Pesänjakaja

Selvyys jakoon

Hei. Mistä löytäisin hyvän pesänjakajan jota haen käräjäoikeuden kautta alueella pirkanmaa?

56

4107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pesänjakaja sotkee

      et mistään, jakakaa sovussa pesänjakaja ei ainakaan helpota vaan sotkee ja pitkittää tapausta,siitähän se saa palkan,omakohtainen kokemus pesänjakaja jakaa selvää pesää 2 perillistä nyt mennyt n:2 vuotta eikä loppua näy.

      • Lakinainen

        Tämä ei pidä paikkaansa. Olen esim. itse toiminut pesänjakajana, ja homma hoitui muutamassa viikossa, vaikka kyseessä oli tilanne, jossa oli useita sisäkkäisiä kuolinpesiä ja erittäin paljon osakkaita. Osapuolet olivat kuitenkin sovussa keskenään, ja pesänjakajamääräys haettiin nimenomaan jaon nopeuttamiseksi.

        Viivästyksiä aiheutuukin lähinnä siksi, että osapuolet riitelevät taikka pesät ovat olleet jakamattominan vuosikymmeniä, jolloin asiat voivat olla pahastikin solmussa ja selvittämättä.

        Pääsääntöisesti pesänjakaja on kuitenkin tarpeen vain silloin, kun osakkaat eivät pysty keskenään sopimaan jaosta.

        Yleensä jakokirjan laatimisessa on aina syytä käyttää asiantuntijaa, sillä harva maallikko osaa perintö- ja verojuridiikkaa edes auttavasti. Tällöin käytetty lakimies ei kuitenkaan ole pesänjakaja, vaan hän vain laatii asiakirjat osapuolten sopimuksen mukaisesti (ja toivottavasti selvittää myös asiaan liittyvän juridiikan ja auttaa verosuunnittelussa sikäli kun sitä voidaan enää kuoleman jälkeen tehdä).

    • Tämä on ihan totta

      Asianajotoimisto Veneskoski oy ja sieltä varatuomari/asianajajaa Juho Siitaaria kannattaa pyytää, jos haluaa että asiat kestää erittäin pitkään ja lasku on erittäin suuri. Meillä Juho Siitari on hoitanut pesänselvitystä ja jakoa vuodesta 2008 asti eikä vielä asioita olla saatu päätökseen.....................toisaalta Juho Siitari harjoittelee ensimmäistä kertaa käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittjänä ja jakajana tehtäväänsä eli jos seuraavalla kerralla homma menee nopeammin........

      • Lakinainen

        Olisi mielenkiintoista kuulla millaisten ongelmien vuoksi haitte pesänjakajan eli miksi osakkaat eivät pystyneet yhteistoimin saattamaan pesää jakokuntoon ja mikä esti teitä sopimasta jaosta.

      • selvyys jakoon
        Lakinainen kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista kuulla millaisten ongelmien vuoksi haitte pesänjakajan eli miksi osakkaat eivät pystyneet yhteistoimin saattamaan pesää jakokuntoon ja mikä esti teitä sopimasta jaosta.

        Hei Lakinainen.Minä ainakin haen sen takia pesänjakajaa käräjäoikeuden kautta kun kaksi haluaa samaa ja sopuun ei päästä,en tässä voi tarkemmin kertoa?Olen jo yhdeltä kysynyt mutta vielä mietin kenen otan.Toivoisin hyviä ja asiallisia neuvoja.Ja kunka kauan kestää kun haen jakajaa ja itse jako? yrittääkö jakaja ensin neuvoa vai kuinka tekee?

      • Lakinainen
        selvyys jakoon kirjoitti:

        Itse pesänjakajan hakeminen voi onnistua hyvin nopeastikin. Kaikkien kuolinpesän osakkaiden intressissä on saada pesä jaettua, joten olisi hyvä, jos voisitte yhdessä hakea jakajan. Tällöin käräjäoikeus voi tehdä päätöksensä jopa parissa viikossa, varsinkin jos kiirehditte asiaa.

        Jakaja yrittää ensisijaisesti saada osakkaita tekemään sovinnon asiassa.

        Voisitte ehkä kuitenkin vielä keskenänne yrittää saada aikaan sovintoa - tavalla tai toisella. Miten ratkaistaan kuka esim. rakkaan kesämökin saa, onkin sitten vaikeampi juttu. Yhteisomistussuhteen perustaminenkaan kun ei usein ole kovin ongelmatonta.

        Oletan, että ette ole halukkaita myymään omaisuutta. Se kuitenkin saattaa olla ratkaisu, jos muu ei onnistu. Raaka peli on ratkaista omaisuuden saaja arpomalla. Yksi vaihtoehto on se, että tuosta halutusta omaisuudesta käydään "huutokauppaa" eli katsotaan kuka on valmis ottamaan sen omaan perintöosuuteensa suurimmalla hinnalla (jolloin hän saa vähemmän muuta omaisuutta).

        Pesänjakajan toimittamassa jaossa saattaa kestää kauankin, sillä jakajan pitää neuvotella osakkaiden kanssa, saada heiltä vastaukset kysymyksiinsä, pitää jakokokouksia ja mahdollisesti myös myydä tuo kiistanalainen omaisuus. Jokainen kuolinpesä on erilainen ja myös osakkaat erilaisia. Riitaisissa pesissä aikaa saattaa kulua valitettavasti kauankin. Tämän parempaa vastausta kysymykseesi prosessin kestosta ei valitettavasti voi antaa.

      • 11+11

        Viime aikoina on ollut paljon kuntaliitoksia, joiden myötä kiinteistöjen rekisterinumerot ovat muuttuneet. Kyllä se maanmittaustoimisto ne tiedot löytää vanhojenkin numeroiden perusteella.

        Jos kyseessä on ollut toimitusjako, jolloin jakokirjan on allekirjoittanut pesänjakaja yksin, niin mitähän liitteitä jakokirjassa pitäisi olla?

        Vai tarkoitatko perukirjaa sen liitteitä, jotka sinulla pitäisi varmaankin olla ihan omassa arkistossasi?

        Mutta onhan se paperisota maallikolle vaikeaa, jos ei ole tottunut asioita hoitamaan.

      • tämä on ihan totta
        11+11 kirjoitti:

        Kiinteistön rekisterinumero virhe ei ole kuntaliitoksesta johtuva virhe, katos kun on kyse jakomerkin takaisesta numerosta kyse............ja asiahan on tietysti sinulle ihan selvää.......... Talo: X

        Kerro miten minulla voi olla toisten perunkirjoja omassa arkistossani? Ne perunkirjat minulla on tietysti tallessa joiden oikeudenomistaja olen. Kiinteistöasiat taitaa olla monelle lakimiehelle vaikeita ymmärtää, mutta onneksi olen itse riittävästi hajulla asioista.

      • 11+11
        tämä on ihan totta kirjoitti:

        Selität käsittämättömiä.
        "Jakomerkin takainen numero? Talo X?"

        Ymmärrätköhän edes kiinteistöasioiden peruskäsitteitä?
        Oliko jakokirjassa siis rekisterinumero väärin? Eli kiinteistötunnuksen kaksi viimeistä numeroa?

        No johan olikin niin dramaattista, että siitä kannattaa alkaa avautua keskustelupalstalla. Sitä paitsi selvässä tapauksessa tuo ei ole mikään este lainhuudon saamiselle, jos asiapapereiden perusteella ei ole epäselvyyttä siitä, mikä kiinteistö on kyseessä.

        Ja jos kerran olet jakamassa jotakin kuolinpesää, niin olettama on, että olet siinä osakkaana. Miksi tarvitset perinnönjaossa ja siihen perustuvassa lainhuudon hakemisessa jonkun ulkopuolisen henkilön perukirjaa?

        Tämä oli sitten taas tätä sarjaa valittajia.

      • selvyys jakoon
        Lakinainen kirjoitti:

        Itse pesänjakajan hakeminen voi onnistua hyvin nopeastikin. Kaikkien kuolinpesän osakkaiden intressissä on saada pesä jaettua, joten olisi hyvä, jos voisitte yhdessä hakea jakajan. Tällöin käräjäoikeus voi tehdä päätöksensä jopa parissa viikossa, varsinkin jos kiirehditte asiaa.

        Jakaja yrittää ensisijaisesti saada osakkaita tekemään sovinnon asiassa.

        Voisitte ehkä kuitenkin vielä keskenänne yrittää saada aikaan sovintoa - tavalla tai toisella. Miten ratkaistaan kuka esim. rakkaan kesämökin saa, onkin sitten vaikeampi juttu. Yhteisomistussuhteen perustaminenkaan kun ei usein ole kovin ongelmatonta.

        Oletan, että ette ole halukkaita myymään omaisuutta. Se kuitenkin saattaa olla ratkaisu, jos muu ei onnistu. Raaka peli on ratkaista omaisuuden saaja arpomalla. Yksi vaihtoehto on se, että tuosta halutusta omaisuudesta käydään "huutokauppaa" eli katsotaan kuka on valmis ottamaan sen omaan perintöosuuteensa suurimmalla hinnalla (jolloin hän saa vähemmän muuta omaisuutta).

        Pesänjakajan toimittamassa jaossa saattaa kestää kauankin, sillä jakajan pitää neuvotella osakkaiden kanssa, saada heiltä vastaukset kysymyksiinsä, pitää jakokokouksia ja mahdollisesti myös myydä tuo kiistanalainen omaisuus. Jokainen kuolinpesä on erilainen ja myös osakkaat erilaisia. Riitaisissa pesissä aikaa saattaa kulua valitettavasti kauankin. Tämän parempaa vastausta kysymykseesi prosessin kestosta ei valitettavasti voi antaa.

        Lakinaiselle kysymys,kun hänellä on asiallisia vastauksia .Onko hyvä jos haluaisin ostaa toisten osuuksia pesän ulkopuolisilla rahoilla vai jakaa sillai yksi saa sitä ja toinen tätä kun minun mielestä se jos metsää ostaa saa vähentää osto hintaa puunmyynti tuloista mutta jos metsää saa niin niitä ei voi vähentää?olenko väärässä?

      • hankala änkyrä

        Kyllä, jaossa voi käyttää pesän ulkopuolisia varoja, tosin vain silloin kun asianosaiset sopivat niin. Pesänjakaja ei voi määrätä ketään tähän. Haittana on verotus, eritoten varainsiirtovero josta voi lisäksi tulla jonkun verran ylimääräistä viivytystä lainhuudon hakemiseen (kun kirjaamisviranomainen alkaa selvittämään verottajalta, kohdistuuko vs-vero juuri johonkin tiettyyn saantoon vai ei.)

        Lisäksi myös Lakinaisen ehdottama jako arpomalla on mahdollinen vain osakkaitten suostuessa tälläiseen menettelyyn.

      • Lakinainen
        selvyys jakoon kirjoitti:

        Lakinaiselle kysymys,kun hänellä on asiallisia vastauksia .Onko hyvä jos haluaisin ostaa toisten osuuksia pesän ulkopuolisilla rahoilla vai jakaa sillai yksi saa sitä ja toinen tätä kun minun mielestä se jos metsää ostaa saa vähentää osto hintaa puunmyynti tuloista mutta jos metsää saa niin niitä ei voi vähentää?olenko väärässä?

        Jos kuolinpesässä on metsää, kannattaa laskea tarkkaan, millainen jako- ja lunastusvaihtoehto on verotuksellisesti edullisin kaikkien osapuolten kannalta.

        Jos metsä on ostettu, saa puuta myytäessä hyväkseen metsävähennyksen, jolla on suuri merkitys. Puun myyntitulosta saa siis vähentää kiinteistön hankintahintaa.

        Mutta metsää ostettaessa/lunastettaessa joutuu ostaja maksamaan 4 % varainsiirtoveron. Toki metsän myynnistä maksettava vero on huomattavasti suurempi, eli 30 tai 32 %.

        Täältä löytyy tietoa metsävähennyksestä:

        http://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Maatalousyrittaja_ja_metsanomistaja/Metsavahennys

        Ja hankala änkyrä on oikeassa siinä, että sopimusjaossa osapuolten pitää tosiaan pystyä sopimaan kaikista jakoon liittyvistä asioista. Mutta sopimusjaossa ei ole käräjäoikeuden määräämää pesänjakajaa lainkaan.

        Jos asiakirjat laatii henkilö, joka osaa asiansa ja tuntee verotuksen ja kaiken siihen kiinteistöihin liittyvät kuviot, ei lainhuudon hakemisessa tule mitään viivytyksiäkään. Asioitiin missä tahansa viranomaisessa, oleellista on se, että asiakirjat on oikein laadittu. Näin asiat etenevät nopeasti, eikä viranomainen joudu pyytämään lisäselvityksiä asian ratkaisemiseksi.

      • Lakinainen

        Täydennysperunkirjoitus on pesän ilmoittajan vastuulla. Pesän ilmoittajan tehtävänä on ilmoittaa uskotuille miehille kaikki pesän omaisuus. Jos jotain on jäänyt ilmoittamatta, tulee täydennysperunkirjoitus toimittaa kuukauden kuluessa.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L20P10

        Tässä yllä mainitussa tapauksessa ilmeisesti lainhuudon hakija ei ole toimittanut kaikkia tarvittavia liitteitä maanmittaustoimistoon. Se ei sinänsä tarkoita, että jakokirja olisi ollut väärin laadittu. Lainhuutoa haettaessa pitääkin olla tarkkana, varsinkin jos suvussa on jätetty vuositolkulla kuolinpesät jakamatta. Tällöin paperisota on usein aikamoinen.

        Lakinaisen kommentti: " Täydennysperunkirjoitus on pesän ilmoittajan vastuulla"

        Miten menetellään jos pesän ilmoittaja on kuollut? Tässä ko. tapauksessa näin oli käynyt ja pesään oli käo:n päätöksellä määrätty pesänselvittäjä ja pesänjakaja.

        Olettaisin jos pesä on virallishallinnossa, niin selvittäjän tehtävä on pitää täydennysperunkirjoitus jos siihen ilmenee tarvetta ja kutsua kaikki oikeuden omistajat täydennysperunkirjoitukseen.

        Eikö lakinainen kommentoitte laskutuksesta mitään? Pesänjakaja laskuttaa 2014 maksuehto 7 päivää netto sekä viivästyskorko 11,5%. Onko tämäkin oikein?

      • Lakinainen
        Tämä on ihan totta kirjoitti:

        Pesän ilmoittajana toimii se, joka tuntee perittävän asiat parhaiten. Yleensä se on joku pesän osakkaista. Jos alkuperäinen ilmoittaja on kuollut, näkisin pikemminkin, että joku toinen osakas toimisi pesän ilmoittajana täydennysperunkirjoituksessa. Aika harvinainen tilanne, enkä ole käytännössä tällaiseen törmännyt. Ptäisin kuitenkin outona, että pesänselvittäjä ja -jakaja toimisi pesän ilmoittajana. Jos joku tuntee asiaa paremmin, niin kertokoon!

        Viivästyskorosta voi löytyy tietoa täältä:

        http://www.suomenpankki.fi/fi/haku/Pages/Results.aspx?k=viivästyskorko

        ja täältä:

        http://www.kuluttajaliitto.fi/teemat/kuluttajan_talous/raha-asiat_ja_niiden_hoito/velkojen_maksaminen_ja_perinta

        Eli eipä taida olla tiedot laskussa ihan kohdallaan.

        Olettaisin että pesänselvittäjä luotettavasti selvittää mitä omaisuutta pesään kuuluu. Olisi todella helppoa pimittää omaisuutta vain "unohtamalla kertoa" ja kun kerroimme pesänselvittäjälle että yksi kiinteistö puuttuu, täydennysperunkirjoituskeen meni aikaa yli 2 vuotta.

        Pesänselvittäjällä/jakajalla oli kova halu myydä kiinteistöjä vaikka edellytyksiä myynnille ei ollut.

      • MetsäOnHyvinOpettavaa

        Vielläkin on kesken tämä pesänjako.......pesänselvittäjä/jakaja Juho Siitari Veneskoski Oy:lta on tilittänyt meille kuuluvia rahoja takaisin selvitettävän/jaettavan kuolinpesän tilille eli kuolin pesällä on edelleen tili jolla on rahaa.....mitä se tämmöinen selvittäminen on? Olettaisin että selvityksessä ja jaossa lopetetaan kuolinpesän tilit.

        Milloin saamme meille kuuluvan?

        Ja muistakaa että tällä asianajotoimistolla on sitten isommat viivästykorko pyynnöt mitä laki sallii....

        Parhain mitä muistuu mieleen oli että Siitari lähetti allekirjoitettavaksi valtakirjan myyntiä varten ja uhosi mikäli valtakirja ei tule allekirjoitettuna hänelle, hän hakee myyntilupaa käräjäoikeudelta. Nyt on se tilanne että selvitettävän kuolinpesän kiinteistöt on halottu ja meillä on omaan palstaan lainhuuto....ei siis kannattanut allekirjoittaa Juho Siitarin lähettämää valtakirjaa.......

      • kauankestää
        MetsäOnHyvinOpettavaa kirjoitti:

        Meillä tehtiin ositus-ja perinnönjakokirja keväällä 2015. Vieläkin kuolinpesällä tili pankissa ja useita tuhansia rahaa tilillä, pesänjakaja panttaa rahoja. Mitään maksamattomia veroja tai muita maksamattomia laskuja kuolinpesällä ei ole.

    • Siskonen

      Kaikkien kuolinpesän osakkaiden intressissä on saada pesä jaettua, kirjoittaa yllä lakinainen. Eipä meillä ainakaan kaikki halunneet nopeaa ratkaisua, eikä ratkaisua ollenkaan. Missä on lakinaisen ihmistuntemus?
      Kiva, että lakinainen kirjoittaa tänne palstalle, ja ilmeisesti hän tosiaan on lakinainen, minkä paljastaa yksioikoinen ja vähän vaihtoehtoja sisältävä ajattelu, joka lakiasiantuntijoille on tyypillistä.
      Olen jäsen kuolinpesässä, missä käytettiin pesänjakajaa, joka oli varatuomari ja kokemusta n. 30 v. Mukana ei ollut älyä, nopeutta, jämäkkyyttä, empatiaa, ja lainkin soveltaminen oli yksioikoista, totista ja mekanistista, mutta meni kaiken ns. laillisuuden nimiin.
      Surkeaa puuhaa, lakoninen asiantuntemus ja puupäiset päätökset, jotka päätökset veimme myös käräjänoikeuteen.
      Pitivät kuitenkin oikeudessa, mikä tietty myös kertoo paljon lain soveltajista.
      Eipä ole helppo saada hyviä neuvoja ja ratkaisuja tavalliselle ihmiselle muodollisesti pätevältäkään pesänjakajalta. Surullista!

      • Lakinainen

        Kyllä suurimmassa osassa kuolinpesiä on kaikkien osakkaiden edun mukaista nimenomaan se, että ne pesät jaetaan. Ymmärtävätkö osakkaat sitten asioita vai eivät ja tajuavatko he omaa etuaan, on kokonaan toinen juttu.

        Ihmisiä on erilaisia, mutta tällä palstalla käsitellään juridiikkaa. Ihmisluonteesta ja psykologiasta yms. on syytä keskustella muilla forumeilla.

        Kerrohan jotain faktaakin, Siskonen, tuosta teidän jaostanne. Mihin pesänjakajan päätökseen olit tyytymätön, miten olisit halunnut jaon toteuttaa? Tuollainen vuodatus ei ole kovin informatiivinen.

      • 11+11

        Oikea riidanhaastaja tämä "Siskonen"!!
        Ensin tappelee sisarustensa kanssa, eikä pysty sopimaan perinnönjaosta.
        Sitten tappelee pesänjakajan kanssa.
        Seuraavaksi vie asian käräjille, ja kun saa lopputulokseksi sen, että oli itse väärässä, syyttää oikeuslaitosta.
        Ja lopuksi alkaa vielä syytellä keskustelupalstalla täysin asian ulkopuolista Lakinaista!

        Olisiko kuitenkin niin, että kaikki muut ovat olleet oikeassa, mutta Sisko-kulta itse väärässä?!

      • Ttppii

        Taidat olla aika sekopää? Mitenkäs muuten kuin viimeisen päälle lain mukaan riitainen kuolinpesä saadaan jaettua? Toivottavasti tuli edes kveruloinnissa kunnolla takkiin.

      • nnnjjjn
        Lakinainen kirjoitti:

        Kyllä suurimmassa osassa kuolinpesiä on kaikkien osakkaiden edun mukaista nimenomaan se, että ne pesät jaetaan. Ymmärtävätkö osakkaat sitten asioita vai eivät ja tajuavatko he omaa etuaan, on kokonaan toinen juttu.

        Ihmisiä on erilaisia, mutta tällä palstalla käsitellään juridiikkaa. Ihmisluonteesta ja psykologiasta yms. on syytä keskustella muilla forumeilla.

        Kerrohan jotain faktaakin, Siskonen, tuosta teidän jaostanne. Mihin pesänjakajan päätökseen olit tyytymätön, miten olisit halunnut jaon toteuttaa? Tuollainen vuodatus ei ole kovin informatiivinen.

        kuules lakinainen. oletko koskaan joutunut tekemisiin suoranaisten psykopaattien, skitsofreenikoiden, narsisitien , sosiopattien, VARKAIDEN, uhkailijoiden kanssa? Et? Ihmettelen, koska koko Suomi on täynnä niitä. joka suvusta/ perheestä löytyy pari tapausta, jotka kuvittelevat voivansa valehdella raha-asioista, jne.pitkittää ja vaikeuttaa kaikkea mahdollista mitä liittyy perinnönjakioon, että vain saisi itse enemmän kuin vihaamansa ja kadehtimansa veli tai sisko! Ja nämä henklöt eivät ole holhouksen alaisisna, vaan ihan oikeiustoimikykyisinä lain silmissä!

      • Seppojk9493
        nnnjjjn kirjoitti:

        Pesän,neljä osakasta alkoivat Ridellä heti siunaustilaisuusiltana kun yhdelle ei sopinut antaa valtakirjaa pesän ilmottajalle vaan halusi lesken hoitolaitokseen .pesänilmoittaja halusi leskenhoidon itselleen ,oikeus antoi omaishoidon pesänilmoittajalle ,kun perukirjassa tuli ilmi osakkaan,ilmoittajan nostaneen rahaa tililtä kuolinviikolla ,oikealla tilisiirrolla ,niin riita alkoi.Meni viisivuotta,leskikuoli.alkoi uusikierros ,edelleen sama säveltäminen,joka perustui,parinkymmenen vuoden sanomisiin ,naurettavasta seikasta.Kun on Omat aivot sekaisin etsitään vikaa toiselta .Palkattiin oikea varatuomari ,nyt on mennyt Kolme lausuntokierrosta pesänjakajalle ,minkä varatuomari hankki käräjäoikeuudelta puolivuotta sitten .Kantajaosakas syyttää vastajaosakasta ensin pesävarojen anastuksesta viisivuotta aikaisemmin ,hävisi oikeuudessa nyt varatuomri vaatii varojen julistamista ennakkoperinnöksi .Perinnöstä on palanut jo nyt 20.000 asunnonmyyntitappiona,kun pesänjakaja antaa vielä samanlaisen laskun ,niin. Perilliset ovat jyvittäneet kahta lakimiestä vuoden .Kysymys,kannattaako riidellä turhasta,kun kaikki ovat samasta pesästä?

    • Siskonen

      Mahdoitkos lukeakaan kirjoitukseni sinä 11 11?
      En missään sanonut, että olisin tapellut sisarusteni kanssa. Minulla ei ole sisaruksia, vaan kyse oli muista henkilöistä. Nimim. Siskonen tulee lemmikkieläimeni nimestä.
      Mikä on kirjoituksesi motiivi?
      Lakinaiselle: Totta, kirjoitukseni ei ollut kovin informatiivinen.
      Pääinformaationi oli, että oikeutta on melko vaikeaa saada ja erityisesti laki-ihmiset kovin suppeita.

      • 11+11

        Okei, sorry, Siskonen onkin siis tapellut kaukaisempien sukulaistensa kanssa. Menipäs minulla nyt pahasti pieleen analyysi.

        Ja mikähän oli Siskosen kirjoituksen motiivi?
        Pääinformaatio tuli toki selväksi, eli se, että sinä olet rettelöitsijä.
        Et Lakinaisen pyynnöstä huolimattakaan pystynyt antamaan yhtään faktaa siitä, mikä edes oli ongelma. No joo, emmeköhän me kaikki sen ongelman tiedäkin jo.

    • Rahastus ensin

      Mikä intressi pesänjakajalla on hoitaa jako nopeasti, mikäli osakkaat eivät ole suopuvia sovintojakoon?

      • Juristi1

        Se että saa palkkion ja voi alkaa hoitaa uutta toimeksiantoa.

        Mikä intressi remonttimiehellä on hoitaa remontti nopeasti?

        Ei KUKAAN töitä tekevä ihminen halua mitään ikuisuusprojekteja, pöljät!

      • Parempi Juristi
        Juristi1 kirjoitti:

        Se että saa palkkion ja voi alkaa hoitaa uutta toimeksiantoa.

        Mikä intressi remonttimiehellä on hoitaa remontti nopeasti?

        Ei KUKAAN töitä tekevä ihminen halua mitään ikuisuusprojekteja, pöljät!

        Untako näet, ei lypsävää lehmää kannata tappaa. Aito juristi jakaa pesää just niinkauan kun rahaa riittää. Sitäpaitsi loppujako on helppo tehdä kun jakaja saa 100% ja perilliset voi jatkaa riitelyä keskenään. Enää ei tarvitse riidellä edes rahasta vaan siitä kenen ansiosta se jakaja oli pakko saada

      • Lakinainen
        Parempi Juristi kirjoitti:

        Untako näet, ei lypsävää lehmää kannata tappaa. Aito juristi jakaa pesää just niinkauan kun rahaa riittää. Sitäpaitsi loppujako on helppo tehdä kun jakaja saa 100% ja perilliset voi jatkaa riitelyä keskenään. Enää ei tarvitse riidellä edes rahasta vaan siitä kenen ansiosta se jakaja oli pakko saada

        Onpas kummallisia käsityksiä. Moisen juristin maine olisi ainain pikkupaikkakunnalla melkoisen pian mennyt. Ja ihan hyvä tuo remonttimies-rinnastus. Ei kenenkään ammattilaisen intressissä ole tosiaan venyttää projekteja loputtomiin. Silloin työn saa tuottamaan, kun hoitaa asiat reippaassa tahdissa ja asiantuntemuksella - oli sitten lakimies tai remonttimies.

        Ei niin huonoa vitsiä ettei totta edes siteeksi. Riitaisesta pesästä oli puhetta ja silloin pitkäpinnainen juristi tekee tehtävänsä kaiken tunnontarkasti laskuttaen kunnes rahat loppuvat. Ei ole niiin kiirus etsiä uusia toimeksiantoja. Sanotaanhan että silloin on ilma todella kylmä kun lakimies laittaa kädet omiin taskuihinsa
        Rementtimiehelläkään ei ole niin kiire pois kohteesta kunhan homman edetessä paljastuu koko ajan uutta remontoitavaa jonka saa laskuttaa tuntitöinä.
        Alastomin versio on valtion tietotekniikkahankkeet jotka myöhästyvät vuosia ja hinta moninkertaistuu. Työn aloittaja on koodinsa tehnyt niin ettei kukaan pysty hommaa jatkamaan eli tilaaja on tekijän armoilla.
        Perusvirhehän tehdään kun työn tilaaja ei osaa tarjouspyyntöä tehdä kunnolla. Pesänhoitajaa tai remonttireiskaa tilaavan rivikansalaisen kohdalla ymmärrettävää, viimeisessä esimerkissä ei ja sen laskun maksavat kaikki veronmaksajat

      • Seppojk9493

        kun kantajaosakas palkkaa Varatuomarin niin on selvä,että kestää kauan.vastaajaosakas palkkaa omanasianajajan.Nämä kaksi aloittavat omanpelinsä,lobbaavat,muka päämiehen edunmukaan pesänjakajaa niin taitavasti että pesänjakajan on pyydettävä uusia lausuntoja useamman kerran ja paukut ,loanheitto kovenee .Kun varatuomarilla on kuusi varatuomaria,osakasta elätettävänä lakitoimistossa missä on töissä,minä ymmärrän juttujen keston ,palkkioiden suuruuden,voidaan verrata toisiin,kilpailla.Voit valittaa oikeudelle ,asianajajaliittoon,siellä samat henkilöt käsittelevät asia,Ainoa tapa saada oikeutta on kun pystyt todistamaan kantajien rikkoneen nimenomaista lakipykälää niin törkeästi että annetut päätökset voidaan perua ja aloittaa uusikierros ,Tähän tarvitset taas Oman varatuomarin näin piiri pieni pyörii taas !

    • Ohi on

      Meillä oli kaksi osapuolta perinnönjaossa. Toinen huusi, rähjäsi, varasti pesästä ja uhkaili. Haki lopuksi pesänselvittäjän. Ainoana tavoiteena saada kotipaikkamme myytyä ulkopuoliselle.
      Selvitystyö kesti noin 2,5 vuotta. Vastapuoli vaihtoi vähänväliä uuden lakimiehen, kun ei saanut tahtoaan läpi. Ja taas alkoi sama jauhaminen alusta. Esitti jatkuvasti ihmeellisiä ja perättömiä väitteitä, mitä ei voinut todentaa. Tietenkin hän käytti julkista oikeusapua.
      Pesänselvittäjäkin vissiin kyllästyi "häiriköintiin" ja haki oikeuden myyntiluvan, jonka jälkeen myi kiinteistön minulle. Muuten vastapuoli ei olisi varmaan lopettanut uhoamistaan koskaan. Helppoa rahaa myös riitaakylvävälle juristille, valmiiksi riitainen kuolinpesä. Hieman välillä provosoi yksinkertaista asiakastaan, niin taas saadaan lisää riitaa. Valtava kateus ja julkinen oikeusavun mahdollisuus saa ihmisen toimimaan kuin sekopää.
      Kuolinpesälle tuli tämän episodin ansiosta noin 30000e vahinko. On sitten poissa molempien perinnöstä.

    • vahinkoa tulee

      Ahne ei sovi ja tulee ikuinen riita. Ahneus maksaa aina. Yritimme sopia ja olimme valmiit useiden kymmenien tuhansien häviöön ja miten kävikään? Ahne ei tyytynyt vaan vaatii lisää, kun hän oli se perheen lellikki sekopää.

      • laki kaikille sama

        ^ kitupiikki kirjoitaa kokemuksestaan. Nimittelee oikeuksistaan kiinni pitävää sekopääksi ja ahneeksi ^

    • heikun hei

      Lain mukaan mennään ? Lellikki manipunaloi kaiken aikaa rääkyy huutaa ja vielä haiseekin kaiken aikaa ja pahalle. Uppoa jo

      • en osa kirjotta

        Heikun hei, voi sua sivistynyttä ja puhdasta.

    • selvyys jakoon

      Eli olen yhä vaille vastausta pesänjakajasta alueella pirkanmaa,toivon että jollain olisi joku ketä suositella?

      • Tämä on ihan totta

        Kierrä nämä nettimainostajat kaukaa, kuten Veneskoski Oy.

    • EFGDFG

      meilläl on velipoika, joka käyttänyt kuolinpesän mökkiä kuin omanaan ja uhonnut, että se on sitten hänen - yhteisomistus ei kuulemma sovi, senkin niljake ahne paska.. muut sisarukset eivät ole mökkiä edes käyttäneet, koska vaimoke tällä veljellä on kuin norsunveellä alusta asti..
      voinko vaatia korvausta vuosikymmenten mökin käytöstä ILMAISEKSI??!
      TOSIN tämä sama niljake on uhkaillut kaikin tavoin muutenkin ja että koko omaisuus kuuuluu hänelle. Äitimme dementoitunut ja täysin kusipääveljen ohjailtavissa. Varmaan manipuloinut testamentitkin jo valmiiksi, emme ihmettelisi.

    • ^Ä^Ä^Ä^Ä
      • Hyviäkin on

        Listalla voisi olla myös asianajajan saadut penaltit. Olisi paljon helpompi muodostaa kuvaa ammattitaidosta. Juristeissa on myös niitä huonoja ammattimiehiä, kuten muissakin ammateissa.

        Älä palkkaa yleismiestä, koska hän osaa vain hoitaa nyrkkitappelut ja rattijuoppo asiat. Kannattaa googlata nimeä ja tutustua siihen mitä nimen takaa löytyy....

      • Tilda.
        Hyviäkin on kirjoitti:

        Lääkäreistä olisi hyvä olla jonkinlainen ranking-lista myös. Itse maksoin aivan turhaan erikoislääkärille, joka teki täysin väärän diagnoosin eikä osannut sanoa mitään järkeviä ohjeita. Onneksi sain lopulta vaivaani avun terveyskeskuksen yleislääkäriltä.

    • jakakaa sovussa

      tässä esim pohjoi-savon tänään 6,8,2014 lainvoimaiseksi tullut tuomio pesänselvittäjästä,pesänselvittäjä se ja se ei ole ollut yhteydessä toiseen osakkaaseen eikä vastaa kyselyihin eikä lähetä tietoja pesän tilasta pyydettäessä,oikeuden päätös käräjänotaari Juha Palkamo
      päätti että pesänselvittäjä on toiminut oikein
      jo kaksi vuotta takana pesänselvitystä

      • selvyys jakoon

        Ei voi jakaa sovussa kun kaksi haluaa samaa,eli minulle nyt jo tässä vaiheessa sama kuinka jako menee.

    • kavaltaja

      Vilpillinen perukirja. Ilmoittaja ei korjaa, voiko muu osakas ilmoittaa valehteluista?
      Valehtelija tuo tappiota muille.

      • juu voi jos tietää.

        Olin mukana eräässä perunkirjoituksessa.
        Leski ilmoitti pesän varat ja velat ja saimme suullisen selvityksen epäselviin asioihin joten tyydyimme viralliseen selvitykseen.
        Perunkirjoitustilaisuuden jälkeen leski palasikin uskottujen miesten puheille, hänelle oli tullut "virhe" omaisuuksien omistussuhteissa.
        Tekivät uuden perukirjan josta perilliset eivät tienneet mitään, tällä uudella perukirjalla leski pääsi tyhjentämään mm. tilit.
        Tätä korjattua perukirjaa ei toimitettu edes verottajalle.
        Ajatus oli että alkuperäisen perukirjan mukaan pesä olisi pitänyt luovuttaa leskelle n. 60 000€ tasinkoa jonka hän yrittikin saada käyttöönsä ilman ositusta (leskellä oli hallintaoikeustestamentti).

        Todellisuus oli se että leski oli varakkaampi kuin vainaja, tasinko ja pankkitilin tyhjennys olisi tuonut leskelle 75000€ ylimääräistä.
        Lisäksi kävi ilmi että 75000€ summa oli pimitetty kokonaan varallisuudesta (½ pesän osuutta).

        Totuus olisi tullut ilmi vasta lesken kuoltua sillä hänen hallintaoikeus olisi mahdollistanut asioiden pimittämisen.
        Leski ei suinkaan ollut vanhuuden höperö vaan reilu 60 vuotias ja ammatiltaan kirjanpitäjä (ainakin omasta mielestään).

    • selvyys jakoon

      Eli olen edelleen vailla nimeä kuka olisi hyvä asianajaja pesänjakoon.

    • ulkomaalainen2

      Äiti kuoli kesällä ja minut kutsuttiin hautajaisiin sanoilla" sinähän et varmaankaan tule" ja voisitko lähettää syntymätodistukse, seuraava yhteenotto oli että perunkirjoitukset on tehty ja nuorin veli vei irtaimiston arvoesineineen ja vanhempi veli saa rahat (lähetti valtakirjan joka minun pitäisi äkkiä allekirjoitta jotta se voisi ottaa rahat itselleen) ja minä en mitää. Meitä on siis kole, ja jokaisella on sama äiti kuin isäkin. Vanhemmat on eronneet jo vuonna 1961 ja äidillä ei ollut uutta miestä, eikä testamenttiäkään. Minä asun ulkomailla jo 40 vuotta enkä tidä Suomen laista mitään, onkohan tämä mennyt aivain oikein ja jos ei niin mitä voin tehdä.

      • suku on pahin

        vastaus ulkomaalainen2:lle. En usko etta tassa on oikein toimittu. Kaikki kuolinpesan osakkaat pitaa todistettavasti kutsua perunkirjoitukseen. Sinne voit menna, jattaa menematta tai laittaa jonkun valtakirjalla edustamaan itseasi. Kutsuttiinko sinut? Minun neuvo on ettet allekirjoita mitaan valtakirjoja... kuolinpesan laskut kuten hautajaiskulut voi kuka tahansa pesan jasen maksaa pankissa laskua vastaan... Miten ne voi jo jakaa pesan ja antaa pois irtaimistoa? Jos et ole allekirjoittanut mitaan paperia niin ei mielestani noin voi toimia ettet muka saisi mitaan. Kuuluuhan sinulle lakiosuus. Kuka teki perunkirjoituksen? Kuulostaa ihan silta kun olisi minun 'sukulaiset' asialla. Siella kans on samanlaista touhua tekeilla.... itse olen vahan samantapaisessa tilanteessa

    • Tapolan musti

      Tarvisi saada pesänselvittäjä Pirkanmaalta. Onko suosituksia ja sekä tietoa niistä lakitoimistoista joita kannattaa välttää?

    • pikkuperillinen

      Onhan näitä erilaisia elämiä. Kun isäni kuoli ainoa veljeni oli kertonut äidille, että perunkirjan voi tehdä hänen metsästyskaverinsa ja ettei tilaisuuteen tarvitse edes tulla. Kaikki hoituu kyllä. Naapurin Annakin oli sanonut äidille ettei perunkirjoitukseen tarvita kaikkia asianosiosia..
      Oli olemassa testamentti ja muuta.
      Pienissä kylissä elää tapa, jotta kaikki sutkitaan kuten ennen aikaan sutkittiin.
      Kun kerroin töissä eräälle hyvälle ystävälle meidän tilanteen, hän vain totesi että "no näinhän se vielää siellä maalla menee, poika perheessä perii kaiken" niin meilläkin Kajaanissa aikanaan kaikki meni.

      Meillä ei mene ja aion taistella.

    • pesä mielessä

      Voisko joku jakaa mullekkin vähän pesää ;)

    • Anonyymi

      Kannattaa haeskella tarkoin ketä esittää pesänjakajaksi kysy toimiiko yksin ? MILLÄ AIKAVIIVEELLÄ LUPAA TOIMIA ,PITÄÄKÖ TARVITTAESSA YHTEYTTÄ PERIKUNNAN JÄSENIIN ,ETTÄ EI PERIKUNNAN JÄSENTEN TARVITSE TIVAILLA MISSÄ MENNÄÄN ,ONKO YHTEISTYÖKYKYINEN ,ESIM LÄHETTELEEKÖ AJALLAAN PÖYTÄKIRJAT JOS ON PITÄNYT KOKOUKSIA PERIKUNNANJÄSENILLE ( NÄITÄ kannattaa kysellä jos joku tuntee juristeja )ÄKÄISIÄ JURISTEJA EI KANNATA OTTAA JOLLA ON JO HERMOTKIN MENNEET (RAHA NÄILLE KYLLÄ KELPAA )

    • Anonyymi

      Siksi haettiin selvittäjää ja jakajaa koska perikunnan jäseniin ei voinut luottaa ,jotta jako olisi mennyt oikeudenmukaisesti Vanhemmat olivat opettaneet "lempilapsensa" hyvälle
      lahjoneet niitä salaa muilta lapsilta ,miten lempilapset olisivat oppineet jakamista tällaisiksi opetetut lapset eivät ikinä osaa jakaa mitään periaate heillä on minulle aina ja kaikki (kyllä näillä muutamalla lapsella oli kova halu jakaa ,mutta kun luotto on mennyt niin jakakoon ammattilainen

    • Anonyymi

      kannattaa ottaaa joku kirjanpitorikollinen suomenruotsalainen ne akat putsaa pesän ja homomiehet ja jotekin vain mieleltään sairaat sukuatoisilleen olevat

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe