Ero ja fyysiset oireet - kuin kauan?

pääeikestä

Onko muilla ollut rajuja fyysisiä oireita eron jälkeen ja kuin kauan niitä on kestänyt? Itsellä on nyt kolmatta kuukautta erosta ja silti vieläkin välillä tulee fyysisiä oireita. Tänään näin exääni kaveriporukalla menossa kaupungille juhlimaan. Mukana oli muutamia minulle outoja miehiä. Heti aloin kuvittelemaan eräästä että hänellä oli kiinnostusta exääni kohtaan kun näin miten hän siinä käyttäytyi. Joka tapauksessa omat fiilikset illasta laski samantien, alkoi huimaan ja jalat meni veltoksi. Jopa pientä pahoinvointia. Piti jättää ilta kesken. Lähimmälle ystävälleni kehtasin sentään kertoa mikä minulle oikeasti tuli. Mutta että kolmatta kuukautta aikaa erosta ja vielä näin vahvoja fyysisiä reaktioita. Välillä oon luullu päässeni yli mutta vielä se näimmä kalvaa jossain alitajunnassa. Pitäisköhän tässä käydä jossain ammattiauttajalla? Nousee murheellisia ajatuksia pintaan vaikka miten yritän olla niitä ajattelematta nyt.

45

1809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en-mä-tiedä

      4kk erosta, ja aina vaan menee jalat alta, kun näen hänet. Jos on ollut tosi raju rakkaus, en tiedä pääseekö siitä koskaan kokonaan eroon. Varsinkaan jos joutuu aina välillä näkemään, mitä en haluaisi.

    • Eienääpetturinvaimo

      Vuosi mennyt. Kamala kamala vuosi. Tulee vieläkin vihan ja raivon puuskia, epäoikeudenmukaisuuden tunneta, itkukin kurkussa, mutta ei enää päivittäin. Entisen kodin ohi en pysty menemään, kerran oli pakko ja silloin kädet tärisi ratissa ja oksetti. Uuden naisen auto pihassa teki mut pahoinvoivaksi.

      Oon laihtunut reilut 10kiloa, en oo ainakaan enää ylipainoinen. Kyttään vastaantulevia autoja vielä, kun ahdistaa jos nään heidät yhdessä. Tai exäni yksinkin. Ehkä maisemanvaihdos auttaa, muutan pois näiltä kulmilta. En halua käydä samoissa ruokakaupoissa, kuin ennen. Hävettää jotenkin, vaikka oikeasti järki sanookin, että exänihän se mokasi todella "lahjakkaasti". Ottaen huomioon, minkä tempun teki meille lasten kanssa. Mutta jospa tää tästä, joka päivä eteenpäin ja aikaa kuluu enempi. Anteeksi en pysty antamaan, se olisi liikaa. Mutta eteenpäin haluan mennä, kunhan pääsen jokapäiväisestä angstista. Pikku askelin. Voimia.

      • pahoinvoiva

        Nimimerkille eienääpetturinvaimo..mulla 6kk erosta ja ihan samat fiilikset.Hävettää,hävettää..en tiedä miksi.Yksikin kaveri sanoi et mitä sä häpeet,sun eksähän siinä mokas,mutta en vaan voi tälle mitään.Eksäni nykyinen muija on vielä niin rasittava että ihan kuvottaa sen ihmisen ja sen ihmisen suvun käytös mua kohtaan.Mä kyttään autot myös..enkä ymmärrä koska tämä loppuu.Onnellinen olen silloin kun tiedän että he eivät ole kaupungissa.Haluaisin muuttaa toiselle paikkakunnalle,mutta ei oo niin helppoa sekään.Olis aivan ihanaa kun vois laittaa lapset itsekseen kulkemaan ja ite unohtaa aivan kaiken..elää ihan omaa elämää muualla.Samat ruokakaupat saa mut voimaan pahoin.Pitkitän niihin menoa mahdollisimman pitkään,käyn äkkiä ja pysyn taas poissa.
        Mua oksettaa välillä ajatus siitä kun alkuaikoina oli eksän kanssa kaikki niin ihanaa ja nyt sillä on samaa uuden kanssa..tosin meillä ei ollut uusperheen paineita,että tais meillä olla hitusen asiat paremmin.;))


    • .....

      Voimia teille. Ei ole ollenkaan epänormaalia, että on fyysisiä tuntemuksia johtuen erosta tai eksän näkemisestä varsinkaan jonkun toisen kanssa. Minulle pelkkä ajatus hänen näkemisestään, yksin tai naisensa kanssa, aiheutti pahoinvointia. Jouduin viime kesänä perumaan pari menoiltaa ystävien kanssa, koska pelkäsin, että näen hänet/heidät. Kaupungilla kävelin arkana katse kohti maata.Pitkään kesti sekin, että pystyin menemään paikkaan jossa tapasimme, tunsin ahdistusta ja pahaa oloa.

      Nyt on jo paljon parempi olo, mutta vieläkään en halua häntä nähdä. Nautin kuitenkin elämästäni.

      Eienääpetturinvaimo. Maisemanvaihdos voi todellakin auttaa.

    • 17+9

      Mulla erosta puolitoista vuotta ja vieläkin saan fyysisiä oireita jos exään törmään. En pysty edes kuvittelemaan miltä tuntuisi nähdä hänet yhdessä uuden naisystävänsä kanssa... Ajan kanssa tämä varmaan helpottaa, mutta vielä tuntuu pirun pahalta.

      Minä tulin petetyksi ja jätetyksi. Erottiin, yritettiin uudelleen ja sama temppu.... itse rakastin täysillä ja mies pelleili kanssani. Kävin terapiassa viime syksynä ja se kyllä auttoi...mutta ei näköjään tarpeeksi koska edelleenkään en pysty luontevasti kohtaamaan exääni. Kai niitä tunteita on vieläkin, vaikkakin pettymyksen ja katkeruuden tunteita enimmäkseen.

      Tsemppiä kaikille, kyllä vielä tulee se päivä kun exän näkeminen ei enää tunnu missään...

      • kunpa

        Mulla on 5 kk erosta ja pitäisi jossain vaiheessa hakea omat tavarat miehen luota pois. Hän haluaisi hoitaa asian varmaan mahdollisimman nopeasti pois alta vaikka mitään ei ole sanonut. Itse en kykene tapaamaan miestä koska edelleen rakastan häntä. Vaikka asummekin eri paikkakunnilla niin tekee pahaa ajatuskin kun hän kokeilee kuulemma yhdessä oloa yhden naispuolisen ystävänsä kanssa. Laittoi samalla että rakastaa mua jollain tapaa edelleen vaikka ei pitäisi. Tästä ei ole kovinkaan kauaa aikaa kun näin sanoi. Eipä tullut kovin hyvä olo tuollaisesta


      • kunpa
        kunpa kirjoitti:

        Mulla on 5 kk erosta ja pitäisi jossain vaiheessa hakea omat tavarat miehen luota pois. Hän haluaisi hoitaa asian varmaan mahdollisimman nopeasti pois alta vaikka mitään ei ole sanonut. Itse en kykene tapaamaan miestä koska edelleen rakastan häntä. Vaikka asummekin eri paikkakunnilla niin tekee pahaa ajatuskin kun hän kokeilee kuulemma yhdessä oloa yhden naispuolisen ystävänsä kanssa. Laittoi samalla että rakastaa mua jollain tapaa edelleen vaikka ei pitäisi. Tästä ei ole kovinkaan kauaa aikaa kun näin sanoi. Eipä tullut kovin hyvä olo tuollaisesta

        Olisi ollut sanomatta tuollaista minulle jos ei kuitenkaan ole halua enää palata yhteen tai puhua asioita kunnolla selviksi. On kiva varmaan vetää matto jalkojen alta toiseen otteeseen. Ehkäpä hänkään ei kykene tapaamaan minua samoista syistä kuin minä en kykene tapaamaan häntä


    • .....

      Onko niitä tavaroita paljon ja olisiko mahdollista laittaa ne postiin?

      Toipumisesta vielä..Jos on itse ollut petetty ja jätetty ja toinen on uudessa suhteessa, niin valitettavasti ne katkeruuden tunteet kyllä ovat riesana pitkään..Itsekin nyt odottelen, että pääsisin niistä eroon. Muuten en enää haikaile tuon miehen perään, rakkaus on hiipunut ja näen, että onnelliseksi en olisi hänen kanssaan lopulta tullut.

      • Kunpa

        Niitä on jonkin verran enkä uskalla luottaa siihen että lähettää kaikki minulle mitkä minulle kuuluu


      • Kunpa

        Tai sitten hän on heittänyt ne roskikseen kun ei niistä mitään mainitse. Minun tapauksessa hänen mielestään asiat on varmaan selvitetty mutta minä olisin halunnut jutella kasvokkain kaikki asiat selviksi koska en saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiin mitä olisin halunnut tietää. Kun jotain yritin häneltä kysyä kun ilmoitti tästä uudesta suhteestaan niin vastaus oli ettei kiinnosta keskustella.

        Sitten yllättäen halusi kuitenkin olla facebook kaveri vaikka oli sitä mieltä ettei halua olla missään tekemisissä kun lopullisen välien katkaisun teki. Olen sitä mieltä että ei olisi ottanut yhteyttä enää uudestaan koska tietää hyvin minun tunteeni edelleen. Tein ehkä väärin kun hänen pyyntönsä hyväksyin. Olisi pitänyt olla yhtä ilkeä häntä kohtaan kun hän oli/on minua kohtaan. Itse yritän parantaa välejä mutta hän tekee sen todella vaikeaksi


    • piuu

      Mulla kans pitäs yrittää yks tavara saada ex mieheltä pois, mut mies on estäny kaikkialla ihan kiusallansa joten häneen ei saa mitään yhteyttä oikeen. Tuntuu et ihan kiusallaan tuonkin tekee vaikka ei todella iso vaiva ois että kävis palauttamassa, tai pistäs ovenkahvasta roikkuu ja saattas ehkä jopa postiluukusta mennä alas. Ehkä vaan parempi et annan koko tavaran olla kun niin hankalaks menee, pitäköön hyvänään jos noin hankalaa oon.. Itse oon kans yrittäny saada välejä kuntoon ees jollain tavalla mut toinen ei tuu vastaan yhtään niin minkäs teet

      • kunpa

        Itellä sama tunne niiden tavaroiden suhteen mutta siellä on muutama sellainen tavara jotka haluan takaisin. Ite tekis mieli viedä hänen antamat korut takaisin ja sanoa että anna ne uudelle rakkaallesi. Tällä hetkellä olen todella vihainen tälle ihmiselle. Tunteet heittelee laidasta laitaan


    • piuu

      Nii ärsyttää vaan et miten mies voi oikeesti olla noin lapsellinen, mitään hänelle en oo tehny ja tuo tahallaan tekee ärsyttääkseen ja kääntääkseen lisää veistä haavassa. Välil tuntuu et vihaan sitä ihmistä ja sit iskee taas hirvee kaipuu et sama juttu, tunteet heittelee tosi paljon. Ärsyttää vaan suunnattomasti ku tuntuu et ihan kiusallaan tekee, vaikka tuossakaan ei todella mikään iso vaiva ei ois mut ei niin ei..

    • Laruzella

      Jaksamista kaikille asian kanssa kamppaileville!
      Itsellä on aivan hirveän paha olla ja rakastan miestä vieläkin mutta mitään toivoa ei ole. Hänellä on uusi eikä hän välitä minusta enää.

      Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin voida pahoin, kärsiä ja yrittää hoitaa itseään parhaansa mukaan. Minun ainakin on pakko hakea ulkopuolista apua.

      En jaksa enää uskoa että tällä olisi joku tarkoitus. Miksi ihmeessä pitää olla niin hirveän paha olla?

      Aika, aika parantaa. Kun vaan jaksaisi tämän tuskan läpi.

      • kunpa

        Ihan samanlainen tilanne mulla. Itse yrittää olla että on muka myös jatkanut elämää vaikka asia ei niin ole.

        Ei mene mun jakeluun että miksi otti yhteyttä mitään kautta kun pitää olla niin kylmä kuitenkin minua kohtaan. Voi olla että häntäkin sattuu jollain tapaa vielä kaikki tämä mutta itsehän halusi erota


    • piuu

      Kyllä aika lopulta tehtävänsä tekee. Itse erosin muutama vuos sitten yli 6v suhteesta ja sillon kyl tuntu et tästä ei selviä ikinä ja kauan siihen menikin mut selvisin.. Nyt kun taas menin ja rakastuin oikeen kunnolla niin mites kävikään, välil kyl tulee oloo et miten enää uskaltaa rakastua kun tää tuska on niin hirvee, lyhyt suhde tämä edellinen mut ei se rakkaus ja tunteet sitä katso..

      • kunpa

        Mulla suhde kesti melkein 4 vuotta. Suututtaa itseään kun oli sellainen ihminen kyseessä jonka kanssa olisin halunnut perustaa perheen. Kyllä lasta yritettiin saada alulle mutta ei onnistunut. No nykyään hänellä on sitten suurperhe tämän nykyisen kanssa vaikkakaan yksikään niistä lapsista ei ole tämän miehen. En ole kyllä saanut täyttä varmuutta että ovatko he ihan oikeasti suhteessa vai oliko se vaan keino satuttaa minua kun olin tästä naisesta mustasukkainen suhteemme aikana. Mies siis tiesi miten reagoin siihen tietoon


    • piuu

      Nii itsellä mies oli sentään käyny tuomassa tavaran kun olin poissa kotoo oli laittanu postilaatikosta. Et nyt ainakaan ei tuossa mielessä siihen ihmiseen yhteydessö olla tai mitään.. Tuntuu vaan niin pahalle, monesti tuntuu et millon tää tuska helpottaa.. Välil tuntuu et parempi olla sit taas iskee hirvee ikävä ja tuska.. Se ees helpottas jos voitas jossain väleissä, et tuo asia tekee entistä pahemman ja päässä pyörii vaan kysymys miksi..

      • kunpa

        Sait sentään oman tavarasi pois. Itse en varmaan saa niitä ikinä koska en todellakaan pysty sitä miestä kohtaamaan varmaan enää ikinä


    • piuu

      Nii en miekään ois kasvoikkain kestäny sitä miestä nähä.. Eikö niitä sun tavaroita vois mies esim postittaa sulle? Jos ei kovin isoo oo.

      • kunpa

        Ei taida onnistua postitse lähettäminen kun on tavaraa jonkin verran. Toisaalta ei ne ole kuitenkaan sellasia joita ilman en pärjäisi vaikka en saisikaan niitä takaisin


      • kunpa

        Tänään on kyllä kauhea päivä. Yrittää vaan jaksaa hymyillä vaikka on itku lähellä. Laittais ite että tuo ne tavarat tai pyytäis hakemaan ne eikä kiusais mua


      • kunpa

        No nyt se mies sitten laittoi että uusi nainen oli mukava siihen asti kunnes mies ei saanut lainaa uutta autoa varten ja eikä hän ole ollut tosissaan koko hommassa mukana vaikka mulle niin sanoi kun uudesta suhteestaan kertoi. Oli kuulema epäillyt että sillä naisella oli taka-ajatuksia. Miten ihmeessä mun pitäis siihen viestiin vastata kun oletan että vastausta odottaa?


    • piuu

      Ohoh ohan miehellä kanta vaihtunu sit, pitäskö tuosta nyt sit aatella et se haluu sut takas..?

      • Kunpa

        En tiiä miksi mulle sellaista kerto. Ei kuitenkaan maininnut että haluais palata yhteen


      • äläsuostu
        Kunpa kirjoitti:

        En tiiä miksi mulle sellaista kerto. Ei kuitenkaan maininnut että haluais palata yhteen

        Sinuna en vastaisi yhtään mitään. Vaikka ero sattuukin ihan helvetisti, älä anna exäsi pompotella sinua tuolla tavalla. Selvästikin haluaa pitää sinut varalla, jos uusi suhde ei vaikka onnistukaan. Ei osaa olla yksin ja varmistelee että on joku....

        Tein itse tuota samaa aikani ja suostuin moiseen..siihen asti kunnes tulin uudelleen jätetyksi.


      • kaipaan
        äläsuostu kirjoitti:

        Sinuna en vastaisi yhtään mitään. Vaikka ero sattuukin ihan helvetisti, älä anna exäsi pompotella sinua tuolla tavalla. Selvästikin haluaa pitää sinut varalla, jos uusi suhde ei vaikka onnistukaan. Ei osaa olla yksin ja varmistelee että on joku....

        Tein itse tuota samaa aikani ja suostuin moiseen..siihen asti kunnes tulin uudelleen jätetyksi.

        Tällä miehellä ei ole ollut vakavia suhteita ennen mua eikä sillä ole mitään vakavaa nytkään. Luultavasti halusi vaan jollekin asiasta mainita mutta jotenkin tuntuu hassulta että se joku olen minä hänen entinen jolla tietää olevan tunteita. En ole vastannut hänelle mitään koska tiedän sanovani pahasti


    • 3+4

      En muista kuinka kauan mutta vielä yli vuosi erosta muistan että olin lenkillä ja itkin polvillani. Jalat meni alta. On se rajua kun rakastaa. Nyt reilu 2v jälkeen ei enää sellaista.

      • pääeikestä ap

        Raivostuttaa! Oksettaa! En ymmärrä miten ei voi päästä yli ja irti tästä. Urheilen, käyn kavereiden luona ja yritän elää elämää normaalisti mutta ajatukset tulee välillä tahtomattaan pintaan. Eksän näkeminen vetää jalat alta ja alkaa huimaan. Vihaan ja rakastan häntä. Ei pysty elään!! Juoksen metsään ja huudan tuskaani!!


      • 18 + 16
        pääeikestä ap kirjoitti:

        Raivostuttaa! Oksettaa! En ymmärrä miten ei voi päästä yli ja irti tästä. Urheilen, käyn kavereiden luona ja yritän elää elämää normaalisti mutta ajatukset tulee välillä tahtomattaan pintaan. Eksän näkeminen vetää jalat alta ja alkaa huimaan. Vihaan ja rakastan häntä. Ei pysty elään!! Juoksen metsään ja huudan tuskaani!!

        Muutama kuukausi erosta on lyhyt aika. Älä pakota itseäsi pääsemään yli tai moiti itseäsi siitä, että et ole päässyt yli. Tee niitä asioita joista pidät, ajan kanssa suruprosessi etenee ja väistämättä tulee päätökseen.


    • kohta vuosi

      nyt enään näitä itku kohtauksia.. väillä huomaan "juttelevani" hänelle.. ikävintä oli että puolen vuoden jälkeen tuli ns. takapakkia.. helpotti kun sain tunnustettua että kusipää oli eli suutuin, vihastuin - hän aiheutti mulle tämän, mitään pahaa en hänelle ikinä tehnyt...

      tsemppiä sulle. mä aloin lukemaan kirjoja, parisuhde sellaisia, selvityksiä omaan käytökseeni, muiden tarinoita, mahdollsia selvityksiä hänen käytökseensä..

    • sattuuuuuu

      Mies otti yhteyttä n vuoden jälkeen, ja uskoin että olin päästänyt irti ja jatkanut elämäni. Olin väärässä, koska hänen yhteydenotto ajoi mua niin ahdinkoon kun kaikki vanhas nousi muistiin että sain jonkinlaisen paniikki tai ahdistuskohtauksen töissä. Luin hänen spostin töissä. En saanut henkeä ja lopuksi jouduin ottaa 3pv sairaslomaa kun olin niin pois tolalta, jaksoin vain itkeä. Olen edelleen loukkantunut ja vihainen, en pysty antaa anteeksi, se syö sisältä kun ihmiseen tyrmää, vaikka sitä miestä en itselleni edes kuoleman ehdoin ottaisin enää.

    • Tyhmä ei vaan viisastu

      Ihmiskeho on kummallinen. Tuntee tuskaa vaikka järki sanoo että se kaikki on jo ohi, ei tarvitse enää kipuilla, kaikkihan on jo hyvin. On se tuska henkistäkin, tietty, mutta tuntuu myös fyysisinä kipuina, sellaisena ahdistuksena joka puolestaan lisää sydämen särkyä.

      Pitäisi luovuttaa tästä ja tietoisesti pyrkiä siitä pois ja suunnata ajatuksiaan muuhun, johonkin parempaan. On sen velkaa itselleen. Pitäisi itsestään välittää enemmän ja hoitaa itseään.

      Jonkin aikaa sen muistaa mutta yhtäkkiä, vaikka keskellä yötä, se tuska iskee jälleen ja alkaa kurittaa niin ruumista kuin sielua.

      Miksi vain rakastan ihmistä joka ei välitä minusta. Vahingoitan itseäni aina vaan.

      • Liianmyöhään

        Aika parantaa, se on ainut toimiva ratkaisu :) Itellä kans niin huono olo kun vaan voi olla.

        En pettänyt tyttöystävääni, mutta en huomioinut ja osoittanut että välitän hänestä tarpeeksi, joten tässä nyt ollaan. Ei ole tunteita enää. Tänään pääsi itku ja oksensin, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan... Iso mies itkee, tämmöstä se on.

        Jaksamisia kaikille, tiedän kokemuksesta että ajan kanssa menee ohi!


      • kunpa
        Liianmyöhään kirjoitti:

        Aika parantaa, se on ainut toimiva ratkaisu :) Itellä kans niin huono olo kun vaan voi olla.

        En pettänyt tyttöystävääni, mutta en huomioinut ja osoittanut että välitän hänestä tarpeeksi, joten tässä nyt ollaan. Ei ole tunteita enää. Tänään pääsi itku ja oksensin, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan... Iso mies itkee, tämmöstä se on.

        Jaksamisia kaikille, tiedän kokemuksesta että ajan kanssa menee ohi!

        Mäkään en miestä pettänyt vaan en näyttänyt tarpeeksi kuinka paljon hänestä välitän kunnes oli jo myöhäistä. Rakastan häntä edelleen mutta mitään ei ole tehtävissä kun mies on uudessa suhteessa. Kertoo tästä uudesta naisesta ja heidän ongelmista minulle ja minun on vaan kestettävä. Tänään on ollut pahin päivä pitkään aikaan


      • 19 + 15
        kunpa kirjoitti:

        Mäkään en miestä pettänyt vaan en näyttänyt tarpeeksi kuinka paljon hänestä välitän kunnes oli jo myöhäistä. Rakastan häntä edelleen mutta mitään ei ole tehtävissä kun mies on uudessa suhteessa. Kertoo tästä uudesta naisesta ja heidän ongelmista minulle ja minun on vaan kestettävä. Tänään on ollut pahin päivä pitkään aikaan

        Ei sinun tarvitse kestää. Sanot, että et halua kuulla yksityiskohtia heidän suhteestaan. On oma valintasi, jos kuuntelet.


      • kunpa
        19 + 15 kirjoitti:

        Ei sinun tarvitse kestää. Sanot, että et halua kuulla yksityiskohtia heidän suhteestaan. On oma valintasi, jos kuuntelet.

        Tajus sen itsekin sanomatta


    • pääeikestä

      Poistin puhelimesta hänen numeron, poistin hänet facebookista kavereistani, jotten näkisi hänestä mitään. Yritän hävittää häntä täysin mun elämästä, mutta mitä enemmän yritän häntä unohtaa, sitä pahemmin minuun sattuu. Sitä enemmän hän on mun mielessä. Pitäisi olla koko ajan vauhti päällä kavereiden kanssa jossain menossa ja nollaamassa tilannetta, jotta pystyis olemaan ajattelematta häntä, mutta kun se vauhti loppuu, palaa exäkin mieleen. Eikö sitä edes pysty nykysin enää koko aikaa pitään sitä vauhtia päällä. Välillä pitäisi tehdä töitäkin ja huolehtia niistä arjen asioista. Viikonlopun rankat urheilut autto paljon, mutta vain hetkeksi. Nukkumaan mennessä tuli mitä kauheimmat ja kauneimmat mielikuvat hänestä. Aamulla heräsin kylmänhikeen ja huimaukseen. Suuta kuivas ja väsytti, kun eihän siitä nukkumisesta tullut oikein mitään. Kuukausi siitä, kun täällä edellisen kerran avauduin. Mahtu tuohon väliin pari viikkoa, jollon tuntui, että elämä voittaa, mutta taas oon tässä samassa veneessä. Mä en ymmärrä ihmisiä, joille erot on helppoja. Miten ne voi vaan järkeillä omat tunteensa pois ja olla kärsimättä? Tekisin mitä tahansa, että voisin olla sellasessa tilassa nyt. Oon yrittäny selittää itelle tätä tilannetta ja järkeillä et miks kävi näin ja miksei siitä tuu mitään, mutta silti mää en pysty unohtaan sitä muijaa ja päästään oikeasti irti.

      • kunpa

        Sama juttu mulla. Yrittää kovasti unohtaa mutta ei onnistu. Viime yönä näin unta että ilmesty yhtäkkiä mun tavaroiden kanssa pihaan eikä halunnut jutella mitään. Itse itkin hänen peräänsä ja yritin ottaa kontaktia. Aamulla pääsi itku kun heräsi. Se uni oli ihan kauhea


    • pyh.

      Voi teitä katkerat ämmät.aina miehes vika. kattokaa välillä joskus peilistäki itteenne.

      • kunpa

        Mä tiedän olevani itse syyllinen eroon en syytä miestä mistään. Harmittaa tai oikeastaan ottaa päähän kun en saanut aikasemmin aikaseksi korjata tilannetta


      • kunpa

        Mä tiedän olevani itse syyllinen eroon en syytä miestä mistään. Harmittaa tai oikeastaan ottaa päähän kun en saanut aikasemmin aikaseksi korjata tilannetta


    • --------------------

      Jos yrittää väkisin unohtaa ja juosta karkuun vaikeita asioita, niin eihän se tietenkään onnistu, eihän varjoaan voi paeta. Olisi vain kyettävä kohtaamaan tilanne, menetys, suru ja se, että ei pysty kontrolloimaan tunteitaan ja ajatuksiaan. Niistä tunteista ja ajatuksista ei pääse eroon yrittämällä tukahduttaa niitä, ne on päästettävä vapaaksi.

      Toinen ajatus. Haluatteko todella unohtaa, vai pitääkö joku osa vielä kiinni? Kun tuntee vaikka tuskaa toisen vuoksi, hän on edelleen merkityksellinen itselle ja sillä tavalla pysyy osana elämää. Niin eron kuin kuoleman kohdalla voi olla vaikeaa hyväksyä se, että toinen on lopullisesti mennyt ja elämä todella jatkuu ilman toista, joskaan ei samanlaisena.

    • Jojoko

      Hei, toiminnallisten/funktionaalisten neurologisten häiröiden kanssa kamppailevat. Ne kenellä on neurologisia häiriöitä, mutta ei ole löydetty diagnoosia tai on epäselvyyksiä niin suosittelen, että tulisitte ryhmäämme jota olemme perustamassa. Siellä voisimme jakaa näitä ajatuksia ja ideoita lisää. Tarkoituksena olisi perustaa järjestö, mikäli on paljon sellaisia tarvitseville. Pohjoismaiden ryhmämme on Funktionella neurologiska symptom ja löytyy Facesta.

    • apulöytyy

      Kannattaa mennä terapiaan tai etsiä joku henkilö jolle voi purkaa näitä asioita. Ja aika parantaa haavat..muutaman vuoden jälkeen helpottaa. muista liikkua ja lenkkeillä ja harrastaa..älä jää yksin kotiin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe