmittävät ym aina ajoittain sielä. En nähnyt noissa listoissa palakisen nimeä,laittakaahan vaan sekin sinne maksamaan vaan."lepää non murusetkin"

    • Tanopää

      Paliskunnan on oltava yksityistien osakas erotusaidan ja kämpän osalta samoin kun muutkin maata tien varrella omistavat. Tai paliskunta maksaa erikseen tienkäytöstä. Jos näin ei ole yksikkölaskelman tehnyt on menetellyt väärin.

      • 4+10=14

        Sole niin nuukaa


    • polkujentallaaja

      Na killa,ei sole poika niinnuukaa

      • ei tipu rahaa

        En maksa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


      • Aslakki9

        mieku niin korraan näitä väylänvarttisia, ko alakovatten tunkemaan
        meijän sompion kiekerön tiasjoihin mukkaan, jos siellä joku kaarre onkin
        kämppineen niin kyllä tiekunta ottoaa sen huomijoon.

        Mitä se väylänvarttisille kuulhuu, ketä met moitimma, väylänvarttisille,
        joilla kurmukki on menne ihan sekaste, hyökään ku ei tiijä onko se
        kurmu vai saivare.


    • Vanhaan tyytyminen

      On senverran suuria summia siinä kustannusarviossa meille eräille osakkaille ja metsähallitukselle,että siihen se tienkorjaus kyllä tyssääkin. Elikkä ketjun aloittaja on oikeassa ja samaa mieltä olen miekin.

      • Kuopat pois

        No ne on kuitenkin sittekin kohtuusummia,jos ajatellaan rahanarvoa tänäpäivänä.


    • parannuksia

      Se olis vain pitäny kaikkien tulla sinne kokoukseen sanomaan mielipiteensä, niin enemmistön kanta olisi tullut selväksi. Tätä suomi24 palstaa ei saa enää jälkikäteeen liitettyä kokouspöytäkirjan jatkoksi.
      lakia:
      pykälä 7 Jos tieosakas vaatii tienpitoa kokonaan tai tietyiltä osin suoritettavaksi ilmeisesti korkeampaa tasoa vastaavana kuin edellä tässä pykälässä on sanottu, on osakkaan, tarvittaessa ennakolta, suoritettava siitä aiheutuvat lisäkustannukset. Tie on pidettävä sellaisessa kunnossa kuin sen tarkoitus ja siitä tuleva hyöty edellyttävät ottamalla kuitenkin huomioon, ettei kunnossapidosta aiheudu tieosakkaalle kohtuuttomia kustannuksia.

      pykälä 22 §
      Milloin huomattava osa niistä, jotka olisivat velvolliset osallistumaan tienpitoon, vastustaa uuden tien rakentamista, ja rakennettavaa tietä ilmeisesti tultaisiin useita kiinteistöjä varten toistaiseksi tarvitsemaan vain vähäisessä määrin, voidaan tie päättää rakennettavaksi vain sitä haluavien toimesta velvoittamatta muita siihen osallistumaan.

      • Osakas no:0

        No ota tuostakin sekamelskasta sitten selvää . Miksi vit-u sitä ei voi suoraan ja selvemmin kirjoittaa? Lukekaa ketjun aloittajan kirjoitus,siinä tulee kaikki selväksi piste.


      • Kunnostetaan se tie
        Osakas no:0 kirjoitti:

        No ota tuostakin sekamelskasta sitten selvää . Miksi vit-u sitä ei voi suoraan ja selvemmin kirjoittaa? Lukekaa ketjun aloittajan kirjoitus,siinä tulee kaikki selväksi piste.

        Enemmistö on ollut tien korjauksen puolesta,koska kerran kokouskin pidettiin.


    • Varma tieto

      Varma tieto8.6.2014
      Olkaa hyvät tienkorjausen vastustajat rauhallisin mielin,suunnitteilla oleva huippukallis tiehanke kaatuu.

      • ei köyhä

        Miksi kaatuisi se on köyhien höpinää vain.
        Ei muuta kuin tehdään tie maksoi mitä tahansa n,m ei köyhä.


      • Järkeä tie ei tärkeä
        ei köyhä kirjoitti:

        Miksi kaatuisi se on köyhien höpinää vain.
        Ei muuta kuin tehdään tie maksoi mitä tahansa n,m ei köyhä.

        Se on jo oikeastaan kaatunut ja hyvä niin, ja tuskin sinäkään mikään rikas olet. Kyllä meillä tuonvertaset rahat on jokaisella takataskussa,vaan periaatteestahan tässä onkin kyse.


    • Rahamies palsta

      Uuutta tietoa jälleen näiden teiden kustannuarvioista 285000 euroa alv suunnittelu ym kulut 100.000 euroa,elikkä liki puolimiljoonaa euroa. Se on markoissa liki 30 miljoonaa mk. = 1km maksaa mijoona markkaa,onko se halpaa????

    • Puolesta

      No se on kyllä nyt väärää tietoa!! Ei siihen mitään 100.000 kyllä tule,vain 20.000 euroa suunnitteluun. Elikkä aika tarkalleen 300.000 euroa alv koko tiehanke kaikenkaikkiaan.

      • Ѿ Ѿ Ѿ

        Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ


    • Lapiot olalle vie!!!

      Tietyömihet odottelevat jo valmiina tietyömaan avaamista.. Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ Ѿ

      • Joskus 8 euron orja.

        Onkohan nämä työmiehet suomen, hyvinvointivaltion 8 euron orjatyövoimaa. No kyllä sitten tulee halvaksi tienteko.


    • Tienparannusyli-inis

      Mesähallitus = neutraali tämän tienparannusasian suhteen. Syykin on selvä se omistaa valtosan hehtaareista ja näinollen sen äänet ratkaisisivat hankkeen suuntaan tai toiseen jättäen muiden osakkaiden mielipiteen paskaksi.

      • Alex Bub

        Tämän käytännön nimi on demokratia.


    • (̾●̮̮̃ ̾•̃̾)۶

      Tienparannus on ollut käytännössä nurin jo heti alunalkaen. Se on selvä asia.

      • 300.000 euroa huh!!

        No ei se aivan selvä asia kyllä ole ollut alusta asti. Jos kokouksessa olisi ollut silloin 20/5 esim. kaksikaan vastustavaa osakasta enempi ja heidän omistamansa hehtaariluku olisi ollut yhteensä vain 34 ha hanke olisi silloin jo kaatunut enemmistön äänin. Mutta kaatuu nyt ensikokouksessa siitä huolimatta enmmistön äänin.


    • Nurin on !!!!

      Tämänhetkisten tietojen valossa,uuteen tiekokoukseen uusin hankkeenkaatovoimin, yli 50% osakkaista vastustaa hölömöläisten tienparannushanketta.

      • Alppu Posonen

        Se ei riitä,jos ei hehtaarit riitä.


      • Mettähallitus ANTO v.

        altakirjan mulle ja ajattelin rakentaa sen tien. Tarvi vat kunnontien.Tien varsiin tulee laittaa valkosia kiviä koristeeksi, vastustajien palstojen tienvarret koristetaan nelikulmaisilla harmailla kivillä.niin käski lehtimettänhoitaja Saarnio


    • (̾●̮̮̃ ̾•̃̾)۶

      Vittuako siinä enää persekokouksilla homostelemaan. Se on nurin jo.

    • R. Murske

      Hip, hei! sain maa-ainessopimuksen ostopalveluilta. Ostavat koko potin minulta 0,499€/kuutio ainaskin 14000 kuutiota. Toivottavasti tiestä tulee pitkä ja kivinen.Multa ei louhikot lopu, omistan koko Virttiövaaran.

      • Tiemesteri

        Ja paskan marjat sinä sait!! Tietä ei tulla kunnostamaan ja jos kunnottettaskin sora otetaan lähimmykseltä sorapaikalta aina tien edetessä.


      • Vesa Taimikko

        Olis mullaki louhikkoa myynnissä tuolla hintaa vaikka en kokonaista vaaraa omistakkaan. Otso lupas ostaa jos olen hankkeen puolella, nyt vaihdan puolta. Menen kokoukseen ja äänestän vastaan! Jääkööt mettä harvomatta ja taimikko hoitamatta. Jos yheltä ostetaan kokopotti se on epistä.


    • Metsänomistaja rv

      Otsosta soitehin mullekki ja lupasin ilmaseksi suuren soraharjun,josta piisaa reippaasti koko tienkorjauseen ja jääpiki vielä. Ja samalla vaihan puolta tienkorjauksen kannattajaksi.

      • Hyvää kesää

        Me otsosta kiitämme tätä reilua metsänomistjaa.


      • Metsänomistaja rv
        Hyvää kesää kirjoitti:

        Me otsosta kiitämme tätä reilua metsänomistjaa.

        No eipä kestä ja hyvää kesää sinne otsoväellekin.


      • Al Capone
        Hyvää kesää kirjoitti:

        Me otsosta kiitämme tätä reilua metsänomistjaa.

        Kalaonnea Otsolle!


      • Hyvää yötä Otso!
        Hyvää kesää kirjoitti:

        Me otsosta kiitämme tätä reilua metsänomistjaa.

        Nuku hyvin, sammuta valot...


    • Lynx Lynx

      Na minusta se nyt sama, tehänkö se tie vai ei. Kohta sielä on se tuulivoimala ja sen takia sinne tullee pikitie. Joukhaisselkä, Varespää, Virttiövaara ja keulakkopää ovat samassalinjassa ja suunnitelman olen itte nähny. Rakenna jos haluat, mutta turha se tie on.

    • l o l

      Parempi, että jatkossa pian kävelette, juntit!

      Arvatkaapa mitä kehä 3 tien parannusmaksaa?

      • Hirvimies

        No mitä sekoilua se sie oikke kirjotat?


      • Lynx Lynx

        Na sillekki on melekein sama.. jos sen jokusärkeny on niin tietää varmaan paljonko korjaaminen maksaa...Na meillä ei kokemusta niin ison keinon korjaamisesta. Jos siihen joku numero saaha pittää niin alppu sen parhaten tietää kö sillä verrempi pailakka ja aina tankki täynä tiisseliä


      • Niinkö?
        Lynx Lynx kirjoitti:

        Na sillekki on melekein sama.. jos sen jokusärkeny on niin tietää varmaan paljonko korjaaminen maksaa...Na meillä ei kokemusta niin ison keinon korjaamisesta. Jos siihen joku numero saaha pittää niin alppu sen parhaten tietää kö sillä verrempi pailakka ja aina tankki täynä tiisseliä

        No mutta mitähän se sie oikein nyt yrität selvittää?? Tienkö se alppu on särkenyt huonolla ajotaidolla,isolla eu-tuki diselilillä vai??


    • Sihteeri. Otso oyj

      Uutta tietoa Virttiövaaran ja Nopanenän tienparannusasiassa. Maa-anekset,sora,kiviaines lahjoittaa kyseisiin kohteisiin Metsähallitus omistamiltaan mailtaan. Tietenkin vain siinä tapausessa,jos hanke aloitetaan.

    • Metsäh;J.Kumpula tj

      Tervehdys!

      Metsähallitus käyttää ensisijaisesti jo olemassa olevaa omistamaansa tieverkostoa ja käyttää metsätaloudesta saamansa liikevoitot ensisijaisesti oman tieverkostonsa kehittämiseen ja ylläpitoon.

      Maa-ainesten myynti on yksi Metsähallituksen kannattavimmista liiketoimintamuodoista. Metsähallitus katsoo, että sen ei ole tarkoituksenmukaista antaa muutamaa kuutiometriä suurempia vastikkeettomia lahjoituksia markkinoilla, joilla sillä on markinajohtajan vahva asema. Pienet lahjoitukset ratkaistaan tapaus kohtaisesti aluetasolla. Metsähallitus myy maa-aineksia Morenia Oy:n kautta 029 568 2100 (H.Saxlund).

      Metsähallitus rakentaa ja kunnostaa Lapin alueella metsäteitä enemmän kuin yksikään muu toimija, joten Metsähallituksen asiantuntemus tienrakentajana lienee Lappilaisille itsestään selvyys.

      Metsähallitus kehittää toimintojaan ja kehittyy markkinoiden vaatimalla tavalla. Metsähallitus harkitsee mahdollisuuttaa tulla tienrakennus hankkeisiin toimijan ominaisuudessa mukaan niissäkin hankkeissa, joissa Metsähallitus on pienellä osuudella mukana. Tämä koskee myös kyseistä Sodankylän Vareskairassa olevaa tiehanketta. Tämän mahdollistaa uusi Metsähallituslaki ja se sopii hyvin metsähallituksen uuteen strategiaan. Hankkeissa, joissa Metsähallituksella on yli 50% hankkeen koordinointi hoituu kokemuksieni mukaan ongelmitta.

      Metsähallituksen osuus Vareskairan tiehankkeessa on edelleen ratkaisematta. Metsähallitus pitää edelleen vahvana sitä vaihtoehtoa, että Metsähallinnon tieyhteys Virttiövaaran tiehen katkaistaisiin ja yhteys käännettäisiin kokonaan uuden rakennettavan tieyhteyden (n 600 m) kautta Metsähallituksen omalle Vareskairan tielle.

      Best regards

      Metsähallitus,
      Jussi Kumpula
      Managing director
      Vernissakatu 4
      01301 Vantaa
      029 548 0131
      [email protected]

      • manakeritirehtööri

        Jussin pitäisi opetella oikeinkirjoitusta.


    • Valtion virkanainen

      Kyllä metsähallitukselle tuleekin halvemmaksi tehä se yhdistävä tienpätkä, kuin alkaa maksamaan huippukallista tienparannusta. Ja metsähallitushan on siitä huolimatta oikeutettu käyttämään virttiövaaran tietä korjattiin sitä tai ei.

    • Rutiköyhä osakas

      Ensikuussa on vissiinkin sitten taas se tiekunnan päätöskokous.

    • Sihteeri. Otso Oyj

      Metsähallituksen vetäydyttyä sivummalle tiehankkeesta, menee yksiköinti uusiksi. Lähetän uuden yksiköinnin ennen seuraavaa kokousta, samalla yksikköhinnatkin saavat tarkistukset.

    • OtsoOyn:apulais-siht

      Ps. tämä tietänee yksikköhintoihin korotuksia jonkinverran tietenkin.

    • sijoitus tulevaan

      metsäautotiet kannattaa aina kunnostaa, oli käyttötarvetta aivan lähitulevaisuudessa tai ei. se kannattaisi jokaisen muistaa vaikka pahalta tuntuukin.

      • Aslakki9

        Ja niin sanoi rekkakuski, joka ei talvitietä aja!

        Tieyksiköt on osakkaan liikennemäärä "tonnikilometriä vuodessa"
        miten joku ulkopuolinen voisi edes määritellä todellisen tienkäytön
        mukaisen tonnikilometrimäärän kun hakkuista ym. töistä päättää
        niiden toimeksiantaja eli pääsääntöisesti Virttiövaaran kiinteistön
        omistaja.

        Kunhan vain keuhkoatte ja provootta, menkääs työttömät oikeisiin töihin!!!!


    • kulkuri7

      Mutta on se tie todella huonossa kunnossa oikeasti,korjata pitäisi,näin on.

      • Totuus tiestä

        Tie on kohtalaisessa kunnossa, muutamia korjattavia kohteita on .esim joku kuorma soraa ja sillä se hoituu. Sitten tienlaitojen raivausta jonkinverran pari miestä hoitaa sen homman kolmessa päivässä.


    • Mersukkaalla

      Minunkin mielestä tie pitäisi kunnostaa. On nääs matalapohjaisella mersulla hankalaa ajaa hillaan, joutuu jurraamaan pienellä vaihteella.

      • Maastyrimies

        Mersuhan onkin mitätön kaara,jolla hädintuskin pääsee valtatietä.


    • Kävelevä juntti

      Ostan säästyneillä hankerahoilla uudenkarhean marsun ja kävelen hillaan. (tänä vuonna ostan hillatkin)

      • Kestävä metsätalous

        Mitähän seki tarkottaa? en ole ennen kuullu......... ainakaan nähny.


    • Porschemies

      Toivottavasti tiekunnan kokous päättää hyväksyä peruskorjaushankkeen, niin urheiluautoillakin päästäisiin hillaan ja metsälle.

    • Heikki Hetitulloo

      Mitäpä tuonne tietä.Raiskatut mettät jotka eivät tuota mitään 50-vuoteen.Ja mettärahat on juoto tai pantu mann3mersuun,jokalahoaa vuokrakämpän parkissa

    • Mersu =halpa kaara

      No helv ei kait sinne tietä tarvihe tehä ku sielähän on jo ihan käyttökelponen tiä.e

      • uus tie

        voishan sitä teherä uuven tien siihen vanahan tien viereen :)


      • Liikemies
        uus tie kirjoitti:

        voishan sitä teherä uuven tien siihen vanahan tien viereen :)

        Katoppas sitä hintaa ja suunnitelmaaa muutenki, kokonhan uuvesta tiestä tässä on kyse. Vanhasta otetaan vain sijainti.


    • Valitus 221

      Tietä ei korjata,hanke kaatuu!!!!!!

      • pumpasesta

        korjatkaa ihmeessä tie jo pelkästään imagon vuoksi. raha ei aina ratkaise kaikkea.


    • virttiö

      Ajoin eilen tien. Ei ollu kehuttavassa kunnossa.

      • Halppaaaa on!!!

        Ei kait se olekkaan mikään briimatie,mutta ei kovin huonossakaan kunnossa. Muutama talkoopäivä parin koneen sekä miehen kanssa ja se riittää.


    • Kustannuskehitys

      Minun mielestä tie kannattaisi peruskorjata nyt kun tierakentaminen/-kunnostus on vielä halpaa. Kustannukset tulee melko varmasti nousemaan pilviin lähitulevaisuudessa, ja sitten se harmittaa kun ei oltu hereillä...

      • Totuutta tosiaankin.

        No,mutta keille se pitäisi korjata? Eikö kaikki käy selväksi jo aloittajan viestistä??


      • Lahtaaja ääliö
        Totuutta tosiaankin. kirjoitti:

        No,mutta keille se pitäisi korjata? Eikö kaikki käy selväksi jo aloittajan viestistä??

        No meille hirvien lahtaajille tietenkin.


      • marjanpoimija
        Lahtaaja ääliö kirjoitti:

        No meille hirvien lahtaajille tietenkin.

        tarvii marjanpoimijakin tietä. ja tietysti linnustajat ja karhunpyytäjät.
        eli käyttäjiä löytyy kyllä...


      • 125ha omistan
        marjanpoimija kirjoitti:

        tarvii marjanpoimijakin tietä. ja tietysti linnustajat ja karhunpyytäjät.
        eli käyttäjiä löytyy kyllä...

        No eikö se mene kaaliin saa*ana,että sehän on ihan kulkukelponen tie.


      • Maaton 125
        125ha omistan kirjoitti:

        No eikö se mene kaaliin saa*ana,että sehän on ihan kulkukelponen tie.

        Myymällä pois hehtaarit, pääsisi samalla eroon koko tiehankkeesta ikuisiksi ajoiksi.


      • 86ha omistaja
        Maaton 125 kirjoitti:

        Myymällä pois hehtaarit, pääsisi samalla eroon koko tiehankkeesta ikuisiksi ajoiksi.

        Ei tarvitse myydä,sillä hanke ei todeudu missään vaiheessa.


    • tietyömestari

      Sodankylän kansanedustajat heponaama stubikksen rahakirstuille.Vanha tierumpu-politiikka takaisin

    • Konemies+metsuri

      Kaksi talkoopäivää jo tehtynä nopanenänperällä tienparantamiseksi, hyvä tulee eikä maksa paljoa.

    • Marjastaja

      Joo hyvä siitä näköjään tulee.

    • metsämies

      joko tie on kunnostettu ja valmis ?

      • Tapahtuu

        Hissukseen se siitä ja ensikesänä jatketaan.


    • Sorsastaja

      Tienlaitojen raivaus etenee pikkuhiljaa ja näyttääki siistiltä.

      • Kalamies isoper*e

        No saikko maasorsia.?


    • Puskutrktorimies

      Tienkorjuu edistyy ihan kivasti.

    • Valitukset tehos

      Nopanenän ja virttiövaaran tiehanke on lopullisesti nyt haudattu. Enemmistö osakkaista oli vastaan tiehanketta ja näinollen se haudattiin lopullisesti.

    • Hävesimmä

      Pirun köyhät ku esti sen tienkorjausen!

      • Miten pitkällä?

        se Tunkakämpän polun peruskorjaus mahtanee olla? pitääkö lähteä kaulaamaan mäntyjä, ei taida enää olla kaulattavaa, sati muutakaan, muutama karhu, karjala tölkki siellä täällä merkkinä metsien miehistä. Kulkeneeko siellä enää salapyytäjätkään, vai joko ovat kaikki itsensä tappaneet? Hyvähän se tie olisi olemassa ja nuolukivet sen varrella, että saisi helpolla lihaa ja paljon.


    • Nimimaisteri

      No mutta on kerrankin erittäin osuva ja hyvä nimi tuo Tunkakämppä. Varmaankin sen alkuperän on keksinyt hyvin älykäs mies. Voihan sille kämpälle ehdotellä lisänimiäkin ja tässä muutampia esim: Kaulatunpuiden,salakaato,kossunläträys,honkainpolttopiisi,kelluntalattia(keväällä), hirmuisosavupiippukämppä jne.....

      • Hanhijoki

        mistä mahtanee saanut moisen nimen? onkohan jollakulla tippunut hanhi jokeen? ehdotan uudeksi nimeksi Tunkaojaa.


      • Nimimaisteri
        Hanhijoki kirjoitti:

        mistä mahtanee saanut moisen nimen? onkohan jollakulla tippunut hanhi jokeen? ehdotan uudeksi nimeksi Tunkaojaa.

        Niin pannaan kaikki uusisiksi,elikkä vareskaira= Tunkakaira,tunkanenä,tunka-aapa,tunkavirttiö ,tunkakoski, tunkaviinaa,tunkabordelli,jne...............................


      • Anonyymi

        Huumori on korkeimmillaan heh-


    • Hirviporukka

      Hyvähän sitä on ajella vielä sitä virttiön ja nopanenän tietä,ei tarvi kyllä tehdä sille yhtään mitään.

      • Myös hirvipyytäjät

        Joo kyllä ovat ihan kulkukelpoisia teitä.


      • Hirvmiehet
        Myös hirvipyytäjät kirjoitti:

        Joo kyllä ovat ihan kulkukelpoisia teitä.

        Nämä tiet ovat kohtalaisessa kunnossa vielä,eikä vaadita suuria korjausinvestointeja.


    • Mestari-Varsitie

      Tiet ovat kulkukelpoisia.

      • Hirvimies

        No niin ovatkin, hyvä niitä on körötellä silavapyllyssä.


    • Säästin tuhansia eur

      Olipas se hyvä ku voitimma sen tiehöpötyksen.

      • Säästöä tuli

        Kyllä kyllä hyvä asia.


    • Oletteko huomanneet

      Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

    • tyytyvåinen

      Kyllä on hyvä körräillä,kun säästyi rahat.

    • Hah! Hah! Haaa!!!!!

      Kiva on körötellä ja rahat säästy.

    • PRum Pruurr truut.

      No jo vain on hyvä körryytellä koskemattomiin hirvimetsiin vanhaa hyvvöö tietä myöten.

      • Virttiön tiestö

        ehdottomasti korjattava, vesakot raivattava ja kuntta käänettävä, metsänhoidollisista syistä. Missä viipyy päätehakkuut vaaralla? Kansantalous ei kestä puun pystyyn hapattamista, eikä porotalous petosiittoloiden perustamista.


      • Kass, kyllä, kyllä
        Virttiön tiestö kirjoitti:

        ehdottomasti korjattava, vesakot raivattava ja kuntta käänettävä, metsänhoidollisista syistä. Missä viipyy päätehakkuut vaaralla? Kansantalous ei kestä puun pystyyn hapattamista, eikä porotalous petosiittoloiden perustamista.

        Kyllähän tie tarvitaan ja pitää olla priima kunnossa, vielä ehtisi tänä syksynä tietyöhön.


      • 60 ha omistan metsöö
        Kass, kyllä, kyllä kirjoitti:

        Kyllähän tie tarvitaan ja pitää olla priima kunnossa, vielä ehtisi tänä syksynä tietyöhön.

        Tietä ei korjata ja sillä sipuli.


    • Kas kylli kylli

      tehkää mitä haluatte syöttilähät pe'kelevie....

      • Onhan ollut

        tulojakin niistä metsistä, joten kyllä asiallista on, että maanomistajat pitävät tiet kunnossa marjastajille ja muille, jotka siellä liikkuvat, poromiehet, metsästäjät, virkavalta, ynnä muut kulkijat. Jos muutaman kymppitonnin laittaa tiehen, nin onhan sitten nätti kaikkien kulkea kauniissa luonnossa.


      • Mesäsnomistaja
        Onhan ollut kirjoitti:

        tulojakin niistä metsistä, joten kyllä asiallista on, että maanomistajat pitävät tiet kunnossa marjastajille ja muille, jotka siellä liikkuvat, poromiehet, metsästäjät, virkavalta, ynnä muut kulkijat. Jos muutaman kymppitonnin laittaa tiehen, nin onhan sitten nätti kaikkien kulkea kauniissa luonnossa.

        Tiet on kunnossa ja sillä sipuli i!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


      • EU-Diregteri
        Mesäsnomistaja kirjoitti:

        Tiet on kunnossa ja sillä sipuli i!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Määrää, että tie on peruskorjattava eurooppalaisen strandantin mukaisesti ja sillä sipuli eli Brysseli.


    • Uusi EU-diregtiivi

      määrää,että nämä kyseiset tiet on kynnettävä ja istutettava taimia ja siementä senjälkeen. Ja jolla sinne on jotain asiaa,niin porojenpolkuja pitkin jeputelkoot. Ottavat mallia kuulemma ruotsista,sillä sielä on mettäautotiet laitettu kasvamaan metsää. Samalla siinä torjutaan rikollisuuttakin.

      • Puukeisarinyritys

        enkkkkö mie päse enää?


      • Kas ku
        Puukeisarinyritys kirjoitti:

        enkkkkö mie päse enää?

        et keisari sinne et pääse senjäkhen enää!!!! Loppu son mikä loppu...


      • Akka niin kova
        Kas ku kirjoitti:

        et keisari sinne et pääse senjäkhen enää!!!! Loppu son mikä loppu...

        polttamaan puita, pittää Tepsasta "omasta" metsästä honkakuorma hakea.


    • kaatokolo

      Sielä niitä honkia humisee sielä tepsan perällä,sielä niitä on reippaita poikia niitä kaataankin ainakin "aslakki"

      • Tuli Tankkaustauko

        "Aslakilta" loppu pensa, tankkaaminen kestää jonku aikaa...


      • iesiöläinen nähny ne
        Tuli Tankkaustauko kirjoitti:

        "Aslakilta" loppu pensa, tankkaaminen kestää jonku aikaa...

        Tepsan impesillit ja idiootit,kaikki sielä ovat näitä ,sisäsiittoset hel-vet


    • Jeesiön kyläs3500e

      Avustus suomalaisen kulttuuriperinteen tallentamiseen ja tutkimiseen 2013
      Alavus-seura ry
      3 000 euroa Alma Kuulan käsikirjoituksen taitto- ja painatuskustannuksiin.
      Bennäs Byaråd rf
      2 000 euroa Elämää Bennäsissä 1800-luvulta 1940-luvulle -hankkeeseen oppilaille.
      Haapakosken kyläyhdistys Ruukki ry
      7 000 euroa Haapakosken ruukkikylän perinnetieto Herää Eloon! -hankkeeseen.
      Hakasuon seudun kyläyhdistys
      2 500 euroa Variskylä-Hakasuo-Länsiranta kyläkirjan painatukseen.
      Hankasalmen kotiseutuyhdistys
      1 000 euroa elokuva-aineistojen digitointiin ja näyttelyn valmisteluun.
      Helsingin Turistioppaat ry
      2 000 euroa Helsinki-aiheisten kävelyopastuksien valmistamiseen ja tallentamiseen
      Imatran Kaupunkikeskustat ry
      3 900 euroa Hiisi - Historiallinen satukirja -hankkeeseen
      Ilmajoen Luoman kyläseura ry
      2 000 euroa Luoman kyläseuran historiikkiin.
      Jeesiön kyläseura ry
      3 500 euroa Jeesiön kylähistoria -hankkeeseen.
      Jokivarren Kyläyhdistys ry
      2 000 euroa Jokivartiset valokuvina -kirjaan.
      Jonkerin kyläseura ry
      3 000 euroa Jonkeri. Kylä rajan kainalossa -julkaisuun.
      Kainuun museo- ja kotiseutuyhdistys ry
      5 000 euroa Pyhät paikat - kainuulaisiin pyhiin paikkoihin keskittyneen muistitietouden haastattelukartoitukseen.
      Kankas-stiftelsen
      6 000 euroa Kankas gård -arkistoprojektiin.
      Kansanmusiikki-instituutti ry
      8 000 euroa Kansanmusiikki-instituutin c-kasettikokoelman

    • Paljon rahhaa

      Museoviraston avustuksia Lappiin

      Lähetä palautetta toimittajalle
      Museovirasto on myöntänyt 150 000 euroa suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentamiseen ja tutkimiseen vuonna 2013. Avustusta haki 75 kansalaisjärjestöä ja -yhteisöä. Avustus myönnettiin 31 hakijalle.

      Lappilaisia avustuksensaajia ovat: Jeesiön kyläseura ry 3500 euroa Jeesiön kylähistoria -hankkeeseen, Kolttakulttuurisäätiö 12 000 euroa kolttasaamelaisen kulttuuriperinnön digitointihankkeeseen, Ratantaus Seura ry 3000 euroa Osuusliike Lapinmaan historia Ratantaus -työläiskaupunginosassa -julkaisuun.

      Avustukset on tarkoitettu erityisesti paikalliseen kulttuuriperinteeseen liittyviin hankkeisiin. Avustettavia kohteita ovat mm. perinnekirjojen ja historiikkien julkaiseminen, arkistojen järjestäminen, perinneaineistojen keruu ja tallentaminen sekä näyttelyprojektit.

      • Hyvä asia

        että edes jotain tallennetaan ja löytyy muutamia, jotka jaksavat toimia tällä tavalla. Paljon jää kuitenkin unohduksiin asioita, joista ei tulevaisuudessa tiedä kukaan, ehkä joidenkin mielestä näin on hyväkin. Tavalliset kansalaiset voisivat enemmän tallentaa elämäänsä, mutta siihen tarvitaan sitä ymmärrystä ja sitä tuntuu harvoilla olevan.


      • Realistista on
        Hyvä asia kirjoitti:

        että edes jotain tallennetaan ja löytyy muutamia, jotka jaksavat toimia tällä tavalla. Paljon jää kuitenkin unohduksiin asioita, joista ei tulevaisuudessa tiedä kukaan, ehkä joidenkin mielestä näin on hyväkin. Tavalliset kansalaiset voisivat enemmän tallentaa elämäänsä, mutta siihen tarvitaan sitä ymmärrystä ja sitä tuntuu harvoilla olevan.

        Ja paskan hyvä asia son. Se on aivan turhaa,sillä kukapa kuiten seuraavista sukupolvista on esm niistä pätkääkään kiinnostunut ei ei. Saisivat jäähäkkin unohtuksiin kurjat köyhät ajat.


      • Näitä asioita
        Realistista on kirjoitti:

        Ja paskan hyvä asia son. Se on aivan turhaa,sillä kukapa kuiten seuraavista sukupolvista on esm niistä pätkääkään kiinnostunut ei ei. Saisivat jäähäkkin unohtuksiin kurjat köyhät ajat.

        jos lähtee täällä ns. selittämään, siihen ei selvää tule näiden pölvästien osalta eli kannattaa sanoa vaan, joo, joo. Mutta kyllähän jollaintavalla tolkun ihmiset ymmärtävät tai ovat edes ns. hajulla mistä on kysymys.


    • Realistista on

      Esim ylen elävä arkisto. Hyi hitto ei tarttis ikikuunapäivänä näyttää pätkääkään niitä oksetus aikoja hyi hittovie.

      • Joo, joo

        joo, joo


    • Tampereella asuva

      No sitä virttiöntietäkö ei sitten korjatakkaan? Niin mitäpä siitä sehän on vielä kohtalaisessa kunnossa.

      • Suvantokummussa

        asuva; huonossa on kunnossa, pienirenkaisella traktotillakin jo hankala ajaa, jää sutimaan, kun ei oo etes akkaa painona.


      • Korjattava
        Suvantokummussa kirjoitti:

        asuva; huonossa on kunnossa, pienirenkaisella traktotillakin jo hankala ajaa, jää sutimaan, kun ei oo etes akkaa painona.

        pikaisesti tie, jotta puu kulkee tehtaalle; toivoo; entinen metsuri ja juoppo omalta palstalta.


      • Märjästäjä
        Korjattava kirjoitti:

        pikaisesti tie, jotta puu kulkee tehtaalle; toivoo; entinen metsuri ja juoppo omalta palstalta.

        Käyn joka vuosi puolassa, tie pitää tasoittaa ja vesakko raivata.


    • Marja Marjalainen

      Kyllähän marjamiehille pitää olla kunnon,tasaiset tiet.Nykyhän nuo bemarit ja matsat on niin matalia,että kalhit pakoputket roikkuu melekein maassa ja se jos mikä on maanomistajien syy jos ne heiän valtionavuilla tehdyillä teillä rikkoontuvat teiden huonon kunnon vuoksi.Näin se minusta tuo homma on nähtävä

    • Piki koira

      Oikiasthan suvantokumphun pitäs saaha oikea pikitie.Pölisee ja tulle astma nykymeininillä.

      • naarasaslak

        olekko kuullu koskhaan auton raitisilmasuodattimesta?
        Ei kuule tuu astmaa tiepölystä, tai vie koslas korjaamoon.


      • Kyllähän se on niin
        naarasaslak kirjoitti:

        olekko kuullu koskhaan auton raitisilmasuodattimesta?
        Ei kuule tuu astmaa tiepölystä, tai vie koslas korjaamoon.

        että, notta sellaiset raitisilmapuhaltimet eivät näin paksua ilmaa suodata, jonkinlainen katiskaverkko voisi olla suurimpien roipheiden suodattamiseksi, mutta tukkoon sekin ennenpitkää menee.
        Meneehän sinne Suvantokumpuun pikitie ja tulee vielä takaisinkin.


    • tepsalaine

      Miksi silimäni terhän se pikitie on tuotu takasinkin sieltä kummusta?Ei se ihime että rahhaa pallaa.

      • 2-suunta

        pikitie eli tulee ja menee samanaikaisesti, vähän niinkuin onkimato, takapuoli on edessä ja etupuoli takana ja päinvastoin.


    • Voi Viola

      Onko sielä pikitien varrella tai päässä asukhaja vai onko se vai ylijäämä pikeä niin ku valion voiki?

      • Käy kuurtoilemassa

        sillä se asia selviää.


    • Tiemestari peräreikä

      No oli miten oli,mutta tiet ovat kulkukelpoisia ja kohtalaisissa kunnossa,eiväkä vaadi kunnostusta.

      • Virttiöntiemestari-

        piirin Suvantokummun hoitoalueen yleisenkatsastuksen ja kokeilu testien mukaan tie välillä Nopsannokka Tunkavitsikko korjausta ja huolintaa vaativa, ellei toisin mainita tai muutoin informoida.

        Tierumpumestari; Armas Kuoppa

        Liitteitä 0


    • Tiemestari tuhkamuna

      Oulun Toppilan voimalaitoksen tuhkajäte on osoittautunut erinomaiseksi tienparannusaineeksi muun muassa Metsähallituksen kokeiluissa Yli-iissä.

      - Kantavuus on parantunut ja tuhka sekoitettuna murskeeseen sitoo pölyä, selvittää projektipäälikkö Ari Siekkinen Metsähallituksesta.

      - Tie on tasaisempi, siinä on pienempi materiaalitarve ja kunnossapitotarve on vähäisempi.

      Voimalaitostuhkan soveltuvuutta tienparannusaineeksi on kokeiltu myös muun muassa Suomussalmella ja Ivalossa. Projektipäälikkö Ari Siekkinen arvioi, että jopa puolet tienparannukseen sopivasta tuhkasta ajetaan nykyisin suotta kaatopaikoille.


      Lähde: Suvantotie I. Kehtolå 00.00

      • naarasaslak

        Oulun jakopäänhihnat olivat jo tapetilla, sitä
        paitti täällä sunkutetaan nopannenän tiestä.


      • Miksi ei
        naarasaslak kirjoitti:

        Oulun jakopäänhihnat olivat jo tapetilla, sitä
        paitti täällä sunkutetaan nopannenän tiestä.

        reippailla talkoilla voida Virttiöntietä korjata ja saattaa uskottavaan kuntoon, poistamalla risukko ja pääte tamppaamalla maa korvasienille otollisiksi, tuhkan voi levittää sitten maiden ylle, sanotaanhan jotta tuhkasta nousee uusi elämä, miksei myös kukoistus ja kaunis elonkehruu, niin kumpulaisten kuin myös muidenkin osakkaiden osalle. Lapioita meillä on, tarvitaan vain tahto rautainen, joka vie läpi harmaan kivenkin, tai tässä tapauksessa vihreänkiven.
        Taikut eivät pääse kohta marjaan ja marjat loppuvat kaupoista, jos tien perusparannus laiminlyödään, tuulimylly teollisuus kääntää selkänsä ja venäläisten tulevat tonttikaupat ovat vaarassa, eihän näin Suomea rakenneta, sati muutakaan.


      • Kannikon omistaja
        Miksi ei kirjoitti:

        reippailla talkoilla voida Virttiöntietä korjata ja saattaa uskottavaan kuntoon, poistamalla risukko ja pääte tamppaamalla maa korvasienille otollisiksi, tuhkan voi levittää sitten maiden ylle, sanotaanhan jotta tuhkasta nousee uusi elämä, miksei myös kukoistus ja kaunis elonkehruu, niin kumpulaisten kuin myös muidenkin osakkaiden osalle. Lapioita meillä on, tarvitaan vain tahto rautainen, joka vie läpi harmaan kivenkin, tai tässä tapauksessa vihreänkiven.
        Taikut eivät pääse kohta marjaan ja marjat loppuvat kaupoista, jos tien perusparannus laiminlyödään, tuulimylly teollisuus kääntää selkänsä ja venäläisten tulevat tonttikaupat ovat vaarassa, eihän näin Suomea rakenneta, sati muutakaan.

        Virttiön tie on kunnossa,sitä ei tarvihe talkoilla.


      • Eihän se silloin
        Kannikon omistaja kirjoitti:

        Virttiön tie on kunnossa,sitä ei tarvihe talkoilla.

        kunnossa ole jos kuoppia ja painanteita tiellä, alkakaa nyt maanomistajat keräämään ja kokoamaan sitä määrärahaa tien korjuuseen, muuten ei poro, virka, ynnä muut marja, metsä tai joutomiehet pääse asioitaan toimittamaan kuin vain jalan ja se ei nykymaailmassa ole enää sopivaa. Eikö siellä kummussa ole ketään pienkone miestä, joka voisi talkoot organisoida, entinen metsuri tai no raitistunut juoppokin kelpaa.


    • Mies jolla pien

      Johan sie itean murjasit,että pienkonemiehet huristeleen ees taa virttiön tietä.Jo vain siinä kaunista tulis eikä aika kävis pitkäksi.Pittääpä ottaa asialistalle seuraavassa kokkouksessa

    • Ryskäselän Vänö

      Nyt se on nähty taas,että hyvin on hirvenrallaajat ja harrsteliapieruporomiehet päässeet virttiön tietä rotiskoilla ajamaan. Ja miksipä ei kun tie on hyvässä kunnossa,puolenkymmentä pienoista kuoppaa lukuun ottamata.

    • Sama se sille

      Ryskäselälle, Virttiöntiestä tässä nyt suurin huoli ja suru. Eikös nyt olisi aika ottaa se yhteinen metsänparannuslaina ja laittaa tiet, taimistot, ojat, istutukset, päätehakkuut ja ensiharvennukset kuntoon sekä virkistys puoli kämpät, luontopolut, pitkospuut, opasteet, riistan valvonta, jätehuolto, EU-direktiivien vaatimalle tasolle. Nyt mm. alueen tärkein kämppä on Tunkakiinteistöjen harteilla, vailla lainsallimaa turvaa ja tukea.

      • Kämppävastaava

        Näinhän tämä valitettavasti on, hankalan Hangasselän kämppä kuitenkin kohtalaisessa kunnossa, auki 24/7, myös Jouluna ja uutenavuotena. Pullonpalautusautomaatti tosin puuttuu.

        Erikoisylikämppämestari; Unto Laveri, Varisselkä.


      • Takkavitta-Eetu
        Kämppävastaava kirjoitti:

        Näinhän tämä valitettavasti on, hankalan Hangasselän kämppä kuitenkin kohtalaisessa kunnossa, auki 24/7, myös Jouluna ja uutenavuotena. Pullonpalautusautomaatti tosin puuttuu.

        Erikoisylikämppämestari; Unto Laveri, Varisselkä.

        No logistiikka sentään pelaa tyhjien pullojen ja purkkien osalta,vaikkakin aikalailla harvakseltaan.


    • Son demokratiaa

      Ettekö tet pösilöt voi tätä tieasiaa käsitellä tien hoitokunnan kokouksessa. Siellä saatte esittää mielipiteenne omalla suulla ja päätökset tulee samantien enemmistön mielipiteen mukaan. Ei tartte nimimerkkien alla turpaa soittaa.

      • Puiden kaulaaja

        Ja katoppa /kuuleppas sinä,ku sulla jurppii niin kovasti tämän ketjun asialliset huumorillakin höystetyt viestit,niin älä tunkua lukemaan näitä.


      • Son demokratiaa
        Puiden kaulaaja kirjoitti:

        Ja katoppa /kuuleppas sinä,ku sulla jurppii niin kovasti tämän ketjun asialliset huumorillakin höystetyt viestit,niin älä tunkua lukemaan näitä.

        Asialliset ja huumorilla? No nyt naurattaa, iekama ihan kylykhin käy kipiää.


      • Harvinainen ja
        Son demokratiaa kirjoitti:

        Asialliset ja huumorilla? No nyt naurattaa, iekama ihan kylykhin käy kipiää.

        erikoinen nimi tuo Son demokratiaa, vai onkohan tässä se vanha vitsi kun eräs mies kiroili, niin toinen sanoi "älä kirosana kirvaa" Tai jotain sinne päin eli itse tekee sen minkä toiselta kieltää ja vielä saa turvankin soimaan, kummallista pösilöitymistä.

        Halveksien ; Unto Laveri, Alapediltä


      • Kyllä mullakin alkoi
        Harvinainen ja kirjoitti:

        erikoinen nimi tuo Son demokratiaa, vai onkohan tässä se vanha vitsi kun eräs mies kiroili, niin toinen sanoi "älä kirosana kirvaa" Tai jotain sinne päin eli itse tekee sen minkä toiselta kieltää ja vielä saa turvankin soimaan, kummallista pösilöitymistä.

        Halveksien ; Unto Laveri, Alapediltä

        nyt naurattamhan. Onkhan tämä sitä jeesiöläistä huumoria jonka ymmärtämiseen tarvithan Unto Leväperä Laverin huumorikoulu?


      • Ryskäselän Vänö
        Kyllä mullakin alkoi kirjoitti:

        nyt naurattamhan. Onkhan tämä sitä jeesiöläistä huumoria jonka ymmärtämiseen tarvithan Unto Leväperä Laverin huumorikoulu?

        Onhan se ihan hyvä asia ,että tuollaisilla pahoinvopasilla,turhautuneillekin on jokin pahanolon livennyspaikka,kuten esim tämä ketju. Sinänsä jos siitä apua on vaikka lievääklin,niin siitä vain purkua lisää ei haitata meille huumori/asiallisten viesti kirjoittajille.


    • Pekka Aura

      Virttiön tiellä lunta vaikka kuinka ja auramiehet vaan kääntää kylykeä.

    • Kassu Kola

      Voi veikkoset!! Auramiehet oottavat pakkasia sitten ne lähtee vasta ja kun kyljet eivät enää kestä maata.

      • Huonolla palkalla

        ei viitsi edes kylkeä kääntää, siksi ne kipeytyvät ja kaksi kylkeä kipeytyy aina enemmän kuin yksi, varsinkin tunnollisella auramiehellä, jolle kyllä kuuluisi kaksinkertainen palkka ja ilmainen ruokakuponki, ainakin kesäaikana, jolloin sääsket kuppaa ja hiki tulee väkisinkin maatessa, elannon ollessa vähälumisuuden vuoksi niukka.


    • Ukko pkele

      Nämä ruikuttajat ovat just niitä jokka ei ole eläissään koko päivää työtä tehnet 30-40 ikävuoteen mennessä.
      Sitten aletaan itkeen että ei riitä eläkeiässä eläkettä heille.Ja kathenpaskoja niille jokka on 35-45 vuotta hommia paiskoneet eläkkeensä eteen.
      Mikä veen mielekkyys noita loisia yhteiskunnan on elättää kapalosta hautaan,kun eivät itse ole panneet tikkua ristiin elinkaaressaan

    • Rannalla ruikuttaja

      No mitä paskaa sillä rahalla enää ikäloppuna,höperönä vanhuksena tekee pöljä.

      • Mitä tekee?

        Voi esim. pelata hedelmäpeliä R-kioskilla Sodankylässä, käydä lauluillassa, kerran viidessäkymmenessä vuodessa, juoda torilla kahvia kojussa, harrastaa väkijuomia, sätkän käärimistä, kotimaanmatkailua esim. käydä Kemijärvellä. Hannus, Nutukas, Helmikoti sitten loppupuolella ja lopuksi hauta, siinä ne tavallisen eläkeläisen aktiviteetit.


    • Rannalla ruikuttaja

      Kyllä näin,mutta tarkoitankin sitä ylenpalttista rahankeräystä vielä 60-80 v iässä pankkiiiin viikatemiehen astelessa jo parin askeleen piässääää...

    • Jatkumo,,,,,,

      työputkelle, tavalliselle helpolle elämälle, kun on aivonsa myynyt työnantajalle, niin jää kuin tyhjän päälle eläkeajan koittaessa, raha itseisarvona, mitä se ei ole. Voi olla ylpeä, kunnon kansalainen, ymmärtämättä sitä, että on valinnut sen helpoimman elämäntien, jossa ei tarvitse ajatella itse, senkun menee ja tulee töistä, työnantaja määrää ja hallitsee aivojasi, omien ajatuksien harhaillessa tavallisuudessa tai arkihuolissa. Yksityisyrittäjällä voi olla toisin tai samankaltaisesti alasta riippuen. Yleistää ei tietenkään pidä liikaa, on myös poikkeuksia suuntaan jos toiseen. Mistä johtuu, että kerää vain pankkiin eläkerahaa, viikatemiehen jo ollessa matkalla sadonkorjuuseen? Se johtuu päämäärättömyydestä ja päämäärättömyys johtuu, että ei ole kiinostusta mistään ja kun ei ole kiinostunut, esim tieteestä, taiteesta, luovuudesta ei voi asettaa päämäärää, pientä tai suurta vaan elämä on sitten sitä tyhjänpäiväistä arkea, mistä ei lopulta mitään jälkeen jää. Hautakin kaivetaan ylös, luut sekoitetaan, toisia haudataan sekaan.

    • Arvotalon housut läm

      Jatkumo kirjoitti tosiasiaa,se on todella helppoa elää samassa toisten ohjaamassa kaavassa koko elämän. Toista se on esim yksinäinen työtön/pitkäaikas,raitis,joka elää köyhyysrajan alapuolella vuosikymmenet. Hänellä riittää kiinnostusta kaikenlaiseen,eikä ole koskaan jouden,vaan typpi helahtelee koko aika. Hänellä riittää harrastuksia pilvein pimein ja aivot ovat miltei ylikuormituksessa jatkuvasti uusien asioden,ideoiden pohdinnan vuoksi. Hän yleensä saa vähilläkin "pajatsorahoilla" aikaan paljon hyödyllistä ym ym ym.....

      • sorvorta

      • Kun tietää
        sorvorta kirjoitti:

        aikun ihanaa osanottoa:

        http://www.youtube.com/watch?v=BFO5N-5clSA

        Miten rauta valittaa ja konkelo kitisee on kumpikin sali tuttu, tuli tämä mieleen edellisen nimimerkistä.. Sorvortaa ei taida moni tietää, mitä tarkoittaa? 8.6.1986 kaiversin nimikirjaimeni Sorvortan huipulla siellä olleeseen laudan pätkään ja laitoin sen seisomaan kivimerkin laelle, en tiedä onko enää olemassa lauta. Katsoin maastomuistiinpanoista päivän, Kortekallionvaaralla, josta tulin jalan, näin samaisena päivänä näädän kiveliössä.


    • Miksikhän se näin on

      Länkinläpikattojat ovat yleensä ylipainoisia,lihavia,tyhmiä ja nukkuvat paljon 8-10 tuntia.

      • Miksikhän se näin on

        Siis länkienläpikattojat


      • Laaja asia
        Miksikhän se näin on kirjoitti:

        Siis länkienläpikattojat

        Ylipainoiset ovat yleensä lihavia, poikkeus kuollutpaino, esim. painava reppu selässä tai paremmin rinkan tapainen, reppuunhan ei saa kovin suurta painoa.
        Aivot tarvitsevat lepoa ja nukkuessa myös ovat toiminnassa, voivat etsiä ratkaisuja eritavalla kuin päivällä avoimiin kysymyksiin, ongelmiin. 8-10 tuntia on aivan tavallista nukkua, varsinkin nuorena. Unen tarve on yksilöllistä, eikä tätäkään länkienläpi katsomista voi yleistää. Otetaan esimerkki, tupakanpolttajat ovat usein, melkeinpä aina, kuikeloita eli ei lihavia, kuivia, rusina ihoisia, kadun kulmilla passiivista liikuntaa harrastavia ulkoilijoita. Syy laihuuteen löytyy tupakasta, johon en nyt tarkempaa puutu. Voidaan kysyä länkiteorian mukaan, ovatko he kaikki viisaita, jos kerran ylipainoiset ovat tyhmiä. Eli ei pidä liikaa yleistää, elämä ei ole yksiselitteistä, on monia aspekteja asioihin jne. Itse tupakanpoltto on hölmöä ja haitallista monella tavalla, mutta tupakanpolttajista löytyy viisaita ja mukavia ihmisiä eli ei yksi asia määrää kaikkea. Joskus on parasta, kun ei tee mitään, joissain tilanteissa ja liika tupen heilunta ei kaikkea ratkaise, voipa jopa viedä ennenaikaiseen hautaan, mikä tietenkin ylikansoittuneessa maailmassa on erittäin hyvä asia.


    • SE on

      tutkittua tietoa,että länkienläpikattojat ovat justiinsa niinkuin nm miksikähän se näin on kirjoittaa. Käsitteitä on laajoja kyllä,mutta lihavat on myöskin leppoisia,ehkä hyväntuulisempia,sillä ne ovat länkienläpikattojia ,tyhmiä tressittömiä 8 kymmenestä länkienläpikattojista omaa nuo ominaisuudet. Lisäksi ne ovat unelimpia nukkuvat saraalloisen paljon 8-14 tuntia vrk. Helläkin on se keenimutaatiovirhe/negatiivinen ja ehkäpä useampiki. Ne jotka nukkuvat ainostaan 4-5 tuntia vrk omaavat positiivisen keenimutaatiovirheen. Tämä ei ole sairaus,vaan hyve ja he ovat siltikkin virkeitä tämä unimäärä heille riittää. Sentakia se on heille esim hyve,että elämää ei mene hukkaan pelkkään nukkumiseen,niinkuin länkieläpikattojilla. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kunka pitkään vaan en viitti..

      • Pitää muistaa

        että, länkiteoria on vain teoria, jonka on kehittänyt Suojoella v.1979 siellä linnunpesiä rakentamassa ollut Metsähallituksen krapulainen Transitin paino eli selkokielellä sanottuna metsuri. Ja eikös juuri eräs jo edesmennyt mies, länkienläpi katsoja ehdottanutkin, että yhden kannattaakin alkaa linnunpesiä rakentamaan, kun työnjohtaja kielsi kaatamasta puita joissa oli linnunpesä. Tosin ei se Suojoella tainut olla ja vuosikin taitaa olla sinne päin, mutta vähän fiktiota joukkoon, muuten tosi kertomukseen. Ei nuo psykiatrit ja psykologit tiedä mitään tästä länkiteoriasta, koodit vain vilisee päässä ja ties missä.


    • länkipoika

      Ketjutupakanpolttajat taas vauhdissa.Totta sie kummun mies tiiät mikä tauti se niillä levottomilla on.No minkäpä näille asioille voi kun se geeneissä virtailee.Onhan sillä perällä hyvä kävellä leppassa päivästä toiseen hyvillä asvalttiteillä ja imeä sätkää.

      • Ei varmana

        leppasijoita näy,sensijaan kylläkin köppänä,törttöilijäautorotiskoilla ajajia,jotka pakenee konevoimin esim kirkolle sosiaalista kontaktia hätäpäissään etsimään.


    • Ei ne

      liiku sisätiloista yleensä korkeintaan portaille,jotka imee sätkää ja tupakkia.
      Analyysinä saanen ilmoittaa,että mielestäni Jeesiökirjassa oli paljon virheitä ja vääriä tietoja mm henkilöistä em heidän taidoistaan ja saavutuksistaan jne. Lyhyen ajan, pätkien lukemisen ja vilkaisun kirjaan uhraten

    • Niin niin

      Jotta tämän ketjun pääaihe ei unohtuisi,niin virttiön ja nopanenäntietä ei kunnosteta näillänäkymin.

      • Pino Nokki

        Eli siirrytään turvalliselle nenän kaivuu linjalle.


    • Nopanenän kaivaja

      Vantaa on rikas ja hyvinvoipa kaupunki,kun sinne on kaikki lapin valtion hakatuista metsistä saatut myyntirahat ohjattu,myöskin nopanenän.

      • Kyllä se korjataan

        ei ehkä tällä tilikaudella, mutta budjetissa on korvamerkittyä rahaa tälläisten äkillisten, akuuttien tienpohjarappeutumien ja ojarumpuvaurioiden korjaamiseen ja ensiapuun. Kestävyysvajetta supistetaan ja järjestämisvastuu siirettänee perustettavalle delekaatiolle, joka määrännee kausiluontoisesti tehtävät toimenpiteet kulloisenkin perioodin vaatimalla tavalla. U. Laveri, nopeantoiminnanjoukot, Jeesiö.


      • Hieno homma kun
        Kyllä se korjataan kirjoitti:

        ei ehkä tällä tilikaudella, mutta budjetissa on korvamerkittyä rahaa tälläisten äkillisten, akuuttien tienpohjarappeutumien ja ojarumpuvaurioiden korjaamiseen ja ensiapuun. Kestävyysvajetta supistetaan ja järjestämisvastuu siirettänee perustettavalle delekaatiolle, joka määrännee kausiluontoisesti tehtävät toimenpiteet kulloisenkin perioodin vaatimalla tavalla. U. Laveri, nopeantoiminnanjoukot, Jeesiö.

        asiat ovat osaavien, luotettavien ja ahkerien hallussa, tämähän käy kuin SOTE- uudistus.


    • Kaulatujen puiden

      kämpälle on kuulemma tilattu polttomoottorihalkomakone ja sen maksu otettanee thairuopioden marjatienarahoista.

      • Niin,,,,,,,

        mistäpä muualtakaan, ellei tuulivoimalla aleta halkomaan, on kuulemma erittäin kannattavaa tämmöinen.


    • Kämppävastaava nopa

      Kysesellä kämpällä on honkalämmityspiisi ja loput kairassa olevat hongat on todella oksasaia ja kieroja. Lisäksi kirveestä on varsi poikki eikä uutta osaa kukaan tehä. Siksi tähän halkomakonehankkeeseen nenätoimikunta päätyi.

      • Vara käm vast olli

        Myöskin kyseisen kämpän savuhormi on remonttilistalla,sillä se vaarantaa kämpän paloturvallisuuden.


    • halko ottassa

      Kuka jaksaa nousta pankolta käyttämään halkomahierontakonetta,työkkärikään ei maksa kuin 9e,kuka nyt sillä pieresettään penkiltä nostaa,ei kukhan

      • Siellä

        kunnantalon lämpöpatterissa kun käy päivät nojailemassa, niin ei tarvitse tehdä halkoja, yöt Kemijärvellä.


      • No kun
        Siellä kirjoitti:

        kunnantalon lämpöpatterissa kun käy päivät nojailemassa, niin ei tarvitse tehdä halkoja, yöt Kemijärvellä.

        en oikein ummarra,mitenkähän tälläinen soveltuu/liittyy oikeastaan mihkään??


      • Eikö sovellu?
        No kun kirjoitti:

        en oikein ummarra,mitenkähän tälläinen soveltuu/liittyy oikeastaan mihkään??

        tai liity? sepä harmillista. Joko tienkorjaus talkookunta on koossa? sää suosii nyt työmiestä ja konetta. Ehdotan, että perustetaan ns. työprikaateja, 4 prikaatia riittää vallan mainiosti aluksi, Tunka 1, Tunka 2, Tunka 3 ja Tunka 4. Nämä ryhmittyvät vielä kuoppaisuuden ja maaston mukaan pienempiin jaoksiin, niin sanottuihin kuoppaiskuryhmiin, joissa aina 2 lapiomiestä muodostaa lapioparin, tällä tavalla edeten saavutetaan lopulta paraatikuntoinen tie.


    • Kyllähän

      tietalkookunta on ollut ja on edelleenkin koossa. Nopanokan /nenän tienkorjaus onkin hyvällä tolalla tällähaavaa. Tietä korjattiin tämän alkaneen tienparannuskaudenaikana noin 132 metriä,josta kuoppakorjaus vei leijonan osan talkooporukan voimista ja ajasta. Näinollen nopanenätoimikunta päättikin,että talkoosakki lähteekin nyt ansaitulle lepotauolle ja tienparannusta jatketaan ensikesänä.

    • työprikaatin esimieh

      Nyt kun tuli takaisin lepposat ilmat,niin työkunnat onkin hälytetty takaisin hommiin.Jeesiön työkuntaporukka 2 ottaa lapiot ja menee entiselle tieosuudelle.Suvantokummun vaillinainen työkuntaporukkaprikaati 4 ottaa tien loppupään valvonnan,rautakanget ja tupakat mukaan.
      Siitä se sitten lähtee.Ne maitopäälärit voi jättää kotiin,koska lehmän hiki on todettu myrkylliseksi ja tuhoaa lonkkanivelet.

      • Jaa

        Meinaako ne sitten sinn e pohojukkavuomallekin sen tien tehä tämä jeesiön Brikaati kahden lapiomiehen ja maitopäälärin kanssa? Ja mitä ne niillä tupakeilla tekevät sitte,tietääkseni nämä lapiomiehet ovat raittiita. Tämä on jutyä ittattaaaa ittattaaaaaaa!!!!


      • Se on
        Jaa kirjoitti:

        Meinaako ne sitten sinn e pohojukkavuomallekin sen tien tehä tämä jeesiön Brikaati kahden lapiomiehen ja maitopäälärin kanssa? Ja mitä ne niillä tupakeilla tekevät sitte,tietääkseni nämä lapiomiehet ovat raittiita. Tämä on jutyä ittattaaaa ittattaaaaaaa!!!!

        perinharva, joka tietää mihin tuo ittattaaa perustuu, mutta tositapahtumaan pohjautuu kuten jutykin.


    • Näinhän

      se on ja ei sitä kannate kenellekään selvittääkkään. Jutyllä onkin perin mielenkiintoinen historia.

    • Metsienmies

      Jatkuva liikenne näillä nopanenän ja virttiön teillä jatkuu. Hyvin näkyvät pääsevän ,mutta tiethän ovatkin vielä kohtalaisessa kunnossa.

    • Rehtori: Helsinki

      Kun ollaan tarkkana lausutaan ja luetaan kielioppia oikein,niin esim: Nopanenä lausutaan Nopan enä. Siis vaikkapa Nopa enän jängällä

    • ryystäjä jängältä

      Nopan enän jänkällä kävin muorin kanssa karpalossa.Nyt juuhan vodukkata karpalomehun kanssa.Ei sen kummempia

      • Taskokiikarikiväri

        No mie meinasin tänäsyksynä käydä metsästysyöreissun sielä Hangass elän kämpällä,vaan laskuus iski.


      • Patamätölaiska
        Taskokiikarikiväri kirjoitti:

        No mie meinasin tänäsyksynä käydä metsästysyöreissun sielä Hangass elän kämpällä,vaan laskuus iski.

        Tarkotako laiskuus vai laskuhumala vai kenties maksamaton lasku??? Minulla on laiskuus ollut onneksi jo perimälahjana,enkä saa koskaan tietää kuinka kova isku on kun laiskuus sen antaa.


    • Omaishoitaja 46 v

      Jeesiössä on paljon iäkkäitä miehiä,jotka ovat vielä aikatavalla hyväkuntoisia. Syykin on ihan ilmiselvä. He ovat hyvien kattojen alla eläneet koko elämänsä ja katelleet vaan länkienläpi.

      • Anna vain veikkoset

        katella, ei ne länget siitä kulu.


      • Omaishoitaja 46v
        Anna vain veikkoset kirjoitti:

        katella, ei ne länget siitä kulu.

        Sinun toteamus on kahjo/tyhmä. Ja siitä voi päätellä,että et ole kovin iäkäs ihan,mutta kuulut kyllä todennäköisesti smaan länkieläpikattojiin.


    • hihah haa

      Tiiättäkö te poikarievut edes mitkä länget ovat

      • Ja ku poikarievuthan

        tietää!! No länkienläpikattoja on päässyt elämänsä helpolla,ei ole juurikaan tarvinnut tehä leipänsä eteen yhtikäs mittään,saati sitten veroja maksaa. Nekun ovat vaan myyneet ilmaiseksi saatua metsää ja nostaneet tukiaisia.


    • Vastaus on

      No net on temmotet polomiesten sääret,vai ?

      • Anna vain veikkoset

        poikasten katella.


      • Hopi, hopi
        Anna vain veikkoset kirjoitti:

        poikasten katella.

        Suvantokumpu!! länget matkaan ja tietä korjaamaan!! hopi, hopi,,,,,


    • kylänkävijät

      No nyhän Tet puhutta asiaa.Ei muuta ku pikku-mobutu käyntiin ja mutkat suoriksi ja kuntta lentään.Siliän teki.Toki vaara aina vaanii,että hirvimiehet ampuu mobutun hirvenä,mutta tekijöille sattuu.http://www.youtube.com/watch?v=bC4xnp4AHqA

    • Onslowi

      Toivottavasti keskustelu tämän yksityistien osalta jatkuu. . .

    • Länkiseppä

      Yksi hauska teoria länkienläpikattojiin. On olemassa länkikehyspeilejä sekä ikkunoita ja nämä länkienläpikattojat ovat vain sitä tuijotelleet pikän elämänsä tsiikaten rumaa pärstäänsä.

      • Niinhän nuo ovat

        tehneet, vaan minkäs niille mahtaa, tie kuitenkin kaipaa työmiehen huolenpitoa ja taimistot taitavan metsänhoitajan moninaista osaamista, unohtaa ei sovi poromiestäkään, tuota ahkeraa kairojen väsymätöntä kulkijaa ja poroelon vaalijaa. Virkakunta, vaivojaan valittamatta, vähillä määrärahoilla ja voimavaroilla antaa ja luo turvallisuutta syrjäseudun vähäväkiselle kansanosalle, valvomalla yötä päivää, oikeuden ja kohtuuden tapahtumista sekä saattamalla lain ankarankouran eteen yhteisen hyvän kaikkinaiset polkijat ja pilkkana pitäjät. Seurakuntaelämä ja siihen liittyvä sielunhoito puolestaan luo pohjan ikuiselle elämälle ja sitä ennen tapahtuvalle sielun vaellukselle, tuonelan rajattomalla aavalla.
        Länkienläpi katsojat, turhan kuurtoajat, väkijuomain läikyttäjät ja kaikkinaiset munarosvot, virkaleivän väärin purijat katsokaa ylös vaaraan, siellä pelastus, tuulivoima, rukoilkaamme.


    • Tien raken hinta

      Vaimoni ja hänen veljensä kanssa,raivasimme mökkitien,noin 1.8km.kangen ja seipäitten avulla suurikokoisia kivenjärkäleitä kulkureitiltä pois.Tietä on käyttänyt myös varakkaat metsäyhtiöt, mutta eivät ole vaivautuneet kaivamiaan kuoppiaan tasoittamaan.olihan se hirmuinen urakka kun porukalla tehtiin.Tuntu ihan että käsivarret irtoaa olkapäistä.kyllä minäkin toivoisin että maksumiehiä löytyisi,tietähän käyttää kaikki kuntalaiset. Terveisin: Hessu Imatralta

    • Asiallinen ketju

      Kirpputoreja Sodankylässä? - Sodankylä - Suomi24
      keskustelu.suomi24.fi › Paikkakunnat › Lappi › Sodankylä
      Nov 4, 2012 - Pohjukkavuoma. 7.11.2012 19:58. 8. Avaa Sulje. JEESIÖ ON OLLUT AIKANAAN ISO KYLÄ,3 KAUPPAA ,BAARI 2 KOULUA,POSTI, 2 TAKSIA ...

    • Kivet kastuu keskios

      Lohkare
      Kosti Kauppinen Sodankylästä toimitti näytteen Risto Vartiaiselle, GTK:n Rovaniemen
      aluetoimistoon. Kauppisen kertoman mukaan kivi oli löytynyt jo Ajoskus 60-70 -luvulla@.
      Oletettavasti samasta kivestä on lähetetty näyte Rovaniemen GTK:n aluetoimistoon jo vuonna
      1986 Malmimanian aikoihin. Lähettäjänä on tuolloin ollut Juha Siivola ja kivi on tulkittu
      vastauskirjeessä rapautuneeksi kvartsiitiksi, mikä kansannäytetoiminnan silloiset kiireet tietäen
      on täysin ymmärrettävää. Näytteet ovat lohkareesta, jonka löytöpaikka on Sodankylän Jeesiön
      Suvantokumpu Virttiövaaran koillispuolella. Karttalehti on 3712 10, koordinaatit X=7492.84 ja
      Y=3454.98. Lohkareen paino oli alkuaan n. 15 kg. Lohkareen päällä ei ollut minkäänlaista
      sammalta mutta kuitenkin vähän jäkälää. Juha Siivolan lähetteessä mainitaan, että Alohkare on
      kaivettu maan päälle@, eli se on ilmeisesti ollut vain osittain näkyvissä. Vuonna 1997
      lohkareesta oli jäljellä enää n. 30 cm x 20 cm x 20 cm kappale (Kuva 2). Tämän kappaleen
      ulkosivujen jäänteet ovat osittain pyöristyneitä.

      • Kivet jäässä

        ei voi louhia. Kaikki joukolla lähettämään kiviä Rovaniemelle, ei haittaa, jos ulkosivujen jäänteet ovat osittain pyöristyneitä.
        Hammas ja sappikiviä ei saa lähettää, huonon laadun vuoksi, mutta jos jolla kulla on oikein kauniin vihreä sappikivi, niin voisimme vilkaista.
        Mineraali ja alkuaineiden Tohtori, Wilhelms Viila


    • Totesi Mauno

      Kivien keruu ilman kehonomistajan lupaa on kielletty ehdottomasti.

    • Länget läpi kattonut

      Käytetyt sanankiukaankivet ,niillä on hyvä kivittää pikkulintuja kesällä polvihoususillaan.

      • Se kyllä jo

        pahasti mielenvikainen sellainen, kuin myös länget läpi katsonut, ellei sama.


      • Työmies seka
        Se kyllä jo kirjoitti:

        pahasti mielenvikainen sellainen, kuin myös länget läpi katsonut, ellei sama.

        Sitähän se juuri tarkoittaakin tuo länkienläpi kattonut,eli itseään. Se ja niiden kun ei ole tarvinnut tehä lapsena,eikä nuorena eikä koko ikänänsä mitään työtä,vaan ovat ainakin lapsina kivittäneet vain pikkulintuja polvihoususillaan. Onko se sitten mielenvikaista,niin niin? Tuskin nykylapset kivittää ne näpyttelee tietokonetta,puhelinta ja tbblettii.


    • Kyllä

      ajat on muuttuneet ja niinhän se pitää ollakin ,pois herrottelu ja koseravatiivinen käyttäytyminen.

      • Missä kunnossa

        tällähaavaa Virttiöntie?


      • Sahinkuru Uuno Kilju
        Missä kunnossa kirjoitti:

        tällähaavaa Virttiöntie?

        Virttiöntie on entisellään,ehkä vähän parempi vesien jäädytettyä ne 24 kuoppaa mitkä ovat kyseisellä tiellä. Nopanenäntie on hyvällä tolalla,tienparannus aloitettiin ja saatiinkin noin 123 metriä sitä kunnostettua tämän sulan aikana .


      • Nopa-Tiedottaja
        Sahinkuru Uuno Kilju kirjoitti:

        Virttiöntie on entisellään,ehkä vähän parempi vesien jäädytettyä ne 24 kuoppaa mitkä ovat kyseisellä tiellä. Nopanenäntie on hyvällä tolalla,tienparannus aloitettiin ja saatiinkin noin 123 metriä sitä kunnostettua tämän sulan aikana .

        Lisänä tähän se,että nopanenän tietoimikunta on päättänyt sulkea yhdistävän varsitienpätkän vareskairan metsähällituksen tiehen yksityismetsän osalta ensikevään korvilla. Syyksi mainitaan laittoman metsästysaseiden kuljetusten autoissa,etenkin hirvenpyytäjäin osalta. Tienpätkä kun ei ole sorapohjainen oikea tie ,vaan maastotie /varsitie jota pitkin aseiden kuljetus autoissa/ m:ajoneuvoissa ei ole sallittua. Toimikunnan varapuheenjohta Soini Isoahteri


      • 35 §
        Nopa-Tiedottaja kirjoitti:

        Lisänä tähän se,että nopanenän tietoimikunta on päättänyt sulkea yhdistävän varsitienpätkän vareskairan metsähällituksen tiehen yksityismetsän osalta ensikevään korvilla. Syyksi mainitaan laittoman metsästysaseiden kuljetusten autoissa,etenkin hirvenpyytäjäin osalta. Tienpätkä kun ei ole sorapohjainen oikea tie ,vaan maastotie /varsitie jota pitkin aseiden kuljetus autoissa/ m:ajoneuvoissa ei ole sallittua. Toimikunnan varapuheenjohta Soini Isoahteri

        Metsästysaseen kuljettaminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa on kielletty. Asetta saa kuitenkin kuljettaa virantoimituksessa oleva henkilö, jolle aseen mukanaolo virantoimituksen laadusta johtuen on tarpeen. Poliisipiirin päällikkö voi yksittäisessä tapauksessa antaa luvan kuljettaa lataamatonta metsästysasetta suojuksessa edellä mainituissa kulkuneuvoissa niiden liikkuessa yleisen tai yksityisen tien ulkopuolella tiettynä aikana ennakolta ilmoitettua reittiä käyttäen ehdolla, että kuljetuksen aikana asetta ei käytetä metsästykseen. Poronhoitotyötä suorittavan poromiehen aseenkuljetuksesta säädetään tarkemmin asetuksella.


    • Eli tilanne

      Virttiövaaran tiehoitopiirin alueella on hallinnassa ja asia etenee nyt toimeenpano määräysten suuntaan, kun tietoimikunta on päättänyt ensin listattatavat kohteet ja päässyt yhteisymmärrykseen ensisijaisista, huotoa vaativista tieosuuksista.
      V. 2015 tiehuolto määrärahoissa ei budjetti tarkastuksessa ole havaittu muutosta, joten tilanne jatkunee seuraavan toimikunnan asettamiseen ja etenee tämän asettamien asetusten aikataulussa, määrärahojen puitteissa tällähaavaa arvioiden valmistuen seuraavan kasvukauden lopussa.
      Variskairan virkamiesarmeijan puolesta asian ilmoitti; Anselmi Hangasniska, Bryssel.

    • Nopa-vastaava

      Tähän kohtaan sopii mainiosti seuraava lause. No ei ole kuin kul*inluikaus,niin
      nopa nenän perällä taas pöllöt paukuttaa soitinlauluaan. Aika rientää armotonta vauhtia. Vanhenmuutta evoluutio muuttaa ihmisen aivotoimintaa siltä osin ja saa ajankulun tuntumaan nopeammalta kuin se todellisuudessa on.

      • Näinhän tämä

        ajankulu on, kohta taas kevät ja sitten marraskuu, Joulukuu onkin aika pimeä, varsinkin jos paksuja pilviä taivaankannella. Varsinainen kaamos, jolloin ei aurinko ns. nouse ollenkaan Nopanenän seudulla on 17-26.12-14. Eli jo 28.12-14 alkaa taas nousemaan.
        Pöllöjä taitaa olla vähän seudulla, kun ei ravintoa, myyriä.


    • Myyrätutkija

      Myyräkanta on taas lisääntynyt huomattavasti viimeisen vuoden sisällä.No se on hyvä asia pöllöjen ja pienpetojen osalle.

      • Jotta tärkein

        ei unohtuisi muistutettakoot, että Virtintie kaipaa huolenpitoa ympärivuoden, tosin nyt ei tie kulu, kun maa jäässä.


      • U. Laveri infor-
        Jotta tärkein kirjoitti:

        ei unohtuisi muistutettakoot, että Virtintie kaipaa huolenpitoa ympärivuoden, tosin nyt ei tie kulu, kun maa jäässä.

        seera.
        Olen ympärivuotisella Joululomalla, palkan korotuksen jälkeen saatan kääntää kylkeä, vuan saattaapi tuo jää-ä kientämättäkin.


    • Nopa-vastaava

      jäi myöskin ansaitulle talvilomalle. Olen opetellut nukkumaan istualtani,koska kyljet ja selkä ei kestä 12 tuntia yhtämittaista nukkumista maaten.

    • Black Jack

      Otso vaihtaa kortit, keväällä katotaan seuraava kierros

    • Virttiö-toimikunta

      Saahan se vaihtaa ja kattoa kierroksia kuten tahtoo,mutta Virttiön ja Nopanenän tiehankkeenkorjausasian kanssa ei. Näiden tieosuuksien superkallis korjaussuunntelma,jota jotkin pöllkypäät kannustivat otso tukena on haudattu lopullisesti.

    • Katoppa

      ku hävisivät haha haha haaa!!!

    • Se-korjataan-eikorjata

      Kevät on jo pitkällä ja pian on jälleen se aika kun aletaan taas pitämään sulle mulle kokouksia Virttiövaaran ja Npanenän metsäteiden korjaukseta/kunnostuksesta.

    • Soraa-myytävänä

      Metänhöitöyhistys ottaa kuulemma nämä tiehankkeet kunnostuspiiriinsä. On paljon halvempi kuin ötsö.

    • KiusaseonpienikinkiusA

      Turhaa kyllä utelias tänne pyöritit,ei mitään virkistävää tänne ole kirjoitettu.

    • KiusaseonpienkinkiusA

      Ja taas tulit kuiten uteraaman tänne turhaa. Olet todella utelias.

    • KiusaseonpienikinkiusA

      No voi jumaluta että pittää olla sitte UTELIAS. Eikun taas tulit tänne uteraamaan,että josko olisi jotain uutta ja mielenkiintoista kirjoitettu.

    • Vaaroittuminen

      Juu, ei täällä ole mitääääään.

    • Aviely

      Tämä Virttiövaaran yksityistie nyt kunnan ykköshanke. Koko kunnan kehitys- ja elinkeinopuoli on yhdistettynä pelkästään tämän hankeen töissä. Avustushakemukset lähetetään Aville, Eu:lle, Natolle ja Elylle. Suurin kysymys on: saadaanko Syväjärven paliskunta mukaan hankkeeseen.

    • seeioleverijävaanveräjä

      Kursikhot hornaan koko syväjärven pieruporomiehet,tie kyllä saadaan ilman palispierukuntiakin. Eihän nuo raukat osaa veräjikään tehä.

    • Verijä

      "SULJE VERIJÄ, KIITOS !" Näin luki joskus, muutamia vuosia sitten, Virttiövaaran "verijässä", siihen oli eräs, en minä, kirjoittanut viereen, "se on veräjä saatana!"
      Mitä asiaan mahtanee sanoa Suvantokummun kielitoimisto? Kielihän muuttuu ajansaatossa, niin, että ei lopulta enää viinakaan maistu.

      • hirvestäjät

        Virttiön maanteille ei ole koskaan vielä osattu POROMIESTEN toimesta tehä edes veräjää, verkorpaleilla ne tiet tukkii LAITTOMASTI Pierrä,juopotella sekä tukiaisia nostaa he osaavat kyllä.

        Kyllä se in ###veräjä ei verijä.....


    • Verjä

      SULJE VERJÄ KIITOS! Muistini mukaan se oli verjä, mitä siinä silloin luki, mutta onko sitten nyt tämä yleis slangi levinnyt variksenperällekkin, jos veräjäksi kutsutaan.
      Huhupuheiden mukaan Trumppi on luvannut korjata Virttiön tiestön, kunhan ensin muurin rakentaa. Soraa kuulemma ystävänsä Putinin hiekkakuopalta.

    • Kyrvästäjät

      Virttiön maanteille ei ole koskaan vielä osattu POROMIESTEN toimesta tehä edes veräjää, verkorpaleilla ne tiet tukkii LAITTOMASTI Pierrä,juopotella sekä tukiaisia nostaa he osaavat kyllä.

    • osakasnpoanenä

      Tiekunnat virttiö ja nopanenä eivät ole päässeet sopimukseen teiden kunnostusasiassa. Virttiötiekunta ei hyväksy tiettyjä ehtoja tieasioissa nopanenätiekunnankanssa,mm VERÄJIEN osalta.

    • osakass

      Tiekunnat virttiö ja nopanenä pääsivät sopimukseen teiden kunnostusasiassa myöhään jatkuneessa eilisiltaisessa kokouksessa. Valtion rahotusta nämä kyseiset teidenparannushankkeet eivät saa,. Alustavasti kokouksessa tiekunnat hallituksineen päättivat mm teiden puomituksesta.

    • 2osakas

      Tulee kuulemma automaattiset tiepuomit kyseisille teille. Osakaat saavat gagesäätimet ,joilla he avaavat puomit tarvittaessa. Puomit sulkeutuvat automaattisesti parinminuutin kuluttua osakkaan ylitettyä sulkukohdan.

    • hyvähomma

      Niinkkö??

      • 3osakas

        Tiekuntien hallitukset päättivät yksimielisesti myöskin,että laittomia poroveräjiä ei teille saa ENÄÄ asettaa!!!!


    • ei_osakas

      Yhdistetäänkö Virttiövaaran ja Nopanenän tiet toisiinsa?

      • 3osakas

        Nämä tiet ovat jo yhdistettyinä toisiinsa.


      • hyvähomma
        3osakas kirjoitti:

        Nämä tiet ovat jo yhdistettyinä toisiinsa.

        siiskö ihan soratulla metsäautotiellä, ei pelkästään jollain varsitiellä ??
        mieki luulin ettei vareskairan tieltä pääse läpi virttiövaaraan henkilöautolla...


      • 3osakas

        Vareskairan tie / =metsähallituksen tie ,ei kuulu näihin teihin ollenkaan,mutta on joskus aikoinaan yhdistetty nopanenänän tiehen pelkällä VARSITIELLÄ. (tätä varsitietä ei sorata pääsee h-autolla kuivana aikana) Mutta virttiön ja nopanenäntiet ovat yhdistetty heti alkupäästä toisiinsa.


    • Harrastaja77

      Kannattaisin Vareskairan tien ja Virttiövaaran tien yhdistämistä. Siitä voisi olla hyötyä virkistyskäytölle ja harrastuksille kuten esimerkiksi porotaloudelle.

    • Värttiönpoika

      Laittomia poroveräjiä ? Onko Syväjärven paliskunta tiekunnan osakas kun asentelee tielle esteitä ?

    • Jeesiötätää

      Mie olen polomiet ja mulla pakkattaa!!!

    • säätyirahat

      Ei tullut Virttiövaaran eikä Nnopannenän teidenkojausta, hyvin järkevä päätös. Tiethän ovatkin kohtuullisessa hyvässä kunnossa vielä.

    • mettätie

      metsäautotiet on hyvä kunnostaa ja korjata ajoissa

    • VaiPuolueHeh

      Liekö sitten vain jeesiöläiset liittyneet tähän humpuukijengiin

      "Siniseltä tulevaisuudelta puuttuu edelleen tuhansia kannattajakortteja ja presidenttiehdokas
      Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä kertoo saaneensa kasaan noin puolet vaaditusta 5000 kannattakortista, jotka se tarvitsee Sininen tulevaisuus -puolueen perustamiseen".

    • Hallayötulossa

      Emme me jeesiöläiset loiki,me pysymme Halla-ahon köörissä.

    • HiliPatiHippaaJaHillaan

      Eläkee nyt Timo-rakasta sorsiko.Mies on muninut maan perusteellisesti,lohtuahan se papparainen kaiken takinkääntelyn jälkeen tarvii ja laihutuskuuria itte kukanenkin.
      Timppahan keksi vielä ikiliikkujankin.Se on tämä takinkääntely päivästä vuodesta toiseen sitä juuri.
      Muuten kathenpäskat aukokaahan ne puomit ja poroveräjät,että ihimiset pääsee hillaan ja marjamettille
      .Se oli muuten hauska ja näppärä juttu vuottolaisilta joskus vuosia sitten laittaa Mäkärän tielle pikkusillan kohdalle kyltti,että "silta kestää 400 kiloa".Etelän vetelät pyörsivät 1000 kg:n kärrynsä ympäri ja sekös hytkytti vuottolaisten mohömahoja

    • Turhuuksienturhuus

      Turhaan tulit uteraamaan, ei tänne ole kirjoitettu mitään uutta.

    • KaamasNiilas

      Niin Juha Vainio tais jo 60-luvulla kirjoittaa kaiken Virttiövaara-nopannenä tiestä,että kauhea meno Virttiövaara-nopannenä tiellä.Varmaan tuupesta löytyy

    • myynensikesänäpakasteest

      Tilaa IS Extra
      Tuoreimmat

      Päivän lehti

      Lähetä vihje tai kuva

      Yhteystiedot

      Älypää

      Äkkilähdöt

      Työpaikat

      TV-ohjelmat
      Taloussanomat
      OMX HELSINKI
      -0,17 %
      18:35
      9 534,68
      SOPRANO OYJ
      10,91 %
      18:29
      0,61
      BIOHIT OYJ B
      -7,53 %
      18:29
      5,53
      ETUSIVU
      UUTISET
      PÖRSSI
      YRITYSTIEDOT
      OMA RAHA

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla
      Lakkaa eli hillaa olisi nyt vaikka millä mitalla, mutta marjat kypsyivät väärään aikaan.
      Lakkaa eli hillaa olisi nyt vaikka millä mitalla, mutta marjat kypsyivät väärään aikaan. (KUVA: Martti Kainulainen)
      Julkaistu: 16.8. 11:59
      JaaTwiittaa
      Lapissa nautitaan lakan jättisadosta, mutta ostajat sulkivat jo luukun, Yle kertoi. Alalta kerrotaan, että suuria kaupparyhmiä pyydetään mukaan marjanpelastuskampanjaan.
      Ranualainen Tapio Impiö on käynyt lakkasoilla jo teini-iässä, säännöllisesti 1980-luvun alusta lähtien. Tällaista lakkavuotta hän ei muista koskaan ennen nähneensä.

      – Olen poiminut reilut kolme viikkoa joka päivä. Olen 67-vuotias ukko, ja voin sanoa, että minun alueeni metsiin jää hillaa ehdottomasti enemmän kuin koskaan ennen. Sitä ei ehdi kukaan poimia, Impiö kertoo.

      – Viime vuonna lopetin poiminnan 22. heinäkuuta, tänä vuonna sato on täällä 3–4 viikkoa viime vuosia myöhässä. Siellä on vielä raakileitakin, mutta toisaalta esimerkiksi avosoilla jo harmaaksi mennyttä marjaa. Niin sanottu korpihilla voi olla vielä jopa parhaimmillaan.

      Impiö vahvistaa Ylen haastattelemien marjanpoimijoiden havainnot. Lakkaa jää soille, kun kauppiaat ovat lopettaneet myöhään kypsyneen marjan ostamisen kesken satokauden.

      – Nämä ostajat lopettivat nyt ja sitä ennen olivat jo pudottaneet hintaa niin, että se hiljensi kauppaa, Impiö kertoo.

      – Omat poimijamme ovat lopettaneet jo ja siirtyneet mustikkaan, Arctic Internationalin toimitusjohtaja Janne Naapanki sanoo.

      – Kyllä se on vaikeuttanut tilannetta, kun melkein kaikki marjat kypsyvät samaan aikaan. On priorisoitava mustikkaa, koska siitä meillä on nyt pulaa ja se on kypsää.

      Pelastakaa vuosisadon sato!

      Luonnontuotealaa edustavan Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio lähetti muutamia päiviä sitten S- ja K-ryhmille vetoomuksen, jotta nämä lähtisivät mukaan auttamaan ”vuosisadan sadon” pelastamisessa.

      – Ehtiikö mikään pelastaa poimijoiden jo säilössä olevia marjoja, se on toinen juttu, mutta marjoja pysyy poimimaan vielä syyskuun alkuun Lapissa ja koillisessakin ehkä pari viikkoa.

      Pääkaupunkiseudulla marjasta on helposti pyydetty jopa 20–30 euroa kilolta. Pohjoisessa lakkaa on voinut ostaa 10–12 eurolla.

      Moisio toivoo, että isot kaupat ostaisivat marjaa ja myisivät mahdollisimman halvalla.

      – Lakkarasiat tarjouksiin ja ilmoituksia lehtiin. Ihan varmaa on, että suurissa asutuskeskuksissa kuluttajat kyllä tätä arvomarjaa ostavat, jos vaan tietävät, että nyt sitä saa.

      Ylen mukaan lakkaseuduilla on virinnyt ideaa hyväntekeväisyydestä. Ranualainen Eliina Mäntyjärvi lahjoitti hillaa terveyskeskuksen keittiöön ja hän on vienyt marjaa myös suoraan ihmisille, jotka eivät enää itse pääse hillasoille.

      – Itsekin olen laittanut ennätysmäärän pakastimeen ja lahjaksi lapsille. Mutta kun kuulin tästä (Mäntyjärven teosta), niin se otti kyllä sydämestä. Ajattelin, että jospa joutaisin tästä vielä yhden päivän poimimaan ja tekemään saman tempun, Impiö miettii.

      Impiön mielestä marjojen saajiksi sopivat erityisen hyvin vanhukset, joka jotka ovat ”näillä kairoilla” hillaa oppineet poimimaan ja syömään. Impiö näkisi myös mielellään, että ylijäämäksi jäävää marjaa saataisiin jotenkin myös vaikka päiväkoteihin tai kouluihin.

      Omituisen kovaa marjaa

      Arktisten Aromien mukaan tänä vuonna tietoon on tullut tapaus, jossa raakana poimittua hillaa pyrittiin kypsyttämään luonnossa muovien päällä. Hilloja ei pidä kerätä puolikypsinä, koska ne eivät kypsy jälkeenpäin, eivätkä saa kypsän marjan aromia, yhdistys muistuttaa.

      Impiökin törmäsi kesällä yhteen tapaukseen. Hän osti ensi kertaa eläessään torilta hillaa, nuorilta ukrainalaisilta, niin että marjoja saisi testattua.

      – Ostin yhden sangollisen ja laitoin ne pieniin purnukoihin. Laatu oli samanlaista kuin omani. Alkaessani maistella niitä, seassa oli marjoja, jotka näyttivät keltaisen komioilta, mutta olivat niin kovia, että eivät edes murentuneet sormien välissä.

      – Hyvää niistä marmeladina ja soppana silti tuli. Tulipa vaan mieleen, että nytpä keksivät mitä ranualaiset eivät ole uskaltaneet tehdä, lähtivät oikein jalostamaan marjaa, Impiö heittää.
      Elina Ranta

    • elekeläinen

      Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin suuri osa työikäisistä

      Toistaiseksi eläkemenoja on kasvattanut väestön ikääntymisen lisäksi se, että viimeisten kymmenen vuoden aikana eläköityneille ikäluokille maksetaan parempia eläkkeitä kuin heidän edeltäjilleen.

      Siitä kertoo esimerkiksi se, että vuosina 2007–2014 eläkemenot kasvoivat reaalisesti kolmanneksen mutta eläkkeensaajien määrä vain kymmenyksen.

      Keskimääräinen vanhuuseläkkeelle jäävä suomalainen saa noin 1 800 euroa kuukaudessa, kun kymmenen vuotta sitten luku oli 1 500 euroa.

      Erot sukupuolten välillä ovat suuret, sillä miesten alkavat eläkkeet nousevat noin 2 100 euroon kuukaudessa.

      Summa ei ole hurja, mutta silti korkea verrattuna työikäisten tuloihin: Tilastokeskuksen mukaan 20–59-vuotiaista noin 42 prosentin veronalaiset tulot jäivät vuonna 2014 alle 2 080 euroon.

      Esimerkiksi lähihoitajan keskimääräinen perupalkka kuntasektorilla oli samana vuonna 2 070 euroa.

      On tärkeää muistaa, että eläkkeet eivät ole saajiensa omia säästöjä: Eläketurvakeskuksen (ETK) laskelmien mukaan nykyiset eläkeläiset saavat noin neljä euroa eläkettä jokaista työuransa aikana maksamaansa maksueuroa kohden.

      HYVÄT OVAT ELÄKKEET TOISILLA;VAAN EI AINAKAAN SODANKYLÄN SYRJÄKYLISSÄ,muutamaa virkaloista lukuunottamatta.

    • tämäontottuus

      Jeesiön kylän eläkeläisillä keskimääräinen eläke kk = 834 euroa. Eipä taija olla montakaan henkilöä Jeesiössä jolla olisi yli 1000 euroa eläke kk.

      • SeSeVaanOnTosi

        Mikäs sillä on elellä.Yleensä mökissä ainakin on se 2-3 ihmistä ja kun rahat pannaan samaan kasaan,niin jo vainki.
        Mettä täynnä muonaa porosta hilloihin kunhan vaan viitti astua porstuasta pihalle.
        Mökki lämpenee oman mettän puista,potut ,porkkanat omasta maasta.
        Maalikylistä ei tarvi kuin tilata suolaa ja kaffipaketti silloin tällöin.
        Ne Aino-reiska tossut kelepaa kyllä hyvin pankon reunalla tepsutteluun.
        Elämä on oikeastaan auvoista.Hätäkös tässä


      • könttiuula

        No mutta onhan toki jeesiössä yksinasujiakin aika suuri joukko,heillä se elämä tuleekin kalliiksi. Ainakin 150 euroa menee ruokaan kk,kun taas jos useampi asuu samassa savussa päästään jopa alle 100;lla eurolla kk. Se tuo yksinasuja maksaa kalliisti elämisestä.


    • NuuskaTAXI

      Eläke kertyy tehdystä laillisesta työstä, josta maksettu veroa, jos se kertyisi veronkiertämisestä ja roistoamisesta, niin silloin ainakin eräällä alkuperäisellä jeesiöläisellä olisi nyt hyvä eläke.

      • dumtrump

        ja höpönlöpönhöpönpöppöö.......!?!
        .
        Työeläke kertyy ajallaan maksetuista, työnantajan maksamista, eläkemaksuista ja työsuhteista.
        Veroissa sekoilut eivät liity siihen mitenkään.


    • JeesiönNUUSKA

      No, maksetaankos sitten siitä rajan yli rahdatusta ja Sodankylässä trokatusta nuuskan myynistä työeläkettä? Veroissa ei ole mitenkään tässä sekoiltu, ne on kokonaan unohdettu. Eli selkokielellä tarkoitin, että työeläkettä saa vain laillisesti tehdystä työstä, josta maksettu silloiset määrätyt verot ja verot liittyvät olenaisesti tähän seikkaan työeläkkeeseen eli jos on maksanut paljon veroja, ollut kauan työelämässä, niin saa suurempaa työeläkettä. Silloin kun itse tein töitä oli ns. progressiivinen verotus, joka tarkoitti että veroprosentti nousi tulon lisääntyessä. Jos oli väliaikaistöitä (ei pimeitä) kannatti hakea ns. prosenttikortti, niin ei pidätetty palkasta niin paljoa. Esim. v. 1983 tein ilman prosenttikorttia viikon työtä kahdessa vuorossa eli 16h vuorokaudessa, sain palkkaa puhtaana käteen 1650 markkaa, olin pettynyt määrään, koska itse työ oli kurjaa, tarkoittaen työn lähes kaikkia negatiivisia puolia, mm. kylmyys, vaarallisuus, likaisuus, fyysisesti raskas ja pirulliset johtajat, jotka huusi vieressä työtä tehdessä.

    • sotamiesjosefsveik

      Nuuska on myöskin solumyrkkyä kuten kaikenlainen ALKOHOLIKIN ja sitä kuulemma salarahdataan suomeen mm ruottista. On suomen laki tässäkin asiassa täysin PERSEESTÄ,kun suomessa ei saa myydä nuuskaa. Koirille voi kyllä antaa aina ilmaista nuuskaa ja se ei ole epäterveellistä,eikä se ole kiinteää,eikä sitä voi valmistaa. Monikohan tietää miten sitä koirille annetaan? Pohtikaappa sitä .

    • Hallayötulossa

      Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) otti puheessaan kantaa Turun perjantaiseen terroristi-iskuun.

      – Meitä on moitittu siitä, että teemme iskulla politiikkaa. Se on kuulemma mautonta. Totuuden nimessä on sanottava, että olemme puhuneet leväperäisen turvapaikkapolitiikan vaaroista vuosia. Silloin meitä syytettiin aiheettomien pelkojen lietsomisesta, Halla-aho sanoi.

      – Media ja poliitikot ovat vähätelleet tapahtunutta mm. sillä, että liikenteessä kuolee paljon enemmän ihmisiä. Sen riskit on pakko hyväksyä osaksi elämää. Sen sijaan huono maahanmuuton hallinta on poliittinen valinta. Sen riskit ovat tuottamuksellisia, Halla-aho jatkoi.

      Halla-aho piikitteli poliitikkoja maahanmuuttopolitiikan hoidosta.

      – Miten päättäjämme kantavat vastuuta aikaansaannoksistaan? Puuhaamalla maksutonta terveydenhoitoa maassa laittomasti oleskeleville. Syyllistämällä suomalaisia. Puhumalla yksittäistapauksista. Vaatimalla malttia ja halauksia.

      – Me olemme esittäneet konkreettisia, toteuttamiskelpoisia ja tehokkaita ratkaisuja aiemmin, ja esitämme niitä jatkossakin, Halla-aho totesi.

      Halla-aho toivoi tiedustelulakien rukkaamista, ja myös turvapaikkalakien muuttamista.

      – Miksi sama perustuslaki on nähty ylittämättömäksi esteeksi, kun siihen vetoamalla on tyrmätty perussuomalaisten esittämiä, tilanteen vaatimia muutoksia esimerkiksi turvapaikkakäytäntöihin? Miksi silloin ei ole ollut halua eikä valmiutta tilanteen vaatimiin muutoksiin perustuslaissa, Halla-aho kyseli.

    • taitaaollavaletta

      Metsuri-Jaakko on ajanut loppuun 75 moottorisahaa – eikä ole ollut päivääkään poissa töistä
      LIFESTYLE 3.1.2017 08:00
      Anne Anttila
      9670
      Jaakko Pessinen tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla rautaisesta kunnosta ja hurjista voimistaan. – Vaihdoin aikoinaan jopa renkaan 900 kiloa painavaan autoon ilman tunkkia, Pessinen paljastaa.
      Jaakko Pessinen tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla rautaisesta kunnosta ja hurjista voimistaan. – Vaihdoin aikoinaan jopa renkaan 900 kiloa painavaan autoon ilman tunkkia, Pessinen paljastaa. (Kuva Anne Anttila)

      Metsätyöt olivat katkolla, kun dollarimiehet houkuttelivat Las Vegasiin autoja kaatamaan.

      SUOMI 100 Ison kartanon pihamaalla seisoo metsurinvaatteisiin pukeutunut, hyväryhtinen mies. Käsi nousee tuttavalliseen tervehdykseen ja kasvoille leviää ystävällinen hymy.

      – Tervetuloa! Sopiiko, että käydään ensin limonadilla ja lähdetään sitten metsään, mies ehdottaa hymyillen.

      Sopiihan se.

      Lappajärven Karvalankylällä vaikuttava Jaakko Pessinen, 67, on herrasmies. Hän pyytelee anteeksi hampaatonta hymyään ja myös sitä, että hiuksetkin ovat jääneet kiireessä kampaamatta.

      – Poikamiehenä ei tule peiliin paljon vilkuiltua. Ei ole aikaa eikä oikein tarvettakaan, Pessinen luonnehtii hymyillen.

      Hampaita lukuun ottamatta ikävuodet ovat taputelleet metsuri Pessistä kuitenkin pumpulilapasin. Rypyttömät kasvot viestivät terveistä elämäntavoista ja silmien poikamainen pilke paljastaa miehen olevan kaikkea muuta kuin erakoitunut yksineläjä.

      – Viihdyn yksin, mutta en minä naisiakaan pelkää. Emäntäehdokkaita on matkan varrella ollut. Kaikki mukavia, mutta ei kuitenkaan ihan alttarille saakka sopivia, Pessinen virnistää salaperäisenä.

      Arvokas sahakokoelma

      Vaikka metsuri Pessinen on vaatimaton mies, niin ammatistaan hän on ylpeä. Ensitöikseen mies johdattaa vieraan autonsa äärelle ja esittelee kattavan moottorisahakokoelmansa. Lavalla on tasan 49 erikuntoista sahaa, joista vanhimmat ovat 70-luvun loppupuolelta.

      – Kuten huomaat, moottorisahat ovat olleet kovassa käytössä. Valitettavasti tekniikan kehittyessä myös sahojen käyttöikä on lyhentynyt. Vanhemmilla ruotsalaisvalmisteisilla, kuten Partnerilla, Husqvarnalla ja Steelillä pääsi parhaimmillaan jopa pariin tuhanteen kiintokuutioon. Nykyään saa olla jo tuhannestakin kiitollinen.

    • taitaaollavalettavaionko

      JATKUU::::::Ruisleivän voimalla

      Metsuri Pessisessä on raakaa, ruisleivästä raapaistua voimaa. Rautaisessa kunnossa oleva ammattimetsuri kertoo tablettivapaan elämänsä salaisuudeksi terveet elämäntavat ja raittiin ulkoilman.

      – En polta enkä ryyppää. Viinaa olen juonut kerran, tullut humalaan kerran ja sairastanut armottoman krapulan tasan kerran. Tämä tapahtui armeijassa, mutta syöpyi lähtemättömästi muistiin. Sain kammon, josta en edes halua päästä eroon. Minulle riittävät kahvi ja mustaherukkamehu, Jaakko paljastaa naureskellen.

      Pessinen sanoo olevansa myös stressivapaa mies.

      – Teen työt ajallaan, mutta en kellota päivääni. Välillä annan sahan hengähtää, istahdan nuotion ääreen ja paistan makkarat. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin kuunnella lintujen konserttia ja katsella oravien ilonpitoa, Pessinen hymähtää.

      Jaakko sanoo olevansa myös kaukana metsien mannekiineista. Tukki nousee olkapäille ilman koukkua, joskin painoluokka on ajan saatossa hieman pudonnut.

      – Turvavarusteista en tingi, mutta muita apuvälineitä en tarvitse. Ennen nostelin yli kaksisataa kiloakin sisulla ja ruisleivän voimalla, mutta ei tässä vieläkään risuja kanniskella, Pessinen puhelee.

      Pessinen tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla muustakin kuin tukin kannosta. Hän on niittänyt mainetta voimamiehenä, joka vaihtoi renkaan 900 kiloa painavaan autoon ilman tunkkia. Tempaus oli hurja ja oli viedä Pessisen show-mieheksi Amerikkaan.

      – Metsätyöt olivat katkolla, kun dollarimiehet houkuttelivat Las Vegasiin autoja kaatamaan. Onneksi tulin järkiini ja jäin kotia. Siinä olisi saattanut mennä terveys, rahat ja lopuksi vielä mainekin.

    • vainviisiahaameni

      Äidin omaishoitajana

      Harvassa ovat ne metsien ammattilaiset, jotka ovat ehtineet reilun viidenkymmenen vuoden aikana kaataa lähes 120 000 kiintokuutiota puuta, ajaa loppuun 75 moottorisahaa sekä toimia vielä ohessa myös palkattomana omaishoitajana.

      – Jäin asumaan kotitaloon, joten äidin sairastuttua omaishoitajan rooli oli aivan luonnollista. Yli kymmenen vuoden ajan kannoin äidin vessaan, käytin pesulla, laitoin ruoat, siivosin ja loppuajasta jopa syötin. Kävin samalla metsässä, mutta jaksotin työajat kuitenkin elämäntilanteeseen sopiviksi.

      Jaakko on asunut vuodesta 2002 yksin. Elämänmuutos oli suuri, mutta onneksi lohtu löytyi läheltä.

      – Työ helpotti ikävää ja koivun kylkeen oli turvallista itkeä.

      Vaikka metsuri Pessinen on viettänyt ison osan elämästään poikamiehenä, niin muutaman kerran on Jaakkokin langennut naisen virittämään rakkauden ansaan.

      – Enemmän minä kuitenkin puita olen halannut kuin naisia. Kolmen naisen kanssa on ollut yritystä, mutta aina olen jäänyt rannalle. Yksi lähti kiiltäväkenkäisen kiinteistövälittäjän matkaan, toinen otti entisen takaisin ja kolmas ryhtyi vaatimaan minulta aivan mahdottomia.

      Sydänsurut tulivat ja menivät, mutta Jaakko jatkoi töitään. Viimeiset kolme vuotta metsuri Pessinen on ollut virallisesti eläkkeellä, mutta saha laulaa edelleen.

      – Yritin tepastella tohveleissa, mutta en onnistunut. Pari viikkoa seisoin pihalla ja katselin haikeana, kun naapuri ajoi tukkeja, metsuri Pessinen sanoo hymyillen, niistää nenän ja käynnistää moottorisahan.

      Vanhalla videolla 76-kiloinen Jaakko kaataa tonnin painoisen Ladan Alajärvellä!

    • eiollutmustikoita

      Kävin mustikoita kattelemassa virttiövaarassa eilen,kaksi miestä oli peittelemässä kuoppia virttiovaaran metsäautotiellä. Traktori heillä oli ja siinä kukkurakuormallinen hiekkaa peräkärrillä. No nyt on sitten alettu tienparannustoimiin ja hyvä tulee..

    • retkeilijäukko

      Hyvää jälkeä olivat ne kaksi miestä tehneet vierttiön tiellä ,ei olluna enää kuoppia kuin muuan pieni.

    • Sula-virttiö

      Ihminen ja luonto ovat aina olleet yhtä, eläneet rinnakkain yhdessä, toisiaan kunnioittaen siten, että ihminenkin on osa luontoa ja eläinkuntaa. Ihminen on aina saanut elantonsa luonnosta, se on yhä ihmiselle elinehto. Toisaalta luonto on pitänyt puolensa, ihminen ei ole päässyt ylivaltaan - näihin päiviin asti.

      Suurpetoja on kunnioitettu ja pelätty. Niille on silti annettu oma paikkansa ja rauhansa luonnossa, metsässä. Meri tai suuri järvenselkä oli ihmiselle kunnioitusta herättävä paikka. Merestä ja järvestä saatiin ruokaa – jos Ahti soi antejaan - muuten meri piti omansa. Välillä se myös vaati omansa.

      Ihminen ei aiemmin ole hyödyntänyt luontoa niin kuin nyt; ei ollut metsäkoneita ja kaivureita. Kaupankäynti oli valtaosin vaihdantataloutta, sekä paljon asioita ja tarve-esineitä tuotettiin itse. Jos jotain puuttui, vaihdettiin se johonkin toiseen naapurin kanssa. Kauppaa rahallakin toki käytiin, tosin harvemmin. Luonossa liikuttiin paljon - luonto kohdattiin, itse osana luontoa.

      Nykyään ihminen ja luonto eivät enää kohtaa kuten ennen. Ihmisestä on tullut luonnolle vieras – ihminen on unohtanut luonnon, ihmisen luontoyhteys on kadonnut.

      On tullut aika jolloin ihminen on ottanut ylivallan. Metsää kaadetaan järein konein, maata viljellään jättisuurilla traktoreilla, kalaa pyydetään valtavilla troolareilla – liikkuvilla kalaruokatehtailla. Ahneus on tullut ihmisen luonnoksi.

      Luonto, se on silti pysynyt samana – Luontoyhteytenä - moninaisena, yhtenä entiteettinä, jossa kaikki on yhteydessä kaikkeen, yrittipä ihminen miten tahansa siitä irtautua. Se myös pysyisi ennallaan, ellei ihminen sitä niin radikaalisti muokkaisi. Ihmiselle luonnosta on tullut talouden väline, kaupankäynnin kohde. Luontoa ei enää arvosteta, eikä myöskään ihmisen luontoyhteyttä tunnisteta. Hakataan paljaiksi valtavia metsäalueita, ja sitä väitetään metsien hoidoksi, metsän kasvatukseksi – metsä on kuitenkin kuin miehen parta; se kasvaa itsekseen.

      Metsissä asuvat eläimet halutaan pitää kurissa, vaikka sitten väkisin, tappamalla. Mikään ei saa olla talouskasvun esteenä, ei ainakaan luonto.

      Miksi ihminen toimii näin? Mihin talouskasvu perustuu? Ei ainakaan luontoon ja ihmisen luontoyhteyteen. Ei, se perustuu siihen, että kulutetaan aina enemmän, ostetaan aina enemmän. Kertakäyttöyhteiskunnan talouskasvu perustuu siihen, että mikään ei kestä kuin hetken, siten se heitetään pois ja ostetaan taas uusi tilalle. Aina pitää saada enemmän, parempaa, toimia nopeammin, tehokkaammin, silti pienemmin kustannuksin.

      Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Ainakin se, että luonto kärsii yhä enemmän, ihminen etääntyy luonnosta yhä enemmän – ihmisen Luontoyhteys on yhä heikompi – ihminen voi pahoin. Eikä tuossa yhtälössä kaikki muutoinkaan täsmää; miten saadaan enemmän parempaa, nopeammin, tehokkaammin ja pienemmin kustannuksin? Luonnon kustannuksella – myös ihmisluonnon kustannuksella?

      Olisiko meidän syytä joskus miettiä omaa Luontoyhteyttämme, kukin osaltaan? Olisiko meidän itse kunkin parempi olla, jos tunnustaisimme ja tunnistaisimme oman Luontoyhteytemme? Saisimmeko paljon enemmän rasittamalla luontoa vähemmän? Olisiko meillä näin ollen puhtaampi omatunto – puhtaamman luonnon ohella? Kullakin meistä luontoyhteys löytyy, kullakin omalla tavallamme kun vain haluamme sen löytää. Ihmisen olisi ehkä syytä miettiä asemaansa luonnossa uudelleen… antaa itselle ja luonnolle hetki aikaa.


      01.09.2017. Virttiöperällä x

      • Sula-virttiö

        No mitä vittua se sulle ääliö kuuluu lainaataanko texti vai kirjoitetaanko se itse. Ite ääliö ei osaa muuta kuin kirjoittaa perättömiä loukkauksia,törkeiyksiä esim omankylänsä ihmisiä jeesiössä keisari taxi ym.nimikkeillä.


    • Jää-virttiö

      Suomi elää metsästä nyt ja aina
      ALOITTAJA: Virttiönperä x
      Totuus palaa takaisin lyhyen high tech hössötyksen jälkeen,mikä oli virheinvestointi tuottanut muuta se ei kuin pahoinvointia.Puut kasvaa ja tuottaa kaikkea,maa niiden ympärillä tuottaa marjoja ja sieniä joita saa kuka tahansa minkä maan kansalainen tahansa poimia niin paljon kuin haluaa.On se koko Planeetan yhteistä omaisuutta eikä siihen rajoja vedetä.Myös hukkapuu tulisi saada jokamies oikeuden lain joukkoon. Meillä on hyvin hoidetut metsät esm: metsähallitus on hoitanut leiviskänsä tältäosin erinomaisesti.

    • Pöljä-Virttiö

      Sula-virttiö haukkuu nyt väärää puuta, ei ole ns. ääliö kirjoittanut lainaus kommenttia. Keisarista on kirjoittanut, mutta ei perättömiä, kuvatut Keisarin teot ovat kylläkin törkeitä, röyhkeitä lähimmäisiin kohdistuneita hyväksikäyttöjä, varkauksia.
      Oliskohan sinun parasta vain pysytellä tekemälläsi Kittilän pierupalstalla ja jättää toisten asiaton haukkuminen pois , mm. poromiesten "solvaaminen"
      Ja mitä tulee toisten kirjoitusten kopiointiin eli plagiointiin tänne, ilman mainintaa oikeasta kirjoittajasta, niin pidän sitä hölmönä.

    • Sula-virttiö

      Suomi elää metsästä nyt ja aina
      ALOITTAJA: Virttiönperä x
      Totuus palaa takaisin lyhyen high tech hössötyksen jälkeen,mikä oli virheinvestointi tuottanut muuta se ei kuin pahoinvointia.Puut kasvaa ja tuottaa kaikkea,maa niiden ympärillä tuottaa marjoja ja sieniä joita saa kuka tahansa minkä maan kansalainen tahansa poimia niin paljon kuin haluaa.On se koko Planeetan yhteistä omaisuutta eikä siihen rajoja vedetä.Myös hukkapuu tulisi saada jokamies oikeuden lain joukkoon. Meillä on hyvin hoidetut metsät esm: metsähallitus on hoitanut leiviskänsä tältäosin erinomaisesti.
      v

      • Anonyymi

        Sula-jää - plöja - virttiot ovat olleet totuuden jäljillä jo vuonna 2017.


    • eläkemetturi

      Edelläkävijä monella rintamalla

      Maamme suurimpana yksittäisenä metsänomistajana ja puuntoimittajana Metsähallituksella on erityisasema metsätalouden ja puunkorjuun menetelmien kehittämisessä. Se osallistuu jatkuvasti erilaisiin tutkimus- ja kehityshankkeisiin ja investoi muun muassa metsäautotieverkostoon.

      Suurin osa Metsähallituksen 30 000 metsäautotiekilometristä on Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tieverkosto on pääosin kattava, mutta se vaatii jatkuvaa kunnostamista ja huoltoa. Esimerkiksi vuonna 2008 Metsähallitus kunnosti Itä-Suomessa 55 kilometriä metsäautoteitä. Teiden kunnostamisen ensisijaisena tarkoituksena on turvata teollisuuden varma ja häiriötön puunsaanti, mutta hyväkuntoinen metsäautotieverkosto palvelee myös metsien virkistyskäyttöä, matkailua, luonnontuotteiden keräilyä, eräharrastajia ja mökkiläisiä.

      Metsien monimuotoisuuden ylläpitäminen ei ole pelkkää lajien ja luontotyyppien turvaamista, vaan myös maiseman huomioimista. Metsähallitus koulutti vuoden 2008 aikana omaa henkilöstöään maiseman huomioimisessa ja otti käyttöön maisemaan sulautuvat pienaukko- ja säästöpuuhakkuut. Pienaukkohakkuissa metsään tehdään pieniä aukkoja ja säästöpuuhakkuissa hakkuualalle jätetään tavallista enemmän säästöpuita ja niiden sijoittelussa korostetaan maisemanäkökohtia.

      Metsähallituksen metsätalous on ottanut uutta tekniikkaa käyttöön myös vesiensuojelussa. Metsätalouden vesiensuojelun suunnittelussa on tärkeintä ehkäistä irronneen aineksen kulkeutumista ja veden syövyttävää vaikutusta maaperään. Uudella paikkatietosovelluksella voidaan yhdistää tietoja uomissa liikkuvista vesimääristä, kaltevuussuhteista ja maalajista ja siten mallintaa pintavesien reittejä.

      Metsähallituksen yhteydet tutkimukseen tiivistyivät vuonna 2008, kun Metsäntutkimuslaitokselta siirtyi Metsähallituksen metsätaloudelle lähes 80 000 hehtaaria maata ja 32 työntekijää. Merkittävällä osalla näistä maista tutkimustoiminta säilyy tärkeimpänä käyttömuotona myös hallinnansiirron jälkeen.

      Metsähallitukselle urakoi yli 200 metsäkone- ja puutavara-autoyritystä, joiden kehityshankkeisiin se osallistuu mielellään. Metsähallitus etsii uusia ratkaisuja myös yhdessä konevalmistajien kanssa. Vuonna 2008 on tutkittu muun muassa erilaisten teliratkaisujen toimivuutta heikosti kantavilla turvemailla, energia- ja ainespuun yhdistettyä korjuuta sekä koneellista taimikonhoitoa.

      Metsähallituksessa investoidaan jatkuvasti myös oman henkilöstön osaamiseen. Metsätaloudessa työskentelee noin 700 metsuria, joiden monipuolinen osaaminen on nähty erityisen tärkeäksi. Suurimmalla osalla metsureista on pitkä työkokemus ja vankka ammattitaito. Metsureiden työnkuva laajentuu koko ajan ja osa heistä työskentelee jo nyt myös metsäsuunnittelijoiden apuna, siksi moni heistä on suorittanut luonnonhoitotutkinnon tai metsämestarin tutkinnon.

      • Anonyymi

        VIHREÄN PUOLUEEN SYNTYHISTORIA ! LUE !
        Vihreä puolue syntyi Saksassa ja se rantautui myöhemmin Suomeen kun Suomessa perustettiin Vihreä puolue. Vihreän puolueen syntyjuuret ovat marxismiin pettyneissä äärivasemmistolaisissa (kommunisteissa) ja vanhoissa natseissa. Vihreän puolueen perustajat olivat siis kommunisteja ja natseja. Niin ... ei siis pidä ollenkaan ihmetellä Suomen Vihreän puolueen kannanottoja erinäisissä yhteiskunnallisissa asioissa. Niin ... huono puu ei voi hyviä hedelmiä tuottaa....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VIHREÄN PUOLUEEN SYNTYHISTORIA ! LUE !
        Vihreä puolue syntyi Saksassa ja se rantautui myöhemmin Suomeen kun Suomessa perustettiin Vihreä puolue. Vihreän puolueen syntyjuuret ovat marxismiin pettyneissä äärivasemmistolaisissa (kommunisteissa) ja vanhoissa natseissa. Vihreän puolueen perustajat olivat siis kommunisteja ja natseja. Niin ... ei siis pidä ollenkaan ihmetellä Suomen Vihreän puolueen kannanottoja erinäisissä yhteiskunnallisissa asioissa. Niin ... huono puu ei voi hyviä hedelmiä tuottaa....

        Error analyysiin. Rahareikiä löytyy. Kieltämättä hyvä sivupolku.


    • zzcch

      Kyllä metsähallitus osaa hommat!!

    • Anonyymi

      Metsähallitus hakkaa virttiönperällä nyt jälleen. On se säälikin kun menee hirveät määrät hyvää aarniometsää jälleen etelän vetelien ja maahanmuuttajien elättämiseen.

      Tiekunnan kokous huomenna keskiviikkona 28.08 2019.

    • Anonyymi

      KORJAUs. Tiekunnan kokous onkin viikonpäästä 28.08.2019. eikä tänään.

      Hyvin kulkee puu rekkaautoilla virttiöstä kunnostamatontakin tietä. Muuan kuoppa ei estä kuljetusta,eikä tie vaadi peruskorjausta.

    • Anonyymi

      Hyvähän se vain ,että puu huilaa,jos ei jeesiöjokea niin sitten kumirattaiden päällä ja niin edelleen.
      Luultavasti päättyy vessapaperiksi intiaan

      • Anonyymi

        Jos kaikki intialaiset käyttäisi vessapaperia, niin Suomen metsät riittäisivät siellä 3 kuukauden käyttöön eli hieno homma, että pyhkäsevät vaan sillä vasemman käden etusormella edelleenkin


    • Anonyymi

      Thailaiset kävivät ruopimassa virttiövaarasta mustikat suvantokummussa. Oli niitä iso joukko parsenkymmentä kovaa ruopijaa. Minun puolesta ovat tervetulleita ensjkesänäkin.

    • Anonyymi

      Kuulemma ensi kesänä ainakin 5000 kiinalaista kutsutaan marjastaan,kun suomilaisten selkä ei kestä

    • Anonyymi

      Jo minäkin poimisin,jos reilun kk työstä saisi kolmen vuoden palkan. Kyllähän suomalaiset silavapyllyt,huonokuntoiset,möhömahat yksikertaisesti niistä ei ole marjojen keruuseen.

    • Anonyymi

      Asiat muuttuvat. Lässyttäjä jussi saa lähteä ja
      "Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu Ano Turtiainen pyrkii puolueen puheenjohtajaksi.
      Turtiainen kritisoi puheessaan puolueensa toimia".

      Ei yllätä, että persuilla persut repeilevät erisuuntiin pällisteleviksi pikkuporukoiksi

    • Anonyymi

      Vihreillä ei taida prioriteetit olla ihan kunnossa - ei tosin ole ensimmäinen kerta. Samaan aikaan kun Suomessa on satoja tuhansia työttömiä työnhakijoita, Vihreät haluavat keskittyä ulkomaisen työvoiman haalimiseen.

      "Heti perään sisäministeri huomauttaa, että Suomi tarvitsee hänen mielestään akuutisti työperäistä maahanmuuttoa. Se on yksi keino pienentää koronakriisin aiheuttamaa kuoppaa kansantaloudessa.

      • Anonyymi

        Kysäseppä neuvoa probleemaasi näiltä herroilta.
        Timo Soinilta joka oli silloin johdossa tai pääministeri Juhalta(keskusta) tai sisäministeri petteriltä(kokoomus) Halla-aho oli tuolloin Europarlamentissa eikä saanut suutaaan auki, mutta persu-Soini hyäksyi Kepun ja Kok kanssa kaiken.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysäseppä neuvoa probleemaasi näiltä herroilta.
        Timo Soinilta joka oli silloin johdossa tai pääministeri Juhalta(keskusta) tai sisäministeri petteriltä(kokoomus) Halla-aho oli tuolloin Europarlamentissa eikä saanut suutaaan auki, mutta persu-Soini hyäksyi Kepun ja Kok kanssa kaiken.

        No mikähän on ropleemasi koska siitä valitat? Suomen propleema on vihervasemmisto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikähän on ropleemasi koska siitä valitat? Suomen propleema on vihervasemmisto.

        Niin vihreät on kokoomuksen apupuolua. Sama ohjelma, allekirjoitus vaan eri. Kaikkihan sen tietää.
        Persut nyt ei ole mitään, räksyttäviä loosereita


    • Anonyymi

      Vihreillä ei taida prioriteetit olla ihan kunnossa - ei tosin ole ensimmäinen kerta. Samaan aikaan kun Suomessa on satoja tuhansia työttömiä työnhakijoita, Vihreät haluavat keskittyä ulkomaisen työvoiman haalimiseen.

      "Heti perään sisäministeri huomauttaa, että Suomi tarvitsee hänen mielestään akuutisti työperäistä maahanmuuttoa. Se on yksi keino pienentää koronakriisin aiheuttamaa kuoppaa kansantaloudessa.hj

    • Anonyymi

      Viisat sanovat ja tyhmäkin sen ny näkee,että suomi katasroffin partaalla. Pelastaa suomea ei enää voi,mutta hölömäläisviehervasenmistohallitus kun hajoaa jää "sentäs suolarahat" Voi hyvänen aika sentään mistä kuiten uusi selkäranka suomelle.?

      • Anonyymi

        Mitäpä ruikutat,ikinä et ole veroja maksanut työnteosta puhumattakaan.
        Onhan se tietysti paniikki, kun pelko persiessä, mutta kyllä se siitä hissun ja kissun. Meehän nukkumaan


    • Anonyymi

      HS: Vantaalle myönnettiin 400 000 euroa maahanmuuttajanuorten kotouttamiseen, rahat hupenivat suunnitteluvaiheeseen

      • Anonyymi

        Niin hyvin suunniteltu on puoliksi tehty tiesivät jo tuhansia vuosia sitten itämaan tietäjätkin sati sitten körttikansa Lapin raukoilla korpimailla, hallelujaa


    • Anonyymi

      Sama se minkään virttiövaaran tienpätkistä. Ketä kiinnostaa , ei todellakaan ketään

    • Anonyymi

      Virttiovaaran ja nopannenän teiden parannusta suuniteltu kymmenkuntavuotta jo ja nyt taas yritetään sitä uudestaan. Olisihan se hyvä jos saataisiin thaimaalaisille marjan ja hillojen poimijoille kunnon tiet.

      • Anonyymi

        Kyllähän siihen jonninmoinen öljysora pitäs saada, asfaltti kai liian hieno ajatus. Nyt kaikki jänikset ja riekot joutuu nieleen pölyä pitkät kesät.
        Ehkä pieni protesti paikallaan.


    • Anonyymi

      Kustannuslaskelma on,että metri tulee maksamaan 25 euroa,on aika halpaa kuitenkin.

      • Anonyymi

        Koko teiden kustannuslaskelmaksi tulisi liki 800000 euroa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko teiden kustannuslaskelmaksi tulisi liki 800000 euroa.

        Se on paljon rahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on paljon rahaa.

        Niin ja ihan turhuuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja ihan turhuuteen.

        Ja mihin tämä kuuluisa tie vie. Johonkin kahden maajussin rääseikköön ja jängän laitaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mihin tämä kuuluisa tie vie. Johonkin kahden maajussin rääseikköön ja jängän laitaan?

        Juuri näin. Metsät on ainakin hakattu niiden takia ei ainakaan tarvita teitä enää sataan vuoteen.


    • Anonyymi

      On joku mö kki noiden teiden varsilla. Viisat sanovat ja tyhmäkin sen ny näkee,että suomi katasroffin partaalla. Pelastaa suomea ei enää voi,mutta hölömäläisviehervasenmistohallitus kun hajoaa jää "sentäs suolarahat" Voi hyvänen aika sentään mistä kuiten uusi selkäranka suomelle.?

      • Anonyymi

        Talvisodan henki on herätellyt maanpuolustustahtoa.
        Kyllä nuorisosta löytyy vielä kipinä, kunhan aikuiset oppivat oikein suhtautumaan koulukiusaamisilmioihin, Koskelan tapauksiin.


      • Anonyymi

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon

        Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukana. ei piäse son varma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon

        Ei se jeesiössä totedu "sopu" eräiden taholta nimiä kuitenkaan mainittematta..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se jeesiössä totedu "sopu" eräiden taholta nimiä kuitenkaan mainittematta..

        Nappi othan ja "riita siitä tuli" kauna loppuelmäksi kai.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon

        Aloit sitten äänestyskonsultiksi, heh, heh.
        Besserwisserit norkoilee äänestyskopeissa vakoilemassa tuntemattomien piirtelemia numeroita. (Luulet tuntevasi minut?)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon

        Mitä valoa anolla on tarjolla? Aurinko? Kuu? Tähdet? Kynttilä? Otsalamppu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon

        Tutustu paremmin naapureihisi. Heitä kannattaa kuunnella.
        Ja harkitse, kannattaako sinun äänestysohjeita antaa. Pissit ehkä omiin saappaisiisi.
        Boomerit kostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustu paremmin naapureihisi. Heitä kannattaa kuunnella.
        Ja harkitse, kannattaako sinun äänestysohjeita antaa. Pissit ehkä omiin saappaisiisi.
        Boomerit kostaa.

        Kyllä mie Puumin muistan, mutta mitäpä tuota enempää muistelemaan. Rauha hänen sielulleen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustu paremmin naapureihisi. Heitä kannattaa kuunnella.
        Ja harkitse, kannattaako sinun äänestysohjeita antaa. Pissit ehkä omiin saappaisiisi.
        Boomerit kostaa.

        Kalkkivaarit kostaa saappaisiin pissimisen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miepä sanon, sie olet äänestänyt aivan vääriä ukkoja soini-hallaahhoo. Sinunhan pitäs kääntyä anon puoleen ja puuskuttaa yhessä valoon

        Toukouun 6 päivä tänä vuonna on tukkikuorman kuljettajan kyselijä eksynyt tänne Sodankylään. Ei kummaa ollenkaan että katkaistujen yhteyksien perääminen on hankalaa.


    • Anonyymi

      Niin niin! Vaikka ihminen/eläin olisi justiinsa kuolemassa nälkään,niin näkö säilyy hyvinkin tarkkana ihan kuolemaan saakka. Aloittaja on aivan oikeassa nälkää ei voi nähdä,sen vaan tuntee. Tuo sana "näkee nälkää" on pelkkä SANONTA ,joka on sinäsä sopiva lausahdus koska näkee ja nälkää sanat sopivat kuin "nyrkki silmään" Ei oiken soveltuisi sanonta esim: Nälkä on niin että kuuloa haittaa.

      KOPIO KITTILÄN PALSTA

      • Anonyymi

        Nyt on näläkä että näköä haittaa (mutta haittaako tuo)


    • Anonyymi

      Taitaa mennä ne tienkorjausrahat kaikki kokouspalkkioihin, mutta toki raha pitää kiertää ei tehä kasaa

    • Anonyymi

      Pelkkä suunnittelu maksaa jo kuulemma 24000 euroa. Jotkut ne asiastatehen hakevat tälläisiä hankkeita saadakseen hirveitä voittoja itselleen. Ja onnistuvatkin siinä kohtalaisen helposti. Ketjun aloittaja on aivan oikeassa näidenkin tienparannushankkeiden merkityksestä.

    • Anonyymi

      Hyvähän sitä on ajella vielä sitä virttiön ja nopanenän tietä,ei tarvi kyllä tehdä sille yhtään mitään. EIne

    • Anonyymi

      Kyllä se on nyt täysin sököt ne tiet. Rekka-autot ajaneet keluirikonaikana puutavaraa,niin syville raiteille painunut kaikki tiet.

    • Anonyymi

      Tiet kuntoon vaan.

    • Anonyymi

      Vihreä puolue syntyi Saksassa ja se rantautui myöhemmin Suomeen kun Suomessa perustettiin Vihreä puolue. Vihreän puolueen syntyjuuret ovat marxismiin pettyneissä äärivasemmistolaisissa (kommunisteissa) ja vanhoissa natseissa. Vihreän puolueen perustajat olivat siis kommunisteja ja natseja.

      • Anonyymi

        Nyt tarvitaan aasinsilta tai vaikka poro silta. Hoksauskyky nollassa.
        Miksi tätä saksalaistaustaa vihreiden menneisyydesta tongitaan.
        Mitä merkitystä poliittisilla taustoilla voi olla. Kysehän on otsikossa :tiekunnan kokous.


    • Anonyymi

      Ei ole ihme jos suunnittelu maksaa,nyt on suunniteltu kyseiden teiden parannusta jo liki 10 vuotta.

      • Anonyymi

        No se on tuolle perälle tuttua, pähkätään, pähkätään ja ei tule kuin pieni tushaus


    • Anonyymi

      No hätä mettätielle uusi matkastus ratkaisu,
      Pormestari Moscow Sobyanin sanoi, että Moskovan rellun poistuttua maasta " tehdas Renault " jatkaa autojen tuotantoa tuotemerkillä "Moskvitch".
      Moskvitš oli neuvosto-/venäläinen automerkki, joka lopetti tuotannon vuonna 2002.
      ou jeeh

      • Anonyymi

        Kaikki kaivaan veivit esiin naftaliinista. Arvokamaa mossen omistajille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kaivaan veivit esiin naftaliinista. Arvokamaa mossen omistajille

        No me nyt tiiämmä miksi he haluavat kaikki pesukoneet rosvota ukrainalaisilta. He aikovat käyttää moottoreita täyssähköisen Moskvitchin valmistukseen.


    • Anonyymi

      Kommunismihan on ideana mahtava. Se ei vain ole toiminut koskaan missään. Marx ei ehkä ollut pragmaatikko.

    • Anonyymi

      Ukrainan ryöstely , vihreiden alkuperä, kommareiden idologia.
      Kaikenlaista pitää koukuttaa, ennenkuin yksityistiekokoukset saadaan taas toimimaan.

      • Anonyymi

        satu hassi:
        Olen ihmetellyt samaa: miksi ihmeessä autotehtaat vaarantavat liikenneturvallisuutta laittamalla autoihin nappuloiden sijasta kosketusnäyttöjä, joita kuljettaja ei voi käyttää kiinnittämättä niihin katsettaan samalla kun ajaa.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista. Mitä Satu Hassin selän takaa kurkkii? Kenovoittaja nenä vinossa?

    • Anonyymi

      Satu H
      Huh huh! ”60 prosenttia venäläisten varallisuudesta on maan rikkaimman prosentin hallussa. Valtion menoista kolmannes menee väkivaltakoneistoon eli sotateollisuuteen, armeijalle, turvallisuusjoukoille ja poliisille.”

      • Anonyymi

        Satu H.
        Ensinnäkään päätös ei ollut tuo ja toiseksi päätöstä ei tehnyt ”Bryssel” eli EU vaan EU-parlamentin ympäristövaliokunta otti kantaa, ja totesi että uusiutuvan energian velvoitteen täyttämiseen ei pitäisi laskea sellaisen puun polttoa josta voisi jotain arvokkaampaakin tehdä.

        Sivumennen: myös nykyisen halituksen ohjelmassa todetaan, että ainespuuta ei pitäisi ohjata polttoon. Myös ilmastopaneeli neuvoo, että puusta pitäisi tehdä mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satu H.
        Ensinnäkään päätös ei ollut tuo ja toiseksi päätöstä ei tehnyt ”Bryssel” eli EU vaan EU-parlamentin ympäristövaliokunta otti kantaa, ja totesi että uusiutuvan energian velvoitteen täyttämiseen ei pitäisi laskea sellaisen puun polttoa josta voisi jotain arvokkaampaakin tehdä.

        Sivumennen: myös nykyisen halituksen ohjelmassa todetaan, että ainespuuta ei pitäisi ohjata polttoon. Myös ilmastopaneeli neuvoo, että puusta pitäisi tehdä mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita.

        Hei. Apu Itä-Afrikan ruokakriisiin rahoitetaan katastrofirahaston sitomattomista varoista, ei Ukraina-keräyksen tuotosta. Ukrainan kriisin avustustoimintaan lahjoitetut varat käytetään Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseen.


    • Anonyymi

      Kannattaa meijänki rakentaa niitä rupeleita jiesiön nyppylöillekin.Rääseiköt tuottaan mania eli rahnaa

      Finngrid ennustaa, että v 2027 tuulivoima ohittaa ydinvoiman Suomen suurimpana sähköntuotantomuotona ja aurinkovoiman tuotanto kasvaa vesivoiman tasolle.

    • Anonyymi

      Takalammi on kirjoitellut siitä että yksityistiesäädöksiä pitäisi uudistaa kun on kovasti ollut vaikeuksia saada yksityistieosakkaat sopimaan saman pöydän ääreen.
      Tällaista siellä varmaan huolena, maailma muuttuu niin nopeaa tahtia ettei tieosakkaat osaa priorisoida.

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa vesipäiden suunnitelmasta.!

      • Anonyymi

        Aloittaja on ollut eri mieltä tiesuunnittelijoiden kanssa 8 vuotta sitten.... Onko Nopannenän ja virttiovaaran tiehanke pysynyt haudassa kun se on haudattu vuonna 2014?


    • Anonyymi

      Matka läpi suomalaisen murhenäytelmän - uusia avohakkuita jatkuvalla syötöllä - on kuin ajaisi läpi sotatantereen - no sitähän tämä on, sotaa luontoa vastaan.

      Metsiemme tuhoaminen on suomalainen murhenäytelmä vailla vertaa - vasta, kun lopetamme tämän hulluuden, voimme tervehdyttää epäterveen luontosuhteemme hyväksikäytöstä kestävään rinnakkaiseloon ja kunnioitukseen. Ei koske tietenkään kaikkia, mutta liian moni on tämän hyväksynyt.

      Avohakkuualueelle jätetyt muutamat kolopuut ovat kuin tapetun luonnon ristejä hautausmaalla - ne kertovat, että tässä oli joskus elävää elämää ja elinvoimaa, joita voimme vain muistella haikeudella. Siinä on lopullisuuden tunne läsnä.

      • Anonyymi

        raiskioita raiskioiden jälkeen - kuollutta, harmaata ja kulkukelvotonta, pilattua luontoa. Ja joskus tilalle kasvaa elämästä elotonta puupeltoa.


    • Anonyymi

      Pistin pullan päälle just mansikkahilloa, kun samalla lueskelin ja katselin kuvaa itänaapurin käpyhillopurkista. Ei sentään vielä noin meillä

    • Anonyymi

      Vihreät pitivät puoluekokouksensa hiljattain. Siellä rappioarvot jatkoivat jylläämistään. Enää ei näköjään riitä se, että erilaiset elokapinahuligaanit ja muut ympäristövöyhkät saavat silloin tällöin halvaannuttaa yhteiskunnan toimintaa Vihreiden johdon ymmärtäväisen sateenvarjon suojaamina. Nyt halutaan turmella koko Suomen nuoriso!
      Vihreät nimittäin haluavat puoluekokouspäätöksellään laillistaa kannabiksen eli huumeet! Käsittämätöntä touhua! Kysyn, miten tällainen puolue voi olla hallituksessa? Ilmeisesti myös hallituspuolue Keskusta jakaa samat arvot hallituskumppaninsa kanssa. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, mikäli Keskusta jatkaa hallitusyhteistyötään Vihreiden kanssa.
      Vihreät haluavat kurittaa myös sairaanhoitajia, paperimiehiä ja kaikkia muitakin kolmivuorotyötä ja sunnuntaityötä tekeviä vaatimalla puoluekokouksessaan sunnuntailisän poistamista työntekijöiltä. Esimerkiksi sairaanhoitajien palkat ovat jo nyt pieniä ja kustannuskehityksestä pahoin jälkeensä jääneitä. Sunnuntailisien poistaminen leikkaisi merkittävän osan jo ennestään kohtuuttoman pienistä ansioista.
      Tällaista esitettiin Vihreiden johdon toimesta puoluekokoukselle. No onneksi se ei mennyt läpi, mutta kyllä Vihreiden ”hallitusherrat” tätä edelleen tietysti ajavat. Anteeksi sananvalintani: Siis : ”Vihreiden ”hallitushenkilöt”.
      Suomessa ja maailmassa ei ole ilmastohätätilaa. Suomessa on maatalouden hätätila. Ja ruuan hinnan nousun hätätila. Kohta myös elintarvikkeiden saatavuuden hätätila! Polttoainehintojen nousun hätätila. Energiahätätila. Räjähtäneen inflaation hätätila. Kohta myös korkojen nousun ja sitä kautta asuntovelallisten hätätila. Terveydenhuollon hätätila. Ja koko valtion talouden tasapainooon saamisen hätätila!
      Hätätilaluetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään… Ja tästä huolimatta Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo julisti puoluekokouspuheessaan, että ”ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisemisen on oltava kaiken politiikan keskiössä”.
      Voi hyvä sylvi sentään!.

    • Anonyymi

      Sanna marin tukkii itsensä joka kissanristiäisiin,joskaan jääkiekon mm on huippu. Ukrainaankin meni valtion rahoilla poseeraamaan suotta. Eiks se tajuu,että hän kärsii ja on jo saavuttanut ns: Inflaation. No suottakoon se hänelle kassasannille, parvuotta ja hänkin on unholassa,joskaan hänen johtamansa tuhohallitus ei.

      • Anonyymi

        Persujen pitäs nostaa meteli,siellä se alkoholisti on viinilasi kädessä ja muka hoitaa Suomen valtion asioita.
        Ja viinilasillinen meni kansan piikkiin ja aamulla rapuloissaan,sai virka-asuntoon 300 euron aamiaisen,tämä on kyllä aivan karmeata olla persu


    • Anonyymi

      Soiden ojittaminen oli kansallinen operaatio, joka jätti jälkeensä tuottamatonta suometsää. Laskentatavasta riippuen voidaan sanoa, että Suomessa on tällä hetkellä satoja tuhansia, jopa miljoona hehtaaria kannattamatonta suometsää, sanoo Helsingin yliopiston metsätieteiden tutkija Paavo Ojanen.

      ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.”

      • Anonyymi

        Mutta nyt pitäisi saada kaikkien mahdollisten puolueiden edustajat yhteisen pöydän ääreen sopimaan yhteisen tien hoidosta.
        Ja kun niitä vanhoja kaunoja on jäänyt jo ennen koronaa roikkumaan niin niistäkin pitää osata puhua. Ei lain hupsut tulkinnat ja valtakirja/ilmestyskirja erimielisyydet saa estää yhteistä tienhoitoa.
        Toki niin, että Takalammin lupaamat uudet suositukset vuonna 2023 saattavat vielä jarruttaa kokoushalukkuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta nyt pitäisi saada kaikkien mahdollisten puolueiden edustajat yhteisen pöydän ääreen sopimaan yhteisen tien hoidosta.
        Ja kun niitä vanhoja kaunoja on jäänyt jo ennen koronaa roikkumaan niin niistäkin pitää osata puhua. Ei lain hupsut tulkinnat ja valtakirja/ilmestyskirja erimielisyydet saa estää yhteistä tienhoitoa.
        Toki niin, että Takalammin lupaamat uudet suositukset vuonna 2023 saattavat vielä jarruttaa kokoushalukkuutta.

        Mitäpä siihen muut puolueet sekaantumaan veljespuolueiden persujen ja vkklaisten välienselvittelyyn jostain pikku tienpätkästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä siihen muut puolueet sekaantumaan veljespuolueiden persujen ja vkklaisten välienselvittelyyn jostain pikku tienpätkästä.

        Joko valontuojat ovat saaneet selville oman valonsa kirkkauden lähteet. Öljy vai päre.
        Päästä is kö jo asiaan. Onko kokouskutsut kirjoitettu ja lähetetty ?


    • Anonyymi

      Onhan se kokouskutsujen väsääminenkin hankalaa, jos kokouksen osanottajille pitää paljastaa että hoitokunta on pikku tie pätkiä hukannut kaikessa kiireessä .
      Tämä ei kylläkään ole tapahtunut Sodankylässä, vaan Muoniossa.

    • Anonyymi

      Virttiovaaran ja nopannenän tienkorjausta ei aloteta ainakaan tänäkesä. Pitää vielä suunnitella,että saavat nostaa suunnittelu summaa.

    • Anonyymi

      Suomen Keskusta räväytti niin että persujen äänet haihtuu ja rynnäkkö kepuun alkoi

      "Kentältä kuuluu, että tasa-arvo kuuluu kaikille muille paitsi valkoisille, keski-ikäisille, lihaa syöville ja autolla ajaville heteromiehille. Suomen pitää olla tasa-arvoinen maa kaikille."

    • Anonyymi

      Eikö juuri kukhan aukase metsäautotietä nopannenänpäähän ko miulla olis sinne tärkeätä asiaa, mutta ei suksella viitti eikä kävellen jaksa?

      • Anonyymi

        Tässä tie, totuus ja elämä. 💩💩💩💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tie, totuus ja elämä. 💩💩💩💩

        Höpsistä keikkaa. Eikä vuonna 2020 ollut 5000 kiinalaista marjastamassa Suomessa, vaikka tuolla ketjun puolivälissä sellaistakin meinattiin ennustuksena.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Homo 💩💩💩💩

      • Anonyymi

        Omituinen kokouspäiväys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen kokouspäiväys

        Paskokaa housut


    • Anonyymi

      Kyllä susi jo syntyessä oli keskustan sotea sitä ei olisi saanut koskaan ottaa käyttöön mut edellinen hallitus teki kaiken päin helvettiä siis ihan kaiken.

      • Anonyymi

        ota lääkeesi


      • Anonyymi

        Sote ei ole yhden hallituksen saannos. Sitä on tehty 15-20 vuotta.
        Purran hallitus teki nyt topin rahoituksen j hallinnon suhteen ja yrittää vesittää koko homman. Kokkareet nauraa ja yksityistää taustalla. Yksityisfirmat kyllä osaa hoitaa hommat kalliilla hinnalla suurfirmoille. Ei puutu muuta kuin isot jenkkifirmat tms pistää ison busineksen pyörimään ja se tietää , että köyhillä ei ole sitten enää asiaa sairaala- ja hoitopalveluihin.
        Metsään mennään ja lujaa tämän hallituksen toimin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ota lääkeesi

        Sulla kuiteski vit**taa ja mäkun siitä nautin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Natsi-anttikin räyhää ja itellänsä on hirmutulot ja kaikki edut sekä hyötyy erttäin paljon veronalennuksesta. Tämä uusi hallitus tulee istumaan täyden kauden eduskunnassa ja seuraava ja laittaa suomea kuntoon.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe