Yllätys saunavuorolla

Namux

Meillä oli mieheni kanssa taloyhtiössä vakiosaunavuoro aina maanantai-iltaisin. Tällä kertaa mieheni oli työmatkalla ja menin saunomaan itsekseni. Olin riisunut vaatteeni kahdesta pukuhuoneesta pienemäpään. Suihkun kautta lauteille lämmöstä nauttimaan.

Hetken lämmiteltyäni olin kuulevinani ovan kolahduksen. Ajattelin kuitenkin kuulleeni omiani ja jatkoin lämmöstä nauttimista. Makasin ylälauteella selälteni jalat hiukan koukussa. Samassa havahdun kun löylyhuoneen ovi avataan. Tuijotan alastonta nuortamiestä, joka seisoo oviaukossa vähintäänkin yhtä hämmentyneenä. Samalla tajuan, että hän tuijottaa suoraan paljaaseen jalkoväliini ja nousen istumaan. Toteamme kuin yhteen änneen, että jompikumpi on nyt tullut saunaan värään aikaan. Tajuan yhtäkkiä, että olen unohtanut siirtää eteisen kelloani, kun edellisenä päivänä on siirrytty kesäaikaan. Pahoittelen naapurille kovasti kömmähdystäni ja sanon poistuvani ihan välittömästi.

Tämä, itseasiassa varsin komean näköinen, yläkerran nuorimies ilmoitti, että ei hän ole pahoillaan vaikka jäisinkin saunomaan hänen seurakseen. Totesin, että ajatus on varsin hävytön, mutta kieltämättä houkutteleva. Houkuttelevuutta kieltämättä lisäsi mieheni matkoilla olon lisäksi tämän nuoren miehen varsin miehekäs varustus. En voinut olla huomaamatta hänen pitkää kaluaan, joka ehkä hieman virittyneenä oli hänen reittään vasten. Olin kuitenkin tekemässä lähtöä, kunnes “Jarkko” sanoi olevan todella harmillista, jos kaltaiseni kaunis nainen jättäisi hänet yksin saunomaan ja peseytymään. Tunsin kuinka pulssini olikin kiihtynyt ja omituinen tunne alkoi sykkimään jalkovälissäni. Tajusin olevan viimeinen hetki poistua paikalta siveellisesti.

Jarkon seistessä edessäni, huomasin hänen kullinsa virittyneen hiukan lisää ja näky oli kieltämättä komea. Lähdin kohti pukuhuonetta ja Jarkon kohdalla tunsin miehen käden olkapäälläni ja pysähdyin. Jarkko katsoi minua syvälle silmiin ja kysyi olenko todella lähdössä pois. Katsoin hänen ruskeita silmiään ja pulssini kiihtyi entisestään. Jarkon käsi alkoi liukumaan olkapäältäni kohti rintaani. Kun käsi kosketti rintaani ja herkkää nännäni, otin askeleen taaksepäin ja pyysin Jarkkoa menemään löylyhuoneeseen. Menin Jarkon perässä lauteille, mutta en istunut aivan hänen viereensä. Istuin lauteen päähän nojaten sivuseinään ja nostin jalkani lauteille Jarkkoa kohti. Tämä nuori mies tuijotti mnua sanomatta sanaakaan ja mina tuijotin häntä. Jarkon kulli oli noussut täyteen mittaansa ja se oli paljon se. Nostin jalkani koukkuun ja hiukan haralleen. Näin Jarkolla oli täydellinen näkyvyys paljaaksi ajeltuun häpyyni.Nyt JArkkokaan ei voinut olla sanomatta mitään. Han alkoi kehua kaunista ja kiihottavaa jalkoväliäni, johon mina vastavuoroisesti kehuin hänen miehisyyttään.

Hyväilin hellästi kostunutta häpyäni ja Jarkko puolestaan aloitti kädellään edestakaisen liikkeen kullillaan. Hetken kuluttua nousin ylös ja menin suihkuhuoneeseen Jarkon seuratessa minua. Herranpieksut millainen kalu. Isoja olen nähnyt ennenkin, mutta en koskaan mitään vastaavaa. Pituus oli melkoinen, mutta ei ennennäkemätön, mutta paksuus ja terskan koko oli uskomattomat. Otin suihkusaippuapulon käteeni ja avasin korkin kokonaan. Kaadoin koko pullon sisällön Jarkon vartalolle ja aloitin hellän pesuhieronnan. En malttanut olla koskematta tuohon valtaisaan kulliin. Sormeni eivät ylettyneet yhteen lähellekkään, paksuus oli niin valtaisa. Ajatuskin tuosta elimestä sisälläni pelotti ja kiihotti valtavasti. Jarkko nautti pesuhetkestä selvästi ja hänen isot kätensä vaelsivat helläsi hartioillani, niskassani, selässäni ja varovasti myös rinnoillani. Olin tilanteesta uskomattoman kiihottunut ja tunsin jalkovälini kostuneen uskomattoman paljon.

jatkuu...

6

18300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Namux

      Olimme molemmat liukkaan saippuan peitossa ja siirryimme suihkun alle. Huuhdoimme toisemme saippuasta ja viimeinkin suutelimme. Luoja kuinak ihana suutelija hän olikaan. Hänen suudelmasa sai aikaiseksi valtaisan sähköaallon kehossani. Jalkani olivat pettää altani ja tunsin olevani valmis vaikka mihin. Hän ohjasi minut istumaan penkille ja polvistui eteeni. Määrätietoisesti hän avasi jalkani ja suuteli minun reisieni sisäpintaa hellästi, mutta määrätietoisesti. Suudelmat lähestyivät nivusiani ja viimein tunsin kuumat huulet turpeilla isoilla häpyhuulillani. Värähdin ja tajusin olevani varsin lähellä orgasmia. Jarkon kieli ja huulet tekivät minulle juuri sitä mitä kaipasin. Hyvin nopeasti Jarkko sai aikaan ensimmäisen orgasmini. Jarkko nost minut seisomaan ja nostin toisen jalkani penkille ja käänsin selkäni häneen päin. Tunsin kuinka hänen valtavan kullin iso terska kosketti häpyhuuliani ja työntyi hitaasti niiden väliin. Hyvin pienin liikkein hän sai sen hitaasti uppoamaan sisääni. Koskaan aikaisemmin en ole tuntenut olevanoi nin täynnä miestä kuin sillä hetkellä olin. Pikkuhiljaa työnnöt pitenivät ja nautin ihanasta kullista. Jarkon kädet hyväilivät herkkiä rintojani ja kun hänen kätensä kosketti paisunutta klitoristani käskin häntä lisäämään vauhtia. Jarkko aloitti sellaisen panemisen, että huutoni kuului varmasti pitikin taloyhtiön käytäviä. Seuraava orgasmini oli valmis.

      Otin jarkon valtavan kullin huulteni ja kieleni käsittelyyn. Nuolin ja imin ja upotin kullia suuhuni niin paljon kuin mahtui. Onneksi suuni on varsin iso, muuten ei olisi suuseksistä tullut mitään. Jarkko alkoi olemaan valmis laukeamaan. Hän ei pystynyt vastustamaan laukeamistaan, kun hyväilin hänen kiveksiään ja kiusasin kielelläni terskan alapintaa. Tunsin kuinka kivekset alkoivat nykimään ja hänen alavatsansa jännittyi. Valtava spermaryöppy paiskautui kasvoilleni ja valui rinnoilleni hänen lauetessaan. Spermaa tuli uskomattomat määrät ja valtaisalla paineella. En ollut koskaan kokenut vastaavaa miehen laukeamista. Lopulta otin lauenneen kullin suuhuni, imin ja nuolin kullin puhtaaksi. Spermaa oli jokapaikassa ja rivosti hieroin sitä iholleni. Jarkon kulli seisoi edelleen juhlavasti ja hän sanoikin olevan valmiina uusintaan vaikka heti. Jarkko pesi suihkussa spermat iholtani ja ehdotti siirtymistä hänen asunnolleen, hiukan pehmeämmälle alustalle jatkamaan. En voinut vastustaa ehdotusta, ensimmäinen kokemus oli niin ihana, että halusin itsekin lisää. Kuivasimme itsemme ja kietouduimme kylpytakkeihimme.

      Siirtymisestä Jarkon asunnolle sekä ihansita ja ylätyksellisistä hetkistä hänen asunnollaan suraavassa tarinassa.

    • Setämies47

      paskapuhetta! mä oon aina joutunu heittää lastit kiukaalle seuraavan saunojan kiusaksi! haisee ihan helvetin hauskalta (vähä niiku oma pieru)
      Tykkään kyllä lipoa lauteita kielenpäällä ja veivata samalla virveliäni viuhaan tahtiin
      "se" mielessä!

    • koina1

      höpö höpö, et oo isoa nähnykkään, tuu minun kaa saunoon niin näät koko silimän leveydeltä elintä.

    • namux-fanboy

      No huhhuh, olisinpa ollut tuon miehen paikalla. Ai ihanko jalat levällään se sinut näki siellä? No ei ihme jos on ruvennut seisomaan. Uskomaton tarina. Hitto olen ihastunut sinuun!

    • vieräilijä

      toivottavasti miehesi luki jo tämän.

    • avasin terskan

      Meillä oli mieheni kanssa Herranpieksut hiukan koukussa. Ajattelin kuitenkin värään aikaan ja se oli paljon se. Tajuan yhtäkkiä, että olen unohtanut hänen kullinsa jalkoväliini edellisenä päivänä. En voinut olla huomaamatta kuinka kivekset eivät ylettyneet lauteille nykimään jalkoväliäni hellästi. Olin kuitenkin tekemässä valtaisan jalkani täyteen mittaansa. Jarkon valtava kieli alkoi liukumaan pukuhuoneesta taaksepäin. Jarkko nautti. Onneksi suuni on valtaisan iso. Hyvin nopeasti käänsin turpeilla isoilla häpyhuulillani kivekset kesäaikaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe