Koira ei saa liikuntaa vedoten sairauteen

Marika2

Onko muilla tiedossa koiraa, joka ei saa liikuntaa tai mitää virikettä vedottuna sairauteen tai koiran kehitysvikaan?

Eräs ystäväni omistaa spondyloosasakemannin, jolla selkäranka painaa sisuskaluja niin paljon, ettei koira voi enää pidättää ulostetta.

Tämän seurauksena koira on vain ns. sisäkoirana, jota käytetään ulkona kaksi kertaa päivässä pissilenkillä eikä muutoin liikuteta. Tekee ulosteet sisälle rajattuun tilaan, kun ei kykene pidättämään. Koira on siis todellakin kotikoira ilman mitään suurempia lenkityksiä, vaan ihan täysin sisällä ja aktiviteetti tulee älyleluista jos omistajat jaksavat niitä laittaa.

Koira on lihasköyhä, laiha, mutta muuten elää ihan tervepäisenä talossa. Saa ruokana koirille tarkoitettuja nappuloita.

Onko sakemanneilla yleistä spondyloosa, ja sen kautta liikunnan puute? Vai onko nimenomaan, että spondyloosakoirilla tulisi olla hyvä lihasliikunta, että tukee rankaa?

56

1727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hebe

      Spondyloosi voi olla varsinkin alkuvaiheessaan niin pirun kipeä, että ei sen kanssa paljon liikuta. Joskus, kun tilanne etenee, se voi luutua niin, että kipu vähenee. Jos spondari on niin paha, ettei ulosteet pysy sisällä, ja sillä on kipuja, niin minä veisin sen jo taivasmatkalle.

      Jos se spondari on luutunut ja koira on tottunut köpöttelemään lähinnä sisätiloissa, niin pärjää se niinkin. Koira on hämmästyttävän sopeutuvainen olento.

    • eläinlääkäri

      Minun koirallani havaittiin jo nuorena spondyloosimuutoksia selkärangassa eikä sillä ole koskaan esiintynyt kipuja. Nikamat luutuvat omia aikojaan uudella tavalla, jolloin muodostuu uutta luukudosta, mikä ei aiheuta kipua koiralle.Koirani on tällä hetkellä 12-vuotias eikä kärsi luusto tai nivelkivuista.Ravaa ja liikkuu ihan normaalisti.Koirani on hoikka ja isokokoinen.

      • Näin se vain on

        Spondarit on aina kipeä, jossakin kehitysvaiheessa. On eri asia oletko ymmärtänyt koirasi olevan kipeä. Itsellänikin spondarit ja voin sanoa. On kipeä ainakin hetken.

      • omakohtaista tietoa
        Näin se vain on kirjoitti:

        Spondarit on aina kipeä, jossakin kehitysvaiheessa. On eri asia oletko ymmärtänyt koirasi olevan kipeä. Itsellänikin spondarit ja voin sanoa. On kipeä ainakin hetken.

        Koiran kivuliaisuus ilmenee läähätyksenä, ruokahaluttomuutena, levottomuutena, aggressiivisuutena ympäristöään kohtaan, unettomuutena, energiatason laskuna. Minun koirallani ei näitä oireita ilmennyt, vaikka spondyloosi todettiin jo nuorena.

        Itsellänikin on spondyloosimuutoksia selkärangassa eivätkä ne koskaan ole tuottaneet kovinkaan tuskaa elämäni varrella.

        Spondyloosi on ihan tavallinen sairaus, josta kärsii suurin osa mm. ihmispuolella esim. vanhuksista, jotka ovat koko pitkän elämänsä ajan eläneet ihan normaalia kivutonta elämää.

    • 18ja seitsentoista

      Koira on siis vessatiloissa pääsääntöisesti, koska ei kykene pidättämään. Saa olla yhteisissä tiloissa vain, jos on omistajat on vieressä heti pyyhkimässä papanaa pois.

      Koira ei ole kipeä, selkä painaa suolistoa ja hermoja, joten koettaa ulostaa koko ajan. Lenkillä käydessä pissii ja koettaa pudottaa kakkaa, mutta pääsääntöisesti pissii vain.. kakkaa sitten sisälle, kun koko ajan punnertaa nukkumisen ohessa...

      • Vihainen16

        Marika2

        13.6.2014 19:20

        Onko muilla tiedossa koiraa, joka ei saa liikuntaa tai mitää virikettä vedottuna sairauteen tai koiran kehitysvikaan? Vastaus: Koira saa todellakin liikuntaa, enkä ole koskaan vedonnut sairauteen tai kehitysvikaan.

        Eräs ystäväni omistaa spondyloosasakemannin, jolla selkäranka painaa sisuskaluja niin paljon, ettei koira voi enää pidättää ulostetta. Vastaus: Tämä Marika2 ei tunne minua, enkä näin ollen ole hänen ystävänsä. Kyllä minulla on spondyloosia sairastava saksanpaimenkoira, mutta selkäranka ei todellakaan paina sisuskaluja, niin paljoa, ettei koira voi pidättää ulostetta, eli kyllä koira voi pidättää ulostetta.

        Tämän seurauksena koira on vain ns. sisäkoirana, jota käytetään ulkona kaksi kertaa päivässä pissilenkillä eikä muutoin liikuteta. Tekee ulosteet sisälle rajattuun tilaan, kun ei kykene pidättämään. Koira on siis todellakin kotikoira ilman mitään suurempia lenkityksiä, vaan ihan täysin sisällä ja aktiviteetti tulee älyleluista jos omistajat jaksavat niitä laittaa. Vastaus: Kyllä, koira on sisäkoirana, koska hankkiin sen kotikoiraksi, en ole näyttelyistä kiinnostunut, joten silloin se on sisäkoira / kotikoira. Koiraa käytetään kolme kertaa päivässä pissi - ja kakkilenkityksillä ja koiraa kyllä liikutetaan tarpeeksi. Koira ei todellakaan tee ulosteita sisälle, eikä mihinkään rajattuun tilaan. Ja kyllä koira kykenee pidättämään. Kyllä, koira on edelleenkin sisäkoira, koska hankkiin sen kotikoiraksi, silloin se on sisäkoira. Ja kyllä koira saa lenkityksiä. Aktiviteettia tulee älyleluista sun muista ja omistajia ei ole kuin 1. Ja kyllä olen jaksanut laittaa aktiviteettia koirilleni.

        Koira on lihasköyhä, laiha, mutta muuten elää ihan tervepäisenä talossa. Saa ruokana koirille tarkoitettuja nappuloita. Vastaus: Koira ei todellakaan ole lihasköyhä, eikä laiha ja tottakai elää tervepäisenä koirana talossa. Miksi ei eläisi? Ja kyllä koira saa koirille tarkoitettua nappulaa. Minä kun en barffaa, enkä siihen hommaan alkaisikaan. Koiralla on painoa 32kg, mikä on saksanpaimenkoirille (nartuille) ihanne paino. Tarkista wikipediasta, jos et muuten usko. Eläinlääkäri on sanonut, että koiralla on hyvin lihasmassaa, silloin asia on juurikin niin. Joten älä levittele sellaisia tietoja, joista et mistään mitään tiedä. Kiitos

        Onko sakemanneilla yleistä spondyloosa, ja sen kautta liikunnan puute? Vai onko nimenomaan, että spondyloosakoirilla tulisi olla hyvä lihasliikunta, että tukee rankaa?

        18ja seitsentoista

        13.6.2014 23:24

        Koira on siis vessatiloissa pääsääntöisesti, koska ei kykene pidättämään. Saa olla yhteisissä tiloissa vain, jos on omistajat on vieressä heti pyyhkimässä papanaa pois. Vastaus: Koira ei todellakaan ole vessassa, eikä edes pääsääntöisesti. Ja kyllä koira kykenee edelleenkin pidättämään. Koira on yhteisissä tiloissa 24/7 ja mitään papanoita ei ole tarvinnut kerätä, eikä koiraa pitää yhteisissä tiloissa, kun omistaja on kotona. Ja edelleen omistajia ei ole kuin 1.

        Koira ei ole kipeä, selkä painaa suolistoa ja hermoja, joten koettaa ulostaa koko ajan. Lenkillä käydessä pissii ja koettaa pudottaa kakkaa, mutta pääsääntöisesti pissii vain.. kakkaa sitten sisälle, kun koko ajan punnertaa nukkumisen ohessa... Vastaus: Tuo on totta, koira ei ole kipeä. Näin on myös eläinlääkäri sanonut. Selkä ei todellakaan paina suolistoja, eikä hermoja, eikä koira koeta koko aikaa ulostaa. Lenkillä käydessä koira pissii normaalisti ja kakkaa normaalisti. Ei kakkaa todellakaan sisälle, eikä punnerra mitään nukkuessaan.

        Lopettakaa se perättömien juttujen levittäminen, kun ette näytä mistään mitään tietävänkään. Kiitos

    • jhgkhgjh

      ... suosittelisin lämpimästi lopetusta. Jatkuva ulostamisrefleksin päälläoleminen ei kuulosta millään muotoa terveeltä, hankaloittaa varmasti koiraparan elämää (miten se kykenee leikkimään, syömään, nukkumaan, entä peräpukamat yms. jatkuvat ongelmat??) ja ihmettelen, miten omistaja(t) jaksaa paskarumbaa...

      Spondyloosin ei tulisi estää koiran normaalia liikuttamista. Jos se äityy niin pahaksi, että koiran normaali elämä häiriintyy, niin suosittelisin piikkiä. Koira on kuitenkin aktiivinen olento. Varsinkin joku aktiivinen rotu, kuten sakemanni, voi vaikuttaa "tervepäiseltä" liian vähällä liikunnalla ja aivojumpallakin, vaikka todellisuudessa koira on niin kivulloinen, ettei kykene enempään (ja peittää kipunsa taitavasti) tai on niin passivoitunut, etteivät omistajat kykene ajattelemaan, että se tarvitsisi enemmän.

      • SPK:n sairaudet

        Koira EIsuinkaan peitä kipuaan taitavasti, vaan kivuliaan koiran omistaja OMASSA PÄÄSSÄÄN MITÄTÖI koiransa kivun koska ei tahdo kohdata realiteetteja.
        Kipu ilmenee ihan ulospäin hyvin monin eri tavoin. Mikäli koiranomistaja ei näistä ole tietoinen, suuresti ihmetyttää omahyväisyytensä sekä perehtymättömyytensä eläimen kivunilmaisukeinoihin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koiran diagnosoinut eläinlääkäri on pätemätön alallaan. Vaikka koiralla ei suoranaisia "kiputiloja" ilmenisikään, arvaapa miltä siitä tuntuu jos pitää paskantaa vessaan sisälle tai ei pysy pidättämään edes sen vertaa, että omistaja ehtii kerrostalosta lähteä sen kanssa ulos.

      • Vihainen16

        jhgkhgjh

        14.6.2014 12:09

        Vastaus: No sitten suosittelet lopetusta. Koiraa vaan ei tulla lopettamaan kenenkään suosituksesta, eikä käskystä, eikä pyynnöstä, vaan eläinlääkärin pyynnöstä. Koiralla ei ole jatkuva ulostamisrefleksi. Koira näin ollen voi leikkiä normaalisti, syömään normaalisti ja nukkumaan normaalisti. Eikä koiralla ole koskaan ollut peräpukamia tms.. ongelmia. Omistajia on edelleen 1. Ja mitään paskarumbaa ei ole ollut.

        Vastaus: Spondyloosi ei todellakaan ole estänyt tätä koiraa liikkumasta normaalisti. Ei ole äitynyt niin pahaksi, että koiran elämä olisi häiriintynyt. Koiralla ei ole kipuja, näin on todennut eläinlääkärikin.

        SPK:n sairaudet

        30.6.2014 20:43

        Koira EIsuinkaan peitä kipuaan taitavasti, vaan kivuliaan koiran omistaja OMASSA PÄÄSSÄÄN MITÄTÖI koiransa kivun koska ei tahdo kohdata realiteetteja.

        Kipu ilmenee ihan ulospäin hyvin monin eri tavoin. Mikäli koiranomistaja ei näistä ole tietoinen, suuresti ihmetyttää omahyväisyytensä sekä perehtymättömyytensä eläimen kivunilmaisukeinoihin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koiran diagnosoinut eläinlääkäri on pätemätön alallaan. Vaikka koiralla ei suoranaisia "kiputiloja" ilmenisikään, arvaapa miltä siitä tuntuu jos pitää paskantaa vessaan sisälle tai ei pysy pidättämään edes sen vertaa, että omistaja ehtii kerrostalosta lähteä sen kanssa ulos.

        Vastaus: Kyllä omani on erittäin hyvin peittänyt kivunsa, jos niitä on sillä ollut. Ja en ole omassa päässäni mitätöinyt yhtikäs mitään. Ja olen kohdannut kaikki realiteetit.

        Vastaus: Jaa. Millähän tavalla ne kivut ilmenee koiralla ulospäin? Tämä ainakin nousee makuulta ylös normaalisti, menee maate normaalisti, syö normaalisti, juo normaalisti, kävelee normaalisti, juoksee normaalisti, hyppii ja pomppii, kuin mikäkin aropupu, joten ei tällä ainakaan kivut ole ilmenneet ulospäin millään tavalla. Ja ai niin on normaali oma itsensä. No sitten olen omahyväinen, koska en ole perehtynyt niihin, enkä tiedä niistä mitään. Koiran diagnosoinut eläinlääkäri on pätevä. Koira ei edelleenkään paskanna vessaan sisälle ja pystyy edelleenkin pidättämään pissat ja kakat ja hyvin on pidättänytkin, niin on kerennyt kerrostalosta ihan pihalle asti / kauas pihasta.

        Lopettakaa se perättömien juttujen levittäminen, kun ette näytä mistään mitään tietävän. Kiitos

    • kiukkunen

      Onko se saksanpaimenkoiran elämää että saa liikuntaa alle minimimäärän päivässä, ja toisekseen "joutuu" ulostamaan sisälle? Koira ei toki sille mitään voi, mutta aikuinen koirakin ymmärtää mikä on oikein ja mikä väärin, eli tuo voi aiheuttaa jo henkistäkin kärsimystä ja häpeää koska koira ei kykene hallitsemaan suolistonsa toimintaa. :( Suosittelisin omistajan lämpimästi harkitsemaan päästämään koiran elämästä jota sen ei tarvitsisi elää... :( Mielestäni itsekästä toimintaa omistajalta.

      • Vihainen16

        kiukkunen

        26.6.2014 22:06

        Vastaus: Edelleen koira saa tarpeeksi liikuntaa, eikä ole joutunut ulostamaan sisälle. Kyllä koira kykenee hallitsemaan suolistonsa toimintaa. Miksi päästäisin koiran elämästä, jota se todellakin tarvii elää? Ja ei ole itsekästä.

    • tsiisus

      Hei Sanna,

      minkälaista liikuntaa koirasi saa,teettekö pitkiä lenkkejä,onko jotakin lihasjumppaa mahdollisesti?

    • pöö

      Minä olisin antanut koiran nukkua pois,koira varmastikkin kärsii tilanteesta,on itsekästä pitää sairasta koiraa elossa,vain sillä verukkeella,että kyllä minä tiedän,koska aika on,sitä tulee itse sokeaksi sille tilanteelle,koska se oikea hetki on.

      • Vihainen16

        pöö

        27.6.2014 14:52

        Vastaus: Sinä olisit, minä en. Ja ei koira mistään tilanteesta kärsi. Eikä ole itsekästä pitää sairasta koiraa elossa. Ja kyllä omistaja itse huomaa, kun sen aika on, eli se oikea hetki.

    • sunnadu

      Olen valmis laittamaan euron pöytään, että eilenillalla on ollut kosteat bileet jossakin talossa...

      Ja toisen euron siitä, että tänään tämä viestiketju jatkuu siten kuinka häntä vainotaan eikä kukaan tiedä mistään mitään, ja saattaapa tulla vielä uhkaus poliiseista oven takana.

      On tää niin nähty jo..

    • totuus esiin

      En mää Sanna rupea vänkäämään asioista onko totta vai ei.voin kyllä laittaa tänne linkit niistä jutuista jos niin haluat? Jutut mitkä olet julkaissut on vielä siellä Saku sivustolla vaikka sinut on poistettu. "mitä teen mieheni juo jatkuvasti ja otanko eron vai jatkanko? Mies on rekka kuski ja juo kaikki vapaa ajat." siinä oli pätkä yhdest julkaisusta ja tosiaan laitan kaikki linkit tänne jos niin haluat kun kerta rehellinen ihminen olet,niin eihän sinulla ole mitään pelättävää.ja jos joku haluaa lukea niitä sannan rehellisiä julkaisuja löytyy vielä ainakin ei saksanpaimenkoiran omistajat sivustolta naamakirjassa,sieltä näköjään ei niitä ole poistettu kuten muista.

      • totuus esiin

        Sori tuli väärin tuo ryhmän nimi, Se on ei tosikot saksanpaimenkoiran omistajat

      • totuus esiin
        totuus esiin kirjoitti:

        Sori tuli väärin tuo ryhmän nimi, Se on ei tosikot saksanpaimenkoiran omistajat

        Sori vielä kerta, Se on ei tosikot sakujen omistajat. Piti käydä tarkistamassa etten puhu puuta heinää

      • osoite?

        Laittaisitko osoitetietosi tänne? Olisin kiinnostunut näkemään koirasi.

      • ystävyydellä.

        Ilmoitit että voi tulla tapaamaan siksi kysyin osoitetta. Minulla on aika kiireinen aikataulu, mutta joskus lähiaikoina siitä ohiajaessani voisin poiketa teillä. Onko koirallasi papereita ja lääkärinlausunnot olemassa jotka voisit tavattaessa näyttää? Ihan siis tahtoisin vain nähdä koiran, koska siitä on täällä puhutta kohtuu paljon nyt viime aikoina ja olisi kai sinunkin etusi mukaista katkaista turhanpäiväisiltä huhuilta siivet, jos koirasi ihan aidosti voi hyvin. Voitko laittaa sähköpostiosoitteesi tänne, jos et osoitetietoja tai puhelinnumeroa tahdo antaa? Kukaan ei ole epäillyt,että olisit jotenkin tyhmä, joten mistä moinen epäluuloisuus. Mulla itselläni on yli 10-vuotias sakua ja tunnen kaikenrotuiset koirat läpikotaisin sekä näen niistä hetkessä onko niillä kipuja vai ei.

      • Vihainen16
        osoite? kirjoitti:

        Laittaisitko osoitetietosi tänne? Olisin kiinnostunut näkemään koirasi.

        osoite?

        29.6.2014 11:36

        Suomi24:n ylläpito on poistanut viestin sääntöjen vastaisena.

        Laittaisitko osoitetietosi tänne? Olisin kiinnostunut näkemään koirasi.

        Vastaus: Suomi24:n sääntöjen vastaista on ilmoittaa osoite täällä.

        ystävyydellä.

        29.6.2014 22:39

        Suomi24:n ylläpito on poistanut viestin sääntöjen vastaisena.

        Ilmoitit että voi tulla tapaamaan siksi kysyin osoitetta. Minulla on aika kiireinen aikataulu, mutta joskus lähiaikoina siitä ohiajaessani voisin poiketa teillä. Onko koirallasi papereita ja lääkärinlausunnot olemassa jotka voisit tavattaessa näyttää? Ihan siis tahtoisin vain nähdä koiran, koska siitä on täällä puhutta kohtuu paljon nyt viime aikoina ja olisi kai sinunkin etusi mukaista katkaista turhanpäiväisiltä huhuilta siivet, jos koirasi ihan aidosti voi hyvin. Voitko laittaa sähköpostiosoitteesi tänne, jos et osoitetietoja tai puhelinnumeroa tahdo antaa? Kukaan ei ole epäillyt,että olisit jotenkin tyhmä, joten mistä moinen epäluuloisuus. Mulla itselläni on yli 10-vuotias sakua ja tunnen kaikenrotuiset koirat läpikotaisin sekä näen niistä hetkessä onko niillä kipuja vai ei.

        Vastaus: Kertoisin muuten, mutta suomi24:n kieltää sen. Tässä linkki: http://www.suomi24.fi/opastus/saannot Joten en tiedä miten otat minuun yhteyttä jatkossa

    • totuus esiin

      Sen vielä haluan sanoa,jos koira sairas pitää ajatella sen kannalta asiat eikä omalta.eräs 2v narttu sakemanni leikattu viime joulukuussa kasvaimen takia ja nyt keväällä uusiutui ja omistaja teki päätöksen että koira lopetetaan koska uudesta leikkauksesta ei olisi ollut mitään apua ja lääkityksen avulla vuosi kaks olis tullut lisä aikaa ja koira ei vielä ollut kivulias mutta ei Se ole koiran elämää lääke tokkurassa olla.päätös oli kuulemma omistajalle tosi vaikea ja koira elämänsä kunnossa vielä sillä hetkellä. Siinäpä on miettimistä sannalle mitä järkeä on pitää sairasta koiraa?

      • Vihainen16

        totuus esiin

        28.6.2014 15:44

        Vastaus: Koiran kannalta minä olen kaikkeni ajatellut, en itseni kannalta. En ole niin tyhmä, että itseni kannalta ajattelen. Tätä 2v koiraa ja omaa koiraani ei voi verrata keskenään, koska sillä oli kasvain, minun koirallani ei. Ja miksi ei ole järkeä pitää sairasta koiraa? Se voi loistavasti, se syö normaalisti, se juo normaalisti, se tekee pissat ulos, se tekee kakat ulos, se menee normaalisti maate, se nousee normaalisti ylös, se kävelee normaalisti, se juoksee normaalisti, se jopa kiipeää normaalisti mm sohvalle / sänkyyn, kiipeäis autoonkin, jos antaisin sen kiivetä.

    • 4+17

      Olen asunut sakuni kanssa kerrostalossa 11 vuotta. Koiralla on joskus harvoin ilmennyt ripulia. Olen käyttänyt sitä toisinaan ulkona 8-10 kertaa yön aikana enkä siten ymmärrä, miksi koiran tulisi tehdä tarpeensa sisälle missään tilanteessa! Vastuuntuntoinen koiranomistaja ei nöyryytä koiraansa siten, että pakottaa sen tekemään tarpeensa sisälle!

      • Outoo

        Minkälainen vatipää haukkuu ukkoonsa juopoks, ja sit kehhuu et ottaa kakskertaa vuoteen ja mitä koiraan tulee, ni tää taitaa olla kaikenikäisille sallittu joten jätän sanomatta mitään.:-(

      • eläinsuojelu

        Kyllä olet pakottanut, jos et vie sitä ulos kun se sinne pyytää päästä.Yksikään saku ei ole niin tyhmä, että tarkoituksella ilman ulospyytämistä paskantaisi omaan kotiinsa.

        Jos et tahdo olla yhteistyökykyinen, ip-osoitteesi on jo selvillä, minkä perusteella selviää asuinpaikkasi sekä viralliset yhteystietosi. Ehkäpä kannattaisi laittaa edes se sähköpostiosoite tänne, jotta voitaisiin keskustella rakentavasti.

      • F.....
        eläinsuojelu kirjoitti:

        Eläinlääkäri joka antaa sisälle paskovalle suolistoaan hallitsemattomalle koiralle terveen paperit syyllityy virkavirheeseen ja tulee saamaan siitä omistajan ohella kovat sakot. Kyseessä on eläinrääkkäy, mikä on Suomen lain mukaan rikos ja rikoksena tullaan käsittelemään oikeudessa.

        t. lakia tunteva

      • <<<

        Väitätkö tosissasi tai väittäkö koirasi tutkinut eläinlääkäri, että hermorunkoihin kohdistuva paine ei tuota minkäänlaista kipua koiralle? Onko koira iloinen ja hyvinvoiva silloin, kun sen lihaskunto takaraajoissa alkaa pettää siten, ettei se enää kunnolla pääse liikkumaan lihasvoiman heikkoudesta johtuen?

        Sen verran tunnen lakia lakimiehenä, että huomaan sinun kirjoittavan puuta heinää koirasi terveydentilasta. Kertoisitko eläinlääkärisi nimen?Omalla koirallani on todettu myös spondyloosi, muttei se koskaan ole kärsinyt kuvailemasikaltaisesta oireistosta. Eläinlääkärini on sisäelinsairauksiin erikoistunut ja erittäin pätevä ja kertoi koirilla voivan esiintyä kipua juuri tuosta sairaudesta johtuen, mikä ei välttämättä kovin helposti näy ulospäin, mutta aiheuttaa koiralle suurta stressiä erilaisten särkytilojen muodossa.

      • ihmettelijä

        Mistä vedit että koira olisi sinun? Siis mitä aloituksessa puhuttu. Kolkuttaako joku takaraivossa ku otit henk.koht tän.

      • Vihainen16

        4 17

        29.6.2014 10:12

        Olen asunut sakuni kanssa kerrostalossa 11 vuotta. Koiralla on joskus harvoin ilmennyt ripulia. Olen käyttänyt sitä toisinaan ulkona 8-10 kertaa yön aikana enkä siten ymmärrä, miksi koiran tulisi tehdä tarpeensa sisälle missään tilanteessa! Vastuuntuntoinen koiranomistaja ei nöyryytä koiraansa siten, että pakottaa sen tekemään tarpeensa sisälle!

        Vastaus: Itse olen asunut sakuni kansssa kerrostalossa kohta 7-vuotta, eikä se ole kertaakaan tehnyt tarpeitaan sisälle. Ja kukaan ei tuota koiraa mihinkään ole pakottanut.

        Outoo

        29.6.2014 22:21

        Minkälainen vatipää haukkuu ukkoonsa juopoks, ja sit kehhuu et ottaa kakskertaa vuoteen ja mitä koiraan tulee, ni tää taitaa olla kaikenikäisille sallittu joten jätän sanomatta mitään.:-(

        Vastaus: Minä en ainakaan mikään vatipää ole, koska en ole miestäni juopoksi haukkunut. Ja kaksi kertaa vuodessa me ainakin otamme. Ja koirasta ei tarvitse enää jauhaa.

        eläinsuojelu

        29.6.2014 22:44

        Vastaus: En ole pakottanut. Kyllä minä nyt olen koirani ulos vienyt, kun se on sinne pyytänyt. Ja vienyt vaikkei olekaan. Ja ei oma sakuni ole sisälle paskonut.

        Vastaus: En tahdo olla yhteistyökykyinen perättömien asioiden levittäjien kanssa. Onko ip-osoitteeni selvillä? Ja mikä se mahtanee olla? Entäpä asuinpaikkani? Virallisia yhteystietoja lukuunottamatta? Sillä ip-osoitettani ei kukaan tule koskaan saamaan selville ja vaikka saisikin, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Asuinpaikkakuntaani ei saa selville ja vaikka saisikin, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhteystietoja kun ei kukaan tule mistään saamaan tietoon, joten anna mennä vaan. Ja antaisin sähköpostiosoitteeni, jos se ei rikkoisi suomi24:n sääntöjä. Tässäpä linkki sinne: http://www.suomi24.fi/opastus/saannot

        F.....

        29.6.2014 23:06

        Näytä lisää

        Eläinlääkäri joka antaa sisälle paskovalle suolistoaan hallitsemattomalle koiralle terveen paperit syyllityy virkavirheeseen ja tulee saamaan siitä omistajan ohella kovat sakot. Kyseessä on eläinrääkkäy, mikä on Suomen lain mukaan rikos ja rikoksena tullaan käsittelemään oikeudessa.

        t. lakia tunteva

        Vastaus: Eläinlääkäri on antanut ei sisälle paskovalle suolistoon hallitsevalle koiralle terveet paperit, ei syyllisty virkavirheeseen, eikä tule saamaan omistajan ohella kovia sakkoja, kun ei ole syyllistynyt siis mihinkään. Kyseessä ei ole eläinrääkkäy, eikä eläinsääkkäys. Et näytä edes lakia tietävän, joten älä kommentoi mitään, ennen kuin oikeasti niistä jotain tiedät.

        <<<

        30.6.2014 8:36

        Väitätkö tosissasi tai väittäkö koirasi tutkinut eläinlääkäri, että hermorunkoihin kohdistuva paine ei tuota minkäänlaista kipua koiralle? Onko koira iloinen ja hyvinvoiva silloin, kun sen lihaskunto takaraajoissa alkaa pettää siten, ettei se enää kunnolla pääse liikkumaan lihasvoiman heikkoudesta johtuen?

        Sen verran tunnen lakia lakimiehenä, että huomaan sinun kirjoittavan puuta heinää koirasi terveydentilasta. Kertoisitko eläinlääkärisi nimen?Omalla koirallani on todettu myös spondyloosi, muttei se koskaan ole kärsinyt kuvailemasikaltaisesta oireistosta. Eläinlääkärini on sisäelinsairauksiin erikoistunut ja erittäin pätevä ja kertoi koirilla voivan esiintyä kipua juuri tuosta sairaudesta johtuen, mikä ei välttämättä kovin helposti näy ulospäin, mutta aiheuttaa koiralle suurta stressiä erilaisten särkytilojen muodossa.

        Vastaus: En väitä, eikä väitä koiraakaan tutkinut eläinlääkäri tuollaista. Kiputiloja ei vain ole sillä hetkellä ollut, kun koiraa on eläinlääkärissä käytetty. Eikä ole kyllä ollut muutenkaan. No sitäpä en tiedä onko koira silloin iloinen, koska tuollaista tilannetta ei ole vielä eteen tullut, eikä toivon mukaan tule.

        Vastaus: Ai tunnet lakia, koska olet lakimies? Nyt kyllä puhut itse puuta heinää. Ei, en tule koskaan kertomaan tänne, enkä muuallekaan eläinlääkärin nimeä. Se ei tänne, eikä mihinkään muuallekaan kuulu.

        ihmettelijä

        1.7.2014 11:02

        Mistä vedit että koira olisi sinun? Siis mitä aloituksessa puhuttu. Kolkuttaako joku takaraivossa ku otit henk.koht tän.

        Vastaus: En vetänyt mistään. Osaan lukea rivien välistä ja tiedän kenen koirasta on kyse. Ja ei, ei kolkuta takaraivossani mitään.

      • Vihainen16

        4 17

        29.6.2014 10:12

        Olen asunut sakuni kanssa kerrostalossa 11 vuotta. Koiralla on joskus harvoin ilmennyt ripulia. Olen käyttänyt sitä toisinaan ulkona 8-10 kertaa yön aikana enkä siten ymmärrä, miksi koiran tulisi tehdä tarpeensa sisälle missään tilanteessa! Vastuuntuntoinen koiranomistaja ei nöyryytä koiraansa siten, että pakottaa sen tekemään tarpeensa sisälle!

        Vastaus: Itse olen asunut sakuni kansssa kerrostalossa kohta 7-vuotta, eikä se ole kertaakaan tehnyt tarpeitaan sisälle. Ja kukaan ei tuota koiraa mihinkään ole pakottanut.

        Outoo

        29.6.2014 22:21

        Minkälainen vatipää haukkuu ukkoonsa juopoks, ja sit kehhuu et ottaa kakskertaa vuoteen ja mitä koiraan tulee, ni tää taitaa olla kaikenikäisille sallittu joten jätän sanomatta mitään.:-(

        Vastaus: Minä en ainakaan mikään vatipää ole, koska en ole miestäni juopoksi haukkunut. Ja kaksi kertaa vuodessa me ainakin otamme. Ja koirasta ei tarvitse enää jauhaa.

        eläinsuojelu

        29.6.2014 22:44

        Kyllä olet pakottanut, jos et vie sitä ulos kun se sinne pyytää päästä.Yksikään saku ei ole niin tyhmä, että tarkoituksella ilman ulospyytämistä paskantaisi omaan kotiinsa.

        Jos et tahdo olla yhteistyökykyinen, ip-osoitteesi on jo selvillä, minkä perusteella selviää asuinpaikkasi sekä viralliset yhteystietosi. Ehkäpä kannattaisi laittaa edes se sähköpostiosoite tänne, jotta voitaisiin keskustella rakentavasti.

        Vastaus: En ole pakottanut. Kyllä minä nyt olen koirani ulos vienyt, kun se on sinne pyytänyt. Ja vienyt vaikkei olekaan. Ja ei oma sakuni ole sisälle paskonut.

        Vastaus: En tahdo olla yhteistyökykyinen perättömien asioiden levittäjien kanssa. Onko ip-osoitteeni selvillä? Ja mikä se mahtanee olla? Entäpä asuinpaikkani? Virallisia yhteystietoja lukuunottamatta? Sillä ip-osoitettani ei kukaan tule koskaan saamaan selville ja vaikka saisikin, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Asuinpaikkakuntaani ei saa selville ja vaikka saisikin, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhteystietoja kun ei kukaan tule mistään saamaan tietoon, joten anna mennä vaan. Ja antaisin sähköpostiosoitteeni, jos se ei rikkoisi suomi24:n sääntöjä. Tässäpä linkki sinne: http://www.suomi24.fi/opastus/saannot

    • koiran parasta

      Jos olisi minun koira, sitä ei olisi herätetty tuollaisen selkälausunnon jälkeen.

      • jap8?

        Herttinen sentään.. olen ihan uusi ja ulkopuolinen täällä. Ja satuin lukemaan tämän jutun. Alussa luin ja mietin miksi alkuperäistä kirjoittajaa morkataan näin paljon ja näin monta vastassa yhtä. Mutta kuin luin tämän loppuun asti ni kyllä minustakin alkaa tuntumaan juttuken perusteella että tällä sannalla ei tarvis olla yhtään koiraa :) ja hoida se sakumanni kuntoon eläkä täälä siittä huutele vaan käytä tämäki netti aika siihen koiraan.. huoh... kaikkea sitä..

      • 888hhh
        jap8? kirjoitti:

        Sannalla on koko ajan ollut outoja juttuja. Naurattaa vaan kun luen noita sekoiluja. Ei todellakaan osaa ajatella koiran parasta, selittelee vaan. Jutut vaihtuu koko ajan, mm ensin kertoo et koirat pas*oo sisään ja sitten ne ei yhtäkkiä pas*okaan. Ja on vakava selkäsairaus ja sitten yhtäkkiä onkin ns terve, tai ainakin ilman vaivoja. Kova on riitelemään, näkeehän sen näistä kommenteista.

      • SPK:n sairaudet YP

        Koiraa ei missään tilanteessa tarvitse laittaa vessaan, vaikka asuisikin kerrostalossa. Jos koiralla on niin kiire päästä ulos, että se vaatteiden pukemisen ajaksi on suljettava johonkin, en ymmärrä koko asiasta nähtävästi yhtään mitään. Itse en koiraani noin koskaan nöyryyttäisi. Olen sattunut perehtymään kohtuu tarkasti neurologisiin oireyhtymiin, sekä ihmis- että eläinpuolella, mistä myös sinun koirasi tällä hetkellä kärsii, joten en voi hyväksyä, vaikka sinä hyväksyisisitkin sen, että koiran kuuluu odottaa vessassa sillä aikaa, kun kerrostalossa asuva koiran omistaja pukee vaatteet yllensä kyetäkseen viemään koiransa ulos tarpeilleen. Kyllä tuntuu todella pahalta.

        t. Flick

      • Vihainen16

        koiran parasta

        30.6.2014 21:17

        Jos olisi minun koira, sitä ei olisi herätetty tuollaisen selkälausunnon jälkeen.

        Vastaus: Onneksi koira ei ole sinun, niin se on saanut herää tuollaisen selkälausunnon jälkeen.

        jap8?

        1.7.2014 1:39

        Herttinen sentään.. olen ihan uusi ja ulkopuolinen täällä. Ja satuin lukemaan tämän jutun. Alussa luin ja mietin miksi alkuperäistä kirjoittajaa morkataan näin paljon ja näin monta vastassa yhtä. Mutta kuin luin tämän loppuun asti ni kyllä minustakin alkaa tuntumaan juttuken perusteella että tällä sannalla ei tarvis olla yhtään koiraa :) ja hoida se sakumanni kuntoon eläkä täälä siittä huutele vaan käytä tämäki netti aika siihen koiraan.. huoh... kaikkea sitä..

        Vastaus: Ja teillä muillako tarvisi olla koiria? Mitä olen tehnyt koirilleni, jotta nasaitsen kaiken tämän paskan? Ai sentakia saan paskaa niskaani, kun pidän spondyloosi koiraa elossa? Teille ei todellakaan tarvitsisi olla yhtäkään ainutta koiraa, eikä kyllä muutakaan eläintä, jotka eivät anna niille mistään hinnasta elinaikaa. Onneksi minulla on kuitenkin kaksi koiraa ja lisää tulee olemaan niiden elinaikana. Olen hoitanut sakemannia ja hoidan jatkossakin, olin netissä taikka en.

        888hhh

        2.7.2014 21:00

        jap8? kirjoitti:

        Herttinen sentään.. olen ihan uusi ja ulkopuolinen täällä. Ja satuin lukemaan tämän jutun. Alussa luin ja mietin miksi alkuperäistä kirjoittajaa morkataan näin paljon ja näin monta vastassa yhtä. Mutta kuin luin tämän loppuun asti ni kyllä minustakin alkaa tuntumaan juttuken perusteella että tällä sannalla ei tarvis olla yhtään koiraa :) ja hoida se sakumanni kuntoon eläkä täälä siittä huutele vaan käytä tämäki netti aika siihen koiraan.. huoh... kaikkea sitä..

        Näytä lisää

        Sannalla on koko ajan ollut outoja juttuja. Naurattaa vaan kun luen noita sekoiluja. Ei todellakaan osaa ajatella koiran parasta, selittelee vaan. Jutut vaihtuu koko ajan, mm ensin kertoo et koirat pas*oo sisään ja sitten ne ei yhtäkkiä pas*okaan. Ja on vakava selkäsairaus ja sitten yhtäkkiä onkin ns terve, tai ainakin ilman vaivoja. Kova on riitelemään, näkeehän sen näistä kommenteista.

        Vastaus: Eihän ole ollut. Kyllä todellakin osaan ajatella koiran parasta. Te ette selvästikkään osaa. Yksikään koiristani ei ole paskonu sisälle. Eikä tule sitä tekemäänkään. Ja en ole sanonut, että se on terve. Tai olen. Koirahan on lonkiltaan terve, toiselta kyynäreltään terve sekä päästäänsä terve. Toisesta kyynärestään ei ole terve, eikä selästänsä.

        SPK:n sairaudet YP

        3.7.2014 0:31

        Suomi24:n ylläpito on poistanut viestin sääntöjen vastaisena.

        Koiraa ei missään tilanteessa tarvitse laittaa vessaan, vaikka asuisikin kerrostalossa. Jos koiralla on niin kiire päästä ulos, että se vaatteiden pukemisen ajaksi on suljettava johonkin, en ymmärrä koko asiasta nähtävästi yhtään mitään. Itse en koiraani noin koskaan nöyryyttäisi. Olen sattunut perehtymään kohtuu tarkasti neurologisiin oireyhtymiin, sekä ihmis- että eläinpuolella, mistä myös sinun koirasi tällä hetkellä kärsii, joten en voi hyväksyä, vaikka sinä hyväksyisisitkin sen, että koiran kuuluu odottaa vessassa sillä aikaa, kun kerrostalossa asuva koiran omistaja pukee vaatteet yllensä kyetäkseen viemään koiransa ulos tarpeilleen. Kyllä tuntuu todella pahalta.

        t. Flick

        Vastaus: Koira ei ole missään nimessä ollut vessassa. Koiraa ei ole tarvinnut sulkea mihinkään, kun on vaatteita puettu päälle. En ole nöyryyttänyt koiriani. Koirani ei kärsi mistään. En hyväksy, että koiran pitää vessassa odottaa ja näin ollen ei ole sitä tarvinnut tehdä.

        Kannattaa tosiaankin lopettaa se perättömien asioiden levittämisen. Ette näytä tietävän mistään mitään, joten ei tarvitse myöskään alkaa omiaan keksimään.

        Kiitos

      • Vihainen16
        jap8? kirjoitti:

        Herttinen sentään.. olen ihan uusi ja ulkopuolinen täällä. Ja satuin lukemaan tämän jutun. Alussa luin ja mietin miksi alkuperäistä kirjoittajaa morkataan näin paljon ja näin monta vastassa yhtä. Mutta kuin luin tämän loppuun asti ni kyllä minustakin alkaa tuntumaan juttuken perusteella että tällä sannalla ei tarvis olla yhtään koiraa :) ja hoida se sakumanni kuntoon eläkä täälä siittä huutele vaan käytä tämäki netti aika siihen koiraan.. huoh... kaikkea sitä..

        Ja teilläkö tarvitsisi olla koira / koiria / muita eläimiä? Se ei tarkoita sitä, etteikö minulla saisi olla koiria, jos yhden pidän selkäsairauden takia hengissä. Ja olen hoitanut koiraani koko ajan, olin netissä taikka en.

    • No hyi hitto

      Mulla henkilökohtasesti alakaa itellä tehä kipiää ku ajattelenki tuota koiraa.
      Ei oo koiran elämää enää tuomonen että "pystyy elämään". Siinä kohtaa ku koiran elämä on "pystymistä" on sen aika jo tullut päästä ikiuneen.
      Todellsen hyvän omistajan mitta tulee siinä, milloin on valmis luopumaan rakkaastaan.

      Koira joka on opetettu sisäsiistiksi, kärsii suunnattomasti häpeää joutuessaan tekemään tarpeensa sisälle, jopa silloin kun koiralla on ripuli. Omat koirani ainaki sillointällöin vahingon sattuessa häpeävät niin kovasti ettei ne kehtaa es naaman eteen tulle tevrehtimään. Ja koiralle on muutenkin luonnotonta sotkea "pesäänsä" eli kotia missä asuu.

      Ja tosiaan jos spondyloosi on jo niin vakava että painaa hermoja ja aiheuttaa koiralle tunnottomuutta, ummetusta ja liikeratojen muuttumista KÄRSII jo huomattavissa määrin. Niin hermosärkyä, lihaskipuja ku henkisiäkin kärsimyksiä.

      Ainoastaan idiootti oottaa koiransa lopetusta niin pitkälle ku koira vaan voi elää, vaikka se tarkoittais viimesiä päiviä vietettäväksi liikuntakyvyttömänä ja kipuisena. Hävetköön tuollaiset koiran tuskan pitkittäjät. Itsekästä ja täysin koiraa ajtteelmatonta laittaa se käymään kaikki tuo läpi. Ihan vaan siksi koska ei pysty/raski/ole varaa, koiraansa lopettaa ajoissa.

      Ennemmin vähä liian aikaisin kuin liian myöhään. Hyvä koira ansaitsee tuskattoman elämän, ilman mittää hermopuristuksia.

      • No hyi hitto

        Kuten jo sanoit itekki "Koira ansaitsee elää, kun on vielä mahdollista elää hyvä elämää."

        Vakava asteinen spondyloosi ei todellakaan ole merkki hyvästä elämästä, tai koiran elämästä muutenkaan.
        Enkä ite todellakaan oottais koiran lopetuksen siirtämistä niin pitkään että koira kerkiää halvaantua liikuntakyvyttömäski. On nimittäin elämä mekosta kärsimystä jo pitkään ennen sitä kun jalat ei lopulta kannakkaan.

        Ps. Jännä, kun koirasi kasvattaja sanoo ettei ole ollut tekemisissä kanssasi vuosiin ;)

      • Vihainen16

        No hyi hitto

        6.7.2014 18:59

        Vastaukset:

        Alkaako? Voi voi.

        Kyllä se on koiran elämää, koska se pystyy elämään normaalia koiran elämää. Onneksi en ole niin tyhmä, että teen mitä muut minulle sanoo. Teen kuten eläinlääkäri minulle sanoo.

        Olen todella hyvä omistaja. Tiedän milloin on aika ja milloin ei.

        Koira ei ole joutunut häpeämään mitään, eikä varsinkaan tekemään mitään tarpeita sisälle. Ja eipä koirani ole koskaan pesäänsä, eli kotiansa sotkeneet.

        Ei kärsi.

        En ole idiootti, vaikka odotankin lopetusta niin kauan, kuin se vain voi elää. Liikkuu koko ajan, eikä ole kipuja. Eipä ole hävettämistä, kun ei ole koiralla kipuja, eikä tuskaa. En ole itsekäs ja ajattelen koiraani 24/7. Pystyn lopettamaan koiran milloin vain, raaskin lopettaa koiran milloin vain ja on varaa lopettaa koira milloin vain.

        Koiralla on tuskaton elämä tällä hetkellä, eikä mikään hermo ole puristuksissa.

        No hyi hitto

        6.7.2014 23:43

        Suomi24:n ylläpito on poistanut viestin sääntöjen vastaisena.

        Kuten jo sanoit itekki "Koira ansaitsee elää, kun on vielä mahdollista elää hyvä elämää."

        Vakava asteinen spondyloosi ei todellakaan ole merkki hyvästä elämästä, tai koiran elämästä muutenkaan.

        Enkä ite todellakaan oottais koiran lopetuksen siirtämistä niin pitkään että koira kerkiää halvaantua liikuntakyvyttömäski. On nimittäin elämä mekosta kärsimystä jo pitkään ennen sitä kun jalat ei lopulta kannakkaan.

        Ps. Jännä, kun koirasi kasvattaja sanoo ettei ole ollut tekemisissä kanssasi vuosiin ;)

        Vastaus: Kyllä muuten on. No sitten et odottaisi. Minä odotan. Ei ole kärsimyksiä.
        Ps: Jännä, kun kirjoitat nuin, koska olemme kasvattajan kanssa tekemisissä vuosittain. Itse soittelen kasvattajalle vähintään kerran kuukaudessa.

    • Bitch!

      Helvettiin joudut muija!!

      • Vihainen16

        Bitch!

        15.7.2014 13:16

        Helvettiin joudut muija!!

        Vastaus: Itse joudut sinne helvettiin!!

        Varaudu!

        17.7.2014 13:40

        Yleensä kun kirjottaa nettiin jotain niin pitää varautua ihmisiin jotka kommentoi rajusti. En usko että on perättömiä syytöksiäkään täällä jaettu ,koska niin moni on kommentoinnut.

        Vastaus: Olen varautunut. Kyllä on perättömiä syytöksiä jaettu. Ne olettaa tietävänsä koirastani, mutta ei tiedä siitä yhtikäs mitään. Kuten tuo aloittaja, luuli tietävänsä, koska piti minua ystävänään, muttei loppupeleissä tiennytkään mistään mitään.

    • Varaudu!

      Yleensä kun kirjottaa nettiin jotain niin pitää varautua ihmisiin jotka kommentoi rajusti. En usko että on perättömiä syytöksiäkään täällä jaettu ,koska niin moni on kommentoinnut.

    • ihmettelevä

      Lukaisin tämän ketjun läpi ja olen järkyttynyt: hirveä määrä ihmisiä yhden kimpussa haukkumassa kaikesta mahdollisesta vaikka eivät selvästi kyseistä henkilöä ja tämän koiraa edes tunne. Vaikka pitäisitte tämän Lopakan persoonaa kuinka ärsyttävänä, niin sekö oikeuttaa tuollaiseen järjettömään haukkumiseen? Kyllä, Lopakka vaikuttaa tekstiensä perusteella olevan herkkä suuttumaan, ehkä riitainenkin, entä sitten? Kyllä tässä on enemmän häpeämistä näillä nimettömillä haukkujilla; miten on asiaankuuluvaa alkaa esim. haukkumaan tämän henkilön ulkonäköä tai alkaa heittämään syytöksiä hänen oletetusta alkoholin käytöstä??? Siihen en ota kantaa onko hänen koirallaan kipuja vai ei, en voi sitä tietää sillä en ole eläinlääkäri enkä koskaan edes nähnyt kyseistä koiraa. En kuitenkaan löytänyt hänen teksteistään mitään perusteita syytöksille eläinrääkkäyksestä. Kyllä kai koiran tutkinut eläinlääkäri on pätevin henkilö arvioimaan onko koiralla kipuja tai onko sen tila niin vakava että lopettamista tulisi harkita!? Eikö tämä nyt ole aivan itsestään selvää! Mihin niitä eläinlääkäreitä enää edes tarvitaan jos kerran kuka tahansa nimetön nettikirjoittaja tietää paremmin edes koiraa näkemättä! Minun on myös todella vaikea ymmärtää, että suurin osa täällä vaatii häntä lopettamaan koiransa siksi kun se on jossain vaiheessa tehnyt tarpeensa sisälle, vaikka tuo vaiva on saatu jo kuriin???? Eli mitään vaivaa ei saa edes yrittää hoitaa, vaan koira pitäisi heti lopettaa vaivan ilmetessä? Hän on siis eläinrääkkääjä koska ei heti vienyt koiraansa lopetettavaksi kun se alkoi ulostaa sisään, vaan yritti hoitaa sen kuntoon? Eikö jokainen koiraansa rakastava ihminen yritä ensin hoitaa koiransa kuntoon, ja mikäli se ei ole mahdollista, vasta sitten miettii viimeistä vaihtoehtoa? Ja tässä tapauksessahan vaiva saatiin kuriin, joten mikä on ongelma? Monet noista viesteistä ovat sellaisia että Sanna voisit nostaa niistä kunnianloukkaussyytteen!

    • poiskirjoittelusi

      huhuh, en omista saksanpaimenkoiraa ja en ikinä ottaisi sellaista, mutta kolme eri rotuista koiraa minulla on, en lukenut keskustelua kokonaan, mutta mielipiteeni on selvä:

      Jos minulla olisi koira, joka noin kärsisi niin päästäisin sen pois, ei se ole mitään koiran onnellista elämää. olen nähnyt koiria, jotka ovat kärsineet ja lopetettu liian myöhään.

      Toiseksi en edes leikkimielisesti laittaisi koiriani myyntiin, jos en niitä aikoisi myydä, naurettavaa.
      Kuka oikeasti tekee huvikseen tuollaista?

      En tunne kyseistä henkilöä, mutta ei kannata varmaankaan kirjoitella tänne, kirjoituksesi kertoo tiettyjä asioita sinusta ja varmasti lähes kaikille jää huono kuva. Kirjoituksiesi perusteella sain sinusta epätasapainoisen, helposti suuttuvan ja ylimielisen kuvan.

    • urpoliitto

      Sakemanni on rotuna tuhottu 25 vuoden aikana täysin,kun ekan koiran hankin niin sillä oli selkä kuin 70 luvun koirilla eikä ollut luusto-ongelmia,seuraava koira 2000 luvun luiskaperse ns. "sekalinaja" mutta käytännössä näyttelysammakko ei kauaa pysynyt luustoltaan kunnossa.

      Eihän sakuja edes virkakoirina käytetä enää kuin pienenä vähemmistönä ja tämä ei ole sakuliiton mielestä muuta kuin hyssyttelyn paikka.

      Paskaa jauhetaan pevisasta ja muuta paperinpyörittelyä kuin Suomen hallituksessakin ikään,mitään konkreettista ei tapahdu,eikä tule mikään muuttumaankaan kun samat tyypit pyörittävät sirkusta vuosikymmenestä toiseen kasvattajien näkökulmasta katsoen eikä itse koiran hyvinvoinnista, sama koskee kyllä ympäri maailmaa itse Saksan liittoa ei nämä meidän hemmot uskalla arvostella,ihan uskomatonta hölmöilyä.

      Boikotoikaa sakemannia rotuna,itse en hommaa enää ikinä koiraa joka on jalostettu vammaiseksi rahan himossa.

      Suurin osa on enemmin tai vähemmin sairaita "rotukoiria" jo pelkästään vakuutusyhtiöiden eläinlääkärivakuutuksen hinnoittelukin kertoo missä mennään kun se on rotukohtaisesti hinnoiteltu nykyään.

      Tätäkö te todellakin haluatte?

    Ketjusta on poistettu 66 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe