Box

--------------------

Näköjään boxin grilli suljettu,ja vähän aikaa sitten meni kauppa kiinni.
Virallisesti voidaan kai todeta että box on "kuollut"!??
Ikävää.

4

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kemppula

      Hyvä. Siellä asuvat ja siellä päin asuvat ihmiset käykööt muualla kaupassa.

    • Bussitkin vähenevät

      Matkahuollon nettisivuilla on nähtävissä syksyn 2014 bussiliikenteen aikataulut. Helsinki-Porvoo välin bussivuoroja 170-tietä pitkin välillä Söderkulla-Porvoo vähennetään. Illan viimeinen tuota reittiä kulkeva bussi lähtee uuden aikataulun mukaan Helsingin Kampista klo 22 tehden siten mahdottomaksi tuolle välille kotiin pääsemisen esim. Helsingissä tehdyn iltatyövuoron tai elokuvateatterin iltanäytöksen jälkeen. Vielä nyt tuota reittiä kulkeva bussi lähtee Kampista klo 23.45.

      Toivottavasti tämä ei ole ELY-keskuksen näkemys toimivasta joukkoliikenteestä 11.8.2014 alkaen estäen normaalin arkielämän ja joukkoliikenteen käyttämisen yhdistämisen.

    • Pitihän se arvata

      Busseihin vain liittyen - Nikkilä-Helsinki-vuorotkin on huonontuneet entisestään. Iltaisin ja viikonloppuisin pääsee vain Keravan kautta. Näin sen tänään ja nyt on muutto mielessä.

      • Itse valittanit

        Nyt kannattaa kaikkien olla yhteydessä Hsl.fi ja laittaa palautelomakkeella (sivun yläreunassa) suorat sanat;näin alussa voivat vielä suunnitella varmaan uusiksi aikataulut. Jos kukaan ei valita mitään muutoksia emme saa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe